tiistai 19. huhtikuuta 2011

Christina Nord Wahldenin Liian lyhyt hame

Christina Nord Wahldenin Liian lyhyt hame on eräiden yläkoulujen kahdeksannen luokan pakollinen lukukirja, olen lukenut kirjastossa teoksen!

Kaivoin perustiedot googlesta hakusanoilla: Liian lyhyt hame? Kirjoittaja on ruotsalainen toimittaja Christina Nord Wahlden (s.1965),  ja löytyi juoni (joten tämä ei paljasta siitä sen enempää), teema ja nimen selitys. Lukukerran jälkeen totesin, että googlen tiedot olivat valitettavan oikein  eli extrarankka kirja, mutta juoni ei ole olennainen vaan miten siitä raiskauksesta selviydytään ja jos tämä estää yhdenkin vastaavan tapahtuman niin teoksella on paikkansa...

Miksi yläkoulun lukukirjat ovat liian usein tällaisia?  Liika on aina liikaa kerronnassakin, tässä on se vika, että on nuorille liikaa yksityiskohtia, eli teko tapahtuu kahdesti ja toisen kerran vielä ..., sitten asia käsitellään poliisin ja lääkärin näkökulmasta aika yksityiskohtaisesti ja sitä vatkataan kaikilta puolin, kun tulee sukupuolitautikin ja parsimista ja kaikkea ja pahin on ympäristön suhtautuminen, tämähän on tarkoitettu asian kokeneille aikuisille, ei minusta lapsille eikä nuorille, kirjanhan on kirjoittanut ruotsalainen rikostoimittaja.

--Juonipaljastus---

Kaiken kauimpana kohtaavat taivas ja meri. … Näin näkee maiseman päähenkilö eli Myran. Hän katselee maisemaa katolta, maatilan katolta. Hän on mennyt kesäksi maatilalle pois Tukholmasta. Hän katselee maatalon pojan puuhia, kun hän tulee hevoskärryjen kanssa...
Pian kerronnassa otetaan  takauma Tukholmaan, jossa traumat kerrotaan, ja millä tavalla koulubileiden jälkeen raiskaus tapahtui, tutkimukset, oikeudenkäynti... Liian lyhyt hame on punainen, mutta se ei saa olla yllyke mihinkään, tärkeää teemaa siis tarkastellaan.

Kirja on äärimmäisen hyvin kirjoitettu, aihe on minusta liian rankka yläkoululaiselle tai ainakin yksityiskohtia on kerrottu liikaa ja liian moneen kertaan. Toisaalta kirja on varmaan puhutteleva niille, joilla on kokemuksia puolin tai toisin ja varmasti estää tapauksia.

Se kirjassa on hyvin esitetty, mikä parantaa traumoista (jos parantaa edes sekään): aika ja ymmärrys. Myranin (päähenkilö) annetaan istua Saran katolla ja kelata, ja olla maatilalla, ja työ on terapiaa. Aikaa, empatiaa ja ymmärrystä, kun omassa koulussa saa vaan vinoilua, virnuilua ja vähättelyä sekä syyllistämistä.

Kirjan pahikset ovat tietenkin raiskauksen tehneet Uffe ja Bergström, mutta ensin mainittu enemmän, mutta teon jälkeen kiusaajat tekevät todella lisätuhoa, joiden tietoa teosta tietenkin raiskaajakaksikko kartutti valheellisesti. Uffen koko nimi on muuten Ulf Hämäläinen ja toinen raiskaaja on Tjornbjörn Bergström. Uffen äidillä on muuten vielä suomalainen seuralainen.

Hyvikset ovat asianajaja, kaverin Cillan äiti, Sara, Svinto ja tietenkin teon traumatisoima Myran, hänessä ei  ole ollut eikä ole mitään vikaa, eikä hame ollut liian lyhyt.

Parantamisen varaa olisi Myranin äidissä, kyllä asioihin pitää tarttua ja viedä eteenpäin.

Eli hyvin kirjoitettu kirja ikävästä aiheesta aikuisille, ei siis koululaisille eikä alle 18-vuotiaille, vinkkinä lukuohjelmia laativille ja koulujen kirjanhankkijoille. Minusta koulukirjoissa ei pidä esitellä esim. viiltelyä, joka sekin vielä oli kirjassa, nämä asiat pitää käsitellä ammattilaisen kanssa läpi vaikka terveystiedossa ja lakitiedon tunnilla, mutta ei näin omaehtoisesti. Nykyään tarjotaan de-briefingejä, tai jotain purkutilanteita trauman kokeneille. Ihmettelen. Kirjasta voi joltain mennä vaikka yöunet, ja onko debriefingia tarjolla yläkoulun puolesta: ei ole. Vanhempien kannattaisi lukea myös nämä kirjat, tietää asioista enemmän ja osaavat kotibileisiin ja koulunpäättäjäisjuhliin suhtautua. Hyvät vanhemmat ymmärtävät ja kuuntelevat, Myranin äiti ei pystynyt kumpaankaan

Loppukaneettina voisi todeta, että kirjalla on paikkansa, jos se lisää yleistä hyväksymistä rikoksen uhreille ja suhtautumisesta sukupuolista väkivaltaa kokeneille, ja estäisi näitä ikäviä tapahtumia.

Olen naiivi, mutta minusta maailma olisi parempi päihteettömänä.
--
Ruotsinkielisessä laitoksessa on hyvää se, että puhutaan lyhyestä hameesta (kort kjol), eli ei lähdetä syyllistelemään, kuvassa on puolet kasvoista   ja ehkä punaista hametta, etsin netistä kuvan.

--
Sofi Oksanen:  Liian lyhyt hame – Kertomuksia keittiöstä -laululyriikkakirja .

Kirja on lyhyt 63 sivua. Kirja on suunnattu läheisväkivaltaa vastaan ja osa tuotosta lahjoitetaan Ensi- ja turvakotien liitolle.

Teoksen alku on hieman tavanomaisempaa parisuhteen ongelmakenttää. Koska kyseessä on laulujen lyriikat ne eivät tunnu kovinkaan lyyrisiltä luettuina, pakettiin kuuluu CD, mutta sitä minulla ei ole.

Liian lyhyt hame ja väärät kengät ovat teemana laululyriikassa sivulla 37 "sinä yönä mulla oli väärät kengät ja väärä hame" alkaa karmiva kertomus...  Lyriikan alla on pienellä teksti "Kaksi kuukautta ehdollista ja 40 tuntia yhdyskuntapalvelua"

Kirjan loppu pureutuu samaan teemaan Hääkengät sekä Itkin koko ajan ovat kertomuksia parisuhdeväkivallsta ja vihan tunteista. Lopussa on karmiva kertomus väkivallan pahimmasta ja lopullisimmasta muodosta, sekä tilastoja ja faktoja parisuhdeväkivallasta.

En suosittele yläkouluiässä. Sen jälkeen kyllä, myös miehille.

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Harry Potterin seitsemän vuoden tylytys



Harry Potter on luetuimpia nuorten kirjasarjoja ja kirjoja ylipäätään.

Viisasten kivestä se saaga alkoi, ja se oli raikasta kerrontaa, varsin viatonta, mutta paha oli jo läsnä. Rohkelikkojoukko juoksi päätä (tyly)pahkaa pahisten perässä, ja keskenkasvuiset sauvanheiluttajat hoitelivat aurorien työt, näitä ei varmasti J.K Rowling ollut vielä keksinyt, niinkuin ei kaikkea muutakaan nerokasta. Taikoja ja suojauksia keksitään aina tarpeen mukaan, ja kaikkoontumista ja ilmiintymistä, halkeentumista, ja maahistaikaa, peikkojen ja jättiläisten erikoisuuksia ja vielä tonttujen taikaa. Ja kaikki pysyy jästeiltä piilossa, lohikäärmeet, lentävät luudat, hormiverkot ja surkkiserkut.

Viisasten kivestä on syytä kertoa hieman tarkemmin, koska se on merkittävin kirja koko sarjassa. Se oli ensimmäinen ilman sitä ja sen menestystä, ei muita olisi. Kerronta oli aivan ennakkoluulotonta. Harryn tuntemukset on kuvattu hyvin, samalla se kuuluisuus, joka Harrylla on, tulee ilmi samalla sekä Harrylle että lukijalle. Samalla kuin taikamaailman ihmeet, ensimmäinen junamatka, lajittelu tupiin, ensimmäiset oppitunnit, ja huispaus. Huispaus on luudilla tapahtuva jännittävä peli, joka kestoltaan muistuttaa englantilasen yläluokan suosikkilajia krikettiä ja vauhdikkuudeltaan hevospooloa, mutta lisänä on etsijöiden kohteena oleva kultainen sieppi.

Kirjan rakenne on hyvä, ja se toistuu kaikissa muissakin kirjoissa. Kesä Jästilässä, ostokset kouluun tai oleilu Weasleyllä, junamatka, lajittelu, koulu + tupakilpailu + salapoliisihommat + lopputentit ja Tiedät-Kai-Kenen kurmootus ja kotimatka junassa ja Malfoylle pottuilua ja kotiin Jästilään.

Tapaamme monia henkilöitä ensimmäisen, mutta ei viimeistä kertaa. Likusteritie 4:n Dursleyt eivät olekaan niin Jästejä ja heillä on suojaava merkitys ja he ovat minusta kuitenkin hyviä, vaikka ovat tavallisia, mikä on Kalkaroksen oikea minä ja motiivit, kuinka erehtymätön on Dumbledore, mikä on Malfoyn maailmankuva, Ollivanderin sauvatietous, Weasleyn velikullat ja tyttö.

Taikaesineet tässä viisasten kivi ja Iseeviot-peili ...
Teoksesta 11:s painos.

Kakkososa Salaisuuksien kammio oli  jo koulukiusaamista parhaimmillaan. Kärmeskieltä puhuttiin ja kuunneltiin, onneksi Potter, Weasley ja Granger pelastivat taas taikamaailman ja itsensä siinä sivussa. Luihus-Malfoy sai kura(vere)t niskaan. Gilderoy Lockhard oli varsin sujuva supliikkimies, ja aika hauska henkilö. Ginnyn ensimmäinen kouluvuosi meni kuralle, kun kuraverisiä kuritettiin...
Teoksesta 7:s painos.

Kolmoskirja Azkabanin vanki oli ankeuttajien valtaama, hyvä kokonaisuus, pääpaha oli tässä poissa. Animagia ja animaagit tuotiin päivänvaloon. Velhomaailman sisäistä rakennetta pitää ihmetellä, jos syyttömät työnnetään vankilaan, ja syylliset sählää vapaana. Tätä en oikein ymmärrä. Nämä kolme kirjaa luin muiden jälkeen. Teoksesta minulla on viides painos.
Neloskirja Liekehtivä pikari oli hyvä kokonaisuus, mutta pelottava ja raaka. Tässä tuli ilmi hormiverkko ja porttiavaimet. Päästiin kurkistamaan myös muiden maiden taikamaailmaan, paitsi ei Suomen. Valedron kartanossa kummitteli ja noidanpata poreili luusoppaa. Tästä minulla on toinen painos.

Vitoskirja Feeniksin kilta oli minusta liian pitkä, liian ikävä, ja täynnä turhaa simputusta. Doloreksella pimenee, ja Sirius surmataan, ja loppuun on vielä pitkä matka. Tämä on ainoa kirja, jonka lukeminen oli vaikeaa ja josta minulla on ensimmäinen painos. Takkuisan lukukokemuksen vuoksi lykkäsin kutososan lukemisen vasta seiskaosan enlanninkielisen kirjan ilmestymiseen.

Kutoskirja Puoliverinen Prinssi oli selvä parannus, ja avaa paljon taustoja. Muistoja halutaan löytää. Minusta Severus Kalkaroksen taustoitus ja yhteys Harryn äitiin oli hyvä tietää ja myös Dumbledoren tarinatuokiot. Horatius Kuhnusarvion tapaiset velhot ihmetyttää, eli onko oikeasti taikamaailma niin "hyvä". Viides painos minulla.

Seiskakirja oli Kuoleman varjelukset, josta minulla on ensimmäinen painos, ei tosin heti hankittuna.  Kuoleman varjelukset päätti hienosti saagan, olisi voitu lyhyemminkin kyllä kertoa. Hirnyrkit saatiin tuhottua ja arvoitukset ratkaistiin ja oikeat puolisot löydettiin ja lapsia saatiin. Juuri kuoleman varjeluksien löytäminen ja tarina oli hienoa, minusta seljasauvan herra teoria ja käytäntö oli hieman väkisin väännetty. Lopusta pidin erityisesti.

Pienestä ironiasta huolimatta hieno sarja, joka toimii kirjana, elokuviin en ole syttynyt, ja vain  4 olen nähnyt. Kirjoittaja on vuonna 1965 leijonan merkeissä syntynyt Joanne Kathleen Rowling. Suomentajalle Jaana Kaparille pitää nostaa hattua, iso urakka meni heti raiteilleen. Kirjan kannet "piirsi" Mika Launis. Kansi-kuvassa ovat yleensä Potter, Weasley ja Granger, niin näissäkin eivätkä paljon kasvaneina. Viisasten kiven kannssa velhoshakki, ja Kuoleman varjelusten kannessa seljasauva?, Rohkelikon miekka?, ja peilin pala 

Ensimmäisen ja viimeisen Potterin kansi
Tammi on pystynyt näihin päiviin pitämään kovakantiset kirjat myynnissä yli 20 euron hintaan.

--
Tämä on kaikilla sadan listoilla ansiosta ja kirjoitin joskus "esseen" nelosen jälkeen ja löysin sen koneeltani ja tässä se on, ilman mitään tietoa teoksen analyysistä :)

Viiltoja Harry Potterin maailmasta
Taustaa
J.K Rowlingin Harry Potter kirjasarjaa on ilmestynyt neljän osan verran. Viisasten kivi, Salaisuuksien kammio, Azkabanin vanki ja Liekehtivä pikari ovat Tammen julkaisemien teosten suomalaiset nimet. Kirjasarja on suunnattu lapsille ja nuorille, mutta kirjoja lukevat myös aikuiset. Teokset ovat paksuuntuneet osa osalta, ensimmäisessä kirjassa oli 335 sivua  ja viimeisessä jo 768 sivua.

Rowling on loihtinut kokonaisen jännittävän maailman, jossa velhot ja noidat ovat piilossa tavallisten ihmisten (jästien) seassa. Päähenkilö Harry Potter on aluksi 11-vuotias pikku poika, jolla on traumaattinen lapsuus. Isä ja äiti kuolevat lordi Voldemortin hyökkäyksessä Harryn ollessa 1-vuotias ja Harry Potter joutuu asumaan tätinsä ja setänsä luona, jotka ovat emäjästejä. Hänet kutsutaan 11-vuotiaana  Tylypahkaan velhojen ja noitien kouluun, jossa hän on lukukausien ajan. Harry Potter on kuuluisa (vain) velhomaailmassa, koska hän kimmotti takaisin pahan Voldemortin kirouksen. Kaikki velhot ja noidat tuntevat hänet salamanmuotoisen arven perusteella, joka muistuttaa Voldemortin tekosista.

Teosten taso
Rowlingin sanankäyttö on ainutlaatuista, josta osa-ansio kuuluu Suomessa suomentaja Jaana Kaparillekin. Tarinat ovat soljuvia ja perusrakenteeltaan samanlaisia. Kirjat alkavat Likusteritiellä Harryn jästikodissa. Tarinan kerronta on tällöin yliampuvan humoristista, osuus sisältää kulutusyhteiskunnan oravanpyörän analyysiakin. Tämän jälkeen kirjoissa seuraa matka Tylypahkaan yleisimmin junalla, ja sitä ennen kirja- ja tarvikeostokset Viistokujalla. Tässä osuudessa taustoitetaan sankareita ja konnia. Kouluvuoden aikana sitten opiskellaan ja toimitaan salapoliiseina ja sankareina ja pelastetaan maailma Voldemortilta tai tämän käskyläisiltä. Tämä osuus on varsin jännittävä. Lopuksi alkaa kesäloma päättäjäisjuhlilla ja junamatkalla kotiin.

Eräs kirjojen vahvuus on se, että kirjoissa kuvataan tunteita aidosti. Potter tuntee vihaa, epävarmuutta, kiintymystä, ihastusta ja inhoa, samoja tunteita, joita nuoretkin tuntevat. Teoksissa viedään sopivassa tempossa henkilöitä ja asioita eteenpäin.

Vertailukohdat
Rowlingin kerronta on salapoliisiosuuksissa parhaimpien dekkarien tasoa, yllättäviä ratkaisuja löytyy joka luvusta. Kerronnan yllätyksellisyys ja jännite ovat kiitettäviä. Henkilökerronta on myös pitkäjänteistä ja johdonmukaista, mikä ei useinkaan toimi tällaisissa kirjasarjoissa, koska monesti myöhemmin joudutaan muuttamaan ensimmäisten osien todellisuutta. Kirjat sisältävät eettisiä kannanottoja ja nykyajan ilmiöidenkin käsittelyä, mikä on lähes ainutlaatuista tällaisessa yhteydessä.

Vaikutteitakin  Rowling lienee saanut, mutta mahdoton sanoa mistä, tuskin tietoisesti mistään.
Vertailukohtina ovat lähinnä salapoliisikirjat, Säätiösarja, Maameren tarinat sekä Taru sormusten herrasta ja Narnia-sarja. Taru sormusten herrasta ensimmäisessä ja toisessa kirjassa koitetaan olla mainitsematta Sauronin ja Pimeyden ruhtinaan nimeä. Sormusaaveet ovat yhtä lailla Herransa palvelijoita kuin konsaan Voldemortin kuolonsyöjät. Sauronin ulkonäkö turmeltunut ottaessaan uudelleen muodon.

Salapoliisikirjat tulevat mieleen. Salapoliisikirjathan perustuvat osittain siihen, että epäilyksen varjot osuvat aluksikaikkiin ja asiat esitetään siinä valossa, että varjot ovat pisimmillään syyttömien päällä. Syyllinen ei paljastu ennen loppuratkaisussa, jossa asiat näytetään oikeassa valossa.

Potterin yhteydet Asimovin Säätiö-sarjaan ovat löydettävissä (ovat varmasti sattumaa). Tarinan yllätyksellisyys ja henkilökerronta on yhtä sujuvaa. Velhot elävät jästien seassa (piilossa) kuten toinen säätiö oli ensimmäisen säätiön joukossa. Toisen säätiön muistin käsittely on samantyyppistä (joitakin asioita ei saa muistaa), mitä velhot tekevät jästeille. Liikkuminen paikasta toiseen on idealtaan samanlaista (hyperavaruushyppy ja kaikkoontuminen).

Ursula Le Guinin Maameren tarinasarjassa yhteydet löytyvät velhokoulun ja pimeyden voimien kautta. Samanlaisia hahmojakin esiintyy. Velhokouluun mennään toisella kymmenellä, opiskellaan eri maagien johdolla taikuutta. Lohikäärmeitä ja riimuja sekä loitsuja esiintyy. Maameren tarinoiden sankari Ged, tuleva arkkimaagi joutuu pimeyden varjon runtelemaksi ja joutuu kohtamaan sen useasti eri muodossa mm. nimettömien hahmossa ja lopuksi ottaa yhteen pääpahis Cobin kanssa kuten Harry Potterkin. Huomattavaa on, että Le Guin on amerikkalainen Rowling on britti.

Brittiläisten C.S Lewiksen Narnia-sarja ja J.R.R Tolkienin Taru sormusten herrasta trilogia koostuu samantyyppisistä aineksista kuin Potterit. Lewis ja Tolkien ovat taustaltaan akateemisia ja varsinkin Taru sormusten herrasta on myös kielitieteellinen luomus, ja se on hyvin paljon raskaslukuisempi kuin Potterit. Narnia-sarja on taas helppolukuinen, mutta siinä on enemmän uskonnollisia vaikutteita. Muitakin vaikutteita varmasti on Rowling saanut esim. Azkabanin vanki kirjan ajan siirto ja hetken uudelleen eläminen on samantyyppinen kuin Kleinin Sodan valtiaat kirjasta.

Yhteydet voivat olla harhaakin. Yhdistävä linkki voi nimittäin olla vielä aiemmat tarinat. Esimerkiksi Masefieldin Keskiyön kansaa tarinassa (ilmestynyt suomeksi v.1928) on noitia, luutia ja taikasauvoja. Eric Linklaterin "Kuussa tuulee" kirjassa (ilmestynyt suomeksi v.1947) on noita, joka hallitsee muodonmuutokset. Arthur kuninkaan tarinoissa on velho Merlin, säteilevä malja (Graalin malja), keijukaisia, lohikäärmeitä, näkymättömäksi tekevä sormus, keijukaisia, lumottu metsä, sekä taikamiekka muun muassa.

Koulu
Harry käy Tylypahkan noitien ja velhojen koulua kuten kaikki englantilaiset noidat. Tylypahkan kouluun oppilaat kutsutaan ja koulu kestää seitsemän vuotta. Koulu on sisäoppilaitos. Lajitteluhattu jakaa oppilaat neljään eri tupaan. Tupa määräytyy luonteen perusteella ja se vaikuttaa opintojenkin sisältöön. Tuvat kilpailevat keskenään. Harry on Rohkelikkotuvassa, jonka nimi voisi olla myös uhkarohkeat koheltajat. Pahin kilpailijatupa on Luihunen, jossa pikkukonnat kiusoittelevat vilunkikonstein Harrya. Koulua johtaa rehtori Dumbledore, joka valitsee opettajat. Dumbledore on varmasti universumin humaanein rehtori, mutta ei ole tietenkään pinnallisten ja pahojen ihmisten mieleen. Oppiaineita on useita ja eri aineilla on eri opettajat. Opetussuunnitelma on koulussa aika opettajakohtainen, opettaja päättää sisällön ja materiaalin. Opettajat ovat diktaattoreja luokassa. Osin opetus on kateederivoittoista, mutta silti hyvin käytännön läheistä. Koululla on myös johtokunta, jonka toiminta on tempoilevaa. Vanhemmat voivat kritisoida koulua. Ne, joiden varallisuusasema on hyvä, painostavat enemmän. Koulua arvostellaan mm. velholehdessä. Kilpailutoimintaakin viritellään eri velhokoulujen kesken, mutta ei niin hyvin seurauksin.

Opettajat ja oppilaat
Opettajien yhteishenki ei ole paras mahdollinen. Jokainen opettaja opettaa lähinnä omaa oppiainettaan eikä ota huomioon muiden opetusta. Opettajilla on omat suosikkinsa ja silmätikkunsa.

Oppilaat kilpailevat siis tuvittain. Perhetausta ratkaisee asemaa koulussa. Vanhat suvut ylpeilevät puhdasverisyydestään ja varallisuudestaan. Dumbledore on kuitenkin sitä mieltä, että tulokset ratkaisevat ei tausta.

Perhe- ja kaverisuhteet
Vanhempien kautta kauna periytyy ja lapsen asema yhteisössä ja lasten suhteissa näkyy kodin kasvatusympäristö.
Kaverit ovat tärkeitä. Harrylle merkitsee koulussa enemmän kaveruus kuin pääpahiksen uhka.
Tunteet ovat voimakkaita ja ne on kirjoissa kuvattu hyvin ja aitoina. Harryn sisällä velloo pelko, jännittäminen, rakkaus, ihastus ja kiintymys. Harry on pohjimmiltaan kiltti tonttuilija, joka muuttaa pelon rohkeudeksi ja toimii niin kuin sydän sanoo, ensin toimitaan sitten mietitään.
Perheitä kuvataan pääosin myönteisessä hengessä. Ron asuu suurperheessä, missä rakastetaan aidosti lapsia ja saadaan hyvät kasvueväät kireästä rahatilanteesta huolimatta. Toisin on ainutlapsisessa vauraassa Malfoyn perheessä, missä kasvaa ilkeä ja itsekeskeinen lapsi kuten Dursleylläkin. Nevillen koti on yksihuoltajainen, jossa ikävien sattumusten vuoksi mummo toimii huoltajana. Kyyryn tragedia selitetään perheen pään liiallisella työssäololla ! Hermionen vanhemmat ovat hammaslääkäreitä, ja he ovat hyvin avoimia ja hyväksyviä, kannustavat Hermionea omassa uravalinnassaan.

Hyvät ja pahat
Kirjassa hyvät ja pahat erottuvat varsin selvästi. Hyviä ovat Harry ja Harryn ystävät ja näiden vanhemmat sekä rehtori Dumbledore, professori McGarmiwa, Hagrid, Sirius Musta ja Remus Lupin. Pahoja ovat puolestaan lordi Voldemort, Matohäntä, Drago ja Lucius Malfoy ja näiden ystävät. Nähtäväksi jää onko jako näin selvä. Harryn vihamieheksi luokiteltu professori Kalkaros saattaa olla moniulotteisempi henkilö, ja onko joku hyväksi luokiteltu vaihtamassa puolta. Se jää nähtäväksi, koska jostain olen ymmärtänyt, että kirjasarjassa ilmestyisi ainakin seitsemän osaa.

Lapsellista
Kirjat ovat todellista fiktiota, eikä niitä voi ottaa vakavasti. Vaikka lukijoita on ainakin yli 50 miljoonaa, uskon, että on ihmisiä, jotka eivät pidä Harry Potterista, koska kirjat ovat pohjimmiltaan sittenkin lapsellisia. Lasten kirjoistahan on kyse. Havaintona on kyllä se, että aikuisille suunnataan joskus kirjoja, joita ei pitäisi julkaista lainkaan. Useat lasten kirjat esim. Milnen Nalle Puh on sittenkin tarkoitettu vanhemmille, joten ei ole aina todellista jakoa nuorten ja aikuisten kirjojen välillä.

Jokke

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Vaarallinen Juhannus, Tove Jansson

Tove Janssonin Vaarallinen Juhannus sisältää 140 tekstisivua, joissa on kuvia esimerkiksi legendaarisen, missä Pikku Myy on ompelukorissa. Viimeinen kuva on pieni kaarnajolla.

  -Juonipaljastuksia-

Vaarallinen Juhannus, Farlig Midsommar,
Tapahtumat ovat juhannuksen aikaan ennen ja jälkeen  tapahtuu kaikenlaista luonnonkatastrofista teatteriesitykseen. Teoksen alussa Muumimamma veistää kaarnalaivaa muumipeikolle, mutta jolla unohtuu. Tapahtuu maanjäristys, maa halkeilee, ja nousee tsunami. Vesi nousee muumitaloon ja perhe siirtyy ohi lipuvaan teatteriin, joka on muumeille tuntematon kaikkine ihmeellisyyksineen. pelokas Miska ja rohkea Homssu tulevat mukaan. Muumit kummastelevat outoa taloa, ja tutustuvat siivoojarotta Emmaan, joka kertoo teatterin tiukat normit. Muumipeikko viheltää teatterissa, ja Muumipappa laittaa kuiskaajankoppiin kävelykepin, mistä mlemmista Emma raivostuu. Yöllä pedantti pöyhkeilijä siivoojarotta Emma irrottaa kuiskaajankopissa kiinni olevan kävelykepin ja kiinnitysnarun ja Muumipeikko ja Niiskuneiti jäävät puuhun missä he yöpyvät. Pikku Myy, joka tässä kirjassa on "pikku" putoaa teatterista ja kelluu pois. Myy ajautuu Nuuskamuikkusen tyköön, jolla on missio puistonvartijan kieltotaulua vastaan ja saa huollettavakseen liudan mukuvia vintiöitä, jotka pakenevat pakkovaltaa puistossa. Toisaalla Viljaana, joka on viettänyt juhannusta yhdessä Muumipeikon ja Niiskuneidin kanssa haikailee sukulaisten perään. Kolmikko polttaa löytämänsä kyltit ja joutuvat vankilaan. Juhannuskokko kun tarvitsee polttoainetta. Virkaintoinen lainvartija vangitsee heidät vastaväitteistä huolimatta. Teatterissa Muumipappa kirjoittaa näytelmää, jonka toivoo yhdistävän perheen ...

Juonen jokainen muumivideoitakin katsonut tietää, mutta kirja on enemmän ja syvällisempää, ja surullisempaa, mutta loppu on onnellinen :)

Lapsena kirja jopa hieman pelotti, ensin talo täyttyy vedellä. Teatterissa tapahtuu kummia, Emma on outo, sitten kaksi lasta jää teatterista pois, nukkuvat puussa yön ja  Emma irrottaa kiinnityksen, joka on kuiskaajan kopissa ja Emma manaa huonoa onnea.  Toisaalla Nuuskamuikkunen repii kieltotaulut Niissä kielletään nauraminen, ja oleskelu. Nurmikot on tarkkaan leikattu. Nuuskamuikkunen aiheuttaa anarkiaa kylvämällä puistoon hattivatin siemeniä. Toisaalla Viljaana ja juhannuskokkoilijat joutuvat julisteiden polttamisesta vankilaan, eli vankilaan voi joutua syyttömät, tämä kyllä lapsena kummastutti ja pelotti...

Kirja itse asiassa on hyvä kuvaus Tove Janssonin ajatusmaailmasta, jonka luulen olevan hieman sovinnaisuudesta poikkeavaa. Puistonvartija ei minunkaan mielestä ole mikään yhteiskunnan tukipylväs, ja suvaitsevaisuutta lisäävä henkilö, eikä hänellä ole julkisen viranomaisen oikeutta puuttua toisten vapauteen. Emma taas on tärkeilevä pikkusielu, joka imee kunniatonta arvonnousua näyttelijöistä ja laiminlyö läheisiään. Miska taas on hieman rikki. Muumiperhe "häpäisee" Emman mielestä teatterin ja sen tunnelman, mutta Pappa kirjoittaa näytelmän ja pienellä improvisaatiolla siitä tulee jymymenestys. Tässä näen kannanoton taiteen ihailuun ilman kritiikkiä, ei teatteri sinäänsä ole hienoa, esitys voi olla, ja usein ovatkin, mutta se vaatii hyvän käsikirjoituksen ja itsensä likoon laittamista. Tätä keskustelua taiteesta on aina hyvä käydä. taiteen pitää myös puhuttaa yleisöä eikä vain taiteen tekijöitä, mutta yleisön kosiskelu ei saa mennä liian pitkälle, tässä vaikea raja. Kirja päättyy Muumimamman tekemään kaarnaveneen jollaan, jonka antaa pojalleen ja kehä on sulkeutunut.

Kirjassa on vanhempana lukien paljon huumoria kaikissa näissä tapahtumissa, jotka ehkä 10-12-vuotiasta voivat pelottaa. Suosittelen, mutta en ihan pienelle lapselle.
***
Aikuisena löytää aina jotain uutta, kuten minulla vuonna 2013 seuraavat:

Enteet, säännöt ja niiden rikkomisesta

Ensimmäinen luku nimeltään "Tulta syöksevä vuori on harmillinen" on hyvinkin enteellinen. Muumimamma veistää kaarnalaivaa, Muumipeikko toivoo, että jollalla, mutta on ilman, tämän jollan Muumipeikko saa lopuksi, kun itse seikkailu on koettu. Muumimamma antaa kaarnalaivan Muumipeikolle, ensimmäinen laiva annetaan henkilölle, josta välittää eniten. Tämä on tärkeä tulevan erossa olon vuoksi.
Mymmelin tytär on saanut Pikku Myyn kaitsettavaksi. Mymmeli on antanut kasvatuksessa kaikessa periksi, ja jättänyt Pikku Myyn ja kasvatusvastuun tyttärelleen, joka huutaa Myylle vain oman omantuntonsa vuoksi.
Muumipeikko kaipaa Nuuskamuikkusta, joka ei ole palannut keväällä. Hän pohtii suuren maailman vaaroja, ilkeää puistonvartijaa, Mörköä ja poliisia ja muita onnettomuuksia. Tämä kaikki on enteellistä, sillä vain Mörköä ei tavata itse seikkailussa.
Niiskuneiti haluaa tulla ryöstetyksi, tai ehdottaa sitä Muumipeikolle. Tämäkin on enteellistä, kuten nokihaituvat, joita lentelee ilmassa. Maa tärisee ja halkeilee, ilma on poikkeava. "Hyökylaine sähähtää" yli Muumilaakson ja vesi nousee.

"Miten saa aamiaisen sukeltamalla" on kakkosluvun nimi, ja sen aamiaisen  saa tietenkin sukeltamalla. Vesi on noussut Muumitaloon asti, ja aamiaisaineet haetaan sukeltamalla. Luku osoittaa Muumien boheemisuuden, he eivät välitä säännöistä eivätkä normeista. Marmeladia syödään suoraan purkista, ja tunne on helpottava. Huonekaluista tehdään polttopuuta. Hiirirouva sen sijaan on moraalin vartija. Hän valittaa, että ajat ovat toiset, ja nuoriso kuritonta. Hän kampaa itseään, mutta arvostelee samasta asiasta Niiskuneitiä ja rutisee Muumien syövän aamupalaa, mutta ei ota tarjottua apua vastaan. Homssu sen sijaan analysoi lainetta. Kuinka voi olla laine ilman tuulta. Miska taas on tunneihminen, ja tunnetta ei voi selittää.

Kolmas luku on nimeltään "Miten tutustutaan kummitustaloon".
Seikkailun kannalta seuraava vuoropuhelu on enteellistä vedenpaisumuksen keskellä.
-Minusta tuntuu, että selviämme (sanoo Muumipappa)
-Tietenkin me selviämme, vastasi Muumimamma.
Miska ja Homssu tulevat Muumitalolle, Miska kysyen saako tulla vierailulle, mutta Miska toteaa, että minua ei ole kutsuttu. Muumitaloon saa tulla ilman virallista kutsua, ja myös ohi lipuvaan taloon, josta laine on nähtävästi vienyt etuseinän, he menevät kutsumatta. Lisäksi Muumipeikon äiti toteaa, että "miksi kaiken pitäisi olla samanlaista". Samanlaista ei olekaan, rekvisiitta ei ole kotona, lattia pyörii, ruokaa ei voi syödä ja talosta kuuluu kolkkoa naurua.

Neljäs luku kertoo "Turhamaisuudesta ja yön vaaroista". Naiset kampaavat itseään, ja Niiskuneidin mukaan "Miskan pitäisi olla karvainen", Miskan mukaan taas "minä en ikinä kulkisi ilman vaatteita". Tämäkin hahmottaa, mitkä ovat kenenkin normit (ja arvot). Niiskuneiti löytää pukuvaraston, jossa "liikaa pukuja, jotta olisi voinut valita". Tässä luvussa teatterin siivooja Emma-rotta tulee oikomaan muumien käsityksiä teatterista. Muumipeikko viheltää, joka tietää Emman normistossa onnettomuutta, ja kuiskaajan koppia ei saa vahingoittaa esimerkiksi laittamalla siihen kävelykeppiä, jossa on kiinnitysnaru.

"Kuinka käy, kun viheltää teatterissa" Teatterirotta Emman irroittaman kepin seurauksena teatteri lähtee lipumaan. Muumipeikko ja Niiskuneiti jäävät puuhun, mutta jatkavat aamulla matkaa jalan, sillä vesi on laskenut, ja näkevät kokon, ja pohtivat juhannusperinteitään. Muumipeikon äiti on surullinen ja murheellinen lasten puolesta, mutta Miska itkee vain, koska on hyvä tilaisuus itkeä. Muumimamma piikittää Emmaa, ja kysyy kivistääkö varastettu sokeri vatsaa. Teatteri karahtaa karille ja Pikku Myy tippuu veteen.

Kuinka puistonvartijalle kostetaan, Pikku Myy asettautuu virran vietäväksi ja ottaa veneekseen Muumipeikon äidin ompelukorin, ja Nuuskamuikkunen "onkii" korin ja Myyn. Nuuskamuikkunen aikoo peläyttää vanhan konnan, puistonvartijan ja hänen rouvansa hattivattien siemenillä ja repiä irti kieltotaulut, jotka hän on koko elämänsä ajan halunnut repiä alas ja hän aloittaa Tupakanpoltto kielletty -kyltistä, nykyisin ymmärrettävä kyltti, mutta hän repii kaikki muutkin kyltit, jotka edustavat maailmaa, mitä hän inhoaa. Hän inhoaa myös puiston aidoitettuja loppuun asti leikattuja nurmikenttiä. Puistoon pakotetaan joka päivä kaksitusinaa lasta olemaan aiheuttamatta "haittaa" puistolle. Kirjan kuvassa olevassa kieltotauluissa lukee "puistoalueelle tuleminen ankarasti kielletty" ja kielletään nauraminen ja viheltäminen.

Juhannusyön huolista ja vaaroista luvussa Viljaana on yksin ja hän kysyy "eikö jokaisen velvollisuus ole kutsua juhlina sukua päivällisille". Muumipeikko kutsuu itsensä ja Niiskuneidin päivällisille. Viljaana oivaltaa, että ei tarvitse kutsua sukulaisia, ja "ihanaa, että kaikki on sallittu". He polttavat kokossa kieltotauluja, joissa kielletään kukkien poiminen, nurmella istuminen ja laulaminen. Tässä on monta tärkeää asiaa teeman kannalta. Normi on tiukimmin omassa mielessä, kuinka vapauttavaa on oivallus siitä, että on sallittu, ja kiellot pitää polttaa (symbolisesti). Ikävää on, että heidät pidätetään kieltotaulujen repimisestä ja polttamisesta, eli yhteisön rakkikoirat vartioivat normin rikkojia.

Kuinka näytelmä kirjoitetaan, niin miten? Muumipappa kirjoittaa, mutta Emma miettii, että siinä pitää olla loppusoinnut ja heksametri, eli siis tässä tarkoitetaan rytmiä. Emman mukaan teatteri on tärkein asia maailmassa, teatteri kertoo millaisia voisivat olla, millaisia tahtoisivat olla, vaikka eivät uskalla ja millaisia ovat. Muumipapan mukaan siis teatteri on kasvatuslaitos. Emman mukaan "vanhan hyvän ajan" murhenäytelmässä on kaikkien oltava sukua toisilleen. Eli normi on lähinnä Emman korvien välissä, kahleena kaikelle uudistumiselle.

Erään onnettoman isän huolista -luvussa Nuuskamuikkusella on isän velvollisuudet. Hän päätyy Viljaanan tyhjään asuntoon ja syöttää lapset pavuilla.

Miten vartijaa vedetään nenästä -luvussa vanginvartijahemulin lapsuusmuistot heräävät henkiin teatterin mainoksen vuoksi, tämä toive ei toteudu. Sen sijaan Viljaana, Muumipeikko ja Niiskuneiti saavat istua vankilassa, kunnes ovat tunnustaneet, mitä ovat tehneet ja "saatte tehdä uudet julisteet ja kirjoittaa viisituhatta kertaa "kielletty"". Suomessa pohditaan pitäisikö tunnustamisen vaikuttaa alentavasti tuomioon, nykyisin se ei vaikuta tuomion pituuteen. Tässä kirjassa ei ole minusta järjestetty oikeudenkäyntiä tai kuulemista, jossa syytetyillä ei olisi alisteinen asema. Kun vanginvartijan kiltti serkku päästää heidät kaltereiden takaa, he kyllä ilmoittavat, etteivät tule takaisin vankilaan ja ovat syyttömiä. Serkku ihmettelee, miksette sanoneet sitä heti. Heitä ei asianmukaisesti kuultu!

Mitä ensi-illassa voi tapahtua -luvussa, velvollisuusteemaa edustaa lasten toive Nuuskamuikkuselle lukea lentolehtinen, ja se, että teatterin pääsymaksuksi on oltava jotakin. Muumimamma tietää, että vaikka Muumipeikkoa ajetaan takaa, hän ei ole tehnyt mitään, mitä hän ei voisi hyväksyä. Heitä syytetään kaikkien julisteiden polttamisesta, ja siitä, että saivat puistonvartijan hohtamaan. Hehän kyllä polttivat julisteet, mutta eivät repineet niitä, eivätkä tienneet, että niitä ei olisi saanut polttaa. Nuuskamuikkunen tunnustaa repimisen.

Rangaistuksesta ja palkinnosta
Serkun viisituhatta kielletty-sanaa riittää rangaistukseksi.

Enteet toteutuvat monella tapaa. Näytelmä kirjoitettiin alun alkaen siksi, että teatteriin tulee katsojia ja myös kadonneet lapset ja näin tapahtui. Myös hiilihaituvat enteilivät luonnonmullistusta. Samoin poliisin kanssa jouduttiin tekemisiin. Myös onnettomuuksia tapahtuu. Kuitenkin Muumipeikon äidin viisautta oli se, että hän tiesi ja korosti "me selviämme"

Vaarallinen Juhannus -kirja on minusta hyvä kuvaus Tove Janssonin ajatusmaailmasta, jonka luulen olevan hieman sovinnaisuudesta poikkeavaa. Puistonvartija ja vanginvartija eivät minunkaan mielestäni ole lainkaan yhteiskunnan tukipylväitä. He eivät lisää suvaitsevaisuutta. Pidätys ja vangitseminen eivät ole laillisia, paikalla ei ole toimivaltaista viranomaista, jolla olisi oikeutta puuttua toisten vapauteen, pidätys saattoi olla laillinen, mutta vangitseminen ei ollut.

Teatteri, maailma jota en tunne, on myös eräs kantava teema. Kirja on omistettu Vivicalle, lienee Vivica Bandler, teatteriohjaaja ja -johtaja, joka toi uusia ajatuksia teatteriin 1950-luvulta alkaen ja jo ennenkin. Teatterin merkitystä monesti korostetaan. Teatterin ainut paikalla oleva työntekijä Emma taas on tärkeilevä pikkusielu, joka imee kunniatonta arvonnousua näyttelijöistä ja teatterin ilmapiiristä  ja laiminlyö läheisiään. Muumiperhe "häpäisee" Emman mielestä teatterin ja sen tunnelman, mutta Pappa kirjoittaa näytelmän ja pienellä improvisaatiolla siitä tulee jymymenestys, vaikka heksametri ei olekaan kohdallaan, tuskin loppusoinnutkaan. Sillä ei ole väliäkään, Emman mukaanhan yleisö ei ymmärrä teatteria. Minäkään en aina ymmärrä enkä sitä seikkaa, miksi kuiskaajankoppi on niin tärkeässä roolissa itse teoksessa, se on kuvattu jopa Emman hahmottelemaan "kaavakuvaankin".

Teatterin vaikutusta tai ei, mutta ihmiset kasvavat. Emma löytää missionsa, kuten Miska, joka on hieman rikki ja saa "kodin" murhenäytelmistä ja itkee itsensä ehjäksi. Homssukin jää teatteriin. Viljaana rikkoo sisäisen pakkonsa ja vapautuu.

Vaarallinen Juhannus päättyy perheen paluuseen Muumilaaksoon. Kaarnalaiva löytyy, ja Muumimamma tekee siihen puuttuvan jollan, se on täydellinen.

Kehä on sulkeutunut.

Nietos, Intro, Riffi ja Fade out Hämeen-Anttila Virpi ja Maria



Virpi ja Maria Hämeen-Anttila: Nietos: Intro, sivumäärä 333.

Nietos teoksen osassa Introssa on 333 sivun verran koulu-bänditouhua on vuonna 2007 julkaistussa nuorten kirjassa, jossa toinen kirjoittaja on nuori!


-Voi sisältää juonipaljatustuksia-
Kristian (Vaara) muuttaa vanhempien avioeron vuoksi Lontoosta Keravalle äidin kanssa, joka on taiteilija. Kristianilla on ollut Lontoossa bändi: Angelic Circus. Kokoaa vapaaehtoisen musiikin porukoista bändin, jonka nimeksi tulee Nietos, joka on siis kinos, ja espanjaksi lastenlapset.Laitan juonesta hieman enemmän, kun on monta osaa ja tämä on vasta ensimmäinen.
Bändissä ja takakannessakin
Kristian säveltää, soittaa kitaraa,
Aino, laulu, ja hänen veli Antti
Aleksi, toinen kitaristi, "ei osaa sinejä", mutta asuu hienossa talossa
Timo, köyhä basisti, asuu "äidin ja sisarusten kanssa" 
Siiri, sanoittaa laulut, soittaa kosketinsoittimia
Milla: rumpali, eläinten ystävä
--myöhemmin--
Sara: Aleksin riparifrendi
Jykä: Tuottaja
Marco: tuottaja

Kristian käy Riippalan yhteiskoulun 8 a:ta, kun bändi kootaan. Ekat treenit, eka keikka jne, myös vastoinkäymisiä. Koulun opettajat Otso musan ope, Matroona äikän ope kannustavat alkutaipaleella. Kristian kelaa vanhaa Lontoon bändiään Angelic Circuitia, jossa rivijäsen ja frendejään Ericiä ja Mikea. Koululatuja tallataan, Kiasmassa käydään, biletystä, Aleksi ja Kristian tappelevat, sopivat, Milla ja Timo kävelevät kotiin näkevät juopon, selviää, että Timon isällekin soppa maittaa ...Timon isä tulee ottamaan matsin Timon kanssa, sinänsä traagista. Eka keikka, ja tarina päättyy kesälomaan, suositan kyllä lukemista, varsin helppolukuinen.

Kirjassa on minusta  aluksi huonoa se, että siinä on liikaa päähenkilöitä, ja luulisin bänditouhussa luulisi olevat enemmän kiihkoa, intoa ja rosoa, joten aika "pullantuoksuinen" kirja. Nyt kun olen lukenut kaikki kirjat, niin päähenkilöillä on käyttöä, mutta joku jää aina hieman paitsioon, varsinkin tässä ensimmäisessä osassa.

Minusta on hyvä nuorten kirja :)

-

Omistamani kirjat, ykkösosa oli kirjastosta



Riffi on Nietos -kirjasarjan kakkososa, jossa ovat Keravan kaverukset pääosissa.

Kerava on pääradan varrella, olen joskus pyöräillyt sinne Koivukylästä, mutta itse kirjaan. Kirja alkaa asioiden kertaamisella. Nosturin keikka meni huonosti, ja jengi kelaa kaikkea. Tarinan edetessä selviää kaikkea mm. Kristian ollut Lontoossa ja Angelic Circus on siirtynyt enkelikuoroon, ja joutunut tekemään tilaa "Levottomille jaloille", eli My restless feet -bändille. Siiri harrastaa joogaa, Milla tanssia ... ja bändi touhu etenee ..., mutta tarinan edetessä, henkilöiden "paljous" on voimavara, koska on monta näkökulmaa. Ysiluokan lukio- ja amisvalinnat käydään läpi, ei pojat ainakaan näin puhu asioistaan. Minusta tämä on kaiken kaikkiaan hyvää luettavaa, pojat ovat pullantuoksuisia ja tytöt lähentelevät enkeleitä, jos kaikki ihmiset olisivat tällaisia, maailma olisi parempi paikka, mutta ehkä tylsä.

Teokset ovat saaneet netissäkin paljon hyvää palautetta, ja on niissä tosi paljon hyvääkin, esim. opon tuntien kuvaamista. Eivät kaikki halua paljastaa tulevaisuuden suunnitelmiaan koko luokalle. Myökin äidinkielen opettajien tapa lukea toisten kirjoituksia on opetusmenetelmä, jota en ole koskaan ymmärtänyt.

Yksi kohta, joka kuvaa esimerkiksi Ainoa :

Riffi s.123 "Täydet ääliötkin vetelivät kokeista kutosia ja seiskoja", no kyse oli Yhteiskuntaopista, joka on ysiluokan aine.

Samassa kirjassa Kristian vie demon linja-autolla Keravalta Stadiin, itse olisin käyttänyt junaa. Kun Ainon kanssa menevät levy-yhtiöön matkustavat metrolla Herttoniemeen, mutta talo pitää katsastaa, eli minne demo alun alkaen vietiinkään :)

Sivulla 222 kerrotaan, että Aleksi derivoi yhtälöitä siinä kuin muutkin. Yläkoulussa ei derivoida, lukion pitkän ja yleisen  matematiikan kursseista sen verran, että  derivointi tulee vasta lukion toisella, eikä yhtälöitä derivoida, ne ratkaistaan. Funktioita derivoidaan jonkun muuttujan suhteen esimerkiksi f(x) = xlnx, tämän voi derivoida x:n suhteen, ja tulee f '(x)= lnx +1 (jos nyt meni oikein)

Henkilöistä selviää lisää, eli samat soittajat on mukana.
Käydään Peijas-Rekolan sairaalassakin, ja nyt on Rekolan asema uutisissa, joten hieman maamerkkejä, missä seikkaillaan eli Vantaalla lähellä Koivukylän juna-asemaa. Itse asiassa minulle hyvinkin tuttuja maamerkkejä, olen asunut Koivukylässä. Millan pitää saada tasapaino syömisen ja liikunnan suhteen, tärkeä teema. Pitää syödä ja nukkua, tärkeämpiä kuin juoda ja kukkua.
--
Fade out on viimeisin tuotos Nietos -kirjasarjassa. Bänditouhu etenee, lukio ja amis on alkanut, vaikka on juhlaa on myös arkea ja arkihuolia. Tästä en viitsi kirjoittaa muuta kuin, että jos olet tänne asti päässyt, tykkäät kirjoista. Bändissä tapahtuu muutosta, ja tuottajiakin esitellään, ja seukkaavia pareja. Pullantuoksuisuus jatkuu ja sellainen kyllä tämä tästä henki, ihan kunniotettava asenne.

Se täytyy sanoa, että kirjat ovat helppolukuisia ja jotenkin harmittoman huolettomia. Ongelmat ovat kuitenkin käsityskyvyn rajoissa ratkaistavissa ja ratkotaankin.

Kirjoissa on kieltämättä positiivinen pohjavire tällainen tyttöjen "pertsakilu" -henki, vaikka muutama poikakin on mukana  :)

Kari Hotakainen: Näytän hyvältä ilman paitaa

Kansi voisi esittää kaveria, joka näyttää hyvältä ilman paitaa

Kari Hotakaisen Näytän hyvältä ilman paitaa on 111 sivun mittainen novellikokoelma, jonka seitsemäntoista tarinaa porautuu nuorten kasvuympäristöön. Kokoelma on  julkaistu vuonna 2001. Novelleissa on se hyvä puoli, että huonoimmankin jutun lukeminen kestää vain vähän aikaa.

Kun kyse on Hotakaisesta, jutut eivät ole huonoja, jos nimittäin pitää Hotakaisen huumorista. Kyse on nuorten kirjasta, jonka on kirjoittanut aikuinen ja se näkyy sekä hyvänä että huonona, harvemmin tosin nuoret kirjoittavat nuorille :)

Rakenne on nuorille sopiva, lyhyitä hauskoja novelleja, välillä sivun mittainen ”koneella kirjoitettu runollinen tutkielma nuorista”, ja tyhjiä sivuja. Teoksen kertoja voi olla Pete eli Ilari Purontakanen, joissain on minäkertoja. Yhdistävä tekijä on slangi, pääosin viihdytään Korson ja Puistolan maisemissa. Novellin päähenkilö taitaa olla joka kerta poika, paitsi kerran isä. Nuorten ongelmia käsitelty huumorilla tai "huumorilla", tässä voi mennä sarkastisen ironian kyyniseen koukkuun.

Teos alkaa Ilari Purontakasen tylytyksellä. Hän on vaihtanut nimensä Peteksi. Ilarin se työns Parkanon roskikseen. Parkano onkin yks’ mesta Korson ja Puistolan lisäks’. Pete kertoo, että saatte 17 tarinaa  .. olla samanlainen selvin päin Suomessa, sitä ei Pyykkö ja se Kyttä-TV:n Pelli tajua.

Toosa- novelli tarinoi tv-riippuvaisesta nuoresta Latesta, 15 v Vantaan Korsosta, jolle säämimmi oli iskenyt silmää. Lea Saukkonen (meteorologi) ja säätiedotukset kiinnostavat hieman liikaa.

Koukussa Jusa diilaa kamaa: kahvia: irtokarkkeja: vanhuksia koukutetaan kahviin, eskarilaiset ovat  koukussa sokeriin, jäätelöön ja muroihin. Pertsa ja Kilu (Riikkilän?) ostavat puoli kiloa karkkia, lahjoo rehtorinkin asiat kun ovat aina neuvottelukysymyksiä. Aikansa tienattuaan pääsee katkaisuun, Nutipääjärven rannalle. Jusa rakastuu Janitaan, joka on koukussa Urpo Martikaiseen ..

Usein iltaisin menen peilin eteen ja katselen itseäni.  s.25 ”Silmät ovat siniset, toinen tosin musta, koska Late ei lainannut tyttöystäväänsä” …Nuori on kokonaisuus, jossa 20 muuttujaa, ikä sukupuoli, asuinpaikka, koulu … vanhemmat, isä- ja äitipuolet eli tokahimasysteemit  s25-26..Kertoja sanoo näyttävänsä hyvältä ilman paitaa.
Aina aamuisin. Aina aamuisin, kun minulla ei ole muuta tekemistä niin totean, ”näytän hyvältä ilman paitaa” (s.107). .. Aikuiset ei osaa vanheta tyylikkäästi, korvis killuun, poninhäntä,  yrittävät miellyttää nuoria.  Toivon, että vanhana naavakorvana voin sanoa, että ”näytän hyvältä ilman nuoruutta” s.110
Helsingin juhlaviikot mentiin Peran kanssa keskustaan putsaavat aikuisia, ja ovat kuumina, kun joiltain saa rahat liian helposti, ei tarvii rehkii niiden eteen…
Elokuun yössä Urpo piipittää. Vellu on taajamatyöläinen, joka kerää tavaroita ja rahaa urpoilta, jotka notkuvat, on sitä mieltä, että keskiluokan täytyy käyttää taksia. Vellu harrastaa myös sukututkimusta.
Keski-Euroopan mäkiviikko Kun mä olin neljä putosin likakaivoon, ja kerronta jatkuu, jonnekin aina pudotaan. …
Kouvolan maatalousnäyttelyssä käydään, silitetään lehmää. Kertoja kuvittelee … lue itse!
Suomen etäisät värikuvina kertoo Kalen, Pirin, Pertsan ja Kilun isät elää yksin, syövät väärin avioeroisien asuvan Parkanossa ja kasvavat erilleen,  lasten tapaamista esim. hotellissa, kun äidit asuvat yksikseen. ”Nuorten pitäisi olla järjissään, kun vanhemmat ei ole” (s.53). Tämä minusta oli hauska novelli, ja hieman surullinen.

Huumeeton elämä kertoo malliperheen seesteisestä elämästä, joka on liian seesteistä kaikkine valistuksineen.
Löytö. Poika löytää ”äidin” Keskuspuistossa. Molemmat ovat rapajuoppoja. Mirja on merkonomi joutunut työttömäksi. Perustevat kioskin Pohjois-Haagaan  ..s 64 ”ainoa ero entiseen on, ettemme käytä alkoholia, vaan myymme sitä
Vanhuus. Mä haluisin olla erilainen nuori, en nössönnössö (s.69), muut ovat  nuorin isä, Jyrkkis on narkkis (s.70) .. muutti elämäntavat, kuoli, taivaseen, juttelee kimmojen kanssa.
Catch and release. Tässä isä vie pojan Lapin matkalle, … lue itse mitä, henkilökohtaisesti en pitänyt, tässä käännettiin roolit sekaisin?
Mikään ei ole niin likaista kuin mielikuvitus. Radanvarret spreijataan.. Sitten öisin maalatut talot, jotta Jaren faijan puhdistusfirma sais duunia ja pysytään poissa kaduilta. Kyynistä!
Minkä kanssa vietän loppuelämäni. Kertojalla tulee näppylä, joka kasvaa isoihin mittoihin. Sitä voi kiittää, että tuntee erilaisuuden.
Pizzeria 2037. Uussuomalaiset pyörittävät pizzeriaa, pizzoja 35:lla ei vaihtoehdolla, ja ongelmia tulee, kun ottavat eiralaisia valkoisia töihin. Uussuomalaisilta vaaditaan loputonta ymmärrystä kalpeille helsinkiläisille. Tämä oli hyvä novelli, ajatus oli minusta suvaitsevaisuutta lisäävä.
Mitä meidän pitäisi tehdä ton Mikan suhteen Mika on ollut kriminaali jo pennusta. Päiväkodissa pölli jo kura-asuja, .., nyt työllistää poliisit, sossut… jutun juju on siinä, että kysyjä on Mikan faija :).

Suositan lukemista ja saanut aikoinaan Topelius-palkinnonkin, eli hyvä nuorten kirja, ja sopii aikuisellekin.

 Näytän hyvältä ilman paitaa  puolustaa nuoria ja isiä omassa sarkastisessa salakaavussaan. Yksitoista yllätystä lähiön luusereista. Sivistynyt Hotakainen viljelee sarkasmiaan, kuin konsanaan talonpoika vainioillaan leipäviljaa. Hotakainen lappaa lähiön luuserien laumasta luomulannoitteet lätinöilleen.

Ei huonoin kirja :)

Kirkon piru, Mikael Niemi sekä Populäärimusiikkia Vittulanjänkältä

Postaus voi sisältää juonipaljastuksia Kirkon pirusta ja Populäärimusiikkia Vittulanjänkältä.

Kirjan tapahtumapaikka: Pajala, Pohjois-Ruotsi
Päähenkilö Matti Vanhakoski, Pajalasta 7-luokkalainen
Muita henkilöitä on Hirvi, historian opettaja, Malin Matin tyttöystävä, Billy, Otso.

Tässä kirjassa näen yhtymäkohtia Timo Parvela Tuliterän ja Paverin Suden veljen kanssa, koska tässäkin on koululaisen/nuoren maailma ja maaginen maailma.

Tapahtumat alkavat vyöryä koulun kirkkokäynnistä, ja ne etenevät kohti Jupukkavuoren "taistelua".

Jos pitää huimista jutuista, voi pitää tästäkin. Ehkä hieman liian pitkälle maagiseen maailmaan mennään ..

Kyse on suomalaistaustaisuudesta ja suomenkielestä, tähän kannattaa ehkä panostaa kirjakuulustelussa. Päähenkilö Matti Vanhakoski on suomensukuinen. Otso on karhu, joka syntyy Matti Vanhakosken talossa. Gammelfors on ruotsinnettu Vanhakoskesta ..

Tapahtumat nivotuvat yhteen. Siinä on kuolema ulkomailla, kirkossa oleva piru, opettaja Hirven kuolema, uuden opettajan Billyn outo käytös ja Jupukkavuoren karkelot.

Ei koulun lukukirjaksi ihan huono, mutta kyllä aika outoa sattuu kirjassa.

Tapahtumapaikka: Pajala, Ruotsissa, nykyaika
Juoni: Kirkossa alussa piru, siitä tapahtumat menevät Jupukkavuorelle
Teema: Suomalaisuuden voima? Juuret kannattaa tunnistaa ja tunnustaa.
Jatko: tähän voi tulla jatko-osa, koska tarina voisi hyvin jatkua.

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulanjänkältä lyhyesti.
Kirjaan tähän tämän teoksen. Kirjassa on 267 sivua, ja kertoo päähenkilön (Matti, nimeä ei kyllä minusta mainita muuta kuin takakansitekstissä, kerro jos löydät) silmin Pajalan Vittulan tai Vittulanjänkän tarinan.

Kirjan miljöö on siis Pohjois-Ruotsista Torniojokilaaksosta, ja kertoo meän kieltä puhuvien kyläläisten elämästä.

Juoni ja teema: Kasvutarina, jossa kertojan kanssa varttuu Niila lestadiolaislapsi. Tarina painottuu lapsuuteen ja nuoruuteen ja sukujuhliinkin: Niilan kodin ja isoäidin hautajaisten kuvaukseen ja perinnönjakoon, kertojan sedän häihin, isoisän syntymäpäiväjuhliin ja niiden rajuun viettoon ja poikien touhuihin ilmakiväärisodista ja rotan tapoista, tulipaloista eli aitoa ja lämmintä nuoruuden kuvausta.

Hautajaisissa sukulaispojat tuovat Beatlesin vinyylin Niilalle, jonka seurauksena pop-musiikki astuu kuvioon. Tätä bändihommaa on kyllä aika vähän, ja suurin ansio on Pajalan miljöön kuvauksella, ja vaikka ankeutta on, se on kuvattu minusta saarnaamatta, syyllistämättä, mutta sellaisessa muodossa, että välillä hymyilyttää.

Kertomus on hyvä, luvut ovat lyhyitä, ja alussa ja lopussa on terävää ironiaa, ja annetaan mielikuvituksen laukata, ehkä liikaakin. Tilannetta kehitellään ja usein siitä muodostuu joko absurdi tai yliluonnollinen. Toisaalta päähenkilö ehkä pystyy kokemaan näitä, joskin joskus on humalassa, kuumeessa, ...

Hieman samoja teemoja siis kuin Kirkon pirussa, esim. Ryssi-Jussi -juttua en juuri ymmärtänyt. Pajalan Jupukkavuorikin mainitaan. Pidin tästä kirjasta enemmän kuin Kirkon pirusta, vaikka osin samoja aineksia on käytetty. Tässä päähenkilö muistelee opettajana lapsuuttaan ja nuoruuttaan Pajalassa. Paljon on huomioita etelän "vallasta", vähättelystä, uskovaisuudesta ja monesta muusta teemasta. Vittulan nimi tulee paikasta, ja se tulee paljosta lapsiluvusta, joskin Pajalan pojat ja pimut lähtevät etelään ja tulevat haudattaviksi pohjoiseen. Tämän V-sanahan on Kirkon pirun lopussakin, eli voimasana, vaikka suomessa on enää välimerkki (jonkun mielestä v-sana on  enää piste tai pilkku puhekielssä virkkeen tai lauseiden välissä. esim. miss on mun juttu vttu heitä huge vttu mennään stadikalle vttu)

Hyvä kirja, josta "näyte"
 s.227 "Yhtä lailla perverssiä joukkoa ovat torniojokilaaksolaiset talonrakentajat. Syrjäänvetäytyvät miehet, keskustelutilanteissa poissaolevat, levottomat   ... vasta kun saavat vasaran käteensä, he muuttuvat tavallisiksi ihmisiksi, silloin he saattavat puhua vaimolleen ystävälliseen sävyyn suupielet nauloja täynnä.  ... Suunnilleen siinä vaiheessa, kun rakennuslautakunta alkaa olla sitä mieltä, että tontti on rakennettu täyteen. Ja silloin miehen käytös alkaa muuttua hallitsemattomaksi ..." tällaista kuvailua on noin 1,5 sivua ja minusta kiinnostavaa, vaikka tästä lainauksesta sitä ei ehkä näe.

Teoksen nimi on ehkä hieman harhaanjohtava, mutta paremman keksiminenkin olisi ollut vaikeaa.
-
Ensimmäsen Niemen kirja oli kirjaston, toisen ostin pokkarina.

Tuija Lehtinen: Siivet varpaiden välissä




Tuija Lehtinen: Siivet varpaiden välissä, Otava 1989, kolmas painos 2011,  sivumäärä 237.

Päähenkilöt: Tinni eli Timo Apila, 16-vuotias poika, Riitta-äiti, Signe-täti, Putte, Boss (=Martti), Muska, Kymmenottelija, Ella, Mauri Mykkänen äidin "poikakaveri", Kristiina (Maurin veljen tytär, Tinnin ikäinen), sekalaista jengiä kuten Tikua ja Takua, Vippiä ja muuta viipeltäjää.
Tapahtumapaikka: ensin maaseutu ja sitten Vantaa, lopussa Kainuu.
Teema: Kasvaminen, selviäminen ja nuoruuden kipeys. Siivet varpaiden välissä on keskeinen. Tinni luulee, ettei selviydy ja että hänellä on siivet varpaiden välissä. Hän kuitenkin räpiköi, mutta selviytyy. Kaikki muut eivät selviydy. Signe-täti antaa Tinnille aikuisen mallin, ja se myös kantaa sekä Tinniä että myös äitiä, vaikka Signe kuolee, aivan loppuun asti Signe on Tinnin ajatuksissa mukana.

----Juonipaljastuksia---
Tinni on avioton lapsi. Tinnin äiti on tarjoilija, jolla on ollut suhde hotelliasiakkaan kanssa. Tinni ja äiti asuivat  Signe-tädin luona. Signe on Tinnin isoäidin sisko. Tinni tuntee syntyneensä siivet varpaiden välissä, huonoissa merkeissä.
Signe on naimaton ompelija ja elättää perhettä, mutta halvaantuu ja kuolee. Tinni ja äiti muuttavat Signen perinnön turvin maalta Vantaalle kerrostalon yhdeksänteen kerrokseen Tinnin rippijuhlien jälkeen. Lähiössä on jengi, jonka johtaja on Boss, ja jota Tinni katselee aluksi kauempaa, mutta pian ostarilla lähempääkin. Koulukavereista Ella eli Juha "Ella" Eronen asuu lähimpänä. Tinni kuvaa kaveria repalesilmäksi, Ella on sympaattinen kaveri, mutta hajalla. Ostariporukassa on mukana Bossin lisäksi, kymmenottelija, joka havittelee Muskaa Bossin siskoa. Kymmenottelija on väkivaltainen ja hakkaa Tinnin. Tinnin äiti löytää eronneen Ladallaan ajavan 38-vuotiaan eronneen Mauri Mykkäsen, jonka kanssa seurustelee. Tinni on ihastunut Muskaan. Mutta Tinni seurustelee korvikkeeksi Sarin kanssa. Sari on asiallinen tyttö, mutta Tinni jättää hänet ja tapailee myöhemmin Muskaa. Suhde ja 'sekin' tapahtuu Muskan ehdoilla. Muskalla on koira Leo, ja Tinnillä on kilpikonna Iines. Muskalla on myös A.Kivi ja tapa antaa korviksia. Ella on Tinnin kaveri. Hän seurustelee Eeva-Liisan kanssa, mutta Ella on outo, ja jää yksin, Eeva-Liisa jättää. Ellalla on kummia matkoja milloin Moskovaan milloin Tukholmaan. Boss on jättänyt Piritan. Boss antaa Tinnille korvakorun.

Maalta tuttu Putte pyörähtää Vantaallekin, joskaan ei Tinni Puten kanssa sillä lailla seurustele. Putte hakataan. Hakkaajana on kymmenottelija, karski amiskaveri, sen sijaan Boss on erilainen kuin päältä näyttää, onkohan kiinnostunut tyttöystävästään Piritasta lainkaan? Miksi antaa korviksen Tinnille, ja kuka oli Mikki, jolla korvis oli. Bossin ja Kymmenottelijan "suuntautumisesta" vihjaillaan. Boss kutsuu Tinninkin lumileirille, mutta Muska kertoo, että Boss pitää pojista. Boss lähtee lopussa Ruotsiin. Ella se sijaan lähtee lentoon melkein, eli hyppää parvekkeelta ja kuolee ...

Monessa kohtaa Tinni ajattelee Signen opetusten kautta. Äitinsä on luuseri. Äiti tarjoilee ravintolassa (kunniallinen ammatti), mutta ottaa kotona napanderia ja vetää röökiä, mutta Signen opetukset ovat äidinkin takaraivossa, ja ehkä saa elämänhallinnan rekkamies Maurin kainalossa. Tinni on landelta ja sinne poistuu, Mauri vie uusioperheensä Kainuuseen.

Kirja hiihtää näitä tuttuja nuorten kirjojen latuja: äidillä on kaupungissa uusi poikaystävä, maalla ei ollut. Nuoriso tappelee kaduilla, uusien ja vanhojen seurustelusuhteiden takia tulee turpaan, päihteitä käytellään, ja loppuhuipentumana porukkaa on entistä vähemmän, koska parvekkeelta hypitään alas. Kirjassa on aivan liikaa henkilöitä, tapahtumia ja ankeutta. Kirjan teksti kosiskelee nuoria slangilla ja koviksilla, Tinnillä menee lujaa ja muilla lujempaa. Minusta slangi ei ihan väänny, tupakat, päihteet ja ysiluokkalaisten kaljanvedot lähinnä tympivät, Muskan ja Tinnin suhde oli minusta epärealistinen. Minusta kirjan asenteet eivät ole nykypäivää, enkä usko että olivat edes vuonna 1989 mitenkään realistisia. Minusta tämä ei ole Vantaata, jossa asuin silloin, tosin en ollut ysiluokalla. Tämä on teennäinen teinitarina, johon on ympätty kaikki mahdolliset kliseet, minusta tälle kirjalle pitäisi asettaa jopa ikäraja K16.

Kirjan teemaankin saatiin liian varhaisessa vaiheessa selvitys, tämä juttu sanotaan ainakin kolme kertaa, joten Tuija Lehtinen taitaa ainakin toiston voiman, jos on siivet varpaiden välissä eipä lennä pitkälle...

Tästä kirjasta en syttynyt, mutta yläkoulukategoriassa siinä keskivälissä -ei paras,  ei huonoin -, toisaalta kyllä joku kehui kirjaa hyväksikin, mahtoiko olla itse lukenut? Tuskin.

*****
Lainaus s.47
"Olkkari, joka oli mutsin makkari samalla, oli sen kotona ollessa täynnä tupakansavua. Vaikka mä joskus poltin itekin, niin liika oli liikaa"
Tästä selviää, että Tinni on minäkertoja. Äiti ei ole kovinkaan tiukka kasvattaja, ja polttaa kotona. Aiemmin Tinni on pyytänyt päästä itsepuolustuskurssille. Äidin mielestä se on tarpeetonta, sillä ei pidä mennä Espalle yöllä. Vantaan lähiössä asuneena ja myös Espalla yöllä kävelleenä turpaan saanti on yhtä todennäköistä lähiössä kuin Espallakin. Minusta Vantaasta ei annettu superhyvää kuvaa, minusta Vantaa, vaikka muutin sieltä pois, on ok-mesta. Vantaan Koivukylässä asuin kerrostalossa sen ylimmässä kerroksessa (muistaakseni 13. kerros), mutta parveketta ei onneksi ollut, mutta hyvät näköalat sieltä oli Keravan suuntaan, ja joskus oli hissi ja käytävän valot rikki. Ellan tyttökaveri Eeva-Liisa on "prinsessa", joka asuu Kauniaisissa.

Katsoin netistä Tuija Lehtinen on syntynyt 1954, eli ollut 35-vuotias, kun julkaissut tämän, joka on neljäs nuorten romaaninsa, muuten Lehtinen on ollut todella tuottelias. Vaikka Tuija Lehtinen on syntynyt Helsingissä ja asuu Espoossa, hän on kirjoittanut Kuopiossa ylioppilaaksi, ja opiskellut Oulussa ja kirjoittaa Vantaasta.

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Aino Kontula: Ei eläinkokeita, käyttäkää mopoja! Oppilaan päiväkirja


Aino Kontula: Ei eläinkokeita, käyttäkää mopoja! Oppilaan päiväkirja, Ajatus kirjat 2007, sivumäärä 222. 

Luin Aino Kontulan kirjan  Ei eläinkokeita, käyttäkää mopoja! Oppilaan päiväkirja. Kontula on raisiolaisen emeritiusopettaja. Teos oli helppolukuinen,  mielestäni sangen sarkastinen, mutta asiallinen ja aika koskettavakin, sopii luettavaksi yläkoulun aloittaville ja heidän vanhemmilleen.

Teos on siis oppilaan päiväkirja seiskaluokasta eli mopovuodesta. 

Päähenkilö on arka ja sympaattinen Niko Nyyssönen, joka on kiltti luuseri, hän on 145 cm pitkä ja painaa 40 kg ja häntä haukutaan pätkäksi, hukkaputkeksi ja klonkuksi, koska ontuu. jolla on kovis-isoveli Robert. Katkeroitunut yksinhuoltajaäiti naukkailee eikä anna lapsia tapaamisiin isälle. Äiti juhlii, Robert rötöstelee ja Niko joutuu selviytymään yksin. Naapurissa asuu rouvat Kirkunen ja Kurkanen. Niko käy isoa yläkoulua ”Tyrannosaurusta”. 

Lauseet ovat lyhyitä, ajatukset iskevät perille.

Tapahtuma-aika
Elokuusta 2000 - elokuuhun 2001, tämä ilmenee siitä että on elokuussa 2000 upposi Kursk sukellusvene, syyskuussa pidettiin Sydneyn olympiakisat, jossa Arsi Harju nappasi kultaa kuulantyönnössä tuloksella 21,29, Häkkinen jää toiseksi F1-sarjassa, Lahdessa hiihdon MM-kisoissa 2001 on Hemohes-käryt.

Juoni
Kerronta alkaa prologilla yläasteesta Tyrannosauruksesta, jonne Niko Nyyssönen menee ja päätyy 7 i-luokalle. Päiväkirjan omaisesti tarkastellaan koko lukuvuosi ja epilogissa Niko, joka selviää, aloittaa kasiluokkaa. Seiska-luokka on tuskien taivalta. Kotona äiti juopottelee, Robert rötöstelee, joten Niko ei saa edes syötävää. Alakerran rouvat tuovat ruokaa ja Niko syö koulussa. Hän on koulukiusattu, ja ainoa kaveri on satakiloinen maahanmuuttaja "Kepappi", joka on asiallinen kaveri. Koulua käydään, on kokeita, sählätään. Nikoa kiusataan ja Kepappia nimitellään. Äiti alkaa käydä risteilyillä ja pubissa. Isä saa tapaamisoikeuden, jota äiti yrittää vesittää. Kevät ei ole onnellinen. Rötöstelevä Robert pakenee autolla poliiseja ja joutuu teholle. Äiti joutuu hoitoon. Koulua yritetään polttaa. Eräs oppilas joutuu Pohjanmaalla, eräällä on syöpä. 
Kirjan päätös antaa myös toivoa, Nikon isä tulee kotiin kokkailemaan ja lupaa hoitaa Nikon jalankin kuntoon. Kasvanut Niko on valmis aloittamaan kasin.

Kännykät tuntuivat jo silloin olevan ongelma. Lainaus sivulta.22 "Luokanvalvoja Kurki takavarikoi Riina Rinzu Mäen kännykän päivähoitoon, koska Rinzu oli yrittänyt soittaa oppitunnilla Tiina Tinzu Vuorelle, joka istui hänen vieressään". Asiaan palataan sivulla 94: "Rinzu ja Tinzu eivät ehtineet kouluun ... seisoskelivat kauppaoppilaitoksen kulmalla  ... molemmat puhuivat innokkaasti kännykkään. Toisilleen?"


Henkilöt
Perhe ja naapurit
Niko Nyyssönen, 145 senttinen selviytyjä
Robert Nyyssönen pikku rikollinen ja luuseri, hänelle valitettavasti käy huonosti.
Rouva Nyyssönen, hermoheikko, viinaa naukkaileva äiti, joutuu hoitoon. Kehuskelee sairaudella 3098X:llä, katsoin, että se on traumaperäinen stressihäiriö.
Isä Matti Nyyssönen, ottaa vastuun
Rouva Kirkunen ja Kurkanen, naapureja.
Koulun henkilökuntaa, sukunimet ovat "lintuja":
Lehtori Kurki 7i:n luokanvalvoja, rehtori Haukka, biologian lehtori Ilves, lehtorit Hyyppä, Räyskä (=iso tiira), Teeri ja Sipi, joka opettaa uskontoa sekä Kalle Sorsa, opo Kuikka ja voimistelun opettaja Rastas.

7i:n oppilaita (i:tä haukutaan imbesilleiksi)
Marko Mörgö Lahtinen, kouluhaluton lintsari.
Nita Missi Hohtamo, haluaa hiusmalliksi, sairastuu ehkä leukemiaan ja päätyy sairaalaan.
Riina Rinzu Mäki, luokan "pissis"
Tiina Tinzu Vuori, luokan toinen pissis
Sirja Zimuli Saarinen, kuutamolla "näkee harhoja", yrittää polttaa koulun.
Jussi Muussi Järvi
Johanna Pilleri Peltonen, pummaa opettajilta buranaa, joutuu  Pohjanmaalle.
Metsämarja Manzikka Aho, luokan priimus, äo 141 tähtäin Harvard.
Mikko Ylömummo Aaltonen, jääkiekkoilija, tavoite NHL
Aki Anaali Haapa, on aloitteleva muusikko
Kai Kaakeli Koivu, on edellisen bändikaveri
Aleksi Axu Saari, kumma kaveri, ihmeellistä vessakäytöstä
Aleksi Rolexi Kari, luokan rikkain kaveri, käy Karibialla, Luxorissa, Floridassa ja Thaimaassa, on silti luokan toiseksi paras.
Elina Elza Puro, on suurimman osan vapaa-ajastaa hevostalleilla
Zdravko Zdradzick, luokkatoverit haukkuvat Kepapiksi, asiallinen kaveri, joka on Niko Nyyssösen ainoa koulukaveri.

Niko kerää listaa asioista, joita ei tiedä, tietämättömyyslistassa on asioita 21:een asti, numero 18 on kahteen kertaan eli Hovi ja Impulssin siirto. Muita ovat järjestyksessä: Ekosysteemi, sadisti, kasvien hengitys, ruska, Aleksis Kivi ja hänen tuotantonsa, seurustelu toisen sukupuolen kanssa, sen asenne, isän tapaamisen malli, Päätalo ja Pahkasika (Kalle Päätalo kuoli vuonna 2000 ja Pahkasika päätettiin lopettaa), lippuamiraali, proosa, harkinta-aika, portaali, opettajan kannustuslisä, hemohessi, mobiilisisältö, hovi, impulssin siirto, Omertan laki, pykäläpankki, sekä Gaussin käyrät.

Kirja oli minusta suhteellisen realistinen, mutta yhdellä luokalla ei ehkä tapahdu näin paljoa vuoden aikana, koulussa ehkä. Loppuratkaisut olivat minusta liian dramaattisia.

***
Aino Kontulan (s. 1941) teoksesta Rexi on homo ja opettajat on hullui! olen blogannut TÄÄLLÄ. Siinä on sama idea tarkastella yhtä kouluvuotta, siinä näkökulma on opettajan.

Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut

Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut, And Then Were None, Wsoy,  suomentanut Helka Varho, sivumäärä on 299

Agatha Christien Eikä yksikään pelastunut on hänen parhaita dekkareitaan ja nimi kertoo loppuratkaisusta liikaa.

Henkilöinä ovat  herra ja rouva Rogers, Vera Claythorne, tuomari Wargrave, Philip Lombard, neiti Emily Brent, kenraali Macarthur, tohtori Armstrong, herra Marston ja Blore. Heidät kaikki on houkuteltu kirjein autiolle saarelle miljönäärin huvilaan. Herra Owen eli U.N.OWEN, joka on kutsuja mutta "loistaa" poissaolollaan, mutta kontrolloi tilannetta, on sen herra. U. N. Owen on äänneasultaan un known eli tuntematon.

Paikka on suljettu saari, joten henkilöitä ei saarelta poistu eikä sinne lisää tule.

Kirjan kertoja on kaikkitietävä.

Tapahtuma-aika on 1930-luvun Englanti.

Teos on varsin melodramaattinen, ja murhaaja pitää pihdeissään koko porukkaa. Koska henkilöt ovat vieraita toisilleen ja jokaisella on omat salaisuutensa murhaaja napsii yhden kerrallaan, siinä järjestyksessä, kuinka paha rikos hänen mielestään  on. Kaikki on siis suunniteltu. Suunnitelma menee "sotilaspoikarunon" mukaan. Rogersit tarjoilevat ruokailut ja pian syytökset läsnäolijoille soitetaan levysoittimella. He kaikki ovat julistuksen mukaan syyllisiä jonkun kuolemaan.

Lastenloru "sotilaspojista" esitetään luvussa 2, jossa ensimmäinen säkeistö.
Kävi kymmenen sotilaspoikaa yhdessä pöytähän
vaan yksi ruokaan tukehtui, on jäljellä yhdeksän

Luvun neljä lopussa Anthony Marston tukehtuu ruokaansa, tai siis myrkytetään, hän on ensimmäinen uhri, ja yksi nukke kymmenestä katoaa.

Viimeisen säkeen jälkeen
Vaan yksi pieni sotilaspoika ei kestänyt yksinään

Tapahtuu välintilipäätös, mutta loppuratkaisu on Agatha Christien tuotannossa poikkeava: tunnustus. Poikkeavaa on myös se, että kirjassa ei ole salapoliisia, eikä poliisia, ei siis Hercule Poirotia eikä neiti Marplea, mutta arvoitus selviää lukijalle.


Kirjaa on Suomessa kahdella nimellä, toinen nimi on Kymmenen pientä neeke?ipoikaa Ten Little Ni??ers. Loru kertoo juuri neeke?ipojista ja tapahtumapaikka on Neeke?isaari, lisäksi huvilassa on mustia nukkeja. Uusimmassa käännöksessä puhutaan sotilaspojista.

Vanha kansi kertoo, mistä lorussa on ollut kyse, minusta varsin mauton nimi ja kuva. Uuteen painokseen runo ja kuvat ovat siis siivottu. Tässä uusimman painoksen kuva



***
Älä lue juonipaljastusten pelossa, mutta luettuasi kirjan voit analysoida tätä esseessä, en suoraan paljasta tässä ratkaisua enkä syyllisen nimeä eikä sinunkaan tarvitse.
Jos olet lukenut kirjan ja tiedät "syyllisen" ja loppuratkaisun, tee seuraava juttu
1. Lue henkilöiden esittelyt uudestaan. Katso kuka on allekirjoittanut kenenkin kutsukirjeet, eli kenellä on U.N.O kenellä UN Owen, kenellä jotakin muuta. Tässä on ero.
2. Vertaa ihmisten tietoja saaresta, kenellä on parhaat tiedot saaresta, ja sen mahdollisesta omistajasta. Tässä on merkitsevä ero.
3. Vertaa ihmisten esittelyjärjestystä. Kuka esitellään ensin?
4. Mieti ihmisten ammatteja. Tässä on ero.
5. Lue "syyllisen" esittely alkuluvusta. Huijaako Agatha Christie? Minusta ei. Teksti on aseteltu niin, että syyllinen katselee kirjettään, miettii saarta, mutta kerrontatyyli on ovela.
6. Motiivi on mielenvikaisuus, mutta näkyykö se sinusta henkilön esittelyssä? Mieti, toteutuuko tässä kuitenkin oikeus? Voiko se toteutua näin? Tunnustuksessa mielenvikaisuus minusta näkyy.
7.  Teoksesta on tehty useita filmejä, joista yhden olen nähnyt, siinä juonta on jalostettu niin, että kirjan loppuratkaisu muuttuu "onnellisemmaksi", ja otsikon nimi ei siis siihen päde. Itse olisin pitänyt enemmän toisenlaisesta ratkaisusta. Näytelmä versiossakin kaksi "uhria" liittoutuu ja lopussa menevät naimisiin.
8. Lopun tunnustus tuli siis pullopostina. Tapahtumaa selitetään viisitoista lopun sivua. Viisitoista sivua vinksahtaneen vesselin valitusta ja valistusta. Loogisempaa olisi ollut postittaa kirje etukäteen tai tehdä muunlainen järjestely, pullonpostin löytyminen on minusta sattumaa, pullo olisi voinut hajota, tunnustus liota olemattomiin. Syyllinen avaa rikoksensa täysin ja allekirjoittaa kirjeensä. Lapsuudessa ja nuoruudessa olisi kannattanut hankkia harrastuksia tai kavereita. Samaten kirja kannattaa lukea, eikä vain kirjan loppua, joka avaa rikoksen, ja allekirjoituksesta näkee syyllisen.
*****
Agatha Christie (1890 - 1976) oli varsin tyytyväinen tähän kirjaansa. Sen kirjoittaminen oli hänelle haaste. Vaikeus on siinä, miten saa ylläpidettyä jännitteen ja lukijoiden mielenkiinnon.


Joulukuussa 2016 näytetään neliosainen MTV3:ssa, sarjan avausosa oli varsin hyytävä tunnelmaltaan. Olisi hienoa, jos loppuratkaisu olisi näytelmän mukainen. Sarja on katsottavissa Katsomossa. Lasten päälle ajanut Marston kuolee syanidiin, sitten miehensä murhan salannut rouva Rogers lääkitään kuoliaaksi, vaimonsa rakastajan ampunut kenraali MacArthur ammutaan. Porukka alkaa muodostua vainoharhaiseksi kun Rogers kuolee ja sitten Emily Brent on nukahtanut ikiuneen.

Lääkäri Armstrong puhuu tuomari Wargraven kanssa, hän on ollut katsomassa hirttäjäisiä. Lombard ja Claythorne tekevät sinun kaupat ja melkein muutakin. Poliisia Blorea sanotaan kyyläksi. Tästä viisikosta löytyy syyllinen.

Nyt on niin vähän porukkaa, että kaikilla on pinna kireällä. Lombard ja Vera ovat lyöneet hynttyynsä yhteen. Poliisi ja lääkäri ovat yhdessä. Murhaaja napsii seuraavaksi Armstrongin  ... loppu on huono, lopulta murhaaja elvistelee Veralle. Elokuvaversiossa Lombard ja Vera liittoutuvat, tässä ei riittänyt Veran maltti.

Kaikkiin Agatha Christien dekkareihin löytyy linkit Vanha Hyvä aikani bloggauksen lopusta.

Ilmari Kianto: Punainen viiva


Punainen viiva on Ilmari Kiannon vuonna 1909 julkaisema teos, joka kertoo Suomen ensimmäisistä eduskuntavaaleista,  ajasta ennen ja jälkeen vaalien.

Päähenkilö Topi Romppanen asuu Kainuussa lähellä rajaa Korpiloukossa, joka on mökki missä palaa päre ja on russakoista alkaen kotieläimiä: koira Jysky, Ranstakka kissa, lampaita sekä Ämmikki-lehmä ja mulli, lehmä- ja karhuasiasta bloggasin tänne.

Topi lienee oikeammin Tobias on nainut vaimokseen Retriikka Juntusen, ja heillä on viisi lasta Sakeus, Sylvesteri, Peata Parpara (lukee näin, luulen että oikeasti Beata Barbara tässä Kiannon tekstissä on jotain kummaa murretta, jota nyt sadan vuoden kuluttua ei puhuta), Iita Linta Maria sekä Pirjeri (olisikohan tämä Birger?)

Kiannolla on kummallista kieltä, vastentahtoista ja minusta vastenmielistä ja kummia sanontoja "vaimo haaksi, vaimo hauta", en edes ymmärrä, sivistys siis pätkii, seuraavan joka on myös kirjassa ymmärrän, tai en siis kokonaan "Akaton mies ... kuin hännätön susi"

Topi käy suutari Raappanan mökissä ja voi kauhistus siellä puhutaan politiikkaa ja luetaan sanomalehteä ja pyydetään saapumaan sosialidemokraattien perustavaan kokoukseen ... kokouksessa miehet puhuvat ja Kianto tarkastelee kokouksen ajan Romppasen kotona, kun russakat pitävät omaa kokoustaan, minun huumorintaju ei ymmärrä tätä vertausta. Muutenkin liian osoitteleva teos minusta. Esimerkiksi suutarin mökissä ei laulettu virsiä vaan "intteri naalia" Perustavan kokouksen jälkeen kahvia tuodaan, sitten juodaan ja köyhälistö haaveili liikaa, into koskettaa renkiä ja piikaa .., esimerkiksi yhdeksännen luvun alussa lukee seuraavasti "jospa nuo käräjäin käkkyrähäntäiset parakraahvit ja lain paksut puustaavit hyvinkin ruvennevat suojaamaan köyhänkin selkänahkaa eikä ainoastaan varakkaan ihramahaa?"  Vaaliasetelma kärjistää kylän suhteita. Kianto kirjaa vaali-ilmoituksen lukuisilla kirjoitusvirheillä ... "puhuu sosialitemokrati Puoluven lähetä Mä akitaa Tori to-veri Puntarpää".

Topi aikoo vetää äänestyksessä punaisen viivan, ja mitä siitä sitten seuraakaan, en tiedä, minkä viivan Riika hänen vaimonsa toinen päähenkilö vetää, mutta seuraukset tulevat koko perheelle. Sairautta, lapsiakin kuolee ja .. juoni on siis varsin yksinkertainen ei tarvitse analyysia. Eläinten puhe minusta vain tehokeino. Eläinkuva voi olla yhden kirjaesseen aihe.

Historiasta tiedämme, että Suomi oli Uuden-Seelannin jälkeen ensimmäisiä maita, joissa naiset saivat äänioikeuden, tämä tapahtui 1906 ja vaalit olivat 1907, vaikka Suomi oli Venäjän suurruhtinaskunta. Ikäraja äänestykseen taisi olla 24 vuotta.
Sosialidemokrattien voitto kirjassa aikaansaa toiveita "Maat uudestaan jaetaan! Köyhäin verot poistetaan! Vanhuuden eläkkeet varataan! ... Ylellisyys herroilta kielletään! ..." Tosi on, että toiveet olivat liian korkealla, ja kauan kesti ennenkuin tavoitteet saavutettiin. Sisällissota oli odottamassa hieman yli vuosikymmenen päässä.

Tapahtumapaikkana, miljöönä on Kainuun korvet, miljöö on siis 1900-luvun alun korpikainuu rajan pinnassa Suomen suuriruhtinaskunnassa. Kiannon kuvaus ei minusta kyllä ole mitään mukavaa luettavaa. Ensin on kurjaa ja sitten vielä kurjempaa, ja aivan lopussa sitten erikoiskurjaa ja porukkaa lakoaa kuka tautiin, kuka ilman punainen viiva rinnassa. Romppasten lisäksi Raappana monesti mainitaan, ja Kuppari-Kaisa on yksi henkilö. Tarinassa tarkasteltiin tapahtumia myös eläinten silmin, ja sekä Topi ja Riika näkivät unia.

Agitoijat siis käskivät "iänesttää" soli-sali-ratteja, niin köyhälistön kurjuus lakkaa, no se, että lakkaako, selviää lukemalla, ja jokaisen muunkin lukiolaisen lukulistassa lienee tämä teos, joten ei juonesta sitten sen enempää, netistä kyllä löytyy parempia analyysisivuja, oikeilla hakusanoilla. Käännekohta on minusta sosialistien voitto, sairaudet ... minusta ei monestakaan syystä uskottava, varsinkin kun Suomi oli Venäjän suuriruhtinaskunta ei siis itsenäinen, eli eduskunnalla ei kovinkaan suurta valtaa ollut.

Mutta mikä on mielestäsi kirjan opetus tai teema? 
Onko se kenties: et mitään ylitä, älä edes yritä? Vai punainen viiva, huonoin viiva? Vai onko kirja vain vaalien, agitoinnin ja elämänmenon ja uskomusten kuvausta, ja Kiannon muka-hienoa tekstiä? Vai onko teoksessa taso, jota Jokke ei ole saavuttanutkaan? 

Aina vaaleja edessä ja takana  ja agitoijia on medioissa, mutta eivät käy niinkään tuvissa vaan enemmän "somessa". Uskonto on tässäkin teoksessa kovin keskeisellä sijalla, jotenkin uskonto ja politiikka kilpailevat keskenään.


Niin ihmisten lisäksi karhu esittää kirjassa pääroolia sekä alussa että lopussa, sääli lehmän kannalta, karhu voisi pitäytyä villieläinten syömisessä. Samalla selviää kirjan aikajänne syksystä kevääseen eletään, joulu ja uusi vuosi välissä vietetään ja tietysti ne vaalit käydään.  Kuva on Yle-areenasta, jossa on filmi katsottavissa TÄÄLLÄ. Filmi on mustavalkoinen ja kestää 1,5 tuntia.
*****
Ilmari Kianto (1874 – 1970) on kuulu suomalainen kirjailija, joka vaihtoi sukunimensä 1906, aiempi sukunimi oli Calamnius. Punaisen viivan ohella hänet muistetaan teoksesta Ryysyrannan Jooseppi.