sunnuntai 13. kesäkuuta 2021

Walter Scott: Ivanhoe

 


Walter Scott: Ivanhoe, alkuteos julkaistu 1820, suomentaja Kirsti Suonio ja Olli Nuorto WSOY 1992, sivumäärä 350.

Taustaa
Sir Walter Scott (1771 - 1832) oli skottikirjailija, joka oli kirjoitti suosittuja historiallisia romaaneja, ja kruununa tämä Ivanhoe. Tarina  sijoittuu 1190-luvulle, jolloin Richard Leijonamieli (1157 - 1199) oli Englannin kuninkaana Richard I:nä (1189-1199). Takana on tappiollinen kolmas ristiretki (1189 - 1192),  Saladinin kanssa on solmittu välirauha. Normannikuningas Richard Leijonamieli oli Itävallassa Leopoldin vankina veljensä Juhanan ja Ranskan kuninkaan Filip II:n juonimana.  Englanti oli ollut normannivallan alla Vilhem Valloittajan ajoista alkaen, Vilhelm voitti sodan ja kruunattiin 1066. Saksilaiset tuntevat olevansa alempaa kastia. Normannit ovat ottaneet läänityksiä, ja virallisesti puhutaan ranskaa. Juhana on vallanhaluinen, mutta pelkää veljeään. Ristiretkeläiset palaavat takaisin Englantiin. 

Tarina alkaa, kun saksiruhtinas Cedric  Rotherwoodin orjat sikopaimen Gurth ja klovni Wamba tapaavat normannin ja temppeliherra Brian de Bois-Guilbertin ja maallistuneen Aymer-apotin. Miehet seurueineen aikovat osallistua turnajaisiin, ja haluavat yöpyä Cedricin luona. Cedric on vanhoillinen saksiruhtinas, mutta ottaa vastaan normannit. Normannit ovat kiinnostuneita myös Cedricin kasvatista kauniista Rowenasta, vielä alaikäisestä tytöstä. Cedrikin luo tulee juutalainen Isaak York, jota sorretaan. Yorkilla on kaunis ja käytännöllinen tytär Rebekka.  Rowenaa ei kiinnosta normannikosijat, sillä hän on rakastunut Wilfred Ivanhoe'hun, joka on Cedrikin poika. Cedrik on katkaissut välit, sillä Ivanhoe on lähtenut ristiretkelle normannikuningas Richardin kanssa. Ivanhoe ei ole palannut Palestiinasta.

Turnajaiset ovat kaksipäiväiset ja niitä isännöi sijaishallitsija Juhana, Richardin veli. Ensimmäisen päivänä karkelot voittaa Perinnötön ritari mustalla oriilla. Ritari valitsee Rowenan kekkeriden kuningattareksi. Toisena päivänä on jousiammaunta ja joukkotaistelut. Jousiammunnassa Locksley eli kuulu Robin Hood voittaa. Joukkotaistelussa Perinnöttömän ritarin joukot ovat häviöllä, mutta Perinnöttömän ritarin ja "Tyhjän toimittaja" -ritarin voimin he voittavat. Perinnöttömän ritarin henkilöllisyys paljastuu, hän on Ivanhoe, pahasti haavoittuneena. Prinssi Juhanaan iskee ahdistus, milloin Richard vapautuu ja palaa. Normannit haluavat ryöstää Rowenan, naittaa jollekin normannille, myös Ivanhoe halutaan ottaa kiinni.

Tämä bloggaus ei kuvaa kirjan alkua juuri lainkaan, sillä se matelee eteen päin kuvatessaan asuja, kasvon ja luonteen piirteitä, ja turnajaisia. Kirja saa turnajaisten jälkeen vauhtia, jonka jälkeen on taisteluja, ja yllättäviä käänteitä on joka luvussa.

Rebekka hoivaa Ivanhoen kuntoon, ja rakastuu tähän. Ivanhoe taas haluaa naimisiin Rowenan kanssa. Cedrik haluaa naittaa Rowenan Athelstanelle, joka on viimeisen saksikuningas Edvard Tunnustajan sukua. Cedrik haluaa saksien rivit yhtenäiseksi, jolloin voitaisiin aloittaa kapina normanneja vastaan. Normannit taas haluavat naittaa ylhäistä saksisukua olevan Rowenan normanniaatelille.

Cedric joukkoineen joutuu normanniylimysten yllättämäksi, ja heidät vangitaan normannilinnaan, pääsyynä Rowenan kaappaus. Myös Rebekka joutuu taistelemaan kunniastaan  Brian de Bois-Guilbert haluaa raiskata Rebekan, joka uhkaa tornista hyppäämisellä. Bois-Guilbert lupaa kunnioittaa Rebekan kunniaa, ja luopuu aikeistaan, mutta rakastuu Rebekkaan.

Toisaalla Cedrikin maaorjat Gurth ja Wamba, lyöttäytyvät Robin Locksleyn metsäsissien kanssa yhteen ja lähtevät vapauttamaan Cedrikiä. Kun he piirittävät linnaa, Wamba pukeutuu munkiksi ja saa Cedrikin pois linnasta. Normannit uhkaavat tappaa vankinsa. Loppuosassa kirjaa on vimmaista taistelua, edelleen vangitun Rebekan oikeudenkäyntiä sekä Ivanhoen ja Bois-Guilbertin välien selvittelyä. Richard Leijonamieli saapuu maahan, ja alkaa taistella vallasta.

Kirjassa ritarien kuolleisuus ankarista taisteluista huolimatta on sangen vähäistä.  Ritarit, varsinkin saksit, kunnioittavat vastustajaa, ja jättävät vastustajansa henkiin. Robin Hoodin joukot kurmoottavat maallistunutta kirkonmiestä. 

Kirjan lopputulema (älä lue jos haluat säilyttää lukunautinnon) on aika konservatiivinen ja lässähtävä. Gurth ja Wamba saavat vapautensa. Richard Leijonamieli palaa valtaan, mutta ei rankaise veljeään eikä normanniylimyksiä. Saksien ja normannien välit lientyvät. Ivanhoe valitsee Rowenan, eikä intohimoista ja aktiivista Rebekkaa, joka muuttaa isänsä kanssa pois Englannin sortavasta ilmapiiristä.

Ivanhoe oli aikansa best seller, ja Scott kirjoitti paljon muita ritarikirjoja. Talismani, joka minulla on kirjahyllyssä, kertoo ristiretkistä. Walter Scott aateloitiinkin. Ivanhoe koki renesanssin myös tv:ssä, kun Roger Moore näytteli Ivanhoeta, ja Robert Brown Gurthia. Moore oli myöhemmin elokuvien James Bond ja Robert Brown oli Bondin pomo M. Ivanhoe tv-sarjaa tehtiin vuosina 1958 - 1959, ja on ilmeisesti mustavalkoinen (ainakin youtube-klipit).

Ivanhoe kuvaa samaa Englannin normanni-aikaa kuin  Robin Hood 
Aino on blogannut Ivanhoen näin.

torstai 10. kesäkuuta 2021

James M. Cain: Nainen ilman omaatuntoa



James M. Cain: Nainen ilman omaatuntoa, alkuteos Double Indemnity (1943), suomentaja Heikki Salojärvi, Lovekirjat 2011, sivumäärä 141.

James M. Cainin kovaksikeitetty dekkari Nainen ilman omaatuntoa on tiivis, jännittävä ja hyvä.

Vakuutusetsivä Walter Huff on minäkertoja. Huff kertoo öljy-edustaja Nirdlingerin murhasta, ja tarina alkaa:
"Ajoin Glendaleen liittääkseni erään olutpanimon kolme uutta trukinkuljettajaa vakuutukseen ja muistin sitten, että Hollywoodlandissa olisi uusittavana yksi vakuutus. Päätin lähteä sinne. Näin jouduin tähän Kuoleman taloon, josta olette lukeneet lehdistä. Se ei näyttänyt Kuolemantalolta, kun minä sen näin...."

Huff kaupittelee autovakuutuksia, ja menee tapaamaan Nirdlingeriä, mutta tapaa tämän nuoren kakkosvaimon Phylliksen. Phyllis on hemaisena noin 30-vuotias vamppi, jolla on 19 v tytärpuoli Lola, jolla poikaystävä Beniamino Sachetti.

Tapahtumat etenevät nopeasti, kun rouva Nirdlinger ehdottaa Huffille, että otetaan aviomiehelle henkivakuutus. Ilkityöt suunnitellaan, ja pian Nirdlinger on vainaja. Vakuutusyhtiö yrittää todistaa junasta putoamista itsemurhaksi tai murhaksi, jotta he välttyisivät korvauksilta.

Tästä on tehty  loistava film-noir -klassikko, jonka käsikirjoitusta muokkasivat filmin ohjannut Billy Wilder ja dekkaristi Raymond Chandler (kirjoittanut kovaksikeitetyt dekkarit Pitkät jäähyväiset ja Syvä uni). Phyllistä esitti Barbara Stanwyck ja Walteria Fred MacMurray. Elokuva oli menestys, ja sai 7 Oscar-ehdokkuutta, mutta edes Stanwyck ei saanut Oscar-pystiä, vaan sen sai tuona vuonna Ingrid Bergman elokuvasta Kaasuvalo.

Vaikka kirjan alussa paljastetaan juonesta jo osa, niin murhasuunnitelman teko ja toteutus on mielenkiintoista. Lajityypille ominaisesti kaikki ei olekaan niin kuin luullaan. Mitä osaa esittävät Phyllis, hänen tytärpuolensa Lola, tämän poikakaveri Nino, mihin päätyvät vakuutusyhtiön tutkimukset? Loppu on monin osin yllättävä ja dramaattinen.

Nainen ilman omaatuntoa on tiivis musta dekkari.

*****
James M. Cain (1892 -1977) oli amerikkalainen lehtimies ja kirjailija, jonka esikoisteos oli Postimies soittaa aina kahdesti.

Kirjablogeissa vietetään perinteistä Dekkariviikkoa 7-13.6.2021.

sunnuntai 6. kesäkuuta 2021

Kjell Westö: Tritonus

                                     

Kjell Westö: Tritonus, suomentanut Laura Beck, Otava 2020, sivumäärä 447.

Kjell Westön Tritonuksen päähenkilö Thomas Brander on 58-vuotias huippukapellimestari. Brander on saanut siipeensä, avioero, naisseikkailuja, törkeä ylinopeus lööpeissä, ja yhdistäminen #metoo -touhuun. Branderin käytökseen vaikuttaa myös pelastuminen Zaventemin terrori-iskusta. Eniten miestä harmittaa on-off suhde ongelmalliseen huippuviulisti Kristaan tai lähinnä off-vaihe. Brander on katkeroitumassa ja erakoitumassa, joten hän rakennuttaa loistolukaalin Villa Tritonuksen saaristoon. 

Naapurissa asuu 54-vuotias leskimies Reidar Lindell, psykologi, joka ei ole päässyt yli vaimonsa Madeleinen kuolemasta. Reidar on töissä koulukuraattorina. Reidarilla on harrasteleijabändi Rainbow, jossa covereita soittavat Tritonuksen sivuhenkilöitä, koskettimissa Lindellin serkku Jocke Källman. Rainbow'n ensimmäinen solisti oli Lindellin vaimo Madeleine, nyt kunnan vihreä ympäristösihteeri Annette Talvio, johon Lindell tuntee vetoa.

Pikku kunnassa kuohuu, vastaanottokeskuksesta ei pidetä, ja tihutöistä epäillään Reidar Lindellin nuoruuden heilan yh-äiti Bigin täysikäistä poikaa Jonasta. Lindell paimentaa poikaa, mutta pyytää Branderia puhuttamaan poikaa, jolla on uusnatsisympatioita.

Kjell Westö tuo romaaniinsa paljon sivuhenkilöitä, tuttujakin ja yksittäisiä tapahtumia pulppuaa pääjuonen virtaan. Kirjan punainen lanka on kuitenkin kahden yksinäisen keski-ikäisen miehen elämän valuminen sivuraiteille, miehet surkuttelevat mennyttä. Brander tekee tiliä kapellimestaruudestaan, hän on putoamassa jo mitalisijoilta. Lindell yrittää pitää cover-bändiään kasassa. Vanhoilla setämiehillä kirpoaa ote, Lindell ei pysy rytmissä, Branderilla tahtipuikko huitoo tyhjää.

Kjell Westön Tritonus jatkaa kirjailijan romaanien ketjua, joka tyydyttää kirjailijan laajan ihailijakaartin kirjalliset ja musiikilliset tarpeet. Musiikista on kerätty spotify'hin lista biisejä  TÄNNE. Lisäksi  Turun musiikkijuhlat mainosti Tritonuskonserttia oli 2.12.2020 (jos oli koronan takia, kirjoitan tätä 11.10.2020)

Analyysiä, arviointia, juonesta ja henkilöistä (Älä lue, sisältää mielipiteitä, joista voi mieli pahoittua)

Kjell Westöllä on hyvä taito kirjoittaa tarinoita. Pidin kovasti Finlandia-palkitusta romaanista Missä kuljimme kerran sekä Pohjoismaiden kirjallisuuspalkinnon saanesta romaanista Hägring 38, mutta minusta tarinat ovat alkaneet muistuttaa liikaa toisiaan. Tässäkin Branderilla on isoveli (veli-puoli), joka ajautuu juomaan, ja käyttämään päihteitä, ja elämän alamäki päättyy mullan alle ( vertaa Leijat Helsingin yllä).

Juoneen on ympätty yksittäisiä pistokkaita paljon, tähän pandemia, punkit, ja vielä uudet tappajapunkitkin. Kun Branderia ja Lindelliä on rinnastettu, niin Lindellin lapsuuden kesistä löytyy myös oma #metoo

Edellisestä romaanista  Rikinkeltainen taivas on otettu Sandrine Rabell mukaan juoneen. Lindellin aikuinen tytär Maja tuo "Sandyn" näytille kotiin. Tytär Maja kertoo muutamia faktoja omasta äidistään ja Lindellin ihannoimasta pyhimys-vaimosta Madeleinesta. Samoin Branderin kapellismestariystävät ripittävät Branderia, ja lisäpalautetta antaa Branderin aikuinen poika Vincent, joka piipahtaa käymään.

Tämä kuvaa vanhenevan miehen ahdistusta, töissä tökkii, aikuiset lapset vieroksuvat, naiset eivät tykkää, eikä edes "ku11i" toimi. (käännöksessä käytetään juuri tuota sanaa). Muiden pitää avata, mikä maailmassa on vikana. Setämiesten käsityskyky on hyvin rajallinen, eikä älynväläyksiä juuri ole. Vaikeat asiat haudataan, ja katkeroituneena vältellään tuttuja.

Kulttuuritoimitus kirjoittaa Tritonuksesta näin: "Paikan nimet ovat hauskoja: Ravainen, Olavus, Kiveslahti, Pauhuniemi, Sikilä", minusta on kyllä todella väkisin keksittyjä, ja ihmettelin, miksi rappioalkoholisti päihdeveli Gustav kuitenkin asui Korsossa!

Tritonus oli minulle ankeaa luettavaa, mutta toisaalla kirja on saanut innostuneen vastaanoton. Ehkä tämä osui vanhenevan setämiehen kipupisteisiin liian hyvin.

****

Kjell Westö (s. 1961 Helsingissä) on saanut urallaan Finlandia (Missä kuljimme kerran) ja Pohjoismaisen kirjallisuus(Hägring 38) -palkinnon, ja Westö tunnetaan muistakin hyvistä romaaneista, Leijat Helsingin yllä on monen lempiromaani, Lang on lyhyt tiivistunnelmainen romaani, Älä käy yöhön yksin on monen suosikki, kuten romaani Rikinkeltainen taivasKjell Westön suosittuja lehtikirjoituksia on julkaistu teoksessa Halkeamia

sunnuntai 30. toukokuuta 2021

Alexandre Dumas: Kamelianainen


Alexandre Dumas: Kamelianainen, alkuteos La Dame aux Camélias 1848, suomentanut Kyllikki Villa, Otava 1998, sivumäärä 253.

Kamelianainen on Alexandre Dumas nuoremman kuuluisin romaanin, Dumas seniorin kynästä syntyivät Monte Criston kreivi, Kolme muskettisoturia sekä Musta tulppaani. Kamelianainen on paljon hienostuneempi ja vakavampi romaani kuin Dumas seniorin teokset. Kamelianaisen traaginen ja jo alkuun tuomittu rakkaustarina ammentaa vaikuitteita Antoine Francois Prevostin klassikkoromaanista Manon Lescaut, jota teoksen päähenkilöt lukevat ja siihen viitataan toistuvasti.

Kamelianainen kertoo nuoren kurtisaani Marguerite Gautierin ja Armand Duvallin rakkaussuhteesta. Tarinan kertoja menee nuorena kuolleen Margueriten jäämistön huutokauppaan maaliskuussa 1847 ja huutaa Manon Lescaut -kirjan, jossa on omistuskirjoitus "Manon Margueritelle, Nöyryydessä". Armand Duval.

Marguerite Gautier oli ihastuttava köyhistä oloista oleva tyttö, joka Pariisissa kurtisaanina sekoitti miesten päitä, ja saattoi vararikkoon useita paroneja, ja muita tyhjäntoimittajia. Margueritella oli kuitenkin tuberkuloosi, jota hän paranteli hoitolassa 1842, siellä hän tapasi vanhan kreivin, jonka tytär kuolee parantolassa tuberkuloosiin. Kreivi ottaa Margueriten siipiensä suojiin, ja Marguerite palasi takaisin Pariisin, missä yleellinen miesten maksama porton elämä jatkui. Marguerite Gautier ajoi vaunuilla päivisin yksin, sillä rikkaat rakastajat eivät näyttäytyneet Margueriten kanssa päivänvalossa. Margueritella on tavaramerkkinä valkoiset kameliat. Kuukaudessa on kuitenkin aika, jolloin hän pitää punaisia kamelioita. Gautier käy teatterissa ja oopperassa. Ammatistaan huolimatta häntä pidetään sivistyneenä, ja ystävällisenä. Kamelianaisen haudalla on aina tuoreita kamelioita. Kertojan luo tulee maaninen nuori mies Armand Duval, joka haluaa haudata haudata Margueriten maaseudulle, yhtenä motiivina nähdä Marguerite vielä kerran. Armand on vimmainen ja sairastuu aivokuumeeseen, mutta kertoo tarinansa.

Tapahtuma (juoni älä lue jos haluat lukea kirjan)
Nuorukainen Armand Duval menee ystävänsä kanssa oopperaan, jossa joutuu Margueriten lumoihin. Armandilla on porvaristyttö rakastajana, mutta Margueriten olemus häikäisee hänet. Armand esittäytyy, ja selvittää Margueriten asumisjärjestelyt, mutta molemmat jatkavat tahoillaan elämäänsä. Kahden vuoden päästä Armand tapaa teatterissa Margueriten uudestaan, ja menee lumottuna tämän asuntoon. Margurite on ollut sairaana, ja Armand on kysellyt hänen vointiaan. Marguerite yskii veripärskeitä, ja lupaa antaa aikaansa Armandille, joka jää yöksi. Margueriten elämä on yleellistä, ja hänen menonsa on valtavat, joten hänen täytyy harjoittaa ammattiaan, ja Armandia vaivaa mustasukkaisuus. Armand on kauheassa kiimassa ja unettomassa maniassa. Armand pelaa rahasta, siksi että pelihimo on ainoa, jossa hän ei ajattele Margueritea. Pelionni on myötäinen, ja hän voi tapailla Margueritea, joka kurtisaanin kuoren alla on rakastunut Armandiin. Marguerite suunnittelee maalle muuttoa, ja puijaa Herttuan ostamaan mökin maalta. Herttua on mustasukkainen, ja käskee luopumaan Armandista. Armand onnistuu järjestämään rahoituksen, ja kyyhkyläiset elävät auvoista arkea maalla, katsellen kedon kukkia, ja sudenkorentoja. Herttuan kirjeet loppuvat, ja mutta myös kesä. Armandin isä etsiskelee poikaansa, joka on halunnut antaa äitinsä perintörahaston Margueritelle. Armandin isä vaahtoaa pojalleen ettei voi  jakaa elämäänsä lutkan kanssa. Armandin pitää päänsä, mutta Marguereite jättää Armandin ja lähtee Pariisiin entisiin ympyröihin. Armand menee viivana perässä, solmii suhteet nuorempaan kurtisaaniin, jota ei oikeasti rakasta. Margueriten palvelustyttö vetoaa Armandiin, että tämän käytös tuhoaa Margueriten. Armand tapaa kerran vielä Margueriten, ja he viettävät herkän yön yhdessä. Marguerite on kuitenkin aamulla matkalla Lontooseen. Armand sydän murskana matkaa puolestaan itään.

Myöhemmin Armand saa kirjeen: Marguerite on kuollut. Kaikki huipentuu lukijalle kun totuus paljastuu. (Lainaus, aivan alhaalla).

Kamelianaisen teemat on ikuinen rakkaus ja toteutumaton rakkaus, tämä on paradoksi, mutta Armandin ja Margueriten rakkaus on ikuista, vaikka se ei saa sinettiään maan päällä. Myös yhteisön paineet ja ennakkoluulot ja niiden ankeuttava vaikutus tulee ilmi. Teoksessa näkyy myös tuon ajan kaksinaismoralismi, kevytkenkäisyydestä nainen kantaa seuraukset. Kuten alla ilmenee, on Armandin isä varsinainen manipulaattori, itkijä ja omaan napaansa katsoja. Hän asettaa oman tyttärensä onnen ja avioliiton Margueriten onnen edelle. 

Kamelianaisen rakenne ja tapahtumat muistuttavat Manon Lescautia, ulkopuolinen kertoja, tarina on jo tapahtunut, kahden vuoden ero, ja miehen perheen väliintulo. Teosten vire on kuitenkin toinen,  Manon Lescautissa nainen on petollinen ja paheellinen, Kamelianaisessa naiset ja miehet ovat enemmän toistensa kaltaisia kiimassaan holtittomia, ilkeitä ja itsekkäitä. Manon Lescautissa Des Grieux on alkuun hengellinen, muttei ota vaaria isänsä eikä ystävänsä Tibergen neuvoista ja varoituksista, vaan rypee synnissä, josta tulee yhä uudestaan rangaistus, synnin palkka on kuolema Manon Lescautille, eli siinä nainen kantaa seuraamukset,  Prevost syyllistää Manonia kiimaisuudesta. Des Grieux hankki myös varoja pelaamalla kuten Armand. Armandila on hyvä pelionni, mutta Des Grieux pelaa väärin. Des Grieux hautaa Manonin erämaahan, missä tämä kuolee. Armand kaivauttaa haudan auki katsoo rakastettuaan vielä kerran ja hautaa naisen maaseudun maan poveen, menee kotiin isänsä ja sisarensa luo, jolle isä on varmistanut myötäjäiset.

*****

Alexandre Dumas jr (1824 - 1895) oli pohdiskeleva kirjailija, ja oli Alexandre Dumas vanhemman  (1802 - 1870) avioton poika. Hänen isoäitinsä oli haitilainen. Kamelianainen perustuu Dumas juniorin omaan rakkausseikkailuun nuorukaisena, kuten sen esikuva Manon Lescaut. Kamelianaisen ideaa Giuseppe Verdi on toteuttanut oopperassa La Traviata.

*****

Herra Duval: Lapseni, älkää pahastuko siitä mitä teille nyt sanon; koettakaa vaan ymmärtää, että elämä toisinaan vaatii sydämeltä julmia välttämättömyyksiä, joihin täytyy alistua. Te olette hyvä ja ylevämielisempi kuin monet naiset, jotka ehkä halveksivat teitä, mutta jotka eivät ole edes teidänkään arvoisianne. Mutta ajatelkaa, että rakastajattaren rinnalla on myöskin perhe; että paitsi rakkautta on olemassa myöskin velvollisuuksia; että intohimon kautta seuraa se kausi, jolloin miehellä täytyy, jotta häntä kunnioitettaisiin, olla varma ja vakava asema elämässä. Pojallani ei ole mitään omaisuutta ....

Te olette nuori, te olette kaunis, elämä on lohduttava teitä, te olette jalomielinen, ja muisto hyvästä teosta on tasoittava paljon menneisyydestänne. Niiden kuuden kuukauden aikana, jolloin Armand on tuntenut teidät, on hän unohtanut minut. Neljä kertaa olen kirjoittanut hänelle, eikä hän ole ajatellutkaan vastata minulle. ...

Hän on pelannut, tiedän sen, ja tiedän myöskin, että hän ei ole maininnut siitä sanallakaan teille. Mutta hetkellisessä huumauksessa olisi hän voinut menettää osan siitä minkä vuosien kuluessa olen kerännyt tyttäreni myötäjäisiksi, hänelle itselleen ja omien vanhojen päivieni varalle. Mitä ei ole tapahtunut, voi vielä tapahtua.... 

Kuten jo mainitsin, on minulla tytär, nuori, kaunis ja puhdas kuin enkeli. Hän rakastaa, ja hän on myöskin tehnyt rakkaudestaan elämänsä unelman. No niin! Tyttäreni menee naimisiin miehen kanssa, jota hän rakastaa, ja hän joutuu kunnialliseen perheeseen, joka tahtoo, että minunkin olisi kunniallinen. Tulevan vävyni omaiset ovat saaneet kuulla kuinka Armand elää Parisissa, ja he katsovat avioliiton mahdottomaksi, jos Armand jatkaa nykyistä elintapaansa. Käsissänne on siis lapsen tulevaisuus, lapsen, joka ei koskaan ole tehnyt teille mitään ja jolla on oikeus katsoa tulevaisuuteen. Onko teillä oikeutta ja onko teillä voimia särkeä sitä? Rakkautenne ja tuskanne nimessä, Marguerite, lahjoittakaa minulle tyttäreni onni! —

Marguerite: Ystäväni, itkin hiljaa, kuullessani kaikkia näitä seikkoja, joita itsekin olin usein ajatellut, mutta jotka isäsi suussa muuttuivat vielä vakavammaksi todellisuudeksi. Ja minä sanoin itselleni kaiken sen, jota isäsi ei ollut uskaltanut minulle sanoa, mutta joka usein oli ollut hänen huulillaan: että suhteemme aina näyttäisi laskelmalta minun puoleltani; että menneisyyteni ei oikeuttanut minua uneksimaan sellaisesta tulevaisuudesta; ja että otin edesvastuun, jota tapani ja maineeni eivät voineet ta'ata. Ja lopuksi, rakastin sinua, ....

Marguerite: Uskotteko, että rakastan poikaanne epäitsekkäällä rakkaudella?
Herra Duval: Uskon, vastasi herra Duval.
Marguerite: Hyvä, syleilkää minua siis niin kuin syleilisitte tytärtänne, ja minä sanon, että suudelmanne on tekevä minut vahvaksi rakkauttani vastaan, ja että poikanne on viikon kuluttua palaava luoksenne.
Herra Duval: Te olette jalo tyttö, vastasi isäsi, suudellen minua otsalle, — ja Jumala palkitsee teitä hyvyydestänne. Mutta minä pelkään, että poikani ei suostu tähän kaikkeen.
Marguerite: Olkaa rauhallinen, herraseni, hän on vihaava minua. 
(Lainaukset  Felix Borgin suomennoksesta luvusta 25/27).

Luin tätä myös Gutenbergissä, joten osallistun Gutenberg haasteeseen.

perjantai 28. toukokuuta 2021

Arthur Conan Doyle: Neljän merkki

 


Arthur Conan Doyle:  Neljän merkki, alkuteos The Sign of Four, 1890, suomentanut Jussi Korhonen, Basam Books Klassikko 2009, sivumäärä 156.

Arthur Conan Doylen toinen Sherlock Holmes seikkailu on  Neljän merkki.  Se on romaani kuten ensimmäinen Sherlock Holmes -kirja Punaisten kirjainten arvoitus.

Tarinan alussa Sherlock Holmes on pitkästynyt ja on nauttinut pienestä pullostaan kokaiinia. Hän päättelee Watsonin kellosta, että Watsonilla on ollut isoveli, joka on ryypiskellyt. Analyysi perustuu Watsonin perintökellon naarmuihin ja lappuihin, joita on laitettu panttilainaamoissa kelloon. 

Sitten neiti Mary Morstan tulee pyytämään apua. Hänen Intiasta palannut kapteeni-isänsä Arthur Morstan on kadonnut Lontoossa kymmenen vuotta sitten 3.12.1878. Kuusi vuotta sitten vuonna 1882 Maryn osoitetta on tiedusteltu ja Marylle on alkanut tulla postissa yksi helmi kerran vuodessa.  Nyt Mary Morstania on pyydetty tapaamiseen. Matka suuntautuu Thaddeus Sholton luo, joka on sairaalloisen näköinen kaljuuntunut punahiuksinen kolmikymppinen mies kummallisten tavaroiden keskellä, seikka millä kirjailija luo tunnelmaa. Sholtolla on tarina kerrottavana isästään majuri John Sholtosta. Majuri Sholto oli rikastunut Intiassa, ja tuonut sieltä aarteen. Englantiin palannut kapteeni Morstan tuli vaatimaan osuuttaan Sholtolta Agran aarteesta, suuttunut ja saanut sairaskohtauksen, kaatunut ja lyönyt päänsä ja kuollut. Majuri oli kätkenyt kapteenin ruumiin ja aarteen. Majuri pelkää puujalkaista miestä ja eristäytyy. Vuonna 1882 majuri saa omituisen kirjeen ja näkee kummat kasvot ikkunassa. Majuri kuolee ja hänen ruumiinsa vierellä on Neljän merkki. Thaddeus Sholton kaksoisveli Bartholomew on löytänyt aarteen, mutta joutunut myös murhan kohteeksi, aarre on hävinnyt, ja hänen ruumiinsa vieressä on Neljän merkki.

Sherlock Holmes tutkii murhapaikan ja päättelee murhaajan olevan puujalkaisen miehen apuri, joka on kotoisin Bengalista. Syyllinen on ampunut uhriinsa alkaloidia sisältävän myrkkynuolen puhallusputkella. Mies kulkee paljain jaloin ja on pienikokoinen... tästä alkaa jännittävä takaa-ajo, rikolliset ovat karkuteillä, aarre hukassa. Kuka ja miksi, ne ovat täysin hämärän peitossa.

Sherlock Holmes muistetaan lyhyistä tarinoista,(joista minulla on bloggaus täällä.). Tässä tarinassa Sherlock Holmes ja puolipalkkainen kirurgi ja lääketieteen tohtori Watson asuva Baker Street 221 B:ssä. Taloudesta huolehtii rouva Hudson. Neiti Mary Morstan on tuleva rouva Watson eli tohtori Watson avioituu tarinan päätteeksi. Tohtori Watson, joka on tarinan kertoja, kuvaa neiti Morstania vaaleaksi ja hyvin viehättäväksi, etenkin silmissä on sielukkuutta. Morstan on 27-vuotias. Mary kävi sisäoppilaitosta, kun isä oli Intiassa, äiti oli jo aiemmin kuollut, sitten hän toimi kotiopettajatterena, eikä ole hyvissä varoissa. Mary on siististi pukeutunut, mutta vaatteet ovat tavallisia. Jännittävän illan jälkeen tohtori Watson saattaa neiti Morstanin kotiinsa. Hän rakastuu tähän ihanaan neitoon, mutta pelkää aarteen olevan heidän välissään. Tohtori Watson näkee neidistä unta ja hän rientää aamulla kertomaan yön tapahtumat neidolle. 

Arthur Conan Doylen romaani Neljän merkki on vauhdikas seikkailu, joka laajenee kuvaukseksi kirotusta aarteesta.

Pidempi oppimäärä, myös juonipaljastuksia, älä lue, jos haluat lukea kirja.
Sherlock Holmes päätteli, että murhaaja on puujalkaisen miehen pieni apuri, jolla on puhallusputki. Myös aarre on varastettu. Ruumiin vieressä on Neljän merkki. Poliisi pidättää Thaddeuksen ja Bartholomewin henkilökuntaa, mutta Sherlock Holmes pyytää Watsonia hakemaan Toby-koiran. Watson hakee koiran epämääräisestä paikasta, jossa häntä varoitetaan mäyrästä. Toby on sekarotuinen koira, mutta hyvä vainukoira. Sherlock Holmes etsii myös rikollisten venettä, ja käyttää apunaan katupoikia, joille maksaa työstä. Takaa-ajo on vimmainen ja tapahtuu Thamesilla. Puhallusputkikaveri kuolee, mutta Jonathan Small jää kiinni. Holmes on arvannut Jonathan Mallin olevan syyllinen, sillä Morstanin tavaroiden joukosta on löytynyt aiemmin pergamentti, jossa on neljän merkki, siinä ovat nimet Jonathan Small, Mahometh Singh, Abdullah Khan ja Dost Akbar. Small on ainoa, joka on länsimaalainen.

Tarinan henkilöt tapasivat Intian kuuluvassa Andamaaneilla Bengalin lahdella. Neljän merkin henkilöt kärsivät Andamaanien Port Blairissa tuomiota murhasta, joka tehtiin aarteen vuoksi. Tarinan aarre on kirottu, ja sen tarina alkaa Intiassa riehuneesta Sepoy-kapinasta. Jonathan Small oli pestautunut 18-vuotiaana Intiaan, koska oli ajautunut vaikeuksiin erään naisen kanssa (luultavasti nainen on vielä suuremmissa vaikeuksissa). Intiassa hän menettää jalkansa krokotiilin pureman vuoksi, ja pestautuu siirtomaatilan työnjohtajaksi. Sepoy-kapinan (1857 - 1859) tuoksinassa hän on linnakkeessa, jossa Neljän merkin miehistä Mahometh Singh, Abdullah Khan ovat kuulleet Dost Akbarilta, että Achmet on kahminut ison aarteen.  Small, Singh ja Khan pöllivät rautalippaan ja kätkevät sen ja tekevät aarrekartan, johon lisäävät Neljän merkin. He joutuvat tappamaan Achmetin, josta koko nelikko saa pakkotyötuomion Andamaaneille. Majuri Sholto ja kapteeni Morstan ovat vartijoina. Sholto pelaa omaisuutensa. Small kertoo aarteesta Sholtolle ja Morstanille.  Sholto tekee oharin, ja kaivaa aarteen, ja muuttaa rikkaana miehenä Englantiin vuonna 1878. Ensin Morstan saapuu Lontooseen ja kuolee. Small pakenee vankilasta, ja viettää aikaa "alkuasukkaiden" parissa, ja saapuu aikanaan Englantiin.

Tarinassa on hieman samoja elementtejä kuin R. L Stevensonin Aarresaaressa, joka oli ilmestynyt jatkokertomuksena 1881 - 1882  ja kirjana 1883. Yhtäläisyydet ovat kartta, puujalkainen mies, ja neljän merkki, Aarresaaressa oli Musta merkki. Aarresaaressa aarre oli kultakolikoita, mutta Agran aarre koostuu timanteista, jalokivistä ja helmistä. Yhtäläisyyttä on myös siinä, että taistelu aarteesta on ulkopuolisille suuri arvoitus. 

Neljän merkkiä tuskin pidetään Sherlock Hollmes -tuntijoiden parissa suurena tarinana, mutta minusta seikkailu on hyvä. Se kuvaa aikansa asenteita. Intia oli tuolloin Brittien siirtomaa, ja Andamaanien kuvaus on todella rasistista, ilmeisesti kirjailija kirjoitti "alkuasukkaista" ilman syvällistä tietoa. Toisaalta kirjailija kuvaa englantisen majurin Sholton rappiopeluriksi, sanan syöjäksi ja pelkuriksi. Jonathan Small on lojaali Neljän merkille, mutta haluaa kostaa majurille ei hänen pojilleen.

Small joutuu tarinatuokion jälkeen englantilaisen oikeuden eteen. Watson pääsee naimisiin ja Sherlock Holmes palaa harrasteidensa pariin.



Kahden pitkän Sherlock Holmes -tarinan jälkeen Arthur Conan Doyle alkoi kirjoittaa  lyhyitä tarinoita jotka yllä olevassa kirjassa ovat kaikki suomennettuna, myös julkaisemattomat (bloggaus täällä).  Aikansa kutakin ja  Arthur Conan Doyle kyllästyi kirjoittamaan Sherlock Holmesin seikkailuja ja kirjoitti Viimeiseen tapaukseen professori Moriartyn, jonka kanssa Sherlock Holmes katosi 1893. Sherlock Holmes tarinoihin tuli pitkä tauko, ja  Arthur Conan Doyle osallistui tiettävästi Buurisotaan ja kirjoitti pitkän  Baskervillen koira -tarinan (1901 -1902), siinä tohtori Watson muistelee Holmesin ratkaisevan Baskervillen sukukirouksen. Syyllinen on ihminen, joka on valjastunut sekarotuisen koiran murhaajaksi. 

Suuret sankarit ovat iättömiä ja tekevät paluita ja  Sherlock Holmesin paluu tapahtui vuonna 1903 tarinassa Autio talo. Tarinat jatkuivat sen jälkeen. Kronologisesti viimeisessä tarinassa His Last Bow vuodelta 1917  Sherlock Holmes esiintyy chicagolaisena Altamontina, joka kauppaa saksalaiselle von Borkille salaista aineistoa, ja saa miehen käpälälautaan yhdessä Watsonin kanssa. Tarinan mukaan Sherlock on vetäytynyt mehiläisten hoitajaksi, mutta pääministeri on houkutellut miehen "palvelukseen". Tämä on kirjoitettu ensimmäisen maailmansodan aikana, missä Saksa oli sodassa Britannian kanssa. Novellissa viitataan myös Irlannin sisällissotaan, jossa Saksalla oli sormet pelissä (tämän mukaan), Altamontilla on irlantilaistausta, vaikka oli siis amerikkalainen. 

Sir Arthur Conan Doyle (1861-1930) julkaisi tarinoita vielä 1926 ja 1927, mutta ne sijoitettiin 1890-luvulle.

sunnuntai 23. toukokuuta 2021

Claude Simon: Akaasia


Claude Simon: Akaasia, alkuteos L'Acacia 1989, suomentanut Jukka Mannerkorpi, Otava 1992, sivumäärä 292.

Nobelisti Claude Simonin romaani Akaasia on hieno teos, ei romaani sen varsinaisessa merkityksessä vaan eri ajanhetkien kuvausten kollaasi, muistojen rujo kudelma, jossa kerronta ja tajunnanvirta liimaa eri hetkien todellisuuden pitkiin monen sivun virkkeisiin. Kirjoitin Claude Simonin  Georgica teoksesta: "Georgica on kirja, jonka juonta ja kerrontaa ei voi selvittää tarkasti, sillä kirja koostuu eri osista ja on hajanainen. Teos on minusta parhaimmilta osin kubistinen kirjallinen (taide)teos, proosan Guernica, jossa kerronnan keinoin luodaan multimosaiikkinen jatkuvan sodan kuvaus, joka heiluu ajassa."

Akaasia käsittelee pidempää aikaa, sotiakin mutta irrottautuu kubismista, ja siinä tarkastellaan yhden perheen ja kahden suvun vaiheita vuosina 1880 - 1982, joskin pääpaino on ensimmäisen ja toisen maailman sodan ajassa. Simon ei mainitse nimeltä yhtään päähenkilöistään, ja kuvaa heidän tajunnanvirtaansa ja ulkoisia tapahtumia.

Hesarissa Akaasiasta on ollut vuonna 1992 Jukka Petäjän arviointi (Copyright HS, en näe koko juttua, joka on vain tilaajille), mutta ilmaisessa osuudessa on luonnehdinta: "Claude Simonin uusin romaani Akaasia ei ole kirja, se on enemmän. Se on intersubjektiivinen prosessi, jossa kaikki tapahtuu samanaikaisesti. Maailma on avoin käsite, ihminen maailman tulkitsija ja sen ikoni".

Akasia alkaa epätoivosen leskirouvan, kahden naimattoman sisaruksen ja pienen pojan etsimismatkasta vuonna 1919. Lopulta löytyy se mitä leskirouva oli etsinyt, tuntemattomien ensimmäisessä maailmansodassa kuolleiden ranskalaisupseerien hauta: "Hautausmaalla ei ollut muita kuin nämä kolme naista ja lapsi, leskirouva ja poika siis polvistuneina, siskokset hieman taaempana seisten, käsilaukut ja suljetut sateenvarjot kädessään, liikkumattomina, huuletkin liikkumattomat liikkumattomissa kasvoissa, silmät pussien korostamat, punareunaiset, fajanssinkuultoiset, kuiviksi itketyt." s.18.

Teoksessa ei mainita yhdenkään henkilön nimeä, eikä se ole juonivetoinen. Kirjasta pystyy lopulta päättelemään, mitä alkukohtauksessa tapahtuu, ja keitä henkilöt ovat, ja mikä heidän taustansa on, mutta asian selvittäminen on vaikeaa, sillä Claude Simon ei tosiaan nimeä yhtään päähenkilöistään.

Tuon ajan maailmassa on ollut eri yhteiskuntaluokkia. Leskirouva on rikkaan suvun iäkkäänä naimisiin mennyt vanhapiikatytär. "Ikään kuin sonnilta säästetty hieho, joka ei tiennyt sonneja olevankaan, lihotti vaan itseään hartaasti jotakin uhritoimitusta varten (tai kuten härät joiden kuolinkamppailua hän kävi todistamasa areenan askelmilta, viuhkallaan ilmaa löyhyttäen ja suolamanteleita roukuttaen) aavistaen vain olevansa  ennalta määrätty jotain samalla kertaa suuremmoista, välähdyksenomaista ja hirvittävää tehtävää varten, joka tulisi aikanaan". s. 86.  Suku on rappeutumassa, ja sen huippuhetket ovat olleet Napoleonin aikana. Omaisuutta on riittävästi joutilaisuuteen.

Kaksi siskosta ovat olleet leskirouvan aviomiehen vanhapiikasiskokset. Poika on lesken lapsi. Aviomies on kaatunut sodan alussa, ja hänen hautapaikansa on merkitty. Aika kuluu eteenpäin, ja aikanaan poika varttuu, hän on taidemaalari ja kubisti, joka kiertää maita ja mantuja, mutta joutuu sotapalvelukseen toiseen maailmansotaan, joukko jyrätään, mies joutuu kaivamaan ojaa sotavankeudessa, mutta pakenee kotiin, ja toipuu?

Juoni on siis sivuseikka Claude Simonin maalatessa merkitysfreskoaan. Tarina on mielenkiintoinen ja juoni minusta olisi kantanut, mutta se ei ole Simonin tyyliä. Leskirouva on yksi upporikaan perheen kolmesta sisaruksesta, keskimmäinen heistä. Muut sisarukset perustavat perheen varhain Mutta keskimmäinen sisko tuleva leskirouva nai kapteenin, tai oikeastaan päinvastoin. Kapteeni on lähtöisin rutiköyhästä perheestä. Vanhemmat sisarukset (alun siskokset) kasvattavat poikaa, toimivat kansakoulunopettajina, ja raatavat kotona. Poika koulutetaan, ja hänen pitää pyrkiä polytekniseen korkeakouluun, mutta haaverin vuoksi ja  perheen pettymykseksi menee kadettikouluun, ja valitsee upseerin uran, vaikka perhe kouluttamalla yritti estää sotilaan uraa. Mies kohoaa kapteeniksi ja palvelee Ranskan siirtomaissa, missä  päivien vitsauksia lievittävät öisin kupari-ihoiset nuoret naiset, mutta mies  "hupenevan ajan pakottamana ennen kuolemaansa haluaa laskea siemenensä ja jatkaa elämäänsä sellaisen naaraan kohdussa joka passiivisuutensa, pyylevyytensä ja hedelmällisyytensä ansiosta oli luonnostaan tarkoitettu lajin jatkajaksi". s. 95. Yhteensopivuusongelmat uskonnollisuudessa, ja vauraudessa voitetaan, ja neljän vuoden jälkeen vietetään häitä, ja syntyy poika, joka menettää isänsä sodassa ja äitinsä morfiiinille, mutta  elää omaisuuden tuotolla, viiniköynnöksistä tallotaan rahaa. Pojan matkailun pääteasema on siis armeija, sotavankeus ja pako. Mutta ihminen selviää, ja aika jauhaa muistot sileiksi. Kuvat ja maalaukset muistuttavat menneestä.
"Siinä he (nämä kaksi naista, keisarinnojen ja jumalattarien mukaan ristityt kaksi sisarusta) kuitenkin yhä istuvat, punertavan ruskehtavassa, haalistuneen sävyisessä valokuvassa ..". s.238

"Ryhmän keskellä poseeraavan miehen kasvoissa ei ole mitään erikoista. Kirveellä veistettyinä ja sotaharjoituksissa ja metsästysretkillä ahavoituneina ne voisivat yhtä hyvin kuulua työmiehelle tai maalaiselle ellei hänellä olisi kärjistään kohoavia koukkuviiksiä, jotka olivat silloin muotia ..." ss 238 - 239.

Kirjassa on ensimmäisen maailmansodan taisteluja, jossa suurin osa upseereista ja mieihstöstä kuolevat, ensimmäisessa taistelussa 11 upseeria ja 546 miestä, seuraavassa 9 upseeria ja 552 miestä, ja neljässä viikossa kukaan alkuperäisistä sotaan läteneistä ole enää miesvahvuudessa. Tästä huolimatta soditaan vielä 4 vuotta ja pian uudestaan. Rikkaiden kartanon haalistuneisiin kuviin ja tunnelmiin tällä on hyvin vähän vaikutusta. Kyynistä.

Claude Simonin kirja Akaasia kuvaa tajunnanvirtaa, tapahtumia, se on kauniin rujo fresko, jossa mainitaan myös akaasia:
"Yksi puutarhassa kasvavan suuren akaasian oksista miltei kosketti seinää ja hän saattoi nähdä lamppunsa valossa lähimmät oksat ja niiden lehdet jotka olivat kuin heikosti sykkiviä sulkia pimeää taustaa vastaan, ...." ss 291 - 292.


*****
Ranskalainen Claude Simon syntyi Madagascarin Antanarivossa. Madagascar oli vuonna 1913 Ranskan siirtomaa. Simon varttui kuitenkin äitinsä kanssa Ranskassa isän kuoltua ensimmäisessä maailmansodassa. Claude Simon osallistui sekä Espanjan sisällissotaan, että toiseen maailmansotaan ja toimi lopulta vastarintaliikkeessä.

Claude Simon sai Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1985. Hän oli vuonna 2005 kuollessaan 91-vuotias. Claude Simonia sanotaan aiheestakin uuden romaanin kirjoittajaksi, hänen tekstinsä ajoittainen runon rytmi, sanan säilän heilutus ja irvokkaat lauseet maalaa minusta Akaasian surullisen kauniin värikkään freskon, ja Georgicasta kubistisen kuvajaisen, mutta en osaa kirjoittaa niistä kovinkaan analyyttisesti. Jos luet nämä ymmärrät miksi.

keskiviikko 19. toukokuuta 2021

E. M. Forster: Talo jalavan varjossa



E. M. Forster: Talo jalavan varjossa, alkuteos Howards end 1910, suomentaja Eila Pennanen, sivumäärä  374.

Talo jalavan varjossa kertoo kolmesta perheestä Wilcoxeista, Schlegelin sisaruksista  ja Basteista ja näiden yhteen kietoutuvista ja solmuja sisältävästä suhteesta 1900-luvun alussa. Perheiden elämä kietoutuu toisiinsa dramaattisesti. Talo jalavan varjossa on paikoittain upea mutta ajoin paikoillaan junnaava, eikä ole tekijänsä paras romaani. Keväällä 2020 kirjasta tehty uusi tv-sarja näytettiin Ylellä, siitä yläkuva, ja johon on liitetty kirjan kansi.

Talo jalavan varjossa kertoo kolmesta perheestä tai oikeastaan heidän suhteistaan.

Wilcoxit ovat rikkaita, Schlegelit idealisteja, ja Bastit ovat rahvasta. Teos alkaa Helen Schlegelin  kirjeellä sisarelleen Margaretille eli Megille. Kirjeessä Helen kuvaa Wilcoxien taloa Howards endissä, ja perheen elämää: "Ei ole sellaista kuin odotimme. Talo on vanha ja pieni, kaiken kaikkiaan ihastuttava... Sitten täällä on suuri jalava ...". Seuraavassa kirjeessä Helen kirjoittaa "Minulla on suurenmoista,. Pidän heistä kaikista ...". Wilcoxit ja Schelegelit ovat aiemmin tavanneet toisensa Saksan matkalla. Margaret, joka on orvoista sisaruksista vanhin on jäänyt hoitamaan perheen kuopuspoika Tibbyä tämän pahan heinänuhan vuoksi. Vipinää tulee siitä, että lapsellinen Helen ilmoittaa pika-ihastustuneena kihlauksestaan Wilcoxien nuoremman pojan Paulin kanssa. Helenin täti rouva Juley Munt lähtee purkamaan kihlausta, mutta nuorten matka on eriytynyt jo ennen tädin tuloa. Myöhemmin Schlegelit tapaavat Wilcoxit kaupungissa, mistä Wilcoxit ovat hankkineet asunnon.

Kirjan anti on kolmenlainen, juoni sisältää koukkuja ja yllätyksiä. Toiseksi  ympäristön ja brittiläisen patinoidun yhteisön kuvaus on mielenkiintoista. Kolmas aspekti on tärkein, eli teos tarkastelee kolmen eri perheen näkemyksiä ja elämäntapaa, ja asennetta muihin.

Wilcoxit ovat  kapitalisteja, perheen pää Henry Wilcox on liike-elämässä omistaa Imperial and West African Rubber Combanyn. Henry on imperialisti ja on kapitalisti, joka on ollut siirtomaissa, ostanut kokonaisia metsiä ginipullosta. Henry on suora ja varma mielipiteissään, hän on käytännöllinen, hän on rakentanut kuoren, johon kuuluu kyyninen huumori ja näennäinen ystävällisyys. Henryn vaimo Ruth Wilcox on rakastettava ja epäitsekäs hahmo, joka omistaa Howards endin -talon, jossa perhe asuu. Wilcoxien vanhempi poika on materialisti Charles, ja nai kauniin blondin Dollyn, joka on varsin yksinkertainen ja kateellinen. Nuorempi poika  Paul Wilcox haluaa rikastua Nigeriassa. Perheen tytär Evie Wilcox avioituu Dollyn enon Percy Cahillin kanssa ja ajautuu helposti konflikteihin.

Schlegelin perheen pää on 29-vuotias Margaret, joka on minusta järkevä, ja empaattinen, ja rakastaa taidetta. Hän on joutunut vanhempien kuoltua ottamaan vastuun perheestä, ja on edelleen naimaton. Perheen isä on ollut saksalainen, joka on nainut englantilaista rahaa. Schlegelit elävät osakkeiden tuotolla. Nuorempi tytär Helen on tulossa täysi-ikäiseksi (21 v), minusta Helen on haihattelija, ja tuuliviirimäinen tunteissaan, eikä pohdi lainkaan tekojensa seurauksia. Tibbyä, perheen 16-vuotiasta poikaa kuvataan älykkääksi, ärtyisäksi ja heikkovatsaiseksi, ja Tibby kärsii myös heinänuhasta, suuntaa Oxfordiin. Vanhemmiten Tibby on järkevä, rehellinen, mutta ei ymmärrä, että totuus on jollekin liikaa. Perheessä asuu myös täti Juley Munt.

Kolmas "perhe" on Leonard Bast ja hänen "avovaimo Jacky. Leonard on alemman luokan konttoristi vakuutusyhtiössä, joka yrittää päästä sosiaalisesti korkeammalle, lukemalla, käymällä konserteissa. Leonard Bast törmää Schlegelin perheeseen  Beethovenin viidennen sinfonian  konsertissa, kun Helen lähtee kesken pois ja ottaa epähuomiossa Bastin sateenvarjon. Bast hakee sateenvarjon, ja Margaret antaa Bastille korttinsa, jonka Leonard laittaa Ruskinin The Stones of Venice -kirjan väliin. Bast tulee täysikäiseksi 11.11, ja hän on luvannut naida 33-vuotiaan Jackyn, jolla on menneisyys.

Kun Wilcoxit ovat rikasta yläluokkaa, yrittäjiä ja käytännöllisiä, Schlegelit pohtivat asioita, arvostavat taiteita, ja uskovat tasa-arvoon ja "yrittävät" olla suvaitsevaisia. Bast on kireä ja köyhä ja katkera ja haluaa kiivetä yhteiskunnassa ylöspäin.

Ruth Wilcox ja Margaret Schlegel ystävystyvät ja heidän välillään on erikoinen mutta voimakas side. Ruth ei ole tottunut olemaan perheen ulkopuolella seurapiireissä. Ruth kuolee 51-vuotiaana  ja haudataan. Henry saa hoitokodista Ruthin kirjoittaman toiveen, että upea Howards End annettaisiin Margaretille. Perheen poika Charles vaimoineen erityisesti vastustaa aietta, eikä Henrykään laita toimeksi. Wilcoxin miehet pitävät taloa omaisuutena, mutta Ruth olentona, se on hänen kotitalonsa ja myötäjäisensä. Ruth suree myös Schlegeleitä, jotka joutuvat pian talostaan, jonka vuokrasopimus päättyy. Howards End annetaan vuokralle, naapurissa oleva neiti Avery on kiinnostunut talon kohtalosta

Aika kulkee eteenpäin, Tibby aloittaa opinnot Oxfordissa. Jacky Bast löytää Margaretin kortin ja käy Margaretin luona etsimässä miestään, talossa ollaan ymmällään, kun luullaan, että etsitään herra Lanolinea. Todellisuudessa etsijä on Jacky, joka ei ole rouva Bast, koska Leonard on alaikäinen. Jacky luulee, että Bastilla on suhde? Myös Leonard Bast menee vierailulle Schlegeille. Leonard on palovakuutusyhtiö Porphyrionilla töissä., Bast etsii itseään ja on minusta hyvin outo. Hän esimerkiksi matkustaa metrolla Wimbledoniin ja kävelee metsässä yön ja selittää tätä kokemusta Schlegelin neideille, ja kertoo mitä kirjoja on lukenut.

Schlegelit ja Wilcoxit asuvat lähekkäin, ja neidit välttelevät Wilcoxeja, mutta käyvät toisten neitien kanssa maailmanparannuskerhossa. Schlegelin neidit pohtivat, miten auttaa köyhää Bastia. Wilcox vihjaa, että Bastin vakuutuspulju on menossa nurin.

Margaret ja Henry Wilcox alkavat käydä yhteisillä lounailla. Henry Wilcox tarjoaa kirjeitse Lontoon taloaan Muntin luona asuville Helenille ja Margaretille, jolle hän lähettää kirjeen. Asunnolla Henry kosii Margaretiä, joka häkeltyy. Helen häkeltyy vielä enemmän ja vastustaa avioaietta, sillä Henry on Wilcox. Margaret muistuttaa Helenille, että Wilcoxit ja heidän tapaisensa ovat tuoneet sen hyvinvoinnin, jonka hedelmistä he nauttivat tekemättä muuta kuin elävät pääoman koroilla.

Margaret sanoo Helenille, että tämän rakkaus on lyyrillistä, ja hänen proosaa, ja hän tietää Wilcoxin viat, eikä mies ole hänen koko elämänsä, hänessä on asioita joita mies ei ymmärrä nyt eikä aviossa:
"Näin hän puhui ennen kuin se ihmeellinen lasivarjostin oli laskeutunut, joka erottaa avioparin maailmasta". s. 189

"Margaret oli usein ihmetellyt sitä sekasortoa, joka syntyy maailman vesissä, kun rakkaus tuo näennäisesti niin sileä, pieni kivi, putoaa veteen. Keneen kuuluu rakkaus paitsi rakastettuun ja rakastajaan? Sen loiskahdus aiheuttaa kuitenkin tulvan sadalle rannikolle". s. 191

Tie avioon on tosiaan hyvin kivikkoista. Evien häät Dollyn serkun Percyn kanssa ovat upeat, kalliit, mutta häiden järjestämisessä Onitonissa Walesissa on paljon kitkaa. Häiden jälkeen Helen raahaa Bastin pariskunnan hääpaikalle.

Tibby tässä kuvassa kertoo Bastille, tämän olevan neitien parannuskohde. Hääpaikalla Jacky tunnistaa Henryn. Henryllä on ollut Kyprossa hänen kanssaan suhde. Henryn julkisivu murtuu, hän vapauttaa Margaretin kihlauksesta. Soppa poreille enemmänkin, Helen syyttää Henryä Bastin rahapulasta, koska Bast on saanut potkut pankista. Helen hyysää Bastia hotellissa koko yön ja aikoo lahjoittaa omista rahoistaan Bastille 5000 puntaa.

Margaret ei anna suhteessaan periksi vaan keskustelee Henryn kanssa, ja he purjehtivat vaatimattomasti avioarkeen. Henry haluaa rakentaa talon Sussexiin. Howards Endin vuokralainen on purkanut vuokrasopimuksen. Margaret vierailee talossa, ja pelästyy neiti Averya, joka on ollut Ruth Wilcoxin ystävä. Vanhapiika Avery on kipakka impi, ja on riitautunut Evien kanssa. Margaret vierailee uudestaan Howards Endissä, ja tapaa neiti Averyn. Averyn halu on, että Margaret asuisi Howards Endissä.

Tämä yllä oleva on tiivistä kuvausta juonesta. Forsterin juoni matelee eteenpäin muutamaa poikkeusta lukuunottamatta hitaasti eteenpäin. Lopussa alkaa tapahtua:
Helen on ulkomailla, eikä halua tavata ketään. Margaret puijaa hänet Howards Endiin, ja Helen on raskaana. Bast on pannut parastaan, mutta ei tiedä, että on tuleva isä. Bast on työttömänä ja elelee siskojensa rahoilla. Loppukohtauksissa Bast toikkaroi Howards Endiin, jossa Charles kouluttaa häntä. Bast saa sydänkohtauksen ja kuolee. Charles saa kolme vuotta vankeutta, ja Henry murtuu. Margaretin on aika parantaa tämä kapitalistisetämies rakkaudella Howards Endissä.

Kirjan kantavin teema on tarkastella Englannin sääty-yhteiskunnan suhteita ja käyttäytymistä. Wilcoxit ovat nykymittapuun mukaan patriarkaalisia oikeistolaisia, Schlegelit humanistisia haihattelevia kukkahattutätejä. Bastit ovat alaluokkaa. Bast lukee ja käy konserteissa minusta vain osoittaakseen, että on sivistynyt, ei taiteen takia itsessään. Bast on katkera, kateellinen, alemmuudentuntoinen ruikuttaja. Kirjan päähenkilöistä Margaret on jossain tolkuissa. Sivuhenkilöistä Tibby, neiti Avery ja Jacky ovat minusta "kilttejä" tai käyttäytyvät inhimillisesti.

Tästä on tehty mainittu tv-sarja, ja vuonna 1992 James Ivoryn elokuva, Ruthia esittää Vanessa Redgrave, Henryä Anthony Hopkins, ja Megiä Emma Thompson, joka sai Oscarin tästä.

Traileri tässä, ylhäällä, Heleniä näyttelee Helena Bonham Carter


Tässä toisessa klipissä on siitä, kuinka filmiä on tehty.

*****
Edward Morgan Forster  (1.1.1879 - 7.6.1970) oli brittiläinen kirjailija joka kirjoitti myös romaanit Matka Intiaan ja Hotelli Firenzessä.