keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Dan Brown: Da Vinci -koodi



Dan Brown: Da Vinci -koodi, The Da Vinci Code 2003, suomentanut Pirkko Biström, WSOY 2005, sivumäärä 520.

Dan Brownin Da Vinci koodi on vauhdikas, jännittävä ja uskomaton seikkailu, jossa uskonnollista salaisuutta on yritetty säilyttää, vaalia  ja salata, mutta toisaalta yritetään tuhota ja hävittää, sekä myös murhien jälkeen selvittää. Osapuolet ovat salaiset järjestöt Opus Dei sekä Siionin luostari. Tässä ollaan uskonnollisten myyttien äärellä. Kutsun vastaavia kirjoja arvoitusdekkareiksi, koska tässä ratkotaan arvoituksia, jotka johtavat uusiin arvoituksiin, ja lopulta selviää totuus, ja syyllisiä.

Seikkailun miehinen päähenkilö on amerikkalainen Harvardin uskontosymbologian professori Robert Langdon, nelikymppinen aikansa Indiana Jones. Langdonin on pitänyt tavata 76-vuotias Louvren taidemuseon intendentti Jacques Saunière. Kryptografi Sophie Neveu on seikkailun sankaritar ja Langdonin pari, hän on Saunieren lapsenlapsi, Sauniere on raa'asti murhattu Louvreen. Poliisi hakee Langdonin Louvreen katsomaan ruumista, hänet ottaa vastaan ylikomisario Bezu Fache. Lukija tietää murhaajan, hän on albiino munkki Silas, joka yrittää löytää ja sammuttaa salaisuuden, Silasta ohjaa mystinen Opettaja sekä Opus Dein johtaja piispa Manuel Aringarosa. Viimeiseillä voimillaan Sauniere on antanut vihjeen salaisuudesta kirjoituksin ja numeroin.

Da Vinci -koodissa on peräti 105 lukua prologin ja epilogin lisäksi, kerronta etenee nopeasti eri näkökulmin ja arvoituksin, jotka aukeavat yksi kerrallaan tuoden uusia ongelmia, lopulta totuus paljastuu ja on kyllä aika uskomaton. Kuoleva Sionin luostarin suurmestari Sauniere on halunnut yhdistää hänen lapsenlapsensa Sophien ja Langdonin, jonka teoksen "keskeinen teema on jumalattaren palvonnan ikonografia - naiseuden pyhyys käsitteenä sekä siiihen liittyvät taideteokset ja symbolit". s. 34. Lopullinen ratkaisu selvittää Graalin maljan ja jotain myös Jeesuksesta, siis kirjamaailman Jeesuksesta. Näissä minusta populistisissa viihdepläjäyksissä Katolisen kirkon liepeiltä löytyy aina ongelmia. Olen konservatiivi, ja minusta näitä asioita ei kuulu käsitellä viihteessä.

Ensimmäinen ratkaistava arvoitus sankarikaksikolle on Saunieren kuolinasento eli Leonardo da Vincin Vitruviuksen mies.  sekä verellä kirjoitetut numerot ja kirjoitukset
"13 - 3 - 2 - 21 - 1 - 1 - 8 - 5 
Anoin, Draco, demonin vasalli!
P.S etsi Robert Langdon"

Keskimmäinen rivi viittaa anagrammina Leonardo da Vincin Mona Lisaan, ensimmäinen Fibonazzin lukuihin ja myöhemmin tilinumeroon, P.S tarkoittaa Sophieta. Vastaavia ja erilaisia pulmia ja pähkinöitä professori Langdon ja kryptografi Sophie Neveu ratkovat ja avaavat elämäänsä ja tietoja Siionin luostarista, Graalin maljasta ja Saunieren salaseurasta. Ranskan poliisi on petollinen, se on salannut Langdonilta viimeisen rivin, ja epäilee professoria murhasta. Sophie varoittaa, ja alkaa pakomatka, joka kestää uskomattomana koko kirjan.

Opus Dei organisoi johtajansa piispa Manuel Aringarosan ja Opettajan voimin ja rahoin etsimis- ja tuhoamistoimia. Albiinomunkki Silas ollut hyljeksitty jo lapsena, Silaksen isä on tappanut Silaksen äidin, Silas sen jälkeen tappanut isän. Silas on elänyt lapsena Marseillen kadulla, ja lopulta joutunut taposta Andorran vankilaan. Maanjäristyksen jälkeen Silas haahuilee nuoren papin luo, joka on ollut nuori Manuel Aringarosa. Silaksesta tulee hänen apulainen, joka elää askeesissa kiduttaen itseään cilicellä. Piispa antaa hänelle tehtävän, lakikivi pitää löytää, Silas murhaa Saunieren lisäksi kolme muuta ihmistä,  Silasta ei näytä huolettavan viidennen käskyn rikkominen.

Sophie on liittänyt isänsä puuhat pakanallisiin riitteihin. Sophie ja Langdon pakenevat ja hakeutuvat Graalin maljan myyttiä tutkineen raajarikkoisen Leigh Teabingin luo, Teabing luennoi Konstantinus Suuren ajasta, keisari kutsui koolle Nikean ensimmäisen kirkolliskokouksen,  areiolaisuus julistettiin tuolloin harhaopiksi ja kirjan mukaan muutakin tehtiin. Leonardo da Vincin tauluja analysoidaan ja Kuolleenmeren kirjakääröistä tarinoidaan. Tarinat keskeytyvät, kun kaikenlaiset takaa-ajajat ovat niskassa, ensin murtautuva munkki ja sitten poliisit ja loppu, se on uskomaton ja pöyhii myös uskonnon peruskiviä. Kyse on patriarkallisuuden säilyttämisestä, ja Leigh Teabingin mielestä "Jeesus oli todellinen feministi". s.292.

Itse jätän teologiset kysymykset asiantuntijoille ja hengellisten laitosten lyttäyksen, "kirkko on voittanut ikivanhan taistelun historian vääristämiseksi". ss 315 - 316, kirjailijalle!

Dan Brownin Da Vinci koodi on vauhdikas romaani, romaani on parasta nopeasti luettuna ja myös valkokankaalla. Toiseen kertaan luettuna ja koettuna yllätykset olivat jo kertalleen mutusteltuja, enkä niistä viitsi sen vuoksi lainkaan bloggauksessa hiiskua.

Kirjaneito on lukenut ja blogannut kirjasta NÄIN.

****
Dan Brown (s.1964) on yhdysvaltalainen kirjailija, joka on viihtynyt samantyyppisen aihepiirin pauloissa. Kirjat ovat tallentuneet myös valkokankaalle.

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Riku Korhonen: Emme enää usko pahaan



Riku Korhonen: Emme enää usko pahaan, WSOY 2016, sivumäärä 392. Turun kaupungin kirjaston jokerikirja.

"Kertomatta jääneet tarinat päättyvät onnettomimmin" on teoksen ensimmäisen luvun opetus. Riku Korhosen teos Emme usko enää pahaan kertoo tarinan, joka hajautuu sairaskertomuksiksi, jotka kaikki päättyvät onnettomasti. Kerronta sisältää eri henkilöiden näkökulmia eri aikatasoissa. Psykologisesta näkökulmasta kaikki aikuiset henkilöt ovat minusta joko omituisia, tärähtäneitä tai mielisairaita. Siitä huolimatta tämä on mielenkiintoinen romaani alkuun, mutta lopun huumehörhöjen marssitus estradille katkoo kiinnostavia juonilankoja, jotka pystytään harsimaan miltei onnelliseksi lopuksi.

Aika ja miljöö
Tragedia tapahtuu elokuussa 2009 Turussa, taustalla mainitaan alkava sikainfluenssaepidemia. Päähenkilöiden nuoruutta tarkastellaan 1990-luvun alussa. Tapahtumapaikkoja on useita: Turun Kuuvuori, Ispoinen, Katariinanlaakso, Varissuo sekä Kakskerta. Tunnen Turkua kohtalaisen hyvin ja olen tarkastellut kirjan miljöötä TÄÄLLÄ.

Henkilöt
Päähenkilö on kauppatieteiden ikuinen ylioppilas ja  paintball-yrittäjä Eero Viitanen. Eero on turkulainen ja opiskeli laskentatoimea Turun kauppakorkeakoulussa, kunnes opiskelut vaihtuivat yrittäjän arkeen.

Eeron ystävä Lari opiskeli sentään loppututkinnon.  Lari kärsii pakkomielteistä ja näyistä. Eero oli opiskeluaikana naisten mies, joka pörräsi kukasta kukkaan tarkoituksena "saada mahdollisimman paljon pillua mahdollisimman vähällä vaivalla". (motto löytyy sivulta 86). Lari ei lakanoita heiluta, hän on "huolestumisen Paavo Nurmi". Larin äiti on jättänyt perheen, kun Lari asui vielä kotona, Larin isältä (43 v) oli lähtenyt vaimo, työ ja talo. (s.79).

Eero on varsin tavallinen kauppatieteilijämies, käynyt armeijan, kotiutunut alikersanttina, ja ollut vaihto-oppilaana USA:ssa, Lari on sen sijaan käynyt Aurajoen urheilulukion. Lari ei vaikuta urheilijalta, ja laskentatoimi vaihtui taloussosiologiaan.


Eero on naimisissa Ainon kanssa. Aino Annala asui Markonsa kanssa Tuurintiellä, kunnes saman rappukäytävän narsistinen Eero ilmestyy kuvioihin. Aino on ylioppilas ja lähihoitaja. Uusiopari Eero ja Aino avioituu maistraatissa ja saa kaksostytöt Viljan ja Emmin, jotka ovat syksyllä 2009 aloittamassa koulunsa.

Larilla on -Larin myöhemmin jättänyt- tyttöystävä Eeva, joka jää sivurooliin, mutta hänkin on kummallinen persoona. Loppuvaiheessa kirjaan pölähtää kuvioihin kolme huumehörhöilijää, ja muutama muu vinksahtanut vesseli.

Juoni lyhyesti, ei sisällä kuvausta loppuvaiheen lukemattomia juonenkäänteistä
"Elokuussa Eero pyysi apua avioliittonsa pelastamiseen" ystävältään Larilta, Eeron vaimo aiotaan kaapata ja myöhemmin kaapataankin, juoni on jo siinä vaiheessa umpisolmussa, kuten Eeron mielestä hänen avioliittonsakin. Motiivi kaappaukseen lienee 'miehinen kunnia'. Kummallista kyllä Eero ei ole aktiivinen eikä aloitteellinen makuukammarissa, Aino sen sijaan riutuu "puutteessa". Eikö Eero saisikaan Ainolta "pillua pienellä vaivalla" (kuten kirjan termistöstä voi päätellä)? Vaikka Aino haluaisi irtiottoa arjesta, tämä minusta ei saisi säpinää, eikä elähdyttäisi Eeroa. Kirja ei minusta ole looginen luotaus, vaan tapahtuu minusta 'hullujen maailmassa', kuvaten oivasti kaheleita päähenkilöitään.

Minun on vaikea eläytyä keski-ikäistyviin omakotieläviin, opuksessa olevia kvasiongelmia en ole koskaan ymmärtänyt. Ainon yksi suurimmista ongelmista on, että omenapuita ei muistettu leikata keväällä, vaikka minusta Ainon hoitajan työ on raskaudessaan uuvuttava tekijä. Vaikka kirjassa kaappaus esitellään heti alussa, niin se suoritetaan vasta puolen välin jälkeen, eikä kaikki mene niin kuin erinomainen Eero sen on miettinyt. Asetelmasta on lypsetty monta maidon heraa ja kyllä Riku Korhonen on kynäillyt sangen yllättäviä käänteitä kaappaukseen. Hyvä Riku!

Ajatuksia ja arviointia
Olen aina ihmetellyt yhä yleistyvää hyvin toimeentulevan omakotieläjän jatkuvaa valitusta ja vinkumista, tai oikeastaan kummastelen yleensä moien ihmisten sielunelämää ja itkemistä näennäisongelmien vuoksi. En tosin itsekään velkaisessa ahtaassa rivitalossa asuvana ole sen parempi. Toisaalta olen liian konservatiivinen arvioimaan tätä sekoilua. Minusta lasten vanhempien ensisijainen tehtävä on kasvattaa ja elättää jälkikasvunsa. Lapsilla on oikeus odottaa aikuisia vanhempia, kotikasvatus organisoidaan minusta helpoiten saman katon alla, sovussa jonkin näköisessä liitossa, jonka olisi hyvä perustua rakkauteen, kiintymykseen, elämän kunnioitukseen ja rehellisyyteen. Avioliitto on juridisena ankkurina hyvä sekä erotilanteessa että toisen kuollessa. Elatus olisi hyvä saada työstä, joka tuo mielekkyyttä elämään ja on vastapainoa parisuhteelle ja perhe-elämälle. Asuntolainaa kannattaa ottaa alle perheen maksukyvyn, sillä se luo joustoa kukkaroon ja suhteeseen. Jos perhe-elämältä liikenee aikaa, olisi hyvä vielä harrastaa jotain. Ymmärrän, että tätä omaa yllä olevaa ajatustani vastustetaan, pidetään rajoittavan latteana ja hyvin vanhanaikaisena sekä kamalan kankeana. Nykyään ihmiset tahtovat toteuttaa itseään, ja yhteiskunnan pitää ylläpitää ilmaisia palveluja kaikille myös rikkaille ja vielä  velkarahalla.

Teoksen luvussa 11 on hyviä pistoja keskiluokkaiseen keski-ikäistyneen elämään. "Kaikkivoipaisen energian  katoaminen oli korvattu  osteopatialla, nukahtamislääkkeillä ja arjen piiruntarkalla aikatauluttamisella". s. 117.Luvun loppuosassa sivulla 119 päästään 1970-luvun alkuvuosien ikäluokan keski-ikäistymiseen: "Moni tiesi miksi Korinttolaiskirjeessä sanotaan rakkauden olevan pitkämielinen. Sen on oltava, koska vie niin jumalattoman kauan saada seuraava polvi ulos ovesta.  .... Intohimon tasaannuttua aikuisuuden paloturvalliseksi induktioliesihehkuksi sovittelukyvystä tuli yhdyntäalttiutta arvostetumpi suhdetaito. ....  ... pariterapiahuone tuli jollekin tutummaksi kuin vieressä nukkuvan toiveet".

Minusta lasten päivittäinen kuskaus eri harrastuksiin, ja kaikenlainen tiukka aikataulutus on  yksi parisuhdetta kuormittava tekijä. Keskiluokan elämä on minusta hyvinkin tyhjänpäiväistä, tyhjää ja kuluttavaa. Riku Korhonen kertoo myös huumeongelman syyn, eli kaikki ihmiset eivät pysty taistelemaan rajattomassa maailmassa houkutuksia vastaan. Viranomaisilta on riistetty minusta keinot estää käyttö, ja jopa kokeilu sekä levitys (testejä ei saa tehdä kuin poliisi, huumekoiria ei saa viedä "väkijoukkoihin", kotietsintöjä on rajoitettu jne), tietyt yksilöt (ja heidän lähipiirinsä)  maksavat tämän vapauden koko hinnan.

Riku Korhosen romaani Emme enää usko pahaan on minusta lajissaan loistava teos, jonka luki  nopeasti loppuun, ja juoni oli hyvinkin jännittävä. Ihminen on minusta hyvä, mutta myös paha, ja minusta ihmisen teot johtavat usein pahan kasvuun, vaikka tekojen tarkoituksena olisi tuottaa onnellisuutta ja hyvää vähintään itselle.

****
Riku Korhonen (s. 1972 Turussa) on palkittu kirjailija, jonka esikoisteoksesta Kahden ja yhden yön tarinoista olen blogannut nuivasti  NÄIN.

keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Kenji Fujimoto: Diktaattorin keittiömestari



Kenji Fujimoto: Diktaattorin keittiömestari, japanlaiskokki Pohjois-Korean hovissa, alkuteos 2008, suomentanut Markus Mäkinen, Gummerus pokkari 2016, sivumäärä 230.

Japanilaiskokki kirjoittaa ajastaan Pohjois-Korean johtajan  Kim Jong-ilin sushi-kokkina. Kirjan kirjoittamisessa on omat riskinsä ja Kenji Fujimoto on salanimi. Fujimoto lähti Japanista Pohjois-Koreaan vuonna 1982 perustamaan sushiravintolaa.  Fujimoton vaimo ja lapset olivat vastaan hanketta, mutta kokin hinku Pohjois-Koreean oli kova. Tuolloin Japanista korealaistaustaisia ihmisiä muutti Pohjois-Koreaan eikä tilanne ollut aivan niin jännitteinen kuin tarinan lopussa tai nyt vuonna 2017.

Ostin teoksen neljän pokkarin tarjouksessa, kun en muutakaan neljänneksi kirjaksi keksinyt. Keitos on alkuun ruokahaluani herättävä, mutta pöperöstä lähti maku varsin pian, mutta loppua kohden jännite kasvoi. Pohdin, kuvaako kirjoittaja oman toimintansa täysin objektiivisesti. Kirjassa eletään tietyn uran kehityskaari, aluksi taotaan ammatillisesti rahaa, ja kaikki uusi houkuttaa, sitten on tilaisuuksien kuvausta, ja lopussa kirjoittaja on joutunut mielestään epäsuosioon, ja pohdiskelee maahan jääntiä tai sieltä karkaamista. Omakin ajattelu muuntuu matkalla, alkuun kirjoittaja ihmettelee, että eliitti huvittelee, kun kansa näkee nälkää, pian kirjoittaja itse on huveissa mukana täysin siemauksin. Lopussa tilanne on paljon kireämpi, eikä tällaisia pohdiskeluja esiinny.

Keittiömestari Fujimoto on alkuun töissä Pyongyangissa sushibaarissa, välillä herra palaa Japaniin, mutta pestautuu toiseen ravintolaan. Fujimotoa kutsutaan kokkailemaan yksityistilaisuuksiin, lopulta Fujimoto irtisanoutuu sushiravintolasta, ja alkaa viettää aikaa tulevan Pohjois-Korean johtajan kanssa. Hän käy ottamassa avioeron Japanissa ja avioituu 21-vuotiaan kansanlaulajan Om Jong-nyon kanssa. Heille annetaan kahdeksan huoneen asunto, ja mersuissa löytyy. Fujimoto kuvaa vapaa-ajan viettoa eri muodoissa, kalastamista (myös Kim Jong-un sekä Kim Jong-nam mainitaan), metsästämistä, vesiskootterilla ajoa, ja ratsastamista. En lähde paljastelemaan yksityiskohtia, mutta ratsastustarinat ihmetyttivät, puhutaan ratsastamisesta raviradalla. Yleensä ratsastetaan ratsastuskentällä, on erikseen kouluratsastusta, esteratsastusta, ja kenttäratsastusta ja laukkakilpailuja, jossa jockey ratsastaa. Raveissa hevosen selässä ei istuta. Lisäksi ihmetyttää Fujumoton maininta, että on ostettu ravihevosia Unkarista, ja niillä on ratsastettu. Joko alkutekstissä haparoidaan, tai käännöksessä on epätarkkuutta, tai sitten ravihevosilla ratsastettiin raviradalla.

Kirjassa on tarinoita elokuvien katselemisesta, duppaamisesta ja tekemisestä, koripallon suosiosta. Fujimoto ei ole vaatimaton mies ja Fujimoto kirjoittaakin Fujimoton voittaneen isäntänsä vesiskootterilla, ajaneensa pyörällä erinomaisesti...

Ruokalistoja on esitelty, on riistaa ja merenherkkuja.

Luin tämän jonottaessasi erääseen konserttiin ja sillä konserttimatkalla.

Kirjassa on tarinoita, valokuvia,ja lopussa on kirjailijan jälkikirjoituksia, jotka spekuloivat Kim Jong-ilin jälkeistä aikaa, sehän on nyt käsillä, ja seuraaja on valittu, sama hieman analyyttisemmin ja historia huomioiden on Miika Pölkin 25-sivuisessa kirjoituksessa Kim Jong-ilistä.

*****
Korea toimi 1900-alussa Japanin siirtomaana, toisen maailmansodan lopussa Neuvostoliiton joukot etenivät pohjoisesta, ja USA:n etelästä. Korean sota käytiin vuosina 1950 - 1953, sotaan sekaantui tuolloiset suurvallat USA, Iso-Britannia Etelän tukena, sekä Kiina ja Neuvostoliitto Pohjoisen tukena. Aselepo solmittiin vuonna 1953, rauhansopimusta ei tietääkseni edelleenkään ole.
Kim Il-sung (1912 - 1994) oli Pohjois-Korean päämies vuosina 1946 - 1994. hänen poikansa Kim Jong-il (syntynyt 1941 tai 1942 - kuollut 2011) toimi johtana Kim Il-sungin jälkeen vuoteen 2011 asti, hänen poikansa  Kim Jong-un (s.1984) on nykyisin Pohjois-Korean johtaja.
Kirjan lopussa on Miika Pölkin analyysia myös Pohjois-Korean ja Japanin suhteista. Pölkki on syntynyt ja asunut Japanissa ja hän valottaa kolmen Kimin tarinaa, eri vaiheita niemimaan suhteissa sekä Japanin ja Pohjois-Korean jännitteisiä suhteita.

Kuten olemme lukeneet Pohjois-Koreasta on alkanut kuulua ja näkyä uhkaavia ennusmerkkejä. Tässä teoksessa ollaan vasta polun alussa, ydinohjelma on alkuvaiheissaan.

Mihin ja miten tämä ydinohjelma  päättyy?

maanantai 11. syyskuuta 2017

Juhani Aho: Juha


Juhani Aho: Juha, 1911, nidottu ja toimitettu Suomen kirjallisuuden seurassa, sivumäärä 184.

Juhani Ahon teos Juha on kiihkeä kolmiodraama, jossa rajan takaa Karjalasta tullut Uhtuan Shemeikka viettelee vanhan Juhan nuoren ja nätin vaimon Marjan.  Marja on Shemeikan haaremissa, synnyttää lapsen mutta palaa takaisin. Juha lähtee hakemaan takaisin Marjan synnyttämää lasta ja kirveellä tasaa tilejä Shemeikan kanssa. Kotona Juha punnitsee vaihtoehtoja ja syöksyy lopulta  koskeen.

Henkilöt
Juha on pitkäselkä, rohdinpaita, virsujalka, mutta nuoren vaimonsa Marjan mielestä vanha kanttura, vääräsääri, väkäleuka. Juha on kova tekemään työtä "Kirves nousee ja laskee, irtautuu ja uppoo; kun puu parahtaa, toinen jo tutisee—ja niinkuin on työn tahti, niin on tekijän ajatusten kulku". Juha mainitaan 338 kertaa tekstissä. Juha yrittää unohtaa Marjan lähdön työtä tekemällä, hän ei halua käsittää, että Marja lähti Shemeikan mukaan halukkaasti ja himokkaasti. Juhan kirves puree lopulta muutakin kuin puuta.

Marja on tullut idästä nälkävuonna lapsena äitinsä kanssa. Äidin kuoleman jälkeen Juha koulutti Marjan, jonka jälkeen Juha ja Marja vihittiin. Marja mainitaan tekstissä 526 kertaa. Marja asuu omassa aitassa, ei liene ollut fyysisessä kontaktissa Juhan kanssa. Marja hullaantuu heti Shemeikkaan, ja lähtee halulla mukaan, ja antautuu. Marja tajuaa vasta Shemeikan tykönä, että on vain pelkkä kesätyttö muiden joukossa. Marjaa pidetään Juhan luona venakkona, ja Karjalassa Ruotsin Marjana.

Shemeikka on kauppias, ilmetty isänsä. Hänellä on uusi tyttö joka kesä, ei vielä päävaimoa, vaikka Anja lopulta on sellaiseksi nousemassa. Vanha emäntä Sheimeikan äiti hoitaa taloa. Shemeikka on pitkä komea mies, kähärä parta ja tummat silmät. Shemeikka mainitaan tekstissä 293 kertaa.

Kaisa on sivuhenkilö, joka mainitaan 51 kertaa. Kaisa on Juhan piika. Anja on Shemeikan nainen, joka pitää Shemeikan puolia, ja jää hoivaamaan raajarikkoista naissankaria. Juhan äiti Marjan anoppi ei pidä lainkaan Marjasta. Shemeikan äiti on Karjalassa vanha emäntä. Juhan käy Marjan karattua papin luona, Pappi oli vihkinyt heidät.

Juoni (älä lue, jos et ole lukenut teosta)
Juhalla on komea talo, lehmineen, hän  on metsätöissä, ja harmittelee epäsopua nuoren vaimonsa Marjan kanssa. Karjalan kauppamies Shemeikka tulee Juhan taloon. Illalla saunotaan, ja juodaan Shemeikan viinaa. Marja ei voi olla katsomatta Shemeikan soreaa vartaloa, ja hän on lääpällään Shemeikan lahjoista, Marja karkaa Karjalaan Shemeikan mukaan anopin tullessa. Juha luulee, että Shemeikka on vienyt Marjan väkisin. Hiljalleen selviää, että Marja on oma-aloitteisesti veneeseen mennyt. Shemeikka vie tahollaan Marjan saareen, ja tupaan. Karkelointien jälkeen Marja synnyttää Shemeikan lapsen ja on Shemeikan talossa muiden naisten kanssa. Shemeikalla on uusi tyttö joka kesä.

Juha kaskeaa metsää, ja haluaa lähettää savuviestin rajan taa. Marja tajuaa olleensa huumaantunut, hän kaipaa kotinsa askareita ja lehmiä, ja tuntee kateutta anoppia kohtaan. Shemeikalla on uusi tyttö. Marja näivettyy. Vanha emäntä pitää Marjan poikaa Shemeikan omaisuutena. Kun Marja tulee takaisin Juhan äiti Marjan anoppi ilmaisee tylyn totuuden " —Vieläkö sinä ilkesit tulla takaisin, venäläisen lutka?". Juha ottaa Marjan ilolla takaisin. Marja manipuloi Juhaa hakemaan lapsensa väkisin. Shemeikan luona Juha riehuu kirveellä niin, että Marjakin pelkää itsensä ja lapsensa puolesta. Tämän jälkeen Juha mielenkuohussaan antaa veneen viedä itsensä putoukseen.

Arviointia ja teemat
Juha on loistava romaani, se kuvaa henkilöiden motiivit hyvin. Marja riutuu vanhan aviomiehensä kanssa. Shemeikka herättää hänen alkukantaisen intohimonsa, mitä Marja ei voi vastustaa. Juha ei ole saanut yhteyttä Marjaan, joka arvostaa Juhan huolenpitoa, mutta inhoaa häntä alkukantaisella tavalla. Shemeikka on isänsä kopio, joka lennähtää tytöstä tyttöön, ja pitää heitä yksityisomaisuutenaan, josta alkuhuuman jälkeen ei pidä juuri huolehtia.
Teemoina ovat intohimo, kolmiodraama, kiima ja kosto, järjen ja intohimon ristiriita.

Lainaus viidennen luvun lopusta, joka osoittaa, että Marja kyllä mielellään lähti:
"Shemeikka nukkuu venheen kokassa. Marja on koristanut sen kuin häävuoteeksi, pistellyt lehviä laidan ja varppeen väliin. Shemeikka nukkuu kuin lehtimajassa. Itse istuu Marja rannan kivellä ja ajattelee: kun olisi vesillä Shemeikan vene, niin keinuttaisin häntä kuin lasta.
Hän on tehnyt tulen kahden kiven väliin. Hänellä on tuohinen tulella ja tuon tuostakin hän kohentaa tulta ja varvuilla hämmentää.
Hänen on hyvä olla, lämmin ja ihana; hän sulkee välistä silmänsä sitä paremmin tunteakseen. Hän tuntee lämpimästä väräjävänsä, ulkoa ja sisältä, ensi kerran elämässään. Missä lienen? Miten olen tänne joutunut?"


Juhani Ahon Juhan lehmänäkökulmasta on blogattu TÄÄLLÄ.
Juhani Ahon Rautatiestä on blogattu TÄÄLLÄ.
****


Juhani Aho (1861 - 1921) oli suomalainen ammattikirjailija, jonka pääteos on tämä  Juha.

Juhani Aho oli kotoisin Lapinlahdelta ja hänen isänsä oli rovasti Brofeldt. Ahon ura oli kunniakas, ja hän odotti Nobelin kirjallisuuspalkintoakin. En tiedä menikö mahdollisuus ensimmäiseen maailmansotaan jolloin palkintoa ei jaettu vuonna 1914 eikä 1918. Alkuvuosina palkintoja tuli Pohjoismaihin eli vuosina 1903 ja 1920 Norjaan, 1909 ja 1916 Ruotsiin, sekä 1917 Tanskaan.

torstai 7. syyskuuta 2017

Saul Bellow: Herzog



Saul Bellow: Herzog, 1963 suomentanut Pentti Saarikoski, Tammi 1965, sivumäärä 366.

Moses Elkanah Herzog on nobelisti Saul Bellowin Herzog -romaanin keski-iänkriisissä kärvistelevä "sankari". Herzogilla on kaksi lasta kahdesta eroon päättyneestä avioliitostaan. Ensimmäistä aviovaimoaan Daisya Herzog kohteli nuivasti, mutta Herzogin toinen ex-aviovaimo Madeleine on todellinen noita-akka, joka imi ensin Herzogin rahat, synnytti tytön Junen, ja karkasi Herzogin ystävän löysäleuka ja puujalkamies Valentine Gersbacin kanssa. Valentine on naimisissa yksinkertaisen Phoeben kanssa, heillä on lapsi Ephraim.

Herzogin isä Jonah syntyi Venäjällä ja muutti Kanadaan, Herzogin lapsuuden perheeseen kuuluivat vaimo Sarah ja neljä lasta. Äiti kuoli, kun Moses oli 16-vuotias. Jonah-isä meni myöhemmin naimisiin Tauben kanssa. Moses Herzogin veli Shura on hyvissä varoissa, ja auttaa rahallisesti Mosesta. Muut sisarukset Will ja Helen  auttavat myös Mosesta. Tennie on Madeleinen äiti eli Mosesin ex-anoppi. Zelda on Madeleinen täti. Sandor Himmelstein ja Simkin ovat lakimiehiä ja tohtori EdvigGeraldine Portnoy on Junen lapsenhoitaja, ja Mosesin oppilas. Lucas Asphalter on Mosesin lapsuuden ystävä, ja Ramona Donsell on argentiinalainen kukkakauppias, ja Mosesin nykyinen naisystävä. Arnold ja Libbie Sissler ovat Herzogin ystäviä. Henkilökatras on siis rikas.

Juoni
Moses E. Herzog on kriisissä toisen vaimonsa Madeleinen otettua eron, Madeleinella on suhde Herzogin ystävän Valentinen kanssa. Mosesin tytär June asuu Madeleinen ja Valentine kanssa. Kirja kartoittaa muutamien päivien ajan Herzogin toimintaa, naisystävänsä Ramonan kanssa, tapaamistaan tyttärensä Junen kanssa. Suurempi paino on Herzogin ajatuksilla, joita Herzog kirjaa "kirjeisiin", joita ei lähetä, paperilapuille syntyvä teksti on pätkivää tajunnanvirtaa ja mielteitä:
" Kuolema - kuolla - elää taas - kuolla taas - elää.
Ei ihmistä, ei kuolemaa
Polvillaan sielussasi? Saattaisi olla hyödyllistäkin. Pyyhkiä lattiaa ..." s.7

Kirja kuitenkin etenee poukkoillen ajassa ja ajatuksissa. Herzog kirjoittaa kirjeitä tutuille ja 'tuntemattomille', mutta merkittäville ihmisille kuten Nehrulle, Martin Luther Kingille ja yllättäen myös itselleen:
 "Hyvä Moses E. Herzog, mistä alkaen olette ollut nin kiinnostunut yhteiskunnallisista kysymyksistä, ulkopuolisista asioista. Vasta äskettäin te elitte viattoman laiskiaisen elämää. Mutta yhtäkkiä tyytymättömyyden ja universaalin reformin faustinen henki laskeutuu teihin. Riitaahaastavaa. Kostonhaluinen. s. 76.

Vaikka kirjeitä sitten kirjoitetaan jopa kenraali Eisenhowerille, kehkeytyy Herzogista teoksena vakuuttava keski-ikäisen miehen kukoistuksen, rappion ja lemmentuskan tutkielma, jossa lopulta kirjettä kirjoitetaan itselle Nietzschelle.

Kirja luotaa syvältä ja teoksesta on tehty yleisen kirjallisuustieteen väitöskirja otsikolla "Tyhjyyden reunalla, helvetin kannella : Yhtenäisen subjektin hajoaminen Saul Bellowin Herzogissa". Jukka Petäjän esittämä näkemys on, että romaania ei pysty helposti tulkitsemaan, koska se "pakenee yksinkertaisia ja essentialistisia tulkintoja". Väikkärissä on 420 sivua, mutta minusta Herzogin tekstissä  kuvataan vain elämää, tällaista erotuskan  neuroosit ovat, tällaista turhaa kaiken analysointia esiintyy  yleisesti, ja kutsun sitä vaahtoamiseksi tai vouhottamiseksi, vouhottaminen ei tosin ole yleensä näin syvällistä. Vouhottaminen voi saada vaarallisia piirteitä, jos ajatukset johtavat tuhoaviin tekoihin.

Romaania ei ehkä pystykään tieteellisillä termeillä tulkitsemaan, mutta Moses E. Herzogin päähenkilön elämän "solmukohdat" ovat kuin Bellow'n. sekä Bellow että Herzog ovat syntyneet Kanadassa Venäjän juutalaisen emigrantin lapsiksi. Perheessä oli useita lapsia, perheen äiti kuoli Herzogin ollessa teini-iässä. Perheen isä kokeili monia ammatteja, mutta ei onnistunut niissä, ei edes pirtukauppiaana. Herzog ja Bellow osallistuivat toiseen maailmansotaan laivastossa, oleilivat Pariisissa sodan jälkeen, ja asuivat Chicagossa. Herzogilla on tässä menossa toisen avioeron vieroitusoireet, Bellow erosi useammin, oli viidesti avioliitossa. Molemmat olivat professoreja, ja opinahjot myös vaihtuivat. Tässä kirjassa Herzog on virkavapaalla Downtown Collegesta.

Herzog on loistava kirja, joka kuvaa päähenkilön hajanaisia ajatuksia, kaikkien teoreettisten asioiden pohtimista, käytännön asiat on vaikeampia hoitaa. Herzogin ajatukset luotaavat hänen elämäntarinansa pääpiirteissään. Hän on ajatuksissaan suora ja rehellinen. Hän tunnustaa olleensa ikävä Daisylle, hänellä oli sitä paitsi avioliiton aikana suhde japanilaisen Sono Ogugin kanssa. Nyt hän on löytänyt varakkaan ja sivistyneen Ramonan, joka haluaisi lasta, koska on jo miltei neljänkymmenen. Herzog kutsuu Ramonaa seksin papittareksi. Kirjassa ei akteja kuvailla, mutta muuten asia on esillä. Euroopan matkalla Herzog myös sai alapäähän jotkut pöpöt, joihin saa lääkäriltä sulfaa. Valentine on hakenut Madelinen tavaroita, ja tärkein oli Madeleinen pessaari.

Moses E. Herzog on järkevä seurustellessaan ystäviensä kanssa, silloin hänellä ei ole pakonomaista tarvetta kirjoittaa lappusia. Veli ja ystävät ovat huolissaan Herzogista. Toisen avioliiton kipeys on ilmeisesti se, että Herzog pelasti Madeleinen "kotoa", maksoi kaiken ja sivisti, hän myös auttoi ystäväänsä Valentinea ja Phoebea, ja Valentine petti ystävänsä luottamuksen. Phoebe vaikuttaa kummalliselta, hän kuten useimmat muutkin kirjan henkilöistä käyvät psykiatrilla. Kun Moses kysyy häneltä, mitä kuuluu, hän vastaa, että "meille kuuluu hyvää", edelleen hän vastaa Mosesille, ettei ole hänen vanha ystävä, vaan tuomittu suhteisiin. Phoebe kieltäytyy eroamasta Valentinesta, ja uskoo tämän valheet. Heille ei kuulu hyvää.

Herzog päätyy lopussa Ludeyvilleen ja ehkä sen jälkeen Ramonan luo. Kujanjuoksu on ehkä lopussa ja päättyy.

Pohdin kirjan ajattomuutta, vastaavia erotilanteita on edelleen. Kirjoitukset siirtyisivät nyt helpommin lapuilta nettiin, sähköposteihin, tai somekirjoitteluina, eli netti ei ole kriisiä läpikäyvän henkilön kovinkaan hyvä purkautumispaikka. Erossa häpeä pyrkii purkautumaan vihaksi ja viha teoiksi. Herzog hakee isän vanhan revolverin tätinsä luota, mutta ei käytä sitä.

Saul Bellowin romaani Herzog on ajaton kuvaus miehisen ahdistuksen, alakulon ja pakkomielteiden hypnoottisesta spiraalista.

*****
Yhdysvaltalainen Saul Bellow tai alunperin Solomon Bellows syntyi 1915 Quebecissä, muutti Chicagoon vuonna 1924 ja kuoli Brooklinessä Yhdysvalloissa 2005. Saul Bellow sai Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1976, lyhyissä perusteluissa sanotaan, että " for the human understanding and subtle analysis of contemporary culture that are combined in his work". Tämä on varsin hyvä luokittelu, sillä hän inhimillisesti ymmärtää romaanihenkilöitään, jotka kuvaavat lähdetietojen mukaan paljolti häntä itseään. Bellowin Humboldtin lahja kertoo chicagolaisesta kirjailijasta Charlie Citrinestä, joka oli eronnut vaimostaan, joka yrittää tehdä häntä kirjoituskyvyttömäksi ja nostaa oikeusjuttuja toinen toisensa perään. Parilla on kaksi lasta. Saul Bellow oli naimisissa viidesti, hänellä oli kolme poikaa ja tytär.

maanantai 4. syyskuuta 2017

Reijo Mäki: Kakolan kalpea


Reijo Mäki: Kakolan kalpea, Otava 2017, sivumäärä 422.

Reijo Mäki julkaisee uuden Vareksen miltei vuosittain, Kakolan kalpea on järjestyksessään 28:s. Juoni on tuttuakin tutumpi, eli joku on juottanut tyrmäystippoja turkulaiselle yksityisetsivälle Jussi Varekselle, tyrmäystipoissa on enkelipölyä (Reijo Mäen esikoisteos vuonna 1985 oli Enkelipölyä ). Vareksen lähimuisti on mennyt, joten Vares kartoittaa lähimenneisyyttään kaikilta tutuilta ja toimeksiantajiltaan. Tämä alkuasetelma ei ole aivan uusi. Eikä jatkokaan ole kovin omaperäinen eli paljon tapahtuu ja varsinkin sattuu. Unkarissa Dzsudzsakin suku hävitetään jonkun hattupään toimesta. Hattupäinen kaveri huhkii muutenkin eliminoimalla kanssaihmisiään jonkun toisen laskuun.

Jussi Vares selvittää huumaajaansa ja alkaa viettää lakanahetkiä alan ammattilaisen Mirkka Soukan kanssa, joka on ollut työkomennuksella myös hattupäisten herrojen salaseurassa, jossa nuoria huoria on rahamiehille paljon tarjolla.

Vares käy läpi vanhoja juttuja, alaikäinen Inkeri on kateissa, ja pyörii muusikkopiireissä. Vares on kuvannut Reima Forssin koirien ulkoilutusta, ja salarakkaan viihdytystä Reiman vaimon pyynnöstä, alatyylin videosta on tullut vaimon lataamana youtube-hitti ja Reimalle shitti.

Nykyinen toimeksianto koskee RUN-Miningin kaivosyrityksen johtajistoon kuuluvan Raimo Puustisen katoamista. Puustista kaipaa lähinnä oma perhe Minni-vaimo ja lapset. Tekninen johtaja DI Raimo Puustinen on saanut selittää kemiöläisen kaivoksen ympäristöpäästöjä medialle, ympäristöjärjestöille ja yleisölle. RUN-konsernin osakekin sahaa pörssissä. Suomen oikeat kaivoskuviot Talvivaarassa ovat täyttäneet oman kiintiöni tällä sektorilla. Fakta on monesti fiktiotakin traumaattisempaa.

Vareksen varjostama pikkukonna Embo Empola joutuu murhatuksi, yhdessä suuremman konnan Ristushiekan kanssa. Lukija tietää, että kaksoismurhan takana on taas sama salaperäinen hattumies, joka palloilee Turussa monessa kohteessa. Mulkeroksi kutsuttu mies on hattumiehen toimeksiantaja, lisäksi juoneen ympätään mustasukkainen kostaja.

Vares-kirjojen hahmot ja kuviot ovat jo liian arvattavia, on vivecaa, ritolaa ja muuta vipeltäjää vakiojuonessa, jota höystää kännikalojen vakiovitsit, ja palkollisten pakoliset ja vakioiset sui?inotot pääkonnalta. Olen jatkanut genren lukemista lähinnä siksi, että yleensä joka toinen Vares on ollut edellistä hieman parempi, tämä ei minun mielestäni ollut,. Olen lukenut likipitäen kaikki Reijo Mäen teokset, luin ne yhtenä kesänä ennen blogiaikaa. Lisää on tullut luettua ja osasta olen blogannutkin. Dekkarien nimetkin ovat alkaneet ihmetyttää, minusta Kakolan Kalpea on olut-merkki ja sitä tässä dekkarissa ryystetäänkin.

Huumorin huippua esittää Mappisaaren kaivos, siis Mäppiö Gruvan, jos on aivot ruosteessa kuin usein minullakin, niin Mappiö on siis mappi ö eli Ö-mappi.

Ihmetyttää alun toteamus, että Turkkarin (Turun Sanomien) mukaan "antibiootit ovat häviämässä kisan uusille viruksille" s.8, antibiootteja minusta käytetään bakteereja vastaan.

Luulen lisäksi, että olen lukenut kiintiöni vareksia täyteen, arvasin nimittäin mitä novellikirjailija Luusalmi vastaa Anna elämä lapselle -kerääjälle. Tämä on jo todella huolestuttavaa.

Vares-bloggauksiani:
Hot Dog 2016
Tulivuori 2015
Cowboy 2014

Reijo Mäen Roivas-sarja
Slussen 2016

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Veijo Meri: Peiliin piirretty nainen



Veijo Meri: Peiliin piirretty nainen, alkuteos 1963 Otava, Suuri Suomalainen kirjakerho 1970, sivumäärä 267.

Veijo Meren Peiliin piirretty nainen kertoo  yhden viikonlopun (tai yön) tapahtumista. Kuten kaikissa (lukemissani) Veijo Meren romaaneissa tarinassa kerrotaan tarinoita, puhutaan sotajuttuja, juodaan viinaa, ja miehet ja naiset harrastavat fyysisiä aktiviteetteja, joita kuvataan riittävän selvästi ja paljaasti.

Juoni ja päähenkilöt
Romaanin ensimmäisen osan alussa nuorten päähenkilöiden Einon ja Eilan tilannetta kartoitetaan. Eino ajaa omaa taksiaan, omistaa perintöasunnon Katajanokalla, jonne hän on majottanut nuoria juopottelevia alivuokralaisia. Omalla saunamatkallaan Eino saa ajon kahdelta kännikalalta, lihavalta kirjailijalta ja laihalta insinööriltä, joita Eino  kyyditsee taksillaan taidemaalari Eino Kukkakosken luo Rautajärvelle saunomaan. Saunomisreissua kuvataan romaanin toisessa osassa.

Ensimmäisessä osassa Eila, kauppiaan 16-vuotias tytär ihmettelee oksentelevien ja hölmöilevien koiraspuolisten kännikalojen joukossa Katajanokan asunnossa, minne Eino on kadonnut. Hänet saattaa kotiin Kauko, joka on käynyt työstämässä omaa tyttöystäväänsä Marja-Terttua erään toisen kihlaparin luona. Eila pyytää Kaukoa jäämään ja he puhuvat Eilan vanhempien kaupassa ja ryystävät Eilan keittämää kahvia.

Eino ajaa insinöörin ja kirjailijan Kukkakosken luo saunomaan. Kirjailija juo kaljaa, ja paiskoo autosta pulloja pirstoiksi kadulle, ja ylipäätään joka paikkaan, luontoonkin. Kukkakoski ottaa vieraat vastaan, ja Rautajärvellä veneillään ja saunassa saunotaan, viskiä juodaan, sotajuttuja kerrotaan, novelleja luetaan ääneen, ja runoja lausutaan. Einolla on hellät hetket Kukkakosken naapurin Kaisan kanssa. Kukkakoskellakin on nainen luonaan.

Teoksessa ennakoidaan kuolemaa. Kirjailija puhuu tappamisesta useampaan kertaan. Lopulta taiteilija Kukkakoski tappaa ampumalla itsensä. Aiemmin on vihjattu hänellä olevan vatsasyövän, jota varten taiteilija on pyytänyt "lopullista pilleriä", mahdollisesti kysymyksessä oli vain vatsahaava?

Tämä juoni on vain murto-osa kirjan sisällöstä, joka koostuu erilaisista tarinoista ja tapahtumista. Poliisikuulustelujen jälkeen lopulta Eino palaa Eilan luo, ja vannoo rakkautta Eilalle (vaikka on ollut juuri Kaisan kanssa intiimisti), ja kertoo Eilan isälle vievänsä Eilan vihille runsaan kuukauden päästä, kun Eila täyttää 17 vuotta. Kerronnassa on aiemmin kuvattu myös Einon ja Eilan karkelointi.

Ajankuva ja miljöö
Ajankuva on tallentunut kirjaan osuvasti, Tapahtumavuosi on 1963. Kaupassa myydään pilsneriä, erilaisia säilykkeitä, sokeria, jauhoja, kermaa, ja maitojauhetta. Tavarat pakataan pahvilaatikkoon. TV:stä puhutaan, ja se on kallis hyödyke, maksaa yli 1000 markkaa, joka oli rahauudistuksen alettua suuri raha mustavalkoteeveestä.
Eino väittää mersun maksavan 18 000 markkaa, mutta saaneensa sen ammattikäyttöön 14 000 markalla, ja vaihtavansa autoa vuosittain. Einolla on perintöasunto yli 200 neliön lukaali Katajanokalla. Asunto kaipaa varmastikin alivuokralaisten touhujenkin vuoksi remonttia, asunnossa on gramofoni. Useimmissa asunnoissa on kylpyamme, ainakin Einon ja Eilan vanhempien.
Helsingin keskustassa liikutaan paljon ja miljöö on tallentunut hyvin.


Peileistä puhutaan paljonkin, naisten ja miesten alastomuutta, ja karkelointia kuvataan jonkin verran. Peileistä puhutaan aika mntakin kertaa, ensiksi sivulla 25.
"Eteisessä oli hieno valonhämy. Siellä oli suuri peili, joka oli niin paljon kallellaan, että siitä näki  itsensä kokonaan". s 25.
Eila ja Kaukokin kulkevat peilin ohi
"...korkeat peilit, jotka olivat hyvin kirkkaat. Hekatsoivat niistä kuvansa, tyttö (siis Eila) pysähtyi olikein peilaamaan". s.84.

Kauko muuten oli rautakaupan myyjä, jota työtä Eila luulee raskaaksi, on siis itsekin vanhempien kaupassa töissä. Eila on laskujeni mukaan syntynyt 1946, Eino 1937, ja Kukkakoski 1900. Insinööri on syntynyt 1920-luvulla.

Martti Mykkänen on tehnyt päällyksen ja varmastikin myös takakannen. Kansikuvat liittyvät teoksen sisältöön minusta hyvin epäsuorasti.

Veijo Meren Peiliin piirretty nainen on laadukas teos, jossa on kertomuksia toistensa sisällä.


****
Veijo Meri (1928 - 2015) oli suomalainen kirjailija, joka oli syntynyt Viipurissa, kirjoittanut ylioppilaaksi Hämeenlinnassa, opiskellut ja ollut töissä Helsingissä. Meren toinen teos ja ensimmäinen romaaninsa oli kenties hänen tunnetuin Manillaköysi (jota en ole vielä lukenut), olen lukenut ja blogannut teoksen Everstin autonkuljettaja kuten myös teoksen  Jääkiekkoilijan kesä, se on vuodelta 1980 ja oli viimeinen julkaistu Meren romaani.

perjantai 1. syyskuuta 2017

Ernest Thompson Seton: Kaksi partiopoikaa



Ernest Thompson Seton: Kaksi partiopoikaa, Two Little Savages 1903, suomentanut I.K Inha, Gutenberg, Wsoy 1917. (Kansikuva "omatekoinen").

Ernest Thompson Setonin Kaksi partiopoikaa kertoo 12-vuotiaan Janin kasvusta eränkävijäksi. Kirjan kolme osaa minusta kuvastavat jopa partiolaisuuden vaiheita. Tarinan alussa Jan käy koulussa ja on kiinnostunut eläimistä. Janin veljistä toinen on huomion hakuinen ja toinen hyvin itsekäs. Jan tutkii ostamaansa lintukirjaa, ja tekee ja naamioi mökin "löytämälleen koskemattomalle maalle", jota kutsuu Glenjaniksi (on metsäalue). Jan ottaa ensimmäiset askeleet erämiehenä. Maankiertäjät polttavat Janin mökin ja Jan sairastuu. Sairauden jälkeen Jan tajuaa, että Glenjanissa on paljon ihmisen jälkiä, eikä se alue ollutkaan koskematon. Jan on kuitenkin oppinut jo kalastamaan, tekemään tulen ja tietää jotain luonnon yrteistä.

Teoksen toisessa osassa neljätoistavuotiaana Jan lähetetään maatilalle "kesätöihin". Jan voittaa koti-ikävän, oppii maatalon työt, ja ystävystyy perheen pojan 15-vuotiaan Sam Rafterin kanssa. Pojat rakentavat metsään wigwamin, ottavat telttatarpeet metsästä. He opettelevat tulenteon ilman tuluksia, ja veistelevät jousipyssyn nuolia ja muita tarveaineita. Mukaan tulee pienempi poika nimeltä Gui. Wigwami tuhoutuu ensimmäisessä myrskyssä. Pojat päättävät oppia intiaanielämää ja he ovat nimeltään Pikku Majava ja Suuri Tikka.

Kolmas osa kattaa kirjasta noin puolet. Samin isä herra Rafter esittää, että pojat rakentaisivat tiipiin metsän keskelle ja olisivat kaksi viikkoa leirillä. Näin taphtuu, ja pojat ottavat mukaansa jonkin verran ruokaa, kirveet, puukot ja jousipyssyn sekä nuolia. Pojat valitsevat leiripaikan tekevät asumuksen, ensimmäinen yö on hyvin pitkä. Leiriaikana kohdataan vaikeuksia, jotka voitetaan, opitaan uutta luonnosta ja sen eläimistä, intiaanien merkeistä ja elämästä. Poikia neuvoo ja opastaa Caleb-niminen mies, joka on Samin isän kanssa huonoissa väleissä. Kirjan päättyessä aikuisten miesten välit oikenevat, ja leirielämä päättyy opittujen taitojen näyttämiseen.

Kirja on ollut yksi, joka on innoittanut partiolaisia ja eränkävijöitä. Partioliike sai alkuunsa Englannista vuonna 1907. Nykymittapuun mukaan kirja on edelleenkin laadukas ja pojalle tai partiolaiselle hyvä kirja. Olen ollut itse partiolainen (aktiivinen) seitsenvuotiaaasta 21-vuotiaaksi, ja olen käynyt Janin tien läpi, alkuun toimintaa oli paljon 'kololla', retket olivat lyhyitä, yhä enemmän toiminta siirtyi leireilyyn, ja lopulta vaeltamiseen. Partio on minusta hieno harrastus, vaikka juuri nyt en kuulu mihinkään lippukuntaan.

Jonkin verran kirja sisältää tapoja, joita nykyisin pidetään huonoina. Jan polttaa jossain vaiheessa piippua intiaanien tavoin. Lisäksi Jan ja Sam kohtelevat aluksi Guita aika kovakouraisesti.

Pojat myös kalastavat ja metsästävät. Metsästämisestä Caleb kertoo pojille seuraavaa: "Metsästäminen on mainiota urheilua, eikä se voi olla pahasta, sillä minä en ole vielä eläissäni nähnyt, että se olisi miestä pilannut. Minun mielestäni näyttävät sellaiset ihmiset, jotka metsästävät, olevan inhimillisempiäkin kuin sellaiset, jotka halveksivat pyyntiä, ja jos ajatellaan julmuutta, niin tietäähän sen, että harva metsän elävä saa rauhassa sijalleen kuolla. Kaikki ne ennemmin tai myöhemmin tapetaan, ja jos ihmisellä on niiden tappamisesta hyötyä, niin luulisipa hänellä olevan siihen yhtä paljon oikeutta kuin susilla ja ilveksilläkin. Ei luoti tee kipeämpää — eikä suinkaan niinkään kipeää — kuin susien hampaat. Muuta minulla ei ole sitä vastaan muistutettavaa kuin että ei pidä tappaa julmasti — eikä koskaan lopettaa koko karjaa. Ellei milloinkaan tapa sellaista elävää olentoa, joka ei elävänä vahingoita eikä kuolleena hyödytä, eikä enempää kuin maan varat myöten antavat, niin ei erämies minun mielestäni tee vääryyttä, ja monet hauskat hän kokee, joita kannattaa perästäpäin muistella ". Metsästyksen lisäksi pojat opettelevat nylkemään eläimiä, ja käyttämään eläimen nahan. Kuulostaa meistä kaupunkilaisista varmasti ikävältä, mutta moni kaupunkilainen ja kaupunkilaisen lemmikki ovat lihansyöjiä.

****
Ernest Thompson Seton (1860 - 1946) oli amerikkalainen kirjailija, joka syntyi Englannissa, perhe muutti Kanadaan, ja sieltä Seton myöhemmin USA:han. Seton oli partioliikettä perustamassa, vaikka partion perusti englantilainen kenraalimajuri Robert Baden-Powell vuonna 1907. Seton erosi partioliikkeestä vuonna 1915, koska painotti erähenkisyyttä. Partioliikkeeseen perustettiin tytöille oma liike. Myöhemmin liikkeet ovat yhdistyneet. Olen oppinut tai ainakin säilyttänyt partiolaisuuteni takia  omatoimisuutta ja optimistisuutta, ehkä optimistisuus karisee ensin. Pitäisikö liittyä takaisin partioon?

maanantai 28. elokuuta 2017

Anni Kytömäki: Kivitasku


Anni Kytömäki: Kivitasku, Gummerus 2017, sivumäärä 645.

Anni Kytömäen (s.1980) toinen romaani Kivitasku kertoo eri aikatasoissa 'heiveröisten historiaa'. Kivitasku -kirjaa on pelkästään kiitelty lehti- ja blogiarvioissa:
Kaisa V: "Uskon että tämäkin teos nousee yhdeksi vuoden kirjoista, kaikki ainekset ovat nimittäin kasassa: vetävä, monipuolinen tarina, mielenkiintoa ylläpitävä rakenne ja kieli, joka on kaunista ja tarkoituksenmukaista ". Arvio on täällä.
Kirsi omassa kirjanurkassaan on tykästynyt niin ikään kehuu sitä NÄIN. Laitan yksittäisen lainauksen "Kivitasku on rikas teos. Sen voi lukea monella tavalla, ja siitä eri lukijat saanevat irti keskenään hyvinkin erilaisia asioita."

Kirjan miljöö on itäsuomalainen järvi- ja kalliomaisema ja siellä eläneet, kärsineet ja haaveksineet ihmiset ovat sen päähenkilöitä.

Kirjan nykyhetkessä (2012) kolmikymppinen sairaseläkeläinen Veka painiskelee omien ongelmiensa kanssa, ja koluaa sukunsa asioita ja vaeltelee järvimaisemissa.

Romaanin traagisin ja ehjin tarina on miltei lukijalta piilossa, se alkaa vuonna 1959, kun lukiolainen Helena kärsii 'jumalten keinusta', Helena tutkii saarimökissä yksikseen Seikkailijan kirjaa ja haaveksii Pääsiäissaarista.

Pisimmät litaniat on kirjoitettu ruhtinassuvun perillisestä ja utopistista Sergei Gelovani-Volkonskista, joka kirjoitustensa vuoksi on tuomittu kuolemaan, mutta laitettu pakkotöihin kivilouhokseen kirjan tapahtumapaikkaan eli Mustasalmen Louhurantaan. Sergei vaihtaa henkilölöllisyyttään Albertiksi ja pääsee vapauteen lopulta Pietarista palatsityömaalta, mutta palaa takaisin Louhurantaan ja toimii niin Helenan, kuin Vekankin 'sukuhaaran kantaisänä'.
Kaikki tarinat nivoutuvat yhteen, ja niihin liittyy loitsuja, kiviä, kuolemaa, henkilöllisyyden vaihdoksia ja mielen myllerryksiä.

Lyhyesti sanottuna Anni Kytömäen Kivitasku on pienen ihmisen suuri kirja.
*****

MUTTA minä en pidä lainkaan tällaisista kirjoista, ja ajattelin kertoa sen, että miksen.

Ilmitasolla on kaksi ongelmaa.

Ensimmäinen on se, että romaani on minun makuuni aivan liian pitkä. Aikatasojen pilkkomisesta johtuen romaani on hyvin arvoituksellinen, minusta kronologisesti kerrottuna romaani lyhenisi, tietenkin vasta-argumentti on se, että kirjailija on sen näin halunnut kirjoittaa, ja kunnioitan hänen ratkaisuaan, mutta olen itse alkanut pitää tiiviistä kirjoista, jossa takaumat toteutetaan henkilön muistoin eikä aikajanan katkaisulla ja limityksillä.

Toinen seikka on kerronta, joka on saanut kaikki muut haltioihinsa. Minustakin se on kaunista ja kekseliästä. Seuraava lainaus on kirjan alkupäästä:
"Järvi loiskii rannalle aaltoja kuin iloa, mutta kamari puhaltaa Helenan päälle harmaan pilven. Hän nielaisee. Lattia ja katto natisevat , ne lähestyvät  toisiaan, vanhat sammaleristeet tihenevät ja täyttävät hänen korvansa . Hän on kuvun alla ,ja kaappikello raksuttaa pysähtynyttä aikaa". s.10

Tämä on kieltämättä jopa lyyristä. Kun kielikuvat vaihtuvat vinhasti, ne alkavat tuntua minusta puuduttavilta ja jopa rasittavilta: "Tiaiset ovat jo havahtuneet piukuttamaan, mutta pakkanen pitää helmikuun hännästä kiinni" s. 73.

Juonessa on minusta epäloogisuuksia, mutta niihin en suhtautunut vakavasti, sen sijaan ihmettelin Vekan 'samoilua' metsässä. Miksi hän tekee kovin ison numeron 'kalliolle kiipeämisestä' ja siitä, että hän löytää pohjoisen auringon avulla? Itse suhtaudun molempiin väitteisiin skeptisesti. Aurinko ei ole aina etelässä, 'aurinko nousee idästä ja laskee länteen', noin yksinkertaistettuna, mutta auringosta on vaikea löytää pohjoista ja pitää sen avulla maastossa suuntaa, sillä auringon asema muuttuu koko ajan. Veka ei ole nähnyt koskaan aurinkokelloa? Minusta on sangen helppoa löytää kallion tai maaston korkein kohta ja kivetä kalliolle, alastulo on monesti hankalampaa. Toisaalta Veka on asunut kaupungissa pitkään, ja silloin luonnossa liikkumisen perusniksit ehkä unohtuvat.

Kiviä kerätään kirjassa taskuihin ja kivitasku aika ajoin pyrähtelee lentoon eli kivissä ja peruskalliossa on voimaa ja taikaa. Lopputulema on minun makuuni aivan liian erikoinen.

Arvostan tätä kirjaa sen perusteella, että tämä kertoo herkkien historiaa, asiat nähdään hieman toisella tavalla, ja ongelma on usein siinä, että " Ja aloin miettiä . Liikaa kaikkea". Sama oli Kytömäen esikoisessa Kultarinnassa ( josta bloggaukseni on TÄÄLLÄ.) Minun makuuni molemmissa on liikaa kaikkea.

Näitä kirjoja pitää kirjoittaa, julkaista ja lukea. Minä en vain henkilökohtaisesti pidä tästä. Kirja on kyllä kieleltään kauniin harsomainen ja myös runsas aarrearkku loitsuja, tarinoita, mystiikkaa, seikkailuja, itsetutkiskelua ja paljon historiaa ja yksittäisiä tapahtumia, jopa Tulilahden kaksoismurhaan minusta viitataan.

sunnuntai 27. elokuuta 2017

Jo Nesbø: Lepakkomies



Jo Nesbø: Lepakkomies, Flaggermusmannen 1997, suomentanut Outi Menna, Johnny Kniga Kustannus, sivumäärä 489.

Jo Nesbøn Lepakkomies alkaa, kun norjalainen poliisi Harry Hole lentää Oslosta Australian Sydneyhin auttaakseen 23-vuotiaan norjalaisnaisen murhatutkimuksissa. Entinen nuortenohjelmien juontaja Inger Holter on brutaalisti murhattu ja nakattu mereen. Koska vuoden 2000 olympiakisat ovat tulossa, murha halutaan selvittää.

Harry Hole on karski kovia kokenut norjalaissinkku. Harry saa aisaparikseen aboriginaalipoliisi Andrew Kensingtonin, joskin poliisipäällikkö McCormack ohjeistaa Harry Holea pysymään erossa tutkimuksista.

Murhatun taustat ja kontaktit pöyhitään. Inger on ollut töissä ravintolassa, jossa tutkijatkin istuskelevat. Harry on alkoholisti, joka yrittää pysytellä erossa viinasta. Kapakassa on  töissä ruotsalainen Birgitta Enqvist, jonka seuraan ja sänkyyn Harry hilautuu ja inger muistaa siitä kiitellä:
"Kaksi gin tonicia tuplana lain nimessä, Andrew sanoi
Anna minulle mieluummin greippimehua, sanoi Harry
Birgitta tarjoili heille ja nojautui sitten baaritiskin yli
Tack så mycket för i går   ... "

Tarinan osat ovat Walla, Moora ja Bubbur. Nimet viittavat Andrewin kertomaan tarinaan kylän nuorukaisesta Wallasta, joka on menossa naimisiin Mooran kanssa. Moora hakee metsästä hunajaa, ja alkaa ihmetellä isoa munaa, käärmeenmunaa. Bubbur käärme tulee ja kuristaa Mooran kuoliaaksi. Walla saapuu morsiamensa vanhempien luo, jotka kertovat, että Moora on kuollut ja pitää haudata. Walla menee suunniltaan surusta, mutta kerää voimia ja surmaa Bubburin ja poikaset.

Poliisi profiloi tekijää, yhdistellen ja seuloen tosiasioita, samalla tutututaan paikalliseen sirkukseen, ja sen kummajaisiin, kiertäviin nyrkkeilytapahtumiin, kriketinpelajiin ja dragmiehiin. Kirjassa käsitellään paljonkin aboriginaalien alistettua asemaa sekä suhtautumista "homoihin" (termiä käytetään kirjassa). Lepakkomies -nimi viittaa kuolemiin tai myyttiseen paikalliseen hahmoon. Harry Holen nimellä ei juuri leikitellä, mutta ausseille hän on Harry Holy.

Dekkari pohjavire on kuitenkin tumma, naisia raiskaavaa ja kuristavaa sarjamurhaajaa etsitään ja kuvottavat veriteot jatkuvat.

Wallan, Mooran ja Bubburin tarinan kaltainen kertomushan tästä muodostuu.

Jo Nesbøn Lepakkomies avaa Harry Hole -sarjan vauhdikkaasti ja jännittävästi. Lepakkomies edustaa uutta modernia pohjoismaista rikosdekkaria sekä hyvässä että pahassa. Minusta tarina vetää, ja on moderni, jopa uskottava, mutta minun makuuni se on liian raaka ja mitaltaan ylipitkä pelkäksi dekkariksi, moderniin malliin myös lakanat heiluvat Harryn hosuessa himossaan, pohjoiseen hän suuntaa kuitenkin sinkkuna.
*****
Jo Nesbø (s.1960) on norjalainen dekkaristi, tämä on ollut suositun Harry Hole -sarjan ensimmäinen teos.

keskiviikko 23. elokuuta 2017

L.M Montgomery: Sininen linna



L.M Montgomery: Sininen linna, The Blue Castle 1926, suomentanut A. J. Salonen, Karisto  1973, sivumäärä 280.

Sininen linna on romanttinen rakkausromaani, jonka juonesta ei yllättäviä käänteitä puutu, siitä huolimatta siinä on monta hyvää teemaa ja herkkyyttä, kirjan lukee mielellään jopa  kyyninen kirjabloggari ja sapekas suomalaismies.

Juonipaljastuksia, henkilöitä, teemoja ja arviointia
Romaanin päähenkilö Valancy Stirlingin lapsuuden ja nuoruuden haaveiden koti on nimeltään Sininen linna. Sinisen linnaan miljöössä on kaunista, ja siellä ikineidolla on komeita ja urhoollisia kavaljeereja. Todellisessa maailmassa Kanadan Deerwoodissa Valancy Stirling  viettää 29-vuotispäivänsä yksin asuen äitinsä ja sukulaistensa luona. Hän pitää itseään rumana vanhapiikana, joka on kadottamassa yhteyden myös Siniseen linnaansa (sisimpiin haaveisiinsa). Valancy Stirlingiä ahdistavat hankalat ja kerskailevat sukulaiset, sedät, tädit ja serkut. Valancyn terveys on heikko, tai niin hänelle on uskoteltu. Taloudessa on toistuvat rutiinit ja rutinat. Useamman naisen taloudessa Valancya vahditaan ja valjastetaan, jopa kutsutaan Dossiksi. Romaanien lukukin on kielletty, mutta Valancy on lumoutunut John Fosterin kirjoittamista luontokirjoista, joita lainaa kirjastosta.

Valancy kadehtii serkkuaan Olive Stirlingiä, jonka isä on tehnyt hyvät naimakaupat. Olivekin on kihloissa diplomi-insinööri Cecil  Pricen (alkuteoksessa sukunimi on Bruce) kanssa. Naimisiin mennään vasta, jos mies löytää vielä töitä. Olivia avautuu usein Valancylle lemmenasioistaan, Valancy ei ole koskaan miestä saanut vierelleen, eikä edes suudellut.

Valancya kiinnostaa rento Barney Snaith, joka ajaa autollaan ja myös korjailee sitä kädet rasvassa. Stirlingit pitävät häntä epäilyttävänä, väittävät häntä rikolliseksi, ja moraalisesti arveluttavaksi mieheksi ja Cissy Gayn lapsen isäksi.

Valancy alkaa ottaa elämää haltuunsa, hän käy tohtori Trentin luona, eikä suvun suositteleman Marchin. Trentillä on omat kiireensä, eikä hän ehdi ottamaan vastaan Valancya, mutta lähettää hänelle diagnoosin, että Valancyn sydän kestää enintään vuoden. Vaikka diagnoosi on järkytys, on se myös vapauttava. Valancy alkaa näkyä ja kuulua. Suku ei tietenkään pidä tästä, mutta Valancy ottaa pestin Cissy Gayn hoitajaksi vanhan juopon Abel Gayn luokse. Cissyllä on menneisyys hotellin tarjoilijana, ja aviottoman lapsen äitinä. Lapsi kuoli yksivuotiaana ja Cissy on kuolemassa keuhkotautiin ja kuoleekin, sen sijaan Barney ei ollut lapsen isä vaan eräs häntäheikki.

Valancy tuntee rakkautta Barneytä kohtaan, joka on pelastanut hänet peräkylän tanssiaisista, ja ajeluttanut autolla, ja bensan loputtua, he ovat keskustelleet haaveistaan ja Valancy Sinisestä linnasta, Barneyllä on oma saari, jossa on huonokuntoinen talo. Valancy kosii Barneyta, koska rakastaa tätä, hän esittää lisäksi "lääkärinlausunnon". Barney suostuu kosintaan, ja häät vietetään seuraavana päivänä. Valancyllä on vihreä puku, ja Barneylläkin arkivaatteet. Stirlingin suku, joka oli kaupitellut Dossia eräälle yhdeksänlapsiselle syyläiselle leskelle, kiehuu raivosta ja ihmetyksestä.

Eläminen yhdessä Muskokan Mistamisjärvellä on idyllistä kuin sininen linna, missä "Valancy oppi tuntemaan sammalten vaihtelevan keijukaismaisuuden - metsämaan kukkien lumon ja hienouden, linnun ulkomuodosta ja matkimaan sitä ..." s. 199. Idylli jatkuu upeassa luonnossa talven yli, Barney on mainio toveri, keväällä hän ostaa Valancylle helmikaulanauhan ....

Käännekohtia (älä lue, jos et ole lukenut kirjaa)
Romaanissa on useita käännekohtia, mutta Valancyn kenkä juuttuu asemalaiturilla ja hän on jäämässä junan alle, mutta pelastuu täpärästi Barneyn avustuksella, eikä saakaan sydänkohtausta. Valancy selvittää tohtori Trentiltä totuuden. Totuus on se, että Valancy on saanut väärän kirjeen ja siten diagnoosin. Kotiin mennessä ajelee paikalle patenttilääkemiljönääri tohtori Redfern, joka kyselee poikaansa Barney Snaith Redferniä. Isän ja pojan välit ovat katkenneet, poika on ollut Klondykessä kullankaivajana ja viime vuodet Muskokassa. Uskomattomiin käänteet eivät kuitenkaan lopu, vaan mennessään miehensä huoneeseen Valancy saa selville, että Barney on kaiken tämän lisäksi myös luontokirjailija John Foster.

Valancylle tämä on liikaa, hän ei ole onnenonkija, ja kirjoittaa jäähyväiskirjeen ja palaa kotiin. Kanadan tavoitelluin poikamies ei anna periksi, vaan hakee Valancyn "itselleen", selittäen koulukiusatun patenttilääkemiljönäärin pojan tarinan, onnettoman rakkausjuttunsa, jossa hänen rakastaman naisen rakkaus oli ollut setelivetoista. Hynttyyt lyödään yhteen ja oikea avioliitto kaikkine hienouksineen voi alkaa, Olive-serkun kiehuessa inssikihlattunsa kanssa. Valancy ja Barney suuntaavat rapakon tälle puolelle ja tekevät kunnon häämatkan Egyptiin, Kreikkaan ja Roomaan.

Teemat ja aiheet
Nykyisin on monia deittiohjelmia on Ensitreffiä alttarilla, Treffaa mun vanhemmat entinen Napakymppikin jatkuu, lisäksi selvitellään avio-ongelmia Paluussa alttarille, ja aiheutetaan niitä Temptation Islandsilla. Nykyihminen voi olla länsimaissa vapaa, jos haluaa, ja uskaltaa. Tässä Valancylla syntyy uskallus, rohkeus, ja heittäytyminen vasta, kun luulee, että elon tiimalasi käy loppuun. Hän uskaltaa luottaa vaistoihinsa, asettua vastahankaan, ottaa elämä omiin kätösiinsä. Hän uskaltaa luottaa muiden karsastamiin ihmisiin, hän ei välitä suvun painostuksesta, toisten odotuksista, tällaista rohkeutta ja heittäytymistä epävarmuuteen kaivataan vielä tänä päivänä. Jopa papit etsivät puolisoa tv:n deittiohjelmassa Tavoitteena usko, toivo ja rakkaus ja useimmin turhaan.

En ole terapeutti enkä konsultti, mutta parisuhde vaatii minusta joustoa, sitäkään ei aina kaikilta löydy, on vain minä ja minäminä. Valancylla ei ole sitä ongelmaa, hän on kuopannut omat haaveensa kauan sitten, ja elää varjoissa. Unelmat voivat näyttää minne mennään. Arvoiltaan Valancy ja Barney ovat hyvinkin samanlaisia, oletettavasti heidän avioliittonsa voi kestää. Suku voi olla pahin, jos ovat rasittavia, juoruilevia painostajia.

L.M Montgomery käsittelee usein ennalta määräämistä. Puhun itse predestinaatiosta, tässä Abel Gay  puhuu ennalta määräämisestä, jonka Valancy torjuu. Valancy on epäilemättä metodisti, ja Abel on ehkä kalvinisti. Olen itse Valancyn linjoilla, jos kaikki on ennalta määrättyä, mitä kannattaa yrittää tai pyristellä.

L.M Montgomeryn Sininen linna on monipolvisen juonen ja terävien teemojen ansiosta mukava lukukokemus vieläkin, tässä on aidon romanttisen rakkauden resepti, sattuma, otollinen hetki, haaveita ja väärinkäsitysten kautta toiseen luottaen ja rakastaen avioauvoon.
*****
Katja Kirjojen kamarista on blogannut tästä upeasti NÄIN. Oksan hyllyltä tämä putosi liiallisen tunteellisuuden vuoksi vain kahden tähden kanssa NÄIN

L.M Montgomeryn
Annan nuoruusvuosista olen blogannut NÄIN.
Alkuperäisestä Anna-sarjasta NÄIN
Anna-sarjan myöhemmin kirjoitetuista osista NÄIN.
Runotyttö -trilogiasta NÄIN.
Hedelmätarhan Kilmenystä NÄIN.
Vanhan kartanon Patista NÄIN.
Saran kultaisesta tiestä näin.
****
Lucy Maud Montgomery (1874 - 1942) oli kanadalainen kirjailija, tunnetuin Anna- ja runotyttösarjastaan.

Montgomeryn lapsuus, avioliitto ja muu elämä eivät välttämättä olleet pelkkää myötämäkeä. Montgomeryn äiti kuoli, kun Lucy oli kaksivuotias ja Lucy varttui paljon isovanhempien kanssa. Aviomies Ewan McDonald kärsi masennuksesta, kuten ilmeisesti lopulta myös Lucy, jopa Lucyn kuolinsyystä on annettu viime vuosina uusia lausuntoja. Anna-kirjoissa monien lasten vanhemmat tai vanhempi tekevät itsemurhan. Sateenkaarinotkon orpo Mary Vancen vanhemmista molemmat. Annan jäähyväisten jälkisanoissa tämä teoria kirjailijan itsemurhasta vahvistetaan. Päättökirjan materiaali oli toimitettu kustantajalle kuolinpäivänä.

Lucylla oli itse kolme poikalasta, joista tosin keskimmäinen syntyi ja kuoli vuonna 1914. Lucy oli ollut kihloissa muutaman miehen kanssa. Ensimmäisen Anna-kirjansa hän julkaisi 34-vuotiaana vuonna 1908, ensimmäisen lapsen hän sai "vasta" 1912, eli oli minusta varsin vanha silloiseksi ensisynnyttäjäksi. Nykyisin on yli 40-vuotiaita ensisynnyttäjiä.

Lucy Maud oli  hieno kirjailija ja vielä hienompi tyttökirjailija, jonka kirjojen parissa niin moni tyttö ja tuleva äiti on varttunut lukien hänen kirjojaan. Äidit kasvattavat lapsiaan alitajunnassaan myös lukemiensa tyttökirjojen minusta kannatettavat  arvot.

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Peter Høeg: Lumen taju



Peter Høeg: Lumen taju, alkuteos Frøken Smillas fornemmelse for sne 1992, suomentanut Pirkko Talvio-Jaatinen, Tammi Keltainen kirjasto, sivumäärä 540.

"Pakkasta on harvinaiset 18 astetta ja sataa lunta ja sillä kielellä joka ei ole enää ole minun kieleni on tämä lumi qanikia isoja lähes painottomia kiteitä, jotka tulevat tupruamalla ja peittävät maan kerroksella valkoista vitiä.  ... "pohtii 37-vuotias Smilla Qaavigaaq Jespersen, joka asuu Tanskassa mutta syntynyt Grönlannissa, äiti on inuitti ja isä tanskalainen anestesialääkäri.

Smilla on kirjan alussa kuusivuotiaan Esajasin hautajaisissa, Esajas on pudonnut kerrostalon katolta ja kuollut. Esajasin äiti Juliane on alkoholisti, Esajaksen isä on kuollut mystisellä löytöretkellä Grönlannissa. Smilla on tuntenut Esajaksen puolentoista vuoden ajan. Vaikka katolla on vain yhdet jäljet Smilla alkaa tutkia Esajasin kuolemaa. Lumesta hän nimittäin tietää kaiken ja katolla oleva lumi  on quanikia, hienon hienoa puuterilunta. (s.108).

Kirja on monikerroksinen, limittäin etenevät aikatasot paljastavat Smillan elämänvaiheet, tanskalaisen yhteiskunnan hierarkian,  kolonialismin vaikutukset Grönlannissa, ja Esajaksen murhaajakin selviää sekä murhan motiivi.

Dekkarista kirjoittaessa ei voi liiaksi paljastaa juonta, mutta tarina on jaettu kolmeen osaan, ensimmäinen tapahtuu Kööpenhaminassa, toinen osa laivalla, ja kolmas osa Grönlannin jäällä. Esajakseen liittyy salaisuus, jonka vuoksi myöskin Smilla joutuu pakenemaan Tanskasta.

Kirjan parasta antia on Smillan sisäinen keskustelu. Smilla on eskimonaisen ja tanskalaisen lääkärin tytär. Vanhempien suhde on ollut raju, Smillan äiti on kadonnut (hukkunut) mursun hajotettua kajakin. Isä on vienyt luonnonlapsen kuusivuotiaan Smillan Tanskaan, josta Smilla on yrittänyt ja karannutkin monesti Grönlantiin. 12-vuotiaan Smillan tajuttua isä rakkauden kuolleeseen vaimoonsa, hän on "antautunut" ja yrittänyt sopeutua tanskalaiseen yhteiskuntaan. Smilla on nähnyt Esajaksessa itsensä ja tajunnut yksistä jäljistä huolimatta, että kuolema oli ulkopuolisen aiheuttama." Sillä katolla jolta hän putosi oli lunta. Minä näin jäljet. Minulla on lumen tajua."

Kirjailija Peter Høeg on lopulta kuitenkin tanskalainen mies, eikä eskimonainen, se minusta heijastuu välillä hienon tekstin läpi. Lumen taju on kuitenkin laatuteos, joka kannattaa lukea.

Smilla on syntynyt ja asunut Läntisessä Grönlannissa ja sen pohjoisosassa eli Qaanaaqissa, lähellä on Thulen tukikohtaa. Grönlannissa on ollut eurooppalaisten tultua pahoja alkoholiongelmia, jotka ovat hieman lieventyneet, mutta samalla on eräät muut päihteet erittäin yleisiä. Itsemurhat ovat myös yleisempiä kuin muualla.  Ilmastonmuutoksen vuoksi 2010-luvulla ovat Grönlannin jäätiköt sulaneet nopeasti ja nyt jo rekikoiratkin ovat pian kadonnutta kansanperinnettä. 
****
Peter Høeg (s.1957) on kuuluisa tanskalainen kirjailija.

perjantai 18. elokuuta 2017

Kjell Westö: Rikinkeltainen taivas



Kjell Westö: Rikinkeltainen taivas, ruotsinkielinen teos Den Svavelgula Himlen, suomentanut Laura Beck, sivumäärä 461.

Kjell Westön (s. 1961 Helsingissä) uusin romaani Rikinkeltainen taivas jatkaa  Westön ominta tyyliä. Pitkä ajanjänne (1969-2016) kuluu ja päähenkilöt pyristelevät ajan virrassa nauttien ja kärsien. Romaani alkaa, kun vuonna 9.11.2016  romaanin nykyhetkessä' "Alex Rabellia puukotettiin keskellä katua". Kertojan talon ympärillä on pörränyt stalkkeri. Alex selviää puukotuksesta, ja lopulta selviää myös puukottaja, jolla on muitakin sairaita suunnitelmia kanssaihmisten päänmenoksi.

Rikinkeltaisen taivaan suomenruotsalainen minäkertoja jää nimettömäksi, muttei toimettomaksi. Hän kirjoittaa tätä tarinaa nykyhetkessä ja on yrittänyt kirjoittaa tarinaa 30 vuotta, mutta julkaissut muita romaaneja. Tarina alkaa kronologisesti 1969 kesäpaikassa, kun kertoja lapsena tapaa samanikäisen Alexin, joka on rikkaasta perheestä. Kansikuva on kertojan kesäisistä pyörämatkoista Ramsvikiin, jossa asuu Alex Rabellin perhe eli käytännössä äiti Clara, ja pikkusisko Stella, sekä au-pair. Alex kertoo, että hänen isänsä Jakob on hoitamassa yrityksiään, ja asuu New Yorkissa, josta Alex on saanut kortinkin. Alexin perhe on rikas, talvisin he asuvat Ehrensvärdinkadulla. Kertojan isä on köyhempi ja on töissä kodinkoneliikkeessä, ensin apulaismyymäläpäällikkönä, sitten vain myyjänä, äiti on sihteeri, vanhempien välillä yhteistä ei juuri ole, ja kertoja kiinnittyy vahvasti Rabellien perhe-elämään sekä maalla että kaupungissa, jossa pojat ovat samalla luokalla.

Alex ei ole erityisen helppo lapsi, kaveri, koulukaveri, sisarus eikä ihminen, se kirjassa kyllä ilmenee. Itse asiassa kirjan henkilöhahmot eivät tee minusta oikeutta suomenruotsalaisille, tai niin itse arvelen. Toisaalta hän ei nosta ihmisiä jalustalle, vaan kirjaa myös raadollisetkin piirteet. Piirit ovat aika pienet 'ankkalammikossa'.

Kirjan henkilökatras pysyy kutakuinkin samana. Alex Rabell ja hänen sisarensa Stella, johon kertoja rakastuu, ja jonka kanssa hän piehtaroi sängyssä, aina välillä eroten. Stella muuttaa aikuisena Länsi-Saksaan, josta palaa myöhemmin tyttärensä Sandrinen kanssa, jonka vaiheita päivitellään kirjan loppupuolella. Alexin isän Jakobin kohtaloon saadaan selvyyttä, Alexin äiti on Clara, ja Alexin isänisä vuorineuvos Per-Olof Rabell Poa on suvun patriarkka, ja vetelee suvun naruja, hän omistaa talot ja tilat, POasta leivotaan tarinan yksi ilkimyksistä. Poa testamenttaa pääosan omaisuudestaan aikanaan Alexille, joka jatkaa suvun patriarkaalista perinnettä. Alex on perinteen mukaan avioitunut Karinan kanssa, ja perheeseen on syntynyt tytär Thea.

Alexin koulukavereita ovat kiltti Krister Tuominen eli Kride, joka joutuu pahasti koulukiusatuksi ja hänestä tulee myöhemmin pappi. Alex käskyttää ilkeää ja romuluista Jan-Roger Johanssonia omissa pyrkimyksissään. Klasu Hjelt työskentelee myöhemmin Alexin yrityksessä varatoimitusjohtajana.

Kirja on vast'ikään julkaistu sekä ruotsiksi että suomeksi, joten en halua avata juonta, mutta elämä menee eteenpäin. Alexin liike-elämässä. Stellan ja kertojan osalta paljon lakanoiden välissä. Stella opiskelee näyttelijäksi, ja hänen sänkyseuralaistaan osa on suomenkielisiä näyttelijöitä. Kertojalla on kaksi vakituisempaa kumppania Stella ja Linda Vogt, sekä lähes nimettömiä muita vosuja. Linda Vogt menee naimisiin Klasu Hjeltin kanssa ja saa lapsen Tommin.

Yksityiskohtia kirjasta olen kerännyt TÄNNE, juonta ei paljasteta.

Minulle romaanista tulee mieleen lähinnä muuta kaksi teosta,:
Juha Itkosen kirjaa Hetken hohtava valo erilaisista lähtökohdista ja lopputuloksesta huolimatta muistutti kerronnaltaan tätä teosta. Kertoja kertoi pitkän ja monipolvisen tarinan, ja lopussa selvisi miksi.

Evelyn Waughin Menneessä maailmassa päähenkilö Charles Ryder tutustuu ensin upporikkaan Flyten perheen poikaan Sebastianiin ja sitten hänen sisareensa Juliaan. Flyteillä on hulppea Brideshiden linna, joka on poikien kesäinen paratiisi. Perheen isä on evakossa Italiassa. Charles kiintyy ensin Sebastianiin ja sitten Juliaan. Teos on uskonnollinen, mitä Westön teos ei ole, mutta Flyten linna on tärkeä, kuten Westöllä Ramsvik.

Toivon, että löydätte yhtäläisyydet Westön aiemmin julkaistuihin teoksiin, kun luette tätä hyvinkin elämänmakuista kirjaa. Kirja on jopa minun makuuni liian elämänmakuinen, sillä hahmot palaavat uudestaan samoihin suhteisiin, joista hyvin moni on hyvinkin fyysinen ja intiimi. "Stella ja minä rakastelimme joka kerta tavatassamme joskus me makasimme kolme tai neljä tai viisikin kertaa samana päivänä". Tämä paneskelu tapahtuu nuorena, mutta monien vuosienkin kuluttua aina eron jälkeen samat petipuuhat suoritetaan aina uudestaan. Kertaus on opintojen äiti ja toisto on varmasti hauskaa, mutta muiden kanssa makaaminen on riitojen isä. Stellalla on suhde nuorena myös Sebastian Askelöfin kanssa, ja suhtautuu häneen hyvinkin myönteisesti. Stella on minusta samantyyppinen ihmisten kanssa pelaaja kuin veljensä Alex. Sisarusten välit eivät ole hyvät. Stella tuntee jo nuorena sympatioita länsisaksalaisiin terroristeihin, kertoja pitää Stellaa valeradikaalina, sillä perheellä on omaisuutta ja vaikutusvaltaa. Minusta piilossa oleva perusristiriita Rabellien ja kertojan välillä on raha, tai Rabellien ylimielinen asenne. Ristiriitoja aiheuttaa myös Stellan isoisä, joka rahalla hallitsee koko perhettä. Majoittamalla kertojaa, ja antamalla tälle kesätöitä, hän myös nöyryyttää ja komentaa tätä. Veri on vettä sakeampaa, eli suku pitää aina yhtä, Stella  ei radikaalista asenteestaan huolimatta uskalla asettua vastahankaan edes isoisäänsä vastaan. Kummastuttaa siksikin markkinataloutta vastaan taistelevien terroristien sokea ihannointi. Kirjan loppuun on liimattu minusta nykyisiä ongelmia Välimereltä, ja sen jälkeinen loppu on lässähdys.

Kirjassa tähyillään myös paljon taivaalle, ja onhan se taivas sitten välillä rikinkeltainenkin Alexin huoneen ikkunasta maalla, aina sinne ei viitsi tähystellä, joskus kuitenkin, "aurinko oli laskenut ja taivas oli saanut sen rikinkeltaisen sävyn". s.128. Nämä taivaan värit linkitetään  paljolti myös Stellan ja kertojan välisiin karkeloihin, ja myös Alexin ja kertojan kummiin yht'aikaisiin kädellisiin harrastuksiin.

Kjell Westön Rikinkeltainen taivas on uusi lenkki hänen romaaniketjussaan, tästä tullaan pitämään, mutta minusta loppu pilasi tarinan kuten Langissakin, lisäksi tässä on minun makuuni liikaa näitä fyysisiä suhteita setvitty, kuten romaanissa Älä käy yöhön yksin. Toisaalta kertoja toteaa jo sivulla 98: "Jo ensimmäisellä kerralla Stellan kanssa maatessani ymmärsin, että tätä ilman en voi olla, tämän tulen aina asettamaan sovinnaisuuden, uran ja kaiken moraalin edelle". s.98.

Jokainen päättää ja saa päättää omasta elämästään ja valinnoistaan.
*****
Kjell Westöltä olen blogannut suomeksi romaanit:
Missä kuljimme kerran
Älä käy yöhön yksin
sekä
Hägring 38:n täällä
Kjell Westön lehtikirjoituksia on julkaistu teoksessa Halkeamia.
*****
Rikinkeltainen taivas on luultavasti suomennettu hyvin, joskin ihmettelin paikkojen suomennosta, katujen nimet on käännetty, mutta useiden paikkojen ei, ja paikkojen taivuttaminen oikeaan sijamuotoon tekee niistä hyvin kankeita.

Kirja sisältää yksityiskohtia, huomasin ainakin yhden pikku virheen, tai asian, josta en ole aivan samaa mieltä: minusta syksyllä 1969 ei menty viimeistä kertaa kouluun syyskuun ensimmäinen päivä, vaan vielä 1970. Kun lauantain koulupäivistä luovuttiin koulun alku siirtyi elokuun puoliväliin, tämä tapahtui wikipedian mukaan 1971.

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Jules Verne: Matka maan keskipisteeseen



Jules Verne: Matkustus maan keskipisteeseen, Voyage au centre de la Terre 1864, suomentanut Arvo Airio Kustannusosakeyhtiö Kirjalle, Helsinki, 1917. Kuva myöhemmästä WSOY:n Scifi-sarjan painoksesta, jota myös luin, suomentaja Pentti Kähkönen, sivumäärä 290, WSOY 1975.

Jules Vernen Matka maan keskipisteeseen on Vernen alkupään teoksia, kolmas julkaistu romaani. Siinä matkustetaan Islannista maan keskipisteeseen ja takaisin. Nykyisin tiedetään, että maapallolla on kiinteä kuorikerros, sitten on  vaippa. Vaipan uloin osa on kivikehä eli litosfääri, sitten on astenosfääri ja sitten mesosfääri. Litosfäärissä on laattoja, jotka liikkuvat toistensa suhteen. Maapallon ydin koostuu kiinteästa ulkoytimestä ja sulasta sisäytimestä. (Lähde osittain geologiasivut, vastaan itse väärin ymmärryksistä ja puutteista).

Nykyfaktat eivät  lainkaan vähennä kirjan kiinnostavuutta, tämä on The 501 Must-Read Books -listalla. Tapahtumat alkavat 24.5.1863, kun hampurilainen minearologian professori Otto Lidenbrock on hyvin kiihtynyt. Professori on tyypillinen akateemikko, pitää luentoja itselleen, ja saa raivonpuuskia. 

Kirjan kertojana on professorin orpo ja reipas veljenpoika Axel, ja seikkailu alkaa, kun professori löytää Snorre Sturlasonin riimukirjaimisen käsikirjoituksen, jossa kerrotaan alkemisti islantilaisen Arne Saknussemmin matkasta maan keskipisteeseen, joka on alkanut Snæfellsjökullin rinteeltä. Käsikirjoituksessa on ohjeet valita oikea "kraatteri", ja paikalla pitää olla oikeana päivänä. Axel jättää hyvästit vaaleaveriselle salarakkalleen (ovat salakihloissa) Graübenille, joka on myös professorisedän holhouksessa. Axel on keksinyt tavan tulkita käsikirjoitusta, joka on kirjoitettu 1500-luvulla latinaksi. Lidenbrock ja Axel purjehtivat Islantiin, missä ihmetellään ruokalajia nimeltä skyr. Tuolloin se oli jonkinlaista juustomaitoa, johon oli sekoitettu kuivattua leipää ja katajanmarjamehua. Islannissa tavataan tanskalainen pappi, joka kuvauksen mukaan oli "maallistunut".

Matka maan alle alkaa maanantaina heinäkuun 1 päivänä vuonna 1863. Matka on yksityiskohtaisesti kuvattu. Professori käyttää maan alla kompassia ja keskipistettä kohti mennään, mutta veden puute uhkaa lopettaa alaspäin menon. Opas islantilainen linnustaja Hans löytää maanalaisen virran, vettä, joskin kuumaa löytyy ja sitä jäähdytetään ja käytetään juomavetenä. Arne Saknussemmin nimi löydetään muutamaan otteeseen. "Alhaalta" löytyy kokonainen meri, jossa on peräti muinaisia hirviöitä:"teräväleukainen, suippopäinen, ja hampaat kuin krokodiililla, eli kalalisko, Ichtyosaurus, vaarallisin Jura-merien matelijoista. Kalalisko ottaa yhteen joutsenliskon eli Plesiosauruksen kanssa
"Voinpa erottaa Ichtyosauruksen verisen silmän, joka on ihmisen pään kokoinen". "Täydellä syyllä saattaa sitä sanoa sisiliskojen valaaksi, sillä sillä on valaan suuruus ja nopeus. Se on vähintään kymmenen metriä pitkä. Plesiosauruksella, joka on pyöreäruumiinen lyhytpyrstöinen käärme, on
airontapaiset jalat; vatsan peitteenä on kilpikonnan kuoren tapainen suojus ja kaula, joka on notkea, kuin häntä, kohoaa kolmekymmentä jalkaa vedenpinnan yli.
 Nämä pedot hyökkäävät toisiansa vastaan äärettömällä vimmalla, viskaavat ylös kokonaisia vesivuoria, joiden synnyttämät hyökyaallot saapuvat lautalle asti, ja parikymmentä kertaa olemme
kaatumaisillamme. Erittäin kimeitä ääniä kuuluu; pedot kietoutuvat toistensa ympärille, enkä voi enää erottaa niitä toisistansa....." (Airion suomennoksesta).

Kolmikko seikkailee Lidenbrockin merellä, josta on tarkka lokikirja:
"Herään pitkällisestä tajuttomuudesta. Ukkosmyrsky jatkuu. Salamat sähisevät kuin ilmaan heitetty käärmeparvi. Olemmeko yhä merellä? Kyllä ajelehtien tavatonta vauhtia. Olemme kulkeneet Englannin, Kanaalin ja Ranskan ja kenties koko Euroopan alitse!" s.222 (Kähkösen suomennos).

Seikkailut jatkuvat "maalla" vielä tovin, ja kvartiäärikauden ihmisen ruumis löydetään, ja lopulta retkikunnan jäsenet pullahtavat ulos maan pinnalle Strombolin saaren kraatterin kautta elokuun lopussa, Stromboli on Tyrrhenanmerellä, eli Stromboli on yksi Liparisaarista Välimeressä  lähellä Sisiliaa.

Matka maan keskipisteeseen päättyy kuten Vernen tarinat yleensäkin onnellisiin jälkitunnelmiin. professori paistattelee kuuluisuudessa, ja Axel avioituu rakkaansa kanssa.
*****
Jules Verne (1828 - 1905) oli seikkailukirjoistaan kuuluisa. Verne julkaisi peräti 63 romaania, ja häntä pidetään osaltaan science fictionin edelläkävijänä.

Jules Vernen Kapteeni Hatteras -trilogiasta olen blogannut TÄÄLLÄ.
Jules Vernen Kapteeni Grantin löytymisestä olen blogannut TÄÄLLÄ.
Jules Vernen kirjasta Maailman ympäri 80:ssä päivässä on blogattu TÄÄLLÄ.
Jules Vernen kirjasta Sukelluslaivalla maapallon ympäri TÄÄLLÄ

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Antoine de Saint-Exupery: Postilento etelään



Antoine de Saint-Exupery: Postilento etelään, alkuteos Courrier Sud 1929, suomentanut Pertti Jokinen, Koala-Kustannus 2017, sivumäärä 142,

Postilento etelään on Antoine de Saint-Exuperyn ennen suomentamaton teos. Saint-Exupery on tunnettu etenkin teoksestaan Pikku prinssi.

Postilento etelään kertoo postilentäjästä Jacques Berniksestä. Jacques Bernis lennättää postisäkkejä ja matkustajia avohyttisellä potkurikoneella. Lentoihin liittyvät aina vaara ja kiire.

Teokseen on kytketty Berniksen ja Genevieven rakkaustarina. Genevieve eroaa miehestään, kun heidän yhteinen lapsensa menehtyy.

Teoksessa on ulkopuolinen kertoja ja dramaattinen tarina. Kertomus sisältää surullisia asioita, mutta lopulta sen lukeminen enemmän tylsistytti minua kuin kosketti. (Olenko kyyninen paskiainen? Olen!)

Jo teoksen alku sivulla 7 on minusta kankea:
"Sähkösanoma klo 6.10. Toulousesta välilaskupaikalle: postilento Ranskasta Etelä-Amerikkaan lähti Toulousesta klo 5.45. Stop.
***
Kirkas taivas kiillotti tähdet ja ripusti ne esille. Sitten tuli yö. Kuun valaisemana Sahara aukeni dyyni dyyniltä.".

Kun Genevieve on lähtenyt aviomiehensä Herlinin luota Berniksen vaatimattomampaan asuntoon kerrotaan:
"Genevestä tuntuu oudolta kuljettaa sormeaan verhojen poimuilla ja nojatuolin kankaalla. Hän tekee sen kevyesti, mutta samalla tunnistaen niiden merkitsevän hänen liikkuma-alueensa rajaa". s. 62

Bernis ja Genevieve karkeloivat heiveröisen suhteensa umpisolmuun, ja lopulta Bernis lähtee lennolle Afrikkaan.

Paras kohta teoksessa on sivulla 142:

"Dakar Toulouselle: Posti on saapunut Dakariin. Stop".

Tämän jälkeen on vain tyhjää.

Oksan Hyllyltä tämä on arvioitu NÄIN ja Mummon matkassa tämä on blogattu NÄIN

Pikku prinssistä olen blogannut TÄÄLLÄ.

****
Antoine de Saint-Exupery (1900 - 1944).

Kirjailijan kohtalo oli traaginen. Antoine de Saint-Exupery (1900 - 1944) nimittäin oli myös lentäjä. Hän katosi 1944 lentomatkalla. Wikipediassa pohditaan kuolinsyytä, jonka voisi kuvitella olevan alasampuminen, olihan sota käynnissä, mutta tekstin mukaan kirjailija oli ollut myös masentunut eli itsemurha lienee todennäköisempi.

Kjell Westö: Den Svavelgula Himlen


Kjell Westö: Den Svavelgula Himlen, Schildts & Söderströms, 2017, 475 sidor.

Kjell Westös (f. 1961 i Helsingfors) roman Den Svavelgula Himlen fortsätter Westös stil. Jag anser att han skriver "samma roman" igen och igen. Dragarna över Helsingfors berättar om tragedi i en rik familj. Man startar Lang från (i) slutet och sen fortsätter från början.

Gå inte ensam ut i natten berättar om vänskap, musik, kärlek och mycket annat som den här romanen.

I Den Svavelgula Himlen är  färglös jagberättaren  en kompis till rik Alex Rabell, som ljuger om hans pappa Jakob. Familjen Rabell vill dölja pappan. Alex spelar spelet med sin kompisar. Alex är en svår person (någons son, bror, kompis,arbetsgivare ...)

Den luktfria och smaklösa jagberättaren och Alex blev bekanta unga kanske 8-9 -åriga.  Berättaren cyklar till Ramsvik för att leka med Alex och senare for att övernatta. När pojkar växer upp, Westö skriver mycket om det vem knullar vem, och hur många gånger. Berättaren knullar gärna med Alex syster Stella, men Stella har 'äskat' också med Alex våldsam vän Jajo och senare med andra. Stella flyttar till Tyskland. Senare har  Stella också en dotter Sandrine, som har sin pojkvän. Berättaren 'älskar' också Linda Vogt som är hustrun till Klasu Hjelt och de har en snäll son Tom-Michael, Alex och Karina har en dotter Thea.

Tiden går vidare och Stella och berättaren har sina fysiska on-off -relationer, och många andra och till och med i bordell i Portugal. Alex har sina affärer, och berättaren skrev också romaner. Jag tycker, att den romanen är långsam och tråkig. Människor dör, och i slutet klaras, vem är den elaka personen, som slog med en kniv Alex och varför.

Romans namn?
Man tittar på himlen många gånger i roman, men det är den första gången i Alex rum med Alex:
"Alex rum låg längst ut, på västra gaveln, jag skulle med tiden se många fantastiska solnedgångar där. Men den första kvällen såg jag aldrig solen gå ner, och jag såg  inte himlen bli svavelgul medan mörkret föll, för det hade börjat duggregna och dessutom var det sent på året. Den svavelgula, långsamt mörknande himlen hör försommaren ... " s.35
Den andra gång i Alex rum men med Stella:
" ...och himlen fick den svavelgula färgen ... Det var konstigt att ligga på rygg där i Alex rum med Stella ridande på mig ...."  s. 133.
Pojkarna har  en ovanlig hobby:  "jag mindes sommaren då Alex och jag legat i våra sängar och onanerat ... tittat på gula himlen..." s. 133.

Westös romaners vänner ska tycka om Den Svavelgula Himlen mycket. Jag har tyckt mest om hans roman Där vi en gång gått. Jag tycker att den är lätt att läsa men det är för lång.

Westö älskar detaljer:
Sidan 29 börjar: "1969 VAR DET sista året då skolorna började först i september....."
Ursäkta mig och min dåliga svenska, men jag tycker, att det hände ett år senare, skolan började ännu september 1970, men i August 1971, därför att lördagar var inte ännu skoldagar.

*****

Jag har bloggat av Kjell Westös Hägring 38 på finska HÄR.
Det är på finska Rikinkeltainen taivas  HÄR.