perjantai 28. syyskuuta 2012

Matka Indiaan E.M Forster



Takakansi edestä
Takakansi sisältä, kierrätystä :)


Luin kolmannella yrityksellä loppuun  E. M. Forsterin loistavan Matka Indiaan, johon erinomaisen esipuheen on kirjoittanut Anders Österling, teoksen on suomentanut Väinö Nyman. Painos on Kustannus osakeyhtiö Kirja:n, mutta alkusivulla lukee myös WSOY, Helsinki 1928, myöhemmin julkaistu nimellä Matka Intiaan. Teoksessa oli kolmessa osassa 437 sivua. 

Edward Morgan Forster (1879 – 1970) oli englantilainen kirjailija, joka on tämän teoksen lisäksi kirjoittanut esimerkiksi Hotelli Firenzessä, jonka filmin olen nähnyt, kuten tämänkin. Itse asiassa minulle oli päätynyt molemmat kirjat, joita kaupittelin kirppiksellä, mutta vain toinen ostettiin. Matka Indiaan on niin loistava teos, että luultavasti ostan uudestaan Hotelli Firenzessä -teoksen.
 
Gummeruksen nettisivulla on tekstiä kyseisestä teoksesta nimellä Matka Intiaan
Kun nuori englantilainen Adela Quested lähtee Intiaan mennäkseen rakastettunsa kanssa naimisiin, hän ei arvaa, millainen elämänkoulu häntä odottaa. Intialaisen elämänmuodon, kansallisuuksien ja uskontojen kirjo haastaa Adelan tutustumaan Intiaan yhä lähemmin. Tuttavuus intialaislääkäriin johtaa Adelan keskelle todellista draamaa – sellaista, joka voi syntyä vain kiihkeässä ja värikylläisessä Intiassa.....

Minä en kokenut kirjaa näin. En lainkaan.

Draamaan joutui Aziz. Adela Quested matkustaa Intiaan yhdessä rouva Mooren kanssa, joka on Adelen sulhasen pormestari Ronny Heaslopin äiti. Paikalla Rouva Moore tapaa minusta päähenkilö tohtori Azizin, joka on "indialainen".. Kirja paljastaa raadollisesti Intian (Indian, joka on brittiläinen siirtomaa)) epätasa-arvon sekä piilevän että näkyvän syrjinnän. Tohtori Aziz on taitava lääkäri, ja hyvä kirurgi, mutta toimii Chandraporin sairaalassa vain apulaislääkärinä brittien komennossa ja valvonnassa. Tohtori Aziz on leski, yksinhuoltaja ja sivistynyt, taitaa persialaista runoutta. Toki Azizin käytöksessä on rosoja ja hän käyttäytyy osin lapsellisesti, mutta voittaa kyllä siirtomaaisännät monella käytöksen saralla. Rouva Moore on toinen päähenkilö, vaikka hän ei ei esiinny teoksessa paljonkaan ja vaikka kuoleekin laivamatkalla kotiin. Adela Quested puolestaan on haihattelelija, jonka lapsellisena mielihaluna on kokea "todellista Indiaa", ja se johtaa luolissa "onnettomuuteen", ja syyttömän Azizin perusteettomaan pidätykseen, ja levottomuuksiin. Tärkeä henkilö on myös sivistynyt rehtori Cyril Fielding, joka on Azizin ystävä, mutta siten omiensa petturi. Azizin pidätystä ja syytettä ei ilman rotunäkökohtaa voi ymmärtää, mutta Adelelle oli tehty "häpeällistä väkivaltaa" luolassa, todellisuudessa opas saattoi käydä hänen kimppuunsa repien kiikaria, mutta todellisuudessa mitään häpeällistä ei tapahtunut eikä ainakaan Azizin toimesta, ja hänellä olisi ollut rouva Mooressa puolesta puhuja ja alibikin, mutta pormestaripoika lähetti äitinsä kotiin, ja jolla matkalla rouva Moore menehtyykin. Fielding on Azizin tukena pidätyksen aikana, mutta eräiden väärinkäsitysten vuoksi suhteeseen tulee kitkaa, mitä teoksen loppupuolella käsitellään.
***
Teoksen filmatisointi ei ollut minusta aivan niin hyvä kuin tämä teos. Teoksen filmiversio sisältää yhtäläisyyksiä tv-sarja (kirja-sarja)  Kuningattaren jalokiveen, jossa käsitellään myös kulttuurien ja uskontojen törmäystä sekä englantilaisten ylivaltaa ja vallanpitäjien oikeudenkäyttöä Intiassa. Kuningattaren jalokivessä epäiltynä raiskauksesta joutuu intialainen Harry Coomer eli Hari Kumar englantilaisen sivistyksen saanut orpo nuorukainen, jonka elämä pilataan väärän vangitsemisen ja rasistisen poliisin Merrickin toimesta. Tarina päättyy Intian itsenäistymiseen ja uskontoryhmien iskuihin. Sarjassa tuli sama asetelma siirtomaaisännät, intialaiset, laki on luultavasti sama, mutta tuomiot ja kohtelu paikallisille ovat aivan kohtuuttomia.
***
Matka Indiaan -teoksen juoni on avattu jo Anders Österlingin alkusanoissa, mutta tärkeintä on koko siirtomaa-idean esittely. Indialaisten ja brittien suhde, siirtomaaisäntien oikeudentunto ja käyttö, asenteet, käsitykset sivistyksestä ...


Teoksen tapahtumapaikkana on Chandrapore, joka on kuvitteellinen paikka, mutta joka luultavasti omaa esikuvan. Paikan teitä kuvaillaan seuraavasti
Tiet, jotka oli nimitetty voittoisten kenraalien mukaan, ja jotka leikkasivat toisaan suorakulmaisesti, olivat vertauskuva siitä verkosta, jonka Iso-Britannia oli heittänyt Indian yli s.27

Sairaalassa eräs majuri on Azizin pomo, seuraava kiteyttää hänen suhteensa lahjakkaaseen lääkäriin.
Majuri oli todella sanonut ”Kirottu Aziz’”, s.29

Rouva Moore ei  oppinut paikallisia tapoja
Otaksun, että olette äskettäin saapunut Indiaan
-Niin olen mistä tiedätte
-Tavastanne puhutella minua

Adele Quested haihattelee  ”Haluaisin oppia tuntemaan oikean Indian” s.37 ja s.46 ”joka oli hyvin innoissaan seikkailusta” Oikean Indian periaatteisiin kuuluu, että intialaiset eivät pääse Chandraporen kerhoon edes vierainakaan, Aziz sanoi vaatimattomana. Aziz oli siis sivistynyt lääkäri, joka hallitsee ja lausuu esimerkiksi persialaista runoutta.
"Nähkääs kun alkuasukkaan annetaan kuolla, ei sen ystävällisempää tekoa voi tehdäkään, sanoi rouva Callender"s.41.
 Ne asenteet, ne asenteet, toki tämä on kaunokirjallinen teos, mutta on ehkä kuvannut todellista tilannettakin.
Fielding kyseenalaistaa Azizin pidätyksen, ja rohkea Ronny "sallikaa hänen poistua, pyysi Ronny melkein itkien" s.257... myöhemmin hän kommentoi Fieldingin asennetta "hän on mieletön, mieletön" Toisaalta Azizin asenteet muuttuvat "minusta on tullut kaiken englantilaisuuden vastustaja", asenne muuttui vankeudessa, kotietsintöjen ja oikeudenkäynnin aikana, enkä ihmettele.

Joku aiempi lukija oli alleviivannut kaikki avioliittoa koskevat viitteet, joita on todella paljon. Tässä eräs näyte:  Avioliitto … perustuu sattumaan, vaikka jälkeenpäin keksitään kaikenlaisia jaloja vaikutteita. s.354. Muitakin alleviivauksia on, ja viimeinen niistä kiteyttää paljon "Me indialaiset vihaamme kyllä toisiamme, mutta kaikkein kiihkeimmin me vihaamme teitä (Aziz sanoo ystävälleen Fieldingille), ja jatkaa " vaikka siihen meni viisikuudetta vuotta tai sata vuotta, me pääsemme kaikissa tapauksissa irti teistä". s.437. Kuten alkupuheessa korostetaan Fieldingin ja Azizin suhde on tärkeä, ja siinä on allegoriaa myös yleisemmin. Ihmettelen siis Adelen nostamista esille esittelytekstissä.
***
Tässä teoksessa mainitaan, että  Indiassa "asuu sataseitsemänkymmentä miljoonaa indialaista" s.328, nyt jo siis huomattavasti enemmän. Intiassa yli miljardi ihmistä ja Pakistanissa ja Bangladesissä pian jo 170 miljoonaa, Wikipedian mukaan 163 ja 159 miljoonaa.
***
Intia itsenäistyi 1947  ja "syntyi" siis Intian ja Pakistanin ja myöhemmin Bangladeshin valtiot.
***
Teoksessa on paljon rotuihin ja uskontoihin liittyviä huomioita, mutta jotka jätän jokaisen itse poimittavaksi, yritän välttää molempien ruotimista blogissani väärinkäsitysten välttämiseksi. Myös naisen asemaa käsitellään ja todetaan, että esimerkiksi sujuva seurustelu on "ominaista kansalle, jonka naiset ovat vapaita". s.417

Forster suomii lisäksi perusbrittejä sanan säilällä, ja esittää myös avioliitosta ja monesta muusta asiasta kiperiä kommentteja. Brittiläisyyden kunniaksi sanon, että kirja on julkaistu ja sitä arvostetaan, vaikka omista ei anneta kehuttavaa kuvaa siirtomaaisäntinä. Joksin brittejä huonompia isäntiä luultavasti löytyi. Britit ovat kuitenkin kulttuurikansaa.

Suosittelen teosta näiden teemojen ystävälle.

lauantai 22. syyskuuta 2012

Tiedettä havainnollisesti -kirjat


Tieteen havainnollistaminen on ollut tärkeää jo ennen tiedelehtiä, ja tieteen kuvalehtiä.

Kuvan neljä kirjaa on sarjaa ”Luonto tieteen valossa”, joita lienee julkaistu ainakin 12 osaa 1950-luvun lopussa ja 1960-luvun alussa. Lukemani teokset ovat alle 200-sivuisia, jossa on selitetty luonnon ilmiötä jokamiehelle ymmärrettävällä tavalla. Teosten tiedot ovat puolen vuosisadan aikana päivittyneet, mutta asenne on tärkein. Jonkun henkilön koejärjestelyt, tai keksimänsä asia ei sinänsä ole muuttunut, joku on vain tarkentanut teoriaa, tai keksinyt tai selittänyt lisää.

Hughes Donald J.: Neutronien tarina,  Wsoy, 1959, 170 s.
Neutroni ja sen merkitys oivallettiin 1930-luvulla, ja sillä oli merkitystä fission jatkojalostuksessa, ja valitettavasti myös atomipommin keksimisessä. Teoksessa neutronin keksimisen merkitystä perustutkimuksen kannalta korostetaan. Nykyisin Cernin hiukkaskiihdyttimissä asetelmasta: elektroni, protoni, neutroni on päästy paljon pidemmälle aineen rakenteen tutkimuksen saralla. Teoksessa mainitaan, että jo 1918 Rutherford muutti typpiytimiä hapeksi! Fyysikko James Chadwick otaksui 1930-luvun alussa, että eräässä koejärjestyssä protonit ”ampui ulos hiukkanen, joka on suunnilleen niiden kokoinen”. Teoksessa puhutaan isotoopeista, neutronipeileistä, neutronien eri ominaisuuksista ja käyttötarkoituksesta, ketjureaktista sekä neutriinosta.

Bernard Jaffe : Michelson ja valon nopeus, Wsoy, 1962, 173 s
Teos alkaa kertomuksella Galileo Galilein yrityksistä mitata valon nopeutta, ja tanskalaisen Ole Roemerin onnistumista valon nopeuden mittauksessa Jupiterin kuun avulla, ja hän sai kokoluokaltaan oikean tuloksen, eli 220 000 km/s. Loppu kirja kertoo Albert Michelsonin elämän tarinaa, ja valon nopeuden mittauksia. Michelson syntyi nykyisen Puolan alueella Saksassa, mutta muutti siirtolaisena Yhdysvaltoihin. Hänen ura johti merikadetiksi. Tällöin ei tunnettu vielä valon duaaliluonnetta, ja oletettiin tarvittavan ”eetteriä” kuljettamaan valoa, kuten ääntä esim. ilmassa. Teoksessa käsitellään spektrejä ja hiloja, ja koejärjestelyjä.
  
Gamow, George, Gravitaatio, Wsoy 129 s, 1964.
Teoksen alussa pohditaan miksi kappaleet putoavat, ja kerrotan Galileo Galilein kokeista Pisassa. Kappaleet putoavat tyhjiössä yhtä nopeasti. Ilmassa höyhen putoaa hitaammin kuin lantti, sillä höyhenen ilmanvastus on suurempi. Teoksessa on matematiikkaa ja differentiaalilaskentaa, siinä tarkastellaan pyörimisliikettä, planeettojen liikettä, ja raketin periaatetta, myös Einsteinin teoria mainitaan, ja pohditaan antigravitaatiota.

D.K.C MacDonald: Lähellä nollapistettä, Wsoy, 1963, 114 s
Lämpö on atomien liikettä, absoluuttisessa nollapisteessä, jos sellainen voitaisiin saavuttaa, ei olisi atomien värähtelyä. Teoksessa esitetään, miten mataliin lämpötiloihin päästään. Valokuvissa näkyy nestemäistä ilmaa ja typpeä, on puhetta suprajohtavuudesta, ja supranesteistä. Kirja on havainnollinen, mutta varsinkin Suomessa on 1980-luvulla kylmien lämpötilojen saralla Otaniemessä, saavutettiin useita ennätyksiä. Teos on kuitenkin hyvä perusteos ilmiön ymmärtämiselle.

Näillä kirjoilla on ollut paikkansa innostamaan nuoria tekniikan alalle ja fyysikon uralle, ja lienee antanut muille lukijoille käsityksen fysiikan ilmiöiden ymmärtämiselle.

***
Edit 23.9.2012, kommentista nostan ylös, minusta tärkeä asia.
Michelsonin koejärjestelyt mainitaan, kuten useat valon nopeuden historialliset mittaukset, osoitteessa
http://per.physics.helsinki.fi/FTK2011/Valonnopeus.pdf
Tämä on jonkin näköinen fysiikan täydennyskoulutuskurssi ja aiheena valon nopeuden mittaus ja myös sen historia.
***
Jotenkin tajusin näistä kirjoista, että kuinka tärkeää on ns. perustutkimus, ja kuinka lyhyt (mutta joskus toki vaikea ja hankala ja pitkäkin) voi olla tie perustutkimuksen läpimurrosta kaupallisiin erikoissovelluksiin. Perustutkimuksen rahoitus voi olla usein ongelma, koska kun ilmiötä ei tunneta, tai ei edes tiedetä sen olemassaolosta, kaupallista tai muuta arvoa ei luonnollisesti tunneta, eikä rahoitusta heru.
***
Eli jokaisella virvelin heittokerralla ei tule kalaa, joskus kannattaa heitellä sinne, missä ei ehkä ole kaloja, voi olla jotain muuta :)

tiistai 18. syyskuuta 2012

Albert Camus: Sivullinen


Albert Camus: Sivullinen Otava, Seven 2012, alkuteos L'étranger, suomentanut Kalle Salo, sivumäärä 160.

Sivullinen on Camus'n esikoisteos vuodelta 1942 ja lienee Albert Camus'n tunnetuin romaani. Kirja on keskivertolukijalle nopealukuinen kertomus Algeriassa asuvasta ranskalaismiehestä Meursaultista (takakannessa lukee Mersault). Teos on kaksiosainen. Ensimmäinen osa alkaa äidin kuolemasta, joka ei liikuta Meursaultia. Meursault jatkaa elämäänsä, mutta ensimmäinen osa päättyy Sivulliseen suorittamaan murhaan, Meursault ampuu uhriaan viisi kertaa, teko ei siis ole tappo (vain ensimmäinen laukaus voi olla itsepuolustusta) ja toinen osa käsitteleekin oikeudenkäyntiä ja tulevaa kuolemantuomiota ja Meursaultin tunteetonta suhtautumista omaan kohtaloon.

Juoni, analyysi ja teemat lyhyesti: 
Teoksen alkukappale on seuraava: 
Äiti kuoli tänään. Tai ehkä eilen. Sain vanhainkodista sähkeen. ’Äiti kuollut. Hautaus huomenna. Osaanottomme’ Samantekevää. Ehkä se tapahtui eilen”.

Äiti-teemaa toistetaan toistamasta päästyäänkin, nostan sen itse esille, koska sen on nykyaikana hyvin merkityksellinen.

Itse asiassa päähenkilö ei tiedä, kuinka vanha äiti on. Eikä kuolema hetkauta lainkaan.
Pohjimmiltani tiesin varsin hyvin, että ei merkitse paljon kuoleeko kolmenkymmenen tai seitsemänkymmenen vuoden vanhana” s.148

Pohjimmiltaan sillä on juuri merkitystä. Ihmisen elämä on arvokas. Pitää pystyä kokemaan iloja ja suruja, asettamaan hyviä päämääriä, tekemään tekoja, että hyvä maailmassa toteutuu, tai että paha ei toteudu. Täydellisen tunteeton, paatunut evvvk-mies, katsoo elämäänsä kuin turtunut valistuselokuvaa.

Päähenkilö toteaa: ”äiti on nyt haudattu   … kaikki oli ennallaan” s.33 
Väärin! Äiti on poissa, kaikki on muuttunut. Joskin evvk tekee yhden poikkeuksen ”jostakin syystä ajattelin äitiäni” s.53

Oikeudenkäynnissä ja kuulusteluissa merkittäväksi tekijäksi nousee kysymys äidin hautajaisista, joissa päähenkilö tokkuroi tunteettomana. Erityisen pahana pidetään sitä, että äiti oli vanhainkodissa.
Miksi olin pannut äidin vanhainkotiin? s.114
Moittiko äiti minua, että oli laittanut vanhainkotiin ja johtaja vastasi myöntävästi s.116
Tämä on myös huomionarvoista, koska teoksen alussa toisella ja kolmannella tekstisivulla:
Rouva Meursault tuli tänne kolme vuotta sitten. Te olitte hänen ainoa tukensa … ss 8-9
Asianajajan kysymys oli siksi osuva: kummasta häntä loppujen lopuksi syytetään äitinsä hautaamisesta vai miestaposta. Tätä teemaa on sivutolkulla, ja on merkityksellinen. 
Yleinen normi oli luultavasti tuolloin, että perhe hoitaa vanhuksensa, poika pitää huolta äidistään. Vanhainkoti ei liene ollut paikka vanhukselle, jolla on sukulaisia. Suomessa käydään samaa vanhuskeskustelua nyt hoitajamitoitusten, kotipalvelujen ja omaishoidon tuen tiimoilla. Tässä kirjassa on normaalia hoitaa vanhukset kotona, perhe on yhdessä, poikkeukset ovat epänormaaleja.

Meursault kertoo äidin kuoleman ja hautajaisten jälkeen lakonisesti elämänsä tapahtumista: suhteista naapureihin, naisystävistään ja vapaa-ajastaan, algerialaisten varjostuksesta, ampumisesta, kuulustelusta, vankilassa olosta ja lähestyvästä teloituksesta.

Poissa ovat kaikki tunteet, ajatukset, asiat vain tapahtuvat, millään ei ole mitään merkitystä, ei ole päämäärää.
ettei se mitään merkinnyt, mutta minusta tuntui etten rakastanut s.47
pohjimmiltaan asia oli minulle yhdentekevä s.55 
kaikki oli samantekevää voisi ampua tai olla ampumatta   … oli yhdentekevää s.56 

Romaani on siis loistelias kuvaus aikansa evvk-miehestä nihilististä notkujasta, apaattisesta ateistista sivusta katsojasta, sivullisesta. Uskoa Jumalaan tai uskomattomuutta siis myös alleviivataan monesti ja toistuvasti.

Päähenkilö elää ihmisten keskellä. Hänen naapurinsa Salamani, leskimies rähisee koiralle ja suree vaimoaan, toinen naapuri Raymond Sintés hakkaa naisystäviään. Marie Cardona on kiintynyt päähenkilöön, mutta sivulliseen ei vaikuta mikään, ei edes äidin kuolema eikä hautajaiset. Sivullisuuden teemaa voi seurata myös suhteessa Raymondiin. Raymond käyttää minusta Sivullista hyväkseen, hän kirjoituttaa houkuttelukirjeensä Sivullisella, Raymond oli hakannut toisen siskoa ja pyytää Sivullista viikonlopun viettoon. Edelleen juuri hän antaa aseen Sivulliselle, jolla tämä ampuu Raymondia seuraavan miehen. Raymond miltei liikuttaa Sivullista, vaikka Sivullista ei liikuta mikään! 

Sivullista kiinnosti vain kaksi asiaa: leikkasi mainoksen lehdestä: ”liimasin sen vanhaan vihkoon, jotka minua huvittavat”  s.29. Toinen asia kiinnostaa useimpia muitakin miehiä eli seksi Marien kanssa, rakkauteen asti evvk-miehen kiinnostus ei riitä. Äidin kuolemalla saattoi olla vaikutusta suhteessa tähän entiseen naistyökaveriin, koska suhde alkoi äidin hautajaisten jälkeen, ja miltei ensimmäiset sanat olivat ”äiti on kuollut”. Marie ”oli halunnut minua, luulisin”, mutta vasta äidin poismenon jälkeen suhde ja intiimi suhde syntyivät, suhteissa muihin naapureihin äidillä on voinut olla merkitystä, tähän löysin rutkasti viitteitä.

Henkilön ateismi minusta oli elämänasenne, eikä johtunut äidin kuolemasta.

EVVK-mies hokee itselleen asioiden lipuessa ohi: samanlainen kuin muut ihmiset nimeen omaan on erilainen. Kaverin sanoin ”itseni tutkiskelu oli minulta vähän unohtunut” Sitä olisi hyvä harrastaa, ja olla kiinnostunut itsestä ja muista.

Murhan jälkeen alkaa pidätysaika ja oikeudenkäynti. Oikeudenkäynti on täysin absurdi tapahtuma, ja lopputulos kummallinen, vaikka miestappo oli kiistämättä tapahtunut. Miestappo sisältää lieventäviä asianhaaroja, työhön ajauduttiin vahingossa ahdistelun vaikutuksesta, ja oikeudenkäynti sisältää moralisointia menneillä, voit itse analysoida. Se on absurdi farssi, joskaan ei muuta verityön tekemistä. Meursaultin itsensä mukaan "Syytetyn penkillä on mukavaa kuunnella puheita itsestään". Puolustus ei tuo lieventäviä asianhaaroja esille ja syyttäjä nostaa kaikki vanhat viattomat tapahtumat ja esittää ne epäedullisessa valossa. Tuomioksi määrätään kuolemanrangaistus, sen oikeutusta voi pohtia. Sivullinen ei itse kadu eikä häpeä, vaan muistelee isänsä käyneen katsomassa teloituksia. Lopussa hän toivoo teloituspäivänä olevan paljon katsojia, jotta hän ei tuntisi oloaan niin yksinäiseksi. Hän odottaa vihan huutoja. Sivulla 117 hän toteaa ”halusin typerästi itkeä”, mitä ei ollut tehnyt ”moniin vuosiin”, mutta ei surusta, vaan siitä että ihmiset ”vihasivat”. Kaverilla oli ollut samat elkeet jo ennen äidin kuolemaa, minun mielestäni.

Eräissä arvioissa mainitaan Sivullisen ottaneen asenteekseen välinpitämättömyyden. Tämä ei minusta ilmene kirjasta, sillä teos ei luotaa menneisyyteen eikä syntymään saakka. Pohdin itse, mikä diagnoosi Meursaultilla on -masennus, vai vielä pahempi.  

Puhutteleva teos, jota en avaa enemmän. Teos oli nopealukuinen. Luin sen kahdesti ja selasin kolmannen kerran tätä postausta varten. Luku-urakka ei siis ole kohtuuton, mutta on palkitseva. Loistava teos lajissaan.
Edit 7.7.14

***
Eräs käännös kummastutti.
kaksi suojapukuista arabia, nämä seurasivat Raymondia, mutta mikä suojapuku? 
*****
Albert Camus syntyi vuonna 1913 (Ranskan siirtomaassa) Algeriassa ja kuoli vuonna 1960 auto-onnettomuudessa,  Camus sai Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1957. Camus' n isä kaatui ensimmäisessä maailmansodassa ja äiti oli köyhä, Albert kävi kuitenkin koulunsa. Camus piti jalkapallosta ja uimisesta ja tunsi itsensä osin ulkopuoliseksi.

Albert Camus'n Putoamisesta olen blogannut täällä, ja Rutto -teoksesta täällä.

Lukuharrastus lapselle -kampanjakirjat




Kari Grossmannin Pikkusisko on minusta hyvä kirja tytöstä, joka kantaa pahvilaatikkoa, jonne hän on kuvitellut kanin, mutta joka pikkusiskon mukaan on mustavalkoinen ja tykkää syödä pelkästään jälkiruokaa, jota sen vuoksi otetaan tupla-annos. Grossmannin Malvin villissä luonnossa oli viime vuoden kampanjakirja ja tässä on samaa ajatusta. Pikkusiskolla on omat haasteet, mutta laatikkoon kuviteltu kani on lapselle tärkeä esimerkiksi ruokailussa, en ole äiti enkä psykologi, mutta näitä juttuja on. Näin lapsi ne pystyy kohtaamaan. Joka tapauksessa pikkusisko kasvaa ja nähtyään oikean kanin hän päästää oman kaninsa toisen kaveriksi eli pääsee siitä irti. Idea ei ehkä aukea, mutta minusta tämä tarina on ovela, ja hauska, Tarina on minusta sopiva kaikille lapsille niin tytöille kuin pojille. Sivuja on noin 25 siinä on selkeitä kuvia ja tekstiä. Kirja on kovakantinen niin kuin muutkin.



Timo Parvela: Hilma ja hyvä harrastus, kuvitus Kristiina Louhi on 45-sivuinen kirja siitä, kun Hilma etsii itselleen harrastusta. Tämä on minusta hyvä kirja, joka sisältää mukavia kuvia, ja kaikkein eniten tekstiä ja pitkän tarinan, missä Hilma hakee sitä omaa harrastusta. Hilmalla on veli, äiti ja isä, ja perheessä eletään tavallista arkea ja harrastetaan, ja jossa eletään näitä lapsuuden kommelluksia.
"Hilmalla on .... nukkekoti, 38 pehmolelua, punainen koulureppu, sinikantinen päiväkirja ja kolme hiuspinniä .... mutta harrastusta ei ole, ... MUTTA lopussa se on jo löytynyt :)

Pari vuotta sitten oli kampanjakirjan Hilma ja täydellinen lemmikki, jonka kannen kuva ja muutama sana on Sammon vartijoiden postauksen lopuksi täällä..





Ulf Starkin ja Anna Höglundin Jaguaari on runollinen, mutta hieman synkeä tarina. Jos on pienestä lapsesta kysymys, vanhempien olisi syytä lukea teos itse ensin. Tässä lapsi kuvittelee muuttuvansa jaguaariksi, ja seikkailee. Piirrostyyli on ovela, kuvien tarkastelukulma on alhaalta ja perspektiivi on hieman erikoinen, aukeamalla on aina värillinen kuva ja mustavalkoinen kuva.
Teksti on kirjoitettu ja käännetty (Jukka Parkkinen) runomittaan, kuten alussa runotetetaan
Kun Ville aikoi nukkumaan, muuttui jaguaariksi hän.
Oli iltatoimet tehty ja kello yhdeksän
Oli Ville lukenut kirjaa, se oli hänelle mieleen,
kun tuntui aivan äkkiä, että jokin meni pieleen.
Taiteellinen kirja, runon kukkaa pukkaa, mutta ennakkoluku äidin, isän, mummin tai kummin toimesta olisi suositeltavaa? Jotkut pitävät tämänkaltaisista kuvakirjoista, kaikilla meillä ei ole samanlaisia lukutottumuksia, silti suositan vanhempien ennakkolukua, mutta tunnustan perspektiivi vääristymästä huolimatta tai sen ansiosta, että  kuvat ovat taidokkaita, ja riimit ovat kohdillaan, mutta ennakkolukua ja harkintaa lukemiseen :).
Sivuja on 32.


Marianne Iben Hansen ja Hanne Bartholin Akselin automatka on runollinen autokirja, jossa loru
On paloautoja, valoautoja
vanhoja autoja, uusia autoja,
sinistä ja hopeaa
hidasta ja nopeaa
toistuu useissa runoissa, loppuosaan punotaan autojen nimiä .

Jotkut kuvat ovat tummanpuhuvia, mutta kirja loruineen varmasti ilahduttaa autoista tykkääviä lapsia.


Bertil Almqvistin Muinosen perhe kirjasta erityisesti ja kovasti pidin se on aivan ennen bloggaamani Kassu nikkaroi tasoa. Siinä tarkastellaan kivikauden perhettä, ja heidän alkuhärän metsästystä, pitkäkarvaisen mansikin lypsyä, hevosen kesytystä, ja hirsitalon rakennusta. vantaanjoelta siirrytään Helsinkiin.
Kuvitus on kannen kaltaista, jotkut piirustukset olivat loistavia, tulin hyvälle tuulelle lukiessani kirjaa. :)
Sivuja on 24.


Musta ja valko ja kaikki muut on ennakkoluulon muurin murtamisesta kertova  väreillä leikkivä teos. Eriivärisiä perhosia, yksinkertainen idea, hieno sanoma. Luulen, että tämä voi olla suosikki tai se ei sytytä, mutta ajatus muurien poistamisesta varmasti on oikea. Sivuja on noin 26, monissa ei numeroitu. Se ovat kirjoittaneet Inger ja Lasse Sandberg


Raitapukuinen mies osti omenan on Jan Lööfin teos, jossa raitapukuinen mies osti vihreän omenan "huijarikauppiaalta, jolla on itsellä oikea punainen omena", mutta vihreä omena oli muovia, ja laittoi sen kypsymään ikkunalaudalle. Kirjan idea on siinä, että mielettömän tapahtumaketjun seurauksena mies saa oikean punaisen omenan. Teoksessa esitellään  kuvin kaupunki. Pidin tästä ideasta ja toteutuksesta. Lööfin teos oli viime vuodenkin kampanjassa, ja se oli Romuroopen höyrylaiva. Sivuja 30.
--
Lukuharrastus lapselle -kampanjakirjat on siis McDonaldsin kampanja, joka alkaa 21.9.2012 ja jatkuu lokakuulle. Tämä juttu ei ole mainos, vaan informaatio. Kirjat ovat kuitenkin samoja, joita myydään tai voitaisiin myydä kirjakaupassa.

Sain kirjat kyllä ilmaiseksi, mutta se ei luultavasti vaikuta tähän arvioon, sillä olen aiemmin arvioinut samalla tyylillä kirjoja, joita itse hankin liikkeestä.
Aiemmin arvioin Kassu nikkaroi teoksen 2012 kampanjasta. Se oli minusta hyvä teos myös. Viime vuoden kirjoja on analysoitu, linkki löytyy täältä.
--
Sain siis kirjat näytteenä. Lahjoitin ne eteenpäin, joten näistä kirjoista on iloa lapsille.
***
Syksyllä 2013 kampanjakirjatkirjat ovat muuttuneet sähköisiksi, eli aterian yhteydessä saa koodin, jota voi käyttää nettisivulla.

perjantai 14. syyskuuta 2012

Artemidoros: Suuri unikirja



Kuvassa on Artemidoroksen Suuri unikirja, painos on vuodelta 1946.  F.S Krauss on sen "toimittanut", tässä on 140 sivua viidessä kirjassa (osassa) ja kolmen sivun hakemisto.

Teoksen alussa tehdään selvä ero unen ja uninäyn välillä. Rakastunut näkee unta rakastetustaan, nälkäinen ruuasta eli unikuvat, joiden pohjalla on tunnetila tai tunteet, eivät ennusta tulevaisuutta.

Osa unista unohdetaan, mutta tärkeitä unikuvia ei unohdeta. Osa unista toteutuu yksityiskohtaisesti ja osa on allegoorisia. Uninäky on sielun liike, joka vertauskuvallisella tasolla viittaa tuleviin hyviin tai pahoihin asioihin. Tämän tapaista teoriaa on kirjan ensimmäisessä osassa.

Allegooriset uninäyt voivat erota niin, ollaanko itse toimivia tai toimiiko joku toinen. Teoksessa tarkastellaan paljon näitä asioita, mutta en niitä kirjaa, laitoin vain maistiaiset. Bloggauksen tarkoitus on näyttää, että tällainen kirjakin on saatavilla, esim. huutonetistä tai nettiantikvariaateisita.

Teos on vaimoni edesmenneen sukulaisen, joka lienee ollut kiinnostunut unista ja  tiesi asioista enemmän kuin minä, joka en tiedä mitään..

Teoksessa on lisäksi numeroitu ennustuksia esim. sivulla 88 todetaan "Kirjan syöminen on onnettomuuden merkki". "Paistinpannu ennustaa epämiellyttävän, himokkaan naisen tapaamista" anteeksi kaikki naiset, en voinut olla kirjaamatta tätä. Itse näen aika vähän unia, enkä niitä itselleni selvittänyt, mutta paistinpannusta en ole kyllä koskaan nähnyt unia.

Miehillä lienee yleinen uni se, jota itsekin olen armeijan jälkeen nähnyt eli on edelleen armeijassa tai armeijasta kotiutumisessa on tullut ongelmia ja joutuu uudestaan suorittamaan koko palveluksen :)

Viides kirja (osa), jonka tekijä on kirjoittanut pojalleen, sisältää hieman hämäriä selityksiä.

3. Eräs mies uneksi pystyttävänsä oma kuvapatsaansa kaupungin kouluun. Hän halvaantui, sillä kuvapatsas ei voi liikuttaa itseään.

En ymmärrä tätä viimeistä, enkä monia muitakaan, mutta luultavasti unet jotain kertovat ihmisestä, hänen alitajunnastaan, ehkä se voi olla synteesi tulevaisuudestakin.

Pitää huomata, että kaikkea, mitä itse ei ymmärrä, joku muu voi ymmärtää.
***
Selaisin uudenpaa unikirjaa. Siinä oli teoriaosuus, jossa puhuttiin siitä, että opetellaan muistamaan unia, puhuttiin chakroista, tämän jälkeen oli aakkosjärjestuksessä sanoja ja niiden selityksiä tai tulkintoja unessa, muistaakseni esim. kukkula tarkoitti jonkin asian saavuttamista, mutta katso itse :)

Kassu nikkaroi




Kassu nikkaroi on Lars Klintingin teos, joka on tämän vuotisen McDonald'sin kirjakampanjan (21.9 -25.10.2012) sympaattisin teos. Muut seitsemän kirjaa ovat hyviä, joskin muutama on hieman synkkä. Teen niistä oman postauksen, tänne :)

Nostan tämän teoksen esiin omanaan, sillä pidin siitä eniten, vaikka muutamasta muustakin pidin paljon.

Sisäkannen kuva, jota en skannaa (yläkuvakin on valmis kuva, jonka sain "kustantajalta") on loistava, siinä on lauta, jossa on oksanreikä, josta kurkkaa Kassu-majava, joka on puuseppä. Majava on mukava nikkari.

Minusta ei tullut puuseppää, mutta tämän lukeminen voi herättää kiinnostuksen puutöitä kohtaan ja innostus on kaiken tekemisen edellytys.

Sivuja kirjassa on hieman yli 30 (ei numeroitu)  ja siinä tutustutaan Kassun verstaaseen, Kassun työtapoihin, ja puutyökaluihin, joista kuva ja nimi.

Kassu valmistaa työkalupakin, johon hän laittaa työkalunsa, ja lopuksi kirjassa on vielä oikeat piirustukset työkalupakkia varten.

Loistava kirja, jossa pääpaino on kuvilla, ja tekstit kuvailevat työkaluja ja työvaiheita.

Varmasti sopii niin aikuisille kuin lapsille, eikä ole lapsen pahitteeksi lukea ennen ensimmäistä puutöiden tuntia kakkosluokan jälkeen, jos vanhemmilla ei ole omaa verstasta.

Tämä sopii myös kirjaksi ihan pienellekin, omaksi katselukirjaksi :)

Kassu-kirjoja on sarjallinen, kannattaa tutustua lähikirjaston antiin.
__

Viime vuonna bloggasin "Mäkkärin" kampanjakirjoista täällä. Kampanjan perimmäinen tarkoitus on edistää lukuharrastusta. Kirjoja saa lasten aterian oston  yhteydessä tai sen voi ostaa erikseen. Minusta kampanja voi tavoittaa uusia kohderyhmiä, jo siksikin, että lasten kirjat ovat varsin kalliita, ja monet lastenkirjat ovat perittyjä eli kiertää äidiltä tyttärelle tai isältä pojalle. Nämä ovat uusia kirjoja, ja laadukkaita. Vakiolukijani tietänevät bloggausperiaatteeni. Tämä on minusta hyvä kampanja, sillä se ei ole keneltäkään pois, mutta voi antaa lukuharrastuksen lapselle.

Kassu nikkaroi -kirjasta kovasti pidin.

Tämän kirjan seitsemän muun ohella sain näytteenä McDonald's Suomelta. Pyysin viime vuonna "kohua" herättäneen "Vitello löytää isän", josta bloggaus täällä.

tiistai 11. syyskuuta 2012

Carlos Ruiz Zafon: Enkelipeli


Carlos Ruiz Zafón: Enkelipeli (El juego del ángel). Suom. Tarja Härkönen ja Anu Partanen. Seven.
Kolme näytöstä ja epilogi sisältää 607 sivua.

Enkelipeli on sujuvasti kirjoitettu erittäin viihdyttävä kirja yliluonnollisine juonineen, mutta mistä en kylläkään alkuunkaan pitänyt. Teos on jaettu kolmeen näytökseen ja epilogiin 1945, teos alkaa vuodesta 1917, jolloin päähenkilö tuleva kirjailija David Martin on seitsentoistavuotias, joskin tätäkin aikaisempia tapauksia Martinin elämästä läpikäydään. Kirjan luonne paljastuu etu- ja takakannessa. ”Tuulen varjon kirjoittajalta”, ”Enkelipeli, Tuulen varjon paha sisarpuoli”. Kirja ratsastaa siis edeltäjänsä menestyksellä. Linkkaan pari arviota loppuun, jotka ymmärtävät teosta, minä en, enhän ole lukenut tämä ”mahtavaa” Tuulen varjoa, enkä ehkä luekaan. Ammattitaito sai lukijan vakuuttumaan, että kaikki palaset asettuvat kyllä kohdalleen, kun viimeinen sivu on luettu ja huikeaa ollaan koettu.

Teos kertoo siis David Martinin elämäntarinan, "orpopoika", joka pääsee lehteen töihin, alkaa kirjoittaa jatkosarjaa, ajautuu kirjoittamaan kelmikaksikolle tuottoisaa Kirottujen kaupunki –sarjaa, polttaa itsensä loppuun, salaperäinen kustantaja Andreas Corelli kosii sadalla tuhannella frangilla ja ihmeparantamisella Martinia kirjoittamaan myyttis-uskonnollisen kirjan, jonka perimmäinen tarkoitus lienee uskonnon ja yliluonnollisen kieltäminen samalla kun Corellilla on yliluonnollisia kykyjä! "sattumanoikusta" kelmikaksikon kirjapaino palaa sopimuksineen, ja kaksikko kuolee, ja Martin on vapaa etsimään myyttien myyttiä. Toisaalla Martinin mentori ja ”ystävä” rikas poikamies Don Vidal on mennyt Martinin rakastaman Vidalin autonkuljettajan tyttären Christinan kanssa naimisiin, ja vaikka Martinille tarjoutuu ihastuttava Isabelle, Christinan lumo ei laimene Martinin mielessä.

Myönnän. Kirja on taiten kirjoitettu. Juoni on huikaiseva, koska menneisyydessä on tapahtunut vastaavaa. Kehut ovat varmasti ansaittuja.

MUTTA minusta. Kirja on liian nopeasti kyhätty kasaan. En pitänyt lainkaan. Teoksen kahdelle suomentajalle on etsitty syytä kiireestä saada kirja nopeasti suomennettua. Suomennos minusta ei ole ongelma vaan pikemminkin teos itsessään. Joskin suomennoksessa on käytetty nykyaikaisia sanoja, ja paljon kummallisia kielikuvia, jotka toki voivat olla kummia jo alkukielellä, samoin kuin uussanat.

Enkelipeli kuhisee viittauksia. Martinin lempiteos on Dickensin Suuria odotuksia. Tämä viite antaa odottaa Martinin kohtalosta samaa kuin Pipin. Martin, kuten Pipkin ovat yksin, Pip oli rakastunut Estelleen ja Martin Christiinaan. Molemmat olivat syntyperältään alhaisia, mutta nousivat sosiaalisesti ja taloudellisesti. Teos sisältää osin samanlaisia elementtejä kuin Mihail Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan Corelli on osin kuin Woland, ja Corellin teoksen idea on minusta sama kuin Mestarin, lisäksi teoksessa tapahtuu raitiovaunuonnettomuus. Lukija pettyy dickensmäisyyttä ei viedä eteenpäin, eikä viitteitä viedä loppuun, Zafón ei ole Bulkakovin veroinen tässä tarinassa. Toisaalta juoni on varsin uskomaton ja Barcelonassa käynyt ehkä ilahtuu maisemakuvauksesta.
Teokseen Zafón on sisällyttänyt paljon kirjailijan arkea, pitkiä sopimuksia, ennakkomaksuja, salapainoksia, kirjakauppoja ja kirjakauppiaita.. Martin kirjoittaa uudestaan "ystävänsä" Vidalin kirjan, jota suitsutetaan, oma kirja saa samaan aikaan murskakritiikin. Poikansa hylännyt äitikin nakkaa neron niteen roskikseen. Martin on ollut pakotettu kirjoittamaan kelmikaksikolle salanimellä Ignatius B. Samson Kirottujen kaupunkia suosittuja kioskipokkareita. Kirottujen kaupunki -teemaa pulpahtaa lopussa täysin irrallisena keskiöön.

Missä sitten minusta tökkii?
David Martin on puoliorpo, jonka isä on yksinhuoltaja ja rappeutunut sotaveteraani, joka murhataan, isän elämänhallinta oli täysin poissa, tienaamansa rahat hän pistää suoneen. David ei käy enää teini-iässä koulua, silti David tunnistaa labyrinttimaisessa Da Vinci koodimaisessa salakirjastossa heprean, latinan, ranskan ja saksan  kielet kotoespanjan lisäksi. Hän ottaa kirjan kotiinsa ja sivulla 159-160 kuvataan teosta ”kannet nahkaa tai vuotaa” … viittä eri kieltä … latinaa, ..hepreaaKursivoitu johdanto. Sivulla 202 selviääkin, että kirja olikin ”nippu konekirjoitusliuskoja”, myöhemmin selviää, että se on Underwood-kirjoituskoneella kirjoitettu, ja vielä samalla, joka on Martinin asunnossa. Siis myös kursivoitu johdanto?, siis myös hepreaksi??, eikö hepreassa ole eri kirjoitusmerkit???.
Edelleen puhutaan kolumbialaisesta kahvipaketista, ruusujen ostamisesta kukkakioskista. Martin, joka on täysin kouluja käymätön, puhuu sujuvasti Corellin kanssa ”molekyylitasosta”, hyvät kemian tiedot kaverilla 1920-luvulla, jolloin päätapahtumat sattuvat.
Corellin auto oli keräilyharvinaisuus, Roll Royce s.244, Rolls Royce "autotehdaskin" vasta perustettiin 1904, eli kerättiinkö näin varhain jo vanhoja autoja, oliko auto ”vanha”. Eräällä emännällä on "yleisavain".
Puhutaan lapsen likkana olemisesta.
Sikarit ovat teevadilla, mistä Martin ne ottaa, eikö sikareja pidä säilyttää rasiassa ja leikata sikarileikkurilla? Sivulla 280 todetaan, että  "kaivoi sikarin ilmankostuttajastaan"!

Edelleen jokapäiväisten askareiden kuvaus tuntuu kovin nykyaikaiselta, mitä sanotte seuraavista
Martin vuokraa kymmeneksi vuodeksi pitkään tyhjillään olleen talon. Talossa tuntuu olevan lämmin vesi, vesihanat, ruuan laitto tapahtuu leikiten, ruokaa hän myös tilaa, kuin kotipizzasta konsanaan. Soittaako hän vielä tilaukset puhelimella, ei minulle selvinnyt, eli vaatisi molempiin paikkoihin puhelimet???
Uskonnollisia tekstejä Martin kerää kirjastosta, jonka nuoren kirjastonhoitajan kanssa hän on lounaalla, vaikka tämä on kihloissa. Oliko Espanjassa todella 1920-luvulla julkinen kirjasto, jonka palvelut olivat kuvatunlaisia avoinna kaikille ja näin vapaamielistä. Lisäksi puhutaan koulujen katekismuksista. Minusta katekismuksia lienee yksi ja ainoa, vai onko joka koulussa ollut omansa? Etsitään helppolukuista Raamatun laitosta, koska oma on mikroskooppisen pienellä kirjasimella (1920-luvulla!).

Onko Espanjan Barcelonassa ollut kattava kouluverkko jo tuolloin?. Toisin kuin Suomessa, mutta olihan siellä ruuan kotikuljetuskin, kattavat kirjastot, helppo tapa tehdä ruokaa, sähkölamput kaikkialla sekä sujuva heprean osaaminen, salakirjastot, ja loistavat kirjakaupat ….

Corellilla on nykyaikaisesti enkelipinssi rinnassa ja omat tunteeni pinnassa, eli ymmärrätte pointtini, minun huumorintajuni ei sulattanut tätä teosta sen ylimaallisen ihmeellistä juonta eikä teennäistä loppua.

Loistavasti kirjoitettu myönnän, hieno teos myönnetään, huikeita käänteitä, paljon kalmistoon meneviä, mutta en todellakaan pitänyt.

***
Kielikuvia:
"Partiopojan psykologia on lasten juttu", eletään 1920-lukua, jolloin partioliike vasta perustettu.
"Jumala antaa leipää, vaikka ei ole hampaita", ei naurattanut minua.
"Alakoulutyttöjä varten", alakoulu tuli sanana käyttöön ala-asteen tilalle Suomessa 2000-luvulla.
"Tasan ei käy onnen lahjat", omaperäistä, niin omaperäistä!
"Minulla on hellalla lihalientä", suurta rakkautta ja huolenpitoa!
"Totuus on se, mikä tekee kipeää", Niinpä!
***
Lumiomenan arvio täällä.

Hesarin arvio tässä
***
Möin kirppiksellä kirja, maksoin siitä 4 euroa, pyyntö oli 4 euroa, ei mennyt kaupaksi, mutta hintaan 2 euroa kirja päätyi parempiin käsiin :)

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Jill Barklem: Tiheikön väen vuodenajat


Jill Barklemin Tiheikön väen vuodenajat on 144 sivun mittainen kokoelma Barklemin neljästä Tiheikön väestä kertovasta kuvakirjasta, ne on nimetty vuodenaikojen mukaan. Kirjat on julkaistu 1980, tämä kokoelma lienee julkaistu 1988, ja suomennettu teos on Wsoyn toinen painos vuodelta 1991.

Parasta ovat loistavat kuvat hiiristä, jotka asuvat puissa, rungon onkaloissa, kotikoloissa, elävät kiireettömänä ja onnellisina. 

Teoksen alussa on esittely Jill Barklemistä 1951 syntyneestä taiteilijasta, jonka verkkokalvon irtoaminen kolmetoistavuotiaana esti osallistumisen liikuntatunneille, ja piirustusharrastus ja luonnontutkiminen ”veivät voiton”. 

Tiheikön väen maailma on tekijän mukaan tarkasti suunniteltu ja yhden kirjan tekemiseen kuluu aikaa noin kaksi vuotta. Minusta näiden kirjojen pohjalta on tehty nukkeanimaatiosarjaa, se varmasti löytyy googlen avulla, englanniksi esimerkiksi ”the mice of Brambly Hedge”

Tiheikön väen kevätpuuhissa vietetään Vesan syntymäpäiviä, kesällä meijeristi Vuokko Unikko  ja mylläri Aimo julkaisevat kihlauksensa ja menevät naimisiin. Syksyllä paroni Metsähiiren Vuokko-tytär katoaa ja löydetään, talvella pidetään Jäätanssiaiset.

Tarinoissa ei siis ole mitään pahiksia, eikä kauhua, eikä myöskään väkivaltaa, tarinoissa on kiireettömyyttä ja kuvat ovat parasta. Koska kuvat ovat copyrightin alla, skannasin vain kannen, jota pienensin tavan mukaan alle 20 kt:hen, mutta jo siitä näkee kuvien loisteliaisuuden.

Kirjailija mainitsee monia esikuviaan, myös Beatrix Potterin, jonka tyyliin voi myös netissä ja blogeissa tutustua.

lauantai 8. syyskuuta 2012

Hankalat tyypit työelämässä




Hankalat tyypit työelämässä, kirjoittaneet Räisänen Kirsi; Roth Kaarina,Työterveyslaitos, 2012, 252 sivua, tähän painokseen on tekijöiden mukaan liitetty osio ”avain työtoverin ymmärtämiseen

Teos alkaa toteamuksella, että hankaluudet työpaikan ihmissuhteissa tulevat kalliiksi, ja ne ovat yleisiä, vaikka suomalaiset vaikenevatkin yleensä asioista, pahimmillaan tulee psyykkisiä oireita ja pakoa työelämästä. Ristiriitatilanteessa molemmat osapuolet kokevat toisensa hankalaksi, ja monesti jo toisen näkeminen tai konfliktitilanteen ajatteleminen voi aiheuttaa raivoa.

Teoksen mukaan yleisistä käytösnormeista poikkeavaan käyttäytymiseen pitää puuttua, ja aina aggressiiviseen käytökseen. Juridinen vastuu on esimiehellä, mutta moraalinen koko työyhteisöllä. 

Teoksessa määritellään kiusaaminen ja häirintä, jotka siis ovat tahallisia, toistuvia, pitkäkestoisia vallankäyttöprosesseja, joissa ilmeillä, eleillä, eristämisellä ja valheilla saadaan toinen suistumaan raiteiltaan. Selkeä työnjako, hyvä tiedonkulku ja yhteinen päämäärä ovat avaimia onnistumiseen työyhteisössä.

Teoksessa esitetään paljon erilaisia oireita ja sairauksia kuten päihderiippuvuutta ja psykoottisia häiriöitä. Niitä ei ole mukava lueskella, eikä minusta myöskään teoksen pääantia eli hankalien tyyppien luokittelua, sillä  kaikkien kanssa pitää tulla toimeen, työtovereitaan ei voi valita. Pitääkö siis lähtökohtaisesti miettiä, onko työtoverisi tai esimiehesi perfektionisti, huomiohakuinen, passiivisaggressiivinen, narsisti, epäluuloinen, riippuvainen, estynyt, eristäytynyt tai muuten vaan tunne-elämältään epävakaa? Teet diagnoosin ja otat pakista käyttöön kikkakolmosen ja homma pelittää. Voi pelittääkin, koska esimerkiksi sen ymmärtäminen, että perfektionisti vaatii myös itseltään paljon jopa kohtuuttomia, ei vain muilta, ehkä helpottaa työskentelyä. Perfektionistia ongelmallisempi on minusta huomionhakuinen, jonka teatraaliset tempaukset ainakin minua ärsyttävät. Lienen itsekin enemmän suorittajatyyppiä, joka antaa tulosten puhua, mutta minua ärsyttää näyttelijät, jotka jauhavat ja jauhavat, ja mitään ei synny työpaikalla. Minusta työpaikalla ollaan töissä. Huomionhaluinen esimies on ongelmallinen, koska liehittelijät pyörittävät häntä otteessaan. Minusta narsisti esimiehenä on kyllä vieläkin vaarallisempaa. Narsisteja on valitettavasti joka portaassa, ja nämä prinssit ja prinsessat ovat jokseenkin rasittavia. Passiivis-aggressiivinen työläinen on minusta töissä useimmilla työpaikoilla. Kaveri vastustaa yleensä kaikkea, on suhteellisen passiivinen, mutta ei toimi pelisääntöjen mukaan. Jokaisella meistä on sokea piste, emme näe hankalaa käytöstämme. Itse en löytänyt omaa työminääni lokeroista, mutta minussa on kyllä luonnehdintoja monista yksittäisistä laatikoista, joten tunnistan ainakin osittain hankaluuksia työssä, joita potentiaalisesti aiheutan. Hankaluudet töissä voidaan jakaa hankaliin tilanteisiin ja hankaliin ihmissuhteisiin. 

Teoksessa annetaan vinkki, että puuttuminen toisen käytökseen  tehdään oman itsen takia. Toista voi sietää, tilannetta voi sietää, mutta toisen muuttaminen on mahdotonta. Oman näkemyksen esiin tuominen voi olla itsen kannalta puhdistavaa. Teoksessa pohditaan paljonkin mitä pitää sietää, ja mihin pitää puuttua.

Teoksessa tarkastellaan kuka on psykopaatti, ja luetellaan oireita ja tunnusmerkkejä. Aiemmin puhuttiin koko työyhteisön moraalisesta velvollisuuksista puuttua. Tässä tapauksessa avaimet ovat työnantajalla, hänen pitää käyttää laillisia keinoja tilanteessa. Muutenkaan kirja ei ota huomioon, että ryhmäilmiöt mutkistavat tilannetta. Joukossa tyhmyys tiivistyy, mutta toisaalta varsinkin työsuhteen alussa, ja ylennystä kärkyttäessä työntekijät ovat mielin kielin, ja joustavat enemmän kuin pitkällä tähtäimellä aikovat. Siksi, jos heti tulee ongelmia työntekijästä tai käytös on joustamatonta, pitäisi työnantajan hälytyskellojen soida, joko työntekijä ei ole sopiva, tai työyhteisö, siinä on jotakin vialla. Ryhmä voi ottaa myös vallan työyhteisössä esimieheltä. Julkisella sektorilla työsuhteet ovat usein pitkiä pätkätyöläisiä lukuunottamatta, jolloin jokainen on omana persoonana töissä, mutta silloin näitä konflikteja alkaa muodostua.

Avain työtoverin ymmärtämiseen –luku on hieman irrallinen, mutta edellä kuvattuun tilanteeseen ehkä oiva apu. Siinä luokitellaan ihmisiä akselistolla introvertti-ekstrovertti, tosiasiat – intuitio, looginen –tunneäly, suunnitelmallinen –joustava, tästä tulee 2 potenssi neljä eri vaihtoehtoa. Pakkiin muodostuu kuusitoista erilaista tilannetta edellisten lisäksi. Hyödyllistä voi olla vaihdella työryhmiä, jolloin ei päästä urautumaan ja opitaan toimimaan ryhmässä, hyödyntämään erilaisuutta. Jokaisella ryhmällä on elinkaarensa ja dynamiikkansa.

Kirja Hankalat tyypit työelämässä on hyvä työkalu työpaikan hankaluuksien ymmärtämiselle ja käsittelylle. Sitä ei minusta kuuluisi lukea liian tarkkaan eikä luokitella työtovereitaan looseihin.

Itse en ole työyhteisökonsultti, mutta kuten kirjan riveiltä ja rivien väleistä ymmärrän ja olen samaa mieltä, että kaikkien asiallisesti työtä tekevien kanssa pitää voida tehdä töitä ja yhteistyötä, normien rikkomiseen pitää puuttua, kiusaaminen pitää lopettaa ja jokainen on jollakin lailla toiselle hankala, eli yhteistyö vaatii aina joustoa, sietokykyä ja kompromissejakin.

Vaikka olen suvaitsevainen, niin  olen myös periaate-ihminen, en pysty useinkaan tekemään kompromissejä periaatekysymyksissä esimerkiksi jos ollaan sovittu, että kaikilla on samat pelisäännöt ja että ketään ei kiusata, siitä on minusta pidettävä kiinni, katson onneksi eteenpäin, enkä jää murehtimaan ja märehtimään menneitä :)

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Astrid Lindgren: Vaahteramäen Eemeli


Astrid Lindgrenin: Vaahteramäen Eemeli, kuvittanut Björn Berg (ei Borg :), ja suomentanut Aila Meriluoto! Alkuteos Emil i Lonneberga, 1963, lukemani wsoy 1970, 108 sivua. Teos on vaimoni omaisuutta.

Vaahteramäen Eemeli on "kiltinnäköinen", muttei erityisen kiltti, vaan villi jukuripää, joka asuu Kissankulman talossa Vaahteramäen kylässä.

Eemeli on hyvin astridlindgreniläinen hahmo. Hän on suunnilleen Marikin ikäinen, eli aloittamassa ensimmäisen kirjan lopussa koulua. ”Eemeli oli väkevä kuin pieni härkä”, eli pojassa on hieman samaa kuin Pepissä. Kissankulma tuo mieleen Huvikummun. Eemelillä on äiti Alma Nieminen, isä Anttoni Nieminen, pikkusisko Iida, perheyhteisöön kuuluvat myös Liina-piika ja Aatu-renki, perhe asuu Vaahteramäen kylässä, talossa on karjaa: kahdeksan lehmää, kolme porsasta, kymmenen lammasta, viisitoista kanaa, hevosia ja härkiä sekä kissa ja koira.


Eemelillä on aina metkut mielessä, ensimmäisen kirjan mukaan vaikka”ei Eemeli häijy ollutkaan” , ”Eläköön Eemeli” (suomentanut Kerttu Piskonen) –kirjan mukaan Eemeli on Kissankulman kamala vekara, joka keksii enemmän metkuja kuin kukaan maailmassa. Avausosassa tähdennetään sekä alussa että lopussa, että Eemelistä tuli isona kunnanvaltuuston puheenjohtaja, ja asia mainitaan myös muissa kirjoissa. Eemeli joutuu kepposten jälkeen jäähylle verstaaseen, missä hän puu-ukkoja veistelee, ensimmäisessä osassa on jo viideskymmenesviides on työn alla.

Eemelin metkut ovat vakavia, Iidan noston lipputankoon on vaarallista, mutta tehtiin kyllä täysin Iidan hyväksynnällä, sieltä on hyvät näköalat, aikusten silmät eivät ole tarkkoja, eräskin viera luulee Iidaa Tanskan punavalkoiseksi lipuksi. 

Luvut Eemelissä on kirjattu päivämäärin ”Tiistai, toukokuun kahdeskymmenes, jolloin Eemeli työnsi päänsä keittokulhoon”, ensimmäisellä kerralla mentiin muuten lääkäriin, ja kulho korjattiin poiston jälkeen ehjäksi, teko tapahtui vielä toistamiseen, silloin äiti särki sen hellakoukulla. Nykyajan vanhemmat olisivat olleet tyytyväisiä syyhyn, miksi Eemelin pää juuttui kulhoon: Eemeli piti lihakeitosta. Nykypiltit eivät ehkä pitäisi porkkanasta, persiljasta, joku ei söisi lainkaan lihaa, karppari kammoksuisi perunaa, mutta Eemelille maistuu ja lääkäriin hän meni sovinnolla. Itse en pitänyt pienenä porkkanoista, nykyään kyllä.

Eemeli -kirjan tekee hyväksi aito välittäminen lapsista, soljuva teksti, sekä upeat mustavalkokuvat. Olen nähnyt sarjan tv:stä ainakin osittain, ja siinä Eemeli on hieman tuhmempi, isä hieman kiivaampi. Tässä ensimmäisessä osassa Eemeli vielä karkaa verstashuoneesta, syö makkarat ja on kadoksissa, Hulttakorven kankaan sotaharjoituksessa laittaa ranttaliksi ja lopuksi peppimäisen tapaan hoitaa sirkuksessa varkaan kiinni yhdessä partanaisen kanssa.

Eemelin uusissa metkuissa, jonka Aila Meriluoto on suomentanut, vaahteramäkiset ovat keränneet rahaa Eemelin Amerikkaan lähettämistä varten. …
Eemelin sanoma on minusta monitahoinen. Lapselle sanoma on luultavasti siinä, että tekevälle sattuu, ja hölmöilyistä huolimatta pojasta kasvaa kelpo mies ja kunnanvaltuuston puheenjohtaja. Äidille ja isälle ydin on siinä, että lapsena sattuu ja tapahtuu, mutta yhteisössä kaikki kasvavat aikuisiksi ja ottavat aikanaan vastuun omista ja toisten asioista. Oman piltin pulmat on ehkä helpompi pureskella.

Minusta Eemeli on jopa astridlindgreniläisessä maailmassa ihan kärkipäätä, heti Pepin jälkeen kakkosena, ehkä siksi, että pikkupoikana itsekin on tullut hölmöiltyä, ja jäähylle on monesti laitettu. Kunnanvaltuustossa en ole, mutta kunnalla töissä kuitenkin.
***
Olen blogannut
Peppi Pitkätossusta
Marikista
Lotasta
ja
Aila Meriluodon teoksista täällä ja tuolla

lauantai 1. syyskuuta 2012

Herta Müller: Hengityskeinu

Huomaa kannessa lapio ja täikampa

Herta Müller: Hengityskeinu, suomentanut Jukka-Pekka Pajunen, Seven, 2011

Herta Müller on romaniansaksalainen nobelisti vuodelta 2009, joka on syntynyt vuonna 1953, ja asuu nykyisin Saksassa. Tämä on ensimmäinen Herta minulle, ja kirja ei ole punainen, vaikka välillä näin sitä punaista lukiessani tekstiä.

Teos Hengityskeinu kertoo romaniansaksalaisten (luultavasti täysin viattomien) ihmisten pakkosiirrosta työleirille Neuvostoliittoon ja selviämisestä leirillä. Teksti on hyvin lakonista, siinä ei ole minusta vihaa, vaan kylmää analyysiä, mutta viiltävää, nälkä on herra, joka hallitsee, tärkeitä on muutamat tavarat, ja sanat, joita toistellaan. Päähenkilölle Leopold Aubergille tärkein mantra on isoäidin "jäähyväistoivotus", "minä tiedän, että sinä palaat takaisin", "sen kaltainen lause pitää hengissä", lähtö koitti 15.1.1945 klo 03. Sen jälkeen alkoi NÄLKÄ, joka hallitsi ja vallitsi, se tappoi, vaikka vankien kuolinsyy oli näennäisesti toinen. Vangit söivät luonnonkasveja, kuten tarhamaltsaa, perunankuoret kelpasivat ja jopa hiekkaa ahmittiin. Nälän kuvaus on yhtä maanista ja hallitsevaa, kuin syömishäiriökirjoissa. Leipää sai työmäärän mukaan, mutta liian vähän. Leirin kotieläimiä olivat päässä kuhisevat täit ja luteet, Zeppelinissä -teräsputkessa- käytiin, tai naiset ja saksalaiset miesvangit kävivät "tapaamassa". Nälän ja ruuan lisäksi tavarat ovat kiinnekohtia, päähenkilön saama nenäliina, oli paikallisen äidin lahja ja se symboloi äidin huolta pojastaan, jonka naapurit ovat ilmiantaneet.

Nälkä on aina. Lapioidaan lapioimasta päästyäänkin, kun ei voi lapioida, haluaa lapioida. Leirillä saa ja/tai täytyy lapioida hiiltä eri muodoissa, maata, hiekkaa, lapiointi pitää ajatukset poissa, ja sen takia saa leipää, leipää joka hallitsee vankeja.

Kirjan nimi mainitaan seuraavissa yhteyksissä
Hengityskeinu keinahtaa yli, minun on huohotettava. s.31
Olen vähällä romahtaa, kitakieleke turpoaa makeassa kidassa. Ja nälkäenkeli ripustautuu suusssani kitapurjeeseen. Se on enkelin vaaka ... Nälkäenkelei asettaa poskeni leualleen. Se antaa hengitykseni keinua. Hengityskeinu on houretila ja aivan erityinen sellainen s.81

Päähenkilöön liittyy muutakin, jota en paljasta. Kerronta alkaa 1960-luvun lopusta. Leirille lähtö on siis takaumaa. Leiritakaumissa on vielä takaumia lapsuudesta, yleensä liittyvät herkkuihin, leivoksiin tai lomaan.

Leirikerronta on lakonisen lyyristä, mutta alistuneen kohtalonomaista. Henkilöitä linkitetään kertomukseen. Eniten ihmetytti Tur Prikultschin roolia, mistä hän sai valtansa.

Leirillä ollaan paljaana, vain nälkä puhuu, ruoka on tärkein. Leirillä on pakko käydä kauppaa, kauppaa käydään tavaralla, saadaan tilalle suolaa ja sokeria. Selviytymiskeinoja Leolle ovat pakosanat, numerot  ja silmien ummistaminen ja unelmointi. Unelmointi pitää hengissä, hengissä hienostuneessa houreessa, ankaran ankeissa oloissa, joissa päähenkilö vieraantuu ja vieraannuttaa itsensä, haluaisi olla vartiomiehen kivääri.

Leo selviytyy leirillä, mutta kotiin päästyäänkin on leirillä. Leo ei sopeudu enää, vaikka viimeinen vuosi oli lihotusaikaa.

Loistava kirja, josta päättelisin, että Herta ei ole punainen.
***
Minulle oli haukuttu Herta Mülleria hänen nobelvuonnaan, mutta tämä oli minusta erinomainen kirja, jota kirjalija avaa loppusanoissa, tämä perustunee kirjailijan ja Oskar Pastiorin välisiin keskusteluihin, Oskarilla oli leirikomennus.

Kirjasta tuli mieleen myös Oksasen Puhdistuksen pakkosiirrot ja ruuan ja nälkäenkelin kohdalla Stalinin lehmät. Tämä kirja on minusta vielä paljon parempi.

Tässä minusta ihmiset eivät ole pahoja, mutta järjestelmä on väärä ja paha. Järjestelmän on kuitenkin joku ihminen luonut ja ihmiset siitä pyörittävät. Ihmisen asemasta koneistossa saa järkyttävän kuvan lukemalla asianajajan ja hänen vaimonsa suhteesta nälän keskellä.
***
Teosta lukiessa suomalaisena on onnellinen siitä, että Suomea ei miehitetty toisen maailmansodan aikana eikä sen jälkeen.
Suomi mainitaan sivulla 251.
  ...uusi asuintalo venäläisille. Puiset talot koottiin Suomesta tulleista valmiista puuosista   ... valmiit puuosat oli sahattu huolellisesti  ja niiden mukana tuli myös tarkat kokoamisohjeet. Kun lastia purettiin kaikki meni sikin sokin ...
***
Helsingin Sanomassa on teos arvioitu 8.11.2010, Oscar Rossi on saanut arviointiinsa olennaisen, esimerkiksi tavarasta. Sekä hänen ja minun arvioinnissa ei mainita, sitä, että Leo ottaa leirille mukaan viisi kirjaa, joita hän ei lue, mm Faustin, mutta vaihtaa kolme kirjoista sokeriin tai suolaan. Kirjoille on käyttöä sätkäpaperina. Vertaus on minusta ajattelemisen arvoinen.