tiistai 13. tammikuuta 2015

Henning Mankell: Haudattu


Henning Mankell: Haudattu  alkuteos Handen, suomentanut Kari Koski, Otava 2013. Sivumäärä 174.

Haudattu on ilmestynyt Hollannissa kirjana, jota on saanut kuukauden ajan kylkiäisenä muiden kirjaostosten kanssa. Mankell  on kirjoittanut teokseen esipuheen ja jälkisanat.

Kirjan tapahtumat alkavat 26.10.2002 eli tämä on kirja ennen Wallander-sarjan ajallisesti päättävää Rauhatonta miestä. Tämä on vastaavanlainen kertomus, mitä Pyramidissa on useita.

Kurt Wallander asuu Mariagatanilla yhdessä poliisiksi ryhtyneen tyttärensä Lindan kanssa. Hän menee katsomaan Martinssonin kauppaamaa asuntoa Löderudiin. Pihalta löytyy käsi ja sitten luuranko. Alkaa rikostutkinta. Luuranko on ollut 58 vuotta siellä ja löytyy lopulta toinenkin ruumis. Kurt Wallander selvittää syyllisen järjestelmällisillä  ja monivaiheisilla tutkimuksilla sekä intuitiolla. Kylkiäistarinaksi tämä on hyvä kirja, mutta ei muuten nouse pitkien Wallander-tarinoiden tasolle.

Tarinassa on rikosteknikko Nyberg, aina äreä mies, yksi minun lempihahmojani sarjassa. Wallanderin nuoremmasta poliisikollegasta Martinssonista en pidä, hänestä saa epälojaalin vaikutelman, Martinsson on kuvattu pyrkyriksi. Ann-Britt Höglund oli ahkera poliisi, jolla oli iso vastuu perheestään. Liza Holgersson on päällikkönä, luultavasti Liza on Wallanderin paras päällikkö, ensimmäisissä kirjoissa Björk oli päällikkö. Hyvä mies hänkin, mutta kitkaa oli aina miehistön ja Björkin välillä.

Aikojen saatossa moni Wallanderin työtoveri on kuollut, Rydberg syöpään, hän oli Ystadissa Wallanderin mentori. Kurt Wallander ryhtyi poliisiksi Malmössä, josta siirtyi Ystadiin. Hemberg oli Malmössa Rydbergin tavoin hyvä keskustelukumppani. Keskusteluja oli paljon myös syyttäjä Per Åkessonin kanssa, joka oli välillä virkavapaalla ja Afrikassa. Annette Brolin oli hänen viransijainen.

Poliisikollegoista myös Svedberg kuoli, murhattiin muistaakseni.  Toisaalta asemalla on oma tytär monia ammatteja ja poikakavereita kokeillut Linda. Linda on rauhoittunut ja hänen kumppaninsa on poliisi Stefan Lindman, joka  debytoi Mankellin kirjassa Tanssinopettajan paluu.

Kurt Wallander kuuntelee oopperaa, joka on vakioteema kirjoissa. Ooppera yhdistää Wallanderin myös nuoruuden ystäväänsä Stefan Widéniin. Widen haaveili tenorin urasta. Stefan ja Kurtin nuoruuden ystävien välit ovat pohjimmiltaan lujat. Widénillä on laukkahevostalli ja nuoria tyttöystäviä. Widén ryyppää rajusti, lopulta syöpä vie Widénin. Kurt Wallanderin suuri rakkaus on ex-vaimo Mona. Mona on minusta kuvattu kirjoissa vastenmieliseksi akaksi. Mona on kampaaja. Hänellä on uusiomiesystävä. Myös Mona ryyppää. Wallanderilla on joitain suhteita Monan jälkeen. Latvialainen Baiba Liepa on näistä vakavin. Kurt tutustuu häneen dramaattisesti Riian verikoirissa. Suhde kestää mutta hiipuu. Rauhattomassa miehessä Kurt hankkii mukavan mustan koiran Jussin. Kurt on varsin yksinäinen, Mona oli kuitenkin se ainoa tosirakkaus.

Kurtin oikullinen isä asui leskenä Löderupissa. Hän maalaa vakiomaisemaa metsolla tai ilman. Tauluja tullaan ostamaan. Vanha-Wallander pitää Lindasta ja menee uudelleen naimisiin hoitajansa Gertrudin kanssa. Kurtin isä tulee hyvin toimeen Lindan kanssa. Kurtilla on myös sisko, joka asui muistaakseni Tukholman suunnalla.

Kurt Wallander on sangen köyhä eli kituuttaa rahan kanssa ja auto (usein Peugeot) on joko rikki tai hankinnassa. Poliseilla on pienet palkat. Kurt on kuitenkin rehellinen ja varsin työteliäs, mitä ei voi sanoa Martinssonista, joka hoitaa perheasioitaan töissä ja Hanssonia, joka harrastaa eri veikkauspelejä.

Vakioaihe dekkareissa on Skånen sää. Ystadissa  tuulee paljon. Tämä tarina alkaa lokakuun lopussa ja jatkuu parisen kuukautta. Tuulee, sataa räntää, mutta juuri ennen joulua valkoinen lumipeite saa Kurtin toteamaan, että tänä vuonna talvi tulee aikaisin.

Wallander-kirjojen ydin on paljolti  keskusteluissa ja pohdinnoissa ja ne käsittelevät oikeusvaltion ja demokratian tilaa 1990-luvun Ruotsissa.

2 kommenttia:

  1. Tämäpä on mainio koonti wallandereista. Olen lukenut useimmat noista kokoamistasi ja ne tulivat tästä hyvin mieleen, vaikka viimeisimmästä on jo vuosia. Tätä Haudattua en sen sijaan ole vielä lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin tämän lähinnä siksi, että olen muutkin lukenut, mutta odotin alennusmyyntejä :)

      Poista