maanantai 28. joulukuuta 2015

Astrid Lindgren: Ryöstetty Rasmus ja Kalle mestarietsivä


Astrid Lindgren: Ryöstetty Rasmus ja mestarietsivä, alkuteos Kalle Blomkvist och Rasmus 1953, suomentanut Laila Järvinen NTK 41 WSOY 1960 (2 p.), sivumäärä 160.

Astrid Lindgrenin Ryöstetty Rasmus ja Kalle mestarietsivä -kirja alkaa "leppoisasti" lasten leikillä, missä kamppailevat valkoiset ja punaisten ruusut. Valkoisia ruusuja ovat kauppiaan poika Kalle Blomkvist, leipurin tytär Eva-Lotta Lisander sekä suutarinpoika Anders Bengtsson. Lapsilla kyse on ilmeisesti valtakivestä ja ajanvietteestä. Oikeassa Ruusujen sodassa kyse oli valtaistuimesta ja Yorkit ja Lancasterit kävivät tätä sotaa, ja se päättyi Richard III:n kuolemaan.

Konstaapeli Björk lukee sanomalehdestä ruotsalaisen tiedemiehen kehittämästä läpäisemättömästä kevytmetallista, jolla on käyttöä sotateollisuudessa. (Alfred Nobel kehitti muistaakseni dynamiitin ja Ruotsissa on ollut perinteisesti aseteollisuutta).

Eva-Lotta on kiinnostunut uudesta pikkupojasta, ja niin lukija tutustuu Rasmukseen, joka on 5-vuotias pikkupoika ("täytän seuraavaksi kuusi", on lasten yleinen tapa ilmoittaa ikänsä =). Rasmuksen isä on professori, joka tekee peltiä. Lapsilla on stereotyyppinen kuva professoreista, vanha mies, jolla on parta. Rasmuksen isä on sen sijaan 35-vuotias mies, ilman partaa, ja hänellä on moottoripyörä. Isä ja poika asuvat Eklundin huvilassa, äiti on sairaalassa.

Valkoisten ruusujen Anders ja punaisten Sixten taistelevat yöllä puumiekoilla, Anders meinaa pudota syvyyteen, mutta saadaan vedettyä varmasta kuolemasta. Lapset palaavat kotiin, kun Rasmusta ja hänen isäänsä kaapataan. Eva-Lotta menee mukaan ryöstäjien autoon ja jättää merkkejä, joita pojat seuraavat. Kaappauksen organisaattori on insinööri Peters, joka haluaa kaavan, apulaisina ovat Blom ja Nikke, joka hoitaa lapsia. Rasmus lapsellisuuksissaan paljastaa kaavan paikan, mutta Kalle ja Anders ehtivät ennen Eklundin huvilaan. He pakenevat rosvoja Björkin luo, ja ottavat ruokatavaroita kaupasta ja lähtevät uudestaan rosvojen perään.

Itse tarinassa jylläävät synkät uhkakuvat, ulkomaille viemisestä, lasten vahingoittamisesta ja ehkä vielä pahemmastakin. Lillköpingissä on siis tosi kyseessä, ja lopulta kaikki lapset ovat Kalvön saarella rosvojen armoilla, mutta Kalle onnistuu lähettämään hätäsanoman, mutta ehtiikö se riittävän ajoissa? Lentokone on tullut hakemaan tiedemiestä ja tämän poikaa...

Varsin jännittävästä seikkailusta on kyse ja panokset ovat suuret ja helposti räjähtävät. Kalle Blomkvist on kyllä älykäs lannistumaton mestarietsivä, joka valvoo yhteiskunnan turvallisuutta, mutta myös Anders ja varsinkin Eva-Lotta ovat avainasemassa, kun tilanne saadaan hallintaan. Rasmuksen ja Eva-Lotan ansiota on ilmeisesti se, että yksi konnista kääntyy pomoaan vastaan, ja pelastaa Rasmuksen. Lopussa Rasmus lunastaa paikkaansa valkoisissa ja valtakivi on heillä.

Lasten leikit ovat varsin hurjia, ja öisin huinitaan taisteluissa ja nuuskimassa. Tämä menee minusta kyllä hieman yli, kannatan sitä, että vanhemmat tietävät, missä teinit ovat. Kaikkien valkoisten ruusujen vanhemmat näyttivät olevan pienyrittäjiä. Lapset vaikuttavat reippailta, eivätkä rutise tekemisen puutteesta niin kuin nykypiltit (lue: heidän vanhempansa tai yleensä joku kasvatustaho, joka luulee tietävänsä asiasta kaiken), jos sähköt tai nettiyhteys katkeaa tai jos "joku" (yleensä yhteiskunnan maksettu palvelu esim. koulu, päiväkoti, työkkäri, nuokkari   ..) ei anna ohjattuja virikkeitä. Tämä on oikeasti ongelma. Maailma on tekemistä täynnä, pitää vain tehdä, ja keksiä tekemistä. Lapset ovat itse ennen keksineet leikkinsä, ei tarvittu urheiluseuraa, tai ohjattua harrastusta. Vain aktiivisuudella selviämme siitä julkisen sektorin alasajosta, mikä näyttää nyt olevan edessä. Valitetaan yksityisten ja vapaaehtoisten jääkiekon ja muiden harrastemahdollisuuden kalleudesta, syntyykö onnellisuus siitä, että lapsi pelaa nuorena jääkiekkoa vanhempien pakottamana ja viemänä "keinotekoisesti jäähdytetyssä" jäähallissa ympäri vuoden, tai pelaa golfia keinokastelluilla, koneella leikatulla ja rikkaruohomyrkytetyillä viheriöillä. Kenenkään ei ole pakko harrastaa jääkiekkoa tai golfia, eikä maksaa lisenssi- tai kenttämaksuja. Jalkapallokentällä pelaaminen kaveriporukassa ei maksa kuin jalkapallon hinnan tai maastojuoksu vain lenkkareiden hinnan. Nykyaikuisiakin houkutellaan maksullisille lenkeille juoksukouluihin, tähänkö ollaan tultu?

Niille, joille on lahjoja ja halua, pitää kehittää stipendijärjestelmiä, josta palkitaan hyviä, innokkaita ja vähävaraisia. Niin menestyskin jatkuu. Kaikkien ei ole myöskään pakko harrastaa monia lajeja. Onnellisuuden mittareita voi olla muitakin, Mitä vikaa on siinä, että keksii itse tekemisensä ja tekee (laillisuuden sisällä tietysti).

Kalle Blomkvist on yksi monista Astrid Lindgrenin hahmoista.

Kirjavuoressa on blogattu koko sarjasta näin hienosti.

Stieg Larssonin Millennium -sarjassa viitataan Kalle Blomkvistiin.

Viroksi Minu lukemisblogissa on blogattu tästä samasta teoksesta näin.

Tämä on muuten vastaus hdcanisin NTK-sarjahaasteeseen

NTK-haaste on tärkeä, monen nuoren luku-ura alkaa jännittävistä tai muuten hyvistä nuorten kirjoista, siksi bloggasin juuri NTK-kirjasta oman seitsemännensadannen bloggaukseni.

lauantai 26. joulukuuta 2015

Karin Ingrid Louise Ehrnrooth: Hamburg Blues


Karin Ingrid Louise Ehrnrooth: Hamburg Blues, Gummerus 2015, sivumäärä 530.

Olen lukenut aiemmat Karin Ehrnroothin teoksen Isäni oli nuori sotilas sekä romaanin Vinoon varttunut tyttö, jotka toivat esiin jalkaväenkenraalin ja tanskalaisen kreivittären esikoisen kivuliaan kasvuprosessin. Romaanien päähenkilöä ei ymmärretty. Luin uusimman hienommalla kirjailijanimellä Karin Ingrid Louise Ehrnroothin romaanin Hamburg Bluesin ensin ruotsiksi ja sitten suomeksi. Tässä romaanissa päähenkilön isä on upseeri ja äiti Tanskasta, perheestä löytyvät pikkuveli ja pikkusisko, tutun oloista tekstiä, mutta teos on romaani, fiktio, sillä teoksessa Isäni oli nuori sotilas on varsin erilainen ja henkilökohtainen kuvaus muutosta Hampuriin ja mitä Hampuri-aikana ainakin tapahtui (teoksen luku 10 kokonaisuudessaan valokuvineen, kirjeineen) ja miten se kaikkeen vaikutti. "Vinoon varttuneen tytön" Hampuriin lähtö on identtinen ulkoisesti, mutta onnettomampi. Kirjailija itsekin selittää loppusanoissa tämän fiktioksi,

Hamburg Blues on varsin onnellinen, täynnä hajanaisia tapahtumia ja englanninkielisiä kappaleiden sanoja, ruotsia pääosin, seassa saksaa, ja huonoa suomea. (suomenkielisessä kirjassa ei ole juurikaan ruotsia). Minulle ei välittynyt tästä mitään suurta tunnetta. Romaanin minän tavoite on olematta "beige", romaanin alku oli minusta varsin mukava ja pientarinoiden ystäville tämä on varmasti ihastuttava kirja.

Hamburg Blues -kirja alkaa kun fiktiivinen kertoja lähtee Turusta tavaroidensa kanssa Ruotsin ja Tanskan kautta Hampuriin.Tässä on tarkoitus opiskella Hampurissa kirjallisuutta ja asua sukulaisten luona. Romaanin päähenkilön lapsellisuutta osoittaa minusta luulo, että opiskelupaikka vieraasta maasta heltiäisi puutteellisella hakemuksella ja elämä olisi jotenkin helpompaa Hampurissa. Nimetön minä-kertoja mainitsee ylpeänä opiskeluistaan Åbo Akademissa, vaikka se on ruotsinkielisille lukiolaisille ollut luultavasti tuolloin (ja nyt?) ainakin hyvällä ylioppilastodistuksella ehkä vain hakemusasia ja opiskelut Turussa on ollut lyhyt ohimenevä ilmiö. Päähenkilö itse pohtii lähtemisensä syitä ja päätyy rettelöihin kotona, kyse ei ole niinkään saksalaisten vieraanvaraisuudesta.

Romaanin alkuosa on hyvinkin paljon Suomen ja suomenkielisten muistojen varassa, eli toinen jalka on tukevasti Turussa tai paremminkin Åbossa. Matkalla Hampuriin päähenkilö havainnoi juoppoja suomalaisia. Lapsuuden leikeistä muistellaan suomenkielistä leikkiä "Laiva on lastattu". Kertoja luettelee millä on lastattu: etanoilla, mansikoilla, palloilla, repuilla, tämä on hyvin kummallista, kuten moni muukin lapsuusmuisto. Yleensä laiva on lastattu yhdellä yhtenäisellä joukolla tavaroita kuten k-kirjaimilla alkavilla esineillä, eläimillä tai kasveilla, tässä etana, mansikka, pallo ja reppu eivät minusta muodosta mitään yhtenäistä "joukkoa" tai luokkaa (tosin missään ei ole ä-kirjainta). Vastaavia kummallisuuksia on muitakin. Turkua pidetään tuppukylänä, missä ei vuonna 1979 olisi tiedetty Woodstockista tai Roskildestä. Ei pidä minusta paikkaansa, Ruisrock aloitti vuonna 1970, ja wikipediasta täältä löytyy kattava ja komea lista esiintyjistä, Roskilde on tapahtumana nuorempi ja alkuun varmasti pienempi! Turku on ollut 1970-luvulla ollut rock-uskottava paikka, punk-bändejä on ollut Turussa ja Raisiossa, lisäksi klubeja ja diskoja on ollut kyllä Turussakin. Ruisrock-asiaan saadaan lisävaloa, kun päähenkilö yllättäen tulee Hampurista kesätöihin Ruissaloon "rantavahdiksi". Hän hehkuttaa pitkää työmatkaa, edestakaisin 70 km, joka on pitkä pyöräillä tai muuten joutuu menemään kahdella bussilla.  Kirjoittaja haluaisi elää Muumipeikon elämää, joskaan muumit eivät käy töissä "rantaguiduina" , möhkivät vaan laaksossaan kesäisin ja nukkuvat talvisin (ninkuin kirjassa todettiin). Turun muistoihin linkittyy käynti Börsissä, tai kuten suomeksi sanotaan Pörssissä. Tässä minusta ei olla huomattu, että kyseinen paikka on nimeen omaan nimeltään Hamburger Börs, eli olisi ollut epäsuora linkki  päähenkilön asumiseen Hampurissa. Ruissalon rantavahtina olemiseen liittyy myös maininta Ruisrockista, jonne ei uskaltanut mennä, useimmilla alaikäisillä se on ollut enemmän kiinni siitä, että lupaakaan ei olisi kotoa tuolloin herunut?

Kun 16-vuotiaana on päähenkilöllä "dekkarin" kirjoittaminen takunnut. äiti on pyytänyt ottamaan yhteyttä SS2:een (tai TYKS:iin) joko takkuamisen takia tai dekkarin ruumiin vuoksi.


SS2:n rakennuksessa (kuvassa) toimii nykyisin Turun yliopiston Historian laitos, mutta SS2 on siis alkujaan ollut Sotilas Sairaala 2, jossa on oletettavasti hoidettu pääosin varusmiehiä ja kenties myös kantahenkilökuntaa, mutta ei ehkä kuitenkaan teinityttöjä eikä ainakaan annettu haihattelevalle kirjoitusapua eikä kerrottu ruumiista dekkaria varten. Sotilassairaala 2:sta sairaala muuntui VKS:ksi eli varuskuntasairaalaksi, lopulta sairaalatoiminta lakkasi, eräs lähde täällä. Tietenkin voi olla kyse dekkarissa olleesta ruumiista. Sotilassairaalassa ei rauhan aikana ole ruumiita, ne  toimitetaan oikeuslääketieteellisiin tutkimuksiin (tietääkseni),

Hampurin tarinat olivat minusta alkuun mielenkiintoisempia. Hampurissa peruukkipäinen täti ottaa päähenkilön avosylin vastaan. Täti näyttää ensin maalattuja huoria, jotta Hampurin yksi elinkeino on näytetty. Päähenkilö pohtii suojattua lapsuuttaan, minusta Turussa ei ole vieläkään maalattuja huoria kadulla, onneksi! Päähenkilö on sangen kiinnostunut "mustalaisista" (juuri tätä suomen kielen termiä käytetään ruotsinkielisessä kirjassa) ja etenkin romaninaisen kuva on romanttisesti hänen päässään. Hampurissa hiihdetään tuttuja latuja: täti ottaa kertojaa päähän, hänen huolestumisensa, tulee muutto kommuuniin ja sitten seuraavaan.

Kirjan tekstin perusvire on se, että kertojaa ei ymmärretä, ja häntä kohdellaan huonosti. Toisaalta kaikki miesystävät tai kavaljeerit ovat "hienoja" esimerkiksi eräs miljonääri, jonka kanssa valokuvausliikkeessä työskentelevä päähenkilö lähtee ulos. Cessnalla lennätyksen jälkeen hän on eronneen miljonäärin luona. Päähenkilöä ei innosta Pink Floydin kuuuntelu,  Pink Floydilta soi Another Brick on the Wall, yht'äkkiä puhutaan  biisistä Shine on you Crazy Diamond, joka soi kahdesti. Biisit ovat on vallankin eri levyiltä ja Another Brick on the Wall on kolmessa osassa tai siitä on kolme osaa tuplalevyllä The Wall ja Shine on you Crazy Diamond sisältää  yhdeksän osaa ja biisi on kahdessa raidassa albumin Wish you were here:n alussa ja lopussa. Muiden kappaleiden sanoja on siroteltu teokseen paljonkin ja bändien nimiä. Epäloogisuuksia on minusta muitakin. Päähenkilö vaihtaa vaatekaappinsa sisältöä, mutta kulkee senkin jälkeen äitinsä äitiysmekossa ja äitinsä kengissä. Kavaljeereja on bakeliittiprinssi, tennistossumiljonääri, taitelijoita, Euroopan suurlavoilla esiintyvä basisti ...

Välillä tekstin keskellä on omia lukion aineita? Sitten tulee lukuja näitä miljonäärejä ja bakeliittiprinssi, sitten siirrytään sujuvasti lukuun '1983', jossa päähenkilö ilmoittaa haluistaan ja siitä mitä ei tahdo. Hän ei tahdo olla kuin muut. Mitä sitten valittaa, jos kokee olevansa ulkopuolinen? Hän ei lisäksi tulla rauhalliseksi, haluaa nähdä slummeja. Hän ei halua olla beige, eli siis vaaleanruskea tai tapetinvärinen. Yleensä silloin tulee kanssa sanomista, mutta tapetinvärisyys jää vahvasti tästä kirjasta kyllä mieleen, vaikka käydään Berliinissä, Kreikassa, Espanjassa ja Nizzassa ja kuvataan St Paulin elinkeinojakin ja asiakkaita, kuvataan hiustenleikkuuta, pikkurikollisia ja sitä, että kaverit hankkivat miehen ja lapsen, talon ja asuntolainan. St Paulista on maininta Vinoon varttuneessa tytössäkin.

Aiemmin on pyritty Taidekouluun valokuvaamaan (ja päästäänkin ja valmistutaan), ja lukija saa lukea rutinaa, että ulkomaalainen taideopiskelija ei ole valttia vuokramarkkinoilla, tämä jälkeen kirjassa on luvun mittaisia tuokiokuvia Hampurista. Ihmetytti maininta Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuudesta sivulla 230, aiemmin oli puhuttu atomivoiman vastustamisesta, eli luulisi tekstiä tulleen tästä enemmän. Asia lipuu muutamalla rivillä, päähenkilö on tällöin Nizzassa. Onneksi jo sivun loppuosassa puhutaan 1986 jalkapallon MM-kisoista, jotka tosin alkoivat vasta 31.5.1986 Meksikossa, kun Tsernobylissä ydinvoimaonnettomuus oli 26.4.1986.  Mainitaan vain Lothar Matthäusin maalin kommentointi tv:ssä. Lothar Matthäus teki 1986 MM-kisoissa "vain" yhden maalin Marokkoa vastaan 17.6.1986 ja pelasi tuolloin Bayern Münchenissä. Miksi nämä on koplattu yhteen? Hieman myöhemmin puhutaan Suomen laskeuma-alueista, joita ei ollut Turussa (ei minusta mainita kirjasta), pian siirrytäänkin taiteen maailmaan Espanjaan, ja onhan taide pitkä (ars longa est :) ja onneksi siellä on Ruotsin laivoilta tuttu Pajatso, jota voi pelata, niin että ikävä ydinvoimalaonnettomuus on vain muisto.

Kirja esittelytekstien mukaan teos koostuu "blueslaulujen kaltaisista tuokiokuvista", minusta tuokiokuvat heiluvat ajassa tarpeettomasti,

Poikakavereita mainitaan poikakavereina, ja ohimennen, että ovat taiteilijoita, yksi mainitaan basistiksi. Kirjassa mainitaan Jäki Eldorado (s. 1958) Saksan ensimmäiseksi punkkariksi. Tätä en kiistä (enkä tiennyt), mutta Nina Hagen (s.1955) oli myös "punkkari" ja enemmän pinnalla samaan aikaan.

Att inte bli beige on kirjan yksi teema ja "varken eller" toistuva rakenne tekstissä. Itselleni on tätä bloggausta kirjoittaessani vaikea olla tulematta kyyniseksi. En kuitenkaan tuo tarinoista juonipaljastuksia (kaikki kiinnostava on ollut jo kahdessa edeltävässä?) enkä moiti kirjaa, vaikka se on minusta vähän beige tai ainakin haalea.

Toisaalta varmasti tälle kirjalle on Suomessa lukuisia ystäviä, jotka rakastavat juuri näitä tekstejä, joiden tenho on jossain mitä minä en koskaan näe.

Lopussa ollaan jo kaksin lapsen kanssa, ja harkitaan muuttoa. Aiemmin oli ongelmana ovat kirjahyllyn 3000 kirjaa. Tämä tarkoittaisi, että runsaan kahdeksan vuoden ajan ostaisi joka päivä yhden kirjan, siihen on vaikea uskoa, jos kaikki mitä kirjassa on kirjoitettu olisi henkilön elämässä tapahtunut ja raha-asiat olisi niin kuin on kerrottu.

Karin Ingrid Louise Ehrnroothin romaani Hamburg Blues jäi minulle ulkokohtaiseksi läpiluvuksi. Kirja on sekoitus eri tyylejä ja neljää kieltä, joista ainakin suomenkieliset osuudet olivat puhekielistä puuroa, eivätkä minusta vastaa mitään nykymurretta tai slangia.  Tämän romaanin kerronnassa aika lilluu, ja kaikki muukin on savipohjaista, paitsi uinti joka on "käsipohjaa" eli kirjassa on minusta huono tapa kirjoittaa eri kieliä sekaisin. Käsipohja ja "varvastossu" -termit  antavat riikinruotsalaiselle, varmasti aika vähän mahdollisuuksia ymmärtää, mistä on oikeasti kysymys, kun minullekin suomenkieltä jonkin verran osaavalle se oli vaikeaa. Sivun 254 keskustelun loppu on hyvä osoitus "Pitääkö sitä lomallakin riidellä/ Minäkööö? Ite .../Turpas .. Itse turpas,,,".  Eikö "suomenruotsissa" ole rahvaan riidan avainsanoja?  Suomenkielisistä teksteistä tuli minulle varsin yksipuolinen mutta ei mairitteleva kuva monessakin kohdissa kirjaa myös St Paulilla,

Pohdin kirjan kohdeyleisöä, joka varmasti on olemassa, mutta sen edustaja ei kirjoittanut tätä bloggausta.

Kun tämä on nyt suomennettu, niin suomenkieliset palat eivät nouse häiritsevästi silmään. Kirja on minusta käännetty hyvin, minusta teksti on alkuunkin yllättävän kepeää. Suomeksi lukeminen vahvisti teemoja kuten "rauhoittava merenranta, joka on turvallinen", koti-ikävä, väärinymmärrys, koirat (päähenkilön koiran hoitoa jo ruotsiksi ihmettelin, tai miten se tapahtui rientojen aikana), lisäksi lopussa nousee yksittäisinä nostoina "kokopäiväinen laihdutusprojekti", "syömishäiriö". Ruotsiksi lukiessani ihmettelin myös viittauksia saksalaisten suhtautumieen sota-aikaan tai paremmin sitä, miten niihin oli viitattu kirjassa. Puhutaan miehittäjistä Saksassa sodan jälkeen ja miehittäjien jälkeläisistä. Useimmin saksalaiset nähtiin (nähdään) miehittäjinä ja minusta natsi-Saksa aggressiivisella politiikallaan oli aggressiivinen hyökkääjävaltio (mikä tietenkään ei ole 1980-luvun hampurilaisten vika, mutta näitä taiteilijoiden "tervehdysjuttuja" kovasti kummeksuin). Lisäksi puhutaan Irakin sodasta, joka näytti tv-ssä kauniilta, minusta sota on aina rumaa.

Minusta kirjassa on paikoin hauskoja kielikuvia ja tuokiokuvia, mutta teos on omaan makuuni liian hajanainen ja todellisiin tapahtumiin nähden liian pitkä. En ole tällaisten ystävä, olen kuitenkin vähemmistöä näissä. (Edit 6.2.2016 luettu suomeksi),

Karin  Ehrnroothin Isäni oli nuori sotilas on siis blogattu täällä.

Karin  Ehrnroothin Vinoon varttunut tyttö on siis blogattu täällä

tiistai 22. joulukuuta 2015

Agatha Christie: Vanha hyvä aikani


Agatha Christie: Vanha hyvä aikani, An Autobiography 1977, suomentanut Antti Nuuttila, Wsoy 1978, sivumäärä 630.

Agatha Christien kirjoitti Vanha hyvä aikani -teoksen vuosina 1950 - 1965. Teos alkaa Irakissa Nimrudissa, missä Agatha Christie tai paremminkin Agatha Mallowan asuu (osan vuotta) toisen aviomiehensä Maxin kanssa.
 "Nimrud on Mosulin eteläpuolella ja se on muinainen assyyrilainen kaupunki, jonka historia ulottuu yli tuhat vuotta ajanlaskuamme aiempaan aikaan. Max Mallowan Agatha Christien toinen aviomies on kirjoittanut teoksen  Nimrud and its remains" koko "lainaus" on omaani.  (myös mahdolliset virheet).

Teoksen viimeiset sanat kirjoitetaan 1960-luvun  Bagdadissa, missä vaurastuminen on alkanut.

Agatha Christien (1890 - 1976) muistelmat alkavat kuitenkin onnellisesta varhaislapsuudesta, amerikkalainen Fred-isä eli koroillaan, Millerien perhe asusti Torquayssa. Äiti oli kotona, perheellä oli palvelijoita, joita arvostettiin. Erityisesti Agatha muistelee lämmöllä Nursieta, vanhaa lastenhoitajaansa. Viisivuotislahjaksi Agatha saa yorkshiren terrierin, jota kutsuu Tonyksi. Isosisko Madge lähtee kouluun, myöhemmin Madge avioituu  ja saa lapsen, johon Agatha kiintyy. Veli Monty aiheuttaa harmaita hiuksia perheelle, pestautuu buurisotaan ja viettää aikaa ja kuluttaa rahaa Afrikassa. Monty Agathan mukaan eli onnellisesti, mutta 'kommelluksia' oli jatkuvasti ja Monty kuoli sairaskohtaukseen, mutta onnellisena,

Ensimmäinen ikävä käänne tapahtui kun isänisän perintörahat olivat sulaneet USA:ssa huonoihin sijoituksiin ja kaiketi joku oli edes auttanut katastrofia. Taloudellisten tappioiden takia isä kuoli Agathan ollessa 11-vuotias. Kun Monty pestautui buurisotaan ja Madge oli naimisissa Agatha ja äiti elivät varsin säästeliästä elämää. USA:sta tuli lisää huonoja talousuutisia, sillä perhe eli koroillaan. Alkuun he vuokrasivat talonsa pois ja asuivat huokeammin hotellissa Ranskassa Paussa, missä Agatha lopulta oppii ranskaa. Hänet esiteltiin seurapiireille Kairossa, jossa oli huokeampi asua kuin Englannissa  eikä tarvinnut järjestää omia pippaloita. 

Agatha Miller tutustui Archibald Christieen ennen ensimmäistä maailmansotaa. Naimisiin mentiin ensimmäisellä lomalla sodasta. Lomat pyörivät huonosti, suunnilleen kerran vuodessa oli lomaa kolmesta päivästä viikkoon. Agatha toimi alkuun sairaanhoitajana, mutta sodan loppuaikana sairaalan apteekissa, jossa alkoi sommitella Stylesin tapausta. Torquayssa oli belgialaisia sotapakolaisia. Hän kehitti Hercule Poirot'n ja hänelle uskollisen Hastingsin. Agatha arvostaa tekstin mukaan eniten kahta ominaisuutta (ihmisessä) uskollisuutta ja  rohkeutta. Agatha saa sodan jälkeen tyttären Rosalindin, jolla puolestaan sai aikanaan pojan Matthewin.

Kirjailijan ura takkusi. Kustantajaa ei tahtonut löytyä ja Agathan saama kustannussopimus oli huono ja velvoitti huonoilla ehdoilla kirjoittamaan viisi kirjaa. Toinen kerta toden sanoi, Agatha Christie vaihtoi Collinsille ja kirjoitti loput kirjansa sinne.

Kirjaa Roger Ackroydin murhaa Christie käsittelee paljonkin. Idea oli loistava. Lisäksi syyllisen tiedonhaluinen vanhapiikasisko Caroline oli neiti Marplen esikuva. Nousua seurasi takaiskuja, äiti kuoli, aviomies oli Lontoossa löytänyt uuden naisystävän. Tätä vaihetta on Jered Cade avannut, bloggaus täällä.

Uusi alku löytyy Lähi-Idän matkoilta. Agatha Christie matkusti Idän pikajunalla ja muilla neuvoilla Bagdadiin. Hän tapaa Urissa kaivauksilla assistentti Max Mallowanin. Heidän tarinansa kehittymistä tarkastellaan ja Maxin kaivauksia 1930-luvulla Syyriassa ja muualla. Vanha hyvä aikani on hyvin tunnelmallinen ja hyvä kirja. Tämä bloggaus ei edes yritä avata sen sävyjä.

Toinen maailmansota muutti taas asetelman. Max ilmoittautui ensin kodinturvajoukkoihin ja myöhemmin sijoitettiin lähi-itään. Agatha Christie pestautuu taas (sotasairaalan)  apteekkiin, missä työskenteli sodan ajan. Agatha Christie kirjoitti ja julkaisi joitain teoksia sodan aikana mm. Westmacottina Yksinäinen kevät. Rosalindin mies ja Agathan tyttärenpojan Matthewin isä Hubert katoaa ja kaatuu sodassa. Sodan jälkeen tilanne on muuttunut, mutta olot vakiintuvat, Christie saa talonsa takaisin Amiraliteetin takavarikosta, tosin ylimääräisin miehistövessoin varustettuna ja huonokuntoisena. Kaikki on muuttunut, mutta elämä jatkuu, Verotus on yhä kireämpää, ja Christie havaitsee, että kannattaa julkaista vain yksi kirja vuodessa, koska kahdesta ei tienaa sen enempää.

Kaivauksetkin jatkuvat 1950-luvulla nyt enemmän Irakissa, jonne Christie tuntuu kotiutuvan, ja kuten hän kirjoittaa teoksen lopussa "Miten paljon olenkaan rakastanut tuota maailman kolkkaa. Rakastan sitä yhä. Ja tulen aina rakastamaan". 

*****
Kirjoistaan Agatha arvostaa Roger Ackroydin murhan  ideaa, ja dekkareista Väärän vänkyrän taloa, Syyttävää sormea sekä Syyttömyyden taakkaa. Sininen juna -dekkaria hän pitää huonoimpana. Agatha on ollut kiinnostunut junista ja matkustanut niissä. Hän on kiinnostunut myös taloista. Pienenä hänellä oli nukketalo, ja niissä huonekaluja ja lisäksi oli kaappi, mihin voi sommitella huoneita.

Agatha Christie oli hyvin arka. Hänen mukaanasa lapsille tehdään koulussa liian valmiina kaikki, oma-aloitteisuus puuttuu. Agathan mukaan "emme tarvinneet enempää piristäviä kuin rauhoittavia pillereitä", kuitenkin entisajan lapsilla ja ihmisillä oli  elämäniloa ja -uskoa. Ei Agathan kirjaa ilman 
Macbethia. Hän kirjoittaa olleensa katsomassa veljentyttärensä kanssa Macbethia.Molemmat olivat nauttineet esityksestä, hänen mukaansa Shakespeare pilataan koulun pakkoluvulla. 

Hän kirjoittaa sivulla 155 "Naisen asema on aikojen kuluessa muuttunut aikojen saatossa ratkaisevasti  huonompaan päin".  Luultavasti tämä on täysin vakavasti luettavissa niin kuin on kirjoitettu, sillä hän puhuu uudesta ajasta, jossa nainenkin saa raataa aamusta iltaan ja uusista velvollisuuksista. Agatha on arka ja on tuttujen ihmisten joukossa, hän kirjoittaa, että "Lilian Pirie on harvoja tapaamiani ihmisiä, joilla on todella kiinnostavia ajatuksia". Agatha oli itse nuori ja Lilian oli 75-vuotias pisteä mummeli, joka luki kirjoja seurasi näytelmiä ja hänellä oli niistä omia teräviä mielipiteitä,




Agatha Christien teokset ja bloggauspäivä (2015 tummennettuja)
Poirot
Poirot ja Hastings
Stylesin tapaus 1920, Poirot ja Hastings, blogattu 6.11.2014
Golfkentän murha 1923, Poirot ja Hastings, blogattu 17.6.2015
Neljä suurta 1927, Poirot ja Hastings blogattu 2.4.2015
Vaarallinen talo 1932, Poirot ja Hastings, blogattu 15.7.2015
Lordin kuolema 1933, Poirot ja Hastings, blogattu 5.3.2015
Aikataulukon arvoitus 1935 Poirot ja Hastings, blogattu 3.11.2013
Mykkä todistaja 1937, Poirot ja Hastings, blogattu 22.6.2015
Esirippu, Poirotin viimeinen juttu 1975, Poirot ja Hastings, blogattu 11.2.2014

Poirot
Roger Ackroydin murha 1926,  blogattu 25.12.2013
Sininen juna 1928,  blogattu 17.7.2015
Idän pikajunan arvoitus, 1934 Poirot, blogattu 24.11.2013
Lentävä kuolema 1935,  blogattu 6.6.2015
Murhenäytelmä kolmessa näytöksessä 1935, blogattu 19.8.2015
Murha Mesopotamiassa 1936, , blogattu 29.7.2012
Kuolema Niilillä, 1937,  blogattu 8.8.2011
Hänet täytyy tappaa 1938,  blogattu 10.5.2015
Simeon Leen testamentti 1938,  blogattu 11.6.2014
Mabellen kahdet kasvot, 1940,  bloggauspäivä 28.2.2015
Teetä kolmelle 1940, blogattu 27.7.2015
Varjossa auringon alla 1941,  blogattu 1.9.2013
Viisi pientä possua 1943, blogattu 1.7.2015
Kohtalokas viikonloppu 1946,  blogattu 18.2.2015
Vuoksi ja luode 1948, blogattu 16.8. 2015
Hautajaisten jälkeen 1953, blogattu 14.8.2015
Neiti Lemon erehtyy 1955, blogattu 1.7.2015
Kissa kyyhkyslakassa 1959, blogattu 11.3.2015
Kellot 1963,  blogattu 11.8.2015

Poirot ja Ariadne Oliver
Kortit pöydällä 1936, Poirot, Ariadne Olivier, tarkastaja Battle, blogattu 21.7.2015
Rouva McGinty on kuollut 1952, blogattu 29.7.2015
Kuolleen miehen huvimaja 1956, blogattu 1.5.2015
(sekä Hercule Poirot ja huvimajan arvoitus)
Kolmas tyttö 1966,  blogattu 7.7.2015
Kurpitsajuhla 1969,  blogattu 27.11.2014
Norsun muisti 1972,  blogattu 24.8. 2015

Neiti Marple jutut
Murha maalaiskylässä 1930, blogattu 11.11.2014
Kolmetoista 1932, novelleista koostuva kertomus, blogattu 18.9.2015
Ruumis kirjastossa 1942 blogattu 22.10.2015
Syyttävä sormi 1943, blogattu 13.8.2014
Kuolema ilmoittaa lehdessä 1950, blogattu 6.4.2012
Neiti Marplea ei petetä 1952, blogattu 8.9.2015
Salaperäiset rukiinjyvät 1953, blogattu 5.11.2015
Paddingtonista 16.50 1957, blogattu 16.9.2015
Tuijottava katse, 1962, blogattu 22.1.2015
Lomahotellin murhat 1964,  blogattu 9,12,2014
Bertramin hotellissa 1965, blogattu 17.11.2015
Neiti Marple koston jumalattarena, 1971,  blogattu 9,12,2014
Neiti Marplen viimeinen juttu , 1976 blogattu 19.2.2014

Tommy ja Tuppence -kirjat:
Salainen vastustaja 1922,
Rikos yhdistää, 1929 (1986)
Salomonin tuomio, 1941
Eipä aikaakaan niin voi kauhistus 1968
Kohtalon portti 1973.
Kaikista  bloggaus 19.10.2012

Chimney
Rakkauskirjeiden salaisuus 1925, tarkastaja Battle, blogattu 1.12.2013
Seitsemän kellon salaisuus 1929, tarkastaja Battle,  blogattu 1.12.2013

Ariadne Oliver
Totuus Hallavan hevosen majatalosta 1961, Ariadne Oliver, blogattu 6.8.2014

Dekkarit
Ruskeapukuinen mies 1924, blogattu 6.10.2015
Kuolema lähettää viestin, 1931, blogattu 4.12.2015
Askel tyhjyyteen 1933, blogattu 4.10.2015
Eikä yksikään pelastunut 1939, blogattu 4.4.2011
Neiti Pinkertonin salaisuus 1939, blogattu 29.9.2015
Kohti nollapistettä 1944, tarkastaja Battle, blogattu 12.4.2015
Helmeilevä kuolema 1945 blogattu 31.10.2015
Kaikki päättyy kuolemaan 1945, blogattu 29.9.2015
Väärän vänkyrä talo 1949, blogattu 13.9.2015
He tulivat Bagdadiin 1951, blogattu 9.12.2015
Määränpää tuntematon 1954, blogattu 11.12.2015
Syyttömyyden taakka 1958, blogattu 15.10.2015
Ikiyö 1967, blogattu 3.9.2014
Salaperäinen matkustaja 1970, blogattu 3.11.2015

Mary Westmacott -teokset
Mary Westmacott Giant's Bread, 1930
Mary Westmacott Unfinished Portrait, 1934
Mary Westmacott Absent in the Spring, 1944, blogattu 14.1.2015
Mary Westmacott The Rose and the Yewtree, 1948
Mary Westmacott A Daughter's a Daughter, 1952
Mary Westmacott The Burden, 1956.
Bloggaus kaikista 22.9.2015

Novellikokoelmat
Poirotin varhaiset jutut, 1924, blogattu 25.8.2015
Särkyneen peilin arvoitus (ja kolme muuta lyhyt juttua), 1937 blogattu 23.8.2015
Herkuleen urotyöt, myös nimellä Poirot parhaimmillaan, 1947, blogattu 21.8.2015
Seikkaileva jälkiruoka, 1960, blogattu 25.7.2015
Poirotin lyhyet jutut, 1974  blogattu 25.8.2015
Kirstun arvoitus, 1997, blogattu 25.7.2015

Herra Quin esittäytyy 1930. blogattu 8.10.2015
Kuoleman koira, 1933,  blogattu 28.10.2015
Agatha Christie: Listerdalen arvoitus 1934, blogattu 1.12.2015
Parker Pyne tietää kaiken, 1934, blogattu 10.112015
Hiirenloukku (1948) blogattu 20.9.2015
Toinen kutsu, 1991, blogattu 22.11.2015

Christien näytelmät kirjoittanut kirjoiksi Charles Osboune
Charles Osbourne: Hercule Poirot ja salainen kaava bloggaus 16.7.2015 
Charles Osbourne: Seitti, bloggaus 26.11.2015
Charles Osbourne: Odottamaton vieras, bloggaus 29.11.2015

Muuta aiheeseen liittyvää
David Suchet: Hercule Poirot ja minä, blogattu 31.8.2015
Jered Cade: Agatha Christie katoaa, blogattu  14.12.2015
John Curran: Agatha Christien murhasuunnitelmat ja salaiset muistikirjat, blogattu 20.12.2015

Mai Laakso on blogannut Christien Vanhasta hyvästä ajasta näin.

Osallistun Jassun/ Hurjan Hassun lukijan haasteeseen täällä.

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

John Curran: Agatha Christien murhasuunnitelmat ja salaiset muistikirjat


John Curran: Agatha Christien murhasuunnitelmat, Agatha Christie's Murder in the Making, 2011, suomentanut Risto Raitio, Kustannusosakeyhtiö Paasilinna, 2011, sivumäärä 432 sivua

John Curranin Agatha Christien murhasuunnitelmat sisältää tiukkaa analyysia Agatha Christien (1890 - 1976) kirjojen murhasuunnitelmista. Curranin analysoi suunnitelmia teknisesti ja lisä on vuonna 2005 "löytyneet" Agatha Christien muistikirjat, joista on alla enemmän.

John Curranin Agatha Christien murhasuunnitelmat on varsin looginen, mutta vaihteleva ja mielenkiintoinen teos Agathan koko kirjallisesta urasta. Luin teoksen kokonaan vasta, kun olin uudestaan lukenut koko Christien tuotannon.

Mutta luku-urakkani aikana katsoin jonkin dekkarin jälkeen, jos Curran oli maininnut kirjan.

***
Sisältää teknisiä juonipaljastuksia
Esimerkki : Varjossa auringon alla.
Hakemistosta löytyi yhteensä kymmenen osumaa, ja viisi "murhasuunnitelmaa" tai piirrettä jota Agatha Christie on käyttänyt tai jota salapoliisiromaaneissa on yleisesti käytetty, näitä ovat:
1. Lavastettu riita. 
Tämä on sinänsä huvittava, koska dekkareissa tämä ei paljasta paljoakaan, sillä dekkarit ovat pullollaan lavastettuja ja oikeita riitoja. Valhetta ja totta puhutaan. Syyllinen ei tietenkään koskaan puhu totta itse murhasta.
2. Liittolaismurha
Tämä paljastaa jo paljon enemmän, kuka on ollut liitossa, sitä en paljasta, ja miten.
3. Epäluotettava kello
Tämäkään ei yksin paljasta, sillä jonkun alibi kaatuu.
4.Ilmeinen syyllinen
Tämäkään ei paljasta, mutta itse arvelin häntä melko varhaisessa vaiheessa
5. Lavastettu rikos
Kyseisessä teoksessa murhan todistaja ei näe oikeaa rikosta

Lavastettu rikos on varsin "yleinen", esimerkiksi teoksessa Kuolema Niilillä on minusta käytetty tätäkin, ja myös rikostapahtuma on samanlainen, minusta ei kovinkaan uskottava vaan aika uskomaton. Jos rikospaikasta olisi kuva syyllinen selviäisi helpommin.  Varjossa auringon alla -teoksessa  on myös usein käytetty juonenkäänne eli syytön luulee olevansa syyllinen ja alkaa toimia sen mukaan. Agatha Christiellä visaisimpien ongelmien takaa paljastuu usein ns. liittolaismurha, jossa parivaljakko tekee murhia, ja järjestelee alibeja, myös valehenkilöllisyys on yleistä. Nämä ovat molemmat tässä Varjossa auringon alla.

Tekniset juonipaljastukset loppuivat.
***
Curranin teos toimii siis oivana hakuteoksena, siinä on hyvä hakemisto, ja kattavat kirjalistat.

Kirjan alussa pohditaan salapoliisikirjallisuuden "sääntöjä". Eri kirjailijat ovat keksineet erilaisia sääntöjä, joita dekkarikirjailijan olisi noudatettava, kuten reilu peli, eli lukijan kuuluu saada tietää kaikki vihjeet, kuinka paljon saa siis lukijaa puijata.

Christien tuotanto on niin laajaa, että joitain sääntöjä on venytetty. Christiellä ei ole aina edes salapoliisia, tunnetuin teos on luonnollisesti Eikä yksikään pelastunut. Agatha Christiellä lapsi on muutaman kerran uhri ja kerran murhaajana. Poliisi on kerran murhaaja, ja kerran poliisiksi tekeytynyt henkilö. Kertoja on murhaaja, salapoliisi on murhaaja, ammattirikollinen ja liiga on murhaaja, palvelijakin on murhaajana, ei sentään suoraan hovimestari, mutta hovimestaria näyttelevä henkilö. Lisäksi uhrien ja murhaajien henkilöllisyyden takaa löytyy monesti yllätyksiä. Toisaalta Agatha Christiellä on hyvin perinteisiä dekkareita eli Kortit pöydällä, neljä epäiltyä, murha tehdään täysin avoimesti ja Poirot ratkaisee ongelman vain tarkastelemalla bridgetaulukkoa ja kuulustelemalla epäiltyjä.

John Curran luotaa kaikki Agatha Christien vuosikymmenet ja nostaa joitakin teoksia. Ensimmäiseltä eli 1920 -luvulta tietenkin Stylesin tapauksen. Stylesin tapauksen kirjoitusprosessia avataan paljonkin, kustannussopimusta, ja kirjassa on alkuperäinen Poirot'n rikoksen paljastus oikeussalissa, joka kohtaus kirjoitettiin kustantajan vaatimuksesta uudestaan. Rakkauskirjeiden salaisuutta on avattu myös, se  oli viimeinen ensimmäisen kustannussopimuksen teoksista. Sininen juna taas oli Agathan itsensä mukaan huonoin teos, minusta Vuoksi ja luode (1948), jota kirjassa ei edes käsitellä, on minusta huonompi. Sininen juna on ylläolevan luokittelunkin mukaan huono, sillä siinä on ammattirikollisia, lisäksi kirja on turhan raaka. Toisaalta siinä on neiti Grey, joka on St Mary Meadsista. Novellikokoelma neiti Marplen esitellyt Kolmetoista syntyi myös 1920-luvulla, vaikka ensimmäinen neiti Marple dekkari Murha maalaiskylässä. Tämän teoksen John Curran esittelee 1930-luvun kohdalla, joka oli eittämättä Agatha Christien uralla parasta aikaa.

1930-luku oli Agatha Christien kulta-aikaa, silloin ilmestyivät legendaariset Aikataulukon arvoitus, Idän Pikajunan arvoitus, sekä Eikä yksikään pelastunut. Curranin teoksessa on uusi tai aiempi versio Punainen varoitusmerkki -novellista eli Mies, joka tiesi.

1940-luvusta eniten palstatilaa saa Poirot'n viimeinen juttu Esirippu, myös loistava neiti Marple -seikkailu Ruumis kirjastossa saa perinpohjaisen käsittelyn. Tässä dekkarissa ruumiin löytöpaikka on mitä perinteisin, kunnianarvoisen talon kirjasto, mutta ruumis maalattu, platinanvaalea nuori neiti on mitä epätavallisin.

Agatha Christie sodan jälkeen höllensi julkaisutahtia ja keskittyi näytelmiin yhä enemmän. 1950-, 1960- sekä 1970-lukujen paras teos lienee Ikiyö, myös Totuus Hallavan hevosen majatalosta on laatu teos. Kohtalon portti on Curranin mukaan Christien viimeisin ja huonoin teos, myös Määränpää tuntematon, ja Salaperäinen matkustaja saa Curranilta huonot arviot.  Kuolema ilmoittaa lehdessä  saa sen sijaan hyvät arviot ja on hyvä dekkari.

*****



John Curran: Agatha Christien Salaiset muistikirjat, alkuteos Agatha Christie's Secret Notebooks, 2009, suomentanut Risto Raitio, Kustannusosakeyhtiö Paasilinna 2010, sivumäärä 494.

John Curran on kirjoittanut teoksen Agatha Christien salaiset muistikirjat ennen teosta Agatha Christien murhasuunnitelmat.

Agatha Christien salaiset muistikirjat pohjautuu nimensä mukaisesti Agatha Christien muistikirjoihin eikä kirjaa voi suositella kuin niille, jotka ovat jo lukeneet likipitäen koko Agatha Christien tuotannon läpi. Tämä ensimmäinen Curranin teos on täynnä intoa muistikirjojen "löytymisestä", eli ne saatiin Agatha Christien tyttärenpojalta Mathew Prichardilta marraskuussa 2005. Mathewin äiti ja Agatha Christien tytär Rosalind Hicks oli kuollut 2004.

Muistikirjat ovat ulkoasultaan suhteellisen tavanomaisia vihkoja (katso kuva, jonka olen ottanut kirjan sisäkannen kuvasta). Vihkoissa on useimmista Christien teoksista on merkintöjä, mutta suurimmista klassikoista kuten Roger Ackroydin murhasta ei ole muistikirjoja eikä merkintöjä eikä myöskään Idän Pikajunan arvoituksesta.

Agatha Christien muistikirjat -teos sen sijaan on täynnä intoa ja yksityiskohtia, se on jonkin verran jopa sekava kirja. Minusta Curranin toinen teos Agatha Christien murhasuunnitelmat on paljon selkeämpi.

Salaisissa muistikirjoissa on lisänä kaksi julkaisematonta Poirot-novellia ensimmäinen erilainen versio Kerberoksen kiinniotosta sekä Koiran pallon tapaus, josta on jalostunut dekkari Mykkä todistaja.

Curran hehkuttaa muistikirjojen ainutlaatuisuutta. Niitä on kaikkiaan 72 ja ne on myöhemmin numeroitu, mutta eivät ole mitenkään järjestyksessä Viisi pientä possua, sitä on luonnosteltu peräti 75 sivua. Käsiala ei ole aina ollut kovinkaan luettavaa. Tekstejä on osin sekaisin, ja muistikirjoissa voi olla esim. kauppalistoja seassa.

Ennen selvityksiä muistikirjoista on selvitetty The Detection Clubin toimintaa. Siihen kuului 1930-luvulla dekkarien kirjoittajia esimerkiksi Dorothy L. Sayers ja Freeman Wills Crofts.

Lisäksi on selitetty Ariadnen Oliverin hahmoa, Ariadne Oliver tuli Christien hahmona ensimmäisen kerran teokseen Kortit pöydällä, mutta oli loppupään Poirot-tarinoissa mukana miltei kaikissa, sekä oli ilman muita vakiohahmoja 1960-luvun helmessä Totuus Hallavan hevosen majatalosta.

Curran käsittelee Lasten lorujen mukaan kirjoitettuja teoksia tai missä murhakaava seuraa lasten lorua.

Näitä on ainakin (itsekin olen huomannut Agathan viehtyneen loruihin).
Eikä Yksikään pelastunut (Kymmenen pientä n-poikaa)
Rouva McQuinty on kuollut
Viisi pientä possua
Mabellen kahdet kasvot
Neiti Lemon erehtyy
Salaperäiset rukiinjyvät, joka perustuu laululoruun Song of Sixpence, johon perustuu myös novellit Neljäkolmatta mustarastasta sekä Laulu kuusipennisestä.

John Curran on teoksen sisäliepeen mukaan dublinilainen Christie-fani, joka on tuolloin valmistellut väitöskirjaa. John Curranin webbisivujen mukaan hän oli kaksitoista, kun hän luki ensimmäisen Christiensä Vaarallinen talo. Curranin lempikirja on Viisi pientä possua.

Curranin lempihahmo (kun ei oteta  huomioon Poirot'a eikä Marplea) on Ariadne Oliver,

******
Christie-tietäjä niin ikään eli bloggari hdcanis on blogannut
Agatha Christien murhasuunnitelmista täällä
ja salaisista muistikirjoista täällä.
Kaikkiin Agatha Christien kirjoihin löytyy linkki TÄÄLTÄ.

maanantai 14. joulukuuta 2015

Jered Cade: Agatha Christie katoaa



Jered Cade: Agatha Christie katoaa, Agatha Christie and the Eleven Missing Days (1998 ja 2006), suomentanut Kimmo Paukku, Gummerus Loisto-pokkari 2008, sivumäärä 299.

Olen bloggaillut Agatha Christien (1890 - 1976) dekkareista, ja lukenut Agathan omat muistelmat elämästään(Bloggaus 27.12.2015).  Tämän tarinan päätapahtuma on Agathan katoaminen 3.12.1926 ja "löytyminen" 14.12.1926, josta on tänään kulunut 89 vuotta.Jered Cade on halunnut selvittää, mitä on tapahtunut ja miksi. Hän on käynyt paljon aineistoa läpi ja saanut eräät Agathan ystävät, tai paremminkin heidän lapsensa (Nan Wattsin tytär Judith Gardner yhtenä) avautumaan tai avaamaan "arkistoja". Katoamiseen liittyvät valokuvat sanomalehtien etusivuista auttavat ymmärtämään, kuinka isosta asiasta on kyse. Tässä kirjassa on myös Agatha Christien julkaisuluettelot ja muuta valaisevaa materiaalia.

Teos alkaa Agathan lapsuudesta, jota ympäröivät välittäminen ja vanhempien (Miller)  erinomainen avioliitto. Mutta Fred-isän sijoitukset sulivat, ja hän joutui etsimään töitä, huolet johtivat ennen aikaiseen kuolemaan. Millerit (siis Agathan äiti) joutuvat vuokraamaan Torquayn kotinsa.

Agathan isosisko Madge menee naimisiin Jimmy Wattsin kanssa, jonka sisaresta Nan Wattsista tuli Agathan ystävä. Aikanaan Agathakin menee kihloihin erään majurin kanssa, mutta sitten Archibald Christie ui kuvioihin. Äiti ei erityisesti pitänyt vävyehdokkaasta, mutta ensimmäinen maailmansota vauhditti asioita ja avioliitto solmittiin. Rosalind-tytär syntyi sodan jälkeen. Nan Watts oli mennyt tahollaan naimisiin ja Nanin tytär Judith oli Rosalindin ystävä. Sekä tämän teoksen että Agathan omien muistelmien mukaan Archibald ei erityisen hyvin olisi kestänyt sairautta tai vaikeutta, ja niitä oli sangen runsaasti 1920-luvulla. Agathan Monty veli ammuskeli asunnostaan kaikkea, mikä liikkui. Sodan jälkeen Agathan ensimmäinen kustannussopimus oli erittäin huono. Rahat olivat vähissä. Agathan äiti sairasteli ja kuoli alkuvuodesta 1926. Suurempi kysymys taustalla oli Archibaldin suhde toiseen naiseen, josta tiesi koko lähipiiri, mutta ei Agatha itse vaan Agatha piti naista ystävänään. Agatha uppoutui kirjoittamiseen. Agathan yksi parhaimmista kirjoista ilmestyi 1926 eli Roger Aykroydin murha. Tunsiko Archibald vielä kateuttakin? Joka tapauksessa avioliitto oli lopussa?!

Kun Archibald oli ilmoittanut vievänsä vihille Nancy Neelen, eikä saapunut kotiin 3.12.1926 Agatha nosti Morriksensa kytkimen. Morris löytyi hylättynä, ja "hylätty" Agatha oli kadonnut. Katoaminen alkoi elää omaa elämää, arvuuteltiin itsemurhan, murhan, suunnitellun katoamisen ja muistin menetyksen välillä. Lehtiotsikot kirkuivat, poliisit ja lehdet hiostivat Agathan aviomiestä, joka oli ollut kihlajaisissaan 3.12.1926.

Agatha löytyy Harrogate Hydro hotellista rouva Neelen nimellä 14.12.1926. Lehdistäö hiillostaa löytymisen jälkeen paria. Avioliitto on loppu, virallisesti tosin vasta 29.10.1928. Agatha Christie lähti pian löytymisensä jälkeen Kanarian saarille, jossa hän kirjoitti Sinisen junan loppuun. Sitä ennen julkaistiin Neljä suurta, molemmat ovat huonoja dekkareita, mutta myivät hyvin, Neljä Suurta 8500 kpl  ja Sininen Juna 7000 kpl.

Loppuosa kirjaa on yllätävän traagista. Jered Cade referoi Mary Westmacottien (Agatha Christien salanimi)  kirjojen traagisia juonia ja liimaa niitä Agathan avioliiton tapahtumiin. Hän yhdistää myöskin teoksen Määränpää tuntematon Agathan avioliiton päättymiseen, lisäksi novelli Harlekiinikuja mainitaan.

Avioeron jälkeen Agatha Christien meni naimisiin arkeologi Max Mallowanin kanssa. Cade väittää, että Maxila oli vuosien suhde Barbaraan (jätän sukunimen pois, mutta mainitaan alussa 42-vuotiaaksi ikäneidoksi). Agatha ei Caden mukaan halunnut toista eroa. Tästä Agatha ei hiisku omissa muistelmissaan sanaakaan, vaan kuvaa Maxia lämpimästi (minusta).  Cade antaa ymmärtää, että Agathan yksityiselämä olisi ollut sangen onnetonta ja elämä olisi ollut menetyksiä täynnä, Nancy Archien uusi vaimo kuoli vuonna 1958, Agatha Christien paras ystävä Nan kuoli  joulukuussa 1959 ja ensimmäinen aviomies Archie vuonna 1962. Cade myöskin kirjoittaa, että Maxilla ja Barbaralla olisi suhde jatkunut ja jatkunut ja vielä vaan jatkunut.

Suhtauduin skeptisesti Caden kirjaan, en väitä etteivätkö asiat olisivat totta, mutta tästä tulee apea olo, huono peruste epäillyksille? Toisaalta kirja on minusta tervetullut lisä. Se, mikä totuusarvo tässä on, en osaa sanoa enkä halua arvioida. Caden kanssa olen samaa mieltä siitä, että loppupään dekkareissa on Agathan omia käsityksiä ja ajatuksia maailman menosta, vaikka dekkarit eivät aina olleet muuten onnistuneita, paitsi Ikiyö.
Kaikkiin Agatha Christien kirjoihin löytyy linkki TÄÄLTÄ.

perjantai 11. joulukuuta 2015

Agatha Christie: Määränpää tuntematon


Agatha Christie: Määränpää tuntematon, Destination Unknown 1954-1955, suomentanut Irmeli Ruuska, WSOY 1986, sivumäärä 249.

Agatha Christien Määränpää tuntematon on hänen tuotannossaan tyypillinen vakoilujännäri, jonka lopulliset kiemurat selviävät vasta päättöluvussa, sisältäen yllättävän murhamysteerin ratkaisunkin, tätä ennen kerronta on varsin hyvää monine henkilöineen. Tosin Agatha Christie -tietäjä John Curran pitää tätä huonoimpana Christie-tekeleenä.

Jännärin lähtökohtana on kuuluisan atomifyysikon Thomas Bettertonin katoaminen. Hän on keksinyt ZE-fission. Betterton on kadonnut jäljettömiin, kaipaamaan jäivät upouusi vaimo Olive ja eri maiden tiedustelupalvelut sekä kuolleen vaimon puolalainen serkku Boris Glydr. Onko katoaminen ollut vapaaehtoista? Missä Betterton on?

Olive Betterton joutuu Pohjois-Afrikassa lento-onnettomuuteen, jossa katoaa monia tiedemiehiä. Hän kuolee sairaalassa. Toisaalla Hilary Craven on kokenut kovia, ja yrittää nukahduttaa unilääkkeillä itsensä ikiuneen. Brittien tiedustelupalvelun agentti Jessop houkuttelee hänet luopumaan aikeestaan, mutta valitsemaan tehtävän, jonka onnistumistodennäköisyys on äärimmäisen pieni. Hänet asetetaan Olive Bettertoniksi ja syötiksi. Pian tapahtuu taas "lento-onnettomuus", joiden "uhrit" kuljetetaan autoilla jonnekin.  Juoni hajaantuu katoajiin ja etsijöihin sekä siihen, mikä on kaiken tarkoitus ja motiivi.

Yllä oleva on siis kirjan lähtökohta. Maaränpään tuntemattomuus on siis yksi kirjan ominaisuus. Kunnon agenttijännärin tapaan, käänteitä on riittävästi ja henkilöiden todellista minää ja tarkoitusperiä on vaikea hahmottaa. Yllätyksiä tapahtuu, muttei liiaksi.

Tätä jännäriä en avaa enemmän. Kansikuvakin voi tuntea oudolta, mutta leprasairaalan hoidokista lienee kysymys. Spitaaliparantola antaa mukavasti yksityisyyttä ja rauhaa.

Agatha Christie (1890 - 1976)  kirjoitti tämän He tulivat Bagdadiin -teoksen jälkeen. Määränpää tuntematon -tarina on julkaistu jatkokertomuksena 1952 - 1953, kun edellinen agenttitarina ilmestyi vuonna 1951. Agatha Christie -tuntija John Curran pitää tätä kirjaa epäuskottavana, ja lupaavasta alusta huolimatta heikkona. Minusta Curran voi olla oikeassa, se on lopulta makukysymys. Curran perustelee näkemystään kepeiden jaksojen puutteella. Tämä minusta poikkeaa edukseen juuri tässä asiassa. Näissä agenttijännäreissä on aika iso panokset ja vakavat teemat, minusta niihin on turha sekoittaa kepeyttä. Tosin Hilary Craven lähentyy lopussa erästä agenttia, joten he luultavasti fuusioivat yksityiselämänsä. Hilary Cravenin suostumista tehtävään myöskin kummastellaan. Minusta se on kuitenkin paremmin motivoitu kuin muissa Christien jännäreissä, joissa se on vain hetken päähänpisto tavalliselta köyhältä neidiltä. Hilary Craven sen sijaan on aikuinen nainen, jonka lapsi on kuollut ja takana se ja kipeä avioero. Minusta suunnitelma ei ole sen vähemmän uskottava kuin muiden jännärien epäuskottavilla marioneteilla. Jared Cade linkittää tämän Agathan oman avioeron kokemuksiin. Minusta päähenkilö on motivoitu erinomaisesti.

Kirjan teemojen yli-ihmisajatukset ja tiedemiesten kaappaminen olivat juonen rakennusmateriaalia monessa 1970-luvun elokuvassa, varsinkin James Bond filmeissä ehkä parhaiten filmissä Kuuraketti ja Rakastettuni.

Agatha Christien henkilökuvailut tapahtuvat osin mielikuvien kautta:
 ... nainen, joka näytti ankaralta pikkulasten opettajattarelta. Hänen hiuksensa olivat jokseenkin kammottavalla nutturalla, ja hänellä oli vahvoilta näyttävät nenälasit. s.139

(Mies) oli tumma, ja hänellä oli pienet, sotilaalliset viikset s.5
Sotilaalliset viikset ovat varsin yleinen määritelmä, lienee pienet lyhyet viikset?

Tämä oli pitkä jäykkäryhtinen mies iältään kolmissakymmenissä. Vaaleat hiukset olivat leikattu  mannermaiseen tapaan lyhyeksi. s.23

Minusta nämä toimivat, sillä ihmisellä tulee kuvailusta voimakas mielikuva.

Tämän kirjan tilasin Vaskikirjastoista, kesti jonkin aikaa ja ehdin ostaa sen huuto.netistäkin. Lopulta kirja tuli Ihoden kirjastosta.
Kaikkiin Agatha Christien kirjoihin löytyy linkki TÄÄLTÄ.

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Agatha Christie: They Came to Baghdad



Agatha Christie: They Came to Baghdad, 1951, nide vuodelta 1977 Fontana, 192 sivua.

Agatha Christien "He tulivat Bagdadiin" edustaa hänen toista päätyylilajiaan romanttista vakoilujännäriä, jossa päähenkilönä on nuori näpsäkkä neito, jolla on rohkeutta ja optimismia. Aikansa seikkailtuaan näpsäkkä neiti  päätyy naimisiin, kuten Tuppence Tommynsa kanssa, ja Ruskeapukuisen miehen Anne Beddingfeld, näpsäkästä neidistä tulee rämäpäinen rouva. Tässä nuori neito on Victoria Jones, joka saatuaan olemattoman kirjoitustaitonsa takia potkut toimistotöistä tapaa Edward Goringin puistossa. Edward on lähdössä Bagdadiin, ja sinne omin nokkineen haluaa Victoriakin lähteä yllättämän uroon, vaikkei hänellä ole ammattia, ei työpaikkaa, ei rahaa, eikä edes tietoa Edwardin sukunimestä.

Toisaalta Bagdadissa on aikomus pitää supervaltojen (USA ja Neuvostoliitto) huippukokous.

Sinne vaeltavat kaikki moninaiset Agathan keksimät roolihahmot. Brittien viranomaiset pohtivat turvajärjestelyjä ja aikovat estää kaikki salahankkeet. Brittien tiedustelun nokkamiehenä on herra Dakin, joka on hahmotellut yläkuvan, missä on laiva, lentokone, kamelikaravaani, juna, hämähäkinseitti ja nimi Anna Scheele.

Anna Scheele on töissä pankkiiriliikkeessä. Hän ottaa lomaa ja menee Lontooseen, jossa häntä jo jahdataan ja luultavasti hänkin on tulossa Bagdadiin.

Victoria Jones pääsee Bagdadiin pestautumalla rouva Clippin avustajaksi, rouva on katkaissut kätensä. Victoria sepittää liudan valheita olemattomista sukulaisistaan ja motiiveistaan mennä Bagdadiin. Hänen setänsä on mukama arkeologi tohtori Pauncefoot-Jones, joka on myöskin Irakissa. Victoria lentää Bagdadiin.

Arkeologi Richard Baker tulee laivalla, ja hän punoutuu juoneen tajuamalla konsulaatissa paikallisen naputtaman morsesanoman. Arkeologi on yksi kirjan sankareista.

Victoria tapaa Edwardinsa, mutta käänteitä on väänteiden jälkeen. Victoria löytää hotellihuoneen sängystään brittiagentti Carmichaelin. Huippuagentti kuiskaa koristen viimeisen viestinsä Victorialle.

Ennen kuin loppuun päästään on Victorialla edessään monia seikkailuja. Kaikkien hahmojen henkilöllisyys ja "luonne" selviävät. Christien vakoiludekkarien tyyliin, pääpaha on joku henkilö hyvin "läheltä". Tyypilliseen tapaa lopussa kilisevät hääkellot.

Agatha Christien (1890 - 1976) He tulivat Bagdadiin on monien kiittämä vakoilujännäri, ja se kuvaakin silloista miljöötään hyvin. Olihan Agatha Christie miehensä mukana arkeologisilla kaivauksilla ja asui osan vuodesta Bagdadissa. Monet pitävät tätä teosta  hyvinkin huvittavana. Oma mielipiteeni on varsin toisenlainen, koin lukemisen puuduttavana, ja asetelma perustuu menneeseen maailmaan ja tukkuun stereotypioita. Vaikka alue on edelleen kiinnostuksen polttopisteessä ja kriisien repimä, on tilanteesta romantiikka ja huumori hyvin kaukana, kuten vuoden 2015 tapahtumat valitettavasti osoittavat.

Vain kansikuva miellytti minua, sekin tosin on tiiviin pokkaripainoksen kansi. Sen etuna on, että se perustuu suoraan kirjan tekstiin ja on Tom Adamsin tekemä, googlehaulla "Tom Adams" löytyi   137 000 000 hakutulosta. Googlen kuvahaulla "Tom Adams Fontana" löytyi minusta muitakin upeita kansikuvia.
Kaikkiin Agatha Christien kirjoihin löytyy linkki TÄÄLTÄ.

maanantai 7. joulukuuta 2015

Stieg Larsson: Tyttö joka leikki tulella


Stieg Larsson: Tyttö joka leikki tulella, alkuteos Flickan, som lekte med elden 2006, suomentaja Marja Kyrö, wsoy-pokkari, sivumäärä 691.

Stieg Larssonin Tyttö joka leikki tulella dekkarimuodossaan kertoo raa'an kaksoimurhan tutkimuksista. Millennium-lehdelle freelancetöitä (ihmiskaupasta ja prostituutiosta)  tekevä Dag Svenson ja hänen puolisonsa väitöskirjaa prostituutiosta ja ihmiskaupasta tekevä  Mia Bergman ammutaan teloitustyyliin omaan asuntoonsa. Lisäksi ammutaan asianajaja Nils Bjurman. Murha-ase löydetään, se on Bjurmanin ja siinä on vain Bjurmanin ja Lisbeth Salanderin sormenjäljet. Kaikki jäljet johtavat Salanderiin, sillä lukijakin tietää, että Salander oli murhailtana tapaamassa avioparia, ja oli "riidoissa" Bjurmanin kanssa, joka on hänen holhoojansa ja joka raiskasi ensimmäisessä osassa brutaalisti Salanderin. Alkuosassa kirjaa Lisbeth Salander  pelastaa Geraldine Forbesin miehensä kynsistä Grenadalla, ja myrsky hoitaa murha-aikeisen miehen. Kaikki siis viittaa Salanderin syyllisyyteen. Tämä "onko Lisbeth murhaaja ja miksi?" -arvoitus kestää aika pitkään.


Teknisiä juonipaljastuksia Millennium-sarjasta
Hieman yli 500:n sivun jälkeen selviää, että Lisbeth Salander on syytön. Murhatutkimus on tavallaan vaan lisäjuoni tähän dekkariin, sillä Tyttö joka leikki tulella on kertomus Lisbeth Salanderista ja Lisbethin lapsuudesta sekä lapsuuden karmeudesta. Tyttö joka leikki tulella eli teoksen nimi viittaakin suoraan Lisbethiin, teoksessa raotetaan Lisbethin Salanderin salaisuutta, joka leimaa kahta viimeistä osaa. Kirjan avauskohtauksessa Lisbeth on 13-vuotiaana mielisairaalassa sidottuna sänkyyn, omituinen psykiatri Peter Teleborian kiristää kiihottuneena remmejä. Lisbeth on sytyttänyt bensalla tuleen, ihmishirviön, joka on hänen isänsä. Tämä tosin ilmenee myöhemmin. Isä eli Alexander Zalatšenko on GRU:n entinen agentti, joka loikannut Ruotsiin. Kaikki halutaan pitää kulisseissa, ja Lisbeth hoidossa. Vasta kirjan loppuosissa alkaa tulla vastauksia, miksi liekkileikki on tapahtunut, siihen liittyy Lisbethin äidin aivovammaan johtanut pahoinpitely. Tässä osassa esitellään Lisbethin ajatuksia ja selvityksiä, minkälainen koneisto hänen asioitaan hoitaa tai yrittää peittää. Miksi koneisto on olemassa, saa vastauksensa vasta kolmannessa osassa. Kuten jännäreissä yleensä, kaikki liittyy kaikkeen ja syntyy yllättäviä yhteenliittymiä, Lisbethin perässä on isä  Zalatšenko, apureineen, joita apureita löytyy moottopyöräjengistä, ja suomalais-virolaisesta liigasta. Myös Säpolla eli salaisella poliisilla on lonkeronsa pelissä.

Tässä osassa asianajaja ja raiskaaja Nils Bjurman yrittää päästä edellisen osan "kaulapannastaan" pois, ja käyttää kaikki keinot Lisbethin tuhoamiseen. Bjurmankin liittyy jo menneisyydessä Lisbethin isään, ja myös tässä osassa. Salander on edellisessä osassa hoitanut taloudelliset asiansa kuntoon, joten rahaa riittää,. Hänellä on luksusasunto ja valehenkilöllisyys. Hän seuraa taitavana hakkerina poliisitutkimuksia ja mediavuotoja ja -paljastuksia.

Ykkösosa päättyi Salanderin ja toisen päähenkilön Mikael Blomkvistin välirikkoon. Murhatutkimusten yhteydessä side löytyy. Lisäksi Salanderin tukijoihin kuuluva asianajaja Holger Palmgren toipuu parantolassa. Mikael jatkaa eronneen sonnin taivaltaan, ja ylläpitää suhdetta sekä onnellisesti naimisissa olevaan Erika Bergeriin että Harriet Wangeriin, joka istuu Millenniumin hallituksessa ja makaa hotelihuoneessa. Blomkvist irrottautuu naisten syleilystä ja jäljittää Lisbethiä, joka jäljittää isäänsä. Lisbeth tapaa isänsä  Zalatšenkon ja massiivisen kipuatuntemattoman Robert Niedermannin, joka on hänen velipuolensa ....

Toinen osa siis vyöryttää salaliittioteorioita. Lisbeth on yritetty hukuttaa mielisairaalan suljetulle ja unohdetulle osastolle. Zalatšenkoa ei ole virallisesti olemassa. Hän on ollut Säpon agentti tai tiedonantaja.

Ensimmäiseen osan tyyliin kirjassa on paljon puhetta seksuaalisuudesta, alistamisesta ja näitä asioita ruoditaan liiankin syvältä. Lopussa käydään vimmainen välien selvittely, jota jatketaan alkuperäisen trilogian päättöosassa.

Dekkarina ja trillerinä tämä on vaikuttavaa, mutta sivulatuja on minun makuuni liikaa ja vääränlaisia. Lopun perhetapaaminen isä, tyttären ja pojan kanssa on vimmainen, ja aivan uskomaton. Lisbeth Salanderin hahmo on kuin sarjakuvista yksiuloitteinen kaikkivoipa hakkeri, ja kuolematon taistelija, mutta samalla hauras kuin paperi, jolla ei ole tarttumapintaa muihin.

Tarina päättyy kohtaan, josta se jatkuu suoraan trilogian päättöosassa.

*****
Kirjasta kolme huomiota.

1. Lisbeth Salanderin hulppeassa asunnon ovessa  lukee V. Kulla, joka tietenkin viittaa Peppi Pitkätossun Huvikumpuun eli Villa Villekullaan. Muutenkin Lisbethillä on peppimäistä menoa, on oma kulta-aarre ja uskomattomat "voimat". Astrid Lindgreniin viittaa myös Lisbethin lempinimi Mikaelille, mestarietsivä Kalle Blomkvist.

2.  Holger Palmgrenin hoidosta vastaa tohtori A  Sivarnandan, joka on adoptoitu Sri Lankasta Suomeen ja Turkuun. Tämän ymmärsin, sillä minusta Suomessa adoptiolapsi saa useimmin ottovanhempien sukunimen, joskin Nimilaki antaa mahdollisuuden pitää oman sukunimen.


3. Lisbeth on Grenadalla, jossa pohtii Fermat'n teoreemaa potenssilla 3, Wikipedian mukaan Andrew Wiles on todistanut Fermat'n teoreeman paikkaansa pitämättömäksi, kun  n > 2, minkä Fermat tiesikin.

n on luonnollinen luku ja suurempi kuin 2
Ei ehkä olennainen tieto kirjan kannalta, mutta kirjassa osien alkuun on kirjoitettu varsin kevyttä matemaattista materiaalia, sen sijaan Fermat'n lause on varsin kovaa tavaraa. Väliotsakkeet ovat minusta tasoa, että ratkotaan yhtälö n:n arvoilla 1 ja 2, joka varsinkin arvolla 1, on varsin triviaali eikä vaikea arvolla kaksikaan. Lisbeth keksii ratkaisun arvolla n=3 sivulla 652, "yhtäkkiä Lisbeth ymmärsi", Jokke ei.


*****
Ruotsalainen Stieg Larssonin (1954 -2004) Millennium-sarjan osat ovat
1. Miehet jotka vihaavat naisia
2. Tyttö joka leikki tulella
3. Pilvilinna joka romahti

torstai 3. joulukuuta 2015

Agatha Christie: Kuolema lähettää viestin


Agatha Christie: Kuolema lähettää viestin, alkuteos The Sittaford Mystery 1931, suomentanut Anu Niroma, WSOY, 1990, sivumäärä 263.

Sittafordin pikkukylä Englannissa on lumen saartama. Kapteeni Joseph Trevelyan, jota pidetään naisvihaajana on vuokrannut talonsa kahdelle naiselle, eli Etelä-Afrikasta tulleille rouva ja neiti Willettille. Kapteeni Trevelyan asuu toisaalla hovimestarinsa kanssa ja viettää aikansa toisen poikamiehen ja entisen sotilaan majuri John Burnabyn kanssa. Herroilla on kilpailullisia harrastuksia, useimmat urheilua, kuten tennistä, mutta myös kirjallisia, sillä majuri ratkoo sanaristikkoja ja kapteeni akrostikoneja, jotka lienevät siis sanaristikkoja tai runoja, joista muodostuu sana pystysuuntaan

Joten
On
Keksittävä
Konkreettinen
Esimerkki

Rouva Willett järjestää illanvieton. Bridgestä luovuttiin ja harrastettiin "pöydän pyöritystä". Henki kertoo, että Trevelyan on kuollut, murhattu. Kellon aika on kansikuvassa eli 17:25

Asia oli juuri näin, kapteeni löytyy asunnostaan hengettömänä hiekkapussilla päähän lyötynä.

Murhaa alkaa tutkia komisario Narracott. Ilmenee, että kapteeni Trevelyan on ollut sangen rikas, ja Narracott selvittää vainajan perilliset, joita on neljä ja ovat rahan tarpeessa, sisar ja toisen sisaren kolme lasta, joista yksi eli James Pearson on käynyt riitelemässä enonsa kanssa juuri kello 17 jälkeen. Narracott  pidättää sisarenpojan. Jamesin kihlattu kaunis ja nokkela  Emily Trefusis päättää ratkaista murhaajan ja kumppaniksi hän saa sanomalehtimies Charles Enderbyn, tämä kaksikko on pääpari tässä mukavassa ja vauhdikkaassa dekkarissa, joka tarkastelee murhatutkimuksia aika- ja asiajärjestyksessä 31 luvun verran.

Murha ei erityisemmin hermostuta kyläläisiä, mutta asukkaat pohtivat, miksi Willetit ovat tulleet syrjäseuduille. Lisäksi etsitään James Pearsonin Australiaan "kadonnutta" veljeä Briania. Varsinkin neiti Violet Willett on hyvin hermostunut. Muuten hermostuttavin tapahtuma on se, kun majuri on joutunut yöpymään ilman pyjamaa. Tarvitseeko brittisotilas pyjamaa?

Kirja on minusta hyvä ja erilainen dekkari. Kylässä asuu persoonallisia ihmisiä. Neiti Percehouse, joka on invalidi, ystävystyy reippaan Emilyn kanssa, ja Emily pitää hänet ajan tasalla ja selittää aikanaan rikollisenkin, motiivin ja miksi hänet keksittiin.

Emily Trefusille olisi muitakin ottajia kuin tavallisissa töissä käyvä James. Kyläläiset ihmettelevät asiaa: Emily on "liian hyvä mokomalle puotipuksulle" s. 184.

Brian Pearsonia pidetään epäilyttävänä, siksi, että hän asuu Australiassa. "Kaverit, jotka lähtevät siirtomaihin, ovat lurjuksia" s. 196. He ovat epäilyttäviä, vaikka palaisivat. "Lurjus tulee takaisin rahattomana". Brian löytyy tosiaan kylästä. Lisäksi Willettien tarkoitusperät asua paikkakunnalla selviävät. Juonessa on monta sivulatua, jotka kaikki selviävät. Laduista puheen ollen. Kylä on siis lumen saartamana ja murhaajan liikkumistapa on samanlainen kuin Hiirenloukun murhaajalla, käytössä on suomalaiselle tuttu kulkupeli eli sukset. Suksia analysoimalla voi päätellä paljonkin. Tässä tarinassa suksissa on ilmeisesti ollut kantasiteet.

Lopussa pidetään istunto, jossa vastauksia ei tule, mutta Emily Trefusis, Charles Enderby tulevat selittämään rikoksen taustan, ja Narracott pidättää rikollisen, jota tästä bloggauksesta ei voi päätellä. Sen sijaan kirjan lukemalla ratkaisu oli varsin ilmeinen, mikä ei vähentänyt lainkaan lukukokemuksen nautittavuutta, minä pidin tästä.


TV:stä tämä tuli 24.7.2016, mutta neiti Marple -juttuna,  tarinaakin oli muutettu! Tuleva vainaja Trevelyan, jota muuten näytteli Timothy Dalton, oli korkea-arvoinen politikko, mutta varsin ikävä ja ilkeä mies (toisin kuin kirjassa). Lumi on saartanut majatalon ja henkilöitä juuri kuulustellaan. Rikoksen peittely on samanlaista kuin kirjassa. Tekijä ja motiivi olivat erilaisia, arvasin tekijän (lähinnä kirjan juonen perusteella, mutta en motiivia, joka ilmeni lopussa ja oli varsin voimakas.

*****
Agatha Christie (1890 - 1976) kirjoitti monenlaisia dekkareita, yleensä laadukkaita.
Kaikkiin Agatha Christien kirjoihin löytyy linkki TÄÄLTÄ.

tiistai 1. joulukuuta 2015

Agatha Christie: Listerdalen arvoitus



Agatha Christie: Listerdalen arvoitus, Listerdale Mystery 1934, kääntänyt Anna-Liisa Laine, WSOY 1980, Sapo 242,  sivumäärä 239.

Agatha Christien Listerdalen arvoitus sisältää kaksitoista kertomusta:

Listerdalen arvoitus
Listerdalen arvoitus on romanttinen tarina, joka päättyy hyvin. Rouva St.Vincent ja hänen naimaikäiset lapsensa Rupert ja Barbara ovat ahdingossa perheen isän keinoteltua rahat ja hienon asunnon. Barbara haluaisi naimisiin rakastamansa miehen kanssa, mutta ei tohdi pyytää rakastettuaan lääväänsä. St Vincentit saavat vuokrattua lordi Listerdalen asunnon erittäin huokeasti. Rupert haistaa palaneen käryä ja alkaa penkoa hovimestari Quentinin puuhia ja lordi Listerdalen "katoamista" Itä-Afrikkaan. Agatha Christie on saanut tarinasta kevyen ja onnellisen ja yllättävän.

Satakielimaja
Alix King on konttorirotta, joka saa muutaman tuhannen punnan perinnön. Dick Windyford toinen konttorityöläinen, joka on kuherrellut Alixin kanssa, vetäytyy syrjemmälle Alixin rikastuttua. Alix kokee salamarakkauden, kihlauksen ja avioitumisen Gerald Martin kanssa. He ostavat Satakielimajan. Alix Martin huomaa outoja sattumia Geraldin käytöksessa ja näkee enneunia. Tämä tarina on lopputulemaltaan murhatarina ja loppu on yllättävä, minusta varsin hyvä ja hyytävä kertomus.

Tyttö junassa
Romanttinen tarina George Rowlandista, setänsä palveluksessa olevasta laiskan pulleasta mutta hyvin pukeutuvasta nuoresta herrasta. Setä antaa potkut Georgelle, joka lähtee etsimään onnea ja astuu junaan. Sattumalta hän piilottaa junassa nuoren neidon, ja saa peräänsä kiihkeitä "ulkomaalaisia" Catoniasta. Tarina on enemmän romanttinen kuin dramaattinen.

Laula laulu lantista
Sir Edward etevä rikosasianajaja joutuu Magdalen Vaughanin pyynnöstä tutkimaan, kuka on murhannut Magdalenin tädin neiti Crabtreen. Epäiltyjä on vain talossa olleet henkilöt. Sir Edward on jo luovuttaa, kun hänelle tulee mieleen vanha loru "Laula laulu lantista" eli "Sing a Song of Sixpence"
"Laula laulu lantista, 
kun on tyhjä kassa
Kaksitusinaa mustarastasta
yhdessä piirakassa"
Sir Edward tajuaa, että yksi kuusipenninen puuttuu, ja tajuaa miksi, ja tajuaa, kuka on valehdellut, ja syyllinen selviää.
Tämä loru on keskeinen Agatha Christien tuotannossa, sillä siihen perustuu neiti Marple tarina Salaperäiset rukiinjyvät  ja Poirot-lyhytjuttu Kaksitusinaa mustarastasta. Minusta Anna-Liisa Lainen on kääntänyt lorun hyvin erilailla kuin Eila Pennanen, joskin tästä puuttuu kohta rukiinjyvistä.
Sing a song of sixpence,
A pocket full of rye.
Four and twenty blackbirds,
Baked in a pie
.Sitä missä muodossa loru on englanninkielisessä novellissa en tiedä, mutta käännös rimmaa, ja puhutaan kahdesta tusinasta mustarastaasta.

Edward Robinsonin miehuus
Romanttinen ja romanttisia kirjasia ahmiva Edward Robinson rakastaa Maudia, joka moittii Edwardia miltei kaikesta. Edwardilla on matomainen asenne. Edward voittaa nimikilpailussa 500 puntaa ja ostaa uuden auton, jonka kanssa hän sekaantuu jännittävään seikkailuun kauniin ladyn kanssa. Tämän jälkeen Edward on valmis lopettamaan matomaisen käytöksensä ja miehistymään ja hän uskaltaa kosaista Maudia. Eikä Maud suinkaan kieltäydy.

Onnettomuus
Tarinassa poliisi nimeltä Evans saa vihiä miehen tappajasta. Tämä tarina ei pääty hyvin.

Jane hakee työpaikkaa
Jane Cleveland on nuori neiti, joka on vailla työpaikkaa ja suostuu työtarjoukseen, jossa pitää näytellä Ostrovan ruhtinattaren Paulinen kaksoisolentoa "neiti Montresoria". Seuraa uskomattomia käänteitä, koska näin kauniisti ei voi käydä edes fiktiossa. Rosvoista on kyse, mutta onneksi suutarinpoika pysyy lestissään, ja tolkuissaan. Lopputulemana Jane päätyy naimisiin kenkätuntijan kanssa.

Tuottoisa sunnuntai
Dorothy Pratt pääsee poikaystävänsä Edward Palgroven kanssa sunnuntaiajelulle. Sunnuntaiajelu 1930-luvun alussa on "kokemus" Edwardin 20 punnan Austin on viidennellä omistajalla ja toimii vähän oikullisesti. Kommellusten jälkeen nuori pari ostaa hedelmäkorin ja selaavat lehteä, jossa tarina rubiinikaulakorun varkaudesta. He pelästyvät ja toisaalta ilostuvat, kun hedelmäkorista löytyy rubiinikaulanauha. Kyseessä on kuitenkin mainostemppu, mutta rakkaus on sentään aitoa.

Anthony Eastwoodin seikkailu
Anthony Eastwood on kirjoitusjumissa Toisen kurkun arvoitus -tarinansa kanssa, hän saa kumman soiton espanjalaiselta naiselta, jota uhataan, pitää tulla paikalle ja sanoa tunnussana kurkku. Seikkailu on monimutkainen ja kirjailija yksinkertainen, kyse on huijauksesta. Kirjailijan kämppä ryövättiin, mutta kirjoitusjumi on ohi ja uusi tarinan nimi on Espanjalaisen hartiahuivin arvoitus.

Kultainen pallo
George Dundas on saanut enonsa firmasta kenkää ja vapaana hän tapaa kauniin ja rikkaan Mary Montresorin (sama sukunimi kuin valenimi jutussa Jane hakee työpaikkaa). Dundas lähtee neidon matkaan ja joutuu pinteeseen, josta pääsee potkimalla ja päätyy lopulta  rikkaisiin naimisiin. Riemastuttava tarina.

Ruhtinaan smaragdi
Maraputnan ruhtinaan smaragdi on varastettu lordi Edward Campionin kartanosta, joka sijaitsee Kimpton-on-Sea -lomaviettopaikan lähellä. James Bond -niminen tavallinen tallaaja on tullut liian ohuella kukkarolla viettämään lomaansa mielitiettynsä Gracen kanssa. Grace tekee omat johtopäätöksensä ja hivuttautuu parempiin piireihin, ja käytännössä jättää James Bondin yksin. James Bond yrittää selviytyä, puree hammasta ja lukee itsensä kehittämisopasta. Koska uimarannalla uimakoppeihin on pitkä jono, hän asioi yksityisessä uimakopissa. Haettuaan vaattensa, hän huomaa että taskussa on smaragdi. Komisario tulee pidättämään James Bondia, mutta silloin kuuluisamman 007:n kaimalla välähtää, kyse on valepoliisista ja varkaasta. Hän selvittää tilanteen, pääsee parempiin piireihin ja voi näyttää pitkää nenää Gracelle. Mukava tarina, joka kuvaa hyvin entisajan loma- ja uimarantaelämää. Huvittavinta minusta kuitenkin on sankarin nimi, Bond, James Bond.

Joutsenlaulu
Joutsenlaulu tarina tapahtuu oopperanmaailmassa. Oopperadiiva Paula Nazorkoff on loistava laulaja, ja oikutteleva diiva. Tarinan kuluessa kuullaan traaginen tarina, Paula Nazorkoff haluaa esiintyä vielä kerran ja laulaa Toscan osan. Esitys on mykistävä, mutta lavalla tapahtuu oikea murha. Minusta loistava tarina, mutta tämän ymmärtäminen edellyttää, että tietää Puccinin Toscan juonen.

Agatha Christien (1890 - 1976)  Listerdalen arvoituksen kaksitoista kertomusta ovat hyvin erilaista Christietä, mutta osoittaa, että Agatha Christie olisi menestynyt myös romanttisen ja dramaattisen kirjallisuuden parissa.
Kaikkiin Agatha Christien kirjoihin löytyy linkki TÄÄLTÄ.