Jari Tervo: Troikka

Jari Tervon Troikka on Tervon fiktiivinen romaani vuodelta 2008. Romaanin tapahtuvat ajoittuvat vuosille 1918-1920 sekä epilogi vuodelle 1926.

Romaanin aluksi punainen Tampere murtuu ja päähenkilö Eljas Rossi pohtii vallankumouksesta ”pilattiin se” s.15 ja punajohto siirtyy rajan taakse ”Tampereelta oli saatu kuljetetuksi neljä reellistä susiturkkeihin topattuja punapäälliköitä …”.

Troikka Eljas Rossi, Juliska Viskari ja Herman Hevonkoski ovat päähenkilöitä, kerronta on kaikkitietävän kertojan, välin on pätkiä Rossin muistelmista, mutta kolmannessa osassa päästään Mannerheimin ajatuksiin ja varatuomari Ellen Katajan tuntemuksiin..

Teoksen alku on hyvin tervomainen. Lyhyttä, monisäikeisstä lausetta, kuten Pyhiesi yhteyteen -teoksessa. Alkuun jo mantrataan missio "Sen mahtilahtarin, sen Mannerheimin mä vielä kolaan". Se, mikä tuntui toimivan satiirisessa romaanissa, ei toiminut minusta enää historiallisessa, varsinkaan Tampereen tapahtumissa. Kun hävinneet kommunistisotilaat siirtyvät rajan taakse kerronta menee enemmän jengoilleen ja loppua kohti kerronta tiivistyy. Henkilökohtaisesti loppua kohti jännite ei pitänyt, koska loppu oli minusta arvattavissa jo kerrontatekniikkansa takia (kirjoittaa muistelmiaan Kakolassa).

Kirjan troikkaa ei ole ollut olemassa tämän nimisinä, mutta Tervon selvityksen mukaan tarinalla olisi todellisuuspohjaa. Historiallisia henkilöitä teoksessa muuten vilisee: Lenin, Kullervo Manner, Otto Ville Kuusinen, Gylling, Rahjat, tapahtumista kuvataan SKP:n perustaminen vuonna 1918 Moskovassa, vallankumouksen kuohunta, Aunuksen retket ja monet muut. Historian kirjoituksesta Tervo kirjoittaa seuraavasti: ”Historian kultapölyä tapahtumien päälle sirotellaan heti, kun sitä joku tarvitsee. Oikeista kerran sattuneista tapahtumista karisevat pois epäröinnit, harhaanmenot, kavaluudet ja väärinkäsitykset ja oikeaan elämään kuuluva silloin, kun siitä tehdään historiaa” s.207. Tätä pidän koko teoksen lähtökohtana. Teoksessa tarkastellaan Suomen historian kipupisteitä, vallankumousyritystä, pakoa Venäjälle, uusia juonia, luottamuspulaa ”punikkien ja lahtarien” välillä, mutta myös puhdistuksia omien kesken punaisten kohdalla. Historian henkilöt ovat kuitenkin ihmisiä omine ajatuksineen, heikkouksineen, rakkauksineen, ja pelkoineen. Tässä Tervo on minusta onnistunut hyvin. Tervo sitoo juonilangat hyvin yhteen ja salaa asioita, ja paljastaa pikku hiljaa. Loppu minusta lässähti siihen, että arvasin, miten käy, ja jokainen joka historiaa tuntee tietää ainakin sen toisen puolen, sillä historian pitkästä linjasta Tervo ei tingi, mutta Tervo käsikirjoittaa tapahtumat romaanihenkilöidensä kautta tehdyiksi, kärsityiksi ja eletyiksi.

Mannerheim tehdään inhimilliseksi. Ristiriidat on tuotu esille, ruotsinkielinen venäläinen upseeri, jota suojeluskuntalaiset ihailevat vapauttajana, hävinneet pitävät lahtarina, toisaalta Mannerheim kutsuttiin apuun, kun tarvittiin, mutta unohdettiin sitten. Tämä tulee minusta hyvin ilmi.

Näen Troikassa yhtymäkohtia Täällä Pohjantähden alla -teokseen, sillä Rossin syytön veli Akseli teloitettiin kapinan jälkeen, kun Linnan teoksessa Akselin syyttömät veljet teloitettiin veljensä kapinataustan vuoksi. Sisällissota jättää syvät arvet, kuolleita, haavoittuneita, teloituksia, muilutuksia ja vihanpitoa, joka kohdistuu syyttömiinkin vain sen perusteella, että perheessä on ollut toimintaan osallistuneita. Onneksi Talvisota eheytti kansan lopullisesti, vaikka vihanpito oli lientynyt jo Svinhufvudin toimien ansoista, ja myös Ståhlbergin, jota muuten muilutettiin!

Troikan kerronnassa on yhtymäkohtia Tervon teokseen Pyhiesi yhteyteen. Lasten nimet ovat Jalo Aatos (Marsipaani sanoi poikaansa Kauko Aatokseksi) ja Kelpo sekä suojeluskunta-arpoja myynyt tyttö oli Ansa Nikkari (Paavali Ansalanka, Kassu Vartio ….).

Tervolla on paljon lyhyttä lausetta, mutta myös monimutkaisia virkeyhdistelmiä, jotka napasahtavat kiinni viimeiseen sanapariin. Teoksessa on myös "hienoisia" ylilyöntejä kuten ”Sianpää ymmärsi talutelleensa orimarkkinoille ruunaa ja erosi” s146 (puhutaan kuningashankkeesta), kyse on minusta eräästä Suomen tulevasta presidentistä, ja laillisten olojen turvaajasta, mutta puhutaan kansikuvan henkilöstäkin Murha-Kustaana, eli epäluulot sisällissodan jälkeen olivat syvät. Tervo nimeää kapinapäälliköt, joiden edesottamuksista löytyy wikipediasta paljon tietoa. Historian kirjoista, joita minä koulussa luin, nimet pääosin puuttuvat, lieneekö ollut tarkoituksellista?

Henkilöistä Tervolla ylilyö pahiten ahvenanmaalainen Viking Vasenius, punaisen sotakoulun opettaja. Ihmetyttää kaverin verbaalinen tykitys tilanteessa, jossa hän ei osaa edes kunnolla suomea. (Kutsuu esimerkiksi Rossia Paperossiksi, Hevonkoskea Hevonpaskaksi, mutta puhuu huonoa suomea ja välin ruotsia).

Taattua Tervoa.