keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Freeman Wills Crofts: Kiristäjä


Freeman Wills Crofts: Kiristäjä, WSOY, Riksin sarja, 1956, alkuteos Inspector French and the Starvel Tragedy, 283 sivua, kirja ostettu kirpputorilta. Suomentajaa ei ole mainittu, mutta kirja suomennettu varsin hyvin.

Freeman Wills Crofts: Kiristäjä tapahtuu syksyllä 1926 Thirsbyssä Yorkshiressä. Ruth Averill on kaksikymmentä vuotias orpo, jonka erakoitunut setä on rikas ja saita. Ruth on asunut nelivuotiaasta asti sedän luona. Tytön ollessa vierailulla Starvelissä sedän talossa on tulipalo, jossa kuolee setä ja palvelijapariskunta Roper. Kassakaapissa olleet setelit yli 30 000 puntaa ovat hiiltyneet käyttökelvottomiksi. Kuolemansyyntutkimus toteaa tapauksen onnettomuudeksi. Ruth, joka on ainoa perillinen saa lopulta vain palossa säästyneet kultakolikot.

Kiristäjä -dekkari on varsin jännittävä tarina, jonka Scotland Yardin ylietsivä Joseph French lopulta ratkaisee. Ratkaisu on yllättävä niinkuin muissakin lukemissani Croftsin dekkareissa. Näiden dekkareiden suola on tapahtumaketju, jota ei voi ennalta aavistaa ja Joseph Frenchin rauhalliset ja määrätietoiset tutkimukset jotka johtavat yhä uusiin havaintoihin. French on vanhan ajan etsivä. Hän kuulee epäiltyjä, ja seuraa näiden reaktioita. Hän antaa epäilyksen alaisten olla vapaana. Tämä on kolmas lukemani Croftsin dekkari, ja jokaisessa syyllinen on ollut varsin yllättävä henkilö.

Juonen kannalta olennaisia henkilöitä ovat Ruthiin ihastunut Pierce Whymper leedsiläinen kirkkoarkkitehdin apuri, jolta löytyy kahdenkymmenen punnan seteleitä, herra Roper, joka on kiristänyt nykyisin paikkakunnalla olevaa lääkäri Herbert Philpotia, syystä, että tämä olisi murhannut vaimonsa. Roper oli Ransomen mielisairaalassa hoitajana ja Philpot lääkärinä. Asiasta löytyy tunnustuskirje, mutta se on väärennetty, tulipalon aikoihin on kuollut (tai murhattu) myös maailmansodassa kaasua saanut hyönteistutkija herra Giles.

Frenchin tutkimukset ovat vuoroin järjestelmällistä kenttätyötä asioiden tarkastusta, henkilöiden kuulemista ja teorioiden rakennusta. Henkilön kuulemisessa French seuraa ilmeitä ja eleitä, joiden avulla hän päättelee puhuuko toinen totta. Syyllisen kohdalla hän ei kuitenkaan tajua tämän valehtelevan. Kassakaappi ja setelit tuovat erään läpimurron. French tutkii hiiltyneet paperit, ja tajuaa, että ne ovat sanomalehteä. Jos setelit olisivat olleet sanomalehtien sisällä, olisi pitänyt olla myös setelipaperin jäämiä, toisekseen sanomalehdet olivat varsin tuoreita, kolmanneksi vastaavat muut kassakaapit olivat kestäneet tulipalon. Koska osan setelien sarjanumerot olivat selvät, voidaan niiden ilmestymistä seurata. Kun loppuvaiheessa dekkaria syyllinen hankkii käteistä ostamalla seteleillä kihlasormuksia, mutta heittäen sormukset Thamesiin. Näin hän saa itselleen vaihtorahoina noin 18 puntaa. Kultasepän liikkeistä hänestä saadaan tärkeä tuntomerkki, joka edesauttaa rikollisen pidätystä. Samaa järjestelmällisyyttä French noudattaa ruumiiden tunnistamisessa, ja eräs hauta avataan, ja nummella tehdään kaivauksia erään saven palan vuoksi.

Tässä eletään 1920-luvun Yorkshiressä Croftsin tyyliin kuuluu, että kirjeillä hoidetaan asioita, osaamalla väärentää käsialoja voidaan suurtakin orkesteria liikuttaa. Lopulta kuitenkin konna jää kiinni, ja silloiseen tapaan rikollinen joutuu vastaamaan elämällään rikoksista.
***
Tarkastaja French ratkoo useampaa murhaa täällä.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Ernest Hemingway: Kirjava satama


Ernest Hemingway: Kirjava satama, suomentanut Toini Aaltonen, Suuri suomalainen kirjakerho, 1999, 252 sivua, sisältäen Ernest Hemingwayn (1899 - 1961) esittelyn, kirjan julkaisuvuonna oli kulunut sata vuotta Hemingwayn syntymästä. Aulis Ojajärvi mainitsee hänet chicagolaisen lääkärin pojaksi, jonka teosten keskeinen teema on kuolema ja nimeenomaan väkivaltainen kuolema, kuten tässäkin.

Alkuteos To Have and Have Not on vuodelta 1937. Hemingway sai Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1954. Olen nähnyt loistavan Humphrey Bogartin ja Lauren Bacallin tähdittämän  Kirjava satama-filmin, joka perustuu erittäin löyhästi tähän kirjaan. Filmin suurin jännite on Bogartin ja Bacallin välillä.

Romaani Kirjava satama on kolmeosainen, jossa Harry Morgan on pääosin minäkertojana.

Päähenkilö on yksityisyrittäjä Harry Morgan, joka vuokraa venettään kalastukseen ja salakuljetukseen. Harrylla on vaimo ja kolme tytärtä Key Westissä. Veneily on vaarallista, ja Harry kolhiutuu osin omaa syytään, osin pahantahtoisten lähimmäisten ja viranomaisten vuoksi.

Juonesta, varo juonipaljastuksia
Ensimmäisessä osassa Havannassa Harryn vene miehistöineen on vuokrattu amerikkalaisen Johnsonin miekkakalajahtiin. Johnson on tumpelo ja tohelo kalamies ja jos on rahamies, niin on myös paha mies, hän ei maksa 18 päivän venesafariaan ja näin ollen pakottaa Harryn suostumaan ihmisten salakuljetukseen, jotta kotimatka onnistuu. Ihmissalakuljetus ei pääty hyvin ja Harry palauttaa kuubalaiset takaisin Kuubaan, kuristettuaan matkan järjestäneen Mr Singin. Harry ottaa rahat ja palaa kotiin.

Toisessa osassa Harry on ajautunut viinan  salakuljetusmatkalle, jossa hän on haavoittunut käteen, ja musta Wesley jalkaan. (Teoksessa mustista käytetään termiä n**k*ri). Wesley valittaa vointiaan ja ihmettelee Eikö ihmishenki ole tärkeämpi kuin viinalasti. Eikä edes kieltolaki ole enää voimassa. He heittävät lastia pois, mutta jäävät kiinni, koska salakuljettajia vastassa on  Frederick Harrison virkaintoinen Washingtonin mies.

Kolmas osa päättää Harry Morganin alamäen lopullisesti. Albert on kolmannen osan alun minäkertojana. Albert kertoo, että Harry on yksikätinen ja veneetön. Koska töitä ei ole, ja hätäaputyöt eivät ylpeälle Harrylle kelpaa, hän lupaa salakuljettaa kuubalaisia Kuubaan ja Albert haluaa tulla mukaan, hänen perhe tarvitsee myös rahaa. Viinan salakuljetusretken vuoksi Harryn vene on takavarikoitu. Kapinalliset kuubalaiset haluavat vuokrata asianajaja Simasuun kanssa veneen. Tehtyään pankkiryöstön ja tapettuaan ensin Simasuun, ja sitten Albertin, he ilmoittavat tappavansa laivaa kipparoivan Harryn ...

Mikä on Harryn motiivi lähteä matkalle, jonka tiesi vaaralliseksi ja mahdottomaksi? Harryn peruste on: Se oli viimeinen tilaisuuteni ansaita kunniallisesti rahaa s.122 Todellisuudessa oli siis kysymys rikollisesta toiminnasta, mutta Harry pohtii, että yksikätinen ja veneetön mies on vailla mahdollisuuksia elämässä ja Albertinkin sanoin Silloin kun Harrylla oli veneensä, häntä ei kerrassaan vaivannut mikään. s.99. Harry ei ole kovaksi keitetty, vaikka on kovapintainen, sisimmässään hän on pehmeä, antoi Johnsonin kalastaa luotolla, lähtee mukaan uhkayrityksiin luottaen muihin, Harryllä on vastoinkäymisiä, joista jotkut voivat olla kateellisten kanssaihmisten aikaansaamaa, kuitenkin sisimmässään Harrylla on löysää luottamusta lutikkamaisiin lähimmäisiin.

Key Westissä puhaltavat muutoksen tuulet, tyhjiä tontteja ostetaan, mutta työttömille miehille on tarjolla vain ojankaivuuta ja ratakiskojen irrottamista, Harry ei suostu hätäaputöihin ja hänen toinen käsi on leikattu poikki, miten hän voi elättää perheensä? Sitä myös Harryn vaimo (47-vuotias leski) kysyy lopussa, miten hän pärjää kolmen tyttären kanssa ja valvoo yöt. Lamasta huolimatta vaurautta löytyy. Key Westin rannalla on turistien laivoja ankkurissa. Hemingway kertoo hyväosaisten huolista. Miten saada unta ilman unilääkkeitä? Eräs nuorimies, joka on poikaystävänsä jahdilla, on hävinnyt rahaa sekä pörssissä että kasinolla, ja lykkää itsemurhaansa muutamalla viikolla, vaikka varallisuus on moninkertainen paikallisten ihmisten varoihin nähden. Joku on hankkinut miljoonansa myymällä juomaa dollarilla, kun valmistuskustannukset ovat sentin, virolaisten jahti on myös laiturissa, rahat tulevat artikkelien kirjoittamisesta.
Hemingway ei hae Harryn tarinan pätkistä yhteyksiä myöhempiin sattumuksiin vaan linkittää minusta rikkaiden turhakkeiden oleilun tarinaan. Kertomalla omaisuuden määrät ja hankintatavat voidaan nähdä yhteisön jakautuvan kahteen kerrokseen köyhiin ja rikkaisiin. Ihmislaji on jakautunut, raha määrää ihmisen paikan ja arvon. Sotaveteraanit ovat myös alakerrosta, he kiistelevät pikku pöhnässä baarissa, kuka on tartuttanut heihin kuppataudin. Yläkerros pyörii omassa vaahdossaan ja ökyveneissään, välillä käyden Freddien baarissa. Talousteemaa sivutaan myös Freddyn baarin asiakkaiden analyysissä, asiakkaana on kansantalouden  professori MacWalsey, jonka mukaan lähtee kirjailija Richard Gordonin vaimo. Kirjailijalle tämä on kova paikka, hän on ollut se suhteen häntäheikki, asujaimistossa on eräskin nainen, joka "keräilee" kirjailijoita. Kirjailijan linkkaamisen tarinaan näen sen sijaan subjektiivisena. Myös rakkauden harjoittamiseen fyysisenä toimintana viitataan muutaman kerran.

Toisaalta lukija voi miettiä, mikä oikeus on levittää vallankumouksen liepeet syyttömien kannettavaksi ja mihin veritekoihin vasta suunnitteilla oleva vallankumous oikeuttaa.

Kevät, Syksy ja Talvi ovat romaanin osien nimet. Harryn kohdalla on minusta kysymys alamäestä, jonka aiheutti rikas urheilukalastaja. Hän jätti laskunsa maksamatta, hajotti pyyntivälineitä ja oli passattavana pomona eikä penniäkään pyörähtänyt palveluksista. Ilman tätä ei olisi ehkä tullut kuubalaisia, eikä ehkä viinalastiakaan, vallankumouksellisista puhumattakaan. Toisaalta jokaisella on ristinsä kannettavana, ja teoistaan pitää vastata.

Puhuttelevista teemoistaan huolimatta Kirjavan sataman parasta antia ovat kuitenkin toiminnan kuvaukset merellä.

perjantai 25. lokakuuta 2013

Mazo de la Roche: Jalna

Tämä on Brinkhallin kartano Turun Kakskerrassa, ei Jalna.
Mazo de la Roche: Jalna, Suuri suomalainen kirjakerho, 1973, suomentanut Väinö Jaakkola, 1937, alkuteos on tässä niteessä merkitty vuodelle 1929, kuten kanadalaisissa lähteissäkin.

Jalna-teos alkaa Whiteoakin perheen nuorimmaisen jäsenen eli Wakefieldin toimien kuvailulla. Yhdeksänvuotias vesseli höynäyttää kaupan tätiä antamaan luotolla tavaraa, ja saa kaupan päälle muffinsit ja inkiväärijuomat, poika kun vetoaa heikkoon sydämeensä. Kotona kokoontuu päivälliselle koko perhe: matriarkkana häärii 99-vuotias punapäinen isoäiti Adeline, jonka jo kuollut aviomies Philip (vanhempi) oli tuonut hänet Intiasta Kanadaan, jonne he perustivat tuhannen eekkerin tilan, jolle antoivat Intian muistoksi nimen Jalna. Perheeseen romaanin aikaan kuuluvat Adelinen pojat elossa olevat posliiniesineitä keräävä Ernest kissoineen ja miehisempi Nicholas koirineen. Mummon vanhin tytär Augusta asuu Englannissa ja on lady. Pojat ovat sen sijaan tuhlanneet enemmän kuin ovat tienanneet. Yhteisössä asuvat Philip nuoremman orvot lapset nelikymppiset Meg ja punapää Renny, joka hoitaa tilaa, sekä toisen vaimon kanssa saadut lapset: runoilija Eden, Piers, Finch ja Wakefield. Phillipin toinen vaimo oli omaa sukua Wakefield ja oli vanhempien lasten kotiopettajatar. Kotilounas tuo perheen yhteen, vaikka samaa sukua ollaan, luonteet eroavat. Teoksessa perheenjäsenet saavat tasaisesti huomiota, Edenin runokirja, Ernestin kissainto, Nicholaksen Shakespeare-harrastus ja  nuoremman väen avioaikeet ovat vuorollaan käsittelyssä. Suuri suku vaatii suuret tilat ja se vaatii rahaa, rappeutumista tai ei, kukaan ei Rennyä lukuunottamatta vaivaa päätään rahalla.

Juoneen saadaan bensaa Piersin (20 v) suhteella naapurin Pheasantiin (17 v), kirjailijattaren tyyli on ehkä neitimäistä, kun Piersin kaksikymmenvuotiaan uroksen ensilempeä kuvataan seuraavasti "Hänen ajatuksensa kääntyivät Pheasantiin, Tämä oli hänelle loputtoman mielenkiinnon lähde: hänen sievät liikkeensä, se siekailematon avomielisyys, jolla hän avasi sydämensä Pearsille, hänen äkilliset peräytymisensä, hänen sivukuvansa kaukainen ilme. Piers saattoi nähdä hänen kasvonsa kuunvalossa ...." kovin romanttista, mutta hyvin vähän realistista. Joka tapauksessa Piers vie Pheasantin salaa vihille. Pheasant on Maurice Vaughanin lehtolapsi, jonka hän sai ollessaan kihloissa Piersin siskon Megin kanssa ennen ensimmäistä maailmansotaa. Piersin ja Pheasantin kotiinpaluu hääyön jälkeen on myrskyinen ja myrkkyinen. Piparminttua mussuttava Mummo marmattaa, ja hänen Boney-papukaijansa osoittaa perheen nokkimisjärjestyksen.

Runoratsu Eden löytää muusansa New Yorkista kustantajan esilukijasta, hän rakastuu ihanaiseen orpoon 28-vuotiaaseen Alayne Archeriin. Eden (23 v) laittaa töpinäksi ja menee naimisiin ja pian Jalnassa käyskentelee toinenkin nuori pari, ja Eden jatkaa runojensa punontaa, mutta Alayne tutustuu vuorollaan perheenjäseniin: Finchiin, omituiseen herkkään näkijään, vanhoihin poikiin ja Megiin. Mummo papukaijoineenkin osoittaa kiinnostusta nuoreen neitiin, jota luullaan erheellisesti rikkaaksi. Suloinen tyttö, jolla on runoratsu miehenä, ja joka asuu muhkeassa kartanossa, joka on täynnä poikamiehiä, saa intohimot valloilleen. Renny tunnustaa, että ymmärtää paremmin hevosia ja koiria kuin naisia. Toisaalta Alaynea Renny kiehtoo ja pian Renny voikin todeta, että "olen syleillyt suloisinta tammaa..." Renny osoittautuu oriksi. Rennyn ja Alaynen kuplinta näkyy myös ulos päin, ja silloin myös Pheasant liehakoi Edeniä  ja yhteenotto voi alkaa. Yhteenotosta on seurauksena sekä eroja että yllättävä yhdistyminen...

Teos päättyykin syntymäpäiväjuhliin ensin Wakefielfin kymppijuhliin ja sitten mummon satasen viettoon. Kenen kanssa Alayne vaihtaa suudelmia "satalasissa" ja ketkä muuttivat Jalnasta pois jääköön tässä kertomatta.

Teos on sujuvasti kirjoitettu, ja tarkastelee päähenkilöiden ajatuksia ja toimia. Suurin puute teoksessa on miesnäkökulman naismaisuus, eikä aihekaan ole kovin omaperäinen: voimakas perhe, joka yrittää silputa miniöiden minuutta, ja toisaalta perhe yrittää imeä jäseniä sulatusuuniinsa, mutta toisaalta hylkii niitä ominaisuuksia, joita se ei hyväksy.

***
Tämä teos on ensimmäinen kirjoitettu Jalna-tarina ja kronologisessa järjestyksessä seitsemäs kuudestatoista kirjasta. Jalna-tarina tapahtuu vuosina 1924 ja 1925, kun koko teossarja sijoittuu vuosille 1854-1954. Mazo de la Roche on kanadalainen naiskirjailija, joka eli vuosina 1879 - 1961.
***
Useassa vastaavassa fiktiivisessä sukukronikassa naidaan riitaa taloon, kuten mainiossa tv-sarja Dallasissa, jossa Bobby Ewing tuo nuorikkonaan verisimmän vastustajan Digger-Barnesin tyttären hehkeän Pamelan, voi sitä onnea ja autuutta päivällipöydässä ja Ewing-Oilissa. Kuten Dallasissa matriarkka lopulta päättää, mutta kärsii siippansa lehtolapsista, joista Ray Krebbs on jopa tilanhoitajana. Sarja pyörii MTV3:n kaapelisarjakanavalla. Sarjassa Lucy on JR:n ja Bobbyn veljen Garyn tytär. Gary ei Southforkin kodin tympeässä ilmapiirissä viihtynyt ja JR:n alkoholistivaimo Sue Ellen haki lohtua Pamelan veljeltä Cliff Barnesilta, jonka isää Diggerillä ei saanut pullosta edes kaivamalla...

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Kari Hotakainen: Jumalan sana



Kari Hotakainen: Jumalan sana,  2011, Siltala, neljä osaa: Sanat, Sävellys, Sovitus sekä Hiljaisuus, 324 sivua. Kanteen on kuvattu kirjan henkilöitä ja teemoja. (Hotakaisen Kantajasta olen blogannut täällä).

Jumalan sana  kertoo yritysjohtaja ja investointipankkiiri Jukka Hopeaniemen yhdestä vuorokaudesta lokakuussa 2009, jolloin hän on loukussa. Jukka Hopeaniemi on fyysisesti loukussa Lapissa Islannin tulivuorenpurkausten aiheuttamien tuhkapilvien vuoksi ja henkisesti hän on umpikujassa, ja ajatukset askaroivat tulevassa Leena Kontiolahden tv-haastattelussa. Hopeaniemi pyytää isänsä vanhaa autonkuljettajaa Aarne Kalliota hakemaan hänet firman jaguaarilla Helsinkiin. Aarne rahastaa henkisesti heikon pankkiirin. Matkan hinta on noin 17 000 euroa.

Teoksessa on investointipankkiirin ja isän firman autonkuljettajan dialogia, ja Jukan isän Uljaksen tai "Ukon" Kekkosen aikaisen yritysjohtajan ajatuksia, joita on nauhoitettu useampi c-kasetillinen. Lisäksi juoneen kytkeytyy Aarnen ylivelkaantunut ja, peliaddikti tytär Saara Kallio, joka elää vuokrakaksiossa toimeentulotuella ja takoo hedelmäpelejä. Lisäksi Jaguaariin tulee tavallinen tallaaja Tapsa, joka on varsin petollinen persoona ja rahastaa hänkin pankkiiria.

Hopeaniemi on kapitalisti, joka on ollut nuorena kommunisti. Aarne on taas perusduunari ja demari. Saara on entinen IT-yrittäjä, jonka pyristely hiipui hypomanian jälkeiseen masennukseen. Hopeaniemen Konserni suunnittelee pankkifuusiota, Aarne havittelee sisäpiiritietoa ja haluaa turvata tyttärelleen mahdollisuuden päästä veloistaan. Matkan päätepisteenä on suora tv-haastattelu Leena Kontiolahden Huomenta-Maa -ohjelmassa, minne minusta burn outista kärsivä (tai nauttiva) Jukka menee laukomaan "totuuksia". TV:ssä sanotut tiuskaukset ovat lähinnä henkilökohtaisia, mutta matkalla lauotut totuudet, tai asiat, joita Hopeaniemi pitää totuuksina käsittelevät taloutta ja pörssiyhtiön johtajan hankalaa asemaa julkisuudessa ja osakkeen omistajien puristuksessa. Pidin lähinnä näitä tilityksiä lapsen itkuna. Pörssiyhtiön toimitusjohtajan palkka, optioedut ja eroraha ovat minusta niin suuria, että osakkeenomistajilla eli maksajilla on varmasti joitain oikeuksia. Julkisuudessa on minusta kaksi tasoa olla pörssiyhtiön johtaja, ja olla yksityinen ihminen, pörssiyhtiön johtaja ei voi kiukutella kuin pikku lapsi. Hopeaniemen referoitu pitämättä jäänyt puhe on minusta erittäin lapsellinen, valmiiksi pureskeltua mielipidemössöä manista ja mahdista. Itse kaveri halusi kiivetä ja kiilata, kun huipulla alkaa huimata, kitisee kuin hemmoteltu pikkukakara, esimerkiksi laman uhrien asema on paljon surkeampi, ja he eivät tietoisesti ajaneet itseään mihinkään loukkuun vaan joutuivat, heille ei tule erorahaa vaan ulosottolappu.

Koko julkisuuden ja kapitalismin kuvaus on minusta heikompaa kuin tv-sarjassa Raid ja vastaavassa Raid-kirjassa. Kyseisessä Raid- tv-sarjassa komisario Janssonin ja hänen kapitalisti-isänsä välillä käydään kuolinvuoteella paljon syvällisempi keskustelu. Grishamin Vetoomus on minusta parempi osoitus tämän maailman raadollisuudesta ja markkinoiden toiminnasta. Todellisessa kapitalistisessa maailmassa voittajat voittavat lisää ja rikkaat imevät rutiköyhät rutikuiviksi, mitään köyhien iltalypsyjä rikkaista ei ole. Köyhän osa on minusta tulla rutistetuksi köyhästä rutiköyhäksi ja siitä rutista.

Hedelmäpeliaddikti tyttären ymppääminen juttuun mukaan on minusta täysin teennäistä. Tv-haastattelua en pitänyt mitenkään kummallisena, yksityisenä henkilönä jokaisella on sananvapaus, mutta pörssiyhtiön vastuullinen johtaja ei anna kuvatunlaista haastattelua. Minusta Leena Kontiolahden persoona on jotenkin ylikaluttu.

Tämä on minusta huono Hotakaisen romaaniksi,  mutta ei niin huono, ettei sitä kannattaisi lukea. Tämä käsittelee vuotta 2009, niin paljon on sen jälkeenkin tapahtunut, että myös aika on ajanut kirjan ohi. Hyvä Hotakaisen romaani on minusta Juoksuhaudantie.

***
Kirjassa investointipankkiiri näkee unta, jossa on Fuusio-tavaratalo. Sieltä voi ostaa myös sisäpiiritietoja. Tästä narusta olisi kannattanut minusta nykiä.

Hopeaniemi kummastelee, että toimittajat kyttäävät Nokian pääjohtajan solmion väriä. En tiedä, onko havainnoitu, mutta minusta olisi pitänyt havainnoida muuta, Nokian laskun merkit olivat nähtävissä muustakin kuin solmion väristä, tai siitä sitä nimeenomaan ei sitä olisi voinut ennustaa  muusta kyllä (edit 23.10.13: tämä on kirjoitettu jo heinäkuussa 2013)

Steve Jobsin vau-efektien linkittäminen teokseen oli myös täysin irrallinen osa. Applen taru alkaa jo paljon aiemmin kuin mainittu 2001, se alkaa oikeastaan 1970-luvun lopulta Apple II:sta, tai 1980-luvulta Lisasta, ja sitten Macintoshista, jossa oli ensimmäisenä graafinen käyttöjärjestelmä ja hiiri.

Hopeaniemen hyvinvointivaltio kärrää kultaa ja mirhamia  ulko-ovelle, minusta tämä ei ole hyvinvointivaltion kuva. Hyvinvointivaltio parhaimmillaan aikaansaa turvallisuuden ilmapiirin, se organisoi edullisen terveydenhuollon, synnytykset, lastenneuvolat, maksuttoman perusopetuksen niin rikkaille, kun köyhille, lapsilisät, tämä maksetaan verorahoista, kultaa ja mirhaa mielikuva on minusta turhaa, vaikka julkisuudessa on näitä tonni kuussa puhtaana käteen -juttuja. Jokainen arvostelija, muuttakaa kaupungin vuokra-asuntoon lähiöön ja hakekaa se tonni "puhtaana käteen", ja katsokaa onko se sen arvoista ja saatteko oikeasti sen tonnin, minusta se, että ihmisellä on töitä ja pystyy itse tienaamaan, on parempi ja mielekkäämpi tapa olla yhteiskunnan jäsen.

Hotakainen käyttää monesti lievää riimitystä: Etelä tirkistysalue, pohjoinen virkistys ..., minusta se oli melko ponnetonta ja onnetonta. Samoin kun yksittäiset heitot kuten "Narsistit ovat nykyajan polttoainetta".

Pidin täysin irrallisena heittona Fucking Åmål -filmin kytkemisen kapitalismiin. Filmi on rosoinen nuorisokuvaus. Se kertoo Agnesin ahdistuksesta ja hän solmii siteet Elin-nimiseen tyttöön. Agnes on pahasti koulukiusattu, ja Elin on suosittu tyttö. Filmin kuluessa he alkavat seurustella yhteisön painostuksesta huolimatta. Filmissä Agnesin isä yrittää olla "järkevä" ja tarjoaa aikuisen mallejaan Agnesille. Agnesin mielestä ne auttavat vasta nelikymppisenä ja hänen elämä on NYT. Juuri tätä minusta tärkeää pointtia kirja ei tuonut esille, mutta tämä minulle jäi filmistä mieleen.

Vastuullisten politikkojen puheet ahneuden alttarille ei auta, jo kvartaali on kauan markkinoilla voitto tehdään nyt. Toisaalta kunnon koneiston rakennus kestää aina kauan, mutta markkinat diskonttaavat kaikki odotukset jo olemassa olevaan pörssikurssiin eli pörssikurssi ei heijasta edes tätä hetkeä eikä ainakaan menneisyyttä vaan tulevaisuuden odotuksia.
***
Kirjan olen ostanut kirjakaupan alennusmyynnistä, ja kuva on kirjan kansista skannattu ja pienennetty.

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Richard Wright: Musta poika



Richard Wright: Musta poika. Wsoy 1966, alkuteos Black boy 1945, joskin copyrightit on merkitty vuosille 1937, 1942 ja 1945, suomentanut Eeva Kangasmaa, sivumäärä 268. Lukuja on 14.

Richard Wrightin (1908-1960)  Musta poika on kasvukertomus, miten etelän alistetusta mustasta pojasta kasvaa ahdistavassa ilmapiirissä alistettu mutta ei alistunut aikuinen. Kova sisu, halu ja kiinnostus kirjoihin näyttävät tien kohti pohjoisen Chicagoa. Teosta on pidetty omaelämäkerrallisena, mitä tukee päähenkilön nimikin Richard.

Kirjan tapahtuma-aika ja paikka: Tapahtuma-aika on arviolta vuodet 1910-1926 eli ensimmäisen maailmansodan molemmin puolin. Tapahtuu USA:n etelävaltioissa Jacksonissa ja Memphiksessä pääosin.

Teos alkaa, kun Richard on nelivuotias. Ymmärtämättömyyttään hän leikkii tulella, ja talo palaa, ja seuraa muutto Memphisiin. Kotiolot ovat rikkinäiset eikä isä huolehdi perheestään. Elämä on ankeaa, ja äiti on rahapulan ja syrjinnän vuoksi varsin neuvoton. Minämuotoinen kerronta tuo esiin monia nöyryyttäviä asioita, mistä on seurauksena haukkumiset ja pieksäjäiset kotona. Äiti on hyvä ja rakastava, mutta ei pysty huolehtimaan lapsista, Richard on välin orpokodissa, välin isoäidin tykönä, lopulta veljekset erotetaan toisistaan. Välin äiti ottaa lapset hoitoonsa, mutta hän saa myöhemmin halvauksen, jolloin muutetaan taas isoäidin luo. Isoäiti on kiihkouskonnollinen ja hyvin ankara, miltei kaikki on kiellettyä, eikä asioista voi keskustella. Isoäiti syyllistää Richardia ja estää tämän kasvun. Richardin käytös ei tee tilannetta yhtään helpommaksi, hän panee kampoihin ja välin hölmöileekin.

Jos olisi kotiloissa kohennettavaa, niin vielä enemmän perhettä ja Richardia vaivaavat yleinen asenneilmapiiri ja käytännön elämä. Mustilta kaikki on kielletty, paitsi alistuminen ja valkoisten palvelu. Mustaa saa lyödä ja potkia, mustalla ei ole oikeuksia. Tämä on kirjan antama kuva maapähkinänkuoressa.

Perhesuhteista ja kavereista
Richard on äitinsä hoidettavana, Richardilla on myös pikkuveli. Oman kodin jäsenistä ei kerrota nimiä. Melko varhaisessa vaiheessa perhe muuttaa Hoskell-enon tyköön. Hoskelilla on kauppa, joka on varsin tuottava. Valkoiset ampuvat Hoskellin kateudesta, ja perhe muuttaa taas isoäidin luo. Isoäiti on vahva, mutta ristiriitainen persoona. Hänen ihonvärinsä on valkoinen. Kuitenkin hänet luokitellaan värilliseksi. Ilmeisesti ihmiset ovat hyvin selvillä sukujuuristaan, koska isoäiti kertoo, että hänessä on irlantilaista, skotlantilaista, ranskalaista ja mustaa verta. Richard tietää, että "omassa veressään" on punaista, mustaa ja valkoista.

Kiihkouskonnollisena isoäiti rajoittaa Richardin elämää, eikä hyväksy juuri mitään. Isoisä on ollut sisällissodassa Unionin puolella Konfederaatiota vastaan. Unioni tarkoittaa pohjoisvaltioita, sodan voittajia. Richardin ísoisä valvoi vaalejakin sisällissodan jälkeen, mutta on katkeroitunut, kun mustien olot eivät muuttuneet. Hänet  kotiutettiin sodasta Vinson nimisenä, koska hänen oikea nimensä on kuitenkin Wilson, hän ei saa edes eläkettä. Kuolema korjaa Wilsonin, eikä eläkettä koskaan makseta. Richardin kotiolot ovat jatkuvasti riitaisammat, ja varsinkin toisen enon kanssa ottaa yhteen jopa teräaseiden kanssa. Isoäidin suojiin on kokoontunut koko suku, jotka ovat hyvinkin uskonnollisia ja alistuvat myös olosuhteisiin, ja moittivat kapinoivaa Richardia. Kuten Richard kirjoittaa "kristillinen rakkaus vallitsi tosiaankin perheessämme".

Isällä on toinen nainen. Rahapulassaan äiti ja pikkupojat menevät pyytämään rahaan. "Tule tänne Richard isä sanoi ojentaen kättään ja antaa viiden centin kolikon", Richard on ylpeä eikä ota, eikä saa koskaan mitään muutakaan. Neljännesvuosisata myöhemmin Richard näkee isänsä, ja pohtii, että valkoiset maanomistajat eivät olleet suoneet hänelle tilaisuutta kasvaa. Olisiko isä kasvanut, jos mahdollisuus oli ollut?

Erään kerran äiti antoi Richardille rahaa ruokaostoksiin, rahat varastettiin kadulla. Äiti kehotti Richardia menemään niin monta kertaa uudestaan kauppaan, että oppii pitämään puolensa. Lopulta Richard huitoo kepillä isompiaan, ja saa tuotua tavarat kotiin ja oman reviirinsä mustien joukossa.

Kavereista puhutaan vähemmän, aikaa kuluu paljon työntekoon ja koulunkäyntiin, mutta III-luvussa on lainaus
Puhuimme kerskailevin bassoäänin käytimme "N"-sanaa* osoittaaksemme, miten kaikenlainen hentomielisyys meitä inhotti. ... Tahdoimme mihin hintaan hyväänsä pitää salassa, miten riippuvaisia olimme toisistamme. s.79 Richard on pohjimmiltaan erilainen, eikä hän ala varastella eikä käytä enää vanhempana alkoholia, hänellä on tavoite muuttaa pohjoiseen. Richard joutuu harrastamaan pakosta muutaman kerran vilunkia ja tappelua on sitäkin enemmän.

Koulutus
Richard käy koulua kahdeksannen luokan loppuun. Koulun aloituksia on monia, ja aina pitää tapellen hakea hyväksyntä uudessa ympäristössä. Richard on varsin älykäs, mutta varsinkin alkuun hyvin ujo. Myöhemmin häntä siirretään ylemmille luokille, ja Richard valmistuu siis kahdeksannelta luokalta. Hänen koulu päättyy riitaan, hän ei suostu pitämään puhetta, koska pitäisi lukea rehtorin kirjoittama puhe. Kouluoloja ei erityisemmin avata, mutta luonnollista lienee, että mustilla olisi oma koulu, kun on kerran omat junavaunutkin ja asuinalueet. Richard on koko kouluajan töissä, lähinnä valkoisten perheiden tai yritysten palveluksessa. Perhe ei erityisemmin kannusta koulukäyntiin, sillä se ei näe siitä olevan mitään hyötyä.

Valkoiset ja mustat
Kirjan pääanti on nähdä syrjintä syrjityn omana kertomana. Lapsuusajan syrjintää kuvataan lapsen näkökulmasta. Kun Richard on täysi-ikäisenä töissä kahdessa optikkoliikkeessä, toiseen tulee valkoisia "motivoimaan" eroamaan toimesta. Motivaattorit kuuluvat Richardin tekstin mukaan etelässä toimineeseen Ku Klux Klan -ryhmään, toisessa optikkoliikkeessä valkoiset työntekijät Richardin kertoman mukaan lietsoivat myös mustien välisiä konflikteja ja maksoivat tappeluista. Tekstin mukaan asenne on -N*****i-on-kiltti-poika-valkoisen-miehen-läsnäollessa, eli kaikki toiminta on asenteella valkoinen vie, musta ei edes vikise. Pohjoisen muuttoa koskevassa keskustelussa optikkoliikkeessä, valkoiset kertovat, että n*****i muuttuu pohjoisessa, en muutu, toteaa Richard, vaikka juuri siksi hän sinne muuttaa, muuttumaan, olemaan oma itsensä. Väkivallan tekoja on paljon, mutta nostan yhden muun mielenkiintoisen asian eräästä KKK:n lehdestä, siellä on pilakuva, jonka alla lukee N******ien ainoana unelmana on päästä presidentiksi ja häväistä valkoisten naisten kunnia s.132. Se, että presidenttinä on nyt musta, on siis tältä kannalta hieno ja iso asia, vaikka on kulunut vuosisata tästä. Teoksessa muuten tulee ilmi, että vangit ovat mustia, samoin, kun ensimmäiseen maailmansotaan olisi lähtenyt paljon mustia sotilaita.
Rotuasia tulee ilmi myös sillä tavoin, että mustat puolestaan haukkuvat kulmapuodin pitäjää j-sanalla ja monilla pilkkalauluilla.
Richardin perhe on varsin taikauskoinen, joka tarttuu nuoreen poikaan, tästä on paljon mainintoja.

Kirjat, kirjoittaminen ja kirjasto
Isoäidin luona on musta opettaja Ella, joka lukee Sinipartaa. Isoäidin mukaan se on synti, ja tytön pitää poistua. Richard kirjoittaa myöhemmin jatkokertomuksen mustien lehteen, isoäiti, äiti ja muu suku tuomitsevat kirjoittamisen. Richard ei lannistu, hän haluaa lukea ja kirjoittaa. Kirjastoa saa käyttää vain valkoiset. Richard naamioi kirjojen lainaamisen, kirjojen vienniksi valkoisille, ja kirjat on peitettävä, hän tosin mainitsee vain yhden kirjailijan jota lukee eli H.L Meckenin, mutta oppii tuntemaan myös kirjailijoita nimeltä Tolstoi, Balzac, Baudelaire, H.G Wells, Zola, Twain ja Flaubert .... Vain valkoisella voi olla kirjastokortti. Romaanit avaavat Richardissa aivan uuden maailman, hänen  kahleensa katkeavat, mutta hän tajuaa, että Memphiksessä hänestä ei voi tulla kirjailijaa eikä mitään muutakaan. Kirjailijan ammatti on ollut jo jonkin aikaa hänen haaveensa.

Teos päättyy, kun matka pohjoiseen alkaa.

Tämän teoksen antamaa kuvaa mustan väestön osan selviytymisestä Etelässä voi verrata Tuulen viemään antamaan kuvaan.

***
Richard Wright (1908 -1960) on  ensimmäisiä kirjailijoita, jotka käsittelivät kirjassa esiintyviä ongelmia eli mustien asemaa. Takakansitekstissä käytetään avoimesti mustasta N-sanalla, jota on neljästi, esim. Wrightin sanat viilsivät kuin lynkkaus, niitä ei voinut väistää. Mustaa (tekstissä siis N-sana) oli kuultava. Kirjassa ja esittelyssä on käytetty N-sanaa. Luultavasti alkutekstissä on käytetty samaa sanaa ja seuraavasta syystä: yhteisössä mustan osa on tulla kohdelluksi n*******nä, valkoisella on oikeus lyödä ja hakata mustaa kadulla. Kohtelu on niin piintynyttä, että ainoa tapa murtaa kahleet on jättää tienoo, ja muuttaa pohjoiseen, se on tämän kirjan sanoman ydin.

*Olen korvannut kirjan N-sanan yleensä sanalla musta tai merkinnällä n*****i.
Katsoin 19.10.2013 MTV3-komedialta mustien esittämää Stand Up komiikkaa Amerikasta vuodelta 2009 puolen yön aikaan, ja kaverit olivat varsin tosissaan ja kielenkäyttö oli varsin roisia, ja yleisö nauroi. Itse en päässyt aivan ymmärrykseen, mille naurettiin, minusta käännöksessä oli jätetty tätä n-sanaa ja sen vielä pahempaa muunnosta kääntämättä, eli jos kuuloni on kohdallaan (toki voi olla että ymmärsin kaiken väärin), siinä toteutuu tämä tämä sama leikinlasku, ja se voi olla osoitus, että maailma ei vieläkään ole tasa-arvoinen. Kaverit heittivät "läppää" myös lasten kasvatuksesta ja naisten (ylenmääräisestä) puhumisesta, ja siitä että olenko oikeasti OK, itse en oikein löytänyt huumoria, mutta se juuri johtuu siitä, että en asu yhteisössä enkä törmää näihin esim. sanattomiin asioihin, joita joka yhteisössä on. Oma mielipiteeni on, että sanaton piilossa oleva syrjintä voi olla pahinta, ja nostamalla se sanallisesti esiin, siihen voidaan vaikuttaa, joten keskustelu voi puhdistaa ilmaa. Tämä on kuitenkin niin arka asia, että en osaa tätä paremmin analysoida enkä lausu siitä enempää.
Katsoin 20.19.13 Katt Williamsin stand-up komiikkaesityksen vuodelta 2005 MTV3-komedialta, ja tätä sanaa siinä viljeltiin joka lauseessa (n-alkuinen, kuusikirjaiminen sisältäen i:n kaksi g:tä ennen e:tä ja r:ää), ja minusta tästä samasta ylläolevasta asiasta voi olla kyse.

Wikipediassa on Richard Wrightista artikkeli, häntä ei saa sekoittaa saman nimiseen säveltäjään.

perjantai 18. lokakuuta 2013

Ulf Stark ja Eva Erikson: Kun isä näytti minulle maailmankaikkeuden



Ulf Stark ja Eva Erikson: Kun isä näytti minulle maailmankaikkeuden, Tammi

Eräänä päivänä isä halusi näyttää minulle, missä on maailmankaikkeus....

Hammaslääkäri isä ottaa pojan mukaan näyttääkseen maailmankaikkeuden, mennään ulos ja isä vie lapsen läpi kaupungin ja ohi kauppojen, joissa lapsi luulee olevan maailmankaikkkeuden. Lapsi aprikoi, onko etana  maailmankaikkeus, tai ohdake.

Minusta se on osa sitä, mutta isä kiirehtii ja tähyää taivaalle ja näyttää tähtikuvioita Lyyran, Joutsenen ja Ison Koiran. Isä palaa takaisin maanpinnalle, astumalla pienen koiran isoon läjään, jota poika sanoo Isoksi Koiraksi.

Isällä loppuu tähän huumoritaju, lapsella ei. Kotiin päästään ja isä hinkkaa kenkiään vaisuna, mutta lapsi on nähnyt jotain kaunista (eli kaupat, luonnon, etanan ja ohdakkeen).

Tämä on varsin taiteellinen teos, jonka sanoma avautuu lapselle ja aikuiselle eri tavalla, minusta tämä on hyvä kirja. Lapsi tajuaa lähiseudun ja luonnon kauneuden ja tarina osoittaa lapsen ymmärtävän asiat monesti syvällisemmin kuin aikuinen, jonka ylimielisyys johtaa monesti rikinkatkuisiin lopputuloksiin.


***
Kirjan sain ostamalla Happy Meal aterian hintaan 3,90.

Vasta kirjoittaessani tätä tajusin, että kansikuvassa ovat päähenkilöt: isä, poika ja koira.

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Desmond Bagley: Loukku



Desmond Bagley: Loukku, suomennettu vuonna 1972 Matti Kannoston voimin, alkuteos The Freedom Trap, 1971, sivumäärä on 248 tässä Suuren Suomalaisen kirjakerhon painoksessa. Kansikuva ei ole kirjasta, vaan kuvaa sen erästä teemaa: vankilapakoja.

Kirja on jännittävä lopulta agenttijännäri, joka tosin alkaa Lontoossa, missä Johannesburgista tullut Joseph Aloysius Reardon saa tilaustehtävän. Hänen pitää kopauttaa postimiestä pampulla, ottaa keltainen valokuvausliikkeen kuori ja antaa se rikostoverilleen. Kuoressa on 175 000 punnan arvoiset timantit. Reardon jää kiinni verekseltään kopautuksesta ja paketin varastamisesta. Ilmenee, että hänet on palkattu vain syylliseksi, myös eräs peiteyritys on hänen nimissään. Joutuisassa oikeudenkäynnissä hän saa kahdenkymmenen vuoden vankilatuomion ja passituksen vaarallinen vanki -leimalla kovien poikien paikkaan. Samassa vankilassa on venäläinen agentti Slade, joka on myös kärsimässä pitkää vankeustuomiota. Reardon ei kieli lavastuksesta, mutta hän suunnittelee pakoa. Reardon sopii paosta, jossa myös Slade vapautetaan. Ulkoa päin järjestetty pako onnistuu ...

Tässä vaiheessa kirja vaihtaa kerrontatyyliä. "Reardon" on salainen agentti ja Reardonin nimi on ollut agentin valehenkilöllisyys, kaikki on ollut lavastusta. Paon jälkeen Slade ja "Reardon" ovat paon järjestäneen tahon vartioinnissa, ja ilmenee, että Reardonin peitetarina vuotaa vaarallisesti, ja koko oma organisaatio on uppoamaisillaan

Lavastuksen tarkoitus on pureutua vankilapakoihin, joita on viitisensataa vuodessa. Varsinkin vakoilijat ja junaryöstäjät (Biggs ja Wilson mainitaan) ovat paenneet järjestettyjen pako-organisaatioiden välityksellä. Paon jälkeen Reardon "on" agentti Owen Edward Stannard ja Owen alkaa toimia avoimesti kentällä naisagentin kanssa, pyssyt alkavat paukkua, myös poliittisia kytkentöjä alkaa selvitä, toimintavaiheessa ollaan Irlannissa ja lopuksi Maltalla....

Desmond Bagleyn Loukku on jännittävä ja yllättävä agenttitarina, jonka minämuotoinen kerronta on uskottavampaa kuin monessa muussa agenttitarinassa. Agenttikeitoksen ainekset ovat tyypilliset, varsin samanlaiset kuin Ian Flemingin James Bondissa. Perusbrittiläiseen lintukotoon on tullut ulkopuolinen käenpoika, joka rahalla ja valheilla kutoo verkon, johon alkaa tarttua agentteja. Konnalla kihahtaa voiton makea manna suuhun liian aikaisin, lutikka laulaa salaisuutensa ja jää ansaan. Salaisia agentteja on pari, ja eri sukupuolia, ja lakanoiden allakin vieraillaan, miestä kolhitaan, mutta pikaskottilainen ja kolmen minuutin suihku palauttavat taas toimintakunnon. Huvijahdit ja sukellus ovat myös agenttimaisina elementteinä.

Kunnon agenttitarinan hengen mukaan, Loukku tarjoaa aina uuden käänteen ja uuden tason vakoilussa. Uskottavuutta lisää toiminnan pitkäjänteisyys ja eräät yksityiskohdat, esimerkkisi Stannard on ollut seitsemän vuotta rutiinitehtävissä Etelä-Afrikassa lähinnä lepuuttaakseen hermojaan. Lisäksi kirjassa pystyy aistimaan irlantilaisten suhteen englantilaisiin, ja muistamaan, että moni britti on syntynyt aikoinaan Britannian siirtomaissa.

maanantai 14. lokakuuta 2013

Camilla Mickwitz: Jason muuttaa maasta



Camilla Mickwitz: Jason muuttaa maasta, Tammi

Tämä kirja on kuva- ja värimaailmaltaan mahtava teos.

Jason asuu äitinsä Kaarinan kanssa ja tuntee monia ihmisiä. Kaarinan työpaikka purkkitehdas lopetetaan, ja Jason ja Kaarina joutuvat muuttamaan maasta työn perään.

Kaarina on uudessa maassa töissä ravintolan keittiössä, ja Jason joutuu ummikkona päiväkotiin. Hän kuvittelee purjehtivansa kotiin, jossa voi ilmaista itseään omalla kielellä. Jason menee päiväkodissa pienten lasten puolelle, ja ottaa mallia Mallasta, joka opettelee puhumaan. Jason ymmärtää, että aktiivisena voi oppia puhumaan vierasta kieltä, ja silloin muut lapset auttavat mielellään, "kun huomaavat, että Jason haluaa oppia puhumaan heidän tavallaan".

Jasonin esimerkin voimalla Kaarina tutustuu toiseen äitiin Irmeliin. Kaarina ja Jason oppivat vierasta kieltä, ja elämä on helpompaa, kuitenkin he puhuvat keskenään omaa kieltään, ja lukevat satuja, heillä on kaksi kieltä, vaikka on vain yksi suu.
***
Minusta tämä oli hieno kirja. Tilanne, että on pakko muuttaa omassakin maassa on vanhemmille ja lapselle vaikeaa. Maasta muutto on vaikeampaa, ja sopeutuminen vaikeinta. Ilman ympäristön ennakkoluulojakin muuttajilla on vaikeaa. Lapsen uteliaisuus ja uutteruus ovat avuksi, tukekaamme sitä ja kasvua.

***
Kirjan sain ostamalla Happy Meal aterian hintaan 3,90.

Kirjakaupassa Camilla Mickwitzin lastenkirjaa Jason  myydään hintaan 19,90.

Jason on  mukava kirja, missä Jasonin äiti oli säilykepurkkitehtaassa töissä, valokuvaa kannesta käsittelin Tammen logo on esim. reunassa, eli todellisuudessa kansi on vielä hienompi. Mickwitzin tyyli on huikeaa. Camilla Mickwitz onkin palkittu lastenkirjailija, ja surukseni luin hänen kuolleen 1989, hän oli syntynyt vuonna 1937.

LesLue -blogi on blogannut Jason muuttaa maasta teoksesta kesällä näin.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Curwood: Kuolemanmajan salaisuus


James Oliver Curwood: Kuolemanmajan salaisuus, suomentanut H Vaaja, Riksin sarja wsoy, 1959, sivumäärä 208.

Teos alkaa: Kenties ensi kertaa elämässänsä tunsi Howland mielensä palavan kohti seikkailuja ja romantiikkaa, kohti kaikkea kesyttämättömän kaunista ja outoa. Miljoonat tähdet loistivat keltaisten, kylmäin ... ja hieman ennen loppua Howland puhuu "kiitän Jumalaa siitä, että tämä kaikki tapahtui ..." tässä välissä Jack Howland seikkailee kylmissä korpimaisemissa Saskatschewan preeriaprovinssissa ja  Prince Albertin "kaupungissa". Jack Howland on kaupunkilaisinsinööri, jonka pitäisi rakentaa rautatietä Kanadassa Hudsonin lahdelle. Rautatietyömaalla aiemmat insinöörit ovat menettäneet rohkeutensa, ja pian myös Howland kaapataan. Kaupungissa akkunan alla liihottava nainen johti hänet ansaan, ja josta hänet pelasti "paikallinen" Jean Croisset. Croisset on puoliksi ranskalainen, puoliksi creeintiaani. Howland saa naiselta lukuisia varoitusviestejä, mutta hän on niin kauniiden kasvojen pauloissa, että  aikoo rakentaa radan ja voittaa naisen itselleen ja niin päätettyään pistää piipuksi. Tämä on ennen kuulumatonta sillä muuten chikagolainen  31-vuotias Jack Howland polttaa sikaria. Kun muut insinöörit ovat lähteneet itkuisena etelään Jack yritetään räjäyttää, ja sen jälkeen hänet yritetään tappaa. Croisset kuitenkin lavastaa Howlandin kuoleman ja vangitsee hänet. Howland pääsee niskan päälle, ja kirjan loppuosassa hän pääsee "pahojen" miesten mökkikylään, jossa on ihanainen nainen Melee.

Kirjan tenho perustuu erämaan kuvaukseen ja salaperäisyyteen. Murhayritysten syynä ovat menneet tapahtumat, joihin Jack Howland nimensä perusteella yhdistetään. Pysymällä elossa väärinkäsitykset selvitetään. Se, että valmistuiko junarata, jää tosin epäselväksi.

Teos on aikansa tuote, varsin jännittävä eräseikkailu, jonka realistisuudesta voi esittää epäilyksiä. Suomentaja on loistanut kirjoittamalla toistuvasti Chikako ja chikakolainen, lisäksi hänen sanavarastonsa toistuva ilmaus on nykyisin tarpeeton ja loukkaava "sekarotuinen", jota hän käyttää Jean Croissetista.

Curwood on kuitenkin taitava kirjoittaja, joten nämä ovat luultavasti olleet hyvinkin suosittuja kirjoja,
James Oliver Curwood (1878 - 1927) oli nimittäin amerikkalainen romaanikirjailija, jonka romaaneja on Riksin sarjassa 17 suomennettu, ja kaiken kaikkiaan suomennettuja teoksia on Curwoodilta 22, wikipedian mukaan romaaneja olisi kaiken kaikkiaan 33, se mikä tämä on alkukielellä, ei minulle selvinnyt. Tämä teos on Riksin sarja n:o 80.

tiistai 8. lokakuuta 2013

Haruki Murakami: Suuri lammasseikkailu


Haruki Murakami: Suuri lammasseikkailu, Tammen keltainen kirjasto, 2009 sivuja 352, kansi Laura Lyytinen. Englannista suomentanut Leena Tamminen, julkaistu 1982

Päähenkilö ja tarinan minä on noin kolmekymmentävuotias mainos- ja käännöstoimiston nimettömäksi jäävä miesosakas, jonka "makaamis"kokemuksia aluksi ja paljon mainitaan. Teoksen perusväritys on näennäisen harmiton hengailu virikkeiden viemänä. Viettejä tyydytetään polttamalla neljäkymmentä tupakkaa päivässä viskiä ja muita alkoholijuomia juoden, ja sitten illalla maataan jonkun naisen kanssa. Ensiksi partnerina on opiskelijoiden kimppakiva, jonka tahallista auton alle jäämistä päähenkilö suree enemmän kuin avioeroaan. Avioeron jälkeen päähenkilö löytää heti sängynlämmittäjäkseen korvanaisen, joka toimii osa-aikaisena puhelintyttönä. Tämä ei kuitenkaan liity mitenkään muuhun juoneen, jota ei sanottavasti ole. Lampaista (oikeista) puhutaan luvussa 32 kolmen sivun verran, eli päähenkilö käy lampolassa, ja samalla kerrataan, miten lampaat "elävät", lammasesitys saa arvosanan tyydyttävä, mitään isompaa virhettä en huomannut, mutta kovin lyhyt esitys oli. Suuri lammasseikkailu sen sijaan saa heikon arvosanan.

Tapahtuma-aika on 1978 ja päähenkilö on syntynyt 24.12.1948 ja tarinan tapahtuessa hän on kolmikymppinen. Teoksen ihmiskuvan terveellisyydestä monine päihteineen voi olla montaa mieltä ja onko puhelintyttöys harmiton, hyvä tai edes hyväksyttävä ammatti, minä se teoksessa esitetään, "makasi yhden tai kahden miehen kanssa viikossa ja ansaitsi sillä kuukauden elannon, puolet jäljellä olevista öistä hän oli minun kanssani ilmaiseksi".

Romaanissa ratkaistaan arvoitus ja siinä matkustetaan. Korvanainen tulee lämmittämään päähenkilön sänkyä jokailtaisin jumppahetkin kunnes hän poistuu kuvioista, eikä enää esiinny kirjassa. Päähenkilö on yksin ja tupakatkin on loppu, onneksi viskiä sen sijaan riittää.

Juonipaljastukset alkavat ...
Päähenkilön pitää löytää eräs kuvassa esiintyvä lammas, muuten hänen firmansa ajetaan konkurssiin, "Pomo" on päättänyt näin. Tällä rikollisella Pomolla on ollut lammas päässä, joka on ohjaillut tätä. Sisäinen lammas ei ole mikään hyvä juttu, ja pomolla on ikävä verirakko päässä, hänestä on eri sodan aikaisia viitteitä, mitä en blogin luonteen vuoksi avaa tähän.

Päähenkilön matka alkaa Hokkaidoon, joskin suuri aika kuluu rähjäisessä hotellissa korvatytön kanssa tupakkaa kuluu ja olutta ja viskiä juodaan. Teoksen sankarilla on myös naisten lisäksi kaksi miespuolista kaveria J ja Rotta. Päähenkilö päätyy lopulta Rotan mökille, lammasprofessori tulee mökille. Tämä kaveri, jolla on myös ollut lammas aivoissa on "lystikäs veikko". Hänpuhuukaikenyhteenjatätävitsiäonmontasivua. Mitään lammasta ei löydy. Tämän jälkeen päähenkilö hän tapaa Rotan kummissa merkeissä, ja J:n päähenkilö tapaa lopussa.

Jos joku, joka ei ole lukenut kirjaa, tavaa tätä, luulee varmasti, että tämä on huijausta, mutta valitettavasti ei ole, takaan, että näin juoni menee, valitettavasti. Kirja on minusta kaikilla tavoilla alle kaiken arvostelun. Heikkoakin heikompi.
... juonipaljastukset päättyvät.

Kirjassa on paljon kvasiviisauksia, mitkä ovat tyhjänpäiväisyyksiä tai vain mukahienoja:
-Jokaisella esineellä on painopiste (tämä opetetaan Suomessa jo peruskoulun fysiikassa ja ilmankin tietävät, jo kiikkulaudalla oleva pikkulapsi ymmärtää tämän)
-Kaikki kuolevat (eiköhän jo lapsi tajua tämän)
-Pakollinen Nietschze-sitaatti löytyy sivulta 45
Viittaukset länsimaisiin ja venäläisiin kirjoihin luovat muka-älykästä leimaa

Teoksen aikakäsitystä kuvaa hyvin sitaatti henkilöstä, joka meni naimisiin 21-vuotiaana ja erosi 22-vuotiaana
Minä aina vain odotin kunnes kyllästyin odottamaan ja lopulta en vain välittänyt
Tässä siis kuvastuu rakkaus, joka kaiken kestää, ja ihmisen itsekuri odottaa toista, mutta eihän sitä voi mahdottomia vaatia!

Populaarikulttuuria ihannoidaan estotta, puhutaan flippereistä ja levyautomaateista ja viitataan jopa Charlien enkeliin "Farrah Fawcettin nenän nähdessään aivastaa" s.40, Drinkkejä kumotaan esim.
Salty Dog ja Cutty Sark (oikeasti purjelaiva) ja musiikkia kuunnellaan esim. Beatles, Byrds ja Deep Purple, jonka levyn Made in Japan ostin taannoin, mutta livekeikka on 1970-luvun alusta ja osoittaa suurempaa taidetta kuin tämä epäonnistunut tekele.

Minusta tämä on falskia faabelia, aikuisten seksististä kummitussatua.

***
Haruki Murakami on syntynyt 12.1.1949 ja on horoskoopiltaan siis kauris, niin kuin tämän kirjan "sankari" ja Murakamista on Tammen sivulla esittely. Murakami on suosittu, luultavasti hänen länsimaalaisuutensa vetoaa japanilaisiin ja japanilaisuus länsimaalaisiin. Tammen sivuilla lukee: "Myös Murakamin kansainvälinen suosio on huikea, ja yhä useampi uskoo, että jonain päivänä hän vielä saa Nobel-palkinnon". Minusta Suuren lammasseikkailun ja Mistä puhun kun puhun juoksemisesta -kirjan perusteella palkintoa ei tule, tässäkin kirjassa juodaan alkoholia, poltetaan tupakkaa, naidaan, ja huinitaan huolettomina pitkin tienoota ja kyhätään samaan aikaan pseudosyvällinen kummitustarina.  Toisaalta vuoden 2012 palkinnon saaja kiinalainen Mo Yan on kirjoittanut minusta erittäin huonon viinasadun nimeltään Viinamaa, eli kaikki on mahdollista.

Suositan oikeasti jo Nobel-palkittua Yasunari Kawabataa, häneltä olen blogannut teoksen nimeltä Kioto. Sekin on Tammen kirja.


maanantai 7. lokakuuta 2013

Matikka on kivaa, tutti ei, jos on liian vanha



Kristin Dahl ja Mati Lepi: Matikka on kivaa, sivumäärä 30.

Matikka on kivaa! Sen tiedän ilman tätä lastenkirjaakin, jossa Iines ja Saku ratkovat ongelmia, "mikä ei kuulu joukkoon" (kelkka, pyörä, mäkiauto, ..., kelkka ei kuulu, muissa on pyörät), tämän jälkeen kirjassa on järjestämistehtäviä, monellako tavalla voidaan kolme lelua järjestää (3! eri tavalla eli kuudella), tämän jälkeen pohditaan, entä jos leluja on 4 niin monellako tavalla siinä tapauksessa (4! = 24).

Iinekselle pitää pukea myssy ja kaulaliina, ja käytössä on sininen, punainen ja keltainen myssy ja kaulaliina.
Montako eri vaihtoehtoa Iineksen pukeutumisessa on?
Vastaus on tietenkin ”kolme toiseen” eli yhdeksän. Tässä kuten edellisessäkään laskutapa ei ole tärkeintä vaan että lapsi ja aikuinen kokeilevat ja pohtivat ja päätyvät ajattelun kautta oikeaan vastaukseen.

Mitä vanhemmasta lapsesta on kysymys, sitä formaalimmin hän oppii ratkomaan ongelmia (n! tai n potenssin k).

Kirjassa on lisäksi mittaamista, geometrisia kuvioita ja muuta pohdittavaa, kuten mikä on sarjan seuraava luku. (esim. 1, 4, 9 ... no tätä ei ollut vaan näin helppo 2,4,6, 8, ... itse asiasssa yhtä helppo olisi ollut 2,4,8 ...).

Kirjassa on minusta hieman liiaksi opettajamainen ote, kuten ehkä tässäkin blogissa

Idealtaan ja toteutukseltaan tämä on kuitenkin hyvä kirja, ja vanhemmille vastaukset löytyy kirjan takaa, lapsethan nämä osaavat tai kokeilevat, lapsissa on tulevaisuus.

Minusta matematiikka on hauskaa. Purnukoiden tilavuuksiakin voi laskea, ja tarkastaa tuloksen mittaamalla sen desilitramitalla.
*****


Maria Rorbak ja Pia Thaulov: Hyvästi Tutti, sanoi krokotiilinpoikanen


Hyvästi Tutti, sanoi krokotiilinpoikanen  on  25-sivuinen Mäkkärin lukutaitokampanjan kirja, kuten edellinenkin, jonka ostin liikkeestä happy meal aterian yhteydessä.

Hyvästi Tutti, sanoi krokotiilinpoikanen on Ulla Lempisen kääntämä mukava lasten kirja, jossa krokotiilipesueen kuopus Rolle saa apinoilta ivaa, ja sehän on tylsää. Kun krokotiilia hävetti ja surutti, löytyi lohdukkeeksi punainen mustapilkkuinen tutti, joka antoi turvaa. Tutti alkoi seikkailun edetessä rajoittaa elämää. Onneksi se tippuu pois ja jää lohduttamaan korppikotkan poikasta.

Kuvat ovat laadukkaita ja taiteellisia ehkä akvarellein maalattuja.

Tämäkin on laadukas lasten kirja, josta myös ilmenee, että krokotiili on lihansyöjä.

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Rudyard Kipling: Viidakkokirja


Rudyard Kipling:  Viidakkokirja, Wsoy, 2009, sivumäärä 493, suomentanut Helmi Krohn, The Jungle Book, kaksiniteinen alkuteos on ilmestynyt nimellä The Junglebook, 1898 ja 1909. Toisissa lähteissä ykkösosan tarinoissa julkaisuajankohta olisi aikaisempi, eli olisivat ilmestyneet aikakausilehdissä jo vuosina 1893 ja 1894

Viidakkokirja on tarinakokoelma siirtomaa-Intiasta 1800-luvulta. Kokoelman tunnetuin tarina on Mowglista, sitä on ykkösosan kaksi ensimmäistä lukua ja puolet kakkososasta. Tarina alkaa, kun Seeonen vuoristossa susiemo ottaa hoiviinsa ihmislapsen, jolle antaa nimeksi Mowgli, joka tarkoittaa susien kielellä sammakkoa. Tiikeri Shere Khan vaatii poikaa itselleen, mutta Viidakon lain mukaan hän kuuluu susiemolle, jos yleisessä kokouksessa kaksi perheen ulkopuolista asettuu hänen puolelleen. Viidakonlain opettaja karhu-Baloo ja pantteri Bagheera asettuvat Mowglin puolelle, ja hän saa jäädä susiperheen hoiviin. Susilaumaa johtaa vanhasusineito Akela, joka alkaa käydä vanhaksi. Mowgli joutuu apinalauman kaappaamaksi, ja tutustuu hypnoottiseen pythonkäärme Kaahan. Shere Khan yrittää vallankaappausta ja saada kymmenvuotiasta Mowglia itselleen, mutta Mowgli on hakenut kylästä itselleen punaisen kukan eli tulen, jolla karkoittaa viholliset. Mowgli on lähdössä kotiin. Mowgli saapuu kylään. Hän asettuu asumaan Messuan äitinsä luo. Kylässä Mowgli oppii ihmisten tavat ja kielen, mutta Shere Khan vaanii häntä, surmattuaan ja nyljettyään tiikerin hänet karkoitetaan myös ihmisten joukosta, koska luullaan hänessä olevan noitavoimia. Mowglin tarina jatkuu vasta Viidakkokirjan kakkososassa, missä Mowgli kokee janoa, myyttejä viidakon synnystä kerrotaan, ja Shere Khanin kuoleman jälkeen Mowgli ystävineen menee pelastamaan Mowglin eli Nathoon äidin Messuan, joka on vangittu, samalla pahojen ihmisten kylä hävitetään. Mowgli on ystävystynyt myös Kaan kanssa. Punaisten koirien taistelun jälkeen Akela kuolee, ja kehottaa Mowglia palaamaan omiensa tyköön. Mowgli on seitsemäntoista ja on pelastanut koko heimon, hän palaa äitinsä luo Nathoona, jäähyväiset viidakon väestä ovat tunteelliset.

Ykkösosa sisältää vielä tarinat Valkoinen hylje, Rikki-Tikki-Tavi sekä Norsu-Tuomo ja Kuningattaren palvelijat. Kakkososassa on tarinat Purun Bhagatin ihmetyöt, Urakoitsijat ja Kouko.

Valkoinen hylje
Hyljeyhdyskunnassa Kotik syntyy poikkeuksellisesti valkeaksi hylkeeksi. Kotik herättää ulkoasullaan pelkoa ja kunnioitusta, eivätkä edes hylkeenpyytäjät halua nuijia häntä hengiltä taikauskon vuoksi. Kotik näkee irtipäästettynä itse hylkeiden nuijimisen ja nylkemisen. Hyljeyhdyskunnassa on yli miljoona yksilöä, joita yksilöitä  hylkeenpyytäjät verottavat vuosittain nuijimalla niitä hengiltä. Kotik kyselee, missä on se paikka, missä saa olla ihmiseltä rauhassa. Se lienee yhä ajankohtainen kysymys. Kotik löytää sen viiden vuoden vaelluksen jälkeen, ja menee hakemaan puolison ja yhdyskunnan "kotisaareltaan", ilman raivoisaa taistelua ei oman lauman perustaminen onnistu. Minusta ihan kelpo tarina, muistuttaa hieman Lokki Joonatanin alkuosaa.

Rikki-Tikki-Tavi 
Pariskunta pelastaa vettyneen mungon joesta. Mungo virkoaa kuin ihmeen kaupalla, ja on perheen pojan Teddyn lemmikki. Lemmikki osoittautuu kullan arvoiseksi, koska se mittelee voimia taloa vainoavien silmälasikäärmeiden kanssa. Tässä linnut ja hiiret kertovat käärmeiden juonista mungolle, ja mungo seuraa vaistojaan ja tappaa tanssien käärmeet ja hävittää munat. Minusta tämä on ylipitkä ja liian dramatisoitu tarina. Mungon nimi on Rikki-Tikki-Tavi ja sana muodostuu mungon (oletetusta) ääntelystä.

Norsu-Tuomo
Norsu-Tuomo -tarinassa Intiassa pyydystetään villejä norsuja kesytettäväksi. Pyydystämiseen käytetään apuna kesytettyjä norsuja. Iso-Tuomo on hyvä norsujen kesyttäjä, hänen kymmenvuotias poikansa Pikku-Tuomo haluaa olla vieläkin parempi. Pikku-Tuomo näkee norsujen tanssin ja oppii oivaksi norsujen tuntijaksi, ja nimetään norsu-Tuomoksi. Tarinassa tulee ilmi norsujen käyttö töissä, kantojuhtana, ja sotatantereella. Kesytetyt norsut vetävät tukkeja, kantavat leirillisen telttoja, jotka painavat 1200 naulaa. Musta käärme -niminen norsu on palvellut kuningasta jo viisikymmentä vuotta, se on jäänyt noin kaksikymmenvuotiaana kiinni eli on yli 70 vuoden kypsässä iässä, norsu veti tykkiä jo 1842.

Kuningattaren palvelijat.
Kuningattaren palvelijat -tarina kertoo armeijan leiristä jossa kolmekymmentätuhatta miestä, tuhat norsua, härkää, muulia ja hevosta. Eläinten vauhkoontuminen aiheuttaa lievää epäjärjestystä. Tarina on minämuotoista kerrontaa, ja kertojan henkilöllisyys jää epäselväksi. Leiri valmistautuu paraatiin, jota ottaa vastaan varakuningas. Eläimet puhuvat leirissä keskenään ja kertoja osaa kesyjen eläinten kieltä! Tarinan opetus on siinä, että eläimet tottelevat ajajaa, joka tottelee kersanttiaan, kersanttia luutnanttiaan ...ja niin komentoketju mennään läpi aina varakuninkaaseen asti, ja hän taas on kuningattaren palvelija. Paraatin toinen seuraaja, joka ei ole britti,  ajattelee kaiholla "jos XX:ssa olisivat olot samanlaiset!, sanoi päällikkö; siellä kukin tottelee vain omaa päätään.

Purun Bhagatin ihmetyö 
Purun Dass, joka oli oppinut mies teki sellaista, mitä englantilainen ei olisi voinut kuvitella tekevänsä, hän erosi pääministerin paikalta. Aiemmin tosin on selitetty, että "Purun Dass uskoi, että mikä oli hyvää englantilaiselle, on vielä kahta vertaa parempaa aasialaiselle". Minusta hieman ihmeellinen ilmaisu, mutta tarkoittaa sairaaloita köyhille, kouluja pienille tytöille ja rakensi teitä. Joka tapauksessa Purun Dass luopuu kaikesta maallisesta ja alkaa vaeltaa kohti Himalajaa. Himalajalla hän on pyhä, Bhagat, joka meditoi on liikkumatta, ja eläimet käyvät hänen luonaan, ja varoittavat kerran luonnonkatastrofista. Purun muuttuu taas käskijäksi ja evakuoi kylän, jonka almujen varassa hän on elänyt. Pelastusoperaation jälkeen Purunin elämä sammuu. Hänen kunniakseen rakennetaan temppeli. Hänet tunnetaan vain Bhagatina ei Mohaniwakan pääministerinä.

Urakoitsijat
Tarinassa keskustelevat haikara, shakaali ja krokotiili. Tarinan opetus lienee, ettei liikaa ei kannata haluta. Krokotiili olisi halunnut syödä lapsen, jota ei saanut kiinni lapsen ollessa viisivuotias, aikuisena "lapsi" tulee ja ampuu krokotiilin.

Kouko
Tarina inuiiteistä, jotka ovat hylkeenpyytäjiä.

Viidakkokirja antaa lyhyttarinoissaan kuvan nykylänsimaalaiselle, miten Kipling hahmotti oloja Intiassa yli sata vuotta sitten. Viidakkokirjan kaikki tarinat kuvaavat eläimet puhuviksi ja älykkäiksi olennoiksi, joskin eläinten älykkyydessä on eroja, apinat ovat hyvin tyhmiä, karhu, pantteri ja sudet ovat älykkäitä keskenään kommunikoivia olentoja, joille opetetaan Viidakon lakia. Viidakon laissa on monia pykäliä, mutta tärkeintä on, että ei saa tappaa tappamisen vuoksi vaan ravinnon saamiseksi, yksi pykälä on sellainen, että toista ei saa tappaa juomapaikalla.

Kaikesta viisaudestaan huolimatta, minusta aika on ajanut tämän kirjan ohi. Esikuvana tämä on edelleen merkittävä. Mowglin tarina on kuin Tarzanin.  Edgar Rice Burroughs on ottanut Tarzaniin vaikutteita juuri tästä teoksesta. Mowgli kasvaa viidakon valtiaaksi lähinnä älynsä ansiosta, mutta hän on myös etevämpi kuin ihmiset. Hän oppii puhumaan, kuten Tarzankin ja hän elää sekä viidakossa että välillä kylissä. Mowglin valinta on kuitenkin jättää viidakko.  Kipling on lisäksi keksinyt jokaiselle eläimelle nimen ja luonteen. Bagheera, pantteri on poikkeuksellinen, hän on ollut ihmisen vankina, eikä Bagheera ole syntynyt viidakossa. Hänellä on ollut panta, josta on päässyt eroon ja murtanut lukot.

***
Rudyard Kipling on syntynyt Mumbaissa Intiassa 1865 ja kuollut Lontoossa 1936, olen lukenut häneltä kirjat Meren urhoja, Kim ja tämän Viidakkokirjan. Nobelin kirjallisuuspalkinto hänelle myönnettiin 1907.

perjantai 4. lokakuuta 2013

Kari Grossman: Pikkusisko hiihtoretkellä sekä Inger & Lasse Sandberg: Isäkummitus uimakoulussa


Kari Grossman: Pikkusisko hiihtoretkellä,  kuva- ja tekstisivuja 23.

Pikkusisko hiihtoretkellä on  minusta hyvä kirja pikkutytöstä, jolla on isä, äiti ja Isosisko ja Isoveli. Pienimmällä on paineita, koska on pienin.  Pikkusisko saa sukset joululahjaksi ja niitä lähdetään kokeilemaan. Alkuun on luisto kohdallaan, mutta sitten muut menevät menojaan, ja Pikkusiskon ilo häviää. Äiti jää Pikkusiskon kanssa jälkijoukkoihin, ja lopulta Pikkusisko katoaa harmituksineen kaatuneen puurungon päälle. Isä hakee murjottajan pois ja antaa kyytiapua, ja eväspaikalla isä ja Pikkusisko ovat ensimmäisenä.

Mukava kirja, jossa punnerretaan vaikeuksien kanssa voittoon, kuten Kari Grossmanin muissakin teoksissa (tai ainakin niissä kahdessa, jotka olen tämän lisäksi lukenut). Pikkusisko teoksessa Pikkusisko työstää puuttuvan lemmikin ongelmaa.

Kari Grossmanin Malvin villissä luonnossa on kuvakirja, jossa juonena on isän ja Malvinin retki "luontoon", eli lähipuiston leikkimökille pizzerian kautta. Luultavasti Malvin on avioerolapsi, koska äiti tuo hänet isälle perjantaina. Tarina on hyvä ja eheä, ja antaa lapselle mallin selviytymisestä kuten myös Pikkusisko -kirjat. Näitä lapset ja vanhemmat tarvitsevat. Toivoa, kannustusta, malleja, että homma onnistuu.

Itse olen ollut tumpelo hiihtämisessä eli kaatumiset, suksien ristiinmenot ja siteen hajoamiset on koettu, mutta hiihtäminen on nykyisin lumisena aikana miltei päivittäinen liikuntamuotoni. En saanut itse kannustusta, pikemminkin pilkkausta, mutta kaikki voivat oppia hiihtämään. Hiihtotaito on lapselle hyödyllinen "tasapainon ja koordinaationkin takia", mutta minusta tärkeintä on liikunnan ilo. Isä motivoi Pikkusiskoa oikein,  eikä siten lapsena lannista hiihtohaluja.
*****

Inger & Lasse Sandberg: Isäkummitus uimakoulussa. Sivumäärä 38

Mukavassa lastenkirjassa isäkummitus saa mennä jakamaan uimakoulumerkit uimakoululaisille, kun Kuningas joutuu isännöimään toista kuningasta, ja papilla on mennyt ääni. Isäkummituksen lapset Lapanen ja Lapaniina tuntevat prinssi Lurkin, joka on suorittanut uimakoulun, eikä pelkää vettä. Sen sijaan isäkummitus pelkää vettä eikä osaa uida. Hän tippuu seremonian jälkeen veteen ja oppii tekemään kuplia, pujottautumaan renkaaseen ja kellumaan, ja aikoo mennä ensi vuonna uimakouluun ja sinne tulevat myös Lapanen ja Lapaniina.

Uimataito on tärkeä, opin uimaan vasta kuusivuotiaana, mutta en ole käynyt uimakoulua.

Inger ja Lasse Sandberg ovat kirjoittaneet myös teoksen Musta ja valko ja kaikki muut. Se on ennakkoluulon muurin murtamisesta kertova väreillä leikkivä teos.

*****
Kari Grossmanin Pikkusisko hiihtoretkellä sekä Inger & Lasse Sandbergin Isäkummitus uimakoulussa ovat MacDonaldsin syyskuun lopun 2013 Happy Meal -lukutaitokirjoina.

Muut kampanja kirjat löytynevät tästä Happy Meal -pussista leikkaamistani kuvista: ainakin Kirjastoarvoitusta on luvassa, Isä näyttää minulle maailmankaikkeutta, Kivaa matikkaa, leikitään, lasketaan ja mitataan, ja  Jason muuttaa maasta.
***
Pidän lukutaitoa tärkeänä, ja minusta nämä kampanjat ovat hyviä, koska kirjoja tulee koteihin, joissa on lapsia ja jotka lapset pitävät näistä.

Ostin keskiviikkona kaksi Happy Meal ateriaa hintaan 2*3,90 = 7,80, joten tämä juttu ei ole sponsoroitu, olin pelannut kolmisen tuntia töiden jälkeen salibandya pienillä tauoilla eri pelejä, joten poikkesin Mäkkäriin, en yleensä käy siellä enkä syö lihaa, mutta ostin ateriat ja sain kirjat, ja hienot kirjat olivatkin.

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Daniel Katz: Mikko Papirossin taivaallinen niskalenkki

Aika muuttuu

Daniel Katz: Mikko Papirossin taivaallinen niskalenkki, epäromaani, Suomalainen kirjakerho, 1973, julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 1972, sivumäärä 279.

Tämä romaani tai epäromaani on hyvä ajankuvaus 1970-luvun alusta. Päähenkilö Mikko Papiross seikkailee yliopistossa metsästämässä luentojen alkumerkintöjä, notkuu hotellissa, on öljyjalostamolla tulkkina ja toimii arkistoapulaisena. Neliosaisen romaanin yhdessä osassa tarkastellaan yrittäjäsuku von Gylfenien historiaa ja nykyisyyttä.

Kirja on kirjoitettu letkeän ironiseksi, siinä on varsin hyväntahtoista huumoria, kuten 1970-luvun "spedeilyssä", ja jotkin heitot osuvat varsin hyvin kohdalleen, osa huumorista enää vain haukotuttaa. Alku- ja loppusanat ilmentävät, että  Mikko Papiross ja Hanna Ewig-Antilop menevät naimisiin ja eroavat, heillä on myös lapsi Juri. Koska kyseessä on epäromaani, näillä perusasioilla ei ole merkitystä, enemmän tämä on kertomus elämänvirrasta, ja välillä pintaan poreilee jotain kiinnostavaa.

Tapahtumapaikkana ja -aikana on 1970-luvun alun Suomi  Mikko Papiross kyllästyy aloitusmerkintöjen metsästykseen, ja pestautuu ranskan kielen tulkiksi Helsingin itäpuolelle rakennettavan suuren öljyjalostamon työmaalle. Päävastuu rakentamisesta on ranskalaisella yrityksellä, ja suomalaiset hoitavat aliurakoita. Mikon käännökset ja kulttuurierot aikaansaavat monia hauskoja tilanteita. Kohtaukset tuovat esiin kulttuurierot, tulkkauksen lisäksi vaikeuksia syntyy myös yksilöiden jääräpäisyyden vuoksi, ranskalaisten johtaja Pampucci ja suomalaiselta puolelta johtaja Räävälä osaavat olla tulkitsematta sekä heikkoja että vahvoja signaaleja. Pampuccin taustassa Algeriassa kasvaminen tuodaan esille, hänellä on vaikeuksia manner-Ranskassa asuneidenkin kanssa. Useiden neuvottelujen jälkeen saadaan pöytäkirjaan seuraava teksti.

Putkilinjojen loppuun saattaminen suoritetaan yhdistettyjen sikäläisten, täkäläisten, meikeläisten, teikeläisten, heikeläisten ja muukalaisten normistojen mukaan ottaen erityisesti huomioon mitä Utrechtin rauhansopimusten ja Wienin kongresissa asiasta on päätetty,.. s 83

jonka jälkeen Papiross irtisanoutuu tehtävästä, mutta luultavasti krakkaustornit ja putkilinjat saatiin valmiiksi joidenkin normien mukaan. Rakennetaanhan Suomessa nytkin voimalaa ulkomaalaisvoimin?

Teoksen toisessa osassa tarkastellaan von Gylfen -suvun rahoja, ja mistä ne ovat peräisin sekä mistä yritys Biharcon on saanut kasvunsa, ja Konrad-vesa suunnittelee väitöskirjan kirjoittamista. Minusta tämä osio kuten kirjan loppuosa, missä Mikko on töissä arkistossa, on menettänyt kiinnostavuutensa, sosiologinen tutkimus ei ole enää näin suuressa suosiossa, eikä arkistossa ole enää paperikortteja. Toki paikalla on nauhakeloin toimiva IBM, eli atk-aikaan oltiin siirtymässä. Jo tuolloin se tuntui pomoja pelottavan.

Teos päättyy vappuna torikävelyyn, missä Mikko kävelee poikansa Jurin kanssa ja Konrad von Gylfen tekee havaintoja. Punapuheita pidetään: Vapaakauppasopimus EEC:n kanssa on ollut neuvottelun alla, ja sitä kommentoidaan
" ... siksi ne jotka näkevät unta maamme liittämisestä Euroopan talousyhteisön kapitalistiseen sulatusuuniin ...." s.278

Maailma on monelta osin muuttunut lännen EEC:stä on tullut monien valtioiden EU, joiden joukossa on myös euromaa Suomi. Kuka osasi sitä ennustaa vuonna 1972?
***
Daniel Katz (s.1938) on suomalainen kirjailija, jonka toinen romaani on Mikko Papirossin taivaallinen niskalenkki, epäromaani. Katzin tausta tulee hyvin ilmi tässä teoksessa. Kirja on lempeä, mutta joissain kohdissa aika napakka, jopa kipakka, mutta hyvällä tavalla. Tässäkin teoksessa arvioidaan kansanluonteita, myös Katzin oman viiteryhmän osalta.

*****

Vertailkaapa tätä Jokken kirjanurkan postausta Daniel Katzin teoksesta Mikko Papirossin taivaallisesta niskalenkistä, ja Tätä antikvariaatti.netin postausta, jossa on toki lähdesivu mainittu oikein.


****
Lainaaminen on sallittua ja lähde on ilmoitettu oikein. Ehkä lainaus olisi voinut olla lyhyempi. Toisaalta on hyvä jos kirjat löytävät ostajan tätä kautta, mutta toisaalta en myy itsekään mitään ja ostan kaikki kirjani tai lainaan kirjastosta, ja maksan veroja, josta kirjaston toiminta rahoitetaan..