sunnuntai 23. huhtikuuta 2023

Kristiina Carlson: Maan ääreen

 


Kristina Carlson: Maan ääreen, Otava 1999 , sivumäärä 192.

Kristina Carlsonin (s.1949) romaani Maan ääreen voitti kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 1999.

Teoksen päähenkilö on ylioppilas Lennart Falk, jonka kertomus valottaa hänen murhaansa, jonka tekijää hän ei tiedä. Falkia on lyöty astalolla, hän ensin toipuu, mutta saa kuolettavsn aivopaiseen. Falkin muistiinpanoja lukee häntä hoitanut lääkäri Theodor Gantz.

Falk ja Gantz ovat pestautuneet suomalaisten siirtolaisten mukaan 1860-luvun lopulla, jotka suuntasivat laivalla kohti itäistä Siperiaa Amurinmaalle.


He menivät Nahodkan kaupunkiin etsimään kivihiiltä ja pyytämään valaita (kartta nykyajalta, mutta kaupungin paikka on "oikea"). Tarinan puitteetkin ovat totta, sillä suomalaisia lähti Helsingistä ja Turusta kaupunkiin, ja olivat joitain vuosia siirtolaisina ennen kuin palasivat.

Theodor Gantz lähti matkaan 48-vuotiaana vaimonsa petettyä tätä, Lennart lähti 22-vuotiaana etsimään parempaa tulevaisuutta? 

Kuka Lennartin murhasi? Kivihiiltä haluava isä Spirou? Rouva, johon Lennartilla oli lihallinen suhde, mutta jonka vaihtoi tyttäreen? Vai perheen "isä"? Kuka oli syyllinen ja mikä oli motiivi? Se selviää aivan kirjan lopussa.

Teos on varmasti Finlandiansa ansainnut, mutta inhoan tällaista kerrontatyyliä. Itse en jaksanut innostua kirjasta, mutta lukeminen kannattaa aina, sillä minua kiinnosti siirtolaisuus ja kaupunki oli aivan uusi tuttavuus.

10 kommenttia:

  1. Vieraat paikat herättävät uteliaisuutta ja siirtolaisuus on kiinnostava aihe, mutta suhderuletit sen sijaan ovat etupääsää turhuista luettavaa, joten taidanpa tyytyä antoisaan avaukseesi ja todeta: kiitos esittelystä ja hyvä näin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Odotin kirjalta enemmän kun sain mutta tuo siirtolaisuuskuvio oli "jännä".

      Poista
  2. Etelä-Korea tos kartas.... vanhin lapsenlapsemma sinne partiolaisten kanssa tänä kesänä.... ja syksyllä tyttö pääsee Turkuun viikoksi kun on sellast koululaisten vaihtoa 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa. Olin viime syyskuussa puhumassa pohjoismaisille lukiovaihtureille, oli koululaisia Århusista ja Göteborgista sekä Saksan Flensburgin tanskalaisten koulusta, Bergenin opettajat olivat lakossa, joten vaihto peruuntui heiltä. Pidin esityksen ruotsiksi ja se ksi meni ihan hyvin.

      Poista
    2. kivaa, varmasti meni hyvin, hän 14 ei vielä lukiossa

      Poista
  3. Murhajuttu ei ehkä kiinnosta, eikä suhdesotkutkaan suuremmin, mutta miljöö kiinnostaisi kovastikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kirjan etu on sen lyhyys, eli suhteellisen nopeasti tämän sai luettua.

      Poista
  4. Minä tykkäsin tästä historiallisesta kirjasta. Se toi esille Siperian ja miksi sinne oikein lähdettiin aikoinaan. Carlsonilla on taito kirjoittaa suuri tarina tiiviillä tavalla.
    Tykkäsin myös kirjailijan teoksesta William N. päiväkirjat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa että pidit, ja tuo siirtolaisuusasia itseänikin kiinnosti.

      Poista