perjantai 6. tammikuuta 2023

Erno Paasilinna: Yksinäisyys ja uhma

 

Erno Paasiliina: Yksinäisyys ja uhma, Otava 1984, sivumäärä 127.

Erno  Paasilinna (1935 - 2000) sai ensimmäisen kirjallisuuden Finlandia-palkinnon tällä kokoelmalla, jossa on esseitä ja pakinoita yhteensä 11 kahdessa osassa.

Lyhyt oppikirja on avausjuttu, ja siteeratuin, sillä Paasilinnan ajatus "kirjailijaksi ei synnytä" on ikuinen, ja Erno perustelee: "on elettävä sellainen elämä, josta syntyy kirjailija". Kirjailijan ainoa työväline on oma kieli.  Kirjailijan on oltava armoton auktoriteeteille. Kirjailijan saama huono kritiikki kehittää, ja huonon kirjailijan on helpompi kehittyä.

Jatkossa tämä on paljolti samanlainen kuin bloggaamani Erno Paasilinnan teos Lukemista kaikille. Parhaimmillaan tämä on viiltävän hyvää, osa tarinoista on silloisen poliittisen tilanteen analyysia, eikä ehkä kiinnosta kaikkia, minua kyllä.

Paasilinna oli jo tuolloin huolissaan suomalaisten lukutaidosta, ja kirjojen lukemisesta, USA:ssa tuolloin osa yliopisto-opiskelijoista tarvitsi tukea itsensä ilmaisemiseen kirjoittamalla. Paasilinna on kiinnostunut kirjailijoista ja kirjan kustantamisesta. Hän arvioi Pekka Tarkan kirjoittamaa Otavan historiaa II, vuodet 1918 -1940. Teos on ilmestynyt vuonna 1980.

Otava perustettiin vuonna 1890, samoihin aikoihin kuin KOP ja Henkivakuutusyhtiö Suomi. Huomattavaa, että KOP:n taru itsenäisenä pankkina loppui 1995, ja Henkivakuutusyhtiö Suomi purettiin 2017. Otava on voimissa. Otavaa luotsattiin läpi kansalaissodan ja laman liiketalous edellä, ja Otava keskittyi tietosanakirjojen tekemiseen, linja oli ensyklopedinen ja luonnontieteellinen. Oppivelvollisuuslaki (1921) lisäsi koulukirjojen menekkiä. Otava ei julkaissut Hitlerin Taistelua, vaikka olisi saanut ilmaisen käännöksen. 

WSOY nousi ensin vaikeuksista. Erno Paasilinna kirjoittaa myös Frans Sillanpään siirtymisestä WSOY:lta Otavalle, ja herran veloista, jotka Otava otti kontolleen. Lopulta Taata pääsi veloistaan, kun sai Nobelin kirjallisuuden palkinnon. Erno Paasilinna tarkastelee kirjailijoiden ja kustantajan taloudellisia suhteita. Volter Kilpi oli ylikirjastonhoitaja, joka kirjoitti kauan pääteostaan Alastalon salissa. Myynti oli huono, ja Volter Kilven saama korvaus oli kymmenesosa siitä, mitä hän menetti ollessaan virkavapaalla kirjastosta.

Erno Paasilinna on tehnyt esseen Eino Leinosta (1878 - 1926), jossa tökkii V.A Koskenniemeä, joka viipaloi Leinoa 20 vuotta Leinon kuoleman jälkeen. Leino oli lahjakas, julkaisi ensimmäisen runon jo 12-vuotiaana. Leino ajautui eroon "eliitistä", ja alamäki oli aika jyrkkä. Kansalaissodan jälkeen 1921 hän selitti hakevansa Viron kansalaisuutta. Leino ei ole saanut Paasilinnan mukaan objektiivista vastaanottoa. Oikeistopiirit unohtavat hänen yhteiskunnallisuutensa, ja marxistit eivät pitäneet Leinosta, joka ei katkaissut siteitä porvalliseen maailmaan. Tätä ei 2020-luvulla ehkä ymmärretä, kuinka jakava kansalaissota oli. Moni kirjailija pettyi Juhani Aho ja Frans Sillanpää. Maiju Lassila joko teloitettiin tai ammuttiin, kun vietiin teloitettavaksi. Toisaalla Erno Paasilinna puhuu vangituista kirjailijoista, joita oli tuolloin hänen mukaansa 600. Erno Paasilinnakin antaa palautetta kirjailijoista. Topeliuksen Maamme-kirjan Inarijärven runossa on 94 sanaa, ja saamelaisten mukaan 40 virhettä.

Inarinjärvi. (Lapissa.)

Etäällä pohjoismailla hylätty järvi on, nimeä saaret vailla, ja ranta iloton. Hein'ajalla sen sulaa jää, kun kesä Lappiin kiirehtää; mut syyskuun yö sen aallot taas jälleen jäähdyttää.

Kuvastuu vuoret illoin sen kalvoon sinervään, ja lappalainen silloin käy kalaa pyytämään. Siell' uipi sorsa suruton, ja peuralaumat rannall' on, ja taajat sääskiparvet pimentää auringon.

Mies Lapin kerran tahtoi
sen tulla tuntemaan,
kuin syvä olla mahtoi
tuo järvi Turjan maan.
Köys katkes; laulu kuultihin;
"Niin syvä oon kuin pitkäkin!"
— Sen koommin mittaamatta
on pohja Inarin.

Ensimmäinen virhe on heti alussa, eli rannat eivät ole eivätkä tuolloin olleet hylättyjä. Erno  teoksessaan Lukemista kaikille ihmettelee, mikseivät mittavat porokuolemat liikauta Helsingin herroja. Samaten Paasilinna irvii sitä, että Lapin esitteeseen kelpaa etelän ihmiselle Kuusamon maisemat kuviksi.

Kirjailijoista teoksessa valotetaan neuvostokirjailja Vasili Makarovitš Šukšinin (1929 - 1974) "uraa". Šukšin syntyi Etelä-Siperiassa ja hänen tuotannolleen paikallisten yhteisöllisyys ja yksiköllisyys oli leimaaantavia. Erno analysoi minulle tuntematonta teosta Nuoren Vaganovin kärsimykset.

Teoksessa Erno Paasilinna käy syyskalassa Pentti Linkolan (1932 - 2020) kanssa. Pentti Linkola kalasti ja Ernon mukaan Linkolalla oli verkoissa kiinni 70 000 mk. Saadut kalat Linkola mittasi ja kirjasi ylös. Samoin kuin hänen tarkkailessa lintuja. Linkola arvosteli jo tuolloin ihmisen toimintaa luontoa vastaan:"Luonto ei tarvitse suojelua vaan tasapainoa ihmisen ja luonnon välille".

Yllättävän mielenkiintoinen ja ajankohtainen teos, tämä Yksinäisyys ja uhma. Kirjailija on aina yksinäinen, ja tässä kokoelmassa tarkastellaan etenkin Pentti Haanpään yksinäisyyttä. Uhma minusta oli Paasilinnalla, mutta myös Haanpäällä ja muilla kirjailijoilla, jotka uskaltavat kirjoittaa vastoin eliitin tahtoa.

*****
Erno Paasilinna (1935 - 2000) oli suomalainen kirjailija, joka syntyi Petsamossa, joutui ensin evakkoon Norjaan, ja Lapin sodan aikoihin Ruotsiin. Perheellä ei ollut varaa kouluttaa Ernoa, mutta Erno sai siis ensimmäisen kirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 1984 tällä esseekokoelmallaan Yksinäisyys ja uhma.  

Tämä blogaus on osa "omaa" Finlandia-haastetta, johon voi kaikki reippaat bloggarit osallistua. Tässä lista 1980-luvun voittajiasta:
1984: Erno Paasilinna: Yksinäisyys ja uhma
1985: Jörn Donner: Far och son (Isä ja poika)
1986: Sirkka Turkka: Tule takaisin, pikku Shebarunoteos
1987: Helvi Hämäläinen: Sukupolveni unta, runoteos
1988: Gösta Ågren: Jär (Tääl) runoteos
1989: Markku Envall: Samurai nukkuu runoteos

12 kommenttia:

  1. Kiitos, avartava avaus myös kustantamojen historiasta!
    Tuo Paasilinnan motto on niin tosi ja hänen huolensa lukutaidon hupenemisesta lienee ajankohtaisempi kuin koskaan samoin kuin Linkolan huoli luonnon tilasta! Edelläkävijöitä molemmat.

    Inarinjärvi on kaunis ja tuttu kalapaikkanakin, - "niin pitkä on kuin syväkin":)

    Paasilinna on jostain syystä jäänyt vähemmällä lukemiselle, liekö syy juuri tuo poliittinen piirre, aihepiiri kun ei kuulu suurimpiin omiin kiinnostoksen aiheisiini, mutta monipuolinen ja ansioitunut kirjailija ilman muuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erno Paasilinna oli minusta hieman raskas, kun aina haluasi olla eri mieltä. Veljeksistä Reino oli "puheliain".

      Poista
    2. Unhettui todeta, että Anne -Mai Meltausksen kannen piirros on vähäeleisyydessään herkkä ja puhutteleva:)

      Poista
  2. Kiitos hienosta esittelystä. Erno Paasilinna on jäänyt mieleen "varteenotettavana ajattelijana". Tämä lähinnä siitä, mitä on keskusteluja televisiosta nähnyt aikoinaan. Voisinpa hyvinkin tämän esittelysi perusteella tutustua teokseenkin, katsoa, löytäisinkö häneltä jotain . Tuon alun mietelmän laitan nyt ylös. Se on sen verran muistamisen arvoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, oli monessa tv-ohjelmassa ja maalasi kuten Linkolakin sangen tummalla pensselillä, ja oli ennustuksissaan sangen oikeassa.

      Poista
  3. Ahaa, tässä on esseitä ja pakinoita! No sitten alkoikin heti kiinnostaa enemmän.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kiinnostavasta kirjavinkistä. Muistin heti, että hän sai Finlandia-palkinnon.

    VastaaPoista
  5. kiitos vihjeestä... vaik kirjailija löytyy, mut ei tätä Göteborgin 25:stä kirjastosta

    VastaaPoista