keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Haastevastaus: Pelastakaa #pojat lukemaan




Kansakunta on kriisissä, ei vain sen takia että valtiovelka olisi ylittämässä 100 miljardia euroa, eikä siksi, että työttömyys on räjähtänyt käsiin, eikä siksi, että konkurssiaalto on niittänyt yrityksiä vaan myös siksi, että pojat (ja ihmiset yleensä) eivät lue riittävästi

Lukutaito on tärkeä taito!

Pelkästään lukemisen ulkokohtainen taito ei riitä vaan pitäisi osata lukea erilaisia tekstejä, kirjoja, raportteja, faktaa ja fiktiota. Tärkeää on myös kriittinen lukeminen, fakta ja fiktio pitäisi osata aina erottaa, ja osata eri tyylikeinot kuten suora propaganda ja hienoviritteisempi indoktrinaatio ja useat tyylit näiden välillä. Lisäksi pitää ymmärtää mainoksen kieli, politiikan ja lobbauksen kieli, pitää oppia myös tieteen kieli, eikä saisi unohtaa kirjallisuutta ja puhuttua kieltä. Medialukutaito ei luultavasti kehity ihmisessä itsessään vaan tulee lukemisen ja ajattelun kautta.

Minusta kuuluu olla huolestunut myös koulutuksen nykytilasta. Viimeksi OECD oli huolestunut korkeakoulutuksen rapautumisesta, tätä ennen Pisa-tulokset olivat laskeneet. Suurin romahdus on vielä luullakseni edessä ainakin taloudellinen ja se koskee ehkä muitakin kuin poikia ja miehiä, myös vähävaraisilla tulee olemaan vaikeaa, jos opintotukea leikataan, ja maksullinen koulutus hyväksytään.

Minusta peruskoulussa pitäisi panostaa perusasioihin ja taitoihin, nykyisinhän joka päivä ehdotetaan koulun vastuulle uusia sinänsä hyviä taitoja kuten yrittäjyyttä, ensiaputaitoa, kotitaloutta, draamaa, liikuntaa, retkeilyä, leirikouluja, yökouluja, lasten harrastamista, lisäksi lapset joutuvat vastaamaan lukuisiin kyselyihin ilman sen syvällisempää analyysia, keitä kyselyt hyödyttävät ja miten ne liittyvät oppivelvollisuuden suorittamiseen. Jokainen uusi puuhastelu on aikasyöppö. Pois peruslukemisen oppimiselta.

Asiaan
Pikku poikien lukemisasiasta jotain tiedän. Olen nimittäin ollut joskus pikkupoika, joka tavallaan edelleen olen, ainakin ajattelultani ja suppeilta älynlahjoiltani.

Poika ei kokemukseni mukaan ala lukea ainakaan siten, että joku voihkii asiaa tuskaisella äänellä ja syö nitroja tai rauhoittavia vieressä. En ole ollut tyttö, eikä perheessämme ole pieniä tyttöjä, en usko, että tytönkään lukuharrastus kestää määkivää aikuista, joka syyllistää lasta lukemaan, itse kuitenkaan lukematta. Esimerkki on paras porkkana kaikelle tekemiselle.

Poika ei välttämättä ala lukea liian hienoja kirjoja, joissa on sentimentaalista höpinää tai kvasifilosofiasta löpinää, vaan jos siinä on mielekästä töpinää.

Oma esimerkki siis auttaa lapsia lukemisen alkuun. Vanhempi lue itse, ja lukekaa hauskoja kirjoja ja kannustakaa lasta valitsemaan juuri omalle lapselle oikeat kirjat

Pikkupoika voi lukea
-sarjakuvia
-vitsikirjoja
-seikkailukertomuksia, sellaisia, jossa on selkeät sankarit ja konnat, ja jossa tapahtumajärjestys on suora, ei mitään takaumia
-urheilutuloksia lehdestä
-teknisten laitteiden käyttöohjeita
Isompi poika voi lukea (edellisten lisäksi)
-tekstitv:tä
-kirjoja jossa on kuvia ja tekstejä, kuten lintukirjoja, autokirjoja, hyönteiskirjoja
-tiedettä ja tutkimuksia

Pikku- ja isommille pojille sopivaa lukemista, joista olen haasteaikana blogannut voisi olla
Sempé - Goscinny: Pikku Nikke, mies on aina sielultaan pikkupoika

Sarjakuvia:
Asterix: Jumaltenrannan nousu ja tuho
Morris: Lucky Luke kohtaa Daltonin veljekset
Hergé: Yksisarvisen salaisuus ja Rakham Punaisen aarre
UmPah-Pah

Kuvakirja:
Mauri Kunnas: Kaikkien aikojen avaruuskirja

Seikkailua:
Jack London: Merisusi, huikea filosofinen seikkailukirja
Thor Heyerdahl: Kon-Tiki, tutkumismatkat kiehtovat mieltä, tämä on hyvä kirja.
Ilkka Remes: OM€RTAN LIITTO, Remes osaa suoran ajankohtaisten trillerin kirjoittamisen
Jules Verne: Kapteeni Grant löytyy, Verne on ollut monen miehen kirjalistalla
Alistar MacLean: Kotkat kuuntelevat, McLean osasi kirjoittaa sotakirjoja
Agatha Christie: Stylesin tapausdekkari on pojallekin aina hyvä lukemista
Jerry Cotton
Pekka Lipposen seikkailut
Erich Kästner: Lentävä luokka, liikuttava kertomus, poikaluokasta
J. Fenimore Cooper: Haukansilmä
Reijo Mäki: Cowboy
Kalle Päätalo: Mustan lumen talvi
Alexandre Dumas: Monte Criston kreivi tämä kommenttien mukaan on yllättäen naisten ja tyttöjen arvostama kirja. Hieno kirja kaikille.

Scifiä
Arthur C. Clarke: Marsin aamunkoitto ja Avaruusseikkailut
Gerard Klein: Sodan valtiaat
Isaac Asimov: Säätiö-sarja sitä edeltävät Säätiön etkot  sekä Säätiön päätösosa Säätiö ja Maa

Valitettavasti kaikki yllä luetellut bloggaukset ovat jääneet vähille klikkauksille ja kommenteille, kaikkiin ei ole tullut yhtäkään kommenttia.

Onko helpompi voivotella poikien lukemattomuutta kuin lukea poikakirjoja tai bloggauksia poikakirjoista?

Voivotellaan vielä voivoivoi voivoi ja vielä kerran voi. Poikajoukko voi lukea tämän jälkeen, mutta tuskin, voi voi ja voivoi ja margariini.

Kaupoissa myydään parhaillaankin Jalkapallon ennätyskirjaa, joka kertoo ennätyksistä, MM-kisoista, olympialaisista, minusta laadukas ja  tuhti tietopaketti.

Tarzanit ovat myös hyvää luettavaa.

Oikeasti pojat ovat mainettaan parempia lukemisessakin. Pojat selviävät, kuten ihmisetkin. Lukeminen ei saa olla sukupuolikysymys.

Tällä osallistun Suketuksen Pojat lukemaan! -lukuhaasteeseen.

tiistai 26. toukokuuta 2015

J.L Brisley: Pikkuinen Milli-Molli


J.L Brisley: Pikkuinen Milli-Molli, WSOY, 1953, Milly-Molly-Mandy Stories, suomentanut Elina Haavio. Kansikuva Maija Karma, 91 sivua, teos sisältää kirjailijan ihania kuvia.

Milli-Molli on ihastuttava englantilainen tyttö, jonka koko nimi on Millicent Margaret Amanda, jonka äänneasusta tulee Milly-Molly-Mandy.

Milli-Molli asuu äitinsä, isänsä, isoäitinsä, isoisänsä sekä enonsa ja tätinsä kanssa pienessä maaseutukylässä. He asuvat valkoisessa olkikattoisessa talossa. Isä viljelee vihanneksia, joita isoisä vie markkinoille ja enolla on lehmiä. Äiti puuhailee taloustöissä.

Kirjassa on kolmetoista tarinaa. Avaustarinassa Milli-Molli juoksee asioilla. Isälle pitää hakea lapio herra Hilliltä. Lapion hakumatkalla Milli-Molli saa lisää toimitettavaa, äiti pyytää viemään munia rouva Hillille, isöisälle pitää tuoda narua kaupasta, isoäidille pitää ostaa vyyhti punaista narua, enollekin pitää tuoda kananruokaa kaupasta. Milli-Molli juoksee asiat toistellen listaa mielessään ja tätikin haluaa neuloja. Milli-Molli hoitaa asiat ja lopussa huomataan, että aikuiset eivät tienneet Milli-Mollin toimittaneen koko perheen asiat. Lapselle ei välttämättä tule mieleen, että asiat kannattaisi kirjata ylös ja toimittaa ne rutiininomaisesti. Milli-Molli kirmaa asioille viattoman iloisesti.

Toisessa tarinassa Milli-Molli löytää pennyn rahan. Koko perhe antaa neuvoja, mihin penny pitäisi sijoittaa: isoisän mukaan se pitäisi laittaa pankkiin, isän mukaan kannattaa ostaa vesikrassin siemeniä ja kasvattaa se puutarhassa, isoäiti ehdottaa villalangan ostamista ja neulomisen opettelua, enon mukaan kannattaa ostaa ankanpoikanen, ja täti ehdottaa karamelleja.
Mitä tekee Milli-Molli? Hän ostaa vesikrassin siemeniä. Kasvattaa vesikrassit, ja myy ne kahdella pennyllä. Hän pystyy ostamaan siksi myös lankaa ja opettelee neulomaan, tämän jälkeen on penny myös karamellien ostamiseen, Milli-Molli laittaa yhden pennyn pankkiinkin ja saa ankanpojan. Tässä on tarinoiden ydin: optimistinen asenne, yrittäminen ja herttainen ote.

Kuvitus on Brisleyn itsensä. Kuvassa on Milli-Mollin paras ystävä Susan. Milli-Molli ja Susan käyvät kaupungissakin ja Susan yöpyy Molli-Mollin tykönä ja kaikki sujuu hyvin. Tarinoissa on myös kauppiaan poika Pete Pin. Hän on reipas poika ja auttaa vanhempiaan.

Jokainen voi miettiä minkälaiset eväät saadaan lastenkirjoista. Milli-Molli ja Anna -kirjoissa ollaan reippaita. Lapsia ei kuitenkaan paapota pilalle. Vanhemmat eivät tässäkään osta Milli-Mollille kaikkia hänen haluamiaan asioita vaan ehdottavat, mitä pennyllä saa. Eräässä  tarinassa Susan ja Milli-Molli poimivat karhunvatukoita. He pelastavat pupun ja kunnioittavat toisen yksityisaluetta, mutta löytävät myöhemmin paremman karhunvatukkapaikan. Milli-Molli on päättänyt voittaa kutsuissa kilpailuissa resuisen pupun. Hän voittaa kuitenkin pääpalkinnon eli keijunuken. Hän pyytää järjestäjiltä luvan puhua lohdutuspalkinnon voittajan kanssa. Hän lopulta vaihtaakin nuken pupuun. Reilu vaihtokauppa. Milli-Molli ei siis huuda suureen ääneen että "EPÄREILUA"  eikä arvostele kovaan ääneen ketään, eivätkä vanhemmat ole haastamassa ketään käräjille.

Milli-Mollin kykyä solmia ystävyyssuhteita voi myös ihailla. Hän ei ole päällepäsmärinä. Lukuisia muita huomioita voisi tehdä. Jos tätä verrataan lastenkirjoihin tai animaatioihin, jossa taistellaan oman voiton puolesta ja nähdään maailma polarisoituneina oma reviiri ja muut, niin itse liputan Molli-Molli -maailman puolesta. Milli-Molli pelastaa pupun ja saa siitä mielihyvää, se osoittaa empatiakykyä, joka aiheuttaa myös toimia, jotka säteilevät hyvää.

Milli-Molli -tarinat ovat herttaisen ihania ja lapsille hyviä, niissä ei ole mollivoittoista marinaa vaan aktiviisuutta ja rohkeutta onnistua.
****
J.L Brisleyn takaa löytyy kirjailija Joyce Lancaster Brisley (1896 - 1978),  Milli-Molleja on julkaistu kahdeksan, joskin viimeisin vasta postuumisti vuonna 2004, ensimmäinen jo 1920-luvulla.

Reipas, optimistinen, aktiivinen ja taitava bloggari eli Sinisen linnan Maria, on blogannut Pikkuinen Milli-Molli -kirjasta jo vuonna 2011 täällä.

Englanniksi Brisleystä on Jayne Ferstin bloggaus täällä.

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Uderzo ja Goscinny: Umpah-pah -sarja



R. Goscinny ja A. Uderzo: UMPAH-PAH, Oumpah-Pah L' Integrale 2011, suomennos Outi Valli, Egmont-kustannus 2014, sivumäärä 189.

Umpah-pah on Uderzon ja Goscinnyn intiaaniaiheinen nuoruuden työ 1950-luvun lopusta ja 1960-luvun alusta. Ensimmäiset vedokset tehtiin jo vuonna 1951. Siinä perinteinen Umpah-pah oli intiaani nykyajassa, tätä yritettiin USA:n markkinoille. Umpah-pah teki uuden tulemisensa keväällä 1958 Euroopassa, jolloin sarja sijoitettiin 1700-luvulle. Umpah-pah kuuluu shava-shava heimoon, jonka päällikkö on Yrmeä biisoni ja poppamies on Puhiseva Puhveli. Toinen päähenkilö on peloton ja heiveröinen ranskalainen kreivi Olvin Janoisin.


Kiinnostavinta on verrata Umpahpahin tekstiä ja kuvitusta Asterixiin. Intiaanikylä ja valkoisten leiri on tutusti piirretty. Umpah-pahissa on paljon gallialaista. Kertomuksessa metsän eläimet, vangitsemiset ja metsäretket on toteutettu tunnistettavalla tavalla. Otin albumista muutamia valokuvia ja yhdistelin niitä kollaasiksi. Oikeassa albumissa kuvitus on hienompaa, mutta Uderzon tyylin erottaa hyvin selvästi. Metsäneläimet pakenevat, on kukko-huumoria, kylien miljöö, varuskunnat, laivat, laivataistelut ja jopa hevoset tunnistaa, niitä on minusta edelleen jalostettu Asterixeihin


Päänahan metsästäjät avaa Umpah-pah -seikkailusarjan. Albumeja on viisi ja ne ovat noin kolmenkymmenen sivun mittaisia ja hyvin hauskoja seikkailuja, jotka jalostuvat tarinan edetessä.

Olvin Janoisin, kreivi ja kadetti saapuu Amerikkaan. Hän on liian innokas, ja avuttoman tohelo, mutta reipas ja suora. Olvin Janoisin lähtee kartoittamaan yksin lähiseutua, mutta hän joutuu ison intiaanin Umpah-pahin vangiksi. Intiaani ihmettelee valkoisen miehen peruukkia ja puhuu tuplapäänahasta. Umpah-pah vie Tuplapäänahan leiriin. Neuvottelujen ja kokeiden jälkeen juonitteluista huolimatta Umpah-pah saa vangin omakseen. Siitä alkaa Umpah-pahin ja Olvin Janoisinin ystävyys, joka on yksi sarjan kantavista teemoista. Ystävykset matkaavat ranskalaisten linnakkeelle ja selviävät latuskajaloista ja biisoneista ehjin nahoin.




Toinen albumi Latuskajalat sotapolulla jatkaa seikkailua. Umpah-pah saapuu leiriinsä ja neuvottelee latuskajalkojen kanssa, jotka nimittävät shavashavoja koiriksi, Umpah-pah toteaa, että niin latuskajalatkin. Syntyy välien selvittely, jonka aikana Olvin Janoisin joutuu latuskajalkojen vangiksi. Kansikuva kertoo, että häntä pelastamaan tullut Umpah-pah jää vangiksi, mutta pääsevät luonnollisesti pois. Lopun taistelukohtauksien jälkeen poltetaan rauhanpiippua.


Kolmannessa albumissa Merirosvoja näköpiirissä Umpah-pah tutustuu varuskunnassa hevoseen. Hän ratsastaa kouluratsastushevosella, joka valittelee siirtomaihin lähtemistä.  -heimo haluaa hevosia, joten Umpah-pah lähtee laivalla Olvin kanssa Ranskaan. Merirosvot yllättävät ranskalaiset. Taistelua kestää varsin pitkään, mutta Umppis selviytyy merirosvoista, jotka vangitaan ja viedään Ranskaan, jonne siis päädytään. Merirosvot ovat vakituisia vierailijoita myös Asterix-albumeissa.


Neljäs tarina Salainen tehtävä jatkuu edellisestä albumista. Toverukset ovat Ranskassa, missä Olvin Janoisin saa kuninkaalta tehtävän tai viestin joka pitää kuljettaa Ranskan halki satamaan ja edelleen uudelle mantereelle. Viestin perässä on muitakin, ja viesti varastetaan ja Olvin Janoisin vangitaan. Umpah-pah pitää kiinni syyllistä kansikuvassakin , joka on yksi hovin hännystelijöistä. Albumi on juoneltaan varsin hyvä.


Viimeisessä eli viidennessä albumissa Petolliset silmäpussit Umpah-pah ja Olvin Janoisin saapuvat Amerikkaan kuninkaan viesti mukanaan. Preussi on julistanut sodan Ranskalle, preussilaiset haluavat osansa siirtomaista. Albumin hauskuus kumpuaa preussilaisten ja ranskalaisten eroista. Mitään historiallista todellisuuspohjaa tarinalla ei ole. Ranskalaisten apuna ovat shavashavat ja preussilaiset liittoutuvat petollisten silmäpussien kanssa. Shava-shavat alkavat sarjan edetessä muistuttaa yhä enemmän tunnettuja gallialaisia. Umpah-pah on henkilöhahmona jotain Obelixin ja Asterixin väliltä.
Ranskalaiset jäävät niskan päälle ja rauhanpiippua poltellaan. Rauha tosiaan ehkä piankin rakoilee, sillä serkukset eli kuninkaat Ranskasta ja Preussista pelaavat korttia ja ajautuvat sanaharkkaan.

Umpah-pah -sarja on Uderzon ja Goscinnyn "nuoruuden luomus, Uderzo täytti huhtikuussa 1958 jo 31 vuotta ja Goscinny oli huhtikuussa 1958 myös 31-vuotias! Sarja kiinnostaa erityisesti Uderzon, Goscinnyn ja Asterixin ystäviä. Umpah-pah sijoittuu 1700-luvulle samoihin aikoihin kuin J.Fenimore Cooperin Nahkasukka -sarja, jonka kirjoja ovat bloggaamani Viimeinen mohikaani ja Haukansilmä. Fenimore Cooper on ollut yksi Goscinnyn "taustalähteistä".

****
Maija on ollut Umpahpahien keskellä näin.

tiistai 19. toukokuuta 2015

Charles Dickens: David Copperfield



Charles Dickens: David Copperfield, Gutenberg, suomentanut, Waldemar Churberg, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki, 1879. Alkuteos ilmestyi vuonna 1850. Kuvan nidotun teoksen on suomentanut J. Hollo, se sisältää 64 lukua ja 1036 sivua, Karisto 1978. Kakkososan sivunumerot alkavat sivulta 521. Nidottu kakkoskirja alkaa hieman toisesta kohtaa kuin Gutenbergissä oleva.

Charles Dickensin David Copperfield on todella hyvä kirja ja sen klassikkoasema on perusteltu. Teoksen juoni on johdonmukainen ja kertoo päähenkilöiden tarinat loppuun eikä turhia henkilöitä ole. David Copperfield on tarinan minäkertoja tai muistelija, joka katsoo taaksepäin ja muistelee elämäänsä, jossa on paljon vastoinkäymisiä. Tarinan henkilöistä David kirjoittaa siinä sävyssä, onko henkilö lopulta "hyvä" tai "paha".

Teoksen henkilöt, jakautuvat hyviin ja pahoihin
David Copperfield, minäkertoja ja tuleva kirjailija, kutsutaan myös nimillä Davy, Doady ja Trot.
Clara Copperfield, Davidin kiltti ja lapsenomainen äiti
Betsey Trotwood, Davidin isotäti, jonka sydän on lopulta kultaa, asuu mr Dickin kanssa. Dick on hieman sekaisin ja on kiinnostunut Kaarle I:sta. Dick on myös hyvä.
Clara Peggotty, Davidin perheen taloudenhoitaja, avoituu herra Bargisin kanssa, joka oli myös hyvä ihminen ja aviomies. Claran veli herra Peggotty on myös hyvä.
Agnes Wickfield, Davidin ystävä, todella hyvä ja valoisa persoona. Agnesin isä on asianajaja, joka pitää paljon portviinistä ja on vanhenemassa. Häntä kuppaa iilimato nimeltä Uriah Heep, josta sananen alempana.
Dora Spenlow, Davidin vaimo, jolla koira Jip. Dora on kaunis ja kiltti, mutta liian kiltti ja lapsekas.
Tommy Traddles, Davidin koulutoveri, Davidin ystävä.
Wilkins Micawber, ison perheen isä, jonka touhut ovat vekselivetoisia, velkavankeudessakin istunut kaveri. Kuuluu tempuistaan huolimatta hyviin, sillä ryhdistäytyy lopussa. Micawberin kautta Dickens käsittelee monia yhteiskunnallisia ongelmia.
Em'ly Peggottyn sukulainen, joka oli Davidin leikkitoveri pienenä
James Steerforth, Davidin koulutoveri, joka asuu ylihuolehtivaisen leskiäitinsä kanssa. Jamesin ystävä, kunnes tekee "temput". Hän ei ole hyvä, jonka voi päätellä jo alun kerrontatyylistä. Steerforthiin liittyvää juonilankaa en avaa, mutta Dickens kuvaa mainiosti vinoon kasvatuksen prosessin ja liian tai väärän rakkauden turmelevan vaikutuksen.
Rosa Dartle, Steerforthin "varaton" sukulainen, joka on piikittelevä pahanilman lintu, salaisesti (paljastaa sen minusta) rakastunut Jamesiin
Edward Murdstone, täydellinen riistokapitalisti ja nolo nolla, joka manipuloi iki-impi siskonsa kanssa Davidin äitiä ja alistaa sadistisesti Davidia.
Uriah Heep, koko kirjan suurin surkimus ja pahan perikuva. Uriah on erityisen kateellinen Davidille. Uriah Heep on punatukkainen, silmät ovat kummallisen ripsettömät. Kaveri raapii itseään koko ajan. Valitettavasti hän raapii ja kaapii kaikkien omaisuudet itselleen. Nöyristelevä asenne ja galvaanisen sammakon liikkeet tuovat mieleen Klonkun. Todellinen mätämuna. Äitinsä käskee olla nöyrä. Uriahin nöyryyteen liittyvät vain pahuus ja ilkeys ei oikea tosinöyryys.

Juoni lyhyesti sekä muutama käännekohta, juonipaljastuksia
Ensimmäinen luku on osuvasti "Minä synnyn" ja lukujen nimet ovat napakoita kuten tekstikin. David Copperfield syntyy Blunderstonessa Suffolkissa perjantaipäivänä, kotiopettajatar äiti on toimituksen suorittajana ja isän sukulaisen neiti Betsey Trotwoodin toivoessa tyttövauvaa. Isä on kuollut ja jättänyt perheelle 105 punnan vuositulot. Betsey häipyy ristiäisissä, kun havaitsee lapsen sukupuolen. Davidia hoidetaan hyvin ja rakastetaan kahden Claran voimin, Davidin äiti on Clara kuten palvelijatar Clara Peggottykin. Davidin äiti Clara on lapsenomainen ja hän avioituu Edward Murdstonen kanssa, joka tuo kammottavan siskonsa neiti Jane Murdstonen hoitoon. Sisarukset ovat sadistisia ja ottavat komennon talossa. David lähetetään pois tieltä kouluun, jossa Murdstonen kaveri  Creakle (varsinainen mulkero niin ikään) on diktaattorina. Salem housen koulussa Charles tutustuu sekä Steerforthiin että Traddlesiin. Davidin äiti kuolee synnytyksen komplikaatioihin. Peggotty nai Bargisin ja muuttaa taloudesta pois. Ilkeä isäpuoli laittaa Davidin omaan viina-agentuuriinsa pesemään pulloja. Olot ovat kehnot ja David karkaa epätoivoisena tätinsä Betseyn luo lopulta rahattomana hän saapuu kävellen tädin luokse. Betsey yllättäen kyllä antaa Davidin jäädä ja karkoittaa Murdstonen sisarukset. David tutustuu Agnesiin, joka on lakimies Wickfieldin kiltti ja valoisa tytär. Heidän suhteensa on mutkaton. Wickfieldin lakitoimistossa harjoittelee Uriah Heep, joka yrittää tehdä itsensä korvaamattomaksi ja yrittää naida Agnesia. Hän vihaa syvästi Davidia ja koittaa syöstä tämän perikatoon. Uriah Heep on jonkinnäköisellä oppisopimuksella Wickfieldillä, Uriah on punapää, jonka kädet ovat tahmeat, kättely kuin koskisi kalaan, "his hand felt like a fish". Davidilla (Dickensillä) tämä on tyypillistä henkilökuvailua, henkilökuvauksesta voi päätellä, mitä roolia henkilö lopulta esittää teoksessa. Betsey Trotwood, joka kutsuu Davidia Trotiksi, (kuten myös Agnes, Dora kutsuu Doadyksi) kouluttaa Davidin kunnon koulussa ja maksaa vielä  tuhat puntaa Davidin koulutuksesta Spenlow'n ja Jorkinsin lakitoimistossa. Davidin seuraan lyöttäytyy vanhan ystävyyden nojalla Steerforth. Häneen liittyy pitkähkö ja surullinen sivujuonne, jota en avaa tässä, kuten en monia muitakaan juonilankoja.

Yllättäen Betsey Trotwoodin sijoitukset ovat sulaneet ja hänen kadoksissa ja muille tuntematon aviomies piipahtaa. David on taas tyhjän päällä. Hän on korviaan myöten rakastunut Spenlow'n tyttäreeseen Doraan, mutta varattomana ei voi naida tätä. Uriah Heep ottaa Davidin vastoinkäymisistä kaiken irti oman niljakkaaseen tapaansa."Ja te Master — Mister Copperfield aioin sanoa", jatkoi Uriah, "minä toivon, että tekin voitte hyvin! Minua ilahduttaa, että saan nähdä teitä, Mister Copperfield, nykyisessäkin tilassa". Uriahin käyttämä nykyisessäkin on hänen puheparttansa, oikeampi olisi etenkin nykyisessä tilassa. Hän nöyryyttää myös master-termillä toistuvasti Davidia. Uriah Heep "palkkaa" velkaveikon Micawberin konttoristiksi luvaten hoitaa asioita.

Ongelmat on tehty ratkaistavaksi. David opettelee pikakirjoitusta ja pestautuu toimittajaksi. Hän referoi Parlamentin puheita lehtiin ja aloittaa kirjailijana. Lopulta naimalupa heltiää myös Doran tädeiltä, joiden hoivissa tyttö on isän kuoltua. Dora ja David rakastavat toisiaan paljon. Avioliitto on onnistunut, mutta Dora ei osaa organisoida taloutta, hän sairastuu ja kuihtuu kauniisti, mutta traagisesti pois. Davidin elämässä on paljon muitakin vastoinkäymistä, joiden syyksi aiemmissa vaiheissa paljastuu Murdstone ja myöhemmin Uriah Heep. Uriah Heep on esimerkiksi keinotellut itselleen Betsey Trotwoodin 5000 punnan omaisuuden. Mikawber, joka on ollut huoleton huuliveikko ja vekselivetoinen vilunkimies ja jättänyt perheensä tekee parannuksen ja paljastaa Uriah Heepin kaikki konnuudet, joita on todella runsaasti enemmän kuin yksikään lukija on aavistanut.
David lähtee ulkomaille kirjoittamaan ja voimistumaan, hän kuitenkin palaa ja silloin hänelle selviää Doran hyvyys ja hänen henkisen testamenttinsa todellinen hyvyys. Loppu on kaikin puolin onnellinen.

Teemat
David Copperfieldin teemat ovat hyvin dickensmäisiä. Luokkaeroja, työntekemistä ja varallisuuseroja käsitellään paljon. Henkilöt on esitetty aitoina ja värikkäinä, mutta hyvyyden tai pahuuden suhteen mustavalkoisesti.

Huumori
Kuvaus Doran koirasta Jipistä ja sen vaatimasta hellyydestä, kotleteista ja tiukasta taloudesta on humoristista. Micawberin ja Dickin selostukset ovat varsin hauskoja. Oikeudenhoidon kuvaus on jossain määrin ivallista, mutta monesti sangen hauskaa. Dickens käyttää ironiaa varsin paljon kerronnassaan.

David Copperfield on selkeä kasvuromaani, joka varmasti sisältää omasta elämästä havaintoja. Kirjassa kuvataan eräässä vaiheessa paljon Davidin ihastumisia ja lainopillisia koukeroita.

Romaanin kerronta on minusta hyvin terapeuttista. Vaikka tapahtumat ovat monesti ankeita kirjoitustyylistä voi päätellä tai uskoa onnelliseen loppuun. Paha saa palkkansa, lopussa esitellään kaksi vankia, joista pahempi on Englannin pankin kavalluksesta kiinnijäänyt lierolonkero, sähkösammakko ihmisriekale Uriah Heep, jota vankila tuskin muuttaa ainakaan paremmaksi. Vanginvartijana on muuten herra Creakle sadistinen koulun pitäjä ja ikuinen mulkero.

*****
Käännöksistä
Gutenberg Charles Dickens englanniksi:
O Agnes, O my soul, so may thy face be by me when I close my life indeed; so may I, when realities are melting from me, like the shadows which I now dismiss, still find thee near me, pointing upward!

Gutenberg Waldemar Churberg, suomeksi:
Oi Agnes, oi sieluni, jospa sinun kasvosi näin olisivat vieressäni, kun päätän elämäni; jospa minä, kun todellisuus sulaa pois ympäriltäni, niinkuin ne varjot, jotka nyt lasken luotani, yhä näkisin sinun näin olevan luonani ja osoittavan taivaasen päin!

Kariston kirjassa J Hollo, suomeksi:
Voi, Agnes, minun sieluni, kunpa kasvosi olisivat vierelläni silloinkin, kun elämäni kerran loppuu, kunpa näkisin ne vielä lähelläni, viittaamassa ylöspäin elämän todellisuuksien häipyessä minulta pois niin kuin ne varjot, joille nyt sanon jäähyväiset.

Luin teoksen lopulta Churbergin versiona. Minusta Churbergin kieli oli vanhahtavaa, mutta teksti oli luettavaa.
****
Charles Dickens (1812-1870) 
Suuri englantilainen kirjailija, joka kuitenkin kärsi varattomuudestaan. Isä John Dickens joutui velkavankeuteen Charles Dickensin teokset ovat julkaistu jatkokertomuksina lehdissä.
Dickens julkaisi monia teoksia ensin Pickwick-kerhon jälkeen jääneet paperit, vuosina 1836–37. Itse olen blogannut Oliver Twististä (1837–38), nyt  David Copperfieldistä (1849–50), Loistavasta tulevaisuudesta nimellä Suuria odotuksia (1860–61), tulossa on kesäkuussa bloggaus teoksesta Kolea talo (1852-1853).

David Copperfield on selviytymistarina, mikä lopun katkelmastakin kauniisti selviää. David Copperfield  listaa lempikirjojaan eli ne ovat Don Quijote, Robinson Crusoe ja Tuhannen ja yhden yön tarinat. Laatukirjoja kaikki. Robinson Crusoeen viitataan eniten, ainakin viidesti.

Luin tämän kesällä 2014 ja julkaisen 19.5.2015. 
Tämä tulee ulos 19.5 kuten myös alkuperäinen Anna-sarjan bloggaus viime vuonna ja vuonna 2013 Runotyttö bloggaus. 19.5 on myös Emilia Starrin syntymäpäivä.

Anna J / Matkalla Mikä-Mikä-Maahan on blogannut Kuparipellosta näin.

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Eric Hill: Pupen löytöretki


Eric Hill: Pupen löytöretki, Otava neljäs painos 1995, alkuteos Spot's First Walk 1981.

Puppe seikkailee mukavissa lastenkirjoissa, joissa koiranpentu Puppe kokee jotain uutta ja yllättävää. Äiti on turvallisena taustalla. Kirjasarjan alussa Puppe esitellääm, sarjan edetessä Puppe tutustuu ulkomaailmaan ja  saa pikkusiskonkin.

Kirjojen idea on mukavan yksinkertainen, sillä sivuilla on kääntyviä "lehtiä" kuvissa, eli lapsi (tai aikuinen) voi kääntää uuden kiehtovan kuvan esille.

Pupen löytöretki kestää kymmenkunta aukeamaa. Puppe menee ulos yksin ja tutustuu, mitä on aidan takana, vajassa, kanatarhassa, puussa, puutarhassa, ja kasvimaalla.

Puppe tapaa kissan, tikan ja löytää yhdellä aukeamalla luun.

Myös tikka on hyvin toteutettu

Puppe seikkaili näiden kirjojen pohjalta tehdyssä piirretyssä.

Puppe on mukava.

tiistai 12. toukokuuta 2015

Alexandre Dumas: Monte-Criston kreivi


Alexandre Dumas: Monte-Criston kreivi, WSOY 1982, alkuteos Le Comte de Monte-Cristo, 1844, lyhentäen suomentanut Lauri Hirvensalo, Sivumäärä 711 sivua.

Tapahtuma-aika on 27.2.1815 - 5.10.1838.

Juoni lyhyesti ja henkilöt
Monte-Criston kreivi -romaani alkaa, kun fregatti Pharaon saapuu satamaan perämies Edmond Dantésin kipparoimana, kapteeni Lecléfe on kuollut matkalla aivokuumeeseen, hän on käynyt Elballa, saarella johon keisari Napoleon oli karkotettu, pikkumies on keisarina muutamalle tuhannelle ihmiselle, mutta haaveilee yhä suuremmasta roolista. Suosittu ja komea Dantés on nousemassa kapteeniksi Morrelin kauppalaivastossa. Dantés menee katsomaan isäänsä ja rakastettuaan Mercedestä, jonka kihlaa.

Kateus kakkii kaikkialla: miehistössä Danglars on pahansuopa ja ilkeä ja kateellinen nuoremmalle Dantésille, kuten Dantésin naapuri Caderousse, jonka nimikin viittaa sopivasti hänen toimintansa motiiviin. Mercedestä piirittää mätä Fernand Mondego. Kolmikko kyhää kostokirjeen, jonka Ferdnand toimittaa eteenpäin. Häät peruuntuvat, Dantés viruu vankilassa bonapartistien vehkeilijäksi leimattuna. Prokuraattorin sijainen Gérard de Villefort on laittanut Dantésin tyrmään itsekkäistä ja poliittisista syistä, sillä Dantésin kirje oli osoitettu hänen isälleen bonapartisti Noirtier'lle. Isä suojelee poikaa ja päinvastoin, vaikka toinen on kuninkaan Ludvig XVIII  kannattaja ja toinen bonapartisti. Ludvig XVIII oli kuninkaana 1814-1824, lukuunottamatta pientä "katkosta". Napoleonin karattua Elbasta satapäiväinen keisarius alkaa ja loppuu, mutta Dantes kärsii IF:n linnakkeessa vuosien valotonta vankeutta ilman oikeudenkäyntiä nimettömänä. Vankilassa ollaan yksin erityksissä.

Myöhemmin vankilan oloja kuvataan hieman paremmiksi, ruuaksi saa lihakeittoa, ja tyrmästä näkyy taivasta. Sellissä on sänky ja pöytä. Dantes on tulossa hulluksi.

Viereisen tyrmän vanki apotti Faria lupaa miljoonia vapauttajilleen. Faria kaivaa tunnelin Dantesin selliin. Toisen ihmisen Farian tulo selventää Danten ajatuksia. Faria ja Dantes ystävystyvät. Faria tajuaa Dantesin tarinasta, ketkä ovat Dantesin vihamiehiä kuten Farian avustuksella myös liian rehellinen Dantés. Faria tuntee myös Villefortin bonapartistisen isän. Faria on erittäin älykäs, vaikka on aarrepuheillaan vankilassa hullun maineessa, hän on joutunut poliittisista syistä vankilaan. Faria alkaa opettaa Dantesille matematiikkaa, fysiikkaa, historiaa sekä kieliä kuten espanjaa, englantia ja saksaa. Faria alkaa saada kohtauksia. Dantes lupaa olla karkaamatta ennen kuin Faria pystyy karkaamaan tai kuolee. Faria paljastaa Monte-Criston aarteen tarinan ja mahdollisen piilopaikan, jota Dantes alkaa etsiä paettuaan Farian ruumispussissa vankilasta.

Dantes pääsee siis ruumispussissa vankilasta, ja hankkiutuu uimalla turvaan salakuljettajien laivaan. Pako tapahtuu 28.2 eli samana päivänä kuin vangitseminen. Kirjan alussa  Edmond Dantés on vain yhdeksäntoistavuotias, paetessaan 1829 hän on 33-vuotias. Dantes pelastetaan salakuljettajien laivaan. Dantes on edelleen hyvä merimies ja saa ystäväkseen Jacopon, jota koettelee kuin Faria häntä ja sitten opettaa. Dantes löytää aarteen ja vaihtaa timantteja rahaksi. Hän alkaa etsiä isäänsä, joka on kuollut ja Mercedestä, joka on kadonnut. Hän selvittää papiksi naamioituneena Gaspard Caderousselta Fernandin ja Danglarsin kohtaloa ja kuka on pettänyt hänet. Molemmat, Fernand ja Danglars,  ovat menestyneet loistavasti, pahat siis saavat palkkansa. Ferdnand Mondego on edennyt suotuisasti sotilasurallaan aina kenraaliluutnantiksi asti ja nainut  Mercedeksen ja he ovat saaneet pojan Albertin. Fernand asuu kreivi Moncerfinä palatsissaan. Palatsissaan asuu myös Danglars, joka on ollut pankkiirina Espanjassa ja nainut esimiehensä tyttären, joka on menehtynyt. Danglars on sittemmin avioitunut korkeasäätyisen lesken de Nargonnen kanssa. Villefortkin on edennyt urallaan ja on myös toisissa naimisissa 25-vuotiaan uusiorouvansa kanssa.

Morrel sen sijaan on kokenut epäonnea, hänen laivastostaan on jäljellä vain Pharaon, joka sekin uppoaa kauppamatkalla Intiassa. Dantes valeasussa lahjoittaa Morrelille uuden "Pharaon", ja katoaa yhdeksäksi vuodeksi.

Tämä kaikki on tapahtunut ennen kuin kirjasta on "kulunut" kolmannestakaan. Lukuja kirjassa on peräti 117, luvut ovat varsin lyhyitä ja tarina etenee joutuisasti, juoni on monipolvinen ja jännittävä, hyvät ja pahat eroavat selkeästi.

Kirjan loppuosa lisää henkilöiden lukumäärän. Kreivi Monte-Cristo hankkii palvelijoita, Jacupo on hänen laivurinsa, Ali uskollisin palvelija kuten korsikalainen Bertuccio sekä kreikkalainen neito Haimee. Nämä kaikki toteuttavat Monte-Criston suunnitelmaa, varsinkin Bertucciolla ja Haimeella on iso rooli paljastaa Danglarsin, Villefortin ja Mondegon skandaalit. Kosto pyrkii valumaan yli äyräiden, sillä Morrelilla on kaksi lasta Julie ja Maximilien, Fernandilla ja Mercedeksellä on poika Albert, Gérard de Villefortilla on lapsia kolme viehkeä Valentine, häiriintynyt Edouard,  ja paha avioton tai aviorikoksen vuoksi syntynyt Andrea, joka tunnetaan myös nimellä "Benedetto" joka oli jätetty kuolemaan, mutta Bertuccio oli vienyt hänen Korsikaan varttumaan.

Edmond Dantés ei luonnollisestikaan voi esiintyä omalla nimellään, hän esiintyy kaikkivoipana monessa hahmossa Monte-Criston kreivinä, Sinbad Merenkulkijana, apotti Busonina ja lordi Wilmorena. Hän puhuu eri kieliä, vankilassa saamansa "koulutuksen" ansiosta sekä vaellusretkiensä vuoksi.

Loput tapahtumat näytellään vuonna 1838, kun upporikas Monte-Cristo saapuu Pariisiin heiluttamaan koston ruoskaansa. Ruoska on näkymätön, seittimäinen ja monitehoinen ja -tahoinen.  Miten Dantes kohtaa menneisyyden hahmot  ja miten Villefort, Danglars, Fernand  Monte-Criston kreiviin suhtautuvat? Tunteeko joku hänet menneisyyden haamuna esimerkiksi Mercedes? Miten  heidän lapsensa kytkeytyvät juoneen?

Teema: kosto (älä lue, sisältää juonipaljastuksia)
Monte Criston kreivin yksi teema on kosto. Vaikka Monte-Cristo toimii koston kätilönä, Danglars, Caderousse, Fernand ja Villefort ovat omaan tuhoonsa itse syyllisiä, perikadon siemenet on kylvetty.  Monte-Cristo on tonkinut kaikkien ihmisten tummat taustat selville. Ansat laukeavat yksi kerrallaan, kun Monte-Criston marionetti-ihmiset astelevat näyttämölle ja suuret setelit vaihtavat omistajaansa. Haimee, jonka Monte-Criston on ostanut orjakauppiaalta, kytkeytyy Fernandin epäisänmaalliseen petturimaiseen toimintaan. Haimee todistaa Fernandin petoksen. Bertuccio kytkeytyy Gerard Villefortin ja rouva Hermine de Nargonnen (joka myöhemmin oli Danglarsin vaimo) aviottomaan lapseen "Benedettoon", jota yritettiin haudata elävänä ja josta tuli rikollinen ja kaleerivanki, kuten Caderoussestakin. Monte-Cristo käytti Benedettoa kolmella tavalla kostonsa välikappaleena, sillä Benedetto esiintyi rikkaana Andrea Cavalcantina, joka kihlautui Eugenie Danglarsin kanssa. Eugenie kuitenkin ilmoittaa, että hän ei rakasta miehiä, ja hylkää perheensä ja karkaa naissäestäjänsä kanssa. Dumas tosin lieventää sanomaa ja kirjoittaa, että Eugenie ei voi tuntea rakkautta ketään kohtaan. Eugenie on oopperalaulaja, joka lähtee lipettiin naissäestäjänsä kanssa.

Lapsetkin jakautuvat hyviin ja mätiin. Täten Dantesin kosto lopulta rajoittuu vain nelikkoon eikä näiden lapsiin. Vaikka jokainen koston siirto oli valmiiksi mietitty, niin sattuma tai Sallimus muuntaa asetelmaa. Lisäksi Villefortin kodissa keittelee ja annostelee oma myrkynkeittäjä, jonka seurauksena useampikin henkilö menehtyy.

Rakkaus muuttaa ihmistä paremmaksi (yleensä). Dantes kohtaa jokaisen nuoren elämänsä tuhoajan omana itsenään. Mutta vain rakastettu Mercedes tuntee hänet heti ilman esittelyä. Nuoruuden rakkaus on kuitenkin pohjaanpalanut eikä se syty uudelleen roihuun. Rakkauden voima muuttaa uutta sukupolvea ja saa aikaan uusia paljastuksia, mutta myös uhrauksia. Lopulta pöytä on puhdas ja nuorilla on mahdollisuus kyntää oma ura.

Monte Criston kreivi on hyvin moderni teos. Siinä hyökätään konnien kimppuun nykyaikaisin menetelmin. Pankkiirin voi murskata väärällä tiedolla, väärillä lupauksilla, sijoittamalla rahaa liikkeeseen ja vetämällä ne yllättäen pois. Osta ja myy, mutta oikeaan aikaan ja oikealla tiedolla. Monte-Cristo käyttää tietoa myös toisella tavalla hyväkseen, lehdistön voima on varsin suuri. Häväistysjuttujen perusfaktojen pitää olla sekä oikeat että todennettavissa. Myös ajoitus on tärkeää.

Monte Criston kreivi on huikea seikkailukertomus, jonka lukee pitkästä mitasta huolimatta nopeasti. Se peittoaa minusta nykykyhäelmät. Se on tarkoituksella kirjoitettu muistuttamaan ajoittain Tuhannen ja yhden yön tarinoita, Sinbad Merenkulkija -nimikin viittaa tähän, lisäksi aarre on liian satumainen.  Monte-Criston hahmo on jopa liian kaikkivoipa, ja se saa liikaa yliluonnollisia piirteitä, täten  Dantes monine hahmoineen jää varsin ohueksi henkilöksi,  Monte-Cristo avustajalaumastaan huolimatta on yksinäinen susi, joka elää rakkaudetta, mutta aika ajoin laajentaa joko omaa tai toisten tajuntaa huumaavilla aineilla.

Lue, odota ja toivo, sillä loppuratkaisu on varsin odottamaton.

Lainauksia:
"Menneisyyteen vaipuessani unohdan nykyisyyden. Vaeltaessani vapaana ja riippumattomana historiassa en muista olevani vanki". Jalmari Finnen suomennos, Otava 1914.

"Syventyessäni menneisyyteen unohdan nykyisyyden. Liikkuessani historiassa vapaana ja riippumattomana en muistakaan olevani vanki." Lauri Hirvensalo, WSOY 1982, sivulla 106.


"Kaikkien katseet kääntyivät Ateenaan. Kreikan sääliminen ja auttaminen alkoi olla muotina". Jalmari Finnen suomennos, Otava 1914.

"Kaikkien katseet olivat kohdistuneet Ateenaan. Siihen aikaan oli Kreikan sääliminen ja auttaminen muotia".  Lauri Hirvensalo, WSOY 1982, sivulla 183.

*****
Alexandre Dumasin (1802 - 1870) loistavasta Mustasta tulppaanista olen blogannut täällä.
Alexandre Dumasin kuuluisasta Kolmesta muskettisoturista olen blogannut täällä.
Amma on blogannut Monte-Criston kreivistä näin.

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Agatha Christie: Hänet täytyy tappaa

Agatha Christie: Hänet täytyy tappaa, Appointment with Death, 1938, Bon-dekkari WSOY 2013, sivumäärä 204. Suomentanut Helsingin yliopiston suomentajakurssin työryhmä, jossa mm. Kristiina Rikman ja Kersti Juva, missä roolissa kukin on ollut ei selviä alkusivulta.

Agatha Christien Hänet täytyy tappaa on nopealukuinen ja hyvin käännetty Poirot-dekkari. Dekkari alkaa, kun Poirot kuulee hotellihuoneessa Jerusalemissa "Ymmärrätkö nyt että hänet täytyy tappaa".

Hotellissa on leskirouva Boynton ja hänen pelokas perheensä. Sairastavaisella Boyntonilla on sadistinen tapa kontrolloida perhettään, sen jokaista liikettä. Kaikki ovat leskirouvan kontrollissa pienintä yksityiskohtaan myöten. Hänellä ja entisellä miehellään on yhteinen lapsi Ginerva eli Jinny, jonka minuus on hajoamassa matriarkan käsittelyssä. Rouva on entinen vanginvartija ja mies ollut vankilan johtaja, miehellä on ensimmäisen vaimon kanssa kolme lasta. Mies on jättänyt suuren omaisuuden vaimonsa hallintaan elinajaksi. Muut perheen lapset ovat ikeen alla, vaikka eivät ole rouvan biologisia lapsia, vanginvartijan rooli on synnynnäinen eikä pelkästään ammatillinen. Vanhin lapsista Lennox on nainut leskirouvan myötävaikutuksella kaukaisen sukulaisensa Nadinen, Lennox oli käynyt tansseissa, jonka harrastuksen leskirouva lopetti. Lennox on varsin lammasmainen, mutta Nadine yrittää eri keinoin saada Lennoxia itsenäistymään. Lisäksi perheeseen kuuluvat alussa tappoaikeitaan sanoiksi työstäneet Raymond ja Carol. Perhe on kotoisin USA;sta. Samassa hotellissa on myös psykiatrisista ongelmista paljon tietävä tohtori Theodore Gerard, lääketieteen kandidaatti Sarah King, Nadinen hyvin tunteva herra Jefferson Cope sekä lady Westholme ja hänen seurassaan neiti Pierce. Hotellissa on myös Hercule Poirot.

Dekkarin ensimmäisessä osassa vanha rouva terrorisoi perhettään. Hän estää Sarah Kingin ystävystymisaikeet eri perheen jäseniin. Lopulta Sarah King ajautuu riitaan sadistisen leskirouvan kanssa. Leskirouvan vastaus Sarahille on hyytävä, hän ei unohda mitään. Aavikkoretkellä teltassa rouvan sydän pysähtyy. Myöhemmin ilmenee, että häneen oli pistetty injektioneulalla voimakasta sydänlääkettä.

Murhatutkimukset ovat hankalat, sillä miltei jokainen valehtelee, sillä haluaa suojata toisia. Moni tietää olevansa syytön, mutta haluaa suojata muita epäilyksiltä. Kuolinajastakin valehdellaan. Kintymyssuhteet ovat tärkeitä. Sarah King on ihastunut Raymondiin, Copella on tunteita Nadinea kohtaan, Carolilla taas veljeään Raymondia kohtaan ja päinvastoin. Ginervalla on harhoja, lisäksi Gerard on ilmoittanut kärsivänsä malariakohtauksesta.

Loppukatsaus on pitkä, missä Hercule Poirot selvittää eversti Carburylle ja perheelle murhaajan. Tämä oli niitä dekkareita, jossa minulla ei ollut aavistustakaan murhaajasta eikä motiivista, eli varsin yllätyksellinen dekkari. Dekkarissa on myös onnellinen jälkinäytös, jossa jäljelle jääneet pystyvät elämään normaalia elämää ilman jatkuvaa hiostusta ja vartiointia.

*****
Agatha Christie (1890 - 1976) oli varsin tuottelias 1930-luvulla. Tämä dekkari nimestään huolimatta on hyvä ja tapahtuu Christien eräässä lempimiljöössä Lähi-Idässä. Christien toinen mies oli  arkeologi ja oli 1930-luvulla "kaivauksilla". Agatha Christien kirjoja tapahtuu monia lähi-idässä esimerkiksi  Murha Mesopotamiassa,  Kuolema Niilillä, sekä Absent in Spring.


TV-toteutus tuo esiin rouva Boyntonin ilkeyden. Poirot kuulee hotellihuoneeseen, että hänen siis rouva Boyntonin on kuoltava. Seuraavaksi suunnataan aavikolle, jossa murhenäytelmä tapahtuu.

TV-toteutus on aivan toinen tarina kuin kirja, esimerkiksi motiivi on toinen. Rouva rahoittaa kaivauksia, ja tehdään valelöytö. Todellisuudessa motiivi liittyy lasten adoptointiin, ja rikollisia on kaksi, jotka "poistuvat" oman käden kautta. Kirjaversiossa motiivi liittyi rouvan ammattiin, joka oli vanginvartija. Rikollisia oli yksi, joka häipyi aavikolle, luultavasti lopullisesti.

Kaikkiin Agatha Christien dekkareihin löytyy linkit Vanha Hyvä aikani bloggauksen lopusta.

torstai 7. toukokuuta 2015

Mario Vargas Llosa: Keltin uni


Mario Vargas Llosa: Keltin uni, suomentanut Sulamit Hirvas, Otava 2011,  El sue¨no de celta 2010, sivumäärä 510 ja sisällys.

Nobelisti Mario Vargas Llosan Keltin uni  -romaanin päähenkilö on oikea historian henkilö irlantilainen Roger Casement, joka viruu Englannissa maanpetoksesta tuomittuna vankilassa kesällä 1916, odottaen armonanomuksensa kohtaloa. Sen läpimeno on epävarmaa varsinkin, kun poliisi on löytänyt päiväkirjat, jotka vuodetaan tiedotusvälineisiin. Päiväkirjassa on ilmeisesti törkyä. Casementin luona käy hänen lähimpiä ystäviään ja keskustelevat Irlannin asiasta. Kirjan kerronnassa vuorottelevat Rogerin viimeiset päivät vankilassa ja takaumat Kongossa, Amazoniassa sekä Irlannissa. Historiallinen viitekehys on kirjailijan omaa tulkintaa, ja bloggaus perustuu tähän tulkintaan, teen tosin oman sivuhuomioni.

Roger Casement syntyi Dublinissa 1864, äiti, josta Roger piti, kuoli 1873, ja isä, jonka tarinat ehtyivät äidin menehtymisen myötä kuoli 1876. Roger Casement oli kirjan mukaan haltioinut tarinoista, joita kapteeni-isä kertoi, hän myöskin ahmi niitä lukemalla. Roger pestautui Liverpoolissa laivayhtiöön 15-vuotiaana ja eli askeettisesti, mutta poltti tupakkaa. Hän teki myös merimatkoja ja neljännellä 20-vuotiaana jäi Afrikkaan. Nuori Casement lähti ihan idealistina Afrikkaan ja tuli kokonaan kyynisenä pois. Hän keräsi loppuvuosina konsulina tietoja kumin keräämisen hirveyksistä ja raportoi näistä brittihallitukselle. Raportti johti suureen hälyyn, jota Casement "väisti" Irlantiin, jonka historiasta, taruista ja kielestä kiinnostui. Kansallinen herääminen tapahtui nelikymppisenä ja oli vahvaa ja hänestä "imperiumi oli valistanut ja uudenaikaistunut maan, jolta se itse asiassa oli riistänyt perinteet, kielen ja suvereniteetin. Kaiken tämän hän oli oppinut Afrikassa". s. 151. Casement näkee Llosan mukaan Irlannin siirtomaana kuin Leopold II:n Kongon, romaanin kolmannessa osassa ensimmäisen maailmansodan aikana Casement on romaanin mukaan Saksassa ja siellä sotavangeista kootaan prikaatia tekemään vallankaappausta, Casement tuo massiivista aselastia Irlantiin saksalaisen sukellusveneen kyydissä ja jää kiinni maaliskuussa 1916. Irlantilaisten kapina alkaa pääsiäisenä, mutta jonka brittihallinto kukistaa. Casement tuomitaan kuolemaan maanpetoksesta, hän on ollut brittihallinnon palveluksessa koko aikuisikänsä ja saanut kunniamerkkejä.
***
Jokken sivuhuomio:
Ensimmäisen maailmansodan aikana kirjan mukaan Casement siis oleskeli Saksassa ja vehkeili Britanniaa vastaan auttamalla kouluttamaan sotavangeista vapaustaistelijoita ja tuomalla aseita saarelle. Casementin poliittinen kääntyminen on kirjan mukaan muutamien vuosien ikäinen. Hän on käynyt puhumassa Irlannin itsenäisyyden puolesta USA:ssa moniakin kertoja, joten brittien tiedustelulle tai hallinnolle hänen itsenäisyysmielisyys ei liene ollut kovinkaan vieras asia. Casementin siirtomaarinnastusta en itse näe niin  rajuna kuin Afrikassa tai Etelä-Amerikassa. Keltin unen kerronnassa selviää, että Kongossakin on lait, jotka kieltävät ruoskinnan ja vangitsemisen ilman syytä. Tuotantotavoitteet vaan valutetaan alas, kylän on pakko täyttää ne kumikiintiöt, ruokakiintiöt ja totella. Lait olivat siis voimassa, mutta niitä ei noudatettu. Tällainen tilanne ei ole ollut varmastikaan Irlannissa eli  minusta rinnastus on virheellisessä suhteessa, vaikka toki jokainen maa Suomikin tavoitteli itsenäisyyttä ja Suomi saavutti sen 6.12.1917, ensimmäisen maailmansodan aikana ja maamme vapaussota käytiin kansalaissotana alkuvuodesta 1918 sota sisälsi veljessodan piirteitä. "Irlannissa oli siis pääsiäiskapina vuonna 1916, vapaavaltio muodostettiin 1922 sopimuksella, joka oli solmittu vuotta aiemmin. Nykyinen Irlannin perustuslaki vahvistettiin 1937 ja Irlannista tuli muodollisesti tasavalta 1948, ja se erosi Brittiläisestä kansanyhteisöstä seuraavana vuonna". Lainaus ei ole sanatarkka ja lähde on Suomen suurlähetystön sivut TÄÄLLÄ. Brittinäkökulmasta Casement oli kuitenkin Britannian virkamies ja palkittu ansiomerkein, ja sodan aikana hän alkoi vehkeillä Saksan kanssa, tämä koettiin maanpetokseksi, eikä Saksan apu Irlannin itsenäisyyspyrkimykselle kuulosta minusta kovinkaan pyyteettömältä, joskin jokainen yksilö valitsee oman tiensä. Suomestakin lähti jääkäreiksi nuorukaisia, jota seikkaa K.A Wegelius on tarkastellut täällä. Monen pienen maan itsenäisyys alkoi ensimmäisen maailmansodan (aikana) tai jälkeen, ja harvassa se tapahtui täysin rauhanomaisesti, monesti maat itsenäistyvät aseellisen prosessin kautta, myös sisällissotia tai levottomuuksia on ollut itsenäisissä valtioissa. Irlannissakin oli vastakkainasettelua itsenäisyyden laajuudesta ja siellä on eri järjestöjä ja ryhmiä ja uskonnollisia ryhmiä. Casement toimi katolisissa järjestöissä (ei liity katoliseen kirkkoon), vaikka oli kirjan mukaan aluksi protestantti.
***
Ennen Saksan matkaa ja sukellusvenematkaa Irlantiin Casement menee tutkimaan brittiläisen kumiyhtiön toimia Peruun Amatsonasiin. Peru on Llosan ja Casementin linkki. Paikallinen kumipuuviidakko toimii valkoisten viidakon lakien mukaan. Kylien intiaaneja käytetään rankasti hyväksi, paikallinen konsuli pitää kuitenkin sitäkin parempana kuin heidän "rauhaan" jättämistä. Raporttia tehdään, lopulta Perun hallitus puuttuu asiaan, syylliset ovat kylläkin jo pötkineet pakoon rahoineen ja kostaneet alkuasukkaille. Kumin keräämisen keinot olivat kuvottavan sikamaisia, varmasti totta, eikä tätä kirjaa voi suositella alaikäiselle. Kuten Kongossa myös Amatsonasissa: Tuotantotavoitteet valutetaan alaspäin, ja kumi, ja muut rikkaudet ruoskitaan paikallisten selkänahasta. Ruoskimisen lisäksi oli paljon muita kuvottavia "motivointi"-keinoja, kylän naiset ja vaimot vangittiin, raiskataan, ja periä sai kun oma kohtuuton kumikiintiö oli täynnä. Murhat niskottelusta olivat arkipäivää. Lähde on siis Keltin uni -kirja.

Kaksikymmentä vuotta Afrikassa jätti jäljet myös Casementin fyysiseen terveyteen, Llosa raportoi kirjoissaan  Tuhma tyttö ja Vuohen juhla samantyyppisistä ongelmista päähenkilöiden alapään seutuvilla, tässä raportoidaan Casementin pukamista ja peräsuoliongelmista, sivulla 152: " ... malariaa, niveltulehduksia, peräpukamien aiheuttamia leikkauksia, peräsuolen ongelmia, jotka olivat tuottaneet niin paljon kärsimystä ja häpeää ....". Asiaan palataan vielä kirjan lopussa.

Joseph Conrad, josta kirjan alkuosassa puhutaan paljonkin, ammensi Kongon kauheuksista aineksia hänen pääteoksensa Pimeyden sydän joka ilmestyi vuonna 1902. Joseph Conradin ristimänimi on Józef Teodor Nałęcz Konrad Korzeniowski. Hän syntyi nykyisen Ukrainan alueella ja isä oli puolalainen. Conrad karkasi merille 16-vuotiaana ja toimi laivurina.

Mario Vargas Llosan Keltin uni on kiihkeä mutta hajanainen kertomus ristiriitaisesta Robert Casementistä, joka taisteli sortoa vastaan kolmella mantereella. Casement tämän romaanin mukaan vaikuttaa todella ristiriitaiselta kaverilta. Kirjan kerronta on hyvinkin hajanaista ja paikoin ilkeän osoittelevaa. Briteistäkään ei anneta kovin suopeaa kuvaa, kuten ei Casementistä. Teoksessa on paljon teemoja, joihin en ole häveliäisyyssyistä lainkaan viitannut.

En voi sanoa pitäneeni kirjasta, eikä tämä bloggauskaan ole sen vuoksi kummoinen, harmittaa että luin kirjan.
*****
Mario Vargas Llosa (s.1936)  voitti Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 2010.
Irlantilaista Roger Casementiä (1864 - 1916) on tarkasteltu varsin kattavasti englanninkielisessä Wikipediassa, laitan linkin TÄNNE.
Elina on blogannut Keltin unesta NÄIN.

Mario Vargas Llosan Vuohen juhla on arvioitu täällä. Tuhma tyttö täällä.

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Sempe Goscinny: Pikku Nikke


Sempé, Goscinny: Pikku Nikke, alkuteos Le Petit Nicolas, 1960, suomentanut Kimmo Korhonen, wsoy 1983,sivumäärä 152.

Tämä kirja on lähes täydellinen poikien kirjaksi Ja tämä on osa Suketuksen # pojat lukemaan -haastetta, jonka kokoomani tulee 28.5.2015.

Nikke on Nikke-kirjoissa juttujen kertoja eli maailmaa katsotaan pikkupojan silmin. Simon on Niken hyvä kaveri, joka syö koko ajan. Simon on pyöreä, mutta hyväntahtoinen, ellei kukaan koske hänen ruokiinsa. Kloku on myös Niken hyvä kaveri. Hän on luokkansa huonoin. Kloku tajuaa kuitenkin  aikuisten maailman mekanismeja. Hänellä on sisaruksia. Jori on luokan rikkain kaveri, ja tuo kouluun mukanaan kaikenlaista erikoista tavaraa. Jori on rikkaudestaan huolimatta reilu kaveri.  Henri on luokan vahvin kaveri, joka mottailee muita, ellei saa tahtoaan läpi. Ruffe on poliisin poika, jota hän koko ajan toitottaa ja hänellä on milloin poliisin pilli, milloin poliisin lakki. Jokkis ja Paul kuuluvat myös poikajoukkoon. Molemmat pelaavat kuulilla. Niken luokan priimus Albert on epäsuosittu, koska hän pelkää muiden olevan parempia kuin hän.  Pelkoa ei ole, sillä Niken luokka ei kunnostaudu kouluasioissa. Silmälasipäinen Albert kantelee jatkuvasti muista, kierii maassa ja uhkaa tehdä valituksen vanhemmilleen, jotka puolestaan valittavat kouluun. Albert ei ole koulukiusattu vaan minusta tavallaan kiusaa muita kantelemalla ja uhkailemalla.

Niken koulussa on luonnollisesti henkilökuntaa. Nikellä on naisopettaja, joka on sangen reilu, mutta huolten täyttämä, rehtorista voi sanoa samaa. Päävalvojan nimi on Dupon, pojat kutsuvat häntä lempinimellä Soppa, mitä nimeä herra Dubon ei mielellään kuuntele. Virkaintoisuudestaan ja auktoriteetistaan huolimatta Soppa jää usein kakkoseksi poikien kanssa.

Niken isä on töissä konttorissa. Hän rehvastelee naapurilleen Bledurtille ja Nikelle tekemisistään. Niken isä pingottaa varsinkin pomonsa edessä. Niken äiti on kotona. Myös Niken äiti hermoilee, usein ruuat menevät pilalle tai kodin järjestys järkkyy. Vanhemmat kuitenkin luovat turvallisen kodin. Perheessä käydään riitoja esimerkiksi siitä, onko paisti ollut liian kauan uunissa vai onko isä myöhästynyt. Riidat usein päättyvät siihen, että isä hyvittelee äitiä esimerkiksi voi ostaa puuterirasian. Äiti uhkaa muuttaa mummin tyköön. Nikke pitää Mummistaan valtavasti, mutta isällä ei anopin kanssa synkkaa.




Pikku Nikke -kirjassa on kahdeksantoista kuvitettua tarinaa, jotka kertovat Nikestä ja hänen kavereistaan, koulusta ja perheestä.

Muisto jota vaalitaan
Muisto, jota vaalitaan on luokkakuva tai sitä vaalittaisiin, jos se olisi otettu. Jori tulee kuvaan marsilaiskypärä päässä ja se aiheuttaa sekaannusta. Kypärä tosin juuttuu Jorin päähän. Kun se saadaan päästä, Jori tenttaa kuvaajan kameran laatua. Pojat hakevat kellarista laatikoita ja tuhrivat itsensä, syntyy sählinkiä ja Henri mottailee kaikkia, lisäksi Simonin leipä putoaa ... kun kaikki on valmista, kuvaajaa ei löydy.

Cowboyt
Tarinassa kaverukset ovat kokoontuneet Niken luo leikkimään Cowboyta. Simon on pukeutunut intiaaniksi. Pojat hokevat paikkoja Texas, Kansas City ja Oklahoma ymmärtämättä niiden olevan hieman eri paikoissa. Leikki on hauskaa, mutta ei isälle, joka suostuu intiaanin osaan ja joutuu puuhun sidotuksi ja Bledurt juoksee ympärillä ja jättää vangin virumaan yksin.

Soppa
Herra Dubon yrittää turhaan valvoa luokan järjestystä opettajan sairauden vuoksi. Hiljaisuutta ei saada aikaan. Tarina on minusta erityisen hauska.

Jalkapalloilijat
Jalkapalloilijat tarinoita on useampikin, mutta tässä pojat yrittävät saada jakoja aikaan ja peliä käyntiin, mikään ei onnistu, mutta pallokin oli unohtunut kotiin. Toisessa jalkapalloaiheisessa jutussa poikien peli muuttuu isien peliksi ja panokset nousevat. Tarina on kirjassa Nikke ja kaverit kaikkine hienoine kuvineen.

Tarkastaja
Tarkastaja tulee ikimuistoiselle vierailulle. Kaikki muuttuu sekasortoiseksi. Tarkastaja kyselee Kettu ja Korppi -tarinasta. Siinä kettu usuttaa harakkaa puhumaan, jolloin juusto putoaa korpin suusta. Pojat käyvät asiasta väittelyä juuston näkökulmasta. Ruffen mukaan se oli roquefort, Simonin mukaan rakenne ei viittaa siihen. Tarinassa Simon esittää teorian, että ruuan hajusta  ei välttämättä voida päätellä makua: camembert haisee pahalta, mutta maistuu hyvältä, saippualla on toisin päin, eli tuoksuu hyvältä, maistuu pahalta.

Rex
Rex on koira, jonka Nikke löytää harhailemasta. Nikke tuo koiran kotiin unelmoi että he ottavat rosvoja kiinni. Äiti saa kohtauksen ja isä tekee koirankoppia takapihalle, kunnes oikea omistaja hakee Kikiä takaisin.

Soosi
Soosi on englantilainen vaihto-oppilas George MacIntosh, joka oppii väärät sanat. Kaveri on harrastanut nyrkkeilyä ja jopa Henri saa köniinsä.

Kukkakimppu
Kukkakimppu juttu tuo esiin Niken aikaperspektiivin "äidillä on syntymäpäivä ja minä ajattelin ostaa lahjan niin kuin joka vuosi, viime vuodesta lähtien...". Kukat ostetaan, mutta kotimatkalla kimppu kärsii yllättäviä vaurioita. Äiti saa yhden ruttaantuneen kukan. Äiti halaa itkevää poikaa, hän on maailman kivoin äiti.

Todistukset jaetaan kuukausittain. Nikke odottaa rangaistusta, mutta on pettynyt, kun häntä ei sitten huomata isän rahahuolien vuoksi. Nikke ja kostajat kirjassa on tarina Isän kanssa torilla, joka on minusta koko Nikke-genren  hauskin. Isä on päättänyt säästää ruokaostoksissa. Lopulta syödään ravintolassa.

Nikke ottaa toisinaan itseensä, viimeisessä jutussa Minä karkasin kotoa Nikke lähtee suutuspäissään karkuteille ja maalailee ruusuista tulevaisuutta, mutta pian tullaan takaisin ja äiti toruu, kun myöhästyi päivälliseltä

Louisette on Niken äidin ystävättären herttainen tytär. Hänellä on ärjy kanuuna (eli potkaisee pallon autotallin ikkunasta sisälle). Nikke ottaa vastaan kaikki moitteet, kuten aiemminkin. Nikke suunnittelee opettelevansa silmien räpytystempun ja haaveille naimisiin menosta Louisetten kanssa sitten isona.

Harjoitukset pidetään ministerille, joka on koulun entinen oppilas, rehtori on ideoinut juhlaohjelmaa. Niken mukaan "Rehtorilla leikkaa, ministeri ei taatusti osaisi arvata saavansa kukkia". Harjoitukset päättyvät kaaokseen ja ministerivierailun aikana Niken luokka on suljettu varastoon.

Sikari -jutussa Simon ja Nikke kokeilevat sikaria, ja tulevat huonovointisiksi. Sama parivaljakko myös lintsaa yhden iltapäivän koulusta Pinnarit -tarinassa, molemmissa jutuissa pojat oppivat itse oikeille tavoille. Porukassa on mukavampaa, mikä ilmenee myös Sairaana -jutussa. Nikke on syönyt liikaa karkkeja, jäätelöä ja ranskalaisia perunoita. Hän jää kotiin ja kuormittaa äitiään sen verran paljon, että seuraavana päivänä Nikke on terve, mutta äiti on ylirasittunut. Albertilla -juttukaan ei ole suosikkejani. Nikke on kutsuttu Albertin tyköön. Lähinnä Niken aloitteesta leikitään kemistinvehkeillä ja kylpyammeessa uitetaan paperiveneitä. Saapasjalkakissa -tarinassa yritetään saada osajako onnistumaan ja pitää edes yhdet harjoitukset, näytelmää ei esitetä rehtorin läksiäisissä.

Herra Bornenave ei pidä auringonpaisteesta välitunneilla nimittäin sattuu ja tapahtuu.

Polkupyörä
Tarinassa Nikke saa oman polkupyörän oltuaan kymmenenneksi paras matematiikan kokeissa. Sairastelun vuoksi kokeessa oli vain yksitoista, ja yhdestoista oli Kloku, jonka ensimmäiselle pyörälle kävi kuten Niken pyörälle.
Isä alkaa kehuskella Nikelle
-Tiedätkös minä oli varsinainen pyöräilymestari ja ellen olisi tavannut äitiäsi olisi minusta ehkä tullut ammattilainen, hän sanoi.
Sitä minä en tiennyt. Tiesin kyllä että isä oli ollut hirmu mestari jalkapallossa, rugbyssa, uinnissa ja nyrkkeilyssä, mutta pyöräily oli ihan uutta.
Naapurin Bledurt haastaa Niken isän korttelin ympäriajoon. Niken isälle käy haaveri ajaessaan viemärin kanteen ja polkupyörä on ajokelvoton. Kloku lohduttaa Nikkeä.


Nikke-kirjoja olen lukenut jo lapsena, mutta myös vanhempana näitä aina ajoittain tulee luettua. Meno on reilua ja ilkeitä ei olla. Nykymaailmaan ei minusta kuulu tappelukaan, mutta näen tämän aikakauteensa sidottuna. Asenne on tärkein, tämä sopii suoruutensa vuoksi lapselle, ja aikuiselle hyväntahtoisen huumorinsa vuoksi, tässä myös aikuiset esitetään "tärkeilevinä pikkulapsina", joita he minusta pohjimmiltaan ovat. Poikien isien suhde on selvästi erilainen kuin poikien, ei yhtä suora. Poikien kaveruudessa tulee ilmi suoruus, kaikki tunteet näytetään suoraan, ei huijata toista. Toinen hyväksytään ihmisenä, jopa Albert hyväksytään, vaikka hänen kanteluaan ja pelkäämistään ei ymmäretä.

Nikke -bloggaukseni
Nikke kesälomalla ja isän kanssa torilla
Onneksi olkoon Nikke
Onneksi olkoon Jokke, tämä on 600:s bloggaus.
*****

Jean-Jacquez Sempé (s. 1932) on kuvittanut teokset ja Rene Goscinny (1926 - 1977) on kirjoittanut tarinat, hän on myöskin kirjoittanut  Asterixin, Lucky Luken ja Ahmed Ahneen tekstit. Bloggaan toukokuussa vielä Uderzon ja Goscinnyn  Umpahpahista.

perjantai 1. toukokuuta 2015

Agatha Christie: Kuolleen miehen huvimaja


Agatha Christie: Kuolleen miehen huvimaja, WSOY Sapo n:o 179 Alkuteos Dead Man's Folly 1956, Anna-Liisa Laine sivumäärä 202, kirjaston kirja.

Kuolleen miehen huvimaja -tarina alkaa, kun Nassecombesta Devonshiresta dekkarikirjailija Ariadne Oliver soittaa Hercule Poirot’lle ja kysyy, muistatteko minut. Poirot tokaisee, että kuka voisi teidät unohtaa. Ariadne Oliverin on määrä järjestää kartanossa murhaleikki ja pyytää Poirot'n kartanoon. Pyynnön syy on rouvan aavistus, että kaikki ei ole kohdallaan. Poirot ei noteeraa ennakkoaavistusta korkealle, sillä rouva Ariadne Oliver arvaa murhaajankin vasta viidennellä yrittämällä ja joskus silloinkin väärin. Tällä kertaa ennakkoaavistus on kylläkin oikea, sillä murhaleikin ”uhri” Marlene Tucker löytyy luvussa kuusi (lukuja on 20) oikeasti kuristettuna venevajasta.

Kartanon isäntä on upporikas sir George Stubbs, jolla on vähä-älyinen länsi-intialainen vaimo Hattie (tätä vähä-älyisyyttä selitetään sukulaisavioliitoilla). Hattie on nuori, kaunis, perso koruille ja kasinoille ja hänen juttunsa ovat omituisia. Sir George on palkannut arkkitehti Michael Weymanin rakentamaan tennispaviljongin ja korjaamaan huvimajan. Talossa on "töissä" tehopakkaus neiti Brewis, vieraana olevalla aviopari Leggellä tuntuu olevan jotakin salattavaa. Varsinkin mies vaikuttaa ”raivohullulta”, Alec Leggen mielestä heikkomieliset pitää tuhota ja tässä viitataan kreolien sukuavioliittoihin, jonka seurauksia kirjassa käsitellään. Tässä minusta viitataan Charlotte Bronten klassikkoon Kotiopettajattaren romaaniin. Tekstistä ilmenee, että herra Leggellä on ollut hermoromahdus. Minusta aikamuoto on virheellinen. Mies on varsin sekaisin edelleen.

Portinvartijan majassa asustelee kartanon entinen omistaja leskirouva Folliat, jonka pojat ovat menehtyneet sodassa. Lisäksi kartanon mailla on matkailijoita (Suomestakin). Folliatit ovat asuneet kartanossa ennen Tudorien aikaa, ja nykyinen rakennus on vuodelta 1790.

Murhaleikkiä ennen Hattien serkku Etienne de Sousa Länsi-Intiasta tulee jahdillaan Cornwalliin (Devonhire on myös rannikolla ja Cornwallin naapurissa). Hattie pelkää Etienne de Sousaa ja katoaa.

Oikea murha siis tapahtuu, mutta oikean murhaajan etsintä ei etene, ja joukkio hajoaa. Mutta Poirot ei luovuta ja lopulta hän näkee kulissien taakse. Kuten monessa muussakin dekkarissa tässä kaikki ei ole niin kuin kerrotaan vaan kulissien ja roolien taakse pitää nähdä. Lisäksi osa tietää tai aavistaa enemmän kuin kertoo ja osalla on muuta salattavaa.

Kuolleen miehen huvimaja dekkari on taattua Agatha Christie -laatua ja varsin ajatuksia herättävä. Minusta Ariadne Oliver sopii hyvin Hercule Poirot'n aisapariksi. Itse murhatarina on minusta hyvinkin epäuskottava.

******
Agatha Christiellä on mukava Dickens-viittaus. Legge puhuu Betsey Trotwoodista, ilmeisesti kukaan paikalla olijoista ei ole lukenut loistavaa David Copperfieldiä. Betsey Trotwood on David Copperfieldin isotäti, jonka sydän on kultaa, vaikka ulkokuori on varsin erilainen, hänen kumppaninsa Dick on varsin humoristinen henkilö.

Agatha Christie ei tunnu suhtautuvan kovinkaan suopeasti punttikselle lähtijöihin. Tätä en avaa tässä vaiheessa enempää, koska uusikin "suomennos" on ilmestynyt ja alla lyhyesti esitelty.

*****


Agatha Christie: Hercule Poirot ja huvimajan arvoitus, alkuteos: Hercule Poirot and the Greenshore Folly,1954.  Suomentaneet Antti Autio ja Pekka Marjamäki, WSOY 2015. Kirjakaupan kirja. Sivumäärä on lisukkeineen 200.

Vuonna 2015 on suomeksi julkaistu sama tarina siinä muodossa, kun Agatha Christie sen kirjoitti hyväntekeväisyystarkoituksiin parisen vuotta ennen pidempää "julkista" versiota. Kartanon nimi on on alkujaan Greenshore, mutta muuten tarina on kutakuinkin sama, hieman lyhyempi.  Hattien serkun nimi on tässä versiossa Paul Lopez. Greenshoren kartano on Laptonissa. Lisäksi suomennoksessa mainitaan Hattien olevan tyhmä kuin saapas. Pitkällä novellilla piti rahoittaa Churston Ferrersin pääkuorin ikkunoiden lasimaalaukset, mutta ylipitkä novelli ei myynyt ja se vedettiin pois markkinoilta ja korvattiin toisella neiti Marple tarinalla. Agatha kehitteli tästä pidemmän version, josta bloggaus yllä.

Tämä dekkari on minusta rikollisen persoonan kannalta hyvin kipeä, syyllinen on paha paha paha ihminen. Paha-sanojen määrä edellisessä lauseessa kertoo murhien määrän.

Tässä tarinassa on minusta monta tasoa, niitä en avaa vasta, kun kirjan julkaisusta on kulunut jonkin aikaa (editoin tätä vuonna 2016, jos silloin vielä olen blogimaailmassa ja muistan tämän), ettei tule juonipaljastusta, mutta minusta Poirot'n toteamus "murhaaja ei koskaan lopeta", voidaan ehkä reaalimaailmassa yleistää, että paha ottaa niin paljon tilaa kuin sille annetaan. Tässä tapauksessa äidin olisi tullut laittaa jälkikasvunsa kuriin hyvissä ajoin tai edes pahoissa ajoin.

****

TV-versio 25.12.2015 tuli nimellä Kuoleman huvimaja, mutta englanniksi tämä jakso on Dead Man's Folly minusta se oli ylempi versio kirjasta, se oli katsottavissa Yle-Areenasta vain suorana lähetyksenä. Nasse Housessa tapahtuu murhia, joiden motiivia ja tekijöitä on minusta vaikea arvata, sillä tavalla hyvä tv-toteutus. Ensimmäinen murhattu Marlene Tucker löytyy oikeasti hengettömänä.
Itse talo (kuvattu tv-ruudusta) minusta ei ole  ulkoisesti erityisen komea vaan näyttää laatikolta! Sama murhaaja, suurinpiirtein sama motivi. Tässä punttisjuttu ei nouse esiin.

Kaikkiin Agatha Christien dekkareihin löytyy linkit Vanha Hyvä aikani bloggauksen lopusta.