sunnuntai 20. elokuuta 2023

Pajtim Statovci: Bolla

 


Pajtim Statovci: Bolla, Otava 2019, sivumäärä 240.

Vuoden 2019 kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon voitti Pajtim Statovci romaanillaan Bolla. Kirjan alun tapahtumapaikka on Pristina ja yleisimmin Kosovo, jossa käytiin sota 1998-1999. Jännitteet kasvoivat albaanien ja serbien välillä jo Jugoslavian hajottua 1991, alueen halutessa eroon Serbiasta. Sisällissota loppui Naton pommitettua Serbiaa. (Lähde: Kosovon sota Wikipediassa). Kosovo on julistautunut itsenäiseksi, mutta Serbia ei ole tunnustanut itsenäisyyttä, mutta Kosovon ja Serbian välillä on solmittu "sopimus".

Romaanin päähenkilö on albaani Arsim, joka on opiskelee kirjan alussa 1995 kirjallisuutta ja englantia Pristinan yliopistossa, hän on ollut naimisissa Asjhen kanssa. Arsim tapaa sydänkirurgin urasta haaveilevan lääketieteen opiskelijan Milošin, joka on serbi, ja muuttanut Pristinaan. Miesten välillä alkaa intensiivinen fyysinen (ja henkinen) suhde, jossa Ashje jää kolmanneksi pyöräksi, vaikka on raskaana ja saa lapsen.

Syntyy sota serbien ja albaanien välille, Miloš joutuu rintamalle, ja Arsim lähtee perheineen pakolaisiksi.

Teos kertoo, mihin vaikeuksiin päähenkilöt joutuvat ja mitä sota aiheuttaa. Teoksen ilmaisu on sangen haastavaa, tosin positiivisesti, mutta jotkin juonen käänteet ovat minusta ympätty vain tarinan takia.

Finlandiavoittaja Bolla sisältää tärkeitä teemoja (joita avaan alla) ja varmasti ansaitsi palkintonsa.

Pidempi oppimäärä.
Arsimilla on hyvä vaimo Asjhe, joka on myös huolehtiva äiti, mutta Arsim hullaantuu Milošiin ja myöhemmässä vaiheessa pakolaisena Arsin harhautuu uudelleen. Arsim aiheuttaa paljon tuskaa läheisilleen. Miloš esittää Arsimille halunneensa sydänkirurgiksi. Myöhemmässä vaiheessa ilmenee, että taustalla on aivan erilainen kuvio kuin Miloš on antanut ymmärtää. Statovci ei päästä lukijaansa helpolla. Miesten motiivit ovat raadollisia ja minusta jopa arvaamattomia. Arsimin perhe siis lähtee sotaa pakoon Eurooppaan pakolaiseksi, minne, en tajunnut, mutta olisi voinut olla vaikka Suomi. Arsim palaa yksin, etsii ja löytää Milošin, joka on sodan jälkeen aivan eri ihminen. 

Kerronta on omintakeisen sirpaleista ja kertomus ilmentää sen mihin viha vie ja kuinka sota niittää tuhoa.  Ihmisten elämä tuhoutuu. Kaikki paha ei johdu sodasta, vaan ihmiset aiheuttavat vaikeuksia ja tuskaa itselleen ja läheisilleen ilman sotaakin.

Pajtim Statovcin Bolla on paras itse luettuna ja koettuna.

****

Pajtim Statovci (s. 1990  Podujevo Jugoslavia) Statovci on muuttanut Suomeen 2-vuotiaana, ja saanut romaaneillaan positiivista huomiota ja palkintoja.

14 kommenttia:

  1. Statovci on ilman muuta lahjakas kirjailija, mutta tähän teokseen en harmillista kyllä päässyt sisään samalla tavalla kuin edelliseen Tiranan sydämeen, joka jätti mietintämyssyn tiukasti päähän ja vahvan jälkitunnelman.
    Omaleimainen tyyli ja sanankäytön näpsäkkyys ovat tämän kirjailijan eittämättömiä vahvuuksia. Mielenkiintoista nähdä josko ja minkälaista jatkoa häneltä seuraa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta lahjakas kirja, tämäkin oli hyvä, mutta ostin ja luin tämän vain tuon Finlandia-palkinnon takia, päätin, että luen kaikki, ja lukeminen kannattaa, mutta luulen että Stavcoci oli nyt tässä,

      Poista
  2. Minä en oikein fanita Statovcia, varsinkin Kissani Jugoslavia oli niin ankea ja ahdistava että kauhistuin, kun piti Finlandia-haasteeseen lukea Bolla. Bolla oli kuitenkin paljon parempi eikä teemoistaan huolimatta niin raskas kuin Kissani Jugoslavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten Marjatalle vastasin,. niin välttelin jostain syystä noita Kissani Jugoslaviaa ja Tiranan sydäntä, ehkä koska alueella käytiin sisällissotaa, mistä tämä Bollakin kertoi. Konflikti kytee pinnan alla edelleen.

      Poista
  3. luimme tämän suamalasessa lukupiirissämme

    VastaaPoista
  4. Minä ihastuin sekä Kissani Jugoslaviaan että Bollaan, mutta Tiranan sydäntä pidän liian rönsyävänä ja sekavana lukuisine identiteettivarkauksineen.
    Bollassa hienoa on mystiikka ja kansanperinne. Upea kansi hohtavine käärmeineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole lukenut tuota Kissani Jugoslaviaa, enkä Tiranan sydäntä, vaikka niitä paljon kehuttiin. Bollassa oli tosiaan mystiikkaakin.

      Poista
  5. Hieno kansi, en tajunnut että siinä on käärme ennen kuin sen luin edellisestä kommentista! 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan käärmeitä siihen on taiteiltu. Erikoinen kirja, mutta varmastio palkintonsa arvoinen.

      Poista
  6. Olen lukenut hänen ensimmäisen teoksensa ja sitten tämän Bollan ja pidin kummastakin, vaikka teosten rakenne vaatii hieman keskittymistä. Statovci on lahjakas kirjailija, jonka kuitenkin pitäisi vaihtaa tematiikkaa uudistuakseen.

    Minulla oli aikoinaan lahjakas serbi-oppilas, joka vihasi sydämestään kosovolaisia ja albaaneja. Tämän aversionsa hän toi myös usein julki. Tirana oli hänelle maailman anus. Myös Krimin valloitus oli hänelle ilon aihe. Sittenmin hän kääntyi krishnalaiseksi, ehkäpä myös viha on laantunut hindulaisuuden myötä. Minusta oli jotenkin järkyttävää, että myös nuoret ihmiset olivat niin syvällä näissä kansallisissa vihakuvioissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turhaan ei puhuta Balkanin ruutitynnyristä. Titon sika ei liennyttänyt välejä. Kosovon tilanne ei sekään ole lopullisesti rauhoittunut.

      Poista
  7. Statovcin kirjat kiinnostaa tosi paljon, en oo vaan saanu vielä luettua ainuttakaan. Jospa tähän Finlandia-haasteeseen nyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli minullekin ensimmäinen ja aika lyhytkin oli, mutta oli sirpaleinen.

      Poista