Jukka Viikilä: Taivaallinen vastaanotto

 

Jukka Viikilä: Taivaallinen vastaanotto, Otava 2021, sivumäärä 379.

Jukka Viikilän (s. 1973)  Taivaallinen vastaanotto toi hänelle toisen Finlandia-palkinnon vuonna 2021. Taivaallinen vastaanotto on hyvin erikoinen teos, joka kertoo kirjailija Jan Holmin uutukaisromaanin Taivaallisen vastaanoton taivaallisesta vastaanotosta ja romaani hänen käymästä sydänleikkauksesta. Kirjassa, joka on yhtä tekstipötköä, on pätkiä Holmin kirjasta Taivaallinen vastaanotto sikin sokin ja random-ihmisten kommentteja kirjasta, kirjoittamisesta, sairaala-asioita, lisäksi on asiaan kuulumattomia avautumisia. Jukka Viikilä kuvaa teostaan himmeliksi, mutta minusta se ei ole niin säännönmukainen vaan se on fragmentaarinen kommenttien ja tekstipätkien tarkasti sommiteltu sanasokkelo, johon minä ainakin eksyin.

Oikeastaan tuossa yläkappaleessa on kaikki olennainen kirjasta, mitä haluan lyhyessä oppimäärässä sanoa. Teosta on sen sekavuudesta huolimatta helppo lukea, ja kakofoniasta muodostuu valeharmonia, muttei synny punaista lankaa, mutta joitain teräviä huomioita lävistää lukijan tajunnan. Lukemisen minusta voi lopettaa keskenkin, kirja ei välitä mitään todellista, mutta siinä on jotain hyvin olennaista nykymaailman sirpaleisesta keskustelusta, taidepiirien hienoista mutta sisäisesti tyhjistä kirja-arvioista ja kulttuurimme ontosta tilasta.

Jukka Viikilän Taivaallinen vastaanotto on outouden manifesti, luvuton tekstipätkäkollaasi, siksi ja vain siksi Finlandiansa ansainnut.

Pidempi oppimäärä.

Taivaallinen vastaanotto ei ole siis romaani, se on minusta ylipitkä vitsi, joka osalle lukijoista  kääntyy myös itseään vastaan ja moni lopettaa kesken. Kirjan kommentoijista alkua hallitsee uber-kuski Rauno, joka on eläkkeelle jäänyt kaupunkiviraston johtaja, ja tietynlainen linkki Viikilän edelliseen Finlandia-voittajaan Akvarelleja Engelin kaupungista. Palstatilaa saavat jonkinnäköiset kirjoittajat Linnea, Mirva ja etenkin Minttu, joka luuhaa Kriittisessä korkeakoulussa, ja käyttää päihteitä, kuten moni muukin. Lisäksi panemisesta puhutaan ja aktin eritteitä eritellään. Myös sydänvioista puhutaan ja hiippaläpän leikkausta käsitellään. Jan Holmin leikkaa sydänkirurgi Mohamed Salah. (Samanniminen pelaaja pelaa Egyptin maajoukkueessa ja Liverpoolissa).

Minulla ei ole oikeastaan mitään järkevää sanottavaa kirjasta, joten tässä lopuksi lainauksia:

"Minttu: Ostin Tor-verkosta amfetamiinia, jotta voisin omistaa koko viikonlopun Kriittisen korkeakoulun tehtäville. Lähimmälle myyjälle sopi tapaaminen Ruttopuistossa. Sain kaupan päälle maistiaisen metaa ja yhden Viagran". s. 14, teksti jatkuu..  sivulle 25.

"Rauno: "Historiallisiin keskustoihin sijoittuvat rikostarinat eivät koskaan todella elä". s.49.

"Taivallinen vastaanotto ei jätä panoja kuvaamatta. Vaikka kaikki sen panot tapahtuvat muistoissa, muistaminen on  hysteerisen tarkkaa. Rakastajatar kehuu Jan Holmin XX:n  makua". s.95, ja  (XX =erite).

Kirjassa on muutama sivistävä kohta. 

Esimerkiksi Daniel Hale Williams (1856 - 1931) teki ensimmäisen sydänleikkauksen 1893. Williams oli afro-amerikkalainen.

Suomen kulttuurirahasto omistaa Huhtamäki Oy:n osakkeita paljon (koska Heikki ja Signe Huhtamäki tekivät osakelahjoituksen 1943), Huhtamäki myy paljon pakkauksia McDonaldsille. Kun kirjailija saa "rahaa" Suomen kulttuurirahastolta, niin mistä raha on tullut? (Toki Huhtamäki panostaa yhä enemmän biohajoaviin tuotteisiin).

Reijo Mäki: Sulhasmies

 

Reijo Mäki: Sulhasmies, Otava 2021, sivumäärä 350.

Sulhasmies on Reijo Mäen 32:s Vares-seikkailu ja 2000-luvulla jo 23:s. 

Vareksia olisi hyvä lukea samassa tahdissa kun niitä ilmestyy eli yksi vuodessa, sillä tavalla juonen samankaltainen kaava ei haittaa eivätkä alatyyliheitot harmita.

Sulhasmies tarkoittaa yllättäen Jussi Varesta, joka kosii yhden illan tuttavuuttaan Mantun grillillä saatuaan vosulta makkaraperunat. Käyntikortin mukaan Vares luulee naista account manageri Arjaksi. Polttareissa mukaan tarttuu leskirouva Anita "Andy" Qvist, jonka kanssa on myös herkkiä hetkiä. Kun Jussi on palauttamassa pudonnutta korvakorua, selviää, että Andy on kuollut, murhattu. Jussi pidätetään ja päästetään vapaaksi. Hän on poliisin pahnoilla uudestaan kun "Arja" oikealta nimeltään Elli Tiainen löytyy murhattuna Uittamolta. Arja eli Elli ei ole ollut account manageri vaan maksullinen nainen. Melkoinen soppa siis Jussilla edessä ...

Kirjassa revitään huumoria moottoripyöräjengi MotoFukkersista ja konnajengi Los Otroksesta.

Kiinnostavinta on Jussin selvittämä varastovarkaus.

Turun tienoilta mainitaan jumiin jäävä ...

...  Funikulaari ja 

Uittamon paviljonki sekä

Kaskentien Neste, joka oli ennen Kesoil ja sitä ennen muinoin Gulf.

Reijo Mäen Sulhasmiehen lukeminen oli kuin normiarki, kesti aikansa, mutta ei jättänyt oikeastaan mitään muistijälkeä.

Anni Kytömäki: Margarita

 

Anni Kytömäki: Margarita, Gummerus 2020, sivumäärä 645.

Anni Kytömäen (s.1980) kolmas romaani Margarita voitti vuoden 2020 Finlandiapalkinnon. Teos on hyvin erilainen ja ekologinen jo painatukseltaan, paperi on valmistettu osin kierrätysmateriaalista.
Kirjan miljöö on 1940- ja 1950-luvun Suomi, sodan kauhut ja sodan jälkeinen nousu, Korean suhdanne, jossa puun kysyntä kasvoi, metsää kaatui, samalla kun jokien ekosysteemejä tuhottiin. Uhanalaisin on Jokihelmisimpukka Margaritifera margaritifera, joka on erittäin harvinainen nilviäinen, joka voi elää  200 vuotta elleivät sen elinolosuhteet muutu.

Kirjassa on monta päähenkilöä ja kertojaakin, mutta keskiössä on Senni Sarakorpi, joka jatkaa isänsä ammattia ja on läheisen kylpylän hieroja. Yhtenä Sennin asiakkaana Amelie Granlund, jonka aikuinen poika Aaro Kuusilehto on äitinsä kanssa. Aaro kiehnää Sennin ympärillä ja pian impi Senni karkeloi muutaman kerran Aaron kanssa arvattavin seurauksin. Luonnollisesti Aaro on naimisissa. Raskaus on Sennille vaikea. 

Tarinassa on monia henkilöitä.  Yksi hierottavista kylpylässä on tuomari Einar Kairamaa, hänen poikaansa metsänhoitaja Antti, ja tämän ex-vaimo toimittaja Tea Kairamaa. Sodan aikana tarkastellaan Mikko Kilkkaanniemen kohtaloa.

Anni Kytömäki on onnistunut hyvin myös jokisimpukka-näkökulmassaan. Kieli on hyvin kaunista, eikä sisällä maneereita. Margarita on Finlandiansa ansainnut.

*****

Pidempi oppimäärä

Kerronnaltaan Margarita on samantyyppinen kuin Anni Kytömäen edeltävät kehutut romaanit Kultarinta ja Kivitasku. Kerronta on pienen ihmisen tasolla, kylpylän asiakkaita hierotaan ja potilaita kuntoututetaan, metsässä samoillaan ja joessa liotaan. Pääsin tarinan imuun useita kertoja, mutta putosin pian, kun kerronta alkoi toistaa itseään. Juonessa ihmisten polut yhdistyvät yllättäen ja minusta teennäisesti. Lisäksi kirjassa oli liikaa minulle: avioton raskaus, abortin esto, vaikea synnytys, polio, kylpylän lopettaminen, metsätyöt, ja kaikkein kummimpana episodina Anatahin kuningattaren tarina, jonka voi lukea wikipediastakin, tai asiasta tehdystä filmistä (linkki). Arvasin eräät juonenkäänteet. Kaikesta kitinästä huolimatta pidin jokihelmisimpukka-näkökulmasta ja siitä, että nostetaan esiin luontokato ja elinympäristöjen tuhoutuminen.

Tekstinäytteitä:
"Kevät soittaa latvoja ja jokea, jossa helmestin kesällä Jokisen kanssa". ss. 248-249. 
"Katulamput puhkuvat pimeää aamua". s. 409.
"Ohimoilla ihojen lämpö tasoittuu yhdeksi" s. 469.

Tällä viikolla 42/2023 uutisoitiin, että raakkuja istutettiin Karvian jokeen, yhteensä 119 jokihelmisimpukan poikasta.

Alfred Döblin: Berlin Alexanderplatz

 

Alfred Döblin: Berlin Alexanderplatz 1929, suomentanut Aarno Peromies, WSOY 1994, sivumäärä 558.

Alfred Döblinin romaani Berlin Alexanderplatz tapahtuu ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Päähenkilö on vankilasta vapautunut Franz Biberkopf. Döblin kertoo kollaasitekniikalla paljon muistakin henkilöistä ja kuvaa Saksan tilaa ensimmäisen maailmansodan jälkeen ja Berliinin muuttumista. Alexanderplatzille tehdään maanalaista ja asennetaan kiskoja (Berliinin metro otettiin käyttöön tosin jo vuonna 1902).

Franz Biberkopf on joutunut vankilaan neljäksi vuodeksi lyötyään perheriidassa tyttöystäväänsä Idaa vispilällä rintaan. Muutamia viikkoja myöhemmin Ida on kuollut sairaalassa keuhkokuumeeseen, ja Frantz joutuu vankilaan neljäksi vuodeksi. Frantz on isokokoinen vahva mies, mutta hän masentuu helposti. Frantz on väärässä seurassa eli kaveripiiri koostuu laitapuolen kulkijoista, rikollisista, parittajista, lisäksi kuvataan huoria ja köyhiä.

Teos koostuu yhdeksästä kirjasta, jotka vievät tarinaa vääjäämättömästi loppuun. Ensimmäisessä kirjassa Biberkopf pääsee Tegelin vankilasta ja asuu punaisen juutalaisen luona, joka auttaa häntä. Sitten Frantz saapuu Berliiniin vanhoille kulmille. Hän tekee hanttihommia, myy etupäässä lehtiä. Biberkopfilla on myös vakituista ja vaihtelevaa naisseuraa. Döblin kuvaa myös natsien toimintaa, Frantzilla on vaihe, jossa hän myy natsilehteä ja pitää natsien hihanauhaa. Franzilla on vaikeuksia ja häntä huijataan alussakin, mutta Franzin tilanne pahenee, kun hän joutuu Pumsin rikollisliigassa Reinholdin lähipiiriin. Reinhold on rikollinen ja parittaja, jolla on jatkuvasti uusia naisia. Vanhat naisensa hän "tumppaa" Franzille. Franz ei halua luopua Cillystä, eikä suostu ottamaan Reinholdin hylkäämää naista, ja heittämään Cillyä pellolle. Tästä alkaa Reinholdin kaunan kanto Franzille ja myös kosto, jossa on useita vaiheita ja tekee Franzin elämän hyvin ankeaksi ja (miltei) tuhoaa Franzin. Kirjan yksi toistuva aihe on Frantzin kokemat vastoinkäymiset ja paluu Berliiniin entisille kulmille.

Juonen käänteet voit lukea internetistä, tai katsoa loistavan 14-osaisen tv-sarjan, jonka on tehnyt vuonna 1980 Rainer Werner Fassbinder ja Franzia esitti Günter Hans Lamprecht.

Alfred Döblinin romaani Berlin Alexanderplatz on erilaisista näkökulmista ja toistoista koostuva  romaani, joka kuvaa Berliinin alamaailmaa ja pikkurikollisen Frantz Biberkopfin hengissä pysymistä Berliinin katujen jäteviemärissä.

Pidempi oppimäärä (älä lue juonipaljastuksia)
Reinhold on kirjan paha henki, hän on jostain syystä kateellinen Franzille, joka on  itsekin alamaailman rajoilla, mutta yrittää pysyä kaidalla polulla. Reinholdin vuoksi Frantzilta amputoidaan ensin käsi, ja myöhemmin Reinhold murhaa Frantzin tyttöystävän Mirrin ja kätkee ruumiin. Frantz pidätetään murhasta, sekoaa ja joutuu mielisairaalaan. Reinhold osin vahingossa löytää hyvän piilopaikan, eli vankilan, missä on eri nimellä. 

Romaanissa kuvailu on hyvin erikoista. Miljööstä kuvataan rakennustöitä, raitiovaunulinjoja, joita on 39 ja metron rakentamista. Toistuva tapaus on karjakauppojen luetteleminen ja teurastamon myyntilukujen kirjaaminen. Myös poliittisia kokouksia kuvataan. Lopussa Saksa lähtee sotaan? 

*****

Kurjailija Alfred Döblin (1878-1957) luki itsensä lääkäriksi ja väitteli psykiatriasta tohtoriksi. Hänellä oli Berliinissä vastaanotto. Hän tunsi vuokrakasarmien elämän. Ensimmäisen maailmansodan aikana hän toimi sotilaslääkärinä. Döblin lähti Saksasta natsien tultua valtaan.

Berlin Alexanderplatz näytti tältä huhtikuussa 2023.

Lätkin tähän lainauksen kirjasta:

Muurit kohoavat punaisina ja puistokatu kulkee niiden editse, 41 ajaa niiden ohi General- Pape - Strasselle. Franz Biberkopf seisoo punaisten muurien edessä, kävelee toiselle puolelle, jossa on kapakka. Ja punaiset talot muurien takana alkavat täristä ja huojua ja pullistella poskiaan. Kaikissa ikkunoissa seisoo vankeja, työntävät päätään kaltereita vasten, heidän hiuksensa on ajettu puolen millimetrin mittaisiksi, he ovat kurjan näköisiä, ovat alipainoisia, kaikkien kasvot ovat harmaat, sänkiset, he pyörittävät silmiään ja valittavat.

Jon Fosse: Det är Ales och Sömnlösa

 

Jon Fosse: Det är Ales och Sömnlösa,  ruotsinnos  Urban Andersson, Albert Bonniers Förlag. Sivumäärä 175.

Norjalainen Jon Fosse (s. 1959) voitti vuoden 2023 Nobelin kirjallisuuden palkinnon. Fosse on näytelmäkirjailija, mutta tämä lukemani teos koostuu  kahdesta pienoisromaanista (tai pitkästä novellista). Teoksissa tekstiä ei ole jaettu lukuihin vaan kaikki teksti on yhtä pitkää pötköä. (Mikä ei minua haitannut).

Det är Ales, julkaistu 2002, sivumäärä 90.
Tarinan alussa Signe elää vaatimattomassa torpassa yksin, on vuosi  2002, hänen ajatuksensa askaroivat marraskuun lopun tiistaissa 1979, jolloin Asle hänen miehensä katosi, meri nieli hänet. Tarinaan syvyyttä lisää samassa ikivanhassa talossa 17.11.1897 tapahtunut 7-vuotiaan Aslen hukkuminen.

Sömnlösa, 2007, sivumäärä 73.

Asle ja Alida 17-vuotias naimaton pari kulkevat kodittomana Bjørgvinissä. Heidät käännytetään pois majoituspaikoista. Alide on viimeisillään ja lopussa synnyttää. Tämä vertautuu Josefin ja Marian tarinaan.

Pidempi oppimäärä

Jon Fosse on neljäs norjalainen nobelisti, edellisestä norjalaispalkinnosta on 95 vuotta. Jon Fossessa on silti jotain samaa kuin Bjørnstjerne Bjørnsonissa, Sigrid Undsetissa ja etenkin Knut Hamsunissa. Tosin Fosse kirjoittaa uusnorjaksi, mikä tietenkään ei merkitse tässä, kun tämä on käännetty ruotsiksi.

Det är Ales (Se on Ales) tarina saa nimensä Alesista vuoden 1897 tapahtumien isoäidistä, jonka mukaan poika Asle on saanut nimensä. Vuoden 1897 tragedia putkahtaa Signen tarinaan lomaan aika myöhään. Kerronta on arkisella, yksinkertaisella tasolla. Signen ajatukset keskittyvät mieheensä Asleen. Asle on kadonnut merellä marraskuun lopussa tiistaina 1979. Signe  "näkee" miehensä ja muistelee käymiään keskusteluja tuona kohtalokkaana tiistaina. 

Fossen teksti on yksinkertaista, karua, mutta se toistaa samoja sanoja ja  lauseitakin, mutta varioiden niitä.

Du ska ut på Fjorden, det är det du står och tänker, säger Signe
Jag tänker inte på något, säger Asle
Inte på något, säger Signe
Nej, säger Asle
Jag tänker inte på något, säger han
Jag står bara här, säger han
Du står bara där, säger Signe
Ja, säger Asle s.15. Dialogi jatkuu ja Asle lähtee ulos, mutta vain kävelemään ei venelleen. Katoamisvuosi on  1979, ulkona on myrsky. Asle on rakennuttanut itselleen veneen, jossa tykkää viettää aikaa ja viettää aikaa yksin, milloin kalastellen, milloin mitenkin. Asle menee myrskyllä toisenkin kerran ulos, Signe odottaa akkunan edessä. 

Asle siis palasi kävelyltään, mutta lähti uudestaan. Onko hän on riippuvainen veneessä viettämästään ajasta?. Venereissulta hän ei palaa, kuin Signen suruun ja ajatuksiin.

Teos on haastava, teksti on sanoiltaan yksinkertainen, mutta teksti koostuu lyhyistä lauseista, jotka on erotettu pilkuilla, kysymysmerkkiä on silloin tällöin, kuten pistettäkin, lukujakoa ei ole. Minusta sanajärjestykselläkin on leikitty.  Ajankohdat pitää itse päätellä. Signen mieli askaroi vuodessa 1979, mutta tarinaan mukaan putkahtaa yhä useammin vuosi 1897, jolloin tapahtuu myös hukkuminen Asle, seitsemän vuotta täyttävä poika hukkuu samaan vuonoon 17.11.1897. Samalla selviää, että Ales on vanhemman Aslen isänisänisän äiti: Hon är Ales. Det är Ales ... Hon är Ales. Hon var mor till min farfarsfar. s. 42. Alesin miniä (?)  Brita hoivaa kahta lastaan Kristofferia ja Alesia. Kun Kristoffer kertoo Aslen hukkuneen, Brita hokee toistuvasti, että Asle elää. 

Asle är död, Brita, säger han

Nej, han ät inte död, du får inte säga det, inte säga det Kristoffer, säger Brita

Asle är död, säger Kristoffer

Han blev sju år, och så dog han, säger han

Nej han lever ...

Inttämistä jatkuu muutaman sivu.

Tarinan arkisen karuudesta ja ulkoisesta tunneköyhyydestä huolimatta siinä on inhimillistä syvyyttä. Signe tuntee syvästi, sillä hän ei halua eikä voi jatkaa omaa elämäänsä miehensä kadottua.

Sömnlösa 2004. (Unettomat)
Kodittomat Asle ja Alida etsivät paikkaa, missä 17-vuotias Alida voisi synnyttää. He eivät voi mennä naimisiin, koska eivät ole täysi-ikäisiä. He patikoivat Bjørgvinissä (nykyinen Bergen) etsien majapaikkaa, kerta toisensa jälkeen heidät käännytetään pois. Tarinan lomassa on useita takaumia, missä ilmenee, että Aslen pelimanni isä Sigvald on kadonnut kalastusmatkalla, äiti Silja on kuollut suruun. Talon omistaja on hätistänyt Aslen torpasta. Aslella on isän viulu, isä oli pelimanni joka soitti häissä ja hautajaisissa, mutta rahakasta hommaa se ei ole. Pelimanneilu on periytynyt pojalle. Alidan isä Aslak on lähtenyt kälppimään, kun Alida on ollut pieni. Äiti Herdis ei ole pitänyt Alidasta, jossa näkee Aslakin (huonot) piirteet. Alida ei saa  jäädä kotiin ollessaan raskaana, ja nuori pari purjehtii kaupunkiin, jossa alkaa majapaikan etsiminen. Lopussa Alida synnyttää pojan, joka tullaan ristimään Sigvaldiksi.

Jon Fosse on kuulu näytelmistään. Näennäisestä yksinkertaisuudestaan huolimatta näissä on paljon vivahteita ja dialogi on hyvin näytelmämaista, tulee mieleen nobelisti Harold Pinterin näytelmä Petos, jossa aivan yksinkertainen dialogi porautuu syvälle suhteen onttoon ytimeen.

Elfriede Jelinek: Halu

 

Elfriede Jelinek: Halu,  alkuteos Lust 1989, suomentanut Jukka-Pekka Pajunen, Otava 2008, sivumäärä 228.

Itävaltalaisen nobelvoittajan Elfriede Jelinekin romaani Halu on kirja, jonka alku hämmentää, keskikohta tyrmistyttää ja loppu etoo. Halu kertoo rumasta maailmasta rumia asioita, mutta siinä on vahva ote.

Teoksen alussa irstaileva paperitehtaan johtaja joutuu luopumaan irstailuistaan muiden naisten kanssa, koska pelkää uutta tautia (AIDS?), mies ei halua "huputtaa itseään". Mies tunkee sadistiset seksihalunsa aviovaimoonsa. Erilaisten aktien kuvaaminen on etovaa, mutta usein hyvin sekavaa  kuin rumaa kakofonista "runoa". 

Kymmenien sivujen kuluttua selviää, että paperipomon nimi on Hermann ja hän pyörittää tehdasta ja "omistaa" sen työläiset. Hermannin vaimo Gerti on ottavana osapuolena. Heillä on yhteinen teini-ikäinen poika, joka soittaa viulua pakosta ranteet rentoina. Poika saa isältään rahaa ja tavaraa. Poika on sietämätön sortaja omassa "kaveri"-piirissä, poika nauttii muiden kateudesta. Toisaalta poika joutuu monesti todistamaan aikuisten leikkejä, joista ei eritteikään puutu, joko näkö tai kuulohavainnoin. Paperipomon sydäntä lähellä on kuoro. Lähellä on hiihtokeskus, jossa on vilkasta ilta ja yöelämää, toisin kun kaupungissa, jonka tahtia paperitehdas säätelee.

Jelinek ei säästä ketään, eikä mitään. Ihmiset saavat "kuulla" kunniansa. Läheinen hiihtokeskus vetää laskettelijoita, jotka selitetään turhaksi porukaksi. Teksti ei käytä metaforia perinteisessä merkityksessä, mutta kaikkea ruoskitaan vuorollaan tai annetaan korvatillikka: "Äiti hihittää, hänen hiuksensa on rasvattu lattiapölyllä, josta tämä kotirouva ei kanna huolta".

Sivu sivun jälkeen kuvataan kuvottavia toimia. Teksti poukkoilee ja katkoo kertomuksia, ja näyttää irvokkaita tai omituisia yksityiskohtia. Kirjassa on kuitenkin kaksi isoa käännekohtaa. Gerti karkaa ja tapaa rikkaiden vanhempien huvittelijanuoren Michaelin, jonka matkaan Gerti lähtee. Gerti palautetaan kotiin, mutta hän tapailee tätä. Lopun tragedia tulee yllättäen ja on hyvin kuvottava.

Minusta kirjan nimi "Halu" on outo, koska kyseessä on pakkomielteistä. "Nainen seisoo paikallaan kuin vessanpönttö, jotta mies voi tehdä tarpeensa häneen". s. 34. Minulla ei halua kertoa, miten akteja on kuvattu, eikä mihin kaikki päättyy.

Teos esittelee maskuliinisia perversioita, väkivaltaa, elämänmenomme raadollisuutta. Romaanin kääntäminen on ollut varmasti hyvin vaikea urakka. Siinä on paljon piikkejä, joita läheskään kaikkia en ymmärrä:
"Huoltoasemien Hitler-huoneissa ne käyvät taas toisiinsa käsiksi, nämä pienet sukupuolet kävelyvaljaissaan, jotka katoavat niiden koneiden suojavarustusten alle siinä missä pienet jäätelöannokset". s.12
Luvun kolme alku
"Rivon rauhallisena työntää vaimonsa kuvan katsojan sepalukseen. Metsät tarrautuvat kauhuissaan taloon, jossa videoiden kuvat, sukukypsyyden raskaasti lastatut laumat, kulkevat silminnäköijöiden edessä ruudulla. s.46. Tämä ei liity mihinkään aiempaan, sillä kakkosluku loppuu:

"Kuljemme valossa, vaikka meidän sitten pitäisikin sytyttää taskulamppumme, joiden valokiilat juuri ja juuri riittävät kahdelle kauniin kaukaisen lauman jäsenelle: niiden täytyy olla juuri me!" s. 45.

****

Itävaltalainen Elfriede Jelinek (s. 1946) voitti Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 2004, hänen kuuluisin on romaani Pianonsoittaja. 

Hannu Väisänen: Toiset kengät

 

Hannu Väisänen: Toiset kengät, Otava 2007, sivumäärä 367.

Hannu Väisänen (s. 2.10.1951) voitti kirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 2007 tällä teoksella Toiset kengät, joka on Antero-trilogian toinen osa. 

Anteron leski-isä hallitsee viisilapsisessa perheessä, joista vain vanhin lapsi on tyttö. Isä on viinaanmenevä kapiainen, jolla on uskonnollisia puuskia ja kummallisia tapoja. Hän kasvattaa kielloin ja kummallisin sanonnoin, kuten "elukka tule ihmiseksi". Isän mukaan myös mies tulee räkänokasta, muttei tyhjännaurajasta. Nauru on tosin tarinan edetessä entistä kauempana, vaikka jo ensimmäisessä luvussa Antero verhoutuu yhteysaluksessa perunasäkkiin. 

Tarina jatkuu luvuttain eteenpäin, kirjan minäkerronta on itseä ihmettelevä ja vähättelevä ja murrosikää kummasteleva. Kotiolot ovat monin tavoin hankalat, isä on aika kajahtanut ja minusta pohjimmaltaan pelkkä pelkuri.  Anterolle tapahtuu outoja asioita, joiden tapahtumista hän tarkkailee usein ulkopuolisena, miltei kaikki on kärsimystä. Kirjassa onkin tragikoomisia piirteitä, kun se tarkastelee ankeaa kapiaislapsuutta. Oulun kaltainen kaupunki kuitenkin tarjoaa virikkeitä taiteellisuuden kasvamiseen. Osa päättyy, kun Antero suuntaa kohti Savonlinnan taidelukiota.

Toiset kengät antaa oululaiselle lukijalle enemmän kuin tälle turkulaiselle. Väisänen kuvaa miljöötä tarkasti ja herkästi. Tarinaa maustaa Oulua koskevat tapahtumat kuin Typpi Oy:n salpietarisiilon räjähdys 9.1.1963, ja Hailuodon kirkon palaminen 2.8.1968. Palon syytä ei tiedetä, mutta se alkoi kellotapulista ja kenties turistin tupakannatsasta. Kirkko oli yli 300 vuotta vanha ja tämä järkyttää myös Anteroa.

Osa tarinoista ovat aika rujoja, rujoin ehkä se, kun monilapsisen perheen kehitysvammainen tyttö on oululais poikien seksuaalisten leikkien kohde. Kerronta alkaa: "Naapurista saa tänään vittua ja appelsiineja, tohisi Santeri... s.225 "Vittu tuotteena oli minulle aika tuntematon, appelsiineista sen sijaan tiesin jotakin". s.226. Antero saa tyypilliseen tapaan näkymiä, ja kaiken jälkeen isoveli "Santeri pysähtyi, tarttui minua rinnuksista, veti kasvoni aivan kiinni omiinsa ja kuiskasi - Se tyttö on muuten kehitysvammainen, mutta sitä et sano kenellekään". s.236. Tarinaa ei selitellä, ei pehmennellä, eikä siihen palata, mikä pätee moneen muuhunkin tapahtumaan.

Isä on jämähtänyt ylivääpeliksi, mutta pelkää silti esimiehiään myös eversti Kohosta, jonka häiriintynyt poika Matti pahoinpitelee Anteron koulussa, jolloin Anteron lapaluut murtuvat. Kaikki painetaan villaisella. Isä on jäänyt leskeksi, mutta puhuu vaimonsa Anjan kanssa, siitä että ei päässyt ajokokeesta läpi. Myöhemmin ilmenee, että isä on joutunut leskeydessään kamalan kokotin kynittäväksi. Myös kirjassa Antero vaeltaa tai ajautuu yhä uusiin pettymyksiin. Anterolla on suunta kuitenkin kohti kauneutta ja Antero  kiinnostuu väreistä, muodoista, tutkii ja kokeilee. Hän alkaa kasvaa sisäisesti. Antero on paljon öisin valveilla, kuten siskonsa ja kelaa asioita ja vaeltaa ulkona. Isosisko muuttaa pois ja pian myös Antero päättää lähteä.

Isä on kapiaisuutensa ohella jouluina joulupukki, ja osa-aikainen vakuutusmyyjä, joka on Anterolle häpeän aihe. Antero haaveilee mokkakengistä, ("haave mokkakengistä oli pakkomielle"), isä ei tietenkään osta niitä.

Näen elämänkerrat, vaikka ne olisivatkin alteregoistetut, hyödyllisinä, koska monesti ihminen pääsee yli uskomattomista esteistä ja pystyy aikuisena toteuttamaan itseään. Hannu Väisäsellä on hyvin omalaatuinen lapsuus ja niin on myös kerrontatyyli.

Hannu Väisäsen Toiset kengät vie lukijan 1960-luvun oululaismaisemiin, jossa Antero tarpoo ankeudesta kohti valoa. Tämä lukija viihtyi ja sivistyi.

****

Finladia voittajat 2000 - 2019

2000: Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi
2001: Hannu Raittila: Canal Grande
2002: Kari Hotakainen: Juoksuhaudantie
2003: Pirkko Saisio: Punainen erokirja 
2004: Helena Sinervo: Runoilijan talossa
2005: Bo Carpelan: Berg (Kesän varjot) 
2006: Kjell Westö:Där vi en gång gått (Missä kuljimme kerran)
2007: Hannu Väisänen: Toiset kengät

2008: Sofi Oksanen: Puhdistus
2009: Antti Hyry: Uuni
2010: Mikko Rimminen:Nenäpäivä 

2011: Rosa Liksom: Hytti nro 6
2012 Ulla-Lena Lundberg: Jää
2013: Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme 

2014: Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät 

2015: Laura Lindstedt: Oneiron. Fantasia kuoleman jälkeisistä sekunneista 
2016: Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista
2017: Juha Hurme: Niemi 
2018: Olli Jalonen Taivaanpallo
2019: Pajtim Statovci: Bolla