Turun seudun luontoretkiopas

 

Mia Rönkä, Ari Karhilahti & Ann-Mari Rannikko: Turun seudun luontoretkiopas, Sammakko 2018, sivumäärä 354.

Tämä kirja on upea katsaus Turun seudun luontoretkikohteisiin. Kirjassa on karttaklippejä, valokuvia ja tekstiä. Eri luontokohteet on jaettu kunnittain (Turku, Kaarina, Naantali, Masku, Raisio, Mynämäki ja Lieto)

Tämän kirjan innottajana on ollut Turun Sanomien Turku TV:n  Luonto plus -ohjelma, joka alkoi 29.3.2002 ja viimeinen lähetys tuli 16.12.2022. Ohjelmassa Turun Sanomien toimittaja Ann-Mari Rannikko ja Turun yliopiston eläinmuseon konservaattori Ari Karhilahti "kiertelivät" lähiluontoa. Karhilahdella oli tietoa ja tarinoita kasveista, eläimistä ja luonnon ilmiöistä ja kallioistakin, esimerkiksi Turun Luolavuoren kallioluolista. Tämä kirja on kuitenkin itsenäinen, ja julkaistu ensimmäisen kerran 2015. Mukana tekijäkaartissa on ollut Turun yliopiston dosentti ja filosofian tohtori Mia Rönkä. Kirjassa on upeita valokuvia, niitä on ottanut 15 eri henkilöä,  mutta ylivoimaisesti eniten Mia Rönkä.

Teoksessa on tekstiä, valokuvia, ja tietoiskuja esimerkiksi mustarastaasta ja karpalosta. Kirja on erittäin hyvä.

Minusta kirja uppoaa Turun seudun lähiluonnosta kiinnostuneille henkilöille.

Kartat maanmittauslaitoksen palveluista "imuroituja" peruskartan kappaleita, joihin on sijoitettu esimerkiksi parkkipaikka. Minusta kartat ovat pieniä ja  epäselviä.

Tässä Maanmittauslaitoksen "alkuperäinen"  kartta Turun Hirvensalon Friskalan alueesta, jossa on lintuja ja lintutorni, tätä ei siis ole kirjassa.

Toivottavasti teos innoittaa lukijoita tutustumaan lähiluontoon.

Helpointa luontoretket on aloittaa keväällä tai kesällä. Keväällä leskenlehti on yleensä ensimmäinen kukkiva.

Voikukka on loppukeväästä ja kesällä kukassa. Karhilahti tietäisi varmasti mustien hyönteisten nimen, itse en tiedä.

Syksyllä on myrskyjä ja tässä kaatunut kuusi, sitä tarkkailemalla voi löytää hyönteisiä tai analysoida miksi tai miten kuusi on kaatunut.

Talvella metsässä voi olla paljon lunta tai liukasta, mutta lumessa näkyy paljon eläinten jälkiä.

Joskus lumi tulee yllättäen ja pihlajanmarjatkin jäävät syömättä.

Jos osaa olla hiljaa, voi nähdä monia eläinlajeja.

Karhilahti ja Rannikko olivat ohjelmassa Turun kaupungin keskustan läheisyydessä kuten Juhannuskukkulalla, Luolavuoressa, Impivaaran Pirunpellolla ja ohitustien lähellä Pirunpesässä. Käydessäni ilta- ja viikonloppurasteja tienoot tulivat tutuiksi. Kun suunnistin, en tarkkaillut eri lajeja. Kun jalkavaivojen vuoksi lopetin suunnistamisen ja sittemmin juoksemisen, luonnon havainnointiin on enemmän aikaa. Luontoa Turussa on yhä vähemmän, sillä uusia omakoti- ja kerrostaloalueita rakennetaan, ja tämänkin kirjan alueista Korppolaismäki on muuttunut, nyt louhitaan Juhannuskukkulalla kulkuväyliä Logomoon ja varmasti vielä suunnitteilla olevaan prameaan tapahtumakeskukseenkin. 

Jon Fosse: Aamu ja ilta

 

Jon Fosse: Aamu ja ilta, alkuteos Morgon og kveld 2000, suomentanut Katriina Huttunen, WSOY 2024, sivumäärä 120.

Aamu ja ilta on yksinkertainen mutta syvällinen luotaus kirjan päähenkilön  Johanneksen syntymään ja kuolemaan.

Ensimmäinen osa porautuu Johanneksen Olai-isän ajatuksiin, toiveisiin ja pelkoihin, kun kätilö Anna auttaa Olain vaimoa Marttaa synnytyksessä. Tulee poika, josta tulee kalastaja kuten isästäkin. Perheessä on isosisko Magda.

Toisessa osassa tarkastellaan Johanneksen kuolemaa ja Johannes palaa tärkeisiin paikkoihin ja muistelee vielä kerran tärkeitä ihmisiä.

Teos on arkinen ja minimalistinen, mutta maaginen. 

Toisessa osassa Johannes on jo kuollut, hän on menehtynyt vuoteeseensa nukkuessaan, mutta herää ja lähtee kylille, tapaa Peterin, joka on ollut hänen paras ystävänsä vuosikymmeniä. Johannes oudoksuu ympäristöä, mutta ei tajua olevansa kuollut. Hän tapaa myös kuolleen vaimonsa yhdessä Peterin kuolleen vaimon kanssa nuorina...

Yllä oleva bloggaukseni ei ehkä avaa teoksen arkisuutta, eikä sen syvällisyyttä, joten suositan lukemista, teoksen lukee yllättävän nopeasti.

*****

Jon Fosse on neljäs norjalainen kirjallisuuden nobelisti, edellisestä norjalaispalkinnosta on 95 vuotta. Jon Fossessa on silti jotain samaa kuin Bjørnstjerne Bjørnsonissa, Sigrid Undsetissa ja etenkin Knut Hamsunissa. Tosin Fosse kirjoittaa uusnorjaksi, mikä tietenkään ei merkitse tässä, kun tämä on käännetty suomeksi.

Jon Fosse on kuulu näytelmistään. Näennäisestä yksinkertaisuudestaan huolimatta Fossen näytelmissä on paljon vivahteita. Tässäkin dialogi on hyvin näytelmämaista.

Olen blogannut myös Fossen teoksesta Det är Ales och Sömlösa

Gerald Murnane: Tasangot

 

Gerald Murnane: Tasangot, alkuteos The Plains 1982, suomentaja Sami Pulliainen, LURRA Editions, sivumäärä 185.

Gerald Murnanen romaani Tasangot on mielenkiintoinen ja moderni. Se on myös kirja, joka vaikka ei kerro oikeastaan mistään, niin se kertoo ajastamme paljon.

Nimetön elokuvantekijä menee Australian takamaiden tasangoille keräämään materiaalia elokuvaansa. Tasangon tilanomistajilla on rikas kulttuuriperinne, jota monet kirjailijat ovat aiemmin yrittäneet kartoittaa. Elokuvan tekijä alkaa kerätä materiaalia ja kehittää teorioita. 

Elokuvantekijä tapaa ja haastattelee tilanomistajia, ja lukija huomaa ilmeisen vaikeuden. Tilanomistajat haluavat olla kukin erilaisia, kuka sisustaa, kuka kehittää heraldiikkaa. Lisäksi tilanomistajien keskuudessa on useita erilaisia kuppikuntia.

Mitä pidemmälle edetään sen oudommilta tavat näyttävät, ja lukija on jo arvannut, että kyseessä on "kulttuurin eriytymisen tarkastelu rinnakkaistodellisuudessa".

Jos maanomistajat puhuvat keskenään, he puhuvat vähintään kolmesta asiasta. Jutuissa ilmenee, että tiloilla on runoilijoita, säveltäjiä, taidemaalareita, ornitologeja, puhutaan löytöretkistä (joita ei ole), sekä unien maailmasta. Kun elokuvantekijä kertoo, että valkokankaalla tämä voidaan toteuttaa "ikuisena tasankona", sille löytyy heti vastustusta. Ikuista tasankoa ei saa vangittua. 

Elokuvatekijä muuttaa yhdelle tilalle,  jossa isäntä toimii mesenaattina. Tilalla on myös miehen vaimo ja tytär. Jatkuvasti puhutaan tilojen miehistä. Miehet toki antavat tunnustusta vaimoilleen nimettömästi julkaisemissaan kirjoissaan, joilla ei ole levikkiä.

Elokuvantekijä juuttuu tilalle vuosiksi ja aika pysähtyy.

Kirjassa asioiden pohtiminen tai selostaminen vaikuttaa alkuun järkevältä, esimerkiksi ajan, mutta on lopulta täydellistä sokkeloista umpikujaa. oikeastaan täydellistä hölynpölyä: "Kun mies tarkastelee nuoruuttaan, hän viittaa kielenkäytössään useammin paikkaan kuin paikan puuttumiseen, eikä kyseistä paikkaa peitä näkyvistä käsitys Ajan verhona tai esteenä. Mesenaatti on tutkinut aikaa, hänen mielestään aika on symmetrinen ja täydellinen kokonaisuus. Ajasta on monia muita teorioita. Kuudennen teorian mukaan aika ei voi merkitä yhtä ja samaa kahdelle ihmiselle.

Itse asiassa aikaa tai sen samanlaista pysähtymistä on tarkasteltu Don DeLillon teoksessa Omegapiste. Subjektiivinen aika hidastuu (tai nopeutuu) Thomas Mannin Taikavuoressa. Irrationaalista  tunnelmaa on Ilmestyskirja Nyt teoksen pisimmän version loppuosissa. Tässä on myös samaa sosiologista tutkintaa kuin Isaac Asimovin teoksessa Alaston aurinko missä solarialaiset ovat tilojensa herroja ja tutkivat, mitä kukin pitää parhaana itselleen.  

Saako elokuvantekijä valmista, kiteytyvätkö ajatukset perimmäisestä tasangosta? 

Gerald Murnanen toiseuden ja rinnakkaisen Australian tarkastelu teoksen Tasangot kehikossa on hyvinkin antoisaa.

*****

Australialainen Gerald Murnane (s. 1939) on kuuluisa nykykirjailija. Hän on viihtynyt koko elämänsä Australiassa, hän asuu Goroken kaupungissa, jossa asukkaita on kolmisensataa.

P. D. James: Pahuuden palkka

 

P. D. James: Pahuuden palkka, 1995,  alkuteos Original Sin, suomentanut Jaakko Kankaanpää, Otava 1994. Seven pokkari 2010, sivumäärä 448.

Tapahtumien keskipiste on 1792 perustettu kunnianarvoisa kustantamo Peverell Press, jonka pääkonttori Innocent House jököttää Thames-joen varrella kuin venetsialainen palatsi.

Tapahtumat alkavat, kun vuokratyötekijä neiti Mandy  Blackett (19 v) saapuu työhaastatteluun neiti Claudia Etiennen luo. He löytävät Sonia Clementsin ruumiin, jonka vieressä on itsemurhakirje. Claudian veli toimitusjohtaja Gerard Etienne oli antanut tälle 53-vuotiaalle vanhemmalle toimittajalle kenkää.

Scotland Yardin rikostarkastaja  Adam Dalgliesh lounastaa ystävänsä Conrad  Ackroydin kanssa. Ackroyd on Kalma-klubin jäsen ja toimittaa juorulehti The Paternoster reviewiä, Acroyd esiintyy myös dekkareissa Kuoleman maku ja Murhahuone.  Ackroydin mielestä Peverell Pressissä on jotain outoa. Esimerkiksi hän nostaa lordi Stilgeonin saaman tappouhkauksen sen jälkeen, kun hän oli toimittanut kustantamoon muistelmansa. Kustantamosta on kadonnut Guy Fawkes-kirjan kuvitus.

Peverell Pressissä on ollut henkilömuutoksia vanha Henry Peverell on saanut työhuoneessaan sydänkohtauksen ja myöhemmin  kuollut, ja vanha Jean-Philippe Etienne on väistynyt. Gerard Etienne on toimitusjohtaja ja suurin osakkeen omistaja. Muita johtoryhmäläisiä ovat Claudia Etienne, Frances Peverell, runoilija Gabriel Dauntsey ja James de Witt. Neiti Blackett on johtokunnan sihteeri.

Johtokunnan kokouksessa uusi toimitusjohtaja Gerard Etienne höykyttää ja haukkuu muita, hän ajaa pois sihteerin neiti Blackettin. Hän on katkaissut kirjailijoiden sopimuksia, kuten suositun  Esme Carlingin. Hän aikoo myydä yhtiön toimitilat Innocent Housen, jota Frances vastustaa. Gerard haukkuu de Wittin liian pehmeäksi. Oikeastaan kaikkien kanssa on kitkaa. Kokous päättyy riitaisesti ja tämän jälkeen George Etienne löytyy kuolleena samettikäärme tungettuna kurkkuun.

Tästä alkaa komisario Dalglieshin tiimin tutkinta, jossa on monia vaiheita ja umpikujiakin. Ruumiita tulee lisää, mutta tutkinta johtaa yllättävään suuntaan, kaikki huipentuu hienosti dekkarin loppuosissa.

Pahuuden palkka kuvaa konservatiivisen kustantantamon rämpimistä nykyaikaan ja tuo mutkikkaan murhamysteerin Dalglieshin ratkaistavaksi.

Pidempi oppimäärä.
Murhaa tutkii trio: Adam Dalgliesh, Kate Miskin ja Daniel Aaron. Kate Miskin pohtii synnytyksen jälkeen kuollutta äitiään  ja hänet kasvattanutta isoäitiään, isää hän ei tiedäkään. Miskinillä on uusi miesystävä.

George Etienne on suoraviivainen ja karkea, mutta hän on päättänyt tuoda kustantamon 1900-luvulle. Hän haluaa laskea joka kirjasta katteen, saada talousraportteja. Hän haluaa irtisanoa työntekijöitä, joiden työsuoritus ei vastaa vaatimuksia. Hän haluaa myös lopettaa kirjailijoiden sopimuksia.
P. D James kuvaa Thamesin rantaa tarkasti  ja Innocent Housea, joka on tosin mielikuvitusta. 

Original Sin, joka on kirjan alkuperäinen nimi viitannee perisyntiin? Siihen liittyy tuo käärme. Minusta tässä ei ketään karkoiteta paratiisista, mutta murhan motiivi on vahva, ja juontuu vuosien takaa tehdystä rikoksesta.

Pisin oppimäärä

Kirjan vimmainen loppuosa osoittaa se, että kosto ei ratkaise ongelmia, ja se asetelma, joka on toisen päässä, ei vastaa todellisuutta. Murhan motiivi juontuu, kuten joissain muissakin britti-dekkareissa toisen maailmansodan aikaisiin tapahtumiin tällä kertaa Vichyn Ranskaan.

*****

Laadukas englantilainen naisdekkaristi P.D. James (1920-2014) kirjoitti laadukkaan Adam Dalgliesh -sarjan, joka on myös filmattu tv-sarjaksi.

Adam Dalgliesh: pitkien dekkarien sarja
Sally-rukka, kultatukka, 1980, alkuteos Cover Her Face, 1962.
Murhaajan mieli, 2011, alkuteos A Mind to Murder, 1963.
Rikoskirjailijan kuolema, 1980 , alkuteos Unnatural Causes, 1967.
Valepotilas, 2013, alkuteos Shroud for a Nightingale, 1971.
Dalgliesh ja kuolema, 1986, alkuteos The Black Tower, 1975.
Todistajan kuolema, 2010, alkuteos Death of an Expert Witness, 1977.
Kuoleman maku, 1989, alkuteos A Taste for Death, 1986.
Totuus ja toiveet, 1990, alkuteos Devices and Desires, 1989.
Pahuuden palkka, 1995, alkuteos Original Sin, 1994.
Oikeus on sokea, 1998, alkuteos A Certain Justice, 1997.
Usko ja epäilys, 2001, alkuteos Death in Holy Orders, 2001.
Murhahuone, 2004, alkuteos The Murder Room, 2003.
Majakka, 2006, alkuteos The Lighthouse, 2005.
Yksityispotilas, 2009, alkuteos The Private Patient, 2008.

Mikko Partanen ja Kalle Lamberg: MM-kisaextra

 

Mikko Partanen ja Kalle Lamberg: MM-kisaextra urheilutoimittajien sattumukset, Like 2005. Sivumäärä 340.

Kirjan nimi viittaa (?) Helsingin MM-kisoihin kuten kansikuvakin, jossa Tiina Lillak voitti keihäässä MM-kultaa Helsingissä 1983 tuloksella 70,82. Kirjan painovuotena 2005 Helsingissä oli toisen kerran yleisurheilun MM-kisat. Kirjaan esipuheen on kirjoittanut Helsingin 1983 MM-kisojen hopeaa kolmiloikassa saavuttanut Yhdysvaltain Willie Banks. Banks puhuu Helsingin hyvästä hengestä ja Yhdysvalloissa vallitsevasta  musertavasta rasismista ja rotuennakkoluuloista. (Banks syntynyt 1956). 

Kirjassa miltei sata (laskujeni mukaan 93) urheilutoimittajaa kertoo, pieniä juttuja, hauskoja tai erikoisia. Niissä esiintyy urheilijoita, mutta ei erityisen paljon yleisurheilijoita, vaan jääkiekkoilijoita, jalkapalloilijoita, mäkihyppääjiä, hiihtäjiä, eli perinteisiä suomalaisia urheilijoita. Osa jutuista on matkalla sattuneita kommeluksia. Suurempi osa tarinoiden  kertojista on kirjoittavia toimittajia. Osa on radion tai tv:n selostsjia.

Tämä ei siis kerro paljoakaan urheilutoimittajista, poikkeuksena Paavo Noponen, josta Raimo Häyrinen kertoo muutaman tarinan.

Kirja on ilmeisimmin paranneltu painos vuonna 2003 ilmestyneestä Urheilutoimittajien kootut sattumukset. Tässä kirjassa on yleisurheilun MM-kisojen tulokset 1983-2001.  Lisäksi Vesa-Matti Peltola on laatinut yleisurheilun MM-kisoihin liittyviä kysymyksiä. Tekijöiden lähteille en päässyt. Kalle Lamberg, tuo kuuluisa näyttelijä on syntynyt 1987, joten en ole ollenkaan varma, että on kyse "samasta Kalle Lambergistä"  veikkaus on, että kyse on kaimasta.

Kirjaa pystyy lukemaan hiljalleen, on minusta hyvin avartava, sillä kertoo myös huippu-urheilun ja selostamisen olosuhteista aiempina aikoina.

*****
Urheilun seuraaminen on kuulunut lapsuuteeni, joten alla huomioita selostajista ja osin  tästä kirjastakin. Suomalaista selostajista legendaarisimmat ovat radioäänet Pekka Tiilikainen (1911-1976) ja Martti Jukola (1900-1952). Yleisradio ja ylipäätään oli alkuun ainoa media, mistä tuli selostuksia. Nyt radiokanavia on kymmeniä, ja tv-kanavia on satoja, jopa urheilukanavia näkyy Suomessa kymmeniä tai peräti satoja. Yleisadio lähettää edelleen urheiluselostuksia radiosta, se kyllä toimii. Tiilikaisen ja Jukolan lisäksi kirjassa radioselostajista on mainittu   Paavo Noponen (1930-2016), jonka mainitsee itsekin legendaarinen Raimo Häyrinen (1940-2020). Antero Viherkenttä (1933-2011) saa myös tilaisuuden kertoa pari tarinaa.  

Ensimmäinen selostus tuli radiosta muuten  kesällä 1927 Suomi-Ruotsi yleisurheilumaaottelusta.

TV-lähetykset alkoivat Suomessa 1950-luvun lopulla. Ensimmäinen Urheiluruutu näytettiin 18.8.1963. Alkuajan selostajia olivat Seppo Kannas (s. 1933) ja Anssi Kukkonen (s. 1934). Pitkään vain Yleisradio näytti urheilua tv:ssä. Nykyään on satelliittikanavia satoja, josta tulee urheilua yötä päivää. Eurosportilla on oma selostaja snookerissa, pyöräilyssä, yleisurheilussa, hiihdossa ja tenniksessä. Selostajat ovat alkaneet erikoistua. Satelliittikanaville ja Yleisradioonkin on tehty oma kisastudio, jossa on studioisäntä ja asiantuntijoita, paikan päälle on lähetetty selostaja ja yksi asiantuntija. Jalkapallon MM-ja EM-kisoihin selostajien, studioisäntien ja asiantuntijoiden lauma on suuri, ja johtuu siitä, että kisojen lähetysoikeudet ovat todella kalliita, joten on ennakkostudio ja jälkeenpäin asiantuntijat kertovat, sen joka on jo nähty monin hidastuksin ja eri kuvakulmista.

Formulaa selosti Suomessa ensin Matti Kyllönen, myöhemmin Tomi Tuominen, Oskari Saari ja nykyisin Niki Juusela. Turun Sanomiin F1:sta kirjoitti Heikki Kulta. Kirjassa on formula-tarinoita. Keke Rosbergin laaja kielitaito tulee mainittua, ja sikarin tupruttelu.

Mukava kirja, mutta myös sillisalaattia.

Henry James: Naisen muotokuva

 

Henry James: Naisen muotokuva, alkuteos The Portrait of a Lady 1881, suomentaja J. A. Hollo, WSOY 1955, sivumäärä 612.

Henry Jamesin Naisen muotokuva on klassikkoromaani. Pähkinänkuoressa se kertoo neiti Isabel Archerin muutosta Eurooppaan, ja avioitumiskuvioista, jossa hän ajautuu (tai ajetaan) huonoon avioliittoon, kun hän itsepäisesti pitää kiinni ensin vapaudestaan ja myöhemmin vääristä valinnoistaan, joissa häntä on todellisuudessa rankasti manipuloitu. 

Romaani käsittelee  ja vertailee myös  yhdysvaltalaista ja eurooppalaista (yläluokan) elämäntapaa. 

Romaani on runsas ja siinä on paljon henkilöitä, joista on alempana lista ja tarkempi juonikuvaus. Romaani on laadukas ja kun pääsee sisälle myös helppolukuinen. Jos et halua tietää romaanin sisällöstä, lopeta lukeminen tähän.

Henkilökatras
Neiti Isabel Archer. Amerikkalainen Isabel Archer on nuorin kolmesta sisaruksesta, kirjan alkaessa hän on  23-vuotias, kaksi vanhempaa sisarusta  ovat naimisissa. Isabelin äidin sisko rouva Touchett hakee Isabeli Eurooppaan, kun Isabelin isä on kuollut ja Isabel on orpo. Isabelin isosisko Lillian on naimisissa pankkiiri Edmund Ludlowin kanssa ja asuu Amerikassa, kuten toinenkin sisar  Edith Keys, joka on onnellisissa naimisissa. Lillian on järkiavioliitossa, joka sekin toimii. Isabel saa myöhemmin sedältään 70 000 punnan perinnön, joka muutttaa hänen asemansa avioliittomarkkinoilla. Perintö ei olekaan onni vaan taakka.

Gilbert Osmond

Italiassa asuva keski-ikäinen amerikkalainen leskimies. Isabelin ystävät luonnehtivat Osmondia epämääräiseksi, jolla on epämääräinen maine ja epämääräiset tulot. Gibertillä on tytär Pansy, joka tottelee isäänsä. Osmond "valloittaa" Isabelin olemalla välinpitämätön ja manipuloimalla. Myös hänen naisystävänsä madame Merle manipuloi Isabelia.  Isabel lyö kaikki rahansa avioliittoon, Osmondin todellinen henkinen (ja fyysinenkin) kumppani on Merle. Pansy-tyttären mukaan isä on alakuloinen. Gilbert on taiteen keräilijä, ja pitää muita ihmisiä esineinä. Hänen rahansa ovat peräisin Isabelin perinnöstä, jonka turvin he asuvat Roomassa palatsissa, joka on todellisuudessa Isabelin vankila. Osmondilla ei ole ystäviä, talossa vierailevat hänen naisystävänsä madame Merle, sisko kreivitär Gemini ja Isabelin ystävät ja sukulaiset, joiden vierailua Osmond karsastaa ja josta murjottaa. Osmond pitää itseään "Euroopan ensimmäisenä gentlemanina".

Rouva Lydia Touchett asuu erillään aviomiehestään Danielista Firenzessä. Daniel Touchett on amerikkalainen pankkiiri Englannissa. Pariskunnalla on poika Ralph, joka on sivistynyt, mutta hänellä on keuhkosairaus, myös herra Touchett on raihnainen, jota nimitystä romaanissa käytetään 

Rouva Touchett on taipumaton, suora, itsenäinen ja rehellinen, hän on Isabelin äidin sisar eli täti. Lydia noutaa orpoutuneen Isabelin Amerikasta Englantiin herra Touchetin luo aikomuksena viedä hänet Firenzeen.

Daniel Touchett toimi pankkiirina Englannissa ja hänen omaisuutensa on suurehko. Daniel on sairas, ja kuolee ja poikansa Ralphin painostuksesta jättää vaimonsa sisarentyttärelle Isabelille 70 000 puntaa. Daniel omistaa Gardencourtin kiinteistön Thamesin varrella, johon Isabel saapuu Amerikasta. Touchettin omaisuus kattaa muitakin kiinteistöjä.

Ralph Touchett on sivistynyt ja älykäs, käynyt Oxfordin ja Harvardin, mutta hänellä on keuhkotauti, johon romaanin loppuosassa kuolee. Ralph on Isabelin serkku, jota kohtaan hänellä on lämpimiä tunteita, mutta ei suunnittele avioliittoa hänen kanssaan. Ralphin idea omasta perinnöstään luopumisessa on, että hän haluaa tarkkailla Isabelin elämää, koska itse ei voi elää. Ralph on kiltti ja älykäs, mutta ei halua hämmentää asioita liikaa.

Lordi Warburton on Touchett'ien naapuri, jolla on moderneja mielipiteitä. Lordi rakastuu Isabeliin, kun hän saapuu Eurooppaan. Isabel antaa lordin kosintaan rukkaset. Warbuttonin tunteet eivät sammu, ja hän pörräilee Isabelin liepeillä vielä Italiassakin. 

Caspar Goodwood on tehtailija, joka pyörittää sukunsa liiketoimia Bostonissa. Hän on kosinut Isabelia jo Amerikassa, saanut rukkaset, mutta rakastaa Isabelia, ja olisi hänen tukenaan. Hän monesti piipahtaa Euroopassa ja pelmahtaa Isabelin luo useita kertoja,

Henrietta Stackpole on Isabelin paras ystävätär Amerikasta. Stackpole on toimittaja ja nykymittapuun mukaan puhdas feministi, itsenäinen, älykäs ja suora.

Rouva Sabrina Merle on amerikkalainen nainen, joka  leikkii ranskalaista. Madame Merle on ihmissuhdepelien taitaja, hänen pokerinaamansa pettää Isabelin. Madame Merle manipuloi Isabelin menemään naimisiin Gilbertin kanssa. Merlellä on sekä yhteinen menneisyys Osmondin kanssa että nykyisyydessäkin siteitä ja suhteita (sutinoita).

Pansy Osmond on Gilbertin teini-ikäinen tytär, joka on ollut nunnien kasvatettavana. Hän palvoo narsistista isäänsä. Pansy tukeutuu yhä enemmän äitipuoleensa Isabeliin. (Pansy itsestään "minä olen vain pieni tyttö" s. 326).

Edward Rosier on Pariisissa asuva amerikkalainen taiteenkeräilijä, joka tuntee lapsuudestaan Isabel Archerin. Rosier rakastuu Pansy Osmondiin ja päinvastoin. Pansyn ja Edwardin onnen eteen tulevat sekä Gilbert Osmond että Madame Merle, jotka haluavat naittaa Pansyn lordi Warburtonille, jonka motiivi on päästä Isabelin lähelle.

Kreivitär Amy Gemini on Gilbert Osmondin sisar. Amy on myös amerikkalainen, aika epäsuosittu henkilö, jolla oli aviomiehenä pelivelkainen mätämunakreivi. Gemini informoi Isabeliä Osmondin ja Merlen suhteista. 

Herra Bantling on Henrietan ystävä ja myöhemmin sulhanen, lady Pensil on hänen sisarensa. Molyneux'n sisaret ovat lordin Warburtonin siskoja.

Juoni

Juoni on hyvin suoraviivainen ja kirjan anti on minusta enemmän henkilöiden ratkaisujen perusteluissa. Minusta 1800-luvun romaaneissa sinäänsä juoni on jännittävä, ja loppuratkaisulla on usein suurikin merkitys.

Rouva Touchett tuo 23-vuotiaan orvoksi tulleen Isabelin Englantiin Gardencourtin kartanoon, kartano on tehty Edward VI:n aikaan (1547 - 1553). Kartanon pihalla puhuvat ja juovat teetä: isä ja poika Touchett, Daniel-isä, joka on pankkiiri  ja hänen aikuinen poikansa Ralph sekä naapurissa asuva lordi Warburton. Isabel ja rouva Touchett saapuvat tähän idylliin. Lordi Warburton kiinnostuu Isabelista, ja on lääpällään tähän. Isabel ei lämpene kosintayrityksistä. Isabel on antanut jo rukkaset amerikkalaiselle yrittäjälle miljonäärille Caspar Goodmanille. Kirjan alussa viipyillään henkilö- ja miljöökuvailuissa.

Isabelin ystävä sanomalehtireportteri Henrietta Stackpool (teoksen "hyvis" yhdessä Ralph Touchettin kanssa), saapuu Englantiin. Myös Madame Merle (kirjan "pahis" yhdessä Gilbert Osmondin kanssa) esitellään.

Rouva Touchett vie Isabelin läpi Euroopan ja saapuu aikanaan Firenzeen, jossa Isabel tutustuu keski-ikäiseen yh-isään Gilbert Osmondiin, johon Isabel tuntee kiinnostusta. Osmond on keski-ikäinen epämääräinen leskimies, joka pääasiassa murjottaa. Madame Merle manipuloi Isabelia. Ralph ja rouva Touchett vastustavat lähentymistä, mutta aikanaan hääkellot kilisevät. Häissä on paikalla vain muutama henkilö. Gilbert Osmondilla on tytär Pansy, joka kirjan loppuvaiheissa on 19-vuotias. Pansy on kuuliainen isälleen. Alkuhuuman jälkeen Isabelin avioliitto on onneton ja Osmond on nuiva narsisti, joka välineellistää muita. 

Gilbertillä on sisar Amy, joka on solminut avioliiton lurjuksen kanssa, eli kreivi Gemini on pelivalkainen huijari. Amy eli kreivitär Gemini on huonoissa väleissä veljensä kanssa. Kreivitär Gemini paljastaa Pansyn salaisuuden, eli Pansy on Osmondin ja Madame Merlen lapsi. Osmond ja Merle haluaisivat naittaa 19-vuotiaan Pansyn lordi Warburtonille, joka pörrää Roomassa, koska on kiinnostunut Isabelistä. Pansy on rakastunut (vain muutaman vuoden vanhempaan) Edward Rosieriin, jota Osmond ei hyväksy. Lordi Warburton on 43-vuotias.

Kirjan loppuratkaisuja en kerro, mutta Ralphin kuoltua keuhkotautiinsa, on ratkaisujen aika. Isabellin aviolliset eväät on syöty ja hän palaa Englantiin. Ritarillinen Caspar Goodwood on kosimassa Isabelia, mikä on Isabelin valinta. Myöskin Pansyn kohtalo selviää....

Amerikkalaisuus

Romaanin tapahtumapaikka on Eurooppa, mutta päähenkilöt ovat oikeastaan kaikki amerikkalaistaustaisia. Daniel Touchett rantautui Englantiin ja toimi pankkiirina ja teki melkoisen omaisuuden. Hän on ahkera, suora ja oikeudenmukainen. Lydia Touchett on looginen, itsenäinen ja suora. Hän luulee, että Isabel ei astuisi ansaan. Tässä suhteessa Ralph Touchett on samanlainen kuin äitinsä, hän uskoo Isabelin kykyyn välttää väärä mies ja tehdä järkeviä valintoja. Isabel tekee nimenomaan koko ajan huonoja valintoja

Gilbert Osmond, hänen sisarensa Amy eli kreivitär Gemini ovat amerikkalaisia, joista ei tiedetä mitään, eivätkä he ole saavuttaneet mitään. Madame Merle on myös amerikkalainen, mutta haluaa piilottaa sen, ja hän näyttelee ranskalaista. Merle salaa mielellään asioita.

Edward Rosier on myös amerikkalainen, hän on taiteen kerääjä, kuten Edmondkin. Hän on valmis uhrauksiin. Rosier on minusta aika saamaton, mutta kiltti.

Amerikkalaisuuden kuvia ovat Caspar Goodwood ja Henrietta Stackpool. Caspar Goodwood on suora, aikaansaava, ahkera, vähäpuheinen ja menestyvä, hän on myös kärsivällinen ja tarjoaa Isabellille uuden mahdollisuuden. Henrietta on amerikkalaisen itsenäisen naisen symboli. Hän on kirjeenvaihtaja ja toimittaja, tienaa itse elantonsa, tekee mitä parhaaksi näkee. Hänkin varoittaa Isabelia Osmondista tai yrittää edesauttaa Caspar Goodwoodin mahdollisuuksia. Henrietta avioituu itsekin englantilaisen Bantlingin kanssa, joka on hieno ja ahkera mies. Ajatus, että itsenäinen nainen ei voi mennä naimisiin (ja hankkia esimerkiksi lapsia), on outo.

Naiseus
Arvioin tätä miehenä, mutta minusta tämä romaani ei piirrä kovinkaan hyvin naisen muotokuvaa (Henry James on mies), osa johtuu siitä, että kirjassa ei puhuta (aikakauden normien mukaan) lainkaan rakkauden fyysisestä puolesta eikä edes rakkauden/rakastumisen tunnepuolesta. Ehkä se kuitenkin kuvaa hyvin yläluokan ongelmia, ja vanhan ja uuden mantereeen eroja yläluokan osalla. Minusta henkilö- ja miljöökuvaus ovat tarkkaa ja tätä oli miellyttävä lukea ankeasta juonesta huolimatta. 

*****

Henry James (1843-1915) syntyi Amerikassa mutta perhe muutti paljon Amerikassa ja Euroopassa. Henry James tunsi tarvetta olla kirjailija, eikä opiskellut lakia Harvardissa (mihin pääsi alaa opiskelemaan). Hänen kirjallisista töistään tämä Naisen kuva on paras, myydyin ja arvostetuin.

Han Kang: Vegetaristi

 

Han Kang: Vegetaristi, alkuteoksen 채식주의자 (2007) englanninoksesta The Vegetarian 2016, suomentanut Sari Karhulahti, Gummerus, sivumäärä 215.

Vuoden 2024 kirjallisuuden nobelistin eteläkorealaisen Han Kangin (s. 1970) romaani Vegetaristi on vimmaisen vahva, voimakkaasti vaikuttava, mutta outo ja surullinen,

Romaanin keskiössä on lapseton kotirouva Yeong-hye, joka näkee unen, ja lopettaa lihansyönnin. Tämä tyrmistyttää karkean aviomiehen, naisen äidin ja isän. Romaani on jaettu kerronnaltaan kolmeen erilaiseen osaan, mutta aika menee tarinoissa eteenpäin ja lopussa ollaan "nykyhetkessä".

Ensimmäisen osan kertoja on Yeong-hyen aviomies. Hän tyrmistyy, kun vaimonsa lopettaa lihansyönnin, kotityöt, pukeutumisen ja lopulta joutuu psykiatriseen sairaalaan. Toisen osan kertoja on Yeong-hyen sisaren In-hyen aviomies, joka on videotaiteilija. Hänellä on pakkomielle vaimonsa sisareen tai paremminkin hänen mongoliläiskään alaselässä. Lankomies maalaa naisen iholle värikkäitä kukkia, ja tekee videotaidetta heidän pakonomaisista yhdynnöistään. Yeong-hye passitetaan psykiatriseen sairaalaan ja mies tutkintavankilaan. Kolmannessa osassa tarkastellaan tilannetta In-hyen kannalta, joka käy katsomassa sisartaan, joka luulee olevansa puu, ja on jo pitkään ollut syömättä. Osan nimi on liekehtiviä puita.

Ylläoleva tiivistys on minusta hieman erilainen kuin eräät kirjan arvioinnit, joissa keskitytään vain kasvissyöntiin ja sen autuuteen. Tässä kyse on paljon enemmästä. Yeong-hyen lapsuudesta kerrotaan hyvin traumaattisia sirpaleita. Yeong-hy elää ennen uniaan tavallista lihansyöjän perhearkea, ja on taitava kokki etenkin liharuokien suhteen. Eletään yhteiskunnassa, jossa on tiukat käyttäytymisnormit, ja miehen asema perheessä on hyvä. Kasvisyönnin myötä naisen persoonallisuus alkaa murtua, eivätkä siihen psykiatrinen hoito, lääkkeet ja pakkosyöttö näytä lainkaan auttavan. Kirja on jollain samalla tavalla ruma kuin vuoden 2004 nobelisti Elfriede Jelinekin kirja Pianonsoittaja, jossa käsitellään psyyken pimeitä puolia, pakonomaista käytöstä.

Vegetaristi sai vuoden 2016 Booker-palkinnon.

Tänne avaan kirjasta muutaman seikan. Yeog-hyen lapsuus on ollut liharuokien täyttämä. Isä ja äiti ovat olleet ankaria. Kirjassa mainitaan, että alle kymmenvuotisena Yeong-hye on joutunut koiran hyökkäyksen kohteeksi. Koira on sen vuoksi juoksutettu hengiltä ja sitten Yeong-hye on joutunut syömään koiran tai tapetun koiran lihaa. Videotaiteilijan ja kälyn toiminta on minusta vapaaehtoista, mutta kun vaimo lopettaa lihansyönnin, niin myös sänkyelämä loppuu. Aviomies ottaa Yeog-hyen väkisisin (=raiskaus avioliitossa). Vaimo lopettaa myös rintaliivien käytön, jota paheksutaan. Paidan verhoama nännikin on liikaa ja sittemmin nainen liihottelee ilman rihman kiertämää.

Sisar In-hye on pärjääjä, hän pitää perhettä pystyssä, ja työskentelee liikkeessään ja hoitaa pariskunnan lapsen. Minusta hänen videotaiteilija-aviomiehensä on myös täydellinen luuseri.

Olen aiemmin blogannut Han Kangin runoteoksesta Valkoinen kirja.