Henrik Tikkanen: Henrikinkatu

Henrik Tikkanen: Henrikinkatu alkuteos Henriksgatan, suomentanut Kyllikki Härkäpää, WSOY 1976, sivumäärä 153.

Henrik Tikkanen oli pakinoitsija ja piirtäjä, ja kirjailija.  Kulosaarentie 8 Kulosaari Puh. 35 oli avausosa osoitetrilogiaan, jota täydennettiin vielä kahdella lisäteoksella viiteen niteeseen, joista Henrikinkatu oli viimeinen. 

Henrik Tikkasen teos Henrikinkatu kertoo viidenkymmenenpäivän karanteenista, kun Helsingin Sanomien piirtäjä on suostunut presidentin valitsijamiesvaalien ehdokkaaksi. Toisaalta vakava sairaus aiheuttaa karanteenin tarpeen.

Presidentinvaalit ja sairaus kehystävät siis tarinat, joiden kulmakiviä ovat edelleen suvun tarinat, sotakokemukset, naisseikkailut. Tässä mainitaan ensimmäisestä huorakokemusta 24-vuotiaana, ja puhutaan rakastajattaresta enemmän kuin vaimosta.

Tarina sävy on lakonista, liioittelevaa, ihmisiä ei mainita nimeltä. Hyvin pystyy päättelemään, että Henrik Tikkanen on asettunut Mauno Koiviston taakse. Vaalit on varmasti järjestetty nopeasti, sillä Urho Kekkonen on eronnut virasta 27.10 ja valisijamiehet valittiin 17 - 18 tammikuuta 1982, ja Mauno Koivisto valittiin 26.1.1982 ensimmäisessä äänestyksessä 167 äänellä, kun SKDL:n enemmistö oli myös Koiviston puolella, vähemmistö ei. Kertoja toteaa, että hän ei petä kolmannella kierroksella. Vaaleista povattiin taktisia, puhutaan Kapselista, ja kolmannesta kierroksesta, kumpikaan ei toteutunut. Keskustapuolue "myllytyksestä" huolimatta ei valinnut Ahti Karjalaista ehdokkaaksi, vaan Johannes Virolaisen. Koska kertoja on ruotsinkielinen, on demari Koiviston taakse asettuminen herättänyt närää, ja vitsaillaan Linnan kutsuilla. Kirjasta kumpuaa rintamakokemukset, joita Koivistolla oli sotamiehenä, ja pasifismi. Ydinasesta puhutaan paljonkin. Aiemmista presidenteistä viitataan UKK:hon ja Ståhlbergiin, mistä on aiemmissa osissa ollut puhetta. Stählbergit asuivat Kulosaaressa. Mauno Koivistio astui virkaansa 27.1.1982

Se valittiinko kertoja valitsijamieheksi, jää auki, enkä löytänyt kaikkien valitsijamiehien nimiä. Sen siis tiedämme, että Mauno Koivisto nousi presidentiksi.

Kertoja viittaa vaimonsa teokseen Vuosisadan rakkaustarinaan, ja on ylpeä hänen kirjailijan urasta. Märta Tikkanen oli julkaisuust myös teoksen Miestä ei voi raiskata.

Henrik Tikkasen osoitetrilogia päätös on apeanoloinen kertomus presidentinvaalien ja leukemian varjostamasta elämästä. Virtaa on ollut jäljellä, mutta itsenäisenä teoksena tätä en suosittelisi, mutta muut osat lukeneille, kyllä.
*****

Georg Henrik Tikkanen (1924 - 1964) oli suomenruotsalainen kirjailija, taiteilija, piirtäjä ja pakinoitsija.

Osoitetrilogia
1. Kulosaarentie 8. Kulosaari puh. 35
2. Majavatie 11, Herttoniemi, puh. 78 035.
3. Mariankatu 26, Kruunuhaka

Jatko-osat ovat   Yrjönkatu sekä tämä  Henrikinkatu.

Märta Tikkasen Miestä ei voi raiskata on blogattu NÄIN ja Vuosisadan rakkaustarina NÄIN.

J.M Coetzee: Maan sydämessä

J.M Coetzee: Maan sydämessä, In the Heart of the Country 1977, suomentanut Kimmo Rentola, Otava 1986, sivumäärä

J.M Coetzeen Maan sydämessä on lyhyt siirtomaissa asuvan talollisen vanhapiikatyttären myrkyllinen ja houreinen monologi, joka on jaettu 266 osaan tai ajatukseen.

Rappeutuneen suvun ruma vanhapiikatytär oirehtii isänsä taloudessa. Isä tuo uuden vaimon, myöhemmin lakanoissa on palvelijan tuoma nuori vaimo. 

Kurja musta neitsyt purkaa pahaa oloaan kohtalostaan jäädä aviomiehettä.  Siirtomaasuku on hiljalleen rappeutunut samoin kun autiomaan keskellä oleva maatila ja sammuu. Isä Johannes ja kertoja Magda ovat sen viimeiset jäsenet.

Yksinpuhelu hajoaa vimmaiseksi kirveenheilutukseksi ja öisten päänsisäisten äänten täyttämäksi houreeksi.

Teosta ei pysty järjellä selittämään, tulkinta riippuu lukijasta, mikä on totta ja mikä on yksinäisen neidin kuvittelua. Coetzee on onnistunut venyttämään monologin sellaiseen muotittomuuteen, että se on omassa hulluudessaan uskottava. Maan sydämessä on samaa kuin toisen nobelisti Gabriel Garcia Marquezin Sadan vuoden yksinäisyyden lopputulema, mutta tämä on toteutettu yhden ihmisn monologina.

Teoksen alkuosa viittaa siihen, että Magda tappaisi ensin isän uuden vaimon kirveellä, ja isän kiväärillä isän peuhatessa Hendrikin  uuden vaimon Klein-Annan kanssa. Magda versioi monta totuutta lihallisesta suhteesta Hendrikin kanssa. Loppua kohti on vaikea tietää heiluiko kirves, lakanat, paukahtiko kivääri vai lyöko päässä tyhjää.

Kirja kuvaa hyvin sitä siirtomaiden tukahdutettua hulluutta, jossa  jännitteet ovat olemassa mutta näkymättömiä. Magdalla on vaikeuksia, "näin ei voi elää" vaikka niin juuri hän elää. Kieli kuvaa siirtomaassa ihmisten suhteita. "Synnyin hierarkian, välimatkan, perspektiivin kieleen. Se on isänkieli". (Osio 190/266). Se on tosiaan isänkieli ja siirtomaan kieli.

Tästä on minusta hienosti blogannut Marjatta.
*****
 J.M Coetzee (s.1940) on eteläafrikkalainen Nobel-kirjailija, palkinnon hän sai vuonna 2003, hän on opettanut englantilaista kirjallisuutta ja ollut alan professorina Kapkaupungissa.

Coetzeen muusta tuotannosta olen blogannut teoksesta Barbaarit tulevat, joka on minusta parempi kuin Coetzeen Foe.

L.M Montgomery, Sisko Yli-Martimo: Alppipolku

L.M Montgomery ja Sisko Yli-Martimo: Alppipolku, L.M Montgomeryn elämä ja teokset, Minerva 2017, sivumäärä 336.

Alppipolku sisältää L.M Montgomeryn kirjoittamat "ensimmäiset" muistelmat, jotka ilmestyivät ensin sanomalehdessä vuonna 1917. Tämän osan on suomentanut Saana Rusi. Lisäksi tämä teos sisältää Sisko Yli-Martimon teoksen Anna ja muut ystävämme. Bloggaan alla tästä teoksesta, jonka lukeminen on hyödytöntä, jos ei ole lukenut Anna-sarjaa ja joitain muita Montgomeryn teoksia.

Tästä ovat bloganneet Leena Lumi, Leena Lumi pitää tätä avaimena, jolla pääsee Montgomeryn kirjoihin sisälle, ja Aino, joka on iloinen, että Montgomeryn kaikkia teoksia vihdoin julkaistaan suomeksi. Itse olen lukenut blogiaikana Montgomeryn teoksia, joista olen blogannutkin:
Annan nuoruusvuodet ja Anna-sarja, alkuperäinen sekä myöhemmin kirjoitetut osat,  
Runotyttö -trilogia, Sininen linna, Tie eiliseen, Sara ja kultainen tie,  Hedelmätarhan Kilmeny, Vanhan kartanon Pat sekä Sara ja kultainen tie

Tällä alla olevalla bloggauksella osallistun Matkalla Mikä-Mikä-Maahan blogin Montgomery 110 haasteeseen
*****

Lucy Maud Montgomery (1874-1942) oli kanadalainen kirjailija, joka syntyi 30.11.1874.  Alppipolussa kirjailija kertoo lapsuutensa merkkipaalut. Suku oli saapunut Skotlannista. Äidin kuoltua 1876, äidin vanhemmat ottivat Lucyn asumaan luokseen Prinssi Edvardin saaren  pohjoisosaan. Ulkopuoliset luulevat, että menestys vain tulee. Montgomery painottaa tätä samaa, muut luulevat, että ura on hienoa, mutta siinä on monia vastamäkiä. Annan nuoruusvuodet hylättiin ainakin viisi kertaa, ja laitettiin pöytälaatikkoon, mutta  julkaistiin lopulta 1908, ja se sai paljon ihailijoita. Montgomery sai postia, myös ulkomailta, koska kirja käännettiin monelle kielelle.

Montgomery oli presbyteeri, lapsena sunnuntaisin käytiin kirkossa, taloudessa oli kolme kirjaa, joista yksi oli  Charles Dickensin Pickwick-kerhon jälkeen jääneet paperit. Montgomery haaveksi lapsena, ja teoksessa selvitetään tapahtumia, mitä myöhemmin on käytetty kirjoissa. Montgomery hoiti koulunsa kunnialla, kävi opettajaopiston, toimi opettajana vuoden (1895 - 1896), opiskeli Halifaxissa Dalhousien yliopistossa kirjallisuutta. Hän palasi kotiin, isoisänsä kuoleman johdosta, ja hoiti isoäitiään, joka kuoli vuonna 1911, samana vuonna jolloin Montgomery avioitui pappismiehensä kanssa. Skotlantiin suuntautuneen häämatkan jälkeen, Montgomery muutti Leaskdaleen Ontarioon, missä hänen miehensä toimi pappina. Montgomery kirjoitteli runoja, ja novelleja, mutta lehdet nihkeästi julkaisivat niitä. Montgomery oli The Daily Echo lehdessä töissä 1900-luvun alussa Halifaxissa.
Annan nuoruusvuodet julkaistiin 1908, Anna ystävämme 1909, Hedelmätarhan Kilmeny 1910, Tarinatyttö 1911.

Sisko Yli-Martimon teos Anna ja muut ystävämme on perinpohjaisempi. Teoksen alussa hän kertaa Anne of Green Gables -teoksen syntyhistoriaa, Teos muuten ruotsinnettiin jo 1909, ja suomennos julkaistiin 1920.

Sisko Yli-Martimo on paneutunut L.M Montgomeryn tuotantoon, ja henkilöön hyvin syvällisesti ja asiantuntevasti, ja käynyt myös paikan päällä. Yli-Martimo nimittää kirjailijaa etupäässä nimillä Maud ja Montgomery.  Teoksessa avataan ensin Annan hahmoa, ja hahmon esikuvia. Paikkakunnalle oltiin haluttu kasvattilasta, renkiä. Paikkakunnalle tuli kuitenkin Englannista sisarukset 5-vuotias poika, ja 3-vuotias tyttö. Lapset kasvatettiin kylässä, ja heidän elämänsä sujui hyvin. Annan esikuvia siis pohditaan. Punainen tukka oli teoksen mukaan Montgomeryn kouluihastuksella Will Pritchardilla (1872 - 1897), joka menehtyi influenssaan. Teoksessa käydään läpi muut sankarittaret Sara, tarinatyttö, runotyttö Emily, Jane Victoria, Marigold sekä Pat eli Patricia Gardiner. Näiden sankarittarien kautta käydään lapi Maudin vaatetus-, ehostus-ihanteet, rakkaus kukkiin ja puutarhoihin läpi. Lisäksi viitataan Hedelmätarhan Kilmenyyn, ja Sinisen Linnan Valancy Stirlingiin.

Maudin lapsuuden koti Cavendish on esikuva Avonlealle. Maudin ihastumisia käydään läpi, hän kuitenkin meni naimisiin Ewan MacDonaldin kanssa, joka oli presbyteeripappi, ja Montgomery oli niin ikään presbyteeri. Kirjassa pohditaan, rakastiko hän aviomiestään. Minusta pohdinta on turhaa, koska Maud sai kolme lasta, oli naimisissa ja tyytyväinen avioliittoon ja äitiyteen. Sisko Yli-Martimon mukaan Annan aviomiehessä Gilbertissä ei ole persoonallista särmää, minusta Gilbert on yksinkertaisesti nynny.

Paljon sivuja uhrataan ulkonäölle ja vaatetukselle. Yli-Martimon mukaan Maud oli muotitietoinen. Valokuvista, joita katsoin paljon myös netistä, ja yksi on kannessakin, Maudilla on paljon eri vaatteita päällä, kirjan mukaan myös strutsinsulkainen hattu ja minkkiasuja, minusta hieman omituista, varsinkin kun Montgomeryn mielestä runsas ehostus kertoo pinnallisuudesta ja turhamaisuudesta ja luonto ja eläimet tärkeitä.

Maudille opettajuus ei ollut kirjan mukaan päämäärä vaan väline (mihin?), Maud valmistui opettajaksi 19-vuotiaana vuoden opiskelun jälkeen (yleensä opiskelu kesti 2 vuotta), ja Maud opetti lukuvuodet 1894-1895, sekä 1896, kunnes palasi isoäitinsä luo.

Maud sai kirjoittamisestaan rahaa, mutta pörssiromahduksen 1929 jälkeen rahat olivat tiukalla. Kirjailija oli joutunut lainaamaan sukulaisilleen, eivätkä he maksaneet takaisin, lisäksi sijoitusten arvot olivat romahtaneet murto-osaan. Kirjailijatar pääsi taloudellisesti jaloilleen.

Maud sai fanipostia ihailijoilta, mutta myös onnenonkijoilta. Osa ihailijoista oli hieman ongelmallisia. Maudin elämä ei ollut pelkkää onnea, ja teos päättyy Sisko Yli-Martimon kauniisiin mietteisiin ensin Maudin haudalla, ja hänen kirjoittaessaan Alppipolkua.

Tällä bloggauksella osallistun Matkalla Mikä-Mikä-Maahan blogin Montgomery 110 haasteeseen

T.S. Eliot: Yksityissihteeri

T.S. Eliot: Yksityissihteeri, alkuteos Confidential Clerk, 1953, Otava  1954, suomennos Eino S. Repo ja Ville Repo, sivumäärä 135. Päällys: Ahto Numminen, sen skannaus Jokke 2019.

Nobelisti T.S Eliotin näytelmä Yksityissihteeri on luokiteltu alussa komediaksi, jota en itse näytelmän luettuani voi ymmärtää. Näytelmän päähenkilöt ovat sir Claude Mulhammer, hänen eläkkeelle siirtynyt yksityissihteeri Eggerson, uudeksi yksityissihteeriksi valittu Colby Simpkins, Barnabas Kaghan, Lucasta Angel, lady Elizabeth Mulhammer ja rouva Guzzard. Yksityissihteerissä on kolme näytöstä.

Sir Claude Mulhammerin vaimo lady Elizabeth on tulossa kotiin. Sir Claude on vaimonsa ulkomaan matkan aikana palkannut uuden yksityissihteerin Colby Simpkinsin. Sir Claude juonittelee, että lapsensa menettänyt lady Elizabeth adoptoisi Colbyn.

Näytelmä ei minusta ole kielellisesti kovinkaan hyvä, tai sitten käännös on kankea. Juonessa sen sijaan riittää solmuja avattavaksi, ja arvoituksia ratkottavaksi. Alla kerron päätapahtumat, joten en suosita lukemista, jos haluat katsoa tämän näytelmän.

Sir Claude on ollut nuorena menevä mies. Näytelmän kuluessa ilmenee, että Lucasta Angel on sir Clauden avioton lapsi. Hän seurustelee herra Kaghanin kanssa. Colby on luopunut haaveilemasta urkurin urasta, ja paiskii hommia liikemiehenä häärävälle sir Claudelle. Colby on kasvanut rouva Guzzardin luona, ja sir Claude uskoo Colbyn olevan hänen avioton poikansa, jonka rouva Guzzard on kasvattanut. Colby on järkevä 35-vuotias mies. Kaghan on suuntautunut liikealalle, ja Lucasta Angel etsii itseään. Lady Elizabeth uskoo jälleensyntymiseen ja näkee Colbyssa oman kuolleen lapsensa. Lady Elisabethin nuoruuden rakkaus on kuollut Afrikassa.

Näytelmä huipentuu rouva Guzzardin saapumiseen. Loppukohtauksessa paljastuu Barnabas Kaghanin ja Colby Simpkinsin henkilöllisyys (niitä en paljasta).

Yksityissihteeri oli minusta varsin puiseva näytelmä, jonka juonen väänteet eivät jaksaneet liikuttaa, sillä henkilöt eivät tulleet kovin läheiseksi eikä samaistuttaviksi.

T.S Eliotin näytelmä Cocktailkutsut on kehuttu ja Eliotin näytelmistä tunnetuin, mutta (bloggaus myöhemmin) mutta sekin on makuuni nähden liian puiseva ja kankea, mutta henkii varmaan aikansa ja seurapiirien näennäisavioliittoja.

****
Thomas Stearns Eliot (1888 - 1965) tai tunnetummin T.S Eliot on kirjallisuuden nobelisti vuodelta 1948. T.S Eliot syntyi Missourissa USA:ssa, mutta muutti Englantiin, jossa asui ja vaikutti aina kuolemaansa asti ja sai Englannin kansalaisuuden vuonna 1927.

T.S Eliot oli kirjallisuuden moniottelija ja kirjoitti siis runoja, Nobel-palkinnon perusteluissa korostetaan hänen edelläkävijyyttään ja läsnäoloaan."for his outstanding, pioneer contribution to present-day poetry".

Thomas Stearns oli puritaani perheen vesa ja T.S Eliot siirtyi ensimmäisen maailmansodan aikoihin ensin Ranskaan, kävi Saksassa ja sieltä hän muutti Englantiin.

Yngve Lindblom: Autokuningas

Yngve Lindblom: Autokuningas, alkuteos Bilkungen, suomentanut Antti Kaukoranta, Kustannus Oy Mantere, 1946, sivumäärä 83. (Kannen kuva skannattu ja väritetty).

Autokuningas kertoo Henry Fordista (1863 - 1947). Henry Ford perusti Ford Motor Companyn, ja otti käyttöön liukuhihnat, Fordin T-malli oli hyvin suosittu. T-Ford oli ensimmäinen auto, jota rakennettiin yli miljoona kappaletta, auto lanseerattiin Detroitissa 1908.

Tämä Yngve Lindblomin (1903 - 1991, jos löysin oikean henkilön) kirja on kirjoitettu nuorille, se kertoo siitä, että kaikki on mahdollista, kun katsoo eteenpäin, tekee kovin töitä, ja ahkerampi ja viisaampi kuin muut. Kirjan tarina minusta eroaa hieman netissä olevista Henry Fordin elämänvaiheista, mutta tämä on siis bloggaus kirjasta Henry Fordista, ei Henry Fordista itsestään.

Tämän kirjan tarina alkaa, kun Henry on 12-vuotias poika, hyvin kiinnostunut koneista, ja kyläsepän pajasta. Henry korjaa tavaroita purkamalla ne osiin, ja kokoamalla ne uudestaan, myös isän hajonneen kellon, joka tulee kuntoon. Isä William vie pojan ensimmäistä kertaa Detroitiin, ja Henry näkee lokomotiivin eli höyrykonevaunut. Sitten äiti kuolee ja isä joutuu kantamaan vastuun monilapsisesta perheestä, joista  Henry on vanhin. Henry joutuu maatilan töihin. Häntä kiinnostavat kuitenkin koneet, ja hän menee konepajalle paiskimaan 15-tuntisia päiviä ja sitten tehtaaseen, josta hän suuntaa myymään lokomotiiveja. Kun Henry on oppinut näistä töistä tarvittavan, hän palaa kotiin, ja ryhtyy maanviljelijäksi, ja menee naimisiin Claran kanssa. Liitosta syntyy poika Edsel. Maanviljelijänä Henry Ford rakentaa höyrytraktoria.

Euroopassa on keksitty nelitahtipolttomoottori, Henry Ford näkee uutisen lehdessä. Hän suuntaa perheineen uudestaan Detroitiin ja pestautuu Edisonin sähkölaitokselle. Ford olisi ylennyt aina johtajaksi asti, mutta rakennettuaan auton prototyypin, autoala kiinnostaa. Henry Ford unelmoi autojen valmistamisesta, mutta pääoma puuttuu. Hän saa alkupääomaa kilpa-autoilulla, ja perustaa osakeyhtiön, koska millään muulla tavoin hän ei saa auton valmistusta käyntiin.

Samaan aikaan Europassa ja Amerikassa oli kilpailijoita. Fordia yritetään saada pelistä pois vetoamalla patenttiin ja alkaa uuvuttava oikeudenkäynti. Henry Ford oli jo pitkään puuhaillut moottorien kanssa, ja voitti oikeusprosessin lopulta korkeimmassa oikeudessa. Ford Motor Co aloitti pienissä tiloissa, ja se tilasi osia muilta piirustusten mukaan. Autoja alettiin tehdä kirjainten mukaan, ja 1908 kehitettiin alle 1000 dollarin T-malli, mikä osoittautui menestykseksi. Osakkaat empivät halpaa hintaa, ja Ford sai haltuunsa osake-enemmistön. Takaiskuja oli paljon edessä, mutta Fordin periaate oli se, että tulevaisuutta ei pidä pelätä, eikä rehellistä epäonnistumista ei tarvitse hävetä.

T-mallien tekemistä varten perusteettiin kokoonpanotehdas The Highland Park Ford Plant, jossa oli liukuhihna, se joudutti autojen valmistumista. Tämän jälkeen alkoi ensimmäinen maailmansota ja sen vuoksi Ford toimitti moottoreita laivoihin. Suuri lama oli kaataa Fordin. Tällöin yrityksessä tehtiin sukupolvenvaihdos, ja Edsel asettui johtoon. Tehtailla, ja valmistuksessa tehtiin lukuisia rationalisointeja.

Henry Ford on tunnettu myös työntekijöiden hyväksi tekemästä sosiaalisesta työstä, ja kielteisestä asenteestaan ammattiyhdistysliikkeeseen, näitä asioita ei kirjassa lainkaan käsitellä.

Autokuningas kuuluu sarjaa Miehiä ja miesten tekoja, josta olen aiemmin postannut Bruno Mylenin Alfred Nobel, dynamiittikuningas sekä Edison keksintöjen mies

John Galsworthy: Omenapuu

John Galsworthy: Omenapuu, Apple tree 1916, suomennettu tekijän luvalla (kuka?), WSOY 1949, sivumäärä 112.

John Galsworthyn Omenapuu on tiivis traaginen pienoisromaani, joka pitää otteessaan.

Kirja alkaa Frank Ashurstin ja hänen vaimonsa Stellan hopeahääpäivänä, jolloin he ovat lähteneet autolla Torquayn suuntaan ja pysähtyvät nummelle, jossa on hauta. Seutu on idyllistä, ja Frankille tuttua. Frankin ajatukset eksyvät vuoteen, jolloin hän valmistui, ja oli ystävänsä Robert Gartonin kanssa juuri tuolla samalla seudulla 26 vuotta sitten. Frank ja  Robert majoittuvat maataloon, jonne Frank jäi pidemmäksikin aikaa...


Frank ihastuu luontoon kuuntelee käkien kukkumista ja pöllöjen huhuilua, aistii omenapuiden kukintoja, ja rastaiden laulua. Frank parantelee polveaan, mutta perimmäinen syy jäännille on walesilaistyttö Megan David, johon Frank tuntee alkukantaista vetoa. Kiinnostus ja kiihko ovat molemminpuolista. Nuorten side voimistuu hiljalleen, vaikka paikallinen punanaamainen Joe on mustasukkainen Meganista, ja uhkailee Frankia. Paikalliset puhuvat haamuista. Frank kutsuu Meganin omenapuun alle, missä nuoripari syleilee yön hämärissä kiihkoisasti. Frank lupaa hakea Meganin pois "huomenna" ja lähtee Torquayhyn järjestelemään asioita. Torquayssa hän tapaa koulukaverinsa Phil Hallidayn ja tämän kolme sisarta, joista vanhin  on 17-vuotias Stella, samanikäinen kuin Megan. Phil Halliday ja Frank Ashurst ovat opiskelleet Rugbyssa yhtä aikaa, he jakavat saman modernin maailman ja elämänkatsomuksen. Ystävykset menevät uimarannalle, yhdessä Philin sisarten kanssa. Phil on hukkua, ja Frank pelastaa ystävänsä. Jo ennen tätä Frank on alkanut empiä suhdettaan viattomaan luonnonlapseen. Hän alkaa keksiä verukkeita Torquayhyn jäämiselle. Megan kävelee etsimään sulhastaan ja Frank näkee Meganin vielä junasta, ja lähtee perään, mutta ei haluakaan tavata tätä enää vaan  jättää ja pettää luonnonlapsen luottamuksen....

Frank ei uskalla kuunnella sydämensä ääntä, vaan sisimmässään pelkää Meganin kauneutta, haurautta ja puhkeamaisillaan olevaa intohimoa. Stella on enemmän hänen maailmaansa. Teos erittelee Frankin sisäistä kamppailua. Luonnonlapsen hauta, ja kohtalon kuuleminen ei  kosketa riittävän syvältä Frankia luultavasti siksi, että Frank järjen tasolla ei halua tehdä uhrauksia ja jäädä takapajulaan, hän uskoo kaupungin näivettävän Meganin kuin omenapuun kukinnot. Meganin unelmat tappaa kaupunkilaispojan pelkuruus ja mukavuuden halu.

Kirjasähkökäyrän Mai on blogannut tästä näin ja Riitta K näin.

******
John Galsworthy (1867 - 1933)  Forsytein taru, josta bloggaus täällä.  John Galsworthy sai Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1932. John Galsworthy syntyi asianajajan pojaksi ja valmistui itsekin asianajaksi opiskeltuaan myös Oxfordissa. Hän avioitui serkkunsa vaimon Adan kanssa tapailtuaan tätä jo tämän avioliittoaikana.

Kjell Westö: Lang

Kjell Westö: Lang, suomentanut Katriina Savolainen, Otava 2002, sivumäärä 254.

Luin aikoinaan tämän Kjell Westön romaanin Lang ja nyt uusintalukuna kirppikseltä ostaen. Kirjan päähenkilö on Christian Lang, soittaa tarinan kertojalle Konrad Wendelille Konnille 15.11.2000 klo 2:50 ja  kertoo olevansa keskellä painajaista ja helvetinmoisessa kusessa. Asian hautaamiseen tarvitaan lapiota, jonka alkuperää Lang ei oikeudenkäynnissä paljasta.

Itse en paljasta juonta, koska kirjan jännite on pitkälti, mitä tapahtui, ja miksi, mikä loppujen lopuksi ei edes toisella lukukerralla minulle selvinnyt.

Lang on karismaattinen Sininen Hetki talk shown juontaja, postmoderninen jalokala realismin rehevöittämässä Itämeressä. Langilla on takana kaksi avioeroa, viina maittaa, juontohommat ei,  tyttöystävät vaihtuvat.  Lang tapaa pizzeriasssa Sarita -nimisen mystisen naisen, jonka pauloihin hän vajoaa.... Saritalla on pieni Miro-poika, jonka isä "mukava" Marko putkahtelee ajoittain esiin.

Tarinan etuna on sen lyhyys, mutta kirja ei kestä toista lukemista, Ensimmäisellä kerralla koin alun jännitteen hyvänä. Kirjassa on Westön tuotannolle tyypilliset kliseet, eli huomaamaton kertoja -tässä kirjailija Konrad Wendel (alkukirjaimet KW)- tarkkailee karismaattisempaa hemmoa sivusta lapsuudesta alkaen, ja menestyvälle mulkerolle käy lopulta huonosti. Langia kuvataan lähinnä rakastelujen kautta  kuten aina. Tähän tematiikkaan tosin liittyy kirjan suurin oivallus eli tv-johtajien kilpailu katsojista ja mainostajista. "Tarvittiin entistä puhtaampaa lapsellisuutta, jotta levottoman kanavapujottelun sijaan kodeissa maltettaisiin pysyä kolmekymmentä tai kuusikymmentä minuuttia samalla kanavalla".. ... "varhaisnuorten hengenköyhyyttä ruokkivat kokonaiset kanavat kuten MoonTV ja ja ATV".  s.148. Kuittia tulee myös nuorille toimittajille, .."heiltä siteerattiin elämänviisauksia jotka olivat useimmin tyyppiä Tää on niinku mun juttu ja Pos1iinipi11u on ihan jees. Tämän seurauksena Langin ja Sinisen hetken hillitty älyllinen profiili alkoi auttamatta tuntua aikansa eläneeltä". ss. 148-149.

Suuri Westö-fani Kirsikään kirjanurkassaan ei ole pitänyt tästä. Kirsin bloggauksessa lainaus "someyhteisössä viriteltiin tempausta kirjan valitettavan lyhyen elinkaaren pidentämiseksi tai ainakin asian esille nostamiseksi" tämä ei minusta pidä lainkaan paikkaansa, minä luen pääosin vanhoja kirjoja. Tuolloin vuonna 2014 osa someyhteisöstä luki ja bloggasi arvostelukappaleista, mutta jo silloin moni bloggasi uusista ja vanhoista kirjoista, jotka he hankkivat itse joko ostamalla tai kirjastosta lainaamalla.

Kirjassa mainitaan GameBoy, joka lanseerattiin vuonna 1989, Game Boy Color lanseerattiin vuonna 1998, ihmettelin lievästi sitä, että isä ja poika pelasivat yhtä pelikonetta yhdessä. Kuinka ihmeessä?

Super Nintendossa (1990 -)  oli kaksi ohjainta, ja tv-ruudulle tuli kuva, sillä pystyi hyvin pelaamaan kaksi.

Kjell Westön Lang on tarina hullusta rakkaudesta?

*****
Kjell Westön (s. 1961 Helsingissä) Finlandia-palkittu Missä kuljimme kerran romaani on hyvä. Myös ruotsiksi lukemani Hägring 38  on hyvä ja blogattu täällä
Kjell Westön lehtikirjoituksia on julkaistu teoksessa Halkeamia. Olen blogannut romaaneista Älä käy yöhön yksin sekä  Rikinkeltainen taivas. Rikinkeltaisisia yksityiskohtia olen tarkastellut täällä.