tiistai 16. huhtikuuta 2019

Maiju Lassila: Tulitikkuja lainaamassa


Maiju Lassila: Tulitikkuja lainaamassa, 1910, Gutenbergistä luettu.

Tulitikkujen lainausmatka alkaa liperiläisen Antti Ihalaisen pirtistä ja sinne se päättyykin, joskin takaisin tulee yksi tikku, ja sekin raapaistu, mutta paljon ehtii tapahtua tällä välin. Kaikki alkaa Antin vaimon Anna-Liisan aikoessa leipoa ja talouteen tarvitaan tulitikkuja, joita Antti lähtee noutamaan Hyvärisen ukolta. Antti hyppää tuoreen leskimiehen Jussi Vatasen hevosrattaille. Jussi Vatanen on vast'ikään jäänyt leskeksi ja kärkkyy uutta vaimoa. Vatasella on hevosia, lehmiä ja sikoja, joiden hinnoista, kaupoista ja poikimisesta puhutaan. Jussi aikoo kosia Anna-Kaisaa, joka yllättäen suostuu. Antti ja Jussi lähtevät hakemaan kihlajaiskamppeita Join kaupungista (Joensuu?). Mukana on vajaa pullo, johon on tarkoitus ostaa viinaa, mutta pullo pitää juoda entisestä viinasta tyhjäksi. Miehet ovat olleet vuosia raittiina, mutta viinan noustessa päähän, miehet hölmöilevät. Miehet kehuvat kännipäissään lähtevänsä Amerikkaan ja joutuvat putkaan, ja saavat sakkotuomion.

Samaan aikaan toisaalla räätäli Tahvo Kenonen, vanhapoika, haikailee nuoruuden ihastustaan Anna-Liisaa. Anna-Liisa taas ihmettelee, missä Antti on ja miksi Antti ei ole tuonut tulitikkuja. Anna-Liisa käy Hyvärisillä, ja Hyväriset valehtelevat Anna Liisalle Vatasen menneen kosaisemaan Pekka Roivaan tyttöjä ja otaksuvat, että Antti on lähtenyt Amerikkaan. Anna-Liisa, joka esitetään varsin yksinkertaisena, on ollut huolissaan, onko Antti joutunut ojan pohjalle, on nyt huojentunut: "Hyvin epätietoisena ja levottomana palasi Anna Liisa kotiinsa. Rauhottui hän, kun tiesi nyt Antin olevan Ameriikassa eikä ojassa, mutta toisekseen hän taas ei käsittänyt mitä varten se Antti oli nyt sinne mennyt ihan ilman puhumatta ".  Anna-Liisan luona käymään tuleva Maija-Liisa Kananen puhuu Tahvo Kenosesta.

Jussi ja Antti pääsevät putkasta, ja törmäävät kaupungissa Kaisa Karhuttareen eli Kaisa Makkoseen, joka on jäänyt leskeksi, miehensä Makkosen kuoltua. Kuolemaa jauhetaan sivutolkulla, kun Jussi toteaa: "Vai viimeiseksi hän sitten vasta kuoli!" Kaisa hoivaa Jussin varastamaa sikaa, ja Kaisalle selviää, että Jussikin on leski. Jussi muistaa, että hänen tammansa on vapaana, eikä sitä enää löydy. Aikansa haahuiltuaan vieraan hevosen kanssa, miehet löytävät itsensä taas putkasta. Putkassa miehillä on myös sika, jota he hellästi hoivaavat. Miesten poissaolon aikaan Liperissä alkavat huhut elää omaa elämäänsä. Ville Huttunen juoruakkaillee, että Vatanen ja Hyvärinen ovat lähteneet Amerikkaan. Kun tulee tieto eräästä laivaonnettomuudesta, Anna-Liisa saa kuulla Huttuselta, että hän on nyt leski. Kierrokset edelleen lisääntyvät, kun räätäli Kenonen saapuu riiuulle Anna-Liisan luo, ja sovittaa isännän verkapukua. Jussi ja Antti joutuvat oikeudenkäyntiin, ja Kenonen asettuu majaksi Ihalaisille.

Kotiinpaluun aika koittaa. ja Vatanen toteaa Antille: "Kaikkea sitä tässä ajallisessa elämässä tikustakin heruu, kun se oikeen lypsämään rupeaa, minkä nyt tämäkin Join matka mutkinensa ja näine Makkosen leskinensä ja muine kapeinensa, Kenosen akoittumisinensa ja kaikkinensa!"

Tulitikkuja lainaamassa on hauska ja hervoton tragikomedia.

Virossa tunnetaan tämä myös bloggaus TÄÄLLÄ.
*****
Maiju Lassila ei ollut oikeasti nainen vaan mies Algot Untola (1868 - 1918). Tästä on tehty varsin mallikas Yrjö Nortan ja Toivo Särkän filmi, jossa on ollut pääosissa sen aikaiset tähdet Aku Korhonen (Antti Ihalainen), Unto Laakso (Jussi Vatanen), Aino Haverinen (Anna-Liisa), Ester Toivonen (Maija-Liisa), Siiri Angerkoski (Kaisa Karhutar),  Joel Rinne (Ville Kettunen, kirjassa nimellä Ville Huttunen).

4 kommenttia:

  1. Aikamoisia velikultia nämä kirjan sankarit. Taitaa olla kovasti opetusta ilmassa viinan kirouksista, sillä siihen malliin nämä harvemmin viinaan sortuvat ukkelit tekevät tyhmyyksiä.
    Luin tämän joskus klassikkohaasteeseen. Elokuvan olen katsonut ja näytelmäversioitakin nauranut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, luen bloggauksesi, googlailu toi vain leffalinkkejä.

      Poista
  2. Myös Virossa tunnettu. http://tutarlapslinnast.blogspot.com/2018/03/tuletikke-laenamas.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, luin kirjoituksesi, ja linkkasin sen tuonne ylös :)

      Poista