torstai 23. kesäkuuta 2011

Lucky Luken lumo laimeni lapsuuden loppuessa ...

Mutta ei ole kokonaan suinkaan haihtunut!

Lapsena luin Lucky Luke albumeja niin, että sivut irtoilivat. Ostin Mustat kukkulat ja Piikkilankaa preerialla toiseen kertaan, ne olivat lempialbumini. Nyt ovat saaneet Lucky Luke olla rauhassa, ja katsastin niitä uudestaan, mutta lumo oli muuntunut. Lapsena Lucky Luken aseen vetonopeus, ja ampumatarkkuus ihastuttivat, lännen legendat naurattivat, ja Daltonit inhottivat, nyt melkein päinvastoin.

Lucky Luke on Morriksen alulle saattama seikkailu, jossa cowboy Lucky Luke ottaa rosvoja kiinni. Hänellä on seuranaan seikkailun älykkäin, hevonen Jolly Jumper, ja tyhmin, koira Rantanplan. Tarinoiden tekstittäjäksi tuli Goscinny, mutta hänen kuolemansa jälkeen Morris on jatkanut yksin tai jonkun valitun käsikirjoittajan kanssa, mutta Morris suunnittelee tarinat.

Tarinat jakaantuvat karkeasti seuraaviin luokkiin:
  1. Lucky Luke auttaa uudisraivaajia intiaaneja, luonnonmullistuksia, tai konnia vastaan
  2. Lucky Luke kohtaa jonkin Lännen legendan
  3. Daltonit karkaavat vankilasta, päästetään vapauteen, rötöstelevät, ...
  4. Muut albumit

Lapsena pidin albumeista 1 ja 2.

Laitettiin lennätin, valloitettiin Oklahoma, tutkittiin Mustat kukkulat, mentiin Missourijoki ylös, postivaunulinja perustettiin.
Sarjis-sarjan kansikuva

Lucky Luke tapasi Billy the Kidin, Calamity Janen, ja Jesse Jameksen nyt ainakin. Lisäksi legendoja on muitakin, eli tavataan rohdoshuijari, omavaltainen tuomari, tutustutaan sirkukseen, suitsitaan Keisari, Apassikanjonilla käydään…

Nämä oli lapsena jänniä tarinoita, hyvin piirrettyjä ja toteutettuja.

Daltonit sen sijaan tuntuivat lapsena toistavan itseään, nyt ymmärtää niitä paremmin eli kiinnostuksen kohteet ovat muuttuneet.

Daltoneista nuorin ja vanhin ovat seikkailun kiinnostavimmat henkilöt. Joe Dalton on hullu kuumakalle. Hän on niin paha ja läpimätä, ja johtuuko se hänen pienestä koostaan. Joka tapauksessa viha ja kunnianhimo pitävät hänet elossa ja jatkuvasti suunnittelemassa jotain uutta konnuutta. Hänen älynsäkin leikkaa, mutta hänen tunteensa pettävät hänet, ja myös älynsä, koska hän ei pysty ymmärtämään toisia ihmisiä, eikä edes suurikokoisinta veljeään Averelliä, joka on kiltti, mutta armottoman tyhmä. Juuri tähän jännitteeseen rakentuu moni albumi eli Joe_Averell ja Joe_Lucky Luke. Toisaalta ihmisten hyväuskoisuus on Lännessä uskomatonta, hetken mielistelyä, niin vanhat unohtuvat. Tässä uskon Morrikseen, koska Twainin kertomuksissa on tätä samaa hyväuskoisuutta ja väärää anteeksiantoa. Daltonit ovat siksi oiva kultakaivos, koska heidän psykoanalyysiakin käsitellään (Daltonit tekevät parannuksen), joskin psykiatri tekee ”pahennuksen”, eivätkä Daltonit parannusta.

Lucky Luke ja Jolly Jumper tarjosivat lapselle onnistujan esikuvan ja mallin. Vanhempana ymmärtää, että ihminen on lopultakin epätäydellinen, joten pystyy ymmärtämään muita hahmoja paremmin esimerkiksi Rantanplania, joka on pohjimmiltaan maailman paras koira, ja uskollinen ainakin, mutta kiintyy vääriin ihmisiin ja on kieltämättä vähän höpsö.

Yläkuvassa on Morriksen varsin onnistunut albumi kategoriasta 4 eli Yksikätinen rosvo, jossa Lucky Luke auttaa rahanpelien esiinmarssia Länteen, joskin pokeriahan albumeissa pelataan.

Olen lukenut Lucky Luke Morrisin jäljillä, jossa Lucky Luken piirtäjän vaiheista on juttua, kirja on hyvä lisä kiinnostuneelle, mutta ei yhtä hyvä minusta kuin Tintin juhlakirja. Lucky Luket ovat hyvin piirrettyjä ja tekstitettyjä, ja sellaisia sarjakuvia, joita voi kaikenikäisenä lukea.

****

Morris ja Goscinny; Lucky Luke: Tuomari, Le Juge 1971, Otava 1990, suomentaneet Heikki ja Soile Kaukoranta, 47 sivua.
Tuomari -albumissa Lucky Luke kohtaa Morrisin mukaan oikeastikin eläneen Roy Beanin, jolla on lemmikkikarhu. Kannessa Beanilla on Siviililaki vuodelta 1879 väärinpäin. Tuomari vaikuttaa Langtryssa New Mexicossa, jossa hän toimii "rauhantuomarina" ja myy kylmää kaljaa.
Lucky Luke on ajamassa karjaa Texasista, kun Tuomari pidättää Lucky Luken ja takavarikoi karjan tietenkin ilman oikeaa syytä ja järjestää "oikeudenkäynnin", jossa on kaikki kliseet. Albumi ei ole aivan minun suosikkejani. Tuomarille ilmaantuu kuitenkin kilpailija Bad Ticket, jonka kanssa Tuomari taistelee vallasta ja molempien ravintolat asiakkaista. Bad Ticket lopulta häviää, mutta Roy Bean joutuu tilille laittomasta oikeudenkäytöstä ja laittomasta julkisena virkamiehenä esiintymisestä.
Albumin hauskuus tulee minusta juoposta kahdella jalalla kävelevästä karhusta, joka ajaa ihmisiä takaa.

******

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti