Abdulrazak Gurnah: Den sista Gåvan, alkuteos The Last Gift 2011, (= Viimeinen lahja), ruotsintanut Helena Hansson, Celanders 2021, sivumäärä 285.
Zanzibarilla 1948 syntynyt Abdulrazak Gurnah voitti vuoden 2021 Nobelin kirjallisuuden palkinnon. Palkintoa on perusteltu Gurnahin "tinkimättömästä ja myötätuntoisesta porautumisessa kolonialismin vaikutuksiin ja pakolaisen kohtaloihin eri kulttuurien ja mantereiden välisissä kuiluissa", minkä toteuttaa myös Gurnahin kahdeksas romaani Viimeinen lahja.
Romaanin päähenkilö on 63-vuotias Englannin Norwichissä asuva alkujaan siirtolainen Abbas, joka kirjan alkusivuilla saa sairaskohtauksen hikoillen ja täristen. Vaimo Maryam toimittaa miehensä ambulanssilla sairaalaan. Välillä Abbas on parempi, mutta kunto heikkenee. Sairasvuoteen äärellä käyvät myös parin jo aikuiset lapset Hanna ja Jamal. Sairauden edetessä Abbas paljastaa ensimmäisen kerran, miksi lähti synnyinpaikastaan, myös Maryam paljastaa elämänsä kipupisteen. Parin aikuisille -englantilaiseen keskiluokkaan pyrkiville- lapsille paljastukset aiheuttavat traumaattisia ajatuksia.
Romaani kuvaa myös paljon Hannan ja Jamalin ja näiden ystävien elämää eri aikatasoissa. Tarinat osoittavat, että maahanmuuttajien lapsilla on erilaiset tarinat, ja kaikilla on ollut omat haasteensa. Abbas ja Maryam ovat kasvattaneet lapsiaan hyvin englantilaiseksi, tai niin, etteivät he halua mitenkään erottautua. Hanna, joka haluaa itseään kutsuttavan Annaksi, on valmistunut yliopistosta ja kumppaninaan on väitöskirjaa tekevä Nick. Jamal opiskelee, ja hän alkaa seurustella irlantilais-italialaisen Lenan kanssa.
Kun Abbasin tila heikkenee, hän lopulta kertoo ensimmäistä kertaa vaimolleen (ja myöhemmin lapsilleen) lapsuudestaan Zanzibarilla ja syistä, miksi lähti pois. Abbasin vaimo Maryam muistelee ensitapaamista Abbasin kanssa jonossa Exeterissä. Abbas on ollut merimies, ja työllistyy Englannissa tehdastyöhön. Maryam on löytölapsi, joka on hylätty sairaalan ulkopuolelle. Maryamin sijaisperheet vaihtuvat ja lopulta hän on on intialaistaustaisen Vijayn ja siirtolaisen lapsen Feroozin kodissa sijaislapsena, lapsettomat kasvattivanhemmat rajoittavat Maryamia ja myös nuorta rakkautta, ja Maryam muuttaa pois kotoa.
Kun vanhemmat Abbas ja Maryam paljastavat oman elämänsä kipeät käännekohdat, lapset ahdistuvat, mutta se antaa heille mahdollisuuden löytää juurensa toisaalta Zanzibarista ja toisaalta tavata Maryamin kasvattivanhemmat.
Abdulrazakin Gurnahin Viimeinen lahja on helppolukuinen romaani, jossa teemoja on paljon. Abbasin ja Maryamin kerrottua tarinansa tärkeäksi nousee omat juuret ja niiden hyväksyminen, kertomukset omasta lapsuudesta ja myös perheenjäsenten salaisuudet ja niiden vaikutukset. Abbas on kertonut hauskoja absurdeja tarinoita lapsuudestaan, puhuvista eläimistä, ja on kutsunut itseäänkin "Apinaksi Afrikasta". Klovni on pelkkä rooli, ja vasta kuolinnaamion saapuessa Abbas pesee klovnin meikit kasvoiltaan. Lasten juurtuminen elämään alkaa vasta, kun Abbas on kertonut, mitä hänelle tapahtui Zanzibarissa. Kirjassa ei mässäillä sodalla, eikä kidutuksella, vaikka sekin nousee joissain keskusteluissa esille. Kyse on paljon tavanomaisemmista tragedioista, mutta jotka ovat jokapäiväisiä miljoonille siirtolaisille ja pakolaisille, vaikka he olisivat saaneet uuden asuinmaansa kansalaisuuden.
*****
Laitan tähän pidemmän oppimäärän, jossa avaan hieman enemmän romaania, mutta en paljasta Abbasin salaisuutta.
Sairaskohtausten jälkeen Abbas alkaa kertoa lapsuudestaan. Hän on viisilapsisen perheen nuorin. Isä on saita ja ilkeä, mutta sodan jälkeen hän ainoana pääsee kouluun, ja jatkaa sisarusten luona asuen opintietään. Seminaari kestää kolme vuotta, minkä aikana hän käy yhä vähemmän kotonaan isänsä haukuttavana, mutta kaupungissa on omat houkutuksensa ja kaikessa on petoksen mahdollisuus. Abbas tuntee joutuneensa ansaan, josta lähtee käpälämäkeen.
Perheen äiti on tavannut Abbasin jonossa, ja Abbas on töissä tehtaassa, Maryam sairaalan ruokalassa. Maryam on muuttanut Abbasin luo nopealla aikataululla. Maryam on löytölapsi, jolla on ollut monia kasvattivanhempia, viimeiseksi intialaistaustainen Vijay ja vaimonsa Ferooz. Maryam on lopulta perheen piika, mutta piikuuden säilyttäminen komentelevan ja vastenmielisen Vijayn sisarenpojan tullessa taloon, ei ole helppoa. Hannan ja Jamalin elämää kuvataan paljon, muuton hankaluutta. Hannan nimipohdintaa (Hanna => Anna), suhtautumista Nickin vanhempien kristilliseen taustaan. Pelkästään muutos tuoma naapuruston vaihdos, tuntuu ongelmalta. Kaikki muutkin pulmat esitetään hankaliksi. Jamal hakee identiteettiä islamilaisesta lukupiiristä. Kirja tapahtuu arviolta vuonna 2003, joten myös kaksoistorni-iskuja pohditaan. Jamal löytää yllättäen Magdalenan eli Lenan tai oikeastaan päinvastoin. Abbasin sairaus etenee. Maryam ottaa pestin paikallisessa "pakolaiskeskuksessa", eli haluaa tukea tulijoita.
Hanna ja Jamal alkuhankaluuksien jälkeen hyväksyvät juurensa. Isän lähdön syyllä on vaikutusta koko perheeseen ja heihinkin. Lisäksi Maryam on ollut löytölapsi. Perhe tai siis Maryam, Hanna ja Jamal haluavat vierailla Zanzibarissa, ja he myöskin melko suurella varmuudella saavat tietää, kuka oli Maryamin äiti, ja jonkinnäköinen arvaus on isän kansallisuudestakin.
Abdulrazak Gurnah saapui Britanniaan Sansibarista vuonna 1968 pakolaisena vallan vaihduttua Zanzibarissa. Zanzibar oli itsenäistynyt brittivallasta 1963. Britit taas olivat "vapauttaneet" saaret arabien orjakaupalta, jonka jälkeen britit taas hallinnoivat saaria, monien vaiheiden jälkeen Sansibarin saaret kuuluvat nyt Tansanialle.
Gurnah pääsi elämään kiinni, pääsi töihin yliopistoihin sekä Englannissa että 1980-luvun alussa myös Nigeriassa. Hän on julkaissut kymmenen romaania. Gurnah työllistyi ja lopulta akateemiselle uralle ja kirjailijaksi. Gurnahin "ensimmäinen kieli" on swahili, mutta hän kirjoittaa englanniksi, mikä on nykyisinkin postkolonialistisessa kirjallisuudessa yleistä.
Olen blogannut hänen teoksestaan After lives
