tiistai 28. helmikuuta 2012

Romain Rolland: Jean-Christophe Pariisissa Markkinatori Osa V


Osa V Markkinatori 1918, suomentanut Huugo Jalkanen
Tämä teos on kahdesta syystä erilainen ensinnä tekijän mukaan sen monet luvut on kirjoitettu ennen Jean-Christophe sarjaa (osan VII esipuhe), ja toiseksi suomentaja on Huugo Jalkanen ei siis Joel Lehtonen kuten muissa osissa.

Markkinatori -teoksen Jean-Christophe -juoni on helposti selitetty. Kotimaan vaikeuksien vuoksi hän muuttaa Pariisiin, jossa on myös vaikeaa. C. elättää itsensä pääosin Daniel Hechtin antamilla nuotin jäljennös- ja korjailutöillä sekä antamalla yksityistunteja. C. on edelleen äkkipikainen, tyly ja hyökkäävä. C. säveltää teoksenkin, mutta henkilösuhteiden vuoksi se saa kritiikin niskaansa. Perimmäinen syy tähän on, että C riitautuu pääosan esittäjättären kanssa, koska hän tajuaa musiikkinäytelmä on tehty vain naista varten, tai tämän rakastajan ja hänen halustaan.
Muutenkin Rollandin väitteenä on, että Nainen hallitsee tälle on uhrattu kokonainen sivu 135, jossa väitetään, että "Hänellä (nainen) oli luonnottoman vaikutusvaltainen asema" ..."Hänen mielitekonsa tuli olla ylimpänä lakina ... Mies alistui siihen ....

Lopussa C. kuulee runoilija Olivier Jeannin:sta.

Markkinatori -teoksella on oma postaus, koska teos sisältää Rollandin voimakkaita mielipiteitä ja ideologiaa muustakin kuin naisesta.
Teos itsessään on minusta paras tähän astisista,  Rollandilla on paljon hihassaan, hän ruotii taidetta, erilaisia koulukuntia, työväenopistoja, ja varsinkin politiikkaa. Rolland jatkaa samalla teemalla myös VII-osassa, missä Christophe asuu ystävänsä Olivierin kanssa, eli saksalainen ja ranskalainen asuvat yhdessä. Samaan aikaan on jännitteitä Elsassin tilanteesta (taas) Saksan ja Ranskan välillä.

Markkinatori tarkoittanee kaikkien asioiden esillä oloa ja mielipiteiden vaihtoa, ja niiden kauppaamista.

Rolland kirjoittaa manifestin uutta järjestystä vastaan. s181-196, siinä haukutaan valtaan päässeet sosialistit, vanha valta, vapaa-ajattelijat ihanteiden hylkäämisestä, ja eräistä kirkkoon kohdistuneista toimista, mutta Rolland väittää, että ovat tuoneet samat elementit tilalle, oikeastaan minusta teoksen ydin on näillä sivuilla, myös olettaisin, että Nobelin palkinto voi juontaa juurensa tästä analyysistä, ja tätä manifestia on kaikissa lopuissa kirjoissa. Lainaan jotain, mutta oikeasti pitäisi lainata koko 16 sivua.

sivulla 181
"muuttuivat tuskin valtaan päästyään pieniksi itämaisiksi despooteiksi" ...
"he eivät voineet vastustaa kiusausta ... väärinkäyttää hallintokeskityksen kauheata koneistoa"
"politiikkaa pidettiin tuottavana .. teollisuudenhaarana ..."
"he yrittivät astua kirkon sijalle ... muodostivatkin "vapaan ajatuksen kirkon"  .. "omat seremoniat"

sivulla 183 Rolland ilmeisesti arvostelee laivaston alasajoa (tajusi ehkä, että sota on ovella)
"Meriministerit antoivat panssarilaivoille sellaisia nimiä kuin Descartes ... puhdistaakseen laivastoa, ja osoittaakseen kauhunsa sotaan kohtaan"
..piti ehkäistä kaikki uskonnollinen musiikki ja sulkea kaikki koulut, jossa sitä opetetttiin"

s. 185
"eikä se ollut yhden puolueen vika, kaikki puolueet olivat samanlaisia...
"oli natsionalisteja ...
"oli antisemiittejä... ja nimittivät j:ksi kaikkia, joita vihasivat..

s.187
"Hän ei tiennyt, että järkeilevillä kansoilla oli yksi hyve, joka ne pelasti: -epäjohdonmukaisuus. Niin oli ranskalaisten politikkojenkin laita...

s.191
"Valllitsi yleinen poliittinen tapainturmelus. Kaikki odottivat, että valtio antaisi heille virkoja, kunniamerkkejä .. pojille, veljenpojille ...

s.195
Merkillisimpiä näytteenä porvariston yrityksistä kansan takavarikoimiseksi olivat työväenopistot. Ne olivat pieniä basaaareja täynnä sekavia tietoja kaikilta ajoilta  ...

Rollandin analyysissä on tätä nykysenkin demokratian kritiikkiä, mutta kuten tunnettu viisaus kuuluu demokratia on huono järjestelmä, mutta parempaakaan ei ole keksitty.

Rollandin teos itsessään on jo ovela, alkaa kirjailijan keskustelulla varjonsa kanssa

Minä: ... Olet ottanut rikkoaksesi välisi koko maailman kanssa?
C: Älä sitä ihmettele. Tiesithän alusta lähtien, mihin sinut johdin.

Kuuden sivun mittainen dialogin tarkoitus on siloitella teoksen sanomaa (olettaisin), mutta  toiseksi viimeisessä kommentissa kirjailija toteaa "Rakastin sinua enemmän lapsena". Minä sen sijaan en, tai siis pidin vitososasta enemmän kuin  aiemmista juuri tämän pamfletin ansiosta, minusta on parempi sanoa suoraan, kuin kiertäen.

En tietenkään ole aivan kaikista asioista samaa mieltä, mutta Nobel-komitea ehkä oli.

Alun dialogin keskivaiheilla on esipamfletti ranskalaisuudesta ja saksalaisuudesta ja j-laisuudesta.
(Tämä blogi on vihapuheeton. Siksi en kirjoita koskaan n-sanaa enkä yleensä j-sanaa, sillä nämä sanat jo itsessään tuovat ikäviä konnotaatioita ja tarttuvat google-haussa väärin).
s 5-11 . Älä puhu j:istä  ... s6. Varsinkin kun puhut pahaa heistä ... Israelin asiat eivät ole meidän ...
... latinalaisten kansojen rappio   .... älä kajoa Ranskaan ... todelliseen Ranskaan, sorretun Ranskan, syvän Ranskan .... vapaita henkiä, kaiken uskoisia ja värisiä ....
Tätä j-asiaa käsitellään VII-osassa varsin paljon, missä hyljeksitty C. saa apua ja työmahdollisuuksia tältä väestöryhmältä. Itseasiassa Rolland nostaa muukalaisvihan näkyviin, ja todistaa sen turhaksi. Minusta sadassa vuodessa emme ole päässeet tässä asiassa juurikaan eteenpäin. Sorretut ryhmät ovat ehkä toisia. Pitää sanoa, että myös pariisilaiset ovat eläneet jatkuvan köyhyyden piinassa, jos on kirjan tekstiä uskominen.

Postaus on hyvä päättää lainauksella:
Varo vihaamasta !
...
Romain Roland maaliskuu 1908.

"Jokke  Bökker" maaliskuu 2012. Varo vihaamasta, se on vieläkin hyvä ohje.

--
Ykkösosa postaus täällä. Varsinkin viimeinen Rolandin viilto kannattaa lukea aivan postauksen lopussa.

perjantai 24. helmikuuta 2012

Romain Rolland: Jean-Christophe -sarja, osa I-IV ja VI-X.


Meille päätyi kymmenen Romain Rollandin teosta eli koko Jean-Christophe -sarja, mistä Rolland on meritoitu vuonna 1915 Nobelin kirjallisuuden palkinnolla. Romain Rolland (1866 - 1944) oli ranskalainen kirjailija, tohtori ja pasifisti. Jean-Christophe -sarja on kirjoitettu vuosina 1904 - 1912. Ensimmäinen maailmansota alkoi vuonna 1914.

Suomentajana on ollut legendaarinen Joel Lehtonen paitsi osa V:ssa, minkä on suomentanut Huugo Jalkanen. V-osan postaus täällä.

Osa I on Jean-Christophe Sarastus, arvioinnissa ja kuvassa WSOY:n kolmas painos vuodelta 1919, kannessa kohopainatus, sivut kellastuneita, mutta lukemisen jäljet ovat vähäiset. Teos itsessään 212 sivua kolmessa osassa.

Ensimmäinen osa käsittää päähenkilön ikävuodet aina seitsenvuotiaaksi asti. Jean-Christophen vanhemmista kerrotaan, ja päähenkilö syntyy. Isä on kapellimestarin poika Melchier Krafft, lupaava viulisti, joka tykästyi liikaa "Bacchukseen" (s.62). Pojan isoisä Jean Michelillä on ollut yksitoista lasta kahden vaimon kanssa, ja vain Melchier kasvoi aikuiseksi. Tästä juontaa ehkä Jean-Christophen  kuoleman ja sairauksien pelko ja öiset unettomuudet ja painajaiset. Melchier nai tavallisen kyökkipiiaan Louisen. Kotiolot olivat ankeat, isän kasvatusmenetelmät ovat viinapäissään vinoilu ja vihapäissään vitsan anto. Äiti taas ei ymmärrä pojan herkkyyttä musiikille. Vaikeuksia oli, esimerkiksi pojan koulu loppui raivokohtauksiin. Jean-Christophen isoisä huomaa pojan kyvyt ja vie pojan teatteriin ja oopperoihin. Poika laulaa omia aarioitaan, joita isoisä kirjaa nuottivihoille ja laittaa omia osiaan sinne, koska haluaa jättää jälkipolville itsestään muiston. Christophe on tällöin kuusivuotias. Isä pakottaa pojan soittoharjoituksiin hakkaamalla, ja isoisä kirjoittaa sävellyksiä ylös, onneksi Louisan halveksittu veli ankkuroi nuoren neron maahan, kun poika haluaa suureksi mieheksi tehdäkseen lauluja ja tehdä lauluja ollakseen suuri mies. "s.183 Kuta enemmän tahdot sen vähemmän osaat". Gottfrien laulaa pojalle vanhoja kauniita kansan lauluja, ja on sitä mieltä, että monimutkaiset sävellykset eivät ole itsetarkoitus. En itse asiassa ymmärtänyt kaikkia Rollandin viisauksia, sillä varsinkin isoisän sanomana niitä tuntui tulevan lörpsäyksinä.

Teoksen teksti on alkuun hyvin kuvailevaaa ss. 23-24
"Virta ... Kellot .. Niin kauas kuin lapsi muistaa, - loitompiin aikoihin, hänen elämänsä jok'ainoalla hetkellä, - aina laulaa niiden syvä ja tuttava ääni ...On yö - hän on puoliksi unessa -Kalpea valo kuultaa ikkunaruudusta ... Virta kohisee. Valtavana nousee sen ääni pimeydestä; se hallitsee kaikkia eläviä. Milloin se hyväilee se heidän unelmiaan ja tuntuu raukenevan kuin hekin uneen sorisuttaen laineitaan, milloin se vihastuu, se karjuu kuin raivostunut peto, joka tahtoo purra." 

Tapahtumat sijoittuvat Saksaan 1800-luvun puolenvälin nurkille olettaisiin. Kerronnassa on isoja tunteita, suuria vaihteluita tunteiden säätelyssä, Jumalaa ja tauteja pelätään ja luokkayhteiskunta syrjii....
--

Osa II: Aamu, toinen painos 1917
Teos on taas kolmessa osassa, ja mittaa on 222 sivua.

Jean-Christophe on teoksessa 11-vuotias. Isoisä menehtyy ja isä on rapajuoppo, joten poika joutuu elättämään vanhempansa ja kaksi häiriintynyttä pikku veljeään. Isä myy pojan pianon, jota tarvittaisiin sävellyksiin ja pianotunteihin, lisäksi poika säveltää herttualle ja soittaa orkesterissa. Isä kestitsee rapajuoppoja, Christophe joutuu hoitamaan myös nämä velat.

Neljätoistavuotiaana hän tutustuu runosielu Ottoon, mutta perääntyy ystävyydestä pikkuveljien ”salavihjailujen” vuoksi. Tyttöystävä Minnan kanssa ei käy paremmin. Sukunimessä on von-liite ja äiti erottaa lapset toisistaan. Rakkaudentuskassa hän kirjoittaa librettoja.

Ylistetty Gottfriedilla on välillä kirjan mukaan hyviä oivalluksia, välillä taas halveksittavia periaatteita, samoin tunteet ja tilanteet menevät vuoristorataa, eli pysyvyys ja pitkä linja puuttuvat...

Tekstiviitteet, ja huomiot
s. 7 harmoniat, jotka hivelevät hänen korviaan ja sydäntään ja joita hän ei voi kuunnella tuntematta selkäpiissään väristystä ovat pahoja ja kiellettyjä…
Eletään ankeuden aikaa!

s 21… venhessään he soluttelivat ... Usva valkea kuin maito, väreili virran kalvolla.
Maito on mukava vertaus.

s. 93 toisistaan erossa kiihdyttäneet tunteensa sellaiseen diapasoniin
Mitä tarkoittaa???

s. 152 Christophe ei tietysti voinut ymmärtää naissydämen monimutkaista koneistoa, - monimutkaisempaa näennäisesti kuin todellisuudessa.
Tarkoittaako tämä, että Rollandin mukaan naista on helppoa ymmärtää?

Osa III: Nuorukainen, 1923
Äiti ja Christophe muuttavat vuokralle. C:tä alkaa kiinnostaa naiset, ja kolmiodraamaa on kahdestikin, ensin vuokraemännän tytär ja nuori leski ja C, sitten C Aada ja C:n veli.

Viisauksia tihkuu, mutta s.223 lienee sen vastakohta eli tyhmyys
C. koetti puolestaan ratkaista naisellisuuden arvoitusta - joka on ehkä arvoitus ainoastaan niille, jotka etsivät siitä järkeä.
Myöhemmin Femina mors animae. minusta käännettynä Nainen hengen kuolema???!
Mitä Rolland ajaa tällä takaa?

Roland ei kovin suoraan uskalla kertoa mitä tapahtuu C:n ja nuoren naisen välillä.
s 210 Lekuttava lyhdyn kuulto puutarhassa on sammunut .... paljon tekstiä ... Himon pyörre se sieppaa ajatuksen kuiluunsa ... jatkuu noin sivun ..

Osa IV Kapinoisija 1918, toinen painos
Tämä on kirjoitettu marraskuussa 1906, ja tässä on myös esipuhe. Tässä kirjailija lienee kohdannut arvostelua, ja kirjoittaa, että ajatuksemme ovat tuokio elämäämme, ja kehottaa puoluekuntia malttiin ja siteraa sanontaa "loppu elämää kiittää, ilta aamua".

Teoksella mittaa jo 392 sivua. Alussa todetaan edellisen kirjan saldo, eli esiavoillisista suhteista on päästy, mitä ei ole todettu suoraan, mutta olettaisin siitä arvostelun tulleen, mutta se todetaan, että intohimojen verkko on poissa, C. on vapaa ja yksin, ja häntä tukehduttanut kotelo on poissa, ja viitataan väkivaltaisten luonteiden repineet sen väkivaltaisesti rikki.  Herra C ei ole enää "elämän raatelema uhri vaan sen herra!" avaustekstisivu eli sivu 9. Tätä lokoisuutta ihannoidaan jo sivulla 13 " Miten suloista on antaa itsensä ajelehtia jatustensa järvellä ... Maata venheen pohjalla, ruumis auringonpaisteen hyväilemanä, tuntien kasvoillaan veden pintaa karehtivan herkän vihurin .... tätä jatkuu sivun verran ja seuraavissa kappaleissa noin 10 sivua.

Tässä vaiheessa lukeminen alkoi hieman jo tökkiä, ymmärsin ensimmäistä kertaa, mitä oikeasta kriitikosta tuntuu.

Varsinkin kun sivulla 23 lukee Se inspiratsioonin nautinto oli niin voimakas, ... no saadaan taas sävellys, joka haukutaan, ja väitetään edellisten olevan parempia, mutta nekin haukuttiin, eli ollaan kritiikin karikossa. C. alkaa itse kriitikoksi, mutta ei viisastu vaan antaa kritiikkiä omista kritiikeistään. C kirjoittaa sosialistilehteen, ja aiheuttaa myrskyn Herttuan porstuassa, eli tässä eletään jo 1800-luvun loppupuolta.

Seuraavaksi Ranska alkaa kiinnostaa C:tä, ja C käy läpi ranskalaisia kirjailijoita, joista tunnen nimeltä ainoastaan Rousseaun ja Hugon, muut ovat uppo-outoja, ja nimiä on kolmisenkymmentä, eli olivatko suuria kirjailijoita? Tässä C oivaltaa, että saksalaiset kustantajat ovat julkaisseet ranskalaisista kirjailijoista niitä teoksia, joissa ranskalaisten vikoja ruoditaan, ja saksalaisia silitetään myötäkarvaan.

Pitää ymmärtää kirjoitusajankohta. Saksa on yhdistynyt, 1870-luvulla oli sota Preussin ja Ranskan välillä, ja maailmansodista ensimmäinen oli alkamassa.

Nobelpalkintokin annettiin 1915 Rollandille, tunnetulle pasifistille.
Tunnustan, että luin osat varsin nopeasti pikaluvulla jopa hyppien, eli en pystysnyt blogisti Margitin kannesta kanteen lukuun, hän on lukenut koko sarjan ja ansaitsee tunnustuksen.

Sarjan osa IV oli kyllä selvästi erilainen, kuin kolme ensimmäistä osaa, ja minusta parempi, toisaalta Rolland pääsi eroon naisista? Ongelmaksi tässä sarjassa muodostuu tylsyys. Esimerkiksi Harry Potterin seitsemän osaa lukee suuremmalla mielihyvällä siksi, että siinä on henkilöitä enemmän, ja koukkuja, ja fantasiamaailma, niin kuin Taru Sormusten Herrassakin. Tässä junnataan ihmisen peruskuviota läpi ilman sen suurempaa dramatiikkaa kuin teini-ihastukset ja vanhempien viina- ja vitsahetket, ja ymmärtämättömät kanssaihmiset. Potterissakin oli nämä elementit, Potter ihastui valillä, ja Dursleyt Potteria kivasti kurmmootti, ja lehdet kirjoittivat pötypuhetta, Potter-teoksissa tapahtui silti paljon muutakin!

OsaV
V-osa on minusta ollut eittämättä paras, eli erillinen postaus, oli osaX hyvä..



Osa VI Antoinette 1918
Kertoo Antoinette ja Olivier Jeanninista. Olivat varakkaasta pankinjohtajan perheestä, mutta jo tuolloin oli holtitonta luotonantoa ja konkursseja, joten perheen isä epäonnistuttuaan päätti päivänsä ja jätti perheen puille paljaille. Äiti raataa itsensä hengiltä ja nimihenkilökin. Eräiden mutkien kautta saadaan linkki C:hen. Lopussa Olivier Jeannin tapaa Christophen Pariisissa. Minusta turha lisä kokonaisena kirjana. Tuntuu, että Rollandin ote C:n elämään on ollut varsin löyhä.

Tämä tarina on minusta itsenäinen kuten viides-osakin, josta siis eri postaus.

Osa VII Saman katon alla, 1918 (tämä on ainakin ensimmäinen painos, kunnon esipuheella, mistä V-osan postauksessa) 335 sivua.
Olivier Jeannin ja C asuvat saman katon alla. Olivier on kuvailtu edellisessä osassa laiskaksi, joka velttoili ja hermoili sisarensa tuonpuoleiseen, mutta on Olivierilläkin hyveensä. Hän opettaa latinaa, kreikkaa ja siveysooppia, mitä opettajan tointa halveksii !!! Kansakoulunopettajan ammattia myös kirjassa halveksitaan!

Näen teoksen ytimen siinä, että C. ja O ovat saksalainen ja ranskalainen, ja he ovat ystäviä, eli tämä on metafora myös kansojen ystävyydelle. Teoksessa on paljon asiaa suvaitsevuuden puolesta, ja vihaa vastaan, mitä olen käsitellyt V-osan postauksessa. C:n äiti kuolee. C:n vaikeuksia olla Saksassa vanhojen haasteiden vuoksi. 1915 Nobelin myöntämisen aikaan oli maailmansota käynnissä, missä Ransaka ja Saksa olivat eri puolilla.

Osa VIII Ystävättäriä, 320 sivua, painos 1919
O menee naimisiin, C:n teos David saa kehuja ja C. mainetta.Christophe tutustuu Francoiseen, joka kehittyy aistilliseksi suhteeksi, mutta jossa on ryppyjä. C. säveltää, mutta äkkipikaisesta luonteesta on haittoja ... Puhutaan ensimmäistä kertaa naisten ongelmista lähinnä aviolitton, selibaatin ja prostituution kautta ...


Osa IX Palava pensas 1919. 358 sivua
Teoksen  lopussa C. on erakoitunut vuorelle, ja pohtii maailman menoa. C on jäänyt yksin ja asuu Sveitsissä. O. ja C. olivat olleet sosialistiliikkeen kuohunnassa mukana, mutta ensin siitä erkani O. sen vuoksi, että hän näki saman raadollisuuden sen takana. C. joutuu Sveitsissä isojen moraalisten kysymysten äärelle, mm. aviorikoksen pohdistoja on paljon. Hän alkaa etsiä Jumalaa, ja rukoilee.

Osa X Uusi työpäivä 1919, 344 sivua
Kannattaako tästä kirjoittaa jotain??? No ainakin sen, että alkukirjoitus on päivätty lokakuulle 1912 ja Rolland ilmoittaa kirjoittaneensa katoamaisillaan olevan sukupolven tragedian. Minusta tekstissä tuodut ongelmat ovat kovin universaaleita ja vieläkin havaitavissa 100 vuoden jälkeen. Asia on sanottu ehkä nykymaun mukaan liian laveasti ja välin epäselvästi, mutta lopun lainaussanat ovat jo liian suoraa ehkä.

C. on kirjassa vanha, hän on mennyt Palavan pensaan läpi.

Rollandilla on kovia mielipiteitä kuten seuraava Sveitsistä kertova:
s.20 "hotellit, jotka rumentavat ilkeänä spitalina tuon vankan maan kauneimpia paikkoja, turistikaupungit, hirvittävät hyvinvointi-varastot, josta kaiken maailman rasvainen ylimystö tulee ostamaan terveyttään, mässäävät juhlapöydät, lihan, jota heitetään elukoille, kasinomusiikin, jonka hälinä yhtyy karusellien soittoon, ...ikäväänsä nääntyvät pölkkypäät kylpemään taivaan autuudessa, kauppapuotien typerät tavarat:puiset karhut   ... aina ja alituisesti samat   ... matkailijoilla on mahdollisuudet ostaa hävyttömiä kirjoja ... eli tässä pinnallisuus (piinallisuus).
Todellisuus Rollandin mukaan
s.21 "He eivät aavistakaan, mitä moraalisia ja kansalaisvapautta turvaavia voimia sen kansan sieluun on vuosisatojen kuluessa karttunut, Calvinin ja Zwinglin tulta, joka kiiluu siellä vielä tuhan alta ...

Suoria sanoja!

Bloggaaja Margit on lukenut koko sarjan. Hänelle TUNNUSTUS. Itse luin varsin pintapuolisesti osat II ja II mutta V:n ja VI:n kokonaan joka rivin. ...IX:n ja  ja X:n luin kursoorisesti sieltä täältä, maraton veti totaalihapoille.
--

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Mario Puzo: Kummisetä

Mario Puzon Kummisetä (1969) on romaani mafiasta, tai niin romaanin alkulehdellä lukee.

Teos on filmattu, ja Francis Ford Coppolan ohjaus palkittiin Oscarein. Karismaattisia näyttelijäsuorituksia oli monia, Marlon Brando Kummisetänä, Al Pacino kuopuspoikana, joka tarttuu vallankahvaan, kakkososassa myös Robert De Niro nuorena Vito Corleonena, mutta myös sivuosien näyttelijät olivat tähtiä Robert Duvall Tom Hagenin roolissa sekä Sonnyn roolissa James Caan, Diane Keaton Kay Adamsina ja parhaimpana John Cazale Fredona. Kummisetä II on elokuvana vielä parempi kuin ykkösosa, sillä se on kyyninen kylmä kuvaus valtataistelusta ja sen seurauksista, myös se palkittiin, vuosien kuluttua filmattiin myös kolmososa, joka muutamaa välähdystä lukuun ottamatta jäi vaisuksi.

Mafiaa on romantisoitu monissa tv-sarjoissa ja filmeissä, mutta Sopranos toi masentuneen impulsiivisen paniikkikohtauksia saavan mafiapomo Tony Sopranon (James Gandofini) julkisuuteen. Tonylla tökki alaisten, vaimon, lasten ja varsinkin äidin kanssa. Tonyn Corrado-setää näytteli Kummisetä II:n petollinen Johny Ola (Dominic Chianese). Kaiken mafiahypen ensiaskel on tämä teos eli Mario Puzon Kummisetä. Teoksen kuten muitakin Puzon mafiaromaaneja olen lukenut aiemmin, mutta ostin tämän pokkarina ja päätin postata.

Teos Kummisetä  kertoo New Yorkin mafiaperheiden välisestä taistelusta 1940- ja 1950-luvun New Yorkissa. Corleonen perheeseen kuuluu kummisedäksi sanottu Vito, ja hänen kuumakalle- ja häntäheikki poikansa Santino (Sonny), omituisen ”herkkä” Fredo, sekä sotasankari ja puhtopoika Michael, sekä ottopoika irlantilainen Tom Hagen, josta tulee kummisedän consigliori eli neuvonantaja. Vitolla on myös tytär Connie, jota hän hemmottelee liiaksi. Kummisedälle oma perhe on tärkein, ja seuraavaksi tärkein on Omerta eli vaikenemisen laki. Ydinperheen muodostavat omat lapset, muuta perhettä ovat "omat miehet", jotka harrastavat laitonta toimintaa. Nimeen omaan miehet, sillä tällöin naiset hoitivat vain kotia ja lapsia. New Yorkissa oli muitakin mafiaperheitä, ja keskeisiä tapahtumia on perheiden välinen valtataistelu ja sen aiheuttamat murhat ja iskut.

Mafiaperheiden uskollisuutta jotenkin ihaillaan, mutta minusta siinä ei ole Puzon teosten perusteella juuri ihannoitavaa. Henki on halpaa tavaraa, ja suoraan puhutaan harvoin. Puheiden jälkeen tulkinnat tehdään rivien välistä ja kohta taas konna konnaria laulattaa, tai sitten poistutaan hiljaa ja lopullisesti. Mafiamiehen sana on syömistä varten. Sanat sanomattomat tulkitaan rivien välistä, ja ovelin selviää voittajana Puzon pokkarissa.

---Juonipaljastuksia, runsaasti ---

Teos alkaa 1945 elokuussa hautajaisurakoitsijan Amerigo Bonaseran pulmalla, tytär on murtanut leukansa ja miltei menettänyt "kunniansa" ja oikeutta ei ole saatu lakituvasta, ehdollinen tuomio vain. Apua pyydetään Kummisetä Corleonelta tämän tyttären hääpäivänä. Hääpäivänä moni muu tapaa kummisedän. Kummisetä hoitaakin toisten asioita. Häiden jälkeen jonka jälkeen tapahtuu yksi teoksen käännekohdista eli Vito Corleonea vastaan tehdään murhayritys. Sen syyt on perheiden välisessä valtataistelussa, ja siinä että kummisetä ei halua mennä "narkoottisten aineiden" markkinoille, vaan keskittyy ydinosaamiseensa eli uhkapelitoimintaan, ja sivubisneksenä koronkiskontaan ja selä "laillisiin" rakennus- ja oliiviöljybisnekseensä. Monesti korostetaan, että kyse on liikeasiasta, eikä henkilökohtaisesta asiasta. Tässä tulee mieleen koston eliminointi. Nimittäin myöhemmin Michael toteaa, että kaikki asiat ovat sekä liikeasioita että henkilökohtaisia. Siten on ymmärrettävää, että perheiden välienselvittelyssä moni menettää henkensä, ja puhtopoika Michael ratkaisee tilanteen, ja joutuu pakenemaan Sisiliaan. Sisilian ajan kuvaus on erilaista, luonnon kuvaus on upeaa, Michael rakastuu ja astuu avioon, mutta ... Sisilia ei ole riittävän kaukana, verikosto on aina paikalla. Michael joutuu ja voi palata takaisin Amerikkaan ottaakseen johdon käsiinsä ja kostamaan, vaikka siis oli kyse liikeasiasta tai siis henkilökohtaisesta…
Michaelin moraalinen alamäki on huima. Sotasankarista ja matematiikan opiskelijasta tulee kova, kylmä ja kyyninen keisarikonna. Asiaa syvennetään vielä elokuvarintamalla eli Kummisetä II:ssa, jossa Michael häätää elämästään kaiken lämmön. Minusta kosto on varsin keskeisessä osassa Kummisetä teoksessa. Mafiaelämässä ei ole mitään ihannoitavaa, kun on pakko epäillä kaiken verikostavaa verkostoaan vaanivan verhoissa. Tästä on karmaiseva kohtaus Kummisetä II filmissä, missä Michaelin makuuhuoneeseen isketään. Valitettavasti myyrä löytyy aina perheen sisältä.

Kummisetä I:n elokuvaversioon on päätynyt romaanin perustarina hyvin. Filmi on minusta jopa teosta parempi musiikkeineen miljöön kuvauksineen. Rönsyt on leikattu siististi pois. Näitä ovat Lucy Mancinin  ja toisaalla Johnny Fontainen anatoomiset seikkailut Las Vegasissa ja Hollywoodissa. Tästä filmirintamalle on otettu hänen Lucyn Sonnyn kanssa saamansa avioton poika filmiin Kummisetä III (vaikka tässä teoksessa nimeenomaan lasta ei ollut!), mutta  Andy Garcian näyttelemä kovanaama sai olla Michaelin henkivartija, kun peli kävi kovaksi). Johnny Fontainen elämä Hollywoodissa on miltei kokonaan poistettu filmiversiosta. Ainoastaan kulahtaneen laulajan, uraputkensa katkaisseen kummipojan Johnny Fontainen osajako otetaan filmissä käsittelyyn. Osajako menee uusiksi pitkän suostuttelun jälkeen, kun elokuvapomon sängystä löytyy mittaamattoman kalliin siitosorin leikattu pää. Teoksessa koko Hollywoodin toimintaa kuvataan kirpeästi, filmien osajakelua ja muunkinlaista jakelua selvitetään sivutolkulla varsin yksityiskohtaisesti. Arvata saattaa, ketkä pörräävät latinolaulajan ja elokuvatähden ympärillä ja mitä painia harrastetaan. Tätä nimenomaista teemaa laajennettiin tv-sarja Sopranosissa, missä Christopher Moltisanti käsikirjoitti ja rahoitti elokuvia sekä Hesh tuotti LP-levyjä.

Romaanissa Vito Corleone kuvataan oikeudenmukaiseksi mieheksi. Kuitenkin hänen toimintansa seuraukset ovat hirvittävät, joskin pojan kädenjälki on vieläkin hirvittävämpi, eli isä sentään piti yhteisöstä huolta, mutta poika ei enää siitäkään, toisaalta isä oli suunnittelemassa puhdistusta.

Kirjassa Vito Corleonen tausta selvitetään perin pohjin. Vito Corleone alunperin Andolini syntyi Sisiliassa, mutta verikoston vuoksi joutui pakenemaan USA:han. Siirtolaisten kurja asema ja rikollisuus "legitimoi" järjestön toiminnan esimerkiksi suojelurahojen keräämisessä siirtolaisyhteisössä. Kotoutus ei siis kovinkaan hyvin ollut järjestetty. Kummisetä teoksessa kerrotaan myös Fanuccin tarina, joka avataan Robert de Niron toimesta vasta Kummisetä 2:ssa. Kirjassa Fanuccin tarinan jälkeen Viton tarinaa seurataan kieltolain kautta Al Caponeen. Vito kuvataan oikeudenmukaiseksi, mutta hänen hallintatavat ovat kuitenkin: neuvottelukumppanien uhkailu, velallisten kiristys ja politikkojen lahjonta. Lakimiesten tehtävänä on hoitaa rypyt suoriksi, ja tarvittaessa vielä kovemmat keinot otetaan käyttöön.

 Kummisetä III:ssa  käsitellään katolista kirkkoa, mutta tässä se ei ole tärkeä teema. Joskin puhdistuksen aikana Michael on kirkossa leffaversiossa, mutta teoksessa ei ole. Neuvotteluissa miehet vannovat milloin minkin mukaan. Teoksessa asia ei nouse merkittävään rooliin. Michaelin heila ja tuleva vaimo Kay Adamsin isä on babtistisaarnaaja, joka harrastaa tyttären kirjeiden avaamista. Michaelin lapset kastetaan babtisteiksi, mutta kääntyvät katolisiksi kuten äitinsäkin, tämä on kirjassa, mutta ei filmissä.

---Juonipaljastukset päättyvät ---

Teos on jaettu yhdeksään nimettömään kirjaan ja 32:een nimettömään lukuun. Siinä on mittaa 489 sivua.  Tilannetta tarkastellaan kaikkitietävän kertojan silmin vuorollaan eri henkilöiden näkökulmassa. Teoksen alkupiste on elokuussa 1945, ja päättyy 1950-luvulle.

Kerronta on ennakoivaa, että monesti kerrotaan tapahtuma ja siihen päätymistä tarkastellaan eri henkilöiden näkökulmasta. Kummisedän salamurhayrityksen edeltävää aikaa tarkastellaan monesti sen tapahtumisen jälkeen. Samoin Michaelin kotiinpaluu esitetään ennen kuin Sisilian tapaukset kerrotaan lukijalle.
Puzon on mestari pitämään uskottavaa henkilögalleriaa. Tapahtumat punotaan yhteen ja kaikki huipentuu lopussa. Pahat saavat palkkansa vielä pahemmilta.

--
Filmeistä Kummisetä I on ehkä romantisoiduin filmeistä, siinä on ajan patinaa, upea musiikki ja jotain vanhaa. Se ei ole niin raadollinen kuin kirja. Kummisetä II -filmi on mainittu parhaaksi elokuvan kakkososaksi, ja se on mielestäni parempi kuin Kummisetä I. Tässä filmissä esitetään Viton nuoruus, joka on Puzon teoksessa. Toinen yhtenevä teema on Kuuba. Mafia tämän filmin mukaan hallitsi hotelleja ja ”viihde-elämää” ennen Kuuban vallankumousta. Kummisetä III ei yllä missään muodossa kahden edeltäjänsä tasolle. Yllättävää kyllä Sofia Coppolan (ohjaajan tytär ja nykyisin kuuluisa ja hyvä ohjaaja) näyttelijäsuoritus oli heikko. Toinen epäuskottava tekijä oli minusta Connien kova konnamainen ote, ja tämä äpäräkuvio ei ole alkuperätarinan mukainen. Itseäni tämä Vatikaanin pankkikuvio ei myöskään miellytä.

Mafiaelokuvia on tullut monia tämän jälkeen, mutta vain Sopranos tv-sarja pistää paremmaksi. Minusta neljä ensimmäistä tuotantokautta riisuivat lopun glorian ilmiön ympäriltä, ja kaksi viimeistä tuotantokautta olisi voitu jättää tekemättä. Sopranos toi nykynaisen, avioeron, lasten kasvatusongelmat ja FBI:n vasikat näyttävästi esille. Poliisin ottamat lahjukset nousee Sopranoksessa esille, kuin myös Puzon Kummisetä teoksessa ja viranomaisten kyvyttömyys puuttua katutason ongelmiin. Vito voiteili dollari-creamilla poliiseja, poliitikkoja ja tuomareita, ja uhkaili valamiehiä, kuten Sopranoksessakin tehtiin. Kummisetä teoksessa myös mainitaan tämä "kastaa nokkaa", eli jokaisesta keikasta pitää maksaa provisiot monelle, eli veli veljeä verottaa. Lisäksi hoidetaan aina taistossa urheasti kaatuneiden tai Omertan mukaan kiinnijäävien perheiden elanto, eli kulurakenne on raskas. Tässä teoksessa FBI vain kuvaa hautajaisissa ja häissä ihmisiä ja kerää rekisterikilpien tiedot ylös, mutta Sopranoksessa joka perheestä on usieta ns vasikoita, jolla mikki on teipillä rinnassa. Tässä teoksessa Las Vegasiin vasta "kotiudutaan" eli tapahtuiko lasvegasilaistuminen vasta toisen maailmansodan jälkeen. Irtonaruja on vielä Viton vaimon kirkkokäynnit, jossa hän rukoilee miehensä puolesta kadotusta vastaan, joka on verrattavissa Tonyn vaimon vastaaviin pelkoihin. New Jerseyn mafia mainitaan ja jätehuoltoala, jolla Tony Soprano vaikuttaa. Viimeinen huomio, jonka nostan esille on tämä sisilialaisuus ja mitä he tuntuivat karsastavan oli irlantilaisuus. Hagenilla oli amerikkalais-saksalaiset juuret, eli sisilialaisten mukaan "irlantilaiset" !!!

Sopranoksen ja Kummisedän huono puoli on ”voimakkaat kohtaukset” eli pahoinpitelyt ja  eliminoinnit ovat perustapahtumia. Sopranoksen eräs idea on Tony Sopranoksen käyminen psykiatri Jennifer Melfin luona. Paniikkikohtauksia saava masentunut Tony huiputtaa aikansa Melfiä, mutta lopulta manian ja masennuksen alta pilkottaa aito narsisti, vaikka äkkipikainen rikollispomo ei kestäkään elämäntapaansa.

Puzo on kirjoittanut sarjaan jatkoa esim. Las Vegasiin muuttaneen mafiahaaran toiminnasta ja Sisiliasta teoksia. Tämän teoksen ostin teoksen Suuren Kuun loppuun myynnistä hintaan 2.50, kirja lienee poissa muodista, sillä hintaan 1.25 jäi kappaleita myymättä. Minusta teos on hintansa arvoinen, ja mahtava kuvaus kuvitteellisen rikollisjärjestön toiminnasta. Amerikanitalialainen Mario Puzo vaikutti vuosina 1920-1999, olen lukenut häneltä Kummisedän lisäksi kirjan Sisilialainen (tapahtuu Sisiliassa), Neljäs K, Viimeinen kummisetä, jossa oli muistaakseni hotellikuvioita mafialaisittain sekä Omertan.
***
Yle TV 1  esitteli tämän kirjan  laatuohjelmassa 10 kirjaa rikoksesta sunnuntaina 16.6.2013 klo 20. Kirjaa avasivat Timo Harakka ja Anna Kortelainen ja erikoisvieras on kansanedustaja Silvia Modig.
Silvia Modig oli sisäistänyt teoksen hyvin, ja lukenut sen jo teini-iässä, näkökulmia, joita keskustelussa tuli ilmi.
-Kirjassa on toisesta huolta pitämistä, mutta kirja itsessään, näyttää kaksinaismoraalin. Perhearvoja ihannoidaan.
-erotetaan ihmissuhde - liikesuhde, romantisoitu käsitys, kunniakäsitys ja roolipeli
-kirjassa pornahtavia kohtia
-Don Corleone on myös kaksinaismoraalinen, hän kieltäytyy prostituutiosta ja huumekaupasta, mutta murhat hän hyväksyy
-Näkökulma on Kay Adamsin, joka oppii "mukautumaan" (siis Kummisetä-kirjassa, ei filmissä Kummisetä II:ssa).
-Michael ei lähde kotoa maailmalle, vaan maailmalta kotiin.
-Don Corleone on edunvalvoja, on myös mamu, muutti Italiaan 12-vuotiaana.
-Kummisetä -teema tullut vahvana nimityksenä lähinnä filmien perusteella.
Minusta tämä oli hyvä keskustelu, joskaan kirjan tapahtumia ei juurikaan avata. Varmasti kannattaa katsoa Areenasta

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Aleksander Solzenitsyn: Ivan Denisovitsin päivä

Kansikuvassa leirin piikkilanka ja sattuma sopassa
Aleksander Solženitsyn: Ivan Denisovitšin päivä Tammi Keltainen pokkari 7. painos 2010, sivumäärä 241. Suomentaja Markku Lahtela.

Aleksander Solženitsyn on nobelkirjailija vuodelta 1970 lähinnä teoksellaan Vankileirien saaristo.

Myös tämän vuonna 1962 julkaistu teos Ivan Denisovitšin päivä sisältää tarinan vankileiriltä. Avaustarina Ivan Denisovitsin päivä kertoo vankileiriltä "normipäivän" yhden 3653:sta (kolme karkauspäivää).
Kurileirin vanki Ivan Denisovitš Suhov on tarinan päähenkilö, päivä alkaa herätyksellä klo 5 ja nukkumaan pääsisi noin klo 21, ellei tulisi kahta ylimääräistä kasarmitarkastusta, jolloin neljäsataa parakin vankia ajetaan pakkaseen viidessä jonossT
dbsp;Ruokaa on niukalta, kuri on kova, ja pakkasta on vähän vain -27 astetta Celsiusta, usein enemmän. Vangeilla on aamutoimet ja lopun päivää heillä on työtä, ikiroutaisen maan kaivamista, elementtitalojen rakentamista, ja muuraamista, joka päivä on eri työmaa.
Vangit on jaettu joukkueisiin, ja joukkueen panoksesta riippuu kohtelu, ja ruokamäärä. Kohtelu tosin riippuu muistakin tekijöistä. Systeemi, vaikka perustuu kuriin ja joukkueisiin, ei ole tässä suhteessa tehokas, koska päivittäin vaihdetaan työmailla, ja tällöin työn aloittaminen takkuaa. Lopettamisessa on se ongelma, että vangit (ja siviilit) yrittävät ottaa kaiken tarpeellisen tavaran mukaansa, vangeille tärkeää on polttopuu esim. laudan palat, lastut, pahvin kappaleet tiivistykseen. Tavaraa piilotellaan jatkuvien tarkastusten vuoksi.

Leireillä on tuomion ajankohdasta riippuen kymmenen vuoden miehiä, kahdenkymmenen vuoden miehiä... Lainkäyttö mainitaan joustavaksi siten, että kymmenen vuotta voi tulla ensimmäisen kymmenen vuoden jatkeeksi, tällä leiriltä ei teoksen mukaan kotiuduta, vaan vapautumisen jälkeen karkoitetaan. Tätä problematiikkaa käsitellään sivuilla 55-59 sekä Suhovin tuomion syytä. Suhov oli jäänyt hetkelliseksi 1942 saksalaisten vangiksi, mutta päässyt pakenemaan. Kuulusteluissa hän oli tunnustanut syyllisyytensä maanpetokseen ja vakoiluun, koska s. 56. "Suhovilla oli ollut helppo valinta: jos et allekirjoitat, sinä kuolet ...
Teoksen ensimmäinen tarina on tiivis, analyyttinen, eikä siinä ole ylilyöntejä, se on viileän looginen, kuvaa tilanteet tarkasti ja rauhallisesti, ja tässä on myös teoksen teho. Päähenkilön päivä kuvataan kaikkine rutiineineen. Ruoka ja sen säätely, ja syöminen ovat tärkeitä, samoin vaatteet, kengät, kessu ja uni ... Vain hieman käsitellään tuomion syytä, kotioloja ja tulevaisuutta. Tärkeistä asioista käydään kauppaa, ja työllä ja palveluilla voi tienata rahaa, eli kaupankäynti ja tavaroista pitäminen nousee keskeiseen rooliin ...

Aikaisempien lukukokemusten pohjalla samantyyppisiä tapahtumia on Vanki nimeltä Papillon sekä  Hytti nro 6. Papillonilla Pirunsaarillakin kuri oli kovaa, ja vankien olot olivat ankeat, kuvauksessa on jotain samaa, joskin Papillonissa eräs teema on vapauden kaipuu, pako, ja tarve todistaa syyttömyytensä, samaa oli jatkuva kaupankäynti mutta pakoyritysten onnistumiseksi, tässä pako-teema ei ole keskeinen eikä syyllisyys. Hytti nro 6:n Vadimin isä on ollut samaan aikaan vankileirillä, Suhovin vankeusaika on suunnilleen 1942:sta aina 1950, koska puhutaan Korean sodasta eli Stalinin aikana, mikä mainitaan vain takakannessa. Teos antaa paremman kuvauksen paikallisista oloista, sota-ajasta, vankileireistä ja kansalaisuuksista kuin Hytti nro 6, vaikka luultavasti tämä on kirjailijan esikoisteos.

Ideologisesti teos ei minusta juuri osoittele, siksi se on niin taitavasti kirjoitettu. Minusta ideologian puuttuminen on vain hyväksi, siksi se on myös manifesti diktatuurien vankilajärjestelmää vastaan. Demokratia on huono järjestelmä, mutta paras olemassa olevista.

Tapahtui Kretsetovkan asemalla tarinassa junan järjestelijä Zotovin toimia kuvataan toisen maailmansodan aikana. Zotov on upseeri ja herrasmies, joka lukee Pääomaa, ja hänen elämäänsä kuvataan kiihkottomasti. Hän pysyy uskollisena Valko-Venäjässä asuvalle raskaana olevalle vaimolleen, vaikka houkutuksia onkin tarjolla. Junia ja järjesteltävää asemalle tulee. Eräässä junassa on karkuri, joka saa Zotovin mietteet liikkeelle, ja hän joutuu tekemään peruuttamattoman päätöksen.  Tarinassa muuten mainitaan termi "Suomen sota".

Matrjonan talo tarinassa päähenkilö Ignatits muuttaa  maaseudulle matematiikan opettajaksi ilmeisesti vankeustuomionsa jälkeen. Hän asuu Matrjonan talossa. Matrjona on yksinäinen nainen, jonka eläkkeenhakua, ja toimeentuloa tarkastellaan, systeemi ei vaikuta kovinkaan tehokkaalta. Turvetta kannetaan salaa, tarkastuksia, kolhoosissa ei ole työkaluja eikä juuri työhaluja paitsi Matrjonalla, joka käy siellä nimeenomaan tekemässä työtä. Tarinassa puhutaan myös koulusta, jossa erästäkin oppilasta siirretään luokalta toiselle, vaikka osaaminen ja läksyjen teko ei ole kriteerejä täyttävää. (tulee mieleen eräs toinen koulujärjestelmä, jossa luokalle ei jätetä ja vaikeuksia tulee sitten joko lukiossa tai ammattikoulussa). Matrjonan gornitsasta kisaillaan, (en tarkkaan tiedä, mikä se on, lienee rakennelma). Sitten tapahtuu junaonnettomuus, ja tarinan lopputiivistys on minusta ytimekäs.
--
Takakansiteksti on teoksessa erityisen hyvä, siinä on ensimmäinen tarina tiivistetty hyvin, lisäksi kirjailijan merkityksestä on annettu luonnehdinta. Aleksander Solženitsyn syntyi 1918 ja kuoli 2008 ja hän sai Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1970, ja karkoitettiin kolme vuotta myöhemmin. Takakannessa mainitaan Stalin, mutta ei itse nimitarinassa. Takakannen mukaan tarinat ovat osittain omaelämäkerrallisia.
--
Teoksen ostin pokkarina. Kirjoitukseen sain Margitin vinkistä oikean suhu-š:n ja ž:n vanhalla kunnon kopypeistillä.

Juha Vuorinen Helmiä Hanurista


Kansi voisi esittää kaveria, joka soittaa hanuria


Juha Vuorinen Helmiä Hanurista on kokoelma lyhyitä juttuja, ja joita juttuja koristaa piirretyt kuvat

Luin ensimmäisen jutun, joka alkoi nasevasti. Pikkuhiljaa kielikuvat alkavat tökkiä kuin ampiaisten pistot laihoille käsivarsille. Nimittäin tällaiset vertaukset ovat usein toistuvia ja kielikuvat ovat raflaavia navan alapuolta viistävää. Tämä haastaa, oletko valmis?

Avaustarinan päähenkilönä  kaveri, joka oli myyntitykki, joka singahtaa pois työpaikasta usein potkujen takia, tämä on jopa hauskaa. Kaveri on liittynyt AA-kerhoon, ja matkustaa kokoukseen Tsekkeihin. Vieruskaverit kertovat niin ruokottomia juttuja, että eräälle pussille on käyttöä.

Yrjöpussille ja vessanpöntölle on muutenkin käyttöä. Joskus taidekirjoja arvostellaan, että näistä asioista ei kirjoiteta, tässä kirjoitetaan, siitä tulee helmiä hanurista.

Seuraavat jutut ovat samaa sarjaa. Toisessa jutussa piipahdetaan Korvatunturille, ...
***
Yhden pikkuvirheen huomasin kirjasta.

Minusta taulukkolaskentaohjelman nimi on Excel eikä Exel!

Kirjan ostin pokkarina.
***


Olen lukenut aiemmin Vuorisen muuta tuotantoa paljonkin.

Juoppohullun päiväkirjan ensimmäinen osa kattaa vuoden verran  päiviä vuosilta 1998-1999. Tämä on juhlapainos, 100 000:n (satatuhatta) kappaleen myynnistä. Juha Vuorinen nimittää itseään hauraaksi lyyrikoksi, hyvä ettei tunnustaudu kyynikoksi.

Kumma kyllä tunnustan, että Juha Vuorisen  Juoppohullun päiväkirjan ykköstä pidin "hyvänä". Kirjassa on päivämääriä ja kirjauksia tapauksista veneerisistä taudeistakin ja eritteistä, sangen elämän makuista. Kirjassa oli aitoa menoa, ja päähenkilö Juha Bergin viinasekoilut, pönttön paskomiset (näitä ei yleensä kirjoissa raportoida), ja varsinkin hänen ja Kristianin "lämmin ja hellä" suhde oli minusta hyvin kuvattu. Kirjan lukemisen kynnys on varsin suuri. Jos selaa kirjan niin jo piirretyt kuvat voivat tökkiä. Olen sitä mieltä, että tässä kuvitus tukee kirjan "sanomaa".
Raamit sommiteltu itse ,kuva kamerakännyllä otettu ja pienennetty

Esim. kuva, missä mulkvistin leegot lentää kurkkuun menee jo joka tasolla niin överiksi, että sitä ei voi enää ottaa vakavasti. Kirja menee överin kautta maaliinsa, mikä se sitten ikinä onkin.

Luulin, että en enää pitäisi kirjasta ja selailin sitä, mutta minusta siinä on oikeasti kaiken rosoisuuden ja eritteiden seassa herkkä ydin.


Tässä uuden painoksen kansi, kuva filmistä, ei mikään sympaattinen kansi, mutta Juha päiväkirjojen edetessä seestyy, ja löytää parisuhteen, ajaa taksia, ja perhe-elämä kukoistaa


Juha Vuorinen: Vaippaihottuma, Juoppohullun päiväkirja, osa 4, viides painos 2007. Sivumäärä 325, teos sisältää mustavalkoisia kuvia. Alkuteos 2005 Diktaattori-kustannus.

Juha Bergin vaimo Sirpa Kovala synnyttää tyttären ja tarina alkaa synnytyssalin tunnelmin, mittaukset, napanuoran leikkaukset, kylvetykset ja tikit...
Kun Juha menee kotiin jatketaan nuoruusmuistoin, ja Kristian ja Mikael tulevat käymään, lisäksi pankinjohtaja Pertti Von Pasan on muuttanut naapuriin. Pertillä on hehkeä vaimo ja hieno vessa, jonka Juha käy koeponnistamassa, muttei vaimoa, vaikka siivoakiin kämpän kotiintulokuntoon äidille ja lapselle.
Juoppikset esittelevät koko elämän törkykirjon, mutta suolentyhjennyksessä se on kyllä oiva kruunaamaton kuningaskirjasarja. Juha paskantaa rajusti ja joka osassa. Laktoositon ruokavalio ei ilmeisesti ole auttanut, nyt ollaan jo gluteiinittomalla, mutta paska paukkuu entiseen tahtiin. Ehdoton erityismaininta paska-asioiden esiintuonnissa. Vatsaongelmat ovat ikuisia. Lisäksi Juha röyhtäilee.
Kristian vie vauvalle jättipupun ja pääsee Mirkan kanssa kummiksi, muutenkin Kristianilla ja Mirkalla synkkaa. Lapsi on kiltti, eikä siihen juuri minämuotoisessa kerronnassa keskitytä. Sirpalle hankitaan rintapumppu tai Juha hankkii sellaisen, vaikka ostaakin ensin lypsykonetta ja hankkii pehmo-Juha ne muut tarvittavat romppeet ja vaihtaa vaippaa, vaikka kommelluksiakin sattuu,
Isovanhemmat Raija ja avokki Esko ja Juhan äiti sekä Pedro saapuvat vauvan luo. Teos päättyy nimijäisiin, missä vauva siis virallistetaan Justiinaksi. Kristian on toinen kummi ja toinen Mirka, joka lausuu runonkin. Isovanhemmat ovat paikalla. Ihmettelin, miksei lasta kastettu, koska sekä Juha että Kristian rukoilevat lapsen puolesta.
Juhan lemmenvehkeet ovat kunnossa vaimonsa Sirpa on taas pieniin päin.
Lopussa Juha kyyditsee vanhaa mentoriaan Pappa-Aaroa, mukava mies, vanhat ovat viisaita.

Sama formaatti on Vuorisen teoksessa Viimeinen suuri seikkailu, vuodelta 2003. Roisit tekstit ja roisimmat kuvat.

***
Juha Vuorinen on syntynyt vuonna 1967, ja ensimmäinen Juoppis ilmestyi jo vuonna 1998.

Dali-Ihantalan bloggaus on TÄÄLLÄ. ja Tolppa-apinan täällä.

torstai 16. helmikuuta 2012

Dashiell Hammett: Maltan haukka




Tämä 231 sivun dekkari kertoo 1930-luvun San Franciscosta tarinan, jossa huijataan ja yritetään huijata ja tavoittelun kohteena on legendaarinen Maltan haukka. Lukija temmataan mukaan tapahtumien syöveriin erään toimeksiannon puitteissa. Tietoa tihkuu lisää hiljalleen sekä päähenkilö yksityisetsivä Sam Spadelle että lukijalle. Spade joutuu lapioimaan tieltään ruumiita ja vastailemaan poliisin ikäviin kysymyksiin. Spade on kyyninen kovapintainen yksityisetsivä, jonka polttoaineena toimivat dollarit, joita hän kiitettävästi ihmisiltä imuroi, Spade ei ole erityisen puhelias, eikä moraali ole aivan tiukin. Sam Spade naukkailee bacardia, konjakkia, manhattania ja whiskyä ja  polttaa itse löyhään käärittyä Bull Durham tupakkaa. Teoksen Nainen on myös kovaksi keitetty punapää, jonka avautuminen tapahtuu vain pakosta, tai silloin kun se on omien etujen mukaista, toden puhumista Brigid O'Shaughnessy harvoin harrastaa. Kirja on ajoin kömpelöstä käännöksestään huolimatta kiinnostava, tarina on filmattu kuten Raymond Chandlerin Syvä unikin. Teoksia yhdistää kovapintainen poikamiesyksityiskyttä, joka ottaa toimeksiantoja, ja on piikit pystyssä poliiseja vastaan. Toinen yhteinen tekijä on filmien päähenkilö karismaattinen Humphrey Bogart, jonka lumoa en aivan ymmärrä naisten keskuudessa, mutta jos Lauren Bacallin saa vaimokseen, ja sellaiset suitsutukset Casablancasta, on varmasti maineensa arvoinen. Bogart on minustakin tehnyt hyviä filmejä! Filmiversio minusta loppui ehkä toiseen kohtaan kuin teos?

Tässä nimenomaisessa Maltan Haukka teoksessa kerronta etenee kiinnostavana ja jännittävänä eteenpäin. Lukija on täysin ummikkona, mitä on tapahtunut ja mitä tulee tapahtumaan, se mitä tapahtuu on ajoittain myös hieman hämärää. Jatkuvasti toistuvat "neuvottelu"- ja uhkailutilanteet voivat turruttaa, mutta itse pidin tästä pokkarina ostamastani teoksesta. Miljöön kuvaus tuo esiin jo kadonneita rohdoskauppoja, lankapuhelimia ja kuulusteluja ylöskirjaa pikakirjoittaja.

Hammettin kerronta on aika tarkkaa, esimerkiksi Sam Spaden herätyskelloa kuvataan toisessa luvussa säröääniseksi (s. 13) ja  siiten sivulla19 vielä kimeästi tikittäväksi, eli voimme päätellä, että ääni oli kimeä, mutta säröinen. Attribuuttia on attribuutilla siunattu, koska puhutaan  mm. koboltin sinisistä silmistä, heti ensimmäisellä tekstisivulla kerrotaan Samin kasvojen v-kirjaimista, on v-muotoinen suu, leuankärki on v, ja sieraimet muodostavat v:n, , eli kaiken kaikkiaan 180 cm:n mies oli varsin v-mäisen näköinen mies.  Teksti etenee loogisesti tapahtumien mukaan, ja yllätykset ja hämäykset seuraavat toistaan. Ajoittainen dialogi on napakkaa esim. s.21
"Kuka on  Thursby?", Dundy kysyi
"Minä kerroin sen jo Tomille mitä hänestä tiesin"
"Kerroitte Tomille pirun vähän"
"Minä tiesin myös pirun vähän" ...
Kirjassa puhuttiin herra Cairon levanttilaisista piirteistä. Wikipedian mukaan Levantti on laajahkoalue lähi-idässä. Cairo sen sijaan oli kreikkalainen.

Teos kertoo ainakin ahneudesta, keräilyvimmasta, hämäyksistä, ja aika monta ihmistä menetti ainoansa tarinan kuluessa  ja minkä vuoksi!? Kirjan kannen Maltan haukka patsas on kaikkien tavoittelema. Moni menettää henkensä patsaan vuoksi, joka on lopulta väärennös.

tiistai 14. helmikuuta 2012

Väinö Riikkilä: Repa ja Väiski sekä Repa puskee sisulla


Luin nämä kaksi erilaista, mutta samasta henkilöstä Reijo Vännistä eli Repasta kertovaa, Riikkilän poikakirjaa. Repa ja Väiski on puhdas poikakirja seikkailuineen, ja Repa puskee sisulla on teos, siitä kun pojan pitää miehistyä yksin karussa maailmassa.

Repa ja Väiski, 120 sivua, 12 lukua, 1964, teos hankittu huuto.netistä, omistuskirjoitus punaisella vuodelta 1976. Väiski ja Repa ovat kaverukset. Vanhemmat ovat töissä, kuten isot veljetkin, ja pojat tekevät kotitöitä, kuten roskaämpärien tyhjäystä ja sian ruokkimista. Kesätöihin mennään sahalle, missä tienataan rahaa (pojat kansakoulussa!). Sahan elämästä saadaan jonkin näköinen käsitys. Repa ja Väiski nuuskivat sivujuonessa laukkuvarkaat selville. Tämä on Riikkilän myöhäistuotantoa, ja Repa ja Väiski ovat selvästi erilaisia kuin Pertsa ja Kilu, sillä
-Repa epäonnistuu lettusten paistamisessa, ja talo savuaa, ja kuuman taikinan he syöttävät sialle, joka saa hepulin
-He tahtomattaan auttavat Miljoona-Blinkiä, ja saavat palkaksi tupakkakartongin, jonka myyvät hänelle takaisin, tosin silputtuna
-Repa ja Väiski tappelevat keskenäänkin ainakin kolmesti
-Heillä on työkaverina Kana-Maija, eli tyttökin on mukana
-Koulun välitunnista, maantiedon läksystä sekä poikajoukkojen kiusaamisesta on kuvauksia
-Teoksessa sattuu onnettomuus sahalla, jossa mies tippuu sirkelin päälle, ja joutuu sairaalaan, myös muita onnettomuuksia tapahtuu
-Riikkilä ottaa kantaa Maijan tuntipalkan pienuuteen verrattuna poikiin
-Sen aikainen työläisen aamupala ei vaikuta kovinkaan terveelliseltä: kahvia ja ranskanleipää. Jaksoi sillä mennä töihin. Nykyisin olen ihmetellyt "kasvatusalan ammattilaisten" intoa haukkua nykyajan energiajuomia, ja samalla kun osa heistä hörppii tolkuttomasti kahvia. Itse en juo energiajuomia, mutta kylläkin kahvia, mutta pidättäydyn arvostelemasta energiajuomia.
Johtopäätöksenä Väinö Riikkilä (1906-1969) on 1960-luvulla  oivaltanut ajan muutoksen, eli myös pikkupoikien elämässä on tappelua, kiusaamista ja velvollisuuksien kyseenalaistamista. Tämä on minusta selvä ero Pertsa ja Kilu kirjoihin.
Pojat joutuivat ottamaan rosvon kiinni, joten aito poikakirja tämä on.

Repa puskee sisulla, 136 sivua, 13 lukua, 1966, kirja ostettu nettiantikvariaatista, ja teos ollut Ruutanan sivukirjaston teos, ilmeisesti poistokirja, toivottavasti.
Repa on jäänyt yksin. Kaverit ovat muuttaneet pois, ja vanhemmat ovat kuolleet, veli on Rapakon takana. Pojalla on torppa, josta kulut juoksevat, kuusitoistavuotiaan elämä ei ole ruusuilla tanssimista...
Kana-Maija on onneksi positiivisuuden perikuva. Repalla on yritystä ja monta vastoinkäymistä, eri työhommia: saha, hinaaja, valimo ja lopulta maalarin työ.

Jos Repa ja Väiski erosi Riikkilän pertsakilu -tyylistä, niin tämä on jo selviytymistarina tukalassa tilanteessa, jossa pikkupojan optimismi ei enää riitä, vaan elämän syrjään päästään vasta vastoinkäymisten jälkeen ja saadaan ehkä elämänkumppanikin itselle. Kuten Repa ja Väiski -teoksessa myös tässä tapahtuu paljon työtapaturmia, sangen vaikeitakin, liitytään ammattiosastoon, puhutaan työturvallisuudesta ...

Teoksessa on paljon kuvausta myös työläisten riidoista, ja vapaa-ajan nokittelusta, Repaa vanhempien työkaverien juopottelusta ja kortin peluusta. Kirjassa käydään myös sairaalassa ja sosiaalivirkailijat käyvät kylässä, eli Repa puskee sisulla, mutta helppoa ei ole ollut nuorella 1960-luvullakaan. Kirjassa lasketaan paljon rahaa, ja raha näyttelee suurta osaa. Mainitut tuntipalkat vaihtelivat teoksessa 80 pennistä 3 markkaan, lisäksi on lueteltu puukuorman, radioluvan, yms hintoja ...

Jos oletetaan, että Repa olisi ollut vuonna 1964 kuusitoistavuotias (oli teoksessa, joka julkaistu tällöin), hän olisi nyt 64-vuotias, eli jokainen voi miettiä, kuinka paljon paremmat eväät on hankkia koulutusta ja ammatti nykyisin, kuin niillä, jotka ovat nyt eläkeiässä eli ovat syntyneet 1948 tai aiemmin.

Kiitos suuret ikäluokat, rakensitte hyvinvointiyhteiskunnan.

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Louisa M. Alcott: Plumfieldin pojat


Louisa M. Alcott: Plumfieldin pojat, Wsoy.

Louisa M. Alcott: Plumfieldin pojat on viimeinen osa neliosaisesta kertomuksesta, jossa aiempia osia ovat Pikku naisia, Viimevuotiset ystävämme ja Pikku miehiä.

Pikku naisten tarinassa Marchin perheeseen kuuluvat äiti ja sisällissodassa ollut isä, ja tyttäret ikäjärjestyksessä vanhin eli Meg, Jo, Beth ja Amy. Naapurissa asuu isoisänsä kanssa Laurie. Marchit ovat köyhtymässä tai köyhtyneet, mutta Laurie on varakas. Lapsista Beth on menehtynyt ja tämä tarina kertoo lähinnä muiden tytärten lapsista. Varakkaisiin naimisiin päätyi tytöistä Amy, joka minusta on lopulta reippain tytöistä ja sai siis Laurien. Jo avioitui  professori ”Fritz” Bhaerin vanhan pedagogin kanssa, poikia heillä on kaksi eli Rob ja Teddy. Meg eli Margaret on mennyt naimisiin John Brooken kanssa, joka on ollut Laurien kotiopettaja. Megillä on kaksoset Daisy ja Demi.

Tämä Plumfieldin pojat -teoskappale on vaimoni, se on vuodelta 1969 uudistettu ja lyhennetty (?!) suomennos 210 sivua ja Marchin perheen tarinan viimeinen osa. Alkukielellä teos on nimeltään Jo's boys, joka minusta on osuva napakka nimi. Suomentajia on peräti kaksi eli Elma ja Aarni Voipio, eli taas eri suomentajat. Minusta eräissä paikoissa suomennos ei ole ehkä tätä päivää vaan jättää väärinymmärryksen mahdollisuuksia, mutta minusta teos ja  uomennos ovat muuten aivan loistava.

Vanhat ajat ovat takana ja kymmenen vuoden kuluttua Jo tarkastelee kasvun hedelmiä. Pojat ja tytöt ovat löytämässä paikkansa ja elämänkumppaninsa, ja osa avioituu, osa ei. Trio opiskelee lakia, Nan ja Tom suuntautuvat lääketieteeseen, Nat jatkaa viulunsoittoa ...

Minusta tällä tarinalla on paikkansa, sillä teoksessa kerrotaan miten kaikkien käy lopulta.

Teemat ovat hyvä kasvu, puutarhurina kasvattaminen ja eräitä arkipäivän viisauksia:

s. 14 Parasta, ettei odota mitään, sillä nuoret kulkevat omia polkujaan. Tässä myös peilataan tätä puutarhurivertausta kasvatukseen ja hyvän kodin merkitystä, ja rakastavien henkilöiden esim. orpo-poika Danin kohdalla, jossa maaperä on ollut varsin karu.

s. 15 Demillä on kolme henkivartijaa -hyvät periaatteet, tyylivaisto ja viisas äiti, luulin, että puhutaan tytöstä, mutta Demi on koko nimeltään Demijohn.

Luvussa kolme on kiinnostavaa Jon kirjailijan ura ja innokkaat fanit, koska sehän on selvästi Alcottin oma tarina, mistä hän kirjoittaa ss. 30-31  ..kunniahimoiset unelmat oli tuottanut katkeran pettymyksen. Sen sijaan tämä vaatimaton kertomus, joka oli kyhätty muutaman dollarin toivossa joutui odottamatta myötätuuleen ...kovia sanoja, kun selvästi on puhe teoksesta Pikku naisia. Pitääkö teoksen olla niin kunniahimoinen, että normaali tyttö tai poika ei sitä ymmärrä. Minusta monet klassikot ovat varsin yksinkertaisia juoneltaan. Esimerkiksi Nalle Puh on varsin yksinkertainen teos, mutta kerroksittainen loistava jopa filosofinen Milnen hengentuote. Tästä huomiosta seuraa kaksi asiaa: esikoisromaani voi olla puuttellisista taidoista huolimatta kirjailijan paras teos, jos aihe on osuva, on ollut oikea flow-tila.

Alcottin viisaudet jatkuvat
Amystä: "olla hyvä puoliso ja äiti uhraamatta omia erityislahjojaan" s.19

Danin kohtalo ei ollut mukavimmasta päästä, mutta hänen yhteydessään otetaan kantaa intiaanien reservaattikysymykseen, ja kannustetaan taistelemaan sorrettujen puolesta

Naisten äänioikeuden puolesta myös puhutaan kuin myös naisten ja kaikkien ihmisryhmien oikeudesta koulutukseen.

s. 70 Jo selittää
”hymyillä rakkaudelle, joka ei auennut nupustaan …
Ajatteletko noin, kysyi Nat
En, vastasi Jo"
Tämä on minusta tärkeää, miksi vanhemmat selittävät sydämen (teoksessa monesti tulehtunut elin!) asioista, joihin eivät itse usko. Jo on viisas kun uskaltaa sanoa, ettei usko siihen, mutta Nat on viisaampi kun uskalsi kysyä.

s.76 "Tulen mainiosti toimeen villipetojen kanssa, mutta ihmiset ärsyttävät minua hirvittävästi". Dan tekee minusta virheen myöhemmiin siinä, että sekaantuu toisen kaverin pelaamiseen, ja tekee siitä oman taistelunsa, mutta toisaalta maksaa siitä ison hinnan!

s.175 puhutaan herra Fröbelistä, minulle oli vielä vuosi sitten epäselvää, kuka oli herra Fröbel, mutta lastentarhan "keksijästähän" on kyse ja  Fröbelin palikatkin lienee nimensä hänestä keksineet!

Viimeinen Jon viisaus päättäköön Jokken retken Alcottilaiseen maailmaan
s 208 " Katuva syntinen tuo enemmän iloa kuin kymmenen vanhurskasta"

Alkukielellä koko kohta, josta näkyy, että kääntäminen on onnistunut kuitenkin kohtalaisen hyvin.
'Ach, we can but sow the seed and trust that it falls on good ground. I planted, perhaps, but you watched that the fowls of the air did not devour it, and brother Laurie watered generously; so we will share the harvest among us, and be glad even for a small one, heart's-dearest.'
'I thought the seed had fallen on very stony ground with my poor Dan; but I shall not be surprised if he surpasses all the rest in the real success of life, since there is more rejoicing over one repentant sinner than many saints,' answered Mrs Jo, still clinging fast to her black sheep although a whole flock of white ones trotted happily before her.


Tämäkin loistava teos on amerikan englanniksi gutenbergissä. josta lopun lainaus on poimittu.

Suositan kaikille myös miehille alcottislaiseen tyttökirjamaailmaan tutustumista.

perjantai 10. helmikuuta 2012

Henning Mankell: Rauhaton mies, Wallander sarjan päätös

Skannasin kannen, oikea on terävämpi
Henning Mankellin Wallander-sarja päättyy tarinaan Rauhaton mies, joka on ilmestynyt vuonna 2009. Minä ostin sen Seven-pokkarina vuodelta 2010.

Kirja on kuudessa osassa ja 544 sivun mittainen, tämä Kurt Wallanderin jäähyväiset on saagan myöhäinen päätösosa. Kurt Wallanderin tarinoihin oli jo tullut lisäke eli Linda Wallanderista kertova Ennen routaa, ja Kurt Wallanderin varhaisvaiheista koottu Pyramidi, jonka postaus on täällä. Pyramidin lukemisesta on omat hyötynsä, mutta Rauhattomassa miehessä Kurt Wallander peilaa jatkuvasti mennyttä uraansa, joten viitteitä menneisiin tapahtumiin on todella paljon. Teoksessa Kurt Wallander kuusikymmenvuotias. Hän on muuttanut maalle Löderupiin ja hankkinut koiran, jolle on antanut nimen Jussi, kuuluisan ruotsalaistenorin Jussi Björlingin mukaan. Kirjassa tavataan Kurtin naiskvartetti: Mona, Linda, Klara ja Baiba. Kurt Wallander pohtii edelleen ongelmia perinpohjaisesti, vakioajatuksia ovat, mikä ei täsmää, mitä yhteyttä hän ei oivalla, mikä on muuttunut, lisäksi hän muistaa mentorinsa Rydbergin opetukset: etsi aina, mikä poikeaa kuviosta ja elämän pintavaahdon pettävyydestä ...

Teoksen juoni koostuu lähinnä kahdesta langasta. Linda on saanut perheenlisäystä. Avoappi, entinen merivoimien upseeri on 75-vuotispäivillä levoton, ja katoaa pian. Perhe pyytää Kurt Wallanderia tekemään tutkimuksia. Perään katoaa hänen aviovaimonsa.

Toisaalla vanhenemisen merkit näkyvät Kurtissa. Hän joutuu erään tapauksen vuoksi virasta pidätetyksi, ja tutkintaan.Kurt tekee yksityisiä tutkimuksia katoamisista, mutta myös elämästään ja urastaan. Hän toteaa jälleen kuilun virkamiesten tavallisen ruohonjuuritason välillä kasvaneen. Itsekin hän lipsuu ihanteistaan, ei tee rikosilmoitusta kokemastaan aseellisesta ryöstöstä, ja maksaa putkimiehelle pimeästi. Kurtin elämään hiipii enemmän sairauden oireita. Monan tilannetta käsitellään, ja Lindan perheen.

Mystisten katoamisten motiiviksi tarjotaan Neuvostoliiton sukellusvenevälikohtauksia Ruotsissa. U 137 sukellusvenehän ajoi karille Ruotsissa vuonna 1981, tässä käsitellään tapausta, jossa olisi ollut sukellusvene satimessa, mutta korkeamman käskystä asiaa ei tutkita, vaan joukot siirretään muualle. Googlettaessani asiaa, Helsingin Sanomissa väitetään asialla olleen purjeveneen, mene ja tiedä, tässä on aivan toinen näkemys. Olof Palme oli tällöin Ruotsin pääministerinä, joten tarinaan syntyy kahdensuuntainen aikajänne. (Edit: 2014 oli myös sukellusvene epäilyjä ja ajojahti).

Meriupseeri Von Enken 1980-luku ja nykyisyys, ja Wallanderin koko ura ja nykyhetki. Mukaan ui pinnan alla DDR ja vakoilu, toisaalla vastavakoilun sumuverho, tämä lanka minua enemmän kiinnosti ja oli minulle antoisampi. Eikä tämä täky pettänyt, tarina oli hyvin rakennettu ja nielaisin koukunkin.

Tarina sai siis arvoisensa, mutta murheellisen päätöksen.

Henning Mankell osaa kirjoittaa. Lukemisen aloittaminen tuntui kotiinpaluulta. Kuten kotiinpaluussakin alkuihastus haihtuu. En olisi halunnut lukea niin paljon irrallisten henkilöiden päivityksiä, ja taustojen kertausta. Aiemmista teoksista päättelin jo Monan tulevaisuuden. Alun alkaen päätin, että en lue tätä kirjaa, kirjasarjoissa pitää päättää mihin laittaa pisteen, kaikkea maailmassa ei ehdi eikä tarvitse lukea. Teos oli kuitenkin lukemisen arvoinen, ja parani loppua kohti. Erityisen ilahtunut olin yhden lempihahmoni oikullisen rikosteknikko Nybergin mukanaolosta teoksessa. Kotiudun siis teoksen lukemisen aikana.

***
Teoksessa on kiintoisa tarina koulukiusaamisesta. Sivulla 434-435 esitellään Sölve Hagbergia, jota Kurt Wallander ja koulukaverit olivat piikitelleet (luulivat, että kiusaaminen ei koske), häntä hikipinkoisuuden vuoksi. Kaveri oli jo kuollut, mutta hänen vaimonsa mainitsi kiusatun seuranneen kiusaajien uraa,  s.435 "oli kirjoittanut ylös teidän nimenne .... iloitsi häpeämättä, jos jollekin teistä käy huonosti", koulukiusaamisella on pitkät jäljet.

Sama Sölve oli myös pokerin pelaaja, joka kävi laittomissa peliluolissa, siinäkin on huomionarvoinen seikka Ruotsista, yhteiskunnasta, jota olen arvostanut.

Sivuilla 498-499 on tyypillistä Mankellia. Siinä poliisipäällikkö röyhistelee korkeilla rikosten selvittämisprosenteilla. Mutta Wallander tietää "Ruotsissa rikosten selvittämisprosentti on länsimaiden alhaisempia" ja jäljempänä vielä " kun poliisijohto oli päättänyt, että "pikkurikoksia" tuli sietää, se oli samalla horjuttanut viimeisiäkin rippeitä poliisin ja yleisön välisestä luottamuksesta".

Teoksen ostin kolme pokkaria kympillä tarjouksesta, eli pidän hinta/laatu varsin huokena trioa Mankellin Panokset, Tanssin opettajan paluu sekä Rauhaton mies.

tiistai 7. helmikuuta 2012

Mantelintuoksua lumimyrskyssä, Camilla Läckberg


Mankellien välillä luen ruotsalaisen Camilla Läckbergin minidekkarin 108 tiiivistä sivua.

Juoni on yksinkertainen: Liljecronan suku on menossa viettämään joulua saaressa olevaan täyshoitolaan. Suvun patriarkka upporikas miljardööri Ruben, joka pyörätuolistaan piikittelee raha-asioissaan epäonnistuneita sukulaisiaan, siemaisee myrkkyä, kuolee, ja siirretään kylmiöön. Lumimyrskyn keskellä saaressa paikalla oleva poliisi Martin Molin, erään läsnäolijan poikaystävänä joutuu ratkaisemaan murhaajan. Tilanne mutkistuu, kun kaikki yhteydet saareen ovat poikki.

Teos on lyhyt, eikä siinä ole lukuja, eikä tyhjiä sivuja. Kerronta lähtee napakalla esittelyllä, ja jokaisella on raha-asiat sen verran solmussa, että motiivissa löytyy, kun pappa uhkailee sukuaan testamentin muutoksella .

Epäiltyjä näyttäisi olevan vainajan kaksi lasta, kaksi miniää, ja edellä olevien neljä lasta, lisäksi paikalla ovat täyshoitolan pitäjät ja poliisi. Poliisi on varsin nynny, jolla ei ole auktoriteettia ottaa tilannetta haltuun, teos matelee kohti päätepistettä, jossa mysteeri ratkeaa.

Salapoliisin pitäisi olla riittävän särmikäs, ja monella salapoliisinerolla on adjutanttinaan, hieman hidasälysempi mutta muuten mukava lajitoveri
Teos on velkaa loppuratkaisunsa Sherlock Holmesin seikkailuille, jota tukee lyhyt mittakin.

Teos sinäänsä ei ollut kovinkaan antoisa, mutta loppuratkaisusta erityisesti pidin, ja jos loppu on hyvin, niin kaikki on hyvin.

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Henning Mankell: Tanssinopettajan paluu

Viimeinen tango Härjedalenissa
Henning Mankell vuonna 2000 julkaistussa teoksessa Tanssinopettajan paluu on peräti 523 sivua, kirjassa on esinäytös, kolme osaa ja jälkinäytös. Teos on rikosdraama nimestään huolimatta. Päätin lukea kolme Mankellia. Esikoisteos Panokset on arvioitu täällä. Esikoisen ilmestymisestä on kulunut miltei kolme vuosikymmentä ja sen huomaa. Esitys on hioutunut. Tämä teos on kirjoitettu Wallander-sarjan jälkeen, ja teoksen päähenkilö Stefan Lindman alkaa seurustella Linda Wallanderin kanssa Ennen routaa teoksessa, muuta yhteyttä Ystadiin ei ole. Mankell kuvaa hyvin Skånen savisia peltoja ja syysmyrskyjä, tässä ei ole kovinkaan paljon miljöön kuvausta. Tapahtumahtumapaikoista Östersundissa olen käynytkin, Skånessä en.

Teos alkaa vuodesta 1945, jonne kaamean draaman juuret ulottuvat. Hurmeista humppaa Härjedalenissa natsien nuotein olisi osuva tiivistys karmealle tarinalle, johon löytyy motiivi ja tekijä (t) hiljalleen. Mankellin teoksista voi päätellä, että puolueettoman maan kansalaisilla on ollut kaikenlaisia kiinnikkeitä toisen maailmansodan akselivaltoihin, ja aate ei niin vain kuole. "Syyllistä" tarkastellaan toisessa osassa, motiivi alkaa valjeta lukijalle toisessa osassa, mutta tarina on paljon monimutkaisempi ja enemmän kuin rikosdraama, ja jokainen joutuu katsomaan omaan lapsuuteensa ja loppua kohti yllätyksiä on odotettavissa, motiivi yksityiskohtaisuudessaan paljastuu vasta lopussa.

Mankellin kuvailu on tarkkaa, yksityiskohtaista varsinkin henkilöiden tuntemusten ja ajatusten osalta. Uhri entinen poliisi Herbert Molin, joka siis on hurmetyön kohde, häntäkin ehditään kuvailla tarkasti tanssinukkeineen, palapeleineen. Unilääkkeitä popsiskellut arka kaveri on pelännyt vuodesta 1945 jotakin, joka sitten lopulta hänet saavutti. Kaverin pedanttiin päiväkirjaan kurkistetaan dekkarin toisessa osassa. Tytär tavataan myös. Tytär on tietokonealalla ja teoksessa käsitellään internetin osuutta näiden äärijärjestöjen toiminnassa. Kyhmykielinen syöpähoitoja odottava poliisi Stefan Lindman hoitelee omatoimisesti ja lakeja rikkoen (Mankellille uskolliseen tyyliin) epävirallisia tutkimuksia. Lindman joutuu pohtimaan elämää ja mahdollista kuolemaansa. Virallista poliisia edustaa hieman laiskempi Giuseppe Larsson. Nimellekin saadaan selvyys, kun tutkimuksissa hurmeinen humppa osoittautuukin Tuonelan tangoksi.

Olennaista on Mankellin yksityiskohtainen, intensiivinen kerronta, ja suvereeni ote kaikkiin henkilöihin. Ihmiset tyypitellään: Larsson on rauhallinen, Lindman etsii itseään ja suhdettaan naisiin,  naisystäväänsä Elenaan, joka on vanhempi puolalainen, jolla on kaksi lasta, tulee mieleen Kurt Wallanderin mielitietty latvialainen Baiba ja Molinin tyttäreen, hotellin respan naiseen. Erakkomainen uhri, maaninen hurme-heikki, kohtalon nainen Elsa, uhrin tytär, henkilöitä on aika liuta, sillä monet poliisit kuvataan myös. Hahmoille on tyypillistä tulla uudestaan rikospaikalle, joka vetää heitä puoleensa kuin magneetti.

Romaanin mitasta suurin osa on suhteellisten arkisten asioiden kuvausta, ja näköhavaintoja tehdään, ja hieman sivupolkujakin tallataan. Mankellin henkilöille on tyypillistä totaalinen omistautuminen kyseiseen tehtävään, ja rikosta tutkitaan hoitoja odoteltaessa omin lupineen 24/7, kuten Kurt Wallanderkin tekee. Rikosvyyhdin ratkaisuun tarvitaan kolme aspektia: aika, sattuma ja intuitio.

Mankellille lienee tärkeä itse aihe, joka on mainittu takakansitekstissä, eli tämä ei spoilaa, on natsismi. Tämän aatteen puitteissa tarkastellaan suvaitsevaisuutta ja suvaitsemattomuutta. Ruotsin tilaa 1930-luvulla ja sen jälkeen. Tästä on mainintoja kyllä historian oppikirjoissakin, samaa tautia tosin oli ympäri Eurooppaa ja kauko-idässäkin.

Henning Mankell ei pettänyt Tanssiopettajan paluullaan, lukukerta oli antoisa, moraalisia kysymyksiä on aivan loppuun asti.
--
Tekstilainaukset
Jälkinäytöksessä englantilaista naista kuvataan mm. seuraavasti
s.516
Minulla oli tapana juoda näihin aikoihin teetä ...
-Herbertin piti saada kahvia. Se oli sellainen pikkujuttu. Kuinka minä olisin voinut elää sellaisen miehen kanssa, joka halveksi teetä?

Mankellin ajattelu tulee ilmi seuraavassa puheenvuorossa, jonka hän siis tuomitsee, niin kun kaikki Mankellin kirjoja lukevatkin
s.488
Hän kuvaili paljasta ja rajatonta valtaa .... kelvottomat, ali-ihmiset, köyhien laumat, pohjasakka, hän tuomitsi koko Afrikan ....hän (tässä kohtaa on erään nimi) oli hullu !
--
Kirjan ostin kirjakaupasta.

torstai 2. helmikuuta 2012

TINTIN Hergé & his creation kirjoittanut Harry Thompson

Hergén eli Georges Remin luoman Tintin taustoitus jatkui. Akateemisesta kirjakaupassa myytiin Harry Thompsonin teosta TINTIN Hergé & his creation, jossa on 326 sivua, lopussa (kuuluu 326 sivuun) on kahdeksan sivun Index, jossa on kattava hakemisto.

Kirja oli sen verran kiinnostava, että otin sneak peakin ja katsoin hakemistosta "Numa Sadoul",
Teoksen mukaan Numa Sadoul teki kuuluisat nauhoitetut haastattelut Hergéstä vuonna 1971 (sivulla 273), Haastattelut kirjoitettiin puhtaaksi ja Herge korjaili sanomisiaan, mutta tässä olisi tieto, että Hergé korjaili niitä kaksi vuotta, ja miltei kaikki originaali olisi pyyhitty pois.

Teoksen Author's notessa sivulla x lukee  "This book has been prepared without the assistance of Hergé Foundation", eli teos tehty ilman säätiön virallista apua, ja sen jälkeen todetaan, että jotkut tiedot ovat saatu nimettöminä. Itse kirjoitin Tintin juhlakirjan yhteydessä Hergén analyysien samankaltaisuudesta ja myös TV:n dokumentista, missä Hergé korjaili sanomisiaan, postaus on  täällä. Ehkä Hergen säätiön avun puuttuminen on hyvä asia tälle teokselle , sillä samankaltaista teosta en olisi halunnut enää lukeakaan, brittiote on muutenkin tervettä tälle. Numa Sadoulin teos muuten julkaistiin, mutta jotkut asiat oli kokonaan pyyhitty pois, ja useimmat teokset on tehty tästä Sadoulin teoksesta. Anders Östergaardin TV-dokumentissa Tintin et moi, joka pohjautuu myös Sadoulin haastattelunauhoihin  on eräs haastateltava juuri Harry Thompson

Tämän teoksen ytimeen kuuluu kirjassa oleva väite, että s.274 "feels like slavery", eli Tintin piirtäminen tuntui orjuudelta. Sadoulin haastatlussa Hergé myöntää olevansa perfektinosti ja tekevänsä aina velvollisuuden ja pyrkii elämää moraalisesti oikein.

Numa Sadoulin haastattelun aikoihin Hergé teki Tintti ja Picarotia, jossa oli Peggy Alcaratzin varsin erilainen hahmo, ja samasta Tintti ja Picarot -albumista on tieto, että siinä olisi ollut yksi sivu liikaa, ja pyyhitty kohtaus olisi Spontzin heittämä lasi, ja olisi ollut sivuilla 22 ja 23. Onko tämä paljastus? Tuskin luulen Hergén aina hioneen albumejaan. Teoksessa vahvistetaan bloggari hdcanisin väite, jonka hän kommentoi edelliseen postaukseeni, että Hergé olisi ollut tyytyväinen (peräti) kahteen kuvaan, toinen oli Rakham Punaisen aarteessa, ja toinen Kultasaksisessa ravussa., eikä pelkästään yhteen.

Teoksessa todetaan, että henkilökohtaisten kriisien aikana Hergé teki parhaimmat työnsä. Teoksessa korostetaan Hergén katolisuutta ja partiopoika -minää ja puhutaan aviolitoista (ei niinkään vaimoista). Katolisen taustan vuoksi Tintillä on kumppaninaan koira, eikä esimerkiksi naista. Katolisuus esiintyy toisin kuin Evelyn Waugilla, eikä naisia Tinteissä juuri esiinny, eikä mitään miesten ja naisten välistä kuhertelua, mutta ei myöskään uskontoakaan, kuten Waughilla Menneessä Maailmassa. Tintti oli alkuun muuten nimeltään Totor.

"Kapteeni haluaa elää rikkaan miehen elämää ilman häiritseviä tekijöitä, reporttereja, lihakauppiaita ja vakuutusmyyjiä". Tämä toteamus oli minulle uutta, en ajatellut (olen naiivi pikkupartiopoika), että kapteenilla on rahaa, luulin rahojen tulleen Tuhatkaunolta. Rakham Punaisen aarretta ei muunnettu rahaksi. Rahaa itse asiassa en ole Tintissä juuri ajatellut, vaikka toki Rastapopoulos juuri konnailee varmasti osittain raha motivinaan, toinen motiivi on konnan vallanhalu, ja kolmas nilkin silkka pahuus. Luulin, että Kapteeni haluaa olla vain rauhassa. Castafiorekin on varmaan "rikas", koska matkustelee, ja on oma henkilökunta, olen ajatellut, että Castafioren rahat on "laillisesti" hankittu kovalla työllä ja osin saatu "lahjoina", jotka diivaan ei vaikuta.

Thompsonin teoksen rakenne on paljolti samanlainen kuin Tintin juhlakirjan, paitsi, että albumeista ei ole yhtään kuvaa, keskellä on valokuvia, joista mielenkiintoinen huomio alla. Eli lyhyesti Hergén lapsuus, ja sitten albumeittain ja loppuanalyysit.  Lienee parasta, että en avaa teosta enempää, minulle tärkein oli ylhäällä. Tintti-fanille voi olla hyvä teos. Laitan tähän joitain pikku asioita, jotka minusta on huomionarvoisia
*Konnat (esim. Sininen Lootus) ovat alkuun brittejä tai amerikkalaisia Gibbons, Dawson, tämän mukaan Allan on britti, Rastapopoulos on amerikkalais-kreikkalainen. Allanin sukunimi on Thompson ranskalaisessa laitoksessa, mutta  sukunimi jätettiin pois englantilaisesta painoksesta, koska Dupondtien nimet ovat Thompson ja Thomson, huomaa, että kyseenä olevan teoksen kirjoittajakin on Thompson!
*Myöhemmin tulee uusia konnia, jotka eivät brittejä esim. tohtori Muller, Spontz ...
*Hergén sodanaikaista toimintaa ruoditaan tässä paljolti ja kriittisesti ja analysoiden. Asiaa ei pysty maallikko tarkastelemaan, sillä albumit ovat moneen kertaan piirretty uudestaan, sekä nimiä että kansalaisuuksia on vaihdettu.
*Minusta on hiusten halkomista arvostella Hergéä siitä, että naimisiin mennessään hänen lempikirjoja olivat Robison Crusoe, Aarresaari ja Kolme Muskettisoturia, kuulemma hän nimesi kymmenen, muita ei mainita.

Sain teoksen vaimoltani ja hänen maksamansa summan arvoinen jo tieto Numa Sadoulista minulle oli ja muutenkin, en spoilaa muiden lukunautintoa kertomalla enemmän, vaikka mieli tekisi.

Tämä on vielä pakko mainita:)

Teoksen keskellä joitain mustavalkokuvia, joista yksi on hyvinkin mielenkiintoinen siinä on Le Soirin kansi, jossa on alla Tintin mustavalkoinen sarjakuva, Le Soir oli tuolloin saksalaisten kontrollissa ja  pääkuvassa on Hitler ja Mannerheim, kyse on jälkimmäisen 75-vuotispäivästä, suurennuslasilla näkyy numerot 75 ja nimet, lopputeksti on epäselvää ja ranskaa, joka on minulle epäselvää :)

Tinttipostaukseni:
Albumit
Juhlakirjat

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Harri ja dinot pelaavat jalkapalloa


Harri ja dinot pelaavat jalkapalloa lasten kirjassa, jonka tekijöinä ovat Ian Whybrow ja Adrian Reynolds.
Kirja on mukava kuvineen ja teksteineen, ei ainakaan mitenkään pelottava. Lisäksi alennusmyynnistä hankittiin Harry and his Buckett Full of Dinosaurs, tarrakirja, jonka kannesta näkee loistavan tv-sarjan idean.

Harri on nimittäin pikkupoika, jonka äiti on kiireinen toimittaja. Harrilla on isosisko, jonka kanssa ei leiki (tai isosisko on omassa huoneessaan) ja Harria hoitaa mummi. Harrin rakkaimmat lelut ovat dinot, joita on sekstetin verran. Triceratops-Riki, lentolisko-Pete, stegosaurus-Sesse, apatosaurus-Aada, tyrannosaurus-Turkka ja scelisaurus-Sami, kirjasta vanhemmille on jo se hyöty, että dinot luetellaan nimeltä.
Ämpäriin

TV-sarja on mitä parhain. Harri on monesti yksin, ja leikkii dinojensa kanssa ja dinojen ämpärissä on teleportti Dinomaahan, jossa seikkailevat. "Yksi -kaksi -kolme hyppää Harri" ja sitten ämpärin kautta Dinomaahan. Dinomaan taivas on Harrin piirtämä? Aanelosia, jossa aurinko ja pilvet sekä maisema, joka on lapsellisen kaunis ja muuntuu tarvittaessa. Dinomaassa ratkotaan niitä haasteita, jotka reaalimaailmassa jäävät ratkaisematta ja ratkaisu tai asenne tuodaan kotiin saakka, leikki on aina hyödyllistä. Tässä kirjassa ei olla valitettavasti Dinomaassa, mutta molemmat teokset käyvät oheismateriaaliksi.

Minusta tämä on yhtä hyvä lasten sarja kuin loistava Maikki ja pelottava Pontso, jossa myös Maikilla on oma mielikuvitusmaa. Sekä Harri että Maikki ovat optimistisia lapsia, jotka eivät valita, ruikuta, kinu, eivät kiusaa vaan rakentavat onnistumisia, molemmat sarjat ovat erittäin posiitivishenkisiä ja sopivat aikuiselle. Itse asiassa olen molempia katsonut aikusena, tosin nuoremmassa ja älykkäämässä seurassa. Minulla ei ole käsitystä tämän hetkisistä hyvistä animaatio- tai piirrossarjoista, mutta Maikki ja pelottava Pontso (ei oikeasti ole pelottava) ja Harri ja dinot ovat sarjoja, joita aika ei syö. Molemmat sarjat ovat hyvin selvästi piirrettyjä ja niissä selkeät värit. Maikkimaahan ei ole teleporttia vaan Maikki touhuaa leikkimaassa, ("jonka piirsi liidullaan") Helmerin, Pontson ja muiden kanssa siellä aina. Dinomaahan on teleportti ämpärissä ja jaksoissa selviää, että myös Mummi on käynyt siellä.

Kirjat ovat ostokirjoja eräälle juniorille lahjaksi Akateemisen alesta.

--
Huomasin tänään, että aamuisin tulee TV2:lta klo 7.58 Harri ja Dinoa, eli hyvää katsottavaa on luvassa :)

24.2.2012 tuli esimerkiksi pätkä, missä Harri teki elokuvaa dinojen kanssa Dinomaassa ja näytti Mummille. Usein Harri tykkää joko merirosvoista tai lännen jutuista. Tässä lentolisto-Pete toimi superliskona ja pelasti karavaanin äkkipysäykseltä :)

... minä liu'un Dinomaahan :)

---29.2.12 Karkauspäivänä oli Harri karannut jo kanavalta, toivon, että taas piipahtaa :)

---3.3.12 Katsoin  Harri ja dinoja ja ääninäyttelijöitä olivat minusta lopputekstien mukaan: Meri Nenonen, Terhi Suorlahti, Petri Hanttu, Mika Ala-Panula, Anna-Maija Kotala, Elina Leeve, Antti Jaakola, Mirjami Heikkinen ja Saara Lehtonen. Hyvä, että ääninäyttelijöitä on näin paljon yhdeksän eli Harri ja kuusi dinoa, äiti, mummi, Emma-sisko ja Salli-kaveri, eli joillain on sitten sama ääni., ehkä.

28.6.12
DVD:n takakannen mukaan Harri on viisivuotias, hän on saanut isoäidiltä ämpärin ja dinot.
27.7.12

Osto DVD-jaksojen nimet ovat:
Aaagh
Myöhässäkö?
Minä rakastan mutaa!
Kissanpoikanan (Sallin kissanpoika päätyy Dinomaahan)
Pääsenkö mukaan?
Mikä sotku
O-ho
Kukaan ei kuuntele minua
Minä toivon, että sade lakkaisi
Ohiiohoi
***
Muita Harri ja Dinot jaksojen nimiä, (en vastaa virheistä :)
Kuka sanoi, ettei dinoni ole hienoja
Haluan löytää lempisukkani
Minä lupaan
Minä en tule
Minä ensin
Maali
Upsis
Harri uutistoimittaja
Mitä on aamiaiseksi
Voi kun sade lakkaisi
Atshii
Super Harri
Tänään on se päivä
Olet liian pieni
Sesse on kadonnut, (oli muuten kotona ei Dinomaassa :)
Kasva nyt pian (kukkia kasvatetaan :)
Hei rokataan
Minä haluan rakentaa
Mitä sitten tapahtui?
Sirkus
Kun kasvan isoksi
Postimies tuli
Minä voin soittaa jotain
Apua
Kenet ottaisin
”Origami”, jaksossa tehdään origameja oikeaa nimeä en tiedä
Minä voitin
Minä haluan tehdä ne kaikki
Aina menee reunojen yli
Pikkuleipiä
Saanko pitää sen
En halua mennä nukkumaan
Katso, mitä löysin
En kuule mitä sanot
Kotiin
Ystävä avaruudesta
Nyt tehdään elokuva
Viidakko
Sairastapaus
Dinopari
Minua naurattaa
Minulla on kuuma
Onko tuo muka lamppu
Eläköön Pizza

Mukaan paraatiin

Loistava jakso, jossa Harrin rummutus haittaa kotona ja paraatia mennään pitämään Dinomaahan. Paraati haittaa pöllöä. Ratkaisuna on iso ilmapallo, joka menee auringon eteen ja pöllö herää ja paraati voidaan pitää. Kuva on yletv2:n ohjelmasta. Sarja on kanadalainen-

Pikajuna
Hieno varjo
Minä pystytin teltan
Ajetaan kovempaa
Hampaani irtosi
Löytöretkeilijä Harri
Löysin simpukan kuoren
Jii-haa
Se on mummin huoneessa (tässä ensimmäistä kertaa on mummin dino)
Teltassa
Minä näen
Kuu on tehty juustosta
..
Pitäähän jotain löytyä.
Tosi vahva!
Mitä etsintä on?
Mitä tällä avataan?
Lähtö
Avaruuskapteeni Harri
Lähdetään Afrikkaan (Harri tekee esitelmää kouluun)
Pingviini on poissa (tämä tuli esim. 5.4.14 jaksossa 52/52, Harri lähtee kouluun yksin jakson lopussa)