sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Günter Grass: Kampela


Günter Grass: Kampela, Der Butt 1977, suomentanut Oili Suominen 1979, Tammen Keltainen kirjasto, sivumäärä 590.

Günter Grassin: Kampela on maaginen historiallinen teos, jossa miehet perivät voiton puhuvan kampelan voimin. Puhuvan kampelan idea on saatu Grimmin sadusta Kalastaja ja hänen vaimonsa Ilsebel, missä kalastaja pyydystää puhuvan kampelan jonka mies päästää takaisin. Kalastajan vaimo painostaa miestään pyytämään kampelalta palkinnoksi, linnaa, kuninkuutta, keisariutta, paaviutta ja lopulta jumaluutta, ahne nainen on saanut kaiken paitsi ei jumaluutta, vaan  hän palaa entiseen "kurjuuteensa".

Tässäkin kirjan mieskertoja on saanut kivikauden lopussa puhuvan kampelan ankeriasrysäänsä. Kampela on kiitollinen miehelle, ja on hänen mentorinsa. Mies elää monta elämää läpi historian, kuten myös Ilsebel. Tapahtumapaikka on Gdanskin lähellä oleva Veikselin suisto. Grass'han oli kotoisin Danzigista, joka on siis nykyisin Puolan Gdansk.

Tarina alkaa naisten hallitsemasta yhteisöstä kivikauden lopussa. Aua on yhteisön valtiatar,  kolmirintainen nainen. Kaikki tarinan naiset kertoja esittelee kokkeina. Aua kokkaili lihaa tulen ääressä. Kampela ohjaa kertojaa eli miestä valamaan metalleja, viljelemään maata, ja pitämään naisia kurissa.

Grassin Kampela on monikerroksinen romaani. Välillä kertoja sepittää tarinaansa raskaana olevalle Ilsebilille, kirja on jaettu raskauskuukausittain eli kertoja on kaikissa mieshahmoissa elänyt maagisesta kampelasta kirjaa rustaava tuleva isä. Kirjaa kerrotaan myös nykyajassa, jossa kampela käy feministien pyydykseen 1970-luvulla, ja naiset vangitsevat kampelan akvaarioon ja pitävät tälle oikeudenkäynnin, jossa kalaa syytetään miesten ylivallasta. Tässä oikeudenkäynnissä on historian käänteitä ja väänteitä, kuten tarinassakin. Tapahtumia rinnastetaan silloiseen nykyaikaan, Grass vertailee sivulla 127 vuoden 1378 Danzigin käsityöläiskapinaa ja vuoden 1970 Gdanskin telakkatyöläisten lakkoa ja kapinan tapahtumia, molemmissa syntyi kuolonuhreja, eivätkä kapinoitsijat saavuttaneet perimmäisiä tarkoituksiaan. Samalta ajalta on kertojan "kolmas vaimo" Dorothea Montaulainen, joka on historiallinen hahmo, joka eli 1347 - 1394, ja julistettiin pyhimykseksi vuonna 1976. Grass kertoo kirjailijan näkemyksestä näitä tarinoita, enkä usko Dorothean suudelleen kampelaa, mistä kirjasta on mainintoja.

Välillä sitten irvaillaan feministeille ja kuvaillaan oikeudenkäyntiä: "Feministien tribunaalin edessä kampela pyyteli vääriä neuvojaan anteeksi uusskolastisin sanakääntein: 'Se oli aivan Hegelin dialektiikan hengen mukaista,  hyvät ankarat naiset'."  s. 111. Tässä oikeudenkäynnissä kertoja huomaa, että naiset ovat hänen entisiä kumppaneitaan, esimerkiksi rauta-ajan Wigga on nykyajassa Helga Paasch. Kertojan kolmas kumppani Mestwina kastettiin, ja häntä edustaa Ruth Simoneit. Kirja väittää, että yksi yksittäinen Danzigin lähellä oleva kampela olisi organisoinut naisia alistavan avioliittoinstituution.

Kirjassa neoliittinen aika kuitataan lyhyesti, kolmirintainen Aua on matriarkka, mutta kolmirintaisuus häipyy. Kampela informeeraa, miten lapset syntyvät, mistä saa kuparia. Kertojan ja Ilsebillin hahmon vaihtuvat. Seuraava hahmo Wigga kastetaan. Dorotean jälkeen käsittelyssä on paksu Grete, jonka perseen kirjailija mainitsee valtavaksi. Grete on abbedissa ja kirjailija on apotti, joka nuoleskelee persettä ja touhuaa muutenkin sen kanssa. Grete myös pierii. Lisäksi hän analysoi luostarin asukkaiden yöastiat. Tässä paskassa saa lukija-parka astella, sillä samaan syssyyn mainitaan Auan analysoineen tuotokset ja antaneen paskapalautetta, samoin seuraava nainen Greten jälkeen Agnes Kurbiele kirjoittaa runoja aiheesta
lainaan kolmatta säkeistöä runosta Tyhjänä ja yksin, koska se säkeistöistä on siistein
Vatsa vetelällä: aamiaisongelmia.
Ei kiinteydy ulostus,
ja rakkauskin putoaa pohjattomuuteen.  s. 257.

Kyökki-piika Agnesin silmin katsellaan 1600-luvun uskonsotia ja lopulta Agnes joutuu roviolle. Seuraava kokki on Agnes Kurbiella (1619 - 1689), joka tarjoaa ruokaa ja rakkautta kahdelle miehelle 68-vuotiaalle maalarille Möllerille jo 14-vuotiaana, ja 18-vuotiaana runoilija Opitziakille. Kampela on ehdottanut miehille sängynlämmitintä, ja muusaa.

Teos kertoo pomorssien historian ja paikallisista teos voi tuntua "hienolta", mutta joka kuukausi siirrytään seuraavaan naiseen, ja Amanda Woyke vaikutti 1700-luvulla, tämän jälkeen kahlataan läpi Sophie Rotzoll, Lena Stubbe, Sibylle Miehlau ja Maria Kuczorra nimiset naiset samalla grassimaisella kerrontatekniikalla, jossa kaikki ajanhetket rinnastetaan toisiinsa, jopa Vasco da Gamaa ja Kalkuttaan matkaavaa lentokonetta rinnastellaan toisiinsa. Ilsebill ostaa intialaisia mekkoja raskautensa aikana. Ompelijoitten pienet palkat ovat luonnollisesti miesten vika. Viimeinen tarkasteltava nainen on Maria Kuczorra, joka toimii Gdanskin Leninin telakalla työmaaruokalassa, hän hankkii osan elintarvikkeista pimeästi. Valtio korottaa sokerin, jauhojen, lihan, voin ja kalan hintoja. Työläiset alkavat lakkoilla, ja lakkoa murrettaessa ammutaan Marian kihlattu Jan. (Gdanskin telakalla toimi myös tuleva Puolan presidentti Lech Walesa, joka tuli "tunnetuksi"  vuoden 1980 tapahtumissa).

Kirjan lopussa Ilsebellin raskaus päättyy synnytykseen, ja Kampela saa feminaalin päätöksen. Kampela tuskin oli huolissaan tuomiostaan, sillä Dorothea löi siltä pään poikki ja Kampela ehjäsi itsensä.

Kerronta
"Kerronnasta ja erityisesti kerrontatyylistä on kirjoitettu paljon. On tutkijoita, jotka mittaavat lausepituuksia, lävistävät johtomotiiveja kuin perhosia, muokkaavat sanakenttiä, kuorivat kielen rakenteita kuin maakerroksia, luotaavat psykologisesti epäsuoraa kerrontaa, esittävät periaatteellisia epäilyksiä kaikkea  fiktivistä kerrontaa vastaan ja ovat paljastaneet että menneestä kertominen on pakoa nykyhetkestä". s. 320. Tämä on Grassin luonnehdinta kerrontatyylistä yleensä. Kampelan kerrontatyyli on vaihteleva ja kannattelee sitä pinnalla, Grass on mestari tässä, ja myös historian faktoissa, tulkinnoista ja painotuksista voi olla paljonkin eri mieltä, ainakin minä olen.

Teoksen teemat
Perusteema on sukupuolten välinen tasa-arvo, ja mistä se johtuu, ja mitä siitä seuraa. Naiset ovat kokeneet epätasa-arvoista kohtelua historiassa. Minkälaiset suhteet ovat kivikaudella olleet, ei kukaan tiedä. Miksi tilanne muuttui, tuskin ainakaan minkään kampelan vuoksi?!

Pitämällä naisia kokkeina Grass tarkastelee myös ruokaperinnettä ja sen kehitystä, joka voi kiinnostaa kulinaristeja. Perunan historia Etelä-Amerikasta espanjalaisten tuomana Eurooppaan käy hyvin ilmi. Kokkauksia lihavartaista ulosteiden analyyseihin on miltei liiaksikin. Kertojan naiset ovat kokkeja, ja kokki on  kotona, mutta miesmetsästäjä liikkuu kodin ulkopuolella, tämä on minusta naisen sitomista. Teoksessa vihjataan kristillisten tapojen ja avioliittoinstituution epätasa-arvoistaneen sukupuolten valta-asetelmaa, mutta tämä lienee tapahtunut jo aiemmin. Emansipaatio oli kirjoitushetkellä voimissaan, mutta minusta teos tölvii feministejä, naisen asema 1970-luvulla ei ollut kovinkaan kehuttava Länsi-Saksassa.

Luultavasti teoksen vastaanotto on ollut ristiriitainen, mutta teosta on luonnehdittu 2000-luvulla hyväksi. Tunnustan teoksen ansiot kerrontatekniikassa, ja historian läpikäynnissä, mutta en pidä tästä kirjasta henkilökohtaisesti. Ihmettelen kirjan heittoja, että suursodat olisivat Kampelan aikaansaannosta. Minusta Natsi-Saksa aloitti toisen maailmansodan hyökkäämällä Puolaan ja sitä aiemmin se liitti alueita 'uhkailemalla' itseensä, tässä ei merenelävillä ollut osaa ei arpaa. Jokaisen pitää minun mielestäni tunnustaa natsien laiton aggressio ja hirvittävä holokausti ihmisten tekemäksi, ja ponnistella joka päivä niiden estämiseksi.

******
Günter Grass (1927 - 2015) on saksalainen kirjallisuuden Nobel-palkinnon voittaja vuodelta 1999. Hänen tunnetuin teoksensa on Peltirumpu. Grassin teoksesta Kissa ja hiiri pidin enemmän.

Grass syntyi Danzigissa eli KampelanPeltirummun ja Kissa ja hiiri -kirjan miljöössä. Grass oli ollut myös vapaaehtoisena rintamalla saksalaisessa univormussa.

tiistai 20. helmikuuta 2018

Georges Bernanos: Maalaispapin päiväkirja



Georges Bernanos: Maalaispapin päiväkirja, Journal d’un curé de campagne, 1936 suomentanut Helena Anhava, WSOY 1964, Sivumäärä 289.

Georges Bernanosin Maalaispapin päiväkirja on Ambricourtin nuoren ja sairaalloisen kirkkoherran tai enemmin maalaispapin kirjoittama näkemys seurakunnan paimentamisesta.  Teoksessa on kertomus tämän papin elämästä, seurakunnan jäsenistä ja  hierarkkiasta ja kitkaisista henkilösuhteista. Tässä on myös uskonnollinen ulottuvuus, paljon puhutaan hyveistä ja köyhyydestä. Kirjan ymmärtämiseksi olisi oltava joko katolinen tai tuntea katolisuutta.

Ambricourtin kirkkoherra kirjoittaa päiväkirjaansa kokeeksi, mutta pitää päiväkirjaansa ongelmallisena, sillä se voi etäännyttää rukoilemisesta ja se toimii alibina vahvistaa omia suunnitelmiaan. Muuten Ambricourtin kirkkoherra puurtaa henkihieverissä laaja-alaisen, mutta vähäväkisen seurakuntansa parissa. Hänellä on tukenaan on vain kirjeitse sairaalloinen nuoruuden ystävä  ja viereisessä seurakunnassa häntä vanhempi Torcyn kirkkoherra, joka on 'säntillinen, kelpo pappi, luullakseni hieman maallinen'. Nuorempi pappi vaahtoaa monista asioista vanhemmalle, joka näkee toisen hyvyyden, mutta myös liian virkaintoisuuden, 'olet lystikäs otus,  hölmö teet töitä kuin hevonen, kulutat itsesi loppuun'. Nuorella papilla ei ole tosiaan helppoa. Häntä aliarvioidaan, hän on vähissä varoissa, ja toistuvasti hän kirjoittaa 'olen tosi sairas, olen köyhistä oloista, olen hermoheikko. Vatsani kestää vain kuivaa leipää'.Tila kohenee välillä, mutta vointi heikkenee. Papin tarina selviää kirjassa.

Maalaispappi kirjoittaa päiväkirjaansa rikkaista, ja köyhistä. Hän ihmettelee orjuutta, ahneita ihmisiä, liikemiehiä, jotka ryöstävät seutuja putipuhtaaksi, lasimestareita, jotka 'tuhoavat' nuorten puhaltajiensa keuhkoja, ja vaihtavat pojat uusiin. Pappi elää niukasti, pesee omat vaatteensa, ei syö juuri lainkaan. Silti tuomiorovasti huomauttaa tileistä, veloista ja muista. Seudulla asuu kreivi, jonka kanssa maalaispappi puhelee, mies ei ole kovinkaan harras, mutta on mutkaton. Hänen vaimonsa kreivitär kärsii tyttärensä Chantalin uppiniskaisuudesta. Chantalin kotiopettajatar valittaa papille Chantalin käytöksestä. Nuori pappi pitää 'rippikoulua' (en ole katolinen, joten saattaa pitää uskonnonopetusta), mutta varsinkin nuoret tytöt kiusaavat pappia, Chantal on pahin. Papille Chantal kertoo vihaavansa vanhempiaan ja aikovansa karata. Pappi uskoo Chantalin jutut ja puhuttelee kreivitärtä, jonka on pakko avautua kotielämästään, minkä pappi oli kovin hätäisesti tulkinnut. Pappi väittää ettei kreivitär rakastaisi Chantalia. Kreivitär avautuu, hänen poikansa oli kuollut puolentoista vuoden ikäisenä, jota oli toivonut ja jota Chantal vihasi.  Chantal on hänen mukaansa ei uhrilammas vaan pieni peto, hän on talon valtiatar, "kaikki ja heti on hänen tunnuslauseensa" s.155. Kreivi on pettänyt häntä palvelijoiden ja porttojen kanssa nyt  kotiopettajattaren. Kirjan ydin on, että kreivitär tunnustaa, että Jumala on tullut hänelle yhdentekeväksi. Yhteenotto on ahdistava, mutta puhdistava, kreivitär palaa Jumalan luo, ja vaikka kuolee, pappi on 'tyytyväinen' puuttumisestaan. Asian jälkiselvittelyt ovat moninaiset, maalaispappi saa huutia eri tahoilta, Chantal edelleen valehtelee ... Pappi ei minusta juuri tiedä naisista, ja se tuleekin ilmi kirjan alkuosassa. "Naisellinen typeryys on jo sangen ärsyttävää, mutta papillinen on vielä ärsyttävämpää, sillä edellisen alkuperä tuntuu joskus mystillisestä". s.85. Pappi pitää naisellista typeryyttä mystillisenä. Kuten lainauksesta ilmenee, typeryys ei ole sukupuoli- eikä ammattiasia, vaan ominaisuus, joka vaivaa kaikkia tai ainakin tätä bloggaria.

Kirja on hyvä, mutta vaikealukuinen, siinä ei ole lukuja, vaan se on jaettu kolmeen osaan. Päiväkirjasta on poistettu sivuja, eli Bernanos on dramatisoinut sanomaa näin.

Maalaispappi pitää köyhyyttä ja nöyryyttä hyveenä, erityisesti ylpeyttä hän karttaa, hän nimeää ylpeyden listassa ensimmäiseksi kuolemansynniksi, ennen vihaa ja kateutta. Nautiskelusta hän paljon puhuu. Maalaispappi on joutunut elämään nuoruuden herkkiä vuosiaan kapakassa, missä on ilmeisesti nähnyt nautiskelua, hän rinnastaa nautiskelun tuskaan. Lisäksi hänen mukaansa nautiskelun demoni on mykkä. Maalaispappi kehottaa kreivittären luopumaan ensin ylpeydestään. Maalaispappi, joka on monessa asiassa lapsellinen ja lapsen kaltainen, joka on tässä hyvä ominaisuus, tajuaa, mitä on olla sielunpaimen.

Päiväkirjan rakenteesta käy melko pian ilmi se, että pappi ei ole kirjoittanut päiväkirjaansa loppuun, eli sairaus lopulta voittaa hurskaan papin. Kirjan esipuheesta päättelin, että kirja on ollut suosittu ja kiitetty, mutta 'papillisissa piireissä' kiistelty. Päiväkirjassa varsinkin rikkautta, mässäilyä, ja ylpeyttä arvostellaan. Maalaispappi kirjoittaa, että koronkiskureiden lapset pääsevät hyviin asemiin, rikkaat riistävät köyhiä, tuomiorovasti uskoo rikkaiden näkemyksiä, ja pistää ruotuun kirkkoherrojaan. Tätä en minusta näe katolisuuden arvosteluna, vaan minusta johtuu ylipäätään ihmisten keskeneräisyydestä ja synnillisyydestä.

Georges Bernanosin teos Maalaispapin päiväkirja on nimensä mukaisesti teos maalaisseurakunnan papin kärsimyksistä, mutta myös pyyteettömästä pyrkimystä palvella Jumalaa sekä uskosta ja armosta. Maalaispapin päiväkirja on klassikko.

*****
Georges Bernanos (20.2. 1888 - 1948) oli ranskalainen kirjailija ja mystikko, joka käytyään jesuiittakoulun suoritti lisensiaatin tutkinnon oikeustieteessä ja humanistisissa tieteissä. Hän oli toimittajana ja ryhtyi vapaaksi kirjailijaksi. Hänen tekstit hyökkäsivät "paikallisia" piispoja vastaan, ja hän muutti ensin Mallorcalle, Etelä-Amerikkaan, Tunisiaan ja lopuksi Eurooppaan.

sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Henning Mankell: Valkoinen naarasleijona



Henning Mankell: Valkoinen naarasleijona, Den vita lejoninnan 1993, suomentanut Laura Jänisniemi, Otava 2005, sivumäärä 620.

Kirjan prologi näytellään buuripiireissä Etelä-Afrikassa vuonna 1918, Buuritrio Henning Klopper, Werner van der Merwe sekä Hans du Pleiss päättävät, että he eivät alistu englantilaisten ylivallalle, ja perustavat salaisen veljeskunnan.Vuodet vierivät ja apartheid syrjii värillistä valtaväestöä, mutta kansainvälisen painostuksen vuoksi tuuli kääntyy. Vähemmistövalta on murtumassa. Robben Islandilta on vapautumassa kansallissankari Nelson Mandela, joka tulee voittamaan vapaat presidentin vaalit (ja voittikin). Mandela sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1993 yhdessä toisen sankarin presidentti Frederick de Klerkin kanssa. Frederick de Klerk ja Nelson Mandela tekivät lähes mahdottoman poliittisen uroteon 1990-luvun alussa. Tämä fiktiivinen kirja avaa hyvin jännitteisiä ja salaliittojen täyttämää kulissia ja tuo varsinkin Frederik de Klerkin vaikean aseman esiin, ei Mandellallakaan helppoa, ole, ja Mandelan ansiota oli minusta se, että vallansiirto tapahtui rauhanomaisesti.

Ystadissa metodisti ja kiinteistönvälittäjä Louise Åkerblom katoaa 24.4.1992 kartoittaessaan myytävää kohdetta maaseudulla. Louisea etsitään ja syyllistä haetaan lähipiiristä. Louisen alalaatikosta löytyvät käsiraudat herättävät epäilyksiä uskonnollisisessa perheessä. Käsiraudat ovat kuitenkin muisto Louisen isästä, joka oli kahlekuningas.

Lukija tietää, että Louise on saapunut mökille, jossa on asiattomia, ja Louise on tullut ammutuksi. Mökki on sittemmin poltettu, ja paikalta on löytynyt "musta sormi". Louise Åkerblom on siis murhattu, siksi että hän näki jotain, mitä ei olisi pitänyt. Lopulta Louise Åkerblom löydetään kaivosta kuolleeksi ammuttuna.

Etelä-Afrikassa kiihkomielinen Jan Kleyn (joka kuuluu salaiseen järjestöön) on palkannut mustan palkkamurhaajan Victor Mabashan eliminoimaan erään vaikutusvaltaisen ihmisen. Mabasha kuljetaan maasta pois Konovalenkon "valmennukseen". Piilo (ja valmennuspaikka) on Ruotsin Ystadissa. Kaikki kuitenkin menee vikaan, Åkerblom tulee paikalle ja ammutaan, ja sitten Mabasha yrittää tehdä kouluttajastaan selvää, mutta epäonnistuu ja karkaa sormipuolena Tukholmaan. Konovalenko lähtee perään, ryöstää pankin ja tappaa poliisin. Poliisit yhdistävät Konovalenkon Åkerblomin murhaan ballistisella tutkimuksella. Mabasha nappaa Wallanderin kiinni löytääkseen Konovalenkon....

Tässä kirjassa tapahtumien polttopiste on kuitenkin Etelä-Afrikassa. Presidentti de Klerk voi luottaa vain muutamiin ihmisiin. Pieter van Heerdenin salamurha varmistaa, että valkoisilla buureilla on salaliitto, mutta minkälainen. De Klerk valikoi syyttäjälaitoksesta Georg Scheeprsin tutkimaan murhaa ja salaliittoa. Murhasuunnitelma ei mitenkään ole vesittynyt Victor Mabashan karkaamiseen, uusi mies astuu Mabashan tilalle koulittavaksi...

Koko kirja huipentuu siihen, onnistuuko attentaatti ja kuka on aiottu maalitaulu. Itse asiassa Etelä-Afrikassa poliisi Bortslap ja syyttäjänviraston Scheepers saavat tietää Wallanderilta, kuka on palkkamurhaaja...

Teoksen loppu on Scheepersin mietteitä, hän ymmärtää olevansa afrikkalainen.

Poliisilaitos ja Wallanderin henkilökohtainen elämä.
Tämän osan pääpaino on Etelä-Afrikassa. Ystadissa Kurtin asuntoon murtaudutaan stereot ja ooppera-cd:t varastetaan. Kurt ikävöi kollega Rydbergiä, ja soittelee Baiballe. Kurtin isä on 80-vuotias ja ilmoittaa avioituvansa taloudenhoitajansa Gertrud Anderssonin kanssa. Kurt Wallander lounastaa Lindan kanssa Tukholmassa. Linda on leikannut tukkansa ja värjännyt sen tummaksi. Linda toimii sanansaattajana ex-puolisoiden välillä. Mona on lähentymässä golfaavan miesystävänsä kanssa. Lindan mukaan Wallanderit erosivat, siksi, että heidän elämänsä kääntyi sisälle päin, puheet puutarhastakin hiipuivat puiden ja pensaiden kasvettua täyteen mittaansa. (Minusta Wallanderit erosivat siksi, että Mona ei ole voinut sietää Kurtin pientä palkkaa, työntekoa, ja myöhästelyä. Mona osoittaa tämän kaiken haukkumalla, nalkuttamalla ja olemalla ilkeä Kurtille, epäoikeudenmukainen hän ei ole, mutta saa Kurtin tuntemaan syyllisyyttä).

Henning Mankellin Valkoinen naarasleijona on minusta sarjan erilaisin teos, hyvin jännittävä, ja minusta toimiva dekkari pitkästä mitastaan huolimatta ja avaa fiktiivisesti mutta antoisasti Etelä-Afrikan ratkaisevia vuosia.

Demokratia on niin vahva, kun se todellisuudessa on. Etelä-Afrikan presidentti (2009 - 2018) Jacob Zuma (s.1942) joutui eromaan lopulta helmikuun 14:s päivänä 2018, häntä syytettiin mm. korruptiosta.

****
Henning Mankell (1948-2015) on Wallander-sarjan isä.

Wallander-sarja:
Kasvoton kuolema (1991)
Riian verikoirat (1992)
Valkoinen naarasleijona (1993)
Hymyilevä mies (1994)
Väärillä jäljillä (1995)
Viides nainen (1996)
Askeleen jäljessä (1997)
Palomuuri (1998)
Pyramidi (1999)
Ennen routaa (2002)
Haudattu (ilmestynyt Hollannissa jo 2003)
Rauhaton mies (2009)

Tanssinopettajan paluu (kertoo poliisi Stefan Lindmanista, joka alkaa seurustella Lindan kanssa, Linda on Rauhattomassa miehessä toisen miehen "oma")

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Georges Simenon: Kolme huonetta Manhattanilla



Georges Simenon: Kolme huonetta Manhattanilla, alkuteos Trois chambres a Manhattan 1946,  suomentaja Sinikka Kallio, Suuri suomalainen kirjakerho 1972, sivumäärä 185.

Kirjailija Georges Simenon naputteli kirjansa kansiin nopeasti ja rutiinilla. Simenon tunnetaan parhaiten Maigret-sarjasta, joista ensimmäinen oli Maigret ja latvialainen, olen myös blogannut teoksesta Maigret ja viinikauppias.

Kolme huonetta Manhattanilla on tunnelmaltaan tuttua Simenonia, tarina alkaa New Yorkissa baarissa, missä kohtaavat kaksi elämän kolhimaa ihmistä. Tästä opuksesta puuttuu Maigret-dekkarin arvoituksellisuus ja rikollisen jahtaus. Katriina Viljamaa-Rissasen kansikuva kertoo tunnelmasta paljon. Mies ja nainen François Combe ja Kay Miller, ventovieraita toisilleen, ramppaavat baarissa ja juovat skottiviskiä, ja nainen tupakoi. Lopulta he  majoittuvat Lotus-hotelliin, jossa kahden yön ajan lakanat heiluvat. Kun pari siirtyy läheiseen miehen omistamaan huoneistoon, peitto ei enää heilukaan, mutta kiima muuntuu kiintymykseksi.

François Combe on 48-vuotias tunnettu ranskalainen näyttelijä, jonka vielä kuuluisampi näyttelijävaimo, on vaihtanut siipan nuoreen näyttelijäkolliin. François on suutuspäissään lähtenyt Hollywoodin, missä on ollut ystävällinen mutta laiha vastaanotto. Mies on suunnannut New Yorkiin ja majoittunut Manhattanille, ja tekee satunnaisia töitä radioon.

Kay Miller väittää äitinsä olleen kuulu itävaltalainen pianisti Edna Miller ja asuneensa Europassa, nyttemmin ystävättärensä asunnossa New Yorkissa. Kay sepittelee sekalaisia seikkailuja, kunnes mies alkaa vaatia vastauksia. Kirjan sovinistista tekopyhyyttä edustaa miehen suorittama 'kuulustelu'. Kun Kay tunnustaa olleensa 19 eri miehen kanssa sängyssä, alkaa lätty lätistä ja miehen läiskittyä oman pahan olonsa pois, orastava suhde etenee. Molemmilla on jälkikasvua ja entisiä hoitoja. Kun molemmat hämmentävät vanhat vellinsä viileiksi, on uusi yhteinen tulevaisuus alkamassa.

Kirjassa notkutaan baareissa viskiä juoden. Varsinkin Kay imee viskiä kuin sieni. Kerran eräs henkilö juo manhattania, joka on cocktail, missä on eniten viskiä.

Taksi on keskeinen kulkuväline, välillä kävellään ja toisinaan otetaan taksi. Taksiin heti kirjan alussakin viitataan.:
"Jalkakäytävällä seisoskelivat viimeiset asiakkaat odottamassa takseja, joita ei tullut". s.7
"Keltainen taksi joka vihdoin pysähtyi jalkakäytävän viereen ja jonka kimppuun heti hyökkäsi kymmenen kyytiin pyrkijää yhtenä rykelmänä, vaivoin taksi pääsi lähtemään, mutta tyhjänä. Ehkä kukaan noista ihmisistä ei asunut samalla suunnalla kuin kuljettaja". s.8.

Yllä oleva lainaus laimeudessaan ja tyhjänpäiväisyydessään tiivistää minusta tämän kulahtaneen kirjan.

Kiinnostavaa sen sijaan on tästä on 1965 tehty filmi, jossa luultavasti esiintyy nuori ja silloin tuntematon Robert De Niro, hän on kahvilassa asiakkaana, osa on  luokkaa "uncredited".

*****
Belgialainen Georges Simenon (1903 - 1989) oli kirjailija, joka on kuuluisin Maigret-kirjoistaan. Olen lukenut Simenonin intiimit muistelmat. Belgiasta hän muutti Pariisiin, jossa ryhtyi kirjailijaksi. Sodan jälkeen Simenon asui muistelmien mukaan USA:ssa. Hänen perhe-elämänsä sisälsi tragediaa.

Osallistun tällä Lukupinon Yhdysvallat lukuhaasteeseen.

maanantai 12. helmikuuta 2018

Seppo Koskinen, Tuomas Dahlström: Alisuoriutuminen työssä



Seppo Koskinen, Tuomas Dahlström: Alisuoriutuminen työssä, Edita 2018, sivumäärä 200.

Alisuoriutuminen työssä on työoikeutta käsittelevä teos, joka on suunnattu yritysten henkilöstöhallinnossa työskenteleville, esimiehille, juristeille, sekä työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen asiantuntijoille.

Kirjassa on tarkasteltu alisuoriutumista, sen ilmenemistä, työnantajan velvollisuuksista ja oikeuksista alisuoriutumistilanteissa, työsuhteen päättämisestä alisuoriutumistilanteissa sekä alisuoriutumisasia riita-asiana tuomioistuimessa.

Perustuslain mukaan: "Ketään ei saa ilman lakiin perustuvaa syytä erottaa työstä".  Työsopimuslain mukaan työsuhteen irtisanomisperusteen on oltava asiallinen ja painava. Itse en ole juristi, joten kirjaa oli antoisaa lukea. Hyvin usein työsuhteen päättämisen taustalla on tavalla tai toisella alisuoriutuminen, mutta  se "voi olla työsopimuksen päättämisperusteena ainoastaan silloin, kun kyse on työntekijän syyksi luettavasta viasta tai laiminlyönnistä".

Kirjan tekijöistä Seppo Koskinen on Suomen johtava työoikeuden asiantuntija ja toimii työoikeuden professorina Turun yliopistossa, aiemmin hän niitti mainetta Lapin yliopistossa, Koskinen on etenkin ohjannut kirjoitusprossessia. Toinen kirjan tekijä on OTM Tuomas Dahlström.

Kirja on erinomainen opas ylipäätään työsuhteen periaatteista ja asiantuntijoille siitä, mistä alisuoriutumisesta on kysymys, ja miten sitä torjutaan, ja milloin se voi olla irtisanomisen perusteena. Työsuhde alkaa rekrytoinnista, ja perehdytyksestä, ja jatkuu  mahdolliseen irtisanomiseen, tai työntekijä voi vaihtaa työpaikkaa. Aika harva työntekijä on töissä samassa tehtävässä koko työ- tai virkauransa ajansa. Minulla on käsitys, että vaikka Suomessa työllisiä on 2,5 miljoonaa, aika monelle työntekijälle ja viranhaltijalle työelämän kokonaisjuridinen asetelma on selvä. Työnantajille on hyvä hahmottaa, että mahdollista alisuoriutumista voidaan ehkäistä jo rekrytointiprosessissa.

Tämä on mainio perusteos hr-ammattilaisille, ja hyvin hyödyllinen esimiehille, miten suoriutumista edistetään työpaikoilla.



"Alisuoriutuminen voi heikentää työnteon tehokkuutta jopa puoleen normaalista työnteon tasosta". 

"Hyvä ja ehkäpä myös paras tapa lisätä työnteon tehokkuutta on alisuoriutumisen torjunta ja ennaltaehkäisy"

*****
Koska en ole juristi pohdin asiaa omalta näkökulmaltani luettuani kirjan, ja oltuani erääissäkin työpaikoissa.

Ensinnäkin joissain työpaikoissa voi olla vaikea havaita alisuoriutumista. Työpaikka voi olla niin iso, ja tulos muodostuu tiimissä monen tekijän summana.
*Jos työpaikalla esiintyy kiusaamista joku ahkera työntekijä voi joutua työpaikan syntipukiksi, hänestä tehdään ylikuormitettu alisuorittaja
* Joskus alisuorittaja voi olla ylipuhelias, eli virheet ja ongelmat heijastetaan toisen syyksi.
==> Tästä minusta seuraa se, että työnantajan on hankala puuttua asiaan, ellei johtaminen ja esimiestyö ole hoidettu hyvin.

*Työantajan työnorganisoinnissa saattaa olla ongelmia, jolloin koko työyhteisö alisuorittaa, kuten kirjassa todetaan, tällöin tulee eteen taloudelliset ja tuotannolliset syyt irtisanoa työntekijöitä.
*Kapitalisessa kilpailussa kannattamattomat yritykset poistuvat markkinoilta. Kyse voi olla alisuoriutuminen joka tasolla.
*Mitä pienempi yritys, sen isompi merkitys on yhdellä alisuorittajalla
*Monessa työssä on työn määrän tai laadun mittaaminen on vaikeaa. Miten mitataan peruskoulun kielen opettajan opetuksen laatua, entä määrää? Tähän viittaa kannen kuva viivottimineen.

*Oikeudenmukaista on minusta se, että työpaikalla huipputulosta tekevät työntekijät saavat pitää työpaikkansa, ja saavat parempaa ansiota, kuin  tahallaan alisuorittavat työpaikalla yksityisasioitaan hoitavat tai juoruilevat henkilöt.

Bloggaus on ollut minun osaltani todellista alisuorittamista, joten jatkan tätä joskus, kun en enää alisuorita.

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Jari Tervo: Kallellaan



Jari Tervo: Kallellaan, Isän päiväkirja, WSOY 2000, sivumäärä 210.

Kallellaan, Isän päiväkirja alkaa 11. helmikuuta 1999: "Kuudelta aamulla vaihdan elämäni ensimmäiset vaipat". Jari Tervon maailma muuttuu peruuttamattomasti paremmaksi, kun Kalle syntyy ja varsinkin ehjemmäksi, tämä on oma tulkintani, mutta tekstistä lämpö ja välittäminen huokuvat elämän eheyttä, toisaalta arjen pirstaloitumista tarkastellaan vauvan rytmin mukaan.

Minusta Kallellaan on lukemastani Jari Tervon laatutuotannosta ehkä jopa paras. Olen lukenut tuotantoa Pohjanhovista alkaen (mutta en aivan kaikkea).

Luin tämän kylläkin nuorena, luulin, että aika on vain kullannut muistot, mutta ei tässä asiassa. Kallellaan on hyvä ja aito kirja. Se on hyvä siksi, että mitään ei oikeastaan tarvitse keksiä eikä dramatisoida, kun kaikki mitä kerrotaan on (tai voi olla) totta, se kertoo vauvan tulosta toimittaja-kirjailija -perheeseen, isyyden iloista, peloista ja toiveista sekä luonnollisesti se on oiva ajankuva. Isän päiväkirja on antoisa etenkin isille.

Kirjallisia huomioita on hyvinkin paljon, eniten mainittu kirjailija on Kari Hotakainen. Jari Tervo oli syksyllä 1999 toisen kerran ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi teoksellaan Minun sukuni tarina, voittaja oli tuolloin Kristina Carlson Maan ääreen. Myös Antti Hyryn Aitta oli ehdolla, siitä tai Hyrystä Tervo myöskin kertoo.

Jari Tervo lukee Kirsi Kunnaksen Tiitäisen satupuuta torstaina 26.8 sivuilla 116 - 117. Jari Tervo "analysoi runoa" Vanha vesirotta, jossa seikkailee vanha Jaakko Vaakko Vesirotta.

Silmät vettä siristen,
nenä nuhaa tiristen,
tuhisten ja puhisten.
Ja sitten voi voi Vaivastus!
Ja atsii atsii aivastus!
...
Ja taasen - voi Vaivastus,

ja atsii atsii aivastus!

Tässä Jari pohtii riimiä aivastus  - vaivastus ja trimmaa runoa, ja varmasti Kalle ymmärtää sävyeron! Kirsi Kunnas on minusta hieno runoilija.

Isän päiväkirjassa välittyy myös ajankuva hyvin, Uutisvuodon nauhoitukset ovat osa viikko-ohjelmaa Katsoin itse aikani Uutisvuotoa, mutta olen sen seuraamisen lopettanut, kun Tervo ja Saanila jäivät pois. Minulla ei ollut tietoa, että jo tuolloin Stan Saanila käsikirjoitti Uutisvuotoa. Uutisvuodon katsojaluvut ylittivät viime vuosituhannella ensi kertaa miljoonan rajan.
Muutuma poliittinen nosto. Eduskuntavaalien iltatunnelmia Tervo kuvailee ironisesti:

Maanantaina 22. maaliskuuta 1999
Vaali-ilta näytti aluksi pahalta. Kepu oli saamassa maanvyörymän. ... Esko Aho lausahteli muodon vuoksi odottaa varmempia tuloksia. Niiden tultua kepun voitto suli mitättömäksi. ...Aho pidätteli pokeria. Ne, jotka osaavat lukea hänen kasvojaan, näkivät, että häntä kalvoi kuin hän olisi äkännyt Kirstinsä Paavon alta. Kumman tahansa Paavon. Hän närkästeli jopa Saulille, lahtariveljelleen. Isolle Paavolle ei uskaltanut, ...
Jari Tervo viljelee sitä lahtari -sanaa Troikassa. Itse asiassa tutustuin termiin mahtilahtari vasta Troikassa.

Ahtisaari "putosi" pois SDP:n presidenttiehdokkaiden esivaalista, ja Tarja Halosesta tuli presidenttiehdokas. Tammikuussa 2000 käytiin presidentinvaalien toinen kierros, jossa olivat vastakkain Esko Aho ja Tarja Halonen, he olivat myös Uutisvuodossa.

Maanantaina 31. tammikuuta 2000
Aho oli virkeämpi, mutta kun katsoin  valmiin ohjelman, huomasin  vaikutelman johtuvan  vain Ahon vittuilusta minulle,  varoitin häntä tuoreeltaan  sen politiikan vaaroista. Halonen voitti sympatiakisan.
...
Ahon voittama kymmenen pisteen osio poistetaan. Aho näytti tulkitsevan sen poliittiseksi peliksi, vaikka kyse oli vain viihteestä. Tylsät pitkät leikataan pois. Meidän joukkueemme voitti,  pisteen erolla ... s.197

Itse vaalissa marginaali oli hieman suurempi eli  Halonen 51,6% - Aho 48,4%.

*****
Jari Tervon Kallellaan edustaa minulle toistaiseksi Tervon uran huippua, olen blogannut Tervon seitsemästä kirjasta täällä, näistä Pohjanhovi, ja Pyhiesi yhteyteen ovat erittäin hyviä, pidin myös trilogiasta Esikoinen, Revontultetie ja Pyrstötähti. Laylasta en pitänyt, mutta bloggasin sen lauseista täällä, sekä olen lukenut joitain tervoja, mutten ole blogannut (Ohrana, Matriarkka).

Jarrusukistakin kirjassa puhutaan:
"Vasta jarrusukkia laitettaessa Kalle alkaa venkoilla s. 166
Nostan vielä kerran riivatut jarrusukat s.156

tiistai 6. helmikuuta 2018

Leif Hamre: Lentokone kadoksissa




Leif Hamre: Lentokone kadoksissa, alkuteos Otter tre to kaller 1957, suomentanut Pentti Huovinen, Nuorten toivekirjasto, WSOY, 1958, sivumäärä 154.

Leif Hamren Lentokone kadoksissa alkaa norjalaisen tukikohdan toiminnan kuvauksella, mikä on asiantuntevaa ja napakkaa. Vänrikki Geir Gran saa Kirkkoniemestä viestin, että sinne tarvitaan ambulanssikuljetus. Geir Gran saa kakkoslentäjäkseen nuoren keltanokan Petter Hovdenin, jolla Otterin kanssa lento on ensimmäinen. Tukikohdassa Gran ja Hovden naljailevat helikopeterilentäjä Svein Rognen kanssa.

Potkurikoneella Otter 32:lla lähdetään pohjoista kohti, mutta säätiedotukset pettävät ja kone joutuu vaikeuksiin ja niin Petter ja Geir joutuvat hyppäämään lentokoneesta keskelle lumista ja jäistä erämaata jonnekin Skibotnin ja Altan välille. Petterillä sääri murtuu, eikä Geir ensin löydä häntä, onneksi Petter osaa ampua hätäraketin. Geir rakentaa majan ja sinne saadaan sytytettyä tuli. Laskuvarjojen mukana tulee kumivene, tulitikkuja alumiinilaatikossa, jonkin verran säilykkeitä ja suklaata sekä hätäraketteja. Arktiset oloissa ovat kovat, on pakkasta, lumimyrskyjä, jolloin eivät myöskään etsintäpartiot voi lentää. Kirjan pääpaino on selviämisessä, miesten neuvokkuudessa, ja siinä kuinka vastoinkäymiset yhdessä ja yksin voitetaan. Geir lastoittaa Petterin jalan, hän asettaa ansalangat, jolla pyydystetään riekkoja. Myrskyn takia miehiltä loppuu kuitenkin ruoka, ja miehet turvautuvat poronjäkälään, jota Geir onnistuu kaivamaan lumenalta maasta. Kun sää selkenee miehet saavat taimenia, mutta susilaumasta tulee todellinen riesa. Geir löytää lentokoneen hylyn, mutta on eksyä lumimyrskyssä, kun tulee pois, Petter onneksi tajuaa soittaa pelastuspaketissa ollutta huilua, joten Geir löytää perille.

Toisaalla lentotukikohdan miehet etsivät Geiriä ja Petteriä, ja lopulta Svein Rogne poimii miehet helikopteriinsa.

Hamren kirja kertoo siitä, miten vaikeudet voitetaan ja siitä, miten Petter kasvaa mieheksi ja ansaitsee Geirin kunnioituksen. Tämä on hyvä poikakirja, juonessa on vielä paljon enemmän tapahtumia, ja vastoinkäymisiä. Petterin vointi huononee pari kertaa, ja hänen jalkansakin murtuu uudestaan, kun hän ampuu raketin pelastusretkikunnan tullessa.

Nykyisin pojatkin puhuvat tunteistaan, ja siitä kuinka heitä kiusataan, ja siitä kuinka on vaikeata. Tätä pidetään arvokkaana, ja onkin sitä. Minusta selviytyminen ja vaikeuksien voittaminen on siksi vielä arvokkaampaa. Arvokkainta on se, että pystyy ottamaan vastuuta myös muista ja pystyy selviämään vaikeista tilanteista ja auttamaan muita.

*****
Lentäjä ja upseeri Leif Hamre (1914 - 2007) oli norjalainen nuortenkirjojen kirjoittajia, jonka teokset kuuluivat lapsuuteeni. Aikuisuuteen kuuluu kirjablogi, ja lukuhaasteet, liitän tämän Tundran lumoissa -lukuhaasteeseen täällä, vaikka tässä on tosi kyseessä, eli ei ehditä olla tundran lumoissa, mutta jäkälää on pakko syödä. Hamren Operaatio Arktis on aikaansa kuvaava nuorten kirja.

sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Henning Mankell: Riian verikoirat




Henning Mankell: Riian verikoirat, alkuteos Hundarna i Riga 1992, suomentanut Arja Gothoni, Otava Seven pokkari, sivumäärä 282.

Henning Mankellin Riian verikoirat on toinen Wallander-sarjan kirja, joka kertoo Ruotsista ja Latviasta juuri ennen Neuvostoliiton romahtamista alkuvuonna 1991, mutta Berliinin muurin kaatumisen jälkeen.

Riian verikoirien tapahtumat alkavat helkuun alussa, jolloin kumilautta ajautuu Ruotsin rannikolle, Ystadiin, siitä saadaan salakuljettajilta nimetön ilmianto. Kumilautalla on kahden kidutetun miehen ruumiit, jotka on puettu ampumisen jälkeen. Hampaistosta päätellään, että miehet ovat peräisin Neuvostoliitosta, ja tutkimuksissa ilmenee, että Latviasta. Tukholmasta paikalle saapuu ulkoministeriön edustaja Birgitta Törn, joka "valvoo" tutkimuksia, joita tulee myös tekemään Latviasta majuri Karlis Liepa pieni tupakoiva tehopakkaus, intohimoinen ja kansallismielinen poliisi. Majuri Liepa haluaisi nähdä kumilautan mahdollisten kätkettyjen huumeiden takia, mutta lautta on varastettu. Karlis Liepa viettää Kurt Wallanderin kotona aikaa, ja palaa takaisin Latviaan. Paluuiltana Karlis Liepa murhataan Riikassa. Yllättäen Kurt Wallander kutsutaan tutkimaan murhaa, jonka selvitykset näyttävät olevan liiankin hyvin dokumentoitu. Wallander saapuu Riikaan keskelle kulissien takaisia juonitteluja ja valtapeliä.

Historiallinen tausta on Baltian maiden tilanne 1990-luvun alussa, Latviassa oli alkuvuodesta 1991 hyvinkin levotonta. Minusta historiallinen kehys säröilee tai sen tulkinta on erilainen Ruotsissa kuin Suomessa. Kirjassa sivulla 92 Wallander "vaihtaa Latvian valuuttaa". Latviassa oli tuolloin Neuvostoliiton valuutta eli rupla, vasta 1993 tuli ensin Latvian rupla ja sitten lati, nyt Latviassa on euro. Rikolliset leimataan Neuvostoliiton kansalaisiksi, hyvä huomio, kun luultavasti kaikki neuvostotasavaltojen kansalaiset olivat Neuvostoliiton kansalaisia! Koska Suomi oli Neuvostoliiton rajanaapuri, mitä Ruotsi ei ollut, oli näkökulma vuonna 1991 asioihin hyvinkin erilainen. Toisaalta Latvia kaiketi on historiallisesti lähempänä Ruotsia kuin Suomea, 1600-luvulla alue oli Ruotsin "vallan alla" ja Ruotsissa, kuten kirjasta ilmenee, lienee asunut emigrantteja. Latvia itsenäistyi ensimmäisen maailmansodan jälkeen vuonna 1918, mutta toisen maailmansodan aikaan kesäkuussa 1940 Neuvostoliiton joukot ottivat maan haltuunsa, Saksa valtasi maan 1941, mutta Neuvostoliitto sai uudelleen maan haltuunsa toisen maailmansodan jälkeen, Latviasta siirtyi paljon henkilöitä länteen, myös Ruotsiin, (yksinkertaistettu historiallinen pikakatsaus).

Virallisesti Wallanderin ottaa vastaan kaksi everstiä Jazeps Putnis ja Juris Murniers, Wallanderin autonkuljettajana toimii kersantti Zids. Hotellissa Wallanderilla on "päällystakki", mutta myös majurin leski Baiba Liepa lähettää terveisiä, ja Wallander viedään kuultavaksi latvialaisen kansallismielisen Upitis -nimisen miehen luokse. Hän avaa jännittynyttä tilannetta, virinnyttä itsenäistymishalua, ja sen vahvoja vastavoimia. Upitiksen mukaan poliisivoimat ovat neuvostomiehittäjien käsissä, mutta majuri Liepa pelasi kaksilla korteilla. Jompikumpi eversteistä on ehkä syyllinen. Kumpi Putnis vai Murniers? Tilanne muuttuu mielenkiintoisemmaksi ja vaarallisemmaksi, kun perhostenkeräilijä ja runoilija Upitis pidätetään. Wallander hämää, että Liepa on sanonut viskin vaikutuksen alaisena, että joku  hänen esimiehistään on salaliitossa rikollisten kanssa.

Loppuosa kirjasta on jännittävä. Wallander on luvannut palata Latviaan. Hän ottaa lomaa Ystadin poliisilaitokselta, ja "matkustaa Alpeille", mutta hänet viedään Latviaan salaa. Kirjan loppuosa on vimmaista välienselvittelyä, jossa kaikki eivät säily hengissä.

Wallander-sarja kertoo myös Kurt Wallanderista, hänen elämästään ja perheestä. Tässä kirjassa Wallanderilla on rintakipuja, hän on avioeron jälkeen liian yksinäinen, käy isänsä luona, pelaa hänen kanssaan canastaa, ja kuuntelee isän tyytymättömyyttä poliisin ammatista. Kurt pohtii turvallisuuspäällikön uraa, ja aikoo hakea Trelleborgiin yksityiselle sektorille. Tytär Linda etsii itseään Tukholmassa kansanopistossa. Rydberg Wallanderin mentori on juuri kuollut.

Tässä tarinassa sarjaan tulee tärkeä henkilö Kurt Wallanderin elämään eli majurin leski Baiba Liepa.  Baiba on koulutukseltaan insinööri, mutta toimii kääntäjänä, hän miestään nuorempi, arviolta 33-vuotias ja lapseton. Kurt tunnustaa isälleen rakastuneensa Baibaan, isä kannustaa Kurtia avioitumaan uudestaan ja hankkimaan toisen lapsen, joka on isälle ilmeisesti "standardi", jotta ymmärtäisi lapsista tarpeeksi. Kurtin isällä on kaksi lasta. Hän on tarkka rutiineistaan, tässäkin hän maalaa vakiomaisemaansa tunturimaisemaa ukkometsolla tai ilman. Tässä osassa Kurtin suhde Baibaan on vain henkisellä tasolla, Kurt ja Baiba puhuvat, ja Kurt nukkuu yönsä sohvalla.

Henning Mankellin Riian verikoirat on Wallander-sarjassa poikkeava teos, siinä otetaan kantaa yksittäisen maan poliittiseen tilanteeseen. Riian verikoirat pöyhii kipeää Latvian lähihistoriaa. Baltian maiden itsenäistymisprosessi oli ulkoisesti varsin samanlainen ja sisältää hyvin traumaattisia tapahtumia, ne tapahtumat raamittavat Kurtin henkilökohtaista seikkailua, ja toisen elämänsä naisen Baiba Liepan tapaamista.

******
Henning Mankell (1948 - 2015) oli ruotsalainen kirjailija, jonka tuotanto oli erityisen laaja.
Kirsten Jacobsen on kirjoittanut Mankellista haastatteluihin perustuvan kirjanMankellin esikoisteos oli nimeltään Panokset.

Wallander-sarja:
Kasvoton kuolema (1991)
Riian verikoirat (1992)
Valkoinen naarasleijona (1993)
Hymyilevä mies (1994)
Väärillä jäljillä (1995)
Viides nainen (1996)
Askeleen jäljessä (1997)
Palomuuri (1998)
Pyramidi (1999)
Ennen routaa (2002)
Haudattu (ilmestynyt Hollannissa jo 2003)
Rauhaton mies (2009)

Tanssinopettajan paluu (kertoo poliisi Stefan Lindmanista, joka alkaa seurustella Lindan kanssa, Linda on Rauhattomassa miehessä toisen miehen "oma" soma)