keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Jari Tervo: Esikoinen, Revontultentie ja Pyrstötähti



Jari Tervo: Esikoinen, WSOY 2013, sivumäärä 351.

Jari Tervon (s.1959) Esikoinen on päiväkirjan muotoon kirjoitettu ajankuva Rovaniemeltä. Kansikuvassa on vaaleatukkainen poika imee tetrasta mehua. C-kasettiin talletetaan isomummi Esmeraldan eli Esmen hurjia ja rivoja nuoruusseikkailuja. TV:sta katstaan etupäässä urheilua 1972 pidettiin Sapporon talvikisat ja Munchenin kesäkisat.

Teos alkaa tammikuun ensimmäisenä päivänä  ja päättyy jouluaattoon, vuosi on 1972. Perheen ja suvun värikkäitä sattumuksia hauskasti tarkastellaan. Perhe on kommunistinen,  isä on maalari, mutta omistaa yrityksen ja se rajoittaa vapun aktiviteetteja, äiti on Sopu Asussa vaatemyyjänä. Perheessä on kolme lasta päähenkilö, joka täyttää 13 ja on siis syntynyt 1959, Maija ja  Unto Abraham.

Tervo on kuulu avauslauseistaan. "Kiinalaispojan palmikko tuntui humman häntäjouhelta" kuiskaa isomummi Esmeralda Esikoisen avaussanoiksi. Esmeraldan eli Esmen tarina sisältää kaksi aktiivista miestä venäläisen tsaarin upseerin Zaitzevin ja kiinalaisvanki Liun, johon hän rakastuu. Päähenkilö tallentaa tarinoita, joista ei "karkeloitakaan" puutu, C-kasetille. Tarina päättyy vallankumouksen aikoihin. Aune-tätikin kertoo omia tarinoita noita-ajoistaan 1600-luvulta, mutta tarina loppuvat lääkityksen myötä. Napeille kuitenkin tapahtuu jotain ja jutut jatkuvat ja lopulta Aune "lentää" pois. Kirjan ydin on kuitenkin pojan ja perheen tavanomainen elämä, jossa riittää lämpöä ja tragediaa. Pikkuveli Unto Abrahamiin tulee  mustelmia ja  nenäverenvuoto on toistuvaa. Unto Abrahamin käy kuuden vanhana taistelua leukemiaa vastaan. Päähenkilö käy oppikoulua, on kiinnostunut tytöistä, urheilusta ja musiikista. Erkki-sedän naapurin ceylonilaisen patologin Atapattun buddhalaista tarinaa tarkastellaan. Ruusupensaiden tonkiminen voi joskus olla epäilyttävää.

Isän ja äidin työkuvioita käydään läpi. Isän julkisivu valkaistuu, kun hänen yrityksensä Lapin Maalaus ja Lasitus saa urakan puolustusvoimilta. Marssit on tältä erää marssittu.

Näistä juonilangoista tulee Tervon kerronnan palmikko. Palmikoiden ydin on lämminhenkinen pikkupojan, perhesiteiden ja päivittäisen elämän sidoskudos. Palmikoita sidotaan nauhoilla, jossa on aineksia, mitä kummallisimmista asioista 1600-luvun noidista, kiinalaisten palmikoista, pettämisestä, Led Zeppelinin tuotannosta ...

Tervolla on loistavaa kielenkäyttöä, jota on nautinto lukea, mutta samalla se nakertaa pahasti kirjan uskottavuutta, höppänä mummo tuskin puhuu näin estotta eroottisia kokemuksiaan vivahteilla väräyttäen, eikä hieman toisella kymmenellä oleva poika kirjaisi asioita näin sujuvasti ja sommitellen päiväkirjaan vuolaana virtana.  Pojan tekstiä ei ehkä olisi tämäkään "Äiti työnsi tuulitukkaisen päänsä niitten makuuhuoneesta. Äiti ja isä olivat nokostelleet ja säikähtäneet meidän meteliä. Äiti oli nukkunut itsensä hikeen." S. 27. Loistava lause, yleensä itketään itsensä uneen. Luultavasti poika kirjaisi varsin vähän yhdestä päivästä. Tästä tammikuun kuudennesta päivästä on jaariteltu ummet ja lammet, lammen pohjat, sen mudat analysoiden, noin kuvainnollisesti. Muutenkin verbaalinen veitsi vuolee vuolaasti: "Isomummu oli niin väsynyt, että istahti lumeen, itkahti, kertoi kaiken, haasteli puhdasta pravdaa". s.293

Ajankuva on tarttunut päiväkirjaan hyvin Saab ysikuus ja muut sen aikaiset ilmiöt ovat aitoina sanakuvina. Myös urheiluharrastus jalkapallo on mukana. Perhe on penkkiurheilijoita, Mäntyrannan amfetamiini-käry ja Virénin voittojuoksut puidaan perinpohjaisesti perheessä.

Päiväkirja osoittaa myös pohjoisen poliittisen ilmapiirin, Puheena oleva perhe on punainen. Olen joskus itsekin kirjoittanut päiväkirjaa. Siinä ei ollut pisaraakaan politiikkaa, ei pojan päiväkirja voi minusta olla kovin poliittinen. Politiikan kautta myös katsotaan keinotekoisesti shakin maailmanmestaruusottelua Spasski vastaan Fisher, eli Neuvostoliitto vastaan USA, ja punapojan näkökulma on, että Spasski on nero, Fisher ei. Todellisuudessa "hieman erikoinen" Bobby Fisher (1943 - 2008) voitti maailmanmestaruuden ja menetti sem, kun ei päässyt sopimukseen tittelin puolustamisesta. Boris Spasski (s. 1937) oli maailmanmestari vuosina 1969 - 1972.

Jari Tervon Esikoinen on minusta Tervolta paluuta 1990-luvun teemoihin Rovaniemelle tavallisen ihmisen arkeen huimia oheisseikkailuja unohtamatta.





Jari Tervo: Revontultentie, WSOY,  2014 , sivumäärä  312.

Tämä Jari Tervon Revontultentie on jatko-osa Esikoiselle  ja varsin laimea. Tarinointi jatkuu helmikuusta 1973 ja päiväkirjamerkinnät jatkuvat  syyskuun loppuun asti.

Aune on lennähtänyt pois. Oppikoulu jatkuu ja historianopettajana on oppilaille kaljaa tarjoileva DDR:ää estoitta kehuva Orankivaara, joka tuntee myös Timo K. Mukan, kirjailijan. Maa on syntinen laulu valvottaa  Jaria, sillä päähenkilön nimen tokaisee Jarin yksipuolinen ihastus Irene sivulla 237. Jarin etsiessä Timo K. Mukkaa löytyykin avioton velipoika Jalmari. Tervomaista huumoria edustaa isän toteamus Jarin mukana kävelevälle aviottomalle pojalleen: "Kenes poikia sitä ollaan". s. 299.

Revontultentie -päiväkirja on minusta väkisin keksitty kavalkadi tapahtumia.
Tylsään Moskovan matkaan ympätään palmikkokiinalaisen Liun pojan Liun nuoremman tapaaminen. Jari lähtee Orankivaaran mukaan rauhantilaisuuteen Helsinkiin, sitten käydään DDR:ssä sekä Neuvostoliiton Valko-Venäjällä. Erkki-sedän sotamuistoja korsuista päivitellään puuduttavan säännöllisesti. Myös Esmestä alkaa olla veto poissa kuten koko romaanista. Perhenäkökulma on minusta poissa, äiti on harharetkensä tehnyt kuten isäkin ja äiti odottaa uutta vauvaa, mitä Unto Abraham äityy kiroilemaan, tämän kertominen ei ole niin dramaattista kuin lopputulos.

Kirjan nimi juontuu rakenteilla olevasta rivitalokohteesta Revontultentiellä.

Esikoisen avaamaa uraa on yritetty lykkiä. Myyntitilastot näyttämät kuinka hyvin onnistuttiin. Syyskuussa 2014 tämä oli noussut myyntilistan kymmenennelle sijalle ja lokakuussa pudonnut sen ulkopuolelle Kirjakauppaliiton tilastojen mukaan.


Jari Tervo: Pyrstötähti, WSOY, 2015, sivumäärä 176.

Jari Tervo jatkaa samalla idealla kirjassaan Pyrstötähti, mutta puolet lyhyemmin, mutta paremmin. Kirjan nimi tulee tapahtumavuonna 1973 löydetystä komeetasta joka kiitää ohi. Komeetta Kohoutekista varsinkin Unto Aabraham on kovinkin kiinnostunut.
Minusta tämä oli siis parempi teos kuin Revontultentie kannen mukaisesti palataan Esikoisen tunnelmaan. Tässä on lyhyitä lukuja ja tarinoita kahdessa osassa. Ensin syksyltä ja koulusta fysiikan tunnilta, uskonnon tunnilta, radiosta ja lopuksi joulun ajalta.

Monesti mietitään kapitalistista yhteiskuntaa. Isällä on edelleen yritys ja puhelimeenkin vastataan yrityksen nimellä, jotteivat urakat menisi ohi. Urheiluakin käsitellään. "Täällä kaptalistisessa maailmassa on paljon ongelmia kuten Veitsiluodon Vastus". joka  voitti Suomen mestaruuksia juuri kirjan tapahtuma-aikana eli 1969, 1972, 1973 ja 1973. Veitsiluodon Vastus Kemistä ei enää nykyään pelaa Bandyliigassa vaan alemmalla tasolla.

Aivan uutuuskirja kun Pyrstötähti on, jääköön juoni-ja muut kommentit vähemmälle.
Keltainen kuvatkoon kirjan sävyä ja muistoja. Unto Abraham ja Maija ovat oivia mukavia ja valoisia sankareita. Unto Abraham riiustalee Turusen Lainan kanssa, jonka kanssa on suunnitellut lasten nimiäkin, yhden nimi tulee olemaan Othellon puoliso Desdemona. Väestörekisterikeskuksen mukaan kenenkään etunimi ei ole Suomessa Desmodena.

Hyvä Jari!

*****
Jari Tervon kirjoista olen blogannut
Pyhiesi yhteyteen
Troikka
Jarrusukka

sekä teoksen Laylan lauseista täällä.

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Jules Verne: Kapteeni Grantin löytyminen

Jules Verne: Kapteeni Grantin löytyminen, Karisto 1979, alkuteos Les Enfants du Capitaine. L'Ocean Pasifique. 1868, suomentanut Eino Woionmaa, sivumäärä 217.

Minulla oli hyvä syy lukea Jules Vernen Kapteeni Grantin löytyminen, sillä se päättää trilogian, jossa aiemmat osat ovat Kapteeni Grantin lapset ja Kapteeni Grantia etsimässä. Itse luin pienenä jomman kumman, ja minua on jäänyt vaivaamaan, minne katosi Kapteeni Grant ja löytyikö koskaan. Olen pystynyt elämään epätietoisuudessa, mutta ostin kirjan antikvariaatista, jotta asia vihdoin selviäisi. Teoksen kansikuva vaikuttaa pahaenteiseltä, ettei vain kallo kuuluisi Kapteeni Grantille.

Itse asiassa olisin saanut vastauksen joko google-bookseista tai gutenbergistä, molemmissa on nämä kirjat, tosin gutenbergin suomennos on selvästi lyhennelmä.

Kapteeni Grant, skotti on uudisraivaaja, joka on kadonnut laivansa haaksirikon jälkeen, neuvokas mies on laittanut pullopostia. Ykkösosassa Kapteeni Grantin lapset  löytyy vasarahain vatsasta pulloposti, jossa on kolme asiakirjaa. Asiakirjat ovat hankalasti tulkittavia (oikean asun löydät Gutenbergistä täältä):
Kolme asiakirjaa ovat veden vaurioittamia ja eri kielisiä, niissä on hapertuneita sanoja kuten
I: 62 Bri gow     sink stra   aland    skipp Gr this monit of lond    and ssistance    lost
II: 7 Juni Glas        zwei atrosen graus bringt ihnen
III:  trois ats tannia gonie austral abor contin pr cruel indi             jete ongit    et 37° 11' lat
  
Tässä on oikeita ja vääriä vihjeitä, olennaista on kuitenkin leveysaste 37 ja päivämäärä 7.6.1862, Australiaan viittaus, mutta toisaalta puhutaan julmista intiaaneista. Ennen viimeistä osaa on haravoitu maita ja meriä ja vastoinkäymisiä on koettu. Etsintäretkikuntaan kuuluvat lordi Edward Glenarvan ja vaimonsa lady Helena sekä Mary Grant, kapteeni John Mangles ja Paganel. Lordin laiva Duncan on kateissa tai kaapattu. He ostavat laivaliput levottomaan Uuteen Seelantiin, koska sieltä on jatkoyhteys emämaahan Englantiin.

Seuraavaksi on hyytävää historiatietoa Uudesta Seelannista, teoksen mukaan Uudessa Seelannissa kävi ensimmäisenä eurooppalaisena Abel  Tasman 1642, mutta myös kapteeni Cook seuraavalla vuosisadalla 1769. Historian kertauksessa painotetaan vihamielisiä ja julmia alkuasukkaita, jotka syövät maahantulijat. Tätä aihetta pohditaan monta lukua. Käy niin, että laivan kapteeni on juoppo ja alus karahtaa kiinni särkkään. Petollinen kapteeni häipyy. Seurue tekee lautan ja yrittää päästä Uudessa Seelannissa turvalliseen satamaan. Seurue päätyy Uuteen Seelantiin, mutta joutuvat miltei heti paikallisten saartamiksi ja vangeiksi.

Historiasta tiedämme, että maori-sota oli käynnissä. Uudessa Seelannissa maorit sotivat englantilaisia vastaan. Englantilaisilla oli kirjan mukaan siirtokuntia maassa, edelleen kerrotaan, että Cookin aikana alkuasukkaita 490 000 vuonna 1845 enää 109 000, maoreja oli kuollut sodissa, mutta myös taudit ja alkoholi harvensivat väestöä. Maariidat olivat varmaankin yksi sodan syistä. Retkikunta joutuu siis alkuasukkaiden vangiksi ja päällikön nimi on pelottava Kai-Kumu "hän joka syö vihollisensa". Kirjan mukaan alkuasukkaat käyttävät tatuointeja eli mokoja. Niitä voidaan tehdä niille, jotka ovat käyttäytyneet kunniallisesti. Päälliköillä on tatuoituna eläinten kuvia. Tabu -sana on peräisin Polynesiasta, tässä kirjassa maorit käyttävät tätä tabu -termiä, päällikkö voi julistaa jonkun asian tai henkilön tabuksi, joka omalta osaltaan myös suojaa kohdetta.

Peribrittäiläiseen tapaan miehet puolustavat naistensa kunniaa, ja pääsevät pakenemaankin, ennen kuolemantuomioidensa täytäntöönpanoa. Paganel joutuu erilleen ja löytyy viidakosta harhailemasta. Kaveri on tapahtuneesta kumman hiljainen. Paganel on ollut paikallisen toisen heimopäällikön "vieraana". Paganelin johdolla kiivetään vuorelle, jossa aiheutetaan tulivuoren purkaus ja päästään pakoon, läpi laavakenttien ja rikkilähteiden. Kirjassa ihastellaan myös Ikana-Mauin saaren luontoa ja näkevät moa -linnunkin, Moat kuolivat sukupuuttoon, 1800-luvulla saattoi olla enää pieniä yksilöitä jäljellä, moat kuolivat luultavasti maorien metsästykseen.

Loppuosa Uuden Seelannin seikkailusta menee paremmissa merkeissä. He päätyvät kanoottiin ja löytävät oman laivansa Duncan.

Lukukokemukseni oli palkitseva, koska loppuosassa kapteeni Grant löytyy autiolta saarelta, jossa hän on elänyt kuten Robinson  Crusoe. Koti-Skotlantiin päädytään. Monia häitä vietetään. Iki-poikamies- Paganelkin purjehtii avioliiton satamaan. Samalla selviää, että maorit ovat tatuoineet kaverin kehon täyteen kuvia, heraldinen kiwi nokkii hänen sydäntään. Oliko tämä maorien rangaistus vai palkinto? Aiemman tekstin mukaan se oli kunnianosoitus, sillä kiwi on eläin ja sen tatuoiminen osoittaa suurta kunnioitusta.

Tämä on  ensimmäinen tatuointitarina Uudesta Seelannista.

*****
Jules Verne (1828 - 1905) oli ranskalainen tuottelias kirjailija, joka kirjoitti sekä omaan aikaansa liittyviä seikkailukertomuksia:

Jules Vernen Kapteeni Hatteras -trilogiasta olen blogannut TÄÄLLÄ.
Jules Vernen kirjasta Maailman ympäri 80:ss.ä päivässä on blogattu TÄÄLLÄ.
Jules Vernen kirjasta Sukelluslaivalla maapallon ympäri TÄÄLLÄ

Hyvä akateeminenkin tutkimuksen aihe olisi kuinka tarkka oli Vernen kuvaus 1800-luvun oloista. Tässäkin on maorien tapoja varsin suorasukaisesti kerrottu. Oma kulttuurintuntemukseni ei riitä asian analysoimiseksi. Kirjassa on kohtaus, jossa Edward Glenarvan surmaa maorin, joka ahdistelee lady Helenaa. Maori-päällikkö julistaa eurooppalaiset "tabuksi", ja kuollut maori haudataan perinteiden mukaan. Hautajaisissa lyödään nuijalla kuoliaaksi hänen vaimonsa ja orja-palvelijansa, jotka laitetaan samaan hautaan. Orjat jatkavat herransa palvelemistaan tuonpuoleisessa. Samanlainen kohtaushan on Maailman ympäri 80:ssä päivässä, jossa prinsessa Aoudaa ollaan polttamassa rovioilla, koska hänen miehensä on kuollut.

Teoksessa ilmenee ihmissyönti monessa kohdin, sitä selitetään eri tavoin, mutta yllättävälläkin syyllä, eli riistan vähyydellä. Myös silmien ja aivojen syönnistä puhutaan. Kannibalismikuvauksia olen lukenut enemmänkin Polynesiasta kuin Uudesta Seelannista ja tabu -sana on minusta polynesialaista perua. Mutta onko Vernen antama kuva nykytutkimuksen mukainen? Vai onko hän ollut legendojen vallassa. Minusta tämä kirja oli toki jännittävä, mutta monessa kohdin varsin pöyristyttävä ja etova.


torstai 22. tammikuuta 2015

Agatha Christie: Tuijottava katse


Agatha Christie: Tuijottava katse, The Mirror Crack'd from Side to Side, 1962, suomentanut Raija Hermala ja suomennoksen tarkistanut Hannes Korpi-Anttila, wsoy 1980, Suuri Suomalainen kirjakerho, sivumäärä 249.

Päähenkilönä tai murhamysteerin ratkaisijana on neiti Marple, joka asuu St Mary Meadin kylässä, joka ei ole ollut enää entisensä. Siellä on valintamyymälä ja uusi rakennusalue KEHITYS, naiset käyvät töissä ja käyttävät housupukua. Jane Marplelta on kielletty puutarhatyöt, ja hänellä on kaksi kotiapulaista keittäjä reipas Cherry ja seuraneitinä neiti Knight, joka lässyttää vanhalle neidille "Kuinka jaksamme tänä aamuna ... ".  Neiti Marplen vointi on parempi kuin luullaan.

Dekkari alkaa kuvauksella kylän muuttumista ja entisiä kylän asukkaita muistellaan esimerkiksi Griseldaa, joka oli ensimmäisessä neiti Marple tarinassa Murha maalaiskylässä. Kirjan uhrikin mainitaan eli eversti Protheroe. Griselda on kirkkoherran vaimo ja tässä äiti, hän oli siis syytön murhaan.

Tämän tarinan kannalta on merkittävää, että leskirouva Bantry on myynyt vanhan upean kotitalonsa Gossington Hallin, jonne muuttaa elokuvatähti Marina Gregg ja hänen kuudes aviomiehensä Jason Rudd. Urallaan avioeroja tehtaillut ja hermoromahduksen kokenut diiva tuo oman henkilökuntansa mukanaan, Ella Zielinsky on sihteeri ja Hailey Preston asioiden hoitaja ja Giuseppe hovimestari. Marina Gregg järjestää isot juhlat, joiden aikana diivan katse jähmettyy, josta tulee dekkarin suomenkielinen nimikin. Kehityksessä asunut rouva eli Heather Badcock sen sijaan kuolee sairaskohtaukseen tai kuten myöhemmin ilmenee erään rauhoittavan lääkkeen yliannokseen.

Kerronta on viipyilevää ja lopulta neiti Marple ratkaisee murhat, joita siis kertyy montakin. Virallisesti murhia tutkii poliisiylikomisario Dermot Craddock. Murhan motiivi on ennen kokematon ja loppujen lopuksi psykologisesti varsin voimakas. Tämä on omalla tavallaan poikkeava dekkari, myös loppuratkaisultaan. Näyttelijän menneisyydestä sukeltaa esiin henkilöitä, jotka ovat vaikuttaneet diivailijan elämään, ja kylässä asuu hänen ensimmäinen aviomies ja adoptiolapsissakin löytyy.

Agatha Christien tyylille uskollisena aluksi selvä asetelma saadaan sekaisin. Ensimmäinen murha tapahtuu luvussa 5 sivulla 50, loppuratkaisuun on siis matkaa vielä parisataa sivua.

Tällä kertaa ei viitata Shakespeareen kertaakaan, ja tässä olevat viitteet Tennysoniin ja Belliniin ovat aitoja eli niillä on motiivin kannalta merkitystä.

Monesti mainitaan Alfred Tennysonin (1809 - 1892)  runo The Lady of Shalott ja sen säkeistö:
Out flew the web and floated wide-
The mirror crack'd from side to side;
"The curse is come upon me," cried
The Lady of Shalott.

Jonka toiseen säkeeseen kirjan englantilainen nimikin viittaa, tärkeämpi elementti on kuitenkin seinällä oleva Bellinin maalaus. Käännöksessä puhutaan Giacomo Bellinistä ja Nauravasta Madonnasta. Minusta paremmin sopisi joku Giovanni Bellinin madonnamaalauksista, koska sivulla 91 todetaan, että  sinipukuinen Madonna kohotti ylös Jeesuslasta. Tämä on murhan kannalta ratkaiseva vihje ja vihurirokko.

Kirjasta kuten tästä bloggauksesta puuttuu se jokin. Murhatapa, motiivi ja loppuratkaisu ovat sen sijaan hyvin kekseliäitä tai poikkeavia.

Tämä tulee tv-toteutuksena, se alkoi Mariana Greggin elokuvasta Marie Antoinette, jonka poika vietiin Ranskan vallankumouksessa, ja Marie teloitettiin, tämä sitoo hyvin murhan motiiviin, joka oli lapsen menettäminen.
*****
Kaikkiin Agatha Christien dekkareihin löytyy linkit Vanha Hyvä aikani bloggauksen lopusta.

tiistai 20. tammikuuta 2015

Robert van Gulik: Kummitusluostari



Robert van Gulik: Kummitusluostari  1966 WSOY SaPo n:o 76, alkuteos The Haunted Monastery 1961, suomentanut Eila Pennanen, sivumäärä 195.

Päähenkilönä Van Gulikilla on Tuomari Dee, joka on jälkilauseen mukaan historiallinen henkilö. Tuomari Dee eli vuosina 630 - 700. Hän palveli maaseututuomarina ja vaikutti Tsang-keisarikunnan sisä- ja ulkopolitiikkaan. Gulik painottaa romaanissaan kungfutselaisuutta, kummitusluostari ei ole kungfutselainen.

Kummitusluostari -dekkarin tapahtumapaikka on syrjäinen luostari, jonne tuomari joutuu kolmen vaimonsa ja palvelijoidensa kanssa menemään rajuilman vuoksi. Tapahtumat, joita on runsaasti, kestävät vain vuorokauden verran. Luostarissa Dee näkee heti kummallisen näyn: kypäräpäinen mies syleilee käsipuolta naista. Hän olisi joka tapauksessa tullut tarkastusmatkalle tänne, sillä kolme naista on kuollut tai kadonnut luostarissa.  Lisäksi paikan päällä ilmenee, että edellinen apotti Jadekuvastin on kuollut. Ennen kuolemaansa hän on lähettänyt kirjeen.

Luostarin 203-vuotisjulissa esitetään näytelmä.  Näytelmäseurue on erikoinen, varsinkin Mo Mo-Te, miekkataiteilija ja neiti Ou-Yang karhuineen. Juhlia hämmentää huonoilla runoillaan Tsung Lee, vihjaillen neiti Ou-Yangilla olleen suhde neiti Tingin kanssa, lisäksi hän vihjailee kahdesta apotista, joista toinen on vast'ikään kuollut Jadekuvastin. Luostarissa on paljon muuta porukkaa ja tietenkin apotti, munkkeja ja maallikkoveljiä. Rouva Pao on tuomassa "tytärtään" Valkoista ruusua luostariin.

Tuomari Deen vaimot pitävät huolta miehensä hyvinvoinnista. He tekevät appelsiininkuoresta hauteen ja laittavat sen päähineen alle. Haude pelastaa Deen hengen, häntä nimittäin yritetään murhata, lisäksi hän joutuu pakenemaan karhua kaappiin. Kun Dee tulee kaapista, hän huomaa neiti Ou-Yangin olevan herra. Veli on tulossa hakemaan siskoaan Valkoista ruusua kotiin, rouva Pao ei ole hänen äitinsä. Yöllä tapahtuu paljon, ja Dee selvittää sekä apotin kuoleman, kolmen kuolleen tytön kohtalot, lisäksi hän estää oman ja Valkoisen Ruusun murhat. Apotin kuoleman arvoituksen hän selvittää kissataulun avulla. mutta lopulta syylliset paljastuvat ja saavat rangaistuksen. Kun aamu koittaa Dee voi lähteä kotiin virkistyneiden vaimojensa kanssa itse vähemmän virkistyneenä. Ratkaisu on yllättävä, ja Deen johtopäätökset ovat teräviä, eli oikeassa lajityypissä tämä on.

Kansikuva on upea, siinä lukee AHTIALA. Kannessakin on kissa ja luostarin pääty. Kirjan kuvituksesta vastaa kirjailija itse, kahdessa viimeisessä kuvassa on jopa kuvattu naisia alastomana. Toisessa kuvassa on rikoksen uhriksi joutunut nainen, toisessa kuvassa on Deen vaimot pukeutumassa, kolmesta vaimosta kaksi on yläosaltaan alastomana. Kuva on luultavasti tussilla tai teroitetulla hiilellä piirretty yhdellä viivalla. Nämä ovat siis kirjailijan kuvia eikä luultavasti liity historialliseen Deehen. Rikosten motiivit liittyvät naisten alistamiseen. Minusta hieman kummallinen viitekehys, en ole aikakauteen perehtynyt, ehkä tai toivottavasti van Gulik on. Robert van Gulik kirjoittaa sivulla 20 "raskaat antiikkiset brokadiverhot riippuivat", mikä on tuolloin ollut antiikkista, eikö 203 vuotta vanhassa luostarissa olisi voinut olla vanhoja verhoja? Ehkä tämä dekkari ei kuitenkaan kuvanne todellisia oloja, toivoakseni, aikaa kirjan oletetuista tapahtumista on kulunut siis 1300 vuotta.

Minusta kuitenkin Kummitusluostari on omassa lajissaan hyvä dekkari.
*****
Robert Van Gulikista enemmän täällä, Juhani K:n sivuilla.

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Gabriel Garcia Marquez: Kenraalin labyrintti


Gabriel Garcia Marquez: Kenraalin labyrintti, El General en su Laberinto 1989, suomentanut Matti Brotherus, WSOY 1989, sivumäärä  260.

Tämä teos kertoo  Simon Bolivarista Etelä-Amerikan vapauttajasta, joka syntyi 1783 ja kuoli tuberkuloosiin 1830. Bolivar toimi ainakin Venezuelan, Kolumbian, Bolivian ja Perun presidenttinä. Bolivarin tavoitteena oli luoda Etelä Amerikan Yhdysvallat.

Kerronta alkaa vuodesta 1829 noin vuotta ennen Simon Bolivarin kuolemaa. Simon Bolivar on luopunut vallasta. Häntä ympäröi outo ilmapiiri, toisaalta sysitään maanpakoon, toisaalta häntä pidetään sankarina. Hänellä on tukenaan luottopalvelija Jose Palacios. Kenraali Bolivar on sangen sairas, mutta ei turvaudu lääkärien hoitoon vaan kylpee ahkerasti, ja kärsii unettomuudesta ja ummetuksesta johon saa lääkkeitä ja peräruiskeita.

Kirjassa on kaksi tasoa on vanha, sairas mies, joka käy taistelua elämästään, mutta matkalla hän muistellaan miehuuden aikaa valloituksia sekä sotatantereella että naismaailmassa.

Kenraali lähtee viimeiselle matkalleen takakannen mukaan Bogotasta Santa Martan satamakaupunkiin Magdalenajokea pitkin. Katsoin kartasta niin Kolumbian keskiosista pohjoiseen. "Tämä oli kenraalin neljäs matka Magdalenalla, eikä hän voinut välttyä vaikutelmalta että hän kokosi elämänsä askeleita. Hän oli purjehtinut joella ensimmäisen kerran 1813 omassa maassaan kukistettuna kansalliskaartin everstinä ..." s.93
Bolivar koki urallaan vain muutaman tappion, eli hän saavutti enemmän voittoja.
"Tällä kertaa kenraali tuli loistoonsa niin tympääntyneenä ja niin maailman vastaisesti asennoituneena, että hämmästyi kohdatessaan satamassa odottavat väkijoukot..." s.99

Kenraali tapaa ihmisiä, jotka tuntee voittoisilta sotaretkiltään. Bolivar vapautti siirtomaavallan ikeestä miltei koko mantereen  ja haaveili maailman suurimmasta valtiosta.

Jatkuvasti kulkee läpi kaksi tasoa, sairaan miehen menetysten katkera tie, heikkenevä terveys, Kenraalin vainoharhainen suhtautuminen kaikkeen. Jatkuva poliittinen peli, joka tekee tyhjäksi yhden valtion mallin. Toisaalla Kenraalin ja ihmisten mielissä on voittojen ja sotaretkien uljas muisto.

Kenraali muistojen perusteella tuntui olevan kova juhlimaan, tanssimaan ja oli varsin sänkyaktiivinen, mistä seikasta "santanderilaiset" häntä piikittelevät. Francisco de Paula Santander oli alkuun Bolivarin joukoissa ja ystävä, mutta he ajautuivat eri teille ja olivat poliittisia vihamiehiä. Tässä huomaa suomalaisuuden. Tämä on sama, jos kolumbialainen kirjabloggari lukisi ylipäällikkö Mannerheimin viime vuosista kirjoitettua romaania, jossa luodattaisiin milloin kansalaissodan kuohuja, milloin Japanin ja Venäjän sotaa, milloin talvisotaa ja jatkosotaa, milloin aikaa presidenttinä. Kenraalin labyrintti -teoksessa luetellaan taisteluja, henkilöitä, joihin Simon Bolivar oli osallisena ja taistelujen paikkoja ja palataan menneeseen.

Loistava kirja siis eteläamerikkalaiselle lukijalle. Luin tämän suurella mielenkiinnolla suomalaisena, mutta pohjatietojen puutteen vuoksi ymmärrys sotaretkistä jäi puolinaiseksi. Selvitin kuitenkin historian kirjoista vapautuksen vaiheet ja lopputuloksen. Kirjan lopussa on myös vuosittainen kooste Bolivarin toimista.

Kirjan loppupuolella Sucre kuolee, johon Kenraali reagoi voimakkaasti. Urdaneta kaappaa vallan, se on kirjan mukaan ensimmäinen vallankaappaus ja ensimmäinen niistä 49:stä sisällissodasta, joita 1800-luvulla oli (Kolumbiassa). Tämä on suomalaiselle hankalaa ymmärtää, mutta Antonio Jose de Sucre oli yksi Bolivarin läheisistä ystävistä. Urdaneta taas on kenraali Rafael Urdaneta, ei ilmeisesti Bolivarin luottomies. Kirja etenee kohti päätepistettään Kenraalin kuolemaa

Etelä-Amerikasta ei tullut yhtä valtiota (historiallinen tieto), kirjassa mainitaan yhdeksi syyksi suurten sukujen intressit turvata itselleen paikalliset etuoikeudet.

Gabriel Garcia Marquezin Kenraalin labyrintti kertoo Simon Bolivarin lopun ajoista hänen kujanjuoksustaan loputtomassa labyrintissa.

*****
Gabriel García Márquez (1927- 2014) oli kolumbialainen kirjailija. Hän voitti vuoden 1982 Nobelin kirjallisuuspalkinnon.

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Mary Westmacott: Absent in the Spring



Mary Westmacott: Absent in the Spring, 1944, 1983 painos, sivumäärä 192. Teos on englanniksi, tämä on käännetty suomeksi nimellä "Yksinäinen kevät".

Tämä kirja on Agatha Christien salanimellä Mary Westmacott kirjoittama kertomus keski-ikäisestä Joan Scudamoresta, joka on matkalla Englantiin tyttärensä Barbaran  ja tämän miehensä tyköä Bagdadista Irakista. Joan jumittuu liikenneyhteyksien pettäessä keskelle "autiomaata" juna-aseman vierastaloon ja hän viettää (luultavasti ensimmäisen kerran elämässään) aikaa yksin omien ajatustensa kanssa.

Joan Scudamore on naimisissa Rodneyn kanssa, joka toimii lakimiehenä. Heillä  on kolme aikuista lasta Tony, Barbara ja Averil. Joan Scudamore on tyypillinen "uravaimo", hän hoitaa tehokkaasti kodin, toimii hyväntekeväisyysjärjestöissä ja on kouluttanut lapsensa ja he ovat päätyneet "hyviin" naimisiin.

Tämä on minusta hyvä romaani, sillä minusta Agatha Christie onnistuu kuvaamaan keskiluokkaisen perheen komeat kulissit, jotka ovat osin tuulen tupia. Joan on tyttökoulun kasvatti. Hän on järkevä ja tekee aina velvollisuutensa, eikä ole mielihalujen vietävissä. Järki hallitsee, mutta aavikolla ensimmäistä kertaa elämässään Joan pohtii muiden antamia vihjeitä itsestään, avioliitostaan, miehestään ja lapsistaan. Ajatusprosessin alkusykäys on koulutoveri Blanche Haggardin toteamus Barbaran avio-ongelmista.

Joan järkevyydessään on kuurosokea tunteille ja niiden aiheuttamille tosiasioille. Hän pohtii miehensä Rodneyn käyttäytymistä, Rodney haaveili maatilasta, mutta on sidottu lakitoimistoonsa, jossa ei viihdy.  Joan päivittelee nuoren tytön Myrna Randolfin ihastusta Rodneyhyn, mutta tajuaa, että Rodneyn todellinen rakkaus on ikäisensä ruma ja rahvaanomainen Leslie Sherston, jonka mies on joutunut kavalluksesta vankilaan. Leslie ei luovuta vaan pyörittää maatilaansa ja perhettään. Joanin yksinolo johtaa epätoivoon ja joutuessaan kuiluun hän ymmärtää, miksi Leslie ja Rodney istuvat toisistaan erossa. He eivät uskalla päästää tunteitaan valloilleen, kipinä johtaisi roihuun, jota ei voisi sammuttaa.

Lukijalle ilmenee, että Rodneylla on herkkyyttä ja hän tunnistaa omia ja toisten tunteita, motiiveja ja käytöstä. Rodneylla on puhevälit lastensa kanssa, ja lapset, jotka kaikki "kapinoivat" Joania vastaan ymmärtävät Rodneyta, ja Rodney ymmärtää heitä, he myöskin kertovat kirjeitse tekemisistään. Joan on sellainen nainen, joka on tehokas ja asiallinen, mutta joustamaton ja  yksiulotteinen periaatteen ihminen. Jos tällainen henkilö saa potkut työpaikan esimiehen paikalta tai kohtaa avioeron, hän on täysin ällikällä lyöty, hänessä ei ole mitään vikaa. Hän elää silmälaput silmillään, tekee oman päänsä mukaiset rutiinit ja menee eteenpäin kuin kone, jyrää oman mielipiteensä läpi, eikä kuuntele muiden tunteiluja. Hän ei ole ilkeä, vaan periaatteen ihminen, jolla on konservatiiviset arvot ja näkemykset. Joan kaiketi arvostaa järkiavioliittoa, ei tunteiluja, ei juurikaan intohimoa, omien haaveiden tunnistamista ja toteuttamista. Julkisivujen pitää lisäksi näyttää puhtailta. Viestinnässä sanat ovat tärkeämpiä kuin sisältö tai sanaton viestintä,  tunteet tai eleet.

Kirja kuvaa 1930-luvun loppua, Barbaralla on (luultavasti) intiimi suhde erään majurin kanssa, josta hänen miehensä tietää, kuten koko Bagdadin brittiläinen seurapiiri, mutta ei Joan, joka on viettänyt kuukauden heidän luonaan. Hänen toisella tyttärellään oli suhde naimisissa olevan lääkärin kanssa, Joan sai tietää sen vasta Averil tyttären tunnustettua suhteen avoimesti nimettömän törkykirjeen jälkeen ja lupaa jatkaa sitä. (Rodney sai suhteen loppumaan vetoamalla avioliiton sopimusluonteeseen ja siihen, että kaksi ihmistä on tehnyt sopimuksen, tunne-ihminen vetosi "järkeen")

Joan päästyään aavikon "harhoista" Englantiin hylkää sydämensä ja omatuntonsa äänet haihatteluina.

Kirjan nimi viittaa William Shakespearen sonettiin 98 ja siinä riviin:
From you have I been absent in the spring.

Rodney on joutunut eräässä vaiheessa hermoromahduksen takia parantolaan. Tämä ei johtunut, kuten Joan oletti, työpaineista, vaan siitä, että Leslie oli kuollut. Rodney toisteli sonetteja hautakiven lähellä. Tämä kuvaa loistavasti järjen ihmisen reaktioita toisen tunteen purkauksiin.

Teoksen ydin löytyy William Shakespearen sonetista 18
Shall I compare thee to a summer's day?
...
But thy eternal summer shall not fade,


Rodney ei haluaisi ikuisen kesän katoavan ja hän mieltää kesän, maatilan, rohkeuden ja herkkyyden kovia kokeneeseen yksinhuoltajaan Leslieen!

Tämä kirja adlibriksessä, tästä linkistä.
Mary Westmacott kirjoihin ja kokoelmiin tästä linkistä.
Tämä on suomennettu nimellä Yksinäinen kevät. 

Omaelämäkerrassaan Agatha Christie (1890 - 1976)  kertoo kirjan syntyprosessista toisen maailmansodan aikana. Aihe oli kypsynyt hänen mielessään ja hän alkoi kirjoittaa intensiivisesti tätä. Teokseen hän sai kaiken minkä halusikin ja oli tyytyväinen tähän teokseen. Majapaikalle on esikuva Mesopotamiassa.


Kaikkiin Agatha Christien dekkareihin löytyy linkit Vanha Hyvä aikani bloggauksen lopusta.

tiistai 13. tammikuuta 2015

Henning Mankell: Haudattu


Henning Mankell: Haudattu  alkuteos Handen, suomentanut Kari Koski, Otava 2013. Sivumäärä 174.

Haudattu on ilmestynyt Hollannissa kirjana, jota on saanut kuukauden ajan kylkiäisenä muiden kirjaostosten kanssa. Mankell  on kirjoittanut teokseen esipuheen ja jälkisanat.

Kirjan tapahtumat alkavat 26.10.2002 eli tämä on kirja ennen Wallander-sarjan ajallisesti päättävää Rauhatonta miestä. Tämä on vastaavanlainen kertomus, mitä Pyramidissa on useita.

Kurt Wallander asuu Mariagatanilla yhdessä poliisiksi ryhtyneen tyttärensä Lindan kanssa. Hän menee katsomaan Martinssonin kauppaamaa asuntoa Löderudiin. Pihalta löytyy käsi ja sitten luuranko. Alkaa rikostutkinta. Luuranko on ollut 58 vuotta siellä ja löytyy lopulta toinenkin ruumis. Kurt Wallander selvittää syyllisen järjestelmällisillä  ja monivaiheisilla tutkimuksilla sekä intuitiolla. Kylkiäistarinaksi tämä on hyvä kirja, mutta ei muuten nouse pitkien Wallander-tarinoiden tasolle.

Tarinassa on rikosteknikko Nyberg, aina äreä mies, yksi minun lempihahmojani sarjassa. Wallanderin nuoremmasta poliisikollegasta Martinssonista en pidä, hänestä saa epälojaalin vaikutelman, Martinsson on kuvattu pyrkyriksi. Ann-Britt Höglund oli ahkera poliisi, jolla oli iso vastuu perheestään. Liza Holgersson on päällikkönä, luultavasti Liza on Wallanderin paras päällikkö, ensimmäisissä kirjoissa Björk oli päällikkö. Hyvä mies hänkin, mutta kitkaa oli aina miehistön ja Björkin välillä.

Aikojen saatossa moni Wallanderin työtoveri on kuollut, Rydberg syöpään, hän oli Ystadissa Wallanderin mentori. Kurt Wallander ryhtyi poliisiksi Malmössä, josta siirtyi Ystadiin. Hemberg oli Malmössa Rydbergin tavoin hyvä keskustelukumppani. Keskusteluja oli paljon myös syyttäjä Per Åkessonin kanssa, joka oli välillä virkavapaalla ja Afrikassa. Annette Brolin oli hänen viransijainen.

Poliisikollegoista myös Svedberg kuoli, murhattiin muistaakseni.  Toisaalta asemalla on oma tytär monia ammatteja ja poikakavereita kokeillut Linda. Linda on rauhoittunut ja hänen kumppaninsa on poliisi Stefan Lindman, joka  debytoi Mankellin kirjassa Tanssinopettajan paluu.

Kurt Wallander kuuntelee oopperaa, joka on vakioteema kirjoissa. Ooppera yhdistää Wallanderin myös nuoruuden ystäväänsä Stefan Widéniin. Widen haaveili tenorin urasta. Stefan ja Kurtin nuoruuden ystävien välit ovat pohjimmiltaan lujat. Widénillä on laukkahevostalli ja nuoria tyttöystäviä. Widén ryyppää rajusti, lopulta syöpä vie Widénin. Kurt Wallanderin suuri rakkaus on ex-vaimo Mona. Mona on minusta kuvattu kirjoissa vastenmieliseksi akaksi. Mona on kampaaja. Hänellä on uusiomiesystävä. Myös Mona ryyppää. Wallanderilla on joitain suhteita Monan jälkeen. Latvialainen Baiba Liepa on näistä vakavin. Kurt tutustuu häneen dramaattisesti Riian verikoirissa. Suhde kestää mutta hiipuu. Rauhattomassa miehessä Kurt hankkii mukavan mustan koiran Jussin. Kurt on varsin yksinäinen, Mona oli kuitenkin se ainoa tosirakkaus.

Kurtin oikullinen isä asui leskenä Löderupissa. Hän maalaa vakiomaisemaa metsolla tai ilman. Tauluja tullaan ostamaan. Vanha-Wallander pitää Lindasta ja menee uudelleen naimisiin hoitajansa Gertrudin kanssa. Kurtin isä tulee hyvin toimeen Lindan kanssa. Kurtilla on myös sisko, joka asui muistaakseni Tukholman suunnalla.

Kurt Wallander on sangen köyhä eli kituuttaa rahan kanssa ja auto (usein Peugeot) on joko rikki tai hankinnassa. Poliseilla on pienet palkat. Kurt on kuitenkin rehellinen ja varsin työteliäs, mitä ei voi sanoa Martinssonista, joka hoitaa perheasioitaan töissä ja Hanssonia, joka harrastaa eri veikkauspelejä.

Vakioaihe dekkareissa on Skånen sää. Ystadissa  tuulee paljon. Tämä tarina alkaa lokakuun lopussa ja jatkuu parisen kuukautta. Tuulee, sataa räntää, mutta juuri ennen joulua valkoinen lumipeite saa Kurtin toteamaan, että tänä vuonna talvi tulee aikaisin.

Wallander-kirjojen ydin on paljolti  keskusteluissa ja pohdinnoissa ja ne käsittelevät oikeusvaltion ja demokratian tilaa 1990-luvun Ruotsissa.

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Kjell Westö: Halkeamia

Kjell Westö: Halkeamia, valikoituja tekstejä 1986 - 2011, Otava 2011 sivumäärä 365, osa teksteistä on käännetty, suomentajana Katriina Huttunen.

Westön Halkeamia on seitsemään osaan jaettu kolumnikokoelma. Osan kolumneista olen lukenut S-kaupan jäsenenä Yhteishyvästä. Tekstejä on 1980-luvulta alkaen, osa on muokattu, niitä on ollut myös Elannon lehdessä, Veikkaajassa ja eräissä ruotsinkielisissä lehdissä.

Kolumnit perustuvat minun mielestäni pääosin mielipiteisiin, joskin kirjoituksen kohdalla on aina jokin tapahtuma ja tietyn verran tosiasioita. Westö muistelee lämmöllä kalastusreissujaan ja pohtii kalakantojen riittävyyttä. Juttuja mökkielämästä on paljon. Westö arvostelee myös ainaista kiirettä ja kilpailuyhteiskuntaa. Yksi osio jutuista käsittelee pääosin stadia eli Helsinkiä sellaisena kuin Westö sen näkee, hänellä on paljon muistoja kotikaupungistaan. Veikkaajan jutut koostuvat suhteellisen tavanomaisista jutuista, jotka käsittelevät dopingia, uran alamäkiä sekä jalkapalloa. Musiikkia tai tiettyjä bändejä Westö paljon luettelee.

Hienoa, että monessa jutussa Kjell Westö liputtaa suvaitsevaisuuden ja rehdin pelin puolesta. Lopussa hän pohdiskelee kirjoittamistaan ja avaa Jukka Kemppiselle Älä käy yöhön yksin   -teoksen henkilöiden lähtökohtia.

Halkeamat meissä -juttu ottaa kantaa globaaleihin kysymyksiin ja myös muuttoliikkeeseen ja maahan muuttoon. "Omien pelkojen kohtaaminen ja voittaminen, oman ajattelun kyseenalaistaminen, sisäisten halkeamiemme hyväksyminen: nämä ovat niitä asioita, jotka tekevät meistä inhimillisiä. Jos annamme nyt pelkomme voittaa, jos panssaroidumme ja piiloudumme samanmielisten joukkoon, lisäämme maailman pimeyttä. Niin kuin laulussa sanotaan: Kaikesta löytyy halkeama, juuri sieltä valo pääsee sisään".

Halkeamat meissä on humaani kolumni, joka on seurannut Maailman kasvot kolumnia, josta oli tullut paljon palautetta, pääosin kielteistä.

Halkeamia on hyvä yhteenveto Kjell Westön lehtikirjoituksista ja sopii  ihmisille, jotka lukevat ja pitävät hänen teoksistaan.

****
Jokellusta
Kielikeskustelusta
Esipuhe on kirjoitettu vuonna 2011 ja siinä Westö osoittaa tuskastumista ruotsinkielen asemasta Suomessa. Hän heijastaa syyn perussuomalaisten suuntaan, jotka hänen mukaansa dominoivat keskustelua. Westö lataa, että "moni enemmistökielen edustaja ei pidä sitten ensimmäisestä kielestäni sitten yhtään". s.9
Jokke: Hyvä, että Westö osallistuu kielikeskusteluun. En kuitenkaan ole aivan varma, onko tulkinta oikea, että perussuomalaiset dominoisivat kielikeskustelua ja että joku suomenkielinen ei pitäisi ruotsinkielestä kielenä. Kielikeskustelua lienee ollut jo 1850-luvulta alkaen, ehkä jo ennen, ja siihen liittynee liberaaleja ja vähemmän liberaaleja näkemyksiä. Kielikeskustelu julkisuudessa on ollut paljon puhetta "pakkoruotsista", joulukuisen 2014 tutkimuksen mukaan siihen suhtaudutaan penseästi. Itse edustan perustuslaillista kantaa, että Suomi on kaksikielinen tasavalta. Olen suorittanut virkamiesruotsin, kirjoittanut ruotsin ylioppilas-kirjoituksissa. Luen ruotsin kielellä kirjoja viimeksi Westön Hägring 38:n. En ole koskaan ymmärtänyt puhetta siitä, miksi Suomessa pitäisi lopettaa suomen tai ruotsin kielen opetus ja opiskelu. Viranomaisessa kansalaisella on oikeus saada palvelua joko suomeksi tai ruotsiksi. Sen sijaan kauppaliikkeissä palvellaan sillä kielellä, jota osataan. Lapsuuden kavereistani osa oli ruotsinkielisiä, vaikka useimmin puhuimme suomea. Minusta kielikeskustelu ei ole minkään yksittäisen puolueen aiheuttamaa. Kannatan tässä asiassa kielilain noudattamista. Oppilaitoksille on määrätty opetuskieli, ja sen mukaan toimitaan, esimerkiksi Turun yliopisto on vain suomenkielinen ja Åbo Akademi vain ruotsinkielinen, sen lisäksi korkeakoulussa opetetaan toista kotimaista kieltä. Viranomaisen on suoritettava kielitutkinto.

Westö halusi kirjoittaa tämän kirjan suomeksi, minusta Yhteishyvän jutut on alun alkaen julkaistu suomeksi, osa teksteistä on käännetty. Westö avaa junamatkaansa, jossa eräs nainen on haukkunut Westötä hurriksi. Hurri on minusta on ilmaisu, jota en ole koskaan käyttänyt ja jota ei ole tarpeen käyttää.

Minusta kieliasioista on aivan turha kinata. Ihmettelen ihmisten reaktioita, joskin ilmaisuvapaus on kaikilla kielillä. Sananvapauteen kuuluvat myös vastakkaiset mielipiteet. Yhteiskuntamme on rakennettu perusoikeuksien varaan, niistä kaikista on pidettävä kiinni, sananvapaus on yksi niistä.
Kaikki ovat myös yhdenvertaisia, mikä tarkoittaa, että ketään ei myöskään saa suosia ilman laissa olevaa objektiivista perustetta. Westö on hieno kirjailija, mutta minusta pakinat, kolumnit ja jutut ovat samalla viivalla kuin muidenkin perustellut ja perusoikeuksien mukaiset mielipiteet. Ymmärrän Westönkin mainitsemat vaatimukset siitä, että vanhusten pitää saada hoivaa ja palvelua ruotsiksi. Minusta paras tapa on varmistaa asia siten, että lähihoitajakoulutusta järjestetään riittävästi ruotsiksi. Ruotsinkielisten ikäluokasta suurempi osa pitää kouluttaa ammattikoulussa eli ruotsinkielisiä lukio- ja korkeakoulupaikkoja voidaan samalla logiikalla laskea ja lisätä ammatillista koulutusta. Tämä vaatii vain hallituksen ohjausta ja opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksen, eli joko aloituspaikkoja olemassa oleville koulutuksen järjestäjille tai koulutuksen järjestämislupia uusille järjestäjille. Ylipäätään palkkausta muuttamalla saadaan hoitajia raskaisiin ja tärkeisiin töihin. Ruotsinkielisiin vanhainkoteihin on minusta luonnollista palkata ruotsinkieliset hoitajat ja suomenkielisiin suomenkieliset, sillä myös päiväkodit, peruskoulut, ammatillinen koulutus ja yliopistot on eriytetty eri kieliryhmille, tosin on olemassa kielellisiä erilliskiintiöitä yliopistoissa. Minusta voisi kokeilla enemmän yhteisiä päiväkoteja, kouluja, yliopistoja ja muita laitoksia, kieliryhmien erityispiirteitä kunnioittaen. Suomea puhuu noin viisi miljoonaa ihmistä ja ymmärtää noin kuusi miljoonaa, ruotsia puhuu noin kymmenen miljoonaa ja ymmärtää noin kaksikymmentäviisi miljoonaa ihmistä, molemmat  ovat kuitenkin maailmanlaajuisesti vähemmistökieliä. Perustuslaki ja kielilaki ovat eduskunnan säätämiä. Minusta asiasta voidaan keskustella ennen vaaleja, vaikka se ehkä kirjailijaa närästäisikin. Kaikki kielet ovat arvokkaita, kaikille kielille on paikkaansa. Kysymys lienee siitä, mitä kieliä on pakko koulussa opiskella. Englantia puhutaan paljon äidinkielenä, ja miltei joka paikassa, myös Pohjoismaissa sitä ymmärretään ja osataan puhua. Ihmisen ja varsinkin suomalaisen on hyvä osata useita kieliä.

Someilua
Jutuissaan Kjell Westö asettaa kyseenalaiseksi Facebookin, BB:n  ja Idolsin. Myös blogitkin mainitaan, ei minusta niin myönteisessä valossa.
Jokke: Tunnustan olevani surkimus, jolla on blogi. Käyn töissä, harrastan urheilua ja lukemista ja minulla on lisäksi blogi. Jos joku haluaa avautua somessa, saa minusta sen vapaasti tehdä. Itse olen päättänyt olla avautumatta ja avaamatta Facebookia tai twitteriä, kirjablogi riittäköön. Minusta somessa ei ole mitään pahaa, some on jokaisen ihmisen käytettävissä ja on hyvin tasa-arvoinen media. Someilu on muuttanut maailman. Minusta liikaa pelätään, että someilua tutkitaan jälkikäteen. Tätä vaaraa en siis näe kovinkaan suureksi, vaikka kaikesta toiminnasta jää verkkoon digitaalinen jälki. Some on väline ja se on käyttötavasta riippuen hyvä tai huono, sen päättää käyttäjä.

Mökkeilyä ja kalastusta
Westö muistelee lämmöllä kalastusreissujaan ja pohtii kalakantojen riittävyyttä. Juttuja mökkielämästä ja kalastuksesta on paljon. Westö arvostelee myös ainaista kiirettä. Kjell Westö on kirjoittanut rakkaudesta mereen ja Korppoosta myös teoksessa Kansalaisen Itämeri. Tämä juttu on myös tässä Halkeamia -teoksessa. Kansalaisen Itämeri -teoksessa suomentajaksi on mainittu Katriina Huttunen, eli päättelen, että tämä olisi kirjoitettu ruotsiksi. Tässä jutussa ilmenee, että  Westö kertoo vuokranneensa mökin ilmeisesti vasta vuonna 1988. Hän kalastelee jutun mukaan muuallakin Uudellamaalla ja Gotlannissa. Westön mukaan ei kannata etsiä syyllisiä. "Niissä on yritetty etsiä syntipukkia ja määritellä roisto, joka olisi yksin syypää siihen, että Itämeri voi huonosti. ...Tällainen syytösten ryöpyttäminen on hyödytöntä".  Kansalaisen Itämeri s.112 ja Halkeamia s.63
Jokke: Hyviä näkökohtia, ja varsinkin tarkennus vuokramökistä. Rahat on itse ansaittu ja mökki hankittu. Westö on tehnyt kovasti töitä ja kirjoittanut hyviä kirjoja. Itsellä on matkaa tähän. Minulla ei ole mökkiä, johon voisi mennä rentoutumaan. Vaihdoin juuri vuoden alussa työtehtäviä, joten kesälomaakin on luvassa peräti yksi kokonainen viikko, ei kyllä ole kesämökkiäkään. Minun on pakko käydä töissä pelkästään taloudellisista syistä. Olen riippuvainen palkasta, jonka töistä saan, perheeni ei saa mitään sosiaalietuja eikä asumistukea eli on painettava eteenpäin. Minulla ei kuitenkaan jää palkan ja verojen jälkeen ylimääräistä eikä säästöjä tai sijoituksia ole, myöskään vanhemmillani ei ollut koskaan kesämökkiä. Minulla ei ole myöskään varaa ottaa omaa lomaa. Kalastanut olen sen sijaan teini-iässä paljonkin pääosin verkoilla ja katiskalla, kalastus oli tarvelähtöistä, sillä kalat syötiin itse ja myös kissoille kalastettin, joskus "tiurahaavilla" tai onkimallakin.
Minusta suurimmat Itämeren kuormittajat ovat tiedossa. Fosforin ja typen lähteet ilmenevät kirjasta, johon Westö itse on tarinansa kirjoittanut eli Kansalaisen Itämeri. Fosforia valuu Itämereen eniten Puolasta 34% ja Suomen fosforin kuormituksesta suurin osa eli 60 % on kirjan mukaan peräisin maataloudesta. Minusta suojeluohjelmat pitää tehdä nimeenomaan tosiasioiden pohjalta. Tarvitaan ohjelma ja rahoitus, itsestään vesi ei puhdistu. Samassa kirjassa on selvitetty myös kaasuputki Nord Streamin faktat, Westö viittaa myös putkeen, se sijaitsee erään taimenpaikan lähellä. Kaasuputki on 1224 km pitkä ja se kulkee Venäjältä Viipurin läheltä Greifswaldiin Saksaan. Kansalaisen Itämeri-kirjasta ilmenee, että putken osakkaina ovat Gazprom, E.ON Ruhrgas, Basf-SE Wintershall. Neste möi osuutensa myöhemmin  hollantilainen Gasunie ja ranskalainen GdF Suez ovat tulleet osakkaiksi. Vapaaajan kalastajille ollaan luomassa rajoituksia saalismääriin ja ylämittaan ja alamittaan, se ehkä elvyttää kantoja?

Mielipiteitä rahasta
Jokke: Arvostan ihmisiä, joilla on mielipiteitä, minullakin on, ei aina niin "mukavia". Keskusteluun kuuluvat eri näkemykset. Pitää lisäksi muistaa, että kun puhutaan suvaitsevaisuudesta pitää aina pohtia, miltä tasolta asiaa katsotaan.
Kuten joissain jutuissa Westö itsekin huomaa omakotitalosta teräsaidan takaa moni asia näyttää toiselta.
Jokke: Se, että on isot tulot, paljon sijoituksia, asuntoja, autoja, työpaikka, hyvä koulutus, terveet lapset ja heille ura valmiina, on hieno asia. Kuitenkin pitää ymmärtää, sitä köyhän kuopusta, jolla ei ole mitään, eivätkä köyhät vanhemmat omaa sellaisia suhteita, että saisivat kuopukselle hommattua hyvän työpaikan, eikä ole rahaa maksaa lapselle valmennuskursseja, autokoulua, asuntoa, eikä maksaa lapsen opintoja. Yritteliäisyys auttaa, mutta aina on niitä, jotka ovat vähempiosaisia monesti ilman omaa syytään. Lapsi ei voi köyhyydelleen mitään.
Omien tunteiden  kohtaaminen, kun kaikki menee päin seiniä, on ennemminkin musertava kuin avartava kokemus. Takaiskuja kestää jonkin aikaa, mutta ei koko ajan, jossain on murtumispiste. On ihmisiä, joilla on varaa käyttää yksityisiä lääkäri- ja hammaslääkäripalveluja, ja heillä on vakuutukset, tällöin ei ehkä tiedä, missä todellisuudessa julkinen terveydenhuolto ja sosiaalihuolto toimivat. Köyhiä pitää ymmärtää ja auttaa. Yhteiskunnan turvaverkot ovat tätä varten. Se onko turvaverkkoja tai mitään muutakaan enää varaa maksaa on seikka, joka minua huolettaa. Valtion velka on 100 miljarsia euroa ja lisävelkaa otetaan. Jos velkojen korko nousee, joudutaan lisäleikkauksia tekemään. Leikata pitää nytkin, sillä palvelut maksetaan koko ajan velkarahalla.

Urheilusta
Urheilussa Westö tuomitsee dopingin ja suree puhtaiden urheilijoiden puolesta. Hän kirjoittaa Lahden 2001 tapahtumista ja kansallisesta häpeästä.
Jokke: Seuraan urheilua. Suren niin ikään puhtaiden urheilijoiden puolesta. Minä näen kuitenkin Lahden 2001 doping-käryn taustat toisin, minusta se ei ollut kansallinen tai kansainvälinen häpeä, vaan muutaman yksilöurheilijan ja valmentajan väärä valinta. Asiaa minusta paisuteltiin aivan liikaa. Minusta kiintoisampi kysymys oli STT:n doping-uutisoinnin kaikki vaiheet ja "valheet". Minusta suomalaisiin ei voi pelkän hemohes-käryn vuoksi laittaa sen suurempaa doping-leimaa kuin sen, minkä käryt osoittivat. Westö pohtii doping-kulttuurin alkua, ilmoittaa suomalaisten moraalin alkaneen horjua 1960-luvun lopulla. Pitää tällöin muistaa, että anaboliset steroidit olivat vuoteen 1974 asti "sallittuja", vaikka muita doping-sääntöjä olikin. Sivulla 281 todetaan, että yksi Lahdessa 2001 (mainitaan nimellä, mutta itse en häntä tähän kirjaa) kärynneistä "nimitti itseään reiluksi pohjoisen mieheksi". Oma muistikuvani oli hyvinkin erilainen, muistaakseni kärynnyt antoi "Lapin miehen sanan". Näin ne muistikuvatkin vaihtelevat.
Suurien pyöräily- ja pikajuoksukäryjen yhteydessä selvisi, että sadat kärynneiden testit olivat kyllä olleet puhtaat, aineiden käyttö selvitettiin muulla tavoin. Monessa kotietsinnässä on löydetty kiellettyjä aineita. Luultavasti aineet on ostettu käytettäväksi. Käry testissä kertoo siis vain sen, että näytteessä on kiellettyä ainetta yli sallitun rajan. Hemohes on plasmaekspanderi, jolla alennetttiin ilmeisesti veriarvoja. Ainetta testattiin ensimmäisen kerran Lahdessa. Jos olisi nesteytetty jollain muulla aineella, käryä ei olisi tullut. Liian korkeasta hemoglobiinista joutui tuolloin starttikieltoon.

Listoista
Westö ei pidä listoista, tai ei minusta arvosta parhaaksi suomalaiseksi romaaniksi valittua Alastalon salissa, Minusta romaani on varsin hyvä, mutta onko se paras, en osaa sanoa. Eikö jokainen arvota asioita? Niin Westökin minusta tekee luettelemalla musiikissa lempiyhtyeitään. Eikö tämä ole omalla tavalla listan julkaisua. Kaikkien asioiden rajaaminen ja arvottaminen on "listojen tekemistä".

Oikeinkirjoituksesta
Tämä jokelteleva blogi on kirjoitusvirheiden villi ja yllätyksellinen viidakko, jota virheviidakkoa aina välillä raivaan. Westön "Kun kesä saapuu Helsinkiin" on kirjoitettu ilman ainuttakaan pilkkua. Oikeinkirjoitussääntöjen mukaan pilkkuja pitäisi laittaa moniakin, jotka ovat olleet Yhteishyvässä, mutta Westö on ne poistanut ja hän toteaa: "kirjoitin sen syksyllä 2010 uudelleen ajatuksena saada kerrankin tehdä suomenkielinen teksti jossa ei tarvitsisi miettiä niitä kirottuja pilkkuja&niiden oikeaa paikkaa".
Jokke: Tätä en aivan loppuun asti ymmärrä, ensin herra haluaa kirjoittaa suomeksi, mutta sitten ei haluakaan noudattaa suomen kielen kielioppia, pilkut ovat minusta olennainen osa suomen kieltä. Suomikin on viiden miljoonan ihmisen oma äidinkieli. Vaikka itse teen monia kielioppi- ja kirjoitusvirheitä, en tee niitä tahallani. Osa Westön jutuista on käännetty suomeksi, sillä suomentaja on erikseen mainittu.

Halkeamia -kirja on varmasti kannattanut koota ja julkaista, vaikka itse en siitä erityisemmin tai en oikeastaan lainkaan pitänyt. Kirjoitin tämän bloggauksen loppuvuonna 2014.

****

Kjell Westö (s.1961) on suosittu suomenruotsalainen yleensä ruotsiksi kirjoittava kirjailija, jota on käännetty paljon suomeksikin. Kjell Westö palkittiin Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon syksyllä 2014. Missä kuljimme kerran -kirjassa hän on osannut Allun kohdalla kuvata syrjäytymistä ja yhteiskunnan ulkopuolelle ajautumista, tästä teoksesta häntä muistettiin 2006 Finlandia-palkinnolla. Milja Matildalle on kärsimykset liikaa Kangastus 38:ssa. Tästä kirjasta Pohjoismaiden neuvoston palkintokin tuli.

torstai 8. tammikuuta 2015

Karo Hämäläinen, Salla Simukka: Luokkakuva


Karo Hämäläinen, Salla Simukka: Luokkakuva, 2009 Tammi, sivumäärä 183.

Luokkakuva on kirjailijaparin luoma kuudentoista novellin kokoelma, joka sopisi minusta hyvin yläkoulun luettavaksi. Yhden tarinan lukemiseen ei kulu paljoakaan aikaa. Tarinat kertovat teini-ikäisten  maailmasta. Ongelmana minulla oli se, että en ole teini-ikäinen, mutta eivätpä kirjailijatkaan ole enää teinejä. Osa tarinoista sattuu ehkä maalinsa, mutta eräät minäkertojien fantasioissa tapahtuvat kuvitelmat olivat varsin turhia ja hyvin heppoisia ja tuskin tapahtuvat teinien maailmassa eivätkä heitä kosketa saati kiinnosta. Tarinat peräkkäin luettuina alkavat puuduttaa ja useat ovat hyvinkin tekohauskoja tai hataria.

Nimitarina Luokkakuva kertoo luokkakuvan ottamisesta, tai niistä henkilöistä, jotka kuvaan menevät. Tarinassa on kahdeksantoista eri kertojan näkökulmat, opettajan ja seitsemäntoista oppilaan. Jennalla on jäätelö, joka sulaa. Pojat kilpailevat Jennan huomiosta ja nuolevat jäätelöä Jennan kädestä. Luokalla on malliksi haluava Kathy, joka kertoo montako tuntia on meikannut kuvaa varten. Goottityttö Yenni kärsii "kusihädästä", muut ihmettelevät miksi goottityttö ei jaksa keskittyä edes kuvan oton ajaksi. Matemaatikko-Jaakko suree sitä, että kuvaa ei otettu liikunnantunnilla, joita tunteja inhoaa. Matematiikan tunnit hän haluaisi viettää vain opiskellen. Näkökulmia on monia, kuka pohtii valokuvaajan aparaattien laatua, kuka omaa pituuttaan tai luokkakaverin vaatteita. Minusta järkevin mielipide oli Marilla. Mari ihmettelee, miksi koulu päästää kaupallisen yrityksen kouluajaksi ottamaan kuvia. Kirja on julkaistu vuonna 2009 ja sen jälkeen on asiasta keskusteltu ja koulut ovat saaneet ohjeensa sekä luokkakuvista että juoma-automaateista, joita Mari myös pohtii. Luokkakuvilla ei siis ole ostopakkoa. Minusta koulun ei ole pakko päästää valokuvaajaa kouluun. Koulussa olevista automaateista pitäisi keskustella vanhempien kanssa, eikä automaateissa saisi olla logoja, eikä kännykällä maksumahdollisuutta, sillä luottokauppa alaikäisille on kielletty kuten myös piilomainonta. Minusta tällaisia keskusteluja ei ole kuitenkaan käyty eikä kaikkia automaatteja ole poistettu. Tämä on lopulta varsin totinen ja tekohauska juttu.

Kuokkavieras ja Testi -tarinat ovat varsin kipeitä. Goottityttö Kaisla kuokkii tuntemattomien hautajaisissa "muka kauniina", hänen aatokset muuttuvat harrastuksen edetessä. Testi-tarina tuo esiin varsinkin teinityttöjen ongelmia esim. viiltelyn.

Lippu piste fi -tarinassa yritetään varata Madonnan Jätkänsaaren keikan lippuja, tuloksetta, mutta treffit sen sijaan ehkä saatin "varattua".

Itse en pitänyt Terveisiä Ateenasta -tarinasta, jossa teinitytöt meilailivat lomamatkoiltaan toisilleen, ja oli niin hienoa lomaa ja romantiikkaa. Pikkuveljen näkökulma oli oikea. Kaikki meni plörinäksi.
Maailmanmatkaaja-tarina toistaa tätä teemaa, kertoja on hankkinut kotiinsa valematkamuistoja, lavastus on valehtelua eli kaikki tapahtuu vain fantasiamaailmassa. Ammatinvalinta-tarina muistuttaa Luokkakuva-tarinaa eri näkökulmineen. Muotokuva-tarina minusta tapahtuu teinin päässä. Yksin -tarinassa koetaan leiri-romanssi. Täyskäsi -jutussa tavataan paloharjoituksia pitävä opettaja, joka varastelee samaan aikaan oppilaiden lompakoita. Nautinto kertoo autovarkaan kuulustelusta. Tämä on tarkoitettu huumoriksi, mutta minusta varastelevassa opettajassa tai oppilaassa ei ole mitään hauskaa. Kirjan päättää teemasta irrallinen Siskonsa vartija -juttu.

Luokkakuva -kokoelma alkaa lupaavasti muutaman ensimmäisen sivun osalta, mutta alkuvauhti lopahtaa jo ensimmäisen tarinan moniin näkemyksiin. Kahden keski-ikää lähestyvän kirjailijan tarinat tuskin sytyttävät nykyteiniä, eivätkä ainakaan tätä bloggaria.

Loppuun pitää todelta, että tuntuu, että amislaisuutta mollataan. Vai mitä pidätte lainauksesta jutusta Suunnitelma A: "Make oli mennyt peruskoulun jälkeen amikseen, jossa hän opiskeli suurtalouskokiksi. Hän näyttikin sianruholta, tai ainakin juuri sen syöneeltä, ja hänen ilmeensä oli aina hölmistynyt, mikäli finnien alta ylipäätään erotti jonkin ilmeen". Otan sanani takaisin, tämä ei minusta sovi edes yläkoulun tunneille luettavaksi. Nuorten kirjojen pitää vähentää ennakkoluuloja, ei lisätä niitä. Amis ja suurtalousala on yläkoulun jälkeen hyvä valinta. Tuskinpa finni on sen tavallisempi ilmiö amiksessa kuin lukiossa, eikä finnissä ole mitään pahaa.

tiistai 6. tammikuuta 2015

Tove Jansson: Kunniallinen petkuttaja



Tove Jansson: Kunniallinen petkuttaja, wsoy bon-pokkari, alkuteos Den ärliga bedragaren 1982, suomentanut Kyllikki Härkäpää, sivumäärä, lukuja 38, sivumäärä 198

Pienessä kauppalassa Vesterbyssä meren rannalla asuu taiteilija Anna Aemelin, joka piirtää kauniita naturalistisia metsämaisemia, ja niihin pupuja. Kuvat jalostuvat lastenkirjoiksi, johon kustantaja laatii tekstit. Anna Aemelin on kuuluisa lastenkirjailija.

Kauppalassa asuu töykeä numeroihminen Katri Kling alaikäisen, hieman yksinkertaisen veljensä Matsin ja mustan nimettömän susikoiransa kanssa. Katri lopettaa kaupan myyjänä ja kauppiaan kirjanpitäjänä. Hän luikertelee veljineen asumaan Anna Aemelinin kanitaloon ja yrittää laittaa ryhtiä Annan retuperällä oleviin asioihin.

Kirjan ydin on valtataistelu Katrin ja Annan välillä ja sen vaiheet ja lopputulos. Katri on looginen numeroihminen, jolla ei ole lainkaan taiteellista luovuutta. Anna Aemelin sen sijaan on luova, herkkä taitelijasielu, joka ei osaa pitää puoliaan (tai ei edes ymmärrä pitää) kustantajia ja muuta viihdeteollisuutta vastaan. Ottelu käydään useassa erässä ja eri pelimerkein (prosentit, rojaltit, vene ja koiran "sielu").

Anna tulee toimeen Matsin kanssa. Vaikka Matsia kuvataan yksinkertaiseksi, he lukevat yhdessä seikkailukertomuksia. Anna ja Mats ovat sukulaissieluja. Yksi tarinan teemoista on Matsin toivoma vene ja sen suunnittelu. Tuttu asia Tove Janssonille, sillä hän on rakentanut upean pienoislaivan, joten hän on ollut selvillä varmaankin myös ison veneen rakentamisesta ja suunnittelusta. Katri sen sijaan pitää numeroista ja (vain) kaunokirjallisuudesta, eikä ole Annan eikä Matsin sukulaissielu, vaikka on Matsin sisar. Taistelu koirasta on myös hyvin esitetty. Sen sijaan kaiken roinan kärräämistä jäälle odottamaan kevättä, voi pitää järjettömänä monessakin mielessä, myös ekologisesti.

Kirjassa kuvataan (tai todetaan) luonnonilmiöitä, kuten lumisateita, pakkasta ja kevätmyrskyä. Kirjassa esitetään myös osin näkyvä ja osin näkymätön valtataistelu.

Minusta mielenkiintoista on lisäiksi kirjeenvaihto kustantajan, lelufirmojen, kumi- ja muovifirmojen kanssa sekä viitteet lapsilta tulevista kirjeistä. Katri haluaa järjestää kaikki asiat ja lypsää kunnon korvaukset, ja tehdä lapsille vakiovastauskirje. Anna sen sijaan potee kaikesta ahdistusta ja huonoa omaatuntoa. Katrin näkemys siitä, että "kaikki petkuttavat", on väärin tai oikein. Oikein sikäli, että lasten mielihahmoista söpöistä pupuista halutaan hyötyä ja maksaa käytöstä mahdollisimman vähän. Toisaalta tekemällä selvä sopimus selviävät oikeudet ja velvollisuudet. Katri itsekin tähdentää sopimuksia, mutta ei kirjaa niitä paperille. Hän, jos kuka on petkuttaja, luikertelu toisen nurkkiin tapahtuu kaikkea muuta kuin kunniallisesti. Toisekseen lypsäminen ei koskaan onnistu ilman lehmää. Anna Aemelin taiteellinen ilmaisu* on se lehmä, josta maitoa heruu.

Tove Janssonin Kunniallinen petkuttaja oli mukava pienoisromaani, siinä on enemmän ulottuvuuksia, mitä esittelin, luottamus, riippuvuus ja kontrolli ovat myös teemoja. Ladontavirheitä on kirjassa liikaa (kuten tässäkin blogissa)
Sivulla 20:Vihamielisesi s.20
Sivulla 31: Kari Kling
Sivulla 58: olen menossa vahan neiti Aemelin luo
Sivulla 107: Lapsetkin haluavat jotain itselleen. Vuosien mittaan HIESTÄ TULE taitavampia eivätkä he enää ole valloittavan avoimia ...
Sivulla 172: Kutienkin
Sivulla 185: Kun saat tuon valmiiksi niin pietä se.
Sivulla 186: Miksi Matsi niin suuttui minuun?
Sivulla 194: Ne siis jodien kanssa sinä olet tekemisissä.

Kannen yläosassa lienee tupakoiva Katri Kling ja alaosassa joko Annan "akvarelli" tai luultavammin maisema, jäljet voivat olla koiran, joka meni metsään, joskin näyttävät varsin pieniltä ollakseen susikoiran jäljet.
***
Noin ylipäätään on alkanut ihmetyttää yhä yleisempi toisen lahjakkuuden ja luovuuden kuppaaminen ja taiteilijoiden rahavirtojen arvostelu. Jos keksit tai saavutat menestystä kovalla ja omalla työllä, voit minusta olla ylpeä ja täysin rauhassa ansaitsemassasi rahassa kylpeä.

Muumituotteita on paljon markkinoilla. Oikeudet hoidetaan keskitetysti, mutta näitä tuotteita löytyy tavallisesta kaupasta. Luultavasti Tove Jansson siis tiesi meitä paljon paremmin, mitä myydä "oikeuksia" tarkoittaa. Muuminäytelmiä ei saa aina(kaan) esittää kouluissa, linkki täällä. Tuotetulvan myötä voi pohtia oheiskaupan ongelmia, mikä on liikaa tai kohtuullista, toisaalta ei ole oikein hyötyä toisen luomuksista, eli "toisen hahmojen käyttäminen" taloudellisesti ei tietenkään ole sallittua. Koulutoiminnan miellän opetukseksi, eli julkinen koulu ei tähtää ansiotoimintaan. Se, että käytetään taiteellisesti satuhahmoja ja opitaan ilmaisutaitoa kuuluu minusta opetukseen, vaikka katsomossa olisivat lasten vanhemmat. Takana olevaa lainsäädäntöä en tunne. Tekijänoikeuslainsäädännössä tunnetaan respektiosuoja, eli tekijänoikeuslain 3§ toinen momentti määrittää, että "teosta älköön muutettako tekijän kirjallista tai taiteellista arvoa tahi omalaatuisuutta loukkaavalla tavalla, älköönkä sitä myöskään saatettako yleisön saataviin tekijää sanotuin tavoin loukkaavassa muodossa tai yhteydessä. " Kyseinen Kuusi- näytelmä on novellikokoelmassa Näkymätön lapsi, jonka olen blogannut näin.

Kaikenlaisia pyyntöjä tarkastellaan Tove Janssonin novellikokoelmassa Viesti - valitut novellit 1971 - 1997, nimijutussa Viesti, ss.320 - 325, neiti (ja rouva) Janssonille tulee monenmoista viestiä. WC-paperiin haluttaisiin painaa muumin kuvaa, ja Pikku Myyn pitäisi mainostaa miniterveyssiteitä. Ihmiset ovat itsekkäitä, eli pitäisi saada myydä omissa nimissä muumiaiheista pannulappuja, halutaan kirjailija- ja piirtäjävinkkejä. Myydään muumitauluja, ja jos kirjailijasta "mitään kuulu" jatketaan toimintaa. Joku haluaa hakata itseensä Nuuskamuikkustatuoinnin, mutta taiteilijan pitää  se "vain" piirtää.

Lisäksi on  paljon outoja ja vihamielisiäkin viestejä.

Tove Janssonin Viesti on hyvä ja valaiseva novelli.

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

14-haasteen koonti



Vuosi sitten julkistettu 14-haaste oli yksinkertainen:


Lue vähintään neljätoista nobelistin tai nobelistien kirjoittamia teoksia ja  bloggaa niistä vuoden 2014 aikana. (eli samalta nobelistilta voi olla useita teoksia). Kilpailuaika 4.1.14 - 31.12.14.

Arvomerkit 2014
14 nobelistin teosta tai enemmän blogattuna, kuulut nobelisti-bloggaajien ehdottomaan kuohukermaan.
10-13 nobelistin teosta blogattuna, olet nobelisti-bloggaajien raskaassa sarjassa.
6 - 9  nobelistin teosta blogattuna, olet uuras ja ahkera nobelisti-bloggaaja.
2 - 5 nobelistin teosta blogattuna, olet  satunnainen nobelisti-bloggari.
1 nobelistin teos, blogattuna. Olet  noviisinobelisti-bloggari.

Innostus yllätti minut, kommentteja tuli kahdeltakymmeneltä eri henkilöltä ja valmiita koosteita alkoi syksyn myötä "tippua". Täysikymppi teki koosteensa:

Kirjasähkökäyrän Mai Laakson 14 täällä.
Ullan urakka täällä
hd canis urakoi täällä
MarikaOksa koonti täällä
Margitin koonti täällä
Miian Tarinoiden taikaa kooste täällä
Luettua elämää Elinan koontipostaus 12:sta on täällä.
Suketuksen  koontipostaus täällä.
Marilen koonti on täällä
Kirjan Pauloissa -blogin Paulan kooste on  täällä.

Kiitos kaikille koosteen lähettäjille, kommentoijille ja hengessä mukana olleille.

Lupasin, että jos joku bloggaa 20 nobelistia tai enemmän lupasi palkintona 20 euron lahjakortin kirjakauppaan (Akateeminen tai Suomalainen)  vuoden 2014 päätteeksi. Jos useita, niin arvon voittajan, vain yksi voi voittaa. Tällaisia ei määräaikaan mennessä ilmaantunut, joten kaikki saavat reippaat onnen toivutukset ja hatunnoston.
Arvoin kuitenkin  adlibriksen  lahjakortin, kuuden koostepostauksen tekijän kesken, jotka olivat ilmoittautuneet 11.1.15 mennessä, onnetar suosi Luettua elämää -blogin Elinaa. Olen ostanut joitain kirjoja adlibriksestä, ja homma toimii, minulla ei ole sidoksia yritykseen.

Moni olisi lukenut nobelisteja ilman haastettakin. Itse olen Nobel-noviisi, eli monet ovat lukeneet vuosikymmeniä nobelisteja ja on varmasti kaikki palkinnon saajat luettuina. Tein haasteen lähinnä itselleni ja nobelisteja tuli vuoden aikana luetuksi enemmän kuin aiemmin yhteensä.

Haasteeseen ja haasteen aikana luettuja nobelisteja ja heidän teoksiaan 

Eniten bloggauksia saivat John Steinbeckin teokset sekä tuorein nobelisti Patrick Modiano. Suomen omaa nobelistia F.E Sillanpäätä muistettiin seitsemällä bloggauksella.

Naiskirjailijoita blogattiin paljon. Alice Munron, Doris Lessingin ja Toni Morrisonin teokset saivat seitsemän bloggausta ja Selma Lagerlöf ensimmäinen naisvoittaja sai viisi bloggausta, lisäksi muitakin naisvoittajia muistettiin eli naiset olivat hyvin edustettuina sekä bloggaajissa, että blogatuissa kirjailijoissa. Modianon Hämärien puotien kujaa blogattiin kolmesti tähän haasteeseen.

2014 ranskalainen Patrick Modiano
Ulla: Kadonnut kortteli
Ulla: Hämärien puotien kuja
MarikaOksa: Hämärien puotien kuja
Jokke: Hämärien puotien kuja
Jokke: Kehäbulevardit
Paula: Kehäbulevardit
Ulla: Villa Triste
hdcanis: Villa Triste

2013 kanadalaisnainen Alice Munro
Mai Laakso: Viha, ystävyys, rakkaus
Elina: Kerjäläistyttö

2012 kiinalainen Mo Yan
Jokke: Seitsemän elämääni
Jokke: Viinamaa

2011 ruotsalainen Tomas Tranströmer

2010 perulainen Mario Vargas Llosa
Elina: Keltin uni
Jokke: Vuohen juhla
Ulla: Tuhma tyttö


2009 saksalaisnainen Herta Müller
Mai Laakso: Hengityskeinu

2008 ranskalainen Jean-Marie Gustave Le Clézio 
Suketus: Alkusoitto
Paula: Alkusoitto

2007 brittinainen  Doris Lessing
Ulla: Erittäin kissamaista
Suketus: Ruoho laulaa
Suketus: Viides lapsi
MarikaOksa: Parempien ihmisten lapsi
MarikaOksa: Hyviin naimisiin
Jokke: Lumous haihtuu
Mai Laakso: Viides lapsi

2006 turkkilainen Orhan Pamuk
Jokke: Lumi
MarikaOksa: Nimeni on punainen
MarikaOksa: Istanbul - muistot ja kaupunki

2005 britti Harold Pinter, ei luettu

2004 itävaltainen nainen Elfriede Jelinek
Marile: Pianonsoittaja

2003 eteläafrikkalainen John M. Coetzee
Jokke: Barbaarit tulevat 
hdcanis: Michael K:n elämä
Mai Laakso: Kesä

2002 unkarilainen Imre Kertész, ei luettu

2001 britti V.S Naipaul
Jokke: Joki tekee mutkan

2000 ranskalainen Gao Xingjian, ei luettu

1999 saksalainen Günter Grass
Jokke: Kissa ja hiiri
Jokke: Peltirumpu
Marile: Peltirumpu 

1998 portugalilainen José Saramago
Mai Laakso: Elefantin matka

1997 italialainen Dario Fo, ei luettu

1996 puolalainen nainen  Wislawa Szymborska
hdcanis: Täällä


1995 irlantilainen Seamus Heaney
Elina: Ukkosvaloa (kokoelma)

1994 japanilainen Kenzaburo Oe
hdcanis: Nip the Buds, Shoot the Kids

1993 yhdysvaltalainen nainen Toni Morrison
Suketus: Koti
Suketus: Armon lahja
Jokke: Solomonin laulu
Mia: Armolahja
MarikaOksa: Rakkaus
Mai Laakso: Rakkaus 
Jokke: Jazz


1992 saintlucialainen Derek Walcott, ei luettu

1991 eteläafrikkalainen nainen Nadine Gordimer
Jokke: Hyppy
Mai Laakso: Poikani tarina


1990 meksikolainen Octavio Paz, ei luettu

1989 espanjalainen Camilo José Cela
Mai Laakso: Mehiläispesä

1988 egyptiläinen Naguib Mahfouz
MarikaOksa: Palatsikatu
hdcanis: Before the Throne

1987 yhdysvaltalainen Joseph Brodsky, ei luettu

1986 nigerialainen Wole Soyinka, ei luettu

1985 ranskalainen Claude Simon, ei luettu

1984 tsekkoslovakialainen Jaroslav Seifert, ei luettu

1983 britti William Golding:
Jokke: Laiva tulessa 
Mai Laakso: Kärpästen herra 
MarikaOksa: Kärpästen herra
Jokke: Kärpästen herra (editoitu)

1982 kolumbialainen Gabriel García Márquez
Suketus: Patriarkan syksy
Mia: Rakkautta koleran aikaan
MarikaOksa: Rakkaudesta ja muista riivaajista
MarikaOksa: Kuulutetun kuoleman kronikka

1981 britti Elias Canetti, ei luettu

1980 puolainen Czeslaw Milosz, ei luettu

1979 kreikkalainen Odysseus Elytis, ei luettu

1978 yhdysvaltalainen Isaac Bashevis Singer
Jokke: Moskatin suku

1977 espanjalainen Vicente Aleixandre, ei luettu

1976 yhdysvaltalainen Saul Bellow
MarikaOksa: Ainoa oikea
Jokke: Humboldtin lahja

1975 italialainen Eugenio Montale

1974 ruotsalaiset Eyvind Johnson sekä Harry Martinson (palkinto jaettiin kahdelle)
Eyvind: Johnson: Tulta ja Ruusuja
Harry Martinson: Kulkijan pilvilinnat

1973 australialainen Patrick White

1972 länsisaksalainen Heinrich Böll
JokkeEi  sanonut  sanaakaan
Marile: Katharina Blumin menetetty maine
Margit: Tunnustan eläneeni

1970 neuvostolliittolainen Aleksandr Solzhenitsyn
MarikaOksa: Preussin yöt


1969 irlantilainen Samuel Beckett
Marile: Molloy
Marile: Malone kuolee
Elina: Huomenna hän tulee

1968 japanilainen Yasunari Kawabata
Suketus: Lumen maa
Margit: Lumen maa
hdcanis: House of the Sleeping Beauties
hdcanis: Kämmenenkokoisia tarinoita

1967 quatemalainen Miguel Angel Asturias
Jokke: Herra Presidentti

1966 israelilainen Shmuel Yosef Agnon ja ruotsalainen Nelly Sachs

1965 neuvostoliittolainen Mikhail  Solohov
Margit: Kertomuksia

1964 ranskalainen Jean-Paul Sartre, lienee kieltäytynyt palkinnosta eikä luettu

1963 kreikkalainen Giorgos Seferis

1962 yhdysvaltalainen John Steinbeck
Suketus: Oikutteleva bussi
Jokke: Oikutteleva bussi
Mia: Helmi
Jokke: Helmi
Paula: Helmi
Jokke: Ystävyyden talo


1961 jugoslavialainen Ivo Andric, ei luettu

1960 ranskalainen Saint-JohnPerse

1959  italialainen Salvatore Quasimodo

1958 neuvostoliittolainen Boris Pasternak
Jokke: Tohtori Zivago

1957 ranskalainen Albert Camus
Jokke: Sivullinen (editoitu)
Marile: Kapinoiva ihminen

1956 espanjalainen Juan Jiménez

1955 islantilainen Halldór Laxness
Jokke: Salka Valka
Mai Laakso: Salka Valka

1954 yhdysvaltalainen Ernest  Hemingway
Mai Laakso: Kirjava satama
Suketus: Ja Aurinko nousee
Jokke: Jäähyväiset aseille
Mia: Vanhus ja meri


1953 britti Winston Churchill
hdcanis: Quotations

1952 ranskalainen François Mauriac
Ulla: Pyhä suudelma
Jokke: Käärmesolmu

1951 ruotsalainen Pär Lagerkvist 
Margit: Barabbas

1950 britti Earl Russell
hdcanis: Nightmares of Eminent Persons and Other Stories


1949 yhdysvaltalainen William Faulkner
Margit: Liekehtivä elokuu
Suketus: Rosvot

1948 britti T.S Elliot

1947 ranskalainen André  Gide
Ulla: Pastoraalisinfonia

1946 sveitsiläinen Hermann Hesse
Margit: Ystävykset
Jokke: Siddharta
Ulla: Kulkija

1945 chileläinen nainen Gabriela Mistral
Margit: D'amour et de désolation

1944 tanskalainen Johannes Vilhelm Jensen, ei luettu

1940, 1941, 1942 ja 1943 Ei jaettu

hdcanis: Elokuu 
Mai Laakso: Hiltu ja RagnarPaula: Hiltu ja Ragnar

1938 yhdysvaltalainen Pearl Buck
Margit: Orjatyttö
Suketus: Hyvä maa

1937 ranskalainen Roger Martin du Gard, ei luettu

1936 yhdysvaltalainen Eugene Gladstone O'Neill, ei luettu

1935 Ei jaettu

1934 italialainen Luigi Pirandello
hdcanis: Sitruunoita Sisiliasta

1933 ranskalainen Ivan Alekseyevich Bunin, ei luettu

1932 britti John Galsworthy
Ulla: Omenapuu
hdcanis: Omenapuu

1931 ruotsalainen Erik Axel Karlfeldt

1930 yhdysvaltalainen Sinclair Lewis, ei luettu

1929 saksalainen Thomas Mann
Jokke: Nuori Joosef 

1928 norjalainen nainen Sigrid Undset
Margit: Ida Elisabet
1927 ranskalainen Henri Bergson, ei luettu

1926 italialainen nainen Grazia Deledda
Margit: Elias Portolu

1925 britti George Bernard Shaw
ElinaPygmalion (1912)

1924 puolalainen Wladyslaw Stanislaw Reymont, ei luettu

1923 irlantilainen William Butler Yeats
Elina: Runoja


1922 espanjalainen Jacinto Benavente, ei luettu

1921 ranskalainen Anatole France
Jokke: Pingviinien saari 

1920 norjalainen Knut Pedersen Hamsun
Marile: Nälkä

1919 sveitsiläinen Carl Friedrich Georg Spitteler
MarikaOksa: Turun pommitus


1918 Ei jaettu

1917 tanskalaiset Karl Adolph Gjellerup ja Henrik Pontoppidan, ei luettu

1916 ruotsalainen Carl Gustaf Verner von Heidenstam

1915 ranskalainen Romain Rolland 
hdcanis: Danton

1914 Ei jaettu

1913 intialainen Rabindranath Tagore

1912 saksalainen Gerhart Johann Robert Hauptmann, ei luettu

1911 belgialainen Maurice Maeterlinck
Jokke: Mehiläisten elämä

1910 saksalainen Paul Heyse, ei luettu

1909 ruotsalainen Selma Lagerlöf, Ensimmäinen naisvoittaja
hdcanis: Legendoja Kristuksesta
Jokke: Göstä Berlingin tarina
Elina: Gösta Berlingin taru
Elina: Nils Holgerssonin ihmeellinen matka (1906 - 1907)
Mai Laakso: Peukaloisen retket villihanhien seurassa

1908 saksalainen Rudolf Christoph Eucken, ei luettu

1907 britti Rudyard Kipling,
Elina: Kertomuksia Intian ylängöiltä ja laaksoista
JokkeMeren urhoja

1906 italialainen Giosuè Carducci

1905 puolalainen Henryk Sienkiewicz,
Elina: Bartek sankari
MarikaOksa: Quo vadis
Jokke: Quo vadis (editoitu)

1904 espanjalainen José Echegaray y Eizaguirre ja ranskalainen Frederic Mistral

1903 norjalainen Bjørnstjerne Bjørnson 
Elina: Leonarda
Jokke: Synnöve päiväkumpu

1902 saksalainen Theodor Mommsen
JokkeThe History of Rome

1901 ranskalainen Sully Prudhomme bloggaus täällä


Nobelin kirjallisuuspalkinnon päättää Ruotsin akatemian 18 jäsentä. Päätös tapahtunee ehdotusten pohjalta ja lopulta nimi selvinnee enemmistöperiaatteella.
Pohjoismaat ovat olleet hyvin edustettuina palkinnon saajissa, joista luettelo täällä ja vuonna 1939 palkinto tuli hämeenkyröläiselle Taatalle eli Frans Emil Sillanpäälle

Monia nimiä vuoden oli ilmassa 2014 palkinnon saajaksi, mutta ranskalainen Patrick Modiano sai palkinnon, eivät kuuluisat Haruki Murakami, Philip Roth eikä David Grossman.