keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Patrick Modiano: Kehäbulevardit




Patrick Modiano: Kehäbulevardit,  Les Boulevards de Ceinture 1972, suomentanut Jorma Kapari,   wsoy 1976, 117 sivua esipuheineen.

Patrick Modianon Kehäbulevardit on kerronnaltaan hitaasti avautuva mestariteos. 

Teos alkaa:
 "Lihavin heistä on isäni. Murraille on kumartunut hänen puoleensa kuin kuiskatakseen hänelle jotakin. Marcheret seisoo takana ja hymyilee". 
Alkuun kerronta on hyvin kaihoisaa ja juhlijoiden silhuetteja esittelevää. Hiljalleen lukijalle selviää, millaisia isän "ystävät" ovat. Jean Murraille on kiristäjä ja roskalehden päätoimittaja, joka "leikkii herrasmiehen tapoja". Kreivi Guy de Marcheret on entinen legioonalainen, jota vaivaa siirtomaissa saatu malaria. Teoksen tapahtuma-aikana, joka on toisen maailmansodan aikainen miehitetty Ranska (ei ilmene aivan suoraan mutta näkyy myös kansikuvassa), molemmat ovat keinottelijoita ja mustan pörssin kauppiaita. Tarkasteltavat henkilöt, myös isä ja kertojakin, ovat pohjimmiltaan yhteiskunnan likaista pohjasakkaa. 

"Isäni huojuttaa päätään. Pussit hänen silmiensä alla ovat turvonneet ja tekevät hänet äärettömän väsyneen näköiseksi. Mikä rooli hänellä oikeastaan on Muraillen ja Marcheretin parissa?". s. 20

Rooli on olla rikollisten bulvaani, isää kutsutaan paroniksi, joka on huijausta, kuten lienee kreivi-tittelikin. Kirja kuvaa paljon viinan höyryisiä juhlia, joihin kytkeytyy naisia, joita kertoja kutsuu huoriksi ja rahasta lempi leiskuukin, mutta ilmaiseksikin - eräs naisista on nymfomaani. Kreivin tyttären (Annie Murraille) häistä puhutaan ja esitellään, mutta tyttäryys on luultavasti harhaa, isä ei ainakaan hätkähdä määritelmää "Annie Murraillella on Pariisin valkein ja kuumin peppu".

Kerronnassa on monia elementtejä, häivemäisen alun jälkeen käännekohta tapahtuu, kun isän ja pojan aiempi tapaaminen avataan. Pojan elämässä poissaollut isä "hakee" ylioppilaspoikansa apuriksi huijauksiinsa. Kertoja väärentää kirjojen omistuskirjoituksia, joten isä ja poika keinottelevat keräilijöiden hyväuskoisuudella. Loppuja tapahtumia en avaa, mutta isän ja pojan välit rikkoutuvat. Makuasia on, tulkitseeko loppunäytöksen haluna selittää jälkeenpäin tapahtumia tai kertojan autenttisena mukanaolona. Romaani saadaan loppuunsa: "Tänään nuo ihmiset ovat kadonneet tai joutuneet ammutuiksi. Arvelen, etteivät he kiinnosta enää ketään. Onko minun vikani jos olen muistojeni vanki". s. 108

Tarinan alla virtaa merkityksellisempi todellisuus. Kerronta ei ole bloggaukseni mukaista suoraviivaista selitystä, joskin Modianon teksti on realistista ja tapahtumat suoraan toteavaa. Ajankuva aukeaa myöhään, mutta se on miehityksen aika, fasismi jyllää, juutalaisia vainotaan ja vangitaan. Ottamalla huomioon kirjan loppu myös uusia tulkintalinjoja avautuu. Kehäbulevardit mainitaan teoksessa ainakin kertaalleen, eli sinne Pariisin liete valuu (Pariisin keskustasta aina Kehäbulevardeille asti, jonne kaupungin heittää jätteensä ja lietteensä). 

Teos muistuttaa minusta kerronnaltaan, juhlinnaltaan ja teemoiltaankin hieman Fizgeraldin Kultahattua.  

Patrick Modianon Kehäbulevardit on hitaasti aukeneva loistava pienoisromaani kipeästä miehityksen ajasta, mutta teoksessa kiteytyy myös uusranskalaisen proosan olennaiset elementit.
****

Ranskalainen Patrick Modiano (s.1947) oli varsin palkittu kirjailija jo 1970-luvulla, ja vuonna 2014 hänen työnsä palkittiin Nobelin kirjallisuuden palkinnolla. Wikipedian mukaan hän on syntynyt vuonna 1945. Tässä kirjassa on Tuukka Kangasluoman esittely, jossa hän vertaa Modianoa ranskalaiseen Le Clesioon, joka sai Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 2008. Le Clesio on syntynyt vuonna 1940.

Patrick Modiano on kartellut julkisuutta, jo 1970-luvulla, vaikka hänen esikoisteoksensa La Place de l'etoile ("Tähden paikka") sai palkintoja. Kehäbulevardit on hänen kolmas romaaninsa. Vaikka Modiano sai kiitosta aihevalinnastaan, tuli myös kritiikkiä. Hän oli sohaissut Ranskan saksalaismiehitystä ilman omaa kokemustaan. 

Sekä Tuukka Kangasluoma että Hämärien puotien kujaan alkusanat kirjoittanut Heikki Kaskimies ovat sitä mieltä, että Modiano tarkastelee siluetteja. Hämärien puotien kuja alkaakin "Minä en ole mitään. Vain läpikuultava siluetti ..."

Kirjan uusi painos kauppoihin on ilmestynyt marraskuun lopulla 2014, tuttu kansikuva, mutta asettelu on uusi.
Patrick Modianon 
Kadonneen korttelin olen blogannut täällä
Hämärien puotien kujan täällä
Villa Tristen täällä

tiistai 28. lokakuuta 2014

Kim Leine: Ikuisuusvuonon profeetat



Kim Leine: Ikuisuusvuonon profeetat, Tammi Keltainen kirjasto 457, alkuteos 2012 Profeterne i Evighedsfjorden, suomentanut Katriina Huttunen, sivumäärä 631.

Kim Leinen Ikuisuusvuonon profeetat kuvaa pohjoisen Tanskan siirtomaan Grönlannin karua arkea 1700-luvun lopussa. Tanskan kruunun kauppavaltuuskunta kuppaa maan antimia, ja papit levittävät evankeliumia. Tässä kaamoksen ja sorron keskuudessa moraali hukkuu, jos ei muuhun niin viinaan.

Teoksen päähenkilö on norjalainen Tanskassa papiksi lukenut Grönlantiin lähetystyöhön lähtenyt omituinen ilmeisen fiktiivinen hahmo Morten Pedersen Falck, joka on syntynyt 1756 ja kuolee 1807. Historiallisesti tämä on Tanska-Norjan unionin aikaa. Tanskaan kuuluu myös Grönlanti, jonne lähetystyötä oli alkanut tehdä alunperin  Hans Egede (mainitaan kirjassa).

Kirja on jaettu eri ajankohtiin. Se alkaa vuonna 1793, kun eräs "leski" hyppää Grönlannissa kalliolta kuolemaan. Tämän jälkeen Morten Pedersen Falckin nuoruutta tarkastellaan Kööpenhaminassa 1782- 1787, jolloin Morten opiskelee isänsä rahoin papiksi. Uutuuskirjasta en avaa juonta, mutta voin todeta että valistuksen hengessä Morten tutustuu porttojen tapoihin tiirailemalla irvokkaita akteja ja on itsekin mukana vastenmielisissä toimituksissa. Lisäksi Leinen teksti viittaa myös lapsiprostituutioon ja lasten tappamiseen, joiden tekijöitä ei kuitenkaan esitellä. Kaupunki on kuvauksen mukaan kloakka, suuri viemäri, jonne syntien liemet valuvat. Kirja on hyvin irvokas enkä suosittele sitä alle 18-vuotiaille. Falck kihlaa kirjanpainajan tyttären ja muutaman karkelon jälkeen kaveria alkaa avioliitto epäilyttää, vapaus olisi mennyttä. Koska hän on viimein saanut virkamiestutkinnon ja papin paperit, hän suuntaa Grönlantiin, yksin. Joskin Morten yllättää kaikki ja ottaa laivalle lehmän mukaan, jota ruokkii ja lypsää. Laivamatka sujuu myrskyjen merkeissä. Laivalla on myös laivapoika, jonka suosiosta miehistö tappelee. Aikansa hyttejä kierrettyään ajaa kokki hänet mastoon, josta tämä putoaa ja kuolee.

Grönlannissa vallitsee kolonialistinen henki. Kauppavaltuuskunta kontrolloi kuninkaan antamin valtuuksin "alkuasukkaita", joista osa on käännytetty, pakanoilla ei ole asiaa kruunun maille, myös hylkytavara on kruunun. Morten on riemukas ja lapsellinen innossaan muuttaa kaikki paha hyväksi, mutta tanskalaisten hierarkia ja suhde paikallisiin ajavat miestä hulluuteen. Lopulta mies varastaa viinatynnyrin ja kirjoittaa päiväkirjaa, teksti on rajua, jossa kaverin rujo tajunnanvirta rienaa ja huutaa. Kaveri on todella sekaisin, hullu ja vielä vainoharhainen, fyysisesti hän pierii ja sylkee verta ja hampaat tippuvat, maha myllertää ja pää pyörii epäkeskona. Morten kuitenkin nousee aina uudestaan jaloilleen.

Itse juoni tarkastelee pitkälti lähetystyön onnistumista (nauru kuuluu pakanan elämään, itku kristityn s.199) sekä  hurmoksellista liikettä Ikuisuusvuonolla, mistä tulee kirjan nimi. Lisäksi tarkastellaan paikallisten naisten suhteita pappeihin, asiaa tarkastellaan lähetyssaarnaaja Oxbølin lehtolapsien kautta. Kovaa kuria siirtokunnassa pitää Tanskan kruunun edustaja kauppias Kragstedt. Kragstedtin "asenne" on vanhoillinen ja kolonialistinen. Morten Falckin suosikkikirja on siirtomaahenkinen Robinson Crusoe, ja hänen mielilauseensa on Rousseaun "ihminen on syntynyt vapaaksi ja kaikkialla on kahleissa".

Tässä kirjassa on vain rujoutta ja rumuutta. Muutaman kerran puhdistava tuli  raivaa syntiä tieltään.
Tätä lukukokemusta en unohda.

Tapahtumiakaan en ennalta arvannut. Arvasin vain, että Mortenin lehmä tapetaan Grönlannissa. Syy, miksi lehmä tapetaan ja tapa, millä se tehtiin, on hyvin kummallinen. Myös lapsia paikallisten kanssa tehtaillut Oxbøl kohtaa loppunsa. (Ox tarkoittanee härkää!)

Grönlanti on varmasti kaunis saari, seuraavassa Morten tiirailee laivaa, jolla haluaisi poistua saaresta:
"Hänen kielensä osuu etuhampaaseen joka on keripukin takia irtoamaisillaan, hänen mahansa on sekaisin, ja hän tuntee ripulin solisevan pahaenteisesti suolissaan, sulkijalihas värisee rasittuneena". s.134.

Toinen lainaus tulkoot sekavasta päiväkirjasta sen siisteimmästä osasta, mutta tässä puhutaan myös hampaista.
Ei kipua
Vain halua
Ei nälkää
Vain janoa
Ei katumusta
Vain kohmeloa
Etuhampaani ovat pudonneet lukuun ottamatta viittä jotka killuvat kuin rosvot hirsipuussa
R.I.P

Ensimmäinen osa päiväkirjasta oli suorastaan nerokas kaikessa sekavuudessaan ja rienassaan. Varsinkin Grönlannin osuus tuntuu rehelliseltä, vaikka kuonaa oli liikaa. Kirjan rakenne on sangen hajanainen ja rönsyjä on aivan liikaa ja lopussa kerronta hajoaa valaanpyyntiin ja Tanskan matkoihin. Tämä kirja kuitenkin kannatti lukea, pidän rehellisestä tekstistä, uskon, että kolonialismi Grönlannissa oli juuri tätä, eikä 1700-luvun lopun Kööpenhamina ollut onnela.

*****
Kim Leine on syntynyt 1961 Norjassa Telemarkissa, luokitellaan tanskalaiseksi kirjailijaksi. Kirjan takakannen mukaan hän on ollut Grönlannissa ja tietää lisäksi viinasta ja sen vaikutuksesta. Ikuisuusvuonon profeetat on hänen neljäs romaaninsa. Tanskalainen sivu TÄÄLLÄ avaa hänen tarinaansa aika syvältä ja auttaa ymmärtämään kirjankin taustoja. Tekstiä ymmärtää minusta ruotsin perusteella. Tämä sivu on niukka, mutta ruotsiksi. Tämän romaanin ansiosta Kim Leine on palkittu Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon, www-sivu TÄÄLLÄ.

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Timo K. Mukka: Maa on syntinen laulu


Timo K. Mukka: Maa on syntinen laulu, Gummerus 12 p. 2013, ensimmäinen painos 1964, sivumäärä 229. Teoskappale on lainattu Turun kaupungin kirjastosta.

Juoni lyhyesti ja henkilöt
Maa on syntinen laulu kuvaa vaarojen keskelle Siskonjärven kapealle kaistaleelle rakentunutta kylää Lapissa ja sen asukkaita. Päähenkilöksi nousee juuri naiseksi kasvava voimakkaasti omaa seksuaalisuuttansa tunnusteleva Martta Mäkelä. Tunnusteluista siirrytään Kurki-Pertin kanssa luminietosten keskellä heinäladossa asiaan, häntä seuraa lappalainen Nahkamaan Oula, jolla on kläppi joka kylässä. Martta huomaa pian olevansa raskaana. Siskonjärven kylässä pidetään seuroja, mutta etupäässä tehdään työtä, lypsetään, ollaan savotassa, juodaan viinaa ja kahvia ja tapellaan puukoilla. Martan ikätoveri Elina Pouta on toisen talollisen pojan Auliksen mielitietty, Aulis tappelee veljensä kanssa ja häipyy. Elina hekumoi öisin. Kuunnellessaan seuroissa tulikivenkatkuisia vuodatuksia hän joutuu karismaattisen saarnaajan pauloihin ja hekumaa on myös käytännössä. Elina keskustelee myös Martan kanssa, joka on "niin ahne mulkun pääle" s. 217

Arviointia
Timo K. Mukan teksti on väkevää, kerronnasta henkii aitous ja rehellisyys. Ihmiset ovat viettiensä vankeja. Kirjassa esitetään intensiivisesti todentuntuisesti karmeita tapahtumia: miestappo, eräs kylän anteliain nainen Aino Liinukorpi vuotaa keskenmenon vuoksi kuiviin, Ainon viisi aviotonta "isätöntä" lasta jaetaan taloihin, eräs riiaaja sylkee verta ja hampaita ja  ajetaan jäihin ja eräs mies vetää itsensä hirteen.

Viattomuutensa on menettämässä myös Liinukorven Ainon lapsista vanhin Mäkelöille joutunut Hannes. Kasvinympäristö ei ole suotuisa naintien ja juontien lomassa, Hannes kasvaa erossa sisaruksistaan, jotka on siroteltu pisin kylää. Hannes kuvataan herkäksi ja hänen tarinansa jää hyvinkin kesken.

Maa on syntinen laulu on loistava ja omassa ehdottomassa näkökulmassaan rehellinen kirja. Kirja on myös hyvin naturalistinen, muttei irvokas vaan minusta rumuudessaan jylhä ja kaunis. Mukan teoksen etuna pidän myös sen tiiviyttä, kaikki olennainen on kansien välissä

Maa on syntinen laulu on klassikko.
*****

Tommi Kinnusen Neljäntienristeystä arvioin täällä. Tässä kirjassa minusta luonnon kuvaus oli aidompaa, tapahtumat intensiivisempiä. Rehellisyyden nimissä pitää todeta, että Neljäntienristeys on etelämpänä kuin tämä karu ja kylmä kylä. Myöskään Timo K. Mukan miehet eivät ynähtele eivät tyrskähtele vaan ilmaisut ovat örähtelyä, ähkimistä ja ininää:
s. 48 unissaan örähdellen
s.163 Hän inisee kuin pieni lapsi nukkuessaan
s. 217 Isä-Juhani ähkäisi

Lehmät sen sijaan ynähtelevät
s.51 lehmät ynähtelivät
s.213 lehmä ynähti

*****
Timo K. Mukka (1944 - 1973) syntyi perheen ollessa evakossa Ruotsissa ja kuoli vain 28-vuotiaana. Maa on syntinen laulu on filmattu vuonna 1973, ohjaaja oli Rauni Mollberg, pääosaa esitti Maritta Viitamäki.

lauantai 25. lokakuuta 2014

Ilkka Remes: Horna


Ilkka Remes: Horna, Wsoy,  2014, sivumäärä 406.

Ilkka Remeksen Horna iskee ajankohtaiseen turvallisuuspoliittiseen tilanteeseen. Takakannessa lukee: "Ensin Ukraina. Nyt Suomi". Kirja alkaa, kun Lari Vuori, Suomen sotilastiedustelun työntekijä tekee yhteistyötä USA:n vastaavan miehen kanssa ja tietenkin salaisesti. He kuuntelevat presidentin puheluita, epäselvää on, tietääkö asianomainen itse. Remeksen tapana on käyttää "oikeita henkilöitä" näissä fiktiivisissä seikkailukirjoissaan. Presidentti on saamassa vihiä, että Ruotsi olisi pyrkimässä Natoon, eikä antaisi siitä ennakkoilmoitusta Suomelle. Turvallisuuspoliittisena taka-ajatuksena on ajatus, että "jos Ruotsi niin Suomi". Remeksen maailmassa on provosoituja levottomuuksia, itäukrainalainen kriisi on päällä, mutta Remes on onnistunut arvaamaan, että sukellusvenejahtia harrastetaan Itämerellä ja ilmatilaa loukataan, joskin Sallan seudulla, jossa ensin piipahtaa Tupolev ja sitten Suhoi. Kirja on loppuunsaatettu vuoden 2014 jälkimmäisellä puolella, sillä pääministerin nimikin on oikea. Rapakon takainen presidenttikin soittelee Suomen suuntaan ja on muutenkin aktiivinen. Juoneen linkitetään CIA ja NSA sekä Special Collection Service, joka kerää dataa. Järjestöjä putkahtelee muitakin. Lisäksi puhutaan hakkeroinnista ja valehenkilöllisyyksien rakennuksesta.

Lari Vuori on tarinan "sankari" tai konna, hän on avoliitossa ohjelmistoyrittäjä Sara Falckin kanssa. Lari on lähdössä Venäjälle erikoisoperaatioon, kun KRP tulee häntä pidättämään. Tässä minusta hieman oiottiin oikeita pykäliä, sillä asiaa minusta rajoittavat esitutkintalaki ja pakkokeinolaki, josta ilmenee, että pidättämisen syy pitäisi aina kertoa, ja avustajan käyttö on sallittu. Syyttömyysolettamaa ei joudeta pohtimaan, koska "sankarimme" ottaa laittomat hatkat, jota temppua ei olisi tarvinnut tehdä, mikäli pidätys olisi hoidettu lainmukaisesti. Veroepäilystä ei minusta näin dramaattisesti edes pidätetä. Tämä kuvio on tietenkin kirjaan istutettu, mutta Lari ei sen sijaan paljon ehdi istua, sillä Larilla on paljon tehtävää ja Saran ohjelmistoyritystä tarvitaan. Yritys tekee "turvallista softaa" tai kuten kirjassa sanotaan" turvakriittisiä tietojärjestelmiä" ydinvoimalaitoksiin, öljyporanlautoille sekä sairaaloihin.  Tikkakoskelta kytkeytyy mukaan vauhdikas ja liian aulis Anna Helander ja lukuisista organisaatioista erinäisiä henkilöitä, jotka nokittelevat toisilleen.

Tätä enempää en kirjaa avaa, mutta "voimakkaita kohtauksia" on tulossa ja trilleri tämä on. Itse en erityisesti pidä tästä lajityypistä , enkä pidä suuntauksesta sekoittaa oikeita henkilöitä tai niiden nimiä fiktioon. Tämä on sekoitus jamesbondia ja 24:a. Remes on kyllä käänteiden mestari.

*****

Vuosittainen Remes tulee yleensä aina ennen Isänpäivää myyntiin. Horna -tarinassa on lukuja 62 ja tekstin ohessa haukutaan maamiinapäätös. Tekstissä myös tätä puheluiden kuuntelujuttua reippaasti avataan. Minusta on hyvä, että ihmiset tiedostavat, että kaikkea verkkoliikennettä ja tietoliikennettä yleensä voidaan "vakoilla" ja seurata. On lapsellista ajatella, että digitaaliviestejä voisi lähettää niin, ettei kukaan pääsisi väliin. Sitä, miten se tehdään, ei ole aavistustakaan, mutta luultavasti on purkkeja, jonne kaikkea mahdollista dataa kerätään, ja niitä voi olla lukuisilla eri tahoilla.

Kannessa on kasvot, joissa silmät, naisen kuva, liekkejä, ehkä Senaatintorin Helsingin tuomiokirkko ja kaksipäinen kotka, jolla siivet, kannen yläosassa näkyy kaksi hävittäjää. Takakannessa on Hyökkäys-maalaus (tai sen toisinto), Edvard Iston maalaus, jossa Venäjän kaksipäinen kotka ahdistelee Suomi-neidon kädessä olevaa lakikirjaa, jonka maalauksen kuva olisi kirjan mukaan Unto Mikkosen teoksessa Horna, jota olisi käytetty sanomien salauksessa ja josta kirjan nimi lienee peräisin.

Näillä eväin lahjavalinta isille on helppo, osalle isistä nappivalinta, mutta ehkä tämä ei sovi pehmoisille. Itse en tästä lajityypistä syty.


26.9.2015 
Isille menee ehkä seuraavakin Ilkka Remes eli Jäätyvä Helvetti, jossa Hornan sankari Lari Vuori on todistamassa tapahtumaa, jossa Finnairin kone törmää itä-koneeseen, jossa ei ole tutkatransponderi päällä. Lari kyllä selviää kylmästä pakkolaskusta Suomeen, mutta pakkasen paukkuessa Suomessa sähköt ja tietoliikenneyhteydet ovat poikki kaikenlaista sabotaasia esiintyy ja lopulta  vaaditaan tukikohtia eikä siihenkään laiteta rajaa. Remeksen "Suomi" on keskellä suurvaltojen uutta kylmää sotaa ja natonokittelua. "Sipilän hallitus" ja "Suomi" ovat tosipaikan edessä. Remekselle tyypillinen katastrofitrilleri, jossa on kaikki nämä transponderit, sähkölinjojen omistukset, kybersodat, soluttautumiset ympätty tekstiin.

Ajankohtainen aihe kirjoitushetkellä, mutta nyt ihmisten päät täyttää pakolaiskriisi. Montaa uhkaa ei voi rummuttaa uutisissa samaan aikaan. Remeksen kanssa olen samaa mieltä siitä, että Suomen "avoimuus" on minusta lapsellista ja perustuu "Ruususen uskoon". Turvallisuussyistä ei ole esim. syytä laittaa kaikkia viranomaistietoja kaikkien luettavaksi internettiin. Remeksen kanssa olen myös yhtä mieltä, että ollaan päästy liian helpolla eli kuten muualla todetaan ollaan pullamössöporukkaa.

EU:n turvapaikan hakijoiden aiheuttama kriisi todistaa, että täysin rauhanomainen liike saa koko EU:n ja sen kansalaiset sekaisin. Uhkakuvia ongelmille luodaan, mutta kukaan ei osannut vuosi sitten ennakoida, että Tornioon tulee Ruotsin puolelta satoja pakolaisia päivässä. Turussakin on tänään Iltasanomien mukaan (26.9.2015) "laillinen" (on pyydetty ennakolta lupa) mielenosoitus pakolaisten hätämajoitusta vastaan, ja "laiton" (tai ei ole pyydetty lupaa) sen puolesta, lisäksi Turun poliisilaitoksella on tilanne kuumennut ja "joukko turvapaikanhakijoita" on tunkeutunut poliisin tiloihin, kyse on minusta sangen suuresta määrästä eli paristakymmenestä hengestä. EU on itse päättänyt vapaan liikkuvuuden, ja nyt pakolaiset liikkuvat. Ihmettelen Schengen alueen rajaa, missä se on ja miksi se vuotaa, esim. käsitykseni mukaan Kroatia ei kuulu alueeseen.

****
Ilkka Remeksen (s. 1962) esikoisesta Pääkallokehrääjästä olen blogannut NÄIN.
Pääkallokehrääjän rakennetta olen verrannut myös 24:een, en itse muistanutkaan. Lisäksi kirjassa luettiin Dostojevskin Rikosta ja rangaistusta, kuten tässäkin.

Ilkka Remeksen Aaro Korpi -kirjoista olen blogannut NÄIN.

Horna oli kirjaston jokeri eili pikalaina.

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

William Golding: Laiva tulessa


William Golding: Laiva tulessa, alkuteos Fire Down Below 1989, suomentaneet Eila Pennanen ja Hanno Vammelvuo, Gummerus 1991 Sivumäärä 292.

Laiva tulessa on trilogian viimeinen opus, jossa purjelaivamatkaa seurataan Edmund Talbotin silmin. Tämä ei ole kovinkaan selvää, mutta jossain vaiheessa selviää herran nimi ja suurin ongelmakin selviää, että kaverilla on kutinaa alapäässä, nivustaipeita vaivaa  ihottuma.

Toisaalta en ole lukenut kahta ensimmäistä osaa, eikä tässä ole mittän tiivistelmää edellisistä osista, eli se puolustukseksi kirjasta, mutta tästä osasta totean, että minusta kerronta koostuu mitään sanomattomasta kuvailusta ja hyödyttömistä keskusteluista. Kirja on täynnä hölynpölyä, se on minusta ikävystyttävä, sekava ja tekotaiteellinen. Se ei ole juonellisestikaan jännittävä, siinä ei ole runollisuutta eikä kielellisiä ansioita, se on pitkäpiimäinen teos, joka varmasti varsin hyvin kuvaa tilannetta. Lopun kirjeistä voi päätellä, että eletään Napoleonin kukistumisen aikaa, laivamatka on suuntautunut Australiaan. Päähenkilö herra Talbot on aiemmin rakastunut neiti Chumleyhyn, joka on Alcyone –nimisessä laivassa.

Meri kuvataan oikulliseksi ja laivakunta kohtaa jääseinämän, toivo on menetetty. Aiemmissa onnettomuuksissa eräs herrasmies on leväyttänyt aseellaan aivot seinälle, keulamasto on osittain irti ja herra Preetiman on murtanut jalkansa. Preetiman laatii testamenttinsa ja menee naimisiin erään kotiopettajattaren kanssa ja otaksuu kuolevansa. Preetimanilla on painokone mukanaan. Sillä hän aikoo sivistää siirtokunnan asukkaita, josta emämaan hallinto ei pidä. Hän epäilee, että aiempi onnettomuus oli järjestetty. Kaikki lopulta selviävät perille, mitään tulipaloa ei ole laivalla, mutta satamassa tapahtuu räjähdys ja laiva palaa. Liitän tämän haluun tuhota painokone. Preetiman nilkuttaa sisämaahan nuoren vaimonsa kanssa. Laivalla on mukana kahlevankeja, jotka ovat karkotettu Australiaan, näistä ei ole lainkaan vaivaa.

Herra Talbotin sydän on jäänyt Alcyonelle lordi ja lady Somersetin seuraneitinä olleelle neiti Chumleylle. Neiti Chumley piipahtaa maissa ennen kuin suuntaa Intiaan. Talbot yrittää järjestää sinne siirtoaan. Talbot kertojana antaa ymmärtää, että lopulta hääkellot ovat soineet. Oliko herra Talbotin nivukset vailla ihottumaa silloin, jää lukijan oman mielikuvituksen varaan!

Jo tämän juonitiivistelmän aikaansaaminen oli minulle hankalaa miltei mahdotonta ja vaati sinnikästä tutkimista ja päättelyä. Pitkäveteisyydessään kirja saattoi kylläkin kuvata laivamatkaa, mutta esimerkiksi ruuan ja juoman puutetta ei laivalla kärsitty, joten kovin realistisena en itse laivamatkan kuvausta pitänyt. Aluksella miehistön väleissä oli kitkaa eniten ranskalaisen Benetin kanssa. Benet koitti hurmata kihlautunutta kotiopettajatarta kummallisilla runoillaan.

Herra Talbotin suurta hetkeä jälleen näkemistä neiti Chumleyn kanssa kuvataan seuraavasti:
sydämeni hajosi aivan kuin kananmuna paistinpannuun”. s.266
Voiko tätä suurta tunnetta kuvata enää yhtään paremmin ja intohimoisemmin?

Maininnat naisista ovat kummallisia, samaten Preetimanin avioliitosta neiti Granhamin kanssa
Tuossa salamyhkäisessä keski-ikäisten pariutumisessa oli jotain aivan erityisen vastenmielistä! Mies saattoi olla viidenkymmenen ja nainen  ...
”Likaista, eläimellistä ja irstasta!”
s.75

Paljon olen nobelisteja lukenut, tämä teos oli valitettavasti kölin alitus.

****
William Golding (1911 - 1993) on kirjallisuuden nobelisti vuodelta 1983. Hänen mestariteoksestaan Kärpästen Herra olen blogannut näin.

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Pekka Lipponen ja Kalle-Kustaa Korkki


Pekka Lipponen, Kalle-Kustaa Korkki ja perilliset
Taustaa:
Pekka Lipponen oli Outsiderin (Aarne Haapakoski 1904 - 1961) luoma legendaarinen sankarihahmo, joka on lähtöisin Rantasalmen Saparomäeltä. Lipponen on  huutolaespoekana raivannut omat asemansa. Pekka Lipposesta on artikkeli wikipediassa täällä.

Pekka on aikuisena kova ottamaan näkäräisiä, jotka ovat kuin linnunmaetoa. Savolainen Pekka on kova tekemään ahväärejä. Outsiderin seikkailuissa on mukana myös herrasmiesmäisempi Kalle-Kustaa Korkki, joka on kansainvälisen öljy-yhtiön palveluksessa. Korkista on wikipedian artikkeli täällä.

Olen lukenut Pekka Lipposen ja Kalle-Kustaa Korkin seikkailuja sukulaisten kesämökillä, kuten myös näitä myöhemmin julkaistuja junior-sarjoja. Lisäksi olen kuunnellut Radio Mafiassa tulleita kuunnelmia esimerkiksi Calamarian kuningas, joka oli varsin hauska ja jännittävä ja josta on klippejä Ylen elävässä arkistossa täällä. Calamarian kuninkaasta on juttua alla enemmän.

Koko Korkin ja Lipposen seikkailusarja alkoi wikipedian mukaan juuri kuunnelmista, jotka laajenivat lehdiksi. Se on helppo uskoa, sillä Calamarian kuningas on hyvin vauhdikas, jännittävä ja yllättävä seikkailu. Se on hyvin käsikirjoitettu. Pekka Lipposena on Oke Tuuri ja Wilho Ilmari ääninäyttelee Kalle-Kustaa Korkkia, Sasu Haapanen Pavel Pohjolana on todella loistava.

"Outsider" oli aluksi vain Haapakosken käsialaa, mutta hänen avustajansa Seppo Tuisku kirjoitti sarjaa outsiderina samanhenkisesti, sarja loppui vasta 1960-luvun puolivälissä. Seppo Tuisku (s. 1936) toimitti vuodesta 1968 alkaen Jerry  Cottonia.

Kalle-Kustaa Korkki on herrasmies, älykäs ja sivistynyt, mutta Pekka Lipponen on luonnonlapsi, ahne, äkkipikainen, mutta varsin suomalainen hahmo. Hän tuntuu olevan tittelin kipeä häntä on tituuleerattu niin prinssieverstiksi, Kiljuvan Karhun Ritarikunnan komentajaksi, Avaruusmarsalkaksi ja Pekka Lipponen jr:n mukaan vieläpä ex Dalai Lamaksi (tämä on minusta jo loukkavaa). Lipponen on aito savolaispoika alttiina näkäräisille ja naiskauneudelle, ja rahalle ja ahvääreille, mutta ennen kaikkea ahneudelle ja vaikeuksille, joista osa johtuu näistä naisseikkailuista. Pekka joutuu usein tai aina liemeen, josta Kalle-Kustaa joutuu hänet pelastamaan. Pekan suurin kauhu on Manta Kakkinen, hänen entinen tai epävirallinen vaimonsa, joka oli Pekan kanssa naimisiin mennessään jo naimisissa.

Kuunnelmat
Calamarian kuningas
Calamarian kuningas kuunnelman klippejä löytyy Ylen elävässä arkistossa. Calamarian kuningas alkaa kirjeestä, joka saapuu Lipposen ahväärikonttuuriin ilmeisesti johonkin päin Amerikkaan. En tajunnut tätä heti kuunnelmasta vaan lukiessani lehtiä, sillä Pekan veljenpoika Esko oli Amerikan haarakonttorin asioiden hoitaja.

Kirje on kirjoitettu vanhahtavaan tyyliin. Muinaisten suomalaisten jälkeläinen varakuningas Valerius Tietäväinen pyytää tähtiritari Pekka Lipposta apuun Calamaris-saarelle, jossa suomalaisia ahdistavat hispanialaiset ja "mustat", mustista käytetään hieman eri nimitystä kuunnelmissa ja lehdissä, se n-sana. Pekkaa kiinnostaa kuninkaan titteli mutta myös saarelta löytyvä "hopia". Pekka on tittelin kipeä, joten hän pestaa Pavel Pohjolan apulaiseksi ja ostaa veneekseen Markerin pikaliipparin. Pikaliippari ja miehet menevät valtamerialukseen ja lähtevät Calamariaan "kissakaloja pyytämään". Laivamatka on hyvin vaikea, sillä Calamarian saaria käyttävät rikolliset salakuljetukseen. Pekka sotkeutuu tahtomattaan gangsterien välienselvittelyyn. Laivalla on Al Carro ja hänen heilansa Burman Lily, josta Pekalla ei korkeaa käsitystä eikä päin vastoin sekä Bruno Ferri ja näiden kätyreitä. Heillä on jopa sukellusvene, jota käyttävät Calamaris-saarten vesillä salakuljetukseen.
Calamaris-saarilla on vielä ikävämpi yllätys. Manda oli ujuttautunut Calamarian saaren kuningattareksi Amando nimellä, hän on hurmannut vanhan kuninkaan aarteen toivossa. Mitään aarretta ei ole, mutta kansa käy kapinaan kuningatarta vastaan. Hispanialaiset ja saarella olevat orjat, jota ajan henkeen kutsutaan n-sanalla taistelevat suomalaisia vastaan. Gangsterit haluavat Pekan venettä. Kalle-Kustaa Korkkikin tulee saarille etsimään öljyä. Kaikki päättyy vähemmän kunniakkaasti. Öljyä ei ole riittävästi, Pekan hopealasti uppoaa veteen ja  Pekka poimitaan merestä pari hopeaharkkoa mukana, onneksi vene on vakuutettu täydestä arvosta. Vanhat suomalaiset jäävät vähemmistöön, kun Pekka, Pavel ja Kalle-Kustaa suuntaavat kohti uusia seikkailuja. Minusta tämä on todella korkeatasoinen kuunnelma, jonka voi lunastaa seitsenosaisena Elisa-kirjasta noin 56 euron hintaan (ei mainos, eikä minulla ole kytköksiä Elisaan).


Öljyä ja Urkkijoita, on myös hyvä kuunnelma, se kertoo Pekka Lipposen matkasta diktatuurivaltioon Santo Utopiaan. Lipponen on kansainvälisen öljy-yhtiön asialla. Pääjohtaja James B Truss haistaa öljyä, mutta diktatuurimaa haluaa pitää yhtiöt poissa maasta. Trussin huonetta kuunnellaan. Pekka matkaa Santo Utopiaan laivalla, jossa Pavel Pohjola töissä. Pekan valeasu on suurlähettiläs Busabubu. Laivalla on monenmoista onnenonkijaa. Saksalainen Baumann, joka on suunnitellut aivopesukoneen Santo Utopialle. Pekka joutuu koekaniiniksi, mutta laite on pelkkä perunankuorimakoje, kuten myöskin urkintalaite, joka muuttaa eläinten puheen ihmisen kielelle. Baumann on huijari. Raajarikko Wong Lee, jolla on kummia juttuja, on todellisuudessa liikuntakykyinen öljyagentti, joka vakoilee esiintymiä. Santo Utopia on totaalinen diktatuuri, jossa kaikkea halutaan kontrolloida. Lopulta maassa tapahtuu vallankumous ja Korkkikin tulee paikalle "lentävällä lautasella", hän on kiinnostunut valtion öljystä. Varsin tyypillinen kuunnelma siis. Pekka tuomitaan kuolemaan, Korkki yrittää pelastaa Pekan, mutta Pekka tuplaeversti on ottanut kohtalon omiin käsiinsä  ja Pekan johtama kuoleman tuomittujen komppania ottaa vallan. Diktatuuri kukistuu, mutta vanha nokkamies kyönii kansan kassan ja häipyy.  Pavelin keräämät öljynäytteet ovat onnistuneita ja seikkailulle saadaan onnellinen loppu.

Pekan perillinen on kolmas kuunnelma, tätä minulla ei ole kokonaan (tai saamissani C-kaseteissa ei ole). Kuunnelmassa seikkaillaan Kaliforniassa lähinnä Amerikan puolella. Pekka Lipponen pelastaa kidnappaukselta Maijan, myöhemmin selviää, että tytön äiti on markiisitar "Catherine Birdie", myöhemmin puhutaan myös Katariinasta ja sukunimi saattaa olla Birdy. Katariina on Pekan vanha heila ja Maija on Pekan tytär (Pekka ei tiedä asiaa). Markiisitar eli Katariina heittää Pekan ulos. Pekka on lirkutellut liikaa nuoruudessaan ja jättänyt Katariinan yksin mennessään ahväärien perään. Katariina on avioitunut ja nyt Maijan isäpuoli on peliveloissa ja lavastaa tytön kidnappauksen. Gangsterien puolelta pelissä on Monte Nuevan öljy. He haluavat Katariinalta maat ja siten öljyt. Korkki haistaa öljyn ja saapuu paikalle kuten Pavel Pohjolakin. Gangsterien ilkityöt ovat moninaiset. Ennen Maijaa on Pekan testamentin saajaksi merkitty veljenpoika Esko. Santo Utopiassa Pekka teki testamentin saadessaan kuolemantuomion. Pekka on taas heikossa kunnossa ja kumoaa aiemmat viimeiset tahtonsa ja testamenttaa kaiken Maijalle hänen ja Katariina Birdyn tyttärelle. Seikkailu päättyy onnellisesti, Pekka suunnittelee jäävänsä tilalle ja Kalle-Kustaa sai kontrahtinsa.

Lehdet
Outsider: Pekka Lipposen seikkailuja 63: Pekka Lipponen Avaruusmarsalkka, 1962. sivumäärä 96.

Pekka Lipponen ilmestyi kerran kuussa Haapakosken kuoleman jälkeenkin. yllä olevan lehden ostin huuto.netistä. Albumissa Pekka Lipposta ahdistavat avaruuden Roo-hirviöt. Aiemmassa osassa Pekka on lähtenyt avaruuteen ja kauppaa siellä aikaa, jota käytetään avaruusalusten polttoaineena. Pekka joutuu kuolemantuomittujen planeetalle  Zarttuminen ulkogalaktiseen kierteissumuun. Pekka tapaa ihmisiä ja hirviöitä, mutta lopulta päätyy Villa Saparolaan takaisin. Lukijan päätettäväksi jää onko tämä uni vai ei. Tässä näkee sarjakirjojen ongelman. Aina ei ole paras veto päällä.


Pekka Lipposen ja Kalle-Kustaa Korkin seikkailuja: Kuolemalla on kuusi silmää 1965, 96 s

Lipponen, Korkki ja Manta seikkailevat kokonaista 74 sivua, lisäksi lehdessä on Karma-jatkojuttu, joka jatkuu edellisestä numerosta.

Kuolemalla on kuusi silmää -tarina alkaa jännittävästi. Pekka, Kalle-Kustaa ja Manta ovat kuolemaan tuomittuja ja köysissä. Manta karttaa Pekalta rakkauden tunnustuksia ennen kuolemaa ja itse tunnustaa olleensa epäoikeudenmukainen. Pekalta lipsahtaa lupaus avioliitosta. Seuraavaksi tarkastellaan Pekka Lipposen matkaa San Diegoon sauna- ja hieromalaitoksen avajaisiin. Pekalle ollaan antamassa uutta titteliä. Saunabisnestä pyörittää Manda, joka halusi vain oman "Petterinsä" luokseen. Pekkaa hiostetaan tulikuumassa saunassa ja venytellään laitteissa.

Juoneen kytkeytyy Jose Bravo -niminen silmäpuolikonna, jonka "Mandi" on järjestänyt USA:han ja puhunut avioliitosta sekä Robert Hagert, Mantan poika. Robert puhuu myös isästään Villestä. Tarina on aikansa tuote. Robertin taustasta puhutaan, Jose ajattelee, että Robert on "ilmetty romaani", oikea termi olisi tietenkin romani. Yleensä tekstissä käytetään termiä "mustalainen". Mandalla on sauna-hieroma-laitoksessa apureina isoja mustia miehiä. Pekka käyttää miehistä termiä n**k*ri tai vieläkin lyhyempää nimeä. Vaikka tarina ei ehkä ole parhaimmasta päästä, se kertoo olennaisen Pekasta, Kalle-Kustaasta sekä Mantasta. Manta huokailee Pekan perään ja koittaa saada häntä ansaan keinolla, millä hyvänsä. Toisaalta Manta on altis muille miehille ja rahan perään. Pekka on taalojen ja tittelin perään. Kalle-Kustaa on peloton herrasmies, joka on Pekkaan verrattuna kovin valju, hän jää kaikessa tehokkuudessaan elinvoimaisen Pekan varjoon eikä edes esiinny seikkailussa alkua lukuun ottamatta. Mantan Jose-konna pakottaa Pekan nopan peluuseen elämästä ja kuolemasta, konnalla on painotettu noppa, joten Pekan hengenlähtö on taas lähellä. Robertissa ja Mantassa on sen verran empatiaa, että pelastavat Pekan. Mantan kasvatusmetodeista ei anneta kaksista kuvaa. Lellittely, kotkotus ja puolesta tappelu ovat osaltaan pilanneet Robertin, joskin ei Robertkaan täysin paatunut ole.

Olen lukenut Kalle-Kustaa Korkin seikkailuista ainakin Pullopostia hirtettyjen saarelta, ja poikasena se upposi täysin, jännittävä seikkailu.

Tappavat timantit, Pekka Lipponen Junior, 1 1979Kolmio-kirja.

Vuonna 1979 alkoi ilmestyä Pekka Lipponen junior. Lehden mukaan taustatyötä olivat tehneet kova tiimi eli Seppo Tuisku, Vexi Salmi, Kari Nenonen, Roy, Juhani Salomaa ja Yrjö Kajander. Minusta Pekka Lipponen junior on "kioskilehtien" eliittiä johtuen siitä, että luin näitä joskus kesäisin, lehtiä oli kertynyt mökille. Kolmio-Kirja julkaisi Pekka Lipponen junior -sarjaa vuosina 1979 - 1981, yli kaksikymmentä seikkailua näki päivänvalon.

Sarjan sankari on Pekan poika Jussi Jalmari Lipponen. Jussi on merkonomi ja myyntitykkinä vientihommissa Bergbom-yhtiössä, ruotsinkielisen yhtiön miltei ainoa suomenkielinen työntekijä. Jussin mainitaan suorittaneen tutkinnon USA:ssa. Jussilla on harjastukka, uneliaat silmät, terässankaiset silmälasit. Vaikka Jussi on vain 172 cm pitkä, hänellä on ulottuvuutta kuin DC--kympillä ja suuttuessaan on oksat pois. Jussin isä on Pekka, mutta äitiä ei sarjassa paljasteta, epäillään tai pelätään hänen olevan peräti Manda. Kuunnelmassa olevaa neuvokasta viipurlaista Pavel Pohjolaa ei Jussi Lipposen seikkailussa ole. Pekan puheissa liikkuvat edelleen rosentit, rivolli, pirskatit ja oma kehu. Pekka aina pääsee muiden ansiosta kuiville, ja oikean yrittäjän tapaan ei ota onkeensa vaan hänellä on uutta matoa joka koukussa ja ahväärejä kalastellaan.

Bergbomin yritys myy kaikkea vessapapereista lähtien. Ulkomaan myyntiedustajana on myös omistajan vuorineuvos Victor Bergbomin poika Robert, josta Jussi ei erityisemmin pidä. Robbe on Lilla Hankenin käynyt diplomimerkonomi, joka puhuu huonosti suomea. Vuorineuvos Bergbom tekee välistä yhteistyötä Pekka Lipposen kanssa, jonka ahväärit kukoistavat. Jussin luonto ei anna periksi mennä isälle töihin. Kaikki Pekan pisnekset eivät kestä päivänvaloa. Ahväärimies itse eli Pekka Lipponen, prinssieversti, Kiljuvan Karhun ritarikunnan suurmestari ja ylipiäjohtaja hoitelee ahväärejä Rantasalmelta käsin. Rantasalmella vaikuttaa myös Pekan tuhti tumma taloudenhoitaja Jasmiina, joka on Martinquelta kotoisin, Jussi on oppinut häneltä ranskaa,

Itse tarinassa Tappavat timantit joutuvat kuumat kivet sattumalta Jussin haltuun Pariisissa, missä häntä osoitellaan aseella. Syynä uhkaukseen on Pekan myymät aseet, jotka konna oli unohtanut puhdistaa ennen käyttöä. Tilanne mutkistuu, kun gangsterin poika kuolee ja takki, jossa timantit ovat piilossa, joutuu Jussin haltuun. Timanttiasiaa sovittelee Lamborghinilla ajeleva Kansainvälisen Öljy-yhtiön sotkujen selvittäjä Kalle-Kustaa Korkki, joka hoitaa myös omia liiketoimiaan sekä auttaa Jussia tilaamalla kaksoiskreppi-vessapaperia yhtiölleen. Kalle-Kustaa Korkki tutustuu Jussiin ja opettaa suuren maailman toimintaa. Jussin silmälasit huurtuvat monesti tarinan aikana. Kalle-Kustaa Korkki on yllättynyt Jussin reippaudesta. Kalle-Kustaa ja Jussin henki on monesti vaakalaudalla ja Kalle-Kustaa onnistuu taikomaan heidät kuiville ja peräti hyötymään tilanteesta. Pekka ärisee sähkein Rantasalmelta, jonne lopulta Jussikin pääsee saunomaan.

Tarina on  minusta varsin hyvä ja vauhdikas, mutta aikansa tuote eli hyvinkin asenteellinen. Huumoria on paljon, osa varmasti menee nykylukijoilta ohi. Mafia-konnan nimi on Coppola, lienee viittaus Francis Ford Coppolaan, joka ohjasi Kummisedät. Eletään vuotta 1979 ja lehdykkä jo tajuaa, että tiedustelupalvelut kuuntelevat viestintää tietokoneella. Ainoat viestit, jotka eivät aukene on Rantasalmelta lähteneet viestit, joissa on lempsattia, näkäräistä ja pirskattia. Minusta tämä pesee monen nykydekkarin ja -pokkarin. Viihdytti ja nauratti.



Savolainen csardas, Pekka Lipponen Junior, 2 1979Kolmio-kirja.

Savolainen csardas -tarina on 92-sivuinen ja muutaman sivun selvitys kansainvälisestä asekaupasta sekä ristikko. Merkonomi Jussi Lipponen on matkalla kirjamessuille Frankfurtiin, mukana Robert "Robbe" Bergbom. Robbesta on tehty mitätön kaikesta itkevä vellihousu, joka vääntää hoono soome. Minusta silloin ja nyt mautonta. Nykymittapuun mukaan voi todeta, että Jussin ja Robben välillä on kieli- ja kulttuurimuuri.

Pekka sotkee jälleen kerran Jussin asiat. Lipposet sekaantuvat ja kone kaapataan Budapestiin. Jussi lopulta joutuu laskeutumaan koneella, kun ohjaamossa ammuskellaan. Rosvot yhtä lukuunottamatta eliminoidaan poliisin toimesta. Budapestissä jatkuvat sekavat seikkailut, jotka johtuvat pääosin Pekan myymistä aseista, jonka haltijoiksi haluaisivat kaikki kynnelle kykenevät. Kaikki ei ole siltä miltä näyttää ja ennen kuin loppuun selvitään, Jussia osoitellaan monesti aseella, kuten vanhalla Dreyse taskupistoolilla. Lehdykässä on myös yllättävän paljon kulttuurillisia, historiallisia ja kirjallisia viitteitä.

"Dreyse taskupistoolin mallia 1907... ajalta jolloin Grigori Rasputin aiheutti hämminkiä Venäjän hovin naisten keskuudessa, Suomessa sosialidemokraatit saivat kahdeksankymmentä paikkaa kahdestasadasta eduskunnassa ja keisari Frans Joosef I hallitsi itsevaltiaana monarkkina niin Itävaltaa kuin Unkariakin". ss. 29 -30

Maantietoakin löytyy. Jussi heitetään Tonavaan, mutta ensin joki esitellään.
"Tonava on Volgan jälkeen Euroopan suurin joki ... Pituutta sillä on 2.850 km   ... Vuosittain Tonava purkaa Mustaan mereen n, 203 kuutiometriä vettä ja n. 108 miljoonaa kiloa lietettä, joka tekee suistomaan, Delta-alueen erittäin hedelmälliseksi ..." s. 45

Lisäksi siteerataan  Marcus Tullius Ciceroa, inter arma silent leges eli aseiden keskellä lait vaikenevat.

Robbekin kunnostautuu tai luulee kunnostautuvansa seikkailussa, joka on kirjoitettu csardasta mukaillen. Pekka saa porttikiellon Unkariin. Vauhdikas tarina, joka ei ollut aivan avaustarinan veroinen.
*****
Kioskikirjoista olen hutaisten blogannut Morgan Kanesta ja Remosta täällä.
Jerry Cottonista täällä.

*****

tiistai 14. lokakuuta 2014

Veli-Pekka Lehtola: Presidentin kyyditys


Veli-Pekka Lehtola: Presidentin kyyditys - presidentti Ståhlberg, kenraali Wallenius ja kiihkon aika 1930, Otava, 2010.

Kirja kertoo presidenttipari Ståhlbergin kyydityksestä, joka aloitettiin 14.10.1930, klo 9:00, jona päivämääränä 14.10 tulee tämä bloggaus ulos. Kyyditys alkoi Helsingistä ja päättyi Joensuuhun, josta ei ollutkaan jatkoyhteyttä eteenpäin, muilutuksen määränpää lienee ollut idempänä.

K.J Ståhlberg (1865 - 1952)  oli Suomen tasavallan ensimmäinen presidentti vuosina 1919 - 1925. Ståhlberg oli edistyspuolueesta, hän toimi ennen presidenttiyttään hallinto-oikeuden professorina.

Kurt Martti Wallenius (1893 - 1984) oli kenraali, jonka alioikeudet tuomitsivat kyydityskäskyn antajaksi, mutta jonka Korkein oikeus vapautti.

Kyydityksen käytännön toteutuksesta vastannut Jukka Janné sai lopulta vuoden vankeusrangaistuksen. Mikko Jaskari, joka oli välittänyt Jannélle kyydityskäskyn, sai 1,5 vuotta vankeutta. Lisäksi kyydityskäskyn antajana pidetty everstiluutnantti Kuussaari sai kahden vuoden tuomion. Huomattavaa on, että kenraali Wallenius istui yhdeksän kuukautta tutkintavankeudessa ja pantiin viralta.

Lehtolan kirja alkaakin evl Kuusaaren Sortavalan Seurahuoneelta antamasta "käskystä" 11.10.1930: "Se Plootuvuorikin pitäisi panna kyytiin - kenraali käskee".

Laillisen yhteiskunnan kannattaja ei hyväksy kyydityksiä. "Käsky" on lainausmerkeissä, koska Jaskari ei ollut armeijan palveluksessa, eikä kyyditys kuulu armeijan toimivaltaan. Seikka, jolla minusta on merkitystä, oliko kyseessä käsky, ja oliko siihen kenraalin lupa. Kenraali Wallenius linkittyi tapahtumaan Itä-Suomeen suuntautuneen tarkastusmatkansa kautta. Jaskari lähetti salakielisen sanoman ilmeisesti Kuussaarelle, joka sanoma päätyi Walleniukselle. Sifferisanomassa kysyttiin  mahdollisesta perumisesta. Wallenius oli osallistunut sifferisanoman hävitykseen. Ilmeisesti Sortavalassa oli juotu alkoholia kieltolaista huolimatta.

Lukiessani tapahtumaa tuntuu siltä, että toimintaa ei ollut suunniteltu armeijassa, se ei ollut minusta erityisen hyvin suunniteltu, eikä tehokkaasti organisoitu, eikä peitelty. Ståhlbergin vaimo Ester otettiin mukaan, etapilla pysähdyttiin nakkikioskeille syömään, eikä jatkokuljetusta Joensuusta siis ollut. Jaskari kuten kyydittäjät kuuluivat "äärioikeistovoimiin", Jaskari Suomen Lukkoon ollen sihteerinä. Kyydittäjät olivat Lehtolan teoksen mukaan Valtion lentokonetehtaan palkkalistoilla. Yleisesti kyydittäjillä lienee ollut antipatioita Suomen tasavallan ensimmäistä presidenttiä kohtaan, ainakin punaisten armahduksen vuoksi 1921 ja Tarton rauhan sopimuksen vuoksi vuonna 1920, rauhansopimus allekirjoitettiin juuri 14.10.1920 eli oliko tämän rauhan allekirjoituksen kymmenvuotispäivä syynä kyydityshetkeen?

Ståhlbergin ansiota minusta on hyvin pitkälti olojen vakiintuminen Suomen kansalaissodan jälkeen. Oikeistopiirit vapaussodan voiton jälkeen mollasivat häntä Plootuvuoreksi 1930-luvulla. Pidän Ståhlbergiä hienona presidenttinä. Kyydityksen jälkeen Ståhlberg, joka sai paljon myötätuntoa aiheestakin, hävisi kuitenkin P.E Svinhufvudille presidentinvaalit valitsijamiesäänin 149 - 151. Minusta Svinhufvudkin oli hieno presidentti, hän rauhoitti valkoiset kuohut 1930-luvulla. Hyviä presidenttejä olivat myös Ukko-Pekkaa seuranneet Kallio, Ryti ja Mannerheim, joka hävisi Ståhlbergin tullessa presidentiksi. Voin todeta, että kaikki muutkin presidentit ovat minusta toimineet moitteetta tehtävissään.

Kirjan suurin anti oli minulle se, että se avasi portin 1930-luvun alun tapahtumiin. Kenraali Walleniuksesta Lehtola on kirjoittanut elämänkerrankin, eli Walleniuksen kannalta tilannetta katsotaan paljonkin.

Kiinnostavaa on eri lähteistä kerätyt valokuvat esimerkiksi Kulosaaresta kaappauspaikalta, kyyditysautosta ja Aktivistien lisälehden etusivusta.

Tästä kirjasta on paljon nettiviitteitä, ja Ståhlbergin kyyditystä on ruodittu asiantuntevammin lukemattomilla sivuilla.

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Jerry Cotton


G-mies: Jerry Cotton: Kuoleman aluevesillä, numero 1, vuodelta 1967, Kolmiokirja. Tarinan mitta 65 sivua.

Olen lukenut nuorempana muutamia vanhoja 1970-luvun Cottoneita, nyt ostin Antikvariaatista hyväkuntoisen 1960-luvun Jerry Cottonin. Sarjan ydin on minusta tässä. Poikamies Jerry Cotton on G-mies eli FBI:n agentti. FBI on liittovaltion poliisi, joka voi tutkia rikoksia ilman osavaltiorajoja. Kumppaninaan Jerryllä on Phil Decker ja vanhempi G-mies Neville, joka on todellinen viskisieppo ja omaa ison virka-aseen. Pääpaikka heillä on New York, ja pomo tarkastaja High. G-miehet ovat köyhiä mutta kunniallisia poikamiehiä, jotka juovat viskiä Max Salosen baarissa ja Jerry ajaa punaisella E-typen jaguarilla.

Kuoleman aluevesillä -lehdessä  G-miehet Jerry Cotton ja Phil Decker saavat komennuksen Los Angelesiin. Kysymys on ihmissalakuljetuksesta Meksikosta, asiakkaina on maksukykyisiä ihmisiä eri maista. Jerry Cottonin tultua paikalle hän suorastaan kompastuu ammuttuun mieheen lähtiessään baarista. Murha siirtyy pian paikallispoliiseilta FBI:lle tutkittavaksi. Baareilta ja rannoilta löytyvät gangsterit, jotka laitetaan rautoihin tai useammin lautoihin.

Tämä on ilmeisesti käännöstarina. Juonen kehittely oli sujuvaa, mutta nopeaa. Mukana oli huulenheittoa ja viskin juontia. Toisaalta tästä tarinasta ei jäänyt juurikaan mitään muistiin. Tutkinta kestää muutaman päivän. Montaa asianosaista ja epäiltyä etsitään, ja löydetään useimmin kuolleena, mutta seuraavaa oljenkortta etsitään. Konnat ovat varsin tyhmiä. He murhaavat avoimesti kaikki asioista vähänkin tietävät ja yrittävät päästää ilmoja myös G-miehistä Cottonista ja Deckeristä.

Tyypillistä sanailua esittäköön seuraava:
- Raskas ruumis. Sanovat, että synti painaa.
Hänen sanansa iskivät ruumiinkantajiin kuin paalujuntta.

Toisaalla Cotton on kamppaillut elämästään gangsterin kanssa. Cotton hämää heittävänsä käsikranaatin, mutta heittää oman kengänsä. Myöhemmin gangsteri kuolee ja puhutaan hänen kengistään.
Hän ei tarvitse  enää niitä kenkiä. Taivaan nurmilla kirmataan avojaloin.
Lisäksi Cottoneissa yleensä väännetään sananlaskuja uuteen muotoon tässä lehdykässä:
Kerro kerro kilistin, kuka täällä asuukin


Jerry Cotton: 1973/15: Kadonnut juna, Kolmio-kirja, sivumäärä 66.
New Jersyssä tapahtuu junaryöstö Amereikan kansallispäivänä, johon liittyy raiteitten miinoitusta, gangsterien saalis oli juna, jolla tuotiin suomalaista setelipaperia USA:n rahapajaan. Jerry Cotton ja Phil Decker olivat päivystämässä ja saavat tehtävän.



Kontra on tehnyt loistavasti cottonit kiteyttävän biisi, jossa kolmen minuuttiin on kiteytetty koko genre. Laulun on sanoittanut Moog Konttinen ja biisi on julkaistu vuonna 1978. Sinkku on uudelleen julkaistu 2000-luvulla ja minulla on se, kansi yläkuvassa. Kyse on käännösbiisistä alkuperäinen on  Jack the Idiot Dunce, katsoin youtubesta niin tämä on  the Kinksin biisi. Cottonin kliseet on kaikki saatu mahtumaan Kontran biisiin: punainen jaguar, Phil Decker, Neville, tarkastaja High ja Max Salosen baari sekä isoäiti, tervapamppu, vasikoille annettavat dollarit. Cottonin koko nimi oli Jeremias Aaron Cotton, kotoisin hän Connecticutista ja FBI:n entinen päällikkö oli Edgar Hoover, Hoover oli myös imurimerkki, johon Moogin sanat viittavat: "taidolla. minkä Hoover loi, hän pahat pojat imuroi". Laulun mukaan Cotton olisi suosinut viskeistä bourbonia.

Sinkussa tuli pari muutakin biisiä käännösbiisi Ressu ja punainen paroni. Tenavien Ressu on ollut minun suosikkini. Kuvan oikeudet luonnollisesti tekijän Charles M Schulzin. Kyseisessä sarjakuvassa, josta olen ottanut tarkoituksella epätarkan kuvan. Oheisessa sarjakuvassa Ressu kadehtii Remppua, joka on maavoimissa. Ressun veli Remppu ei ole todellakaan onnistuja, eli kadehtimisen syytä ei ole. Remppu on nimittäin juoksuhaudassa. Tenavien huumori on humaania ja suomalaisille sopivaa, kukaan Tenavista ei ole täydellinen, paitsi Tellu, jonka ongelma on siinä, että hän on liian täydellinen ja koppava.

Sinkussa  on vielä biisi Ajaa hiljaa isi, se on alun alkaen käännöslastenlaulu. Tässä se on Kontran rokkiversiona.

****
Suomalaisten Jerry Cottonien takana on Seppo Tuisku  (s.1936), joka toimitti Jerry Cottonia vuodesta 1968 alkaen. Nettilähteiden mukaan 1970-luvun Jerry Cottonit olisivat olleet kotimaassa kirjoitettu ja varsin hyviä. Vuonna 1967 Jerry Cottonin vuositilaus oli 24 numeroa ja tilaushinta oli 20 mk.

*****
Tälläkin osallistun Suketuksen "Pojat lukemaan" -haasteeseen. Luultavasti kukaan kirjoja lukematon poika ei tätä bloggausta lue. Paras tapa saada pojat lukemaan, on antaa itse esimerkkiä ja lukea. Poikien pitää lukea niitä teoksia, mitkä kiinnostavat.

torstai 9. lokakuuta 2014

Stephen King: Carrie


Stephen King: Carrie, Tammi 5 p vuodelta 2000. ensimmäinen suomalainen painos ilmestyi 1987, alkuteos ilmestyi vuonna 1974. Suomentanut Tuula Saarikoski, sivumäärä 206.

Teos kertoo ääriuskonnollisen yksinhuoltajaäidin, eristäytyvän lesken ahtaasti kasvattamasta rankasti koulukiusatusta Carrie Whitesta, joka asuu Mainen Chamberlainissa. Äiti on eronnut lahkosta ja järjestää omia riittejään. Äidin vakaumuksen mukaan suurin piirtein kaikki on syntiä. Carriesta tulee ahtaasti kasvatettu pelokas pullukka, jota koko kylä ja koulu kiusaavat. Naiseksi kasvusta Carrie ei myöskään tiedä mitään ja lukiotyttöjen suihkuhetki päättyy ikävästi. Carriella on telekineettisiä kykyjä, jotka hän tajuaa suihkuepisodin jälkeen. Osa kouluyhteisöstä yrittää auttaa Carrieta, mutta tyhmempi ja raaempi osa ei halua. Tyhmyys tiivistyy ja veristyy ja koulutanssiaisten jälkeen koetaan todella karmaisevat karkelot. Koko juoni on wikipediassa, eli juonipaljastukset saat sieltä, mutta kirjasta saat luettua tunnelman eri palasista. Stephen King on rakentanut kerronnan  kuvitteellisten teosten lainauksiin. Teoksia ovat David R. Congress: Varjo joka räjähti, Carietta Whiten tapauksen asiakirjatiedot ja niiden nojalla tehdyt päätelmät sekä Nimeni on Susan Snell, Schuster sekä Norma Watson: Me pelastuimme mustana tanssiaisyönä, lisäksi on käytetty raporttien, todistajalausuntojen ja uutisten tietoja sekä normaalin kerronnan keinoja. Raportit ja kirjat ovat 1980-luvulta. Kammottavat mullistukset tapahtuvat toukokuussa 1979.

Teoksen teho on toisaalta sen karmivuudessa ja toisaalta arkisessa kerronnassa, joka ei hekumoi ylisanoilla. Asetelma on rankka: viaton tyttö, äiti on patahullu, joka valehtelee, aivopesee, alistaa ja eristää lastaan. Sen lisäksi koko koulu ja kylä kiusaavat. Koulukiusaamisen kuvaus on kuvottavan osuvaa. Carrieta kiusataan alkukohtauksessa. Rehtori pyytää voimistelunopettajaa puuttumaan asiaan, minkä hän tekeekin. Ojennuksen jälkeen pahimman koulukiusaajan tuomari-isä tulee vaatimaan koulua tilille ja uhkaa koulua mittavilla oikeustoimilla ja uhkailee rehtorin päätyvän ovelta ovelle myyjäksi, jos edes siihenkään käytyään oikeusmankelin läpi. Rehtori on tehnyt kotiläksynsä, hän toteaa, että tuomari-isän kultamussukka on saanut 74 jälki-istuntoa, joista 51 on jäänyt suorittamatta. Lisäksi tyttö on päässyt isän ansiosta kouluun. Aiemmassa koulussa hän on ollut myös rankka koulukiusaaja, joka on erikoistunut etenkin vammaisiin. Koulukiusaaja uhoaa, että hänen "faijansa vetää ne oikeuteen". Tempaukseen osallistunut Kenny Garsonin sanotaan tipahtaneen lukiosta 18-vuotiaana. Hän on lukutaitotestien mukaan kolmasluokkalaisen tasolla. Tämä on Suomenkin tulevaisuus, jos ei tehdä toimivia pelisääntöjä koulussa etenemisessä ja vanhempien kanssa toimimisessa.

King on sijoittanut tarinan tulevaisuuteen, sillä se tapahtuu vuonna 1979 ja raportteja ja kirjoja on lainattu 1980-luvulta, vaikka teos on kirjoitettu vuonna 1974.

Pitemmittä löpinöittä totean, että loistava kirja, ja ensimmäinen Stephen Kingiltä lukemani. Usein näissä mennään yli,  niin tässäkin.  Toisaalta ylimenot näissä on suotavia, mässäily on toisinaan mukavaa, ja tämä ei lihota.

tiistai 7. lokakuuta 2014

Reijo Mäki: Cowboy


Reijo Mäki: Cowboy, Otava 2014, 428-sivuinen Vares-seikkailu.

Reijo Mäen Vares-sarja kertoo turkulaistuneesta Jussi Vares -nimisestä yksityisetsivästä. Joka seurustelukuvioistaan huolimatta on ikuinen poikamies, hän on aloittanut ja lopettanut oikeustieteen opiskelunsa, mutta tutkintoa ei ole taskussa. Vares kerää elantonsa eurot yksityisetsivän työllä.

Cowboy on laskujeni mukaan 25:s Vares, itse olen lukenut parisenkymmentä, viimeksi kesällä 2014 luin tätä edeltävän Intiaanin, joka joiltain osin oli ihan luettava, jos unohtaa kaikki alapäämaneerit. Cowboy on uusin Vares-seikkailu. Päivälehtien arviot ovat olleet suhteellisen neutraaleja Turun Sanomissa  näin sekä Hesarissa  näin.

Minusta kirjassa oli hyvää vain kansi, joka on nerokas, siinä on sillalta otettu valokuva Tuomiokirkolle päin ja linkitetty kivääri ja sinistä savua.

Kirjassa on monipolvinen ja monihenkinen juoni, jossa puhutaan törkeyksiä, tehdään törkeyksiä ja venytetään juttua sekä lukijan pinnaa että piinaa.

Vareksen naisasiat menevät taas huonosti. Nimihenkilö Cowboy joutuu naisten ryöstämäksi ja stetsonkin häipyy. Pääjuonena on stand-up koomikko Andy Ahmavaaran toimeksianto Varekselle, ja hänen sekä hänen tv-kokki- sekä laulajakaverinsa kohtalot ja päihteiset bileet ja eräät dvd:t. Mikään näiden kaverusten kohdalla ei pääty hyvin. Andyn stand up -vitsit ovat niin alta kaiken arvostelun, että niitä ei kehtaa tähän kirjata. Kaverin hahmot Eetu Etubetoni ja Uolevi Ureajakaus ovat ehkä jonkun mielestä huvittavia, jutut taatusti eivät, ne ovat hyvin ilkeitä.

Muutenkin Mäen lyyrisimmät lauseet voi kiteyttää kahteen
Neito ei saanut tuplajuustoo, mutta sai tuplajyystöt s.9
Gangstat saivat aina massia ja nussia s.12

Vakioremmi ja vakiovitsit ovat tässä ehkä vielä provosoivammassa muodossa. Kirsin Kirjanurkkakin oli näin nuiva tälle.

Minusta tässä eivät toimi juoni eivätkä henkilöt, joita on liikaa.

Se, mistä olen  Vareksia kiittänyt Turku-kuvassa ei tässä toimi. Minä en asu kaupungissa jossa on Herpesstrasse, minusta Turku on hyvä kaupunki. En tosin käy juottoloissa enkä muissakaan jet-set bileissä, mutta liikun joskus työmatkalta tullessani öisessä kaupungissa. Sekin on kaunis tai ainakin kauniimpi kuin tämä kuvaus. Herpesstrasse on Humalistonkatu tämän mukaan. Kadun varrella on Pulssi lääkäriasema, jonne pääsee hoitoon, mutta minusta kadulla on tavanomaisia kauppoja, ja ravintoloita ja hotelli. Katu alkaa VPK-talolta ja päättyy Rautatie-asemalle.

Pastori Alasen Antikvariaatti on kirjan mukaan Kaskenkadun ja Itäisenpitkänkadun kulmassa K-kauppaa vastapäätä. Todellisuudessa mitään antikvariaattia ei ole. Toisella puolella on Toivo II, lienee Toivonseurakunta ja/tai raittiusyhdistys, luultavasti molempia, sitten on Kebab-ravintola, Säästöpankki, manipuloidun kuvan puolella on hautaustoimisto ja pari pikku liikettä, ei kyltin mukaista Antikkaa.

Minusta ei ole reilua sotkea kerrontaan oikeita stand up -koomikoita edes mainintoina kuten sivulla 176 on tapahtunut, lueteltu kolmen koomikon nimet. Minusta myös DVD:ien sisältö antaa väärää kuvaa suomalaisnuorten elämästä.

Korjaan kirjoitusvirheet myöhemmin, niitä varmasti jäi. Hain kirjan kirjastosta eilen ja kahlasin teoksen läpi ja vien seuraavalle, tätä kirjaa odotin kolmisen kuukautta.

maanantai 6. lokakuuta 2014

Thor Heyerdahl: Kon-Tiki



Thor Heyerdahl: Kon-Tiki, Lautalla yli Tyynenmeren, Tammi 35:s painos, suomentanut Oiva Talvitie (osin Heikki Eskelinen), sivumäärä 315. Alunperin 1948, ja suomeksi 1949.

Thor Heyerdahl (1914 - 2002) suoritti Kon-Tikillä legendaarisen balsalauttamatkan sadassa yhdessä päivässä Perusta Polynesiaan. Thor Heyerdahl kirjoittaa esipuheessaan vuonna 1986, että oli nuorena ylisuojeltu ylioppilas ja uimataidoton utopisti. Mutta jo 1930-luvulla Heyerdahl teki kenttätutkimusta ja tutki Polynesian asuttamista. Hän toimi toisen maailmansodan aikana Norjan laskuvarjojoukoissa. Heyerdahl oli muuten alun alkaen eläintieteilijä ja myöhemmin kiinnitti huomiota merien kehnoon tilaan. Tämän matkan aikana meri oli puhdas, mutta kirjassa on paljon havaintoja planktonista, valaista, haista, mustekaloista ja muista kaloista. Kon-Tiki nimi valittiin tarkoituksella, Tiki tarkoittaa Auringon poikaa. Heyerdahlin mukaan Polynesian asuttaminen olisi tapahtunut kahdessa vaiheessa noin vuonna 500 jKr sekä myöhemmin 1100 jKr, sekä Etelä-Amerikasta, mistä Kon-Tiki purjehti että Aasiasta, joka lienee vallitseva teoria.

Kirjan alussa eletään sodanjälkeistä aikaa Thor Heyerdahl asui USA:ssa rahojen säästämiseksi merimieskodissa. Hänellä heräsi ajatus tutkimusretkikunnasta, retkikunnan pääosa saatiin kokoon, mutta rahoituksen saaminen oli hankalaa, kuten varusteiden hankintakin. Tiimihenki auttaa ja optimismi, mutta ennen kaikkea suhteet ja sattuma ja uskallus ottaa oikeisiin ihmisiin yhteyttä. USA:sta he saivat säilykkeitä, kuivamuonaa, erilaisia kokeiltavia välineitä. Balsan saaminenkin oli vaikeaa. Toisen maailmansodan aikana balsaa oli käytetty lentokoneteollisuudessa. Ecuadorista saadaan lopulta balsatukkeja, mutta asian läpivienti vaati oikeat henkilöt ja vaarallisen matkan viidakkoon ja vuorille, viidakossa on käärmeitä, muurahaisia ja pääkallon metsästäjiä. Perussa tarvittiin suositukset ja audienssi Perun presidentille. Optimismia tarvitaan sillä kahdestatoista balsarungosta rakennettu lautta tuomitaan vettymään ja uppoamaan ja norjalaiset merimiehet kertovat purjeen olevan hyödytön. Vettynyt puu ja solmujen kestävyys aiheuttivat huolta.
Matkalle kuitenkin pitkin Humboldtin virtaa pasaatituulten viemänä. Retkikuntaan kuuluivat Thorin lisäksi Erik Hasselberg, joka oli taidemaalari ja merimies, Torstein Raaby, Knut Haugland, Herman Watzinger sekä Perussa mukann tullut ruotsalainen Bengt Danielsson.

Sain tämän kirjan vaimoltani, hän oli ollut alennusmyynnissä, mistä ostamme usein kirjoja. Varsinkin minua kiinnosti tutkimusretken suunnittelu ja vaikeuksien voittaminen ja uuden etsimisen ilo. Kirjassa on eläimistä havaintoja  ja elämästä lautalla ja hieman myös Polynesialla. Lisäksi valotetaan Pääsiäissaarten kivipatsaiden tarinaa ja itse matkaa, josta en kirjoita enempää, kuin että perille päästiin, joskin haaksirikkouduttiin saaren rantaan. Radioamatööreistä oli matkan aikana ja rantautumisen jälkeen yllättävää hyötyä.

Thor Heyerdahlin Kon-Tiki on aito tutkimusmatkailijan seikkailukirja, joka puhuttelee Jokken sisäistä pikkupoikaa.

***

Thor Heyerdahlin Kon-Tikin matkasta tuli 2.10.14 ja 26.12.14 FST:ltä filmi, joka on tutkimusretken kuvaama, linkki täällä (mistä areenan alkunäytöstä kuvakin). Filmi on kuvausretken kuvaama, ja englanniksi kommentoitu ja tekstitetty mustavalkoinen kertomus, johon autenttiset äänet eivät ole tallentuneet. Areenassa on filmi nähtävissä jonkin aikaa, tv-filmi  kestää tunnin ja kertoo kaiken olennaisen matkasta. Kirja selvittää taustoja ja valmisteluja tarkemmin, mutta filmissä näkee paremmin Tyynen valtameren valtavuuden ja elämän lautalla. Varsinkin haiden ja valaiden mittasuhteet tulevat paremmin ilmi. Yle on hienosti huomioinut Heyerdahlin merkkivuoden eli dokumentteja muista matkoista on tullut monia.

*****
Norjalaisen Thor Heyerdahlin syntymästä on kulunut tänään eli 6.10 sata vuotta, tässä linkki norjalaiseen Kon-Tiki -museoon jokseenkin loistaviin sivuihin.

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Orhan Pamuk: Lumi

Orhan Pamuk: Lumi, Tammi Keltainen kirjasto kuudes painos 2007. Turkkilainen alkuteos Kar ilmestyi 2002, kääntänyt  Tuula Kojo.  Sivumäärä 534.

Päähenkilö Ka eli Kerim Alakusoglu on 42-vuotias runoilija, joka on asunut Saksassa kaksitoista vuotta poliittisista syistä. Hän  palaa Karsiin linja-autolla seuraamaan kunnallisvaaleja ja tutkimaan naisten itsemurhia. Hän ilmoittaa olevansa lehtimies. Ka kyselee itsemurhista ja pian hänestä kiinnostuvat eri uskonnolliset, etniset ja poliittiset ryhmät, poliisi ja tiedusteluviranomaiset, tilanne on herkkä tulevien vaalien vuoksi. Politiikka, uskonnollisuus ja etniset ryhmät ovat kietoutuneet vyyhdeksi, jota en soveliaisuussyistä lähde purkamaan, kehotan lukemaan teoksesta.

Kirja selvensi minulle tosiasian, että tilanne on monella tavalla jännitteinen ja vaikea purkaa, voimia on monia ja hyviä perusteluita on, mutta tilanne on vaikea.  Kirjassa kyse on poliittisesta pelistä, jossa myös bluffataan ja näytellään. Kaupungissa tehdään vallankaappaus, joka on osin teatteria ja teatterin johtajan tekemä, murhat eivät sen sijaan ole teatteria ne ovat oikeita. Julkilausuma minusta oli teatteria, pidätykset eivät. Poliittinen tilanne vyöryy eteenpäin varsin nopeasti, moni ryhmä ja henkilö haluaa tavata Ka'ta. Ensin ammutaan erään koulun rehtori päähinekiistan vuoksi, sitten Ka joutuu poliittiseen peliin nappulaksi. Ka myös valehtelee suhteistaan saksalaisiin tiedotusvälineisiin. Ka'n roolia ja "viattomuutta" epäilevät monet ryhmät varsinkin, kun tapahtumat alkavat Ka'n tulosta Karsiin. Ka on täysin kyvytön näkemään tilannetta, sillä hän on lumen lumoissa ja rakkauden autereisessa tilassa.

Kertoja on Orhan bey, joka on Ka'n  ystävä. Tarina kerrotaan neljä vuotta Karsin tapahtumien jälkeen. Kerronta on taitavaa ja monin osin hienovaraista. Teoksessa myös hienosti ennakoidaan ratkaisuja. Ka'n kohtalokin on selvillä jo kirjan puolen välin jälkeen, mutta se tiivistää tunnelmaa. Orhan kerää Ka'n kirjoituksia, videokasetteja sekä tärkeitä rakkauskirjeitä.

Saksassa Ka'n runosuoni on ollut kuivana. Ka'n eräs tai päämotiivi kaupunkiin tulolle on nuoruuden rakastettu Ipek, joka on eronnut miehestään. Ka suunnittelee Ipekin kanssa yhteistä tulevaisuutta Saksassa. Lähteekö Ipek mukaan ja mikä rooli on Ipekin nuoremmalla sisarella Kadifella ja hänen rakastetulla radikaalilla Lansuurilla?? Karsissa Ka huomaa yllättäen, että runot tulevat hänen luokseen ja hän kirjaa ne ylös. Runoistaan Ka on koostamassa Lumi -nimisen runoteoksen.

Orhan Pamukin Lumi on pohjimmiltaan tragedia. Useimpien ihmisten kohtalo on synkkä, moni menettää henkensä väkivaltaisesti. Lumi teoksessa tapahtumat vyöryvät nopeasti. Ka oli Karsissa vain kolme päivää lumen saartamana. Alkukielinen kirjan nimi on Kar, joka google-kääntäjän mukaan on suomeksi Lumi, lisäksi Kar on hyvin lähellä Ka'ta.

Lumen kuvaus on siis romaanissa keskeistä. Ka saapuu Karsiin lumen sataessa ja Karsissa kaikki on hukkunut lumen alle, kaupunki on joutunut saarroksiin lumen tukkiessa tiet ja lunta tupruaa kaikissa avainkohtauksissa. Lumihiutale on tärkeä symboli, sen kuusisakaraisen muodon Ka on piirtänyt vihkoonsa ja löytänyt merkityksiä sen kautta. Myös lumisade on voimakas symboli. Lisäksi Ka'n kirjoittaman runoteoksen nimi on lyhyesti Lumi. Koen kirjassa kuvatun lumisateen olevan runollista lunta, joka symboloi eri asioita. Ajatellaanpa, että Suomessa sataisi lunta. Tällöin alkaisivat heti lumiaurat, tiekarhut, hiekoitusautot sekä suola-autot puhdistaa teitä ja torjua liukkautta. Romaanissa kylän lapsia ei kuvata lainkaan. Suomessa lumisateessa lapset kaivaisivat sukset tai pikkulapiot esiin, tekisivät lumiukon, lumilinnan tai olisivat lumisotaa. Kirjassa tosin on pakkaslunta, mutta lapset tällöin ehkä hiihtäisivät ja laskisivat pulkalla mäkeä. Äidit kaivaisivat talvivaatteet esiin. Pakkaskenkiä, monoja ja saappaita kuivateltaisiin. Hiekoitussoraa lakaistaisiin eteisistä. Lumi -kirjassa ei ole yhtään mainintaa siitä, että lumelle tehtäisiin mitään, se vain sataa, leijailee, ja peittää. Lumi ei sula vedeksi, sitä ei tule sisälle, eikä se ole liukasta. Pamukin kuvaama lumi ei ole siis tavallista lunta vaan se on taide-elementti ja vertauskuva kuten yksittäiset lumihiutaleet ja savun tuprahdukset.

Lumi myös hukuttaa muistoja. Neci, teatterissa kuoleva mies, häviää hieman ennen kuvauksessa lumisateeseen. Onni on lumen tuprutessa huipussaan, mutta sitten lumisade loppuu: "Lunta ei enää satanut; tyhjällä lumen peittämällä kadulla katulamppujen valjussa valossa vallitsi rauhoittava liikkumattomuus".s.383
Kun lumi alkaa lopulta sulaa, onnikin haihtuu.
*****
Turkkilainen Orhan Pamuk (s. 1952) voitti Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 2006. Istanbulissa asuva kirjailija kuvaa idän ja lännen ristiriitoja.