sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Ilkka Remes: Itäveri


Ilkka Remes: Itäveri, WSOY 2002, sivumäärä  465.

Ilkka Remeksen Itäveri on minusta kiinnostava päähenkilö Juri Aleksi Juho Nortamon henkilökohtaisen tarinan takia. Juhon äiti on Suomen ulkoministeri Sinikka Nortamo, kovapintainen vasemmistopolitikko. Juhon isä on taistolaiskommunisti Martti Nortamo, joka jouduttuaan auto-onnettomuuteen Juhon kanssa tunnustaa, että Juho olisi adoptoitu. Juholle tieto on shokki, hän on 30-vuotias huippukokki, joka raataa ravintola Veronan keittiössä, kun omistaja Konsta Valli paistattelee Juhon aikaansaamassa valokeilassa. Alussa tapahtuu myös kermakakutus happoreseptillä, tekijänä on anti-Attac -aktiivi ja Juhon entinen opiskelukaveri. Juho on ottanut etäisyyttä vanhempiensa äärivasemmistolaisuuteen osallistumalla anti-attac -toimintaan, mutta näin hapokasta Juhon touhu ei sentään ole ollut eikä ole.

Juho vanhemmat ovat koittaneet koulia Juhosta itsensä kaltaista vasemmistolle solidaarista kansalaista, Juho on ollut venäläisessä koulussa, ja sitten lukiossa, ja myös opiskellut Helsingin yliopistossa  kansantaloustiedettä. Ollaan asuttu DDR:ssä ja matkusteltu Neuvostoliittoon, Juho on syntynyt 1970-luvun alussa. Juhon on 1990-luvulla käynyt mummonsa kanssa Viipurissa.

Juho säntää 'isänsä' vihjeestä "entiseen DDR:ään", josta saa tietää oikean isänsä nimen Maksim Perakh, liikemies, joka ei pelaa kopeekoilla, vaan öljyllä. Juhon isä on siis venäläinen. Kun Juhon Heli-siippa jakaa pyrstöään Konstalle eli Juhon pomolle, on Juhon helppo katkaista kahleensa kaikkeen vanhaan ja selvittää juurensa. Juho matkaa Moskovaan, kaupunkiin missä on vanhempiensa kanssa monesti neuvostoaikana käynyt. Siellä hän tuntee mukavan avioparin Olgan ja Viktorin, ja heidän tyttärestään, vaikeuksia kokeneesta Verasta kasvaa tarinassa Juholle morsianehdokas.

Kun on Ilkka Remeksen trilleristä kysymys, juuri Juho on kaiken toiminnan neuvokas ja eettinen keskipiste, ja koko Kaukasuksen konflikti, öljyputkineen ja supervaltakytkentöineen lennähtää tunnistettujen ja tunnustettujen geenien takia Juhon syliin vaarallisena ja vaikeasti purettavana tikittävänä ammuksena.  Selviääkö Juho tästä. pysyykö Vera matkassa?

Ilkka Remeksen trillereistä ei käänteitä ja panoksia puutu. Remes osaa kirjoittaa kiinnostavasti, ja faktat lienevät oikein, mutta tapahtumia on minusta kärjistetty. Vaikka Kaukasuksellakin touhutaan, niin Juhon silmin seurataan Moskovan muutosta, ja Viipurin asemaa, Juhon mummo on lähtenyt kaupungista evakkoon. Kirjan päätös on haikea, ja vielä kerran palataan Juhon juurille ja totuuden äärelle.

Ilkka Remes viittaa venäläisiin klassikoihin. Hyvä huomio on Rikoksen ja ja rangaistuksen päähenkilöstä Rodion Raskolnikovista "miehen joka murhasi koronkiskurieukon ja joutui odotustensa vastaisesti omantunnon piinaamaksi eikä muuttunutkaan yli-ihmiseksi" s.143.

Ilkka Remeksen Itäveri on kelpo trilleri, joka ammentaa voimansa Kaukasuksen öljystä, konflikteista, ja vaietuista salaisuuksista.

****
Ilkka Remes (s.1962) on Suomen myydyimpiä kirjailijoita.

Antti Korvesta kertovat kirjat ovat:
6/12 (2006)
Isku ytimeen (2009)

Aaro Korpi -sarjan bloggaus
Piraatit (WSOY 2003)
Musta kobra (2004)
Pimeän pyöveli (2005)
Kirottu koodi (2006)
Hermes (2007)
Draculan ratsu (2008)
Operaatio Solaris (2009)
Riskiraja (2010)

Nämä kaikki olen joskus lukenut lukuun ottamatta Musta Kobraa.

Seuraavista Remes-kirjoista olen myös blogannut
Pääkallokehrääjä
Karjalan lunnaat
Omertan liitto
Horna ja Jäätyvä helvetti

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Ilmari Kianto: Ryysyrannan Jooseppi


Ilmari Kianto: Ryysyrannan Jooseppi, 1924, Otava 1965, sivumäärä 318.

Ilmari Kiannon Ryysyrannan Jooseppi kertoo kurjuudesta Kainuussa. Jooseppi Kenkkunen asuu Ryysyrannan pirtissä. Pirtissä asuvat myös kuusi lasta, vaimo Kaisa-Reeta, ja tämän äiti Retriikka. Koska kyse on Kiannon romaanista, kaiken kuvaus on ankeaa, köyhillä on kauheaa ja rikkaita ja sivistyneitä irvitään. Joosepin lahoamispisteessaä olevassa tuvassa asuu myös kuusituhatta russakkaa, joita Jooseppi ei litistä. Kaisa-Reetalla on elinkautinen kurjuutta, köyhyyttä, ja lapsilauma sitoo hänet kotiin, toisaalta  Kaisa-Reetalla ei ole edes hametta eikä paitaa.

Köyhyys on vallitseva olotila. Jooseppi vihaa ja kadehtii herroja, mutta varmasti haluaisi olla itsekin herra. Jooseppi on saamaton. Hän on nostanut kunnalta ennakkoa halkourakasta, mutta halkoja ei ole eikä enää rahaakaan. Hän yrittää hakea lisää ennakkoa, mutta saa vain perheen tarvitsemia jauhoja. Jooseppi on sangen yksinkertainen, hän ihmettelee, miksei rikkailla porvareilla ole paljoa sikiöitä.

Kylillä Jooseppi tapaa Riepuniemen Matin, jolla on viinaa. Jooseppi  hiihtää rekineen ja koirineen kotiin, ja alkaa viinankeittoon vanhimman poikansa Aapelin kanssa. Anoppi Retriikka toimii viinan maistajana (kuvassa),


Teoksen on kuvittanut hienon mustavalkoisesti Toivo-Pentti Pakkala (tässä osa kuvasta ja sekin skannattu ja pienennetty).

Viina on kelvollista. Jooseppi tekee halkoja muutaman päivän, mutta lähtee viinoineen kylille, häntä sanotaan hilpeäksi korvenveikoksi ja Petkelniemen haisunäädäksi.

Halkometsällä Joosepilta sujuu taas muutamia päiviä, mutta sitten taas on käytävä viinantekoon. Velipoika Konsta tulee käymään ja jää kupittelemaan viinaa. Kopsua ottaa taloissa uusi nimismies Carolus Koskelin, ja myös Ryysyrannassa. Pontikkaillan päätteeksi Jooseppi nukkuu humalaansa ja näkee unta Lex Kenkkusesta, kieltolain purkamisesta, eletäänhän Kansalaissodan jälkimaininkeja ja keskellä kieltolakia. Känniunen aikana Ryysyrannan poikiva lehmä kuolee ja "lehmä - poikiva lehmä - sepä kirotun korven ainoa valonsäde, elon side ..."

Teoksessa kuvataan Suojeluskunnan iltamia, missä juhlivat tienoon rikkaat ja ruotsalaiset, ja on siellä Jooseppikin, mutta käväisee myös Työväentalolla, Siellä häntä agitoidaan, ja käsketään pitää suu kiinni, ja annetaan tuhat markkaa, ja aamulla tulee toimintaohjeet. Kirjan tyyliin Jooseppi näkee neuvostovenäläisen unen, ja lopussa Ryysyranta palaa. Jooseppi antaa rahat pois ja ilmoittaa, että suu pysyy kiinni, mutta hän ei lähde mukaan. Raha-agentti sihisee "Perkeleh lahdargädyr".

Jooseppi sai kunnalta uuden lehmän Rinsessan, joka on ollut huonolla hoidolla, ja lopulta kuolee puroon. Jooseppi kauppaa lehmän lihoja ja pontikkaa kasarmille, joutuu pidätetyksi ja oikeuteen asti. Lopulta hänet tuomitaan "ehdonalaiseen vapauteen". Tämä on ainoita iloja, koska Kaisa-Reeta on saanut vajavaisen lapsen, joka kuolee kesällä, Aapeli lyö kirveellä polveensa, myrsky hajottaa rakennelmia. Kuluu kaksi vuotta, ja lapsi luku on kasvanut kahdella, ja yksi on vatsassa, kun halla vie viljan. Jooseppi lähtee paperipuusavottaan, ja jää kaatamansa petäjän alle, kuolintoreissaan hän näkee unen, missä pääsee taivaaseen, missä listataan hänen syntinsä.

Joosepin elämä ei ole hääppöistä. Hän kuitenkin on aktiivinen hiihtoretkillään ja pontikankeitossaan. Maanviljelys ja metsätyöt kiinnostavat vähemmän. Torppa on sekainen, likainen ja hutera. "Ei edes asuntonsa ainoata ovea korjaa, ei lattiaansa yhtä palkin pätkää saa, vaikka sankka metsä ihan on päälle kaatumassa - se on Suomen kansaa se!".  s.111. Ainoa toimi, missä Jooseppi on tarkka, on maaviinan keittäminen, hän käskee poikansakin pestä kätensä.

Ilmari Kianto taitaa kurjuuden kuvaamisen, mutta minusta Ilmari Kianto ei kuvaa riittävästi Kaisa-Reetan kurjuutta. Kaisa-Reetalla ei ole hametta ei paitaa, eikä Jooseppi tietenkään  tue kasvatustyössä, Jooseppi ei kunnosta kotia, ja ramppaa Amantan luona, joskin tappelemassa. Kaisa-Reetan lapsiluku kasvaa, lopulta Kaisa-Reeta jää yksin. Kiannon tyylinä on, että lopulta kaikki vain kurjistuu, eikä lukukokemus ole miellytävä. En sitä paitsi ymmärrä, mitä Kianto haluaa lopulta sanoa. Jos Kainuussa oleminen on niin kauheaa, niin miksi siellä sitten asutaan. Köyhälistö on kuvattu huonossa valossa, mutta myös kaikki muutkin, hieman parempi väki, ja virkamiehet. Toisaalta Kiannon kurjuuskirjoja lukiessa ei tule kaipuuta menneeseen, tämä on ollut viheliäistä aikaa.

Ilmari Kiannon kertoo murteisesti  Ryysyrannan Joosepin korven kyynelistä, ja miten köyhyys kurittaa Kainuun kansaa. Köyhän kohtalo on kuolema!
*****
Ilmari Kianto (1874 – 1970) on kuulu suomalainen kirjailija, joka vaihtoi sukunimensä 1906, aiempi sukunimi oli Calamnius.

Punaisesta viivasta Kiannon toisesta kuuluisasta kertomuksesta bloggaus täällä.

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Irvine Welsh: Trainspotting



Irvine Welsh: Trainspotting 1993, suomentanut Sauli Santikko, Otava-Seven, sivumäärä 384.

Irvine Welshin kulttikirja Trainspotting on kuvottavuudessaan lopulta kiehtova kirja. Kirja koostuu eri jaksoista, jotka kertovat edinburghilaisista nuorista miehistä, jotka ovat jalkapallosta pitäviä juoppoja narkkareita, työvieroksuvia yhteiskunnan varoilla eläviä luusereita ja pikkurikollisia. Bloggauksessa on käytetty kirjan termejä, osia sanoja on sensuroitu (vi??u, pi??u, kysymysmerkki on ensimmäisessä t ja jälkimmäisessä l)

Trainspottingissa hahmoja on paljon. Päähenkilö kaman koukussa oleva Mark Renton, Rentonin paras ystävä on Simon Williamson eli Sick Boy. Keskiössä ovat myös päähänpotkittava Spud eli Daniel Murphy, psykopaattinen hakkaaja Begbie, kamakauppias abbedissa eli Johnny Swan, jalkapalloilijan urasta haaveillut Second Prize sekä hiv-positiivinen Tommy.

Kirja alkaa Sick Boyn vieroitusoireilla: "Sick Boy tihkui hikeä, se tärisi hillittömästi".  Pojat haluavat mennä kamakauppias Abbedissan luo. "Mun on pakko päästä meneen". Taksiin nousemisessakin on ongelma; "Mitä vi??ua sä sälli yrität? Vedä käteen. Me oltiin ekoja". Pojat ovat kovien aineiden koukussa, asian kuvaus on kuvottavaa, ja muutenkin nuorten herrojen toikkarointi on pelkää aineen kanssa pokkurointia, riidanhaastoa, jatkuvaa vi??uilua, kiroilua. Herrojen toimintakyky kestää tankkauksen jälkeen jonkin aikaa. Muita ihmisiä kutsutaan mulkuiksi, runkkareiksi, vi??upäiksi, ja muilla ei kovin mairittelevilla nimillä. Naisiakaan ei arvosteta: paikalla on edustettuna pi??uja kaikista roduista, ihonväreistä, uskonnoista ja  kansallisuksista. s 38 ja "Vi??u se on hyvännäköinen panopuu". Sick Boy ja Renton vetävät kerrankin kamaa asunnossa, jossa on Lesleyn pieni lapsi, joka on hengetön "se makas vetelänä ku mollamaija jonkun lapsen lelulaatikon pohjalla." Poliisia ei kutsuta, koska kamaa vedetään.Renton yrittää itse katkaista kaman vetoa, mutta on pian anelemassa ainetta, eikä löydy kuin suppoa, jonka kaveri menettää paskahädän yllättäessä. Kaveri koukkii supponsa, ja kamanveto kaikissa muodoissa jatkuu. Paskaa ja yrjöä lentää myöhemminkin, ja Renton panee vessassa hautajaisissa raskaana olevaa veljensä leskeä. Voi tuntua rivolta ja on rivoa sekä irvokasta, mutta on kuitenkin koskettavaa  tässä vinksahtaneessa maailmassa, mitä kuvataan.

Muiden ihmisten aliarviointikin on sangen tasa-arvoista, edes  englantilaisiakaan ei ylettömästi arvostella: "Ei englantilaisia voi syyttää siitä et Skotlanti on niiden siirtomaa, ne on vaan runkkareita". Taidekaan ei sytytä: "Kyseessä on epäilemättä finnivaivaisten, hentoäänisten runkkareiden esittämä teatterikappale... ss. 38-39.

Kirjassa on seitsemän osaa, ja kertojat ja tilanteet vaihtuvat. Kun Renton ja Sick Boy hakevat töitä (viranomaiset lienevät edellyttäneet), Renton on valehdellut käyneensä Heroits schoolin, joka on Edinbourghin mainekas opinahjo, perustettu vuonna 1659. Renton on saamassa työpaikan, mutta pääsee eroon siitä avautumalla henkilökohtaisesta heroiiniongelmastaan. Onko tässä sanaleikki, Renton on nimittäin koukussa h-alkuiseen päihteeseen, jonka äänneasu on miltei heroit. Renton on jopa aloittanut opiskelut Aberdeenin yliopistossa, mutta se on jäänyt. Renton tavataan vielä alaikäisen viekoittelemana, oikeuden edessä vastaamassa kirjavarkaudesta, Renton huijaa brittiviranomaisia nostamalla viidessä eri paikassa työttömyyskorvausta. Rentonin taustaa tuodaan esiin, hänen pikkuveljensä Davie on ollut  pahasti vammainen, ja Renton on ollut kiusaamisen kohde, kunnes pikkuveli on viety sairaalahoitoon, ja myöhemmin kuollut, Rentonin isoveli on pestautunut armeijaan ja hänkin kuolee Pohjois-Irlannissa tienvarsipommiin. Rentonin isä on Rentonin mielestä mulkku, protestantti ja Glaskowsta. Isä kerronnan perusteella  on minustakin mulkku ja runkkari, ei sen perusteella mistä on kotoisin  ja että on protestantti (kuten itsekin olen), vaan siksi, miten käyttäytyy.

Kieli kannattelee kerrontaa, ja suomentaja Sauli Santikko on onnistunut kääntämisessä  hyvin. Kirja pursuaa paskaa, oksennusta, ja kaikkia muita ihmisen eritteitä. Lisäksi eritteiden ja neulojen kautta leviää salakavala hiv. Ihmisiä hakataan ja puukotetaan. Begbiellä, joka on kirjan hulluin sekopää, on nainen ja lapsiakin, vaikka pettää näitä, Spud on sen sijaan herkkä ja heikko, ja on siksi pahiten huumeiden orja ja joutuu vankilaan. Sick Boy on naisten mieleen.

Kirja kertoo lopulta Rentonin irrottautumisesta Leithin ympyröistä.

Irvine Welshin kirjojen ytimessä on aina raha tai sen huijaaminen,  Welshin Sick Boysta kertova Porno päättyy myös suureen välistä vetoon, ensin huijataan, ja vielä joku vetää välistä ja lähtee yksin rahojen kanssa. Yllättäen tässä kirjassa "vahvin" on Renton, joka on päässyt (välillä) irti aineista, lähtee lopullisesti mannermaalle ja aikoo selvitä.
*****

Irvine Welsh (s. 27.9.1958) on Edinburghissa Leithissä syntynyt kirjailija. Leith on Edinburghin pohjoisessa osassa 'rannikolla'.

Edinburghista on kaksi jalkapallojoukkuetta, Hibernian eli Hibs, joka on katolisten ja kaupungin itäisten osien kannattama joukkue. Hibsien paikallisvastustaja on 'protestanttien' Hearts. Hibsit ovat olleet kauden 2016 - 2017 toisella sarjatasolla, mutta muuten ne ovat olleet Skotlannin liigassa, jota hallitsee Glaskow'n seurat, lähivuosina Celtic ja aiemmin Rangers, jolla oli vaikeuksia, mutta pelaa valioliigassa uudestaan. Dundee on ollut välillä parilla joukkueella skottien valioliigassa Mixu Paatelainen yritti pitää Dundee Unitedia 2015 -2016 liigassa, mutta Mixu tuli liian myöhään ja sai muistaakseni potkut. Dundee United on perustettu Hibsien jälkeen ja enemmän "katolinen joukkue", Mixu valmensi Hibernian FC:tä eli Hibsejä kaudella 2008 - 2009 ja pelasi siellä 1998 - 2003, Dundee Unitedissa hän pelasi kausina 1987 - 1992. Mixu on edustanut Skotlannissa myös seuroja Aberdeen, St Johnston, St Mirren, sekä Cowdenbeath. 

Trainpottingin mukaan muuten kaikki ovat mulkkuja, myös kirjoja lukevat: "Kirjat on tehty vi??u fiksuille mulkuille, jotta ne osaa näyttää kuin lukeneita  ne on." s. 135.

Poplaarin Pekka on blogannut aiheesta erittäin asiantuntevasti  TÄÄLLÄ.
Katri on blogannut tästä 2012 NÄIN.

Tähän on tullut elokuvallinen jatko-osa, joka varmaankin vesittää koko ykkösosan loppuratkaisun eli Renton palaa. Rentonia näyttelee "uusi Obi-wan" eli skotti Ewan McGregor, vanha Obi-Wan oli sir Alec Guiness, joka oli englantilainen.

perjantai 21. huhtikuuta 2017

Roope Lipasti ja Karoliina Korhonen: Elovena-tyttö, suomalaisuuden käsikirja ulkomaalaisille



Roope Lipasti ja Karoliina Korhonen: Elovena-tyttö, suomalaisuuden käsikirja ulkomaalaisille, 2017, sivumäärä 150.

Elovena-tyttö, suomalaisuuden käsikirja ulkomaalaisille on vuoden 2017 Kirjan ja ruusun päivän julkaisu.

Teoksessa on jatkuvajuoninen tarina taloyhtiöön muuttavasta ulkomaalaisesta. Kertojan naapuri Riikonen on luonut asiasta omassa päässään uhkakuvia ja ennakkoluuloja, joita levittää muillekin. Riikonen on rasittava, ja valitettavasti taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja.

Uusi asukas on Jussuf, jolla on tekojalka, jalan tyngässä on Elovena-tyttö tatuointi. Jussuf on toimittaja, hän tulee Lontoosta. Vuonna 2005 hän on ollut räjähdyksessä ja menettänyt jalkansa, onnettomuuspaikalla, on ollut suomalainen nainen Marja, johon hän haluaisi saada yhteyden. Hän on Elovena tytön kaltainen, ja sitä lähdetään etsimään päähenkilö Pekan kanssa....

Matkan tarkoitukset ovat hieman toisenlaiset, ja näissä ilmaiskirjoissa on monta perustelematonta juonenkäännettä. Päättömästi lähdetään marraskuussa posottamaan pohjoiseen ja kolaroidaan parkkipaikalla, osallistutaan naisten hirvipeijaisiin ja saunotaan ja mökkeillään. Sekä Yussuf ja Riikonen tutustuvat sairaalaan. Marjakin löytyy ja eronneelle Pekallekin löytyy oma rakas.

Kirjassa on tarinan lisäksi Karoliina Korhosen kuvia ja Roope Lipasti "tietoiskuja" Suomesta, ja näitä on miltei kolmekymmentä, ja ne minusta ovat paras osa kirjaa, kepeitä, mutta hyvin osuvia suomalaisuuden kuvaajia, kuten, yksin yrittämisestä, ahkeruudesta, sisukkuudesta, säännöistä, lomakkeista, jonottamisesta*, huolestumisesta, meidän tasa-arvostamme, äitiyspakkauksestamme ja kekseliäisyydestämme, mutta niiden huonohkosta myymisestä.

Sivulla 108 on kiteytetty hyvin: "Suomi on yksi maailman vauraimmista maista, joskin vauraus on hankittu pitkälti velaksi, ja vaikka velkaantumista paheksutaan laajasti, asialle ei varsinaisesti ole tehty mitään."

Lipastin tekstin ja Korhosen kuvien ääressä viihtyi.


Kirjan ja ruusun päivän kirjoina ovat olleet
2016: Ronja Salmi, Jami Nurminen: Onks noloo?
2015: Kari Hotakainen Kantaja
2014: Anna-Leena Härkösen Takana puhumisen taito
2013: Jari Tervon Jarrusukka
2012: Tuomas Kyrön Miniä

Ilmaiskirjan saa ostamalla kirjoja 15 eurolla. Tätä ei onneksi saa arvostelukappaleena.

Syön kaurapuuroa aamuisin, mutta tällä hetkellä kodissamme on Raision Nalle-hiutaleita, ei Elovena-pakettia, jonka vaalea tyttö on kirjan esikuva ja myös Raisio-konsernin tuotemerkki.

Sivulla 27 mainitaan Juha Miedon sadasosan häviö, se tapahtui siis 15 km:n matkalla ei 50 km:n matkalla kuten Pekka kertoo. Miedon aika Lake Placidin olympiakisoissa oli 41.57.64.

*Jonottamisesta on oma "tietoiskunsa", mutta myös juonessa. Pekka ja Yussuf  jonottavat kodinkoneliikkeeseen. Tilanne ei minusta kuvaa mitenkään todellista tilannetta. Jos kannettavia saisi 100 "pilkkahintaan", jono muodostuu jo edellisenä iltana, eikä jonon kärkipäässä ole aina herrasmiehiä. Tai he eivät ole koko aikaa jonossa. Olen itse ollut jonottamassa eräitä kertoja ja lähipiiristä on ollut myös. En viitsi tähän kirjata havaintojani jonotuksesta, mutta siellä ei voi olla lapsia (kuten kirjassa), sen verran sattuu ja tapahtuu, varsinkin yöllä. Myös aamuyön odotuksissa yritetään etuilla  ym ym. Myöskään kukaan ei anna pesukonerahoja ventovieraille, kuten kirjassa "kerrotaan".



keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Hannu Rajaniemi: Kausaalienkeli



Hannu Rajaniemi: Kausaalienkeli, The Causal Angel 2014, suomentanut Antti Autio, 2014 Gummerus, sivumäärä 423.

Hannu Rajaniemen  Kausaalienkeli päättää Kvanttivaras-trilogian tyylillä. Se antaa vastauksia avoimiin kysymyksiin, mutta herättää luonnollisesti uusia. Mestarivaras Jean le Flambeur on päässyt pakenemaan tuhotusta maasta sobornost-perustaja Matjek Chenin 'nuoruuden gogol' mukanaan. Edellisen osan Fraktaaliruhtinaan lopussa oortilaissoturi Mieli katosi, hänen laululla synnyttämä älykäs avaruusalus Perhonen on tuhoutunut.

Kausaalienkeli -teoksen rakenne on entinen, vuoroin seurataan Varkaan taivallusta ulommas kohti Saturnusta, ja vuoroin Mielen tarinaa. Välinäytöksissä vallanhimoinen sobornostnarttu Josephine Pellegrini juonii muita sobornosttoimijoita vastaan. Kaikki tämä on kuorrutettu nopeilla juonen käänteillä, kvanttitermeillä ja avaruustaisteluin.

Juoni
Mestarivaras Jean le Flambeur haluaa löytää Mielen, samalla hänen pitää säilyä hengissä Sobornostin sisällissodassa, ja Zokujen tuhoretkistä. Matka taittuu Vaatekaappi-aluksessa yhdessä Sobonost-perustaja Matjek Chenin aidon nuoruuden gogolin kanssa.

Oortilainen soturitar Mieli etsii alustaan Perhosta ja tapaa mieleisensä zokun Zindan, joka vie hänet valtapelizokujen luo Saturnukseen. Mieli saa monia suruviestejä, Perhonen on tuhoutunut ja Sydän oli vain Pellegrinin kätyri ja Zinda on häntä varten tehty tyttözoku.

Kausaalienkeli on paikoin lohduton teos, kun pommit tuhoavat planeetat yksi toisensa jälkeen. Mestarivarkaan pahin vastus lopulta on hänen oma kieroutunut gogolinsa Kuningaspettäjä, joka on kaksintaisteluissa ja peleissä voittamaton..

Mestarivaras ja Mieli tekevät kirjan päättövaiheissa omat yksilölliset ratkaisunsa. Mustilla aukoilla varustettujen pommien räjähdellessä ja kaiken tuhoutuessa myös kausaalisuus katoaa, mutta lauluilla voi luoda tyhjyyteen rinnakkaisuniversumeja. Trilogia päättyy missä alkaakin, dilemmavankilassa!

Edellinen kuvaa jollakin lailla juonta, vaikka kerronta on höystetty jatkuvilla peleillä, tarinoilla, hämäyksillä, hahmojen kopioilla, eri-ikäisillä gogoleilla ja yllättävillä käännekohdilla.

Kirjalliset viitteet
Kausalienkelissä on edelleen  paljon viitteitä.

Mestarivarkaan esikuvana on Maurice Leblancin herrasmiesvaras Arsene Lupin, Mestarivaras hakee zokuilta aluksensa Leblancin. Kausaalienkelissä päähenkilö lukee Leblancin Arsene Lupin teosta Kristallitulppa.

Gogolit viittaavat enää vain nimeltään Nikolai Gogolin teokseen Kuolleet sielut. Gogolit ovat kopioita, mutta niitä pystyy myös hallitsemaan, paitsi tietenkään ei aina! Eri aikaisten gogolien ongelma on kuin Gerard Kleinin teoksessa on Sodan valtiaat. Siinäkin päähenkilö Corson näkee oman "hahmonsa" eri aikatasoissa, lisäksi on kehityskulkuja, jotka eivät toteudu. Tämä liittyy teoksen kausaalisuuteen ja aikakäsitykseen.

Nuori Matjek Chen on Narnia-fani. Aluksen nimi on Vaatekaappi, Velhossa ja Leijonassa siirrytään Narniaan vaatekaapin kautta. Aluksessa hän lukee teosta Narnian viimeinen taistelu, jonka päätökseen on pettynyt. Aslan loi Narnian laulamalla, ja myös Mieli pystyy laulamalla luomaan.

Mieli osallistuu zokujen kanssa arpajaisiin, jossa kerätään numeroituja munia. Vastaavat arpajaiset ovat Muumipapan urotöissä Itsevaltiaan järjestämänä.

Nimistä
Rajamäki iloittelee nimien kanssa, ehkä nämä aukenee parhaiten suomalaisille. Zokut tekevät hauskoja hahmoja, ja ne nimitetään salmiakkizokuiksi "salmiakkivotkan" vuoksi. Rajaniemen aurinkokunnassa kuoleminen on vain väliaikaista. Zokuillakin on mahdollisuus tulla takaisin, ja he joutuvat tapaamaan viikatemieszokun. Erään zokun nimi on Vipunen, Kalevalan mukaan, Vipunen mainitaan sen runossa 17. Oortin Mannussa saunotaan, ja Mieli rukoilee Ilmatarta, myös alisista puhutaan.

Eri osapuolista
Aurinkokunnan sisäosia hallitseva Sobornost käy sisällissotaansa. Matjek Chen on ehkä vahvin, mutta Varkaan ystävä Josephine Pellegrin näyttää tämän kirjan valossa kiimaiselta vallanhimoiselta nartulta, joka on Varkaan kanssa aiheuttanut useimmat onnettomuudet kvanttijohdannaispörssin romahduksesta ja Vihan huudosta alkaen.

Zokut ovat pelkkiä pelureita ja omien maailmojensa rakentajia.

Kvanttivaras trilogia on kuin Matrix  runsaudessaan ja outoudessaan, eli uusia lumemaailmoja tulee ilmi, ja yhteyksiä. Yllä oleva on minun yksinkertaistettu tulkintani tilanteesta. Matrixissakin ihmiset asuvat virtuaalimaailmoissa, ja hahmot saattavat herätä henkiin. Matrixin jatko-osissa soditaan paljon.

Kvanttivaras-trilogiassa kuten Matrixissa tarinan edetessä oma kiinnostukseni jonkin verran karisi, mutta trilogiat sekä Matrix että Kvanttivaras ovat kuitenkin mestariteoksia ja ansaitsevat paikkansa scifistien luku- ja katselulistoilla.

*****

Hannu Rajaniemi (s. 1978) on säieteoriasta Englannissa väitellyt suomalainen tiedemies ja kirjailija.
Kvanttivarkaasta bloggaus TÄÄLLÄ ja Fraktaaliruhtinaasta TÄÄLLÄ.

perjantai 14. huhtikuuta 2017

Heikki Kännö: Mehiläistie



Heikki Kännö: Mehiläistie, Sammakko 2017, sivumäärä 344.

Heikki Kännön esikoisromaani Mehiläistie on hämmentävä lukukokemus, se jakaantuu tapahtumiin, ja päähenkilöihin, tarinan varhaisimmat tapahtumat ajoittuvat vuoteen 1944 natsi-Saksaan sekä taistelukentälle, ja myöhäisimmät 2000-luvun alun New Yorkiin.

Hämmentävä lukukokemus on siksi, että lopputulosta ei voi mitenkään ennustaa, enkä sitä myöskään aio paljastaa, vaikka saksalainen taiteilija Joseph Beuys (1921 - 1986) on henkilöhahmona, ja hänen taidekin on mukana, tarina kasvaa laajaksi rajatiedon riemukuluksi muiden henkilöiden kautta.

Mehiläistie alkaa Berliinistä 1944, missä natsi Alfred Riemann on saanut päänatsilta luvan tutkia rajatietoa ja etsiä vankileireiltä poikkeusyksilöitä, ihmisiä, joilla on  "salaisia" voimia, joista he itsekään eivät tiedä. Gestapo-kuulustelija Celina Müller pystyy tulkitsemaan ilmeistä ajatuksia, ja on saanut tehtäväkseen puolestaan paljastaa Riemannin salaisuudet. Celina liittoutuu Alfredin kanssa. Alfred tutustuttaa Celinan Joseph Beuysin kummalliseen kohtaloon, hän on pudonnut lentokoneineen Krimille, ja jotain aivan poikkeuksellista on tapahtunut, kun hänet on pelastettu.

Joseph Beuysistä on minusta tehty todella myyttinen hahmo, lisäksi kirjassa on kuvailtu hänen USA:ssa tekemäänsä kojootti-performanssia, sekä jänistaidetta. Beuysin taiteen laboratoriota kuvataan myös alkemistiseksi. Teoksessa viitataan paljon Rudolf Steineriin, vihreään väriin, kultaiseen mieheen, mehiläisiin sekä hunajaan.

Sota-ajoista hypätään 1960-luvun Länsi-Saksaan, Päähenkilöt ovat taiteilijoita, taideväärentäjiä, loikkareita ja narkkareita. Dora Schuster on kärsinyt vaikeasta isäsuhteesta DDR:ssä, ja ajautuu Länsi-Saksassa huumausaineiden orjaksi poikaystävänsä Klaus Weitin piikittäessä häntä, mutta Joseph Beuys eheyttää Doran. Myöhemmin Doran poika Walter on yksi päähenkilöistä. Juonen kuluessa Dora joutuu Länsi-Saksassa kohtaamaan yhden Riemannin löytämän hirviön ja on hänen ilkitöidensä kohde.

Kirjasta ja kirjailijasta oli koko sivun juttu Turun Sanomissa 4.4.2017, Tuomo Karhu luotaa kirjan syntyprosessia, ja Mari Viertola kirjaa. Syntyideaa verrataan Dan Brownin Da Vinci koodiin. Minusta kirjassa varsinkin taidekauppaosiossa on samankaltaisuutta Donna Tarttin Tikliin. Tuomo Karhun jutun mukaan teosta on työstetty kuusi vuotta, ja minusta se näkyy. En löytänyt satunnaisella googlettamisella yhtään asiavirhettä, henkilöt on pohjustettu hyvin ja uskottavasti. Teksti on erittäin sujuvaa. Pidän kannen kuvastakin.

Luulen, että kirjalla on hyvä tulevaisuus, tällaisista tarinoista pidetään. Henkilökohtaisesti en pidä näistä rajatiedon jutuista, enkä ollut lainkaan varma, mitä mieltä kirjailija itse näistä on, kiusotteleeko hän lukijaa, vai uskooko näihin itse, epäilen kiusottelua. Aikakoneeseenkin viitataan: "Aikakoneen rakenteesta merkittävä osa on vihreää ainetta sisältävää saksalaista rasvaa, joka hyväksyy matriisiinsa ainoastaan okkultisti." s. 286. Kirjassa on varsin kuvottavia rikoksia ja kaman vetoja, naiskentelua, mutta nykykirjat pursuavat kaikkea kuona-ainetta.

Mehiläistie on minusta kylläkin parempi kuin Tikli, missä oli taideväärentäjiä, ja kamanvetoa. En ole DaVinci- koodinkaan ystävä. Valkokankaalla Indiana Jones kohtasi natsien salatieteilijät filmeissä Kadonneen aarteen metsästäjät sekä Viimeinen ristiretki sekä okkultismia Tuomion temppelissä, ja ulkoavaruuden voimia Kristallikallon valtakunnassa.

Turkulaisen taidemaalarin Heikki Kännön esikoisromaani Mehiläistie on vauhdikas moniuloitteinen ja moderni rajaton seikkailu. Teoksen etuna oli myös se, että tutustuin Beuysin performansseihin ja taiteeseen, ars longa, vita brevis.

torstai 13. huhtikuuta 2017

Satu Taskinen: Lapset



Satu Taskinen: Lapset, Teos 2017, sivumäärä 296.

Luen muutaman uutuskirjan vuodessa. Tästä en henkilökohtaisesti pitänyt, varsinkin alku on hidassoutuinen, loppua kohti tosin kerronta jäntevöityy. Kirja edustaa tyylilajia, mistä en ollenkaan pidä. Väritön "mieskertoja" tihkuttaa tapahtumia läpi, nuoruuden suhde. lastensa syntymät, kasvun, välin hörpitään kahvia, podetaan huimausta, esitetään käsityksiä maailmasta. Lääkärin vastaanotolla käydään ja määränpäähän mennään, kaluttuja elämänohjeita tai "viisauksia" kirjataan "ylös"....

Lopeta lukeminen tähän.


Teos alkaa Alueoikeuden päätöksen referoinnilla, sen mukaan "Helli-kolli saa kulkea vapaana", vaikka syökin naapurin puutarhasta kaksi kania. En tajunnut tämän jutun yhteyttä, mutta päähenkilön nuorempi jo aikuinen tytär kuuluu "anarkistijärjestöön" (kirjan termi).

Itse kirja on nahjusmaisen opettajamiehen "kerrontaa ja tajunnanvirtaa". Tekstiä ei ole jaettu lukuihin vaan ajatustenvirta pulppua vuolaana ja tauotta; "Minä ja elimistöni ja paksusuoleni vastustuskyky ja keskimäärin puolitoista kiloa bakteereja. En pelkää "sinua". En ole parempi. Enkä myöskään huonompi. Ei mitään sellaista jne. vaan me olemme liittolaisia tässä. Ihmiset keskenään samanarvoisia."

Mies on varakas opettaja, jolla on kaksi tytärtä. Esikoinen on Martha, jolla on kahdeksan vuotta vanha tytär Becky  ja vauva. Nuorempi on Daniela, joka on "auttamassa ja taistelemassa", koska liittyi "järjestöön, joka teki anarkiamatkoja maailman merille..." s.58. Tyttöjen äiti on Sara.

Opettaja on elänyt perheineen hulppeassa 200 neliön asunnossa Wienissä. Sittemmin hän on vaihtanut asuntoa alla asuneen Turkista tulleen perheen kanssa. Opettaja opettaa perheen poikaa Ismailia, ja opettaja on kirjoituttanut esseen opiskelijoillaan, kärsinyt huimauksesta ja päästänyt oppilaat kello 10 pois. Hän hörppii kahvia autossaan, ja ajatukset kelaavat päässä, kuten arvata saattaa parkkeerauksessa puskuri kolhii autoja molemmin puolin, opettaja suuntaa lääkärille, jonka vastaanoton ovi aukeaa sivulla 130. Etulierin mukaan "Taskinen kuvaa nerokkaasti ajatuksen kulkua, ihmistä keskellä kaikista välttämättömämpiä ja kipeimpiä kysymyksiä". Tämän tyhmän bloggarin on turha uneksia ymmärtävänsä näin hienoja kysymyksiä, kuten sitä, miksi Ismail on jättänyt tyhjän paperin, tai miksi kerrotaan, että että Istanbul on sekä Aasiassa että Euroopassa. Sedän ajatuksista minulle sen sijaan selvisi, että lentokone on tullut tutuksi ja on matkailtu pitkin ja poikin. Minusta turisti saa hyvin vähän tietoa, mitä maassa todella tapahtuu. Kaveri asuu hulppeassa 200 neliön lukaalissa Wienissä, ja matkailee, avartaako se ajatuksia. Opettajan mukaan Kroatiassa hän on ollut onnellisimmillaan. Kroatiassa on ollut puffinus -lintuja, tieteellisessä nimessä on kaksi osaa, eli oliko kyseessä laji: puffinus puffinus, puffinus griseusPuffinus yelkouan ... näitä liitäjälajeja on minusta monia.

Opettajan työmoraali on minusta aika alhainen, jos päästää oppilaansa kello 10 pois. Suomessa minusta opettaja olisi vastuussa oppilaistaan, ja varmasti joutuisi seurauksiin. Sivulla 176 opettajan päähän juolahtaa, että kello on jo niin paljon, että alakoulun lapset pääsevät kotiin. Omalla aamupäiväsapatillaan hän on keksinyt, että kateus on hirveä asia ja kateuden aikaansaamat teot ovat myös. Kuka ei tiedä tätä? Sen sijaan en itse ymmärtänyt, miksi opettajan tytär Daniela väittää, että hunajan syöminen on rikos. (Tietääkseni rikos on ihmisen tekemä teko, joka on kriminalisoitu laissa, hunajansyöminen voi olla Danielan mielestä väärin, joskin minusta mehiläisten pitämisessä ei niitä "rääkätä", mutta minulla on tietysti väärää tietoa).

Loppua kohden kerronta sen verran jäntevöityy, että opettaja saa kyhätyksi peräti listan, mitä oppilaille pitäisi opettaa, hän varmasti opettaisi asiat, jos ylipäätään jaksaisi pitää tuntinsa loppuun ....

Lapset  on romaani, mitä muualla on jo 11.4.2017 kehuttu mestarilliseksi, mutta mitä en itse ymmärrä. Vika ei tietenkään ole kirjailijan, vaan tämän analfabeetin bloggarin.

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Jules Verne: Maailman ympäri 80:ssa päivässä



Jules Verne: Maailman ympäri 80:ssa päivässäranskankielinen alkuteos Le tour du monde en quatre-vingts jours, julkaistiin 1872.


Jules Vernen Maailman ympäri 80:ssa päivässä on Vernen tunnetuimpia teoksia, ja todella hyvä. Kirjan alussa esitellään romaanin päähenkilöt Phileas Fogg  ja Jean Passepartout. Phileas Fogg on Reformiklubin jäsen. Hänestä ei tiedetä juuri mitään. Hän viettää hyvin säännösteltyä ja tarkkaa elämää. Hänen rahojensa alkuperää ei tunneta, mutta tiedetään hänen olevan aito herrasmies. Phileas Fogg on hyvin tarkka tavoissaan. Hänen palvelijansa James Forsterin työsuhde päättyi kun hän toi hieman liian kylmää partavaahtoa Foggille. Partavaahdon olisi kuulunut olla 30 Celsius-asteista, mutta se oli vain 29 asteista. Tämän vuoksi Phileas Fogg palkkaa palvelijakseen Passepartoutin, joka on viettänyt kirjavaa elämää, ratsastanut sirkuksessa, ollut nuorallatanssija, toiminut palomiehenä ja lopulta kamaripalvelijana. Passepartout on 30-vuotias.

Tarina alkaa toinen lokakuuta 1872, kun Fogg asuu Saville-row 7:ssä. Reformiklubissa Phileas Fogg pelaa vistiä viiden miehen kanssa, jotka ovat insinööri Andrew Stuart, pankkiirit John Sullivan ja Samuel Fallentin, panimon omistaja Thomas Flanagan sekä Englannin Pankin johtaja Gauthier Ralph. Seurueella on kaksi puheenaihetta. Englannin Pankista on 29.9.1872 anastettu 55 000 puntaa, sillä aikaa kun virkailija on kirjannut ylös kolmen shillingin ja kuuden pennin summaa (First things first:). Toinen puheenaihe on maailman avartuminen, joka vaikeuttaa pankkirosvon pakoa. Phileas Fogg lupaa matkata maailman ympäri 80:ssä päivässä ja lyö vetoa siitä näiden viiden "herrasmiehen" kanssa. Matkareitti luonnostellaan klubilla ja on seuraava: Lontoosta matkustetaan Sueziin, jonne saavutaan viikossa laivalla, sieltä laivalla Bombayhyn (13 päivää), edelleen junalla ja norsulla Kalkuttaan (3 päivää), sieltä Hongkongiin laivalla (13 päivää), sieltä Jokohamaan laivalla (6 päivää), San Franciskoon (22 päivää), junalla New Yorkiin (7 päivää), sekä laivalla ja junalla Lontooseen (9 päivää). Fogg sanoo, että tämä aikataulu ottaa huomioon kaikki viivästykset.

Passepartout on kummissaan, kun Fogg ilmoittaa, että illalla on lähtö. Fogg nostaa pankista 20 000 puntaa eli puolet omaisuudestaan matkakassaksi. "Hienot vetokumppanit" ovat saattamassa Foggia, jonka lähtö aikaansaa mediamyrskyn, jonka kuluessa Foggia aletaan epäillä pankkiryöstäjäksi, ja hän saa peräänsä poliisi Fixin. Vanha lordi Albermale on ainoa, joka luottaa Foggiin ja  lyö hänen puolestaan 5000 punnan vedon. Tämä pankkiryöstöepäilys on monessa kohdin hidastamassa ja estämässä Foggin matkustamista, mutta muitakin vastoinkäymisiä on.

Matka taittuu siis laivalla Sueziin, jossa Fix yrittää turhaan pysäyttää Foggia. Bombayhin saavutaan etuajassa Mongolia-laivalla, josta jatketaan junalla Kalkuttaan. Intiassa tapahtuu vastoinkäymisiä ja onnenpotkukin. Passepartout menee temppeliin kengillä, josta joutuu pakenemaan kengittä. Fix yrittää saada heitä Kalkuttassa heidät vankilaan ja onnistuukin. Passepartoutille tuomitaan 30 päivää vankeutta ja Foggille 15 vuorokautta, sillä hän vastuussa palvelijastaan. Fogg maksaa takuut yhteensä 2000 puntaa. Junamatka Kalkuttaan on päättyä huonosti. Junarata ei ole vielä valmis, mutta Fogg ostaa norsun 2000 punnalla. Hän hankkii myös hyvän norsun hoitajan, jolle lahjoittaa lopulta norsun. Tässä kohtaa sattuu merkittävin tapaus koko kirjassa. Ystävykset päättävät pelastaa rajahin lesken roviolta. Roviolta ruhtinattaren hakee Passepartout. Leski nimeltään Aouda on kauppiaan tytär, nykyisin orpo ja leski, hän on saanut englantilaisen kasvatuksen. Fogg lupaa viedä hänet sukulaisten luo Hongkongiin. Intian osuudessa on paljon huomioita paikallisista tavoista ja uskonnoista, mutta kiinnitän huomiota erään matkustajan ammattiin, hän oli indigon ja oopiumin kauppias, tuolloin laillista jälkimmäinen siis ja tuottoisaa.

Rangoonilla Hongkongiin tullaan myrskyn vuoksi myöhässä. Yokohamaan liikennöivä Carratic on kuitenkin vielä satamassa. Passepartout ostaa liput ja hytit. Aoudan sukulainen muuttanut Hollantiin, joten Aouda matkustaa Eurooppaan. Fix haluaa viivästyttää Foggia, ja vie Passepartoutin oopiumluolaan ja huumaa tämän. Passepartout toimitetaan kuitenkin satamaan ja Carnaticiin. Laiva lähtee etuajassa eikä Fogg ehdi siihen. Fogg ei tiedä palvelijastaan ja antaa Hongkongissa ohjeet lähettää hänet Englantiin, ja vuokraa Tankadere -nimisen veneen ja matkustaa myrskyssä Shanghaihin, josta viime tipassa pääsee nousemaan Yokohaman laivaan. Fix, joka on saanut Yokohamasta vangitsemismääräyksen, lyöttäytyy Foggin matkaan. Tarkoituksena on jatkaa edelleen San Franciscoon.  Yokohamassa Passepartout pestautuu sirkuksen klovniksi. Fogg ja Aouda ovat katsomassa esitystä ja ottavat palvelijansa mukaansa ja matkustavat  yhdessä General Grantilla San Fraciscoon oikeassa ajassa eli saapuvat 3.12.1872 aamulla ja lähtevät illalla junalla kohti New Yorkia. San Franciscossa vietetään päivän verran, siellä pöyhkeilee eversti Proctor, joka kukkoilee junassakin, ja Fogg aikoo kaksintaistella hänen kanssaan. Kaksintaistelu keskeytyy intiaanien hyökkäyksen vuoksi. Passepartout otetaan vangiksi, ja Fogg lähtee intiaanien perään. Passepartout saadaan vapaaksi, mutta juna on jo mennyt. Foggin mukana pysyvä Fix ehdottaa kulkuvälineeksi lumella kulkevaa rekeä, jossa on purje. Reet kulkevat nopeasti ja he vaihtavat junaan Omahassa, mutta myöhästyvät New Yorkista lähteneestä laivasta 45 minuuttia.

Fogg ostaa paikat nelikolle Speedy -nimisestä aluksesta ja matka Liverpooliin alkaa, mutta matka etenee liian hitaasti, ja Fogg ostaa koko laivan ja alkaa polttaa laivan puuosia ja he pääsevät Irlantiin ja sieltä laivalla Liverpooliin, jossa Fix vangitsee Foggin. Fogg luulee, että on 21.12.1872 ja määräaika umpenee klo 20:45. Joten kaikki on lopussa, tai veto on käytännössä hävitty. Oikea varas James Strand  on otettu kiinni kolme päivää sitten ja Fogg myöhästyy määräajasta 5 minuuttia.

Henkilöt
Tarinan keskeiset henkilöt ovat toisilleen outoja. Fogg palkkaa Passepartoutin aamupäivällä, kun jo illalla lähdetään matkaa.  Fix, joka elää omaa fantasiaansa mestarisalapoliisista ja palkkiosta, tapaa Passepartoutin vasta Suezilla, ja Foggin tätä myöhemmin. Rouva Aouda pääsee joukkoon matkalla Kalkuttaan. Matka ja varsinkin tällainen matka osoittaa kuitenkin ihmisen luonteen.

Phileas Fogg on periksi antamaton, kuten Vernen "sankarit" (kapteeni Nemo ja kapteeni Hatteras) yleensäkin hänen ajatuksistaan ei anneta juuri tietoa, mutta Fogg on hyvin periaatteellinen, nopea päätöksissään ja järkähtämätön. Fogg on englantilainen herrasmies. Häntä kutsutaan monesti herrasmieheksi. Mikä on englantilainen herrasmies? Moitteettomat käytöstavat, sivistynyt, kohtalaisissa varoissa eikä tee rahvaanomaisesti työtä? Luultavasti Fogg on käynyt sisäoppilaitoksen, rikastunut joko siirtomaissa tai saanut perintöä. Englantilaisen herrasmiehen ympäristö on miehinen, sisäoppilaitokset ovat vain pojille, armeija on ollut miehille, ja Reformi-klubissa kuhnuroi vain miehiä.

Jean Passepartout on hyvinkin hyvä ihminen ja ranskalainen. Hän pelastaa pyyteettömästi ruhtinatar Aoudan roviolta.  Aouda on leski, hän on kuitenkin Foggia nuorempi. Vernen kirjoissa ei hempeillä, eikä näytetä rakkautta.  Ruhtinatar rakastaa Foggia, Fogg taas ei välitä lainkaan siitä, että Aouda on leski. Vaikka Foggin tiedot ja kokemuksista naisista vaikuttavat vähäisiltä, hän englantilaisena herrasmiehenä tietää, että avioliitossa hän selviää, ja varmasti selviääkin. Fogg on nimittäin todellinen herrasmies, toisin kuin muut kerhon kuhnurit. Aouda on hyvin vahva nainen, hän on mukana matkalla täysin siemauksin, eikä valita eikä rutise. Kun "vedon häviämisen" jälkeen Fogg on alamaissa, Aouda tekee tuohon ajankohtaan nähden yllättävän ratkaisun, hän kosii Phileas Foggia, joka on menettämässä omaisuutensa 20 000 puntaa. Fogg otti matkalle mukaan toiset 20 000 puntaa ja kulutti niistä 19 000 puntaa. Passepartout muuten jätti kaasuhanan päälle, mutta vain 79 päiväksi, sillä  kiertäessään itään hän on voittanut tuon yhden päivän. Tämä ilmenee kuulutuksista. Reformiklubille tulee kiire, ja kaikkia koirien ystäviä ehkä kirpaisee tieto, että kaksi "kirjakoiraa" kuolee Foggin rynnistäessä vaunuilla "kerhoystäviensä" eteen juuri oikeaan aikaan. Alttarille astellaan sitten seuraavana päivänä, koska Aouda suostuu ottamaan Foggin rikkaana miehenäkin.

Tällaista on suuri kirjallisuus, uskomatonta seikkailua, käännekohtia, ja onnellisia loppuja. Kirjamaailmassa pitää hyvän voittaa paha.

Jules Vernen Maailman ympäri kahdeksassakymmenessä päivässä on loisto kirja.

****
Ranskalaista kirjailijaa Jules Verneä (1828 - 1905) pidetään seikkailu-  ja scifi-kirjailijana, koska hänen ajatuksensa tekniikasta oli aikaansa edellä. Tässä ei varsinaisesti ennustettu mitään uutta, vaan kaikki oli jo olemassa. Maailma kylläkin suppeni varsin nopeasti, lennätin yleistyi, polttomoottori ja puhelin keksittiin. ...

Jules Vernen Kapteeni Hatteras -trilogiasta olen blogannut TÄÄLLÄ.
Jules Vernen Kapteeni Grantin löytymisestä olen blogannut TÄÄLLÄ.


Maailman ympäri 80:ssa päivässä oli myös mukava piirrossarja, johon kommenteissa viitataan, tässä VHS-videon kansi. Sarjaan oli lisätty kaksi henkilöä, eli Tico Passepartoutin kaveriksi, sekä paha Transfer, joka yritti kaikin keinoin sabotoida Fogin matkantekoa.

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Tintti Tiibetissä



Hergé: Tintti Tiibetissä, Tintin au Tibet, 1960, suomentanut Jukka Kemppinen, Otava 1971 ensimmäisen kerran 1971. Sivumäärä 62.

Tintti Tiibetissä on Hergén eli Georges Remin (1907 - 1983) Tintti-albumeista kahdeskymmenes ja mullistavin, ehdottomin ja syvin. Tintti on belgialainen idealistinen lehtimies. Ensimmäisissä seikkailuissa hänen kumppanina oli vain koira Milou. Seuraavaksi sarjaan tuli pöheli poliisipari Dupond ja Dupont. Lopulta Tintti  asuu räiskyvän kapteeni Haddockin kanssa Moulinsartin linnassa, jossa on myös Tintin ystävän professori Tuhatkaunon laboratorio. Aiemmissa seikkailuissa Tintti on seikkaillut Amerikan mantereilla, Afrikassa, Aasiassa, Euroopassa ja Tintti kumppaneineen kävi Kuussakin. Tintin ystäviin kuuluvat myös kiinalaispoika Tsang, oopperalaulaja Bianca Castafiore.

Ennen Tintti Tiibetissä -albumin piirtämistä Hergé oli kokenut elämässään mullistuksen ja avioeron, ja käynyt psykoanalyysissa. Albumissa on paljon valkoista, ja dramaattisimmassa kohdassa Kapteeni on leikkaamassa omaa kiipeilyköyttään poikki pelastaakseen Tintin ja uhraisi itsensä. Onneksi teko jää aikeeksi, kun sherpa Tharkey palaa auttamaan kumppanuksia.

Tarinan alkaessa Tintti on Alpeilla vuorikiipeilemässä, Kapteeni viettää aikaa hotellissa, hän ei aio vuorille. Tuhatkaunokin on hotellissa. Eräässä ruudussa Bianca Castafiore laulaa radiossa.

Tintti näkee unta Sininen Lootus -albumissa esiintyneestä Tsangista. Tsang anoo apua. Tämän jälkeen Tsang ilmoittaa kirjeitse, että on tulosssa Eurooppaan. Samaan aikaan on lehtiuutinen, josta ilmenee, että Tsang on kuollut. "Tsang parka", Tintti itkee, kunnes tajuaa, että on nähnyt ennusunen, hän päättää lähteä Aasiaan ja pelastaa Tsangin. Tintti ei missään muussa tilanteessa ole näin ahdistunut, eikä näin varma siitä, että juuri hänen pitää pelastaa Tsang. Tintti, Milou ja Kapteeni lähtevät Intiaan.

Intiasta edetään Nepaliin ja lopulta vuorille. Retkikunta näkee tuhoutuneen hylyn. Tintti putoaa lumipyryssä jäärailoon, mutta löytää luolan, jossa Tsang on ollut. Tintti on ehdoton, hän on varma, että Tsang on elossa. Tintti löytää vuoren rinteeltä Tsangin kaulahuivin. Tsangin keltainen kaulahuivi mukana matka jatkuu kiipeilyllä, jossa on kuuluisa Kapteenin köyden katkaisukohta.



Lumivyöry hautaa heidät alleen. Lamalaisluostarissa munkki nimeltä Autuas Salama leijuu ja näkee ensinnäkin lumivyöryn ja myöhemmin, missä Tsang on. Tintti ja Kapteeni pelastetaan luostariin Miloun ja näyn ansiosta, mutta Tintti ja Kapteeni lähtevät uudestaan etsimään Tsangia kaikkien vastustuksesta ja neuvoista huolimatta.

Tsangia on hoivannut Lumimies eli Jeti eli Migu, joka on pelätty hirviö. Hirviö on kuitenkin hoivannut Tsangia ja pitänyt tämän hengissä. Tintti ja Kapteeni saavat Tsangin mukaansa ilman väkivaltaa, vaikka Jeti heitä seuraakin, ja ikävöi Tsangia. Heitä vastaan tulee koko luostarin väki johtajansa Suuren Ihanuuden johdolla. Heidän mielestään Tintti on Puhdas sydän, joka ansaitsee kunnioitusta, mutta myös Tsang, jolla on tällainen ystävä. Kapteeni saa myös arvostusta, häntä kutsutaan  Jyliseväksi Ukkoseksi.

Tintti Tiibetissä -albumin Jeti on myös hyvin inhimillinen, se pitää hengissä Tsangin ja kiintyy tähän. Albumi kertoo myös telepaattisista ennusmerkeistä ja tosiystävyydestä.

Seuraava Tintti-albumi Castafioren korut on tämän vastakohta, värikäs albumi, missä lopulta ei tapahdu mitään. Elämän ilo purskahtelee Castafioren koruissa. Näissä peräkkäisissä albumeissa ei ole lainkaan politiikkaa eikä konnia, alkupään Tintit ovat gangsterien juonien kyllästämiä.

****
Tämä on Jokken kirjanurkan kuusivuotis-bloggaus. Tämä bloggari ei ole Tintin tavoin puhdassydän, eikä edes Kapteenin kaltainen jylisevä ukkonen, mutta kirjabloggari silti.

Jokken kirjanurkka on löytänyt lokeronsa  kirjablogien joukossa. Ystäviä ja kävijöitä on ollut, kiitos kaikille, lukijoille ja etenkin kommentoijille, toivottavasti jatkossakin.

Olen alkanut blogata vähemmän, mutta enemmän kirjoista, joista pidän ja myös lapsuuden suosikeistani, rahan puutteen vuoksi bloggaan tämän vuoden vain kirjahyllystämme löytyvistä jo aiemmin ostetuista kirjoista sekä kirjastosta lainatuista kirjoista. Elämässä on aina kaikenlaista, syksymmällä oli murhetta monessakin mielessä, nyt varsinkin töissä on hyvin hankalaa saneerausten vuoksi, mutta bloggaus ja kirjojen luku jatkuu. Ja hyvä niin.

***
Tinttialbumit
Tintti Neuvostojen maassa
Tintti Afrikassa
Tintti Amerikassa
Faaraon sikarit
Sininen Lootus
Särkynyt korva
Mustan saaren salaisuus
Ottokarin valtikka
Kultasaksinen rapu
Salaperäinen tähti
Yksisarvisen salaisuus ja Rakham Punaisen aarre
Seitsemän kristallipalloa ja Auringon temppeli
Mustan kullan maa ja Seikkailu Punaisella merellä
Päämääränä kuu ja Tintti Kuun kamaralla
Tuhatkaunon tapaus
Tintti Tiibetissä
Castafioren korut
Lento 714
Tintti ja Picarot
Tintti Haijärvellä
Tintti ja aakkostaide

Tintti ja minä postaus
Tintin juhlakirja ja Tintti & co
TINTIN Hergé & his creations


Edit 3.4.2017 klo 23.10.

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Eric Linklater: Kuussa tuulee


Eric Linklater: Kuussa tuulee, The Wind of the Moon 1944, suomentanut S-L Norko-Turja, WSOY 1980, sivumäärä 346.

Eric Linklaterin Kuussa tuulee, on huikea lasten kirja, jossa  Midmeddlecumin kaupungissa asuvat sisarukset Dinah ja Dorinda joutuvat uskomattomiin seikkailuihin. Lapset ovat itsenäisiä, ja kasvavat holtittomuudesta vastuuseen, tapahtumissa on taikaa, ja kerronnassa parodiaa aikuisten maailmasta. Alkuun tapahtumat ovat hyvinkin lapsellisia, mutta tähtäävät kirjan teemaan, joka on vapaus. Kirjassa toistuu henkilöiden pääsy kaltereiden takaa vapauteen.

Juoni
Tarina käynnistyy, kun tyttöjen isä majuri Palfrey lähtee ulkomaille Bombardiaan, rouva Palfreyn hermot ovat liian kireällä. Isä kehottaa tyttöjä olemaan kilttejä, sillä "Kuussa tuulee" eli Kuun edessä on usvakaulus, ja jos on tuhma, se puhaltaa suoraan sydämeen ja silloin on tuhma kauan. Dinah ja Dorinda pyrkivät olemaan kilttejä, mutta ovat tuhmia, he pakkaavat isän vaatteet "makkaroina" matkalaukkuun ja ripustavat kelloja puihin. Isän lähdettyä kasvatustyöstä vastaa kaikkitietävä kotiopettajatar neiti Serendip. Tytöt ovat hankalia, he syövät itsensä ilmapalloiksi, ja laihduttavat tulitikuiksi. Onnenmetsässä asuu noita rouva Grimsbie, jolta Dinah saa taikajuomaa, joka muuttaa heidät harmaiksi kenguruiksi. Kengurut ajavat kyläläisiä takaa, kunnes heidät teljetään eläintarhaan, siellä Dinah ja Dorinda muuttuvat rakentaviksi. He yrittävät selvittää, kuka varastaa strutsin hautomat munat. He tutustuvat eläintarhassa Kultapuumaan ja Grönlannin hopeahaukkaan, jotka molemmat unelmoivat vapaudesta. Munavaras selviää, ja haukka löytää kadonneen taikajuomapullon. Dinah ja Dorinda palaavat tyttöinä kotiin, ja kuulevat, että Bombardiassa on ongelmia, ja heidän äitinsä on levoton. Neiti Serendip jatkaa keskeytymätöntä opetusta "Franconia on keskiaikaisen Saksan pääherttuakuntia. Se sijaitsi Main-joen laaksossa; tämä joki on 500 km pitkä ja kulkee kiemurrellen viiniköynnösten peittämien vuorenrinteiden välissä ja huuhtelee Wurtzburgin yliopistokaupungin muureja." s.166. Asiasta  hypätään toiseen, ellei tyttäristä jompi kumpi keskeytä.

Kultapuuma ja Hopeahaukka ovat vapaita ja onnellisia. Ongelmaksi asia muodostuu Kultapuuman kaatama riista. Sisarukset tajuavat vaaran ja vastuunsa, mutta he ymmärtävät myös. "että Puuma on heidän ystävänsä ja ettei kannattanut omistaa ystävää, jos aikoi koko ajan valittaa kaikesta, mitä tämä teki". Tytöt tajuavat myös, että saksanhirven tappaminen ei ole pahempaa, "kuin ostaa lihakauppiaan tappaman lampaan lapsi". s.165

Tarinan alkupuolella vangitaan utelias rouva Muslin epäiltynä silkkisukkien varastamisesta. Muslin kurkisteli vain tulitikuiksi laihtuneita tyttöjä. Ylituomari Paragraph on kärttyisä ja joustamaton. Oikeudenkäynnnissä syyttäjä Hobson ja puolustusasianajaja Jobson päättävät, kumman vuoro on voittaa. Tässä ei päästä tuomioon asti, sillä 12-henkinen valamiehistö ei pääse yksimielisyyteen syyllisyydestä. Naiset pitävät Muslinia syyllisenä ja miehet syyttömänä. Paragraph passittaa valamiehistön vankilaan. Brittiläiseen tyyliin kukaan ei tingi periaatteistaan, ja vankeus jatkuu. Olot ovat hyvät, mutta vapaus puuttuu. Dinah ja Dorinda junailevat vapautuksen ovelalla suunnitelmalla, jossa Paragraphin asuntoon piilotetaan kuolleita hiiriä ja sillejä, joista tulee hajuja. Samalla he saavat vapaaksi tanssinopettajansa Casimir Corvon, joka on kotoisen Bombardiasta, sympaattisesta maasta, jota kuitenkin hallitsee rautaisin ottein diktaattori  kreivi Hulagu Bloot. Linklater kuvaa diktaatuuria hyvin: " Bombardian Tyranni ... vihasi Englantia ja Ranskaa ja Saksaa ja Venäjää ...., mutta se ei suinkaan estänyt häntä ostamasta englantilaisia buldoggeja ja ranskalaisia viinejä ja saksalaisia makkaroita ja venäläistä kaviaaria ..vähät siitä, mistä se tuli. Sillä hän oli hyvin rikas".  aiemmin on todettu, että "enemmän kuin mitään muuta hän halusi saada ihmiset kärsimään"   ." s.223.
Tytöt ovat avanneet äidilleen tulleen kirjeen, jossa isä ilmoittaa joutuneensa vangiksi, ja viruvansa Bombardiassa Gliedermannheimissa vankina. "Gliedermannheim on Bombardian pääkäaupunki. Sen tärkeimmät teollisuustuotteet ovat musiikki-instrumentit, porsliinit, tynnyrit, ja olut, ja sitä ympäröivällä maaseudullaon runsaasti pyökkimetsiä, kirsikkapuutarhoja, savikaivoksia ja lammaslaumoja, sanoi Dorinda. Sen on neiti Serendip opettanut meille."

Tytöt organisoivat vapautusreissun, kun diktaattori ostaa huonekaluja. He piiloutuvat kuormaan, ja lähtevät Bombardiaan. Hulagun huoneessa on eläinten taljoja, maalauksia ihmisten kiduttamisesta, puntteja, ja yksi kirja "Miten saan ystäviä ja vaikutusvaltaa" eli Dale Carnegien kirja. Ystävykset pääsevät Hulagun poissaollessa hänen makuuhuoneeseensa, ja saavat kaikki vangit vapautettua, mutta ei ilman omia tappioita.

Tarina päättyy Medmiddlecumissa.

Linklater kirjoitti tarinan sodan aikana omille lapsilleen. Lasten ja minusta kaikkien kirjaksi teos on kiinnostava  ja kerronta hyvin sujuvaa. Kirja paljastaa aikuisten maailmasta paljon sellaista, mitä aikuinen ei halua huomata. Ylituomari Paragraph rikkoo itse kaikkia lakeja, ja nauttii vain golfin pelaamisesta. Lapsista Catarina Cranssi on "suuri kiusanhenki ja hänellä on suuri halu tehdä pahaa." Hobson ja Jobson ajavat pääasiassa omaa etuaan. Linklater pystyy kirjoittamaan saarnaamatta ja hauskasti, tarina on käännetty notkeasti. Tämä kirja pesee ja linkoaa monet nykyiset aikuisten ja lasten kirjat.

Linkkaan kirjasta orkneylaisen näkökulman TÄÄLLÄ, Postauksen kirja on siis englanniksi, ja kuvitus on erityisen hienoa, kuten tekstikin.

****
Skottikirjailija Eric Linklater (1899 -1974) sai tästä kertomuksestaan Carnegie-mitalin 1944, joka on Yhdistyneen kuningaskunnan vanhin lastenkirjallisuuspalkinto. Linklater syntyi Walesissa, mutta piti Orkney'ta kotinaan, ja sinne hänet on myös haudattu. Linklater toimi Aberdeenin yliopistossa ja USA:ssa, mutta toimitti myös lehteä Intiassa 1925 - 1927 tarkemmin Bombayssa.

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Veijo Meri: Everstin autonkuljettaja


Veijo Meri: Everstin autonkuljettaja, Otava 1966, sivumäärä 165.

Veijo Meren teoksen Everstin autonkuljettajan juoni on lyhyesti selitetty. Sotamies Peltola saa majurilta armeijan auton ja käskyn hakea eversti Siltasen Helsinkiin Vääksystä. Peltola ajaa Vääksyyn, odottaa rannassa everstiä, tuo hänet Helsinkiin pääesikuntaan, ja lähtee hakemaan everstin unohtunutta salkkua.

Romaanin todellinen sisältö on automatkan ja odotuksen kuvaus lähinnä Peltolan silmin. Kun Peltola saa käskyn hakea everstin salkun, hän piipahtaa kotona Sörkässä ja kuvaa urbaania todellisuutta 1960-luvulta. Vanhemmat ovat työläisiä, ja kotona asuu vielä alivuokralaisia.

Peltola on siis varusmies, hänellä on 75 aamua jäljellä. Peltola havainnoi etenkin tyttöjä, hän on itse 164-senttinen, ja tyttöjä lyhempi. Hän katsoo mustan tytön (en ole aivan varma oliko tyttö todella musta luultavasti oli) rintamusta, kotinurkkien kahvilassa hän tiiraa ja yrittää saada mukaan kahvilassa tarjoilevaa  Lisbetiä, mutta tytöt eivät huomaa Peltosta.

Anita Ekberg (1931 - 2015) esiintyy kirjassa useasti ensin elokuvajulisteessa ja sitten Peltolan fantasioissa sekä ajatuksissa. Anita Ekberg oli alkuun missi ja malli, mutta teki uransa näyttelijänä. Yllättäen ensimmäinen viittaus Ekbergiin tulee kulahtaneen perheen lapsen kuvauksesta:
"Lapsen pää oli kuin Anita Ekbergin rinta, joka oli nuljahtanut liivistä ulos. Perheenemännällä oli maksoittuneet kasvot ja väsynyt ilme. Perheenpää oli kalju ja sillä oli silmälasit". s.17
Seuraavaksi kuvaillaan elokuvamainosta sivuilla 17 - 18:
"Se ei ollut värikäs, se oli kuin sanomalehden sivu, jossa oli iso Anita Ekbergin kuva. Anita Ekberg antautui käsissään mustat hansikkaat ...."
Peltola on kova poika kuvittelemaan, jo odottaessaan hän kuvittelee filmikohtauksen, jossa vaalea filmitähti jää sotajoukon vangiksi, nainen kylvetetään ja sidotaan sänkyyn ...  Todella sairasta fantasiaa.
Sivulla 129 hän kuvittelee "Bill Martin julkeaa vielä ottaa tupakan ja liekinheittimen muotoisen tupakansytyttimen, jota käyttelee kypärään pukeutunut Anita Ekberg, mutta liekki polttaa tupakan ja miss Ekberg suuntaa liekin Bill Martinin tukkaan ...". Minulla ei leikkaa, kuka on Bill Martin, tiedän, että Dean Martin ja Anita Ekberg esiintyivät vuonna 1963 samassa filmissä 4 for Texas.

Luullakseni Meri valaisee tällä Ekberg -tietoudellaan Peltolan ajatuksia. Peltola havainnoi Vääksyssä seurustelevia pareja, ja tyttöjä, sekä everstin perhettä, joka tulee veneellä Vääksyyn. Peltola pyytää avomiehensä nyrkin pehmittämää Lisbetiä mukaansa Vääksyyn hakemaan everstin salkkua ja uimaan ilman uimapukua. Tämä kummastutti paljon. Peltola on nimittäin varusmiespalveluksessa, ja oletukseni mukaan rassukka on siis 20-vuotias sotamies. Ihmetytti, miksi hänen ei pitänyt mennä kasarmille yöksi, eikä hakemaan uutta komennuspaperia. Tämän lisäksi ei ole varmaankaan luvallista ottaa jotakin irtovosua puolustusvoimien autoon, joka lienee ollut chevrolet.

Ajankuva on taltioitunut nautittavan hyvin kirjan sivuille. Peltola kuvaa Sörkän kulmia, kauppahallia, Hämeentietä.... 


Kirjassa puhutaan hopeamarkoista, ja veikkauskupongeista.


Yllättävää kyllä myös markan seteleitä käytetään.


Markan kolikkoa käytettiin vuodesta 1964 jälkeen, hopeamarkkoja lyötiin 1968 asti, sitten siirryttiin nikkelimarkkoihin.

Veijo Meri kuvaa myös hyvin sotajuttuja, joita kirjassa viljelee eversti, rintamakokemuksia tihkuu tekstistä muitakin.

Veijo Meren Everstin autonkuljettaja on laadukas teos, joka porautuu sotamies Peltolan niukkoihin ja erikoisiin sielunmaisemiin.

Veijo Meren Jääkiekkoilijan kesästä olen blogannut NÄIN.
****
Veijo Meri (1928 - 2015) oli suomalainen kirjailija, joka oli syntynyt Viipurissa. Meren toinen teos ja ensimmäinen romaaninsa oli kenties hänen tunnetuin Manillaköysi (jota en ole vielä lukenut), yllä luettu ja blogattu Jääkiekkoilijan kesä vuodelta 1980 oli viimeinen julkaistu Meren romaani.

torstai 23. maaliskuuta 2017

John Dickson Carr: Keisarin nuuskarasia



John Dickson Carr: Keisarin nuuskarasia, The Emperor's Snuffbox - 1942, suomentanut Kaija Kauppi, WSOY 1990, SaPo 16, sivumäärä 277.

Keisarin nuuskarasia -kirjan  alussa 28-vuotias kohtuullisissa varoissa oleva Eve Neill  hakee avioeroa Ned Atwoodista, tämän petettyä Eveä (tai jäätyä kiinni pettämisestään). Eve jää asumaan Normandiaan La Bandeleteen, missä pari asusti avioliittonsa aikana. Evellä on ongelmallinen sisäkkö Yvette.

Eveä alkaa piirittää vastapäisestä talosta Toby Lawes, ja he kihlautuvat. Tobyn isä sir  Maurice Lawes keräilee nuuskarasioita. Perheeseen kuuluvat lisäksi Sir Mauricen tytär Janice, vaimo Helena, hänen veljensä Ben.

Eräänä yönä Even ja Tobyn kihlauksesta kimmastunut Ned Atwood tulee omilla avaimillaan Even luo, setvimään asioita ja vonkaamaan 'sitä' ja myös Eveä takaisin. He näkevät ikkunasta, kun vastapäisessä talossa sir Maurice tapetaan hiilihangolla.


Tai oikeastaan vain hansikoitu käsi näkyy, hanska on ollut alkuperäisen dekkarin kannessa. Näköhavainnon jälkeen Atwood poistuu talosta ja kaatuu portaissa ja saa aivotärähdyksen. Eve yrittää pitää valot poissa ja olla hiljaksiin, ettei syntyisi skandaalia....

Murhatutkimukset alkavat ja pian epäilykset kohdistuvat Eve Neilliin.

Kirjassa vatkataan murhaa ja tutkitaan sitä. La Bandeleten poliisipäällikkö Aristide Goron kukkoilee, mutta mysteerin selvittää tohtori Dermot Kinross, ja Even kannalta kaikin tavoin myönteisesti.

Kirjan nimessä mainittu esine on keisari Napoleonin nuuskarasia, mutta myös kaulanauha häviää.

Koska kyse on suljetun huoneen murhamysteeriosta, ei asetelmaa voi avata lainkaan enempää. Murhatavan ja murhaajan tajusin välittömästi, en muista lukeneeni tätä, mutta eräs Agatha Christien dekkari eli Kohti nollapistettä muistuttaa tätä. Lopulta tarina on aika lailla erilainen, mutta yhteyksiäkin on.

John Dickson Carrilla on vakiintunut fanikatras, johon en itse kuulu, mutta näissä on paljon pohdittavaa, ja näitä mielellään lukee, olen blogannut Kuiskaavasta kuolemasta ja Kuolemasta Petturien portilla.

*****
John Dickson Carr (1906 - 1977) oli amerikkalainen suljetun huoneen mysteerien dekkaristi, joka kirjoitti myös nimellä Carter Dickson. Dekkareita on valtavasti. Wikipedian listasta katsoin, että John Dickson Carr -nimellä dekkareita on suunnilleen 45, tämä on julkaistu noin puolessa välissä "uraa", hän on kirjoittanut lisäksi teoksen The Life of Sir Arthur Conan Doyle sekä The Exploits of Sherlock Holmes yhdessä Adrian Conan Doylen kanssa. Carter Dickson nimellä on dekkareita 25, novellikokoelmia on 9.

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Hannu Rajaniemi: Fraktaaliruhtinas



Hannu Rajaniemi: Fraktaaliruhtinas, The Fractal Prince 2012, suomentanut Antti Autio, 2013 Gummerus, sivumäärä 442.

Hannu Rajaniemen  Fraktaaliruhtinas jatkaa edellisen osan eli Kvanttivarkaan tarinaa. Virtuaali- ja tosimaailma risteilevät, ja mitä vaan voi tapahtua, kun Sobornost yrittää saada haluamaansa. Kvanttivarkaassa päähenkilö mestarivaras Jean le Flambeurin muistipalatsi muuttui arkontin aggressiosta dilemmavankilaksi, mutta varas pakeni Marsista Schrödingerin laatikko mukanaan Maata kohti. Sobornost-jumalatar Joséphine Pellegrin on laittanut Metsästäjän Varkaan perään. Laatikossa on kenties jotain yhdeltä Sobornost-perustajalta ja paljon pelottavaa ja vaarallista. Varkaalla on myös kaksi jalokiveä ja mannun miekka. Kirjan ensimmäisessä luvussa selviää myös, että oortilainen soturi Mieli, joka saa kiittää ominaisuuksista Pellegriniä, joutuu luovuttamaan tälle kehonsakin. Kolmas, joka matkaa maahan on tunteva älyalus Perhonen, jonka puitteet ovat safiirikoralliset.

Kirjan kerronta eriytyy tarinoihin, ja "nykyhetkeen", toisaalta tarkastellaan Varkaan tehtävää ja toisaalta Maassa Sirrin kaupungissa Tawaddudin toimintaa. Sirri on maassa ihmisten viimeinen piilopaikka, ja siellä Tawaddud harrastaa kehollista ammattiaan, jota perhe halveksii. Tawaduddin sisar Dunuyazad patistaa sisartaan isän Cassar Gomelezin  avuksi valtapelissä, joka on kärjistynyt. Twaddudin pitäisi mennä naimisiin gogolikauppias Nuwasin kanssa. Isä haluaa säilyttää valtansa, kun valtuutettu Alile Suarez on kuollut. Sobornost on valtaamassa maata ja houkuttelee ihmisiä mielensiirtoihin. Tawaddud ja Abu Nuwas ovat yllättävän samanlaisia, Nuwas on kotoisin slummista ja Tawaddud on siellä lääkärinä. Sobornostista lordi Sumanguru tulee tutkimaan valtuutettu Alile Suarezin kuolemaa. Alile on valtoimenaan villikoodin jäljiltä. Tämä haara tutkimuksineen, poliittisine kytkentöineen, kertomuksineen ja miltei reaalimaailman seikkailuineen on kiinnostavin osuus kirjasta.

Varas joutuu luovimaan Pellegrinin puristuksessa universumissa, jonka säännöt lukijalle ovat outoja, ja mitä vain voi tapahtua. Varas joutuu etsimään Chenin perustajakoodin, mutta sitä ennen hän saunoo Perhosessa Mielen kanssa. Mieli nousee yhä enemmän päähenkilöksi ainoaksi moraaliseksi hahmoksi. Oortilaisuus vaikuttaa hyvin härmäläiseltä toiminnalta: ollaan metsässä ja saunotaan. Mielen rakastettu on Sydän, jota Pellegrini  pitää hallussaan? Sydän on halunnut maahan, oma maa lienee siis mustikka, Mielen mielitietty nainen eli Sydän  jäi Venukseen.

Tawaddud etenee Sirrissä yhdessä lordi Sumangurun kanssa. Lukijana arvasin heti, kuka tämä herra on, ja mitä haluaa  ... salapoliisitutkimukset etenevät arvattavin seurauksin, taistelut ovat mielikuvituksellisia, mutta minun makuuni useasti toistuvina jo puuduttavia.

Sobornostin perustajat nahistelevat keskenään, lienee seurausta heidän saavuttamasta kuolemattomuudesta. Kuolemattomuudesta tuntuu seuraavan muistamattomuus, hahmot jättävät ja tekevät kopioita itsestään, ja näihin isketään. Eri ajan hahmoilla on vakavia muistipulmia, ja myös muistoja tallennellaan eri paikkoihin (ja näitä  itse haetaan, mutta myös varastetaan tai tuhotaan).

Fraktaaliruhtinas on Matjek Chen (vahvin perustajista), jonka mieleen pitää murtautua ja hänen alkuperäisgogolinsa pitää löytää, tämä tapahtuu kirjan teeman mukaisesti tarinoimalla ....

Hannu Rajaniemen Fraktaaliruhtinas on minusta avausosaa hieman vähemmän kiehtova jatko-osa. Taistelukohtaukset on kuvattu alan "slangilla": "Oblastin ampuma outomateriaohjus läpäisee toisen zokualuksen suojaukset ja vaurioittaa pallonmuotoisen suojasäiliön peilipintaa, joka heijastaa aluksen ammuksina toimivien mustien aukkojen lähettämän Hawking-säteilyn takaisin ja pitää ne vakaana.... Sotamielen gogolit ryhtyvät seulomaan ionisoituneen kaasupilvien ja topologisten defektien vääristämää lähiavaruutta ja paikallistavat pian kohteen ..." s.209. Makuasioista ei voi kiistellä, mutta myöhemmin taistelun tuoksinassa aika-avaruuskin rypistyy. Lisäksi "Sotamieli ei voi sietää Chenin virtuaalimaisemaa, joka koostuu yksinomaa kielellisistä symboleista". s.210. Tämä kirjakin koostuu tosiaan kirjaimista, sanoista, jotka muodostavat kirjallisia symboleja. Rajaniemi viittaa edelleen, kuten ykkösosassa kirjoihin. Tässä huvitti Sydämen lukema maasta peräisin oleva Tarzan, joka kaiketi kuitenkaan ei perustu tositarinaan, eli apinaemon kasvattamaan ihmiseen, joka oppi lukemaan itsekseen. Minusta tämän kirjan taistelut ovat jo lapsellisia, puhutaan protokollasodasta, ja että mustat aukot ahmivat kuita. Seuraavassa osassa tiedetään, ketkä jäivät henkiin, luultavasti Perhonen lensi jo viimeisen lentonsa, mutta Mieli vain hajaantui avaruuteen.

*****
Hannu Rajaniemi (s. 1978) on säieteoriasta Englannissa väitellyt suomalainen. Rajaniemi  on jatkanut Kvanttivarkaan tarinaa trilogiaksi vielä teoksella  Kausaalienkeli.

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Jules Verne: Kapteeni Hatteras -trilogia




Jules Verne:  Pohjoista kohti, Talvi napajäissä sekä Kapteeni Hatteras, alkuteos Voyages et aventures du Capitaine Hatteras, 1866, suomentanut V. E. Hämeen-Anttila, Karisto, 1978.

Suomessa Kapteeni Hatteraksen seikkailut on julkaistu kolmena kirjana, jotka aivan pienenä luin. Sarja kertoo Hatterasin halusta valloittaa Pohjoisnapa ensimmäisenä.

Jules Verne: Pohjoista kohti, kapteeni Hatteras-sarjan osa 1, Les Anglais au Pôle Nord
Kirjan alku on salaperäinen, priki Forwardia varustetaan matkaan. Aluksella on teräskeula ja se on tehty tiikistä, siinä on purjeiden lisäksi 120 hevosvoiman höyrykone, joka tuolloin oli iso prikiin. Perämies Shandon on saanut tehtäväksi varustaa laivan.  Laivaan pakataan kuuden vuoden varusteet sahoja, työkaluja, muonaa, kahvia teetä, laivakorppuja, suolattua ja kuivattua lihaa sekä "intiaanien säilykettä" eli pemmikaania. Kapteeni pysyttelee piilossa, hän astuisi laivaan vasta myöhemmin ja tarkka määränpää on epäselvä.

Forward lähti eteenpäin kohti pohjoista huhtikuussa 1860 mukanaan 17 miehistön jäsentä. Laivaa ohjasi perämies Shandon, sillä salaperäinen kapteeni loistaa poissaolollaan. Miehistöön kuuluvat lähtiessä perämies Richard Shandon, hänen varamiehensä James Wall, tohtori Clawbonny,  pursimies Johnson, harppunamies Simpson, kirvesmies Bell, koneenkäyttäjät Brunton ja Plover, jäämestari Foker, seppä Wolsten, matruusit Bolton, Clifton, Gripper, Pen ja Garry, lämmittäjä Warren sekä kokki Strong. Miehistö on protestanttista, mikä erikseen mainitaan, sekä kokki on musta, joka sekin mainitaan n-sanalla, lisäksi laivassa on kapteeni koira Duk. Lisäksi hankitaan matkalla vetokoiria.

Kerronnassa puhutaan muista retkikunnista. Pohjoisessa oli ollut usea retkikunta, osa oli etsimässä vuonna 1845 kadonnutta sir John Franklinin retkikuntaa. Sir John Franklin oli syntynyt 1786 ja kuoli 1847. Hän etsi laivoillaan Erebus ja Terror Luoteisväylää, mutta juuttui kohtalokkaasti jäihin.

Forward menee kohti pohjoista, ja napapiirikin ylitetään. Pakastaa ja jäävuorista ja railoista on haittaa. Taikauskoiset (protestantit?) merimiehet luulevat, että koira on kapteeni. Koiran nimi on Duk ja merimiesten raivon ja pelon kasvaessa se tungetaan Penin toimesta hylkeen avantoon, joka peitetään. Koira kuitenkin selviää ja saapuu laivaan ja oikea kapteeni eli kapteeni Hatteras astuu ylväänä esiin. Hatteras on esiintynyt matruusi Garrynä. Hatteras on olutmiljonäärin poika, ja naparetkeilijä. Kymmenen vuotta sitten hän yritti pohjoiseen, hän purjehti Huippuvuorten kautta, mutta laiva juuttui jäihin. Hatteras käveli "etelään" ja oli ainoa, joka selvisi. Nyt hän yrittää ilmeisesti Grönlannin ja Kanadan itäosien välistä, Kevät on kylmä. Hatteras on rohkea, ylpeä englantilaisuudestaan, mutta minusta kärsimätön. Hän motivoi miehiä rahalla, jokaisesta 72 leveysasteen jälkeisestä "leveysasteesta" jokainen miehistön jäsen saisi tuhat puntaa kotisatamassa. Matka edistyy suotuisasti, mutta takapakkeja tulee. Retkikunta saapuu magneettiselle pohjoisnavalle, joka teoksen mukaan on ollut 70 astetta ja 51 minuuttia pohjoista leveyttä, sekä 96 astetta 46 minuuttia itäistä pituutta, joka voi pitää paikkaansa, sillä magneettinen pohjoisnapa on "liikkeessä".

Laivalla on syttyä kapina, kun Hatteras ei pääse eteenpäin, ja hän määrää sytytettäväksi tulen laivaan "koneisiin". Miehistö pelkää hiilen loppuvan. Pen kieltäytyy jatkamasta ja on syntyä kapina. Se päättyy Penin vangitsemiseen, ja edelleen jatketaan eteenpäin kohti pohjoista ....

Jules Verne: Talvi napajäissä, kapteeni Hatteras-sarjan osa 2,  
Forward ankkuroidaan paikkaan, jonka koordinaatit ovat 76° 57' leveysastetta ja 99° 20' pituusastetta. Kapteenilla on teoria, että Pohjoisnavan lähellä oli sula meri (mannerta ei ole, mutta minusta meri lienee jäässä?). Ainoa paikka, jonka itse löydän, on Victorian saari, joka on Kanadan pohjoisosassa, se on maailman kahdeksanneksi suurin saari, siellä asuu 1700 ihmistä, tuolloin tuskin yhtään, minusta koordinaattitieto johtaa Bathurstinsaarelle. Maailmassa ei tuolloin ollut kartoitettu napa-alueita, eikä karttoja ollut. Hatteras tutkii kirjoja. Sir John Franklinia etsivät ainakin Sir James Rossin alukset Enterprise ja Investigator  vuonna. 1848 etsi Franklinia. Sir Edward Belcher (1799 -  1877) etsi Franklinia viidellä laivalla.

Forwardin talvehtimispaikka on hyvä, ja ruokaa ja varusteita on, mutta hiili loppuu, sen jälkeen poltetaan spriitä, ja eläinten rasvaa. Ulkona on pakkasta -40 astetta Celsiusta, miehet kärsivät kylmästä ja keripukista. Kirjan mukaan Hatteras talvehtisi kylmyysnavalla, mikä lienee väärä tieto, sillä se on Venäjän luoteisosissa nykyisin ja varmasti myös tuolloin.

Hatteras päättää lähteä hakemaan koiravaljakoilla hiiliä Belcherin haaksirikkoutuneesta aluksesta (siis yksi viidestä ilmeisesti haaksirikkoutui), Hatteras on itse liikkeellä vain yhdellä aluksella. Matkaan lähtevät Hatteras, Clawbonny, Bell, Simpson ja Duk. Matka on erittäin raskas, eivätkä he pääse "hiilivarastolle". Sen sijaan he löytävät paikan, missä on paljon kuolleita, mutta yksi vielä elävä, jonka retkikunta ottaa mukaan. Takaisin päästään, mutta laiva on tuikattu tuleen, ja se räjähtää. Tohtori kerää muonan rippeet, ja kamiinan. Miehet olivat alkaneet juopotella, ryhtyivät kapinaan perämies Shandonin johdolla. Lähtiessä Pen tuikkasi laivaan tuleen. Ainoa kapteenille uskollinen mies Johnson jäi odottamaan retkikuntaa. Pelastettu mies on Porpoisen amerikkalainen kapteeni Altamont, joka lienee etsinyt Luoteisväylää. Laiva on tehnyt haaksirikon, mutta se on jäällä, ja täynnä varusteita. Jäljelle jääneet kapteeni Hatteras, tohtori Clawbonny, Bell, Johnson ja Duk sekä Altamont taivaltavat uuvuttavan ja matkan Porpoiselle lopussa ilman muonaa ja ammuksia. He tekevät Porpoiselle linnoituksen, pitävät pakkasta. Retkikunnassa on jännitteitä kahden kapteenin välillä. Altamontin maat löytämät maat nimetään Uudeksi Amerikaksi ja Washingtonin niemeksi. Hatteras ei halua omaa nimeään näihin paikkoihin.

Jules Verne: Kapteeni Hatteras
Tohtori on tasoittava henkilö, ja luo optimismia. Retkikunta tarinoi ja taistelee karhujen piiritystä vastaan. Hatteras suunnittelee edelleen Pohjoisnavan valloitusta. Hän ei haluaisi käyttää "uuteen laivaansa" Porpoisen materiaalia (sen sijaan hän syö koko ajan Porpoisen muonaa :). Hatteras ei myöskään halua paljastaa suunnitelmiaan Altamontille. Kireä tilanne laukeaa, kun Altamont pelastaa Hatterasin hengen, ja miehistä tulee "veljiä". Kesäkuussa on yötön yö, ja lämpötila on plussalla. Retkikunta lähtee reellä pohjoiseen ja saavutaan avoimen meren rantaan, ja lähdetään purjehtimaan. Lopulta Hatteras katoaa, mutta löytyy ja 11.7.1861 hän kirjaa saapuneensa "Kuningattaren saarelle" ja kiipeää tulivuoren laelle. Tavoite "Pohjoisnapa" siis saavutettiin, mutta Hatteras menettää järkensä. Muut retkikuntalaiset hoitavat paluumatkan. He purjehtivat Porpoiselle, jonka muonavarat eläimet ovat syöneet. Talvi on tulossa (vaikka on vasta elokuu), joten retkikunta purjehtii etelään, ja jatkaa reellä. Paluumatkalla selviää kapinallisten kohtalo, he ovat kuolleet jäätikölle. Retkikunta jatkaa etelään päin, missä pääsevät valanpyytäjien alukseen purjehdittuaan itse jäälautalla, ja oltuaan ilman ruokaa jo kaksi päivää. Lopulta saavutaan Englantiin. Hatteras päätyy Liverpoolin lataamoon, mutta muu retkikunta on ystävystynyt ja pitää yhtä.

Kapteeni Hatteras -trilogia oli yksi lapsuuteni hienoja lukukokemuksia. Vaikka olen nyt iältäni aikuinen, tämä trilogia vetosi minuun edelleen. Jääkenttien puristus, kylmyys, miehistön napina ja kapina, laivan palaminen sekä ylivoimaiset vaikeudet ovat kuvattu uskottavasti ja hienosti. Matkalla Porpoiselle luodit loppuivat. Lopulta muonaa saatiin jäädyttämällä elohopeaa luodiksi. Karhut saatiin häädettyä tekemällä ketun nahkaan "miina", joka räjäytetään paristolla, tuli saadaan sulattamalla lunta ja tekemällä vedestä ensin jäätä ja siitä linssi eli kirjassa on paljon yksittäisiä pulmatilanteita, jotka onnistutaan ratkaisemaan.
*****
Ranskalaista kirjailijaa Jules Verneä (1828 - 1905) pidetään scifi-kirjailijana, koska hänen ajatuksensa tekniikasta oli aikaansa edellä. Jokke on samaa mieltä.

Oikeasti napaseutujen "Hatteras" oli norjalainen Roald Amundsen (1872 - 1828), joka "löysi" Luoteisväylän vuonna 1906, Amundsen oli Eetelänavalla ennen Scottia 14.12 1911 ja pääsi elävänä takaisin vuonna 1912. Amundsen lensi Pohjoisnavan yli ensimmäisenä vuonna 1926. Amundsen katosi Jäämerellä 1928.

Olen blogannut Jules Vernen Kapteeni Grantin löytymisestä täällä.

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Douglas Adams: Linnunradan käsikirja liftareille


Douglas Adams: Linnunradan käsikirja liftareille, The The Hitchhiker's Guide to the Galaxy 1979,  suomentanut Pekka Markkula, WSOY 1989, Loistopokkari 2005, sivumäärä 156.

Douglas Adamsin (s. 11.3.1952) Linnunradan käsikirja liftareille on suosittu scifi-parodia. Vaikka kirjassa on paljon viitteitä, siihen myös viitataan paljon.

Juoni lyhyesti
Kirjan alussa perusenglantilaisen Arthur Dentin talo aiotaan jyrätä, ikävä tapahtuma, mutta Dentin avaruusystävä Ford Perfect kertoo, että 14 minuutin päästä jyrätään koko planeetta uuden hyperavaruuspikareitin vuoksi pois. Arthur ja Ford liftaavat aliavaruudessa vogoneiden rakennuslaivastoon. Vogonit ovat hyvin ongelmallisia, ja kuuluisia huonoista runoistaan, joita Dent kylläkin tukalassa tilanteessa kehuu tehokkaista metafyysistä kielikuvista. Dent ymmärtää Linnunradan kieliä tunkemalla Baabelin kalan korvaansa. Vogoni tunnustaa runoilleensa ilkeyttään ja heittää kaksikon ilmalukosta avaruuteen. Linnunradan keisarillisen hallituksen presidentti Zaphod Beeblebrox pelastaa kaksikon varastamaansa Kultasydän -tähtialukseen. Presidentillä ei ole galaksissa valtaa, hän on iältään 200-vuotias, hän on mukavuudenhalussaan ostanut itselleen kolmannen käden. Zaphod on  Ford Perfectin pikkupikkuserkku. Aluksessa on kolmikon lisäksi Trilian eli maan asukki Tricia McMillan ja Siriuksessa tehty robotti Marvin. Se on prototyyppi aidosta inhimillisestä persoonasta eli on maanis-depressiivinen.

Tähtialus Kultasydän ei käytä hyperavaruutta, vaan se käyttää ääretöntä epätodennäköisyysmoottoria. Viisikko menee Hevosenpään tähtisumun Margrathean myyttiselle planeetalle, jossa tarvotaan kaksoisauringon paisteessa kuten Tatoiinella konsanaan. Joukko hajaantuu, ja Arthur Dent tapaa paikallisen hemmon eli Slartibartfastin. Planeetalla on tehty alkuperäinen Maa tietokoneeksi, jossa pitää selvittää perimmäinen kysymys. Nyt nikkaroidaan Maa 2:ta. Kirjan lopun karkeloissa ilmenee, että delfiinit olivat varoittaneet ihmisiä maassa, ja jättäneet viestin "ja kiitos kaloista" ja häipyneet. Syvä äly (Deep thought) tietokone kertoo vastauksen elämään, maailmankaikkeuteen ja kaikkeen, vastaus on 42.

Kun on koettu vielä joukko yhden tekeviä seikkailuja, on ykkösosa paketoitu. Olen lukenut joskus nelososan eli Terve, ja kiitos kaloista, se on samanlaista sekopäistä seikkailua.

Douglas Adams teki aiheesta vuonna 1978 radiokuunnelman, jonka pohjalta hän on kirjoittanut tämän kirjan. Tässä kuunnelmallinen rakenne näkyy runsaina lukuina ja tapahtumina. Kirja on varmaan hyvin vitsikäs, ongelma oli siinä, että en nauranut kertaakaan. Takakansi ei suosita kirjaa tosikoille!  Tunnustan olevani jonkin asteinen tosikko, tämä ei ainakaan edes hymyilyttänyt.

Ihmettelen henkilökohtaisesti kirjan viitteitä. Minusta linkki löytyy jopa Raamattuun Baabelin kalan välityksellä eli Jumalan hajotettua Baabelin tornin kielet sekoittuivat, sitten on "äärettömän apinajoukon lause", scifistä on otettu hyperavaruusteoria, eli hyperavaruushypyt ovat perinteisten scifi-kirjojen "tapa" liikkua avaruudessa, tällöin koko Linnunrata voidaan ottaa "haltuun" ja asuttaa.

Kirjan nimi eli Linnunradan käsikirja liftareille on teoksessa esiintyvä elektroninen kirja, jota voi selailla lukulaitteesta, ja jota päivitetään jatkuvasti. Arthur Dentin lukema Linnunradan käsikirja on siis sähköinen ja tietenkin pähkähullu "Paras tapa pummata vogoneilta ryyppy on työntää kaksi sormea hänen kurkkuunsa, ja paras tapa ärsyttää vogonia on syöttää hänen isoäitinsä traalilaiselle sontiaismolottajalle." s. 45. Minusta tämä ei ole hauskaa, ehkä jostakin muusta on.

Teoksessa minusta irvitään Encyclopedia Galacticaa, joka on Asimovin Säätiö-sarjassa. Säätiön ykköskirjassa on lainauksia Galaktisesta ensyklopediasta. Hari Seldon sijoitti Terminukselle ensyklopedisteja tiettyä tarkoitusta varten, mikä ei ollut itse ensyklopedia. Myös viittauksia Tähtien sotaan minusta löytyy, alusten varastamisen suhteen, puhutaan keisarikunnasta, lisäksi löytyy kaksoisaurinkoa, ja mukana pyörii masentunut robotti.

Minulle Douglas Adamsin Linnunradan käsikirja liftareille oli lukukokemuksena pakkopulla, ja sekava soppa. Kuitenkin kirja ja kirjasarja ovat intomielisen fanituksen kohteena, ja painokoneet jauhavat uusintapainoksia yhä uusille lukijasukupolville, joten huumoria tässä useimpien muiden mielestä on.