J.M Coetzee: Maan sydämessä, In the Heart of the Country 1977, suomentanut Kimmo Rentola, Otava 1986, sivumäärä
J.M Coetzeen Maan sydämessä on lyhyt siirtomaissa asuvan talollisen vanhapiikatyttären myrkyllinen ja houreinen monologi, joka on jaettu 266 osaan tai ajatukseen.
Rappeutuneen suvun ruma vanhapiikatytär oirehtii isänsä taloudessa. Isä tuo uuden vaimon, myöhemmin lakanoissa on palvelijan tuoma nuori vaimo.
Kurja musta neitsyt purkaa pahaa oloaan kohtalostaan jäädä aviomiehettä. Siirtomaasuku on hiljalleen rappeutunut samoin kun autiomaan keskellä oleva maatila ja sammuu. Isä Johannes ja kertoja Magda ovat sen viimeiset jäsenet.
Yksinpuhelu hajoaa vimmaiseksi kirveenheilutukseksi ja öisten päänsisäisten äänten täyttämäksi houreeksi.
Teosta ei pysty järjellä selittämään, tulkinta riippuu lukijasta, mikä on totta ja mikä on yksinäisen neidin kuvittelua. Coetzee on onnistunut venyttämään monologin sellaiseen muotittomuuteen, että se on omassa hulluudessaan uskottava. Maan sydämessä on samaa kuin toisen nobelisti Gabriel Garcia Marquezin Sadan vuoden yksinäisyyden lopputulema, mutta tämä on toteutettu yhden ihmisn monologina.
Teoksen alkuosa viittaa siihen, että Magda tappaisi ensin isän uuden vaimon kirveellä, ja isän kiväärillä isän peuhatessa Hendrikin uuden vaimon Klein-Annan kanssa. Magda versioi monta totuutta lihallisesta suhteesta Hendrikin kanssa. Loppua kohti on vaikea tietää heiluiko kirves, lakanat, paukahtiko kivääri vai lyöko päässä tyhjää.
Kirja kuvaa hyvin sitä siirtomaiden tukahdutettua hulluutta, jossa jännitteet ovat olemassa mutta näkymättömiä. Magdalla on vaikeuksia, "näin ei voi elää" vaikka niin juuri hän elää. Kieli kuvaa siirtomaassa ihmisten suhteita. "Synnyin hierarkian, välimatkan, perspektiivin kieleen. Se on isänkieli". (Osio 190/266). Se on tosiaan isänkieli ja siirtomaan kieli.
Tästä on minusta hienosti blogannut Marjatta.
*****
J.M Coetzee (s.1940) on eteläafrikkalainen Nobel-kirjailija, palkinnon hän sai vuonna 2003, hän on opettanut englantilaista kirjallisuutta ja ollut alan professorina Kapkaupungissa.
Coetzeen muusta tuotannosta olen blogannut teoksesta Barbaarit tulevat, joka on minusta parempi kuin Coetzeen Foe.
Tuo kansikuva on huikea, ei kaunis, mutta vahva ja osuvan symbolinen, jää mieleen ja alkaa puhua omalla tavallaan.
VastaaPoistaMinustakin kansikuva on upea, ja täydentää kirjan teemaa.
PoistaLuulin kuvaa ensikatsomalla joulukoristeeksi.
VastaaPoistaSen takaa paljastuukin siis kirveenheilutusta 😀
Kansikuva on tosiaan hieno, kirjakin, mutta tosiaan aika brutaalia menoa, ja sakavaa.
PoistaOi, Coetzee! Eikö olekin hurja kirja?
VastaaPoistaCoetzee on viimeksi kirjoittanut romaanin The Schooldays of Jesus vuonna 2016. Jospa hän vielä jaksaisi jotain uutta. Uuden kotimaan Australian kurja pakolaispolitiikka sopisi hyvin hänen aiheekseen ja siitä hän onkin kirjoittanut johonkin kirjalliseen aikakauslehteen.
Sinähän olet Coetzee fani, asiantuntija ja bloggaat paljon. Hyvä etten lopettanut Foe'hen vaan olen lukenut Barbaarit tulevat ja tämän. Australia ainakin jossain vaiheessa ulkosti ongelman muille.
Poista