Stieg Larsson: Tyttö joka leikki tulella

Stieg Larsson: Tyttö joka leikki tulella, alkuteos Flickan, som lekte med elden 2006, suomentaja Marja Kyrö, wsoy-pokkari, sivumäärä 691.

Stieg Larssonin Tyttö joka leikki tulella dekkarimuodossaan kertoo raa'an kaksoimurhan tutkimuksista. Millennium-lehdelle freelancetöitä (ihmiskaupasta ja prostituutiosta)  tekevä Dag Svenson ja hänen puolisonsa väitöskirjaa prostituutiosta ja ihmiskaupasta tekevä  Mia Bergman ammutaan teloitustyyliin omaan asuntoonsa. Lisäksi ammutaan asianajaja Nils Bjurman. Murha-ase löydetään, se on Bjurmanin ja siinä on vain Bjurmanin ja Lisbeth Salanderin sormenjäljet. Kaikki jäljet johtavat Salanderiin, sillä lukijakin tietää, että Salander oli murhailtana tapaamassa avioparia, ja oli "riidoissa" Bjurmanin kanssa, joka on hänen holhoojansa ja joka raiskasi ensimmäisessä osassa brutaalisti Salanderin. Alkuosassa kirjaa Lisbeth Salander  pelastaa Geraldine Forbesin miehensä kynsistä Grenadalla, ja myrsky hoitaa murha-aikeisen miehen. Kaikki siis viittaa Salanderin syyllisyyteen. Tämä "onko Lisbeth murhaaja ja miksi?" -arvoitus kestää aika pitkään.


Teknisiä juonipaljastuksia Millennium-sarjasta
Hieman yli 500:n sivun jälkeen selviää, että Lisbeth Salander on syytön. Murhatutkimus on tavallaan vaan lisäjuoni tähän dekkariin, sillä Tyttö joka leikki tulella on kertomus Lisbeth Salanderista ja Lisbethin lapsuudesta sekä lapsuuden karmeudesta. Tyttö joka leikki tulella eli teoksen nimi viittaakin suoraan Lisbethiin, teoksessa raotetaan Lisbethin Salanderin salaisuutta, joka leimaa kahta viimeistä osaa. Kirjan avauskohtauksessa Lisbeth on 13-vuotiaana mielisairaalassa sidottuna sänkyyn, omituinen psykiatri Peter Teleborian kiristää kiihottuneena remmejä. Lisbeth on sytyttänyt bensalla tuleen, ihmishirviön, joka on hänen isänsä. Tämä tosin ilmenee myöhemmin. Isä eli Alexander Zalatšenko on GRU:n entinen agentti, joka loikannut Ruotsiin. Kaikki halutaan pitää kulisseissa, ja Lisbeth hoidossa. Vasta kirjan loppuosissa alkaa tulla vastauksia, miksi liekkileikki on tapahtunut, siihen liittyy Lisbethin äidin aivovammaan johtanut pahoinpitely. Tässä osassa esitellään Lisbethin ajatuksia ja selvityksiä, minkälainen koneisto hänen asioitaan hoitaa tai yrittää peittää. Miksi koneisto on olemassa, saa vastauksensa vasta kolmannessa osassa. Kuten jännäreissä yleensä, kaikki liittyy kaikkeen ja syntyy yllättäviä yhteenliittymiä, Lisbethin perässä on isä  Zalatšenko, apureineen, joita apureita löytyy moottopyöräjengistä, ja suomalais-virolaisesta liigasta. Myös Säpolla eli salaisella poliisilla on lonkeronsa pelissä.

Tässä osassa asianajaja ja raiskaaja Nils Bjurman yrittää päästä edellisen osan "kaulapannastaan" pois, ja käyttää kaikki keinot Lisbethin tuhoamiseen. Bjurmankin liittyy jo menneisyydessä Lisbethin isään, ja myös tässä osassa. Salander on edellisessä osassa hoitanut taloudelliset asiansa kuntoon, joten rahaa riittää,. Hänellä on luksusasunto ja valehenkilöllisyys. Hän seuraa taitavana hakkerina poliisitutkimuksia ja mediavuotoja ja -paljastuksia.

Ykkösosa päättyi Salanderin ja toisen päähenkilön Mikael Blomkvistin välirikkoon. Murhatutkimusten yhteydessä side löytyy. Lisäksi Salanderin tukijoihin kuuluva asianajaja Holger Palmgren toipuu parantolassa. Mikael jatkaa eronneen sonnin taivaltaan, ja ylläpitää suhdetta sekä onnellisesti naimisissa olevaan Erika Bergeriin että Harriet Wangeriin, joka istuu Millenniumin hallituksessa ja makaa hotelihuoneessa. Blomkvist irrottautuu naisten syleilystä ja jäljittää Lisbethiä, joka jäljittää isäänsä. Lisbeth tapaa isänsä  Zalatšenkon ja massiivisen kipuatuntemattoman Robert Niedermannin, joka on hänen velipuolensa ....

Toinen osa siis vyöryttää salaliittioteorioita. Lisbeth on yritetty hukuttaa mielisairaalan suljetulle ja unohdetulle osastolle. Zalatšenkoa ei ole virallisesti olemassa. Hän on ollut Säpon agentti tai tiedonantaja.

Ensimmäiseen osan tyyliin kirjassa on paljon puhetta seksuaalisuudesta, alistamisesta ja näitä asioita ruoditaan liiankin syvältä. Lopussa käydään vimmainen välien selvittely, jota jatketaan alkuperäisen trilogian päättöosassa.

Dekkarina ja trillerinä tämä on vaikuttavaa, mutta sivulatuja on minun makuuni liikaa ja vääränlaisia. Lopun perhetapaaminen isä, tyttären ja pojan kanssa on vimmainen, ja aivan uskomaton. Lisbeth Salanderin hahmo on kuin sarjakuvista yksiuloitteinen kaikkivoipa hakkeri, ja kuolematon taistelija, mutta samalla hauras kuin paperi, jolla ei ole tarttumapintaa muihin.

Tarina päättyy kohtaan, josta se jatkuu suoraan trilogian päättöosassa.

*****
Kirjasta kolme huomiota.

1. Lisbeth Salanderin hulppeassa asunnon ovessa  lukee V. Kulla, joka tietenkin viittaa Peppi Pitkätossun Huvikumpuun eli Villa Villekullaan. Muutenkin Lisbethillä on peppimäistä menoa, on oma kulta-aarre ja uskomattomat "voimat". Astrid Lindgreniin viittaa myös Lisbethin lempinimi Mikaelille, mestarietsivä Kalle Blomkvist.

2.  Holger Palmgrenin hoidosta vastaa tohtori A  Sivarnandan, joka on adoptoitu Sri Lankasta Suomeen ja Turkuun. Tämän ymmärsin, sillä minusta Suomessa adoptiolapsi saa useimmin ottovanhempien sukunimen, joskin Nimilaki antaa mahdollisuuden pitää oman sukunimen.


3. Lisbeth on Grenadalla, jossa pohtii Fermat'n teoreemaa potenssilla 3, Wikipedian mukaan Andrew Wiles on todistanut Fermat'n teoreeman paikkaansa pitämättömäksi, kun  n > 2, minkä Fermat tiesikin.

n on luonnollinen luku ja suurempi kuin 2

Ei ehkä olennainen tieto kirjan kannalta, mutta kirjassa osien alkuun on kirjoitettu varsin kevyttä matemaattista materiaalia, sen sijaan Fermat'n lause on varsin kovaa tavaraa. Väliotsakkeet ovat minusta tasoa, että ratkotaan yhtälö n:n arvoilla 1 ja 2, joka varsinkin arvolla 1, on varsin triviaali eikä vaikea arvolla kaksikaan. Lisbeth keksii ratkaisun arvolla n=3 sivulla 652, "yhtäkkiä Lisbeth ymmärsi", Jokke ei.

*****
Ruotsalainen Stieg Larssonin (1954 -2004) Millennium-sarjan osat ovat
1. Miehet jotka vihaavat naisia
2. Tyttö joka leikki tulella
3. Pilvilinna joka romahti