sunnuntai 11. huhtikuuta 2021

Mary Shelley: Frankenstein



Mary Shelley: Frankenstein or The Modern Prometheus julkaistu ensimmäisen kerran 1818, Penguin popular classics 1994, sivumäärä 215.

Mary Shelleyn Frankenstein on kuuluisimpia kauhuromaaneja, pelkän kauhun lisäksi Mary Shelley käsittelee tieteen etiikkaa, elämän ja kuoleman rajaa, erilaisuutta, vierautta, pohjatonta yksinäisyyttä ja pahuutta.

Kirjan juoni on tunnettu. Victor Frankenstein - vimmainen tiedemies- onnistuu kokoamaan kehonpalasista olennon, jonka herättää henkiin. Tiedemies ei ole kykenevä eikä valmis kantamaan tekonsa seurauksia, eikä ota vastuuta olennosta, joka aiheuttaa pelkoa ja murhetta ja alkaa murhailla Frankensteinin lähipiiriä. Frankenstein tapaa luomuksensa, joka valittaa yksinäisyyttä, ja haluaa kumppanin. Frankenstein pohtii, punnitsee ja suostuu tekemään tälle puolison, jonka kuitenkin tuhoaa. Frankenstein joutuu kokemaan uuden murhaaallon  eikä onnistu suitsimaan synnyttämäänsä "pahaa" ja päättää tuhota hirviön ja lähtee jahtaamaan tätä. Frankensteinin voimat hiipuvat, ja elämä sammuu, ja olento häipyy jäälautan mukana unholaan.

Teoksesta Frankenstein uusi Prometheus on Paavo Lehtosen suomennos Gummeruksen painamana.

Kirja juoni (älä lue jos haluat lukea romaanin)
Eletään 1700-lukua. Richard Walton on naparetkellä pohjoisessa  laivalla, ja kirjoittaa Arkankelistä sisarelleen. Laiva on jäälauttojen saartama heinäkuun viimeisenä päivänä. Miehistö näkee valtavan ihmisen kaltaisen olennon menevän koiravaljakossa. Myöhemmin jäälautalla on reen jäännökset, yksi henkiin jäänyt koira ja hyvin rasittunut mies joka nostetaan laivalle. Mies on geneveläinen  Victor Frankensteinin, joka ajaa olentoa (Frankenteinin hirviötä) takaa. Viktor alkaa kertoa tarinaa:
Victorin lapsuus on onnellinen, hänellä on äiti ja isä, sisaruksia, ja perheessä on ottotytär (myös serkusta puhutaan, Shelley muutti serkun ottotyttäreksi 1831 painokseen) hyveellinen Elizabeth Lavenza, ja ystävä Henry Clerval, joka on kiinnostunut ilmiöiden moraalisista suhteista, sankareiden hyveistä, ja ihmisten teoista.

Victor varttuu, ja ainoa takaisku lapsuudessa on hänen äitinsä kuolema tulirokkoon. Frankenstein aloittaa opiskelut Ingolstadtin yliopistossa. Frankenstein on kiinnostunut Parcelsuksen ja muiden  tiedemiesten tutkimuksista, ja hän alkaa kiinnostua elämästä, ja kuolemasta sekä niiden rajasta. Victor alkaa  tehdä mystistä kokeita ja luuhaa hautausmaalla, ja lopulta hän tekee kauhistuttavan läpimurron ja saa luotua kehon palasista koostuvan  elävän olennon. Frankentein nukkuu nähden painajaisia, ja ryntää sitten kadulle, jossa hän kohtaa ystävänsä Henryn. He palaavat asunnolle mutta Hirviö on poissa. Viktor sairastuu kuumetautiin.

Tarina koostuu luvuista, ja aika kuluu välillä nopeasti. Kaksi vuotta on kulunut ja Frankenstein on toipumassa Clervalin hoidossa, kun kirjeitse tulee tieto että nuorin veli William on murhattu kuristamalla. Victor menee kotiinsa Genevaan, ja matkalla hän näkee luomansa hirviön ja arvaa, että hirviö on murhannut Williamin. Murhasta epäillään perheen palvelijaa Justine Moritzia varastetun medaljongin vuoksi. Justine joutuu oikeuteen ja tunnustaa murhan mitä ei tehnyt, jotta voisi saada syntinsä anteeksi. Kun Justinekin on kuollut, Victorin syyllisyys on entistä musertavampi, ja hän vetäytyy vuoristoon ja loikkii lumihuipuilla. Näillä matkoilla hän kohtaa luomansa hirviön, jonka on päättänyt tappaa.

Sitten kirjassa tapahtuu käännekohta, koska Hirviön kertoessa tarinaansa sen motiivit tulevat tietoon. Hirviö on luomisensa jälkeen jätetty yksin, heitteille ja epätietoisuuteen, Frankenstein pakeni ja sairastui. Rujon näköinen hirviö on kaikkien hyljeksimä, maailmassa ei ole ketään sen kaltaista ja hirviö on kokenut vieroksuntaa ja asunut vajassa, ja tarkkaillut lähitalon elämää. Sisarukset Felix ja Agatha hoitavat vanhusta, he ovat köyhiä ja kuuliaisia. Hirviö saa selville perheen tarinan. Vanhus on on aatelinen de Lacey, joka on joutunut maanpakoon. Felix on ollut rakastunut turkkilaiseen kristittyyn Safieen, jonka isän on Felix pelasti kuolemantuomiosta. Felix ja de Lacey ovat Ranskan etsintäkuuluttamia. Hirviö kuuntelee perheen puheita, ja Felixin oppitunteja Safielle, ja oppii kieltä, historiaa ja maantietoa Lukutaitokin kehittyy ja Hirviö lukee löytämiään kirjoja. Hän tutkii Plutarkhoksen filosofiaa, jonka yksi ulottuvuus on mielenmaltti. Hän pitää myös Goethen teoksesta  Nuoren Wertherin kärsimykset (julkaistu 1774) ja kaikken eniten John Miltonin Kadotettua paratiisia. Kadotettu paratisi kertoo ihmisen luomisesta, ja etenkin syntiinlankeemuksesta. Adam oli ollut yksinäinen, kunnes Jumala loi Eevan. Hirviö on lukenut myös Frankensteinin muistiinpanot kokeista, "hirviön" luomisesta, ja  Victorin sekavista ajatuksista, sekä perheestä. Olio on yrittänyt päästä yhteyteen ihmisten kanssa. Hän pelasti tytön hukkumasta, mutta sitten häntä ammutaan. Hän esittäytyy de Laceylle, mutta Felix käy hänen kimppuunsa. Williamin hän oli kohdannut sattumalta, ja joutunut sanaharkkaan ja hirviö on murhannut tämän tietäessään, että William oli Frankenstein. Hirviö oli kohdannut myös Justine Moritzin, ja laittanut medaljongin tämän taskuun.

Hirviö anelee luojaansa tekemään hänelle oman "Eevan". Olento lupaa vetäytyä Etelä-Amerikan aarniometsiin, mutta haluaa itselleen oman Eevan huojentamaan suruja jakamaan ajatuksia. Yksin on  yksinäinen, ajatukset ahdistavat jotka muuttuvat ikäviksi teoiksi. Victor punnitsee asiaa ja päättää tehdä hirviölle Eevan.

Yhdessä Henry Clervallin kanssa hän suuntaa Orkneyn saarille, ja alkaa kammottavan työnsä ja tekee naishirviön, mutta päättää sitten tuhota sen. Hirviö on seurannut kokeita ja murhaa Clervallin. Victor Frankenstein luhistuu ja hänet pidätetään. Oikeus vapauttaa syyttömän, ja Victor suuntaa kotiin, ja avioituu Elizabethin kanssa. Hirviö murhaa Elizabethin hääiltana. Victorin isä sekoaa ja menehtyy. Victor alkaa vimmaisen takaa-ajon, ja aikoo tuhota luomuksensa.

Hänet siis poimitaan Waltonin laivaan, missä hän kertoo tarinansa. Laiva on juuttunut jäihin, ja Victorin elämä päättyy. Hirviö tajuaa tämän ja lähtee pohjoiseen jäälautalla ja uppoaa sohjoon.

Mary Shelleyn Frankenstein imee vaikutteita John Miltonin Kadotetusta paratiisista, koska Hirviö motivoi Frankensteinia tekemään tälle Eevan, lisäksi olio puhuu langenneesta enkelistä, josta on tullut paholainen.

Victor Frankensteinin tutkimukset ovat ylittäneet tutkijan eettisen rajan, eli  ei ole hyvä luoda sellaista, josta ei pysty kantamaan vastuuta, ja jonka luonnetta ei tunne. Teos näyttää sen, että sosiaalinen elämä ja elämän mielekkyys tulevat yhteydestä toisiin ja sosiaalisista verkostoista.


*****
Mary Shelley (1797 - 1851) oli kuulu kauhukirjailija. Mary Goodwin syntyi 1797, ja tutustui äveriääseen Percy Shelleyhyn 1814. Shelley oli naimisissa, mutta Percy ja Mary menivät Ranskassa naimisiin. Mary synnytti ensin kuoleen lapsen, ja sitten elävän. Lisäksi lähipiirissä oli itsemurhia, joten syntymän ja kuoleman ristitulessa syntyi tämä teos.

Luin tätä myös Gutenbergissä, joten osallistun Gutenberg haasteeseen.

perjantai 9. huhtikuuta 2021

Arthur Conan Doyle: Punaisten kirjainten arvoitus

 

Arthur Conan Doyle: A Study in Scarlet, 1887 suomeksi eri nimillä kuten Kosto, KostajaTulipunainen tutkielma ja Punaisten kirjainten arvoitus.

Teos on mitaltaan pitkähkö noin 80 täyttä A4-sivua, tunnetuimmat Sherlock Holmes -seikkailut ovat lyhyitä noin 20 sivua. Luin tämä Gutenbergistä ensin englanniksi mutta myös suomeksi.

Punaisten kirjainten arvoitus -tarinan kertojana on Afganistanin sodassa haavoittunut lääkäri John H. Watson, joka vuonna 1878 palaa raihnaisena Lontooseen ja väittelee lääketieteen tohtoriksi Lontoon yliopistossa. Arthur Conan Doyle (1861-1930) oli itse yleislääkäri, joka erikoistui silmälääkäriksi, mutta muistetaan parhaiten näistä hyvistä Sherlock Holmes tarinoista.


Tohtori Watson on vähissä rahoissa ja etsii asuntoa. Ystävä esittelee Watsonin Sherlock Holmesille, joka on opiskellut yliopistossa ja ollut kiinnostunut kemiasta. Holmes ei suorita loppututkintoa. Holmes harrastaa ammuntaa, nyrkkeilyä ja miekkailua. Sherlock Holmes päättelee Watsonin tulleen Afganistanista päivettyneen ihon, laihuuden ja haavoittumisen vuoksi. Watson on vailla asuntoa ja muuttaa Baker Street 221B:hen Holmesin luo. Watson hämmästelee Sherlockin henkisiä kykyjä, mutta havaitsee myös, että Sherlock Holmes ei ole kiinnostunut kaikesta. Holmesin tiedot kirjallisuudesta, tähtitieteestä ovat olemattomat, politiikasta hatarat ja kasveista vaihtelevat, puutarhan kasveista Holmes ei ole kiinnostunut, mutta myrkyistä ja nautintoaineista kyllä. Maantiedosta tiedot ovat käytännölliset, maaperästä hän tietää kaiken olennaisen, eli osaa sanoa, mistä mikin maanäyte on peräisin. Kemiasta tiedot ovat syvälliset, anatomiasta tarkat, mutta eivät systemaattiset. Holmesia kiinnostaa sensaatiokirjallisuus valtavasti. Holmes soittaa viulua. Hän osaa nyrkkeillä ja miekkailla. Holmesilla on käytännölliset tiedot Englannin laista.

Itse tarinassa on tapahtunut murha. Murhapaikka on punainen verestä, mutta uhrissa ei ole haavoja. Uhri on amerikkalainen Enoch Drebber, joka  on murhattu jollakin myrkyllä. Murhapaikalla on Scotland Yardin Gregson ja Lestrade. He hapuilevat pimeässä. Seinästä löytyy verellä kirjoitettu viesti RACHE. Lestrade epäilee, että pitää etsiä Rachel-nimistä henkilöä, mutta Sherlock Holmes huomattaa, että Rache on saksaa, ja tarkoittaa kostoa. Sherlock Holmes myös tarkastaa rikospaikan ja löytää monta johtolankaa. Myöhemmin ilmenee, että myös Drebberin kumppani Joseph Stangerson on myös murhattu. Tapaus tuntuu lukijalle mystiseltä, mutta Sherlock Holmes pidättää rikollisen noin puolessa välissä tarinaa. 

Juonipaljastuksia älä lue
Lopputarina selvittää kostomurhan syitä. Koston siemenet kylvetään Utahissa, jossa murhaaja Jeferson Hope on kosinut naista Lucy Ferrieriä, jota kuitenkin vaaditaan toisaalle naimisiin. Jeferson Hope, Lucy ja tytön isä John Ferrier lähtevät pakoon, mutta takaa-ajajat saavuttavat karkulaiset. Lucy naitetaan Utahin tapaan, mutta hän kuolee luultavasti elämänhalun puutteeseen. Hänen isänsä tai paremminkin ottoisänsä John on tapettu jo aiemmin. Katkeroitunut Jeferson Hope jää kostamaan. Hope antaa uhreilleen mahdollisuuden, hänellä on kumpaakin uhria varten kaksi pilleriä, toinen on myrkkyä ja toinen vaaraton. Uhri ottaa toisen ja Hope toisen. Koston uhrit kuolevat, kuten myös Hope, joka on vakavasti sairas. Valtava verimäärä rikospaikalla on hänen omaa vertaan, jota on suihkunnut hänen nenästään. Takaa-ajoa on kestänyt parisenkymmentä vuotta ja Hope on seurannut kaksikkoa Pietariin, Kööpenhaminaan ja Pariisiin ennen Lontoota. Eräs johtolanka on Lucyn sormus, jonka Hope on ottanut Lucyn kuoltua ja jonka hän pudottaa tekopaikalle näytettyään sitä Dreberille.

Tarina on minusta varsin hyvä, ja siinä on pohjustettu Holmesin ja Watsonin luonteita. Murhien motiivin liittyvä osio on minusta liian pitkä. Syyllisen kertomuksella on varsin merkittävä rooli, kuten myös toisessa Conan Doylen Sherlock tarinassa eli Neljän merkissä, josta bloggaan keväämmällä.

Sherlock Holmesia verrataan tässä Edgar Allan Poen Dubiniin, Poe kirjoitti salapoliisijuttuja, ennen Arthur Conan Doylea (Olen blogannut Poen Kultakuoriaisesta). Sherlock Holmes ja siis Arthur Conan Doyle kumoaa tämän, vaikka kyse on vasta ensimmäisestä tarinasta. 

Sherlock Holmesin ystävyys tohtori Watsonin kanssa on sarjan kantavia voimia, tai päin vastoin, mutta Watson ihailee Holmesia. Osassa Watsonin kirjaamista tarinoista eletään Watsonin poikamiesaikaa, osassa ollaan naimisissa. Tarinat eivät muodosta täydellistä kronologista Holmesin ja Watsonin yksityiselämän tarinaa, vaan näissä Arthur Conan Doyle itsekin hapuilee. Sherlock Holmes asuu ensin Watsonin kanssa ja sitten yksin aviottomana ja ihailee ensimmäisen lyhyen jutun (1891) naista eli Irene Adleria, joka onnistui seuraamaan valeasussa Sherlock Holmesia.

Arthur Conan Doyle kyllästyi kirjoittamaan Sherlock Holmesin seikkailuja ja kirjoitti Viimeiseen tapaukseen professori Moriartyn, jonka kanssa Sherlock Holmes katosi 1893. Sittemmin Arthur Conan Doyle osallistui tiettävästi Buurisotaan ja kirjoitti pitkän  Baskervillen koira -tarinan (1901 -1902), siinä tohtori Watson muistelee Holmesin ratkaisevan Baskervillen sukukirouksen. Syyllinen on ihminen, joka on valjastunut sekarotuisen koiran murhaajaksi. Sherlock Holmesin paluu tapahtui 1903 tarinassa Autio talo. Tarinat jatkuivat sen jälkeen. Kronologisesti viimeisessä tarinassa His Last Bow vuodelta 1917, jossa Sherlock Holmes esiintyy chicagolaisena Altamontina, joka kauppaa saksalaiselle von Borkille salaista aineistoa, ja saa miehen käpälälautaan yhdessä Watsonin kanssa. Tarinan mukaan Sherlock on vetäytynyt mehiläisten hoitajaksi, mutta pääministeri on houkutellut miehen "palvelukseen". Tämä on kirjoitettu ensimmäisen maailmansodan aikana, missä Saksa oli sodassa Britannian kanssa. Novellissa viitataan myös Irlannin sisällissotaan, jossa Saksalla oli sormet pelissä (tämän mukaan), Altamontilla on irlantilaistausta, vaikka oli siis amerikkalainen. Tämä tarina on suomennettu nimillä Viimeinen kumarrus sekä Sherlock Holmesin sotapalveluksessa. 

Kaikista lyhyistä Sherlock Holmes -tarinoista minulla on bloggaus täällä.

perjantai 2. huhtikuuta 2021

Keskisuomalaisen sadan kirjan lista ja blogi 10 vuotta


Sanomalehti Keskisuomalainen julkaisi sadan kirjan listan runsaat 10 vuotta sitten, aiemmin BBC oli julkistanut oman sadan listan, missä oli luonnollisesti Charles Dickensiä, eikä Väinö Linnaa.

Keskisuomalaisen sadan kirjan listan sivua en internetistä löytänyt, mutta Keskisuomalainen on täällä ja kirjalista MTV3:n sivulla täällä 

Oman blogin alkuvaiheessa luin Keskisuomalaisen listan mukaan, mutta aika on tuonut uusia luettavia. Vuosi sitten haastoin itseni ja mukavat kirjabloggarit lukemaan listaa uudestaan.

Haaste oli yksinkertainen: piti blogata joko koko lista tai osia siitä seuraavan vuoden aikana ja tehdä koostepostaus 31.3.2021 mennessä ja linkata se.

Nyt on blogini kymmenvuotispäivä  2.4.2021, kukaan ei osallistunut määräaikaan mennessä, joten  en arvo Keskisuomalaisen jonkin mittaista tilausta. Onni onnettomuudessa Keskisuomalainenkaan ei ole vastannut yhteydenottopyyntöihini, jotka tein omalla nimelläni, eikä lehti ole halunnut olla missään tekemisissä asian kanssa, eli ei ole vastannut mitään (pyysin listaa, tai kuvaa lehdestä, tilauksen olisin maksanut, eli en kerjännyt). 

Tässä alla on Keskisuomalaisen sadan kirjan lista ja nimessä linkki bloggaukseeni.

1. Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen
2. J.R.R. Tolkien:  Taru sormusten herrasta
3. Väinö Linna:  Tuntematon sotilas 
4. Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä
5. Väinö Linna : Täällä pohjantähden alla
6. Agatha Christie: 10 pientä neekeripoikaa
7. Fjodor Dostojevski: Rikos ja rangaistus
8. Anne Frank:  Nuoren tytön päiväkirja
9. Douglas Adams: Linnunradan käsikirja liftareille
10. Astrid Lindgren – Veljeni Leijonamieli
11. Antoine de Saint-Exupéry: Pikku Prinssi
12. J.K. Rowling: Harry Potter -sarja (bloggaus Viisasten kivestä, ja linkit muihin osiin)
13. Gabriel García Márquez: Sadan vuoden yksinäisyys
14. George Orwell – Vuonna 1984
15. Veikko Huovinen: Havukka-ahon ajattelija
16. Elias Lönnrot:  Kalevala
17. Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo
18. Sofi Oksanen: Puhdistus
19. Astrid Lindgren: Peppi Pitkätossu
20. Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan
21. Richard Bach: Lokki Joonatan
22. Umberto Eco: Ruusun nimi
23. Tove Jansson: Muumipeikko ja pyrstötähti
24. J. & W. Grimm: Grimmin sadut I - III
25. Dan Brown: Da Vinci -koodi

26. Enid Blyton: Viisikko-sarja
27. Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase
28. Ernest Hemingway: Vanhus ja meri
29. Goscinny – Uderzo: Asterix-sarja
30. John Irving:  Garpin maailma
31. Louisa May Alcott: Pikku naisia
32. Victor Hugo: Kurjat
33. C.S. Lewis: Narnian tarinat, kaikki
34. A.A. Milne:  Nalle Puh
35. Henri Charriere: Vanki nimeltä Papillon
36. Alexandre Dumas :Kolme muskettisoturia
37. Brontë  Emily: Humiseva harju
38. William Golding: Kärpästen herra
39. Juhani Aho: Rautatie,
40. Leo Tolstoi: Anna Karenina
41. Frank McCourt: Seitsemännen portaan enkeli
42. Arthur C. Clarke: Avaruusseikkailu 2001 + jatkot
43. J.D. Salinger: Sieppari ruispellossa
44. Brontë Charlotte:  Kotiopettajattaren romaani
45. Kurt Vonnegut: Teurastamo 5
46. Isaac Asimov:–  Säätiö-sarja 7 teosta ja  Säätiö -bloggaus
47. Aapeli: Pikku Pietarin piha
48. Leo Tolstoi: Sota ja Rauha
49. Mauri Kunnas: Koiramäen talossa

50. Margaret Mitchell: Tuulen viemää
51. Nikolai Gogol : Kuolleet sielut
52. Albert Camus: Sivullinen
53. Kirsi Kunnas: Tiitiäisen satupuu
54. Hergé: Tintti-sarja
55. Miquel Cervantes – DonQuijote I ja II
56. Eduard Uspenski:  Fedja-setä, kissa ja koira
57. Mark Twain: Huckleberry Finnin seikkailut
58. Johanna Sinisalo:  Ennen päivänlaskua ei voi
59. Herman Hesse:  Lasihelmipeli
60. Günther Grass: Peltirumpu
61. Jostein Gaarder: Sofian maailma
62. Leon Uris –  Exodus
63. Lucy M. Montgomery: Pieni runotyttö, trilogia
64. Ilmari Kianto: Punainen viiva
65. Franz Kafka: Oikeusjuttu
66. Guareschi Giovanni: Isä Camillon kylä
67. Lewis Caroll: Liisan seikkailut ihmemaassa
68. John Steinbeck: Eedenistä itään 
69. Kari Hotakainen:  Juoksuhaudantie
70. Paulo Coelho: Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin
71. Jules Verne: Maailman ympäri 80 päivässä
72. Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa
7. Jaroslav Hasek: Kunnon sotamies Svejk maailmansodassa
74. Giovanni Boccaccio: Decamerone
75. Orcar Wilde: Dorian Grayn muotokuva

76. Milan Kundera: Olemisen sietämätön keveys
77. Homeros: Odysseia
78. Peter Høeg: Lumen taju
79. Arthur Conan Doyle: Baskervillen koira
80. William Shakespeare: Hamlet
81. Eino Leino:  Helkavirsiä
82. Stieg Larsson: Miehet, jotka vihaavat naisia
83. Yrjö Kokko: Pessi ja Illuusia
84. Thomas Harris:  Uhrilampaat
85. Raymond Chandler: Syvä uni
86. Jean M. Untinen-Auel:  Luolakarhun klaani
87. Deborah Spungen: Nancy
88. Stephen King: Hohto
89. Laura Ingalls Wilder: Pieni talo Preerialla
90. Laila Hietamies: Hylätyt talot, autiot pihat
91. Aino Suhola:  Rakasta minut vahvaksi
92. Aleksandr Solzhenitsyn: Vankileirien saaristo
93. Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä
94. Timo K. Mukka:  Maa on syntinen laulu
95. Juha Vuorinen:  Juoppohullun päiväkirja
96. Kjell Westö: Missä kuljimme kerran,
97. Veijo Meri: Manillaköysi
98. Maria Jotuni: Huojuva talo
99. Juha Itkonen: Anna minun rakastaa enemmän
100. Jan Guillou: Pahuus

Kymmenen vuoden kirjakimara
Jokken kirjanurkka täyttää tänään klo 10.24 tasan 10 vuotta. Bloggauksia on nähtävillä 1303, katsojia niille on ollut 1,92 miljoonaa, ja kommentteja 7650.  

Kymmenen suosituimman bloggaukseni joukossa on  7 on tuolta Keskisuomalaisen listalta, yllättäen myös Sota ja Rauha. Teemestarin kirjan bloggaus on ollut suosittu, kirja on julkaistu vasta 2012 ja bloggaus 2016. Hieno kirja jossa on ekologinen näkökulma.

Blogillani on hienot lukijat. Kirjoittaja ja blogi nyt ei ole niin hienoja, mutta jatketaan tätä hommaa nyt kuitenkin. En osaa sanoa, mikä on paras bloggaukseni tai huonoin. Huonoimpana nettikeskustelussa on pidetty Humisevan harjun bloggausta ja twitterissä Sartren Inhon bloggausta. Humiseva harjun bloggaus on totta vie kuraa, mutta Inhon bloggauksen jokaisen sanan takana seison, pidän bloggauksesta, en kirjasta. On hyvin vaikea blogota kirjoista, joita inhoaa.
 
Sen sijaan Koulupoikia -bloggauksesta pidän itse, tai kirja merkitsee minulle paljon, siinä puhutaan kunniasta, isänmaasta, itsenäisyydestä, petturuudesta ja lopulta markkinavoimat voittavat.

Vuodet 2011 - 2013, olivat blogini parhaat, tai itse koen niin. Kesäkuussa 2013 alkoi uusi työ, joka on vaatinut paljon panostusta, sen jälkeen myös lapset aikuistuivat, ja piti sitten selvittää vanhempien ja pesä, joten on tässä ollut muutoksia. Viimeinen vuosi on mennyt koronasähläyksessä, joka varsinkin töissä on vaatinut ympäripyöreitä päiviä keväällä ja syksyllä. Usea ilmestynyt bloggaus on aiemmin ohjelmoitu, eli luen kirjoja, mutta vauhti on hiipunut. Nyt ajoitettuna on 51 bloggausta.

Mitä olen saanut bloggaamisella ja listakirjojen lukemisella?
Bloggaamisella olen saavuttanut todella paljon. Olen oppinut alustat, käytän lisäksi twitteriä ja instagrammia. En ole missään netissä omalla nimellä, vaan bloginimellä. Hyvin järkevää käytöstä minusta, koska en hae mitään henkilökohtaista kunniaa tai etua. 
Lukijat, joita minulla on 241 ovat kirjatuttuja, ja Twitterissä minulla on vain 1127 seuraajaa, ja monen kanssa on hyviä, joskin ei niin vakavia keskusteluja. Instan aloitin vasta äsken, ja siellä on "vain" kuvia ja vasta 144 seuraajaa. Vaikka kirjaan lukemia, minulle on tärkeä vain se, että somessa on mielenkiintoista sisältöä, ja varsinkin twitterissä oppii olemaan kommentoimatta oikeastaan mitään, paitsi sitä mikä itselle on tärkeitä, eli perhe, koti, isänmaa, itsenäisyys, omatoimisuus, koulutus, sivistys, lapsen asema, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus, ja valtion terve talous.

Kirjalistojen lukeminen on ollut hyvin antoisaa, sillä niihin on valikoitunut hyvin erilaisia kirjoja ja kattavat erilaisia osa-alueita, joita muuten en lukisi. Kirjoihin, lukemiseen ja kirjoittamiseen tiivistyy koko ihmisen historia. Lukeminen on tärkeää.

Marile on myös luultavasti lukenut tämän listan läpi, vaikka hänen blogissaan viitataan 1001-kirjan listaan. Olen lukenut itse myös 501-listaa, josta bloggaan keväällä romaanit Frankenstein ja  Talo Jalavan varjossa, lisäksi bloggaan Arthur Conan Doylen kahdesta ensimmäisestä pitkästä Sherlock Holmes -seikkailusta Punaisten kirjainten arvoituksesta ja Neljän merkistä. Jamesin romaanista Mitä Maisie tiesi? Tatun ja Patu junamatkasta, Huovisen Lampaansyöjistä, Martelin Piin elämästä, nobelisteista Le Clesion Autiomaa, Claudio Simonin Akaasiasta, Asko Sahlbergin romaanista He, ja Dumas juniorin Kamelianainen blogataan 30.5.2021.

Suuri kiitos kaikille lukijoille, osa on ollut mukana jo vuodesta 2011 ensimmäisinä Kirsi ja kaikille mukaville kommentoijille, jotka ovat tämän homman suola, kirjat on se pääruoka, mutta kommentit ovat hienoja.

sunnuntai 28. maaliskuuta 2021

Veikko Huovinen: Havukka-ahon ajattelija

  


Veikko Huovinen: Havukka-ahon ajattelija, wsoy-pokkari, 2009, sivumäärä 223. 

Veikko Huovisen (1927 - 2009) esikoisromaani Havukka-ahon ajattelija on vuodelta 1952. Romaani on idealtaan ajaton teos, vaikka maailma on (tieto)koneellistunut, niin tarinan päähenkilö Konsta Pylkkänen on suomalainen korpifilosofi. Konsta Pylkkänen harjoittaa maatalouselinkeinoa ja myy metsää. Konsta asuu Iita ja Anselmi Hokman luona, Hokmilla on lapsia.  Tarinan tapahtumapaikka on Kuhmon Lentua.

Kertomus alkaa: Iita ei pidä, kun Konsta sylkee russakoita. Iitan yhdeksänkesäinen Nikke haluaa katiskaa kokemaan. Konstasta on hauska huiputtaa Nikkeä. Konsta repii russakasta huumoria ja narraa lapsia tuliketusta, luonnonilmiöistä, mittarimadon vakoilusta, atomin olemuksesta, pommeista, avaruuden tyhjyydestä sekä tiktaattoreista. Veikko Huovinen osallistui jatkosotaan, ja diktaattoreja hän vastustaa. Huovinen kirjoitti tätä muutettuaan Sotkamosta Helsinkiin opiskelemaan metsänhoitajaksi.

Konstan Pylkerö saa kirjeen Mooses Pessiltä, että kummalliset miehet "tutkivaten luontoa  ... residentin lupa ampua lintuja ..." oppaaksi pyytävät ja 500 markkaa päivä olisi palkka. Konsta lähtee lisensiaattien oppaaksi. "Lisenssit"  ovat maisterit Kronberg ja Ojasto, jotka tekevät väitöskirjaa. Tusinoittain kanalintuja pitää ampua: metsoja, teeriä, pyitä ja riekkoja. Konstan Pylkerö matkustaa paikalle ja hän tutustuu nuorempaan maisteriin Kronbergiin ja vanhempaan Ojastoon. Kronberg on ollut muuten sodassakin ja on kapteeni. Sitten alkaa lintujen ampuminen, nykyisin ovat toisenlaiset tutkimusmetodit vallalla. Ojastolla on tosin mikroskooppi, jonka kanssa pontikkahumalassa oleva Pylkerö huijaa Riitu-äitiään haukkunutta isäntämiestä väittäen tällä olevan loismatoja.
Pylkerö ampuu kohmelossa lintuja Eräs ammuttu lintu on pyymetso, josta nykymittapuun mukaan ei juuri olisi kuolleena hyötyä. Teoksen "vilosohvian" mukaan kuitenkin tutkittavaa löytyy paljonkin. Linnut lähetetään kuolleina ja osina Helsinkiin ja syntyteorioita linnuille mietitään ja tieteellisiä nimiä annetaan Tetrao urogallus L. Tetrates bonasia L. s.179

Kyse on oikeasti "road-movie" -kirjasta. Konsta Pylkkänen lähtee kotoaan  ja kokee itsekin "seikkailuja" ja pyymetso tavataan. Lintututkijat menevät junalla Helsinkiin, Konsta saa palkkansa ja ylimääräistä 1000 markkaa ja spriipullon.  Konsta suuntaa korpeen ja lopussa häipyy suuri vilosohvi suonsilmään tai onko sekään todellista? Ainakin Huovinen palasi kahteen kertaan Konsta Pylkkäseen kirjoissaan.

Kirjan ansiona voi pitää sodanjälkeisen maaseudun elämänmenon kuvausta, verkkaisuutta, ja juoruisuutta. Eräskin emäntä ja isäntä juoruavat Konstan olevan avioton lapsi, isä olisi mahdollisesti kuulu taidemaalari, äiti Riitu. Mahdollisesti Pylkerö syntynyt 1897, ja maailmalle hän lähti 1917, mahdollisesti akateemisia opintoja ehkä jopa paperitkin lehtori tai maisteri. Tekstin tulkinta jää kuitenkin lukijan vastuulle, onko totta vai onko vain  Konstan itsekehua. Mooseksen mukaan Konstalla olisi ollut maata olisi 137 hehtaaria, josta 9 hehtaaria viljeltynä.

Havukka-ahon ajattelijasta voi pitää pelkästään luonnonilmiöiden ja luonnon hyvästä kuvaamisesta, sanankäyttö on myös muista kirjailijoista poikkeavaa, ja kuten Rasvamaksan novelleissa, koskaan en tiennyt, mitä seuraavaksi tapahtuu... 

Havukka-ahon ajattelija on ajaton kuvaus korpifilosofista.

Tekstinäyte: s.88:
Kaikista paras ja imelin viisauven laji on jälkiviisaus, sillä alalla saahaan eniten aikaan....,Jälkiviisaan silmä on somassa paikassa, se kahtoo taaksepäin... 

Veikko Huovinen (1927 - 2009) syntyi Simossa, mutta varttui Sotkamossa, osallistui jatkosotaan. Valmistui metsänhoitajaksi Helsingin yliopistosta, ja oli loistokirjailija.

sunnuntai 21. maaliskuuta 2021

Aleksandr Solżenitsyn: GULag Vankileirien saaristo



Aleksandr Solzhenitsyn: Vankileirien saaristo - Gulag ilmestyi 1973 suomentaja Esa Adrian, Silberfeldt 2012, sivumäärä 1305.

Kirjassa on Sofi Oksasen alkusanat, jossa hän toteaa, että diktatuurin vahvin vihollinen on sen sortamalle yksilölle annettu ääni tai hänen kohtalonsa kertominen.  Leireistä ei puhuttu Neuvosto-Virossa.

Martti Anhava aloittaa lainauksella saatesanoissaan: ”On tiukasti sotilaallisen toiminnan aika. On välttämätöntä terästää massojen energiaa ja luonnetta vastavallankumouksellisiin kohdistettavalla joukkoterrorilla, etenkin Pietarissa, jonka antama esimerkki on ratkaisevan tärkeä. Terveisin Lenin.” (3.7.1918.)
Anhava jatkaa:
Toisin kuin Lokakuun vallankumouksessa yliotetta havitelleet bolševikit kernaasti muistivat, heidän nousunsa ei ollut historiallinen välttämättömyys eivätkä työtätekevät massat olleet heidän puolellaan. Massat eivät tienneet heistä mitään, etenkään maaseudulla. Bolševikkeja oli vähän ja alusta pitäen he joutuivat pelkäämään entistä yhteiskuntajärjestystä puolustavien valkoisten vastaiskua sekä kilpailevien uudistajien kuten menševikkien tai sosialistivallankumouksellisten juonitteluja.

Kun kannattajien joukko oli pieni eikä rahaa ja muita tarvikkeita ollut nimeksikään, valtaa oli vahvistettava sitä lujemmin ottein. Koko teksti on TÄÄLLÄ.

Niissä selviää, että ensimmäiset leirit perustettiin jo vuonna 1918, vangit lähetettiin metsä- ja kaivostöihin. GULag oli leirien hallinto- ja koordinointi, ja toimi salaisen poliisin alaisuudessa. Pakkotyöjärjestelmässä oli 1934-1940 seitsemän miljoonaa ihmistä, ja vielä 1953 kolme miljoonaa.

Stalinin vainoista löytyy internetistäkin paljon tietoa, leireille lähetettiin ihmisiä, ja paljon myös kuoli. Suomalaisia Neuvostoliitossa kuoli Wikipedian mukaan 25 000 ja amerikansuomalaisia 2000. Toisessa maailmansodassa neuvostoliittolaisia kuoli ainakin 27 miljoonaa.

GULag Vankileirien saaristo -teoksen on siis kirjoittanut kirjallisuuden Nobelin palkinnon 1970 saanut Aleksandr Solženitsyn, joka oli itse kärsinyt kahdeksan vuoden tuomion 1945-1953.  Hän toteaa alussa, että aloitti teoksen kirjoittamisen vuonna 1958, ja valmiiksi se tuli Vallankumouksen juhlavuonna eli 1967, teosta alettiin julkaista Ranskassa 1973. Kirjailija karkotettiin Neuvostoliitosta.

Vankileirien käsittely alkaa vangitsemisen kuvaamisesta. Pidätyksen syytä ei kerrota, haetaan yleensä yöllä ja kotoa. Öiset toimet ovat pelottavampia, ja osa ihmisistä ovat päiväihmisiä, joten he eivät välttämättä saa tietää. Kotoa hakijoita kutsutaan viejiksi. He ovat ovelia, joskus pidätys voidaan naamioida vangitun omaisen tapaamiseksi. Kirjailija itse vangittiin rintamalla. Aleksandr Solženitsyn julkaisi aiemmin vankileireistä romaanin Ivan Denisovitsin päivä.  Ivan Denisovitsiin viitataan monesti ja hänen vankeuttaan kuvataan.

Kirja on kauhistuttavaa luettavaa kirjailija kuvaa eri aaltoja milloin vangittiin ihmisiä enemmän, ja milloin mitäkin etnistä ryhmää, myös ulkomailta palanneet emigrantit usein vietiin leireille. Tuulen suunta saattoi kääntyä nopeasti NEP-miehet vangittiin 1928. Baltian maista vangittiin paljon ihmisiä 1940-lopulla.

Kun ihminen pidätettiin, suoritettiin tutkimuksia, mutta ne eivät juuri koskaan johtaneet vapautukseen. Kirjailija kuvaa 31 eri kuulustelumenetelmää, ensimmäisiä oli nagani pöydällä. Selleissä, jossa odotettiin kuulusteluja, oli tungos ja löyhkä. Ennen pitkää tulee tunnustus ja allekirjoitus. Kirjailija itse pidätettiin rintamalla ja hän istui aluksi Moskovassa Lubjankan vankilassa, jossa vankeja kuulusteltiin, sitten kirjailija siirretään Butyrkiniin, jossa ei ole työvelvoitetta mutta hyvin ahtaat paikat ja varsinkin sängyt. Vankilaan virtaa venäläisiä sotavankeja ja emigrantteja. Selleissä tupakointiin ja puhuttiin. Sitten kirjailija siirrettiin kirkkoon jossa joutui 200 hengen selliin... Kirja poukkoilee ajassa ja sisältää paljon myös kaunokirjallista kuvailua.

Kirjassa väitetään, että: "me unohdamme kaiken, emme muista menneitä asioita. Ei haluta muistaa edes julkisia oikeudenkäyntejä jotka alkoivat jo 1918".  Päättelin, että Leninin aikana säädettiin uusi rikoslaki. Solżenitsyn väittää sivulla 225 että vuosina 1826 - 1906 olisi tuomittu 1397 kuolemaan, joista 894 pantiin täytäntöön. Myöhemmin mainitaan, että 1905-1908 kuolemantuomiot lisääntyivät ja olivat 2200. Venäjän vallankumous ja sisällissota olivat raakoja. Tilanne vakiintui 1922, jolloin alkoivat sitten oikeudenkäynnit, joita  kuvataan hyvinkin tarkasti. Myös kirkkoa vastaan käytiin oikeutta. Tsaariuden loppuaikoina vankiloissa oli nälkälakkoja, joihin reagoitiin, toisin oli neuvostoaikana. 1930-luvulla ruokatilanne heikkeni muutenkin vankiloissa.

Solżenitsyn nostaa esiin paljon vankeja, yksi heistä on Nikolai Kozyrev (1908 - 1983) joka oli vankilassa 1930-luvulla. Kozyrev on kuulu tähtitietelijä, joka 1950-luvulla tutki kuuta, tai aineiden spektriä, ja myös Venusta.

Vankileirejä oli paljon osa saarilla, minne vankeja vietiin laivoilla. Tsaarin aikana Siperiaan jopa käveltiin, mutta Neuvostoaikana käytettiin junaa. Vankileirit olivat missä kaikki "asutus"  loppui. Selleissä oli ihmisiä kirjan mukaan 10-kertainen määrä, eikä ollut lämmitystä. Vankiloista mentiin leireille, eikä aina ollut tietoa, mihin kukakin "kuului". Kuljetukset yleensä olivat hyvin organisoitu niin paljon niitä kirjailija luettelee.

Kirjailija kuvaa Solovetskin saarta Vienan merellä ja sen valoisia öitä ja revontulia. Luostari perustettiin 1400-luvulla, ja siellä oli myös luostarivankila. Neuvostoaikana luostariin sijoitettiin vankeja. Leirin toiminnasta on paljonkin ikävää luettavaa. Solovetsk tyhjennettiin ennen Talvisotaa 1939, kirjailija väittää sen olleen liian lähellä länttä. Monilla leireillä rakennettiin kanavia, Vienan meren kanava, Volgan kanava. Lisäksi rakennettiin vesivoimaloita, murskattiin malmia, kaivettiin hiiltä radiumia, tehtiin rautateitä kuten Suomen ja Persian rajojen suuntaiset rautatiet hakataan metsää

Ruokaa oli leireillä liian vähän työmäärän tai kulutukseen verrattuna, teoksessa mainitaan ainakin kaalisoppa, mannapuuro, nokkoskeitto ja leipäannokset. Leireillä oli keripukkia ja ripulia. Sairastuvat olit viheliäisiä.

Kirjailija teki tiiliä tehdassalissa, ja oli paljon kaivamassa savea kuopassa. Tiilet kuljetettiin Moskovaan. Vankilatuomion aikana henkinen näköpiiri kapenee. Yllättäen hyötyjäkin mainitaan, ei tarvitse osallistua kokouksiin, vaan on vapaa ajattelemaan (ei puhumaan) mitä vaan. Leireillä lakkoilu on itsemurhaa, ja nälkälakko hyödytön. On vain kestettävä. Vartijoita kirjailija pitää sadisteina.

Alaikäisiä oli leireillä, kirjan mukaan vuonna 1926 tuli lakimuutos, jossa jo 12-vuotias saattoi saada tuomion. Vuonna 1928 nuoria 16 - 24-vuotiaita olisi teoksen mukaan ollut vangeista noin 40%.

Leirituomion kärsittyään seurasi usein karkotus.  Kirjailija kärsi loppuosan tuomiostaan nykyisessä Kazakstanissa. Hän mainitsee, että Karakanda olisi ollut kaupunki, jossa oli paljon karkotettuja. Wikipedian sivu (täällä) tukee tätä väitettä. Hiilen louhinnassa käytettiin myös vankityövoimaa. Karkotus on ollut ihmisheimoissa rangaistuksena ennen vankeutta. Kirjan mukaan Venäjällä karkotus otettiin käyttöön Aleksei Mihailovitš Romanovin valtakaudella 1648 (luultavasti suolakapinan jälkeen).

Kirjassa monta pahaa liitetään Berijaan, joka oli NKVD:n johdossa 1938-1945, ja varapääministerinä 1941-1953, ja vastasi teoksen mukaan Baltian maiden väestön siirroista.

Vankeudessa ihminen muuttuu ja tuollaisessa systeemissä varmasti. Teoksessa eritellään systeemin vaikutuksia, joita ovat alituinen pelko, sulkeutuneisuus, ja epäluottamus, yleinen tietämättömyys, ja ihmisten vähäinen vapaaehtoinen liikkuvuus työpaikasta toiseen, petturuus, ilmiannot ja näistä kaikista johtuva turmeltuneisuus.

Neuvostoliitossa suhdanteet vaihtuivat. Hruštšov pääsi valtaan Stalinin jälkeen ja antoi luvan painaa kirjailijan teoksen Ivan Denisovitsin päivä joka myöhemmin julistettiin taas haitalliseksi

Aleksandr Solżenitsynin romaani GULag Vankileirien saaristo on pysäyttävä teos. Siinä riittäisi kahlaamista vuosiksi. Itse luin teoksen kuukaudessa. Jaoin luku-urakan 30-100 sivuisiin osioihin, jotta selviäisin urakasta kirjaston laina-ajassa. Kirjan takana on hyvin perinpohjainen henkilölista ja selvitys käytetyistä lyhenteistä.

Tämä kirja on Keskisuomalaisen sadan kirjan listalla.

*****
Aleksander Solženitsyn (1918 - 2008) syntyi kasakkaperheeseen, sotilaana palvellut isä kuoli ennen Aleksanderin syntymää. Aleksander oli alkuun neuvostojärjestelmän tukija ja taisteli puna-armeijassa toisen maailmansodan aikana. Solženitsyn oli suorapuheinen, ja hänen leirikomennuksensa alkoivat vuonna 1945, mutta hänet rehabiloitiin vuonna 1956. Solženitsyn joutui Breznevin aikana kasvavan arvostelun alle, hän sai Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1970, jota ei uskaltanut noutaa. Tämä Vankileirien saaristo julkaistiin siis (jossain muodossa) vuonna 1973. Solženitsyn karkotettiin vuonna Neuvostoliitosta 1974 ja muutti Venäjälle vuonna 1994.

perjantai 19. maaliskuuta 2021

Minna Canth: Hanna

Minna Canth: Hanna, 1886.

Bloggauksessa tavoittelen nykykieltä.
Minna Canthin Hanna kertoo nimihenkilönsä Hannan nuoruudesta ja aikuistumisesta. Hanna varttuu perheessä, jossa isä kamreeri Mellin vetää paljon viinaa, ja äiti saa välillä miehensä nyrkistä. Hannan isä on kylläkin koulutettu ja toimii kamreerina, mutta elää miesten seurapiirielämää, missä rehvastellaan miesten juttuja, mässäillään liharuokia ja juopotellaan. Naiset ovat kotona nyrkin ja hellan välissä, tosin Hannan kotona on lauma piikoja, joille syntyy aviottomia lapsia,.

Hanna on herkkä tyttö, ja hän varttuu kotona yhdessä pikkuveljensä Jussin kanssa. Jussi on villi, mutta Hanna on nynny. Jussi keppostelee, polttaa tupakkaa, eikä häntä laiteta aisoihin, kuten Hannaa. Tuolloin tyttöjä kasvatettiin ankarammin kuin poikia.

Hanna käy tyttökoulua tyttöluokassa ja tyttöjen aineita lukien. Poikalyseon pojat piirittävät tyttökoululaisia. Hannaa ympärille hiipii Woldemar, ja Hannan bestiksen Olgan ympärillä pörrää Tirri. Isä ja äiti pitävät Hannan menoista tiukkaa kuria, mutta laskiaistanssiaisissa, ja kesällä maalla tytöt ja pojat tapaavat toisiaan. Olga on ihastunut Tirriin, ja Hanna Woldemariin, joka kirjoittaa Hannalle runon. Olga on omapäinen ja räväkkä, Hanna on tyttöjenkin joukossa hiljainen hissukka. Tuolloin uskaliasta oli ottaa kengät pois. Meno on kuitenkin aika viatonta: pojat eivät saa pesää, pusuja eivätkä edes halauksia.

Hanna käy päättöluokan loppuun. Tyttöjä on aloittanut 25, ja enää on jäljellä 11 tyttöä. Johtajatar hehkuttaa tyttöjen hyvää yhteishenkeä, ja kehuu, että pastori opettaa tytöille filosofiaa. Nykyisin itsestään selvyyksiä, tuolloin se, että tytöille opetettiin luonnontieteitä, tai filosofiaa ,oli mullistavaa.

Hanna jää sivuun kaveripiiristä, jonka yhteishenki ei vaikuta hyvältä. Olga kertoo Hannalle, että Woldemar ei pidä Hannasta, ja myöhemmin Olga ja Woldemar menevät kihloihin ja myöhemmin naimisiin.

Hanna haluaisi opettajaopistoon, tai kotiopettajaksi, mutta isän mielestä se sopii vain vanhallepiialle, mikä Hannasta tuleekin. Hanna hissuttelee kotona, ahdistuu isän juopotteluista. Hanna saa paniikkikohtauksia kutsuilla. Isä koittaa naittaa Hannaa Vaajasalon Sassalle, mutta Hanna torjuu tämän, sillä Sassalla on ollut naisia, ja hän juopottelee. Isän mielestä Sassa olisi hyvä valinta, sillä miehellä massia on. 

Olga tyrkyttää Hannalle ylioppilas Salmelaa, joka on idealisti kuten Hanna. Nuoret tapailevat, ja suhde etenee jopa suudelmaan, ja siihen että Hanna saa kuulla Salmelan etunimen.
"Salmela veti hänet luokseen ja Hanna salli sen tapahtua. Hän oli puolipyörryksissä, sisällinen outo, kummallinen häiriötila, sielun ja ruumiin voimakas kuohahtaminen vei häneltä sillä hetkellä tiedon ja tunnon. Hän heräsi vaan hiukan, kun Salmela painoi huulensa hänen huuliaan vasten, kohotti siinä silmäluomiaan ja tapasi miehisen, oudosti kiiltävän katseen ja pingoittuneet kasvot. Häntä vähän pöyristytti; peljästyen hän painoi silmänsä umpeen ja tunsi samassa jotain vierasta ja kylmää. Kummastuksella hän kysyi itseltään mitä se oli, miksi hänen katseessaan juuri semmoinen outo ja vastenmielinen kiilto ilmestyi. Mutta ei hän sitä kauan joutunut ajattelemaan. Salmela oli täynnä riemuavaa onnea, sulki hänet syliinsä yhä uudelleen niin väkevillä käsivarsilla, että oli vähällä rutistaa hänet ja suuteli rajusti poskia, huulia, kaulaa. Hannalta putosi jo hattu maahan ja hiukset menivät epäjärjestykseen. Mutta hän oli onnellinen itse ja onnellisempi vielä Salmelan onnesta. Sitten he harjoittelivat sanomaan toisiaan sinuksi ja ristimänimeltä. »Kalle"

Kalle Salmela opiskelee papiksi Helsingissä ja käänne tapahtuu, kun Kallen serkku Elma muuttaa Kallen asuntoon. Serkku on herkku, ja Hanna unohtuu. Hanna ei valuta kyyneliä ja isäkin ottaa asian kevyesti
»Ei Hannalla tule hätää olemaan, vaikka vanhaksi piiaksikin jäisi», sanoi isä kerran hyvällä tuulella ollessaan, »onpa hänellä pensiooni minun jälkeeni. Ei se tosin suuri ole, mutta naiset tulevat niin vähällä toimeen.»

Minna Canthin Hanna on kuvaus tyttöjen kasvatuksesta 1800-luvulla. Säätyläistyttöjen vapaus on näennäistä. Hanna viittaa suoraan Runebergin Hannaan, jonka ei pitänyt naida perheen ehdokasta, vaan sai valita. Canthin Hanna jää varmasti omasta tahdostaan vanhaksi piiaksi. Kirja tarkastelee samaa tilannetta kuin Juhani Ahon Papin tytär, jossa Elli mukautuu äitinsä tahtoon, ja menee naimisiin Mikko-pastoriin kanssa. Mikko on maanläheinen ahkera juntti. Elliä kiinnostaa enemmän Mikon kaveri gigolo Olavi Kalm. Juhani Aho jatkoi Ellin tarinaa teoksessa Papin rouva, jossa paljastuu, että Ellin avioliitto on onneton, eikä Elli tunne itseään onnelliseksi. Olavi Kalm tulee kuuden vuoden päästä kesäksi Mikon vieraaksi. Olavi ja Elli kuhertelevat, mutta Elli ei anna pesää Olaville. Olavi ei pohjimmiltaan rakasta Elliä, eikä viihtyisi maanseudun rauhassa.

Minna Canthin kuvaama Hanna ei valitse onnetonta avioliittoa, vaan jää kituuttamaan vanhanapiikana eläen varjoelämää.

Kelpo novelli.

****
Minna Canth (1847 - 1897) syntyi Tampereella 19.3 ja oli nimeltään Ulrika Wilhelmina Johnson. Perhe muutti vuonna 1853 Kuopioon.  

Minna Canth avioitui ja hänellä oli seitsemän lasta, ja jäi leskeksi, ja kuoli 53-vuotiaana sydänkohtaukseen vuonna 1897. Kuopiossa on Minna Canthin kotitalo.
Minna Canth käsittelee teoksissaan usein naisen asemaa aviolitossa ja sen ulkopuolella, ja köyhyyttä.

Minna Canth bloggauksiani
Anna Liisa TÄÄLLÄ
Työmiehen vaimo  TÄÄLLÄ
Papin perhe TÄÄLLÄ
Köyhää kansaa TÄÄLLÄ
Salakari Täällä
Agnes Täällä

Luin tämän Gutenbergissä, joten osallistun Gutenberg haasteeseen.

tiistai 16. maaliskuuta 2021

Agatha Christie: Kohtalon portti




Agatha Christie: Kohtalon portti, suomentanut Anna-Liisa Laine,  1973, WSOY 1983, sivumäärä 272.

Agatha Christie (1890 - 1976) kirjoitti vuonna  1922 ensimmäisen Tommy ja Tuppence seikkailun nimeltä Salainen vastustajase oli hauska ja hieman romanttinen kirja. Agatha Christie jatkoi vanhetessaan sarjaa, myös sankarit varttuivat. Tommy ja Tuppence menivät  naimisiin ensimmäisen tarinan lopussa. Myöhemmissä tarinoissa Tuppence sai kaksoset (Rikos yhdistää), ja pari adoptoi kolmannen lapsen teoksessa Salomonin tuomio. Tommyn ja Tuppencen avioliitto on onnellinen ja välittävä, sekä tasa-arvoinen. Tommy oli töissä valtion salaisessa palveluksessa, Tuppence oli mukana Kansainvälistä Etsivätoimistossaa ja oli erikoistehtävissä sodan aikana. Teoksessa Eipä aikaakaan niin voi kauhistus parivaljakko ratkaisee lapsen murhat.

Ajallisesti sarjan viimeisenä kirjana on Kohtalon portti, jossa Tommy ja Tuppence viettävät vanhuuden päiviään.  Kohtalon portti oli Agatha Christien (1890 - 1973) viimeinen kirja, jonka hän kirjoitti ja saattoi loppuun. Meno on varsin verkkaista, mutta jos on lukenut aiemmat Tommy ja Tuppencet, tämä on hyvä ja palkitseva teos.

Tommy ja Tuppence ovat vanhoja mutta eivät kovin raihnaisia. He muuttavat, ja pakkaavat uudessa talossa kirjoja. Talossa olevista kirjojen punaisista alleviivauksista selviää, että "Mary Jordan ei kuollut luonnollisesti. Se oli yksi meistä ...".  Tommy ja Tuppence alkavat pöyhiä tätä ensimmäisen maailmansodan aikaista tapausta, sillä ilmenee, että myös kirjan omistanut Alexander Parkinson oli kuollut 14-vuotiaana. Mary Jordania epäillään saksalaisagentiksi, ja kuolemantapaus liittyisi laivastosalaisuuksiin. Jordan on kuollut sormustinkukkien syöntiin, ja se olisi ollut "vahinko" ...
Tommyn ja Tuppencen ostama talo on ollut aikoinaan Salaisen palveluksen tarkkailussa. Keinuhevosesta löytyy kiintoisia asiakirjoja, ja kohta tulee kuumat paikat, Tuppencea ammutaan kerran ja yritetään myrkyttää. Tommyn ja Tuppencen lisäksi perheen Manchesterin terrieri Hannibal on aktiivinen ja pelastaa Tuppencen hengen puremalla murhaajaa kahdesti.
Mary Jordanin murha selviää. Mutta vaikka menneisyyden murhaajat ovat kuolleet, aatteet ovat ikuisia ja uuden aatteen nimissä suunnitellaan uusia hirmutekoja.Tässä viitataan bakteeriaseen suunnitteluun.
Kirjassa viitataan monta kertaa Iso-Britannian EEC-jäsenyyteen ja sen aiheuttamaan politikan muutokseen, tai kirjassa puhutaan yhteismarkkinoista. Yhdistymisen tarkoitus on oivallettu hyvin jo 1973 eli "on luotava sivistysmaiden liitto sivistyneine aatteineen ja sivistyneine uskomuksineen ja periaatteineen". s.172.
Tommyn ja Tuppencen tytär Deborah tulee käymään ja tuo mukanaan kolme mukavaa lastenlasta 15-vuotiaan Andrewin, 11-vuotiaan Janetin sekä 7-vuotiaan Rosalien.


Agatha Christien Kohtalon portti on viimeinen Damen kirjoittama dekkari ja Tommy ja Tuppence -tarina. Päättöteoksessa on hieman haikea tunnelma, mutta luotaa myös tulevaisuutta. Teoksessa liitytään EEC:hen, kun nyt britit ovat jo eronneet EU:sta.

Kaikkiin Agatha Christien dekkareihin löytyy linkit TÄÄLTÄ.