sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme


Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme, Kustannusosakeyhtiö Teos. neljäs painos 2013, sivumäärä 526.

Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme  kertoo runoilija Marina Tsvetajevan (1892-1941) perheen kohtalosta. Marinan ohella hänen tyttärensä Ariadna "Aljan" Efronin (1912-1975) on romaanin päähenkilö. Puolet romaanista on Aljan minä-kerrontaa.

Jokapäiväinen elämämme -kirja kertoo siis venäläisestä runoilijasta ja hänen tyttärestään. Ei kovinkaan myyvä aihe, mutta kirja on todella loistava. Siinä on hienovaraista, runollista kuvausta, toisaalta kirjan sanoma on varsin jäätävä. Alla oleva teksti kertoo enemmän minun tulkinnasta ja ajatuksista kirjasta, kuin itse Riikka Pelon tekstistä. Eikä lopputulema ole mitenkään juonipaljastus, tämä perustuu tositapahtumiin, ja tämä on tulkintaa siitä.

Alja joutuu vankileirille tuomittuna vakoilusta elokuussa 1939, Marina hirttäytyy elokuussa 1941 jouduttuaan umpikujaan, ei suostu ilmiantajaksi, hänen miehensä on tapettu, ja tytär on vankileirillä, lisäksi poika on vaarassa. Romaanin kerronta on hyvin hienovaraista ja ajoittain hyvin kaunista. Tarina tapahtuu useassa aikatasossa 1923, 1939 ja 1941. Lisäksi Aljan tekstiä on limitetty väliin. Ylensä en pidä aikatasojen vaihtelusta, mutta tässä molemmat aikatasot tukevat toisiaan ja etenevät suoraviivaisesti.

Marinan mies Sergei "Serjoza" Efron on ollut valkoisen armeijan upseeri ja perhe on loikannut Venäjältä vallankumouksen jälkeen ensin Berliiniin ja sieltä Tsekkoslovakiaan ja sieltä edelleen Pariisiin. Serjoza ja Alja ovat pestautuneet bolsevikkien agenteiksi. Serjoza tekee attentaatin Lausannessa ja hänet salakuljetetaan Neuvostoliittoon, Alja lähtee sinne vapaaehtoisesti ja Marina puolipakolla perheen suostuttelujen ja ruusupunaisten lupausten perässä. Miksi? Miksi he siis Serjoza ja Alja alkavat vakoilla? Mikä idea oli muuttaa Moskovaan? Varsinkin perheen poika, Aljan pikkuveli Mur kärsii muutosta, poika on syntynyt Tsekkoslovakiassa, asunut ja käynyt koulua Pariisissa, hänen ystävät ovat pariisilaisia. Suoraa vastausta kirjasta ei saa. Arvelen syiden olevan halu palata kotimaahan, venäjän kieli sekä aatteen palo. Kuten myöhemmin ilmenee, ilmeisesti koko perhe Marinaa lukuunottamatta on urkkijoita. Apparaatilla on omat lakinsa, ja kuten Efron toruu Aljaa, sille ei voi sanoa ei. Efron itse värvää urkkijoita. Marina pysyy periaatteissaan, hän ei myy itseään. Kirjan ja aikatasojen eräs jännite on Aljan niskurointi Marinaa vastaan, joka ilmenee jo toisessa polvessa, sillä Marinan äiti oli kuuluisa konserttipianisti Maria Meyn, joka patisti Marinaa soittoharjoituksiin, jotka jäivät runouden alle.

Vuoden 1923 tapahtumat liittyvät Aljan kouluun lähtöön, Marinan suhteisiin muihin miehiin ja runouteen, sen rytmiin, sanoihin ja syntyynkin. Mutta myös urkintaan, Marinan silloinen miesystävä Konstantin Rodzevits paljastuu urkkijaksi. Vuonna 1939 asiat etenevät varsin nopeasti. Alja on raskaana "miehelleen" Muljalle, joka on ilmeisesti myös pahimman laatuinen urkkija. Alja kutsutaan lounaalle, jossa kieltäytyy puhelinnumerosta, jonne pitää raportoida suoraan. Jo tätä ennen on alkanut verkko kiristyä. Alja on toimittaja Revue de Moscuessa, päätoimittaja Koltsov on pidätetty ja tuomittu ranskalaiseksi, englantilaiseksi, francolaiseksi, saksalaiseksi ja trotskilaiseksi vakoilijaksi. Aljaa kuitenkin varoitetaan Muljasta eli toveri Gurevitsista, Marina sanoo "en luota siihen mieheen", myös Boris varoittaa hänestä. Boris on Boris Pasternak, runoilija, joka tasapainoili vapaana koko ajan, hän oli ollut Marinan kanssa kirjeenvaihdossa ja oli "perhetuttu". Alja tekee juttua Kansantalouden saavutusten näyttelyssä esiintyvistä komilaisista. Juttua ei koskaan julkaista, mutta myöhemmin Alja joutuu Vorkutan pakkotyöleirille Komiin. Kirjassa käydään kuulustelut ja leiriolosuhteita läpi, se ei ole kaunista luettavaa. Kirjan tekstiä voi urkinnan ja kuulustelujen osalla verrata Orwellin 1984:ään. Sen sijaan viimeisenä iltana ennen pidätystään hän on hempeissä tunnelmissa ja puhelee Muljalle: "Tähtiotsa, sanoin pimeässä, nimetön, akaasialapsi, soihdunkantaja, valontuoja, hän joka lentää villihanhien kanssa, kyyhkysten ja joutsenten kanssa ja nukkuu lennossa yönsä .... s341. Villihanhet viittavat Lagerlöfin teokseen, josta bloggaus täällä.

Eläimet, linnut ja esineet ja pyykit
Alja kuvaa perhettään Leijona, Ilves ja Hippo, tämä asia toistuu Aljan teksteissä. Leijona on isä, äiti on Ilves ja hän on Hippo, perheessä ei tosin käytetä termejä äiti ja isä.

Lintu-teema on varsin hallitseva. Alja saa tuberkuloosiin kuolleen siskonsa lintukorun vankileirille. Aiemmin Alja pohtii Selma Lagerlöfin Nils Holgersonin retkiä villihanhien kanssa. Hänen mielestään Nils olisi voinut enemminkin muuttua lopussa linnuksi, kuin ihmiseksi. Hän katselee vankileiriltä yli lentäviä lintuja. Itse asiassa Nils Holgersson juuri itsekin miettii lintuparvessa lähtemistä, seuraava lainaus on Juhani Ahon suomennoksesta: "Ja pojalle tuli lentäviä niin ikävä, että hän melkein toivoi olevansa entinen Peukaloinen, joka osasi ratsastaa yli maiden ja merten villihanhien selässä."

Myös belargonia on tärkeä ja toistuva "esine" ja symboli, jopa vankileirillä Aljan pitää kastella "pelakuuta".

Kolmas koko kirjan läpi toistuva asia on pyykki. Marina pyykkää ahkerasti 1923, Lilja-täti pyykkää, vaikka on näyttelijä, Alja toteaa "vein pyykit vanhempieni huoneeseen. Marinan viime vaiheissa puhutaan pyykeistä. "Hän oli unohtanut pyykit". s. 431. "pyykit on pelastettava". ja lopuksi "Kun puhelin jatkoi metelöintiä, hän jätti pyykit koriin". s.504. Myös pyykkisäkeistä puhutaan. Säkkisana tuottaa hankaluuttakin, kirjassa todetaan, että Marinan säkeillä on paras hinta, Säe -sana taipuu ilmeisesti monikon ablatiivissa kuten säkki -sana.

Kivet ovat myös tärkeitä, en lähde avaamaan sitä, mutta niihin linkitetään myös Mustameri ja Krim.

Arviointia
Kirja on kaiken kaikkiaan varsin hyvä, sen lähtökohta on erilainen. Uskottavuutta vähensi minusta viittaukset Lagerlöfiin ja Undsetiin, ja ainakin seuraava toteamus "Koltsov oli yhtä luotettava kuin suomalainen graniitti". Vertaus oli minusta huono ja epäuskottava. Epäuskottavaa on minusta myös Aljan lapsellisuus ja länsimaisuus, Muljan vihko olisi urkkijan kannattanut lukea, vaikea uskoa, että hän ei olisi sitä lehteillyt.

Alja joutuu Minotauruksen vatsaan, eikä kuten ennusti selviä sieltä  "ehjin luin". Kukaan ei voi elää ilman muistelua, eikä ilman omaa kieltään. Marina kehottaa Aljaa kirjoittamaan, pysymään elossa ja vapaana.

Jaana Toisen tähden alla sekä Leena Lumi  ovat avanneet kirjaa jo ennen Finlandia-ehdokkuutta.
Jaana  näin ja  Leena Lumi hehkuttaa kirjaa parhaaksi blogitaipaleensa aikana näin.

Lainaan kirjan tekstiä sivulta 293: " Mistä voi tietää oikeat sanat? Mistä oikean järjestyksen? Mistä voi tietää rytmin? Mistä oikean mitan?" Tämä pätee myös tästä teoksesta blogattaessa!
*****

Riikka Pelo (s. 1972) voitti siis toisella romaanillaan Jokapäiväinen elämämme vuonna 2013 Finlandia-palkinnon. Finlandia-palkintoa on jaettu vuodesta 1984 alkaen. Palkinnon säännöt ovat muuttuneet, nykyisin palkintoa tavoittelevat vain romaanit.

Runoilija Marina Tsvetajevan perheen kohtalosta löytyy paljon tietoa internetistä, lisäksi Marinan tyttären Ariadna "Aljan" Efronin teoksia löytyy paloittain netistä. Marinan yksi ystävä on Boris Pasternak, jonka romaanista Tohtori Zivago olen postannut näin.

18 kommenttia:

  1. Palautit kirjan hienosti mieleeni. Nuo ihmiset, elämän vääjäämättömyys... Kaikki venäläinen tunnelma, jota tässä teoksessa on. Kiitos tunnelmoinnista, Jokke!

    VastaaPoista
  2. Wau Jokke, olipa kirjoitus. Tämä teos on omassa päässäni jonkinlaisina palasina, joita arviosi nyt järjesteli. Nuo mainitsemasi pyykit. Tosiaankin. Paljon pyykkiä ja sen pesemistä ja rohtuneita käsiä.

    Ostin omaksi Jokapäiväisen elämäni joku aika sitten, koska haluan lukea sen makustellen vielä uudestaan.

    VastaaPoista
  3. Hieno postaus, tiivistetty ja kertoi olennaiset osat kirjasta. Pidin kirjasta kovasti, mutta en Finlandiapalkinnon verran. Runous kulki kirjan mukana, joka mielestäni kannatteli kirjan teemoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)
      En osaa ottaa kantaa Finlandia-palkintoon, koska en tuona vuonna juurikaan lukenut kotimaisia uutuuksia.

      Poista
  4. Pelon Jokapäiväinen oli minusta kyllä vuoden 2013 kirjallinen tapaus! Hengästyttävän hieno, erilainen romaani, jonka tunnelma ei kulu mielestä varmaan koskaan.

    Hieno arvio! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)

      Totta tämä oli minusta hyvin erilainen romaani

      Poista
  5. Minä pidin myös Jokapäiväisetä elämästämme, Pelo on taitava luomaan tunnelmaa. Syntyy myös suuri sympatia ihmisiä kohtaan, jotka joutuvat elämäänsä jokaista sanaa ja tekoa varoen.

    VastaaPoista
  6. Jokke, kiitos hienosta analyysistä <3 Tuo Boris Pasternak -kuvio on kiinnostava, sillä hänhän esiintyy paljon myös Ahmatovan elämäkerroissa.

    Ihmettelen, miten, miksi Marina suostui palaamaan, sillä hän oli ennustaja, joka näki tulevan ja varoitti muita. Hän varoitti 1941 Ahmatovaakin ja etenkin runosta Rukous ("Anna sairauden katkerat vuodet, /tukahduttava helle, unettomuuss,/ota lapseni, rakastettuni...." suom. Marja-Leena Mikkola), että "Ettekö siis tiedä, että runot käyvät toteen?" Marina oli ennustaja ja Anna oli hän, joka näki ennustusten käyvän toteen. Marina ei kestänyt ja teki lopulta oman ratkaisunsa eli itsemurhan.

    Pelon kirja on minulle paras kotimainen teos jälkeen Waltarin Sinuhen. En useinkaan ole F-raadin kanssa samaa mieltä, mutta kerran edes sataprosenttisesti. Toiset iktevät kun katsovat vaikka Tanssii tähtien kanssa, minä katsoin Sarkolaa suorana ja aavistin jo hänen alkulauseistaan, minkä kirjan hän tulisi valitsemaan: Se oli ilon kyynelehtimisen paikka, että timantti ei jäänyt katveeseen.

    Minä muuten tein oman arvioni kirjasta paljon ennen F-palkinnon julistamista eli julkaisin oman tekstini 6.6. sen jälkeen kun olin lukenut tätä elämää suurempaa romaania yhtäputkea miltei nukkumatta. Tiesin lukevani jotain sellaista, joka voi jäädä uniikiksi eli ei toistu enää elinaikanani.

    Nyt odottelen todella kuumana Marina Tsvetajevan runojen suomennoksen valmistumista.

    Riikka Pelo on pelottavan taitava kirjoittaja ja erityisen vahva tunnelmissa. Vieläki kypsien arbuusien mehu ja läkähdyttävien kesäpäivien kuumuus saavat pääni pyörryksiin ja odotan kirjettä häneltä, joka saattaakin olla tuhoksi...

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Anna Ahmatova on minulle vielä sangen kartoittamaton mestari.

      Tosiaan linkkasin sinun ja Jaanan arviot sillä te ensi airueina avasitte kirjan hienouden, korjasin hieman omaa sanamuotoani.

      Odotin hyvää kirjaa mutta kirja oli loistava.

      Pelo on hyvä, ajattelin lukea häneltä muutakin ainakin yksi tätä edeltävä teos on julkaistu.

      Poista
    2. Ole hyvä <3

      Minä jäin häneen ja matka jatkuu...

      En sanonut pahalla, vaan ajattelin, että et ehkä huomannut. Tämä oli minulle sen verran iso tapaus tämä Pelon kirja, että toista kertaa elämssäni mitään tällaista ei tapahdu. En yleensä lue päivisin, en vain ehdi, mutta Pelon kirjaa luin yöt sängyssä ja päivät sohvalla, mutta kaiken aikaa olin ihan muualla. Siellä Marinan mukana.Tuskin nukuin syömisestä puhumattakaan...

      Minulle Pasterankin osuus on jäänyt hämäräksi, vaikka olen vertaillut tietoja myös Ahmatova elämäkerroista. Mikä harmi, että Kuzminan kirjasta ei oteta uutta painosta, siitä olisin voinut löytää ratkaisun toisella lukukerralla. Täytynee lainata uudelleen.

      Hienoa kuulla sinun sanon Pelon kirjasta: 'Odotin hyvää kirjaa mutta kirja oli loistava.'

      Muistankin, että niin on tapahtunut. Minä en nyt kiirehdi, sillä haluan pitää yllä tätä ihailuani Peloa kohtaan. Mieti, jos osa tuleen syttymisestäni johtuikin aiheesta...Ei sillä, mutta Pelon kieli ja tunnelma olivat ihan jäljittelemättömiä.

      <3

      Poista
    3. :)

      Totta Pelo on varmaan virittynyt aiheesta.

      Marina Tsvetajevan novellikokoelmaa (1920- ja 1930-luvulta) on ollut myynnissä, mutta en vielä ostanut.

      Ahmatovaan pitää varmasti tutustua ajan kanssa :)

      Poista
  7. Tämä on todella hieno teos! Hengästyttävä, painava, lähtemättömän jäljen jättävä ja sellainen, joka on ehdottomasti luettava uudestaan.

    Oli ilo lukea tästä, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tämä on luettava jonkin ajan kuluttua uudestaan :)

      Poista
  8. Fantastinen referaatti ainutlaatuisesta kirjasta ja kysymykset syvensivät sitä. Myös lainaukset kirjasta sykähdyttivät kummasti vanhaa sydäntäni, etenkin tämä: "Tähtiotsa, sanoin pimeässä, nimetön, akaasialapsi, soihdunkantaja, valontuoja, hän joka lentää villihanhien kanssa, kyyhkysten ja joutsenten kanssa ja nukkuu lennossa yönsä .... s 341.

    Luultavasti olen lukenut myös Leena Lumen vastaavan esityksen tästä kirjasta joskus aiemmin, mutta se ei haitannut yhtään, sillä tämä oli hieno esitys.

    VastaaPoista