Rex Stout: Punaisen rasian arvoitus

 

Rex Stout: Punaisen rasian arvoitus, alkuteos The Red Box, 1937 suomentanut Reijo Lehtonen, WSOY 1990, Sivumäärä 287. Nero Wolfe #4

Neljäs Nero Wolfe -dekkari Punaisen rasian arvoitus alkaa verkkaisesti, kun Llewellyn Frost (29 v) taivuttelee Nero Wolfea ottamaan pestin ja tutkimaan malli Molly Lauckin murhaa. Mukana hänellä on 28.3.1936 päivätty kirje, jossa pyydetään tutkimaan McNairin  toimistossa tapahtunutta myrkytystä  allekirjoittajia ovat Raymond Plehn ja joukko muita Amerikan parhaita orkidean kasvattajia (kirje oli osin Archien juoni saada työtä Nero Wolfelle). Frost pyytää selvittämään, kuka oli myrkyttänyt tiettyjä karamelleja ja pelastamaan serkkunsa Helenin.

Tästä hiljalleen käynnistyy outo murharalli, jonka juuret ovat syvällä menneisyydessä ja jonka salat  Wolfe selvittää ja kertoo lopussa. 

Punaisen rasian arvoitus on taattua Nero Wolfe  laatua.

Pidempi oppimäärä
Wolfen luo kipittänyt Llewellyn Frost on kiihkeä ja äkkipikainen herra, hän ei pysty antamaan kovinkaan tarkkaa kuvausta tapahtuneesta. Muotivaateyrittäjä Boyd McNairin toimistossa, jossa on töissä myös hänen serkkunsa Helen Frost, on tapahtunut kuolemantapaus. Nuori malli Molly Lauck on myrkytetty. Hän oli ottanut yhden kilon karamellirasiasta myrkytetyn mantelimakeisen. Poliisi tarkastaja Cramerin johdolla ei saa tekoon mitään lähtökohtaa. Kukaan ei tiedä, mistä makeislaatikko on edes tullut. Lisäksi Frostin perhe (Calida Helenin äiti ja Dudley Llewellynin isä, ja serkukset Helen ja Llewellyn ja perheystävä Perren Gebert) on hyvin eripurainen. Helenin äiti Calida ilmoittaa, että perheellä ei ole varaa maksaa Nero Wolfen palkkiota, "olemme kerjäläisperhe" ja ihmettelee, että mitä Nero Wolfe tekee shekillä. Nero Wolfe ilmoittaa tallettavansa sen pankkitililleen. Perheessä Llewellyn on hassannut omat perintörahansa teatteriesitysten tuottamiseen. Hänen serkkunsa Helen, joka on vielä alaikäinen 20-vuotias, on saamassa jättiperinnön tullessaan kuukauden päästä täysi-ikäiseksi. Llewellyn Frost peruu toimeksiantoa ja  haukkuu Nero Wolfea "kirotuksi lihavaksi imbesilliksi". 

Nero Wolfen asiakas vaihtuu, mutta tutkimusten etenemistä vaivaa se, että asianosaiset eivät puhu totta, he sekä valehtelevat että pimittävät asioita. Boyd McNair, jonka toimistossa murha tapahtui, tapaa Nero Wolfen ja on kertomassa salaisuuksia, mutta hän kuolee myrkytettyyn aspiriiniin. Tällöin lukijallekin selviää, että McNair on ollut murhan kohde, makeisrasia on toimitettu hänelle, hän syö espanjanmantelia, mutta Molly Lauck oli ottanut avatun rasian, ja tarjoillut makeisia, ja syönyt itse mantelimakeisen.

Pisin oppimäärä

Alkuasetelmasta ei voi päätellä, mihin tutkimukset johtavat. Nero Wolfen pitää selvittää menneisyyden "synnit", joiden varjoissa murhaaja operoi, tai Nero Wolfen pitää haalia todisteet Euroopasta, jotta voi todistaa sen, minkä jo tietää. Asian selvittäminen kesti viikon ja Wolfe oli saamassa 10 000 dollarin shekin. Toisaalta Wolfe käyttää monia yksityisetsiviä Amerikassa (Fred Durkin, Saul Panzer sekä Orrie Cather) ja Euroopassa (Hitchcock).

Itse dekkari ei minusta yllä kolmen ensimmäisen Nero Wolfe -dekkarin tasolle, sillä itse asiaan pääseminen kestää yllättävän kauan, ja itse arvasin, miksi murhat tehdään ja kuka ne tekee. Usein Nero Wolfe -dekkareissa alku on kiehtovaa ja hauskaa, tässä lähinnä sumuista. Nero Wolfe antaa orkidea-terapiaa Helen Frostille ja se aina auttaa. Nero Wolfe on taikuri, joka pitää salassa asiansa ja tekee silmänkääntötemppuja. 

Punaisella rasialla on kirjassa aivan oma tarinansa, siitä en hiiskahdakkaan.

Orto-serkku (älä lue aivan lopussa yksi epäsuora juonipaljastus)

Llewellyn Frost on tutkinut serkkujen avioliittoja, hän on Helenin orto-serkku, eli isät ovat veljeksiä, orto-serkkuus muodostuu myös jos äidit ovat sisaruksia, tämä termi on englanniksi ortho cousin eli parallel cousin, sen vastinpari on cross cousin. Orto-serkkujen avioliitot ovat olleet kiellettyjä monilla alkuperäiskansoilla. (Peruste on se, että siskoksilla voi olla "yhteisiä aviomiehiä" ja veljeksillä sama nainen). Tässä ei ole kyse tästä, mutta Nero Wolfe paljastaa seikkoja, jotka antavat lisävaloa Helenin ja Llewellynin serkkuuteen.

 

*****
Rex Stoutin (1886 - 1975) Nero Wolfe -dekkareista täällä, lisäksi siellä on linkit bloggauksiini, pyrin lukemaan ja bloggaamaan  kaikki julkaistut suomenkielelle käännetyt 33 dekkaria, ja 2 novellikokoelmaa. Tämä on sarjan neljäs dekkari.

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa, väärässä olemisen historia

 

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa, väärässä olemisen historia, Siltala 2023, sivumäärä 237.

Sirpa Kähkönen (s. 1964) voitti kaunokirjallisuuden vuoden 2023 Finlandia-palkinnon tällä teoksella 36 uurnaa, väärässä olemisen historia.

Sirpa Kähkösen kirjan lähtökohta: Äiti on kuollut ja hänen uurnansa laitetaan sukuhautaan, jossa hänen piti olla viimeinen, mutta hautaan mahtuu 36 uurnaa, usea on tyhjä. Sen vuoksi mainittu 36 uurnaa viittaa tässä siihen, mitä esineitä tai asioita tytär haluaisi laittaa äidin mukaan. Teos kokonaisuudessaan käsittelee äidin (hankalaa) elämää ja miten se on heijastunut tyttäreen. Teoksessa tytär puhuu saatilla kuolleelle äidilleen ja Tuonen tyttärelle, muistelee omaa elämäänsä, lukee äitinsä päiväkirjaa, ja luotaa suvun tragedioihin.

Kähkönen on kirjoittanut aiemmin isoisänsä Tammisaari-ajasta teoksen Vihan ja rakkauden liekit ja Kansalaissodan jälkeisestä ajasta romaanin Graniittimies. Kähkösen Kuopio-sarja kertoo Tuomien suvusta, esikuvana lienee oma suku, sarja on yhdeksän osainen (tällä hetkellä): Mustat morsiamet, Rautayöt, Jään ja tulen kevät, Lakanasiivet, Neidonkenkä, Hietakehto, Tankkien kesä,  Muistoruoho,  ja Vihreä sali. Samaa tapahtumaketjua tässäkin käsitellään, tytär kertaa isoisänsä Neuvostoliiton matkat, Tammisaaren kokemukset, sukunsa punatouhuilun seuraukset, jotka antoivat huonot lähtökohdat valkoisten rakentamaan yhteiskuntaan (Jokke: toisen maailmansodan jälkeen muuttui, Vuonna 1945 SKDL sai 49 kansanedustajaa, SKDL:llä oli vaalien jälkeen sisäministerin ja puolustusministerin salkku). Punataustan takia myös 1956 Yleislakosta puhutaan, vaikka se ei äitiä juuri koskettanut.

Kirjaa saa lukea varsin pitkään ennen kuin äidin elämän traagiset käännekohdat tulevat käsittelyyn. Kirjailija kertoo rakastaneensa äitiä, mutta luettelee monia asioita, mitkä ovat hankalia. Teos on hyvin henkilökohtainen, enkä avaa sitä lainkaan. Vaikka kirjailija muistelee äidin hankalaa elämää, niin teoksen päätapahtuma on minusta isoisän Tuomais Lassin kuolema 1971. Lassi oli kaksi kertaa poliittisena vankina Tammisaaressa, jälkimmäisellä kerralla 1930 luvulla yli kuusi vuotta simputettavana ja välillä pakkosyötetynä letkuilla, ja letkut menivät nenään elämän viime hetkillä. Letkut on yksi 36:sta esineestä, mitkä kirjailija "antaa" äitinsä mukaan. Lista alkaa villatakista, johon liittyy oma tarinansa, mukaan valikoituu konkreettisia käyttöesineitä, mutta myös isompiin tapahtumiin liittyviä asioita. Järjestelyveturi 346 on suurin ja tuhoavin esine. Kaikki tarinat käydään teoksessa läpi. Teoksen tunnelma tiivistyy ja tragediasta tihkuu kirjan traagiset teemat.

Äidin kuolemasta on vaikea kirjoittaa, ja isoisän, kirjan alku on minusta hyvin hapuilevaa, vasta noin puolessa välissä imeydyin tarinaan mukaan, mutta kannatti. Takakannessa lukee tiivistys "Rakkauden tunnustus kuolleelle äidille", ja tekstistä ilmenee, miksi kuolleiden kanssa on joskus helpompaa keskustella kuin elävien ja tunnustaa rakkautta.

Sirpa Kähkösen romaani  36 uurnaa, väärässä olemisen historia saattaa kertojan äidin hautaan, ja samalla pöyhitään kansalaissodan jälkimainingit suvulle, ja Suomen käymien sotien vaikutus perheisiin.

*****

Pidempi oppimäärä
Ensimmäinen ajatus oli, kun aloin lukea tätä, taas samaa velliä lämmitetään, mutta teos kasvoi sivu sivulta, ja varmasti ansaitsi tulla palkituksi Finlandialla. Niille, jotka ovat lukeneet Kähkösen tuotantoa, osa asioista on tuttuja, mutta osa hyvinkin uusia, vaiettuja asioita. Kerronta oikeastaan tyrehtyy isoisän kuolemaan, vaikka äidin alamäki kiihtyi tämän jälkeen. Pääpaino on äidin nuoruus ja nuori äitiys. Äidin lapsuutta varjosti sota, ja isän poissaolo, kuten koko ikäluokkaa! 1950-luvulla äiti kävi kansalaiskoulua, jonka jälkeen siirtyi 15-vuotiaana työelämään. Sekin oli tavallista tuolloin, jos ei pyrkinyt oppikouluun. Äiti meni kuitenkin onnettomuuden jälkeen Kauppakouluun, josta valmistui. Kähkönen ei kerro isästään (oikeastaan) mitään, pääpaino on äidissä, isovanhemmissa.

Teoksessa käsitellään epäonnistumisten periytymistä, ja latistavien maneerien periytymistä sukupolvelta toiselle, jotka konkretisoituvat myös kasvatuksessa "pennut pihalle". "Meijän vahinko"

Maneereita kirjoitetaan eri fonteilla, ja  minua se ärsytti, sen sijaan maneerit ovat hyvin valaisevia: Vaivainen kaikki kokee, välivouhka, on sitä muutkin joutuneet selviämään, kyllä se nyt pitää pois alta hoitaa, sen takia, että minä sanon niin, minkään tekijä, omapa on syys, vikapää, ylpistyis, itkupilli. Minusta tuttua tarinaa, eli sinusta ei ole minkään tekijä, eikä tule minkänkään tekijää ja moni muu valmis sanonta on ollut omankin kasvatuksen mantrana. Nykyisin on menty ääripäästä toiseen, lapsille ei saa tuottaa pettymyksiä, eikä edes sanoa mitään korjaavaa palautetta.

Kirjassa on kuitenkin todella hyvä toteamus: Kun on kirja kädessä, ei ole koskaan yksin. 

Nautinnollisia lukuhetkiä.

Reijo Mäki: Köyhä ritari

Reijo Mäki: Köyhä ritari, Otava 2023, sivumäärä 370. Vares #34.

Reijo Mäen 34:s Jussi Vares seikkailu Köyhä ritari alkaa ravintola Uudessa Apteekissa, jossa vakiokööri kännää ja louskuttaa leukojaan. Alussa myös arvaillaan, kumpi menee vaihtoon ensin Luusalmen maksa vai Jussin Mazda.  Tyypillisen tapaan Jussin lakanoiden väliin pelmahtaa nainen, tällä kertaa nimimerkillä Somero ja aamulla nainen katoaa.

Tämä oli hyvä Vares, tai ainakin itse pidin siitä enemmän kuin parista edellisestä. Juoni oli vakiolaatua. Jussilla on rahakas  katoamisjuttu Tripla Dzei oikealta nimeltään  Jesse Juuso Jalovaara on kadonnut. Toisessa juonilangassa on salaperäinen nainen, jonka elämän käännekohdat alkavat paljastua. Kolmannessa juonilangassa ammattitappaja Konsulentti hiljentää lähimmäisiään rahasta. Juonilangat yhdistyvät, mutta eivät aivan tavanomaisesti, se erottaa tämän vareksen hiemsn huonommista.

Kirjan tapahtumapaikat ovat myös erilaisia, eli Tonttumäki ja Piikkiön Harvaluoto, ja siellä kuvitteellinen Harfvan kartano. Osa kirjan ravintoloistakin oli kuvitteellisia, joka oli minusta hyvä ratkaisu.

Reijo Mäen Köyhä ritari on laadukas kirja Vares-sarjassa.

Pidempi oppimäärä
Jussi saa rahakkaan toimeksiannon  leskirouva Roosa Jalovaaralta, jonka Jussi tapaa Tonttumäen vieressä Flemingin puistossa. Lesken nuorempi poika Jesse Juuso Jalovaara eli Tripla dzei on kadonnut punaisen Camaronsa kanssa. Leski on vakavasti sairas ja haluaa selvittää Jessen kohtalon ennen kuolemaansa. Jussi alkaa kuulla lähipiiriä, tyttöystävä  Priscilla Pääskystä, siskoa Roosa-Meeriä, joka on eläinkauppa Kanikonttorissa töissä ja juppiveli Ristoa. Henriikka Kuusikko omistaa Kanikonttorin ja on kiireinen bisnesnainen, häntäkin kuullaan. Tutkimukset junnaavat paikallaan.

Jussi tapaa uudestaan mysteerinaisen, jonka nimi on Ellen Westermark, nainen laulaa räkälässä, jossa Tripla Dzei oli töissä. Jussi sänkyilee Ellenin kanssa, joka tunnustaa salaisuutensa. Hän oli Suomen ykkösartisti Eileen Yesterday, hänen viimeinen levynsä myi pelkästään yli 300 000 ja ura oli nousussa. Ura päättyi Eileenin aisaparin Teddy Lassilan katoamiseen. Teddy ja Oldsmobile ovat edelleen kateissa.

Ammattitappaja Konsulentti huomaa, että hänen kintereillään on outoa vipinää. Hän iskee ensin ja alkaa selvittää, kuka on palkannut tappajia hänen peräänsä.

Jussi kiinnostuu Harvaluodon Harfvan kartanosta, koska Tripla-Dzei oli siellä touhunnut, muun muassa viljellyt "ruohoa". Jussin tutkimukset tuovat päivänvaloon asekätkijöiden varastoja, mutta paljon muuta karmivampaa, myös Paattisilla tapahtuu.

Kirjan tapahtumapaikkoja:

Tonttumäki on paikka, missä Tripla Dzein tyttöystävä asuu, kun Jussi käy puhuttamassa häntä.

Kuvat otettu aamulla ja iltapäivällä. 

Tonttumäem vieressä on Flemingin puisto.

Aivan mäen päällä on koppi, joka kirja mukaan on "tiilikoppi". Koppi on spreijattu, mutta ei ole tehty tiilestä, kuten Vares luulee.

Tarinassa Jussilla on alussa vakuutusyhtiön homma, joka ratkeaa kun selkäsairauden takia, sairaseläkkeellä oleva mies kirmaa puulaakisuunnistuksessa Vahdon metsissä. Vahdolla on tullut suunnistettua ja Harvaluodossa, josta kolme suunnistuskartan palaa:

Ratsula Suni 

Harvaluoto, aukeavat varmasti hieman suurempana omaan ikkunaan

Tässä kolmas.

Harvaluotoon mennään nykyisin sillan kautta, ennen lossilla. Saaressa on upeat suunnistusmaisemat, mutta minusta tuota kartanoa ei ole.

Turusta mainitaan muutamia ravintoloita, tässä perinteikäs Pippurimylly.

Tässä Mustainveljestestenkuja, jossa Ellenillä oli asunto. 

*****

Reijo Mäen (s. 1958) Vareksista lisää täällä, ja linkit kaikkiin postauksiini.

Gaile Parkin: Kigalin kakkukauppa

 

Gaile Parkin: Kigalin kakkukauppa, alkuteos Baking Cakes in Kigali 2009, suomentaja Annukka Kolehmainen, Tammi 2009, sivumäärä 278.

Tansanialainen Angel Tungaraza  ja hänen miehensä Pius  ovat muuttaneet Tansaniasta  Ruandan Kigaliin. Pius on töissä Kigalin Teknillisessä korkeakoulussa ja Angel leipoo tilauksesta kakkuja. Angel on kovilla, sillä hänen poikansa on murhattu, ja tyttärensä on kuollut sairauteen, ja hän kasvattaa isoäitinä viittä lastenlastaan vieraassa maassa.

Angelin asiakkaina käy eri ihmisiä, joiden kanssa Angel puhuu hyvinkin syvällisistä asioista ja hiljalleen tajuaa, että myös omista asioista pitää puhua. Totuus haavoittaa vain, jos sen salaa.

Angelalla on monta asiakasta alkaen Tansanian suurlähettilään vaimosta Margaret Wanyikasta. Parhaimmat keskustelut käydään itseään myyvän Jeanne D'Arcin kanssa. Teoksessa on paljon teemoja ja ihmisten kohtaloita. Teemoina feminismi, eurooppalaiset Afrikassa, ihmisten selviäminen kansanmurhasta ja HIV/AIDS, raskaita teemoja. Siihen nähden kirjan sävy oli yllättävänkin kepeä. Angelan kakun muotoja ja värejä myös kuvataan. Tärkein teema on kuitenkin totuus, ja sen tunnustaminen ja hyväksyminen.

Kigalin kakkukauppa on valikoimaltaan runsas, sisältönä raskaita teemoja ja kohtaloita, kuorutteena värikkäitä kakkuja ja lopussa Angel järjestää kahdelle perheensä menettäneelle upeat häät.

****

Kirjailija Gaile  Parkin on syntynyt ja varttunut Afrikassa, mutta on valkoinen (kuvasta päättelin). Hän tuo kirjassaan esille monia vakavia teemoja kuten hiv-viruksen yleisyyden ja sen aiheuttamat kuolemat, Ruandan kansanmurha, ihmisten pakeneminen, perheiden hajoaminen, mutta myös totuuden hyväksyminen ja elämän jatkuminen vaikeuksista huolimatta.

Ruandan kansanmurha tapahtui 1994, se alkoi presidentin koneen alas ampumisesta, sadan päivän aikana miltei miljoona ihmistä menetti henkensä. Ruanda on itsenäinen, ja  alue oli Belgian hallinnassa 1962 asti.

Rex Stout: Puuttuva lenkki

 

Rex Stout: Puuttuva lenkki, alkuteos The Rubber Band, 1936 Jännityksen mestarit 52, Book Studio 1991, sivumäärä 221. Nero Wolfe #3.

Rex Stoutin kolmas Nero Wolfe - dekkari Puuttuva lenkki on hyvin viihdyttävä tarina, jossa tosin ihmisten ahneus aiheuttaa kuolemia. 

Ensimmäisessä kohtauksessa Nero Wolfen asioita hoitava yleismies-jantunen  Archie Goodwin kyselee Nero Wolfelta sanomalehtimiehestä S.J Woolfista, joka tekee henkilökuvia, viimeinen henkilökuva on tehty Cliversin markiisista, britti diplomaatista ja kenraalista, joka on 64 vuotta. Herrat saavat rupatella rauhassa, ennen kuin porukkaa alkaa lappaa asuntoon. Ensin piipahtaa Wyomingista farmari Harlan Scovil, joka katsastaa Nero Wolfen, hän on tulossa isommalla porukalla kello 18, kun Nero Wolfen iltapäivän orkidea-aika on ohi.

Myös pankin toimitusjohtaja Anthony D. Perry haluaisi palkata Wolfen pankissa tapahtuneen rahavarkauden (30 000 $) vuoksi. Nero Wolfe lähettää Archie Goodwinin kartoittamaan tilannetta. Pankissa uskotaan että viehättävä sähkevirkailija neiti Clara Fox on rahavarkauden takana. Mitään näyttöä ei ole, syytöksiä ja kateutta sitäkin enemmän.

Kello 18 Wolfen luo tulee sekalainen seurakunta Clara Foxin johdolla eli Hilda Lindquist, Michael Walsh, mutta myös kutsun saanut  Harlan Scovil ei saavu paikalle. Clara Fox puhuu kuolleen isänsä jälkeensä jättämästä kirjeestä, jossa hän kertoo tarinan, jossa englantilainen George Rowley pakenee Nevadan Silver Citystä  kuolemantuomittujen sellistä, ja lupaa auttajilleen puolet omaisuudestaan. Clara väittää, että hän tietää, että George Rowley on Cliversin markiisi, joka on New Yorkissa. Ongelma on siinä, että Claralla, eikä kellään muulla ole sopimusta, vaan se on jäänyt Rubber Colemanille, joka on haihtunut maisemista, koko porukkaa oli kutsuttu The Rubber Bandiksi.

Kokouksen päätyttyä poliisi ilmoittaa, että Harlan Scovil on 9 minuuttia sen jälkeen, kun oli poistunut Wolfen luota, ammuttu kadulle. Scovil oli saanut puhelinsoiton ja rientänyt tapaamiseen.

Näistä aineksista on keitetty mainio dekkari, jonka loppuselvittelyissä konna yrittää murhata Nero Wolfen, mutta Nero Wolfe loukkaantuu vain lievästi.

Tämän teoksen on blogannut myös hdcanis joka kiinnittää huomiota takakansitekstin virheellisyyteen

Pidempi oppimäärä
Kansikuvassa Nero Wolfe hörppii olutta, joka on hänen lempijuoma, (Archie juo aina  maitoa). Nero Wolfe on alkanut pitää huolta kunnostaan, hän heittää tikkaa. Tikkataulu on jaettu  sektoreihin Darts-taulun tavoin, mutta Wolfen taulussa on 52 pelikorttia. Hän voittaa Archielta paljon rahaa.

Jatkossa Nero Wolfe tarjoaa turvapaikan Clara Foxille, jota poliisi haluaisi kuulustella rahavarkaudesta ja Scovilin murhasta. Foxin mukaan Nero Wolfen talossa on liian hyvä järjestys, ja sieltä puuttuu sekamelska ja elämä. Wolfen orkideoita hoitaa Theodore Horstmann ja keittiössä herkkuja tekee sveitsiläinen kokki Fritz Brenner.

Puuttuva lenkki on viihdyttävä seikkailuromaani, tai mitä seikkailusta seurasi, se muistuttaa hieman Sherlock Holmes -romaania Neljän merkki.

*****
Rex Stoutin (1886 - 1975) Nero Wolfe -dekkareista täällä, lisäksi siellä on linkit bloggauksiini, luen ja bloggaan (tai se on tavoitteeni) kaikki julkaistut suomenkielelle käännetyt 33 dekkaria, ja 2 novellikokoelmaa. Tämä on sarjan kolmas dekkari.

Jarkko Sipilä: Syy tappaa

 

Jarkko Sipilä: Syy tappaa, Takamäki sarjan 20:s nide, 2020, tämä painos Crime Time 2021, sivumäärä 326.

Jarkko Sipilä (1964 - 2022) kirjoitti Takamäki-dekkareita, sarjassa ilmestyi 22 kirjaa.  Syy tappaa käsittelee rankkaa aihetta. Itä-Helsingistä Puotilasta löytyy murhattuina kaksi kadonneeksi ilmoitettua teinityttöä. Sofia Rautamaa ei ole halunnut lähteä viikonlopuksi leski-isänsä kanssa mökille, vaan meni kaverin luo. Kotimatkalla hänet oli yritetty raiskata ja nuijittu hengiltä. Sofian luokkakaveri Henna Kallio löytyy myöhemmin vähän matkan päässä raiskattuna ja myös tapettuna.

Poliisi käynnistää tutkimukset ripeästi, mutta  läpimurtoa ei tapahdu. Vaikka rikokset lopulta selvitetään nopeasti eli vain neljässä päivässä, murha ehtii herättää ennen näkemättömän somemyrskyn. Somessa epäillään maahanmuuttajaa teosta, ja se on myös kuulemisten  perusteella yksi mahdollinen tutkintalinja eli poliisi ei voi kiistää sitä lehdistöllekään, tietyt ryhmät saavat lisäsytykettä raivoonsa...

En lähde avaamaan sisältöä sen enempää, mutta tämä on laadukas dekkari, jossa käsitellään hyvin tutkinnan kulkua, ja teon reaktioita.

Kirjasarja on nimetty rikoskomisario Kari Takamäen mukaan, vaikka muilla poliiseilla on suurempi rooli kirjassa. Takamäen poika Joonas on järjestyspoliisissa. Ataripoliisi Suhonen on murharyhmän käytössä ja kerää tietoja kuppiloissa ja jopa vankilasta. Ylikonstaapeli Anna Joutsamo haastattelee ihmisiä ja tekee rankkaa kenttätyötä kuten myös Mikko Kulta. Toimittaja Sanna Römpötti utelee murhatietoja poliisilta. 

Kirjassa on kuvattu traagisen hyvin uhrin isän ajatukset, tyhjyyden tunteet ja koston ajatukset. Lehtijuttu asiasta herättää kansalaisissa raivoa. Poliisilla on täysi työ löytää murhaaja, mutta pitäisi myös hillitä lieveilmiötä.

Jarkko Sipilän Syy tappaa -dekkari osuu ajankohtaiseen maaliinsa ja lopun läpimurto on yllättävä.

*****
Jarkko Sipilä (1964 - 2022) oli asiallinen rikostoimittaja. Hänestä on verkossa oiva haastattelu Elsa Newsissä 1/2014 (jota ei enää verkossa) 

Jarkko Sipilä oli ollut MTV:n rikostoimituksen päällikkö ja Sipilä oli ollut raportoimassa keskeisistä henkirikoksista. Sipilä vaikuttaa hyvin terävältä.
Sipilä suunnittelee jutun mukaan juonta miltei kauemmin kuin kirjoittaa tarinaa. Itse kirjoitustyö vie aikaa yhdestä kahteen kuukauteen. Juoni hahmottuu parissa kuukaudessa kirjoittamisen jälkeen viimeistely vie aikaa. Kuten arvata saattaa Takamäki ei ole Sipilän alter ego. 

Olen blogannut sarjasta dekkarit Luupuisto ja Syvälle haudattu sekä Uhripeli.

Reijo Mäki: Hotel California

   

Reijo Mäki: Hotel California, Otava 2022, sivumäärä 359.

Hotel California on Reijo Mäen 33:s Jussi Vares -seikkailu.

Kirja alkaa verkkaisesti. Jussi on dokumenttikuvaaja Fränk Wrångin turvamiehenä vuonna 2016 Kaliforniassa Lake Piru -järven rannalla. Matkan mainittavin anti on se, että mukaan änkeytynyt Luusalmi, osallistuu tyhjentäytymisriittiin, missä juotetaan huumaavaa ainetta. Ensin tyhjenee Luusalmen mieli, sitten hän uneksii jatkosodasta ja sitten tyhjenee herran suoli. Kaliforniassa riehuvat maastopalot keskeyttivät matkan ja kööri palaa Turkuun. Sitten tarinassa siirrytään elokuuhun 2017. Fränk Wrång näkee Turun terrori-iskijän syövän jäätelöään Kauppatorilla. Seuraavalla viikolla Fränk katoaa asunnostaan. Seuraavana vuonna 2018 Jussi saa Fränkin ystävältä Daniel Lundilta toimeksiannon etsiä Fränk tai selvittää hänen kohtalonsa. Yllätysloppuratkaisu tulee täysin Turun Pikisaaren puskista. 

Reijo Mäen Hotel California on kuten Vares-sarjan ilmestymisnumero eli 33, tarina käynnistyy hitaasti ja viipyilevästi, mutta pääsee loppuun minusta pohjustamattomalla loikalla.

Pidempi oppimäärä ja Turun paikkoja.
Vares lähtee aluksi Kaliforniaan, episodilla ei ole muuta seurausta kuin sieltä random-konna Buenanotta pullahtaa loppuselvittelyihin. Luusalmen tyhjentymisrituaali (ayahuasca) ja Vareksen lettukestit Suzie Strawberryn kanssa ovat vain sivuntäytettä. 

Muusta vakiokööristä tarinassa piipahtavat baarimikko Hatsa, ruumiskuski Moilanen, pastori Alanen, Kyypakkaus,  Janita Hihnala,  he tarinassa ovat siksi, koska he kuuluvat varesten lavastukseen. Sen sijaan juoneen kytkeytyvät Daniel, Fränk, Danielin tyttöystävä Maritza Melkonen, hänen mustasukkainen on-off poikaystävä Kaius Kiuas ja konna Buonanotte.
Turun terrori-isku tapahtui perjantaina 18.8.2017. Vares tulee Kaarinasta bussilla aamulla, ja terroristi on bussissa. Kerronnassa ihmetyttää se, että edellisenä päivänä torstaina oli Turussa Taiteiden yö, sitä Vares ei mainitse lainkaan. Minusta terrori-iskun kuvaus oli "päälle liimattu" täyteteksti. Tekijä esimerkiksi oli syömässä jäätelöä ratikan mallisen kioskin ulkopuolella. Tapahtuman jälkeen Turun kauppatori on remontoitu Toriparkin rakentamisen yhteydessä.

Turun tienoota kuvataan. Maritza Melkonen asuu 

Hirvensalossa Pikisaaressa, jonka matkan varrella on Ankkuri Pubi. Uudessa Apteekissa juopotellaan, mutta kahvia ryystetään Kahvila Paawossa.

Hotel Californian lukukokemus oli jo liiankin tuttu ja turvallinen, ehkä se on yksi Varesten suosion salaisuus.

Reijo Mäen (s. 1958) Vareksista lisää täällä, ja linkit kaikkiin postauksiini.

Heikki Kulta: Mika Salo Elämäni

 

Heikki Kulta: Mika Salo, elämäni, readme.fi 2019, sivumäärä 302.

Heikki Kulta (s. 1955) oli pitkään Turun Sanomien urheilutoimittajana. Heikki Kulta erikoistui Formula ykköseen Keke Rosbergin voitettua maailmanmestaruuden F1:ssä 1982. Kulta lähetettiin paikan päälle GP-viikonloppuihin ja hän on ollut yli 300 kisaviikonloppua varikkoaluueilla. Kulta on kirjoittanut myös F1-teoksen Iceman Kimin matkassa. 

Mika Salo (s.1966) on entinen F1-kisakuski, jolla on 111 F1 GP:n ja 109 startin kokemus Lotuksella, BAR:lla, Arrowsilla, Ferrarilla, Sauberilla ja Toyotalla vuosina 1994 - 2002. Lisäksi Salo on jatkanut uraa muissa luokissa.

Tässä Mika Salo, elämäni -kirjassa on 262 tekstisivua ja keskellä 40 sivua kiinnostavia valokuvia Mika Salon elämän varrelta.

Salot asuivat  Vantaalla Martinlaaksossa, ja Mika viihtyi nuoruudessa Keimolan moottoriradalla ja pelasi junnulätkää. Lätkä jäi, kun autoilu vei, kilpaura alkoi pikkuluokista, silloin puhuttiin mikroautoista (ei kartingista). Mika Salo suoritti asepalveluksen ja oli amiraalin autokuskina. Sitten jatkui kisaura, autojen tehot suurenivat ja ajohommia alkoi olla ulkomailla. Formula Fordissa tuli vuonna 1988 menestystä eli EM-sarjan kulta. Seuraavaksi vuodeksi tie vei Brittien F3-sarjaan. Vuoden 1990 kausi oli Mika-Mika - sarja, jossa nuorempi vantaalainen Mika eli Häkkinen lopulta oli parempi, ja sai superlisenssin ja suuntasi F1:iin.

Mika Salo ei ollut rikas, mutta hänellä oli uskollisia sponsoreita Teräsjousi ja Euroopassa Rettig. Kun 1990-kausi päättyi, Salo suuntasi erinäisten yhteensattumusten vuoksi Japaniin F3000-sarjaan, jossa hän vietti neljä vuotta ilman mainittavaa menestystä kehnon kaluston vuoksi. 

Formula 1
Vuonna 1994 hän sai ajaa Formula 1:ssä Lotuksella kaksi kisaa. Sen jälkeen Tyrrelillä meni kolme vuotta. Salon 50:stä Tyrrell-GP:stä 22 päättyi keskeytykseen. Viidessä kisassa Salo pääsi pisteille eli kuuden parhaan joukkoon. Yksi niistä Monacossa. Arrows-kaudesta lohkesi yksi nelossija. Vuonna 1999 Salo tuurasi Ferrarilla loukkaantunutta Michael Schumacheria sangen hyvin eli oli kerran kolmas, ja kerran olisi voittanut, mutta päästi tallimääräyksellä Eddie Irvinen ohi, kun Eddie Irvine taisteli MM-tittelistä Mika Häkkisen kanssa, jonka Häkkinen voitti. Mika Salon F1-uran loppuvuodet meni Sauberilla ja Toyotalla. F1-kisat loppuivat 13.10.2002.

Sen jälkeen Salo ajoi aika hyvällä menestyksellä muita sarjoja, Maseratilla GT-sarjaa, ja Mika ylsi LeMansin 24:lla oman sarjansa luokkavoittoon. Mika Salo on toiminut myös F1:ssä tuomaristossa ja ollut tv:ssä F1-asiantuntijana.

Kirja luotaa myös läheisten näkemyksiä Mikasta, puhutaan myös Mikan harrastuksista kitaransoitosta, metsästyksestä ja lentämisestä.

Koska kirja on julkaistu "jo" 2019 on yksi luku "Venäjällä - urheilujohtajana", eli Mika on toiminut SMP racingilla itärajan takana pomon hommissa. Nyttemmin sekin on loppunut.

Kaiken kaikkiaan hyvä kertaus Mika Salon upeasta urasta, joka ei johtanut  maailmanmestaruuteen eikä F1-osakilpailuvoittoon, mutta on ansiokas. Teoksessa on Mika Salon F1-tulokset. kuvasivut ovat myös kiinnostavia.

Ilkka Remes: Kotkanpesä

 

Ilkka Remes: Kotkanpesä, WSOY 2020, sivumäärä 405.

Ilkka Remes kirjoittaa Kotkanpesä-romaanissa vaihtoehtohistoriaa.

Natsi-Saksa voitti toisen maailmansodan, se hallitsee Eurooppaa, vastapoolina Yhdysvallat, näillä mailla on ydinaseita. Saksa lietsoo Yhdysvalloissa rotumellakoita ja sekaantuu sen presidentinvaaleihin. Saksassa Stasi valvoo ihmisten sometusta ja puhelinliikennettä. Suomi on Saksalle lojaali, ja koittaa pitää itsenäisyydestään kiinni.

Teoksen alussa suomalainen ohjelmistoasiantuntija Erika Manner on tuomittu kuolemaan. Hän saa kuitenkin myrkkupiikin sijasta tehtävän, jolla voi päästä vapaaksi, hänen pitää löytää algoritmeillaan Berliinin hallinnosta CIA:n kätyri.

Juoni on remesmäinen enkä paljasta sitä. Olennainen kysymys on, miksi Erika on tuomittu kuolemaan? Erikan veli Tuomo alkaa tutkia isoisänsä "itsemurhaa" ja saa peräänsä Valpon etsivät. Tarinan tiimellyksessä Gestapo etsii Erikaa. Lisäksi CIA:n agentti on hengenvaarassa. 

Kotkanpesä on paluu vaihtoehtohistoriaan, jossa Remes tarkastelee hyvin ajankohtaisia asioita, kuten kansalaisten somevalvontaa, asioiden salaamista, demokratian tilaa sekä ikuista vallanhimoa.

Pidempi oppimäärä
Eletään siis vaihtoehtotodellisuudessa, jossa Saksa voitti toisen maailmansodan, Hitler kuoli vanhuuteen 83-vuotiaana. Maailmassa on kaksi ydinasevaltiota Saksa ja Yhdysvallat. Gestapo ja Stasi häärivät rajoittamassa kansalaistensa perusoikeuksia. Saksassa vallassa on kansleri Ursula Sauer. Saksa on salannut rotutouhunsa ja keskitysleirinsä.

CIA:n kätyri paljastetaan lukijalle kirjan alkuvaiheessa, hän on korkeassa asemassa kanslerin virastossa oleva Martin Richter. Erika työskentelee hänen kanssaan.

Tapahtumat vyöryvät Berliinin olympiastadionin lähellä, Berliinissä, Alpeilla ja Lapissa.

Minua kiinnosti enemmän vaihtoehtomaailma, kun sota-aikojen pöyhintä. Toisia ehkä juoni koukuttaa.

Ilkka Remeksen (s.1962)  Pääkallokehrääjä romaanissa historia meni toisin päin, Suomi hävisi totaalisesti jatkosodan ja siitä muodostui SDR. Tässä Saksa voitti sodan, ja "rauha" on palannut. Minusta on epäuskottavaa, että Hitlerin vallanhimo olisi sammunut rauhaan. Sen sijaan on aiheellista pohtia siihen, mihin diktatuurien somevalvonta voi mennä.

Tässä linkki Ilkka Remes -bloggauksiini (KLIK), joita on 16 kpl.

Jo Nesbø: Valtakunta

 

Jo Nesbø: Valtakunta, alkuteos Kongeriket 2020, suomentanut Outi Menna, Johnny Kniga 2020, sivumäärä 592.

Norjalaisen Jo Nesbøn romaani Valtakunta kertoo veljesrakkaudesta ja halusta suojella perhettä pahalta. Kulissina on norjalainen Os, luonnonkaunis pikkukylä, jossa on ahtaat piirit ja upeat tunturimaisemat. Jyrkillä teillä on äkkijyrkkiä mutkia, veljesten Royn ja Carlin  vanhemmat ovat suistuneet autoineen jyrkänteeltä alas.

Valtakunta-romaanin hienous on kerronnassa ja siinä, että vaikka kertoja pysyy samana, lukija saa koko ajan uusia näkökulmia tapahtumiin, joista useimmat ovat traagisia. Alusta saakka lukijalle on selvää, että tämä ei pääty hyvin, mutta lukija ei aavista käänteitä, eikä lopputulosta.

Valtakunta on lumoava kertomus ihmisen jatkuvista pahoista teoista, salailusta perheissä, häpeästä, kunnianhimosta, ja siitä, mitkä kammottavat seuraukset näillä on.

Pidempi oppimäärä
Kertoja on hiljainen ja kovanyrkkinen Roy Opgaard, jonka eloisa pikkuveli Carl Opgard saapuu barbadoslaisen vaimonsa Shannonin kanssa Kanadasta, aikeenaan tehdä tunturin päälle hulppea hotelli. 

Roy on huoltoasemaa pyörittävä jurohko vanhapoika. Pikkuveli Carl on veljeään eloisampi ja ailahtelevampi. Hän on lähtenyt paikkakunnalta naissotkujen takia ja muuttanut rapakon taakse sössittyään opiskelunsa. Nyt tuhlaajapoika palaa nuorikkonsa kanssa. Shannon on arkkitehti ja on opetellut norjaa, joten hänkin pääsee osalliseksi takapajulan juoruista.

Hotelliprojekti on Carlille syy tulla paikkakunalle ja hän puhuu paikkakuntalaisia mukaan. Nesbø paljastaa jatkossa muitakin motiiveja.

Kyläläisten sosiaaliset suhteet ovat solmussa, ja pikkupaikkakuntaa vaivaavat juoruilu, kateus ja hyväksikäyttö, jotka muodostavat sytykkeen konflikteille. Kuvitteellista (?) Osia lähinnä kaupungeista on Nodden. Osissa on huonot tiet, ja veljesten alueille johtavan tie mutka osoittautuu vaaralliseksi paikaksi, jossa nimismies saa rampata useaankin otteessen.

Minua kirja piti otteessaan.

Pisin oppimäärä

Kirja on kuin kaleidoskooppi, kuva on kaunis, vaikka siinä on jotain outoa. Kun  vaihtaa tarkastelukulmaa, kuvio muuttuu aivan toisenlaiseksi, hyvin toisenlaiseksi. Ensimmäisen sadan sivun jälkeen lukija luulee tietävänsä, miten asiat ovat, mutta kun kuvaa kierretään, se näyttää aivan toisenlaiselta ja Nesbø pyörittää lukijaa aivan viimeisille sivuille asti, mutta jo alussa lukija aavistaa, että on huono idea palata kotikonnuille.

Minulle tämä oli vuoden 2023 paras lukukokemus.

*****
Jo Nesbø (s.1960) on norjalainen dekkaristi, tämä on ollut suositun Harry Hole -sarjan ensimmäinen teos. Olen blogannut teoksen Lepakkomies. Jo Nesbø on syntynyt Oslossa, ja asunut nuorena Moldessa. Hän on nykyaikaistanut myös näytelmän Macbeth.

Jarkko Sipilä: Uhripeli

 

Jarkko Sipilä: Uhripeli, 2019, Takamäki-sarjassa dekkari 19. Crime Time 2019. sivumäärä 317.

Alkukohtauksessa 2016 Julia Rask joutuu miesystävänsä tai entisen miesystävänsä raivohullun Mika Kososen pahoinpitelemäksi. Poliisien väliintulo hädintuskin pelastaa Julian hengen, häntä viillettiin kaulaan. Parilla on kolmevuotias tytär Elli. Mika Kososta ei tuomita rangaistukseen vaan passitetaan vankimielisairaalaan.  Kosonen pakenee 8.9.2019 Kuopion Niuvanniemen vankimielisairaalasta nuijittuaan vartijan ja suuntaa pääkaupunkiseudulle. 

Pian Koskelantieltä löytyy kuoliaaksi kidutettu nainen. Hän oli ollut Julian ystävä Maija Malmberg. Mika Kosonen haluaa päästä käsiksi ex-naiseensa. Julia taas haluaa paeta. Poliisi haluaa suojella Juliaa ja hänen lastaan ja saada Mikan kiinni.

Tarina on piinaava ja iljettävä, eikä juonen osalta mukava lukea, mutta maailma on myös tätä. Poliisin tutkimusten lomassa päivitetään Helsingin historiaa.  Aleksis Kiven katu oli vuoteen 1928 asti Fredriksbergsgatan (suomeksi Fredriksperinkatu). Nimi juontaa juurensa Pasilasta (Fredriksberg), jonne Aleksis Kiven katu suuntaa.

Julia pakenee, mutta kuten arvaatte Kosonen tapettuaan lisää, haluaa päästä käsiksi Juliaan? Loppu on piinaavan jännittävää Karhu-ryhmineen.

Teos on enemmän Takamäen tiimin toiminnan kuvausta. Ataripoliisi Suhonen on siirtynyt järjestyspoliisiksi, mutta Takamäki haluaa hyvän poliisin tiimiinsä. Takamäen poika Joonas on myös rikospoliisissa, loppuvaiheessa hän joutuu seuraamaan Kososen kostoa liiankin läheltä.

Jarkko Sipilän Uhripeli on hyvä kuvaus raivohullusta miehestä, jonka harhat kohdistuvat naisiin.

****
Rikostoimittaja Jarkko Sipilä (1964 - 2022) kirjoitti Takamäki-dekkareita, ja sarjassa ilmestyi 22 kirjaa.

Jarkko Sipilä oli ollut MTV:n rikostoimituksen päällikkö ja Sipilä oli ollut raportoimassa keskeisistä henkirikoksista. Sipilä vaikuttaa hyvin terävältä.

Sipilä suunnitteli kirjan juonta miltei kauemmin kuin kirjoitti tarinaa. Itse kirjoitustyö vie aikaa yhdestä kahteen kuukauteen. Juoni hahmottuu parissa kuukaudessa kirjoittamisen jälkeen viimeistely vie aikaa. Kuten arvata saattaa Takamäki ei ole Sipilän alter ego. Olen blogannut sarjasta dekkarit Syy tappaa,  Luupuisto ja Syvälle haudattu.

Iida Rauma Hävitys

 

Iida Rauma: Hävitys, Tapauskertomus, Silta 2022, sivumäärä 400.

Iida Rauman (s.1984) romaani Hävitys voitti vuoden 2022 kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon, valitsijana toimi Turun piispa Mari Leppänen, joka perusteli valintaa: "Kyseessä on kirja, joka kysyy, miksi lapseen kohdistuva vääryys ei ole kenestäkään mitään. Kirja muistuttaa, miten kaikki olisi toisin, jos olisi edes kerran joku, joka vaan kuuntelisi ja uskoisi". (Lähde yle täällä).

Hävitys -romaanin alussa päähenkilö A asuu Turun ylioppilaskylässä, päivisin A on historian opettajan sijaisena ja juoksee öisin. Aluksi A pohtii Turun (rakennusten) muuttumista tai lähinnä rakennusten purkamista. A stalkkaa lisäksi Iraa. Asteettain poraudutaan kirjan ytimeen: peruskoulun kauhuihin, A on kokenut opettajan ja oppilaiden vuosikautisen kiusaamisen.

Lopussa A ja Ira pelaavat peruskoulunsa raunioille ja alkaa vimmainen, mutta sekava loppukähinä.

Hävitys on hyvin kantaaottava romaani. Koulukiusaaminen on vakava asia ja aiheuttaa vammoja. Minusta romaanin rakenne on ongelmallinen ja liian subjektiivinen, ja se jostain syystä toimi kohdallani päinvastoin kuin ehkä muilla, eli se jätti ulkopuoliseksi ja traagiset tapahtumat jäivät etäisiksi.

Romaanin rakenne
Romaanissa ajankohdat pomppivat, Teurastamo 5:n aikahyppelevään Billy Pilgrimiin viitataan, romaanissa Billy tuntee itsensä ulkopuoliseksi ja hän hyppii ajassa. Pilgrim nuorena (oikeastaan lapsena) kokee Dresdenin pommituksen, jota ei voi kuvata.  Tässä romaanissa hypellään vuosissa 1993,  1995, 2000 sekä nykyhetkessä, jossa henkilö juoksee öisin, seuraa Iraa ja naukkailee närästyslääkkeitä.

Turun paikkoja kuvaillaan, eniten Ylioppilaskylän nurkkia, Nummenpakkaa ja Lemminkäisenkadun liepeillä olevia Teknogiakiinteistöjen rakennuksia (Data City,  Bio City ja Pharma City), muutenkin Turun historiaan viitataan. A ja Ira puhuvat keskenään Turun murretta? Tai ehkä Kaarinan? Asenne on se, että vanhaa puretaan ja uutta tehdään, mutta 2000-luvulla ja oikeastaan jo 1980-luvun lopulta Turku on säilyttänyt elinkelpoiset talot (täällä kuvia romaanin maisemista).

Teos on fiktiivinen, romaani kritisoi voimakkaasti Kaarinan kouluoloja.

Kouluterveyskyselyn tuloksissa Kaarinassa on edelleen koulukiusaamista. Nykyisin tosin myös Piikkiö kuuluu Kaarinaan. (Piikkiön koulutkin ovat päässeet otsikoihin).

Koulukiusaamisesta ja leirikoulusta
A:n koulukiusaamista kuvataan varsin seikkaperäisesti. Kyse on musiikkiluokasta, jota opettaa Anna-Maija eli Ansku, jota A inhoaa ja päinvastoin. Yhteenottoja on opettajan kanssa luokassa ja jatkuvaa nälvimistä oppitunneilla, välitunneilla A:ta haukutaan ja lyödään. Pahalta tuntuu ja teos antaa hyvin huonon kuvan koulun reagoinnista kiusaamista vastaan. Minua ihmetytti kuudennen luokan Viron leirikoulun kuvaaminen, leirikoulussa nimittäin oli opettajan lisäksi myös huoltajia, luulisi, että meno olisi ollut aivan toisenlaista.

Olen itse sitä mieltä, että peruskouluun eivät leirikoulut kuulu, eivätkä ainakaan ulkomailla. Edelleen olen sitä mieltä, että kouluaikana koulu vastaa turvallisesta oppimisympäristöstä ja laittaa vähintään opettaja-kiusaajat kuriin ja yrittää parhaansa oppilaiden hyvien suhteiden rakentamisessa.
*****
Ida Rauma (s. 1984) on käynyt peruskoulua Kaarinassa ja Ylen jutussa: "Tarina ja henkilöt ovat täysin fiktiivisiä, mutta päähenkilön kokemukset ovat totta ", lukion hän kävi jo lakkautetussa Turun Juhana Herttuan lukiossa ja myöhemmin opiskeli Turun yliopistossa.

Tämä oli viimeksi valittu Finlandia, joten Finlandia-haaste on suoritettu (saa taputtaa, oli aika savotta). 

Finlandia-voittajat
1984: Erno Paasilinna: Yksinäisyys ja uhma
1985: Jörn Donner: Far och son (Isä ja Poika)
1986: Sirkka Turkka: Tule takaisin, pikku Sheba, runoteos
1987: Helvi Hämäläinen: Sukupolveni unta, runoteos

1988: Gösta Ågren: Jär (Tääl) runoteos

1989: Markku Envall: Samurai nukkuu runoteos

1990: Olli Jalonen: Isäksi ja tyttäreksi

1991: Arto Melleri: Elävien kirjoissa, runoteos

1992: Leena Krohn: Matemaattisia olentoja tai jaettuja unia

1993: Bo Carpelan: Urwind (Alkutuuli) 

1994: Eeva Joenpelto:Tuomari Müller, hieno mies 

1995: Hannu Mäkelä: Mestari 

1996: Irja Rane: Naurava neitsyt

1997: Antti Tuuri: Lakeuden kutsu

1998: Pentti Holappa: Ystävän muotokuva 

1999: Kristina Carlson: Maan ääreen

2000: Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi
2001: Hannu Raittila: Canal Grande
2002: Kari Hotakainen: Juoksuhaudantie
2003: Pirkko Saisio: Punainen erokirja 
2004: Helena Sinervo: Runoilijan talossa
2005: Bo Carpelan: Berg (Kesän varjot) 
2006: Kjell Westö:Där vi en gång gått (Missä kuljimme kerran)
2007: Hannu Väisänen: Toiset kengät

2008: Sofi Oksanen: Puhdistus
2009: Antti Hyry: Uuni
2010: Mikko Rimminen:Nenäpäivä 

2011: Rosa Liksom: Hytti nro 6
2012 Ulla-Lena Lundberg: Jää
2013: Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme 

2014: Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät 

2015: Laura Lindstedt: Oneiron. Fantasia kuoleman jälkeisistä sekunneista 
2016: Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista
2017: Juha Hurme: Niemi 
2018: Olli Jalonen Taivaanpallo
2019: Pajtim Statovci: Bolla
2020: Anni Kytömäki: Margarita
2021: Jukka Viikilä: Taivaallinen vastaanotto

2022: Iida Rauma: Hävitys, tapauskertomus

2023: Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa, väärässä olemisen historia

Kata Kärkkäinen: Minä ja Morrison

 

Kata Kärkkäinen: Minä ja Morrison, Tammi 1999, Loisto-pokkari 2002, sivumäärä 240.

Kata Kärkkäisen (s. 1968) esikoisteos Minä ja Morrison kertoo Millasta, joka rakastuu pikkurikolliseen Akiin, jolla on Joonas-veli. Kirja filmattiin ja sen ohjasi Lenka Hellstedt, pääosissa olivat Irina Björklund (Milla) ja Samuli Edelmann  '(Aki).

Minä ja Morrison on helppolukuinen tarina, joka puolen välin jälkeen ankeutuu. Päähenkilö ja minä-kertoja Milla ajelehtii, tapaa Akin, jonka kanssa seurustelee, sänkyilee ja huumeilee. Filmissä Akilla on Joonas-niminen poika, mutta kirjassa hän on pikku-veli, joka Akin mukaan on "lievästi jälkeenjäänyt", tosin Joonas on hyvin älykäs joillakin aloilla ja hyvä piirtämään. 

Äiti haluaisi että Milla opiskelisi, menisi akateemisiin naimisiin. Millalla on Akin kanssa huumehengailussa pelkkää alamäkeä, ja Aki sössii asiansa ...

Juoni puksuttaa ankeaan loppuunsa. Kirja on kiinnostanut sen verran, että kirjasta pukattiin filmi, joka kaiketi sekin menestyi hyvin. Olen nähnyt filmin tv:stä.

Kirjan kansi on vuoden 2001 filmistä. 

****

Anssi Kelan Sinkku Milla soi elokuvassa. Yllä virallinen Millan musiikkivideo youtubesta. Anssi laulaa Akin talossa, ja seinällä on Jim Morrisonin kuva. Anssi Kela oli lukenut elokuvan käsikirjoituksen ja ottanut biisiin siitä sanat, Milla hei, joskin kertosäe kuvaa aika hyvin Millan elämää ja äidin asennetta siihen:

Milla hei sun täytyy muuttuu
sun elämältä suunta puuttuu
sä aina tartut tikkuun lyhimpään
se ei johda mihinkään
sä et oo mikään tyttö enää
sun täytyis tehdä jotain järkevää
ja lapselliset leikkis lopettaa (Anssi Kela).

Kirjan ehkä mielenkiintosin kohta liittyy 26-vuotiaaseen Millaan, jonka ristimänimi yllättäen on kirjan mukaan Mirjam, Milla itse on muuttanut nimen Millaksi.

Videolla näkyy myös flipperi, jota peliä kirjailija sanoo pelanneensa kotikaupungissaan nuorena (lähde Yle Elämäni kesä). Luullakseni kirjan kiinnostavuus on Milla pohdinnoissa ja ratkaisuissa, joka kuvaa tuon ajan nuorten aikuisten ongelmia. 

Filmi oli yksi osa (osa 2) Levottomat -filmisarjaa. Milla on peruslevoton. 

Milla sinkkuna julkaistiin (ilmeisesti) 7.11.2001. eli tämä päivä.

Tuolloin julkaistiin elokuvista Soundtrack, jonka myös ostin, yläkuva biisilistasta.

Rex Stout: Pelokkaitten miesten liitto

 

Rex Stout: Pelokkaitten miesten liitto alkuteos The League of Frightened Men 1935, suomentaja Reijo Lehtonen, WSOY 1990  Sapo 336,  sivumäärä 324. Nero Wolfe #2

Pelokkaiden miesten liitto on Rex Stoutin toinen Nero Wolfe -dekkari. Tarina alkaa marraskuussa, kun Andrew Hibbard tulee etsivä Nero Wolfen pakeille New Yorkin Läntinen katu 35:een. Hän pelkää henkensä puolesta. Hibbard on töissä Columbian yliopiston psykologian osastolta. Hibbard kuuluu Harvardista valmistuneiden joukkoon, joilla on yhteinen salaisuus, jota varten he olivat perustaneet Sovituksen liiton. Aikanaan yliopiston  keltanokka Paul Chapin oli joutunut siirtymään ikkunalautaa pitkin, tippunut ja rampautunut. Iso joukko Harvardin opiskelijoita maksoi Chapinille vuosittain korvauksia (vapaaehtoisesti). Kun Paul Chapin alkoi menestyä kirjailijana, maksut lopetettiin. Nyttemmin joukko oli alkanut saada runollisia uhkauskirjeitä, ja joukkion miehistä tuomari Harrison putosi jyrkänteeltä ja sitten taidemaalari Eugene Dreyer kuoli juotuaan nitroglyseriiniä.  Vaikka Hibbard oli varma, että uhkauskirjeet ovat Chapinilta. poliisin mukaan kyse on itsemurhista. Wolfe ei ota toimeksiantoa, sillä Hibbard ei halua rangaistusta Chapinille, jota säälii. Chapinin kirjassa Piru vie peränpitäjän on selitetty koston toteutusta.

Muutaman päivän kuluttua Hibbardin veljentytär tarjoaa pestiä Wolfelle, setämies Andrew Hibbard on kadonnut. Wolfe kutsuu asuntoonsa kaikki Harvardin maksumiehet, paikalle saapuu 29. Wolfe esittää tarjouksen, jos hän selvittää tapauksen, miehet maksavat vastaavasti suuren palkkion, kukin varallisuutensa mukaan Wolfelle. Joukkio on pelokkaiden miesten liitto.

Dekkarin asetelmassa on syvyyttä enemmänkin. Chapinin nuoruuden heila on naimisissa yhden maksumiehen eli tohtori Loring Burtonin kanssa, jonka kotiapulaisen Chapin on ottanut vaimokseen. Pian Burton murhataan. Dekkarien minä-kertojana on yksi Wolfen apulaisista eli Archie Goodwin. Tässäkään ratkaisu ei ole pelkästään  "kuka sen teki ja miksi", ratkaisu on moniulotteisempi. 

Rex Stoutin Nero Wolfe dekkari Pelokkaitten miesten liitto luotaa syvälle pelkoon ja häpeään.

Pidempi oppimäärä
Vaikka kaikki pitävät kirjailija Paul Chapinia syyllisenä, lukija epäilee, että Chapin on pohjimmiltaan syytön. Esiintyykö joku hänen nimissään? Mikä on motiivi? Entä missä on Andrew Hibbard? 

Tutkimusten aikana Archien pää joutuu koville ja Nero Wolfe kaapataan. Ratkaisu on alkuasetelmaa paljon monimutkaisempi, mutta Nero Wolfe ratkaisee mysteerit. Tässä on hieman samanlainen alkutilanne, kuin Christien Aikataulukon arvoituksessa, eli ihmisiä kuolee sarjassa, ja murhaaja (tai joku muu) kirjoittaa ja lähettää kirjeitä. Tämä kuitenkaan ei ole kopio, vaan erilainen asetelma. 

Nero Wolfen motiivi ratkoa murhat ei ole kiltteys tai mielenkiinto, vaan hänen kallis elämäntapansa, niin tässäkin.

Dekkareiden kertojana  on maidosta pitävä Archie Goodwin, joka hoitaa myös Wolfen talousasiat. Wolfella on kaksi intohimoa orkideoiden ihaileminen ja kulinaristiset nautinnot. Wolfen orkideoita hoitaa Theodore Horstmann ja keittiössä herkkuja tekee sveitsiläinen kokki Fritz Brenner.

Apuna tutkimuksissa on kolme muutakin yksityisetsivää Fred Durkin, Saul Panzer sekä Orrie Cather.  

Tarinoissa on usein myös New Yorkin murhaosaston ylitarkastajalle Cramer. 

Tässä teoksessa Wolfe menee hissillä kasvihuoneeseen kello 9 ja viipyy siellä ihailemassa orkideoja  kello 11 asti, samanlainen sessio on iltapäivällä kello 16, tällöin hän ei ota asiakkaita vastaan. Kasvihuoneella on sisäpuhelin. Avausosaan Keihäskäärmeeseen linkki on Hibbardin veljentytär, joka on saanut Wolfen erinomaisuudesta vinkin ykkösosan Sarah Barstowilta.

*****
Rex Stoutin (1886 - 1975) Nero Wolfe -dekkareista on lisää täällä, lisäksi siellä on linkit bloggauksiini, luen ja bloggaan (tai pyrin siihen)  kaikki julkaistut suomenkielelle käännetyt 33 dekkaria, ja 2 novellikokoelmaa.

Jukka Viikilä: Taivaallinen vastaanotto

 

Jukka Viikilä: Taivaallinen vastaanotto, Otava 2021, sivumäärä 379.

Jukka Viikilän (s. 1973)  Taivaallinen vastaanotto toi hänelle toisen Finlandia-palkinnon vuonna 2021. Taivaallinen vastaanotto on hyvin erikoinen teos, joka kertoo kirjailija Jan Holmin uutukaisromaanin Taivaallisen vastaanoton taivaallisesta vastaanotosta ja romaani hänen käymästä sydänleikkauksesta. Kirjassa, joka on yhtä tekstipötköä, on pätkiä Holmin kirjasta Taivaallinen vastaanotto sikin sokin ja random-ihmisten kommentteja kirjasta, kirjoittamisesta, sairaala-asioita, lisäksi on asiaan kuulumattomia avautumisia. Jukka Viikilä kuvaa teostaan himmeliksi, mutta minusta se ei ole niin säännönmukainen vaan se on fragmentaarinen kommenttien ja tekstipätkien tarkasti sommiteltu sanasokkelo, johon minä ainakin eksyin.

Oikeastaan tuossa yläkappaleessa on kaikki olennainen kirjasta, mitä haluan lyhyessä oppimäärässä sanoa. Teosta on sen sekavuudesta huolimatta helppo lukea, ja kakofoniasta muodostuu valeharmonia, muttei synny punaista lankaa, mutta joitain teräviä huomioita lävistää lukijan tajunnan. Lukemisen minusta voi lopettaa keskenkin, kirja ei välitä mitään todellista, mutta siinä on jotain hyvin olennaista nykymaailman sirpaleisesta keskustelusta, taidepiirien hienoista mutta sisäisesti tyhjistä kirja-arvioista ja kulttuurimme ontosta tilasta.

Jukka Viikilän Taivaallinen vastaanotto on outouden manifesti, luvuton tekstipätkäkollaasi, siksi ja vain siksi Finlandiansa ansainnut.

Pidempi oppimäärä.

Taivaallinen vastaanotto ei ole siis romaani, se on minusta ylipitkä vitsi, joka osalle lukijoista  kääntyy myös itseään vastaan ja moni lopettaa kesken. Kirjan kommentoijista alkua hallitsee uber-kuski Rauno, joka on eläkkeelle jäänyt kaupunkiviraston johtaja, ja tietynlainen linkki Viikilän edelliseen Finlandia-voittajaan Akvarelleja Engelin kaupungista. Palstatilaa saavat jonkinnäköiset kirjoittajat Linnea, Mirva ja etenkin Minttu, joka luuhaa Kriittisessä korkeakoulussa, ja käyttää päihteitä, kuten moni muukin. Lisäksi panemisesta puhutaan ja aktin eritteitä eritellään. Myös sydänvioista puhutaan ja hiippaläpän leikkausta käsitellään. Jan Holmin leikkaa sydänkirurgi Mohamed Salah. (Samanniminen pelaaja pelaa Egyptin maajoukkueessa ja Liverpoolissa).

Minulla ei ole oikeastaan mitään järkevää sanottavaa kirjasta, joten tässä lopuksi lainauksia:

"Minttu: Ostin Tor-verkosta amfetamiinia, jotta voisin omistaa koko viikonlopun Kriittisen korkeakoulun tehtäville. Lähimmälle myyjälle sopi tapaaminen Ruttopuistossa. Sain kaupan päälle maistiaisen metaa ja yhden Viagran". s. 14, teksti jatkuu..  sivulle 25.

"Rauno: "Historiallisiin keskustoihin sijoittuvat rikostarinat eivät koskaan todella elä". s.49.

"Taivallinen vastaanotto ei jätä panoja kuvaamatta. Vaikka kaikki sen panot tapahtuvat muistoissa, muistaminen on  hysteerisen tarkkaa. Rakastajatar kehuu Jan Holmin XX:n  makua". s.95, ja  (XX =erite).

Kirjassa on muutama sivistävä kohta. 

Esimerkiksi Daniel Hale Williams (1856 - 1931) teki ensimmäisen sydänleikkauksen 1893. Williams oli afro-amerikkalainen.

Suomen kulttuurirahasto omistaa Huhtamäki Oy:n osakkeita paljon (koska Heikki ja Signe Huhtamäki tekivät osakelahjoituksen 1943), Huhtamäki myy paljon pakkauksia McDonaldsille. Kun kirjailija saa "rahaa" Suomen kulttuurirahastolta, niin mistä raha on tullut? (Toki Huhtamäki panostaa yhä enemmän biohajoaviin tuotteisiin).

Reijo Mäki: Sulhasmies

 

Reijo Mäki: Sulhasmies, Otava 2021, sivumäärä 350.

Sulhasmies on Reijo Mäen 32:s Vares-seikkailu ja 2000-luvulla jo 23:s. 

Vareksia olisi hyvä lukea samassa tahdissa kun niitä ilmestyy eli yksi vuodessa, sillä tavalla juonen samankaltainen kaava ei haittaa eivätkä alatyyliheitot harmita.

Sulhasmies tarkoittaa yllättäen Jussi Varesta, joka kosii yhden illan tuttavuuttaan Mantun grillillä saatuaan vosulta makkaraperunat. Käyntikortin mukaan Vares luulee naista account manageri Arjaksi. Polttareissa mukaan tarttuu leskirouva Anita "Andy" Qvist, jonka kanssa on myös herkkiä hetkiä. Kun Jussi on palauttamassa pudonnutta korvakorua, selviää, että Andy on kuollut, murhattu. Jussi pidätetään ja päästetään vapaaksi. Hän on poliisin pahnoilla uudestaan kun "Arja" oikealta nimeltään Elli Tiainen löytyy murhattuna Uittamolta. Arja eli Elli ei ole ollut account manageri vaan maksullinen nainen. Melkoinen soppa siis Jussilla edessä ...

Kirjassa revitään huumoria moottoripyöräjengi MotoFukkersista ja konnajengi Los Otroksesta.

Kiinnostavinta on Jussin selvittämä varastovarkaus.

Turun tienoilta mainitaan jumiin jäävä ...

...  Funikulaari ja 

Uittamon paviljonki sekä

Kaskentien Neste, joka oli ennen Kesoil ja sitä ennen muinoin Gulf.

Reijo Mäen Sulhasmiehen lukeminen oli kuin normiarki, kesti aikansa, mutta ei jättänyt oikeastaan mitään muistijälkeä.

Anni Kytömäki: Margarita

 

Anni Kytömäki: Margarita, Gummerus 2020, sivumäärä 645.

Anni Kytömäen (s.1980) kolmas romaani Margarita voitti vuoden 2020 Finlandiapalkinnon. Teos on hyvin erilainen ja ekologinen jo painatukseltaan, paperi on valmistettu osin kierrätysmateriaalista.
Kirjan miljöö on 1940- ja 1950-luvun Suomi, sodan kauhut ja sodan jälkeinen nousu, Korean suhdanne, jossa puun kysyntä kasvoi, metsää kaatui, samalla kun jokien ekosysteemejä tuhottiin. Uhanalaisin on Jokihelmisimpukka Margaritifera margaritifera, joka on erittäin harvinainen nilviäinen, joka voi elää  200 vuotta elleivät sen elinolosuhteet muutu.

Kirjassa on monta päähenkilöä ja kertojaakin, mutta keskiössä on Senni Sarakorpi, joka jatkaa isänsä ammattia ja on läheisen kylpylän hieroja. Yhtenä Sennin asiakkaana Amelie Granlund, jonka aikuinen poika Aaro Kuusilehto on äitinsä kanssa. Aaro kiehnää Sennin ympärillä ja pian impi Senni karkeloi muutaman kerran Aaron kanssa arvattavin seurauksin. Luonnollisesti Aaro on naimisissa. Raskaus on Sennille vaikea. 

Tarinassa on monia henkilöitä.  Yksi hierottavista kylpylässä on tuomari Einar Kairamaa, hänen poikaansa metsänhoitaja Antti, ja tämän ex-vaimo toimittaja Tea Kairamaa. Sodan aikana tarkastellaan Mikko Kilkkaanniemen kohtaloa.

Anni Kytömäki on onnistunut hyvin myös jokisimpukka-näkökulmassaan. Kieli on hyvin kaunista, eikä sisällä maneereita. Margarita on Finlandiansa ansainnut.

*****

Pidempi oppimäärä

Kerronnaltaan Margarita on samantyyppinen kuin Anni Kytömäen edeltävät kehutut romaanit Kultarinta ja Kivitasku. Kerronta on pienen ihmisen tasolla, kylpylän asiakkaita hierotaan ja potilaita kuntoututetaan, metsässä samoillaan ja joessa liotaan. Pääsin tarinan imuun useita kertoja, mutta putosin pian, kun kerronta alkoi toistaa itseään. Juonessa ihmisten polut yhdistyvät yllättäen ja minusta teennäisesti. Lisäksi kirjassa oli liikaa minulle: avioton raskaus, abortin esto, vaikea synnytys, polio, kylpylän lopettaminen, metsätyöt, ja kaikkein kummimpana episodina Anatahin kuningattaren tarina, jonka voi lukea wikipediastakin, tai asiasta tehdystä filmistä (linkki). Arvasin eräät juonenkäänteet. Kaikesta kitinästä huolimatta pidin jokihelmisimpukka-näkökulmasta ja siitä, että nostetaan esiin luontokato ja elinympäristöjen tuhoutuminen.

Tekstinäytteitä:
"Kevät soittaa latvoja ja jokea, jossa helmestin kesällä Jokisen kanssa". ss. 248-249. 
"Katulamput puhkuvat pimeää aamua". s. 409.
"Ohimoilla ihojen lämpö tasoittuu yhdeksi" s. 469.

Tällä viikolla 42/2023 uutisoitiin, että raakkuja istutettiin Karvian jokeen, yhteensä 119 jokihelmisimpukan poikasta.

Alfred Döblin: Berlin Alexanderplatz

 

Alfred Döblin: Berlin Alexanderplatz 1929, suomentanut Aarno Peromies, WSOY 1994, sivumäärä 558.

Alfred Döblinin romaani Berlin Alexanderplatz tapahtuu ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Päähenkilö on vankilasta vapautunut Franz Biberkopf. Döblin kertoo kollaasitekniikalla paljon muistakin henkilöistä ja kuvaa Saksan tilaa ensimmäisen maailmansodan jälkeen ja Berliinin muuttumista. Alexanderplatzille tehdään maanalaista ja asennetaan kiskoja (Berliinin metro otettiin käyttöön tosin jo vuonna 1902).

Franz Biberkopf on joutunut vankilaan neljäksi vuodeksi lyötyään perheriidassa tyttöystäväänsä Idaa vispilällä rintaan. Muutamia viikkoja myöhemmin Ida on kuollut sairaalassa keuhkokuumeeseen, ja Frantz joutuu vankilaan neljäksi vuodeksi. Frantz on isokokoinen vahva mies, mutta hän masentuu helposti. Frantz on väärässä seurassa eli kaveripiiri koostuu laitapuolen kulkijoista, rikollisista, parittajista, lisäksi kuvataan huoria ja köyhiä.

Teos koostuu yhdeksästä kirjasta, jotka vievät tarinaa vääjäämättömästi loppuun. Ensimmäisessä kirjassa Biberkopf pääsee Tegelin vankilasta ja asuu punaisen juutalaisen luona, joka auttaa häntä. Sitten Frantz saapuu Berliiniin vanhoille kulmille. Hän tekee hanttihommia, myy etupäässä lehtiä. Biberkopfilla on myös vakituista ja vaihtelevaa naisseuraa. Döblin kuvaa myös natsien toimintaa, Frantzilla on vaihe, jossa hän myy natsilehteä ja pitää natsien hihanauhaa. Franzilla on vaikeuksia ja häntä huijataan alussakin, mutta Franzin tilanne pahenee, kun hän joutuu Pumsin rikollisliigassa Reinholdin lähipiiriin. Reinhold on rikollinen ja parittaja, jolla on jatkuvasti uusia naisia. Vanhat naisensa hän "tumppaa" Franzille. Franz ei halua luopua Cillystä, eikä suostu ottamaan Reinholdin hylkäämää naista, ja heittämään Cillyä pellolle. Tästä alkaa Reinholdin kaunan kanto Franzille ja myös kosto, jossa on useita vaiheita ja tekee Franzin elämän hyvin ankeaksi ja (miltei) tuhoaa Franzin. Kirjan yksi toistuva aihe on Frantzin kokemat vastoinkäymiset ja paluu Berliiniin entisille kulmille.

Juonen käänteet voit lukea internetistä, tai katsoa loistavan 14-osaisen tv-sarjan, jonka on tehnyt vuonna 1980 Rainer Werner Fassbinder ja Franzia esitti Günter Hans Lamprecht.

Alfred Döblinin romaani Berlin Alexanderplatz on erilaisista näkökulmista ja toistoista koostuva  romaani, joka kuvaa Berliinin alamaailmaa ja pikkurikollisen Frantz Biberkopfin hengissä pysymistä Berliinin katujen jäteviemärissä.

Pidempi oppimäärä (älä lue juonipaljastuksia)
Reinhold on kirjan paha henki, hän on jostain syystä kateellinen Franzille, joka on  itsekin alamaailman rajoilla, mutta yrittää pysyä kaidalla polulla. Reinholdin vuoksi Frantzilta amputoidaan ensin käsi, ja myöhemmin Reinhold murhaa Frantzin tyttöystävän Mirrin ja kätkee ruumiin. Frantz pidätetään murhasta, sekoaa ja joutuu mielisairaalaan. Reinhold osin vahingossa löytää hyvän piilopaikan, eli vankilan, missä on eri nimellä. 

Romaanissa kuvailu on hyvin erikoista. Miljööstä kuvataan rakennustöitä, raitiovaunulinjoja, joita on 39 ja metron rakentamista. Toistuva tapaus on karjakauppojen luetteleminen ja teurastamon myyntilukujen kirjaaminen. Myös poliittisia kokouksia kuvataan. Lopussa Saksa lähtee sotaan? 

*****

Kurjailija Alfred Döblin (1878-1957) luki itsensä lääkäriksi ja väitteli psykiatriasta tohtoriksi. Hänellä oli Berliinissä vastaanotto. Hän tunsi vuokrakasarmien elämän. Ensimmäisen maailmansodan aikana hän toimi sotilaslääkärinä. Döblin lähti Saksasta natsien tultua valtaan.

Berlin Alexanderplatz näytti tältä huhtikuussa 2023.

Lätkin tähän lainauksen kirjasta:

Muurit kohoavat punaisina ja puistokatu kulkee niiden editse, 41 ajaa niiden ohi General- Pape - Strasselle. Franz Biberkopf seisoo punaisten muurien edessä, kävelee toiselle puolelle, jossa on kapakka. Ja punaiset talot muurien takana alkavat täristä ja huojua ja pullistella poskiaan. Kaikissa ikkunoissa seisoo vankeja, työntävät päätään kaltereita vasten, heidän hiuksensa on ajettu puolen millimetrin mittaisiksi, he ovat kurjan näköisiä, ovat alipainoisia, kaikkien kasvot ovat harmaat, sänkiset, he pyörittävät silmiään ja valittavat.