Hannu Väisänen: Toiset kengät

 

Hannu Väisänen: Toiset kengät, Otava 2007, sivumäärä 367.

Hannu Väisänen (s. 2.10.1951) voitti kirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 2007 tällä teoksella Toiset kengät, joka on Antero-trilogian toinen osa. 

Anteron leski-isä hallitsee viisilapsisessa perheessä, joista vain vanhin lapsi on tyttö. Isä on viinaanmenevä kapiainen, jolla on uskonnollisia puuskia ja kummallisia tapoja. Hän kasvattaa kielloin ja kummallisin sanonnoin, kuten "elukka tule ihmiseksi". Isän mukaan myös mies tulee räkänokasta, muttei tyhjännaurajasta. Nauru on tosin tarinan edetessä entistä kauempana, vaikka jo ensimmäisessä luvussa Antero verhoutuu yhteysaluksessa perunasäkkiin. 

Tarina jatkuu luvuttain eteenpäin, kirjan minäkerronta on itseä ihmettelevä ja vähättelevä ja murrosikää kummasteleva. Kotiolot ovat monin tavoin hankalat, isä on aika kajahtanut ja minusta pohjimmaltaan pelkkä pelkuri.  Anterolle tapahtuu outoja asioita, joiden tapahtumista hän tarkkailee usein ulkopuolisena, miltei kaikki on kärsimystä. Kirjassa onkin tragikoomisia piirteitä, kun se tarkastelee ankeaa kapiaislapsuutta. Oulun kaltainen kaupunki kuitenkin tarjoaa virikkeitä taiteellisuuden kasvamiseen. Osa päättyy, kun Antero suuntaa kohti Savonlinnan taidelukiota.

Toiset kengät antaa oululaiselle lukijalle enemmän kuin tälle turkulaiselle. Väisänen kuvaa miljöötä tarkasti ja herkästi. Tarinaa maustaa Oulua koskevat tapahtumat kuin Typpi Oy:n salpietarisiilon räjähdys 9.1.1963, ja Hailuodon kirkon palaminen 2.8.1968. Palon syytä ei tiedetä, mutta se alkoi kellotapulista ja kenties turistin tupakannatsasta. Kirkko oli yli 300 vuotta vanha ja tämä järkyttää myös Anteroa.

Osa tarinoista ovat aika rujoja, rujoin ehkä se, kun monilapsisen perheen kehitysvammainen tyttö on oululais poikien seksuaalisten leikkien kohde. Kerronta alkaa: "Naapurista saa tänään vittua ja appelsiineja, tohisi Santeri... s.225 "Vittu tuotteena oli minulle aika tuntematon, appelsiineista sen sijaan tiesin jotakin". s.226. Antero saa tyypilliseen tapaan näkymiä, ja kaiken jälkeen isoveli "Santeri pysähtyi, tarttui minua rinnuksista, veti kasvoni aivan kiinni omiinsa ja kuiskasi - Se tyttö on muuten kehitysvammainen, mutta sitä et sano kenellekään". s.236. Tarinaa ei selitellä, ei pehmennellä, eikä siihen palata, mikä pätee moneen muuhunkin tapahtumaan.

Isä on jämähtänyt ylivääpeliksi, mutta pelkää silti esimiehiään myös eversti Kohosta, jonka häiriintynyt poika Matti pahoinpitelee Anteron koulussa, jolloin Anteron lapaluut murtuvat. Kaikki painetaan villaisella. Isä on jäänyt leskeksi, mutta puhuu vaimonsa Anjan kanssa, siitä että ei päässyt ajokokeesta läpi. Myöhemmin ilmenee, että isä on joutunut leskeydessään kamalan kokotin kynittäväksi. Myös kirjassa Antero vaeltaa tai ajautuu yhä uusiin pettymyksiin. Anterolla on suunta kuitenkin kohti kauneutta ja Antero  kiinnostuu väreistä, muodoista, tutkii ja kokeilee. Hän alkaa kasvaa sisäisesti. Antero on paljon öisin valveilla, kuten siskonsa ja kelaa asioita ja vaeltaa ulkona. Isosisko muuttaa pois ja pian myös Antero päättää lähteä.

Isä on kapiaisuutensa ohella jouluina joulupukki, ja osa-aikainen vakuutusmyyjä, joka on Anterolle häpeän aihe. Antero haaveilee mokkakengistä, ("haave mokkakengistä oli pakkomielle"), isä ei tietenkään osta niitä.

Näen elämänkerrat, vaikka ne olisivatkin alteregoistetut, hyödyllisinä, koska monesti ihminen pääsee yli uskomattomista esteistä ja pystyy aikuisena toteuttamaan itseään. Hannu Väisäsellä on hyvin omalaatuinen lapsuus ja niin on myös kerrontatyyli.

Hannu Väisäsen Toiset kengät vie lukijan 1960-luvun oululaismaisemiin, jossa Antero tarpoo ankeudesta kohti valoa. Tämä lukija viihtyi ja sivistyi.

****

Finladia voittajat 2000 - 2019

2000: Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi
2001: Hannu Raittila: Canal Grande
2002: Kari Hotakainen: Juoksuhaudantie
2003: Pirkko Saisio: Punainen erokirja 
2004: Helena Sinervo: Runoilijan talossa
2005: Bo Carpelan: Berg (Kesän varjot) 
2006: Kjell Westö:Där vi en gång gått (Missä kuljimme kerran)
2007: Hannu Väisänen: Toiset kengät

2008: Sofi Oksanen: Puhdistus
2009: Antti Hyry: Uuni
2010: Mikko Rimminen:Nenäpäivä 

2011: Rosa Liksom: Hytti nro 6
2012 Ulla-Lena Lundberg: Jää
2013: Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme 

2014: Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät 

2015: Laura Lindstedt: Oneiron. Fantasia kuoleman jälkeisistä sekunneista 
2016: Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista
2017: Juha Hurme: Niemi 
2018: Olli Jalonen Taivaanpallo
2019: Pajtim Statovci: Bolla

Riikka Smolander-Slotte: Jari-Matti Latvala

 

Riikka Smolander-Slotte: Jari-Matti Latvala, elämän erikoiskoe, Otava 2020, sivumäärä 256.

Jari Matti Latvala (s. 1985) on entinen rallikuski ja nykyinen Toyota-rallitallin tallipäällikkö. Urheilutoimittaja Riikka Smolande-Slotte on kirjoittanut teoksen Jari-Mattia ja hänen läheisiään haastateltuaan. 

Jari-Matti Latvala sijoittui rallin MM-sarjassa kolme kertaa MM-hopealle ja kahdesti MM-pronssille saalistaen 18 MM-osakilpailuvoittoa. Kuten tekstistä ilmenee Jari-Matti otti liikaa riskejä ja tunteet vaikuttivat ja oli yliyrittämistä, mutta myös huonoa onnea. Lopulta ralliura päättyi 2019, kun mikään talli ei tarjonnut sopimusta.

Kirja lähtee kuitenkin Pohjanmaalta ja Tuurista Jari-Matin lapsuudesta. Jari-Matti sai nelivuotiaana lokariauton, sitten muita menopelejä. Jari-Matti ajoi kartingia ja pelasi jääkiekkoa, mutta ralli kiehtoi eniten. Peruskoulu sujui hyvin, ja Kuortaneen urheilulukiosta hän kirjoitti ylioppilaaksi, vaikka hän debytoi rallin MM-sarjassa 2002. Täysi rallisarja tuli ohjelmaan kaudella 2007. Kirjassa käydään kausia läpi hyvinkin tarkasti.

Alkunuotit kansanväliseen ralliin Jari-Matti sai Englannissa Pentti Airikkalalta (1945 - 2009). MM-debyytti tapahtui 17-vuotiaana 17.11.2002, erikoiskokeita oli 17, ja tuloksena sija 17. Seuraavana vuonna Jari-Matti ajoi kivimuuriin, jossa myös kartturi loukkaantui. Tästä kesti kauan päästä yli. Timo Jouhki siirtyi taustajoukkoihin. Jari-Matti haki vaihtia WRC3:lta, ja nousu alkoi uudestaan. Ruotsin rallista 2007 tuli ensimmäinen osakilpailuvoitto. Kuitenkin ylämäkiä ja alamäkiä oli paljon edessä. Puolassa hänen oli vaikea niellä tallimääräystä, joka lopulta pilasi Fordin kaksoisvoiton.

Ralliuran ohella ylä- ja alamäkiä oli raha-asioissa ja rakkaudessa. Jari-Matti  siirsi "kirjansa" Monacoon 2008. Parisuhteen seurauksena asuminen joutui verottajan luupin alle. Seurauksena vuosilta 2012 - 2017 tuli mätkyjä yli 5 miljoonaa euroa. Parisuhde revitti palstamillimetrejä, lopulta Jari-Matti perui häät ja suhdekin päättyi.

Kirjan ilmestymisen jälkeen menee kyllä paremmin, eli "verovelat" on maksettu ja Jari-Matti on Toyotan tallipäällikkönä, Kalle Rovanperä voitti Toyotalla MM-kultaa kaudella 2022 (22-vuotiaana). 

Jari-Matti Latvala, elämän erikoiskoe on kirjana onnistunut juuri siinä, miksi se on kirjoitettu. Hyvä olisi mahdollisiin uusintapainoksiin kirjoittaa pari uutta lukua, on muutama haaste selättynyt.

Tämäkin oli alelaarin 2 euron helmi.

Keijo Leppänen Keihäsmies

 

Keijo Leppänen: Keihäsmies, Tero Pitkämäen elämä, Tammi 2020, sivumäärä 231 ja lisäksi tilastot, hakemistot ja valokuvat.

Tero Pitkämäki (s. 1982 Ilmajoki) on 2000-luvun suomalainen keihäsmies, jos katsoo arvokisamitalien määrää, olympiapronssi, MM-kulta, hopeaa ja pronssia, EM-hopeaa ja pronssi. Lisäksi Pitkämäki on voittanut 10 Timanttiliigan osakilpailua. Ennätys on kaudelta 2005, lukemat olivat 91,53. Se on toiseksi pisin suomalaisen heitto uudella keihäällä (vain Aki Parviainen 93,09, Tero Pitkämäki 91,53 ja Seppo Räty 90,60 ovat ylittäneet suomalaisista  90 metriä).

Terolla kausi 2005 oli tilastollisesti paras, vaikka hän jäi koti-MM-kisoissa neljänneksi. Seuraavana vuonna 2006 tuli EM-hopea ja 2007 MM-kulta. Vuoden 2008 olympiakisoista Pitkämäki saavutti olympiapronssin. Uran viimeinen arvokisamitali oli MM-pronssi vuonna 2015. Uran dramaattisin hetki oli 2007 Rooman Timanttiliigan kisoissa, kun Pitkämäen heittämä keihäs osui pituushyppääjä Sdirin kylkeen. Sdiri palasi vuonna 2008 pituushyppypaikalle.

Kirjassa on minusta väkinäisiä tai noloja lapsuusmuistoja, inttikokemuksia Niinisalosta ja tilastojen läpikäyntiä, ja kilpakumppanien kommentteja, lisäksi Tero kommentoi menneitä keihäänheittäjiä alkaen Jonni Myyrästä, joka voitti kaksi keihäskultaa vuoden 1920 ja 1924 olympiakisoissa ja kuoli 1955.

Minusta tämä kirja summasi hyvin Teron uran, mutta lukukokemuksena se oli minusta hyvin vaisu heitto yli sektorin ja vielä yliastuttu. En tiedä, missä syy siihen, että Keijo  Leppänen ei saanut "kirjoituskynäänsä" oikeaan kulmaan eikä pönkkä pitänyt.

Tero Pitkämäki on kuitenkin hyvä urheilija, ja nykyisin valmentaa keihäänheittäjä Oliver Helanderia, jonka ennätys on 89,83, joka tulos on neljänneksi paras uudella keihäällä, Antti Ruuskanen on heittänyt viidenneksi pisimmälle suomalaisista 88,98. Seppo Räty on heittänyt keihästä 96,96, mutta keihäsmalli on "kielletty", itäsaksalainen Uwe Hohn heitti vanhalla keihäsmallilla 104,80 vuonna 1984.

****

Keihäsnaisia on ollut Suomessa Tiina Lillak MM-kultaa 1983, Olympiahopeaa 1984 ja hänellä oli ME ja ennätys "vanhalla keihäsmallilla" 74,76, Päivi Alafrantti EM-kultaa 1989, Mikaela Ingberg MM-pronssia 1995  ja kaksi EM-pronssia, Heli Rantanen Olympiakultaa 1996. Paula Tarvaisella on nykykeihään Suomen ennätys 64,90.

Antti Tuomainen: Tapahtuu huomenna

 

Antti Tuomainen: Tapahtuu huomenna, Kirjakauppaliitto 2023, sivumäärä 133.

Kirjan sai syyskuussa 2023 kylkiäisenä, kun osti kirjoja yli 20 eurolla kirjakaupasta 4-10.9.2023.

Tarinan päähenkilö Petteri Puulasmaa on poispotkittu lobbari, yksinhuoltaja ja asuntovelallinen. Hän yrittää pysyä yhteiskunnan rattaissa  pestautumalla puhelinyritykseen ennustajaksi, vaikkei tiedä, mitä huomenna tapahtuu.

Teos on juonivetoinen, varsin ennalta arvattava "seikkailu", joka kiehtoo eniten varmasti alle teini-ikäistä lasta?

Puulasmaa ennustelee rikollisen pomonsa Uumajan käskytyksessä nimellä Richard. Rahaa kuluu lakimieheen, joka pyörittää huoltajuustaistelua Helmi-tyttärestä, joka asuu Petterin kotona ja on fiksumpi isäänsä. Äiti on muuttanut kommuuniin Tanskaan.

Naispoliisi Ilona Laukkanen on Uumajan perässä. Muiden konnuuksien lisäksi Uumajalla on tähtäimessä Puulasmaan äveriäs asiakas tai hänen rahansa.

Tämä hieman muistuttaa Eve Hietamiehen yh-isä sarjaa, mutta tämä on enemmän tasolla pertsajakilu, jossa on sopivasti juonenkäänteitä ja sitten koittaa onnellinen loppu. Kylkiäiskirjaksi mukava, mutta tällä ei saada Nobelia, eikä edes Finlandiaa, mutta joku saa helppolukuisen kirjan ja hyvän mielen, sekin on tärkeää.

Anais Nin: Kuuaurinkojuhla

 

Anais Nin: Kuuaurinkojuhla, Alkuteos Collages 1964, suomentanut Raija Mattila, Otava 1976, sivumäärä 124.

Renate varttuu Wienissä, jota kuvataan patsaiden kaupungiksi. Hän tapaa Brucen, joka kirjoittaa kirjoja ja Renate maalaa tauluja. Renate ja Bruce matkustavat Meksikoon ja siellä Bruce pettää Renatea poikien kanssa. Myöhemmin Bruce kertoo, ettei anna muille mitään, mikä olisi Renatelta pois ja niin he lähtevät purjehtimaan. Bruce pelastaa Renaten maastopalolta ja Renate maalaa hänet Panina (lienee kreikkalainen jumala). Kirja sisältää useita henkilöitä ja heidän tarinoitaan, johon liittyy metaforia ja opetuksia (tai tulkitsin niin).

Renate muuttaa Kaliforniaan, maalaa ja emännöi myöhemmin Paradice Inn majataloa. Luvun verran käsitellään keittiömestari Henriä, joka tekee antaumuksella a la carte pöperöitä, joita ihmiset eivät arvosta kuin ennen, se saa Henrin muistelemaan menneitä, niitä oli paljon, kun ikää oli kertynyt yli 80 vuotta. Renate maalaa korppitaulun ja ottaa itselleen yhden ihmisen "ylimääräiseksi käyneen" lemmikkikorpin. Korpissa on jotain, joka muistuttaa häntä itseään.

Renate ottaa kyytiin vanhaa papparaista, Will Rogersia, joka  hengenpelastaja. Rogers oli mennyt naimisiin ja vaimonsa saanut  lapsia, mutta seinät ahdistivat. Sen vuoksi hän alkoi touhuata yhä enemmän asioita rannalla ja muutti asumaan luolaan hylkeet kavereinaan.

Varda asui omistamallaan höyrylaivalla. Hän tekee värikkäistä kankaista kollaaseja, mistä kaiketi tulee opuksen nimi. Hän muovaa "naiset heteiksi ja kukat naisiksi". Vardan mukaan mikään ei kestä, jos sitä ei muuta myytiksi. "Paratiisi oli kokoelma naisia, joilla oli hetkelliset ominaisuudet ... hän oli alkemisti, joka etsi vain sitä minkä voi muuttaa kullaksi ... hän upotti siveltimensä siitepölyyn, mykkyyteen, kuherruskuukausin, ja hänen naisensa olivat vaihdettavia ja liikkuvaisia. ... jokaista kollaasia rikasti uusi haaremi .. uskollisuus naisen tuottama euforiaan". 

Kirjassa on vastaavia satunnaisia ihmisiä ja tarinoita, ja kaikki päättyy Wieniin patsaiden kaupunkiin.

Ehkä tämä on kutittanut jotakin ihmisten sisällä 1960- ja 1970-luvulla, kirjailija Anais Nin (1903 - 1977) on ollut 61-vuotias julkaisuhetkellä. Joko kieli tai käännöksen kieli on hieman kankeaa, mutta jos nettilähteisiin voi luottaa, Anais Nin on ollut suosittu. Pariisissa ollessaan Anais Nin kyhäili (ilmeisesti rahasta) eroottisia novelleja 1940-luvulla.

Pekka Perttula: Ahti Pekkala

 

Pekka Perttula: Ahti Pekkala, poliitikko ja valtiovarainministeri, Minerva 2021, sivumäärä 373.

Ahti Pekkala (1924 - 2014) oli keskustaspoliitikko, joka toimi valtiovarainministerinä yhtäjaksoisesti 26.5.1979 - 31.1.1986, kolmen hallituksen aikana. Keskustapuolueen kansanedustajaksi Pekkala oli valittu 1970 vaaleissa. Kirjoittaja Pekka Perttula (s. 1960) toimi Keskustan puoluesihteerinä 1990-luvulla.

Yllä oikeastaan hyvä orientaatio kirjaan, eli ollaan syvällä maalaisliittolaisessa perinteessä. Ahti Pekkala syntyi maalaistaloon Haapavedellä ja toimi 1950-luvulta lukien Osuuskassan hoitajana ja johtajana. Isänsä oli ollut perustamassa osuuskassaa. Tätä ennen Ahti-poika varttui, kävi keskikoulun ja suoritti asevelvollisuuden 1943-1945 ja joutui rintamallekin.

Kirjan kertomusta taustoittaa Suomen poliittiset tapahtumat, sota, Pekka Peitsen (siis Urho Kekkosen) kirjoitukset Suomen Kuvalehdessä. Kekkosen täpärä valinta presidentiksi vuonna 1956.  Ahti Pekkala oli yksi UKK:n valitsijamiehistä. Pekkalan tie eduskuntaan "kesti", hän oli nuorisoseurassa, sitten liittyi Maalaisliittoon. Vuonna 1953 hänet valittiin Haapaveden valtuustoon. Kansanedustajaksi hän pyrki 1966, mutta vasta 1970 vaaleissa valittiin. Pekkala oli yksi Kepun varapuheenjohtajista. Pekkala toimi yhdet valtiopäivät eduskunnan puhemiehenä (1978-1979). Sen jälkeisiin aikoihin liityy Johannes Virolaisen korvaaminen Paavo Väyrysellä Kepun puheenjohtajavaalissa. Pekkala kannatti Ahti Karjalaista Kepun presidenttiehdokkaaksi 1982, kun presidentti Kekkonen oli eronnut. Pekkala istui tuolloin Mauno Koiviston hallituksessa, jota kovin yritettiin kaataa presidenttipelin tuoksinassa. Keskusta oli hallituksessa, vaikka sillä oli "vain" 36 paikkaa ja istumisesta huolimatta heilutti tuoleja parhaansa mukaan. Vaalien voittaja ja toiseksi suurin puolue Kokoomus oli ulkona, vaikka sillä oli peräti 47 kansanedustajan paikkaa.

Vuoden 1983 vaaleissa Kokoomus otti hieman takapakkia, SDP voitti Manu-ilmiön vuoksi. SKDL hävisi yhdeksän paikkaa. Ahti Pekkala jatkoi Kalevi Sorsan hallituksen valtiovarainministerinä ja joutui esittelemään Ahti Karjalaisen potkut presidentille.

Ahti Pekkala erosi hallituksesta 31.1.1986 ja siirtyi Oulun läänin maaherraksi, josta toimesta näki, mitä tuhoa niitti rahamarkkinoiden vapautuksen jälkeinen lama ja pankkikriisi..

Kirjana tämä oli paljolti kepulaisuuden historia, eikä se osuus minua juuri kiinnostanut, mutta toisaalta teos avasi ikkunan 1900-luvun poliittiseen mittelöön. Kekkosen aikana Keskusta oli voimissaan, mutta Koiviston aikana demarit olivat vallankahvassa.

Koiviston ajasta on tullut tv-ohjelma, myös Pekkala näkyi kuvissa.

Kahden euron ale-laarikirjaksi aivan kelvollinen ostos.

Rex Stout: Keihäskäärme

Rex Stout: Keihäskäärme, alkuteos Fer-de-lance 1934, suomentanut Reijo Kalvas  Viihdeviikarit 1989, sivumäärä 255.

Keihäskäärme on ensimmäinen Rex Stoutin Nero Wolfe -dekkari. 

Nero Wolfe on New Yorkin Läntisellä 35. kadulla asuva massiivinen älykäs etsivä, joka ratkoo rikokset lähinnä istumalla asunnossaan. Wolfella on rikosten selvittämiseen palkattua henkilökuntaa. Dekkarien ironinen ja hauska minä-kertoja Archie Goodwin on "yleismies", joka tekee kenttäetsivän hommia ja hoitaa Wolfen taloudelliset asiat ja palkkaa lisäksi tarvittaessa lisävoimia etsiväkolmikosta Fred Durkin, Saul Panzer ja Orrie Cather. 

Nero Wolfella on kaksi intohimoa orkideoiden ihaileminen ja kulinaristiset nautinnot. Wolfen orkideoita hoitaa Theodore Horstmann ja keittiössä herkkuja tekee sveitsiläinen kokki Fritz Brenner. Nero Wolfen motiivi ratkaista rikokset on raha, jotka hän käyttää henkilökunnan palkkoihin, asuntoonsa, orkideoihin ja ruokaan. Tässä osassa Nero Wolfe toteaa lakonisesti asiakkaalle, että "ei ole kenenkään ystävä, mitä voitte maksaa". Palkkioasia muistuttaa tv-sarja Matlockia, mutta rikoksia ratkova puolustusasianajaja Matlock on joviaali tyyppi.

Sarjan edetessä Nero Wolfesta aukeaa muitakin puolia, eli kyllä hänelle on muitakin tärkeitä asioita kuin oma rauha, raha orkideat ja ruoka.

Archie Goodwin on toisenlainen aisapari kuin tohtori Watson Sherlock Holmesille tai kapteeni Hastings Hercule Poirot'lle. Archie on pystyvä etsivä, joka tekee mitä Nero Wolfe käskee. Hän on naimaton ja  ihastuu helposti, mutta pitää vapaudestaan kiinni. Hänen kerrontatyylinsä on ironista ja ajoin hyvin humoristista. Hän on myös terävä. 

Keihäskäärme -tarinan alussa etsivä Durkinin vaimon ystävä Maria Maffei kertoo huolensa Nero Wolfelle ja lupaa maksaa, jos Wolfe selvittää veljensä Carlon katoamisen, jota poliisi ei tutki. Carlo löytyy pian murhattuna, mutta Carlon leikkaaman sanomalehtijutun avulla Wolfe pääsee rahakkaammalle apajalle. Yliopiston rehtori  Oliver Barstow (58 v) on kuollut sydänkohtaukseen golf-kentällä. Kuolema on todettu luonnolliseksi, mutta Wolfe saa aikaan uuden kuolemansyyntutkimuksen. Rehtori Barstow on murhattu. Barstowin vaimo  Ellen lupaa murhan selvittämisestä lehdessä suuren palkkion. Barstowin tytär Sarah saapuu Nero Wolfen luo ja vetoaa Nero Wolfeen, etteivät verikoirat penkoisi tapausta, koska pelkää, että murhaaja on perheestä. Nero Wolfe lähettää Sarahin ihailemaan orkideoija, joita on kolmessa erillisessä huoneessa.  Soitettuaan muutamia puheluja Nero Wolfe rauhoittaa lisää orkidea-terapiaa saanutta tytärtä. Ajojahti alkaa. Nero Wolfen tavoitteena on noudattaa sopimusta, hän ei siis paljasta murhaajaa poliisille, ellei sopimus sitä edellytä.

Nero Wolfe ratkaisee murhan selvittämällä kaikki pikku asiat. Läpimurto tulee caddyjen puhuttamisessa (golfissa mailapoika = caddy, caddie). Wolfe kertoo mailapojille kokeesta, jossa psykologian opiskelijoiden luennolle oli tullut kolme miestä, A oli osoittanut B:tä aseella ja C oli tullut väliin. Tilanne päättyi, ja opiskelijat saivat kirjoittaa, mitä tapahtui. Kaikki tarinat olivat hieman erilaisia. Ase oli myös kertomusten mukaan A:lla, joidenkin mukaan B:llä ja jopa C:llä. Wolfe saa kielenkannat aukeamaan ja tutkimuksissa tulee läpimurto. Loppuhuipennus on pitkä, jotta konna saadaan kiinni, ja vaarattomaksi, hän on ottanut Wolfen tähtäimeensä. Myös Carlo Maffein kohtalo selviää.

Juonta en avaa enempää, mutta teos oli viihdyttävä. Kirjan kannessa on käärmeen tapainen. Kirjan nimi viittaa  Keski-Amerikan keihäskäärmeeseen (Bothrops asper). 

Tässä avausosassa Nero Wolfe joutuu luopumaan tynnyrioluesta ja hän juo jatkossa pullotetua olutta, jota haetaan kaupasta. Nero Wolfe etsii mieluisaa olutmerkkiä. Tarina tapahtuu alkukesästä 1933. Silloin ei ollut tv:tä, ei matkapuhelimia, eikä internettiä, mutta puhelin toimii, posti ja ihmiset liikkuivat. Eletiin siis ennenkin.

*****
Nero Wolfe -dekkareista
Rex Stoutin dekkareiden salapoliisi on New Yorkin asunnossaan viihtyvä iso ja lihava Nero Wolfe, joka ratkaisee kerättyjen tietojen ja älykkyytensä avulla rikokset. Nero Wolfe ei ole empaattinen. Wolfen apulainen Archie Goodwin on dekkarien kertoja, hyväntahtoinen, mutta kyyninen.  Archie Goodwin hoitaa myös Wolfen talousasiat. Wolfe tarvitsee paljon rahaa, eli isoja shekkejä, jotka Goodwin tallettaa pankkiin. Nero Wolfella on kaksi intohimoa orkideoiden ihaileminen ja kulinaristiset nautinnot. Wolfen orkideoita, joita on yli 10 000,  hoitaa Theodore Horstmann.  Keittiössä herkkuja loihtii sveitsiläinen kokki Fritz Brenner. Brenner vie aamiaisen Wolfelle kello 8.15, Wolfe menee hissillä kasvihuoneeseen kello 9 ja viipyy siellä ihailemassa orkideoja  kello 11 asti, jonka jälkeen Nero Wolfe siirtyy toimistoonsa. Wolfe ihailee orkideoita vielä klo 16-18. 
****
Yhdysvaltalaisen Rex Stoutin (1886 – 1975) Nero Wolfe -sarjaan kuuluu yhteensä 33 dekkaria, ja 14 lyhyempää juttua, jotka kirjoitettiin  vuosien 1934 ja 1975 välillä. 

Aion jatkossa blogata koko sarjasta, jos saan kirjat käsiini ja saan ne luettua, aiemmin olen blogannut (vain) neljästä Nero Wolfe -dekkarista.

1. Keihäskäärme, Fer-de-Lance, 1934, Jännityksen mestarit 30. 

2. Pelokkaitten miesten liitto, The League of Frightened Men, 1935, SaPo 336. 
3. Puuttuva lenkki, The Rubber Band, 1936 Jännityksen mestarit 52 
4. Punaisen rasian arvoitus, The Red Box, 1937 SaPo 385
5. Liian monta kokkia, Too Many Cooks, 1938 , Sapo 240 

6. Caesar on kuollut, Some Buried Caesar, 1939 SaPo 26 

7. Yli kuolleen ruumiini, Over My Dead Body, 1939 Sapo 362 

8. Missä on testamentti?  There’s a Will, 1940 Sapo 371, 

9. Kadonnut ääni, The Silent Speaker, 1946 Sapo 14

10. Liian monta naista, Too Many Women, 1947 Sapo 209.
11. Liian monta kuolemaa, And Be a Villain / More Deaths than One, 1948 Sapo 10.
12. Toinen tunnustus, The Second Confession, 1949 Sapo 371
13. Parhaissakin perheissä, In the Best Families /Even in the Best Families, 1950 SaPo 40
14. Kuoleman käsikirjoitus, Murder by the Book, 1951  Sapo 77
15. Nero Wolfe pesee kätensä, Prisoner’s Base / Out Goes She, 1952 Sapo 380
16. Kultaiset hämähäkit, The Golden Spiders, 1953 Jännityksen mestarit 40
17. Mustan vuoren varjossa The Black Mountain, 1954 Jännityksen mestarit 6
18. Ennen keskiyötä, Before Midnight, 1955 Sapo 45. 
19. Viittä vaille vainaja, Might As Well Be Dead, 1956 Sapo 126
20. Jos kuolema uinahtaa, If Death Ever Slept, 1957 Sapo 144
21. Samppanjaa yhdelle Champagne for One, 1958, SaPo 64
22. Murhaajan tyyliin, Plot It Yourself / Murder in Style, 1959 Sapo 383
23.  Liian monta asiakasta  Too Many Clients, 1960 Sapo 265
24. Lopullinen ratkaisu, The Final Deduction, 1961 Jännityksen mestarit 19
25. Viimeinen siirto, Gambit, 1962 Sapo 392
26. Löytölapsi The Mother Hunt, 1963 SaPo 75
27. Oikeus kuolla, A Right To Die, 1964 Sapo 250
28. Ovikello soi, The Doorbell Rang, 1965 Sapo 80
29. Murha makuuhuoneessa, Death of a Doxy, 1966 Sapo 282
30. Isätön tyttö, The Father Hunt, 1968 Sapo 395
31. Kesävieraan kuolema, Death of a Dude, 1969 Sapo 400
32. Kuolema pöytälaatikossa, Please Pass the Guilt, 1973 Sapo 404
33. Nero Wolfen viimeinen juttu, A Family Affair, 1975 SaPo 409.

Novellikokoelmat (suomennetut(
34. Ei aivan tarpeeksi kuollut, Not Quite Dead Enough, 1944 Jännityksen mestarit 61. 
35. Liian monta etsivää, Three For the Chair, 1957 Jännityksen mestarit 67.