sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Mauri Sariola: Minä Susikoski



Mauri Sariola: Minä Susikoski, Gummerus 1963, viides painos 2010.

Mauri Sariolan Minä Susikoski alkaa jäniksen metsästyksellä. Olavi Susikoski on rentoutumassa ystävänsä nimismies Piispanen vieraana, ja ampuu tahallaan jäniksestä ohi. Piispanen kuitenkin lopettaa jahdin ja jäniksen.

Tämän jälkeen kantautuu tieto kunnanlääkäri Esa Harlammen itsemurhasta. Susikoski lähtee paikallispoliisi Nousiaisen matkaan. Susikosken tarkka silmä huomaa karkean lavastuksen. Harlampi on ammuttu Muserilla päähän. Ampumajäljestä ja vainajan kädestä ja aseen kädessä olosta Susikoski päättelee teon murhaksi.

Vainajan on löytänyt maanviljelijä Kalevi Lokkila, joka on tullut hammassärkyisenä saamaan hoitoa (olisi halunnut että hammas vedetään pois). Harlampi asui yksin, hän oli yli 60-vuotias ja hänellä oli taloudenhoitaja. Vaikka Harlampi oli hyvä lääkäri, hän oli omapäinen eikä kovinkaan suosittu.

Susikoski kutsutaan tutkimaan virallisesti murhaa, hän käy todisteita läpi yhdessä Toivakan ja Piispasen kanssa. Piispasella on vaimo ja kolme lasta. Piispanen vertaa Olavi Susikoskea Maigretiksi, joka toteaa, että "olen yhtä vähän Maigret kuin Susikoski on Simenon". Vaikka miljöö on eri niin tässä Sariolan kerronnan helppoudessa on jotain samaa kuin Maigreteissa. Susikosken ja Maigretin nahkoihin päästään hyvin sisälle.

Susikoski käy tutkimusten aikana tapaamassa Mallorcalla Harlammen kolleegaa, joka oli käynyt tapaamassa Harlammea, naapurin isäntä oli nähnyt kolleegan tohtori Sivakkalan auton. Mies ei ole kuitenkaan murhaaja vaan konsultoi Harlammea ymmärtämään, että eräs Harlammen kyselemä kuolemantapaus oli murha.

Lopulta murhaaja saadaan kiinni, Tässä oli olennaista miettiä ensin, että miksi, vasta tämän jälkeen voitiin päätellä että kuka.

Mauri Sariolan Minä Susikoski on laadukas suomalainen dekkari.

Lainaus: Ilmakin oli ikävä. Kolean intiaanikesän viimeinenkin häive oli haihtunut ja taivas oli kauttaaltaan harmaitten, matalalla riippuvien pilvien kattama" s.97
Kuinka intiaanikesä voi olla kolea, sillä sen määritelmä on "tarkoittaa lämmintä jaksoa, joka tulee syyskylmien alettua ", lainaus Wikipediasta täältä.
****
Mauri Sariola (1924 - 1985) oli tuottelias kirjailija, joka joutui ikäluokkansa mukana rintamalle, Sariola toimi radistina. Susikoski -sarja alkoi ilmestyä vuonna 1956 dekkarilla Laukausten hinta, tämä Minä Olavi Susikoski on sarjan kahdeksas teos, sarjassa lienee 33 teosta. Vuonna 1963 Sariola julkaisi kaksi muutakin teosta Punaisen kukon laulu ja Pitkä matka Liverpooliin.

4 kommenttia:

  1. Olen samaa mieltä - tämä on laadukas suomalainen dekkari. Luin sen juuri. Luettuani jäin muistelemaan kirjan loppuratkaisua ja siihen johtaneita syitä. Muistui mieleeni aikaisemmin YLE:n Radio Arenasta kuuntelemani kymmenen vuotta kirjaa myöhemmin kirjoitettu Sariolan jännityskuunnelma vuodelta 1974, "Nimismies on ammuttu". Tarina on yksityiskohdiltaan eri mutta perusasetelma ja varsinkin murhan tekotapa ja motiivikin aivan sama. Kuunnelma on kirjan toistoa joskin eri teos. Sariola on malttaessaan keskittyä kansainvälistä tasoa, mutta usein hutiloidessaan jälki on kuraa. Se ikuinen vekselikierre!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, eli sitten samanlainen kuvio kun Simenonilla Maigreteissa, osa on hyviä kaikki eivät, ja muusta tuotannosta ei ole montakaan helmeä.

      Poista
  2. Dekkarikirjojen kirjoittajille tulee pakostakin pienempiä ja isompia kömmähdyksiä ja epäuskottavuuksia mm. teknisten yksityiskohtien tuntemattomuuden takia. Sellaisia on tässäkin mainiossa kirjassa. Eräs juonen kehittelyn kannalta kummallinen seikka on se kun murhaaja ja puolisonsa käyvät helsinkiläisen asianajajan toimistossa tekemässä keskenäistä testamenttia. Murhaaja, jonka uskottavuus ympäristössään on perustunut todellista minäänsä rahvaanomaisempaan kansanmiehen roolihahmoon vaateparsineen ja puheilmaisuineen onkin tässä tilaisuudessa pukeutunut ja puhuu herraskaisesti. Näin hän erottautuu maatiaismaisesta vaimostaan kuin yö ja päivä ja jättää ihmettelyn siemenen asianajajan mieleen jonka tämä erikoisuutensa vuoksi myöhemmin muistaa ja kertoo muun asian yhteydessä Susikoskelle.
    Miksi hän toimii näin epäjohdonmukaisen käsittämättömästi vastoin omaa etuaan ja tarkoitusperiään - irtautuu hetkeksi suuresta näytelmästään ja roolistaan siinä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Agatha Christie teki juonikuviot aika tarkasti, arvaan en lainkaan tiedä, että Georges Simenon ja myös Mauri Sariola ovat olleet suurpiirteisempiä. Luin nuorena näitä enemmänkin, mutta aikuisena myös Susikoski virittää ansam, jossa Susikoski on vähän kertomuksessa, ja löytyy

      http://joklaaja.blogspot.com/2016/09/mauri-sariola-susikoski-virittaa-ansan.html

      Poista