V.A Koskenniemi: Runousoppia ja runoilijoita



V.A Koskenniemi: Runousoppia ja runoilijoita on teos vuodelta 1951. Jo heti avaus on valaiseva Koskenniemi naulaa, että "laulurunouden aikamuoto on preesens", hän hehkuttaa läsnäolevasta hetkestä, silmänräpäyksen taltioinnista. On runous toki muutakin, ja Koskenniemi käy läpi sanan taiteen, diftonkien voiman, rytmin ja riimin ja loppusoinnut. Jokaiselle runon lukijalle on Koskenniemen teesi riimistä selvä. Loppusoinnut eivät pelasta huonoa runoa, eikä hyvässä runossa tarvitse olla loppusointua. Riimi sitoo ja eristää ,,, (eli riimi sitoo rivit toisiinsa, ja eristää ne muusta tekstistä VAK on riimien puolesta, hän näkee niillä merkityksensä).

Koskenniemellä on asiantuntemusta, ja mieli(kieli)piteitä, mutta teoksen kieliasu on vanhahtava. Koskenniemi kehuu suureellisesti monta runoilijaa ja runoa, ja kehuu myös Suvivirren, mutta hieman kummalla tavalla: "suvivirren teho, jollei juuri sen naiivia sisältöä säestävään naiiviin poljentoon" mitä naivia on kevään tulossa? Toisaalta monta runoilijaa jää kehumattakin.

Tässä teoksessa on paljon saksankielistä runoutta runsaasti Goethen runoja. Ruotsinkielisiä runoja on myös, Runebergiä hän arvosti kovasti. Olen postannut Vänrikki Stoolin tarinoista, mutta saksaa en ymmärrä runouteen asti.

Koskenniemen runoista parhaiten tunsin ennen tätä teosta runon Koulutie, joka on perinteinen, luultavasti Koskenniemi arvostaa loppusoinnullista runoa hyvin kontrolloitua ilmaisua, laitan tähän runon ensimmäisen säkeistön, huomaa aikamuotona preesens, ja runo on aika perinteinen, mutta siinä on myös sävyjä.

Olen unessa useasti

sinun kaduillas, koulutie.

Kotiportilta kouluun asti

minun askeleeni vie.
***
Säkeistössään ja koulun aitaa vastaan
jo vanhan rehtorin nään
Miten tuttu astunnastaan,
ja ryhdistä miehisen pään!

Koskenniemi kuvaa rehtorin Mauno Rosendalin ja lähde on K A Wegeliuksen Routaa ja rautaa.
***

Teoksen lopussa Koskenniemi selittää omien runojen syntyä, ja runoissa Pääkallokiitäjä ja Maariankämmekkä on sama loppusoinnillisuus ja "määrämittaisuus" havaittavissa.

Koskenniemi käsittelee myös suomalaisia naisrunoilijoita kuten Maila Talviota ja lopussa nuorena nukkunutta Saima Harmajaa. Heidän runojaan en toista tähän, se on toisen postauksen paikka. Maila Talvio on suomentanut sekä Quo Vadiksen että H.C Andersenin tarinoita.

Jokaisella aikakaudella on oma kielensä. Koskenniemen kieli on ollut juhlallisista varmasti jo tuolloin, laitan tekstinäytteen ja kaksi runoilijaesittelyjä tähän, niin voitte arvioida hänen sanojensa tehoa.

metafyysillisille mietteille on ominainen suuri lyyrillisyys, niin on hänen etiikkansa sen sijaan varsin rationalistinen. Sääli on sille tuntematon … s. 189

Uuno Kailasta kuvataan seuraavasti ”Ranskan rivieralla, taivaansini-rannikolla, keskellä etelän kevättä sammui Suomen runoilija-toivo, lyyrillinen lieska, kirkas ja kuuma tuli, jonka polttovälineenä oli nuori ihmiselämä. Zeun kateellinen salama on syössyt Faethonin alas tämän luvattomalta taivaankaariretkeltä”.

Saima Harmaja rakkaudentunteen lyyrikkona

… näkemään yhden alkuperäisemmistä lyyrillistä elämäntöistä … s. 236  …Kuolemantaudin ansari-ilma joudutti Saima Harmajan ehkä vieläkin nopeampaan varhaiskypsyyteen …s. 240.

--

V.A  eli Veikko Antero Koskenniemi (1885-1962) oli akateemikko, runoilija ja kulttuurivaikuttaja, joka ehkä parhaiten tunnetaan Finlandia-hymnin sanoista. Kuten wikipedian jutussakin sanotaan Koskenniemi arvosti mitallista loppusoinnullista runoutta ja antiikin perinnettä. Tämän kirjan yleisin sana lienee lyyrillinen, myös tragediallinen sana mainitaan useasti. Itse asiassa nautin lukemastani. Tätä kirpputorilta ostamaani teoskappaletta ei ehkä ole ennen luettu kokonaan, koska sivuja ei ollut avattu. Tätä teosta on ollut saatavissa myös huuto.netistä.

Tämä on positiivinen blogi. Arvostan V.A Koskenniemen runoutta ja elämänuraa.

Teoksen kirjoittamattomista virkkeistä, ja paatoksellisuudesta voin kuitenkin päätellä, että Koskenniemellä on ollut luultavasti oma oppositionsa.

---

Suomi on kaunis karu maa, ja pieni kieli, joten samaan suuntaan kannattaa venettä soutaa, kun on pilvistä, poutaa, matka taittuu joutuin, ei haittaa tyven, ei virta, mutta epäpura riita, kansan turmioon vie, se on tuhon tie, lyhyt lie, loiva, kovin ei motivoiva, siis yhteen hiileen pitää puhaltaa, läpi tyrskyjen taivaltaa, perille vie kohtaloon, onneen, ja kansan autuuteen. (Jokke Böcker -2012)

--

V.A Koskenniemi on laatinut esipuheen myös Victor HugonKurjien 1927 wsoy:n painokseen, aloittaen näin: ”Harvoin kertomataiteellista teosta on odotettu yhtä kiihkeästi ja tervehditty yhtä kansainvälisellä innostuksella kuin Victor Hugon … Koskenniemi on haltioissaan, kuten seuraavasta ilmenee: Sen valtavia, joskus hiukan muodottomia mittasuhteita vastaa jättiläismäinen mielikuvitus, runoilijafantasia, jonka näkevä voima sen parhaimmillaan ollessa vangitsee elämän sykäshdyttävän suurena värikkäihin freskoihinsa.

Haltiotila ilmenee monipolvisine lauseineen, attribuutit milteipä ahdistavat paatoksellaan.

Alkusanojen kolmannella sivulla (kaikkiaan seitsemän sivua) löytyy  nykyään muotisana ikäänkuin ja yhteen kirjoitettuna  Runoilija kuljettaa väsymättömästi lukijaansa ikäänkuin näköalavuorelta toiselle -

Arto Melleri: Runot, Elävien kirjoissa

Arto Melleri: Elävien kirjoissa, Myöhempien aikojen historia lyhyt oppimäärä. Ostin Seven pokkarin Arto Melleri Runot, jonka osana tämä 1991 Finlandia-palkinnon voittanut teos on.

Teoksessa on neljässä osassa noin kolmekymmentä runoa ja neljä novellimaista kertomusta. Mellerin sanoissa ja ilmaisussa on voimaa ja tabua, hän käyttää arkojakin sanoja ja aiheita. Anatomia ja eritteet, hyväksikäyttö, stalkkaus, peräkammarin poika ja kerrostalokyttääjä esiintyvät teoksessa. Tulee mieleen jopa Rosa Liksomin tyyli Yhden yön pysäkissään.

Novellimaisessa tarinassa Rouva Kananpaska tilitetään kerrostalokyttääjän tunnot: ”Sitä ennen on tietysti muita häiriöitä: yläkerran everstin vesihana vuotaa … kolmannen kerroksen nuorenparin dalmatian koirat … niistä olen tehnyt valituksen”

Iso tyttö parka –runossa Melleri kysyy ”miksi joku tahtoo pahaa toiselle, joka on kiltti”, hyvä kysymys. Ukrainassa sattuneeseen onnettomuuteen viitattaneen Energian suurassa ” Nähdään kalvaan Koiruohon kantavan satoa/vielä monen Ukrainan mustassa mullassa”, myöhemmin viitataan Persianlahden sotaan, ja muurin murtumiseen, yhdentyvään Eurooppaan ja pelkoihin siitä.

Useat runot ovat hyviä, kuten Syntymätön: ”Ei, en halua syntyä vaihtaa lapsiveden suloista solinaa” … Vaimon tuontiakin kommentoidaan ”Välitalon Uolevi on hommannut itselleen emännän Filippiineiltä” …

Teoksen lukeminen vaatii jonkin verran yleissivitystä, Platonin luolavertaukseen viitataan, ja Urho Kekkosen Pekka Peitsi nimimerkkiin ja samassa ”novellissa” viitataan kvartettiin Ryti, Tanner Kivimäki ja Linkomies. He saivat kaikki sotasyyllisyystuomion.

Elävien kirjoissa on elävä osoitus runouden voimasta. Mellerillä ei ole aina säkeitä, eikä juuri koskaan riimejä, mutta tunnetta on, ja elettyä elämää, voisi olla itse koettua, sen makuista on rosoista ja karheaa.

Pieni muistutus vielä, että nämä erite- ja anatomia-asiat jätin kommentoimatta, ja niitä näissä runoissa myös löytyy, elämää tietenkin sekin.

Arto Mellerin Johnny B Goethestä arvosteluni täällä.

Tomas Tranströmer, samlade dikter 1954 - 1996

Ostin teoksen Tomas Tranströmer, samlade dikter 1954 - 1996, eli nobelistin 2011 runoja alkukielellä.

Haastekerrointa oli melkoisesti, mutta päätin, että käännöksinä en näitä lue. Runot olivat minusta varsin hyviä, mutta runojen lukemista haittasi se, että en tuntenut joko kaikkia sanoja tai niiden merkityksiä. Etsin sanakirjastakin, mutta en löytänyt, joko siksi että kyse on yhdyssanasta tai sana on liian vanha tai uusi. Tämän vuoksi ensin luin runot kertaalleen, sitten uudestaan pohtien niiden merkitystä. Tämä arvio on siksi torso, että taitoni loppui. Runot ovat merkityksellisiä, monimuotoisia, niissä on selvästi vivahteita, joita ymmärtää vain se, joka ymmärtää (paremmin kuin minä) ruotsia.

Tietyt sanat toistuvat näissä runoissa -havet, sten, sjö, morgon. Morgon itse asiassa on äänneasultaan yllättävä sana morgon (vai moron), enemmän saa irti morgon. Skugga -sanaa käytetään, ek, kvarn, glimma, joka on myös hyvin voimakas sana, glittra, stjärn, runot ovat minusta varsin mustanpuhuvia, ja monissa runoissa on sanat död, svart tai mörk tai kontrastia -vastakohtaa. Pisteitä on käytetty jakamaan ajatuksia, mikä selkeyttää ajatuksen kulkua.

Runo vuodelta 1996
TYSTNAD -runon kolme viimeistä säkeistöä (kuusi viimeistä riviä)

i sovrummet öppnar sig en hisstrummas
mörkä stav mot innandömena

Blommor i diket. Fanfar och tystnad.
Gå förbi de är begravda ...

Bordsilvret överlever i stora stim
på stort djup där Atlanten är svart.

Fanfar och tystnad ovat ainakin vastakohtia, viimeistä säkeistöä en ymmärrä, tarkoittaako Bordsilvret pöytähopeaa? Tässä tulee se haaste, en loppujen lopuksi ymmärrä kaikkea, en ehkä mitään!

STORM-runon  ensimmäinen säkeistö vuodelta 1954

Plötsligt möter vandraren här den gamla
jätteeken, lik en förstenad älg med
milsvid krona framför septemberhavets
                             svartgröna fästning
Tämä säkeistö on minusta ainakin ilmaisuvoimainen ja komea. Plötsligt tosin tuntuu minusta -ei niin kauniilta sanalta- plöts , toisaalta en ole ruotsinkielinen, eli ongelmia tulee runouden lukemisessa alkukielelläkin.


TVÅ STÄDER, runo vuodelta 1996 molemmat säkeistöt (otan toisen säkeistön alun pois, jotta ei ole koko runo). Runossa on sanapari fiende –vän. Toisen säkeistön loppu on varsin musertava, ja runossa on kontrasteja. Lauseet ovat pisteillä erotettuja.


På var sin sida om ett sund, två städer
de ena mörklagd, ockuperad av fienden.
I den andra brinner lamporna.
Den lysande stranden hypnotiserar den mörka

....

En tubastöt tränger in.
Det är en väns röst, tag din grav och gå.

Teoksen ostin kirjakaupasta, luultavasti tätä kirjaa on saatavissa, suosittelen nobelistien ystäville, ehkä saatte enemmän irti kuin minä, paneudun tähän vielä paremmin laajemman sanakirjan kanssa :)

Lummaan Poliittinen siivekäs

Yliopistossa oli ilmaisjakelussa väitöskirjoja ja luin FM Karoliina Lummaan väitöskirjan, joka oli julkaistu kirjasarjassa nimellä Poliittinen siivekäs. Työssä oli tarkasteltu linturunoja ja etenkin 1970-luvun linturunoja. Teoksen ensimmäiselle sivulle oli laitettu se minusta kiinnostavin runo eli Pentti Saaritsan runo Mitä näenkään vuodelta 1979, joka löytyy  väikkäristä ja netistä, mutta sen alku on minusta kaunis, vaikka loppua en ymmärräkään. 

Luonto haihtuu paperilta:

puuton, maaton, kylmä ilta.

Päätä huimaavina kaivot,

kuiden kuvajaiset: aivot....

Varsinkin kohta puuton, maaton, kylmä ilta on soljuvaa, kuvaavaa ja iskevää, lisäksi tässä runossa on loppusoinnut, mutta monessa muussa ympäristörunossa ei ole kuin ajatus, josta en aina saanut kiinni :)
 
Runoja oli väikkärissä aika ajoin, ja oli runo kurmitsan siivestä ja DDT-runoa. En oikein ymmärtänyt näitä runoja, sillä minusta runossa pitää olla loppusoinnut, alkusoinnut, trokee tai poljento, joku kielellinen juttu, eikä pelkkiä toisiinsa sopimattomia sanoja, minusta sanojen rypäs ei ole runo. Tämä tietenkään ei ole väitöskirjan vika, se oli laadukas.
 
Yliopiston sivun väitösesittelyssä on todettu "FM Karoliina Lummaa osoittaa väitöskirjassaan, että tällaisten linturunojen kirjoittaminen oli runoilijoiden keino osallistua ajan ympäristökeskusteluun" mutta myös "runous voi erilaisin sisällöllisin ja muodollisin keinoin ilmaista lintujen ei-inhimillisyyttä, erilaisuutta suhteessa ihmisiin".
 
Itse asiassa itse hain teoksesta runon tulkintaa ja analyysia, ja minulle sen teoksen arvo on siinä. Ympäristökeskustelu menee omalla urallaan. TV:n luontodokumenteissa minua haittaa yleensä se, että ensin näytetään upeaa luontoa, eläimiä ja niiden ihmeellisyyksiä, sen jälkeen kettu tai muu peto tulee ja pistää poskeensa jotain pienempää riistaa, ja lopulta sinne tulee kaivuri, traktori, rakennus tai näytetään viemäriä, tai sitten vaan puhutaan, että "voi voi, kun saastuu". Tässä genressä ei tietenkään ole mitään huonoa, olen samaa mieltä, mutta näitä on ollut jo niin kauan kuin muistan, ja onko niillä ollut vaikutusta.

Sitä en tiedä, ovatko linturunot olleet tehokkaita, toivottavasti.

Kesäisillä pyörälenkeilläni olen havainnoinut: espanjan siruetana on yleinen, mutta vain yksi ukkoetana näkynyt, kyykäärmeitä ja tarhakäärmeitä on näkynyt, jääneet auton alle, mutta olen nähnyt rantaniityillä kaksi uljasta kurkea, satoja hanhia, kyyhkysiä, pääskysiä puhelinlangoilla, kaksi korppia, keltasirkkuja, tikkojen koputusta on kuulunut olen nähnyt kolme eri tikkalajia, peura on peuhannut rantaniityllä ...
 
Luonto on parhaimmillaan itse havainnoituna.

Kurkia , jokke 2011



Siruetana, jokke 2011