tiistai 25. heinäkuuta 2023

Otto Gabrielsson: Rikkaruoho

 


Otto Gabrielsson: Rikkaruoho, viimeinen kirje isälle, alkuteos Vildhavre. Sista brevet till pappa, suomentanut Laura Kulmala, S&S 2020, sivumäärä 229.

Ruotsalainen Otto Gabrielsson (s. 1981) on Jörn Donnerin (1933 -2020) poika, joka kirjoittaa romaania isälleen ja romaanin alussa  "kirjettä" isälleen, jonka läsnäoloa tai huomiota olisi kaivannut,  hän on  "vain" biologinen lapsi, avioton poika. 

Aikuinen poika näkee isäänsä enää Ruotsissa luennointitilaisuuksien yhteydessä, lapsuudessa poika vietti kesäkuukausia Suomessa, mutta on kokenut ulkopuolisuutta ja alemmuutta. Oton opinnot eivät ole edenneet, eikä hän ole kiinnittynyt minusta myöskään ruotsalaiseen yhteiskuntaan. Suomea hän ei osaa sanaakaan. Jörn Donnerin teos Mammutti (2013) on ollut ilmeisesti viimeinen pisara, sillä poikaa on kutsuttu erehdykseksi (huom. en itse ole lukenut Mammuttia), Oton syntymävuonna Donnerille oli syntynyt myös toinen avioton lapsi, hän syntyi Suomessa. Jörn oli samaan aikaa naimisissa.

Olisiko teosta kirjoitettu ilman Jörn Donneria? Olisiko teosta julkaistu ilman Jörn Donnerin "mainetta"? En osaa sanoa, mutta teos oli kyllä lukemisen arvoinen ja se kuvaa varmasti yleisemminkin kuuluisien isien aviottomien lasten asemaa? Otto on minusta tuuliajolla, mutta tekstistä tihkuu myös kaiho, mutta paljon myös katkeruus, joka karpaloi kirpeinä huomioina isän tekemisistä. Hän väittää isän kirjoittaneen noin sata kirjallista teosta, mutta antaa ymmärtää, että laatu ei korvaa määrää. Hän pitää Donnerin tuottamaa Fannya ja Alexanderia keskinkertaisena, hän mainitsee myös Bergmanin muistelmat Laterna Magica. (Minusta filmi on hyvä ja tv-sarja vielä parempi). Hän irvii myöskin Oscar-patsaan kulkeutumista Donnerille. Kaihon, kirpeyden ja katkeruuden lisäksi tekstistä paistaa myös kiinnostus Donnerin tekemisiin ja kuten kirjailija toteaa: "on sääli ettemme löytäneet toisiamme". Tekstissä suhtautuminen vaihtuu ja on paljon negatiivisuudessa. Otto mainitsee, että kirjoista saisi poltettavaa takkaan, tai eristeeksi. Hän mainitsee isänsä sepustelijaksi, ja koppavaksi konservatiiviksi ja toisaalta teiniksi. Hän oli piehtaroinut minulle tuntemattomissa Hymyn Gambia-kuvissa (1970-luvulta?).

Kiinnostavaa on Otto Gabrielssonin huomiot Suomesta. Suomalaiset kylpivät 1995 jääkiekkomenestyksessä. Otto toteaa, että suomalaiset ovat kateellisia ruotsalaisten menestykselle, mutta ruotsalaisia ei kiinnosta suomalaisten menestys. Hän mainitsee, että Ruotsi on ollut (kirjan kirjoitushetkellä) 12 kertaa jalkapallon MM-lopputurnauksessa, Suomi ei kertaakaan. Juomatavat Otolla on kuin suomalaisella, juo harvoin, mutta paljon. Ruotsalaisia hän pitää rauhan vammauttamana kansana (eivät ymmärrä muiden elämää).

Otto Gabrielssonin teos Rikkaruoho oli sivuraiteilla olevan aikuisen pojan tilitys elämän valttikorteista, jotka on valitettavasti jaettu vain aviosäätyyn syntyneille.

****

Nuo tiedot yllä ovat "otettuja" kirjasta ja kustantamon sivuilta. Se, että kuka on kenenkin lapsi, en tiedä enkä ota kantaa, tämä on romaani.

 Wikipediassa JD:n sivu (klik) Me Naiset // IS -juttu (klik)  Lisäksi asiaa on esitelty kirjan kustantajan sivuilla (klik).

22 kommenttia:

  1. "Vain biologinen poika ja avioiton lapsi"...
    Biologisen vanhemman puuttuminen elämästä on raskas taakka, mikä heijastuu myös avaustekstistäsi, eikä se arpi taida koskaan parantua...
    Teosta en ole lukenut, siläl tämäntyyppiset itsetilitykset eivät kuulu lukemistoni kärkikaartiin, mutta sopii olettaa ja toivoa, että sen kirjoittaminen on helpottanut ja selkiyttänyt Gabrielssonin omaa oloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan tätä aika ajoin raskasta lukea, mutta kyllä tämä voiton puolelle meni ja kannatti kirjoittaa ja lukea.

      Poista
  2. Otto Gabrielsson kirjoittaa hyvin. Toivottavasti jatkaa ja kirjoittaa muutakin, kun sai tämän pois alta painamasta mieltään.

    Jörn Donner tuhosi ihmisiä porskuttaessaan omaa tietään. Isäksi hän ryhtyi kuudesta lapsestaan vasta viimeiselle kahdelle ollessaan avioliitossa Bitte Westerlundin kanssa. Hän myös testamenttasi suurimman osan omaisuudestaan näille kahdelle toisten saadessa vain lakiosan.
    Olen googlaillut, missä viipyy Bitte Westerlundin paljastuskirja, jonka hän uhosi kirjoittavansa löydettyään miehensä kuoleman jälkeen tämän muistiinpanot, joissa selvisi avioliiton aikainen uskottomuus. Sen piti tulla ulos nyt syksyllä, jospa B W on käsitellyt raivostumistaan muulla tavoin.

    Gabrielsson on oikeassa isänsä tuotannon epätasaisuuden suhteen. Siellä on sekä hyvää että huonoa, kaikki huonokin julkaistiin.

    Muistan tuon Hymy-lehden. Nuori musta gambialaistyttö oli ostettu harrastamaan seksiä rannalla Jörnin kanssa, ei pelkästään piehtaroimaan. Tämä oli jo silloin aikanaan röyhkeää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenkohan kuulevinani pientä "miesvihaa" tässä, Marjatta? Jos Donnerin poika määrittelee Donnerin teoksen (tai teokset) huonoiksi, ei ne välttämättä ole huonoja. Sitä paitsi olisi aika tylsä ajatus, että kirjailijalta ei saisi julkaista erilaisia, jopa "huonoja" teoksia. Näkökulmia on useita, erilaisuutta kannattaa suvaita, ei tuomita.

      Poista
    2. Minun omasta mielestäni Donnerilta on julkaistu paljon myös huonoja romaaneja. Sama on muilla, myös naiskirjailijoilla, joilla on valmiiksi nimeä ja lukijoita. Silloin ei laatu aina ratkaise, vaan nimi.
      Donner oli hyvä tuottajana ja dokumentaristina, ei niinkään fiktion kirjoittajana - mielestäni.

      Poista
    3. Olen ihmetellyt sitä, kuinka "rauhassa" Jörn Donner sai olla, vaikka ärsytti ihmisiä osin ehkä tahallaan. Suomessa ei minusta ole käyty keskustelua hänen "taiteestaan". Finlandian voittanut Isä ja poika on tosin ainoa, jonka olen lukenut, minusta kirja oli lähinnä sekava ja tylsä.
      Joitain filmejä olen katsonut. Donnerin ohjasi mm.- Märta Tikkasen kirjaan perustuvan filmin Miestä ei voi raiskata. Minusta Donnerin tuottama Fanny ja Alexander -elokuva ja siitä pidennetty -sarja ovat täysosumia. Idea perustuu Ingmar Bergmanin kirjaan ja osin omiin lapsuuden kokemuksiin. Kirjassa ja sarjassa on Gustav Adolf, joka pelastaa Fannyn ja Alexanderin lapset ja heidän äitinsä, miehellä on jatkuvia syrjähyppyjä, jotka hän tosin hoitaa rahalla kuntoon. Kirjassa Fanny ja Alexander eivät ole aviomiehen lapsia. Fimin miljöö on kuvattu hyvin. Gustav Adolfin raskaaksi tekemää pikaa muuten näyttelee Pernilla August, joka näytteli myöhemmin Tähtien sodan jatko-osissa 1 ja 2 Anakin Skywalkerin äitiä Shmiitä.

      Poista
    4. Fanny ja Alexander on minustakin todella tasokas sekä elokuvana että sarjana. Samaa tasoa on minusta Ingmar Bergmanin maailma, jonka Donner tuotti, ohjasi ja jossa toimi itse haastattelijana. Perkele! Kuvia Suomesta, Kuulustelu ja Armi elää ovat myös jääneet mieleen korkealaatuisina filmeinä.
      Olen koittanut lukea useampia Donnerin romaaneja, mutta, jostain syystä, kiinnostus on lopahtanut.

      Tuohon Kyöstin toteamukseen, että kirjailijalta pitäisi voida julkaista myös huonoa vastaan, että miksei, mutta se on sitten aina muusta pois, koska joka vuosi julkaistaan tietty määrä kutakin genreä.
      Vanheneva kirjailija ei aina ymmärrä, että voimien ja arvostelukyvyn ehtyessä jotain voisi jättää myös pöytälaatikkoon eli koneen uumeniin, ja kustantajalle kuuluisa kirjailija on taloudellisesti yhtä tärkeä kuin julkkis.

      Poista
    5. Aikalaiskritiikki kirjoitetaan ajassaan.

      Olen kirjoittanut todella myönteisiä arvosteluja Donnerin romaaneista (muutamasta) noin 40 vuotta sitten sekä Parnassoon että Suomen Sosialidemokraattiin. Niin kuin moni muukin. Jos nuo romaanit nyt tuntuvat nykylukijasta "huonoilta", se ei muuta miksikään niiden arvoa ajassaan. Ne puhuivat omasta ajastaan ja kirjailijan nuoruuden ajasta.

      Jos kirjailijan pitäisi pystyä kirjoittamaan teoksia, jotka tuntuvat 40 vuoden päästä samalta kuin ajassaan, niin 99 % kirjailijoista tekee ihan turhaa työtä eli kannattaisi panna pillit pussiin ennen kuin edes aloittaa.

      Minä näen asian toisin: aina kannattaa julkaista aikalaiskirjallisuutta vaikkei se eläisi kuin 5 vuotta.

      Eivät nämä blogijututkaan elä 40 vuotta mikä ei tarkoita etteikö niitä kannattaisi kirjoittaa.

      Vähän ihmettelen Jokke viittaustasi että miksi Donner saa olla rauhassa. Kyllä häntä aikanaan läimittiin niin paljon kuin sen ajan välineillä oli mahdollista - ei siis ollut somea eikä sitä kaikuna toistavaa mediaa läimisen suurentelemassa. Ja miksi juuri nyt pitäisi ryhtyä moraaliristiretkeen Donneria vastaan? Eikö näitä moralismipurkauksia ole jo muutenkin tarpeeksi?

      Donner suhtautui (mielestäni) paljon vakavammin romaanien kirjoittamiseen kuin julkisuuskuvasta saa (sai aikanaan) käsityksen. Jos se ei kestä klassikoksi tulemisesta, se ei vähennä yrityksen arvoa suomalaisessa kulttuurimaisemassa. Saman ajan yksi ärsyttävimmistä ja kiinnostavimmista julkiskeskustelijoista oli Hannu Taanila - kuinka moni häntä ja hänen vaikutustaan nyt muistelee? Tai: onko sitä edes olemassa?

      Poista
    6. Vielä, Jokke. "Luvallasi", jota en kysynyt, laitan tähän pätkän aikalaiskritiikkiä. Jos tämä tuntuu turhanpäiväiseltä, poista kommenttini.

      Saatoin olla väärässä, mutta näin kirjoitin Donnerin romaanista Isä ja poika heti sen ilmestyttyä - ote on aikaisemmasta blogikirjoituksestani 5.2.2013:

      ”Loistava Jörn Donner”, otsikoin koko sivun mittaisen arvostelun Demarissa 6.11.1985.
      ”Isä ja poika on kuudes romaani Jörn Donnerin monitahoisessa Anders-sarjassa. Sarja ilmeisesti jatkuu, mutta Isä ja poika näyttää jonkinlaiselta välitilinpäätökseltä. Se on sitä ajatuksellisesti että taiteellisesti: häikäisevä huippu, kiintopiste.”

      (Kesäkuussa 1985, lähes kolmekymmentä vuotta sitten, siihen aikaan kun Donner oli vähän yli viisikymppinen ja minä alle neljänkymmenen, minä tunnustin lukeneeni Isää ja poikaa melkein kyynelsilmin.)
      ”Liikutus ja mielihyvä eivät johtuneet romaanin sentimentaalisuudesta vaan siitä että tajusin lukevani nerokasta, taitavaa, älykästä ja sujuvaa kirjailijaa, sellaista joita ei uskoisi Suomessa kasvavan. Tällä kertaa proosa on Donnerin muovailuvahaa, jolla hän saa lukijan pään pyörälle ja haukkomaan henkeään; fiktion ja toden sekoitussuhde pistäisi jonkun John Irvingin ja Philip Rothin kadehtimaan tämän suomalaisen Donnerin taitoja.”

      Poista
    7. Tämä keskustelu käy esimerkiksi siitä, mikä on jäänyt mieleeni eräästä ruotsin kielen oppikirjasta "Tycke och smak är olika" - ja hyvä niin, koska miten me muuten keskustelisimme, jos ihan aina ja kaikesta olisimme samaa mieltä.
      Mutta tätä vielä pitää kysyä Kyöstiltä: missä sinä näet "pientä miesvihaa" minun kommentissani? - Sitä ei ole siinä yhtään.
      Ja tämä: "Jos Donnerin poika määrittelee Donnerin teoksen (tai teokset) huonoiksi, ei ne välttämättä ole huonoja." - Ajattelitko sinä, että minä perustan oman mielipiteeni siihen mitä joku toinen sanoo, enkä omaan lukemiseeni? Tämä lause loukkaa minua, koska se tuntuu vähättelyltä.

      Poista
    8. Ehkä olen liian nuori siihen, että olisin havainnut Jörn Donneriin kohdistuvan kritiikin, minusta häntä on ylistetty ja olihan hän USA:ssa diplomaattina 1990-luvulla.
      Totta kai aikalaisarvio on erilainen kun arvo (arvio) 40 vuoden tai 400 vuoden päästä. Vuonna 1984 jolloin Far och son ilmestyi ilmestyi myös Häräntappoase, joka mielestäni on kestänyt aikaa ja Talvisota. Vuonna 1985, jolloin suomennos finlandioitiin julkaistiin mm. Orjattaresi ja White Noise, kotimaassa myydyimpiä olivat Päätalon, Laila Hietamiehen ja Arto Paasilinnan uusimmat. (Lunttasin netistä).

      Poista
    9. No se, Marjatta, että toivot (ehkä) Donnerin vaimolta "kostokirjaa" ja uskottomuuksien paljastamista, vähän niin kuin tuntui mies-vihalta, lievästi. Tuo toinen kohtahan vain sanoi että vaikka Donnerin pojan mielestä... jne.

      Ja voihan ne sunkin mielestä olla huonoja, niin kuin on Jokkenkin. Eihän sen arvosteleminen ole asiani. Mutta minun mielestäni ne eivät ole (ainakaan olleet) huonoja, vaikka tässä äänestyksessä vähemmistöön jään. Halusin vaan tämän tuoda esille. Epämuodikkaasti ilmeisesti, mutta... tulipa tuoduksi.

      Poista
    10. Ai niin, ei ollut tarkoitus vähätellä sinua, Marjatta. Anteeksi.
      Minua kai voi vähätellä kun eivät arvioni Donnerista tunnu teistä kummastakaan lainkaan oikeaan osuvilta.

      Poista
    11. Olen tutustunut liian vähän Donnetin tuotantoon että voisin arvioida sitä. Isä ja poika on keskivaiheen osa pidemmässä sarjassa.
      On hankala kun kirjailijan persoona sekoittuu kirjoihin. Sillä tavalla kirja oli ajassa, kun siinä pohdittiin myös Tsekkoslovakisn 1968 tapahtumia ja DDR:ää.

      Voin tunnustaa, että minua nauratti Uuno Turhapuro 1900-luvulla, kuten diggailin Eppu Normaalia, kumpikaan ei enää inspiroineet 2000-luvulla. Aika muuttuu mutta myös sama ihminen muuttuu.

      Twitterissä käydään kuplien sotaa, ja en itse halua osallistua näihin kiistoihin kuka on naisia aliarvioiva.

      Kyllä aviottomat lapset voivat sekoittaa myös biologisten lasten perheen elämää.

      Hyvä että kirjat herättävät tunteita ja keskustelua ja jopa arviot niistä.

      Poista
    12. Aika ei minulla vaikuta mielikirjailijoissani, joiden 70-luvun kirjat ovat edelleen yhtä hyviä kuin silloin ennen. Ne taas, jotka eivät sytyttäneet julkaisuaikanaan eivät tee sitä myöhemminkään.
      Joissain elokuvissa aika vaikuttaa, parhaissa ei.

      Kyösti, ok. Haluan vain aina selvittää asiat, enkä jäädä murjottamaan. En toivonut vaimolta kostokirjaa, aprikoin vain, että ehkä hän on tullut toisiin ajatuksiin, kun aikaa on kulunut. Parempikin varmaan niin.
      Donnerin kirjoittavista pojista Otto kirjoittaa hyvin, miksei Rafaelkin. Rafaelhan on myös arvostellut isäänsä kirjoissaan jo tämän eläessä ja tuonut sekä empatialla että säälivästi esiin tämän puutteet ja haurauden.

      Otto Gabrielsson näyttäytyy Rikkaruoho-kirjassaan huonossa jamassa olevana, mutta pärjää kyllä. Hän on laillistettu psykologi ja on opiskellut muutakin.

      Poista
    13. Tajusin Marjatta, että lempikirjani ovat pysyneet muuttumattomana, vaikka musiikkimaku ja elokuvamieltymykset ovat muuttuneet.

      Poista
    14. Miten viihdyttävä ketju, vaikka lähtökohtainen aihe onkin traaginen.

      En ole pystynyt jotenkaan lukemaan tätä teosta, taas yksi surullinen tarina ihmisestä, joka ei välittänyt lapsestaan.
      Jörkka oli kaikesta huolimatta kiinnostava kulttuuripersoona, jonka on totisesti annettu tehdä mitä ikinä haluaa. Monia leffoja olen nähnyt, mutta kirjat jääneet paitsioon. Varmaan pitäisi aloittaa tästä, luultavasti kaunokirjallisenakin pojasta polvi paranee.
      Jörkka varmasti nautti roolistaan gynekologina, mikä leffa se nyt olikaan. Kylläpäs tämä nyt herättää tunteita!

      Poista
    15. Totta tunteita on paljon. Jörn herätti yleisemminkin tunteita ja jokaisella imitaattorilla oli oma Jörkka-hahmonsa.

      Poista
  3. kiitos vihjeestä, löytyy Göteborgin kirjastosta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitoksista. Varmasti saat tästä enemmän irti, kun Ruotsin kulttuuripiirit ovat tutumpia.

      Poista
    2. näin tämän ohjelman telkus heistä

      Poista