tiistai 31. toukokuuta 2011

Tove Jansson: Muumipeikko ja pyrstötähti

Tove Jansson: Muumipeikko ja pyrstotähti wsoy, sivumäärä 156 sivua. Alkuteos on  Kometjakten 1946.

Tove Janssonin Muumipeikko ja pyrstötähti  on julkaistu toisen maailman sodan jälkeen ja siinä seikkaillaan katastrofien varjossa. Pitkistä muumikirjoista Muumipeikko ja pyrstötähti on ensimmäinen. Kirjassa lokakuun aikana komeetta uhkaa iskeytyä maahan. Kolmantena lokakuuta he käyvät tähtitornissa ja 7.10. on Muumipeikon syntymäpäivä. Olin katsovinani, että Toven veljen syntymäpäivä osuu lokakuun alkuun, mutta se on 8. päivä, jotenkin lokakuun alku tuntuu tärkeältä ajalta, koska myös Muumipappa ja meri teoksen Majakanvartijan syntymäpäivä on 3.10.

Muumipeikko ja pyrstotähti on vanha kunnon seikkailuromaani. Tarina alkaa siitä kun Muumipappa tekee sillan virran yli. Piisamirotta valittava filosofi, jonka olemassaolo on yhtä dilemmaa, tulee muumitaloon saivartelemaan, kun sillan takia ankean ajattelijan asumus on tuhoutunut. Nipsu ja Muumipeiiko löytävät polun, jonka varrelta touhuaa silkkiapina, ja Nipsu löytää hienon luolan. Piisamirotta turha tuumija on tietävinään kaiken pyrstötähdestä, joka on tulossa. Muumipeikko ja Nipsu menevät tähtitorniin selvittämään asioita.Matkalla ensin Nuuskamuikkunen ja myöhemmin Niisku ja Niiskuneiti liittyvät joukkoon. Matka on täynnä tapahtumia, vaaroja, pelastumisia ja pelastamista. Menomatkalla Nipsukin juoksee, kun lisko on perässä, Nipsulta jäävät granaatit matkalle, mutta henkiriepunsa hän pelastaa :)

Teoksen alussa maailma on esitetty kauniina ja säilytettävänä. Komeetta uhkaa koko olemassaoloa. Kun Nuuskamuikkunen tavataan, ja Nipsu kysyy häneltä, "et kai vain kirjoita runoja".  Ei kirjoita, mutta tarinoita Nuuskamuikkunen kertoo ja soittaa huuliharppuaan. Menomatkalla he tapaavat vielä perhosia keräävän Hemulin, joka on kiinnostunut  Filicnarcus Snufsigalonica- suvusta. Kiipeillään, tavataan korppikotka, löydetään nilkkarengas ... Nilkkarenkaan omistaja pitää pelastaa. Kiire on kova, ja vaikka talonpeikko pyöräilee Muumilaaksosta pois, menevät ystävykset sinne perheensä luo. Pelotta menevät sinne, mistä muut tulevat pelokkaina. kauppareissu on mainio. (Kuuntelin tätä lukua Lasse Pöystin lukemana yle-areenasta, ja se on todella hienoa :)
Ennen komeetan iskeytymistä vedet lähtevät, ja tuuli käy, ja Hemulin postimerkkikansio lentää, ja riemastuttava turhuuksien turhuus eli filosofi Piisamirotta istuu Muumipeikon syntymäpäiväkakun päälle. Nuuskamuikkusen eliksiiriä tarvitaan huopaan, jonka tahrautumista, yleensä höveli Muumimamma paljon suree, mikä on minusta merkille pantavaa. Maailma säilyy ja rohkeus voittaa.
Teoksen teemoja ovat seikkailu, pelastuminen, pelastaminen ja perhe.

Erona piirrettyyn filmin (VHS-kansi yllä) on ainakin: silkkiapina, filmissä kissa, alkuosa on hieman pidempi, kirjassa käydään kaupassa ja tanssiaisissa, filmissä ei. Pikku Myy ei esiinny kirjassa, filmissä on. Pidin kuitenkin filmistä.
***
Taikurin hattu on postaus on täällä


,

lauantai 28. toukokuuta 2011

Alexandre Dumas: Kolme muskettisoturia


Alexandre Dumas: Kolme muskettisoturia. alkuteos Les trois mousquetaires vuodelta 1844.

Yläkuvan teos, jonka olen lukenut Kide Oy, vuodelta 1947 kuvitettu painos tekstikuvat Tapio Vilpponen ja lyhennellen suomentanut Yrjö Korhonen 491 sivua, joista kuvia noin 10 sivua. Kansikuvan mittasuhteet eivät ole oikein, liitin sivuselkämyksen mukaan, joka oli revennyt joten suhde ei ole oikea, mutta on tyylikäs kansi luonnossa.

Kirjan nimi viittaa siis kolmeen muskettisoturiin, joskin d'Artagnan nuori ylimielinen huimapää on neljäs soturi.

Kolme muskettisoturia -romaanin alussa kertoja mainitsee, että tarinan pohjan hän on saanut D'Artagnanin muistelmista ja kuinka d'Artagnan kohtasi ja liittyi muskettisotureihin, joita olivat Athos, Porthos ja Aramis.

Tapahtumat alkavat vuodesta 1625, D'Artagnan menee muskettisoturien kapteeni Trevillen luo kirje taskussaan. Kirje varastetaan, koska se on Trevillelle ja varas on kaunis nainen. Nainen ja salaperäinen mies sopivat, että nainen matkustaa Englantiin ja ilmoittaa, jos herttua lähtee Lontoosta. Ranskassa on Ludvig XIII kuninkaana ja Richelieu kardinaalina, molemmilla on omat joukot, ja de Treville on kuninkaan muskettisoturien päällikkö. Kuninkaan ja kardinaalin miehet ottavat yhteen. Kuninkaalla on aviohuolia kuningattaren Anna Itävaltalaisen kanssa, joka on espanjalainen. Lisäksi Ranskan ja Englannin välillä juonitellaan ja soditaan, ja myös molemmissa maissa, ja katolisuuden ja protestanttien välillä on kiistaa. Tarina päättyy vuonna 1628.

D'Artagnanista nuoresta ylimielisestä huimapäästä tulee neljäs soturi, hän pääsee koeajalle muskettisoturiksi. Häntä verrataan teoksen alussa Don Quijoteen. Samalla lailla hän rohkeasti mutta päättömästi hyökkää kaikkien kimppuun, joskin D'Artagnan elää kiihkeästi yhteisössä eikä haaveillen kuin Don Quijote.

Hänen kumppaneinaan ovat jo aiemmin muskettisotureina palvellut trio Athos, Aramis ja Porthos
Porthos on rahanahne, itsekeskeinen narsistinen porho, jonka aseenkantaja on Mousqueton. Hän ei ole noin paha, mutta taipumusta näihin on. Aramis on hengellinen, aseenkantaja on Bazin ja Athos sangen järkevä, Grimaud aseenkantajana. Hänen oikea nimensä on kreivi de Fere, ja hän on ollut Mylady Winterin mies. D'Artagnanin aseenkantajana on Planchet

Tarinan kuluessa d'Artagnan rakastuu sekä vuokraisäntänäsä kauppias Bonacieuxin (51 v) vaimoon Contanceen (25 v) että paheelliseen Myladyyn Winteriin, joka on kirjassa pääpaholainen ja kardinaali Richeliuen kätyri. Myladylla on neitseellinen kamaripalvelija Ketty, joka puolestaan rakastuu d'Artagnaniin.

Juoneen kytkeytyy muita henkilöitä. Buckinghamin herttualla on tunteita kuningatarta kohtaan. Kuninkaalliset Anna Itävaltalainen ja Ludvig XIII omistavat erilliset tilat ja Ranskan vahva mies kardinaali Richelieu juonittelee. Hän saa tietää kuningattaren lahjoittaneen kuninkaan antaman timanttikorun Buckinghamin herttualle, hän usuttaa Myladyn varastamaan kaksi timanttia tusinasta timantteja. Muskettisoturien ansiosta Buckingham ehtii työstämään uudet timantit ennen Richelieun ehdottamia tanssiaisia. Rouva Bonacieux on kuningattaren luotettu ja katoilee aviomieheltään. Aviomiehelle ei lopulta käy hyvin. Richelieun miehet vakoilevat heidän taloaan, missä asuu myös D'Artagnan. Kaikista kirjeistä ollaan erityisen kiinnostuneita.

Athos kertoo petollisesta vaimostaan. Athos on kreivi de la Fere, ja vaimo ollut huijari, jolla on ollut liljankukka poltettuna olkapäähän. Toisaalla D'Artagnan hullaantuu lordi Winterin siskoon Mylady Winteriin eli "lady Clarickiin". Mylady on Athoksen vaimo ja huijari ja Winterin lankona hänen poikansa on perijä, jos lordi Winterille käy jotakin. Hän usuttaa D'Artagnania haastamaan lordia.. Mylady on siis paheellinen nainen, joka imartelee D'Artagnia. Ketty pelastaa D'Artagnanin tuholta. He kuuntelevat Myladyn kostosuunnitelmia. D'Artagnan saa haltuunsa Myladyn sormuksen tekeytyen pimeässä kreivi de Wardesiksi. Athos tuntee sen sukusormuksekseen. D'Artagnan paljastaa kamalan kantturan olkapään ja siellä se on pyövelin liljan merkki. Mylady kieroilee jatkossakin, mutta joutuu pyövelin käsittelyyn, mutta hurmaako tämä hänetkin?

Juoni etenee valtakuntien välistä sotaa kohti. Muskettisoturit varustautuvat kuka milläkin tapaa Porthos lypsää varusterahat rikkaan vanhan miehen rouvalta ja levottomuuksia on paljonkin.

Henrik IV on aikoinaan antanut kaupunkeja hugenottien suojaksi, ja La Rochelle on viimeinen niistä. Juonitteluja on paljon, ja kuka on petturi, riippuu näin jälkeenpäin katsoen, millä puolella sattuu itse olemaan. Richelieu on antanut kätyrilleen kirjeen, jossa lukee "Mitä tämän omistaja in tehnyt, sen on hän tehnyt minun käskystäni ja valtion hyväksi", ja kirje on päivätty 3.12.1627.

Viimeiset sata sivua teoksesta ovat erittäin jännittäviä ja viihteellistä: juonitteluja, taistelua ja loppuselvittelyä. Viimeinen luku kruunaa koko hienon teoksen ja kertoo, miten muskettisotureille kävi tulevaisuudessa ja siitä on jatko-osiakin.

Kirjan tunnuslause on tuttu puheissa, mutta tulee ilmi vain toiminnassa, ei puheen tasolla
“Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta”.

Virkistävä kirja, jossa kirjeillä ja kirjekuriireilla on myös merkittävä osa.

*****
Kirjan kuvat ovat upeita ja kirjamerkki huonohko valokuva alla




Kirjaa mainostetaan ”romanttiseksi” ja intohimoiseksi, mutta tässä käännöksessä on korsetti kiinni ja vain kädestä pidetään, joskin d'Artagnan saa muutaman suudelman sekä Kettyltä että itse pääpahis Myladylta. Toiminta pitää päätellä tai katsoa naisten tenhoa hienoista mustavalkokuvista, alla kuva, missä D'Artagnan pelastaa Constancen. Kuvaa rajasin ja pienensin.


Suosittelen tätä kuten Alexandre Dumasin hienoa Mustaa tulppaania.

Alexandre Dumas (vanhempi) eli vuosina 1802 - 1870, hän kirjoitti monia jatko-osia tähän tarinaan, mm. Myladyn poika.

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Sofi Oksanen: Stalinin lehmät ja Puhdistus




Sofi Oksanen: Stalinin lehmät  2003, Bazaar 2011,  kolme osaa, sivumäärä 478.

Stalinin lehmät on Sofi Oksasen esikoiskirja.  Kirjan päähenkilö on syömisen ammattilainen Anna, joka näyttää olevan ruuasta pääsemisen suurempi ammattilainen. Kilorajat eivät saa ylittyä.

Virolaisen äidin ja suomalaisen isän tytär Anna on älykkyydestään huolimatta tuuliajolla, hän on myös rauhoittavien nappien napostelemisen ammattilainen, sekä sitoutumisen amatööri. 

Luulen, että kirjassa on monta teemaa, ja joista päällimmäisisiä ovat ruoka ja kalorit. Ruuasta, sen nimityksistä puhutaan paljon (laskekaa). On olemassa turvaruokaa, jota termiä en ymmärtänyt, onko kyse ruuasta, jota voi syödä lihomatta, vai ruokaa, jota voi syödä niin, että ei tule himoa muuhun ruokaan. Annalla lienee anoreksian lisäksi myös bulimia. Aikatasot limittyvät ja kertomuksessa käydään myös Annan äidin tarinaa, sekä Annan nuoruutta neuvosto-Eestissä.

Kirjan kerronnassa on useita eri näkökulmia ja aikatasoja.
Annan taso:
" Minun 
ensimmäinen
 kertani oli erilainen. Olin luullut että se olisi kamalaa, sotkuista, likaista ja limaista  ...." Kyse on ruuan oksentamisesta.
Käyn 
vain 
vessassa
   Ja lantion ympärys on 93 cm. Vaaleanpunainen mittanauha painaa vain muutaman gramman....
Minäkerrontaa siis.

Katariinan taso:
1971
Katariina tulee ensimmäisille treffeille yli puoli tuntia myöhässä....
1971
Toinen Katariina oppima suomenkielinen sana oli keskiviikko, koska

Kaikkitietävä kertoja siis

Tuntuu, että Annan ongelmat olisivat lähtöisin kotoa, liian monta kulissia kannateltavana kuin myös Annan äidinkin, isän ongelmat johtuvat ilmeisesti ainakin osittain ei-ruuasta vaan siitä mitä ja miten juo.

Teemat tai motiivit lienevät: ruoka, syöminen, ruuasta pääseminen, miehet ja sitoutuminen, kaksinaiseläminen, kulttuurierot, "vanhassa vara parempi, vaikka luulisi maailman muuttumisen parantavan asioita", lääkeriippuvuus, vieraantuminen, kotoutuminen, näistä kun keksii jotain, päässee analyysin alkuun.

Kirjan kannessa, (siinä versiossa, minkä minä luin kansia on ainakin kahdenlaista katso yläkuva) on suklaakonvehti tai suklaaleivos. Kirjassa niitä syötiin tai yritettiin olemaan syömättä. Teos oli hyvin paljon ruoka-, anoreksia- bulimiateemainen, joten kansi kuvastaa kirjan sisältöä.

Annan miessuhteita voisi myös tarkastella, se on osittain alisteista syömiselle, koska syöminen todella hallitsee Annaa, hän puhuu Herrasta.

Kirja sisältää varsin samanlaisia miesjuttuja kuin Anja Kaurasen Sonja O. kävi täällä.

Ruoka-asiassa on yhtymäkohtia Marianne Kackön Tapa minut äiti -kirjaan.

*****

Sofi Oksanen: Puhdistus, sivumäärä 381, Wsoy, romaani 2008, kolmaskymmenes painos 2011  teos sai Finlandiapalkinnon ilmestymisvuonna 2008.

Romaani perustuu näytelmään, josta bloggaus täällä.

Puhdistus -kirja alkaa toukokuusta 1949 Hans Pekkin minäkerronmalla. Hän ihmettelee, miksi Liide yrittää tulla päälle ja missä ovat länsivallat? 1992 Länsi-Virossa Aliiden Truun pihalle pyörähtää venäläistyttö Zara Viron itsenäistyttyä.

Syntyy Puhdistuksen jännite, miten virolainen 1940-luvun metsäsissi, mummoikäinen virolainen ja vladivostokilainen nuori nainen ja hänen apaattinen äitinsä ja elämän myönteinen isoäitinsä liittyvät yhteen. Onko Zaran mummo Aliiden sisko Ingel? Onko apaattinen äiti Linda Ingelin ja Hansin kuulusteluissa pilattu tytär. Miksi Aliiden sukunimi on Truu. Miksi Ingel ja Linda karkoitettiin? Miten on nivottavissa noin 65 vuotta ja kolme eri valtiota yhteen? Miksi Aliiden taloa sabotoidaan? Jännite pysyi yllä ja  lukijan kysymykset saavat vastauksensa. Oman rankan kuvansa antavat kyläläisten kuulustelut, ja Zaran karkumatkan ikävä yllätys. Hän joutui myymään itseään. Ihmiskauppiaat ovat Zaran perässä. He eivät päästä uhristaan irti

Omaa kirjan lukemistani ja sen ymmärrystäni helpotti se tosiasia, että olin lukenut lämmittelyksi Oksasen esikoisen Stalinin lehmät, joka auttoi ymmärtämään eri aikatasoja ja kirjailijan tyyliä käyttää eri kertojia, ja kenen silmin tapahtumia kulloinkin seurataan vain Hans Pekk on minäkertoja, muuten näkökulma ei ole kokijan. Puhdistus on onnistunut tässä paremmin kuin Stalinin lehmät. Tasot ajassa ja paikassa, olivat loogisia, toisaalta karseita, mutta ehdottoman elämänmakuisia.

Aliide tietää, miksi taloa sabotoidaan, hän on tehnyt valintansa sodan jälkeen, ja murtumisensa jälkeen ilmiantanut ihmisiä. Tosin siskonsa Siperian matkan syynä oli Aliiden rakkaus Hansiin siskonsa mieheen. Aliide sai olla lähellä Hansia. Aliide tietää, missä Hans on. Aliide tietää myös, miksi sabotaasia on, sillä yhteisö tietää mitä Aliide on tehnyt. Vaikka kukaan ei puhu, kaikki tietävät. Suuria tunteita on pelissä, kuten sisaruuskateus, täyttymätön rakkaus, mustasukkaisuus ja häpeä, ja myös toiminnan tasolla petturuus, häpeän kohtaaminen, itsensä myyminen sekä fyysisesti että henkisesti. Aliidessa ja Zarassa on paljon samaa, Aliide joutui myymään hiljaisuutensa ja hän ilmiantoi. Zaran oli pakko myydä ruumistaan, mutta molemmat selvisivät, mutta hinta oli suuri. Olisiko heillä ollut vaihtoehtoja? Luulen, että teoksessa on kerroksia, jota kuorimalla saadaan ydin selville, jokainen itse päättää, mihin asti uskaltaa kuoria, miten kirjan kokee ja mikä on paljas raaka ydin.

Historian epäoikeudenmukaisuus on traagista, mutta traagista on myös se, mitä kateus ja himo toisen omaan aiheuttavat.

Olisiko ihminen onnellinen, jos saisi olla rauhassa?

En suosittele kirjaa ihan nuorille. Kirja sisältää nimittäin väkivaltaa ja kaikenlaista vallankäyttöä ja ikäviä tilanteita, ja yksi todella paha kohta (se miksi Aliide kai lopulta murtui, eli liittyy erääseen kuulusteluun ja mitä lapselle uhattiin tehdä ja tehtiin).

Teos kuitenkin päättää tarinat, eli ainakin vanhan kaartin tarinat tulevat jonkinmoiseen päätepisteeseen.

Kirjan kerronnan etu ja voima on siinä, että tarkastelu on miltei "kliinisen viileää". Tarkastelukulma on "yläviistosta", se ei välttämättä monia asioita edes moralisoi, se kertoo ja kertoo tehokkaasti.

*****

maanantai 23. toukokuuta 2011

Tove Jansson: Muumipapan urotyöt

Tove Jansson: Muumipapan urotyöt, WSOY 2001, alkuteos Muumipappans bravader 1950, suomennettu vuonna 1963 kääntäjä Laila Järvinen (1895 - 1969), sivumäärä 134.

Muumipapan urotyöt on muumikirja, josta olen pitänyt kaikkein eniten. Muumipapan urotyöt -teoksessa Muumipappa on vedossa, hän itse kertoo ja kirjoittaa tarinaa, ja osoittautuu muuta kuin puisevaksi papaksi. Toinen ääripää nähdään kirjassa Muumipappa ja meri , joka antaa Muumipapasta masentuneen kuvan, kaikki on tuttua ja turvallista. Tässä Muumipappa on nuori ja "notkea" ja esipuheessa Pappa toteaakin, että vaikka luulet, että isäsi on arvokas ja vakava henkilö, ei kuva ole oikea.

Henkilöt
Muumipapan ohella kirjassa on Nuuskamuikkusen isä Juksu, Hosuli, joka on Nipsun isä. Fredrikson on keksijä ja Hosulin isä, lisäksi tarinassa ovat Hemli, orpokodin innokas johtaja, joukko tahmatassuja, drontti Edvard, Mymmelin pieni tytär sekä Mymmeli, itsevaltias, Kummitus, ja Muumipeikon äiti sekä Sosuli, joka on Nipsun äiti

Juoni
Teos alkaa Muumipapan elokuussa kirjoittamalla Johdannolla. Ensimmäisessä luvussa kerrotaan, että tuulisena syysiltana löydettiin sanomalehtipaperista tehty paketti muumien löytölastenkodin portailta. Kodin johtaja on Hemuli (piirretyssä Vilijonkka). Häntään laitettiin leima (piirretyssä muistaakseni numero 13). Muumipappa ei kauaa lahoa vaan lähtee lipettiin, ja yön kauhujen jälkeen rakentaa asumuksen. Hän asustelee talossa ja tuntee olonsa tylsäksi. Hän tutkii ympäristöä ja kohtaa Fredriksonin ja Hosulin. Fredrikson tekee laivaa, ja laivan hytiksi otetaan Muumipapan rakentama talo. Mrenhuiske kastetaan, laivan nimi piti olla Merenkuiske, mutta Hosuli ei ole kovin hyvä tavaamaan. Hosuli kerää pikkutavaraa nappeja, hammasrattaita ja roinaa. Hänellä on Maxwell House kahvikuppi, jonka kuten paljon maata maalaa punaiseksi. Hosulikin jää vaalean punertavaksi.

Drontti Edvardin avustuksella päästään matkalle, hänet housutellaan kylpemään joessa ja nostamaan vettä. Juksu lähtee myös matkaan. Hän on laiska ja inhoaa erityisesti kieltoja ja poliisia. Eräässä synkässä lahdessa Muumipappa pelastaa jonkun Mörön kynsistä. Joku on orpokodin johtaja, joka kieltää tupakoinnin, vaihtaa kahvin puuroksi ja ohjelmoi päivät. Tahmatassulauma tulee laivalle ja vie mennessään huutavan Hemulin. Yksi pieni Tahmatassu jää laivaan ja nakertaa kiinnitysköyden poikki ja laiva ajautuu valtamerelle, josta heidät pelastaa purjeeksi muuttuva pilvi. Pilvellä lepytetään drontti Edvard, jonka jalat ovat kipeät joen kivistä.

Matka jatkuu Itsevaltiaan satavuotisjuhliin. Itsevaltias pitää yllätyksistä, ja tulijat pelästyvät mekaanista hämähäkkiä, kastuvat ja pelästyvät sonnia. Perillä saa lahjoja löytämistää munista. Muumipappa voittaa merenvahasta ja korallista tehty raitiovaumu, joka on kuvattu myös teoksessa Taikatalvi. Keksijä Fredrikson pestataan Itsevaltiaalle töihin. Perustetaan siirtokunta sydämenmuotoiselle saarelle. Juksu haluaa laittomien siirtokunnan. Vilustunut kummitus tulee kalistelemaan kahleita ja aivastelemaan. Fredrikson saa valmiiksi amfibin, joka lentää ja sukeltaa. Syvyyksien Merikoirasta on haittaa kunnes drontti Edvard talloo sen litteäksi. Muumipappa kertoo tarinaa Muumitalossa, ja myös Pikkumyyn syntymä kerrotaan. Pikku Myyn äidillä on paljon lapsia, mutta jostain syystä Pikku Myy lopetti kasvamisen. Amfibimatkan aikana Hosuli ja Sosuli menevät pikaisesti naimisiin ja saavat häälahjoja ja kirjeen Hemulin tädiltä, jolla on kädet täynnä Tahmatassujen paimentamisessa, lopussa edessä on suurin urotyö eli Muumipeikon isä pelastaa Muumipeikon äidin. Jälkinäytös on huikein, Juksu, Fredrikson, Hosuli, Sosuli ja Pikku Myyn äiti ovat oven takana ja loppujuhlat voivat alkaa, kun Fredrikson lupaa lennättää kaikkia Merenhuiskeella.

Arviointia
Kirja oli minusta hyvä ja viihdyttävä, varmasti lastenkirja, mutta myös kirja lapsenmielensä säilyttäneille aikuisille. Janssonin kirjoista nostan sen aika korkealle. Kirjassa on seikkailu-ulottovuuden lisäksi ystävyys-teema ja Janssonin viisauksia, joista nostan vain yhden. Juksi toteaa, että kuuluisuus on ikävää, hän vertaa sitä karusellissä olemiseen, ensin se voi olla hauskaa, sitten siihen tottuu, ja sitten tulee huono olo. Tämän kirjan lukemisesta sen tulee hyvä olo.

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

S.E Hinton:Me kolme ja jengi


S.E Hinton: Me kolme ja jengi, Otava 1977 viides painos, alkuteos The Outsiders 1967, suomentanut Marja Leskinen, sivumäärä 196.

"Kun mä tulin pimeestä leffasta ulos kirkkaaseen auringonpaisteeseen, mulla ei ollu mielessä kuin kaksi asiaa, Paul Newman ja kyyti himaan". Näin alkaa teos Me kolme ja jengi  ja myös päättyy. Sivujen välissä on tarina jengisotineen ja kuolemantapauksineen.

Teoksen päähenkilöt: Ponyboy Curtis, kirjan alussa 14-vuotias, hänellä on 17-vuotias isoveli Sodapop ja vielä vanhempi eli 20-vuotias veli Darrel eli Darry Curtis.
Yllämainittu orpotrio on Rasvis-jengissä yhdessä Steve Randlen, Dallas "Dally" Winstonin,  Two-Bit Matthewsin ja Johnny Caden kanssa. Toinen päähenkilö on Johnny, joka on heiveröinen ja pieni poika, vaikka on jo kuusitoista.  Tim ja Curly Shepard ovat rasvisten puolella  Snobijengissä dallaa ainakin Randy Anderson ja Robert "Bob" Sheldon.

Juoni lyhyesti tiivistelmä
Tarinan alussa snobbarit hyökkäävät leffasta tulevan Ponyboyn kimppuun ja yrittävät veitsillä leikata tämän tukkaa, mutta nirhaisevat kasvoja. Darry tulee apuun. Samalla Ponyboy, joka on teoksen minäkertoja esittelee jenginsä. Rasvikset ovat köyhempiä kuin snobijengi, joka kulkee hienoilla autoilla. Sodapop ja Steve ovat töissä huoltoasemalla. Sodapop on lätkässä Sandyyn, tyttöjä mainitaan muitakin  Sylvia ja Evie. Ponyboy on lukumiehiä ja lukee koulussa Dickensin Loistavaa tulevaisuutta. Kovinkaan loistava tulevaisuus ei hänelle ole, sillä Rasvis-jengi harvenee kirjan edetessä, ja maalle tulee asiaa, ei siksi, että maalla olisi mukavaa, mutta turvallisempaa.
Johnny ja Ponyboy ovat jälleen leffassa, kun tutustuvat Cherryyn ja Marciaan... kuluu neljä kuukautta, niin snobbarit hakkaavat Johnnyn henkihieveriin, ja mikä raukkamaisinta taas porukalla. Erään leffareissun jälkeen Cherry ja Marcia hengaavat rasvisten kanssa. Ponyboy joutuu riitaan Darrelin kanssa, ja he menevät puistoon Johnnyn kanssa. Snobbarit yllättävät kaksikon ja painavat Ponyboyn pään suihkulähteeseen. Johnny puukottaa Bobin. On tätä ennen sanonut jo, ettei kestä enempää ja vihjaillut itsemurhasta. Johnny ja Ponyboy karkaavat maaseudulle Vindrixvilleen ja siellä kirkkoon Dallasin ohjeiden mukaan. Kun Dallas tulee kirkkoon ja lähtevät Jay Mountainille, kirkko syttyy palamaan. Kolmikko pelastaa kirkossa olevia lapsia. Johnny loukkaantuu pahoin hänen selkänsä katkeaa. Ponyboy palaa kotiin, mutta lehtijuttujen vuoksi on pelkoa heidän laittamisesta poikakotiin. Ponyboy ja Two-Bit puhuvat Randy Andersonin kanssa, joka kehuu Ponyboyta lasten pelastamisesta, ja sanoo, ettei tule tappelemaan, hän on ollut Johnnyn tappaman Bobin paras kaveri. Randyn mukaan Bobin vanhemmat eivät koskaan sanoneet Bobille EI. He siis olivat rajattoman vapauden kannalla, joka Bobin kohdalla oli rasvisten hakkaamista. Johnny puolestaan viruu sairaalassa selkä murskana, hän ei koskaan pysty kävelemään ja kuolee. Dallas hajoaa ja lähtee sairaalasta.
Seuraa snobbareiden ja rasvisten tappelu, Rasvikset voittavat ja veljekset, myös Darry on ollut tappelemassa, menevät kotiin. Ponyboyn painajainen sen sijaan jatkuu. Dallas Winston ryöstää sekatavarakaupan ja pakenee. Ponyboy näkee, kun poliisit ampuvat hänet.
Bobin kuolemantapauksen johdosta Ponyboy joutuu oikeudenkäyntiin, (pojilla on tv, sillä katsonut Perry Masonia, on tosin myös kirjoina) jonka jälkeen saa jäädä kotiin ei joudu poikakotiin. Kodissa on riitaa, mutta Ponyboy huomaa, että Sandy jätti Sodapopin, joten muillakin on vaikeaa ja Ponyboy tokenee ja yrittää tsempata itseään. Sodapopille tärkeä Mikkihiiri-hevonen myytiin, tätä ja rodeovaihetta selostetaan myös.

Johnny on lähettänyt jäähyväiskirjeen Ponyboylle, jonka Ponyboy saa lopussa. Johnny ei selvinnyt, eikä Dally, mitä Johnny ei tiennyt. Ponyboy selviää kirjoittamalla (muka englannin aine) tämän tarinan, siksi loppu on tarinan alku.

Minusta tämä oli hyvä kirja. Juoni on koskettava ja ennalta arvaamaton, tässä on monia opettavia teemoja. Köyhän orvon osa on Amerikassa ankea. Minusta kirjan teemat ovat yhteiskunnallinen epäoikeudenmukaisuus, joka altistaa nuoret ongelmakäytökseen, toisaalta köyhyys joka kärjistää, rasvikset nimittävät tätä "säälikää - olosuhteiden - uhreja -skeidaksi".  Toisaalta kirjassa tuomitaan vanhempien rajaton kasvatus. Tärkeä teema on myös nuoruuden hauras kasvu, ja sen kipeät ongelmat ja jengitappelut, kaveruus, sankaruus  ja kuolema ja vaikeuksien kautta voittoon -asenne, vaikka sen skeidan läpi.

Kirjan kieli sen puhekielisyydestä huolimatta on vanhahtavaa, puhutaan parkkeerauspaikasta esimerkiksi, 1960-luvulla "landeel ovat voinee funtsii sanaa rööki, jota Ponyboy polttaa paljo sekä sanoi hima, skeida, fatsi, mutsi ja faija, mut nehän delas jo aiemmi"



Me kolme ja jengi -teos on monesti uudelleen painettu, ja kansikuva on nykyisin tämän näköinen, siinä meistä kolmesta näkyy varjot, kun yläkuvassa kaikki kolme ovat saman keltaisen paidan sisällä, ja pojilla päässä liina, jonka välistä roikkuu tukka, se rasvainen.

Teos tapahtuu USA:n länsirannikolla 1960-luvulla. Kovinkaan realistisena en toimintaa pidä. On tämä kuitenkin paljon parempi kuin samaisen S.E Hintonin Olimme kuin veljet -keitos,  jossa Curly Shepard ja Ponyboy Curtis ovat sivuhahmoina.

S.E Hinton on Susan Eloise Hinton. Kirjailija on siis nainen, joka on syntynyt vuonna 1948.

Hintonin Taistelukalan bloggaus on TÄÄLLÄ.

*****

Johnny ja Ponyboy lukevat kirkossa Tuulen viemää -kirjaa ja pelaavat pokeria.
Tuulen viemää on Hintonin kirjassa tärkeä, koska Johnny ja Ponyboy lukevat Tuulen viemää ensin Vindrixvillessä, sitten molemmat erikseen. Two Bit ostaa uuden painoksen kirkossa palaneen tilalle Johnnylle sairaalaan. Johnny "testamenttaa" sen Ponyboylle. Ponyboy tuntuu ihailevan etelän miehiä. Tämä on todella outoa ja kummallista, sillä sisällissodassa juuri rikkaat plantaasin omistajat olivat etelän puolella, miksi Ponyboy ja Johnny samastuvat etelän miesten elämäntapaan ja arvoihin, eikä pohjoisen vapauteen ja orjuuden kieltämiseen. Tuulen viemää -teoksen sankaritar on Scarlett O'Hara, joka halveksii eniten valkoista roskaväkeä, siis juuri kuin snobit halveksivat valkoiseksi roskaväeksi kutsumiaan rasviksia.
Todella outoa!!!

*****
2014:
Katsoin Me kolme ja jengi -elokuvan eli Outsiders, jonka on ohjannut Francis Ford Coppola, joka on ohjannut myös Kummisedän ja Ilmestyskirja Nyt elokuvat.

Elokuva meni pitkälti kirjan juonen mukaan, myös Tuulen viemää oli lukusessa. Merkittäväksi elokuvan tekee näyttelijäkaarti eli rasviksia näyttelevät C. Thomas Howell Ponyboyta, Sodapopia Rob Lowe, Matt Dillon Dallasia, Patrick Swayze Darrelia, Emilio Estevaz Two-Bitia sekä Tom Cruise näyttelee Steveä. Jopa kirjailija itse eli S.E Hinton on mukana, hän on näyttelijälistaan mukaan sairaanhoitajana. IMDb:n mukaan hän on syntynyt 1948 Tulsassa Oklahomassa ja on ollut mukana näyttelijänä myös Taistelukalassa, joka perustuu myös hänen romaaniinsa ja filmi on niin ikään Francis Ford Coppolan ohjaama.

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin


Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin, WSOY 2007, The Secret History 1992, kääntänyt Eva Sikarla, sivumäärä 551.
Minäkertoja: Richard Papen, hieman erikoinen opiskelija, hänen seuransa on vielä omituisempaa
Laji: Rikosromaani?
Lukijaprofiili: yli 16-vuotiaat
Lyhyt arvio: Tarttin Jumalat juhlivat öisin on bestsellerkirja amerikkalaisista opiskelijoista. Hyvä kuvaus omituisista opiskelijoista omituisine ongelmineen.

Kirjan prologissa kerrotaan Bunnyn löytyneen kuolleena vuorilta Vermontista. "Lumi alkoi sulaa vuorilla ja Bunny oli ollut kuolleena monta viikkoa ennen kuin aloimme ymmärtää .... On vaikea uskoa, että Henryn vaatimaton suunnitelma toimi niin hyvin ... kohu syntyi teosta, josta minäkin olin osaltani vastuussa ...".

Tämän jälkeen kirjan minäkertoja esittäytyy, hän on Kaliforniasta kotoisin oleva Richard Papen. Richard Papenilla on monia mielenterveysongelmia, ilmenee monessa tilanteessa. Vähintään hän on masentunut. Hän ei ankeasta ahdingostaan huolimatta kaipaa kotiin vanhempiensa tyköön. Richard on kirjoitushetkellä 28-vuotias, mutta tapahtumat alkoivat noin 10 vuotta aiemmin, kun hän vaihtoi Hampden Collegeen. Hän päätyy lukemaan muinaiskreikkaa yhdessä omituisten otusten kanssa. Seurueen johtaja on Henry Winter tumma pitkä poika sateenvarjoineen, seurueeseen kuuluvat lisäksi kaksoset Camilla ja Charles Macaulay, suulas Bunny Corcoran, ja Francis Abernathy ja opettajana on Julian Morrow, jonka mainitaan olleen T.S Eliotin (1888-1965) ystävä. (Onko uskottavaa, kun tapahtumat sattuvat ehkä 1980-luvun alussa?)

Opiskelijat ovat rikkaita, mutta Richard joutuu köyhänä olemaan töissä.

Richard vaikka onkin samassa opetusryhmässä on ulkopuolinen. Muu ryhmä harrastaa psykologisia kokeiluja ja  suljetun salaseuran kokeilu menee liian pitkälle, mopo keulii ja myös karkaa käsistä. Kirjassa opiskelijat jumaloivat opettajaansa Juliania, mutta hän on lopulta ulkopuolinen, muut ihannoivat myös Henryä. "Onnettomuuden" jälkeen Bunny alkaa kiristää joukkoa tai lähinnä Henryä. Bunny kaveeraa Richardin kanssa, ja sitten Richard pääsee mukaan joukkoon ja Bunnysta täytyy päästä eroon ... Loppuosa teoksesta kertoo, miten tapahtumat etenivät tiettyyn pisteeseen ja mitä sitten tapahtui.

Amerikassa tuntuu olevan ainakin kaksi vakio-ongelmaa, on liikaa rahaa tai on liian vähän rahaa. Kirjan päähenkilöllä Richardilla on liian vähän rahaa ja pääkonnalla, jonka nimi on Henry, on sitä liikaa. Pahentava ongelma on se, että rahat eivät ole omia, vaan vanhempien. Kolmas ongelma, joka usein esiintyy amerikkalaisissa kirjoissa, on pilleri- tai lääkeongelma, ja se on hyvin vahvasti myös monien tämänkin teoksen henkilöhahmojen ongelma, myös Richardin. Neljäs ongelma on kaksinaismoralismi ja teennäinen käytös ja nekin esiintyvät kirjassa, joten käsittelyssä on moniongelmaisia nuoria. Ehkä olisi parempi, että kaikki olisivat vain keskittyneet opiskelemaan tai urheilemaan Collegessa, nyt liikaa murheiltiin ja jopa murhailtiin.

Netissä on arvosteltu käännöstä, koska siinä on käännetty sanatarkasti Happy Meal -ateriasta alkaen kaikki sanat. Minusta kirja on hyvä, mutta omituinen, joten siinä Onnellisten ateria on hyvä syödä Seitsemän ylös limonaadilla ja rauhoittavilla huuhdottuna, joskaan juuri tätä väännöstä siinä ei ollut. Itse asiassa Onnellisesta ateriasta puhutaan Bunnyn hautajaisissa, joka osoittaa koko toiminnan absurdiksi. Bunnyn isä ja äidin käytös on omituista ja tämä käännöskukkanen sopii hyvin tähän...
"Söitkö sen kokonaan, hän kysyi lapselta, "Koko Onnellisen aterian?" Sano kyllä" lapsen isä leperteli, "Kyllä vaali", "Roskaa" Ted  sanoi nauraen "Ei hän syönyt palaakaan"  .. myöhemmin puhutaan palkinnosta, kun tarkoitetaan Happy Meal -lelua. Kyse oli Bunnyn hautajaispäivästä, ja Bunnyn isä tarjoilee olutta vainajan, oman poikansa opiskelukavereille, jotka ovat sysänneet kaverin rotkoon (tämä ilmenee heti ensimmäisellä sivulla, joten ei juonipaljastus, juoni on miksi ja mitä siitä seuraa...). Hautajaisissa on Bunnyn veljiä, veljien vaimoa, lapsia ja Bunnyn "opiskelutoverit" häipyvät tupakoimaan autotalliin ja harrastavat viinan juontia ja lääkekaapin etsintää. Löytävä saa ja syö, lääkkeiden syönnistä todettua "ota mitä haluat. Hän vain luulee, että se oli joku hänen miniöistään ...

Suomennos on minusta hyvä ja sopii teoksen tyyliin tämä käännös vain lisää omituista tunnelmaa. Suomentajanahan  on ollut  Eva Siikarla, runojen suomentajia ovat olleet Yrjö Jylhä, Otto Manninen, Eino Palola, Elina Vaara sekä Lauri Viljanen. Hehän ovat huippurunoilijoita, jotka ovat suomentaneet runot jo aiemmin.

Suomenkielinen teoksenkin nimi on minusta myös osuva, joskin englanninkielinen nimi on parempi, mutta sopisiko suomennettuna Salainen Historia. Jumalat juhlivat öisin on varsin huono nimi kuvaamaan, mitä kirjassa tapahtuu, mutta sopii siihen erikoiseen porukkaan, joka intoutuu teoreettisisista ongelmista ja muinaiskreikkalaisista kielioppikysymyksistä ja ovat laittomien kemikaalien käyttäjiä. Todellinen kuvaava kirjan nimi voisi olla luokkaa Ambrosiaa, Valiumia ja Ikuista unohdusta.

Tämä on kulttikirja ja klassikko.

*****
Valiumista ja lääkkeistä muuten kirjoitetaan laveammin Donna Tarttin kirjassa Tikli, josta olen blogannut täällä.

lauantai 7. toukokuuta 2011

Ursula Le Guinin Maameren tarinat





Ursula Le Guinin Maameren tarinat 1-3 ovat synkempiä kuin Harry Potterit. Trilogia sisältää teokset Maameren velho, Atuanin Holvihaudat ja Kaukaisin ranta, 624 sivua, yhteisnide WSOY.

Tarinan miljöö on  Maameri, se on "meri, jossa on lukuisia saaria", teoksissa on karttoja, joissa on erilaisia paikkoja, kuten ilmansuuntien mukaan nimetyt rajavedet, Kargien maa, Gont, Havnor, Roke ...Maameri on maailma, jossa on paljon saaria, lohikäärmeitä, kansoja, velhoja, jumalia, mutta aivan tavallisia ihmisiä, vuohia, lampaita, jäkälää, omenapuita, kalaa, sisiliskoja, setripuita, minulle tulee mieleen tästä Zelda, Wind waker ....

Trilogian päähenkilö on Ged eli Varpushaukka. Alkuun hän on köyhä vuohipaimen Duny, jolla on luontainen loitsimiskyky, Ogion poimii hänet kylästä, ja Duny on omapäinen ...myöhemmin Ged menee velhokouluun oppiin, jota johtaa arkkimaagi Nemmerle. Koulussa opetetaan lauluja luomisesta, sääilmiöiden hallintaa, yrttimestari opetti kasvien salaisuuksia, taitomestari opetti silmänkääntötemppuja ja illuusioita.

Koulun opeista on hyötyä, mutta varsinkin nimeäjämestarin Kurremkarmerrukin opeista. Kurremkamremruk asuu Erakkotornissa. Lisäksi velhoille opetetaan "noitatiedettä" ilmeisesti muodonmuutosloitsuja ja "sauvatiedettä". Nimeämisestä on hyötyä , kun päähenkilön pitää ottaa kiinni irtilaskemansa varjo ja nimetä se. Ged ylpeyksissään käsitteli voimia, jotka olivat pahoja, ja joita hän ei pystynyt hallitsemaan. Tuntemalla hahmon todellisen nimen pystyy sitä käsittelemään. Kirja ei ole niin kepeä, mutta opettaa tietynalaista nöyryyttä.

Toinen osa on  Atuanin holvihaudat. Sivuja teoksessa on noin 165 (ss 225-389).Ged etsii Atuanin hautaholvista "riimun" yhdistäjää. Nuori papitar Arha, jonka oikea nimi on Tenar, pitää käännyttää ja Nimettömien labyrintti ratkaista. Kolmesta ensimmäisestä kirjasta tästä pidin ylivoimaisesti eniten. Gedin (taika)voimat ovat koetuksella labyrintissä, mutta hän onnistuu  tekemään tehtävänsä. Tenarilla on tekemistä hän on muiden vanhempien papittarien puristuksessa, hänet on valittu edellisen Arhan kuolinyönä syntyneistä tytöistä, ja tehtävä on elinikäinen. Luostariyhteisö, jossa on vain naisia ja eunukkeja ei tuota "jälkeläisiä", eli kaikki papittaret ja henkilökunta "rekrytoidaan" kylistä jo lapsina.

Varpushaukka eli Ged on trilogian keskushahmo, mutta tässä teoksessa päähenkilö on siis Nimettömien "Holvihautojen papitar" Tenar. Ged on isossa roolissa, mutta tarina on etupäässä luostarimaisen yhteisön kuvaus. Yhteisössä on siis papittaria, ja muita naisia, sekä myös eunukkeja. Yhteisön koko on noin kaksisataa henkilöä. Palvottavina ovat nimettömät valtiaat, joille uhrataan kaksoisvohlat, luvattomasti tunkeutuneet miehet, veripitoisia uhreja tarvitaan. Holvihaudoissa on aarteita, mutta tärkein tavara, jota Ged tavoittelee on medaljongin, amuletin, riimun  puolikas, joka Erreth-Agbelta jäi. Erreth-Agbe taltutettiin, ja taikasauva katkaistiin.

Yhteisöä ylläpitävät myös naiset, jotka palvovat kaksoisjumalaa. Atuanin hautaholvien papitar on Arha, joka aina uudestisyntyy Arhaksi (muut vain uudesti syntyvät), eli edellisen papittaren kuollessa, etsitään uusi tyttö, joka on syntynyt kuolinyönä. Tenar on tämä tyttö. Hänet etsitään, ja otetaan vanhemmiltaan noin viisi, kuusi vuotiaana, ja häntä koulitaan noin viisitoistavuotiaana ottamaan "haltuunsa" holvihautojen ja labyrintin salaisuudet. Paikka on pimeä, sinne ei saa tuoda valoa, ja siellä saa olla vain Arha. Tenar ottaa haltuun pimeän paikan, jossa pahan voimat vaikuttavat. Perimätieto siirtyy suullisesti Arhalta papittarille, ja sitten uudestaan Arhalle. Arha ei osaa lukea, se on "mustaa magiaa". Luostariyhteisössä on kova kuri ja kieltoja sekä rangaistuksia on paljon, ja pahuutta ja valtataistelua ...

Ged tunkeutuu labyrinttiin, ja etsii amulettia, hän joutuu kaiken voimansa sitomaan pitäkseen nimettömät voimat "rauhallisena", unessa. Voimat hiipuvat nopeasti ...

Ged ja Tenar "tutustuvat" toisiinsa, Tenarilla on eräiden vankien veri "kontollaan" ...

Atuanin holvihaudoissa on mittaamattomat aarteet, mutta vain makaamassa, pimeässä ihmissilmän tavoittamattomissa. Mitä järkeä on kerätä aarteita, jos niillä ei ole käyttöä?

Tenarilla on omat haasteet Kossil, epäuskoinen nainen kaksoisjumalan palvelija on vallanhimoinen, ja kostonhaluinen, pitää toisten tappamisesta. Mies on labyrintissä, häntä heikennetään, eli "hänen voimansa oli ehtynyt" "taikavalo oli kalvennut ja himmeä", voimillaan hän piti vihollisia unessa. Ged ei sano omaa nimeään, vaan esittäytyy Varpushaukaksi, ja tietää, että Arha tarkoittaa "se, joka on uhrattu", eli tarkoittaako se, sitä että hänet uhrataan palvelemaan pimeän voimia? Ged tietää  jo alusta saakka, että se ei ole hänen oikea nimensä, vaan hän on "uhrattu" esipapittareksi. Valon näkeminen labyrintissa alkaa muuttaa Tenaria. Tenar haluaa sytyttää lyhdyn. Gedin toiminnasta ja nimettömien voimien hiljentämisestä on monia vaikutuksia, eli Gedin voimat ehtyvät, hän on hyvin heikko, Kossil, joka on paha, ja palvoo toisia voimia, luulee, että nimettömien voimat ovat kadonneet, ne voimat ovat ikiaikaisia, ja vain Ged pystyy niitä hiljentämään, hän on yhden nimettömän oman varjonsa nimennyt ...

Erreth-Agben "rengas" yhdistyy "ennustuksen mukaan" ja "Liiton riimu" saadaan ehjäksi. Tenar oppii maailmasta. Hänelle selviää, että velhot eivät omista mitään ja velhot tekevät sen, mikä heidän on pakko tehdä. Hän oppii, että hän ei ole itsessään paha vaan ainoastaan pahan välikappale.

Kolmas kirja Kaukaisin ranta on pisin kirjoista ja minusta erittäin ahdistava. Arkkimaagi Ged tapaa Arrenin ja lähtee purjehdukselle selvittämään taikavoimien ehtymistä ja loitsut unohtuvat. Lauluistakin katoavat sanat.

Teoksen alussa on Gedin kunniakas CV, ja henkilöt, jotka tuntevat hänen tosinimensä: Portinvartija, Kurremkarmerruk, Ogion ... ja Gontin valkea valtiatar eli Renkaan Tenar, eli tästä voi päätellä Tenarin kuulumiset. .. Roken velhokoulussa pohditaan huolestuttavia ilmiöitä, joiden ratkaiseminen on kirjan pääantia.

Kaukaisin ranta -teoksen vastustajan nimi on Cob. Ged ja Arren ovat päähenkilöitä, lohikäärmeitä on. Tämä on minusta raju teos.

Niteestä luin, että jälkeenpäin on kirjoitettu vielä kaksi kirjaa, Tehanu ja Kertomuksia Maamereltä. Ovatko nämä lukemisen arvoisia vai vielä ahdistavampia kuin Kaukaisin Ranta?

Yhdysvaltalainen naiskirjailija Ursula K. Le Guin (s.1929) on kuulu scifi- ja fantasiakirjailija, jonka pienoisromaanista Haikaran silmä olen blogannut täällä.