sunnuntai 27. syyskuuta 2020

Laila Hietamies: Hylätyt talot, autiot pihat



Laila Hietamies: Hylätyt talot autiot pihat, Otava, 2014, ilmestyi ensimmäisen kerran 1982, sivumäärä 357.

Laila Hietamiehen Kannas-sarjan kolmas osa Hylätyt talot, autiot pihat kuvaa dramaattiset hetket alkukesällä 1944 Kannaksella Suontaan kylässä, Viipurissa ja evakkomatkalla.

Kirjan kansikuvassa on toinen naispäähenkilöistä Martta, jota näyttelee kirjan pohjalta tehdyssä elokuvassa Jonna Järnefelt, Sari Puumalainen esittää toista naispäähenkilöä Helmi Elisa Karhua. Naiset ovat palanneet jatkosodan aikana Kannakselle Suontaan kylään. Naiset ovat korjanneet paikat, ja tekevät kaikki työt. Jatkosodan asemasotavaihe on loppumassa, ja Neuvostoliiton suurhyökkäys on alkamassa.

Kansakoulunopettaja Martta Heikkilä  on raskaana ja on menossa naimisiin Aarne Heikkilän kanssa, joka on rintamalla ja jäänyt aiemmin leskeksi. Martta lainaa Helmi Elisan hääpukua. Helmi Elisa on puolestaan jäänyt leskeksi, ja hän on seitsenvuotiaan Lauran yksinhuoltaja. Laura on ottanut isänsä kuoleman vakavasti, ja pakenee täisaunaa. Suontaan kylässä on pieniä vastoinkäymisiä. Yksi lehmistä pitää ampua, ja kylässä on kulkureita ja karkureita. Martta joutuu suomalaisen sotilaskarkurin raiskausyrityksen kohteeksi. Laura ilmaantumisellaan pelastaa Martan pahemmalta.  Aarne saapuu Syväriltä, mutta pappia ei saada vihkitoimitukseen. Aarne tajuaa, että Kannas menetetään, ja patistaa naisia ensin Viipuriin, ja Viipurista evakkoon. Naiset lähtevät Viipuriin, mutta Hilkka saa lapsen ja sairastuu lapsivuodekuumeeseen. Martan ja Aarnen pika-avioliitto sen sijaan saadaan solmittua. Viipurista junalla pääsevät naiset Helmi Elisaa lukuunottamatta lähtemään. Helmi Elisa näkee sodan olevan veljelleen Artulle liikaa. Artulla on mennyt hermot, ja Artun ystävän Kyöstin käsi joudutaan amputoimaan.

Kirja kuvaa hyvin kevään 1944 uinuvaa odotusta, ja Neuvostoliiton nopeaa suurhyökkäystä, Viipurin menetystä, ja evakkomatkaa. Martta on suuntaamassa Mynämäkeen. Hänellä on huoli Aarnen kohtalosta. Helmi Elisa pääsee pois Viipurista, vaikka haavoittuu ilmahyökkäyksessä.

Laila Hietamies on onnistunut kuvaamaan hyvin jatkosodan lopun odotuksen, Viipurin murtumisen ja karjalaisten toisen evakkomatkan länteen. Se, että kirja on Kannas-sarjan kolmas osa, ei lainkaan alenna lukunautintoa. Martan ja Helmi Elisan kohtaloista kerrotaan sarjan neljännessä ja viidennessä osassa.

*****
Kirjailija Laila Hirvisaari on syntynyt Viipurissa 7.6.1938, Laila Hirvisaari kirjoittanut vuosina 1958-2004 Laila Hietamies -nimisenä. Bloggaamani Valkeat yöt  kuuluu Laila Hietamiehen Laatokka-sarjaan. Laila Hirvisaaren Minä, Katriina ja Me Keisarinna, olen blogannut täällä.

Viipuri on perustettu vuonna 1403, ja osa Ruotsin vallan Suomea, Viipuri oli myös kaupunkina Suomen suuriruhtinaskunnassa, ja Suomen aluetta talvisodan päättymiseen asti 13.3.1940. Jatkosodan aikana suomalaiset ottivat kaupungin hallintaansa syyskuun alussa 1941. Neuvostoliiton suurhyökkäys alkoi Kannaksella 9.6.1944, ja suomalaiset luopuivat Viipurista lähes ilman taisteluja 20.6.1944. Miksi näin tapahtui? Ei tiedetä, mutta puolustuslinjat perustettiin parempiin paikkoihin.

Laila Hietamiehen Hylätyt talot, autiot pihat on Keskisuomalaisen sadan kirjan listalla

Osallistun tällä myös omaan lukuhaasteeseeni 75 vuotta toisesta maailmansodasta,

torstai 24. syyskuuta 2020

Agatha Christie: Rikos yhdistää



Agatha Christie: Rikos yhdistää, WSOY 2014, alkuteos Partners in Crime 1929 sivumäärä 291.

Agatha Christie kirjoitti 1922 ensimmäisen Tommy ja Tuppence -seikkailun nimeltä Salainen vastustaja, se oli hauska, ja hieman romanttinen kirja. Tämä jälkeen pari meni naimisiin. 

Tuppence on pitkästynyt kuuden vuoden avioliiton arkeen, ja haluaa seikkailua. Tommy on valtion salaisessa palveluksessa ja siitä kertoo teos Rikos yhdistää. Se on hauska kirja, samanhenkinen kuin Salainen vastustaja, mutta tässä teoksessa on viisitoista Tommy ja Tuppencen  lyhyttä kertomusta. Pari alkaa Tommyn esimiehen Carterin toiveesta pyörittää Kansainvälistä Etsivätoimistoa. Tommy esiintyy Theodore Bluntina ja Tuppence, joka on innostunut laajentamaan asiakaskuntaa, neiti Robinsonina. Koko kirja on hauska ja kiipelissäkin ollaan pilke silmäkulmassa. Carter haluaa käsiinsä toimistoon tulevat siniset kirjekuoret, joissa on venäläinen postimerkki. Kirjekuoressa on postimerkin alla numero 16. Ensimmäisestä sinisestä kirjeestä tulee jo vaikeuksia Tommylle ja Tuppencelle, kun valepoliisit saavat heidät satimeen. Tommy ja Tuppence höynäyttävät  näitä valepoliiseja, jotka ovat vakoilijakonnia, joiden verkoston Carter haluaa lukkojen taakse.

Parasta Tommy ja Tuppence tarinoissa on positiivinen ote.  Tommyn ja Tuppencen apuna häärää Albert. Ilmeisesti kaikilla on punertava tukka. Tarinoissa yhdet rakastavaiset saatetaan yhteen, kadonneen vaimon arvoitusta selvitetään. Helminauha, joka on piilotettu saippuan sisälle, löydetään. Viimeisessä tarinassa löydetään päävakoilija ja tämä "vakoilijoiden jakelukeskus" voidaan laittaa kiinni.

Agatha Christie on kirjoittanut kaikki tarinat siten, että tarinalla on esikuva muualta:

Alkuosassa kirjaa Tommy ja Tuppence pohtivat, pitäisikö kirjoittaa Arthur Conan Doylelle, siis Sherlock Holmesin kirjoittajalle ja myöhemmin he lukevat Baskervillen koiraa, ja sanovat välillä "rakas Watson". Tarinassa Nainen katoaa, Tommy ja Tuppence ratkaisevat  Gabriel Stavansonin vaimon katoamisen. Mies on ollut kaksi vuotta naparetkellä, ja saapuu aiemmin. Stavansson inhoaa lihavia naisia. Vaimo on pulskistunut miehen poissaolon aikana, ja on laihdutusklinikalla. Tommy ja Tuppence sanailevat, että "suorastaan säkenöivää rakas Watson". Tämä juttu jäljittelee Sherlock Holmes seikkailua Lady Frances Carfax katoaa. Holmes ja Watson seuraavat kadonnutta Lady Francesia ja syyllinen on huijarilähetyssaarnaaja, joka tyhjentää naisten pankkitilit. Lady Francesiä yritetään murhata sulkemalla hänet huumattuna ruumisarkkuun. Tommy ja Tuppence viittaavat myös kokaiiniin, jota Holmes ajoittain käyttää.

Kuninkaan leikkaaminen -juttu viittaa kirjailija Isabel Ostranderiin, jolla on salapoliisit Tommy McCarty ja Denis Riordan.

Pettämätön alibi -tarina on kunnianosoitus Freeman Wills Croftsille, ja hänen luomalleen poliisitarkastaja French -hahmolle

Agatha kujeilee itsensä kanssa. Kun pääkonna 16, otetaan kiinni, hän puhuu numero neljästä, joka viittaa hänen omaan teokseensa Neljä suurta. Jutussa todetaan lisäksi, että 16 on 4 potenssiin 2, ja
Tommy sanoo Tuppencelle "Mon ami" , Hastings aivan kuten Poirot ja puhutaan pienistä harmaista aivosoluista. Aiemmin hän puhuu Tuppencelle "mon amie" ja käytä pieniä harmaita aivosoluja.
Lisäksi viitataan halusta siirtyä kurpitsan viljelijäksi, kuten Hercule Poirot teki teoksessa Roger Acroydin murha.

Rosvoja on kiva ottaa kiinni, mutta lopussa Tuppence puhuu isommasta haasteesta eli 'meidän vauvastamme'. Tuppence saikin peräti kaksoset eli Derekin ja Deborahin.

Agatha Christie jatkoi aina toisinaan Tommyn ja Tuppencen seikkailuja, ja aviopari vanheni ajassa. Pariskunnassa Tuppence on moderni, itsenäinen nainen ja parin veturi, mutta Tommy pitää asiat raiteillaan.

Salomonin tuomio dekkarissa eletään toista maailmansotaa ja kaksikko yrittää paljastaa saksalaisen salaisen agentin hotellissa. Agentti on kaapannut lapsen rekvisiitakseen. Tommy ja Tuppence adoptoivat lapsen, koska lapsen oikea äiti kulee vakoilijan luodista.

Lapsiin liittyy myös dekkari Eipä aikaakaan niin voi kauhistus. Tämä seikkailu alkaa, kun Tommy ja Tuppence menevät vanhainkotiin katsomaan Tommyn Ada-tätiä eli neiti Fanshawea. Parivaljakko selvittää lapsimurhia. Rankka kirja.

Ajallisesti viimeinen Tommy ja Tuppence -kirja on  Kohtalon portti, jossa Tommy ja Tuppence viettävät vanhuuden päiviään. Se on myös viimeinen Christien kirjoittama dekkari vuodelta 1973, Agatha Christie kuoli 12.1.1976.
*****
Kaikkiin Agatha Christien dekkareihin löytyy linkit TÄÄLTÄ.

sunnuntai 20. syyskuuta 2020

Jaroslav Hasek: Kunnon sotamies Svejkin seikkailut maailmansodassa


Jaroslav Hašek: Kunnon sotamies Švejkin seikkailut maailmansodassa alkuteos Osudy dobrého vojáka Švejka za světové války, kirjoitettu 1921 - 1923, suomentanut Eero Balk, Tammi 2013,  sivumäärä 760.

Jaroslav Hašekin veijariromaani alkaa juoruista jonka mukaan Ferdinand on ammuttu.  Päähenkilö Josef Švejk pohti kumpi tuntemistaan Ferdinandeista, mutta lopulta tajuaa, että Itävallan arkkiherttua Ferdinand on joutunut salamurhan kohteeksi Sarajevossa. Tämän jälkeen syntyy ensimmäinen maailmansota, eletään siis vuotta 1914.

Kunnon sotamies Švejkin seikkailut maailmansodassa koostuu koomisista tapauksista ja sattumuksista  sodan aikana, mutta rintapalvelukseen ei päästä. Sotilaiden kesken kerrotaan paljon tarinoita. Romaani on humoristinen klassikko, jonka teemojen terävyys on kestänyt ajan kaluavaa hammasta hyvin.

Alla hataraa juoniselvitystä
Kunnon sotamies Švejkin seikkailut maailmansodassa pursuaa tarinoita ja ironiaa. Josef Svejk asuu vuokraemäntänsä kanssa ja elannokseen myy koiria, joilla on rotutodistukset. Todistukset on luonnollisesti tekaistu, toki koirissa on varmasti todistuksessakin mainittua rotua. Svejk on vapautettu rauhanaikana asepalveluksesta leininsä takia. Böömi tai Tsekki, missä Svejk asuu, kuuluu Itävalta-Unkariin, ja kaikki kansallisuudet ja ihmiset ovat 'tasa-arvoisia' sodan tullen.

Kuultuaan Ferdinandin kuolemasta Svejk vierailee paikallisessa juottolassa, jossa väki siemailee väkeviä. Ihmisten puheet käsittelevät arkkiherttuaa, ja Itävallan salainen poliisi pidättää arkkiherttuasta puhuneet miehet. Pidätyssellissä Ferdinandista puhujia on monia, ja sellissä on lisäksi yksi, joka on yrittänyt ryöstömurhaa. Kapakoitsija saa puheestaan 10 vuoden vankeusrangaistuksen. Svejkiä kuulustellaan, hän joutuu hullujenhuoneeseen, mutta vapautetaan.

Sotavouhotus etenee, ja rintaman tappioiden vuoksi kaikki halutaan rintamalle. Vapautettuja pidetään tekosairaina, ja heidät otetaan hoitoon ja pidetään nälässä, annetaan kiniiniä, vatsahuuhteluja ja peräruiskeita, kunnes mies paranee niin, että voi lähteä rintamalle. Svejk kertoo totuudenmukaisesti reuman vaivaamista polvistaan, lääkärin mukaan leiniä sairastava on vetreä kuin vuorikauris mutta maailmansodan aikana polvet lopettavat toimimisen. Vatsahuuhtelu ja peräruiskeet auttavat.

Romaanin juoni toistaa paljon itseään, ja Svejk on monesti pidätettynä ja kuulusteluissa, vankilassa ja pääsee vapaaksi, kaikille ei käy näin hyvin. Tekstissä todetaan sangen kevyesti että vuokraemäntä rouva Müller joutui keskitysleirille ja kapakoitsija Palivec viruu vankilassa ja vaimo pyörittää kapakkaa.

Svejk joutuu palvelukseen ja pääsee kenttäpastorin Katzin sotilaspalvelijaksi. Kenttäpastori ei ole kovinkaan hengellinen ja vasta kääntynyt uskoon. Katz juopottelee mielellään, ja Svejk saa häntä hoivailla nukkumaan. Myös ehtollisviini maistuu. Kenttäpastorilla on vekseleitä ja paljon muita velkoja, ja hän panttaa tavaroitaan. Kirja irvii pappeja ja pappien tehtävää:
"Ihmisten tappamista on aina valmisteltu Jumalan tai yleensä jonkin kuvitellun ylemmän olennon nimissä, jonka ihmiskunta on keksinyt ja luonut mielikuvituksessaan... maailmansodan jättiteurastamo ei selvinnyt ilman papin siunausta. Kaikkien armeijoiden kenttäpastorit rukoilivat ja toimittivat kenttäjumalanpalveluksia sen puolen voiton hyväksi, minkä leipää söivät. Kapinaan nousseiden miesten teloituksessa nähtiin pappi. ...Koko Euroopan väki marssi teurastamoon kuin karja, ja sinne heitä johtivat teurastajakeisarien ja -kuninkaiden ja muiden vallanpitäjien ja sotapäälliköiden  rinnalla johti kuninkaat  uskontokuntien papit ...". (Luku 11 alku ss. 128-129).

Kenttäpastori häviää korttipelissä Svejkin yliluutnantti Lukašille. Svejk saattaa Lukašin tahtomattaan toistuviin vaikeuksiin. Ensiksi Svejk häätää yliluutnatin naisystävän Katyn , ja kun yliluutnantti käskee toteuttaa naisen toiveet, Svejk palvelee häntä myös vuoteessa. Sitten Svejk hankkii yliluutnantille koiran, valitettavasti koirasta ei tehty kauppoja, vaan Svejk vaan tuo irrallaan olevan koiran, joka oli everstin. Pian asia selviää, ja eversti lähettää Lukasin ja Svejkin täydennyskomppaniaan, jonka on määrä osallistua sotatoimiin rintamalla. Matka rintamalle kestää koko loppukirjan. Ensiksi Svejkiä epäillään hätäjarrun vetämisestä ja hän joutuu junasta pois, ja harhailee, ja Svejkiä luullaan karkuriksi, vaikka hän vilpittömästi etsii -toisin kuin kaikki muut-  omaa rykmenttiään. Svejk on hyväntahtoinen hölmö, jolle sattuu ja tapahtuu.

Yleensä sotilaat voidaan minusta jakaa neljään luokkaan:
Fanaattiset sotahullut, jotka vaativat itseltään ja muilta sotilaallista kuria,
Nipottavat sotilaat, jotka kiinnittävät huomiota vain muiden tekemiseen, mutta itse välttelevät velvollisuuksiaan.
Perussotilas,joka  tekee velvollisuutensa, mutta ei juurikaan välitä eikä valita muista.
Suurin luokka ovat ne sivilistä pakotetut sotilaat, jotka eivät välitä armeijasta, ja inhoavat kuria, ja vihaavat sotaa, ja koittavat päästä mahdollisimman vähällä mutta osa tekee velvollisuutensa.

Svejk ei kuulu mihinkään näihin ryhmiin, hän on täysin ainutlaatuinen ja uniikki,  Svejk on poikkeuksellinen hahmo. Hän vastaa aina totuudenmukaisesti, ja saa kapiaiset raivoihinsa, jotka haukkuvat häntä tolvanaksi, apinaksi ja idiootiksi. Svejk puhuu pölpöttää jatkuvasti ja tarinoissa sivutaan miltei kaikkia asioita, ja myös arkoja kuten mustia, ja Frans Joosefin maata. Tarinaa veistetään valkoisen naisen saamasta mustasta lapsesta, ja hänen mahdollisesta asepalveluksesta. Tarinassa viljellään sanaa neekeri. Frans Joosefin maata irvitään Itävallan ainoaksi siirtomaaksi ja tarinan mukaan siellä on eskimoita. Todellisuudessa oletan saarten olleen asumattomia, Neuvostoliitto asutti saaret vuonna 1926, tai siellä oli asukkaita.

Svejk lyöttäytyy yhteen pioneeri Vodickan kanssa. Vodicka ei pidä unkarilaisista, hänestä he ovat rupusakkia. Svejk väittää vastaan, että "ei unkarilainenkaan voi sille että on unkarilainen".
Miten niin ei voi Vodicka suutahti ...
Unkarissa Vodicka  ja Svejk menevät tapaamaan kauppiaan rouvaa. Tapaamisen syy on se, että yliluutnantti Lukas on pihkassa kauppiaan rouvaan, Valitettavasti rouvan herra Gyula Kakonyi on paikalla. Mies joutuu kaltoin kohtelun uhriksi, mistä unkarilaiset lehdet kiihkoilevat. Tämäkin asia päättyy kuulusteluihin ja vuolaisiin selostuksiin. Svejkille käy aina hyvin, mutta ei aina muille, serbisissien surmaamisesta puhutaan, ja myös siitä, että ihminen on tapettu tupakan takia. Ruumiit kelluvat joessa, ja miehet ovat poissa tolaltaan. Svejk mainitsee juttua kuullessaan, että miksei miehille annettu kiniiniä, jota siis syötettiin "tekosairaille", mutta on siis malarialääke.

Matka suuntautuu hiljalleen kohti rintamaa. Svejk pulahtaa lampeen uimaan, ja pukee pois tultuaan venäläisen univormun. Pian hän jää unkarilaisten vangiksi. Svejkiä pidetään Venäjän juutalaisena. Kaikesta kuitenkin selvitään, ja Svejk palaa omiensa joukkoon, vaikka hänen jo luultiin kuolleen, koska Svejkin vaatteet ovat jääneet lammen rannalle.

Kirja jää kesken, eli sota ei ehdi vielä loppua, mutta uskoaksemme Svejk kohtaa ystävänsä Vodickan sodan jälkeen kello 18 Prahassa kapakka Pikarissa, jonka värikäs asiakaskunta tai heidän tarinansa on osaltaan värittänyt tätä veijarikirjaa. 

Svejk on totta totisesti tsekkien aika velikulta.

****
Jaroslav Hašek (1883 - 1923) oli tsekkiläinen kirjailija ja lehtimies, osallistui Itävalta-Unkarin joukoissa ensimmäiseen maailmansotaan, ja jäi vangiksi.  Hän kuoli tuberkuloosiin.
Hašek oli boheemi ja kapinoi instituutioita vastaan. Boheemi sana tulee Böömistä, jonka alueella Hasek siis asui.
Tämä kirjakin on Keskisuomalaisen sadan kirjan listalla.

tiistai 15. syyskuuta 2020

Sirpa Kähkönen: Graniittimies



Sirpa Kähkönen: Graniittimies, Otava, 2014, Seven-pokkari 2015, sivumäärä 334.

Sirpa Kähkösen Graniittimies piirtää herkin punaisin värein nuoren suomalaisen naisen ja hänen lähipiirinsä kohtalon Neuvosto-Venäjällä loikkarina 1920- ja 1930-luvulla. Kähkönen onnistuu vähäeleisesti tavoittamaan inhimillisyyden ja idealismin, ja sen hukkumisen raadolliseen realismiin. Kähkösen kaunis kieli pehmentää tarinan tylyyttä, Minun mielestäni Graniittimies on Kähkösen tuotannon paras.  (Bloggauksen lyhyt versio, alla oleva paljastaa enemmän kirjasta).

Sirpa Kähkösen Graniittimies alkaa kun Suomen Kansalaissotaan osallistuneet Ilja ja Klara kevättalvella 1922 loikkaavat rajan yli Suomesta Neuvosto-Venäjälle, Iljan päästyä vankileiriltä. He kokevat että heillä ei ole sijaa Suomessa ja haluavat paikkaan, missä työläinen saa elää vapaana. Ilja ja Klara  pääsevät sisälle Petrogradin (Pietarin)  toveripiiriin. Sirkuksessa esiintyvä Tom Velikanovits Mehr tarjoaa apuaan sairastuneelle Klaralle, ja ystävyys alkaa. Tom on muuttanut Viipurista, Tomin apulaisena on 16-vuotias tyttö Shura, jonka isä on klovni Massimo Rastrelli oikealta nimeltä Osip Solovei.

Ilja paneutuu ruumiillisiin korjaustöihin, konemestari kun oli ja menee insinöörioppiin ja hän uppoaa puna-aatteen teoriaan ja Klara, joka menettää odottamansa lapsen jää yksin.  Klara ystävystyy Suomesta loikanneen, lapsensa jättäneen Suomeen jättäneen Jelenan kanssa. Jelena haaveilee kauniista vaatteista ja mallin urasta. Tom lahjoittaa Klaralle, Jelenalle ja Iljalle vapaalippuja sirkukseen, ja he pääsevät näkemään sirkuslaisten juhlia, jossa samppanja virtaa ja kaviaaria kuluu.

Venäjällä Lenin kuolee, Petrograd muuttuu Leningradiksi, Ilja liittyy NKP:hen. Klara, joka pohtii sosialismin ja kommunismin ydintä, menettää lapsen, ja pohtii aatteen oikeutusta. Klara liittyy mukaan katulapsityöhön. Kaupungissa elää paljon hyväksikäytettyjä lapsia. Klara adoptoi tytön ja pojan Dunjan ja Genjan. Klaran toveripiiri rakentaa elämäänsä. Jelena menee naimisiin Henrik Gustafssonin kanssa. Tom joutuu onnettomuuteen,ja jättää sirkuksen, hän on selviytyjä ja politikoi. Klaran ja Iljan välit kiristyvät. Ilja on tyly myös pikkuveljelleen Lavrille, joka käy upseerikurssia. Lavr katoaa. ...

Kirja on kauniisti kirjoitettu, arkisista tapahtumista tulee sosiaalista ja sosialistista elämää. Aatteesta varsinkin Ilja paasaa, muut vähemmän....

Kirja on lopulta hyvin raadollinen. Ihmisiä vangitaan ja vuonna1935 alkavat puhdistukset ja ilmiannot, kuulustelut ovat arkipäivää. Varsin yllättävät henkilöt ovat tunnustaneet omia mutta varsinkin muiden syntejä (joita nämä useimmiten ei ole tehneet), leirikomennuksia sataa, ja teloituksiakin on....

Kommunistinen neuvostojärjestelmä rappeutui ja raaistui, sama käy pienten ihmisten kanssa. Lopussa avataan mitä todellisuudessa tapahtui. Alussa Klara on minäkertojana, hän näkee ihmiset hyvinä. Hänellä ei ole ollut kykyä nähdä tosiasioita, ja arvata rappeutuneisuuden määrää.

Kirjan teho on sen kauniissa kielessä ja vähäeleisyydessä. Ihmiset jotka lähtivät parantamaan maailmaa, eliminoitiin suurelta osin. Järjestelmä vinksahti utopiasta dystopiaksi, mutta usea ihminen oli alusta alkaen rappiolla irstaillen ja porsastellen, mitä Klaran minäkerronnasta ei voi suoraan päätellä. Teos on jaettu neljään osaan, ja kerrontatyyli muuttuu.

Pohdin, että loikkarin asema ei ole kehuttava. Vanhaan ei ole helppo palata. Lavr uskalsi lähteä takaisin. Muut joutuivat katkomaan siteet kotimaahan, mutta kestämään epäilyn ja vainon. Helsingin Sanomien mukaan "Suomalaisten kommunistien suureksi onnettomuudeksi koituivat 1930-luvun Stalinin puhdistukset, joissa arvioidaan likvidoidun kansanvihollisena jopa 20 000 suomalaista". Stalinin vainoista  on Wikipedian artikkeli TÄÄLLÄ.

Graniittimiehestä ovat bloganneet
Kirsi Kirjanurkassaan  NÄIN
Jaana Toisen tähden alla  NÄIN
Ennen ja nyt, Jaana NÄIN
Essi-Elina  NÄIN.

Olen itse blogannut Kähkosen teoksista
Vihan ja rakkauden liekit.
Jään ja tulen kevät,
Tankkien kesä
Muistoruoho

perjantai 11. syyskuuta 2020

Juhani Aho: Papin tytär


Juhani Aho: Papin tytär, romaani 1885.

Juhani Ahon Papin tytär kertoo Ellin, papin tyttären lapsuus- ja nuoruusvuosista. Romaani jatkuu teoksella Papin rouva (1893).

Papin tytär on kertomus uteliaasta ja rohkeasta tytöstä Ellistä, joka pakotetaan jäämään tytön ja naisen muottiinsa. Lapsena Elli kiipeilee katoilla ja koivun latvassa nähdäkseen maailmaa. Varsinkin äiti, joka näkee Ellissä itsensä, ohjaa Elliä perinteisen kiltin tytön rooliin. Elli on rohkea ja  spontaani, mutta alistuu kerta toisensa jälkeen. Elli on kuitenkin erilainen, kun pappilassa on saman ikäinen Tyra (11 v), Elli soutelee, ja koulua käyvä Tyra puhuu nukelleen. Isä pohtii ja  päättää lähettää Ellin kaupunkiin kouluun. 

Koulussa maalaistytön on vaikea saada ystäviä. Elli ystävystyy kuitenkin luokkatoverinsa Sigridin kanssa, joka on aristokraattiperheestä. Elliä ihmetellään, kun hän Puijon näkötornissa hurmioituu. Sigrid kaveeraa kuitenkin kaikesta huolimatta.

Elli luulee, että Sigridin ystävyys on vilpitöntä. Elli ihastuu Sigridin veljeen Arthuriin, joka ihailee Ellin rajua poikamaista kelkkailua. Mäenlaskut huipentuvat illan tanssiaisiin, joissa Elli jää seinäruusuksi, ja Arthur tanssittaa Iidaa. Tanssiaisten jälkeen Elli kuulee koulussa sattumalta, että Sigrid on panetellut Elliä, eikä Arthur välitä Ellistä. 

Elli käy koulunsa loppuun, eikä Elli saa jatkaa lukujaan, ja saapuu kotiin, missä isä on vanhentunut. Kesäksi Pappilaan saapuu kaksi nuorta miestä, silmälasipäinen kuivahko maisteri ja vetreä ja impulsiivisempi ylioppilas Olavi Kalm, joka soutelee Ellin kanssa. Isä kertoo pian Ellille, että maisteri on valmistunut papiksi. Maisteri kosii Elliä, mutta Elli ilmoittaa, että ei rakasta maisteria, eikä aio naida tätä.

Elli lukee äidin vastustuksesta huolimatta Runebergin Hannaa, jossa Pappilan Hanna aiotaan naittaa viisikymppiselle rikkaalle kosijalle. Hannan veli tuo ystävänsä pappilaan, ja Hanna rakastuu tähän, ja saa isältään suostumuksen rakkausavioliittoon (lyhyt tulkinta :) Elli ei toisinna Hannan ratkaisua. Ylioppilas puhuu runoista, ja vapaudesta, mutta häipyy ulkomaille. Elli on ollut rakastunut ylioppilas Kalmiin.

Elämä jatkuu, ja Elli päättää mukautua vanhempiensa tahtoon, ja lupautuu maisterille, pastori Aarniolle.

Juhani Ahon Papin tytär  ankeasta lopustaan huolimatta hyvä romaani, ja aikansa kuvaus, missä rakkaus ei ollut ensisijainen motiivi avioliitolle. 

Juhani Aho jatkaa Ellin tarinaa teoksessa Papin rouva. Viisi vuotta on kulunut häistä, ja Olavi Kalm tulee pappilaan Aarnion vieraaksi. Ellin sisin on horroksessa, mutta Kalm herättää tunteet henkiin ...

Kirjan kansi on oma kyhäelmäni ja kuvaa Ellin näkemiä upeita maisemia, mutta arjen todellisuus runtelee Ellin unelmat torsoiksi, rakkausavioliitto kuihtuu kuin kukka syksyllä. Elli taipuu säätyläisavioliiton järkevyyden kaapuun. Järjestetty avioliitto kahlii Ellin tunteet ja spontaanit halut.
*****
Juhani Aho (ristimänimi Johannes Brofeldt), syntyi Lapinlahdella 11.9.1861 ja kuoli Helsingissä 8.8.1921.  Tasan vuoden päästä  ilmestyy bloggaus Papin rouvasta. 
Olen blogannut Juhani Aholta teokset Rautatie sekä romaanin Juha.

sunnuntai 6. syyskuuta 2020

Thomas Harris: Uhrilampaat



Thomas Harris: Uhrilampaat, alkuteos The Silence of the Lambs 1988, suomentanut Hanna-Liisa Timonen, Gummerus 2007, sivumäärä 350.

Thomas Harrisin menestysromaani Uhrilampaat on tunnettu kirjana, mutta vielä tunnetumpi se on elokuvana, jossa sarjamurhaaja Hannibal Lecteriä esittää Anthony Hopkins, ja FBI-harjoittelija Clarice Starlingina on Jodie Foster.

Teoksen juoni on lyhykäisyydessään seuraava. Nuori nainen Clarice Starling kouluttautuu FBI-agentiksi, hän on lukenut aiemmin yliopistossa kriminologiaa ja psykologiaa. FBI:n väkivaltarikollisten tutkimusohjelmasta Jack Crawford pyytää Claricea tekemään profiilin eristysvangista, sarjamurhaaja Hannibal Lecteristä, joka on tappanut uhrinsa ja syönyt osia uhreistaan. Tohtori Lecter on toisaalta huippuälykäs psykiatri, ja toisaalta mielisairas paatunut sadisti, manipulaattori ja murhaaja. Lecter on kaltereiden ja nylonverkkojen takana vankimielisairaalassa jota johtaa omavaltainen ja omahyväinen Frederick Chilton. Lecter suostuu puhumaan Clarice Stalingin kanssa mutta kysymyksiin hän ei vastaa. Lecter käy laajaa kirjeenvaihtoa sellissään, ja kirjoittaa alansa lehtiin, vangeilla kun on omat oikeutensa. Lecter utelee Buffalo Billistä, joka on jo murhannut viisi naista ja nylkee uhrinsa. Kyse on psykologisesta pelistä. Lecter pääsee keskustelukumppaninsa pään sisälle, siksi hänen luokseen lähetetään nuori, myös sukupuolella on väliä. Tämä on Jack Crawfordin pelitaktiikka. Lecterin taktiikka on saada puhumisestaan etua, mutta myös vahingoittaa tarvittaessa Crawfordia, ja etenkin Chiltonia, jonka "hoidosta" hän haluaa päästä. Frederick Chilton haluaa mainetta, ja kunniaa. Menemättä iljettäviin yksityiskohtiin, niin Lecter antaa vihjeen  Clarice Starlingelle Raspailin autosta. josta löytyy murhatun ihmisen pää. Seuraavaksi siepataan senaattorin tytär Catherine Baker Martin. Lecter tuntee tekijän, ja Clarice yrittää saada sen selville. Valtapelin sekottama Chilton, estää tämän ja kiikuttaa Lecterin senaattorin luo. Hän valehtelee tekijän olevan Billy Ruby.

Menemättä jokaiseen juonen käänteeseen, ja hyvin  iljettäviin yksityiskohtiin, niin Clarice joutuu syrjäytetyksi tutkimuksista, ja  häntä uhkaa vuosikurssilta putoaminen FBI:n koulutuksessa. Hän kuitenkin Lecteriltä saamistaan vihjeistä onnistuu selvittämään vyyhdin, ja pääsemään hullun murhaajan kätkölle, ja joutuu taistelemaan elämästään.

Kirjan kannessa oleva perhonen on Acherontia styx eli Pääkallokiitäjä, joiden koteloita on löytynyt uhrien kurkusta.

Kirja on menestysromaani, koska siinä on niin monta tasoa. Iljettävät murhat, takaa-ajo, senaattorin tyttären elämä, murhaajan sairas maailma, Claricen päätelmät, mutta myös Hannibal Lecterin kohtalo. Hän onnistuu hyvin väkivaltaisessa paossa, ja onnistuu livahtamaan ...

Lopussa hän kirjoittelee kirjeitä romaanin päähenkilöille.

Kirjassa Hannibal Lecter ei ole niin hallitseva hahmo kuin elokuvassa, myöskään Uhrilampaat ei ole niin hallitseva teema. Uhrilampaat liittyy Claricen lapsuuden sijaisperheen lampaiden tappamiseen, ja niiden kiljumiseen. Kirjassa Clarice säälii myös teurashevosten kohtaloa, ja lähtee pakoon. Pakomatka päättyy lopulta lastenkotiin. Claricen isä on kuollut virantoimituksessa luotiin. Lecter havaitsee Claricen lapsuuden traumat, mutta filmissä asiaa pureskellaan enemmän.

Thomas Harrisin Uhrilampaat on kuvottavan kiehtova ja maailmaansa vangitseva teos.

*****
Thomas Harris (s. 1940) on amerikkalainen kirjailija, joka on työskennellyt toimittajana. Uhrilampaat on hänen suuri menestys.

torstai 3. syyskuuta 2020

Pentti Vuorio, Rolf Haikkola (toimittaneet): Lasse Virén kullatut sekunnit



Lasse Virén kullatut sekunnit, Weilin+Göös 1973, sivumäärä 224.

Lasse Virén (s. 1949) voitti ensimmäisen neljästä olympiakullastaan Münchenin olympiakisojen 10 000 metrin juoksussa tasan 48 vuotta sitten 3.9.1972, matkalla, jota hän ei ollut ajatellut juosta.

Lasse Viren kullatut sekunnit -kirja käsittelee Lassen valmistautumista vuoden 1972 olympiakisoihin. Kirjan ovat koonneet Pentti Vuorio (s. 1930), joka oli toimittaja ja päätoimittaja ja urheilijakirjailija sekä Lassen valmentaja  Rolf Haikkola (s.1927),  joka  oli yleisurheilija (5000 metrin ennätys 14.14.2), ja yleisurheiluvalmentaja. Kansikuvan kullattu teksti on kirjan selkämyksestä, ja kuva on sivulta 149, tällöin Lasse oli kaatunut kympillä mutta nousi ylös, juoksi muut kiinni, voitti uudella maailmanennätysajalla 27.38,4.

Vaikka Lasse Viren voitti vuoden 1976  Montrealin olympiakisoista myös kaksi kultaa vitosella ja kympillä, tulostasollisesti vuosi 1972 on ollut Lassen paras, sillä vuonna 1972 hän juoksi parhaat aikansa 3000 metrillä (7.43,2 SE), vitosella 13.16,3 (oli hetken aikaan ME ja vieläkin SE), ja kympillä tuon  27.38,4, joka oli ME, Suomen ennätys on Martti Vainiolla 27.30,99 EM-kulta juoksusta Prahan EM-kisoista. Lasse Viren  juoksi 1500 metrillä ennätyksensä 3.41,8 vuonna 1976.

Teos käy läpi Lassen juoksu-uran ja valmistautumista olympiakisoihin. Merkille pantavaa on se, että Lasse ei hermostunut huonoistakaan tuloksista eikä takaiskuista. Lasse jäi Juha Väätäisen varjoon Helsingin EM-kisoissa 1971. Julma-Juha voitti kympin ja vitosen. Vitosen mestaruus lohkesi ajalla 13,38,6 ja siinä kisassa Lasse Viren oli seitsemäs, kympin voittoaika oli 27.52,78.

"Oikeastaan osanottoni olympiakisoijen 10 000 metrille oli päähänpisto" s.18!
Näin siksi, että Lassen harjoittelu tähtäsi vitoselle. Suomessa oli tuolloin juoksuissa kova taso, mutta kesän aikana Lassen kunto kehittyi, ja onneksi Lasse valittiin kympille, ja hän osallistui molemmille matkoille.

Lasse Viren syntyi tavalliseen kotiin, ja eli aivan tavallista "pikkupojan" elämää. Perheen isä oli yrittäjä, ensin virvoitusjuoma-alalla ja sitten hänellä oli kuljetusliike. Lasse harrasti monipuolisesti urheilua talvisin hiihtoa ja kesällä juoksua. Lasse juoksi kesällä 1964 tuhat metriä aikaan 3,00,5. Seuraavana vuonna Lasse osallistui piirin mestaruuskilpailuihin maastojuoksussa ja hiihdossa, ilman mainittavaa menestystä. Lasse on edustanut aina Myrskylän Myrskyä. Harrastus jatkui ja vuonna 1967 Lasse oli A-poikien 6 km:n maastojuoksun SM-kilpailussa hopealla Aulis Viitalan jälkeen. Tapio Kantanen oli pronssilla. Kantanen voitti 1972 olympiakisoista pronssia 3000 m esteistä, ajalla 8,24,8 jäätyään niukasti taktikoineille kenialaisille. Aulis Viitalalla on Laukaan urheilijoiden ennätys 10 000 metrillä ajalla 30,48,4.

Lasse suoritti armeijan, jossa harjoiteltiin kovaa, mutta tuloskunto taantui. Ura meni kuitenkin eteenpäin. Lasse joka keskeytti ammattikoulun, ja meni isän yritykseen töihin,  mutta hän myös opiskeli Utahissa Brigham Young -yliopistossa, ja juoksi. Harjoittelu yliopistossa oli kovaa, ja kilpailtiin paljon, mutta tulokset eivät parantuneet. Suomessa Lasse luki itsensä  poliisiksi Otaniemessä, ja poliisina hän tei kolmivuorotyötä, joka ei tuloskunnon kannalta ollut paras vaihtoehto.

Aiemmin  oli paljon yleisurheilumaaotteluita eri läntisen Euroopan maiden kanssa, startteja oli kesäisin paljon.  Vuonna 1970 Lasse pyysi valmentajakseen Rolf Haikkolaa, ja harjoitusmenetelmät muuttuivat, ja pitkäjänteisimmiksi. Lasse aloitti myös talviharjoitukset etelässä. Silti vuoden 1971 EM-kisat oli pettymys, vaikka Lasse oli siis vitosella peräti seitsemäs, mutta saavutus jäi Julma-Juhan tuplakultajuhlien varjoon (mitä ei kirjassa sanota, vaan päättelen itse).

Kirjan parasta antia itselleni on lukea Lassen valmistumisesta 1972 olympiakisoihin, ja kympin mukaan tulo ohjelmaan. Lasse suuntasi ensin Etelä-Amerikkaan, jossa hän osallistui Sao Paolon yöjuoksuun. Sitä ennen harjoiteltiin Etelä-Afrikassa, ja myöhemmin Espanjan Los Pacosissa. Jo tuolloin oli Fuengirolassa suomalaisyhteisö.

Matkustaminen tuolloin oli eri tyyppistä, tosin lentokoneella. Espanjassakin suomalais "rouva" teki urheilijoille ruokaa. Vuoden aikana Kanarian saarilla ja Pyreneillä käytiin harjoittelemassa. Pyrenein matka tosin epäonnistui kylmyyden ja lumen vuoksi. Kesällä oli paljon kilpailuja, Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa, ja Lasse kohtaa tulevia vastustajiaan ja yrittää päästä olympiakisoihin. Viralliset tulosrajat olivat vitosella 13.35 ja kympillä 28.20, ja lisäksi pitää olla jossain lajissa kolmen joukossa Kalevan kisoissa.

Lasse teki ensimmäisen maailmanennätyksen kahden mailin ME-yrityksessä, jota tavoitteli etenkin britti David Bedford. Juoksu oli Tukholmassa ja Kalevan kisojen kanssa päällekkäin. Lasse juoksi Kalevan kisoissa 1972 vain 1500 metriä, ja säntäsi Tukholmaan seuran suostumuksella. Viren hyydytti sekä Bedfordin ja Puttemansin ja teki uuden ME:n 8.14.0. Puttemans oli toinen ja Ruotsin 1976 olympialaisten estemestari Anders Gärderud kolmas. Viren kertoo saaneensa itseluottamusta ennätyksestä.

Lasse valittiin olympiakisoihin, mutta Rolf Haikkolaa ei. Apu-lehti kuitenkin maksoi Rollen matkan paikan päälle. Kympillä juostiin pitkästä aikaa alkuerät, ja Lasse pääsi erästään neljäntenä jatkoon ajalla 28.04.4.
Loppukilpailusta tuli sellainen kuin aavisteltiin tai alku oli sellainen. Bedford lähtee pitämään vauhtia, ja nyki. Juoksun käännekohta oli Lassen kaatuminen, samaan aikaan tunisialainen Mohammed Gammoudi kaatui. Gammoudi lopulta keskeytti, mutta oli vitosella hopealla, hän oli voitanut Meksikossä kultaa vitosella ja Tokiossa 1964 hopeaa kympillä. Lasse nousi radalta, ajoi muut kiinni, ja voitti.

Lasse pääsi vitosen loppukilpailuun, kuten Juha Väätäinen. Väätäisellä oli ilmeisesti noidannuoli, ja hän jäi sijalle 13. Lasse tunnetusti kypsytti muut ja sai toisen kultamitalin.

Suomi sai Münchenin kisoista 3 kultaa Lassen tuomat kullat ja 1500 metriltä Pekka Vasalan kulta. Tapio Kantanen voitti 3000 merin esteissä pronssia. Hopeaa toi Reima Virtanen nyrkkeilyssä, ja pronssia saatiin nykyaikaisen viisottelun joukkuekipailussa (Risto Hurme, Veikko Salminen ja Martti Ketelä)  sekä kreikkalais-roomalaisessa painissa Risto Björlin, sekä jousiammunassa Kyösti Laasonen.

Kisojen jälkeen Lasse teki maailmanennätyksen 5000 metrillä, aika oli 13.16,3. Sitä ennen oli lentoasemalla vastaanotto, ja tasavallan presidentti Kekkonen tapasi mitalistit presidentin linnasta. Voittojen myötä Lassen yksityisyys kaventui.

Kirjassa Lasse mainitsee monesti hyvässä Seppo Tuomisen (s. 1943), jonka kanssa Lasse ilmeisesti harjoitteli ja kilpaili. Tuominen oli Helsingin EM-kisojen kympillä kahdeksas, loistava sijoitus nykyisin ajateltuna.

Vuonna 1972 oli Virenillä oli 46 starttia, 1 hiihdossa, 2 maastojuoksussa, 7 maantiellä tai katujuoksussa, loput 36 radalla, näistä vain 4 kympillä ennen olympiakisoja.

Lasse Virén kullatut sekunnit oli hyvin elävä ja hyvä kirja Se luettuani arvostan Lassen urotekoja yhä enemmän. Silloin ei ollut palkkioita, eikä sponsoreita, vaan opiskeltiin, mentiin armeijaan ja käytiin töissä. Stipendin kanssa oli mahdollisuus lähteä ulkomaille leirille, mutta kaikki piti hoitaa itse. Ei ollut kännykkää tai manageria.