tiistai 28. helmikuuta 2017

Markku Lappalainen, Päivi Sirkiä: Suomalainen sammakkokirja



Markku Lappalainen, Päivi Sirkiä: Suomalainen sammakkokirja, Sammakko 2009, 96 sivua.

Tämä Sammakkokirja kirja kertoo minusta kaiken olennaisen sammakoista!

Kirja lähestyy aihetta evoluution kautta. Sammakkoeläimet olivat ensimmäiset maalle siirtyneet selkärankaiset. Sammakon nykykehityksessäkin sammakon poikanen on vedessä ja sillä on kidukset. Aikuinen sammakko siirtyy osin maalle ja sillä on keuhkot. Muitakin fysiologisia muutoksia tapahtuu, esimerkiksi "suoli lyhenee, ja sammakko on "peto".

Kirjassa on pohditaan sammakoiden sukupuuton mahdollisuutta ja sammakoiden joukkokuolemia, jotka johtunevat sienitaudeista, jotka leviävät nopeammin ilmastonmuutoksen kiihtyessä.

Suomessa rakentaminen uhkaa sammakoiden elinympäristöä. Vieraslajeista minkki on sammakoille todellinen uhka. Kurjet syövät myös sammakoita.

Sammakkoeläinlajit käydään läpi kuten vesilisko, rupilisko, "tavallinen" sammakko,  rupikonna ja viitasammakko. Itse olen nähnyt vain tavallista sammakkoa ja rupikonnaa sekä vesiliskoja. Meidän lähellä on lammikko, jossa keväisin sammakot joukkokutevat ja kurnuttavat.


Sammakko ja sammakon kutu ovat rauhoitettuja.

Kirjan lopuksi käydään läpi sammakoa kansanperinteen kannalta ja viitataan sammakon esiintyvän Kalevalassa.

Poimin Kalevalan päivän kunniaksi sammakkorunot tähän, Kalevalassa.mainitaan sammakko ainakin neljästi

Yhdeksännessä runossa:
Lenteä hyrähtelevi;
viskoi Hiien hirmuloita,
kantoi käärmehen kähyjä,
maon mustia mujuja,
kusiaisen kutkelmoita,
sammakon salavihoja
teräksenteko-mujuihin,
rauankarkaisu-vetehen.
"Itse seppo Ilmarinen,
takoja alinomainen,
luulevi, ajattelevi
mehiläisen tulleheksi,
tuon on mettä tuoneheksi,
kantaneheksi simoa.


Kuudestoista runo

Vaka vanha Väinämöinen
katsoi pitkin tuoppiansa:
sammakot kuti sisällä,
maot laioilla lateli.
Siitä tuon sanoiksi virkki:
"En mä tänne tullutkana
juomahan Manalan maljat,
Tuonen tuopit lakkimahan:
juopuvat oluen juojat,
kannun appajat katoovat."
Sanoi Tuonelan emäntä:
"Oi on vanha Väinämöinen!
Mitä sie tulit Manalle,
kuta Tuonelan tuville
ennen Tuonen tahtomatta,
Manan mailta kutsumatta?"


28:s runo
Sa'an nosti sammakoita,
tuhat mustia matoja,
loi ne maahan maan hyviksi,
kaikki laski lattialle;
veti veitsensä terävän,
tuon on tuiman tuppirauan,
sillä silpoi päät maoilta,
katkoi kaulat käärmehiltä
- joi oluen onneksensa,
me'en mustan mieliksensä.



36:s runo
"Lähet vuohella sotahan,
kaurihilla tappelohon.
Pian vuohi voitetahan,
kauris kaatahan likahan:
tulet koiralla kotihin,
sammakolla saat piha'an."
Kullervo, Kalervon poika,
sanan virkkoi, noin nimesi:
"En mä silloin suohon sorru
enkä kaau kankahalle,
korppien kotisijoille,
variksien vainioille,
kun sorrun sotatiloille,

vaivun vainotanterille.

lauantai 25. helmikuuta 2017

Anthony Burgess: Kellopeliappelsiini



Anthony Burgess: Kellopeli appelsiini, alkuteos A Clockwork Orange 1962  suomennos Moog Konttinen, Like 2015, sivumäärä 235. Nimessä Kellopeli appelsiini kirjoitetaan erikseen, kirjoitan sen itse yhteen jatkossa.

Juoni lyhyesti (on jo wikipediassa)
Kellopeliappelsiini on sadistinen kertomus tulevaisuudesta. Minäkertojana on Alex, joka asuu äitinsä ja isänsä luona ja iltaisin juo huumemaitoa kavereidensa kanssa, he hakkaavat ohikulkijoita, viiltelevät muiden jengien jäseniä, varastavat autoja, tunkeutuvat asuntoihin, raiskaavat naisia ja hakkaavat miehiä. Alex on jengin pomo, mutta jengiläiset Pete, Georgie ja Pim ovat tympäytyneet Alexiin. He yrittävät hakata Alexin onnistumatta. Tämän jälkeen he manipuloivat Alexin tunkeutumaan kissoja vilisevään taloon, jossa Alex murhaa naisen.  Alexin "kaverit" jättävät riiviön kyttien saaliiksi ja Alexille viipaloidaan 14 vuoden siivu valtion uudelleen kasvatusta KiVassa eli Valtion kierrätysvankilassa. Alex kärsii vankeustuomiotaan, kun kahden vuoden jälkeen hän potkii yhteissellissä jo ennalta hakattua uutta vankia. Uuden murhan jälkeen päätetään Alexille eli  6655321:lle antaa uusi kokeellinen Parantava Käsittely. Alexille näytetään "elokuvateatterissa" väkivaltaa ja raiskauksia, soitetaan klassista musiikkia ja annetaan ruiskeita. Käsittelyn seurauksena Alexin aloitekyky katoaa, hän inhoaa väkivaltaa. Alex vapautetaan aivopestynä. Hänen vanhempiensa luona asuu alivuokralaisena Joe, vanhat uhrit hakkaavat Alexin, vanhat jengiläiset BillyBoy (kilpailevasta jengistä) ja Pim ovat poliiseja, he hakkaavat Alexia lisää ja nakkaavat maantielle. Alex raahautuu taloon, jossa on ollut jengiläisten kanssa raiskaamassa kirjailijan vaimon, joka sen seurauksena kuoli. Kirjailija on Hallituksen vastustaja. Hän tajuaa, kuka Alex on ja soittaa tälle klassista musiikkia. Alex hyppää 10-kerroksesta, mutta ei kuole, vaan joutuu selkäranka murtuneea sairaalahoitoon. Poliittisen paineen vuoksi Alex "normalisoidaan". Lopussa Alex on löytänyt uudet kolme kaveria Mullin, Lenin ja Rickin, mutta riehuminen alkaa riittää. Hänen vanha jengikaverinsa Petekin on mennyt naimisiin. Lopussa on tarjolla yllätys, eli Alexin ikä, hän on kirjan päättyessä vain 18-vuotias.

Kirjan nimi on peräisin kirjasta, jota kirjailija F.Alexander on kirjoittamassa, kun Alex ja hänen kolme drugiansa tulevat taloon, he repivät käsikirjoituksen, hakkaavat kirjailijan ja raiskaavat vuorollaan kirjailijan vaimon. Kuvottava kirja! Kirjan "voima" on sen erikoisessa kerronnassa. Kerronta on niin viiltävän ironista ja sanasto peittää miltei toiminnan, että kerronta alkaa jo itsessään etoa, Alex houkuttelee kotiinsa kaksi kymmenvuotiasta tyttöä, päihdyttää heidät ja raiskaa, tämä kuvataan täysin tavanomaisena toimintana. Alexilla on nimittäin oma kielensä ja sen sanasto on kirjan takaosassa ja oma slangi lisää hyytävää tunnelmaa, sanasto viittaa minusta venäjään, ja siksi ihmettelin kohtaa "Me nähtiin pääbaarin eli Pectopahin pitkän valaistun ikkunan valossa ...". Pectopah on tosiaan venäjää, mutta on minusta restoran, eli ravintola. Muita lapsuksia ei ole ja varsinkin suomentajan eli  Moog Konttisen käännös on vaikuttavaa työtä.

Kaikki tapahtuu uudelleen
Kirjan alussa Alex jengeineen hakkaavat Yleisen lainaston asiakkaan: "Vanhuuttaan vapiseva kalkkeutunut koulurehtorin tyyppinen ukkeli näköproteesit silmillä ja tunkio avoinna suoraan holotnaan öiseen ilmaan" s.13.  Joukkio potkii miehen rapakuntoon, repii kirjaston kirjat, ja jengiläiset hajottavat miehen tekohampaat. Mies näkee 'parannetun' Alexin tahdottomana kirjastossa, ja Alex hakataan ja potkitaan, myös hampaat hajotetaan. Alex kohtaa tämän jälkeen poliiseiksi päässeet Billiboyn ja Pimin. Seuraavaksi Alex kohtaa kirjailijan ja hän aterioi miehen kanssa. Lopussa Alexilla on uusi jengi kolmen muun riiviön kanssa, ja riiviökolmikko haluaa "demokratiaa", kuten alussakin.

Valtio ja poliittinen järjestelmä
Valtio kontrolloi, mutta valta perustuu "demokratiaan", tai ainakin vaaleja järjestetään. Kirjailija F. Alexander on yksi hallituksen arvostelijoista. Alexin kerronnasta tulee ilmi, että "jokaisella pitää olla työpaikka", Alexin äiti on Valtion torilla töissä. Kirjassa puhutaan Yleinen lainastosta, Valtion filmistä, ja Kaupungin vuokrakasarmeista. Alexin kasvatusta valvoo Jatkokasvatusvalvoja. Poliisivoimia on, mutta katujen turvallisuutta ei pystytä takaamaan. Vankilat ovat pullollaan vankeja ja siksi "Hallitus ei enää pidempään olla osallisena vanhanaikaisissa kriminaalipoliittisissa teorioissa. Sullo rikolliset yhteen ja katso mitä tapahtuu    me saatamme tarvita kaiken vankilamme poliittisille vangeille" s.  111.  Tämä viittaa diktatuuriin, eli kyse on näennäisdemokratiasta.

Kasvatuksesta on paljon hyviä havaintoja. Minua on aina ihmetyttänyt se, miksi kodissa vanhemmat antavat keskenkasvuisille vallan, eivätkä aseta heille rajoja ja toisaalta eivät myöskään rakasta heitä.

Anthony Burgessin Kellopeli appelsiini on sekä hyytävä kuvaus tulevaisuuden yhteiskunnasta, missä teinit ovat vallanneet kadut, ja hallitusta kiinnostaa vain vallassa pysyminen. Teoksen tenho on sen hypnoottisessa kerronnassa ja omalaatuisessa kielessä.

Anni on tästä blogannut NÄIN ja Katri NOIN. Hande on blogannut NÄIN.

Filmi-version olen nähnyt Kubrick-maratonissa.  Alexia esittää Malcolm McDowell, joka oli tuolloin 27- tai 28-vuotias, huomattavasti vanhempi kuin kirjan Alex. Filmissä on tärkeää "roolia" esittää myös Beethovenin yhdeksäs sinfonia. Kirjan Alex pitää myös Händelistä ja Mozartista, joskin tappaa Beethovenin patsaalla "kissanaisen".
*****
Anthony Burgess (1917 - 1993) täyttäisi tänään 25.2.2017 sata vuotta. Hänen kirjailijanimensä on osa koko nimeä John Anthony Burgess Wilson. Kirjailija julkaisi yli urallaan yli 50 teosta, joista vain kolme on suomennettu.

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras



Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras, The Quantum Thief 2009, suomentanut Antti Autio, 2010 Gummerus, sivumäärä 440.

Hannu Rajaniemen Kvanttivaras on vauhdikas scifi-seikkailu, joka luo lukijan eteen vauhdikkaita tilanteita eri lumemaailmoissa. Päähenkilönä häärää mestarivaras Jean le Flambeur, tai kirjan hengen mukaan, hän esiintyy Jean le Flambeurina, sillä ihmiset ja olennot ottavat eri hahmoja ja ovat välillä hengettöminäkin.

Juonesta
Kirja alkaa, kun mestarivaras Jean le Flambeur on Sobornostin lasiseinäisessä dilemmavankilassa ja joutuu loputtomasti pelaamaan Sotamieltä vastaan. Vangin dilemmana on oppia oikea ratkaisu, mutta vapautumista saa odottaa, kunnes Pellegrinin "motivoima" oortilainen apuri Mieli ja hänen elävä aluksensa Perhonen vapauttavat mestarivarkaan suorittamaan tehtävää. Arkontit ajavat Perhosta takaa, mutta uuteen kehoon sijoitettu Jean kapseloi arkontin, joka yrittää tehdä uutta vankilaa. Varas suuntaa Marsin Oublietteen.

Edellinen kappale kuvaa, kuinka nopeasti uusi maailma esitellään, muttei juurikaan selitellä.

Marsin Oubliettessa on murhattu Suklaamestari ja imetty tämän minuus, teosta epäillään Sobornostia ja näiden kätyreitä vasileveja eräänlaisia gogolpiraatteja. Tutkijoina toimivat tzaddikit, heistä Herrasmies pyytää apuun nuorta arkkitehtiä Isidore Beautreletia. Tapahtumien kulku selviää, ja on itse juonen kannalta sivuseikka, mutta Herrasmies, Isidore ja hänen zoku-tyttöystävänsä Pixil ovat tarinan keskeisiä henkilöitä.

Kvanttivaras etenee tarkastellen vuoroin mestarivarkaan puuhia, vuoroin Isidoren tutkimuksia. Teos on arvoitusten ratkaisua. Varkaan menneisyydestä annetaan pieniä vihjeitä, hän nauttii varastamisesta, ja on varastanut kuningaskunnan, ja jopa jumalattaren? Toisaalta hän on ollut vankilassa Maassa, Marsissa sekä viimeksi dilemmavankilassa. Kaikkea, myös aikaa ja muistoja voidaan varastaa ja siirtää.

Juoni on huikea, ja sisältää monia hämäyksiä ja varkauksia. Marsin Oubliette osoittautuu tuulentuvaksi. Lopulta Isidore ja Mestarivaras ovat samalla puolella ja Oubliettessä alkaa sisällissota. Mieli, Perhonen ja Jean suuntaavat kirjan loppuessa Maahan, heidän päämenokseen laaditaan jo suunnitelmia.

Kirjalliset viitteet
Kvanttivarkaassa on paljon kirjallisia viitteitä, ja myös kvanttimekaniikan 'terminologiaa'..

Mestarivarkaan esikuvana on Maurice Leblancin herrasmiesvaras Arsene Lupin, myös Isidore juontaa juurensa sieltä. Mieli ja Perhonen ovat oortilaisia, jotka puolestaan selittyvät Rajaniemen suomalaisuudella. Mieli puhuu Ilmattaresta ja karhu on "pyhä", kirjasarjassa puhutaan alisiin menemisestä.

Gogolin piraatit viittavat Nikolai Gogolin teokseen Kuolleet sielut, missä päähenkilö Tšitšikov ostaa kuolleita, mutta väestökirjanpidossa vielä olevia talonpoikia omiin taloudellisiin tarkoituksinsa.

Gerard Kleinin teoksessa on Sodan valtiaat, pystytään rakentamaan todellisuutta aikahypyin, teos on haastavuudessaan vastaava. Sodan valtiaissa päähenkilö Corson tapaa oman "hahmonsa" eri aikatasoissa, lisäksi on kehityskulkuja, jotka eivät toteudu. Kleinin teoksessa pistetään sotarikolliset sotimaan keinotekoiselle planeetalle Aergistaliiin, jossa tietyt sodat toistuvat, ja kaatuneet heräävät taistelemaan aina uudestaan, kuten Rajaniemen esittelemässä Dilemmavankilassa.

Mars on Kvanttivarkaassa asutettu, kirjassa puhutaan aiemmasta kuningaskunnasta, mutta Mars on ollut aiemmin vankila. Tämä ajatus on ollut ainakin Harry Martinson Aniarassa. Vangit ovat sytyttäneet Marsin kuun Phoboksen auringoksi, tämä on ollut ainakin Arthur C. Clarken teoksessa Marsin aamunkoitto. Clarken Avaruusseikkailu 2001:ssä ja sen jatko-osissa on ajatus koneälyn itsenäisyydestä ja sen siirtymisestä toisiin hahmoihin.

Kirjassa on kuhnurirobotteja. Roboteista on Isaac Asimov kirjoittanut paljonkin. Teoksessa on minusta paljon viitteitä Toisen säätiön toimintaan, koska toisen mieleen pääsee käsiksi, ja muistoja pystyy huijaamaan.

Mieli pystyy ottamaan itselleen avatarin, hahmon jota se käyttää. Avataria pystyy vaihtamaan.

Viestintä, muistot, ajatus ja mieli
Isidore viestii tyttöystävänsä Pixilin kanssa guptaamalla. Tämä on minusta tekstiviestittelyä ilman kännykkää, guptin idea on aivan sama.

Ihmisellä on gevolot, jonka voi näyttää toiselle tai raottaa sitä hieman. Yhteisöllä on ulkomuisti, josta voi hakea yhteismuistoja ja tietoja.  Tämä malli on kuin jonkun pilvipalvelun, mistä voi selailla tietoja. Ihmisen gevulotin voi luonnollisesti murtaa. Yhteismuistoja voi päästä luvatta selailemaan ja muistoja muuttamaan. Arkontit pystyvät keräämään tietoa ja purkamaan sitä, ne ovat tavallaan viruksen tapaisia. Nämä yhteydet ovat minusta tietotekniikasta. Rajaniemi on netin mukaan matemaattisen fysiikan tohtori, tämäkin näkyy monissa hänen aurinkokuntansa rakenteissa.

Eri osapuolista
Aurinkokunnan sisäosia hallitsee Sobornost, josta annetaan vasta jonkin verran tietoa. Sillä on seitsemän perustajaa, ilmeisesti kuuluisin on Matjek Chen. Varkaan vapauttaja Josephine Pellegrin kuuluu myös perustajiin, muita ovat toisessa osassa esiteltävät Hsien ku -kaksoset ja sielujen insinööri, Vasilev sekä Sumanguru. Sobornost lähettää gogolpiraatteja imemään ihmisten mieliä se on yhteisö, joka tinkii minuudesta. Sobornostilla on oma merkityksensä myös "historiassa" tai reaalimaailmassa.

Zokut ovat lähtöisin Saturnuksesta, hekin ovat Marsissa, he ovat kovin yhteisöllisiä ja rakentavat kuitenkin keinomaailmoja. Marsilaiset taas arvostavat yksityisyyttä. Osapuolia on muitakin kuten kryptarkit ja tzaddikit. Vallasta taistellaan ja taistelut on kuvattu hyvin ja keinot ovat aivan ennen kokemattomia.

Kvanttivaras kirjana on kuin Matrix  runsaudessaan ja outoudessaan, eli uusia lumemaailmoja tulee ilmi, ja yhteyksiä. Herrasmies onkin nainen Raymonde, ja hänellä on ollut kytköksiä sekä Jeaniin että Isidoreen. Raymonde on ollut aiemmin Varkaan vaimo ja Isidore on heidän lapsi, kummaa, että isä ei muista vaimoaan ja lastaan, muisti on tässä välillä 'narikassa', Tarina päättyy Marsissa hyvin, Isidore menestyy Marsissa. Perhonen, Mieli ja Varas Jean jatkavat Maahan. Pellegrini jää nuolemaan näppejään, eli hän ei saa sitä, mitä hän lähetti varkaan anastamaan.

Askelmerkkejä jatko-osaan haetaan siten, että lopussa esitellään Sobornostin perustajia ja kuvataan miten gogoleja valmistetaan. Josephine Pellegrini on yksi Sobornostin perustajista, hän tarvitsee sitä minkä varas anasti ja piti itsellään, ja keinot kovenevat ....  ja lisää selviää Fraktaaliruhtinaassa (jonka ensimmäisessä luvussa valaistaan kertauksena Kvanttivarkaan tapahtumia bloggaus 19.3.2017)?
*****

Hannu Rajaniemi (s. 1978) on säieteoriasta Englannissa väitellyt suomalainen. Rajaniemi  on jatkanut Kvanttivarkaan tarinaa trilogiaksi jatko-osin Fraktaaliruhtinas  sekä Kausaalienkeli.

Linkkaan tähän yhden bloggauksen, joka pohtii paria ensimmäistä osaa.

torstai 16. helmikuuta 2017

Nikolai Gogol: Kuolleet sielut



Nikolai Gogol: Kuolleet sielut, Alkuteos Мёртвые души ilmestyi 1842, suomentanut Juhani Konkka, Otava, sivumäärä 344.

Nikolai Gogolin Kuolleet sielut -teos alkaa romaanin päähenkilön  Pavel Ivanovitš Tšitšikovin saapuessa palvelijansa Petruškan sekä kuljettajansa Selifanin  kanssa pienehköön kaupunkiin. Tšitšikov kyselee virkamiehistä, sairauksista ja maanomistajista, sekä imartelee kaupungin silmäätekevät virkamiehet ja maanomistajat. Tšitšikov menee vierailulle ensin maanomistaja Manilovin luokse. Vierailua on kuvattu laveasti. Keskinäinen kehuminen jatkuu, kunnes Tsitsikov ehdottaa ostavansa talonpojat, jotka ovat kuolleet edellisen väestölaskennan jälkeen. Hän siis haluaa sielut, jotka todellisuudessa eivät elä, mutta ovat elossa muodollisesti ja laillisesti. Tšitšikov on selittänyt olleensa urallaan paljon kärsinyt virkamies, hän vakuuttaa, että toimi ei ole ristiriidassa siviililain kanssa.

Tšitšikovin ajurin  Selifanin ajaessa harhaan, Tšitšikov vierailee myös leskirouva Natasha Petrovna Korobotškan luona ja ostaa tältä lisää kuolleita sieluja. Samaa Tšitšikov yrittää helppoheikki Nozdrevin luona, mutta Nozdrev on niin paatunut peluri, että kauppoja ei synny. Vaikka Sobakevitš haukkuu kaikki kaupungin virkamiehet ja pitää kuolleita sielujaan kuin elävinä, niin kaupat syntyvät hänenkin kanssaan. Itara leskimies Pljuškin on kadottanut kopeekan venytyksessään todellisuudentajun, mutta kaupat syntyvät hänenkin kuolleista sieluista.

Tšitšikovin kuolleiden väestökirjanpidossa olevien talonpokien eli kuolleiden sielujen ostamista on kuvattu hyvin. Miljöö ja henkilöt on kuvattu elävästi. Jokainen myyjä pitää toimea moraalittomana, ja samaa mieltä on lukijakin, joka kuten myyjät arvuuttelevat kaupan järkevyyttä. Tšitšikov selittää ostavansa talonpoikia saadakseen arvostusta ja vakuuttaakseen morsiamensa vanhemmat. Mutta epäilys jää kytemään. Kun virastossa kaupat vahvistetaan, asia tulee kaikille tietoon, ja alkaa juoruilu talonpoikien siirrosta, kohtelusta, johtamisesta. Huhumylly kiihtyy, kaikki kohtelevat Tšitšikovia kuin miljonääriä, hän viehättää kuvernöörin vaimon, ja liehittelee tytärtä ...

Kohokas uhkaa lässähtää, kun Nozdrev saapuu  juhliin kyselemään kuolleiden sielujen ostamisesta. Tätä pidetään vielä panetteluna, mutta sitten leskirouva Korobotška saapuu kaupunkiin ja totuus paljastuu. Toisaalta Nozdrevin jutut ovat niin yliampuvia, että sellaisia pikku kaupungissa ei ymmärretä. Tšitšikovin pyrkimykset jäävät salaisuudeksi, eikä sitä ehkä lukijakaan ymmärrä. Aikooko herra hakea lainaa vai pantata "kuolleita sieluja", ja saada epärehellisesti rahaa? Kaupungin virkamiehistö ei osaa päättää, pidättääkö mies heidät vai he miehen, ja arvuuttelevat kuka ostaja ylipäätään on.

Nikolai Gogol aikoi kirjoittaa Kuolleista sieluista trilogian, mutta poltti ja repi toisen osan pariinkin kertaan, ja jäljellä on vain joitain raakileita. Tämän kirjan lopussa Gogol paljastaa Tšitšikovin menneisyyden. Tšitšikovin isällä on ollut pahainen maatilkku ja yksi maaorjaperhe. Isä on laittanut pojan kouluun, jossa tämä on isän ohjeiden (on totellut ja imarrellut opettajaa ja ollut hiljaa) avulla menestynyt. Tšitšikov sai ilman suosituksia vain vaatimattoman virkamiehen paikan, hän kuitenkin nilvisteli osastopäällikön suosioon ja otti sen jälkeen lahjuksia, mutta johdon vaihduttua joutui kiinni ja häipyi. Tšitšikov yritti uudestaan tullissa, missä osoitti suurta ponnekkuutta toimessaan. Saatuaan puoli miljoonaa ruplaa lahjuksin,  kävi käry. Rötösherralle jäi vain 10 000 ruplaa, loput menivät oikeudenkäynnin välttelyyn ja takavarikkoon. Tšitšikov on sitkeä, sen jälkeen hän yrittää asianajan uraa, minkä aikana hän keksi kuolleiden sielujen käyttämisen, Jos omistaa maata ja maaorjia, niitä voi pantata ja saada niitä vastaan rahaa, kukaan ei tarkasta elävätkö ihmiset, jotka ovat listoilla. Tšitšikov haalii siis sieluja ja maata, hän aikoo hankkia syrjäisestä kuvermentista, missä maata saa ilmaiseksi....

Gogol käyttää kertojaa, joka välillä kuvaa omaa näkemystään tarinaan ja 'venäläisyyteen'. Gogol pystyy minusta näyttämään varsin raadolliet ihmiset ja tilanteet hyvin kauniina hyväksymällä heidät sellaisina kuin ovat. Kaikki näyttäytyy hyvin elävinä ja inhimillisinä. Kirjan ihmistyypit voi tavata, missä tahansa, ja ihmisyhteisöjen kuhertelu ja käyttäytyminen on nykyisinkin outoa.  Suurimman osan kirjaa Gogolin kerronta on verkkaista, ja lempeää ja vain vähän ironista. Käännekohdan eli Tšitšikovin toimien paljastumisen Gogol antaa tapahtua varsin myöhään. Koska trilogiaan ei saatu lisäosia, lukija saa kuvitella mieleisen lopun, luultavasti "ei kaksi ilman kolmatta" eli päättyisikö tämäkin mahalaskuun, myös henkinen kasvu ja vastuunotto ja anteliasuus olisivat olleet mahdollisia.

Kirjan tarkkaa tapahtumapaikkaa ja -aikaa ei ilmaista. Se tapahtuu kuitenkin Napoleonin sotien jälkeen. Seinällä on tauluja, mutta myöskin sankarin eli kenraali Kutuzovin muotokuva, myös kenraali Bagration mainitaan, hänkin  oli Borodinon taistelussa 1812, Bagration kuoli samana vuonna. Tolstoin teos Sota ja rauha valottaa Napoleonin sotaretkeä itään.  Hurjimmissa huhuissa Tšitšikovia pidetään Napoleonina ja sodassa olleena kapteeni Kopeikona, mikä on kovin kummallista, sillä Kopeikon oli pahasti raajarikko. Gogolin maisemien kuvaus on upeaa, hän kuvaa myös  pihamaata, jossa on  kanatarha, kasvimaa, missä viljellään kaalia, sipulia, perunoita ja punajuuria sekä hedelmäpuita. Lisäksi Gogol puhuu lisänimistä ja venäjänkielen voimasta  "(lisänimet) "niin suoraan sydämestä ponnahtanut, kuohuisi ja värähtelisi niin elävänä kuin sattuvasti singottu venäläinen sana".

Nikolai Gogolin Kuolleet sielut on hyvin luettava ja kaunis kirja, kuten Gogolin teokset muutenkin.

*****
Nikolai Gogol (1809 - 1852 ) oli venäläinen kirjailija, joka oli myös alempana aikalaisensa Puškinin ystävä. Gogolilta olen blogannut Nevan valtakadun täällä. Reviisori on Gogolin hauska näytelmä, jonka perusasetelma on sama. Mies saapuu pikku kaupunkiin, ja kaupunkilaiset pitävät häntä arvossa ja kestitsevät, kun luulevat tämän olevan reviisorin.

sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Isaac Asimov: Robotit


Isaac Asimov: Robotit, alkuteos I, Robot, Kirjayhtymä 1985, suomentanut Matti Kannosto, sivumäärä 277.

Robotit sisältää osan Isaac Asimovin kirjoittamia robotti-aiheisia novelleja. Ennen blogiaikaa olen lukenut laajemman kokoelman englanniksi. Isaac Asimovin ensimmäinen julkaistu Robotti-romaani on Teräsluolat, jota seurasi romaani Alaston aurinko.  Säätiö ja Maa päättää Säätiön tarinan, mutta viimeisenä Asimov kirjoitti teokset Säätiön alkusoitto ja Kohti Säätiötä näissä kaikissa "robotti-romaaneissa" on R. Daneel Olivaw, joka esiintyy tässäkin kokoelmassa yhdessä tarinassa.

Asimov muodosti robotiikan pääsäännöt (jotka Kannoston käännöksen mukaan ovat)
1. Robotti ei saa vahingoittaa ihmistä tai laiminlyönnin johdosta saattaa tätä vahingoittumaan.
2. Robotin on toteltava ihmisen sille antamia määräyksiä, paitsi milloin ne ovat ristiriidassa ensimmäisen pääsäännön kanssa.
3. Robotin on varjeltava omaa olemassaoloaan, niin kauan kuin tällainen varjeleminen ei ole ristiriidassa ensimmäisen ja toisen pääsäännön kanssa.

Näitä sääntöjä ei ole vielä ensimmäisessä tarinassa, jonka nimi on Sally (Sally, 1953). Tarinan minäkertojalla Jacob Folkersilla on viitisen kymmentä positronista "automaattiautoa", eli autoa, jotka ajavat itse, ajattelevat itse ja omaavat tahdon. Sally on yksi Folkersin positroni-autoista, ja eläkkeellä. Gellhorn niminen öykkäri tulee tekemään kauppaa vanhojen autojen moottorista, hän haluaisi moottoreita linja-autoihinsa. Gellhorn ei usko puhetta, ja ajaa väkisin Sallylla, laittaa sen manuaaliohjaukseen. Kun Gellhorn ei saa tahtoaan läpi, hän anastaa autoja aseella uhaten. Lopulta Gellhorn kuolee oman linja-autonsa päälle ajamana. Päähenkilö Folkers pohtii novellin lopussa positroniautojen asemaa, ja kommunikaatiota, ja on jopa peloissaan tulevaisuudesta. Sama teema jatkuu tarinassa Jonain päivänä (Someday, 1956), siinä pohditaan älykkäiden "robottien" käytöstä, jos ne ymmärtävät olevansa sorrettuja.  Rotuerottelija (Segregationist, 1967) tarina kertoo senaattorin sydämensiirrosta. Hän haluaa metallisen sydämen, siksi, että robotit ovat kestäviä ja ovat metallisia.

Robotin ja ihmisen  suhdetta pohditaan myös tarinassa Robbie (Robbie, 1940). Tarinassa eletään vuotta 1998. Perheen tytär leikkii Robbie-robotin kanssa. Suhde on välitön ja välittävä. Perheen äiti hankkiutuu Robbiesta eroon, ja hankkii lapselle koiran. Gloria suree robottia, mutta tarinan kuluessa näkee robotin. Robbie pelastaa Glorian traktorin alta, ja se pääsee uudelleen talouteen.

Liittykäämme yhteen (Let's Get Together, 1958) kertoo Idän ja Lännen vastakkainasettelusta. Itä on valmistanut kymmenen humanoidirobottia, jotka  yhdessä olisivat tuhovoimaisia. Ne on tehty jonkun tietyn ihmisen näköiseksi, ja niiden psyyke on kopioitu. Tämä tematiikka on lähellä Asimovin pitkiä romaaneja, tai niissä käsitellään ihmisen kaltaisia robotteja.

Peilikuva (Mirror Image, 1972) tarinassa ovat pääosissa newyorkilainen poliisi Elijah Baley  ja Asimovin sankari auroralainen robotti R. Daneel Olivaw, joka tuo "uransa alkuvaiheissa" ongelmansa Baleyn ratkaistavaksi, sillä R.Daneelia tuolloin kahlitsee kolme pääsääntöä (R. Giskaard kehittää nollannen pääsäännön, jossa puhutaan ihmiskunnan kehityksestä ja se vapauttaa Daneelin, mutta koituu R.Giskaardin kohtaloksi). Daneelin ongelma on seuraava: kaksi matemaatikkoa ovat julkaisseet mullistavan tutkimuksen. Matemaatikkojen kertomukset ovat pelikuvia toisilleen. Eli jompi kumpi on kopioinut toisen idean. Kumpi, sen maan ihminen saa selvittää. Aurora on yksi avaruuslaisten maailmoista, siellä ihmiset elävät vanhoiksi, toinen matemaatikoista on yli 200-vuotias, toinen vasta 50-vuotias. Avaruuslaiset, vaikka ovat alkujaan lähtöisin maasta, halveksivat maan ihmisiä, ja pitävät heitä "saastaisina". Baley kuitenkin kuulustelee matemaatikkojen robotteja, ja identtisillä kysymyksillä toisen robotti menee jumiin. Baley on koko ajan arvannut, kumpi matemaatikoista on syyllinen. Robotti voi valehdella monestakin syystä, esimerkiksi toisen pääsäännön mukaan ihminen voi määrätä sen valehtelemaan, ja robotti valehtelee, jos se ei ole ristiriidassa ensimmäisen pääsäännön kanssa...

Välikohtaus kolmesataavuotisjuhlissa (The Tercentenary Incident, 1976)
Tarina on kirjoitettu USA:n 200-vuotispäivänä, ja tarinassa eletään kolmesatavuotisjuhlaa 4.7.2076. USA on osa maanlaajuista liittovaltiota, johon kuuluvat myös Kuussa ja avaruusasemilla olevat siirtokunnat. Juhlissa presidentti räjäytetään, mutta ilmenee, että kyseessä on ollut androidikopio. Tarinan jännitteenä on kuitenkin se, räjähtikö oikea presidentti, ja robotti johtaa maata, hallinnon taso on nimittäin parantunut ...

Senkin valehtelija! (Liar!, 1941)
Tämä on merkittävä tarina sen ilmestymisajankohdan huomioiden. Positronirobotti Herbie on vahingossa saanut vahingossa kyvyn lukea ihmisten ajatuksia. Pääsääntöjen mukaan robotti ei voi vahingoittaa ihmistä, tämän vuoksi Herbie joutuu "puhumaan" muunneltua totuutta, ja työ- sekä lemmenasioissa tämä myös vahingoittaa ihmistä. Se taas vahingoittaa ensimmäisen pääsäännön mukaan robottia...

Tyytyväisyys taataan (Satisfaction Guaranteed, 1951)
Uutta ihmisenmuotoista robottia koitetaan Claire Belmontin luona sillä aikaa kun hänen miehensä on Washingtonissa töissä. Tony osoittautuu hyväksi keskustelijaksi, lohduttajaksi ja tekee tapetointitehtäviä. Eräiden juhlien alkaessa luullaan Tonyn halivan Susania. Robottipsykologi, joka oli myös edellisessä jutussa mukana tajuaa, että robotti pitää valmistaa niin, että nainen ei voi rakastua siihen.

...että pidät hänestä huolen (...That Thou Art Mindful of Him, 1974)
Tässä tarinassa kuulu robottipsykologi Susan Calvin on jo ollut sata vuotta hologrammina. Avaruutta on alettu valloittaa. Robotit herättävät pelkoa ihmisissä. Ajattelevista tietokoneista on luovuttu, tai ne ovat sammuttaneet itse itsensä. Robottiyhtiön viimeiset tuotteet ovat George Ten ja George Nine, jotka pohtivat, mitä tapahtuu, jos kolmesta pääsäännöstä luovuttaisiin. Robotti-Georget jopa suunnittelevat tulevaisuudessa ylivallan ottamista, eli juuri sitä, mitä Maan ihmiset ovat pelänneet.

Kaksisataavuotias ihminen (The Bicentennial Man, 1976)
Tarinan päähenkilö on Andrew Martin, jonka leikkaa robotti vasta, kun Martin kertoo itsekin olevansa robotti ei ihminen.  Itse tarina kertoo NDR-robotin kasvamisesta ihmiseksi ja sen tuomasta vapaudesta ja ongelmista sekä syrjinnästä ja inhimillisyyden "mitasta". Kaksisataa vuotta aiemmin Andrew Martin on ollut Gerald Martinin perheessä palvelijana, hovimestarina ja kamaripalvelijansa. Robotti on alkanut leikkiä perheen lasten Neidin ja Pikku-neidin kanssa. Hän on alkanut suunnitella ja valmistaa hienoja puuesineitä ja huonekaluja. Hän on saanut rahaa. Lapset ovat varttuneet isoiksi, ja Pikku-neidillä on oma lapsi. Andrew on tajunnut, että ihmisyyteen kuuluu vapaus. Gerald Martin on vastustanut robotin vapautta, mutta Pikku-neiti on ollut sen kannalla. Oikeus päättää vapauttaa robotin, ei tietenkään kolmesta pääsäännöstä, mutta asumaan yksin ja hallitsemaan puuesineiden valmistuksesta saamiaan rahoja. Vanha Andrew kuolee, ja Pikku-neidin lapsi Gerald (jr) aikuistuu ja valmistuu juristiksi. Robotti inhimillistyy, alkaa pukeutua vaatteisiin, hän kokee syrjintää mennessään kirjastoon. Kaksi ihmistä aikoo anastaa hänet itselleen, ja purkaa. Positronirobotin on pakko noudattaa ihmisen hänelle antamia käskyjä. Tapaus johtaa prosessiin, jossa ihmisiä kielletään antamasta robotteja vahingoittavia käskyjä. Päätöksen jälkeen iäkäs Pikku-neiti kuolee, mutta robottien "tasa-arvo" ei ole juurikaan edennyt. Andrew haluaisi tavata Yhdysvaltain robotti- ja koneihmisyhtymän johtajan, tämä ei halua olla missään tekemisissä robotin kanssa. Yhtymä ei enää valmista Andrewin tapaisia joustavia ja yksilöllisiä robotteja. Yhtymä tekee sarjatuotantona 25 vuotta kestäviä malleja, jotka hajotetaan tämän jälkeen tehtaalla. Andrew säilyttää persoonallisuutensa eli positroniaivot, mutta muuten korvaa ruumiinsa ihmiskehon kaltaisilla "osilla". Andrew saa tahtonsa tosin läpi vasta oikeudellisen prosessin kautta. Ihmisen kaltaisena on helpompi myös pukeutua vaatteisiin. Kertomuksen loppu on jatkuvaa taistelua ihmisyyden määritelmien ja robottien oikeuksien puolesta. Andrew on lopulta inhimillinen ja ihminen, hän nimittäin kuolee fyysisesti, ja selittää, että kuolee mielummin fyysisesti, kun antaa unelmiensa kuolla. Se, että Andrew kuolinvuoteellaan miettii rakkaitaan, on minusta myös syvintä inhimillisyyttä.

Robotit -kokoelma on minusta varsin hyvä otanta kaikista Asimovin novelleista, jotka pohdiskelevat inhimillisyyden rajoja sekä ihmisen ja "tekoälyn" konflikteja. Älykkäiden vimpainten lisääntyessä ja tietoyhteiskunnan laajetessa ihmisen ja 'robotin' suhteita kannattaisi yleisemminkin pohtia.

Tästä kirjasta on blogattu Tahattomassa lueskelijassa  
****
Isaac Asimov (1920 - 1992) oli yksi nerokkaimmista ja tuotteliaimmista scifikirjailijoista
Olen blogannut Teräsluolista, Alastomasta auringosta, Säätiö-sarjasta ensin, ja vielä uudestaan. Säätiö ja maa -kirja päättää Säätiö-sarjan, ja viimeiseksi ennen kuolemaansa Asimov kirjoitti Säätiön etkot eli Säätiön alkusoitto ja Kohti Säätiötä. Aivan erilaista Asimovia edustaa teos Itse Jumalat

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Aldous Huxley: Uljas uusi maailma


Aldous Huxley: Uljas uusi maailma, alkuteos Brave New World 1932, suometanut I. H. Orras, Tammen Keltainen Kirjasto 2012 painos, sivumäärä 261.

Uljas uusi maailma -romaanin alkaa uusien opiskelijoiden perehdyttämisellä Bokanovskin menetelmään, joka on tulevaisuuden diktatuurissa yhteiskunnallisen tasapainon tärkein tukipylväs. Ihmisen jalostus perustuu munasarjoista saataviin munasoluihin, jotka hedelmöitetään ja kasvatetaan sian vatsakalvossa. Ihmiset jaetaan jo tällöin alfoihin, beettoihin, deltoihin, gammoihin ja epsiloneihin. Alfat ja beetat, jotka ovat yhteiskunnan kerma, ovat "ainutlaatuisia". Alempien kastien hedelmöittyneistä munasoluista saadaan silmikoimalla peräti 96 identtistä yksilöä. Ruumiillista työtä aikuisena tekevät epsilon-ihmiset pidetään kehitysvaiheessa vähällä hapella, jotta aivot eivät kehity liikaa. Naisista 30% ovat hedelmöittymiskykyisiä, 70% kasvatetaan hedelmättömiksi. Syntyneet vauvat kasvatetaan uuspavlovilaisissa olouttamishuoneissa, joissa lapsia altistetaan erilaisille virikkeille, mutta myös sähköiskuille. Lapsille toistetaan tiettyjä mantroja  tuhansia kertoja: "Yhteisyys, samuus, lujuus", "Jokainen kuuluu jokaiselle" ja "Jokainen on nyt onnellinen". Romaanin alussa tämä rodun jalostus tulee ilmi kerrottaessa Keski-Lontoon hautomis- ja olouttamiskeskuksen arjesta. Eletään vuotta 632 T-Fordin keksimisestä (vuosi on siis 2540, T-Fordin ensimmäinen malli valmistui 1908). Ford on korvannut Jumalan, edistynyt tiede on kielletty, myös yksilöllisyys on kielletty. Yhteiskunta perustuu työnteolle ja kuluttamiselle. Ihmiset ovat päivät töissä, illaksi he saavat somaa, eräänlaista huumetta, heidän aistejaan aktivoidaan, ja miehet ja naiset parittelevat keskenään, jokainen kuuluu jokaiselle. Kukaan ei ole äiti tai isä, ei ole perhettä, ei ole kiintymyssuhteita, eikä uskontoa. Ihminen pidetään terveenä työiän ajan, ja sitten hän kuolee laitoksessa soman vaikutuksen alaisena. Ihmisiä koulutetaan, mutta kaikki vanhat kirjat ovat kielletty. Uusi maailma syntyi yhdeksänvuotisen sodan jälkeen, vuonna 141, jolloin sotivat osapuolet tuhosivat toisiaan ruttopommeilla, ja vesi saastutettiin.

Henkilöt
Romaanin päähenkilöt kytkeytyvät Keski-Lontoon hautomis- ja olouttamiskeskukseen, ja päähenkilöt ovat kaikki alfoja tai beettoja.
Mustafa Mond on yksi maailman ohjaajista. Bernard Marx on alfa plus mies, mutta hintelyyden takia tuntee ulkopuolisuutta, hän on eristäytyvä luonne. Hän on kuitenkin älykäs.
Helmholtz Watson on Marxin ystävä, hän on suuntautunut runouteen, joka on kielletty. Hän on myös individualisti. Henry Foster on hautomis- ja olouttamiskeskuksen "kermaa", hän on suhteessa Lenina Crownen kanssa. Lenina Crowne on hyvin keskeinen henkilö. Hänellä on sukunimikaima Fanny Crowne. Lisäksi keskeinen henkilö on hautomis ja olouttamiskeskuksen johtaja HOJ. Hän oli parisenkymmentä vuotta sitten matkalla Uudessa-Meksikossa katsomassa ainoaa "primitiivistä ihmispopulaatiota", hänen mukanaan ollut nainen Linda katosi viidakkoon. Linda ei ole kuollut vaan hän synnytti pojan Johnin. Linda on joutunut intiaanikylässä alkuasukkaiden raivon kohteeksi omien elintapojensa vuoksi, sillä hän "kuului jokaiselle miehelle". John on kasvanut uskonnolliseksi, ja uskoo avioliittoon, hän on hurskas ja sivistynyt. John luki viidakossa Raamattua ja Shakespearen näytelmiä, jotka osaa kaikki ulkoa.

Juoni
Fanny Crowne epäilee Leninalla ja Henryllä olevan liian pitkän suhteen. Lenina suostuu epäsuositun  Bernard Marxin tarjoukseen lähteä Uuteen Meksikoon. He katsovat paikallisten tanssia, ja tutustuvat Johniin, vaaleaan nuoreen mieheen, jonka äiti on Linda. Bernard saa luvan Lindan ja Johnin siirtämiseen Lontooseen. Linda on henkisesti ja fyysisesti loppu, hän viettää elämänsä viime kuukaudet soman vaikutuksen alaisena. Hän kuolee.

Romaanin loppuosassa pohditaan Uuden uljaan yhteiskunnan moraalisia valintoja. Keskustelua käyvät etenkin John Villi ja Mustafa Mond. Kirjan nimi pohjautuu Shakespearen näytelmään Myrsky (The Tempest) ja Mirandan vuorosanaan "O, wonder! How many goodly creatures are there here! How beauteous mankind is! O brave new world. That has such people in't! (Nyt näenkään! Kuink' ihminen on kaunis! Uljas, uusi maailma, joss' ompi Tuollaista kansaa!). John on ollut innoissan näkemään maailman, mistä hänen äitinsä on hänelle lapsena puhunut. Linda ei ole kehdannut palata aiemmin, sillä äitinä oleminen on pahinta, mitä modernissa maailmassa voi olla, synnyttämisen jälkeen tietenkin. Johnille uusi maailma on pettymys. John on vastakkain Mondin kanssa. Alkuun kaikki haluavat hyötyä Johnista ja nähdä hänet. Bernard Marx on suosiossa. John kuitenkin kieltäytyy sirkusroolistaan, Bernard joutuu uudestaan epäsuosioon ja tullaan karkoittamaan Islantiin. Hemholtz Watson pyytää Mondilta omaksi karkoituspaikakseen Falklandin saaria. Mond itse oli nuorena samassa tilanteessa, hän kuitenkin valitsi yhteisöllisyyden, ja unohti oman ajattelun. Hän on kuitenkin lukenut sekä Raamatun, että Shakespearen teokset, jotka ovat yllättävästä syystä kielletty, ne edustavat vanhaa. Yhteiskunta pyörii jatkuvan kulutuksen, ja pinnallisuuden voimalla eteenpäin. Uskonnon vaikutus on estetty pitämällä ihmisiä työssä olon ajan nuorena, tarjoamaan heille vapaa-ajalla aistikokemuksia, huumetta ja vapaata seksiä ilman seuraamuksia. Tämän jälkeen ihmisen elämä sammuu, ja hänet poltetaan krematorioissa. Lapset oloutetaan siihen, että kuolema on luonnollinen osa, se merkitsee kulutuksen loppumista. Ihminen poltetaan, otetaan fosforit talteen, ja sillä lannoitetaan viljelyitä. Yhteiskunta perustuu keino-onnellisuuteen. Epsilonit ovat onnellisia työssään, he työskentelevät kahdeksan tuntia "klooniensa" kanssa, saavat illaksi somaa, ja parittelujen jälkeen alkaa seuraava työpäivä. Kukaan ei ajattele mitään, kukaan ei kyseenalaista mitään. Alfat ja beetat pelaavat erilaisia golfin variaatioita, paneskelevat toisiaan ja ottavat mielen liikkeisiin somaa. Lisäksi kehoa ravitaan erilaisilla hormoneilla, verensiirtoja tehdään nuoruuden ylläpitämiseksi.

Lenina Crowne rakastuu Villiin. Hän kuitenkin on liian suorasukainen seksin suhteen, ja Villi haukkuu häntä portoksi ja huoraksi. Villin reaktioita ja "runoja" ymmärtää paremmin, jos on lukenut Shakespearen näytelmät. John erakoituu majakkaan, ja harrastaa askeesia. Tiedotusvälineet ja ihmiset alkavat piirittää majakkaa ja tahtovat nähdä Villin ruoskivan itseään. John myöskin suhtautuu Leninaan sekä rakastaen ja inhoten, ja ruoskii tätäkin. John tekee "vapaana" valintansa, ja hirttää itsensä.

Nimistä
Romaanissa nimet ovat "menneisyydestä" Bernard  Marx. Marx viittaa luonnollisesti Karl Marxiin, lisäksi on Sarojini Engels sekä Polly Trotski. Bernard viitannee George Bernard Shawiin, jonka teoksista puhutaan. Muita nimiä Darwin Bonaparte, Benito Hoover. Beniton linkitä Mussoliiniin ja Hooverin Edgar J. Hooveriin. Henry Foster on nimenä tavallinen, mutta Henry Foster nimenä on Henry Fordin kaltainen.

Yhteiskunta
Yhteiskunnan rakenne on jäävuoren mallinen. Pelkkien alfojen yhteiskunta olisi tasapainoton. Alfoja ja beettoja on yhdeksäs osa, loput ovat alempia kasteja. Alemmat kastit työskentelevät kaltaistensa joukossa. Syntyvyyden sääntely ja ohjaaminen on yhteiskunnan perusta, tai kuten kirjassa lukee "sivilisaatio on yhtä kuin sterilisaatio". Yhteiskunnassa  totuus on uhka ja todellinen tiede on vaara. Todellinen valinnan vapaus ei toteudu, Villi puhuu yksilön vapaudesta olla sairas. Uljaassa uudessa maailmassa ei kieltäydytä, paheita on tarjolla, välillä tarjotaan RJK eli rajun intohimon korvike, yhteisöllisyyttä  hoidetaan solidaarisuuspäivinä, jolloin on somaa ja musiikkia ja joukkohalimista. Sielu kielletään, koti on iljettävä, äitiyttä ei ole. Äitejä pidetään iljettävyyden lisäksi raivohulluina, sillä he puolustavat omaa jälkikasvuaan.
Kaikki perustuu tarpeiden nopealle tyydyttämiselle, massatuotanto ja siinä erikoistuminen, yksinkertaiset ja helpot työtehtävät teetetään alimmilla kasteilla, päätökset tehdään ylhäällä, hierarkia on jyrkkä.
Teknisesti ollaan nykytasolla, liikutaan lentäen, ja helikoptereja käytetään kaupungeissa. Arkkitehtonisesti luultavasti suositaan funktionaalisuutta ja rakennetaan pilvenpiirtäjiä ja korkeita taloja.

Uskottavuus
Ihmettelin etenkin lopun tiedotusvälineiden käyttäytymistä. Tiedotusvälineitä ei tunnuta rajoittavan juuri lainkaan, ja tiedotusvälineiden edustajilla on vapaa liikkuvuus, ja uutiset julkaistaan nopeasti. Yleensä diktatuurissa nimeenomaan tiedotusvälineitä rajoitetaan, onhan vanhat kirjatkin kielletty.

Maailmassa tuntuu esiintyvän samoja oireita kuin nykyisin kateus, yksilöiden välinen kilpailu ja vahingon ilo, sekä häpeä ja ulkopuolisuuden tunne. Näihin moniin lääkkeenä on soma. Kilpailua hillitään ennaltamäärämisellä ja uudelleen kasvatuksella ja pakkosiirroilla ja sillä seikalla , että alfoja on vähän, näin kaikille riittää sopivan haastavaa työtä, sota nollataan iltaisin. Sairaudet on voitettu rokotuksin ja "rodunjalostuksella" lääkkein. Mielenilmaukset kukistetaan somahöyryllä.

Teemat
Uljaan uuden maailman teemat ovat varsinkin yhteiskunnallinen ja henkilökohtainen valinnanvapaus, nautinto ja sen tyydytys, ja elämän tarkoitus, Uljaassa uudessa maailmassa elämän tarkoitus  on onnellisuus, joka on Villin mukaan keino-onnellisuutta.

***

Aldous Huxley (1894 - 1963) oli englantilainen kirjailija, joka opiskeli Etonissa ja valmistui Oxfordin yliopistosta.

perjantai 3. helmikuuta 2017

Juha Vuorinen: Tolppa-apina, juoppohullun päiväkirja 2



Juha Vuorinen: Tolppa-apina, juoppohullun päiväkirja 2, 26:s painos Diktaattorikustannus 2013, sivumäärä 176.

Juha Vuorinen on ilmiö, kuten Juoppohullun päiväkirjat, jotka olen kaikki lukenut. Ostin tämän alennusmyynnistä, luin uudestaan ja päätin blogata tästä.

Juha pestautuu taksikuskiksi. Juha Berg, niin kuin taksiluvassa lukee, ei ole kovin palveluhenkinen suhari, vittuilee asiakkaille, ajattaa pitkiä reittejä, ja naiskentelee naisasiakkaita. Joku asiakas kutsuu häntä Tolppa-apinaksi, mistä kirjan nimi

Kirjan suurin käännekohta tapahtuu hieman puolenvälin jälkeen, eli Juha tapaa taksifirman omistajattaren tyttären Sirpa Kovasen, jonka kanssa alkaa kipinöidä, ja Sirpa tulee raskaaksikin, mistä lisää jatko-osissa.

Muuten luvut ovat hajanaisia tarinoita Juhan on kaverista Kristianista, joka löytää tyttöystäväkseen Saaran, onnea ei kestä pitkään, Saara kallistuu naisiin päin.  Kristianin kaveri Mikael tuntee saksalaissympatioita ja perii rahoja pelottelemalla ihmisiä omalla persoonallaan.

Minusta tämä toinen Juoppis on huonoin juoppis. Suurin anti oli ehkä ajankuva, WTC-iskut, markkojen meno ja eurojen tulo, Sauli ja Tanja itsenäisyyspäivän juhlissa ja  itsenäisyyspäivien rähinät olivat jo tuolloin erittäin epäisänmaallinen piirre. Räikkönen ja Salo kilpailivat F1:ssä.

Minusta jutut ovat kaikki joko navanalusia tai muuten ruokottomia. Kristian veikkaa Charme Asserdalia ravivedossa voittajaksi, ja myös Vekseliä ja Vieteriä. Juha väittää sen olevan makkaraa, "Siis tajuatko sä, että Charme Asserdal on jo makkarana" s.127, ei kovin uusi vitsi, eikä omaperäinen.

Suomen ykkösravuri Charme Asserdal kuoli 9.8.2001 iäkkäänä eli 29-vuotiaana. Charme Asserdal oli tamma, joka varsoi 11 jälkeläistä. Wikipedian mukaan Charme Asserdalilla oli kasvain, ja se jouduttiin lopettamaan, ja ravuri on haudattu Lahteen. eli minusta kuva on täysin virheellinen ja minusta lisäksi mauton. Hevonen on älykäs eläin ja jalo lemmikki.

Suomenhevoset Vieteri (1967 - 1981) ja Vekseli (1971 - 1997) toimivat kunniakkaan raviuran jälkeen siitoksessa, ja niillä on satoja jälkeläisiä.

Taksikuskit osaavat sanoa, onko tämä edes osuva taksimatkojen kuvaus, tuskin. Itse olen matkustanut taksilla vain muutaman kerran, joten en osaa ottaa kantaa, ehkä taksikuski joutuu näkemään yhteiskunnan koko kirjon, joskin tietyt varattomuudesta kärsivät ryhmät eivät ehkä taksilla matkustele.

Vuorisen Helmiä Hanurista ja Juoppis ykkösestä bloggaus täällä.
Uusimmasta opuksesta(?) Dali-Ihantalasta bloggaus täällä.

^  ^  ^
Juha Vuorinen s.1967 pääsee pian miehen ikään. Suomen yhdelle myydyimmälle kirjailijalle isot onnittelut kirjannurkkaan joutuneelta Jokkelta.