keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Jari Tervo: Esikoinen, Revontultentie ja Pyrstötähti



Jari Tervo: Esikoinen, WSOY 2013, sivumäärä 351.

Jari Tervon (s.1959) Esikoinen on päiväkirjan muotoon kirjoitettu ajankuva Rovaniemeltä. Kansikuvassa on vaaleatukkainen poika imee tetrasta mehua. C-kasettiin talletetaan isomummi Esmeraldan eli Esmen hurjia ja rivoja nuoruusseikkailuja. TV:sta katstaan etupäässä urheilua 1972 pidettiin Sapporon talvikisat ja Munchenin kesäkisat.

Teos alkaa tammikuun ensimmäisenä päivänä  ja päättyy jouluaattoon, vuosi on 1972. Perheen ja suvun värikkäitä sattumuksia hauskasti tarkastellaan. Perhe on kommunistinen,  isä on maalari, mutta omistaa yrityksen ja se rajoittaa vapun aktiviteetteja, äiti on Sopu Asussa vaatemyyjänä. Perheessä on kolme lasta päähenkilö, joka täyttää 13 ja on siis syntynyt 1959, Maija ja  Unto Abraham.

Tervo on kuulu avauslauseistaan. "Kiinalaispojan palmikko tuntui humman häntäjouhelta" kuiskaa isomummi Esmeralda Esikoisen avaussanoiksi. Esmeraldan eli Esmen tarina sisältää kaksi aktiivista miestä venäläisen tsaarin upseerin Zaitzevin ja kiinalaisvanki Liun, johon hän rakastuu. Päähenkilö tallentaa tarinoita, joista ei "karkeloitakaan" puutu, C-kasetille. Tarina päättyy vallankumouksen aikoihin. Aune-tätikin kertoo omia tarinoita noita-ajoistaan 1600-luvulta, mutta tarina loppuvat lääkityksen myötä. Napeille kuitenkin tapahtuu jotain ja jutut jatkuvat ja lopulta Aune "lentää" pois. Kirjan ydin on kuitenkin pojan ja perheen tavanomainen elämä, jossa riittää lämpöä ja tragediaa. Pikkuveli Unto Abrahamiin tulee  mustelmia ja  nenäverenvuoto on toistuvaa. Unto Abrahamin käy kuuden vanhana taistelua leukemiaa vastaan. Päähenkilö käy oppikoulua, on kiinnostunut tytöistä, urheilusta ja musiikista. Erkki-sedän naapurin ceylonilaisen patologin Atapattun buddhalaista tarinaa tarkastellaan. Ruusupensaiden tonkiminen voi joskus olla epäilyttävää.

Isän ja äidin työkuvioita käydään läpi. Isän julkisivu valkaistuu, kun hänen yrityksensä Lapin Maalaus ja Lasitus saa urakan puolustusvoimilta. Marssit on tältä erää marssittu.

Näistä juonilangoista tulee Tervon kerronnan palmikko. Palmikoiden ydin on lämminhenkinen pikkupojan, perhesiteiden ja päivittäisen elämän sidoskudos. Palmikoita sidotaan nauhoilla, jossa on aineksia, mitä kummallisimmista asioista 1600-luvun noidista, kiinalaisten palmikoista, pettämisestä, Led Zeppelinin tuotannosta ...

Tervolla on loistavaa kielenkäyttöä, jota on nautinto lukea, mutta samalla se nakertaa pahasti kirjan uskottavuutta, höppänä mummo tuskin puhuu näin estotta eroottisia kokemuksiaan vivahteilla väräyttäen, eikä hieman toisella kymmenellä oleva poika kirjaisi asioita näin sujuvasti ja sommitellen päiväkirjaan vuolaana virtana.  Pojan tekstiä ei ehkä olisi tämäkään "Äiti työnsi tuulitukkaisen päänsä niitten makuuhuoneesta. Äiti ja isä olivat nokostelleet ja säikähtäneet meidän meteliä. Äiti oli nukkunut itsensä hikeen." S. 27. Loistava lause, yleensä itketään itsensä uneen. Luultavasti poika kirjaisi varsin vähän yhdestä päivästä. Tästä tammikuun kuudennesta päivästä on jaariteltu ummet ja lammet, lammen pohjat, sen mudat analysoiden, noin kuvainnollisesti. Muutenkin verbaalinen veitsi vuolee vuolaasti: "Isomummu oli niin väsynyt, että istahti lumeen, itkahti, kertoi kaiken, haasteli puhdasta pravdaa". s.293

Ajankuva on tarttunut päiväkirjaan hyvin Saab ysikuus ja muut sen aikaiset ilmiöt ovat aitoina sanakuvina. Myös urheiluharrastus jalkapallo on mukana. Perhe on penkkiurheilijoita, Mäntyrannan amfetamiini-käry ja Virénin voittojuoksut puidaan perinpohjaisesti perheessä.

Päiväkirja osoittaa myös pohjoisen poliittisen ilmapiirin, Puheena oleva perhe on punainen. Olen joskus itsekin kirjoittanut päiväkirjaa. Siinä ei ollut pisaraakaan politiikkaa, ei pojan päiväkirja voi minusta olla kovin poliittinen. Politiikan kautta myös katsotaan keinotekoisesti shakin maailmanmestaruusottelua Spasski vastaan Fisher, eli Neuvostoliitto vastaan USA, ja punapojan näkökulma on, että Spasski on nero, Fisher ei. Todellisuudessa "hieman erikoinen" Bobby Fisher (1943 - 2008) voitti maailmanmestaruuden ja menetti sem, kun ei päässyt sopimukseen tittelin puolustamisesta. Boris Spasski (s. 1937) oli maailmanmestari vuosina 1969 - 1972.

Jari Tervon Esikoinen on minusta Tervolta paluuta 1990-luvun teemoihin Rovaniemelle tavallisen ihmisen arkeen huimia oheisseikkailuja unohtamatta.





Jari Tervo: Revontultentie, WSOY,  2014 , sivumäärä  312.

Tämä Jari Tervon Revontultentie on jatko-osa Esikoiselle  ja varsin laimea. Tarinointi jatkuu helmikuusta 1973 ja päiväkirjamerkinnät jatkuvat  syyskuun loppuun asti.

Aune on lennähtänyt pois. Oppikoulu jatkuu ja historianopettajana on oppilaille kaljaa tarjoileva DDR:ää estoitta kehuva Orankivaara, joka tuntee myös Timo K. Mukan, kirjailijan. Maa on syntinen laulu valvottaa  Jaria, sillä päähenkilön nimen tokaisee Jarin yksipuolinen ihastus Irene sivulla 237. Jarin etsiessä Timo K. Mukkaa löytyykin avioton velipoika Jalmari. Tervomaista huumoria edustaa isän toteamus Jarin mukana kävelevälle aviottomalle pojalleen: "Kenes poikia sitä ollaan". s. 299.

Revontultentie -päiväkirja on minusta väkisin keksitty kavalkadi tapahtumia.
Tylsään Moskovan matkaan ympätään palmikkokiinalaisen Liun pojan Liun nuoremman tapaaminen. Jari lähtee Orankivaaran mukaan rauhantilaisuuteen Helsinkiin, sitten käydään DDR:ssä sekä Neuvostoliiton Valko-Venäjällä. Erkki-sedän sotamuistoja korsuista päivitellään puuduttavan säännöllisesti. Myös Esmestä alkaa olla veto poissa kuten koko romaanista. Perhenäkökulma on minusta poissa, äiti on harharetkensä tehnyt kuten isäkin ja äiti odottaa uutta vauvaa, mitä Unto Abraham äityy kiroilemaan, tämän kertominen ei ole niin dramaattista kuin lopputulos.

Kirjan nimi juontuu rakenteilla olevasta rivitalokohteesta Revontultentiellä.

Esikoisen avaamaa uraa on yritetty lykkiä. Myyntitilastot näyttämät kuinka hyvin onnistuttiin. Syyskuussa 2014 tämä oli noussut myyntilistan kymmenennelle sijalle ja lokakuussa pudonnut sen ulkopuolelle Kirjakauppaliiton tilastojen mukaan.


Jari Tervo: Pyrstötähti, WSOY, 2015, sivumäärä 176.

Jari Tervo jatkaa samalla idealla kirjassaan Pyrstötähti, mutta puolet lyhyemmin, mutta paremmin. Kirjan nimi tulee tapahtumavuonna 1973 löydetystä komeetasta joka kiitää ohi. Komeetta Kohoutekista varsinkin Unto Aabraham on kovinkin kiinnostunut.
Minusta tämä oli siis parempi teos kuin Revontultentie kannen mukaisesti palataan Esikoisen tunnelmaan. Tässä on lyhyitä lukuja ja tarinoita kahdessa osassa. Ensin syksyltä ja koulusta fysiikan tunnilta, uskonnon tunnilta, radiosta ja lopuksi joulun ajalta.

Monesti mietitään kapitalistista yhteiskuntaa. Isällä on edelleen yritys ja puhelimeenkin vastataan yrityksen nimellä, jotteivat urakat menisi ohi. Urheiluakin käsitellään. "Täällä kaptalistisessa maailmassa on paljon ongelmia kuten Veitsiluodon Vastus". joka  voitti Suomen mestaruuksia juuri kirjan tapahtuma-aikana eli 1969, 1972, 1973 ja 1973. Veitsiluodon Vastus Kemistä ei enää nykyään pelaa Bandyliigassa vaan alemmalla tasolla.

Aivan uutuuskirja kun Pyrstötähti on, jääköön juoni-ja muut kommentit vähemmälle.
Keltainen kuvatkoon kirjan sävyä ja muistoja. Unto Abraham ja Maija ovat oivia mukavia ja valoisia sankareita. Unto Abraham riiustalee Turusen Lainan kanssa, jonka kanssa on suunnitellut lasten nimiäkin, yhden nimi tulee olemaan Othellon puoliso Desdemona. Väestörekisterikeskuksen mukaan kenenkään etunimi ei ole Suomessa Desmodena.

Hyvä Jari!

*****
Jari Tervon kirjoista olen blogannut
Pyhiesi yhteyteen
Troikka
Jarrusukka

sekä teoksen Laylan lauseista täällä.

16 kommenttia:

  1. Esikoinen oli mielenkiintoinen, mutta Revontultentie lopsahti jonnekin. Kyllä politiikka oli ainakin minun nuoruudessa mukana. meeilläpäin tiedettiin kenen perheessä oltiin kepulaisia ja ketkä olivat vappuna marssimassa. Kokoomuslaisia ei juuri ollut ollenkaan. Politiikka oli yksi puheenaihe aina. Samoin uskonto ja ketkä kävivät rauhanyhdistyksen talolla. Kattiloilla on korvat ;)
    Tervo on kyllä mainio huumoriveikko ja häneltä ei puutu mielikuvitusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli kirja on siis paljon parempi ajankuva, kuin tiesinkään. Minulla ei le itse koskaan ollut kiinnostusta ottaa selville, kuka kannattaa ketäkin, mutta äänestämässä olen itse käynyt.
      Tervo on minusta hyvä kirjailija.

      Poista
  2. Sama kokemus kuin sinulla ja Mailla, että kakkososassa vähän lopsahti. Lapsuus on yleensäkin antoisampaa elämäkerrallista kuvattavaa kuin nuoruus.

    Esikoinen on minusta ihan timanttia! Se on jälkikäteen tehty päiväkirja, joten en olettanutkaan sen olevan lapsenkielinen, vaikka päähenkilö Jari onkin älyltään varhaiskypsä ja kirjailijan ammatista haaveileva.

    Olen Main kanssa samaa mieltä siitä, että pohjoisessa oltiin poliittisesti kuumia Jari tervon lapsuusvuosina. Myös kainussa porukat tuijottivat vielä 70- ja 80-luvulla silmä tarkkana kadun varrella, ketä marssi vappuna, ja myös siitä oltiin tarkkana, kävivätkö lapset pioneerikerhossa vai partiossa.

    Vielä nuo mummin eroottiset puheet: Lapissa puhutaan edelleenkin etelän ihmisten mielestä oudon rohkeasti eli meille rumat sanat ovat siellä monelle tavallista kielenkäyttöä. Tämä ei ole mitään ennakkoluuloista puhetta, tunnen itse lappalaisia ja yksi miniöistä on puoleksi saamelainen. Sen huomaa heti Rovaniemellä, kun kuuntelee ihmsiten keskusteluja. Höppänyys lisää monella eroottisuutta. Dementiassa on estoton vaihe, joka hämmentää monesti sairaan läheisiä.
    Jarin mummin puheet kuulostavat vivahteikkaalta mielestäni samasta syystä kuin Jari-pojan päiväkirja. Siinä on kirjailija Tervo välissä. Mutta voi myös ajatella, että tässä suvussa on ollut kaunopuheisuutta, joka Jarissa on vasta siirtynyt paperille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esikoinen oli minustakin hyvää Tervoa, Laylasta en pitänyt lainkaan, en edes viitsinyt siitä blogata, mutta Esikoinen oli hyvä, Revontulten tie oli heikompi.
      Kuten alla totesin, niin en tiennyt, että poliittiset marssittelut ovat kiinnostaneet noin laajasti, ja kiinnostavaa kuulla tästä dementia-nkökulmasta. Asiasta en tiedä, mutta olen lukenut joitain artikkeleita asiasta vanhainkotien kannalta. Minusta Esikoinen on vuoden 2013 parhaita kirjoja, vaikka ei palkintoja eikä edes ehdokkuuksiakaan saavuttanut.

      Poista
    2. Täysin samaa mieltä Laylasta, kauhea juonikuvio. Tervo on epätasainen. Samana vuonna kuin Layla ilmestyi Tuomas Kyrön Kerjäläinen ja jänis. Siinä tuli hyväksikäytettyjen naisten asema esiin paljon paremmin ja pidin muutenkin siitä tosi paljon.

      Poista
    3. Totta, mitä kirjoitat Kerjäläisestä ja jäniksestä. Itse pääkuviosta en pitänyt niin hyväksikäytettyjen naisten asema tuli hyvin ilmi.

      Poista
    4. Ja minusta Layla on Tervon paras kirja, jota suosittelen ensimmäiseksi Tervon kirjaksi, jos joku kysyy ;)

      Poista
    5. :)

      Hienoa, Laylasta en tosiaan blogannut, mutta lauseista kylläkin.

      http://jokkenrunot.blogspot.fi/2013/11/laylan-lauseita.html

      Poista
    6. Nuo Jokken keräämät lauseet on hyviä löytöjä. Minä olen joskus tehnyt Hotakaisen kohdalla samaa, kerännyt nerokkaita lauseita, siis jonnekin omaan lukupäiväkirjaan, ennen blogia.

      Mai, onpas jännä, miten eri tavalla koemme. Lukeminen on henkilökohtainen asia. :)

      Poista
    7. :)

      (Laylan lauseet jotenkin halusin huomioida, kirjan teemat aiheuttivat bloggaamattomuuden).

      Poista
  3. Hyvä kirjoitus - ja mielenkiintoisia huomioita myös kommenteissa. Minusta rovaniemeläiset muistuttavat kaikista suomalaisista eniten Helsingin kalliolaisia. Kumpaankin paikkaan on tultu muualta ja on paljon kaikenlaisia ihmisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole asunut Rovanimellä, mutta kylläkin pääkaupunkiseudulla. Vantaan eräässä lähiössä huomasin saman, aika harva aikuinen oli syntynyt Vantaalla, enkä minäkään.

      Poista
  4. Aivan uskomattoman ihana ja vuolas teksti! Tunnustan, että olen aloitellut Tervon kirjoja ja ne ovat jääneet minulta aina kesken. Tämä sarja saattaisi imaista minutkin.

    Kiitos hienosta jutusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja Tervolla pulppuaa vielä raikkaammin varsinkin Esikoisen kohdalla :)

      Poista
  5. Olen samaa mieltä kanssasi, Esikoinen oli sangen hyvä, mutta Revontultentie tuotti melkoisen pettymyksen. Täytynee pistää harkintaan, uskaltaisiko tuohon Pyrstötähteen vielä tarttua..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyrstötähti on kaikkein ohuin ja minusta jotenkin sympaattisin.

      Poista