Amitav Ghosh: Järjen piiri

Amitav Ghosh: Järjen piiri, alkuteos The Circle of Reason 1986, Weilin+Göös 1988, suomentanut Saara Villa, sivumäärä 544. 

Järjen piiri on intialaisen Amitav Ghoshin (s. 1956) esikoisromaani. Se kertoo Nachiketa Bosen eli Alun lapsuudesta ja karkumatkasta pois kotimaastaan, koska häntä aiheetta epäillään terrorismista. Kirja on hyvin runsas sekä henkilöiltään että teemoiltaan. Kirja on maagista realismia, jota on maustettu huumorilla ja hyvin oudoilla hahmoilla.

Alu on syntymästään asti erilainen, hänellä on kuhmuinen perunapää. Alun vanhempien kuollessa, Alu muuttaa 8-vuotiaana setänsä rationalisti Balaram Bosen luo Lalpukuriin, joka on takapajuinen kyläpahanen. Balarem Bose ihailee tiedettä ja erityisesti Louis Pasteuria. Balaram harrastaa myöskin frenologiaa, eli päättelee kallonmuodosta ihmisen ominaisuuksia. Kylässä Balaram edustaa edistystä ja korruptoitunut Bhudep Roy taantumusta, kieroilua ja korruptiota. Roylla on vaimo ja viisi poikaa. Alu käy koulua, mutta hyvästä järjenjuoksusta huolimatta lopettaa koulun ja opettelee kankaankudonnan. Alu opettelee myös kieliä. Bhudeb Roy on myös ilmiantaja ja hän raportoi (valheellisesti) Alun olevan terroristi. Alu karkaa Kalkuttaan ja kakkososassa Al-Ghaziraan (Lähi-Itään Persianlahden tienoille) ja kolmososassa El Ouedin kaupunkiin (Pohjois-Afrikkaan) lähelle Algeriaa.

Kirja on jaettu kolmeen osaan Satwa, Rajas sekä Tamas, jotka kuulu(ne)vat hindulaiseen "perinteeseen", suomeksi ne on käännetty Järki, Intohimo ja Kuolema. Ne lienevät hindulaisen filosofian mukaan luonnon ja mielen kolme perusominaisuutta, ja ne vaihtelevat tilanteen mukaan. Tämän selityksen "googlasin". Länsimaissa hahmotetaan asiat rationaalisesti ja lineaariseti, mutta idempänä elämällä on toisenlainen kiertokulku ja se ilmenee tässä romaanissa.

Kirjan jokaisessa osassa on runsas henkilökatras ja miljöö. Vaikka Alu on päähenkilö, hän jää täysin varjoihin ja hän on hyvä hahmo, joka ajautuu virran mukana, jotenkin taustalla. Juoni on minusta osittain "maaginen", eli sitä ei kannata ajatella järjen kautta

Kirjassa on paljon tietoa postkolonialismista. Balaram on syntynyt 1914 Dhakassa, joka on nykyisessä Bangladeshissä, joka syntyi 1971 sodan jälkeen. Lalpukuriin tulee paljon pakolaisia Itä-Pakistanista nykyisestä Bangladeshistä. Bhudeb Roy rahastaa pakolaisia (ei kuitenkaan rakasta) esimerkiksi kurjista mökeistä.  Valtaosa kylän asukkaista on itsekin evakkoja Brittien Intian "jakaannuttua" Intiaksi ja Pakistaniksi 1948. Alu on syntynyt vuonna 1956, ja tarina etenee 1980-luvulle.

Teemoina ovat pakolaisuus, siirtolaisuus, sen syyt ja siirtolaisten kohtelu. Uskoisin, että romaanissa on teemoja, joita en ymmärrä enkä sen takia halua avata, että kukaan ei pahoita mieltään. Suomalaisia vaivaa yletön mielensä pahoittaminen, eli ei kannata lukea tätä kirjaa, jos pahastuu helposti.

Lopetan kirjan bloggauksen lyhyen version toteamalla  että Järjen piiri on aika maaginen pläjäys ja henkii monituhatvuotista Intialaista ajatusmaailmaa.

Pidempi versio
Alun sedän Balaram Bosen tausta ja toiminta täyttävät romaanin ykkösosan. Hän ihailee tiedettä ja tiedemiehiä, jousta ykkönen on mikrobisti Louis Pasteur (1822-1895). Balaram on hurahtanut mikrobien desinfiomiseen. Hän perustaa Järjen koulun kilpailemaan Bhudeb Royn takapajuisen koulun kanssa. Järjen koulu on jaettu kahteen osaan puhtaan järjen osastoon, joka opettaa lukemista, kirjoittamista ja laskemista  sekä käytännön järjen osastoon, jossa opetetaan ompelua ja kudontaa. Koulu kerää vain pienen lukukausimaksun, valtaosa tuloista saadaan kankaiden myynnillä. Alu on erittäin taitava kutoja.

Balaramilla on Royn kanssa yhä pahenevia riitoja, lopulta Balaramin koulu räjäytetään ja Alu, joka on leimattu terroristiksi lähtee pakomatkalle. Suuntana on kuvitteellinen Al-Ghazira, joka sijaistee Persianlahdella. Venematka on pitkä, vaarallinen ja vaivalloinen. Porukka hitsautuu yhteen. Laivamatkalla syntyy myös vauva, joka ristitään Pomoksi. Katraan vallitseva hahmo on nainen Zinda at Tiffaha. Zinda ottaa Alun ja muut pakolaiset siipensä suojaan ja majoittaa heidät ja hankkii heille töitä, hän hoitaa myös Pomoa. Zinda on jäänyt lapsettomaksi. Poppoo on töissä pilvenpiirtäjän rskennustyömaalla. Talo romahtaa ja Alu, joka auttaa muita pois, jää loukkuun. Alu selviää, mutta se kestää useita vuorokausia. Toisessa osassa käsitellään työläisten oikeuksia ja poliitisia liikehdintöjä, taas "saastaa", likaa sen puhdistamista sekä rahaa. Periksi antamaton poliisi Jyoti Das, joka tiirailee mielellään lintuja on joukon perässä ja karkulaiset kutsuvat häntä lintumieheksi.

Dramaattisen pakomatkan jälkeen rippeet joukosta saapuu Saharan kupeeseen El Ouedin kaupungiin. Joukkio sopii peitetarinasta, sillä "lintumies" on aivan kintereillä. Intialaistaustainen bengali mikrobiologi Uma Verma tutustuu heihin. Hän on kaivannut maanmiehiään tai tarvitsee heitä "näytelmään". Hänen miehensä on lääkäri. Uma Verma on kaivannut bengalilaisia, hindin kieltä ja omaa kulttuuriaan (ja uskontoaan?). Hän viittaa vuoden 1913 kirjallisuuden nobelisti Rabindranath Tagoreen, joka kirjoitti bengaliksi, jota äidinkielenään puhutaan nykyisin Bangladeshissa ja Intiassa, yhteensä 190 miljoonaa.

Lopussa lintumieskin kesyyntyy ...

Laitan loppuun lainauksen: "Intia näyttää elävän monella vuosisadalla yhtä aikaa". s. 542. Kirjassa annetaan ymmärtää, että "Intian karnevaali ei ole helposti hallittavissa", Intia on moninainen, nykyisin Intiassa on 1,47 miljardia ihmistä (arvio). Intia on moninainen. Tässä puhutaan Kalkutasta, jonka nimi on nykyisin Kolkata, siellä asukkaita on arviolta 22,5 miljoonaa. Etnisä ryhmiä tuhansia, kieliä satoja (wikipediassa 447). Maa koostuu osavaltioista ja maassa on 22 tunnustettua kieltä. Maa on demokratia, käytännössä pääministeri johtaa maata, mutta hallintomuoto on liittotasavalta, eli Intialla on myös presidentti.

*****

Amitav Ghosh (s. 1956) syntyi Kalkutassa, mutta varttuessaan asui Intiassa, Bangladeshissa ja Sri Lankassa, hän opiskeli Englannissa, palasi Intiaan, mutta asuu nykyisin New Yorkissa. Ghosh on hyvin palkittu kirjailija.

Muumeista miljoonabisnes

 

Muumeista miljoonabisnes, Siltala 2017, sivumäärä 191.

Muumit ovat kaupallistuneet ja kirja Muumeista miljoonabisnes perustuu Niina Pulkkiksen elokuvaan The Moomin Boom (2014), jota en ole nähnyt. Kirjan ovat tehneet Liisa Vähäkylä ja Niina Pulkkis. Kirjassa on muumikuvia ja valokuvia Tove Janssonista, perheestä, ja asioista tai esineistä, jotka liittyvät muumeihin ja tietenkin liiketoiminnasta koskien muumihahmoja.

Tove Jansson (s. 9.8.1914 - 27.6.2001) loi muumit, mutta se alkoi sattumalta ja alku oli  kuva "huussin seinässä". Kirjassa kerrotaan muumien synnystä, sarjakuvien tekemisestä, kirjoista, yrityksen perustamisesta ja sen kasvamisesta.

Vuonna 1945 Tove julkaisi teoksen Småtrollen och den stora översvämningen, joka suomennettiin nimellä Muumit ja suuri tuhotulva. Sen jälkeen ilmestyi Muumipeikko ja pyrstötähti, Taikurin hattu, joka on englanniksi Finn Family Moomintroll, Muumipapan uroteot, Kuinkas sitten kävikään, joka oli taitoltaan väreiltään aikaansa edelleen ja Vaarallinen juhannus (1955), joka kertoi teatterista. Tämän jälkeen tapahtui muutos, lasten saduista siirryttiin aikuisten kirjoihin.  Tove oli alkanut piirtää sarjakuvia 1954. Toven rinnalle sarjakuvailemaan tuli veli Lars Jansson ja lopulta Lars piirsi ja tekstitti sarjakuvat, niiden ilmestyminen lakkasi 1975, Tove ja Lars palkittiin Puupäähatulla vuonna 1981.

Muumikirjat myivät hyvin 1950-luvulla. Tove siirtyi nostalgiasta yksinäisyyteen teoksilla Taikatalvi, Muumipappa ja meri. Jäähyväiset Muumilaaksolle sanotaan teoksessa Muumilaakson marraskuu. 

Muumit ovat aikaansa edellä myös siinä, että ne ovat ikäänkuin sukupuolettomia, vaikka Muumimamma ja -pappa ovat aika perinteisiä hahmoja essun ja käsilaukun sekä Muumipapan silinterihatun ja kävelykepin kanssa. 

Teoksessa valotetaan myös Atelier Faunin tarinaa. Atelier Fauni teki käsin muumihahmoja nahasta ja vaatetti ne. Hahmoja  tulee aina välistä myyntiin huutokaupoissa tai huuto.netissä, hinta on 150 eurosta 500 euroon. Jokainen tai miltei jokainen  hahmo on erilainen, sillä vaatteet ovat erivärisiä. Alkuun niitä tehtiin ilman lisenssiä, mutta asiasta tehtiin sopimus. 

Muumeista tehtiin tavaramerkki. Kyselyjä muumien käyttämisestä erilaisiin tarkoituksiin alkoi tulla yhä enemmän. Moomin Characters alkoi avoimena yhtiönä jossa  Tove ja Lars olivat osakkaina. Nykyisin Moomin Characters Oy Ltd osakeyhtiö, joka hallinnoi muumihahmojen käyttöoikeuksia ja lisensointia. Katsoin netistä, nykyisin liikevaihto on 26.5 miljoonaa euroa vuodessa ja voitto 8,9 miljoonaa euroa. 

Kun Tove oli vielä osakkaana liikevaihto ja voitto olivat aivan murto-osa tästä. Ymmärsin kirjasta, että Tove ei ollut rikas, koska kirjapalkkioista ym  ei kerry eläkettä. 

Perhe on pitänyt yrityksestä huolimatta taiteellisen linjan arvioinnin omissa käsissä.

Kirjassa valotetaan myös eri animaatiosarjojen syntyä, Ruotsissa SVT muumeili jo vuonna 1969, myös Länsi-Saksassa, Puolassa ja jopa Neuvostoliitossa "siirrettiin" muumeja TV:seen. Muumeista tehtiin 1990-luvulla näytetty loistava piirretty sarja. Dennis Livson, joka oli tehnyt Alfred J. Kwak -sarjan, tuotti sarjan, jonka syntyminen vaati taiteellisen työn lisäksi paljon lakimiestyötä. Tämän kirjan ilmestymisen jälkeen on tullut suomalais-brittiläinen sarja Muumilaakso.

Kirjassa kerrotaan myös Pentti Eistolan, Tuulikki Pietilän ja Toven muumitalo-projektista, talo on iso "nukketalo, mutta kaikki on tehty itse. Taloon on rakennettu tarina Outo vieras Muumitalossa.

Muumimukit ovat nykyään muotia. Ensimmäiset mukit tehtiin 1950-luvulla, mutta Arabia aloitti muumimukien tekemisen vuonna 1988.

Kirjassa on paljon tarinoita, ja mukava laadukas kirja. Muumibisnes kukoistaa, joidenkin mielestä liikaakin.

Muumimukejakin tehtaillaan monta kertaa vuodessa, tänä vuonnakin peräti 7 erilaista ja minimukit lisäksi.

Andre Gide: Vääränrahantekijät

 

André Gide: Vääränrahantekijät, alkuteos Les faux-monnayeurs, 1925, suomentanut  Yrjö Kaijärvi, Otava 1967, sivumäärä 390.

Vääränrahantekijät on ranskalaisen kirjallisuuden nobelistin André Giden (1869 - 1951) pääteos. Se ei ole perinteinen romaani, joskin 101 vuodessa romaanit ovat kehittyneet tähän suuntaan. Vääränrahantekijät kertoo muutaman yläluokan pariisilaisperheen värikkäästä ja minusta oudosta elämästä, ja pääpaino on perheen lasten nivoutuminen tapahtumiin. Romaani vie  montaa juonta ja henkilöhahmoa eteenpäin. Romaanin keskiössä on kuitenkin kirjailija Édouard, joka yrittää kirjoittaa romaania "todellisuudesta". Teoksessa on Édouardilla on joko suora side romaanin henkilöihin tai vähintään välillinen. Kirjailija vie isoa laumaa päähenkilöitä eteenpäin. 

Romaani itsessään alkaa, kun ylioppilastutkintoon valmistautuva 17-vuotias Bernard Profitendieu lukee äitinsä kirjeitä, ja tajuaa olevansa äidin syrjähypyn tulos. Bernard ei ole tullut toimeen "isänsä"  Albericin kanssa. Alberic Profitendieu toimii tuomarina, hän on konservatiivinen perheenisä. Bernardin äitiä Marguerite'a ei esitellä kirjassa, eikä hänen rakastajaansa eli Bernardin isää ei "ilmaista" lukijalle. Perheen äiti on perinyt rahaa. Parilla on vielä poika Caloub, tyttö Cecile ja Albericin poika asianajaja Charles.  Bernard kirjoittaa jäähyväiskirjeen ja poistuu kotoaan. Hän yöpyy koulukaverinsa Olivier Molinierin luona. Molinierit on omituisin perhe kirjassa. Isä Oscar Molinieri on oikeuden tuomari, hän on Albericin kollega ja myös itsetietoinen yksinkertainen setämies. Oscarin vaimo ja lasten äiti on Pauline on järkevä, mutta alistunut avioliitossaan. Lapsista vanhin on Vincent, hän opiskelee lääkäriksi. Sitten on Olivier ja nuorin lapsi on Georges. Bernard ja Olivier tuntevat toisiinsa vähintään kiintymystä, mutta luultavasti ei rakkautta. Édouard tai Edouard X, kuten häntä myös kutsutaan on kirjailija ja  Paulinen velipuoli, hän on tulossa Englannista Ranskaan. Edouard kirjoittaa päiväkirjan lisäksi romaania  Vääränrahantekijät. Edouard tuntee Laura Douvieursin, joka on naimisissa Felix Douviers'n kanssa. Vincentillä on suhde Lauran kanssa, josta Laura tulee raskaaksi. Vincent Molinieri jättää Lauran yksin. 

Kirjan juoni muuttuu vielä monisyisemmäksi ja saadaan toimimaan sarjalla sattumia, jotka yhdistävät eri henkilöhahmoja. Välillä Edouard pohtii, minkälaisen romaanin haluaa kirjoittaa. Romaanin kolmannessa ja viimeisessä osassa tapahtumat menevät osin traagiseen suuntaan. Kaikesta huolimatta Vääränrahantekijät ei ole juonivetoinen teos, koska useat juonilangat jäävät kesken, kuten elämässäkin ja pääpaino on teemoissa.

Vääränrahantekijät tarkastelee myös ihmisten rooleja ja käyttäytymistä, mikä on oikeaa ja väärennyttyä. Romaani on ankea ja osalta tapahtumista hyvin ongelmallinen, mutta Andre Gide näyttää olevansa loistava kirjailija. Hän sai kirjallisuuden Nobel-palkinnon vuonna 1947.

Alla hieman enemmän henkilöistä ja juonesta, älä lue jos haluat lukea romaanin ilman pohjustusta.

Teoksen alussa on Giden omistus Martin du Gardille "syvän ystävyyden osoitukseksi". Martin du Gard (1881 - 1958) on kirjallisuuden nobelisti vuodelta 1937. Hän siis oli Gide'tä nuorempi, mutta sai Nobelinsa ensin. Martin du Gardin pääteos on Thibaultin suku, joka oli lopulta 10-osainen ja julkaistiin vuosina 1922-1940. Thibaultin suvussa on muutamia yhtymäkohtia Vääränrahantekijöihin, kuten Thibaultin yläluokkainen pariisilaisperhe, joka on erikoinen. Perheen pojan karkaaminen kotoa, itsemurha, sen yrittäminen tai sillä uhkailu. Lisäksi esitellään poikien välistä kiintymystä, sitä että isällä on avioliiton ulkopuolisia suhteita, eikä isä ymmärrä poikaansa. 

Vääränrahantekijöiden henkilökatras

Edouard X romaanin keskushahmo, kirjailija, ja on Andre Giden alter ego. Hän ohjailee romaanin sivuilla henkilökatrastaan ja juonenpätkiä. Edouardin kilpailija on rappeutunut kreivi de Passavant, jonka kirja Rekki myy hyvin. Passavantin luona asuu lady Lilian Griffith, jonka aviomies on Englannissa. Edouard edustaa hyveellisyyttä, ja kreivi ja lady paheellisuutta. Kreivillä ja Ladylla ei ole suhdetta, vaan de Passavant lienee kiinnostunut nuorista pojista? (Asiaa ei minusta sanota suoraan, mutta monta kertaa epäsuorasti). Edouard on Pauline Molinierin velipuoli, tuntee Azais-Vedelin perheen, ja erityisesti Laura Douviersin.

Profitendieut
Alberic Profitendieu on virkaintoinen ja kunnianhimoinen tuomari, joka haluaa pitää perheensä vaimon Margueriten ja lasten Bernardin, Caloubin, Cecilen koossa. Charles vain vilahtaa jutussa. Alberic on  joustava, vastuuntuntoinen ja "hyvä ihminen". Romaani on dickensiläinen, sillä hyville henkilöhahmoille käy paria poikkeusta huolimatta hyvin, ja pahoille käy huonosti.

Molinierit 

Oscar Molinier on perheen pää, heikko ihminen, pettää Pauline vaimoaan, Oscar on tyhmäkin, sillä säilyttää "hoitojensa" kirjeet, tuskin hän on hyvä tuomarikaan. Vaimo Pauline on hyvä äiti, mutta ei voi miehensä kasvatusmenetelmille mitään, Oscar ei mitenkään rajoita lastensa tekemisiä. Vincent on vanhin pojista. Hän opiskelee lääkäriksi, mutta luulee kantavansa tuberkuloosia, saattaa parantolassa Lauran raskaaksi. Vincent hullaantuu kreivi de Passavantin yllytyksestä rahapeleihin ja sitten solmii suhteen naimisissa olevaan lady Griffithiin. Vincent hurahtaa kaloista,  muuttaa Afrikkaan ... loput jätän kertomatta, mutta erikoinen kaveri. Olivier on keskimmäinen pojista, "kiintynyt" Bernardiin, mutta ajautuu Vincentin pelivelkojen takia kreivi de Passavantin vaikutuspiiriin, ja sihteeriksi. Mitä kreivin ja Oscarin Korsikan matkalla tapahtui, en tiedä. Kreivi lahjoi Oscaria lupaamalla tälle aikakausilehden  päätoimittajuuden. Olivier läpäisee ylioppilastutkinnon, mutta on herkkä runoratsu, ja joutuu vaikeuksiin, lopulta Oscarille, joka on viaton, käy hyvin. Georges on perheen kuopus, ja on jo nuorisorikollinen. Hän varastaa kotoa rahaa, on pöllinnyt kaappien avaimet. Lisäksi hän on kähveltänyt isänsä rakkauskirjeet. Lisäksi hän on hakeutunut Azais-Vedelin koulussa rikolliseen seuraan, ja on käynyt bordellissa ja levittää vääriä kultafrangeja. Georges on sangen uppiniskainen ...

Vedel Azaiz'n suku. Vanhaherra Azais koulupensionaatin johtaja. Azaisin vävy pastori Prosper Vedel pyörittää ääriuskonnollista koulua, mutta talousasioista vastaa perheen tyttäristä vastuunkantaja Rachel. Laura Douvieurs on toinen tytär ja kolmas Sarah. Perheessä on kaksi poikaa Armand, joka asuu koulukompleksissa ja Alexandre, joka on muuttanut ahdasmielistä ilmapiiriä pakoon Afrikkaan. Myös Sarah ja Armand kapinoivat ahdasmielisyyttä vastaan. Bernard on loppuosissa koulussa töissä ja nukkuu Sarahin kanssa samassa vuoteessa.

Georges Molinieri käy Azais'n koulua. Kirjan lopun traagiset käänteet näytellään juuri siinä koulussa. Eräät pojat Georges mukaanlukien toimivat rikollissyndikaatin (joka jää arvoitukseksi) käsikassarana, ja levittävät vääriä kultafrangeja. Koulun mätämuna on esittelyittä jäävä Gheridenisol, joka saa Georgesin ja muutaman muun tekemään likaisen työn. Gheridenisol myöskin myllyttää ja yllytää koulukiusausta, joka johtaa traagisiin seurauksiin. Gheridenisol on liian ovela jäädäkseen kiinni. Koulussa opettaja vaatii palkankorotusta.  Talous on kuralla, sillä rahaa on kulunut perheen toisen pojan Alexandren Afrikan matkaan. Kirja on harsittu mestarillisesti kasaan.  Siihen ymppäytyy musiikkimies vanhaherra La Perouse, joka houkutellaan koulun opettajaksi (pelastajaksi). Hänellä on pojanpoika Boris, jonka Edouard toi hoitolasta Sveitsistä. Boris näyttelee lopussa traagista narrin osaa.  (Hänen kuolemansa tulkitaan itsemurhaksi, vaikka kyse oli Gheridenisolin masinoimasta murhasta).

Ehkä en viitsi paljastaa juonesta enempää. Luin ranskankielisen analyysin, ja se on kovin toinen kuin itselläni. Siinä väitetään kreivin ja kirjailijoiden olevan kiinnostuneita pojista. Lisäksi lopussa ilmenevä outo vääränrahanlevitys olisi symbolisella tasolla kuvaus ihmisen valehenkilöllisyydestä. Itse pidän romaania paljon monipuolisempana, siinä on paljon eri teemoja, on juoneltaan paikoin jännittävä, kuten monet klassiset romaanit.  Lisäksi siinä on modernin romaanin piirteitä, eli kerrontatekniikat ovat moninaiset. Minusta monien henkilöiden ja tapahtumuen vyörytys on myös  dickensiläisyyttä, eli kaikilla hahmoilla on oma rooli juonessa, lisäksi  Bernardille ja hänen "otto"isälleen käy hyvin, kuten Laurallekin, monelle muulle ikävälle ihmiselle käy huonosti.

Olen blogannut Giden henkilökohtaisemmasta kirjasta Ellei vehnänjyvä kuole

*****

André Gide (1869 - 1951) voitti Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1947.

Olli Marttila: Safaritarinoita

 

Olli Marttila: Safaritarinoita, Tammi 2023, sivumäärä 181.

Olli Marttilan  (s. 1954) Safaritarinoita teos kertoo aivan yksikertaisesti tarinoita safareista. Käsitykseni mukaan Marttila on julkaissut paljon kirjoja ja 2000-luvulla etupäässä Tansaniasta, jossa hän on ollut vuodesta 2001 tutkijana.

Tansania on itäisessä Afrikassa ja on Intian valtameren rannalla. Pohjoisessa rajanaapuri on Kenia ja siellä on myös Victorian järvi. Lännessa rajan takana on Kongon demokrattinen tasavalta ja Tanganjiikkajärvi. Tansanian pinta-ala on 945 000 neliökilometriä ja asukasluku on 72,5 miljoona. Alue oli Saksan siirtomaa 1885-1919 ja sen jälkeen Iso-Britannian hallinnassa. Itsenäinen Tansania muodostui 1964, kun Zanzibar ja Tanganjika yhdistyivät.

Safari tarkoittaa matkaa, missä "katsellaan luontoa ja etenkin eläimiä", edelleen luulen, että safari on sellainen matka, missä rikkaat valkoiset  kulkevat alkuperäisväestön avustamana luonnossa katsellen villieläimiä. Oletan, että safaristit matkustavat Tansaniaan lentokoneella.

Marttila on kirjoittanut safareista lyhyitä tarinoita. Ne ovat osuvasti kerrottu ja hyvin kuvattuna, mutta minut ne jättivät kyllä aika ulkopuoliseksi. Se johtuu ehkä ennakkoasenteestani, minusta safari-matkailu on turhaa, eikä minua asia kiinnosta. Safarimatkat ovat myös epäekologisia lentomatkojen vuoksi.

Voi tietenkin olla, että safarimatkailu jollain lailla edistää luonnon säilymistä, mutta oma mielipiteeni on silti kielteinen. Turismin vuoksi tehdään teitä. parkkipaikkoja ja rakennelmia, tällöin puut hakataan, kasvit lanataan ja eläinten reviirit pienenevät. Tämä ei ole luonnollisesti Marttilan vika.

Christina Rivera Garza: Liliana's Invincible Summer

 

Christina Rivera Garza: Liliana's Invincible Summer, Bloomsbury 2023, sivumäärä 309.

Christina Rivera Garza (s. 1964) on palkittu meksikolainen naiskirjailija ja professori. Tämä teos Lilianan voittamaton kesä julkaistiin espanjaksi 2021 ja englanniksi vuonna 2023, vuonna 2024 se voitti Pulizer-palkinnon.

Teos  kertoo kirjailijan pikkusiskon Lilianan traagisen tarinan. Pikkusisko oli arkkitehtiopiskelija, jolla oli maailma avoin ja elämä edessään, Hänet murhasi mustasukkainen ex-poikaystävä heinäkuussa 1990. Murhan tekijä on tiedossa, mutta ei häntä ei otettu kiinni eikä hän ole vastannut teostaan, hän kuoli 2020. Kirjassa on hänen nimensä, mutta en mainitse sitä tässä, murhaajat eivät tarvitse muistelua.

Kirjailijan synnyinmaa on Meksiko, mutta Christina Rivera Garza toimii professorina Texasissa. Tässä kirjassa hän palaa kolmenkymmenen vuoden kuluttua 2019 selvittämään, mitä "virallisesti" ja "oikeasti" viranomaistahot tekivät ja sen jälkeen kirjoittanut kollaasin tapauksesta. Kirjailija on käyttänyt kirjassaan lähteinään virallisia dokumenttejä, ja sisaren elämän valottamiseksi hänen kirjeitään, päiväkirjojaan, puhelinmuistioitaan, kalentereita, valokuvia, muistilappuja ja kirjailija on puhunut siskon tuntevien henkilöiden kanssa. Teos ei ole dokumentti, mutta se ei ole romaanikaan, internetissä se on luokiteltu non-fiktioksi.

Meksikossa asuu 133 miljoonaa ihmistä. Maata johtaa presidentti, joka on tällä hetkellä Claudia Sheinbaum (s. 1962). Claudia Sheinbaumin kausi alkoi 2024 ja hänen politiikkansa yrittää helpottaa Meksikon heikko-osaisten asemaa. Toinen pääpaino on suitsia väkivaltaa. Meksiko on maa, jossa tehdään suhteellisesti paljon murhia, pääsyyt  ovat huumejengien iskut ja toinen on "femicide", eli naisten surmat perheissä ja ylipäätään naisten murhat. Juuri tähän jälkimmäisen syyn takia kirjailijan sisar kuoli, ja se kerrotaan heti kirjan alkusivuilla. Meksiko oli Espanjan siirtomaa  300 vuotta 1521-1821, ja aika oli varmasti myös väkivaltainen. Teoksessa on joitain mainintoja 1900-luvun hallintokoneiston väkivallasta, vakavin tapahtui  2.10.1968, kun erikoisjoukot avasivat tulen mielenosoittajia kohti. He olivat aseettomia. Asiaan liittyy todella kuvottavia yksityiskohtia ja ajallisesti ja ehkä muutenkin asiaan liittyi Meksikon kesäolympiakisat 12 - 27.10.1968. Asiasta lisätietoa Ilta-Sanomien jutusta täällä.

Liliana murhattiin, kun hän oli 20-vuotias, hänen elämänsä päätti väkivaltaisesti entinen poikaystävä. Liliana oli älykäs ja itsenäinen nainen, opiskeli arkkitehtuuria ja oli uimari, minkä takia hän tapasi teininä ensimmäistä kertaa tulevan murhaajansa punttisalilla, jossa Liliana teki voimaharjoitteita uimavalmentajansa ohjeiden mukaan. 

Teoksen alussa selitetään tragedia ja kirjailija haluaa viralliset dokumentit haltuunsa. Hänet kuitenkin ohjataan aina seuraavaan virastoon, mutta dokumentteja ei löydy. Tämän jälkeen kirjailija kertoo lapsuuden perheestään isästä, joka oli maatalousinsinööri, joka "kehitti" perunan ja muiden kasvien viljelyä. Lapsuuden leikeistä, elämästä rajaseudulla ja koulussa. Lilianan elämä muuttuu, kun hän kirjoittaa päiväkirjaansa ensisuudelmasta.  Lähempänä tragediaa puheenvuoron Lilianasta saavat Lilianan ystävät yliopistosta.

Teos etenee traagiseen pisteeseen mutta myös se yli, eli ystävät kertovat muistoja, mutta myös perhe "jossittelee", sillä ihmisellä on tapana pohtia, olisiko ikävät tapaukset voitu ennakoida ja estää. Perhe antoi tyttärille vapauksia ja he opiskelivat yliopistossa ja Liliana asui ja opiskeli Mexico Cityssä, perhe asui Tolucassa noin 60 kilometrin päässä, mutta oli vaihe, jossa isä teki väitöskirjaa Euroopassa. Iso-sisko oli viitisen vuotta vanhempi. Lilianalla oli oma kaveripiiri. Jotenkin minulla tuli olo, että kukaan ei olisi voinut estää tragediaa, sillä poikaystävä tai tuolloin entinen poikaystävä oli hyvin ongelmallinen. Hän ajeli autolla Lilianan asunnon viereen, seuraili Lilanan elämää, vaikeutti sitä, pahoinpiteli, uhkaili ja jopa uhriutui ...

Teoksessa on paljon muuta Lilianan elämästä, mutta jota en kirjaa tähän, kamala tragedia.

Kirja on feministinen ja pohtii myös yhteiskunnan normeja, lakeja ja toimintaa. Useimmat elleivät kaikki yhteiskunnat ole patriarkaalisia ja ainakin jossain määrin misogyynisiä. Esimerkiksi abortti oli laiton Meksikossa vuoteen 2007 asti, asia on mennyt parempaan suuntaan. Vuonna 2023 abortista ei voida enää virallisesti rangaista missään osavaltiossa korkeimman oikeuden päätöksen perusteella. Meksikon koulujärjestelmä on ollut heikkotasoinen, siis julkinen koulutus, se johtaa siihen, että ne joilla on rahaa, laittavat lapsensa yksityiskouluihin. Meksikossa ei ole samanlaista "turvaverkkoa", jossa yhteiskunta pitää huolta, opintotuki, asumistuki, kouluruoka, ilmainen lukio myös kirjoineen, ilmainen korkeakoulutus, lapsilisät, Suomessa tätä ei arvosteta, eikä myöskään ymmärretä sitä, että kaikki on maksettu 18 vuotta ulkomaisella velalla. Taannummeko tässäkin asiassa köyhien valtioiden tasolle? Kirja antaa pontta hoitaa myös omat asiat kuntoon, ja tukea yhdenvertaisuustyötä. Yhteiskunnassa on oltava myös valistusta, mahdollisuus kunnolliseen ehkäisyyn ja aborttiin. Naisten oikeudet on turvattava, mutta myös miehiä on autettava, Suomessa yhä suurempi osa nuorista miehistä syrjäytyy tällä hetkellä koulutuksesta. Kirja herättää paljon ajatuksia, enkä ala erittelemään, mitä tuli mieleen, sillä se ei auta Lilianea. Maailma on epäoikeudenmukainen paikka.

Kirjailija pohtii myös uhreja syyllistäviä mekanismeja, jotka johtavat "entä jos silloin" - kysymyksiin. Kirjailija myöskin toteaa, että olen kaivannut Lilianea joka päivä. Kirjassa on termi No visible bruises, eli päällepäin ei näy mitään.

Kirjan nimi tulee Albett Camus'lta: "In the midst of winter I finally found there was within me an invincible summer..."  Talven keskeltä löysin vihdoin voittamattoman kesän. 

Liliane ei antanut periksi, hän pyrki elämään vapaana.

*****

Ihmettelin Lilianan päiväkirjaa, jossa ensisuudelmasta kirjattu My first kiss 31.11.1982. Marraskuussa on 30 päivää.

Tuija Siltamäki: Ihan hyvä

 

Tuija Siltamäki: Ihan hyvä, WSOY 2023, sivumäärä 144.

Tuija Siltamäki on kirjoittanut teoksen Ihan hyvä teemalla pärjäilyjä suoritusyhteiskunnassa. Kirjan on "taittanut" graafikko Saara Helkala.

Nykyisin ihannoidaan suorituksia, aikaansaamista ja menestystä. Instagramissa ja somessa on hienoja ihmisiä hienoissa kulisseissa. Se voi aiheuttaa paineita muille. Kirja pohtii, mitä kaikkea pitää odotusten mukaan suorittaa: liittyen opiskeluum, työhön ja perheeseen!

Oletan että kirja on suunnattu alle 25-vuotiaalle tai henkilöille, jotka ylisuorittavat koulussa, töissä tai elämässä. Kirjassa on nostettu käsittelyyn koulupaineet lukiossa, ja yliopistoissa, perheen perustaminen, työssä oleminen ja "ura". Lisäksi käsitellään koulukiusaamista, mielenterveyttä, ahdistusta, päihteiden käyttöä, liikunta- ja ravintosuosituksia sekä huijarisyndroomaa.

Kirja on helppolukuinen, siinä on tiedon ja tilastojen lisäksi "haastateltu" asian kokeneita.

Olisin halunnut pitää kirjasta, mutta minusta se oli todellinen huti. Kirjan perusvire oli se, että ihminen selviytyy päihdeongelmista esim. kokaiinin käytöstä ilman katkoa. Usea ongelma oli minusta yksinkertaistettu ja teoretisoitu.

Kirjassa ohjataan valitsemaan vapaasti, mutta ei kerrota, että vapaudellakin on rajansa. Perheitä käsitellään myös. Jos "hankkii" lapsen, minusta siihen liittyy vähintään 18 vuoden vastuu, yleensä koko loppuelämän mittainen vastuu. Lapsen elatus vaatii työntekoa, joka taas vaatii koulutusta. Monilapsisen perheen elatus on vaatii paljon tuloja. Tätä ei millään perustuloilla muuteta. Yksinäinen ihminen voi elää tuilla, mutta lapsiperheen taloudellisen pohjan pitää olla turvattu.

Ymmärrän kyllä, että olen vanhempaa sukupolvea, mutta yhteiskunnalla ei ole enää taloudellisia resursseja tulla apuun. Valtion velka on paisunut liian isoksi.

Kirjassa oli yksi erittäin outo väite, eli että määräaikainen työsuhde olisi vaikeampi purkaa kuin vakituinen. Purkaminen on aina "yhtä vaikeaa". Koeajalla voidaan purkaa ja koeajan ulkopuolella työsopimuslain kahdeksannen luvun mukaan. Irtisanominen on eri asia. Irtisanomiseen liittyy irtisanomisaika, purkamiseen ei.

Olen 1900-luvun ihminen, elänyt 1990-luvun laman, jolloin monilla (myös itsellänikin)  oli taloudellisia vaikeuksia. Valitettavasti me emme oppineet lamasta mitään. Vuoden 2000 perustuslaki antoi kansalaisille vain oikeuksia. Rahat oikeuksiin loppuivat jo 2008. Siitä pitäen olemme eläneet "vekselein".  Valtion velka on kasvanut jo niin isoksi, ettemme selviä siitä.  Nykyiset leikkaukset ovat vain murusia. Edelleen velkaannumme yli 12 miljardia vuodessa. Korkokustannuksetkin ovat 3-4 miljardia, pian jo yli 5 miljardia euroa. Toutuimme nollakoron maailmaan. Velkaantuminen jatkuu koko ajan suuremmin summin. 

Kirjassa puhutaan myös huijarisyndroomasta, eli henkilö epäilee omaa pätevyyttään. Itsellä on kirjablogin suhteen aina välillä huijarisyndrooma. Se mitä kirjoitin yllä on mielipiteeni, hyväksyn sen että nuoremmille kirja antaa eväitä elämään, muttei takuureseptiä selvitä elämän karikoista, joista yksi on miten rahoittaa oma elämä valtion velkaloukussa, kun hyvinvointiyhteiskunta on romahtanut. Moni nuori onkin jo tajunnyt tämän ja alkanut sijoittaa nuorena. Pörssisäätiön mukaan jo 44% nuorista omistaa sijoituksia, 16-24-vuotiaista 32,5% omistaa sijoituksia.

Majavan mailla

 

Pepe Forsberg - Paula Forsberg: Majavan mailla, Minerva 2021, sivumäärä 151.

Kirja perustuu  Forsbergien päiväkirjaan korona-ajalta 2020  ja upeisiin valokuviin kanadanmajavista Lammin Evolta. Valokuvia on eri vuodenajoilta.

Evo kuuluu Hämeenlinnaan, ja siellä on retkeilyalue, mutta on myös Natura 2000-alueita. Majavakanta siellä on kanadanmajavaa. Ne nähdään kirjassa hyödyllisenä, koska ne aikaansaavat laajoja tulva-alueita. 

Toisaalta Kanadan majavaa pidetään haitallisena vieraslajina, joka syrjäyttää euroopanmajavan. Asiantuntijoiden mukaan kanadanmajavan pois metsästys ei onnistu. Kanadanmajavan poikastuotto on suurempi kuin euroopanmajavan.

Euroopanmajavaa esiintyy myös itärajan takana. Kromosomistoltaan majavalajit eroavat, joten ne eivät voi lisääntyä.

Kirja on minusta kuvastoltaan hieno, ja siinä on lisämateriaalia QR-koodien takana. Lisäksi kirjassa on hahmoteltu eripituisia "majavaretkiä".

Tämä on varmasti ilkeästi sanottu, mutta itse kaihdan Suomen luontoon tulleita vieraslajeja, niitä näen joka päivä eli komea lupiini, jättipalsami ja valkohäntäpeura.

Ymmärrän kyllä kirjan näkökulman tulva-alueistakin.