William Golding: Laiva tulessa

William Golding: Laiva tulessa, alkuteos Fire Down Below 1989, suomentaneet Eila Pennanen ja Hanno Vammelvuo, Gummerus 1991 Sivumäärä 292.

Laiva tulessa on trilogian viimeinen opus, jossa purjelaivamatkaa seurataan Edmund Talbotin silmin. Tämä ei ole kovinkaan selvää, mutta jossain vaiheessa selviää herran nimi ja suurin ongelmakin selviää, että kaverilla on kutinaa alapäässä, nivustaipeita vaivaa  ihottuma.

Toisaalta en ole lukenut kahta ensimmäistä osaa, eikä tässä ole mittän tiivistelmää edellisistä osista, eli se puolustukseksi kirjasta, mutta tästä osasta totean, että minusta kerronta koostuu mitään sanomattomasta kuvailusta ja hyödyttömistä keskusteluista. Kirja on täynnä hölynpölyä, se on minusta ikävystyttävä, sekava ja tekotaiteellinen. Se ei ole juonellisestikaan jännittävä, siinä ei ole runollisuutta eikä kielellisiä ansioita, se on pitkäpiimäinen teos, joka varmasti varsin hyvin kuvaa tilannetta. Lopun kirjeistä voi päätellä, että eletään Napoleonin kukistumisen aikaa, laivamatka on suuntautunut Australiaan. Päähenkilö herra Talbot on aiemmin rakastunut neiti Chumleyhyn, joka on Alcyone –nimisessä laivassa.

Meri kuvataan oikulliseksi ja laivakunta kohtaa jääseinämän, toivo on menetetty. Aiemmissa onnettomuuksissa eräs herrasmies on leväyttänyt aseellaan aivot seinälle, keulamasto on osittain irti ja herra Preetiman on murtanut jalkansa. Preetiman laatii testamenttinsa ja menee naimisiin erään kotiopettajattaren kanssa ja otaksuu kuolevansa. Preetimanilla on painokone mukanaan. Sillä hän aikoo sivistää siirtokunnan asukkaita, josta emämaan hallinto ei pidä. Hän epäilee, että aiempi onnettomuus oli järjestetty. Kaikki lopulta selviävät perille, mitään tulipaloa ei ole laivalla, mutta satamassa tapahtuu räjähdys ja laiva palaa. Liitän tämän haluun tuhota painokone. Preetiman nilkuttaa sisämaahan nuoren vaimonsa kanssa. Laivalla on mukana kahlevankeja, jotka ovat karkotettu Australiaan, näistä ei ole lainkaan vaivaa.

Herra Talbotin sydän on jäänyt Alcyonelle lordi ja lady Somersetin seuraneitinä olleelle neiti Chumleylle. Neiti Chumley piipahtaa maissa ennen kuin suuntaa Intiaan. Talbot yrittää järjestää sinne siirtoaan. Talbot kertojana antaa ymmärtää, että lopulta hääkellot ovat soineet. Oliko herra Talbotin nivukset vailla ihottumaa silloin, jää lukijan oman mielikuvituksen varaan!

Jo tämän juonitiivistelmän aikaansaaminen oli minulle hankalaa miltei mahdotonta ja vaati sinnikästä tutkimista ja päättelyä. Pitkäveteisyydessään kirja saattoi kylläkin kuvata laivamatkaa, mutta esimerkiksi ruuan ja juoman puutetta ei laivalla kärsitty, joten kovin realistisena en itse laivamatkan kuvausta pitänyt. Aluksella miehistön väleissä oli kitkaa eniten ranskalaisen Benetin kanssa. Benet koitti hurmata kihlautunutta kotiopettajatarta kummallisilla runoillaan.

Herra Talbotin suurta hetkeä jälleen näkemistä neiti Chumleyn kanssa kuvataan seuraavasti:
”sydämeni hajosi aivan kuin kananmuna paistinpannuun”. s.266
Voiko tätä suurta tunnetta kuvata enää yhtään paremmin ja intohimoisemmin?

Maininnat naisista ovat kummallisia, samaten Preetimanin avioliitosta neiti Granhamin kanssa
Tuossa salamyhkäisessä keski-ikäisten pariutumisessa oli jotain aivan erityisen vastenmielistä! Mies saattoi olla viidenkymmenen ja nainen  ...
”Likaista, eläimellistä ja irstasta!” s.75

Paljon olen nobelisteja lukenut, tämä teos oli valitettavasti kölin alitus.

****
William Golding (1911 - 1993) on kirjallisuuden nobelisti vuodelta 1983. Hänen mestariteoksestaan Kärpästen Herra olen blogannut näin.

William Golding: Kärpästen herra

William Golding: Kärpästen herra, 2001, alkuteos The Lord of Flies, 1954, suomentanut Juhana Perkki, sivumäärä 264.

Juonitiivistelmä lyhyesti

Teos alkaa lumoavasti  "Vaaleatukkainen poika hivuttautui alas kalliolta ja lähti pyrkimään laguunia kohti ..." eli kirjoitustyyli on suora  ja miljöötä, joka on trooppinen korallisaari, kuvataan yksinkertaisen värikkäästi ja hyvin elävästi. Englantilaisia koulupoikia on pudonnut lentokoneesta autiolle saarelle. Lukuun ottamatta vanhempien poissaoloa, olot ovat paratiisimaiset. Ulkopuolella saaren nimittäin riehuu toinen maailmansota, jonka lopputulos ei ole mitenkään varmaa. Vaalea poika on Ralph, joka tapaa lihavan astmaattisen pojan Possun. Löydettyään torvisimpukan he kutsuvat harhailevat pojat koolle. Ralph valitaan johtajaksi ulkonäkönsä ja simpukan takia, kuorolaisten johtaja Jack häviää vaalin, mutta on metsästäjien johtaja. Ryhmälle tehdään säännöt, jonkun aikaa ryhmä toimi sääntöjen mukaan, mutta sitten klikkiydytään ja Jackin ryhmä alkaa metsästää. Jack haastaa Ralphin, mutta kukaan ei tue Jackia. Jack alkaa metsästää yltiöpäisesti ja hylkää säännöt ja alkaa sotia. He varastavat tulen ja tappavat Possun. Jos alku oli lumoavaa, on loppu sitäkin karmeampaa, pikku hiljaa kaikki ryhmästä metsästävät ja lopussa metsästys kohdistuu alkuperäiseen johtajaan Ralphiin. Metsästys loppuu siihen, että englantilainen upseeri (ja hänen aluksensa) saapuu saarelle. Ralph miettii lapsuuden loppuaan, ja kuollutta Possua.

Miljöö ja aika
Tapahtumapaikka on trooppinen saari, korallisaaresta puhutaan eli ilmeisesti ollaan Tyynellä valtamerellä. Saarella on palmuja ja paljon hedelmiä. Pojat syövät hedelmiä, joista vatsa tulee kipeäksi. Saarella on rantakallioita ja hiekkaa ja metsää, jota poltetaan vahingossa ja tahallaan. Kukkia ja värejä sekä tuoksuja kuvataan monesti, tämä on hyvin elävä kirja. Saarella on helle, mutta myös sataa ja ukkostaa. Tapahtuma-aika on toisen maailmansodan aika. Tarkkaa aikaa, kuinka kauan pojat ovat saarella, ei anneta, mutta kuitenkin joitain viikkoja tai enintään kuukausia.

Teemat

Kärpästen herran teemoina ovat varmasti ainakin valta, väkivalta, vastuu, vastuuttomuus, auktoriteetti, ja ihmisessä oleva pahuus. Myös ryhmän valta ja vastuu, ja ryhmän luisuminen barbarismiin ovat teemoja.

Kärpästen herra -teos on hyvin englantilainen. Englantilaisia poikia, ja tapahtuu tällaista, ja kysellään, että kuinka ihmeessä sentään englantilaispoikia! Yksi maininta on jopa iltapäiväteen merkityksestä. Villit saadaan lopulta kuriin, kun englantilainen upseeri tulee paikalle. Vielä yleisempi on sana aikuinen. Aikuisuuteen monessa kohtaa viitataan ja huomataan aikuisuuden puuttuminen.

Kärpästen herran henkilöt
Ralph on Kärpästen herran tärkein henkilö. Vaalea sopusuhtainen poika, jonka isä on laivaston komentajakapteeni. Ralph on kaksitoistavuotias poika, joka valittiin johtajaksi, lähinnä siksi, että puhalsi torveen ja kutsui pojat yhteen. Ralph kasvaa vasta vastoinkäymisissä johtajana, hän on aluksi hyvinkin lapsellinen ja kiusaa osaltaan lihavaa Possua, eikä ota tämän ehdotuksia huomioon. Toisaalta Ralph ei luovu asemastaan, vaikka ryhmä hajoaa, Ralphin järki säilyy loppuun asti. Ralph ei syyttele myöskään lopussa muita. Ralphilla on valta ja vastuu, lopussa ei ole tosin valtaa, kun ei ole ryhmääkään. Ralph säilyttää selväjärkisyytensä, hän muistelee Englantia ja toivoo pääsevänsä sinne "huomenna". Ralph asuu isänsä kanssa, äiti ei asu enää kotona.

Possu on lihava ja astmaattinen tädin kasvattama poika, jonka silmälaseilla saatiin tuli, ja jonka mielipiteet olivat järkeviä. Possu kasvaa kertomuksen edetessä. Aluksi hän tekee virheen vain nalkuttamalla, mutta muuten toiminta on asiallista ja turvallisuutta lisäävää. Useimmat ideat ovat Possulta peräisin. Miksi tällaisia lapsia aina kiusataan? Possu edustaa alkuperäisessä ryhmässä vastuuta. Possu on harvoja lapsia, joiden entistä elämää voi takauman avulla päätellä. Isä on kuollut, äiti ei ole kasvattanut poikaa, vaan sen on tehnyt ylihuolehtiva täti. Possun nimi ei tule ilmi. Possun silmälasit varastetaan, jotta metsästäjät hallitsisivat tulta. Possu kuolee, kun Roger tahallaan vierittää järkäleen hänen päälleen.

Jack Merridew on ainoa poika, jonka pelkkä sukunimi mainitaan. Hänen mukaansa kaikkia pitäisi kutsua sukunimellä. Jack on punatukkainen, asia joka mainitaan kolmesti, eli varmasti tärkeä ominaisuus. Hän on kuorolainen ja kuorolaisten johtaja, toinen asia, jota korostetaan, koska muiden asemaa eikä ulkonäköä (poislukien Ralph ja Possu) ei tuoda esille. Ovatko kuorolaisuus ja punatukkaisuus jotenkin Goldingin mielestä ominaisuuksia, jotka altistavat riskikäytökseen, vai onko kuorolaisuus hyve, joka olisi omiaan estämään luisumisen villiksi? Kuorolaiset joka tapauksessa muodostivat heti metsästäjien alajoukon, heillä oli mustat viitat ja hatut, jossa kuorolaisilla hopeinen merkki, Jackin merkki oli kultainen. Jack edustaa tarinassa valtaa ilman vastuuta. Jack perustaa oman heimon jäätyään ilman tukea. Hän turvautuu väkivaltaan. Hän vaatii heimolta palvelua, puhuu heimostaan ja muut palvelevat häntä. Jack rankaisee syyttä Wilfred -nimistä poikaa.

Roger esitellään kuin ohi mennen, hintelä ja hiljainen poika. Tarinan edetessä hän pääsee ryhmään. Hän rikkoo jo neljännessä luvussa pikkupoikien hiekkalinnoja ja alkaa heitellä kiviä. Lopussa hän komentaa Jackiakin hirmutekoihin ja tappaa Possun. Roger edustaa henkilöä, jolla ei ole muodollista valtaa eikä kanna lainkaan vastuuta.

Sam ja Eric ovat vaaleat kaksoset, kutsutaan myös nimellä Samjeric, he olivat alkuun Ralphin ryhmässä. Heidät pakotetaan vaihtamaan ryhmää, jolloin Ralph jää yksin.

Simon on kuorolainen, joka pyörtyilee, hän on varsin herkkä ja lopulta tapetaan, tosin vahingossa tai kiihkossa. Häntä luullaan pedoksi.

Muitakin poikia mainitaan nimeltä Robert, Maurice, pikku-Johnny on kuusivuotias, Bill  ja Henry. Percival Wemys Madison on pikkutenava, joka esittelee itsensä aina koko nimellä ja asuinpaikallaan. Lopussa hän ei enää muista nimeäänkään.

Säännöt ja yhteisön koossapysyminen ja hajoaminen
Yhteisön koossapysymiseen vaikuttavat säännöt. Koko joukolle ne tehtiin. Johtaja valittiin ensiksi ja sovittiin, että simpukka merkitsee puheoikeutta. Saarta kartoitettiin ja sovittiin, että poltetaan merkkitulta, jotta pelastajat huomaavat savun. Sovittiin myös, että osa ryhmästä metsästää. Ryhmälle oli selvää, että "saari on meidän" ja ettei aikuisia ole läsnä. Majat eivät valmistu, ensimmäinen tehtiin yhdessä, toisen teossa oli mukana neljä ja viimeisessä eli kolmannessa vain kaksi. Merkkituli on sammunut, kun pojat näkevät savua merellä. Possu ja myös hieman järkiintynyt Ralph syyttävät merkkitulen sammumisesta Jackia. Jack on taas tehnyt sotamaalauksen ja pystynyt vihdoin tappamaan ensimmäisen kerran sian. Hän ja metsästäjät, ovat siis pääosin kuorolaisia "sika tappakaa, kurkku leikatkaa, veri laskekaa". Tilanne ryöstäytyi metsästyksen tiimoilla hirveäksi barbarismiksi. Tilanteeseen oli syyllinen Jack, joka ei  sisäistänyt johtajan valintaa eikä hyväksynyt Ralphia. Hänellä oli oma ryhmä tukenaan alusta saakka. Lihan himo vei loputkin Samjericiä, Possua ja Ralphia lukuunottamatta. Teoksessa on nuotiotanssikohtaus ja sen jälkimainingit kuvattu erinomaisen hyvin, myös ryöstöretki ja sen seuraukset. Koko moraalinen luisuminen on esitetty, tarkkoja ajankohtia ei ole määritetty, eikä pidäkään. Tanssia Golding myös tarkastelee. Tanssi johtaa selvästi transsiin, tanssin transsi vie asioita liian pitkälle. pojat suunnittelevat rumpujen tekemistä, jotta transsi syvenee. Metsästys, tanssi ja sotamaalaukset ovat siis tärkeämpiä kuin rauha ja pelastus. Ryhmälle tulee yli-olento-fiilis, ja pelko kaikkia muita kohtaan, haetaan vääriä yhteisiä kokemuksia. 

Kärpästen herra -peto

Kärpästen herra -teoksen keskivaiheilla tuodaan tätä peto-teemaa, ja Kärpästen herraa. Siitä on näköhavaintojakin, mutta  nekin ovat kuvittelua tai painajaista. Usea kuvailee petoa, mutta se on vain kuvittelua. Simonin näkemä oli kuollut laskuvarjohyppääjä. Pörrääkö jokaisessa paha kärpästen herra jo itsessään? Minun tulkintani on se, että jokaisessa on paha itsessään, ja pedot ovat omaa heijastumaa.  En anna itse kovinkaan paljon painoa tälle kirjan keskivälin jälkeiselle teemalle, vaikka se voimistaa luisumista mädälle moraalille. Mikä aiheuttaa pelon, unet, ja mustat häivät ajatuksissa, peto ulkona vai sisällä? Pedon voi tulkita joka tapauksessa pahaksi, mutta ihmisessä olevaksi?

Metsästäjiin liittymisrituaalithan olivat ensin univormut, jotka korvautuivat sotamaalauksella ja keihäillä, sitten oli tämä ”laulu” ja transsitanssi ja lihakestit. Se aikaansai vääränlaisen ryhmähengen, halun kukistaa laillinen valta ja Jackin antipatia Ralphia kohtaan lisäsi sen tehoa. Ei tähän ulkopuolista tarvita, toki referenssin puuttuminen altistaa. Joukon hajoamista voi pitää käännekohtana, ja säännöistä luopumista.  Possun kuolema ei ole minusta käännekohta, vaan seurausta jo tapahtuneesta. Aikuisen väliintulo on päätepiste Ralphin metsästykseen.

Possun kohtelussa tulee ilmi kaikki kiusaamisen ja koulukiusaamisen vaiheet, eli pienestä lähdetään: ensin saatetaan henkilö naurunalaiseksi, liikanimi "Possu", pieniä iskuja, sitten suurempia, silmälasit varastetaan. Ralph petti Possun luottamuksen. Possun toivomus olisi, että liikanimeä ei käytetä. Kukaan ei tiedä hänen oikeaa nimeään.

Aikuisuus ja vastuullisuus

Sanaa aikuinen käytetään monia monia  kertoja, eli lapset kysyvät heti aluksi, onko aikuisia paikalla. Aikuisen tullessa homma saadaan haltuun. Aikuisuus tässä tarkoittaa sekä henkistä että fyysistä suuruutta ja läsnäoloa ja vastuun ottamista. Ralph tajuaa, kun Jack hylkää säännöt ei ole enää mitään. Ei ollut keinoa pitää säännöistä kiinni. Kun Possu oli kuollut ja Ralph oli eristetty, ei ollut vastuuta. Yhteiskuntaa pitävät toiminnassa demokratia, lait, valvonta, työnjako ja raha vaihdannan välineenä. Merkkituli oli tässä julkinen hyödyke, joka hyödytti yhtä paljon kaikkia, mutta osa vain piti sitä yllä. Eli taloustieteessä tunnettu vapaamatkustajaongelma tai moral hazard tässä näytti tehonsa. Koska työnjakoa ei muodostunut, säännöt ja ”verotus” eivät toimineet eikä ollut välineitä vaihdantaan, vain metsästyksellä oli merkitystä, ja siihen liittyi myös tämä veren väärä vietti ja tappamisen tenho. Toisesta tehtiin vihollinen

Kärpästen herra allegoriana
Kärpästen herra -teos on minusta allegoria yhteiskunnasta ja peilaa toisen maailmansodan kokemusten kautta myös inhimillistä pahuutta. Koulupojat ovat luultavasti nobelistin metafora yhteiskunnasta. Englannissa on tuolloin ollut erikseen tyttö- ja poikakoulut, koska kirja on fiktiota, minusta ei ole juurikaan merkitystä ovatko kuvatut lapset tyttöjä vai poikia, sillä nuorimmat lapset ovat kuusivuotiaita vanhimmat kaksitoistavuotiaita. Lapset eivät pysty rakentamaan yhteisöä. Säännöt eivät riitä, vaan tarvitaan joku valvomaan sääntöjä ja rankaisemaan sääntörikkomuksista. Kirjassa nimeenomaan yhteisön rakennus onnistui, mutta sääntöjen noudattamista ei enää pystytty kontrolloimaan, eikä ollut keinoja pitää yhteisöä koossa eikä rangaista rikkomuksista. Metsästäjien ryhmä antoi palkintoja, ja moraalinen luisu oli todella nopeaa. Lopun väliintulo tarkoittaa allegoriassa sitä, että riittävän voimakas vastuullinen osapuoli puuttuu asiaan. Ajatus jatkuisi niin, että metsästäjätkin sisimmässään tietävät tekevänsä väärin, muuten ulkoinen puuttuminen ilman väkivaltaa ei auttaisi. Teoksen kirjoittamisen taustalla on toinen maailmansota, jossa monenlaisia raakuuksia tapahtui.

Arviointia
Kärpästen herra on hyvä kirja nuorille, koska siinä tarkastellaan tilannetta lasten silmin. Kaikki tapahtumat ovat sellaisia, että suhteellisen nuori lukija ymmärtää, mitä teoksessa tapahtuu. Toisaalta tämä toimii aikuisille allegoriana eli vertauskuvana. Kirjaa voi arvostella varsin englantilaisesta näkökulmasta, joka johtuu kirjailijan kansallisuudesta. Hän osoittaa, että jos tämä tapahtuu englantilaisille koululaisille ja etenkin kuoropojille, se voi tapahtua keille hyvänsä. Näkökulma on oikea, sillä raakuutta ei heijasteta alkuasukkaisiin eikä vieraisiin kulttuureihin vaan ihmisiin yleensä. Tämä on minusta sukupuolineutraali teos, sillä pojat ovat vasta lapsia. Tosin kaikissa sodissa valtaosa sotilaista ja upseereista on ollut ja on miehiä. Siviiliuhreista suurin osa on naisia ja lapsia. Kirja on hyvä opetuksessa, sillä se tarjoaa hyviä esseen aiheita.

Kärpästen Herra on klassikko, jossa paratiisin poikien moraalinen luisu on nopea, mutta lyhyt, ehyt tarina, jonka opetuksen  muistaa kauan.

*****
Britti William Golding (1911-1993) on kirjallisuuden nobelisti vuodelta 1983. Goldingin pääteoksiin Kärpästen herra kuuluu. Olen lukenut häneltä myös teoksen Laiva tulessa. William Golding osallistui toiseen maailmansotaan. Kärpästen herra on hänen ensimmäinen julkaistu romaani vuonna 1954, runoteoksen hän oli julkaissut vuonna 1934. Kirjallisista ansioistaan hänet  aateloitiin.

--- Last edit 20.12.2014, siirretty 21.2.2016 Lost ja Kärpästen Herra runonurkkaan tänne----