keskiviikko 27. marraskuuta 2019

L.M Montgomery, Sisko Yli-Martimo: Alppipolku



L.M Montgomery ja Sisko Yli-Martimo: Alppipolku, L.M Montgomeryn elämä ja teokset, Minerva 2017, sivumäärä 336.

Alppipolku sisältää L.M Montgomeryn kirjoittamat "ensimmäiset" muistelmat, jotka ilmestyivät ensin sanomalehdessä vuonna 1917. Tämän osan on suomentanut Saana Rusi. Lisäksi tämä teos sisältää Sisko Yli-Martimon teoksen Anna ja muut ystävämme. Bloggaan alla tästä teoksesta, jonka lukeminen on hyödytöntä, jos ei ole lukenut Anna-sarjaa ja joitain muita Montgomeryn teoksia.

Tästä ovat bloganneet Leena LumiLeena Lumi pitää tätä avaimena, jolla pääsee Montgomeryn kirjoihin sisälle, ja Aino, joka on iloinen, että Montgomeryn kaikkia teoksia vihdoin julkaistaan suomeksi. Itse olen lukenut blogiaikana Montgomeryn teoksia, joista olen blogannutkin:
Annan nuoruusvuodet ja Anna-sarja, alkuperäinen sekä myöhemmin kirjoitetut osat,  
Runotyttö -trilogiaSininen linnaTie eiliseenSara ja kultainen tie,  Hedelmätarhan KilmenyVanhan kartanon Pat sekä Sara ja kultainen tie

Tällä alla olevalla bloggauksella osallistun Matkalla Mikä-Mikä-Maahan blogin Montgomery 110 haasteeseen
*****

Lucy Maud Montgomery (1874-1942) oli kanadalainen kirjailija, joka syntyi 30.11.1874.  Alppipolussa kirjailija kertoo lapsuutensa merkkipaalut. Suku oli saapunut Skotlannista. Äidin kuoltua 1876, äidin vanhemmat ottivat Lucyn asumaan luokseen Prinssi Edvardin saaren  pohjoisosaan. Ulkopuoliset luulevat, että menestys vain tulee. Montgomery painottaa tätä samaa, muut luulevat, että ura on hienoa, mutta siinä on monia vastamäkiä. Annan nuoruusvuodet hylättiin ainakin viisi kertaa, ja laitettiin pöytälaatikkoon, mutta  julkaistiin lopulta 1908, ja se sai paljon ihailijoita. Montgomery sai postia, myös ulkomailta, koska kirja käännettiin monelle kielelle.

Montgomery oli presbyteeri, lapsena sunnuntaisin käytiin kirkossa, taloudessa oli kolme kirjaa, joista yksi oli  Charles Dickensin Pickwick-kerhon jälkeen jääneet paperit. Montgomery haaveksi lapsena, ja teoksessa selvitetään tapahtumia, mitä myöhemmin on käytetty kirjoissa. Montgomery hoiti koulunsa kunnialla, kävi opettajaopiston, toimi opettajana vuoden (1895 - 1896), opiskeli Halifaxissa Dalhousien yliopistossa kirjallisuutta. Hän palasi kotiin, isoisänsä kuoleman johdosta, ja hoiti isoäitiään, joka kuoli vuonna 1911, samana vuonna jolloin Montgomery avioitui pappismiehensä kanssa. Skotlantiin suuntautuneen häämatkan jälkeen, Montgomery muutti Leaskdaleen Ontarioon, missä hänen miehensä toimi pappina. Montgomery kirjoitteli runoja, ja novelleja, mutta lehdet nihkeästi julkaisivat niitä. Montgomery oli The Daily Echo lehdessä töissä 1900-luvun alussa Halifaxissa.
Annan nuoruusvuodet julkaistiin 1908, Anna ystävämme 1909, Hedelmätarhan Kilmeny 1910, Tarinatyttö 1911.

Sisko Yli-Martimon teos Anna ja muut ystävämme on perinpohjaisempi. Teoksen alussa hän kertaa Anne of Green Gables -teoksen syntyhistoriaa, Teos muuten ruotsinnettiin jo 1909, ja suomennos julkaistiin 1920.

Sisko Yli-Martimo on paneutunut L.M Montgomeryn tuotantoon, ja henkilöön hyvin syvällisesti ja asiantuntevasti, ja käynyt myös paikan päällä. Yli-Martimo nimittää kirjailijaa etupäässä nimillä Maud ja Montgomery.  Teoksessa avataan ensin Annan hahmoa, ja hahmon esikuvia. Paikkakunnalle oltiin haluttu kasvattilasta, renkiä. Paikkakunnalle tuli kuitenkin Englannista sisarukset 5-vuotias poika, ja 3-vuotias tyttö. Lapset kasvatettiin kylässä, ja heidän elämänsä sujui hyvin. Annan esikuvia siis pohditaan. Punainen tukka oli teoksen mukaan Montgomeryn kouluihastuksella Will Pritchardilla (1872 - 1897), joka menehtyi influenssaan. Teoksessa käydään läpi muut sankarittaret Sara, tarinatyttö, runotyttö Emily, Jane Victoria, Marigold sekä Pat eli Patricia Gardiner. Näiden sankarittarien kautta käydään lapi Maudin vaatetus-, ehostus-ihanteet, rakkaus kukkiin ja puutarhoihin läpi. Lisäksi viitataan Hedelmätarhan Kilmenyyn, ja Sinisen Linnan Valancy Stirlingiin.

Maudin lapsuuden koti Cavendish on esikuva Avonlealle. Maudin ihastumisia käydään läpi, hän kuitenkin meni naimisiin Ewan MacDonaldin kanssa, joka oli presbyteeripappi, ja Montgomery oli niin ikään presbyteeri. Kirjassa pohditaan, rakastiko hän aviomiestään. Minusta pohdinta on turhaa, koska Maud sai kolme lasta, oli naimisissa ja tyytyväinen avioliittoon ja äitiyteen. Sisko Yli-Martimon mukaan Annan aviomiehessä Gilbertissä ei ole persoonallista särmää, minusta Gilbert on yksinkertaisesti nynny.

Paljon sivuja uhrataan ulkonäölle ja vaatetukselle. Yli-Martimon mukaan Maud oli muotitietoinen. Valokuvista, joita katsoin paljon myös netistä, ja yksi on kannessakin, Maudilla on paljon eri vaatteita päällä, kirjan mukaan myös strutsinsulkainen hattu ja minkkiasuja, minusta hieman omituista, varsinkin kun Montgomeryn mielestä runsas ehostus kertoo pinnallisuudesta ja turhamaisuudesta ja luonto ja eläimet tärkeitä.

Maudille opettajuus ei ollut kirjan mukaan päämäärä vaan väline (mihin?), Maud valmistui opettajaksi 19-vuotiaana vuoden opiskelun jälkeen (yleensä opiskelu kesti 2 vuotta), ja Maud opetti lukuvuodet 1894-1895, sekä 1896, kunnes palasi isoäitinsä luo.

Maud sai kirjoittamisestaan rahaa, mutta pörssiromahduksen 1929 jälkeen rahat olivat tiukalla. Kirjailija oli joutunut lainaamaan sukulaisilleen, eivätkä he maksaneet takaisin, lisäksi sijoitusten arvot olivat romahtaneet murto-osaan. Kirjailijatar pääsi taloudellisesti jaloilleen.

Maud sai fanipostia ihailijoilta, mutta myös onnenonkijoilta. Osa ihailijoista oli hieman ongelmallisia. Maudin elämä ei ollut pelkkää onnea, ja teos päättyy Sisko Yli-Martimon kauniisiin mietteisiin ensin Maudin haudalla, ja hänen kirjoittaessaan Alppipolkua.

Tällä bloggauksella osallistun Matkalla Mikä-Mikä-Maahan blogin Montgomery 110 haasteeseen

sunnuntai 24. marraskuuta 2019

T.S. Eliot: Yksityissihteeri


T.S. Eliot: Yksityissihteeri, alkuteos Confidential Clerk, 1953, Otava  1954, suomennos Eino S. Repo ja Ville Repo, sivumäärä 135. Päällys: Ahto Numminen, sen skannaus Jokke 2019.

Nobelisti T.S Eliotin näytelmä Yksityissihteeri on luokiteltu alussa komediaksi, jota en itse näytelmän luettuani voi ymmärtää. Näytelmän päähenkilöt ovat sir Claude Mulhammer, hänen eläkkeelle siirtynyt yksityissihteeri Eggerson, uudeksi yksityissihteeriksi valittu Colby Simpkins, Barnabas Kaghan, Lucasta Angel, lady Elizabeth Mulhammer ja rouva Guzzard. Yksityissihteerissä on kolme näytöstä.

Sir Claude Mulhammerin vaimo lady Elizabeth on tulossa kotiin. Sir Claude on vaimonsa ulkomaan matkan aikana palkannut uuden yksityissihteerin Colby Simpkinsin. Sir Claude juonittelee, että lapsensa menettänyt lady Elizabeth adoptoisi Colbyn.

Näytelmä ei minusta ole kielellisesti kovinkaan hyvä, tai sitten käännös on kankea. Juonessa sen sijaan riittää solmuja avattavaksi, ja arvoituksia ratkottavaksi. Alla kerron päätapahtumat, joten en suosita lukemista, jos haluat katsoa tämän näytelmän.

Sir Claude on ollut nuorena menevä mies. Näytelmän kuluessa ilmenee, että Lucasta Angel on sir Clauden avioton lapsi. Hän seurustelee herra Kaghanin kanssa. Colby on luopunut haaveilemasta urkurin urasta, ja paiskii hommia liikemiehenä häärävälle sir Claudelle. Colby on kasvanut rouva Guzzardin luona, ja sir Claude uskoo Colbyn olevan hänen avioton poikansa, jonka rouva Guzzard on kasvattanut. Colby on järkevä 35-vuotias mies. Kaghan on suuntautunut liikealalle, ja Lucasta Angel etsii itseään. Lady Elizabeth uskoo jälleensyntymiseen ja näkee Colbyssa oman kuolleen lapsensa. Lady Elisabethin nuoruuden rakkaus on kuollut Afrikassa.

Näytelmä huipentuu rouva Guzzardin saapumiseen. Loppukohtauksessa paljastuu Barnabas Kaghanin ja Colby Simpkinsin henkilöllisyys (niitä en paljasta).

Yksityissihteeri oli minusta varsin puiseva näytelmä, jonka juonen väänteet eivät jaksaneet liikuttaa, sillä henkilöt eivät tulleet kovin läheiseksi eikä samaistuttaviksi.

T.S Eliotin näytelmä Cocktailkutsut on kehuttu ja Eliotin näytelmistä tunnetuin, mutta (bloggaus myöhemmin) mutta sekin on makuuni nähden liian puiseva ja kankea, mutta henkii varmaan aikansa ja seurapiirien näennäisavioliittoja.

****
Thomas Stearns Eliot (1888 - 1965) tai tunnetummin T.S Eliot on kirjallisuuden nobelisti vuodelta 1948. T.S Eliot syntyi Missourissa USA:ssa, mutta muutti Englantiin, jossa asui ja vaikutti aina kuolemaansa asti ja sai Englannin kansalaisuuden vuonna 1927.

T.S Eliot oli kirjallisuuden moniottelija ja kirjoitti siis runoja, Nobel-palkinnon perusteluissa korostetaan hänen edelläkävijyyttään ja läsnäoloaan."for his outstanding, pioneer contribution to present-day poetry".

Thomas Stearns oli puritaani perheen vesa ja T.S Eliot siirtyi ensimmäisen maailmansodan aikoihin ensin Ranskaan, kävi Saksassa ja sieltä hän muutti Englantiin.

keskiviikko 20. marraskuuta 2019

Yngve Lindblom: Autokuningas




Yngve Lindblom: Autokuningas, alkuteos Bilkungen, suomentanut Antti Kaukoranta, Kustannus Oy Mantere, 1946, sivumäärä 83. (Kannen kuva skannattu ja väritetty).

Autokuningas kertoo Henry Fordista (1863 - 1947). Henry Ford perusti Ford Motor Companyn, ja otti käyttöön liukuhihnat, Fordin T-malli oli hyvin suosittu. T-Ford oli ensimmäinen auto, jota rakennettiin yli miljoona kappaletta, auto lanseerattiin Detroitissa 1908.

Tämä Yngve Lindblomin (1903 - 1991, jos löysin oikean henkilön) kirja on kirjoitettu nuorille, se kertoo siitä, että kaikki on mahdollista, kun katsoo eteenpäin, tekee kovin töitä, ja ahkerampi ja viisaampi kuin muut. Kirjan tarina minusta eroaa hieman netissä olevista Henry Fordin elämänvaiheista, mutta tämä on siis bloggaus kirjasta Henry Fordista, ei Henry Fordista itsestään.

Tämän kirjan tarina alkaa, kun Henry on 12-vuotias poika, hyvin kiinnostunut koneista, ja kyläsepän pajasta. Henry korjaa tavaroita purkamalla ne osiin, ja kokoamalla ne uudestaan, myös isän hajonneen kellon, joka tulee kuntoon. Isä William vie pojan ensimmäistä kertaa Detroitiin, ja Henry näkee lokomotiivin eli höyrykonevaunut. Sitten äiti kuolee ja isä joutuu kantamaan vastuun monilapsisesta perheestä, joista  Henry on vanhin. Henry joutuu maatilan töihin. Häntä kiinnostavat kuitenkin koneet, ja hän menee konepajalle paiskimaan 15-tuntisia päiviä ja sitten tehtaaseen, josta hän suuntaa myymään lokomotiiveja. Kun Henry on oppinut näistä töistä tarvittavan, hän palaa kotiin, ja ryhtyy maanviljelijäksi, ja menee naimisiin Claran kanssa. Liitosta syntyy poika Edsel. Maanviljelijänä Henry Ford rakentaa höyrytraktoria.

Euroopassa on keksitty nelitahtipolttomoottori, Henry Ford näkee uutisen lehdessä. Hän suuntaa perheineen uudestaan Detroitiin ja pestautuu Edisonin sähkölaitokselle. Ford olisi ylennyt aina johtajaksi asti, mutta rakennettuaan auton prototyypin, autoala kiinnostaa. Henry Ford unelmoi autojen valmistamisesta, mutta pääoma puuttuu. Hän saa alkupääomaa kilpa-autoilulla, ja perustaa osakeyhtiön, koska millään muulla tavoin hän ei saa auton valmistusta käyntiin.

Samaan aikaan Europassa ja Amerikassa oli kilpailijoita. Fordia yritetään saada pelistä pois vetoamalla patenttiin ja alkaa uuvuttava oikeudenkäynti. Henry Ford oli jo pitkään puuhaillut moottorien kanssa, ja voitti oikeusprosessin lopulta korkeimmassa oikeudessa. Ford Motor Co aloitti pienissä tiloissa, ja se tilasi osia muilta piirustusten mukaan. Autoja alettiin tehdä kirjainten mukaan, ja 1908 kehitettiin alle 1000 dollarin T-malli, mikä osoittautui menestykseksi. Osakkaat empivät halpaa hintaa, ja Ford sai haltuunsa osake-enemmistön. Takaiskuja oli paljon edessä, mutta Fordin periaate oli se, että tulevaisuutta ei pidä pelätä, eikä rehellistä epäonnistumista ei tarvitse hävetä.

T-mallien tekemistä varten perusteettiin kokoonpanotehdas The Highland Park Ford Plant, jossa oli liukuhihna, se joudutti autojen valmistumista. Tämän jälkeen alkoi ensimmäinen maailmansota ja sen vuoksi Ford toimitti moottoreita laivoihin. Suuri lama oli kaataa Fordin. Tällöin yrityksessä tehtiin sukupolvenvaihdos, ja Edsel asettui johtoon. Tehtailla, ja valmistuksessa tehtiin lukuisia rationalisointeja.

Henry Ford on tunnettu myös työntekijöiden hyväksi tekemästä sosiaalisesta työstä, ja kielteisestä asenteestaan ammattiyhdistysliikkeeseen, näitä asioita ei kirjassa lainkaan käsitellä.

Autokuningas kuuluu sarjaa Miehiä ja miesten tekoja, josta olen aiemmin postannut Bruno Mylenin Alfred Nobel, dynamiittikuningas sekä Edison keksintöjen mies

sunnuntai 17. marraskuuta 2019

John Galsworthy: Omenapuu


John Galsworthy: Omenapuu, Apple tree 1916, suomennettu tekijän luvalla (kuka?), WSOY 1949, sivumäärä 112.

John Galsworthyn Omenapuu on tiivis traaginen pienoisromaani, joka pitää otteessaan.

Kirja alkaa Frank Ashurstin ja hänen vaimonsa Stellan hopeahääpäivänä, jolloin he ovat lähteneet autolla Torquayn suuntaan ja pysähtyvät nummelle, jossa on hauta. Seutu on idyllistä, ja Frankille tuttua. Frankin ajatukset eksyvät vuoteen, jolloin hän valmistui, ja oli ystävänsä Robert Gartonin kanssa juuri tuolla samalla seudulla 26 vuotta sitten. Frank ja  Robert majoittuvat maataloon, jonne Frank jäi pidemmäksikin aikaa...


Frank ihastuu luontoon kuuntelee käkien kukkumista ja pöllöjen huhuilua, aistii omenapuiden kukintoja, ja rastaiden laulua. Frank parantelee polveaan, mutta perimmäinen syy jäännille on walesilaistyttö Megan David, johon Frank tuntee alkukantaista vetoa. Kiinnostus ja kiihko ovat molemminpuolista. Nuorten side voimistuu hiljalleen, vaikka paikallinen punanaamainen Joe on mustasukkainen Meganista, ja uhkailee Frankia. Paikalliset puhuvat haamuista. Frank kutsuu Meganin omenapuun alle, missä nuoripari syleilee yön hämärissä kiihkoisasti. Frank lupaa hakea Meganin pois "huomenna" ja lähtee Torquayhyn järjestelemään asioita. Torquayssa hän tapaa koulukaverinsa Phil Hallidayn ja tämän kolme sisarta, joista vanhin  on 17-vuotias Stella, samanikäinen kuin Megan. Phil Halliday ja Frank Ashurst ovat opiskelleet Rugbyssa yhtä aikaa, he jakavat saman modernin maailman ja elämänkatsomuksen. Ystävykset menevät uimarannalle, yhdessä Philin sisarten kanssa. Phil on hukkua, ja Frank pelastaa ystävänsä. Jo ennen tätä Frank on alkanut empiä suhdettaan viattomaan luonnonlapseen. Hän alkaa keksiä verukkeita Torquayhyn jäämiselle. Megan kävelee etsimään sulhastaan ja Frank näkee Meganin vielä junasta, ja lähtee perään, mutta ei haluakaan tavata tätä enää vaan  jättää ja pettää luonnonlapsen luottamuksen....

Frank ei uskalla kuunnella sydämensä ääntä, vaan sisimmässään pelkää Meganin kauneutta, haurautta ja puhkeamaisillaan olevaa intohimoa. Stella on enemmän hänen maailmaansa. Teos erittelee Frankin sisäistä kamppailua. Luonnonlapsen hauta, ja kohtalon kuuleminen ei  kosketa riittävän syvältä Frankia luultavasti siksi, että Frank järjen tasolla ei halua tehdä uhrauksia ja jäädä takapajulaan, hän uskoo kaupungin näivettävän Meganin kuin omenapuun kukinnot. Meganin unelmat tappaa kaupunkilaispojan pelkuruus ja mukavuuden halu.

Kirjasähkökäyrän Mai on blogannut tästä näin ja Riitta K näin.

******
John Galsworthy (1867 - 1933)  Forsytein taru, josta bloggaus täällä.  John Galsworthy sai Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1932. John Galsworthy syntyi asianajajan pojaksi ja valmistui itsekin asianajaksi opiskeltuaan myös Oxfordissa. Hän avioitui serkkunsa vaimon Adan kanssa tapailtuaan tätä jo tämän avioliittoaikana.

perjantai 15. marraskuuta 2019

Kjell Westö: Lang




Kjell Westö: Lang, suomentanut Katriina Savolainen, Otava 2002, sivumäärä 254.

Luin aikoinaan tämän Kjell Westön romaanin Lang ja nyt uusintalukuna kirppikseltä ostaen. Kirjan päähenkilö on Christian Lang, soittaa tarinan kertojalle Konrad Wendelille Konnille 15.11.2000 klo 2:50 ja  kertoo olevansa keskellä painajaista ja helvetinmoisessa kusessa. Asian hautaamiseen tarvitaan lapiota, jonka alkuperää Lang ei oikeudenkäynnissä paljasta.

Itse en paljasta juonta, koska kirjan jännite on pitkälti, mitä tapahtui, ja miksi, mikä loppujen lopuksi ei edes toisella lukukerralla minulle selvinnyt.

Lang on karismaattinen Sininen Hetki talk shown juontaja, postmoderninen jalokala realismin rehevöittämässä Itämeressä. Langilla on takana kaksi avioeroa, viina maittaa, juontohommat ei,  tyttöystävät vaihtuvat.  Lang tapaa pizzeriasssa Sarita -nimisen mystisen naisen, jonka pauloihin hän vajoaa.... Saritalla on pieni Miro-poika, jonka isä "mukava" Marko putkahtelee ajoittain esiin.

Tarinan etuna on sen lyhyys, mutta kirja ei kestä toista lukemista, Ensimmäisellä kerralla koin alun jännitteen hyvänä. Kirjassa on Westön tuotannolle tyypilliset kliseet, eli huomaamaton kertoja -tässä kirjailija Konrad Wendel (alkukirjaimet KW)- tarkkailee karismaattisempaa hemmoa sivusta lapsuudesta alkaen, ja menestyvälle mulkerolle käy lopulta huonosti. Langia kuvataan lähinnä rakastelujen kautta  kuten aina. Tähän tematiikkaan tosin liittyy kirjan suurin oivallus eli tv-johtajien kilpailu katsojista ja mainostajista. "Tarvittiin entistä puhtaampaa lapsellisuutta, jotta levottoman kanavapujottelun sijaan kodeissa maltettaisiin pysyä kolmekymmentä tai kuusikymmentä minuuttia samalla kanavalla".. ... "varhaisnuorten hengenköyhyyttä ruokkivat kokonaiset kanavat kuten MoonTV ja ja ATV".  s.148. Kuittia tulee myös nuorille toimittajille, .."heiltä siteerattiin elämänviisauksia jotka olivat useimmin tyyppiä Tää on niinku mun juttu ja Pos1iinipi11u on ihan jees. Tämän seurauksena Langin ja Sinisen hetken hillitty älyllinen profiili alkoi auttamatta tuntua aikansa eläneeltä". ss. 148-149.

Suuri Westö-fani Kirsikään kirjanurkassaan ei ole pitänyt tästä. Kirsin bloggauksessa lainaus "someyhteisössä viriteltiin tempausta kirjan valitettavan lyhyen elinkaaren pidentämiseksi tai ainakin asian esille nostamiseksi" tämä ei minusta pidä lainkaan paikkaansa, minä luen pääosin vanhoja kirjoja. Tuolloin vuonna 2014 osa someyhteisöstä luki ja bloggasi arvostelukappaleista, mutta jo silloin moni bloggasi uusista ja vanhoista kirjoista, jotka he hankkivat itse joko ostamalla tai kirjastosta lainaamalla.

Kirjassa mainitaan GameBoy, joka lanseerattiin vuonna 1989, Game Boy Color lanseerattiin vuonna 1998, ihmettelin lievästi sitä, että isä ja poika pelasivat yhtä pelikonetta yhdessä. Kuinka ihmeessä?

Super Nintendossa (1990 -)  oli kaksi ohjainta, ja tv-ruudulle tuli kuva, sillä pystyi hyvin pelaamaan kaksi.

Kjell Westön Lang on tarina hullusta rakkaudesta?


*****
Kjell Westön (s. 1961 Helsingissä) Finlandia-palkittu Missä kuljimme kerran romaani on hyvä. Myös ruotsiksi lukemani Hägring 38  on hyvä ja blogattu täällä
Kjell Westön lehtikirjoituksia on julkaistu teoksessa Halkeamia. Olen blogannut romaaneista Älä käy yöhön yksin sekä  Rikinkeltainen taivasRikinkeltaisisia yksityiskohtia olen tarkastellut täällä.

sunnuntai 10. marraskuuta 2019

Charles Dickens: Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit



Charles Dickens: Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit I-II, The Posthumous of  The Pickwick Club, WSOY 1954, osa 1 sivumäärä 452 + osa 2431 =883, ilmestynyt  jatkokertomuksena 1836-1837, suomentanut Eino Palola. Osa 1:n kuvitus Seymour ja  Phiz.

Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit alkaa kerhon pöytäkirjalla, jossa kirjan keskushahmo Samuel Pickwick lähtee yhdessä kolmen muun Pickwick-kerhon jäsenen kanssa matkalle kirjeenvaihtajina. Neljä vanhaapoikaa lähtee Lontoosta Rochesteriin ja sieltä eteenpäin.  Herrat matkustavat vaunuilla majataloista toiseen, joillain paikkakunnilla he vierailevat kiinnostavien ihmisten luona, ja majoittuvatkin. Kirja koostuu herrojen tai kyläläisten toilailuista, kertomuksista, toisen osan lopussa herrat asettuvat aloilleen osa avioituneina.

Hahmokatrasta
Samuel Pickwick, on tarinan päähenkilö, vanhempi ystävällinen herrasmies, hyvin syönyt ja kaljuuntuva.
Nathaniel Winkle, Pickwickin ystävä, nuori, jonka aseenkäsittelytaito on päättää monen hahmon elämän
Augustus Snodgrass, Pickwickin toinen nuori ystävä, joka on välillä runollinen
Tracy Tupman, Pickwickin kolmas ystävä keski-ikäinen, ja pyylevä.
Sam Weller, nuorukainen, josta tulee Pickwickin palvelija, Tony Weller, on Samin ajurina toimiva isä.
Alfred Jingle, näyttelijä ja huijari, hänen palvelijanaan toimii Job Trotter
Wardlet asuvat maatilalla Dingley Dellissä, perheessä on vanhapiika täti, muutama naimaikäinen neiti
Arabella Allen, Wardlen tyttärien ystävätär
Rouva Martha Bardell, Pickwickin taloudenhoitajatar, leski jolla on lapsi.

Romaani alkaa kun herra Pickwick ystävineen lähtee kirjeenvaihtomatkalle ensiksi Rochesteriin, ja sieltä Dingley Delliin. Matka on pieniä sattumuksia täynnä. Ensimmäiseksi ajuri suuttuu muistiinpanovälineistä. Seuraavaksi Tupman ostaa liput tanssiaisissa, jossa Jingle lainaa pickwickläisten takkia, ja puvuntakin nappien perusteella Winkle joutuu kaksintaisteluun rykmentin lääkärin Slammerin kanssa, Winkle ei muista illasta juuri mitään.  Sotaharjoituksissa Pickwick rintamien välissä, onneksi käytössä on vain paukkupatruunoja.
Seuraavaksi pelataan whistiä Wardleilla, talossa on yksi 50-vuotias ikäneito, johon Tupman ihastuu, mutta joka karkaa Jinglen kanssa. Jinglen aikeet tehdään 120 punnalla tyhjiksi, mutta nuoremmat neidot saavat myös katseita nuoremmilta pickwickläisiltä. Jingle houkutellaan ampumaan variksia. Winkle ampuu ja laukaisee ja "herra Tupman oli pelastanut lukemattomien viattomien lintujen hengen ottamalla osan haulipanosta vasempaan käsivarteensa." s. 102
Kirjan ote on kepeä ja hauska, välillä joku kertoo tarinan. Samuel on piintynyt poikamies, hyvin ujo mies naisten seurassa, ja joutuu siksi ongelmiin. Pickwick on päättänyt ottaa kohtaamansa Sam Wellerin palvelijakseen, kun hän selittää tätä taloudenhoitajalleen, tämä luulee tätä alustukseksi kosintaan. Myöhemmin lakimiehet Dodson ja Fogg haastavat Pickwickin oikeuteen avioliittolupauksen rikkomisesta vaatien 1500 punnan korvausta. Pickwick joutuu myös Jinglen huijaamana Westgate Housen Naisopiston alueelle, mutta pääsee pois, kun naisrehtori toteaa Pickwickin luotettavaksi, koska Pickwickillä on miespalvelija. Pickwick joutuu myös naisen huoneeseen, tai nainen tulee yöpymään Pickwickin huoneeseen, asialla on myöhemmin jatkoseurauksia. Usein pienistä asioista paisuu väärinkäsitysten vuoksi mellakoita, mutta asiat yleensä oikenevat.
Pickwick-kerho ilmestyi jatkokertomuksena Chapham ja Hallin aikakausilehdessä 1830-luvulla. Tarinoiden ideat tulivat alun alkaen kuvittaja Robert Seymourille (1798 - 1836), jonka kuvituksen pohjalle haettiin kirjoittajaa, ja johon nuori Dickens valittiin. Kuvitus on erinomaista. Seymourin idea oli tehdä urheiluaiheinen sarja, ja siksi alussa on Winklen ammuskelua, ja hänen urheilusaavutuksia käsitellään. Seymourin äkillisen kuoleman jälkeen yllättäen. Sarja jatkui Dickensin tekstein, mutta Phizin piirroksin (Phiz oikealta nimeltään Hablot Knight Browne (1812 - 1882)). Dickens oli jo alusta alkaen vienyt tarinaa jatkossa eri suuntaan, ja kuvituksessa miehet pulskistuvat. 




Charles Dickens: Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit II, kuvitus Phiz.
Kakkososa jatkuu edellisestä osasta pakkasaamuna jäällä luistellen. Samuel Pickwick putoaa jäihin ja kiskotaan ylös. Tarinaan tulevat mukaan lääketieteen opiskelijat Bob Sawyer ja  Benjamin Allen, jonka sisko Arabella on Wardlen neitien tuttu. Lääketieteen opiskelijat ovat roisia porukkaa, joita kutsutaan koivenkatkaisijoiksi, ja he toimivat myös haavureina. Bob Sawyer pitää kemut asunnossaan, vuokraemäntä ei ilahdu ajatuksesta, varsinkaan kun Sawyer on jättänyt maksamatta vuokransa. Mukana on myös Hopkins niminen lääketieteen opiskelija, joka virkkaa Pickwickille
-Jokseenkin hyvä tapaturma
-Minkäilainen se oli kysyi herra Pickwick
-Vain neljännen kerroksen ikkunasta pudonnut mies -mutta hyvin soma tapaus
-Tarkoitatte, että potilas on somasti parantumassa, kysyi herra Pickwick
- En ei päinvastoin ...
Somaa tapauksessa on jatkossa kerrottava toimeenpiteiden kirjo, jonka lopputulos on potilaan kärsimysten kaikkinainen loppuminen. Varsin roisia huumoria.

Jackson Dodson ja Foggin toimistosta haastaa todistajiksi Pickwickin ystävät eli Snodgrassin, Winklen ja Tupmanin sekä palvelija Sam Wellerin. Nämä saavat todistaa Pickwickin tapauksessa  oikeudenkäynnissä, jota johtaa tuomari Buzfuz. Prosessi on sangen merkillinen, ja päätyy vääjäämättömästi siihen, että herra Pickwickin pitää maksaa 750 puntaa korvauksia avioliittolupauksen (jota ei siis annettu) rikkomisesta. Pickwick ilmoittaa pontevana, että ei aio maksaa pennyäkään ja suuntaa Bathin kylpylään lepäämään. Kylpylä on täpötäynnä pääasiassa tyhjäntoimittajia, joita kuvataan maukkaasti.
Tahollaan Winkle on vaikeuksissa, ja Bob Allen puhuu Winklelle sisarestaan Arabellasta, jota Winkle jumaloi. Sam Weller järjestelee asioita ja kuhertelee palvelija Maryn kanssa.
Pickwick löydetään, ja hän joutuu velkavankilaan, jonka vankeja laajasti kuvaillaan. Dickensin isä oli velkavankilassa, ja 12-vuotias Charles Dickens joutui töihin tehtaalle, joka valmisti kengänkiillotusainetta (jossain puhutaan kengänkiillotustehtaasta, mutta ymmärrän, että ei olisi kiillottanut kenkiä, vaan valmistanut ainetta.)  Pickwickin vanhat tutut Jingle ja Job Trotter ovat myös Fleetin  vankilassa, mutta rutiköyhien puolella, ja Jingle on kanittanut kaiken omaisuutensa. Pickwickin olot vapauden menetystä lukuunottamatta ovat siedettävät, Pickwickin rahojen vuoksi. Jo tässä esikoisteoksessaan Charles Dickens irvailee laajasti lainkäyttöä ja lakimiehiä. Hän kirjoittaa, että hienotunteisin Dodson ja inhimillisin Fogg saattavat Bardellin velkavankilaan, koska tällä ei ole varaa maksaa oikeudenkäyntikuluja. Pickwick herrasmiehenä maksaa korvaukset ja Pickwick ja Bardell pääsevät pois vankilasta. Lisäksi Pickwick avittaa Jinglen ja Jobin pois vankilasta.
Arabellan veli uhoaa haastavansa kaksintaisteluun Winklen, mutta Pickwick rauhoittaa miehen, loppuosa kirjasta on varsin lutuista ja Pickwick-kerho on hyvin romanttinen teos. Winkle siis avioitui Arabella Allenin kanssa, ja kirjan loppusivuilla Snodgrass avioituu Emily Wardlen kanssa. Pickwickin kerho on lakkautettu matkan aikana ja myös Pickwickin seikkailut loppuvat, ja herra asettuu aloilleen ostamaansa taloon.  Pickwick saa kokea nuorten miesten perheenlisäykset kummin roolissa. Pickwick tasoittaa myös Samin ja Maryn avioitumista ja aviotaivalta ja auttaa myös Samin isää.

Teoksessa on monia hyvinkin hauskoja vuoropuheluja, jotka irrotettuna eivät tunnu hauskalta ilman että kirjaisi  sivun verran lainausta, tässä on yksi varsin lyhyt sananvaihto:
-Oletteko hullu hyvä herra
-En sinne päinkään vaan hyvällä tuulella  s. 325

Charles Dickensin Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit on minusta hulvattoman hauska kertomuskimara, jonka lavea kerronta pohjimmiltaan kertoo hyvinkin paljon aikansa ilmiöistä ja elämästä.


*****
Charles Dickens (1812 - 1870) lienee kautta aikain yksi parhaimmista romaanikirjailijoista. Dickens toimi 17-vuotiaasta lähtien lehtimiehenä. Dickens ei ollut itselleni helppo luettava, sillä sain luettua Dickensin Oliver Twist -teoksen vasta kolmannella yrittämällä. Teos on kuitenkin loistava. Dickensin Suuria odotuksia -teoksen luku onnistui jo ensi yrittämällä, kuten David CopperfieldinkinKolea talo meni niin ikään ensi lukemisella loppuun asti.

torstai 7. marraskuuta 2019

Zane Grey: Erämaan kultaa



Zane Grey: Erämaan kultaa, alkuteos Desert  Gold ilmestynyt 1913, suomentanut Väinö Nyman, Riksin sarja WSOY 1958, sivumäärä 336.

Zane Grey (1872 - 1939) kirjoitti 56 lännenkirjaa, ja 111 kirjaa. Hän oli siviiliammatiltaan hammaslääkäri, ja harrasti baseballia. Greyn lännenkirjoista tuli suosittuja myynniltään, mutta arvostelijat pitivät kirjojen henkilöitä epärealistisina ja tapahtumia oli heidän mielestään liikaa, mikä on luonnollisesti kirjojen ja elokuvien ongelma usein. Alla olen kuvannut juonta, ja siinä on tosiaan monta solmua, mutta itse pidin seikkailusta.

Erämaan kultaa -tarinan alkunäytös tapahtuu Sonoran ja Arizonan välillä autiomaassa. Kullankaivaja tapaa matkalaukkumiehen. Molemmat etsivät unohdusta ja kultaa. Yllättäen iltanuotiolla miesten välille löytyy yhteys. Vanhempi mies Jonas Warren on menettänyt vaimonsa ja sitten tytär on jättänyt kodin. Isä on ollut paljon poissa kotoa, ja tytär on tullut raskaaksi, ja joutunut kantamaan yksin vastuun, ja muuttanut länteen. Isä etsii tytärtä. Nuorempi mies Cameron tajuaa, että hän on Warrenin tyttären ongelmien aiheuttaja. Cameronilla on ilmeisesti vyö auennut liian nopeasti., kun hän on lopulta palannut katsomaan tyttöään, on tämä lähtenyt pois. Cameron, jonka todellinen nimi on Robert Burton, on löytänyt Warrenin tyttären, ja mennyt naimisiin, mutta sitten Warrenin tytär on  jättänyt miehen.

Kohtalontoverit kuolevat janoon autiomaahan hiekkamyrskyssä. Vettä etsiessään he löytävät kultaa. Valtaus merkitään, Burton ja Warren kirjoittavat testamenttinsa. Alkunäytös päättyy.

Tarinan tapahtumapaikka on USA:n ja Meksikon raja, ja päähenkilöt ovat ystävykset koulukaverit idästä Dick Gale ja George Thorne. Dick Gale on etsimässä onneaan opiskeluiden ja jalkapallouran jälkeen, isän liiketoimissa työskentely ei ole häntä varten. George Thorne on pestautunut armeijaan. Meksikossa kuohuu, siellä on yksi monista kapinoista, ja rosvojoukkoja on liikkeellä. Nuorukaiset ovat Meksikon puolella Casitassa. George Thorne on rakastunut meksikolaiseen, tosin espanjalaiset sukujuuret omaavaan neitoon, Mercedes Castanedaan, jonka on luvannut ottaa omakseen koko seutukunnan kauhu rosvopäällikkö Rojas. Thorne on punttikselta varuskunnasta salakuljettaakseen Mercedeksen turvaan, Rojas on piirittänyt kapakan, missä kaverukset ja Mercedes on. Dick Gale auttaa ystäväänsä ja järjestää mellakan, Gale lyö Rojaksen huonoon kuntoon. Hän vie neidon turvaan yhdessä parin karjapaimenen Lashin ja Laddin kanssa Fornlorn Riverin raja-asemalle, jota pitää Tom Belding. Beldingeillä Dickin loukkaantunut käsi sidotaan, Thorne on palannut varuskuntaansa. Raja-asema on Yhdysvaltain puolella, ja yhtenä sen tarkoituksena on pitää kiinalaiset ja japanilaiset siirtolaiset Meksikon puolella. Belding on naimisissa, ja rouva Beldingillä on hehkeä 20-vuotias tytär Nell.

Zane Grey vie juonta eteenpäin kiinnostavasti ja lukukokemus on minusta miellyttävä. Alempana avaan hieman tapahtumia lisää, eli jos et halua lukea kirjaa, bloggauksen voit halutessaan lukea loppuun.

Kirja on aito lännenseikkailu. Dick Gale tarttuu töihin, ja pelastaa yaqui-intiaanin kuolemasta ja tuo hänet parantumaan raja-asemalle. Gale osoittautuu muutenkin kelpo mieheksi ja Nell Burton rakastuu häneen. Gale on ihastunut tyttöön, mutta herrasmiehenä ei halua olla tunkeileva. Kun Gale on varma omista ja Nellin tunteista, hän pyytää suostumusta kosintaan ensin Nellin äidiltä. Nell suostuu kosintaan jo kirjan puolessa välissä, mutta tällöin ovat huimimmat seikkailut vasta edessä. Rosvopäällikkö Rojas uhkaa tappaa kaikki, jos hän ei saa Mercedestä heti. George Thorne, Dick Gale, yaqui-intiaani sekä Mercedes lähtevät pakoon. Autiomaassa on vastuksia, ja lopulta Rojas saa joukon satimeen laavarotkoissa. Rojas kukistetaan lähinnä yaqui-intiaanin taitojen ansiosta. Paluumatka on myös hankala. Raja-asemalla on odottamassa Galen vanhemmat ja sisko, jotka ihmettelevät poikansa muutosta (reippaaksi). Gale kuitenkin nai Nellin, ja Thorne Mercedeksen.

Lopussa selviää alun arvoitus. Nell Burton on Cameronin lapsi ja siis Warrenin tyttärentytär. Yaqui-intiaani löytää autiomaasta kultakaivoksen, joka on testamentattu Nellille. Loppu on siis onnellinen.

Itse seikkailun lisäksi kirjassa tulee hyvin ilmi Yhdysvaltain ja Meksikon rajan jännitteisyys. Meksikossa on sisällissodan tapaisia taisteluja, lisäksi rosvojoukot aiheuttavat turvattomuutta. Yaqui-intiaanit olivat hyvin vainottuja 1900-luvun alussa.
*****

sunnuntai 3. marraskuuta 2019

Edison keksintöjen mies



Dan Åberg: Edison keksintöjen mies, suomentanut Laelia Kaila, Kustannus Oy Mantere 1946, sivumäärä 101.

Edison keksintöjen mies kuuluu kirjasarjaan Miehiä ja miesten tekoja. Kirja kertoo pikkupojille suuresta keksijästä Thomas Alva Edisonista (1847 - 1931). Edison kävi koulua vain kolme kuukautta, mutta hänen äitinsä opetti häntä. Pienenä Thomas, jota kutsutaan poikavuosina Tomiksi, myy sanomalehtiä ja sijoittaa rahansa koneisiin. Nuorena Tom toimii sähköttäjänä eri paikoissa.

Jälkipolvet tuntevat Edisonin keksijänä. Äänestyskone oli ensimmäisiä Edisonin keksintöjä, sitä ei otettu käyttöön heti sen nopeuden takia. Seuraavat keksinnöt liittyivät lennättimeen, eli keksinnön avulla pystyttiin lähettämään monta sanomaa yhtäaikaa linjaa pitkin (2 ja sitten 4). Lennätin säilytti jonkin aikaa asemansa viestinnässä, vaikka Arthur Bell keksi tai patentoi ensimmäisenä puhelimen. Edison kehitti fonografin vuonna 1877, fonografi tallensi ääntä pyöriviin lieriöihin, Edison kehitti myöhemmin fonografia lisää.

Edisonin ensimmäinen vaimo Mary kuoli 1884, kuolemantapaus suisti Edisonin raiteiltaan. Edison avioitui kuitenkin toistamiseen vuonna 1886 Minan kanssa. Molempien vaimojen kanssa hänellä oli kolme lasta. Edisonin poika Theodore kuoli vuonna 1992.

Parhaiten Edison muistetaan hehkulampun keksijänä tai kehittäjänä. Lampusta haluttiin pieni ja ilmatiivis. Edison lopulta käytti hiililankaa. Sähkövalo tarvitsi sähkövoimalan, mutta sille oli vaikeaa löytää tonttia. Lopulta voimalan tontti löytyi ja Edison Electric Company perustettiin,  se fuusioitu vuonna 1892, ja nykyisin yrityksen nimi on General Electric.

Edison keksintöjen mies -kirjassa tarkastellaan paljon Edisonin tarmokkuutta ja miehen kokemia takaiskuja ja näin annetaan pojille miehen malli, eli aina pitää puskea eteenpäin. Edison yritti kaivostoimintaa, joka ei kuitenkaan ollut kannattavaa, sen jälkeen hän muutti toiminnan sementtiteollisuudeksi.

Edison keksintöjen mies kuuluu sarjaan Miehiä ja miesten tekoja, josta olen aiemmin postannut Bruno Mylenin Alfred Nobel, dynamiittikuningas sarjaan kuuluu myös Henry Ford Autokuningas