Andre Gide: Vääränrahantekijät

 

André Gide: Vääränrahantekijät, alkuteos Les faux-monnayeurs, 1925, suomentanut  Yrjö Kaijärvi, Otava 1967, sivumäärä 390.

Vääränrahantekijät on ranskalaisen kirjallisuuden nobelistin André Giden (1869 - 1951) pääteos. Se ei ole perinteinen romaani, joskin 101 vuodessa romaanit ovat kehittyneet tähän suuntaan. Vääränrahantekijät kertoo muutaman yläluokan pariisilaisperheen värikkäästä ja minusta oudosta elämästä, ja pääpaino on perheen lasten nivoutuminen tapahtumiin. Romaani vie  montaa juonta ja henkilöhahmoa eteenpäin. Romaanin keskiössä on kuitenkin kirjailija Édouard, joka yrittää kirjoittaa romaania "todellisuudesta". Teoksessa on Édouardilla on joko suora side romaanin henkilöihin tai vähintään välillinen. Kirjailija vie isoa laumaa päähenkilöitä eteenpäin. 

Romaani itsessään alkaa, kun ylioppilastutkintoon valmistautuva 17-vuotias Bernard Profitendieu lukee äitinsä kirjeitä, ja tajuaa olevansa äidin syrjähypyn tulos. Bernard ei ole tullut toimeen "isänsä"  Albericin kanssa. Alberic Profitendieu toimii tuomarina, hän on konservatiivinen perheenisä. Bernardin äitiä Marguerite'a ei esitellä kirjassa, eikä hänen rakastajaansa eli Bernardin isää ei "ilmaista" lukijalle. Perheen äiti on perinyt rahaa. Parilla on vielä poika Caloub, tyttö Cecile ja Albericin poika asianajaja Charles.  Bernard kirjoittaa jäähyväiskirjeen ja poistuu kotoaan. Hän yöpyy koulukaverinsa Olivier Molinierin luona. Molinierit on omituisin perhe kirjassa. Isä Oscar Molinieri on oikeuden tuomari, hän on Albericin kollega ja myös itsetietoinen yksinkertainen setämies. Oscarin vaimo ja lasten äiti on Pauline on järkevä, mutta alistunut avioliitossaan. Lapsista vanhin on Vincent, hän opiskelee lääkäriksi. Sitten on Olivier ja nuorin lapsi on Georges. Bernard ja Olivier tuntevat toisiinsa vähintään kiintymystä, mutta luultavasti ei rakkautta. Édouard tai Edouard X, kuten häntä myös kutsutaan on kirjailija ja  Paulinen velipuoli, hän on tulossa Englannista Ranskaan. Edouard kirjoittaa päiväkirjan lisäksi romaania  Vääränrahantekijät. Edouard tuntee Laura Douvieursin, joka on naimisissa Felix Douviers'n kanssa. Vincentillä on suhde Lauran kanssa, josta Laura tulee raskaaksi. Vincent Molinieri jättää Lauran yksin. 

Kirjan juoni muuttuu vielä monisyisemmäksi ja saadaan toimimaan sarjalla sattumia, jotka yhdistävät eri henkilöhahmoja. Välillä Edouard pohtii, minkälaisen romaanin haluaa kirjoittaa. Romaanin kolmannessa ja viimeisessä osassa tapahtumat menevät osin traagiseen suuntaan. Kaikesta huolimatta Vääränrahantekijät ei ole juonivetoinen teos, koska useat juonilangat jäävät kesken, kuten elämässäkin ja pääpaino on teemoissa.

Vääränrahantekijät tarkastelee myös ihmisten rooleja ja käyttäytymistä, mikä on oikeaa ja väärennyttyä. Romaani on ankea ja osalta tapahtumista hyvin ongelmallinen, mutta Andre Gide näyttää olevansa loistava kirjailija. Hän sai kirjallisuuden Nobel-palkinnon vuonna 1947.

Alla hieman enemmän henkilöistä ja juonesta, älä lue jos haluat lukea romaanin ilman pohjustusta.

Teoksen alussa on Giden omistus Martin du Gardille "syvän ystävyyden osoitukseksi". Martin du Gard (1881 - 1958) on kirjallisuuden nobelisti vuodelta 1937. Hän siis oli Gide'tä nuorempi, mutta sai Nobelinsa ensin. Martin du Gardin pääteos on Thibaultin suku, joka oli lopulta 10-osainen ja julkaistiin vuosina 1922-1940. Thibaultin suvussa on muutamia yhtymäkohtia Vääränrahantekijöihin, kuten Thibaultin yläluokkainen pariisilaisperhe, joka on erikoinen. Perheen pojan karkaaminen kotoa, itsemurha, sen yrittäminen tai sillä uhkailu. Lisäksi esitellään poikien välistä kiintymystä, sitä että isällä on avioliiton ulkopuolisia suhteita, eikä isä ymmärrä poikaansa. 

Vääränrahantekijöiden henkilökatras

Edouard X romaanin keskushahmo, kirjailija, ja on Andre Giden alter ego. Hän ohjailee romaanin sivuilla henkilökatrastaan ja juonenpätkiä. Edouardin kilpailija on rappeutunut kreivi de Passavant, jonka kirja Rekki myy hyvin. Passavantin luona asuu lady Lilian Griffith, jonka aviomies on Englannissa. Edouard edustaa hyveellisyyttä, ja kreivi ja lady paheellisuutta. Kreivillä ja Ladylla ei ole suhdetta, vaan de Passavant lienee kiinnostunut nuorista pojista? (Asiaa ei minusta sanota suoraan, mutta monta kertaa epäsuorasti). Edouard on Pauline Molinierin velipuoli, tuntee Azais-Vedelin perheen, ja erityisesti Laura Douviersin.

Profitendieut
Alberic Profitendieu on virkaintoinen ja kunnianhimoinen tuomari, joka haluaa pitää perheensä vaimon Margueriten ja lasten Bernardin, Caloubin, Cecilen koossa. Charles vain vilahtaa jutussa. Alberic on  joustava, vastuuntuntoinen ja "hyvä ihminen". Romaani on dickensiläinen, sillä hyville henkilöhahmoille käy paria poikkeusta huolimatta hyvin, ja pahoille käy huonosti.

Molinierit 

Oscar Molinier on perheen pää, heikko ihminen, pettää Pauline vaimoaan, Oscar on tyhmäkin, sillä säilyttää "hoitojensa" kirjeet, tuskin hän on hyvä tuomarikaan. Vaimo Pauline on hyvä äiti, mutta ei voi miehensä kasvatusmenetelmille mitään, Oscar ei mitenkään rajoita lastensa tekemisiä. Vincent on vanhin pojista. Hän opiskelee lääkäriksi, mutta luulee kantavansa tuberkuloosia, saattaa parantolassa Lauran raskaaksi. Vincent hullaantuu kreivi de Passavantin yllytyksestä rahapeleihin ja sitten solmii suhteen naimisissa olevaan lady Griffithiin. Vincent hurahtaa kaloista,  muuttaa Afrikkaan ... loput jätän kertomatta, mutta erikoinen kaveri. Olivier on keskimmäinen pojista, "kiintynyt" Bernardiin, mutta ajautuu Vincentin pelivelkojen takia kreivi de Passavantin vaikutuspiiriin, ja sihteeriksi. Mitä kreivin ja Oscarin Korsikan matkalla tapahtui, en tiedä. Kreivi lahjoi Oscaria lupaamalla tälle aikakausilehden  päätoimittajuuden. Olivier läpäisee ylioppilastutkinnon, mutta on herkkä runoratsu, ja joutuu vaikeuksiin, lopulta Oscarille, joka on viaton, käy hyvin. Georges on perheen kuopus, ja on jo nuorisorikollinen. Hän varastaa kotoa rahaa, on pöllinnyt kaappien avaimet. Lisäksi hän on kähveltänyt isänsä rakkauskirjeet. Lisäksi hän on hakeutunut Azais-Vedelin koulussa rikolliseen seuraan, ja on käynyt bordellissa ja levittää vääriä kultafrangeja. Georges on sangen uppiniskainen ...

Vedel Azaiz'n suku. Vanhaherra Azais koulupensionaatin johtaja. Azaisin vävy pastori Prosper Vedel pyörittää ääriuskonnollista koulua, mutta talousasioista vastaa perheen tyttäristä vastuunkantaja Rachel. Laura Douvieurs on toinen tytär ja kolmas Sarah. Perheessä on kaksi poikaa Armand, joka asuu koulukompleksissa ja Alexandre, joka on muuttanut ahdasmielistä ilmapiiriä pakoon Afrikkaan. Myös Sarah ja Armand kapinoivat ahdasmielisyyttä vastaan. Bernard on loppuosissa koulussa töissä ja nukkuu Sarahin kanssa samassa vuoteessa.

Georges Molinieri käy Azais'n koulua. Kirjan lopun traagiset käänteet näytellään juuri siinä koulussa. Eräät pojat Georges mukaanlukien toimivat rikollissyndikaatin (joka jää arvoitukseksi) käsikassarana, ja levittävät vääriä kultafrangeja. Koulun mätämuna on esittelyittä jäävä Gheridenisol, joka saa Georgesin ja muutaman muun tekemään likaisen työn. Gheridenisol myöskin myllyttää ja yllytää koulukiusausta, joka johtaa traagisiin seurauksiin. Gheridenisol on liian ovela jäädäkseen kiinni. Koulussa opettaja vaatii palkankorotusta.  Talous on kuralla, sillä rahaa on kulunut perheen toisen pojan Alexandren Afrikan matkaan. Kirja on harsittu mestarillisesti kasaan.  Siihen ymppäytyy musiikkimies vanhaherra La Perouse, joka houkutellaan koulun opettajaksi (pelastajaksi). Hänellä on pojanpoika Boris, jonka Edouard toi hoitolasta Sveitsistä. Boris näyttelee lopussa traagista narrin osaa.  (Hänen kuolemansa tulkitaan itsemurhaksi, vaikka kyse oli Gheridenisolin masinoimasta murhasta).

Ehkä en viitsi paljastaa juonesta enempää. Luin ranskankielisen analyysin, ja se on kovin toinen kuin itselläni. Siinä väitetään kreivin ja kirjailijoiden olevan kiinnostuneita pojista. Lisäksi lopussa ilmenevä outo vääränrahanlevitys olisi symbolisella tasolla kuvaus ihmisen valehenkilöllisyydestä. Itse pidän romaania paljon monipuolisempana, siinä on paljon eri teemoja, on juoneltaan paikoin jännittävä, kuten monet klassiset romaanit.  Lisäksi siinä on modernin romaanin piirteitä, eli kerrontatekniikat ovat moninaiset. Minusta monien henkilöiden ja tapahtumuen vyörytys on myös  dickensiläisyyttä, eli kaikilla hahmoilla on oma rooli juonessa, lisäksi  Bernardille ja hänen "otto"isälleen käy hyvin, kuten Laurallekin, monelle muulle ikävälle ihmiselle käy huonosti.

Olen blogannut Giden henkilökohtaisemmasta kirjasta Ellei vehnänjyvä kuole

*****

André Gide (1869 - 1951) voitti Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1947.

Olli Marttila: Safaritarinoita

 

Olli Marttila: Safaritarinoita, Tammi 2023, sivumäärä 181.

Olli Marttilan  (s. 1954) Safaritarinoita teos kertoo aivan yksikertaisesti tarinoita safareista. Käsitykseni mukaan Marttila on julkaissut paljon kirjoja ja 2000-luvulla etupäässä Tansaniasta, jossa hän on ollut vuodesta 2001 tutkijana.

Tansania on itäisessä Afrikassa ja on Intian valtameren rannalla. Pohjoisessa rajanaapuri on Kenia ja siellä on myös Victorian järvi. Lännessa rajan takana on Kongon demokrattinen tasavalta ja Tanganjiikkajärvi. Tansanian pinta-ala on 945 000 neliökilometriä ja asukasluku on 72,5 miljoona. Alue oli Saksan siirtomaa 1885-1919 ja sen jälkeen Iso-Britannian hallinnassa. Itsenäinen Tansania muodostui 1964, kun Zanzibar ja Tanganjika yhdistyivät.

Safari tarkoittaa matkaa, missä "katsellaan luontoa ja etenkin eläimiä", edelleen luulen, että safari on sellainen matka, missä rikkaat valkoiset  kulkevat alkuperäisväestön avustamana luonnossa katsellen villieläimiä. Oletan, että safaristit matkustavat Tansaniaan lentokoneella.

Marttila on kirjoittanut safareista lyhyitä tarinoita. Ne ovat osuvasti kerrottu ja hyvin kuvattuna, mutta minut ne jättivät kyllä aika ulkopuoliseksi. Se johtuu ehkä ennakkoasenteestani, minusta safari-matkailu on turhaa, eikä minua asia kiinnosta. Safarimatkat ovat myös epäekologisia lentomatkojen vuoksi.

Voi tietenkin olla, että safarimatkailu jollain lailla edistää luonnon säilymistä, mutta oma mielipiteeni on silti kielteinen. Turismin vuoksi tehdään teitä. parkkipaikkoja ja rakennelmia, tällöin puut hakataan, kasvit lanataan ja eläinten reviirit pienenevät. Tämä ei ole luonnollisesti Marttilan vika.

Christina Rivera Garza: Liliana's Invincible Summer

 

Christina Rivera Garza: Liliana's Invincible Summer, Bloomsbury 2023, sivumäärä 309.

Christina Rivera Garza (s. 1964) on palkittu meksikolainen naiskirjailija ja professori. Tämä teos Lilianan voittamaton kesä julkaistiin espanjaksi 2021 ja englanniksi vuonna 2023, vuonna 2024 se voitti Pulizer-palkinnon.

Teos  kertoo kirjailijan pikkusiskon Lilianan traagisen tarinan. Pikkusisko oli arkkitehtiopiskelija, jolla oli maailma avoin ja elämä edessään, Hänet murhasi mustasukkainen ex-poikaystävä heinäkuussa 1990. Murhan tekijä on tiedossa, mutta ei häntä ei otettu kiinni eikä hän ole vastannut teostaan, hän kuoli 2020. Kirjassa on hänen nimensä, mutta en mainitse sitä tässä, murhaajat eivät tarvitse muistelua.

Kirjailijan synnyinmaa on Meksiko, mutta Christina Rivera Garza toimii professorina Texasissa. Tässä kirjassa hän palaa kolmenkymmenen vuoden kuluttua 2019 selvittämään, mitä "virallisesti" ja "oikeasti" viranomaistahot tekivät ja sen jälkeen kirjoittanut kollaasin tapauksesta. Kirjailija on käyttänyt kirjassaan lähteinään virallisia dokumenttejä, ja sisaren elämän valottamiseksi hänen kirjeitään, päiväkirjojaan, puhelinmuistioitaan, kalentereita, valokuvia, muistilappuja ja kirjailija on puhunut siskon tuntevien henkilöiden kanssa. Teos ei ole dokumentti, mutta se ei ole romaanikaan, internetissä se on luokiteltu non-fiktioksi.

Meksikossa asuu 133 miljoonaa ihmistä. Maata johtaa presidentti, joka on tällä hetkellä Claudia Sheinbaum (s. 1962). Claudia Sheinbaumin kausi alkoi 2024 ja hänen politiikkansa yrittää helpottaa Meksikon heikko-osaisten asemaa. Toinen pääpaino on suitsia väkivaltaa. Meksiko on maa, jossa tehdään suhteellisesti paljon murhia, pääsyyt  ovat huumejengien iskut ja toinen on "femicide", eli naisten surmat perheissä ja ylipäätään naisten murhat. Juuri tähän jälkimmäisen syyn takia kirjailijan sisar kuoli, ja se kerrotaan heti kirjan alkusivuilla. Meksiko oli Espanjan siirtomaa  300 vuotta 1521-1821, ja aika oli varmasti myös väkivaltainen. Teoksessa on joitain mainintoja 1900-luvun hallintokoneiston väkivallasta, vakavin tapahtui  2.10.1968, kun erikoisjoukot avasivat tulen mielenosoittajia kohti. He olivat aseettomia. Asiaan liittyy todella kuvottavia yksityiskohtia ja ajallisesti ja ehkä muutenkin asiaan liittyi Meksikon kesäolympiakisat 12 - 27.10.1968. Asiasta lisätietoa Ilta-Sanomien jutusta täällä.

Liliana murhattiin, kun hän oli 20-vuotias, hänen elämänsä päätti väkivaltaisesti entinen poikaystävä. Liliana oli älykäs ja itsenäinen nainen, opiskeli arkkitehtuuria ja oli uimari, minkä takia hän tapasi teininä ensimmäistä kertaa tulevan murhaajansa punttisalilla, jossa Liliana teki voimaharjoitteita uimavalmentajansa ohjeiden mukaan. 

Teoksen alussa selitetään tragedia ja kirjailija haluaa viralliset dokumentit haltuunsa. Hänet kuitenkin ohjataan aina seuraavaan virastoon, mutta dokumentteja ei löydy. Tämän jälkeen kirjailija kertoo lapsuuden perheestään isästä, joka oli maatalousinsinööri, joka "kehitti" perunan ja muiden kasvien viljelyä. Lapsuuden leikeistä, elämästä rajaseudulla ja koulussa. Lilianan elämä muuttuu, kun hän kirjoittaa päiväkirjaansa ensisuudelmasta.  Lähempänä tragediaa puheenvuoron Lilianasta saavat Lilianan ystävät yliopistosta.

Teos etenee traagiseen pisteeseen mutta myös se yli, eli ystävät kertovat muistoja, mutta myös perhe "jossittelee", sillä ihmisellä on tapana pohtia, olisiko ikävät tapaukset voitu ennakoida ja estää. Perhe antoi tyttärille vapauksia ja he opiskelivat yliopistossa ja Liliana asui ja opiskeli Mexico Cityssä, perhe asui Tolucassa noin 60 kilometrin päässä, mutta oli vaihe, jossa isä teki väitöskirjaa Euroopassa. Iso-sisko oli viitisen vuotta vanhempi. Lilianalla oli oma kaveripiiri. Jotenkin minulla tuli olo, että kukaan ei olisi voinut estää tragediaa, sillä poikaystävä tai tuolloin entinen poikaystävä oli hyvin ongelmallinen. Hän ajeli autolla Lilianan asunnon viereen, seuraili Lilanan elämää, vaikeutti sitä, pahoinpiteli, uhkaili ja jopa uhriutui ...

Teoksessa on paljon muuta Lilianan elämästä, mutta jota en kirjaa tähän, kamala tragedia.

Kirja on feministinen ja pohtii myös yhteiskunnan normeja, lakeja ja toimintaa. Useimmat elleivät kaikki yhteiskunnat ole patriarkaalisia ja ainakin jossain määrin misogyynisiä. Esimerkiksi abortti oli laiton Meksikossa vuoteen 2007 asti, asia on mennyt parempaan suuntaan. Vuonna 2023 abortista ei voida enää virallisesti rangaista missään osavaltiossa korkeimman oikeuden päätöksen perusteella. Meksikon koulujärjestelmä on ollut heikkotasoinen, siis julkinen koulutus, se johtaa siihen, että ne joilla on rahaa, laittavat lapsensa yksityiskouluihin. Meksikossa ei ole samanlaista "turvaverkkoa", jossa yhteiskunta pitää huolta, opintotuki, asumistuki, kouluruoka, ilmainen lukio myös kirjoineen, ilmainen korkeakoulutus, lapsilisät, Suomessa tätä ei arvosteta, eikä myöskään ymmärretä sitä, että kaikki on maksettu 18 vuotta ulkomaisella velalla. Taannummeko tässäkin asiassa köyhien valtioiden tasolle? Kirja antaa pontta hoitaa myös omat asiat kuntoon, ja tukea yhdenvertaisuustyötä. Yhteiskunnassa on oltava myös valistusta, mahdollisuus kunnolliseen ehkäisyyn ja aborttiin. Naisten oikeudet on turvattava, mutta myös miehiä on autettava, Suomessa yhä suurempi osa nuorista miehistä syrjäytyy tällä hetkellä koulutuksesta. Kirja herättää paljon ajatuksia, enkä ala erittelemään, mitä tuli mieleen, sillä se ei auta Lilianea. Maailma on epäoikeudenmukainen paikka.

Kirjailija pohtii myös uhreja syyllistäviä mekanismeja, jotka johtavat "entä jos silloin" - kysymyksiin. Kirjailija myöskin toteaa, että olen kaivannut Lilianea joka päivä. Kirjassa on termi No visible bruises, eli päällepäin ei näy mitään.

Kirjan nimi tulee Albett Camus'lta: "In the midst of winter I finally found there was within me an invincible summer..."  Talven keskeltä löysin vihdoin voittamattoman kesän. 

Liliane ei antanut periksi, hän pyrki elämään vapaana.

*****

Ihmettelin Lilianan päiväkirjaa, jossa ensisuudelmasta kirjattu My first kiss 31.11.1982. Marraskuussa on 30 päivää.

Tuija Siltamäki: Ihan hyvä

 

Tuija Siltamäki: Ihan hyvä, WSOY 2023, sivumäärä 144.

Tuija Siltamäki on kirjoittanut teoksen Ihan hyvä teemalla pärjäilyjä suoritusyhteiskunnassa. Kirjan on "taittanut" graafikko Saara Helkala.

Nykyisin ihannoidaan suorituksia, aikaansaamista ja menestystä. Instagramissa ja somessa on hienoja ihmisiä hienoissa kulisseissa. Se voi aiheuttaa paineita muille. Kirja pohtii, mitä kaikkea pitää odotusten mukaan suorittaa: liittyen opiskeluum, työhön ja perheeseen!

Oletan että kirja on suunnattu alle 25-vuotiaalle tai henkilöille, jotka ylisuorittavat koulussa, töissä tai elämässä. Kirjassa on nostettu käsittelyyn koulupaineet lukiossa, ja yliopistoissa, perheen perustaminen, työssä oleminen ja "ura". Lisäksi käsitellään koulukiusaamista, mielenterveyttä, ahdistusta, päihteiden käyttöä, liikunta- ja ravintosuosituksia sekä huijarisyndroomaa.

Kirja on helppolukuinen, siinä on tiedon ja tilastojen lisäksi "haastateltu" asian kokeneita.

Olisin halunnut pitää kirjasta, mutta minusta se oli todellinen huti. Kirjan perusvire oli se, että ihminen selviytyy päihdeongelmista esim. kokaiinin käytöstä ilman katkoa. Usea ongelma oli minusta yksinkertaistettu ja teoretisoitu.

Kirjassa ohjataan valitsemaan vapaasti, mutta ei kerrota, että vapaudellakin on rajansa. Perheitä käsitellään myös. Jos "hankkii" lapsen, minusta siihen liittyy vähintään 18 vuoden vastuu, yleensä koko loppuelämän mittainen vastuu. Lapsen elatus vaatii työntekoa, joka taas vaatii koulutusta. Monilapsisen perheen elatus on vaatii paljon tuloja. Tätä ei millään perustuloilla muuteta. Yksinäinen ihminen voi elää tuilla, mutta lapsiperheen taloudellisen pohjan pitää olla turvattu.

Ymmärrän kyllä, että olen vanhempaa sukupolvea, mutta yhteiskunnalla ei ole enää taloudellisia resursseja tulla apuun. Valtion velka on paisunut liian isoksi.

Kirjassa oli yksi erittäin outo väite, eli että määräaikainen työsuhde olisi vaikeampi purkaa kuin vakituinen. Purkaminen on aina "yhtä vaikeaa". Koeajalla voidaan purkaa ja koeajan ulkopuolella työsopimuslain kahdeksannen luvun mukaan. Irtisanominen on eri asia. Irtisanomiseen liittyy irtisanomisaika, purkamiseen ei.

Olen 1900-luvun ihminen, elänyt 1990-luvun laman, jolloin monilla (myös itsellänikin)  oli taloudellisia vaikeuksia. Valitettavasti me emme oppineet lamasta mitään. Vuoden 2000 perustuslaki antoi kansalaisille vain oikeuksia. Rahat oikeuksiin loppuivat jo 2008. Siitä pitäen olemme eläneet "vekselein".  Valtion velka on kasvanut jo niin isoksi, ettemme selviä siitä.  Nykyiset leikkaukset ovat vain murusia. Edelleen velkaannumme yli 12 miljardia vuodessa. Korkokustannuksetkin ovat 3-4 miljardia, pian jo yli 5 miljardia euroa. Toutuimme nollakoron maailmaan. Velkaantuminen jatkuu koko ajan suuremmin summin. 

Kirjassa puhutaan myös huijarisyndroomasta, eli henkilö epäilee omaa pätevyyttään. Itsellä on kirjablogin suhteen aina välillä huijarisyndrooma. Se mitä kirjoitin yllä on mielipiteeni, hyväksyn sen että nuoremmille kirja antaa eväitä elämään, muttei takuureseptiä selvitä elämän karikoista, joista yksi on miten rahoittaa oma elämä valtion velkaloukussa, kun hyvinvointiyhteiskunta on romahtanut. Moni nuori onkin jo tajunnyt tämän ja alkanut sijoittaa nuorena. Pörssisäätiön mukaan jo 44% nuorista omistaa sijoituksia, 16-24-vuotiaista 32,5% omistaa sijoituksia.

Majavan mailla

 

Pepe Forsberg - Paula Forsberg: Majavan mailla, Minerva 2021, sivumäärä 151.

Kirja perustuu  Forsbergien päiväkirjaan korona-ajalta 2020  ja upeisiin valokuviin kanadanmajavista Lammin Evolta. Valokuvia on eri vuodenajoilta.

Evo kuuluu Hämeenlinnaan, ja siellä on retkeilyalue, mutta on myös Natura 2000-alueita. Majavakanta siellä on kanadanmajavaa. Ne nähdään kirjassa hyödyllisenä, koska ne aikaansaavat laajoja tulva-alueita. 

Toisaalta Kanadan majavaa pidetään haitallisena vieraslajina, joka syrjäyttää euroopanmajavan. Asiantuntijoiden mukaan kanadanmajavan pois metsästys ei onnistu. Kanadanmajavan poikastuotto on suurempi kuin euroopanmajavan.

Euroopanmajavaa esiintyy myös itärajan takana. Kromosomistoltaan majavalajit eroavat, joten ne eivät voi lisääntyä.

Kirja on minusta kuvastoltaan hieno, ja siinä on lisämateriaalia QR-koodien takana. Lisäksi kirjassa on hahmoteltu eripituisia "majavaretkiä".

Tämä on varmasti ilkeästi sanottu, mutta itse kaihdan Suomen luontoon tulleita vieraslajeja, niitä näen joka päivä eli komea lupiini, jättipalsami ja valkohäntäpeura.

Ymmärrän kyllä kirjan näkökulman tulva-alueistakin.

Rex Stout: Trio for Blunt Instruments

 

Rex Stout: Trio for Blunt Instruments, julkaistu vuonna 1964, tämä on 200-sivuinen pokkarinäköispainos on painettu Puolassa. Kokoelmaa ei ole suomennettu, eikä sitä ole Suomessa myynnissä.

Totutun tavan mukaan kirja sisältää kolme Nero Wolfe -tarinaa: Kill now Pay Later, Murder is Corny sekä kolmantena Blood will tell. 

Yksityisetsivä Nero Wolfe on ruokaa ja orkideoja rakastava salapoliisi, jonka apurina häärii tarinan kertoja hyvin sanavalmis ja ilmaisussaan vuolas Archie Goodwin. Tarinoiden keskipiste on Nero Wolfen yleellinen kivilinna New Yorkissa, jossa arvoitukset ratkaistaan. Goodwinin lisäksi Nero Wolfe käyttää etsiväkolmikkoa Saul Panzer, Fred Durkin ja Orrie Cather. Nero Wolfen yli 10 000 orkideaa hoitaa Theodore Horstmann ja gourmet-pöperöitä kokkailee sveitsiläinen keittiömestari Fritz Brenner. Murharyhmän päällikkö tarkastaja Cramer hätistelee alituiseen Nero Wolfea, joka usein tarjoilee ratkaisun Cramerin "lapaan".

Kill Now - Pay Later -juttu on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 1961.
Tarina alkaa, kun Pete Vassos, kreikkalaistaustainen ahkera ja nöyrä kiertävä kengänkiillottaja tulee kotikäynnille Nero Wolfen luo. Hän tulee liian aikaisin ja on hyvin järkyttynyt (Nero Wolfen apurin Archie Goodwillin mukaan ei virnistä). Pete on  nähnyt, että edellinen asiakas herra Dennis Ashby putosi korkealta ikkunasta ja kuoli. Dennis Ashby työskenteli Mercer's Bobbins -yrityksessä,  hän edisti myyntiä. Ashby (39 v) oli naimisissa, mutta pariskunnalla ei ollut lapsia. Pete kertoo tapauksessa Archie Goodwinille ja Nero Wolfelle. 

Muutaman päivän perästä Kivilinnaan saapuu Peten tytär Elma Vassos, joka kertoo Peten pudonneen kallion kielekkeeltä, Poliisi kuittaa tapahtuman itsemurhaksi, ja murhan Peten tekemäksi. Pete on ihaillut Nero Wolfea ja säästänyt kaikki Nero Wolfen antamat dollarin setelit, jotka Elma kiikuttaa palkkioksi. Nero Wolfe haluaa ratkaista Peten murhan ilmaiseksi. Hän majoittaa Elman kivilinnaan, jossa sveitsiläinen keittiömestari Fritz Brenner loihtii hänelle herkkuja (Elma on menettänyt ruokahalunsa surussaan).

Murhamysteeri kytkeytyy yritykseen. Nero Wolfe lähettää yksityisetsivät Saul Panzerin ja Fred Durkinin kenttätöihin. Nero Wolfe tarjoilee Cramerille ratkaisun, jota Cramer ei aluksi usko. (en paljasta murhaajaa enkä edes motiivia). Minusta hyvä tarina.

 "Murder is Corny" 1964.
Ovikello soi, ovella on tarkastaja Cramer. On tiistai ja viikottaiset Nero Wolfen maissintähkät ovat jääneet tulematta. Cramerilla on pahvilaatikko, jossa on Wolfen 16 viikottaista maissintähkää, jotka sveitsiläinen keittiömestari paahtaa. Nyt tulleet tähkät ovat väärin valittuja, osa on  liian kypsiä, osa raakoja. Maissintähkiä kuskannut mies Kenneth Faber (28 v) on löytynyt Rustermannin ravintolan viereiseltä kujalta murhattuna. Maissintähkät tulevat Duncan McLeodin tilalta.

Nero Wolfe käy ravintolassa säännöllisesti, Nero Wolfe "johtaa" ravintolaa ystävänsä Marko Vuckicin murhan jälkeen. Cramer epäilee murhasta Archie Goodwiniä kahdesta syystä. Faberin muistikirjassa on ollut Archien nimi, toki myös Max Maslow'n, Carl Heydt'n ja Peter Jayn. Faber on seurustellut Duncan McLeodin tyttären malli Sue McLeodin kanssa. Sue on kuulusteluissa nimennyt Archien, jonka tuntee hyvin, syylliseksi. Cramer pidättää Archien, joka pääsee vapaaksi ison takuusumman 20 000 dollarin "kanssa". Summa on ollut tuolloin todella suuri

En luettele yksityiskohtia, en syyllistä, enkä motiivia, mutta Nero Wolfe tekee muistion, jossa osoittaa syyllisen, ja yksi ratkaiseva todiste on maissin tähkät.

Tarinassa esiintyy myös Archien vakioheila Lily Rowan.

"Blood Will Tell"

Tarina alkaa kun Archie Goodwin avaa paketin, jossa on verentahrima solmio ja kirje James Neville Vancelta. Tämän jälkeen tulee soitto, missä käsketään polttaa paketti. Tapahtumat ovat niin kummallisia, että Archie jalkautuu ja piipahtaa Vancen luona. Ilmenee, että naapurissa on murhattu rouva Kirk, jonka aviomies herra Kirk joutuu epäilyksen alaiseksi ja palkkaa Nero Wolfen. Wolfe selvittää murhan. Hän pistää kentälle etsivätrion Saul Panzer, Fred Durkin ja Orrie Catherin, jotka pöyhivät solmioita. Nero Wolfe osoittaa syyllisen solmioita analysoidessaan.

Nero Wolfe tarinoita (pitkät ja lyhyet) on kaiken kaikkiaan 73, joista yksi ilmestyi Rex Stoutin kuoleman jälkeen. Se on kuitenkin jo julkaistujen tarinoiden toisia versioita, joita Stout ei julkaissut. 

Novellikokoelmat
1. Black Orchids 1942
2. Not Quite Dead Enough, 1944. suomennettu Ei aivan tarpeeksi kuollut, Jännityksen mestarit 61.
3. Trouble in Triplicate 1949
4. Three Doors to Death / Door to Death 1950
5. Curtains for Three 1951
6. Triple Jeopardy 1952
7. Three Men Out 1954
8. Three Witnesses 1956

9. Three For the Chair, 1957,  suomennettu Liian monta etsivää, Jännityksen mestarit 67.
10. And Four to Go / (also called  Crime and Again) 1958
11. Three at Wolfe's Door 1960
12. Homicide Trinity 1962
13. Trio for Blunt Instruments 1964
14. Death Times Three 1985

Rex Stout: Curtains for Three

 

Rex Stout: Curtains for Three,  1950, pokkaripainos 1994, sivumäärä 222.

Rex Stout (1886 - 1975) julkaisi 33 Nero Wolfe -dekkaria ja 14 Nero Wolfe -novellikokoelmaa. Jutuissa salapoliisina on orkideoista ja gourmet ruusta pitävä Nero Wolfe. Neljästätoista novellikokoelmasta on suomennettu vain kaksi, tätä ei ole suomennettu.

Nero Wolfe viihtyy kivilinnassaan ja hänen käytännön asioitaan hoitaa Archie Goodwin, joka on myös tarinoiden sukkela kertoja. Pöperöitä Nero Wolfelle valmistaa Fritz Brenner ja orkideoija hoitaa Theodore Horstmann.

Tähän viidenteen novellikokoelmaan Curtains for Three esipuheen on kirjoittanut amerikkalainen kirjailija Judith Kelman (s. 1945), hänen tunnetuin tuotos on Sara Spooner kirjasarja, josta ainakin kahta osaa myydään netissä. Kelman tuo esiin Nero Wolfen rauhallisuuden ja vakauden hänen työssään.

Nero Wolfe -novellikokoelmissa on perinteisesti kolme noin 70-sivuista tarinaa, tässä nimeltään: The Gun with Wings, Buller for One  ja Disguise for Murder.

The Gun with Wings,  72 sivua, julkaistu vuonna 1948

Ensimmäisessä tarinassa  Nero Wolfen luo tulee 14.8.1948 nainen, joka läväyttää vaaleanpunaisen 5000 taalan  shekin pöytään. Nainen rouva Mion lyhyemmin Peggy on saapunut miesystävänsä Frederick Wepplerin eli Fredin kanssa. Rouva Mionilla on ongelma, hänen miehensä huippusopraano Alberto Mion on kuollut huhtikuussa. Kuolema on kuitattu itsemurhaksi. Peggy haluaa, että Nero Wolfe selvittää todellisen kuolinsyyn ja mahdollisen murhaajan, jotta hän voisi hyvin mielin avioitua Fredin kanssa.

Tarinan nimi juontuu aseesta, joka on ollut pöydällä, ei lattialla, mikä olisi loogista, jos kyse olisi ollut itsemurhasta.

Alberto Mionin luona tai asunnossa oli tapahtumahetkellä oktetti Fred, Peggy, Alberton manageri Rupert Grove, Metropolitan-oopperan pr-päällikkö Adele Bosley, oopperalaulaja Gifford James ja hänen tyttärensä Clara, lakimies Henry Arnold ja lääkäri Nicholas Lloyd.

Motiivi veritekoon olisi ollut monella. Peggy on kertonut suhteestaan miehelleen, joka voisi laukaista itsetuhoisen reaktion, mutta Alberto oli naisten mies, hän oli puolestaan ahdistellut Gifford Jamesin tytärtä Claraa, jonka seurauksena Gifford James on iskenyt Albertoa kurkunpäähän. Alberto oli joutunut sairaslomalle, ääni oli poissa. Hänet leikannut lääkäri Nicholas Lloyd arvioi paranemisajaksi on 2-3 kuukautta. Etelä-Amerikan kiertue on jouduttu perumaan, ja Alberto Mion vaatii 50 000 dollarin korvauksia Gifford Jamesilta.  Metropolitan ooppera haluaa taas välttää skandaalin.

Archie Goodwin on vauhdissa ja näin hän kuvaa Henry Arnoldia: He was a little sawed-off squirt with bald head so flat on top you could have kept an ashtray on it, and his nose was pushed in. s. 21. Rupert Grovea hän kuvaa vielä värikkääämmin, ja sen jälkeen nimittää häntä Rupert the Fat'ksi.

Nero Wolfe ratkaisee murhaajan ja motiivin, joka on varsin yllättävä, mutta on vahva.

Bullet for One, julkaistu 1949, pituus  71 sivua
"Luoti yhdelle" on saanut hyviä arvioita, koska siinä on miltei kaikki "hyvän" Nero Wolfe tarinan piirteet. 

Johtava teollisuusmuotoilija Sigmund Keyes on ammuttu ratsastuslenkillä aamulla New Yorkin Keskuspuistossa. Poliisitarkastaja Cramerin johdolla poliisi tutkii veritekoa, mutta tekijä on epäselvä. Poliisin omien silminnäkijähavaintojen perustella murhan tekoaika on haarukoitu. 

Nero Wolfen luo marssii viisikko, joka on vainajan lähipiriä. Dorothy Keyes, vainajan tytär, liikekumppanit Ferdinand Pohl, Frank Broadyke, Wayne Safford. sihterinä toimiva neiti Audrey Rooney. Tai hän sai potkut, kun hänen epäiltiin varastaneen suunnitelmia ja myyneen ne Broadykelle. Tämän takia Audrey Rooney tulee aiemmin puhumaan Archie Goodwinin kanssa. Archie tunnistaa hänet kalenteritytöksi. Kalenterissa Audreylla oli sanko kädessä ja hän oli hevosen vieressä, johdatusta vainajan ratsastusretkiin. Viisikosta neljä asettelee syyllisen viittaa Victor Talbotille Keyesin myyntitykille. Vainajan tytär Dorothy on eri mieltä, sillä hän rakastaa Talbotia. Talbotilla on murha-ajalle vedenpitävä alibi.

Nero Wolfe pistää yksityisetsivät Orrie Catherin ja Saul Panzerin kenttätyöhön. Archie loukkaantuu Orrien kukkoilusta ja illastaa Flamengo-Clubilla heilansa Lily Rowanin kanssa. En avaa juonta enempää, mutta Archie rekonstruoi ratsastusretken uudestaan, jolloin murhaaja selviää. Archie joutuu myös menemään Nero Wolfen orkidea-ystävän Lewis Hewittin luo.

Archie unelmoi myös Audreystä hänen vaimonaan, ja pohtii, kuka lopulta maksaa Nero Wolfen taksan. Loistotarina.

Disguise for Murder, julkaistu 1950. mitta 80 sivua
Tarinassa "Murhan naamiointi" Nero Wolfe järjestää  orkideanäyttelyn tai Manhattanin kukkakerhon jäsenet voivat tutustua Nero Wolfen kasvihuoneisiin.. Näyttelyn aikana Cynthia Brown  kertoo Archie Goodwinille, että on nähnyt murhaajan.  Pian Cynthia Brown löydetään murhattuna Nero Wolfen toimistosta. Jutun hankaluutena on se, että Cynthia ei tiennyt murhaajan nimeä. Kukkanäyttelyssä oli paljon ihmisiä. Lopulta ratkaisu löytyy "hatuista".

Tarinassa Archie Goodwin joutuu murhaajan vangiksi, mutta selviää puhelahjojensa avulla. Poliisitarkastaja Cramer sulkee Nero Wolfen "toimiston". Yllättävä tarina.

Nero Wolfe -novellikokoelmat

1. Black Orchids 1942
2. Not Quite Dead Enough, 1944. suomennettu Ei aivan tarpeeksi kuollut, Jännityksen mestarit 61.
3. Trouble in Triplicate 1949
4. Three Doors to Death / Door to Death 1950
5. Curtains for Three 1951
6. Triple Jeopardy 1952
7. Three Men Out 1954
8. Three Witnesses 1956
9. Three For the Chair, 1957,  suomennettu Liian monta etsivää, Jännityksen mestarit 67.
10. And Four to Go / (also called  Crime and Again) 1958
11. Three at Wolfe's Door 1960
12. Homicide Trinity 1962
13. Trio for Blunt Instruments 1964
14. Death Times Three 1985