Rosa Liksom: Yhden yön pysäkki. Novelleja. Best Seller, Wsoy

Yhden yön pysäkki. Novelleja. Best Seller, Wsoy

Rosa Liksom (Anni Ylävaara, taiteilija)  on syntynyt Ylitorniossa 7.1.1958, ja on taiteilija, joka julkaisi vuonna 1985 novellikokoelman Yhden yön pysäkki  ja hän oli silloin 27-vuotias.

Yhden yön pysäkin nimettömät novellit on jaettu neljään kategoriaan: ” Steissi, kaivopiha, steissi”. ”Euroopan eteisaula” , 67 astetta pohjoista leveyttä”, sekä ”Neljä variaatiota”. 

”Stadilaisnuorista” kertova ” Steissi, kaivopiha, steissi” sisältää yhdeksän lyhyehköä novellia. Kerronta tapahtuu myös lähiöissä tai radanvarressa Puistolassa, Käpylässä, mutta toisessa novellissa on sanatrio on steissi, kaivopiha, steissi.
Minusta stadilaisnuorisonovellit ovat  hieman ilkeitä, mutta niiden ehkä ajatellaan naurattavan jotakuta. Minua eivät, koska novelleissa haisteltiin liimaa, paneskeltiin penkeillä, otettiin aborttia, jouduttiin putkaan, ja oltiin suljetulla, ja kaikki "stadinslangilla", jota skrivaa lapinlikka. Novelleissa on kyllä paljon hyvääkin, mutta kerronta on jotenkin turruttavaa. Ne ovat yleensä minäkerrontaa, mutta ensimmäinen liimaputken pyromaanilapsijuttu on kaikkitietävän kertojan kerrontaa. Yhteistä on stiletti, monella on juuri tämä esine. Siirtymät novelleista toiseen ovat erittäin hyvin toteutettuja: putkasta siirrytään seuraavaksi sairaalan eristykseen, ja jotenkin luulossa on, että putkateema jatkuu. Sama pätee joissain muissa tarinoissa. Tästä ehdoton plussa, ja tietenkin rohkeudesta kirjoittaa näin. Vanhempien kanssa "sopimuksen" tekevä juttu on ehkä viileydestään huolimatta kaiken karsein, pedanttius ei aina ole hyvästä.

”Euroopan eteisaula” vie lukijan seitsemän novellin voimin Moskovaan, Kööpenhaminaan ja jopa Espanjaan.  Liksomille tuttuihin paikkoihin. Tässäkin pätee samat teemat, mutta näissä novelleissa kuvataan enemmän adjektiivein ympäristöä ja henkilöitä ja myös ruokaa. Novelleissa ei ole minäkerrontaa. Kadulla lojuvalta kuolleelta otetaan korvakorua, on miestanssijoiden välistä läheisyyttä, on tosimiesten matkakokemus, joka on ehkä tarina, jonka ymmärrän, on jotenkin niin suomalaista votkaturismia.

”67 astetta pohjoista leveyttä”, kertoo seitsemästi pohjoisen kylmistä pakkastalvista pirtin ja navetan välissä. Murteen käyttö on näissä erityisen hyvää ja elinympäristön kuvaus on osuvaa, mutta aiheet ja ihmiskohtalot ovat ankeimmistakin ankeita, vain viimeinen peräkammarin poika juttu on empaattinen kuvaus pojan tavasta elää peräkammarissa, lukea, käydä metsätöissä ja juoda viinaa kaverinsa kanssa. Toivoa antaa eräs etelän mökkiläinen, joka on kiinnostunut tarinan minästä, muuta hän ei valitettavasti annakaan. Koska päähenkilön ainoat naiskokemukset ovat umpihumalassa, jonkun toisen miehen vaimon kanssa, mutta sentään pirtissä, eikä umpihangessa. Muut tarinat kertovat itsemurhista, veljen ja siskon liian tiiviistä yhteisasumisesta, perhepainajaisesta, eli näissä miltei joka novellissa on avainsanoja: navetta, niskat nurin, pirtti ja pakkanen. Useassa tarinassa lisäksi puhutaan valitettavasti myös itsensä hirttämisestä tai tehdään se.  Ensimmäisessä tarinassa se jää yritykseksi, mutta mies toteaa vaimosta "Kyllä piti käyä saatanan huono tuuri, että tommonen akka sattu kätheen jäähmään. Ei toimi ylä- eikä alapää" s.97.

Ihmiselon kuvaus on liian negatiivista, ja varmasti on kipukohtia, mutta kun jokaisessa novellissa on samat ongelmat, välillä kaikkitietävän kertojan kertomana, ja välillä minä-kertojan silmin. Juttu missä tapahtumia tarkastellaan lapsen silmin on kuvottava. Perheen vieraana ollut ukko (lieneekö isovanhempi ei jutussa selviä), mutta ilman syytä kesken kaiken katkaisee perheen kissalta niskan ja heittää sängyn alle ja kukaan ei reagoi. Perheen barbeilla leikkivä pikkutyttö löytää kissan ja laskikuoppaan heittää. Éräässä jutussa koira mennään ampumaan, sitten on näitä köysikiikkujuttuja, ja näitä sisaruusjuttuja, ja juttu jossa on vanha mies ja 15-vuotias tyttö, vaikka jotain jätetään arveluiden varaan, vihjeet rutsaan ovat liian selvät.

”Neljä variaatiota” on nimensä mukaan neljän novellin kooste teemana tapaamiset. Ensimmäisessä suurkaupungin kadulla tavataan, seuraavaksi nainen tapaa itsensä, seuraavassa 35-vuotias nainen tapaa 12-vuotiaan pojan, ja lopuksi vanhempi nainen kohtaa pojan. Näitä novelleja nitoo yhteen jonkin näköinen eroottinen lataus, joskin alle 16-vuotiaita ei saisi olla näiden lukijoina, vaikka asiat jätetään vihjeiden varaan.

Kaunokirjallisuus on tapa tarkastella maailmaa, ja saada lukija kokemaan tunteita. Tässä mielessä teos on mitä loistavin. Lukiessani koin maailman, jolle olen ollut sokea, enkä halua sitä nähdäkään. Tunsin lähinnä helpotusta, että oma elämäni on siedettävää, ja epäilystä ja kyllä myös henkistä kuvotusta. Jollekin tämä voi olla silmiä aukovaa ja jollekin ehkä kykyä käsitellä kokemuksia, eli myönnän, että varmasti nämä elementit löytyvät elämästä, mutta maailmassa on myös paljon hyvää ja kaunista. Vaikka olen realisti-pessimisti, yritän parantaa maailmaa, tai ainakin olla huonontamatta sitä ja arvostan optimismia. Novellien stadinslangi oli säälittävää, kirjassa oli sesese-kieltä, eli kaikki kolmannet persoonat olivat se taikka ne, nämä ovat novellien heikkoudet. Vahvuudet ovat napakkuus, rohkeus ja siirtymät.

Rosa Liksom on opiskellut Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Moskovassa. Yhden yön pysäkki on saanut J.H Erkon  palkinnon, parhaasta esikoisteoksesta, palkinto jaettiin kahteen osaan. 1985 sai palkinnon myös Boris Verho teoksellaan Varastossa aina palaa valo.

Vuonna 2015 eli 30 vuotta myöhemmin Rosa Liksom on tunnustettu kirjailija, koska 2011 hän sai Finlandiapalkinnon teoksellaan Hytti nro 6, jossa Neuvostoliiton läpi Mongoliaan junaillaan. Turun kirjamessuilla 2015 Rosa Liksom sanoi, että nuorena ei lukenut kirjoja juuri lainkaan, mutta sittemmin senkin edestä. Juuri Hytti no 6:teen lukitodella paljon. En henkilökohtaisesti pitänyt kirjasta, mutta myönnän, että se on laadukas ja hyvä.

Rosa Liksom, lik som rosa kuin vaaleanpunainen tai kuin ruusu, piikkejä täynnä. Joskin on Rosallakin tässä hetkensä, hän maalaa outoja tuokiokuvia kuten s. 66 "oli maanisen kirkas keväinen lauantaiaamu", s.80 "Koko aamuyön riehui ukonilma kuin ydinsota", s 113 Sitä (lunta) satoi isoina laattoina taivaasta ... itse asiassa stadilaisnovelleissa henkilöt, slangi ja angsti ovat päällä, Euroopan eteisaulassa ympäristön ja henkilöiden kuvailua on enemmän. Kun leveysasteita on 67 on useimmin pakkanen, vilu, navetta ja suvun väärä sisäänlämpiäminen. Neljässä variaatiossa lopetetaan sesese-kieli ja puhutaan pojasta ja tytöstä ja toinen sivun novelli menee ilman subjektia pääosin pelkällä predikaatilla s.136 " makaa reidet tiukasti yhteen puristettuina ... vetää peiton kasvoille  .. hengittää hitaasti ... tuijottaa maailmankaikkeutta ..."  

Teos: Novellikokoelma, jaettu neljään osaan, nimettömiä lyhyitä ja ehyitä novelleja.
Motiivit: Nuoruuden ahdistus, irrallisuus, väärä sisäänpäinlämpenevyys, pakkanen, kylmä, eroottinen epävarmuus
Nimi: Monet tarinat kestivät yli yön, mutta nimi silti sopiva, koska osassa kyse ehkä juuri yhden yön pysäkistä ainakin symbolisessa mielessä
Kansi: Retrourbaanikansalainen, minusta sopii kirjan teemaan,
Teema: Nuorurbaani uhittelu, ja pimeän pohjoisen pirtin pelokkuus, ja kaupunkilaisen kiinnittyminen kompleksiseen kontekstiin ;)

Mikä teoksesta minusta puuttui: vanhempien huoli ja välittäminen lapsista, oikea tsemppihenki, ja tasa-arvoiset suhteet.
--

Juhana Henrikki Erkko (1849-1906) oli runoilija.
Kirja oli kirjastosta.