sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Lewis Wallace: Ben Hur



Lewis Wallace: Ben-Hur, kertomus Kristuksen ajoilta, WSOY Taskukirja 1961, lyhennetty suomennos, 352 sivua. Alkuteos on julkaistu 1880.

Palmusunnuntain 2015 bloggauksena ilmestyy pääsiäisenä 2014 lukemani Lewis Wallacen Ben-Hur. Varoituksia: Ben-Hurin juoni on avattu Wikipediassa, mutta myös tässä bloggauksessa paljastuu pääkohdat juonesta. Älä lue bloggausta, jos et halua tutustua juoneen.

Ben-Hur on sekä seikkailu- että selviämistarina, mutta se on myös hyvin uskonnollinen teos, joten bloggauksessa on käsitelty kristillisyyttä.

Ben-Hurin alussa kolme miestä tapaavat. Kolme viisasta miestä ovat matkalla Jumalan käskystä katsomaan Kristusta, joka on syntynyt. Tietäjät vievät Kristukselle kultaa, pyhää mirhaa ja suitsuketta, matka käy Betlehemiin, jonne he löytävät tiensä käytyään kuningas Herodeksen tykönä. Joosef ja Maria ovat tulleet Betlehemiin väestönlaskentaan ja  yöpyvät kallioluolassa. Vapahtaja syntyy, paimenet käyvät katsomassa Kristusta ennen tietäjiä. Herodeksen kautta Juudean poliittinen asetelma ilmenee kirjassa hyvin ja valtapolitiikka on tapahtumien taustalla myöhemminkin.
Siirrytään kahdenkymmenenyhden vuoden päähän, jolloin lapsuuden ystävät Messala ja Juuda roomalainen ja juutalainen tapaavat. Herodes on kuollut, Juudea on Rooman maakunta. Messala roomalainen hamuaa valtaa, Juuda ei voi olla hänen ystävänsä. Juuda on Ben-Hur. Hänen talostaan irronnut tiili osuu Juudean prokuraattori Valerius Gratukseen. Juuda tuomitaan kaleereille loppuiäkseen, vaikka Gratus ei kuole eikä edes loukkaannu. Juuda pyytää Messalaa olemaan armelias äidilleen ja Tirza-siskolleen. Messala juonittelee Gratuksen kanssa, äiti ja tytär vangitaan ja piilotetaan vankilan lepran saastuttamaan vankityrmään. Vuosien kuluessa molemmat saavat spitaalin. Juuda on kaleeriorjana. Soutua on kahden tunnin vuoroissa vailla toivoa päästä koskaan vapaaksi. Kun Juuda ollut kolme vuotta kaleeriorjana, Quintus Arrius lähtee sotaretkelle merirosvoja vastaan. Laiva upottua Juuda eli Hurin poika poika pelastaa Quintuksen hukkumasta. Quintus on tutustunut Juudaan jo laivamatkalla. Hän on mieltynyt tähän ja ottaa hänet ottopojakseen. Hän on tuntenut Ben-Hurin isän. Ben-Hur perii Arriuksen omaisuuden. Ben-Hur harjoittaa itseän "gladiaattorina" ja voittaa seppeleitä.

Ben-Hur on Antiokassa ja kuulee  perheensä tarinan. Talo Jerusalemissa on sinetöity, omaisuus on takavarikoitu. Isän loppuomaisuus on ilmeisesti apuri Simonideellä, joka on kidutettu muodottomaksi. Ben-Hur tutustuu Simonidekseen, hänen tyttäreensä Esteriin, palvelija Mallukiin. Simonides pelkää Ben-Hurin olevan joko huijari tai aito, mutta kostonhimoinen hänelle. Simonides ja Ben-Hur ystävystyvät. Ben-Hur ei halua häneltä omaisuutta. Antiokiassa oleskelee tietäjä Balthasar, joka oli yksi tietäjistä, jotka olivat nähneet vastasyntyneen Kristuksen. Ben-Hur pelastaa Balthasarin Messalan yliajamiselta. Sheikki Ilderimillä on hevosvaljakot. Ben-Hur haluaa ajaa valjakoita Messalaa vastaan.

Ben-Hurilla on kaksi motiivia, selvittää äitinsä ja tyttärensä kohtalo ja kostaa Messalalle. Toisaalta Messala ja Gratus haluavat tuhota Ben-Hurin. Tämä taistelu huipentuu kilpa-ajoissa, joissa lopulta Ben-Hur voittaa Ilderimin hevosvaljakolla. Tappio on Messalalle karvas, vedonlyönnin vuoksi hän menettää omaisuutensa, lisäksi hänestä tulee raajarikko. Messala lähettää tappajat Ben-Hurin perään ja on valmistanut tälle ansan. Ben-Hur lavastaa oman kuolemansa ja menee Juudeaan. Ben-Hur hautoo kostoa roomalaisille.

Juudeassa Pilatus on korvannut Gratuksen. Johannes Sakariaan poika julistaa tulevaa Messiasta. Aiemmin on puhuttu Messiaan tulosta, juutalaisten kuninkaasta, sielujen yhteydestä toisella puolella. Balthasar on vakuuttunut yhdestä jumalasta. He tapaavat kuohuvassa Juudeassa Messiaan.  Toisaalla Ben-Hurin äiti ja sisar ovat spitaalin saastuttamia, mutta eivät enää vankilassa. Nasaretilainen tekee ihmetekoja  ja uskosta spitaaliset paranevat, myös Juudan äiti ja Tirza. Kavallus kuitenkin tapahtuu ja Golgatalla Kristus ristiinnaulitaan. Ben-Hur on katsomassa, mutta ei yritä enää kostoa. Hän avioituu Esterin kanssa ja omaisuudellaan auttaa kristittyjä Roomassa. Juonessa on paljon sivukäänteitä, lisäksi Messias-odotusta on paljon pohdittu kirjassa.

Ben-Hur on huikeajuoninen kirja. Uskonnollisuuskin toimii, sillä sanoma on evankeliumien mukainen (minun amatöörianalyysitasolla katsottuna). Maailmanpoliittinen tilanne yhdistettynä Jerusalemin oloihin on minusta kuvattu uskottavasti.

Minusta teemat eivät silti kohtaa vai johtuuko epäsuhta lyhennetystä suomennoksesta, luin koko teoksen kyllä gutenbergistäkin (englanniksi).

Ben-Hur on silti väkevä teos, joka pitää pihdeissään. Hyvää lukemista pääsiäisen ajaksi.

****
Lewis Wallacen (1826 - 1905) Ben-Hurista on tehty Oscar-filmi 1959, jonka pääosassa on kirjan kannessa oleva Charles Heston (1923-2008). Heston voitti osastaan miespääosa-Oscarin ja filmi voitti kaikkiaan 11 Oscar-patsasta. William Wyler sai Oscarin ohjauksesta. Ainoa ehdokkuus, joka ei realisoitunut patsaaksi oli paras sovitettu käsikirjoitus.
Ben-Hur-filmiä on avattu Wikipediassa näin. Filmin juoni poikkeaa jonkin verran kirjan tapahtumista.
Ben-Hur on myös youtubessa monin klipein, ilmeisesti koko elokuvan voi katsoa, trailerin mukaan Tirzea olisi pudottanut tiilen, mitä Wikipediankin teksti tukee, kirjassa näin ei ole.
Trailerin voi tosiaan katsoa täällä tai youtubessa.

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Jack London: Merisusi



Jack London: Merisusi, alkuteos Sea-Wolf, 1904, suomentanut Helmi Krohn, Valitut Palat, Maailman Parhaat Kertojat, 1993, teoksen sivumäärä 302. Teksti sivuja 294, suomennos on lyhentämätön, lopussa on John L. Cobbsin jälkisanat.

Varoitus, sisältää otteita juonesta
Jack Londonin Merisusi kertoo Humphrey van Weydenin laivamatkasta Ghost-laivalla, jonka armottomana kapteenina on Susi-Larsen. Kirjan jännite syntyy raa'an, arvaamattoman ja omavaltaisen Susi-Larsenin ja "kirjatoukka" Humphrey van Weydenin välille. Humphrey van Weyden on menossa San Franciscosta lautalla ystävänsä tyköön, kun lautta uppoaa törmäyksen takia. Hänet pelastetaan Susi-Larsenin Ghost-alukseen, joka on menossa hylkeenpyyntiin Japanin rannikolle. Humphrey van Weyden on koroillaan elävä kirjatoukka, joka ei ole elämässään tehnyt mitään hyödyllistä eikä ainakaan ruumiillista työtä. Hän vaatii itseään vietäväksi lähimpään satamaan tai ohi ajavaan laivaan. Susi-Larsen ei suostu vaan pitää miehen laivassa.

Teoksen alkuasetelmassa on jonkin verran samankaltaisuutta Rudyard Kiplingin Meren urhoihin, jossa hemmoteltu miljonäärin poika Harvey Cheney tippuu valtamerilaivasta ja pelastetaan pieneen kalastusalukseen, joka ei palauta Harveyta satamaan vaan Harvey joutuu selviytymään kalastuskaudesta ja miehistyy. Harvey Cheney syyttää miehistöä rahojensa varastamisesta. Miehistö on syytön, tässä kertojalta on hävinnyt 180 dollaria, josta syyttää kokkia. Kumpikaan merestä pelastettu hienohelma ei ole erityisen kiitollinen pelastumisestaan. Tässä Humphreyn palautus olisi ollut mahdollista. Susi-Larsen on karski kapteeni, jonka johtamiskeinot ovat yksiulotteisia, pelottavia ja mies toimii paljolti pakkomielteiden ohjaamana, toisin kuin Meren urhoissa, jossa kapteeni Disko Troopin päätökset perustuvat ajatteluun, kokemukseen ja järkeen.

Koska Humphrey van Weyden on kertojana, saadaan laivaväestä aluksi turhankin tyly kuva. Ruikuttava kertoja loukkaa polvensa ja häntä aletaan kutsua Humpiksi (Hump tarkoittanee kyttyrää tai kuhmua). Hump näkee perämiehen kuoleman ja tunteettomat hautajaiset. Susi-Larsen valitsee uuden perämiehen miehistöstä ja "pestaa" Humpin laivapojaksi. Humpin asenne työntekoon ja laivalla oloon on kuin Eustace Clarence Ruikun (teoksessa Kaspianin matka maailman ääriin). Hump ei ole tottunut työhön eikä osaa tehdä töitä. Hän toisaalta arvostelee sisimmässään Susi-Larsenin kovia ja ihmisarvoa loukkaavia puheita, mutta toisaalta tuntee kokkia Thomas Mugridgeä kohtaan vihaa ja murhanhimoa ja pohtii onko raakuus jo tarttunut häneenkin. Susi-Larsen, vaikka omistaakin Shakespearen ja muiden mestareiden teoksia, puhuu, että vahvat syövät heikot ja nopeat hitaat. Susi-Larsenin mukaan Hump on kuin fregattilintu, eli elää muiden hankkimasta omaisuudesta. Hump on elänyt koko elämänsä työtä tekemättä isänsä omaisuudella.

Ghostin määränpää on Japanin rannikon lähellä olevat hyljeyhdyskunnat, johon miehistö menee teurastamaan hylkeitä, niiden nahkojen takia. Laivamatka on raakuuksia täynnä. Miehistö vihaa Susi-Larsenia, joka puolestaan halveksii miehistöään. Lisäksi pyyntialueella on Susi-Larsenin veli Surma-Larsen Macedonia -laivallaan. Veljesten välit ovat "kireät". He eivät mahdu samalle pyyntialueelle, vaan yrittävät tuhota toisensa. Laivamatkalla van Weyden kohoaa aina perämieheksi asti, lähinnä Susi-Larsenin suorittamien puhdistusten vuoksi.

Kirjan käännös on lyhentämätön ja teoksessa on paljon raakoja keskusteluja elämän tarkoituksesta, armosta ja  kuolemattomuudesta kertojan ja kapteenin välillä. Kirjassa tapahtuu lisäksi kaksi yllättävää käännettä. Ensiksi haaksirikon takia laivalle astelee runoilija ja arvostelija neiti Maud Brewster, jonka van Weyden tuntee aiemmasta elämästään henkilönä, joka on myös kirjoittanut kritiikkejä. Susi-Larsen iskee silmänsä Maudiin, johon myös van Weyden tuntee sielullista vetoa. Toisessa käänteessä Susi-Larsen alkaa saada päänsärkykohtauksia ilmeisesti, joko aivokasvaimen tai aivoinfarktien vuoksi. Maud ja van Weyden pakenevat laivalta ja päätyvät autiolle saarelle, jossa joutuvat selviämään ja metsästämään hylkeitä. Ghost -laiva päätyy samalle saarelle ilman mastoja, vain kapteeni mukanaan. Lasti on ryöstetty, miehistö on mennyt Surma-Larsenin laivaan, veli on ollut veljelle todellinen susi. Surmakin koittaa, mutta sitä ennen Susi-Larsen yrittää hankkiutua van Weydenistä ja laivasta eroon. Pahaksi onneksi pääkivut ovat vieneet Susi-Larsenin näkökyvyn.
*****
Tätä kirjaa en nuorena lukenut. Se sisältää poikakirjan ainekset eli selvitymis- ja kasvutarinan. Humphrey van Weyden, isänsä perinnöllä elänyt laiskanpullea lukutoukka ja jo aikuinen hienostohaihattelija, joutuu tulikasteeseen, josta selviää. Lisäksi tarinaan tupsahtaa kaunis neito ja koetaan vieno rakkaustarina.

Mutta kirjan pääpaino on kuitenkin Susi-Larsenin henkilössä ja ajatuksissa sekä van Weydenin ja Susi-Larsenin keskusteluissa. Lisäksi tämä on minusta jopa darvinistisen kilpailun kuvaus. Susi-Larsen pitää voimillaan ja älyllään vahvimman oikeudella kaikki kurissa, laivalla noudatetaan vahvimman lakia. Jos joku yrittää haastaa Susi-Larsenin, hän joko tappaa tai hankkiutuu vastustajasta eroon. Van Weyden kuvaa häntä individualistiksi, materialistiksi ja loogiselta kannalta hedonistiksi. s. 65. Minä sanoisin, että hän on sen lisäksi narsisti ja manipuloijakin. Hänessä on minusta samanlaista äkkipikaisuutta ja väkivaltaisuutta ja toisaalta charmia kuin Sopranoksen Tony Sopranosissa.

Susi-Larsen on kotoisin Norjasta, mutta tanskalaisista vanhemmista. Hän on päätynyt pienenä merille. Hän on sivistänyt itseään ja laivallakin hänellä oli muhkea kirjasto, missä oli Shakespearea ja Darwinia, ja paljon muuta. Shakespearesta Hamlet on suosikki, syytä ei selvitetä, mutta Hamlet oli Tanskan prinssi. Susi-Larsen leikittelee ihmisillä, eikä tunne lainkaan empatiaa. Susi-Larsen on ironinen ja ihmettelee, että jos elämä on ikuista, miksi ihmiset pelkäävät niin paljon kuolemaa. Larsen ihmettelee, miksi vain se elämä, joka on ihmisessä "sisällä" on pyhää ja kuolematonta, mutta ei se elämä, joka on eläimissä. (Jack London pohti asiaa paljonkin ja oli eläinten oikeuksien puolesta puhuja).

Van Weydenin ja Susi-Larsenin suhteessa on paljon muutakin. Van  Weyden pitää itseään elämän kunnioittajana ja humanistina, mutta laivalla hän oppii pitämään puolensa, myös tikarilla. Varsinkin petollista kokkia kohtaan "humanisti-Hump" tuntee vain murhanhimoa. Kokki oli varastanut 185 dollaria Van Weydeniltä, jotka rahat Susi-Larsen pelaa itselleen. Hän ei anna rahoja Humpille, mutta kehottaa pitämään puolensa. Kun Susi-Larsen iskee kyntensä Maudiin, purkautuu uudestaan van Weydenin hillitön murhanhimo. Ihastumisen Maudiin Hump on peittänyt Susi-Larsenilta. Saarella välit Humpin Maudiin lämpenevät, mutta suudelmien aika on vasta, kun Susi-Larsen on kuollut. Miesten suhteita hallitsee siis pitkälti asema ja voima. Van Weyden pääsee lopulta niskan päälle ja vasta tällöin pystyy kohtaamaan Maudin naisena. Hän tajuaa matkan aikana, että hän on 35 vuotta ollut hautautuneena kirjoihin, eikä ole ymmärtänyt oikeasta elämästä oikeastaan mitään.

Matkan aikana ruikuttava, nilkuttava ja avuton Hump ensin laivapoikana oppii huolehtimaan itsestään, kohoaa miehistössä herra van Weydeniksi, joka selviää itsenäisesti ja kykenee ottamaan vastuun myös toisesta ja naisesta, ja tuntee ensimmäistä kertaa rakkautta. Tämä on käytännön tilannekohtaista Maslow'n tarvehierarkiaa, vaikka Abraham Maslow syntyi neljä vuotta tämän kirjan julkaisun jälkeen. Miehistö tyydyttää ensin fysiologiset tarpeensa ja turvallisuuden tarpeitaan lähinnä tappelemalla. Voi olla, että Maud Brewster ja  herra van Weyden ovat olleet maissa Maslowin tasolla viisi eli toteuttaneet itseään runoilemalla, mutta uudessa ympäristössään heidän on taisteltava ensin "pääsystä" tasolle yksi, eli heidän elossa pysyminenkään ei ole taattua.

Susi-Larsen on armoton muille ja itselleen. Minusta kirjassa on miehistön dynamiikka esitetty hyvin. Eräät työyhteisöt toimivat samoin, tosin kuvainnollisesti. Liian autoritäärinen johtaminen toimii näin. Susi-Larsen on oikkuja täynnä. Hän nostaa miehistöstä suosikkeja, tarjoilee viskiä, ajaa miehiä laivalta muutaman päivän päästä, kun suosio on ohi. Miehistön mitta on täysi, mutta voimalla ja pelolla Susi-Larsen sementoi valtansa, kunnes riittävän suuri ulkoinen voima tulee. Veljesten yhteydenottoa ei kirjassa kuvata vain seuraukset.

Aikalaiskuvauksena tässä on paljon hienoa. Surma-Larsen hylkeennahkojen lisäksi vie aseita Kiinaan ja oopiumia Yhdysvaltoihin. Hylkeiden pyytäminen on pelkkää veristä teurastusta. Vain nahka otetaan talteen, ja sekin vain naisia varten (tätä erityisesti korostetaan, tapetaan vain siksi, että nahka päätyy hienostonaisten olkapäille).

Jack Londonin Merisusi on moniuloitteinen seikkailukertomus, jonka päähenkilö on kapteeni Susi-Larsen, jonka Ghost-laivalla on darvinistinen elonjäämiskamppailu. Kirjan alkuosa on unohtumatonta hyvän ja pahan, oikean ja väärän pohdintaa. Juonen kuljetus hajottaa lopussa vastakkainasettelun lemmenlepertelyihin. Merisusi on kuitenkin lukemistani poikakirjoista kuitenkin yksi parhaimmista. Miten olisin siihen pikku poikana suhtautunut jää arvailujen väliin. Tässä on paljon teemoja, joita pikku poikana en olisi ymmärtänyt.
****
Jack London (1876 - 1916) oli yhdysvaltalainen kirjailija. Merisusi eli Sea-Wolf on julkaistu 1904. John L. Cobbsin jälkisanojen mukaan Susi-Larsenissa olisi ripaus Jack Londonia, joka vietti varsin vaihtelevaa elämää. Jack London toimi monessa ammatissa, mutta opiskeli myös yliopistossa, mutta opiskelut kariutuivat varojen puutteeseen. Jack Londonin tunnetuimmat teokset lienevät Erämaan kutsu ja Valkohammas. Wikipedian mukaan  Jack London olisi USA:n käännetyin kirjailija.
Jack London julkaisi 51 kirjaa, 500 artikkelia sekä 191 novellia. Hän sairasteli ja lääkitsi itseään, nämä sekä myrskyisä yksityiselämä sekä kova työtahti edesauttoivat Jack Londonin ennenaikaista kuolemaa, Jack London rakensi isoa kotiaan, jonka oli ristinyt Sudenpesäksi. Vuonna 1913 se paloi maantasalle, ennen täydellistä valmistumistaan.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme


Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme, Kustannusosakeyhtiö Teos. neljäs painos 2013, sivumäärä 526.

Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme  kertoo runoilija Marina Tsvetajevan (1892-1941) perheen kohtalosta. Marinan ohella hänen tyttärensä Ariadna "Aljan" Efronin (1912-1975) on romaanin päähenkilö. Puolet romaanista on Aljan minä-kerrontaa.

Jokapäiväinen elämämme -kirja kertoo siis venäläisestä runoilijasta ja hänen tyttärestään. Ei kovinkaan myyvä aihe, mutta kirja on todella loistava. Siinä on hienovaraista, runollista kuvausta, toisaalta kirjan sanoma on varsin jäätävä. Alla oleva teksti kertoo enemmän minun tulkinnasta ja ajatuksista kirjasta, kuin itse Riikka Pelon tekstistä. Eikä lopputulema ole mitenkään juonipaljastus, tämä perustuu tositapahtumiin, ja tämä on tulkintaa siitä.

Alja joutuu vankileirille tuomittuna vakoilusta elokuussa 1939, Marina hirttäytyy elokuussa 1941 jouduttuaan umpikujaan, ei suostu ilmiantajaksi, hänen miehensä on tapettu, ja tytär on vankileirillä, lisäksi poika on vaarassa. Romaanin kerronta on hyvin hienovaraista ja ajoittain hyvin kaunista. Tarina tapahtuu useassa aikatasossa 1923, 1939 ja 1941. Lisäksi Aljan tekstiä on limitetty väliin. Ylensä en pidä aikatasojen vaihtelusta, mutta tässä molemmat aikatasot tukevat toisiaan ja etenevät suoraviivaisesti.

Marinan mies Sergei "Serjoza" Efron on ollut valkoisen armeijan upseeri ja perhe on loikannut Venäjältä vallankumouksen jälkeen ensin Berliiniin ja sieltä Tsekkoslovakiaan ja sieltä edelleen Pariisiin. Serjoza ja Alja ovat pestautuneet bolsevikkien agenteiksi. Serjoza tekee attentaatin Lausannessa ja hänet salakuljetetaan Neuvostoliittoon, Alja lähtee sinne vapaaehtoisesti ja Marina puolipakolla perheen suostuttelujen ja ruusupunaisten lupausten perässä. Miksi? Miksi he siis Serjoza ja Alja alkavat vakoilla? Mikä idea oli muuttaa Moskovaan? Varsinkin perheen poika, Aljan pikkuveli Mur kärsii muutosta, poika on syntynyt Tsekkoslovakiassa, asunut ja käynyt koulua Pariisissa, hänen ystävät ovat pariisilaisia. Suoraa vastausta kirjasta ei saa. Arvelen syiden olevan halu palata kotimaahan, venäjän kieli sekä aatteen palo. Kuten myöhemmin ilmenee, ilmeisesti koko perhe Marinaa lukuunottamatta on urkkijoita. Apparaatilla on omat lakinsa, ja kuten Efron toruu Aljaa, sille ei voi sanoa ei. Efron itse värvää urkkijoita. Marina pysyy periaatteissaan, hän ei myy itseään. Kirjan ja aikatasojen eräs jännite on Aljan niskurointi Marinaa vastaan, joka ilmenee jo toisessa polvessa, sillä Marinan äiti oli kuuluisa konserttipianisti Maria Meyn, joka patisti Marinaa soittoharjoituksiin, jotka jäivät runouden alle.

Vuoden 1923 tapahtumat liittyvät Aljan kouluun lähtöön, Marinan suhteisiin muihin miehiin ja runouteen, sen rytmiin, sanoihin ja syntyynkin. Mutta myös urkintaan, Marinan silloinen miesystävä Konstantin Rodzevits paljastuu urkkijaksi. Vuonna 1939 asiat etenevät varsin nopeasti. Alja on raskaana "miehelleen" Muljalle, joka on ilmeisesti myös pahimman laatuinen urkkija. Alja kutsutaan lounaalle, jossa kieltäytyy puhelinnumerosta, jonne pitää raportoida suoraan. Jo tätä ennen on alkanut verkko kiristyä. Alja on toimittaja Revue de Moscuessa, päätoimittaja Koltsov on pidätetty ja tuomittu ranskalaiseksi, englantilaiseksi, francolaiseksi, saksalaiseksi ja trotskilaiseksi vakoilijaksi. Aljaa kuitenkin varoitetaan Muljasta eli toveri Gurevitsista, Marina sanoo "en luota siihen mieheen", myös Boris varoittaa hänestä. Boris on Boris Pasternak, runoilija, joka tasapainoili vapaana koko ajan, hän oli ollut Marinan kanssa kirjeenvaihdossa ja oli "perhetuttu". Alja tekee juttua Kansantalouden saavutusten näyttelyssä esiintyvistä komilaisista. Juttua ei koskaan julkaista, mutta myöhemmin Alja joutuu Vorkutan pakkotyöleirille Komiin. Kirjassa käydään kuulustelut ja leiriolosuhteita läpi, se ei ole kaunista luettavaa. Kirjan tekstiä voi urkinnan ja kuulustelujen osalla verrata Orwellin 1984:ään. Sen sijaan viimeisenä iltana ennen pidätystään hän on hempeissä tunnelmissa ja puhelee Muljalle: "Tähtiotsa, sanoin pimeässä, nimetön, akaasialapsi, soihdunkantaja, valontuoja, hän joka lentää villihanhien kanssa, kyyhkysten ja joutsenten kanssa ja nukkuu lennossa yönsä .... s341. Villihanhet viittavat Lagerlöfin teokseen, josta bloggaus täällä.

Eläimet, linnut ja esineet ja pyykit
Alja kuvaa perhettään Leijona, Ilves ja Hippo, tämä asia toistuu Aljan teksteissä. Leijona on isä, äiti on Ilves ja hän on Hippo, perheessä ei tosin käytetä termejä äiti ja isä.

Lintu-teema on varsin hallitseva. Alja saa tuberkuloosiin kuolleen siskonsa lintukorun vankileirille. Aiemmin Alja pohtii Selma Lagerlöfin Nils Holgersonin retkiä villihanhien kanssa. Hänen mielestään Nils olisi voinut enemminkin muuttua lopussa linnuksi, kuin ihmiseksi. Hän katselee vankileiriltä yli lentäviä lintuja. Itse asiassa Nils Holgersson juuri itsekin miettii lintuparvessa lähtemistä, seuraava lainaus on Juhani Ahon suomennoksesta: "Ja pojalle tuli lentäviä niin ikävä, että hän melkein toivoi olevansa entinen Peukaloinen, joka osasi ratsastaa yli maiden ja merten villihanhien selässä."

Myös belargonia on tärkeä ja toistuva "esine" ja symboli, jopa vankileirillä Aljan pitää kastella "pelakuuta".

Kolmas koko kirjan läpi toistuva asia on pyykki. Marina pyykkää ahkerasti 1923, Lilja-täti pyykkää, vaikka on näyttelijä, Alja toteaa "vein pyykit vanhempieni huoneeseen. Marinan viime vaiheissa puhutaan pyykeistä. "Hän oli unohtanut pyykit". s. 431. "pyykit on pelastettava". ja lopuksi "Kun puhelin jatkoi metelöintiä, hän jätti pyykit koriin". s.504. Myös pyykkisäkeistä puhutaan. Säkkisana tuottaa hankaluuttakin, kirjassa todetaan, että Marinan säkeillä on paras hinta, Säe -sana taipuu ilmeisesti monikon ablatiivissa kuten säkki -sana.

Kivet ovat myös tärkeitä, en lähde avaamaan sitä, mutta niihin linkitetään myös Mustameri ja Krim.

Arviointia
Kirja on kaiken kaikkiaan varsin hyvä, sen lähtökohta on erilainen. Uskottavuutta vähensi minusta viittaukset Lagerlöfiin ja Undsetiin, ja ainakin seuraava toteamus "Koltsov oli yhtä luotettava kuin suomalainen graniitti". Vertaus oli minusta huono ja epäuskottava. Epäuskottavaa on minusta myös Aljan lapsellisuus ja länsimaisuus, Muljan vihko olisi urkkijan kannattanut lukea, vaikea uskoa, että hän ei olisi sitä lehteillyt.

Alja joutuu Minotauruksen vatsaan, eikä kuten ennusti selviä sieltä  "ehjin luin". Kukaan ei voi elää ilman muistelua, eikä ilman omaa kieltään. Marina kehottaa Aljaa kirjoittamaan, pysymään elossa ja vapaana.

Jaana Toisen tähden alla sekä Leena Lumi  ovat avanneet kirjaa jo ennen Finlandia-ehdokkuutta.
Jaana  näin ja  Leena Lumi hehkuttaa kirjaa parhaaksi blogitaipaleensa aikana näin.

Lainaan kirjan tekstiä sivulta 293: " Mistä voi tietää oikeat sanat? Mistä oikean järjestyksen? Mistä voi tietää rytmin? Mistä oikean mitan?" Tämä pätee myös tästä teoksesta blogattaessa!
*****

Riikka Pelo (s. 1972) voitti siis toisella romaanillaan Jokapäiväinen elämämme vuonna 2013 Finlandia-palkinnon. Finlandia-palkintoa on jaettu vuodesta 1984 alkaen. Palkinnon säännöt ovat muuttuneet, nykyisin palkintoa tavoittelevat vain romaanit.

Runoilija Marina Tsvetajevan perheen kohtalosta löytyy paljon tietoa internetistä, lisäksi Marinan tyttären Ariadna "Aljan" Efronin teoksia löytyy paloittain netistä. Marinan yksi ystävä on Boris Pasternak, jonka romaanista Tohtori Zivago olen postannut näin.

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Arthur Conan Doyle: Baskervillen koira



Arthur Conan Doyle: Baskervillen koira, The Hound of Baskerville, julkaistu 1902, suomennos Yrjö Weilin 1904. Elisa-kirja (ilmainen) ja ilmainen se on myös Projekt Lönnrotissa.

Baskervillen koira on kirjoitettu 1902 aikana, jolloin Sherlock Holmes oli "kadonnut" taisteltuaan Moriartyn kanssa. Tarinan tapahtumavuosi on 1889.

Baskervillen koira on pidempi kuin Sherlock Holmes jutut yleisesti ovat, mutta lyhyt dekkariksi. Baskervillen koira alkaa tutunomaisesti, tohtori Watson arvailee, kuka on unohtanut kävelykepin vastaanotolle. Vastauksen kysymykseen "kuka" hän tosin tietää eli James Mortimer, koska se lukee kävelykepissä. Hän arvelee keski-ikäisen Mortimerin tehneen kirurgina palveluksia paikalliselle urheiluseuralle. Holmes todistelee miehen olevan nuoren lääketieteen ylioppilaan, joka on hajamielinen ja omistaa koiran ja saanut kepin sairaalasta lähdettyään maalle. Seuraavaksi nuorehko sairaalassa palvellut maalle muuttanut James Mortimer koirineen tulee Sherlock Holmesin luo ja selostaa Baskervillen kirouksen, jonka kohteeksi sir Charles Baskerville on joutunut. Charles on kerännyt mittavan 740 000 punnan omaisuuden Etelä-Afrikasta ja nyt Kanadasta on tulossa sir Henry Baskerville astumaan suvun päämiehen saappaisiin ja perii tilukset. Sir Henryn saapuminen tapahtuu epäsuotuisissa merkeissä. Häneltä varastetaan kaksi "suvun" saapasta ruskea ja musta, ja lisäksi hän saa omituisen uhkauskirjeen.

Mortimer selittää sukutraditiona kulkeutuneen Hugo Baskervillen kirouksen, jossa hirviökoira tappoi suvun päämiehen 1700-luvulla. Sir Charles on kuollut nummella sydänkohtaukseen kasvot vääristyneinä ja paikalla oli jättimäisiä koiran jälkiä.

Tarinan kertoja tohtori Watson lähtee (kuudennessa luvussa) Devonshireen Baskerville Halliin, jossa häärää hovimestaripariskunta Barrymore, naapurissa asuu herra Frankland, jonka intohimona on Englannin laki, ja jonka omaisuus on huvennut oikeudenkäynneissä. Franklandilla on huonoissa naimisissa oleva tytär Laura Lyons. Toisena naapurina asuvat Stapletonin sisarukset, hehkeä ja hiljainen Beryl ja hänen  vanhempi veljensä, joka on vetäytynyt   hyönteis- ja kasvitutkijaksi epäonnistuttuaan koulunpidossa.

Watson raportoi Holmesille havainnoistaan kirjeitse. Osa kerronnasta on Watsonin päiväkirjaa. Todellisuudessa Sherlock Holmes on asustanut nummella. Seutu on synkkää. Erityisesti Grimpenin suo on vaarallinen, lisäksi nummella on muinaishautoja, pääkalloja sekä kulmahampaiden tapaisia kiviä. Nummen uhkavuutta lisää Notting Hillin murhaaja eli vankikarkuri Selden.


Elisan kirjankansi on leppoisa, mutta googlen kuvahaulla  löytyy näin uhkaavia kuvia. Olen valinnut neljä kuvaa ja pienentänyt ja rajannut, aika amatöörimäinen viritelmä, mutta ajaa asiansa eli kammottava koira kuvastuu kanteen. Nummelta kuuluu todella  ulvontaa ja "lobosuden" arvoitus selviää, ja Grimpenin suo saa omansa ennen kuin Baker Streetin takkatulen ääressä paketoidaan tarina, mutta tarinan ihmishirviö on katalampi kuin hirviökoira eli Elisan kansi on minusta hyvä, koosteesta on yksi on filmin juliste ja yksi kuva on pelistä. Koira on sekarotuinen ja popsii suihinsa Mortimerin lemmikin. Eli ei mikään lutuinen lemmikki, mutta koira on usein isäntänsä tai emäntänsä luomus.

Baskervillen koirassa on hyvät dekkarin ainekset, kiinnostavat henkilöt ja uhkaava ilmapiiri. Minusta asetelmasta olisi voinut saada vielä enemmän irti. Tämä on silti varsin merkittävä kirja, sillä vastaavalla idealla on kirjoitettu monia jännäreitä esim. Freeman Wills Crofts on kirjoittanut Groote puiston murhat. Tässä kaikki henkilöt eivät ole mitä "sanovat" olevansa, henkilöiden välillä on yllättäviä yhteyksiä. Murhien motiivina on luonnollisesti raha, sen himo tai puute. Tämä siis uurtaa uraa, sillä tämä on kirjoitettu jo vuonna 1902.

Sherlock Holmes keksii murhaajan metkut, mutta ei pysty todistamaan epäilyjään. Hän huijaa taas kerran Watsonia ja asustaa seikkailun ajan nummella keräten todistusaineistoa.

Arvostelu: Arthur Conan Doylen Sherlock Holmesin seikkailu Baskervillen koira on alan perusdekkari ja pisin Sherlock Holmesin seikkailuista. Minusta Sherlock Holmesin lyhyt kertomukset ovat vielä parempia.

*****
Villis on lukenut saman teoksen täällä.

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Ilkka Remes: Omertan liitto


ILKKA REMES: OM€RTAN LIITTO, Wsoy,  2013, sivumäärä 463, jossa on mukana liitteitä tekstisivuja 445.

Ilkka Remeksen Omertan liitto iski 2013 ajankohtaiseen aiheeseen EU:n pankkitukien, korruption ja päästökaupan kolmioon. Romaanin juoni on huikea ja henkilöitä on paljon.

Päähenkilöt ovat suomalaiset matemaatikko ja meklari Tuomo Saari ja oikeustieteilijä ja avustava EU-virkamies Riikka Saari, heidän ystävänsä biologi ja avustava EU-virkamies Aino Jaakkola, professori Martin Wolfenstein, aktivisti Erika Albach, aktivisti Florian Ziegler, "yleismies" Ray Oboede, petollinen meklari Gina Ruggiero, meklari Lorenzo Cassano, palkkamurhaaja Magda Nowicky, näitä kutsutaan kirjassa etunimellä. Sukunimellä kutsutaan seuraavia: Jean Legrand talouspääosaston varapääjohtaja, Giulio Barreto rakennerahaston varajohtaja, Arnauld Maes Eurosecin tietoturvapäällikkö, Jens de Bont palkkamurhaaja, Francois Delvaux, lisäksi on kymmeniä muita henkilöitä. Kokonimellä kutsutaan Brysselin poliisin ylikomisariota Marc Bouvieta, jonka tutkimukset eivät etene.

Tuomo Saari on pankkiirina Lontoossa ja Riikka Saari töissä EU:ssa, he asuvat Brysselissä. Tuomo on käyttänyt Riikalta saamaansa päästökaupan ennakkotietoa hyväkseen ja sijoittanut pankilta "lainaamiaan" rahoja johdannaiskauppoihin. Odotettua päätöstä ei tule, ja Tuomon pitää kattaa 48 miljoonan tappiot pankille viidessä päivässä. Riikka Saarella on murheita isänsä ja isoisänsä kohdalla. Molempien ongelmana ovat 1990-luvun devalvaation ja laman velat. Riikka huomaa myöskin EU:n toiminnassa hämärää, varsinkin kun heidän naapurinsa Aino on alkanut tonkia EU:n pimeää puolta. Ainoa on alettu seurata, ja murhataan unilääkkeillä. Tuomo remesmäiseen tyyliin ottaa kohtalonsa omiin käsiin ja alkaa penkoa Riikan esimiehen likasankoja ja suuntaa matkansa Sisiliaan yhdessä aikaansaavan Rayn kanssa. Sisiliaan nousee EU:n rahoin tuulivoimapuistoja. Mafia on sekaantunut asioihin ja Tuomo ja Ray saavat Mafian riesakseen. Tuomo ja Riikka tahoillaan joutuvat koko ajan syvemmälle ryteikköön, missä on puhetta pankkien tappioiden peittelystä ja EU-tukien päätymisestä mafialle, mistä kaiketi teoksen nimikin. Myös sisäpiirin kaupoista ja johdannaisista kosolti puhutaan ja tahallisista tappioista. Kaikki tuhmat eivät löydy Sisiliasta vaan pohjoisempaa.

Uusia henkilöitä ja aihioita tulee jatkuvalla syötöllä. Baader-Meinhof -ryhmää ihaileva löyhä porukka suunnittelee euroryhmän nokkamiehen kaappausta. Kaappauksesta ei tiedä mukana oleva rahoituksen professori.

Kirjan tapahtumat esitetään niin hengästyttävällä vauhdilla ja jännitys kasvaa niin suureksi, että realistisuutta ei ehdi ihmettelemään. Henkilöiden suhteet vaihtuvat murhanhimosta ajoittaiseen aseveljeyteen ja kaikkeen siltä väliltä, jokainen lisäksi yrittää pimittää toisilta tietoa, nimittäin tieto on valtaa ja rahaa, toisaalta salattua tietoa myös halutaan vuotaa julkisuuteen. Remeksellä on kyky riepotella tusinan verran tyyppejä kaikista katastrofeista selville vesille, vaikka lukijan usko on jo monesti mennyt

Henkilökuvat
Ihmiset ovat kuin koneita, tehokkaita ja yksiuloitteisia. Minusta Remes kuvaa tuttuun tyyliin koulutettuja juppeja. He ovat suomalaiseen tapaan moraalisesti närkästyneitä väärinkäytöksistä, mutta valmiina rikkomaan itse kaikkia mahdollisia lakeja ja sääntöjä. Tuomo pelaa pankin rahoin sisäpiiritiedolla. Onko kaveri puhtoinen poika? Riikka vuotaa kotonaan työpaikan asioita. Onko hän puhtoinen tyttö? Tuomo ja Riikka setvivät itsensä pulasta, mutta rikkovat luultavasti satoja tai  tuhansia lakeja. Tuomo murtautuu alkajaisiksi Riikan pomon asuntoon yhdessä Rayn kanssa. Moraalinen valinta, eikö totta! Remeksen teoksissa ne henkilöt, jotka ovat vain kirjan verran sankareita pääsevät kuiville, ja päätyvät rauhallisempiin tehtäviin jouduttuaan lukemattomia kertoja hengenvaaraan ja tehtailtuaan lukuisia rikoksia asenteella, suurempaa rikollista vastaan kamppailtaessa ovat kaikki keinot sallittuja.

Ainon tutkimukset horjuttavat Riikan kuvaa EU:n tavoitteista. Asiaa perustellaan kirjassa Jean Monnetin kokemilla taloudellisilla takaiskuilla esimerkiksi 1929 pörssiromahduksen aikana ja muilla tavoitteilla, joista lisäsivuilla on "dokumentteja". Hyvä kirjan lähtökohta, mutta minusta ei ole olennaista. Nykyinen EU on kehittynyt asteettain. Aluksi toisen maailmansodan jälkeen tavoitteeksi asetettiin Saksan eli silloisen Länsi-Saksan ja Ranskan taloudellinen yhteistyö muistaakseni juurikin hiilen ja teräksen tuotannossa, eli syntyi hiili - ja teräsunioni. Kaupasta seuraa rauha ja rauhasta kauppa. Kauppa hyödyttää kaikkia. Ranskan ja Saksan välillä oli sota myös vuosina 1870 - 1871. Hiili- ja teräsunioni muodostettiin ja asia eteni ja Rooman sopimus minusta solmittiin 1957 ja EEC syntyi Ranskan, Länsi-Saksan, Italian, Hollannin, Belgian ja Luxemburgin voimin. EEC:n rinnalle muodostui vapaakauppaliitto EFTA, jossa olivat Iso-Britannia ja Irlanti, Portugali, Tanska, Norja, Ruotsi, Sveitsi ja Itävalta. Tanska, Irlanti ja Iso-Britannia liittyivät EEC:hen vuonna 1973, ennen Suomea EU:hun liittyivät Kreikka, Espanja ja Portugali. Kirjassa otetaan  huomioon USA:n interessit, mutta ei Euroopan tilannetta Neuvostoliiton ja itablogin puristuksessa. Josef Stalin johti Neuvostoliittoa. Länsi-Euroopan valtioissa kommunistipuolueet saivat tukea idempää ja mikään ei varmasti ollut selvää kun tulevan EU:n aihioita synnytettiin eli en usko näihin isompiin teorioihin. Reijo Kemppisen EU-perusteoksessa, pdf-versio täällä, todetaan, että "Hiili- ja teräsyhteisön isät haaveilivat paljon enemmästä, mutta vastauksena akuuttiin kriisiin löysivät Monnet’n sanoin 'rajoitetun mutta määrätyn kohdan', josta uuden Euroopan rakentaminen saattoi alkaa. Mielenkiintoista onkin todeta, kuinka itse asiassa melkein kaikkien vielä tänäänkin vaikuttavien eurooppalaisten yhteistyön muotojen pohja laskettiin vuosien 1947–57 välisenä aikana". Joten kirjan Ainon ajatus on minusta perusteeton, kaikki faktat ovat olleet tiedossa.

Varmasti EU:ssa ja yhteisvaluutassa on ongelmansa, mutta ongelmia on aina. Pienillä valuutoilla on omat ongelmansa. Päästöoikeuksien myynti ja rikkidirektiivit ovat ongelmallisia, mutta ongelmat on tehty ratkaistaviksi. Minusta kirjassa otetaan kantaa, että EU:ssa taloudellinen valta on pienellä joukolla. Myös yhteismarkkinat luovat hyvät markkinat isoille yrityksille. Toisaalta onhan EU:ssa kilpailulainsäädäntö.  Nykytilanteessa on hyvä, kun on EU ja euro. Tämä on siis vain minun yksityinen henkilökohtainen mielipiteeni.

Kirjassa huiskaistaan myös WWF:n suuntaan. Asiasta on lisää kirjan liitteissä. Olen pohtinut järjestöjä, joille kerätään rahaa. Asiasta en mitään tiedä, mutta olen kummastellut, kuka järjestöissä käyttää valtaa ja mihin rahat käytetään. Toisaalta näiden avustaminen on täysin vapaaehtoista. Toisaalta myös järjestöt joutuvat elämää monimutkaisessa maailmassa, jossa on pakko tehdä kompromisseja.




Takakannessa lukee: KAPINA KYTEE. MANNER JÄRISEE. TRILLERI MAAILMASTA JOKA ON TOTTA, ja fonttikoko suurenee". Tämä on trilleri. Remes saa jännityksen nousemaan äärimmilleen. Se onko se trilleri maailmasta, joka on totta, jää jokaisen lukijan päätettäväksi. Loppuun Remes on listannut ison joukon tietoja. Tuulipuistoon viitataan, mutta minusta ne eivät olleet tulessa. Maa myöskään ei järissyt.
Margitin bloggaus on TÄÄLLÄ.
****
Ilkka Remeksen (s. 1962) esikoisesta Pääkallokehrääjästä olen blogannut NÄIN.
Ilka Remeksen uusimmasta (2014) eli Hornasta olen blogannut näin.
Ilkka Remeksen Aaro Korpi -kirjoista olen blogannut NÄIN.

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Alistar MacLean: Kotkat kuuntelevat



Alistar MacLean: Kotkat kuuntelevat, Where Eagles Dare, 1967, wsoy kahdeksastoista painos 2010, suomentanut Timo Martin, sivumäärä  283.

Alistar Maclean on kuuluisa viihdyttävistä toimintajännäreistään. Kotkat kuuntelevat alkaa Lancaster-pommikoneen suojista, missä skottimajuri Smith johtaa MI6:n retkikuntaa, jonka pitää vapauttaa Normandian maihinnousun pääsuunnittelija kenraaliluutnantti Carnaby. Saattueeseen on koottu erilaisia ihmisiä. Vanki on Gestapon käsissä Schloss Adlenissa vuoristolinnassa. Laskuvarjohyppy onnistuu miehistöltä hyvin, mutta radistin niska on katkennut. Smith kuitenkin havaitsee, että niska on katkaistu.

Suoritettava tehtävä on salainen ja varsin monimutkainen. MacLean on saanut teokseensa (liian) paljon yllätyksiä ja käänteitä. Retkikuntaan kuuluu lopulta kaksi naistakin, toinen on tarjoilijana alppikylän majatalossa, toinen tulee paikalle hänen serkkunaan. Smith osaa ilmeisesti hyvin saksaa, hän nimittäin esiintyy saksalaisille  Himmlerin veljenpoikana ja myöhemmin agenttinakin.  Tässä on samaa kuin Navaronen tykeissä, joskin se on minusta parempi kirjana (ja elokuvana).

Liittoutuneiden joukkiossa on myös kaksoisagentteja ja kolmoisagentti, lisäksi retkikunnan päämäärä on sangen yllättävä. Huikeiden vaiheiden jälkeen päästään kotimatkalle, josta ei siltäkään yllätyksiä eikä käänteitä puutu.

Vaikka kyse on sota- ja agenttikirjasta, on kerronnassa paljon kepeyttä ja huumoria. Myös konnat pystyvät suhteellisen sivistyneeseen keskusteluun. Smith, joka on tarinan yksi sankareista, tainnuttaa mieluummin kuin tappaa. Toisaalta ruumiiltakaan ei vältytä. Pääkonna päättää päivänsä hyppäämällä Mosquito-lentokoneesta ilman laskuvarjoa, eikä kukaan häntä estele, ovi laitetaan vain kiinni hypyn tapahduttua. Operaatio Overload on onnellisesti ohi, ylikuormitustilanne on purettu.

Loppu on siis onnellinen ja tuplaromanttinen.
*****
Alistar MacLean (1922 - 1987)  oli skottilainen seikkailukirjailija, jonka kuuluisin teos lienee Navaronen tykit, jonka olen sekä lukenut että katsonut kirjan mukaan tehdyn filmin. Minusta Kotkat kuuntelevat ei ole erityisen osuva nimi, Where Eagles Dare on minusta astetta parempi. Uskallusta tässä tarvitaan ja hyviä hermoja.

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Agatha Christie: Kissa kyyhkyslakassa



Agatha Christie: Kissa kyyhkyslakassa Wsoy, viides painos, 1995, alkuteos Cat  among the Pigeons 1959, suomentaja Anna-Liisa Laine, sivumäärä 287 sivua.

Kissa kyyhkyslakassa -dekkari on hieman erilainen Hercule Poirot -seikkailu. Puitteet ovat kansainväliset, mutta murhien miljöönä on englantilainen koulu. Meadowbankin tyttökoulu on arvostettu ja kallis sisäoppilaitos rikkaiden tyttärille, johon pääsee opiskelijaksi rahalla ja omistajan neiti Bulstroden suostumuksella. Koulussa on kaksi prinsessaakin, joista Shaista on Keski-Idän levottomasta maasta Ramatista. Toisaalla käsitellään Ramatin kruununprinssin ja hänen englantilainen avustajansa Bob Rawlinsonin pakosuunnitelmia. Bob Rawlinssonin pitää toimittaa maasta prinssin miljoonan arvoisat timantit, kirjan kansikuvassa on kuvattu oheiset timantit. Bob piilottaa ne sisarensa ja tai tämän tyttären Jenniferin matkatavaroihin (lukija ei tiedä mihin). Vallankumous alkaa ja prinssin kone pudotetaan alas, ja prinssi ja Bob Rawlinson kuolevat. Rawlinssonin sisarentytär aloittaa niin ikään Meadowbankin tyttökoulussa, jossa on siis aiemmin on prinsessa Shaista. Timanttien perässä on varkaita, mutta salainen palvelu ujuttaa miehen puutarhuriksi nimellä Adam Goodman. Lukija arvaa, minne timantit ovat piilotettu, sen kansikuvakin vihjaa, eli Jenniferin tennismailaan. Jennifer vaihtaa epätasapainoisen tennismailansa tyttökaverinsa Julian kanssa ...

Koulussa on vain naisopettajia, neiti-ihmisiä kaikki. Mukaan on tullut kitisevä liikunnanopettaja neiti Springer ja muutama muu opettaja. Luvussa 8 pamahtaa kansikuvan revolveri ja liikunnanopettaja Springer on kuollut. Murhapaikka on uusi liikuntapaviljonki, jossa tapahtuu myöhemmin toinenkin murha. Liikuntapaviljongissa on tonkijoita monenmoisia.

Ratkaisun kannalta on olennaista, että älykäs Julia tajuaa, miksi Jenniferille oli lähetetty uusi maila ja vanhan jänteitä kiristetään. Julia on reipas, hän "karkaa" ja suuntaa tietojensa ja timanttien kanssa herra Poirot'n luo.

Poirot selvittää murhat ja mysteerit.

Tämä oli yllättävä dekkari. En arvannut tätä vakoiluspektaakkelin syyllistä (tai syyllisiä), periaatteessa kirjassa on monia muita juonenpätkiä, joihin saadaan selvyys.

Kissa kyyhkyslakassa on varsin viihdyttävä Agatha Christie -dekkari, mutta samalla se on erittäin epäuskottava, jännittävyyden vuoksi yhteensattumia ei onneksi ehdi ajatella.

*****
Käännös, joka lienee alkuperäinen, on hyvä, mutta aikansa tuote, puhutaan make-upista, patenttilääkkeistä, plastikkikäsineistä ja plastikkipussista.

Tyypilliseen tapaan näissä myöhemmissä kirjoissa on paljon viitteitä suoraan Shakespeareen ja hänen näytelmiinsä. Tässä puhutaan Macbethista ja varsinkin lady Macbethista ja vielä enemmän Othellosta ja pahasta manipuloivasta Jagosta. Viitteet minusta osuvat harhaan, päärikoksessa on kyse vain timanteista ei mistään muusta. Jagohan on riidankylväjä ja manipuloija. Lady Macbeth taas yllyttää miestään raivaamaan kuninkaan tieltään ja edesauttaa aietta nukuttamalla vartijat.

TV-toteutuksessa Hercule Poirot palloilee koko ajan tyttökoulussa. Syyksi hän sanoo, että Leopold III:n tytär eli prinsessa aikoisi tulla kouluun.

Kaikkiin Agatha Christien dekkareihin löytyy linkit Vanha Hyvä aikani bloggauksen lopusta.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

L.M Montgomery: Sara ja kultainen tie


L.M Montgomery: Sara ja kultainen tie, The Golden Road, 1913, suomennos Sisko Ylimartimo ja jälkisanat, sivumäärä 263.

Sara Stanley on teini-iässä, mutta hänellä on vielä lapsen tarinat. Hänen kaveripiirinsä kuuluvat Beverley King, serkku, joka on myös tämän tarinan kertoja, sekä Cecily, Felix ja Felicity King, Dan, Sara Ray ja Peter Craig. He asuvat Kanadassa Prinssi Edwardin saarella. Beverley siis on tässä pojan nimi, joka minulle selvisi vasta puolen välin jälkeen.

Lasten puuhista kerrotaan herttaisesti. Uudenvuotena Peter lupaa ettei koskaan juo, vaikka ei ole siis vielä koskaan juonutkaan. Hieno lupaus. Lihava Felix ajattelee lopettavansa omenoiden syönnin, koska epäilee, että omenat lihottavat. Tuskinpa. Felix on minusta reipas ja reilu kaveri.

Tarinaa viedään etenpäin paljon Saran kertomin tarinoin. Lisäksi lapsille tapahtuu kaikkea jännittävää. Tullessaan Mattie-serkun tyköä myrsky yllättää ja kaverukset eksyvät ja joutuvat kylän noidan Peg Bowenin tyköön, mitä he yrittivät välttää.  Peg antaa suojaa ja ruokaa ja antaa pisteliäitä, mutta tosia luonnehdintoja lapsista ja aikuisista. Kalustus on outo, talossa on pääkallo ja täytettyjä eläimiä myös täytetty apina. Lapset tulevat toimeen lopulta kaikkien kanssa myös Pegin. Ihastumisia käsitellään jonkin verran. Cyrus on varsin ihastunut Cecilyyn, jolta leikkaa kiharankin. Tunne kuten alempaa ilmenee ei ole molemminpuolinen.

Montgomerylaiseen tapaan tarinassa vietetään  kahdet häät ja yhdet hautajaiset, tosin vain perheen kissa kuolee. Kirjassa myös teurastetaan siipikarjaa markkinoille. Sara Raylla on tiukka äiti ja tytöllä on syyliä. Mitään kiusaamista tai kaksinkamppailua tai pätemistä ei esiinny, vaan teos on minusta hyvinkin eheä.

Sara ja kultainen tie -teoksen hauskin tapahtuma on minusta kuvernöörin vaimon vierailu. Lapset pitävät seuraa naiselle, jota he luulevat kuuroksi Eliza-tädiksi. He lörpöttelevät valokuvien henkilöistä pisteliäitä huomioita, "hän meni neljättä kertaa naimisiin"  tai "hän sinnittelee hengissä, koska hän pelkää, että hänen miehensä menee uusiin naimisiin". Itse kuvernöörikin saa muutaman luonnehdinnan. Lapsille tapaus selviää vasta rouvan poistuttua, ja kuvernöörin vaimo lähettää postia ja on ottanut asiat huumorilla ja kutsuu lapset kylään. Nainen on kerrankin kuullut rehellisiä luonnehdintoja, politikon vaimona saa varmasti kuulla paljon muunneltua totuutta.

Lapset toimittavat reippaasti Meidän Lehteä. Se on minusta varsin kekseliäs, vitsikäs ja oivaltava, kaikkine rosoineen. Kirjassa on lehdestä kaikki ilmestyneet numerot.  Hiuskiehkura aiheutti muutaman ilmoituksen lehdessä.
Kadonnut - varastettu tai hukattu - sydän. Löytäjää pyydetään palauttamaan se Cyrus E. Briskille, pulpetti 7, Carlislen koulu.
Kadonnut tai varastettu: Ruskea, noin kolme tuumaa pitkä tuuman paksuinen hiuskiehkura. Löytäjä palauttanee sen neiti Cecily Kingille, pulpetti 16, Carlislen koulu
Etikettipalstalla kysytään, miten menettelen kun nuori mies varastaa minulta hiuskiehkuran? Vast: - Kasvata lisää tukkaa.

Minusta Sara ja kultainen tie on toisaalta herttainen kirja, siinä on ihastuttavia tarinoita, mutta toisaalta se on hyvin surumielinen. Kirja kuvaa lapsuuden viimeistä vuotta. Sara Stanley on lähdössä isänsä kanssa Pariisiin, Beverly sisaruksineen Etelä-Amerikkaan. Beverlyn tekstistä ilmenee, että Cecilia kuolee varsin pian, hän onkin sairastellut.

Blogiarvioissa (poikkeuksen tekee ainakin kirjan sankarin kaima Sara, joka kehuu kirjaa eikä syyttä) on pidetty kertoja Beverlyä näkymättömänä ja lapsiin on liitetty ikävähköjä adjektiiveja. Minusta lapset ovat lapsia omine vahvuuksineen ja pikku vikoineen. Minusta lapset olivat herttaisia ja reippaita. Kertojan pitääkin antaa muille tilaa eikä päsmäröidä itse. Myös käännöstä ja kirjoitusvirheitä on arvosteltu. Minusta kirjoitusvirheet olivat tarkoituksellisia, useimmat olivat Meidän Lehdessä. Jokainen rutisija voi alkaa itse kääntää kirjoja, Sisko Ylimartimo oli suoriutunut urakasta hyvin ja jaksanut kirjoittaa vielä mukavat jälkisanatkin.


Sara ja kultainen tie on jatko-osa Montgomeryn Sara, tarinatytölle, jonka lukeminen ei minusta ole edellytys tämän jatko-osan lukemisille. Alkuosassa selvitetään serkusten asema. Sara Stanleyn äiti Felicity on kuollut. Hän on Bevin täti. Myös Bevin äiti on kuollut. Isä on joutunut lähtemään töihin Rio de Janeiroon, joten Beverley ja Felix-tädin ja sedän luo "sukukartanoon". Sara asuu Roger-sedän ja Olivia tädin luona, Felix ja Beverley Alec-sedän ja Janet-tädin luona, joilla on lapset Felicity, Cecily ja Dan.

Sekä The Story Girl että The Golden Road ovat luettuina Gutenbergissä englanniksi, linkit palveluun ovat kirjan nimissä, suosittelen kuuntelemaan on hyvä harjoitusta esimerkiksi lukiolaiselle ja yläkoulussa ja niille, jotka haluavat harjoitella sitä kääntämistä. Tekstimuodossa kirjaa en Gutenbergistä löytänyt.

Ainon hieno bloggaus löytyy täältä (katso kommentti)

(Olkoon tämä Naistenpäivän bloggaukseni, tänään piti tulla Alistar MacLeania, mutta miehet voivat odottaa viikon lisää).

torstai 5. maaliskuuta 2015

Agatha Christie: Lordin kuolema



Agatha Christie: Lordin kuolema, WSOY, SaPo-sarja numero 1, ensipainoksen näköispainos 1993, alunperin ilmestynyt 1953. Alkuteos Lord Edgware dies, 1933, suomentanut Eila Pennanen, sivumäärä 314 ja sisällys.

Agatha Christien Lordin kuolema on hyvin perinteinen britti-dekkari. Dekkarin kertojana on kapteeni Hastings, hän kirjaa ylös Lordin kuoleman -tarinan. Tarina alkaa teatterista, jossa amerikkalainen Carlotta Adams imitoi henkilöitä ja puhuu eri kielillä, lisäksi Hastings ihailee suuresti näyttelijänä esiintyvää neiti Jane Wilkinsonia. Neiti Wilkinson on todellisuudessa lady Edgware, joka haluaisi päästä miehestään lordi Edgwaresta eroon ja saa Hercule Poirot'n pyytämään audienssia lordilta, jotta ihastuttava Jane olisi vapaa uuteen avioliittoon. Lordi, jolla on kirjahyllyssään Casanovan seikkailut, Markiisi De Sade sekä teos keskiaikaisista kidutusmenetelmistä on suostuvainen yllättäen avioeroon, vielä yllättävämpää on, että tämän jälkeen mies murhataan ja syylliseksi epäillään siippaa eli Jane Wilkinsonia. Murhatun tytär ja veljenpoika eivät muistele lämmöllä kylmää vainajaa.

Ennen loppuratkaisua murhataan vielä kaksi henkilöä.

Lordin kuolema on osuva valinta SaPo -sarjan avausteokseksi. Se ei kuulu Christien dekkarien aivan terävimpään kärkeen, mutta on hyvin klassinen. Keskeiset henkilöt esitellään kunnolla, murha tapahtuu varsin varhain, tämän jälkeen suoritetaan lisämurhia peittelemään omaa syyllisyyttä, todistusaineistoa manipuloidaan, esiintyy yrityksiä huijata itseään Hercule Poirot'a. Todisteita oikeita ja tekaistuja setvitään, henkilöitä kuullaan, tämä on vanha kunnon brittidekkari. Lisäksi puitteet ovat yläluokkaiset, on lordia ja vielä rikkaampaa lordia, on köyhä kapteeni veljenpoikana, joka perii lordin arvonimen.

Tämä on tyypillinen Christien dekkari, varsin ilmeinen asetelma, mutta korttipakka saadaan sekaisin muutamalla sumutuksella. Poirot'lla on lähinnä viisi avainkysymystä selvitettävänä. Ne eivät selviä, sillä useampikin yrittää huiputtaa salapolisia. Oma lukunsa on höpsön Hastingsin päättömät teoriat. Mainio ja nauttiva dekkari, joka tosin loppuratkaisun osalta ei tarjoa haastetta.

Loppuratkaisu on syyllisen osalta sukua Ikiyölle sillä syyllinen on pahasti mielenvikainen. Hän odottaa hirttäjäisiään kirjoittamalle kirjeen Poirot'lle ja toivoisi niiden olevan julkisia.

Lordi Edgwaren  moraali asetetaan kyseenalaiseksi kirjahyllyn sisällöllä ja myöhemmin äreällä käytöksellä. Mikään ei juuri osoita lordin olevan sen kummallisempi otus kuin kirjan toinen lordi ja herttua. Mertonin herttuasta kirjoitetaan: "Huhut kertoivat, että hän ei välittänyt naisista". Tämä tosin sidotaan hänen harrastukseensa "kiinalaisen porsliinin keräykseen" ja uskonnollisuuteen ja ankaraan askeesiin ja suvaitsemattomaan äitiin. Äiti pitää poikansa rakastumista anakronistisena, miltei kolmikymppinen herra herttua onkin luultavasti uppoutunut eri vuosituhannelle. Kolmannen aatelisen Sir Montagu Cornerin käytös kuvataan teennäiseksi, mikä pätee minusta kaikkiin muihinkin kirjan yläluokan edustajiin. Kaveri puhuu alkuun japanilaisista kuparipiirroksista, kiinalaisista lakkateoksista, persialaismatoista ja Einsteinin suhteellisuusteoriasta.

Montagu pelaa rahasta bridgeä ja pitää Edgwarea omituisena. Edgwaren vihjaillaan myös harrastaneen "jotain" palvelutyttönsä kanssa. Varsin kummaa joukkoa ovat kaikki.

Sen sijaan tulevan lordi Edgwaren väitetään olevan "peterwimseymäinen", minusta hyvin positiivinen luonnehdinta. Peter Wimsey on älykäs ja kohtelias lordi. Hän on pääosassa SaPo 2:ssa Kuolema vierailee kerhossa. Loistava dekkari sekin, josta bloggaus täällä.


TV-toteutus menee murhien osalta samoin, ensin lordi Egware ja sitten Charlotta Adams ja tapahtuu kolmaskin murha peittelytarkoituksissa. Kuvan kirje on yksi todiste, samoin nenälasit. Pariisi on erään näytelmän nimi, sekin liittyy juttuun.

Kapteeni Hastings ja Japp ovat remmissä. He mussuttavat Poirot'n munuaissörsseliä. Ihmetyttää puheet Hastingsin sijoitustappioista ja muutosta Englantiin. Lisäksi neiti Lemon on mukana. Palkkioshekin tv-versiossa Poirot antaa Hastingsille, jotta hän voi ostaa huoneiston itselleen ja Bellalle, sillä maatila meni rautatiesijoituksissa.

Kaikkiin Agatha Christien dekkareihin löytyy linkit Vanha Hyvä aikani bloggauksen lopusta.

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

George Orwell: Vuonna 1984




George Orwell: Vuonna 1984, alkuteos Nineteen eighty-four, 1949, suomentanut Raija Mattila. WSOY, BON-pokkari, esipuheineen 370 sivua

George Orwellin Vuonna 1984 on paras ja vaikuttavin dystopia, jonka olen lukenut. Sen ankeus ylittää monet scifi-kirjojen pahoinvointiyhteisöt. Kirja avataan sekä englanninkielisessä wikipediassa näin että suomenkielisessä wikipediassa noin, joten keskityn omaan bloggaukseeni

Teoksen 1984 päähenkilö on Totuusministeriön alemman tason virkamies Winston Smith, joka väärentää raportteja, ja aiempia ennusteita. Koko yhteiskunta on sairas totalitaarinen Isoveljen valvoma Oseania, johon kuuluu myös Lontoo, jota kutsutaan vain Ilmakaista 1:ksi. Kirja tapahtuu vuonna 1984, käänne totalitarismiin on tapahtunut toisen maailman sodan jälkeen. Maailmassa on Oseanian lisäksi Euraasia ja Itäaasia, maailmassa käydään jatkuvia sotia. Koska asetelmat ja liittolaiset muuttuvat, pitää historiaa jatkuvasti muuttaa.

Kirjan nerokkuus piilee osittain tarkastelunäkökulmassa, lukija saa hiljalleen tutustua yhteiskunnan toimintamenetelmiin Winston Smithin silmin. Asunnot ovat ankeita koppeja, joka tilassa on teleruutu, jossa tulee viha- ja muita lähetyksiä ja joilla tarkkaillaan ihmisiä. Vaikka Winston Smith väärentää historiaa, hän ymmärtää, että se on väärin. Hän ostaa prolelta tyhjän vihon, mihin alkaa kirjoittaa ajatuksiaan.

Winstonin työviikot on 60-tuntisia, lähestyvä vihaviikko aiheuttaa paljon lisätöitä. Päävihollinen on Emmanuel Goldstein, peripetturi ja tahraaja, johon kohdistetaan päivittäistäkin vihaa. Jatkuva sotatila on käynnissä. Pommeja tippuu kaduille. Kaikesta on pula, ruoka on kaalipitoista, vetistä väritöntä. Sähköä säännöstellään kuten elintarvikkeita, kahvista, suklaasta ja sokerista on korvikkeet. Valtio kontrolloi vanhemmuutta ja seksiä. Lapset koulutetaan vakoilijoiksi ja käännetään vanhempiaan vastaan. Smithin naapureitten kautta tarkastellaan viikareiden vihaa. Naapurin isä Isoveljelle uskollinen urho joutuu vankilaan pikku tyttönsä "kavaltamana". Herra Parsons on muka puhunut unissaan pahaa Isosta veljestä.

Kaikelle tälle ajattelun ja hyvien tunteiden kuten rakkauden ja ystävyyden säätelemiselle ja propagandatyölle muodostaa vastakohdan Winston Smithin suhde Juliaan. Julia on puolueen ulkokehällä ruumiillisesti aktiivinen nainen, joka on ihastunut Winstoniin. Hän aloittaa suhteen, joka on pidettävä kaikilta salassa. Kirjassa kerrotaan hankalista järjestelyistä. Toisaalta Julian ja Winstonin suhde kuvataan monesti luonnon ja värien kautta. Julialla on punainen vyö, joka tarkoittaa "miehistä" kieltäytymistä. Lisäksi hän kirjoittaa työkseen "kirjoja". Sisimmässään Julia halveksii puoluetta ja valtakoneistoa. Hän on (tai luulee olevansa) niin ovela, että pystyy huijaamaan koneistoa. Winston taas ei usko olevansa älykkäämpi, mutta haaveilee, että suhde voisi jatkua, siitä on tullut yhä tärkeämpi. Tapaamispaikkaa pitää vaihtaa, sinne mennään eri teitä ja omassa asunnossa pitää olla tiettynä aikana. Winston vuokraa huoneen prolen kaupunginosasta.

Kirja on jaettu kolmeen osaan. Kaikkein mielenkiintoisinta on ensimmäinen osa ja toisen osan alku, toisen osan lopussa avataan maailman poliittista tilannetta ja sodan mekanismeja. Toisen osan lopulla tapahtuu käänne. Kolmas osa on kaikkein rankin ja raa'in.

Juoni on vaikuttava tavallisen ihmisen tasolla kerrottuna, kuitenkin kulissien pahuus on paljon voimakkaampi efekti.  Isoveljen kätyreitä on kaikkialla myös prolen parissa.

Sen enempää selvittämättä loppukäänteitä, mikään ei diktatuurissa voi päättyä hyvin. Kun pidätyshetkellä Smithin ihailemat koralli ja paperipaino hajoavat, kaikki toivo on mennyttä.

****
Valtio on siis totalitaarinen. Sillä on täydellinen tiedotusmonopoli, myös historiaa vääristellään. Isoveli eli Big Brother johtaa valtiota. Kuka on Big Brother on? BB on valtaapitävä juntta luullakseni, yksi tai useampi henkilö, "Isoveli on puolueen ruumiillistuma". Puolueella on kaikki valta, parhaimmassa asemassa on puolue-eliitti, jota kansasta 2%. Puolueen ulkorenkaalla  on hieman yli 10% kansasta. Ilmeisesti puolueen johdossa on jatkuva valtataistelu. Epäsuosioon joutunut teloitetaan tai muuten riisutaan vallasta ja historiaa muutetaan. Kahdeksankymmentäviisi prosenttia kansasta kuuluu proleen. Prolea varten järjestetään lottoa Tehdään legendoja ihmisistä, joita ei ole. Myös lottovoittajat ovat keksittyjä. Prolelle järjestetään muitakin sirkushuveja, heille kirjoitetaan "törkykirjoja". Prolet voivat käyttää hajuvesiä ja maalata itseään. Prole juo olutta ja puolueen ulkorengas giniä. Tätä ginijuttua jauhetaan varsin paljon.

Puolue on hajottanut perinteiset arvot "kodin, uskonnon ja isänmaan". Lapset kuulevat koko elämänsä viha ja propagandalähetyksiä, heidät koulutetaan vakoilemiseen ja tappamiseen. Teloitusten seuraaminen on yleinen huvi. Ystävyys ja rakkaus ovat kiellettyjä. Isänmaa käsite muuntuu puolueen ja Isonveljen ihailuksi, kaikki mitä Isoveli sanoo on totta eli 2 + 2 =5.

Totuusministeriö vääristelee siis kaikkea, prolelle kirjoitetaan kirjoja juonikaleidoskooppien avulla. Useimmat asiat ovat valhetta, tai ehkä kaikki jopa Goldsteinin kirja, ehkä jopa itse Goldstein. Goldsteinia tarvitaan, sillä vihalle pitää olla diktatuurissa kohde.

Rikoksia on paljon, ilmerikoskin, pahin lienee ajatusrikos. Kieltä köyhdytetään uuskielen avulla. Uuskielessä hävitetään sanoja ja sanoille tehdään uusia merkityksiä tai keksitään uusia ilmaisuja. Uuskieli on valtaapitävien kontrollointikeino. Kun uuskieli on valmis, ei tarvita Isonveljen tunnuslauseita: Sota on rauhaa, Vapaus on orjuutta ja Tietämättömyys on voimaa. Ihmiset ovat täysin propagandan varassa. Osa uskoo, että ajat on parempia, kuin nyt, ne jotka eivät usko, katoavat.

Koska perheyhteisö on hajotettu, ja lapset kasvatetaan vakoilijoiksi ja näytetään teloituksia, niin lapsille ei kehity empatian tunnetta. Rakkaus ja välittäminen eivät sido ihmisiä toisiinsa. Kun vielä kieli köyhtyy, tunteillekaan ei ole tai löydy enää sanoja.

Diktatuuri nykyisinkin kehittää oman kielen ja hallitsee tiedotusvälineitä. Mutta myös länsimaisissa demokratioissa kehittyy saarekkeita, joissa on oma kielensä, omat termit, tämä ei ole välttämättä hyvä tai huono asia. Jokainen tiedekin kehittää oman terminologiansa. Mainosten kieli voi olla indoktrinoivaa, eli herätetään alitajuisia mielleyhtymiä. Tiedotusmonopoli nykyisellään on yhä vaikeampaa internetin ja muiden joukkotiedotusvälineiden kautta. Sulkemalla ja kieltämällä kaiken yhteydenpidon tämä on kuitenkin mahdollista.

Kirjassa viitataan useisiin henkilöihin. Oliver Cromwelliin (1599 - 1658), jonka patsas oli jäänyt pystyyn. Cromwell hallitsi Englantia, hän pääsi valtaan vaiheittain, mutta vuonna 1653 hän oli "diktaattori". Kuolinajasta päätellen diktatuuri kesti viitisen vuotta.

Isonveljen aikeissa on kirjoittaa uudestaan myös englannin kielen klassikot kuten Chaucerin, Shakespearen ja Miltonin teokset. Teoksessa viitataan Cockney -termiin, joka tarkoittaa itälontoolaista "rytmistä slangia", jolla on ollut erilaisia käyttötarkoituksia, wikipedian artikkeli englanniksi täällä ja suomeksi täällä.

George Orwellin Vuonna 1984 -kirja on kirjoitettu kolmeen osaan, varsinkin toisessa osassa on avattu maailman voimasuhteita ja yhteiskuntajärjestelmän perusteita, maailma on jakaantunut kolmeen osaan Amerikat, Brittiläisen kansanyhteisön suunnilleen sisällä pitävä Oseania, Euraasia, jonka ydin on Venäjä ja muu Eurooppa sekä Itä-Aasia. Sota on osin näennäistä valtioiden välillä, Status Quo:ta ei ehkä haluta järkyttää. Vaikka raketteja putoaa kaduille, luultavasti ne tulevat Isonveljen lähettäminä. Isoveli ohjaa ja hallitsee maata totalitaarisin keinoin.

Vuonna 1984 on dystopia ja alan perusteos, sen voima on vakuuttava. Yllättäen yleisellä tasolla se toimii paremmin kuin loppuosan yksityiskohtaisessa käsittelyssään. Heikkohermoisille tai normaalihermoillekin kidutuskohtaukset ovat etovia. Demokratia on paras ihmisen keksimä yhteiskunta muoto: "Vapaus on vapautta sanoa, että kaksi ynnä kaksi on neljä. Jos se myönnetään, kaikki muu seuraa mukana" s.99
****

Kuten kaikki tietävät BB-formaatti on lähtöisin tästä kirjasta eli  Isoveli Big Brother valvoo. Kuvassa on Suomen ykköskauden levyn kansi. Vaikka kamerat pörräävät, niin kaikki on lopulta kuitenkin ohi menevää leikkiä.