tiistai 18. syyskuuta 2012

Albert Camus: Sivullinen


Albert Camus: Sivullinen Otava, Seven 2012, alkuteos L'étranger, suomentanut Kalle Salo, sivumäärä 160.

Sivullinen on Camus'n esikoisteos vuodelta 1942 ja lienee Albert Camus'n tunnetuin romaani. Kirja on keskivertolukijalle nopealukuinen kertomus Algeriassa asuvasta ranskalaismiehestä Meursaultista (takakannessa lukee Mersault). Teos on kaksiosainen. Ensimmäinen osa alkaa äidin kuolemasta, joka ei liikuta Meursaultia. Meursault jatkaa elämäänsä, mutta ensimmäinen osa päättyy Sivulliseen suorittamaan murhaan, Meursault ampuu uhriaan viisi kertaa, teko ei siis ole tappo (vain ensimmäinen laukaus voi olla itsepuolustusta) ja toinen osa käsitteleekin oikeudenkäyntiä ja tulevaa kuolemantuomiota ja Meursaultin tunteetonta suhtautumista omaan kohtaloon.

Juoni, analyysi ja teemat lyhyesti: 
Teoksen alkukappale on seuraava: 
Äiti kuoli tänään. Tai ehkä eilen. Sain vanhainkodista sähkeen. ’Äiti kuollut. Hautaus huomenna. Osaanottomme’ Samantekevää. Ehkä se tapahtui eilen”.

Äiti-teemaa toistetaan toistamasta päästyäänkin, nostan sen itse esille, koska sen on nykyaikana hyvin merkityksellinen.

Itse asiassa päähenkilö ei tiedä, kuinka vanha äiti on. Eikä kuolema hetkauta lainkaan.
Pohjimmiltani tiesin varsin hyvin, että ei merkitse paljon kuoleeko kolmenkymmenen tai seitsemänkymmenen vuoden vanhana” s.148

Pohjimmiltaan sillä on juuri merkitystä. Ihmisen elämä on arvokas. Pitää pystyä kokemaan iloja ja suruja, asettamaan hyviä päämääriä, tekemään tekoja, että hyvä maailmassa toteutuu, tai että paha ei toteudu. Täydellisen tunteeton, paatunut evvvk-mies, katsoo elämäänsä kuin turtunut valistuselokuvaa.

Päähenkilö toteaa: ”äiti on nyt haudattu   … kaikki oli ennallaan” s.33 
Väärin! Äiti on poissa, kaikki on muuttunut. Joskin evvk tekee yhden poikkeuksen ”jostakin syystä ajattelin äitiäni” s.53

Oikeudenkäynnissä ja kuulusteluissa merkittäväksi tekijäksi nousee kysymys äidin hautajaisista, joissa päähenkilö tokkuroi tunteettomana. Erityisen pahana pidetään sitä, että äiti oli vanhainkodissa.
Miksi olin pannut äidin vanhainkotiin? s.114
Moittiko äiti minua, että oli laittanut vanhainkotiin ja johtaja vastasi myöntävästi s.116
Tämä on myös huomionarvoista, koska teoksen alussa toisella ja kolmannella tekstisivulla:
Rouva Meursault tuli tänne kolme vuotta sitten. Te olitte hänen ainoa tukensa … ss 8-9
Asianajajan kysymys oli siksi osuva: kummasta häntä loppujen lopuksi syytetään äitinsä hautaamisesta vai miestaposta. Tätä teemaa on sivutolkulla, ja on merkityksellinen. 
Yleinen normi oli luultavasti tuolloin, että perhe hoitaa vanhuksensa, poika pitää huolta äidistään. Vanhainkoti ei liene ollut paikka vanhukselle, jolla on sukulaisia. Suomessa käydään samaa vanhuskeskustelua nyt hoitajamitoitusten, kotipalvelujen ja omaishoidon tuen tiimoilla. Tässä kirjassa on normaalia hoitaa vanhukset kotona, perhe on yhdessä, poikkeukset ovat epänormaaleja.

Meursault kertoo äidin kuoleman ja hautajaisten jälkeen lakonisesti elämänsä tapahtumista: suhteista naapureihin, naisystävistään ja vapaa-ajastaan, algerialaisten varjostuksesta, ampumisesta, kuulustelusta, vankilassa olosta ja lähestyvästä teloituksesta.

Poissa ovat kaikki tunteet, ajatukset, asiat vain tapahtuvat, millään ei ole mitään merkitystä, ei ole päämäärää.
ettei se mitään merkinnyt, mutta minusta tuntui etten rakastanut s.47
pohjimmiltaan asia oli minulle yhdentekevä s.55 
kaikki oli samantekevää voisi ampua tai olla ampumatta   … oli yhdentekevää s.56 

Romaani on siis loistelias kuvaus aikansa evvk-miehestä nihilististä notkujasta, apaattisesta ateistista sivusta katsojasta, sivullisesta. Uskoa Jumalaan tai uskomattomuutta siis myös alleviivataan monesti ja toistuvasti.

Päähenkilö elää ihmisten keskellä. Hänen naapurinsa Salamani, leskimies rähisee koiralle ja suree vaimoaan, toinen naapuri Raymond Sintés hakkaa naisystäviään. Marie Cardona on kiintynyt päähenkilöön, mutta sivulliseen ei vaikuta mikään, ei edes äidin kuolema eikä hautajaiset. Sivullisuuden teemaa voi seurata myös suhteessa Raymondiin. Raymond käyttää minusta Sivullista hyväkseen, hän kirjoituttaa houkuttelukirjeensä Sivullisella, Raymond oli hakannut toisen siskoa ja pyytää Sivullista viikonlopun viettoon. Edelleen juuri hän antaa aseen Sivulliselle, jolla tämä ampuu Raymondia seuraavan miehen. Raymond miltei liikuttaa Sivullista, vaikka Sivullista ei liikuta mikään! 

Sivullista kiinnosti vain kaksi asiaa: leikkasi mainoksen lehdestä: ”liimasin sen vanhaan vihkoon, jotka minua huvittavat”  s.29. Toinen asia kiinnostaa useimpia muitakin miehiä eli seksi Marien kanssa, rakkauteen asti evvk-miehen kiinnostus ei riitä. Äidin kuolemalla saattoi olla vaikutusta suhteessa tähän entiseen naistyökaveriin, koska suhde alkoi äidin hautajaisten jälkeen, ja miltei ensimmäiset sanat olivat ”äiti on kuollut”. Marie ”oli halunnut minua, luulisin”, mutta vasta äidin poismenon jälkeen suhde ja intiimi suhde syntyivät, suhteissa muihin naapureihin äidillä on voinut olla merkitystä, tähän löysin rutkasti viitteitä.

Henkilön ateismi minusta oli elämänasenne, eikä johtunut äidin kuolemasta.

EVVK-mies hokee itselleen asioiden lipuessa ohi: samanlainen kuin muut ihmiset nimeen omaan on erilainen. Kaverin sanoin ”itseni tutkiskelu oli minulta vähän unohtunut” Sitä olisi hyvä harrastaa, ja olla kiinnostunut itsestä ja muista.

Murhan jälkeen alkaa pidätysaika ja oikeudenkäynti. Oikeudenkäynti on täysin absurdi tapahtuma, ja lopputulos kummallinen, vaikka miestappo oli kiistämättä tapahtunut. Miestappo sisältää lieventäviä asianhaaroja, työhön ajauduttiin vahingossa ahdistelun vaikutuksesta, ja oikeudenkäynti sisältää moralisointia menneillä, voit itse analysoida. Se on absurdi farssi, joskaan ei muuta verityön tekemistä. Meursaultin itsensä mukaan "Syytetyn penkillä on mukavaa kuunnella puheita itsestään". Puolustus ei tuo lieventäviä asianhaaroja esille ja syyttäjä nostaa kaikki vanhat viattomat tapahtumat ja esittää ne epäedullisessa valossa. Tuomioksi määrätään kuolemanrangaistus, sen oikeutusta voi pohtia. Sivullinen ei itse kadu eikä häpeä, vaan muistelee isänsä käyneen katsomassa teloituksia. Lopussa hän toivoo teloituspäivänä olevan paljon katsojia, jotta hän ei tuntisi oloaan niin yksinäiseksi. Hän odottaa vihan huutoja. Sivulla 117 hän toteaa ”halusin typerästi itkeä”, mitä ei ollut tehnyt ”moniin vuosiin”, mutta ei surusta, vaan siitä että ihmiset ”vihasivat”. Kaverilla oli ollut samat elkeet jo ennen äidin kuolemaa, minun mielestäni.

Eräissä arvioissa mainitaan Sivullisen ottaneen asenteekseen välinpitämättömyyden. Tämä ei minusta ilmene kirjasta, sillä teos ei luotaa menneisyyteen eikä syntymään saakka. Pohdin itse, mikä diagnoosi Meursaultilla on -masennus, vai vielä pahempi.  

Puhutteleva teos, jota en avaa enemmän. Teos oli nopealukuinen. Luin sen kahdesti ja selasin kolmannen kerran tätä postausta varten. Luku-urakka ei siis ole kohtuuton, mutta on palkitseva. Loistava teos lajissaan.
Edit 7.7.14

***
Eräs käännös kummastutti.
kaksi suojapukuista arabia, nämä seurasivat Raymondia, mutta mikä suojapuku? 
*****
Albert Camus syntyi vuonna 1913 (Ranskan siirtomaassa) Algeriassa ja kuoli vuonna 1960 auto-onnettomuudessa,  Camus sai Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1957. Camus' n isä kaatui ensimmäisessä maailmansodassa ja äiti oli köyhä, Albert kävi kuitenkin koulunsa. Camus piti jalkapallosta ja uimisesta ja tunsi itsensä osin ulkopuoliseksi.

Albert Camus'n Putoamisesta olen blogannut täällä, ja Rutto -teoksesta täällä.

12 kommenttia:

  1. Sivullinen on upea kirja. Luen sitä ilmeisesti eri tavalla kuin muut, koska minusta kaikki mitä Meursault tekee äitinsä kuoleman jälkeen, johtuu siitä, miten syvästi hän tuon menetyksen kokee. Hän sanoo, ettei välitä, mutta eikö esimerkiksi ampuminen ole seurausta siitä, ettei mikään tunnu enää tärkeältä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Margit.

      En ole katsonut muiden analyyseja, joten en tiedä miten muut ovat tulkinneet johtuiko kaikki surusta.
      ***
      Olen samaa mieltä, että äidin kuolema on kaiken avain, se mainitaan aivan ensimmäisessä lauseessa. Koska kirja oli sangen lyhyt en analysoinut tätä blogiin, mutta mietin itse seuraavaa ...
      Miksi päättelin, että sivulliseen käytöksen ei vaikuttanut äidin kuolema?
      Kolmannella teksti sivulla s. 9 mainitaan ”Teillä ei ollut varaa pitää hänestä huolta” , eli miksei yrittänyt edetä urallaan, hankkia rahaa? ...samalla sivulla kuvataan äidin kotona oloa ”äiti kulutti aikaansa seuraamalla minua äänettömänä”. !
      Henkilö ilmaisee monesti, ettei tiennyt kuinka vanha äiti on, kuinka vanhana kuoli.
      Edelleen ilmenee, että poika ei käynyt katsomassa äitiä edes sunnuntaisin, se oli liian vaivalloista.
      Sivullisen kotioloista mainitaan äidin muuttamisesta lähtien ”Asun enää vain tässä huoneessa” … sitten kuvataan rappiota .. ja lopuksi todetaan, että ”Kaikki muu oli jäänyt omiin hoteisiinsa”. Eli äidin poislähtö on jo aiheuttanut jotakin, ja aikaansaamaton on ollut jo ennen, äidin poismeno aiheutti läheisemmät suhteet naapureihin, niin luulen, eli äidin kuolemmalla on ollut vaikutusta, mutta en ajatellut tässä ensi sijaisesti surua, voin olla väärässä, tunnustan.

      Päähenkilö paljastaa vankilassa olleessaan pitkän jatkuneen kylmän asenteen ensinnä ei ole "tutkiskellut itseään", ja toteaa, että ”halusin typerästi itkeä”, mitä ei ollut tehnyt ”moniin vuosiin” s.117, mutta ei surusta, vaan siitä että ihmiset ”vihasivat”. Kaverilla oli ollut samat elkeet jo ennen äidin kuolemaa, minun mielestäni.

      Raymondiahan paikalliset seurasivat. Oli hakannut ja pahoinpidellyt monin tavoin toisen siskoa. Sivullisen kannalta raskauttavaa oli, että oli houkutellut siskon paikalle kirjoittamalla Raymondin puolesta kirjeen. Henkirikoksen uhrilla oli puukko, jolla uhkasi. Teon kuvauksesta päättelin, että kyse ei ollut enää hätävarjelusta, neljä ylimääräistä laukausta!, vaikka ensimmäisessä se oli saman tekevää, ei seuraavissa neljässä.

      Henkilön ateismi luultavasti oli elämänasenne, ei johtunut äidin kuolemasta. Äidin kuolemalla saattoi ja niin luulen olla vaikutusta suhteessa entiseen naistyökaveriin, koska se alkoi äidin hautajaisten jälkeen, ja miltei ensimmäiset sanat olivat ”äiti on kuollut”. Marie ”oli halunnut minua, luulisin”, mutta vasta äidin poismenon jälkeen suhde ja intiimi suhde syntyivät, suhteissa muihin naapureihin äidillä on voinut olla merkitystä, tähän löysin rutkasti viitteitä...

      Oikeudenkäynti oli farssi, sen sivuutan, jokainen voi miettiä sen elementit.

      Camus on kuitenkin nobelisti, eli en voi väittää ymmärtäneeni kirjaa ja olevani tässä asiassa "oikeassa", mutta nämä viitteet löysin tuekseni. Äiti kuitenkin oli avainhenkilö, sen ymmärrän.

      Poista
    2. Sinun tulkintasi on yleisen linjan mukainen, mutta jotenkin minä koen teoksen toisin.

      Poista
    3. Luin netistä ns "virallisia" arvioita, enkä tiedä oliko ne sen parempia kuin muutkaan, wikipedian "Meursault'sta, joka on kuin synnynnäisesti omaksunut asenteekseen välinpitämättömyyden"
      on liian ektrapoloitu arvio, Meursaultin menneisyydestä ei tihku juurikaan teitoa, toisaalta kuten ounastelet äiti-suhteessa olisi avain moneen lukkoon.
      ***
      Toisaalta selasin kirjan aamulla, niin koko ajan syntyy tunne, että Raymond käytti monin tavoin "hyväksi" Sivullista, kirjoitutti kirjeen, hän pyysi viikonlopuksi, antoi aseen...
      ***
      Oikeudenkäynnissä ei ollut mitään lieventäviä asianhaaroja ei Sivullisen ajautumista kuin laine lainehilla, ...
      ***
      En ole valtavirran kanssa samaa mieltä tulkinnasta, että Sivullinen "rakasti totuutta", sen vuoksi, että mikä oli ja on "totuus", toiseksi Sivullisella ei ole kovonkaan syvälle luotaavia ajatuksia ...
      ***
      On mukavaa, että on olemassa bloggari, joka on lukenut useimmat nobelistit, itse vasta räpiköin eteenpäin, ajattelin lukea Moraviata, muistaakseni saanut palkinnon, ja Kawabataa ...

      Poista
    4. Moravia ei ole saanut Nobelia (lienee hyvä kirjailija siitä huolimatta; en ole lukenut). Kawabataa voin suositella.

      Poista
  2. Nyt puhaltavat unohduksen tuulet, sillä en ole varma olenko lukenut Sivullisen vai sekoitanko Camusin jälleen kerran Sartreen, jonka heikkouden tunnustan ja tunnistan itsessäni.

    Kun luin tekstisi, elin tarinan hyvin vahvasti - onko sinusta tulossa kirjailija vai oletko jo salaa sitä? - ja huomaan, että tämä on juuri sellaista, josta minä pidän. Kiitos!

    Margitin kommentti on huomionarvoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena.

      Joskus olisi ”hauska” yrittää kirjoittaa kirja, mutta vaatisi aikaa, ja taitoa, kumpaakaan ei ole. Haluaisin kirjoittaa ehkä sen tyyppisen kirjan kuin Huckleberry Finn, Pikku Nikke, Owen Meany ..., eli jonkin näköisen tarinan pikku pojasta, joka kasvaa isoksi, varsin simppeli ja hyvä aihe …

      Vastasin Margitille yllä.

      En väitä olevani oikeassa, enkä ole katsonut yleistä analyysiä, perusteet näkemykseeni yllä :)

      Poista
  3. Minä olen Sivullisen lukenut johonkin kirjatenttiin ja on ilmeisesti ollut kiire, sillä paljonkaan ei ole jäänyt mieleen. Pitäisi varmaan lukea uudelleen.

    Mainioita termejä olet keksinyt: nihilistinen notkuja, apaattinen ateisti ja kaikkein paras evvk-mies :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana.

      Luin muiden arvioita vasta Margitin kommentin jälkeen.

      Nihilistiksi on joku muukin nimennyt, ei notkujaksi :)

      Lyhyeksi kirjaksi varsin ajatuksia herättävä.

      Poista
  4. Minä en ole tainnut tätä muuten edes lukea! Camusta kyllä muuten.

    Blogissani on muuten sinulle jotain :)

    VastaaPoista