Jon Fosse: Det är Ales och Sömnlösa

 

Jon Fosse: Det är Ales och Sömnlösa,  ruotsinnos  Urban Andersson, Albert Bonniers Förlag. Sivumäärä 175.

Norjalainen Jon Fosse (s. 1959) voitti vuoden 2023 Nobelin kirjallisuuden palkinnon. Fosse on näytelmäkirjailija, mutta tämä lukemani teos koostuu  kahdesta pienoisromaanista (tai pitkästä novellista). Teoksissa tekstiä ei ole jaettu lukuihin vaan kaikki teksti on yhtä pitkää pötköä. (Mikä ei minua haitannut).

Det är Ales, julkaistu 2002, sivumäärä 90.
Tarinan alussa Signe elää vaatimattomassa torpassa yksin, on vuosi  2002, hänen ajatuksensa askaroivat marraskuun lopun tiistaissa 1979, jolloin Asle hänen miehensä katosi, meri nieli hänet. Tarinaan syvyyttä lisää samassa ikivanhassa talossa 17.11.1897 tapahtunut 7-vuotiaan Aslen hukkuminen.

Sömnlösa, 2007, sivumäärä 73.

Asle ja Alida 17-vuotias naimaton pari kulkevat kodittomana Bjørgvinissä. Heidät käännytetään pois majoituspaikoista. Alide on viimeisillään ja lopussa synnyttää. Tämä vertautuu Josefin ja Marian tarinaan.

Pidempi oppimäärä

Jon Fosse on neljäs norjalainen nobelisti, edellisestä norjalaispalkinnosta on 95 vuotta. Jon Fossessa on silti jotain samaa kuin Bjørnstjerne Bjørnsonissa, Sigrid Undsetissa ja etenkin Knut Hamsunissa. Tosin Fosse kirjoittaa uusnorjaksi, mikä tietenkään ei merkitse tässä, kun tämä on käännetty ruotsiksi.

Det är Ales (Se on Ales) tarina saa nimensä Alesista vuoden 1897 tapahtumien isoäidistä, jonka mukaan poika Asle on saanut nimensä. Vuoden 1897 tragedia putkahtaa Signen tarinaan lomaan aika myöhään. Kerronta on arkisella, yksinkertaisella tasolla. Signen ajatukset keskittyvät mieheensä Asleen. Asle on kadonnut merellä marraskuun lopussa tiistaina 1979. Signe  "näkee" miehensä ja muistelee käymiään keskusteluja tuona kohtalokkaana tiistaina. 

Fossen teksti on yksinkertaista, karua, mutta se toistaa samoja sanoja ja  lauseitakin, mutta varioiden niitä.

Du ska ut på Fjorden, det är det du står och tänker, säger Signe
Jag tänker inte på något, säger Asle
Inte på något, säger Signe
Nej, säger Asle
Jag tänker inte på något, säger han
Jag står bara här, säger han
Du står bara där, säger Signe
Ja, säger Asle s.15. Dialogi jatkuu ja Asle lähtee ulos, mutta vain kävelemään ei venelleen. Katoamisvuosi on  1979, ulkona on myrsky. Asle on rakennuttanut itselleen veneen, jossa tykkää viettää aikaa ja viettää aikaa yksin, milloin kalastellen, milloin mitenkin. Asle menee myrskyllä toisenkin kerran ulos, Signe odottaa akkunan edessä. 

Asle siis palasi kävelyltään, mutta lähti uudestaan. Onko hän on riippuvainen veneessä viettämästään ajasta?. Venereissulta hän ei palaa, kuin Signen suruun ja ajatuksiin.

Teos on haastava, teksti on sanoiltaan yksinkertainen, mutta teksti koostuu lyhyistä lauseista, jotka on erotettu pilkuilla, kysymysmerkkiä on silloin tällöin, kuten pistettäkin, lukujakoa ei ole. Minusta sanajärjestykselläkin on leikitty.  Ajankohdat pitää itse päätellä. Signen mieli askaroi vuodessa 1979, mutta tarinaan mukaan putkahtaa yhä useammin vuosi 1897, jolloin tapahtuu myös hukkuminen Asle, seitsemän vuotta täyttävä poika hukkuu samaan vuonoon 17.11.1897. Samalla selviää, että Ales on vanhemman Aslen isänisänisän äiti: Hon är Ales. Det är Ales ... Hon är Ales. Hon var mor till min farfarsfar. s. 42. Alesin miniä (?)  Brita hoivaa kahta lastaan Kristofferia ja Alesia. Kun Kristoffer kertoo Aslen hukkuneen, Brita hokee toistuvasti, että Asle elää. 

Asle är död, Brita, säger han

Nej, han ät inte död, du får inte säga det, inte säga det Kristoffer, säger Brita

Asle är död, säger Kristoffer

Han blev sju år, och så dog han, säger han

Nej han lever ...

Inttämistä jatkuu muutaman sivu.

Tarinan arkisen karuudesta ja ulkoisesta tunneköyhyydestä huolimatta siinä on inhimillistä syvyyttä. Signe tuntee syvästi, sillä hän ei halua eikä voi jatkaa omaa elämäänsä miehensä kadottua.

Sömnlösa 2004. (Unettomat)
Kodittomat Asle ja Alida etsivät paikkaa, missä 17-vuotias Alida voisi synnyttää. He eivät voi mennä naimisiin, koska eivät ole täysi-ikäisiä. He patikoivat Bjørgvinissä (nykyinen Bergen) etsien majapaikkaa, kerta toisensa jälkeen heidät käännytetään pois. Tarinan lomassa on useita takaumia, missä ilmenee, että Aslen pelimanni isä Sigvald on kadonnut kalastusmatkalla, äiti Silja on kuollut suruun. Talon omistaja on hätistänyt Aslen torpasta. Aslella on isän viulu, isä oli pelimanni joka soitti häissä ja hautajaisissa, mutta rahakasta hommaa se ei ole. Pelimanneilu on periytynyt pojalle. Alidan isä Aslak on lähtenyt kälppimään, kun Alida on ollut pieni. Äiti Herdis ei ole pitänyt Alidasta, jossa näkee Aslakin (huonot) piirteet. Alida ei saa  jäädä kotiin ollessaan raskaana, ja nuori pari purjehtii kaupunkiin, jossa alkaa majapaikan etsiminen. Lopussa Alida synnyttää pojan, joka tullaan ristimään Sigvaldiksi.

Jon Fosse on kuulu näytelmistään. Näennäisestä yksinkertaisuudestaan huolimatta näissä on paljon vivahteita ja dialogi on hyvin näytelmämaista, tulee mieleen nobelisti Harold Pinterin näytelmä Petos, jossa aivan yksinkertainen dialogi porautuu syvälle suhteen onttoon ytimeen.