torstai 11. elokuuta 2022

Åsa Larsson: Isien pahat teot

 


Åsa Larsson:  Isien pahat teot, alkuteos Fädernas missgärningar 2008, suomentanut Kirsi Kokkonen, Otava 2022, sivumäärä 567.

Åsa Larssonin (s. 28.6.1966) Rebecka Martinsson -sarja on tullut päätepisteeseen. Sarja alkoi vuonna 2003 teoksella Aurinkomyrsky  jossa lahkosaarnaaja murhataan. Päähenkilö Rebecka Martinsson on uupunut verojuristi Asianajotoimisto Meijer & Ditzingerillä, mutta Rebecka tulee selvittämään murhaa, koska tuntee epäillyn, joka on uhrin vaimo, joka pyytää apua. Paikallispoliiseista esitellään monilapsisen perheen äiti Anna-Maria Mella ja hänen poliisiparinsa Sven-Erik Stålnacken. Oikeuslääkärinä on  Lars Pohjanen. Syyttäjän valtuuksilla kukkoilee ongelmallinen Carl von Post.  Jatko-osissa mukaan tulevat poliisit Fred Olsson, ja Tommy Rantakyrö. Rebeckan naapurina on leskimies Sivving. Sarja jatkui teoksilla Suden taival (2004), Musta polku (2006), Kunnes vihasi asettuu (2008) sekä Uhrilahja (2011) ja nyt kymmenen vuoden tauon jälkeen Isien pahat teot (2021). Näissä Rebecka Martinssonin tilanne on sama. Rebeckaa kositaan takaisin Tukholmaan, mutta hän haluaa olla pienellä palkalla ja kiusattunakin Kiirunan seuduilla syyttäjänä. Rebecka ei pysty sitoutumaan parisuhteeseen ja häilyy entisen pomonsa Måns Wenngrenin ja tulipalossa vammautuneen koirapoliisi Krister Eriksson välillä. 

Tässä osassa selviää Rebecka Martinssonin äidin Virpin taustasta lisää. Virpi on ollut kasvattilapsena Pekkarin perheessä. Pekkarin perheessä on ollut isä, äiti, vanhin poika Olle, Ragnhild, Virpi ja hulttiopoika Henry, jolle on jätetty saareen maatila, kun perhe on muuttanut Kiirunaan. Kasvattilapsi Virpi on tullut perheeseen kolmivuotiaana ja heitetty ulos 14-vuotiaana. Virpi on avioitunut Rebeckan isän Mikon kanssa, synnyttänyt Rebeckan, muuttanut kotoa pois Rebeckan ollessa 7-vuotias ja jäänyt kuorma-auton alle, kun Rebecka on ollut 12-vuotias. Koska myös Rebeckan isä on kuollut, isän äiti kasvatti Rebeckan. 

Isien pahat teot alkaa, kun eläkkeellä oleva sairaanhoitaja Ragnhild Pekkari on päättänyt kuolla ja menee hiihtämään kevätjäille. Mieli muuttuu ja hiihtäessään saareen hän löytää alkoholisoituneen veljensä Henryn kuolleena. Siivo on kauhea. Ragnhild perkaa paikkoja, ja perimmäisestä pakastimesta löytyy ihmisen jäätynyt ja muumioitunut ruumis. Uhri on kesäkuussa 1962 kadonnut Raimo Koskela. Rikos on vanhentunut, mutta uhrin poika nyrkkeilijä Björn Ström haluaa tietää, kuka isän on ampunut. Rebecka saa ylipuhuttua eläköityneen poliisin Sven-Erik Stålnackenin tutkimaan tapausta. Tutkinta laajenee viralliseksi, kun havaitaan, että Henry Pekkari on murhattu, ja läheltä löytyy kahden silvotun naisen ruumiit. 

Dekkarissa selviää veritöiden tekijät, ja motiivit, sekä aiempien sukupolvien syntien heijastumat nykyisyyteen, sekä kurjuuden ainainen jatkuminen. Teos sisältää rankkoja tapahtumia, jotka tällä kertaa pääosin masinoidaan yhteisön ulkopuolelta rahanahneudesta, mutta osa on kotikonnien pahailuja. 

Isien pahat teot on pitkät jäähyväiset Rebecka Martinssonille, ja hänen maailmalleen, johon kuuluvat kaikki yllä mainitut poliisit, naapurit, poikaystävät ja kollegat. Poliisiyhteisössäkin on pikkukaunansa, mutta kun  rikollisuus raa'istuu, on poliisien pidettävä yhtä.

Kuten kanssa-bloggarit tietänevätkin, alkaa nyt pidempi oppimäärä, missä avaan kirjan henkilöiden suhteita, mutta rikoksiin syyllisiä en kommentoi enkä paljasta. Juoni pääosiltaan kannattaa itse selvittää.

Rebecka Martinsson maailma on epäoikeudenmukainen. Kouluissa lapsia kiusataan, perheiden suhteet säilyvät ennallaan sukupolvien vaihtuessa. Yläluokkainen mies Carl von Post työpaikkakiusaa rankasti Rebecka Martinssonia, jolle laittaa liikaa töitä, ja omiaan, joita ei viitsi tehdä. Kun Carl von Post on poissa, Rebecka alkaa tutkia murhamysteeriä. Rebecka tekee nopeita ratkaisuja, mutta Carl von Post kostaa, kun rotary-ystävä Olle Pekkari ottaa yhteyttä. Rebecka siirretään sivuun, sillä Pekkarit ovat sukua, vaikkakaan eivät biologisesti, mutta Rebecka jäävätään. Se, että Carl von Post tuntee Pekkarit rotareiden kautta, ja pelaa Ollen pojan Andersin kanssa höntsäsäbää, ei aiheuta jääviyttä, vaikka Anders soittelee asioistaan.  Sen sijaan pelkkä vuosia sitten kuolleen äidin kasvattilapsena olo on jääviyttä ja näinhän se on. Yksi osoitus hyväveliverkostoista ja niiden toiminnasta. Toinen ikävä verkosto on pahaveliverkosto. Kiirunassa on Puolukkakuningas, joka on pyörittänyt pimeitä kuvioita jo 70 vuotta. Puolukkakuningas on ysikymppinen, valtaa pitää itävaimo, ja kuria itämafian miehet. Keinot on brutaaleja, eivätkä sivistysvaltion oikeuskeinot pysty patoamaan pahaa, ennen kuin veri roiskuu ja rahat katoavat.

Anna-Maria Mella on uudessa tilanteessa, kun  hänen poliisiparinsa Sven-Erik Stålnacken. on eläköitynyt. Hän tuntee itsensä syrjäytetyksi, kun Stålnacken tutkii Raimo Koskelan murhaa. Anna-Mari Mella tuntee kaunaa Rebeckaa kohtaan, kun ei syytä hänen jutussaan liian hataran näytön vuoksi. Mella -kuten oikeastaan kaikki viranomaiset- uivat syvissä pohjavirroissa. Mella on tähtäimessä muutenkin.
Lars Pohjanen, oikeuslääkäri on ollut myös aina syrjitty. Hän on siksi keskittynyt vaan tekemään ruumiinavaukset hyvin. Ruumiit eivät enää voi kiusata, elävät kyllä. Pohjanen on itsekin kuolemansairas.
Krister Eriksson on katkaissut suhteen Rebeckaan, joka on ollut Tukholmassa Månsin kanssa lakanoiden alla. Kristerin luona asuu kasvattipoika Marcus, jota on myös rankasti koulukiusattu. Krister seurustelee ylireippaan Maritin kanssa. Marit Törmä keskittyy pinnallisiin asioihin ja omaan instaprofiiliin. Kuinka kauan tämä ruokkii tervettä parisuhdetta?

Isien pahat teot kirjan yksi päähenkilö on nyrkkeilijä Björn Ström, jonka isä katoaa kesämökiltä. Björn itse asiassa piiloutuu, kun isä haetaan pois. Björn on avioton lapsi, ja Björnin äiti inhoaa Raimoa, ja selittää että isä on vain kadonnut, ettei tarvitse huolehtia velvollisuuksistaan. Björn ihailee isäänsä, ja alkaa isänsä tapaan nyrkkeillä, mutta salaa sen äidiltään. Björnin tie olympiavoittajaksi on vaikea, kuten koko lapsuus ja elämä. Äiti on lestadiolaisperheestä, ja hänellä on avioton lapsi. Hankalaa, kun veljien perheet ovat uskossa. Kun nyrkkeily paljastuu, enot yrittävät myös lopettaa Björnin nyrkkeilemisen, mutta Björn on päättänyt jatkaa. Tarinan aikana Björnille selviää myös isänsä pahoista teoista, mutta haudattuaan isänsä, ja murhan selvittyä, hän voi aloittaa  (tai jatkaa) ilman taakkoja. Björn käy muuten juniorina nyrkkeilemässä Suomessakin. Björnin uraa seurataan olympialaisiin ja raadolliseen ammattilaisuuteen.

Teoksessa käsitellään myös Kiirunan siirtoa kaivoksen tieltä. Kiirunan alla on suuret rautamalmivarat. Markkinavoimat siirtävät Kiirunaa.

Rebeckan äiti Virpin tarina (tai miksi hän karkasi) kerrotaan. Virpi muuttaessaan saaresta 7-vuotiaana ei osannut ruotsia. Kouluissa tämän mukaan suomenkielisiä kiusattiin. Virpi oppi ruotsia, mutta 14-vuotiaana oli toisia haasteita.  Haasteita ja valintoja on myös Rebeckalla. Mihin hän päätyy? Sen loppu valottaa.

Kirjasarja valottaa myös Kiirunan haasteita, ja kuvaa pohjoisen kaamosaikaa. Kirjasarjan miltei joka luvussa mainitaan joku koira. Koirat ovat hyvin keskeisiä, tässä Rebeckalla on koira jonka nimi on Rääpäle, mutta myös muilla on omat koiransa. Tätä sarjaa koirista huolimatta ei voi haukkua.

****
Åsa Larsson (s. 28.6.1966) on Uppsalassa syntynyt ja Kiirunassa varttunut ruotsalainen entinen verojuristi ja nykyisin  kirjailija.
Rebecka Martinsson -sarja:
Aurinkomyrsky (2003)
Suden taival (2006)
Musta polku (2007)
Kunnes vihasi asettuu (2008)
Uhrilahja (2012)

sunnuntai 7. elokuuta 2022

Annie Ernaux: Min far & Kvinnan



Annie Ernaux: Min far & Kvinnan alkuteokset La place 1983 ja Une femme 1987, översättning Katja Waldén, Norstedts, 220 s.

Annie Ernaux (s. 1940) on ranskalainen kirjailija, joka on innoittanut monia muita kirjailijoita ja on voittanut monia palkintoja. Annie Ernaux on 1980-luvulla kirjoittanut vanhemmistaan ensin isästään ja sitten äidistään. Esipuheessa painotetaan että Ernauxin teoksissa hän on tunteissaan rehellinen.

Molemmat osat alkavat kuolemasta. Isä kuolee vuonna 1967 sydänkohtaukseen, kun kertoja on valmistunut yliopistosta. Hautajaiset vietetään suvun kesken. Äiti suree, mutta pääsee elämään kiinni. Romaanin toinen osa alkaa "Min mor är död". Äiti on ollut hoitokodissa muistisairaana ja kuolee. Tytär suree, ja purskahtelee itkuun. Hän hyvästelee äidin ruumiin, yhdessä poikiensa ja ex-miehensä kanssa. Sitten pidetään hautajaiset ja taas elämä jatkuu.

Isän ja äidin tarinat ovat erillisiä, mutta sisältävät paljon yhteistä. Isovanhemmat ja vanhemmat asuivat Normandiassa, isä ja äiti olivat  monilapsisista perheistä. Sekä isä että äiti saivat käydä koulua (ainoastaan) kaksitoistavuotiaiksi ja sitten mentiin töihin, isä ensin maatilalle ja sitten tehtaaseen. Isä, joka oli vanhempi (syntynyt 1899), oli ensimmäisen maailmansodan aikana "kotirintamalla". Vanhemmat isä ja äiti tapasivat köysitehtaalla, ja menivät naimisiin. Hääkuvassa äidillä oli "niin lyhyt hame, että polvet näkyivät". Vanhemmat ostivat luotolla sekatavarakaupan ja kahvilan Yvetotista. Työ liikkeessä on miltei ympärivuorokautista, mutta ei elätä perhettä, jolloin isä jatkaa työtä tehtaassa, joten äiti joutuu neuvottelemaan kaikki sopimukset, palvelemaan asiakkaita, ja pitämään kirjaa, ja hoitamaan viranomaisasiat. Tällöin kertoja ei ole vielä syntynytkään, mutta syntyy toisen maailmansodan aikana, jolloin lähdetään ensin evakkoon, mutta sodan aikana liiketoiminta jatkuu, sodan jälkeen on säännöstelyn takia vaikeaa, ja toiminta aloitetaankin uudestaan toisessa paikassa.

Äiti vie tytärtään museoon ja kirjastoon, myöhemmin ilmenee, että äiti ei ole sivistynyt, mutta tuntee nimeltä maalareita ja kirjailijoita, ei heidän teoksiaan. Isä pitää sirkusmusiikista, ja saattaa tytärtään kouluun. Isästä puhutaan vähemmän ja isän ajatuksista. Isä myöhemmällä iällä nikkaroi paljon ja puuhaa puutarhassa. Isä on hävennyt ranskankieltään tai ilmeisesti Normandian murrettaan, mutta hän puhuu sunnuntaisin kahvila-asiasta, ja on vapautunut sunnuntaisin, ja hänen ranskansa on ranskaa.

Äidillä on kahdet kasvot, asiakaspalvelijana hän on kärsivällinen ja ystävällinen, mutta kotiminä on erilainen. Äiti ei tee kotona mitään ja tiuskii. Pahimmat kiukunpuuskat tulevat, kun tyttären puberteetti alkaa, mitään järkevää keskustelua seksuaalisuudesta ei pystytä käymään. Äiti on huolissaan, että tytär tulee raskaaksi. Äidin pituutta ei kerrota, mutta paino on 89 kiloa. Äiti juo iltaisin muutaman lasillisen, ja syö sokeria. Äiti on aina pingottunut, ja asiakaspalvelijana on "naamio päällä".

Isä, joka oli äitiä kymmenisen vuotta vanhempi, kuolee 1967, kun kertoja valmistui yliopistosta. Äiti kuoli geriatrisella osastolla 1980-luvulla. Hautajaisjärjestelyt olivat sangen identtiset ja surusta toipuminen. Äidin kuolema kuitenkin nostaa mieleen enemmän omaan kasvamiseen liittyviä ajatuksia. Äiti luopui kahvilasta, ja asuu tyttärensä luona, lopulta Pariisissa. Äiti ei kuitenkaan sopeudu isoäidin harmaaseen arkeen, vaan muuttaa takaisin Yvetotiin. Hän joutuu auton yliajamaksi, mutta selviää, mutta se kenties jouduttaa Alzheimerin tautia, jota Annie Ernaux kuvaa pelottavan tarkasti. Taudissa mennään vain alaspäin, potilas on lisäksi varsin ilkeä eikä lopulta tunne läheisiään.

Annie Ernaux kysyy Kvinnan-osion alussa "Äiti, Mitä hänestä tiedän?" 

Mitä tiedämme vanhemmistamme? He ovat olleet eri sukupolvea? Annie Ernaux kertoo opiskeluajastaan, hän omaksui toisenlaisen elämänkatsomuksen ja "tavat" kuin äiti, ja suhtautumisen uskonnollisuuteen. Tuntuu, että jonkunlainen pysyvä juopa on äidin ja tyttären välillä, tai vähintään kommunikaatio-ongelma.

Miksi luin kirjan? Annie Ernaux oli Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaja veikkailussa 2021 mukana, joten luin tämän. Annie Ernauxilta on ilmestynyt hiljattain teos Tunnit suomeksi, siitä on moni blogannut.

Helmet-kohta 2022 kohta 37, kerrotaan kolmesta sukupolvesta

keskiviikko 3. elokuuta 2022

Maj Sjöwall & Per Wahlöö: Roseanna, Martin Beck -sarja, osa#1

  

Maj Sjöwall & Per Wahlöö: Roseanna (Martin Beck #1), alkuteos Roseanna 1965, suomentanut Kari Jalonen, WSOY 2021, sivumäärä 263.

Maj Sjöwallin  ja Per Wahlöön dekkari Roseanna käynnistää legendaarisen Martin Beck -sarjan. Roseanna-dekkari alkaa, kun Motalan kanavaa ruopataan. Kaivinkoneen kauhassa nousee ylös alastoman naisen ruumis. Motalan poliisi pyytää virka-apua ja Martin Beck määrätään Tukholmasta tutkimaan murhaa. Tutkinnan lähtökohtana on vain ruumis, jolle tehdään ruuminavaus. Motalassa asiaa tutkii Ahlberg, joka esittää teorian, mistä ruumis on tullut. Teoria ei saa kannatusta, mutta on oikea. Ruumiin henkilöllisyys saadaan lopulta selvitettyä, hiljalleen järjestelmällisesti päästään eteenpäin. En lähde paljastamaan juonta, mutta uhri on Roseanna McGraw, yhdysvaltalainen Nebraskan Omahasta, ammatiltaan kirjastonhoitaja.

Rikostutkinnnalla oli 1960-luvun alussa vähemmän teknisiä apuvälineitä kuin nykyään, ei ollut DNA-tutkimusta, ei kännyköitä, ei nettiä, eikä tietokoneita. Valokuvat olivat filmeinä, paperikuvina tai diakuvina, ne piti kehittää ja katsella yksitellen. Valokuvilla on tutkinnan kannalta hyvin ratkaiseva merkitys, kuten kuulusteluilla, jotka on "litteroitu".  Seuraavassa taustakuulustelua Yhdysvalloista (K = kuulustelija, M on kuultava, Kuulustelijan nimi on muuten Kafka):
K: Milloin tutustuitte Roseanna McGrawiin?
M: Lähes kaksi vuotta sitten
K: Toisin sanoen syksyllä 1962?
M: Kyllä marraskuussa --

....
Kuulustelua yksitoista ja puoli sivua

Kuulustelu on kiinnostava, lukija pystyy päättelemään varsin hyvin Roseannan tavat ja käyttäytymisen. Roseanna on töissä kirjastossa, asuu yksin, lukee kirjoja, ja hänellä on säännöllisiä suhteita kuulusteltavaan mieheen, mutta vain sängyssä. Suhde oli katkennut, kun mies paljasti rakastuneensa Roseannaan, ja kertoi sen hänelle. Tämän jälkeen mies oli mennyt naimisiin, eikä ole siis syyllinen veritekoon. Dekkari ei muutenkaan arvuuttele tekijää, vaan Martin Beck -sarjan avausosa Roseanna on mullistava dekkari sen realistisen arkipäiväisen näkökulman vuoksi, jossa pusketaan tutkimuksia eteenpäin. Dekkari sai minut hankkimaan kaikki saatavilla olevat muut osat. Olen nyt jo lukenut koko sarjan, ja olen ohjelmoinut bloggaukset.

Alle avaan Martin Beckin persoonaa, dekkarin tutkinnan vaiheita, ja koko sarjan merkitystä
Martin Beck oli sodan aikana armeijassa ja aloitti sen jälkeen passipoliisina, mutta kävi poliisikoulussa rikostutkimuksen kurssit, ja on nyt rikoskonstaapelina. Beck asuu Tukholmassa, vaimo Inga on hapan ja takakireä, parilla on tyttö Ingrid ja nuorempi poika Rolf. Lapset käyvät koulua. Beckiä usein väsyttää, hänellä on huono olo tai flunssa. Beck on uskollinen, eikä hypi vieraissa, mutta salailee taksin käyttöä vaimoltaan. Beck ei aina halua matkustaa täydessä metrossa. Beck ei viihdy kotona, jossa hänellä on usein vatsa kipeä.

Rikostapauksessa uhrin henkilöllisyys pysyy pitkään salaisuutena. Lopulta kansainväliset kyselyt johtavat läpimurtoon. Kun Roseannan henkilöllisyys selviää, yhdysvaltalainen poliisi nimeltä Kafka kuulustelee Roseannan entistä "poikaystävää" ja naiskämppäkaveria. Tutkintaan saadaan vauhtia, sillä pystytään varmistamaan, että Roseanna oli risteilyllä, joka ajoi sulkualueen läpi. Laivan henkilökuntaa ja matkustajia kuullaan. Ongelmana on henkilöiden tavoittaminen, matkustajia on ollut useasta eri maasta. Tutkimukset polkevat paikallaan, kunnes aletaan keräämään matkustajilta, ja risteilylaivaa kuvanneilta valokuvia. Tämänkään jälkeen ei tule lopullista läpimurtoa, mutta ratkaisemalla yhden pulman, tulee seuraava ja lopulta rikollinen on selvillä ja vielä silloinkin poljetaan paikalla, mutta lopulta syyllinen on satimessa.

Martin Beck oli minulle tunnetumpi uudemmasta 2000-luvulla näytetystä tv-sarjasta, mutta ruotsalainen avopari Maj Sjöwall (1935 - 2020)  ja Per Wahlöö (1926-1975) loivat alkuperäisen Martin Beckin hahmon kymmenessä dekkarissa 1965-1975, joista ensimmäinen on tämä Roseanna. Tuolloin dekkareista tehtiin myös elokuvat. Dekkarisarja oli mullistava sen kerronnan ja näkökulman vuoksi. Martin Beck oli lähtölaukaus Nordic noirille, uudenlaiselle dekkarille, jota moni - myös  Henning Mankell jatkoi Wallander-sarjalla. WSOY-pokkareissa on huikeita saatesanoja. Henning Mankell on kirjoittanut tähän osaan avaussanat. Tajusin ne luettuani, kuinka paljon Mankell arvosti sarjaa, ja tajusin samalla kuinka paljon Wallander-sarjan  ensimmäinen osa Kasvoton kuolema muistutti tätä kerronnan ja ajan suhteen. Kurt Wallanderilta kestää kauan ennen kuin pääsee syyllisten jäljille. Mankell nostaa itse aika-kysymyksen Roseanna-dekkarin kerronnassa etusijalle. Minusta Beck-sarja muistuttaa Wallander-sarjaa, mutta Wallanderin pohdinnat ovat toisenlaisia, koska Ruotsin tilanne on erilainen. Wahlöö ja Sjöwall sekä Mankell olivat "vasemmistolaisia" minusta, mutta analyysi (tai kritiikki) nojaa huomioihin, ei niinkään mielipiteisiin.  Wallanderissa on oma hahmokatraansa. Wallanderin ja Rydbergin ammatillinen suhde on samantapainen kuin Beckin ja Kollbergin suhde. Muitakin yhteyksiä on. Beck sauhuttelee Virginiaa, Wallander John Silveriä. Molemmilla on usein huono olo tai flunssa. Wallander oli sarjassa jo eronnut vaimostaan  Monasta, ja tytär Linda oli vanhempi, kuin Beckin lapset. Sarjan kuluessa Beck eroaa aina tyytymättömästä vaimostaan. Vaimo voi olla tyytymätön samasta syystä kuin Walladerin vaimo, eli poliisin työaika venyy, palkka ei, lisäksi työn arvostus on pientä. Kotona ei jää aikaa rakentaa perheidylliä. Wallander on aina myöhässä. Beck yrittää vältellä vaimoaan. 

Martin Beck -sarja
1. Roseanna,1965
2. Mies joka hävisi savuna ilmaan, 1966
3.  Mies parvekkeella, 1967
4. Bussimurha, 1968
5. Kadonnut paloauto, 1969
6. Missä viipyy poliisi, 1970
7. Komisario Beck tähtäimessä, 1971
8. Suljettu huone, 1972
9. Poliisimurha, 1974
10. Terroristit, 1975
Sarjan yhdeksännessä osassa Poliisimurha palataan tähän, sillä Etelä-Ruotsissa tehdystä seksuaalimurhasta epäillään Roseannan tappajaa, joka on päässyt vapaaksi vankilasta. Hän on jo parantanut tapansa, mutta joutuu vangituksi, mutta pääsee vapaaksi.

sunnuntai 31. heinäkuuta 2022

Joseph Heller: Catch-22 Me sotasankarit

 

Joseph Heller: Catch-22 Me sotasankarit, alkuteos Catch-22 julkaistu 1961, suomentanut Markku Lahtela, Gummerus 1995, sivumäärä 552.

Joseph Hellerin romaani Catch-22 Me sotasankarit on absurdi kertomus  Pianosan saaren lentotukikohdan amerikkalaissotilaista toisen maailmansodan aikana.  Armeijan toiminta perustuu mielettömiin ohjesääntöihin, joista useimmin on mainittu tämä Sääntö 22. Sota (ja elämä yleensä) on tehnyt ihmisistä omituisia, eikä normaali logiikka toimi.

Catch 22 koostuu 42:stä lyhyestä luvusta, jossa kerrotaan sairaalassa lintsaavista lentäjistä, nahistelevista kapiaisista, heidän lapsuudestaan ja toisille kiimaisista vaimosta, mustan pörssin kaupasta, sotilaiden lomamatkoista Roomaan ja lentäjien naissuhteista, ja lopulta ystävyydestä, jota varjostaa sotakaverien kuolemat, ja sodan aiheuttamasta siviilien ahdingosta. Kerronnassa tarkastellaan yhä uudestaan samoja avaintapahtumia.

Romaanin päähenkilö on Jossarian, joka on arvoltaan kapteeni. Teoksen alussa Jossarian on sairaalassa maksavaivojen vuoksi. Todellisuudessa mies on parantunut, mutta hän on menettänyt halunsa sotia. Sairaalassa useimmat potilaat ovat valesairaita. Kun osastolle tulee yli-innokas isänmaallinen teksasilainen, osasto tyhjenee, ja sotilaselämä telttoineen ja pommituslentoineen jatkuu.

Tukikohta on turvassa Välimerellä viholliselta, mutta omien toiminta aiheuttaa vaaratilanteita ja tappioita. Virkaintoinen eversti Cathcart ilmoittaa miehiään vapaaehtoisiksi, ja vaatii miehiltä jatkuvasti lisää pommituslentoja, kirjan aikana lentomäärä nousee aina miesten tavoittamattomaksi (25:stä 30:een ja viiden välein 75:een). Kenraalit, everstit ja majurit virittelevät toisilleen ansoja. Loppua kohti kirja saa yhä enemmän mollisointuja, jotka osoittavat sodan mielettömyyden.

Joseph Hellerin Catch-22 Me sotasankarit on ironinen mustan huumorin täyttämä kertomus ja yksi sotakirjojen klassikoista.

Avaan alla enemmän romaanin henkilökatrasta ja tapahtumia.  Pianosan saari on Välimerellä Korsikan ja Elban lähistöllä ja välissä. Lentue on numeroltaan 256. Pommikoneet ovat B-25:ia.

Juoni on absurdi, jo ensimmäisessä luvussa selviää, että kapteeni Jossarian on sotilasairaalassa välttääkseen pommituslennot, ei enää maksavaivojen vuoksi. Jossarian on ahdistunut ja pelkää. Hän on kokenut pommituslennoilla omiensa kuolemia, joista Lumidenin (alkuteoksessa Snowden) kuolemaa tarkastellaan useimmin. Jossarian saa  urhollisuusmitalin tärkeän sillan pommittamisesta, ja vastaanottaa mitalin alastomana, sillä hän ei kykene pitämään vaatteita, kun on joutunut pitämään tällä Avignonin lennolla kiinni kuolevasta toveristaan, ja vaatteensa on täynnä verta. Lisäksi Jossarianin teltassa kuollut mies. Monta Jossarianin ystävää kuolee lennoilla tarinan aikana.

Sairaalassa ahertaa lääkäri Daneeka. Hän toimii ohjesäännön mukaan. Daneekalle käy lopussa "huonosti", sillä omien hyökättyä tukikohtaan, nousee huhu, että hän olisi kuollut. Daneeka elää, mutta hänen vaimolleen ilmoitetaan kaatumisesta. Vaimo vaihtaa nimeään ja muuttaa tuntemattomaan paikkaan ja "katoaa". Daneeka pyyhitään papereista, hän ei saa enää edes palkkaa. Tämä kuvaa kirjan ironista ja kyynistä yleisilmettä. Papereissa olevaa byrokratiavirhettä ei saada korjattua.

Ylemmät upseerit taistelevat vaikutusvallasta. Alkuun langat ovat kenraali Dreedlen käsissä. Lentoja määrää eversti Cathcart, joka vaatii koko ajan lisää lentoja, koska haluaa itse tulla palkituksi. Everstejä ovat lisäksi Korn ja De Coverley, jonka etunimeä ei kukaan tiedä. Kaikki upseerit ovat omituisia, eikä poikkeusta tee majuri Majuri, jonka urakehitys on nimen vuoksi jämähtänyt majuriin. Majuri Majurin tragedia periytyy lapsuudestaan, ja on isänsä aiheuttama. Majuri Majuri luuli alkuun, että hänen nimensä on Caleb Majuri, mutta oikeasti isän ideoimana Majuri Majuri, ja kun otetaan huomioon sotilasarvo, niin hän on majuri Majuri Majuri Majuri. Naimaton Majuri alkaa sensuroidessaan kirjepostia kirjoittaa kirjeisiin Washington Irving  tai Irving Washington. (Washington Irving oli kirjailija, joka eli 1983 - 1859). Nimi kiinnittää esikunnan huomiota, ja asiaa aletaan tutkia. Myös Jossarian peukaloi postia, mutta epäilykset kohdistuvat sotilaspastori A. T. Tappmaniin, joka ei pysty todistamaan että ei ole kirjoittanut niitä. Tappman kärsiii sodasta, ja myös puntaroi uskoaan sodan keskellä. Muut kapiaiset karttavat sotilaspastoria, ja hänellä on porttikielto upseerikerhoon.

Kapiaiset kadehtivat toisiaan. Kenraali Peckem aikoo juonia itsensä kenraali Dreedlen  paikalle. Aie on myötätuulessa, kun Dreedle siirretään. Esikunnassa tapahtuu mutta aivan kummia. Luutnantti Scheisskopf on edennyt everstiksi, ja ylennetään kenraaliluutnantiksi, ja hänestä tulee päällikkö. Kun on olemassa paperi, sen mukaan toimitaan. Luutnantti Milo Minderpinder esitellään alussa. Hän välittää aluksi kananmunia Maltalta. Kapiaiset ja kaikki ovat mukana syndikaatissa. Milon toimintaan palataan yhä uudestaan. Jossarian ihmettelee, miten Milo pystyy saamaan voittoa kananmunista, joita ostaa Maltalta 7 sentillä ja myy ne 5:llä sentillä. Jossarianilla selviää, että todellisuudessa kananmunat ostetaan Sisiliasta  puolella sentillä, ja viedään Maltalle. Milo ostaa ja myy ja käyttää itseään välikätenä. Milo käyttää koko innovointikykynsä hankkiessaan kapiaisille herkkuja, tomaatteja, lihaa, kalaa, vihanneksia, oikeastaan mitä vaan, portugalilaista vasikanlihaa, tavaroita ympäri Eurooppaa ja Pohjois-Afrikkaa. Milon toiminnat paisuvat, ja hänellä on omat lentokoneet. Hän on Palermon pormestari, varaemiiri, ja kova kauppamies, joka ei ole erehtymätön. Hän ostaa koko Egyptin puuvillasadon, jota ei onnistu kauppaamaan. Hän ehdottaa varuskunnalle, että hän myy puuvillan varuskunnalle, josta tehdään ruokaa, siis ruokaa! Milon retket ovat yhä uhkarohkeampia, seetriä Libanonista, ja myös saksalaisten kanssa käydään kauppaa. Milon kautta Heller tarkastelee kylmää kapitalismia. Ostetaan, myydään ja kenotellaan, ja kenellä on tavaraa tai rahaa. Milo käy kauppaa saksalaisten kanssa, he ovat myyjiä, ei vihollisia. Milo ylittää kaikki rajat, kun hän liiketoimiensa yhteydessä sopii saksalaisten kanssa, että he pommittavat Pianosan lentokenttää. Asiaan reagoidaan voimakkaasti, mutta kun kaikki ovat mukana syndikaatissa, Milolle ei tapahdu mitään, vaan kaikki jatkuu.

Kirjan teemoja ovat sodan mielettömyys, hermojen menettäminen, keinottelu ja myös huorissa käynti. Lentueen miesten lomat vietetään Italiassa, lähinnä Roomassa. Naisia on tarjolla, he myyvät itseään eläkseen, mutta he ovat pohjimmiltaan tavallisia ihmisiä. Nately on yksi romaanin keskeisiä henkilöitä. Hän on 19-vuotias, vanhemmat ovat sivistyneitä ja rikkaita. Nately näkee asiat positiivisena. Hän kutsuu sotakaverit isälleen töihin. Nately on rakastunut Roomassa naiseen, jota kirjassa kutsutaan Natelyn huoraksi. Nately on mustasukkainen naisesta, ja vaatii tätä keskittymään itseensä. Natelyn huora kaitsee viatonta pikkusiskoaan, joka on 12-vuotias. Miehet pitävät asunnoissa naisia ja sitä kuvataan (ei intiimitasolla). Natelyn käy huonosti, eli hän joutuu kohtalokkaalle lennolle, jonne Milon olisi pitänyt lähteä. Milo ei lennä pommituslentoja, vaan kaikki aika menee herkkujen ja luksustavaroiden junailuun ja roudaukseen. Jossarian katsoo velvollisuudekseen etsiä Natelyn huora ja kertoa. Samalla reissulla Aarfy heittää erään muun huoran ikkunasta kadulle,  jonne huora kuolee. Aarfya ei pidätetä vaan Jossarian, jolla ei ole lomatodistusta.

Jossarian masentuu yhä enemmän, kun intiaanipäällikkö Valkea Kaura kuolee, Nately kuolee, Kid Samson ja McWatt kuolevat. Orr putoaa mereen ja katoaa. Pääsikö Orr karkaamaan Ruotsiin? Jossariankin haluaa pois, vaikka Ruotsiin, jos ei muualle,

Miehet yrittävät eristäytyä telttoihinsa. Jossarianin telttaan tulee loppuosilta nuoria innokkaita sotilaita Amerikasta. Jossarian ei voi sietää poikien halua kokea seikkailuja ja sotaa, ja heidän lapsellisuuttaan.

Kirja rönsyää monia muita tarinoita, jotka voit itse lukea teoksesta. Luennoilla tulee esiin myös jenkkiupseerin sivistys, ja tiivistyy kysymyksessä "Kuka on Espanja?"

Kiitos, että jaksoit näin alas, alla vielä kirjailijasta, ja sen alla vielä loppuratkaisusta, joka kuvaa elämän sattumanvaraisuutta. 

*****
Joseph Heller (1923 - 1999) oli yhdysvaltalainen kirjailija, Catch-22 oli hänen esikoisromaaninsa, ja useimmat hänen julkaisuistaan pyöri tämän idean tai kirjan ympärillä. Joseph Heller liittyi vuonna 1942 USA:n armeijaan, ja toimi pommituslentäjänä B-25-koneissa Italian rintamalla pääpaikkana Korsika. Sodan jälkeen hän opiskeli yliopistossa ja valmistui, teki mainostoimistossa töitä, ja vuonna 1953 aloitti tämän teoksen kirjoittamisen. Hän julkaisi ensimmäisen luvun vuonna 1957, jolloin romaanista oli  valmiina 270 sivua.  Teos sai ilmestyessään marraskuussa 1961 ristiriitaisen vastaanoton, osa kriitikoista kiitti, yhtä moni moitti. Yleisö otti omakseen ja tästä otettiin pokkaripainoksia. Alkutaipaleen hypetykseen kuuluivat JOSSARIAN ELÄÄ tarrat. Kirjailija itse vahvistaa, että Jossarian jäi henkiin ... henkiin Natelyn huoran toisestakin puukotuksesta. (Natelynin huora syyttää Natelyn kuolemasta Jossariania, jota puukottaa. Jossarian joutuu taas sairaalaan, ja monimutkaisten keskustelujen jälkeen hän on kotiutumassa, kun Natelyn huora väijyy kapiaisten oven takana ja ...)

Osallistun tällä Ankin kirjablogin kirjabloggareiden klassikkohaasteeseen täällä.

keskiviikko 27. heinäkuuta 2022

Robert van Gulik: Temppelin aave

 


Robert van Gulik: Temppelin aave, alkuteos The Phantom of the Temple 1966, suomentaja Leif Forsblom, WSOY 1991 SAPO 82, sivumäärä 230.

Alankomaalaisen Robert van Gulikin dekkarien miljöö on 600-luvun lopun Kiina, jossa murhien ja varkauksien ratkoja on viisas Tuomari Dee

Temppelin aave tapahtuu Lan Fangin kaupungissa, jossa Tuomari hoitaa virkaansa 670. Ennen  Tuomari Deen tuloa edellisenä vuotena, on tapahtunut röyhkeä varkaus, keisarillisen rahastonhoitajan arkusta on varastettu  50 kultaharkkoa ja korvatttu lyijyllä. Varkaus on selvittämättä. Tuomarille tuodaan lisäksi ratkaistavaksi murha. Veriteko on tehty viranomaisten sulkemalla Purppurapilven temppelin alueella. Merkillinen yksityiskohta on se, että uhrin pää on irti. Tuomari Dee löytää nuoren naisen avunpyynnön jaderasiasta, jonka ostaa paikalliselta kultasepältä.

Robert van Gulikin dekkarit ovat yllätyksellisiä. Pienistä tapahtumista tulee isoja, kulisseissa on intohimoa, ahneutta ja vihaa, jotka purkautuvat murhina. Juttujen ratkaisut ovat yllättäviä, paljon kuljetaan myös sivupolkuja, on vääriä luuloja ja todisteita puuttuu. Tässä dekkarissa tuomari Dee asuu alueella, missä on tataareja ja uiguureja. Tuomari on 40-vuotias ja ensimmäinen vaimo on 39-vuotias, muut nuorempia, sillä Deellä on kolme vaimoa. Vaimot asuvat omissa asunnoissaan. Tuomari Dee pitää kolmatta vaimoa älykkäänä. Hän on avioliitolla pelastanut naisen huonolta kohtalolta, tytön vanhemmat ovat olleet pahoja, ja jättäneet tytön heitteille. Tuomarilla on kolme lasta, vanhimmalla vaimolla on kaksi lasta, ja toisella yksi. Tuomari Deen kodissa vallitsee sopu ja harmonia. Työpaikalla Deellä on oma henkilöstö, joka etsii todisteita ja tutkii asioita. Liikkuessaan Dee käyttää kantotuolia. 

Tuomari Deen apulaiset etsivät todisteita, kuvioon tulee koko ajan lisää rönsyjä, ja kaikki on sumeaa. Kulta on kateissa, mutta tuomari on tajunnut, että temppelissä ei ole tehty yhtä murhaa, vaan kaksi, sillä pää ei kuulu ruumiille. Miksi toinen ruumis ja toinen pää on piilotettu? Etsivien kimppuun hyökätään, ja yksi poliisi tapetaan. Tuomari selvittää kaikki vuoden aikana kadonneet henkilöt, ja alkaa hahmotella tapahtumien kulkua. Hän tekee aikajanan, ja sijoittaa kaikki henkilöt ja tapahtumat, ja selvittää rikoksen. 

Takakannessa puhutaan kuunvalossa temppelin alueella liikkuvasta verenhimoisesta valkoisesta naisesta. Tämäkin arvoitus ratkeaa, ja miten se liittyy rikosvyyhtiin.

Van Gulikin dekkareiden lumo on erilaisessa miljöössä, ja yllättävissä loppuratkaisuissa. Ne eivät tarjoa brittidekkareiden tapaista, kuka sen teki, ja miksi -asetelmaa. Van Gulik oli diplomaattina Kiinassa, ja käänsi ensin Tuomari Deestä kertovia kirjoja ja kirjoitti sen jälkeen itse "näitä dekkareita". Se, kuinka hyvin miljöö on kuvattu oikein historiallisessa mielessä, en tiedä, mutta suomalainen bloggari huomauttaa, että nämä eivät ole historian kirjoja.

Robert van Gulikin Temppelin aave jatkaa tuomari Dee-sarjaa ja dekkari pitää lukijaa pinteessä loppuun asti.

*****

Hollantilainen Robert van Gulik (1910 - 1967) kirjoitti yhteensä 20 dekkaria Tuomari Deestä, joka on historiallinen henkilö. Tuomari Dee eli vuosina 630 - 700. Hän palveli maaseututuomarina ja vaikutti myös Tang-keisarikunnan sisä- ja ulkopolitiikkaan. Tang-Dynastia oli jakanut maan piirikuntiin. Lainkäyttö perustui kahteen lakikirjaan eli rikoslakiin ja hallintolakiin. Robert van  Gulik toimi diplomaattina Kauko-Idässä, ja käänsi teoksen Tuomari Deen tapauksista. Myöhemmin hän kirjoitti Tuomari Deestä dekkareita, joissa siis tuomari Dee oli päähenkilönä. Olen aiemmin blogannut kahdesta dekkarista Kiinalaisista naulamurhista ja  Kummitusluostarista

perjantai 22. heinäkuuta 2022

Eeva Kilpi Punainen muistikirja

 


Eeva Kilpi: Punainen muistikirja WSOY 2019, sivumäärä 96.

Eeva Kilpi (s.1928) Punainen muistikirja kertoo kesästä 2014 Piskolassa. Eeva Kilpi on mennyt Tapiolan hulinasta Piskolaan (Mikkelin "lähelle"). Hän on tavannut lastenlasten lapset, mutta näillä päiväkirjan sivuilla Kilpi on yksin, pohtii vanhenemista tai sen oireita, havainnoi lintuja, kukkia, niittyä, kauriita ja yli päätään luontoa.

Vaikka havainnoissa ei ole sinänsä mitään uutta, on ne ilmaistu kauniisti tietyllä herkkyydellä. Kirjoittajaa ahdistaa Ukrainan tilanne, jossa kesään sattuu Malaysia Airlinesin matkustajakoneen alasampuminen. (Kone ammuttiin alas 17.7.2014 Itä-Ukrainassa. Kaikki koneessa olleet 298 kuolivat).

Rivien välistä tihkuu vanhan ihmisen kokemuksia ja peilausta menneiseen, äidin opetuksiin, evakkona olosta vuonna 1940. Kilpi kirjaa ylös Suomen raskaat rauhanehdot, aluemenetykset ja sotakorvaukset ja pohtii aina rauhan mahdollisuutta, ja toivoo rauhaa.

Päiväkirjassa puhutaan eniten Jukasta. Kirjailijan perheessä oli kolme poikaa ja aviomies Mikko. Avioliitto päätyi eroon, mutta Mikkoa ja Mikon suomennosta Eeva Kilpi kommentoi myönteisesti

"Paljon ajatuksia tänä aamuna: Mikko oli luonnonymmärtäjänä aikaansa edellä runoilijana ja kirjallisuudentuntijana. Ns "modernismi" syrjäytti hänen ajattelunsa, näkemyksensä ja runonsa kokonaan". s.49

Modernismia Kilpi pitää poltettuna kamarana, jossa ei versonut. Hän oli pientareella, ja pääsi versomaan "kuin ojanvarret metsälampien unohtuneet, upottavat rannat (16.7.2014 keskiviikko).

Asia tulee mieleen kuin Thoreaun Waldenista oli tullut uusi Antti Immosen suomennos, Mikko Kilpi (1928 - 1991) oli suomentanut teoksen 1954.

Piskola merkitsee kirjailijalle paljon, ja tänne hän haluaa tulla kesinä, kun elämä Tapiolassa on liian riehakasta ja aikataulutettua. Paljon on muistoa menneistä.

Eeva Kilpi kuvaa herkästi elämää ja maailmaa Punaisessa muistikirjassa. Tämän luki mielellään.

Eeva Kilpi on julkaissut myös Sinisen ja Valkoisen muistikirjan.

*****
Eeva Kilpi (s.1928) on suomalainen kirjailija, jonka tuotanto kattaa 32 teosta.

Eeva Kilven Muistojen aika trilogia on hyvä, osat ovat:  Talvisodan aika  Välirauha ikävöinnin aika  ja Jatkosodan aika.  

Eeva Kilven runoteoksesta Animalia on bloggaus TÄÄLLÄ.

Eeva Kilven romaanista Tamara on blogattu täällä.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2022

Erkki Rekimies: Susi-Rolf, Martti ja minä

Erkki Rekimies: Susi-Rolf, Martti ja minä, WSOY 1970, Nuorten toivekirjasto 198, sivumäärä 128.

Erkki Rekimiehen Susi-Rolf, Martti ja minä on  nuorille kirjoitettu  historiallinen seikkailu. Tarina alkaa kun Katedraalikoulun 18-vuotiaat kesälomalla olevat oppilaat Pietari eli Petteri ja Martti menevät Turun satamaan ja aikovat ottaa pestin purjelaivaan, joka matkaisi Tukholmaan. Kun Tukholman laiva tulee, heidät pestataan nuoren "tukholmalaisen aatelismiehen" palvelijoiksi ja suuntana on Turun Linna, jossa Tukholmasta saapunut haluaa puhua Linnanherran kanssa, mukanaan suosituskirje kuninkaalta. Linnanvouti Hannu Matinpoika yrittää pidättää vieraan, mutta kolmikko lähtee pakoon, ja aikovat matkustaa Viipuriin.

Seikkailun ajankohta on Ruotsin vallan aika vuosien 1323 ja 1721 välillä, sillä Viipuri liitettiin Ruotsiin Pähkinäsaaren rauhassa 1323, ja Venäjään Uudenkaupungin rauhassa 1721. Miehet yöpyvät Martin ja Petterin vuokramökissä, mutta sinne hyökätään yöllä. He päättävät matkata Hämeenlinnan kautta Viipuriin. Myös Martin vanhempien luo on hyökätty. Kolmikko taistelee hengestään, ja silloin muukalainen kertoo, millä asioilla liikkuu. Tukholmasta tullut mies on Rolf Varg. jota kutsutaan Susi-Rolfiksi. Susi-Rolfin isä on ollut Viipurin linnanherrana, mutta hänet leimattiin petturiksi ja tuomittiin vankilaan. Perhe pakeni Tukholmaan, nyt Rolf aikoo puhdistaa isänsä maineen.

Seikkailu avautuu hitaasti, mutta on jännittävä. Susi-Rolf joutuu kaivamaan todisteet, ja pysyttelemään hengissä. Hannu Matinpoika miehineen yrittää kaikki keinot, jotta Rolf saisi surmansa. Tarinassa on kiperiä ja jännittäviä tilanteita, ja se päättyy onnellisesti, Rolf löytää todisteet, ja kihlaa nuoruuden rakkautensa Ingridin ja suuntaa Tukholmaan. Perheen maine on nyt kunnossa.

Rekimiehellä on tarinassa monta tasoa, ilmeisin on historiallisessa kehyksessä Rolfin tarina. Kerronnan kautta pääsee tutustumaan Petteriin ja Hannuun. Petterin kerronassa, Petteri on rohkea, ja Petteri tietää asiat, mutta hän keksii aina verukkeita sille, että joko möhlii asiat tai ei pysty tekemään mitään. Petteri kertoo Martin olevan kömpelö, saamaton ja likinäköinen. Tekstistä kuitenkin ilmenee, että Martti saa aikaan, uskaltaa, ajattelee, ja opettelee uusia asioita. Marttiin suhtaudutaan kunnioittavasti ja Petteriin väheksyvästi lähinnä säälien. Tarinan loppuessa Martti nimitetään lippumieheksi ja hän saa komentoonsa ratsuosaston, ja saa pestin palkkioineen. Petteri saa sen sijaan palata Turkuun.

Erkki Rekimiehen Susi-Rolf, Martti ja minä on nasevasti kirjoitettu seikkailukertomus nuorille, aivan pienimmille eivät kerronnan tasot ehkä aukene, mutta itse tarina on jännittävä, ja historiaan tutustumisesta on aina hyötyä.

*****

Erkki Rekimies (1923 - 1995) oli laadukas seikkailukertomuksia kirjoittanut lehtimies, olen blogannut hänen kirjoittamistaan teoksesta Laatokan lentäjät sekä Näkymätön intiaani.

Helmet-kohta 38 toteutetaan haave (useitakin)