sunnuntai 29. joulukuuta 2019

Sunzi: Sodankäynnin taito



Sunzi: Sodankäynnin taito, Gaudeamus 2015, suomentanut ja toimittanut Matti Nojonen, sivumäärä 190. Graafinen suunnittelu Jukka Aalto.

Sunzin Sodankäynnin taito on sodankäynnin ja johtamisen teos joka on yli 2000 vuotta vanha.

Sunzi eli Mestari Sun oli sotapäällikkö joka eli tiettävästi 510 -luvulla ennen ajanlaskumme alkua Matti Nojonen on kirjoittanut hyvän katsauksen teoksesta, sen syntyhistoriasta ja selittänyt erilaisia tausta ideoita.

Alla avaan hieman Sunzin ajatuksia, mutta on kyse minun tavastani ymmärtää ja osa on varmasti tulkittu väärin, tai tiivistetty väärin.

Sunzi pestattiin johtamaan joukkoja, kahakoita oli paljon sillä tuona aikana oli paljon vasallien johtamia eripuraisia ruhtinaskuntia. Taisteluja köytiin hevosten vetämillä taisteluvaunuilla, jossa kuljettaja, jousimies ja sotilas, jolla on peitsi ja keihäs. Jalkaväki koostui maaorjista. Teos perustuu toisenlaiseen aikakäsitykseen, kun ehkä meillä. Aika on syklinen, ja maailma on jatkuvasti muuttuva vuorovaikutusten kokonaisuus, Tästä seuraa, se, että taistelut eivät ole toistensa kopioita, eikä voittostrategiaa voi suoraan kopioida, koska olosuhteet muuttuvat.

Nykyisin opusta käytetään  jonkin verran liike-elämässä (Aasiassa?) ja kamppailulajien parissa.

Sunzin ohjeet ovat hyvin käytännöllisiä ja järkeviä. Sunzin mielestä parhaiten voitto saavutetaan taisteluitta, tuhoamatta valloitettavaa kohdetta. Valloittaja ei hyödy pitkitetystä sodasta. Käytä armeijaa voittamiseen, ajan kuluessa aseet tylstyvät, ja joukkojen moraali laskee. Armeijan huolto köyhdyttää kotimaata, siksi muonavarat kannattaa ottaa valloitettavasta valtiosta. Jos vihollisen sotilaat pitää surmata, saata joukkosi raivoon. Jos omaisuus pitää anastaa, lupaa siitä palkkio. Palkitse voitosta, mutta älä pitkitetystä taistelusta.

Ohjeita sotapäällikölle
Vihollista kannattaa johtaa harhaan. Sunzi luettelee lukemattomia tapoja tähän. Jos olet voimissasi, teeskentele, että olet heikko, jos olet valmistáutunut, teeskentele että et ole. Jos olet vihollisen lähellä, aikaansaa vaikutelma, että olet kaukana.

Ohjeita vihollisen varalle: Jos vihollinen on järjestymätön, iske. Jos vihollinen on järjestäytynyt hyvin, valmistaudu itsekin. Vahvaa vihollista pitää välttää. Raivostunutta vihollista pitää ärsyttää, ahnetta houkutella.

Se joukko, joka ehtii taistelupaikalle ensiksi, on etulyöntiasemassa ja saa paremman aseman, ja on paremmin levännyt ja ehtii valmistautua ja järjestyä.  Valmistautunutta vihollista vastaan pitää järjestäytyä, iskeä paikoista mistä se ei voi ennakoida. Levännyttä vihollista pitää väsyttää. Yhtenäiseen viholliseen pitää levittää hajaannusta. Kun vihollinen ei ole valmistautunut, pitää hyökätä kimppuun. Muita ohjeita on liikuta vihollista, uuvuta levännyttä, ja näännytä kylläistä.

Sunzi varoittaa sekaantumasta organisaatioiden tehtäviin ja hallintaan niitä tuntematta, silloin aiheutetaan vain hämmennystä upreereissa ja sotilaissa. Jos puututaan perusteettomasti voimasuhteisiin, menettävät alaiset luottamuksensa. Suuria joukkoja johdetaan yleensä samalla tavalla kuin pieniä, ratkaisevaa on joukon tai joukkojen organisointi. Kun vihollinen ei tiedä minkä taistelukentän valitset, hän joutuu valmistumaan monessa pankissa. Kahakoi, jotta oppisit, missä vihollinen on vahva ja missä riittämätön. Kenraali kokoaa armeijan ja heittää sen vaaraan.

Taistelurohkeus on sotilasjohdon asia. Joukkoihin saadaan rauhallisuutta, johtajan tyyneydellä ja oikeudenmukaisuudella. Kun tunnet vastustajasi, ja itsesi, et ole vaarassa. Jos et tunne itseäsi etkä vastustajaa, olet suuressa vaarassa.

Eläinten liikehdinnästä voi päätellä paljonkin, tässä muutama maininta linnuista:
Jos linnut nousevat lentoon, kysymys on väijytyksestä.
Jos linnut kerääntyvät vihollisen leiri on tyhjä

Puhuessaan asemoinnista Sunzi puhuu tulevaisuutta ennakoivista:
Puolustuksen mestarit piiloutuvat maan syövereihin.
Hyökkäyksen mestarit iskevät taivaan korkeuksista.  s.79.

Loppuosassa päästään jo hyvin syvällisiä
Kuin aurinko ja kuu -yhden loppu on toisen alku.

On vain viisi perussäveltä, mutta niiden yhdistelmät synnyttävät enemmän värejä kuin on mahdollista nähdä.

Hänen voimakapasiteettinsa on kuin jännitetty jousi ajoituksensa kuin nuolen laukaisu.

Ole aluksi kaino kuin neitsyt
Myöhemmin kuin kirmaiseva jänis.

Takkutukan ansiokas bloggaus täällä.

torstai 26. joulukuuta 2019

Kuka hän on?


Kuka hän on? Maailman merkkihenkilöitä, alkuteos Qui est -ce? 1971, Sanoma Osakeyhtiö 1972, sivumäärä 187.

Tämä on (ollut) oivallinen kirja, jonka ovat kirjoittaneet ranskaksi kansakoulunopettaja Simone Trigent, ja oppikoulun lehtori Georges Simoni, ja suomentanut Eeva-Kaarina Aronen, osa hienoutta on piirretyt kuvat merkkihenkilöistä. Kuvitus on upea, henkilöt ovat näköisiä, piirroksista vastanneet Philippe Daure, Jacques Poirier. Henkilöt on kirjassa  mainittu sukunimeltä (Pavlov, Bell, Colt ..) ja  jaettu tutkimusmatkailijoihin, valtiomiehiin, tiedemiehiin, filosofeihin, taiteilijoihin, on  värikkäitä kuuluisuuksia,  kuuluisia tuntemattomia, mielikuvitushenkilöitä, joista moni moni on kirjasankari (Faust, Pickwick, Maigret ...).


Tutkimusmatkailijoista ensimmäinen on Pyrrhos, hän oli antiikin sotapäällikkö Epeioksen kuningas. Pyrrhos (s. 318 eKr) saavutti voiton Roomasta kahdesti, mutta voitto maksoi niin paljon, että kolmanteen taisteluun ei ollut mahdollisuuksia, ja kyseestä oli Pyrrhoksen voitto.

Kansikuvassa on muuten seuraavat henkilöt Ali, Sven Dufva, Lawrence, Castro, Callas, Brandt sekä Isis ja Osiris.

Nyrkkeilijä Muhammad Ali eli ristimänimeltään Cassius Clay, oli tuolloin vankilassa. Clay voitti raskaansarjan MM-tittelin ( tai mestaruusvyön) vuonna 1964 Sonny Listonilta, mutta kieltäytyi asepalveluksesta ja joutui vankilaan. Myöhemmin Ali valloitti Foremanilta MM-vyön takaisin. Cassius Clay otteli 135 kertaa amatöörina ja voitti 128 kertaa myös olympiakultaa Roomassa 1960.
Lawrence oli englantilainen itämaiden tutkija ja agentti. Castro oli Kuuban vallankumouksen johtaja Fidel Castro, valtansa huipulla. Callas oli kuulu kreikkalainen oopperalaulaja Maria Callas, Brandt oli Willy Brandt, Länsi-Saksan Liittokansleri kannessa on kuvattu myös Isis ja Osiris, Egyptin muinaisjumalia.

Kun Sanoma Osakeyhtiö on tämän suomentanut, on noin kolmannes uusittu, luultavasti suomalaisia on lisätty, joita kirjassa on mukava määrä. Jaakko Okker (s. 1931) on ollut toimittamassa ja Olavi Aaltonen on vastannut piirrostyöstä.

Kansikuvassa on siis myös Sven Dufva, joka kuoli Suomen sodassa, pää huono oli, arveltiin, mut sydän paikallaan. Sven Dufva oli hahmona  Vänrikki Stoolin tarinoissa, joka on Runebergin luomus. Kirjassa kirjasankareista esitellään lisäksi Väinämöinen ja Rokka.

Suomen presidenteistä on esitelty Ståhlberg, joka oli myös laatimassa Itsenäistymisjulistusta, Mannerheim. Paasikivi ja Kekkonen, joka oli korkeushyppääjä, lakitieteen tohtori, viisinkertainen pääministeri, ja istuva presidentti. En tiedä miksi, mutta suomalaisista politikoista on esitelty myös Kuusinen, Otto Wilhelm Vilgemovits Kuusinen, Laukaalla 1881 syntynyt ja Kremliin haudattu 1964 kuollut Terijoen hallituksen "pääministeri", joka siis loikkasi 1918 Venäjälle, ja oli perustumassa SKP:ta.

Kulttuuri-ihmisistä esitellään Kivi, Gallen-Kallela, ja Sibelius. Murhaajista Lalli, joka surmasi piispa Henrikin Köyliössä. Vänrikki Stoolin lisäksi kirjasankareista ovat mukana Väinämöinen ja Rokka.

Tiedemiehistä mainitaan Komppa, Gustaf Komppa, joka keksi keinon, millä turpeesta saadaan poltto- ja voiteluaineita. Komppa oli diplomi-insinööri ja kemisti. Agricola on luonnollisesti mainittu, hän kehitti kirjakielemme.

Artturi Ilmari Virtanen on esitelty suomalaiseksi kemistiksi ja keksijäksi. Alfred Kordelin mainitaan liikemiehenä ja lahjoittajana. Kordelin surmattiin vuoden 1917 levottomuuksissa.

Suomalaisia urheilijoita on päässyt kansien väliin paljon. Hannes Kolehmainen voitti Tukholman olympiakisoissa 5000 m, 10000 m, maastojuoksun ja maastojuoksun joukkuekultaa. Suomi juostiin maailmankartalle, vitosen ennätyskin oli Kolehmaisella 14.36.6. Paavo Nurmi saavutti enemmän olympiakultia kuin Kolehmainen, ja maailmanennätyksiä, Yhdeksän olympiakultaa, kolme hopeaa, ja 20 virallista ME:tä. Nurmi ei saanut ammattilaissyytösten johdosta osallistua 1932 Los Angelesin olympiakisoihin. Jääkenttien Nurmi eli Clas Thunberg saavutti pikaluistelussa neljä olympiakultaa. Tauno Luiro oli huippumäkihyppääjä, jonka sairaus kuihdutti ennenaikaisesti. Luirolla oli mäkihypyn pituusennätys 139 m, vuosien 1951 - 1961 välisen ajan. Luiro kuoli 22-vuotiaana 1955. Juha Väätäinen oli juuri kirjan ilmestyessä valmistautumassa Münchenin olympiakisoihin, joissa ei menestynyt (iskiasvaivat?), mutta jossa Lasse Viren voitti 5000 m ja 10 000 metriä, mitkä matkat Väätäinen voitti Helsingin EM-kisoissa 1971, Väätäisen vitosen ennätys 13.28,4 on juostu syyskuussa 1972 olympiakisojen jälkeen. 

Erinomainen kirja, jota jo lapsena olen lukenut ja nyt uudelleen kun teoksen löysin.

tiistai 24. joulukuuta 2019

C.S. Lewis: Velho ja Leijona


C. S. Lewis: Velho ja Leijona, alkuteos The Lion, The Witch and The Wardrobe 1950 , suomentanut Kyllikki Hämäläinen, Otava 1975, sivumäärä 155.

C.S. Lewisin Velho ja Leijona on legendaarinen lastenkirja ja Narnian tarinoiden ensimmäinen osa. Narnia on maailma, jossa eläimet osaavat puhua, Narniassa asuvat myös puiden ja vesien henget, kääpiöt, faunit, dryadit ja satyyrit. Narnian luoja, vapahtaja ja valtias on Aslan, ja ongelmia ratkovat Aslanin toiveesta englantilaiset lapset.

Peter, Susan, Edmund ja Lucy Pevensie on lähetetty maalle vanhan professorin kartanoon pakoon Lontoon pommituksia. Jo ensimmäisessä luvussa lapsista nuorin Lucy menee vaatekaappiin ja joutuu lumiseen ja kylmään maailmaan aina palavan lyhtypylvään luo ja tapaa Fauni Tumnuksen, joka kantaa paketteja. Fauni kysyy Lucylta, miten ihminen, Eevan tytär on tullut Narniaan. Lucy menee vierailulle Tumnuksen kotiin joka on luolassa. Tumnus kertoo nymfeistä ja dryadeista, mutta tunnustaa olevansa Valkean Velhon urkkija, jonka pitäisi ilmoittaa ihmisistä Narniassa, mutta ei aio Lycysta raportoida.

Narniaa ja Yksinäisiä saaria  hallitsee kuningatar Jadis, Valkoinen velho, joka on loihtinut Narniaan ikuisen talven ilman joulua. Valkea Velho hallitsee pelolla ja rangaistuksilla, rangaistukset toimeenpannaan kultaisen taikasauvan heilautuksella, ja pahin rangaistus on päätyä kivipatsaaksi hänen linnansa pihalle (kansikuvassa on pihalla olevia kivipatsaita).

Lucy puhuu sisaruksilleen Narniasta, muut muut eivät usko. Lucy päätyy toistamiseen vaatekaapin kautta Narniaan, ja menee tapaamaan Tumnusta. Edmund seuraa Lucya, ja tapaa porojen vetämissä vaunuissa Valkean Velhon kruunussaan. Valkea Velho mielistelee Edmundia saadakseen tietoja ihmisistä, juottaa ja syöttää Edmundia lumotuilla makeisilla. Edmundin on määrä tuoda sisarukset Velhon linnaan.  Lucy ja Edmund tapaavat Narniassa mennessään vaatekaappiin. Edmund kuitenkin valehtelee sisaruksilleen, että Lucy on kuvitellut Narnian. Lucy on hyvin surullinen. Peter kysyy asiaa professorilta, joka kehottaa Peteriä luottamaan Lucyyn, joka ei koskaan valehtele.

Lapset välttelevät kartanon turistiryhmiä, ja piiloutuvat vaatekaappiin. Pian vaatekaappi on poissa ja lapset ovat Narniassa. Fauni Tumnus on vangittu Salaisen poliisin määräyksestä. Tumnus on kertonut vieraista puhuville majaville, joiden luo nelikko menee. Majavat antavat lapsille (ja lukijalle tilannekatsauksen), Valkean Velhon pahuudesta ja ilmoittavat, että Aslan on tulossa. Aslan on leijona, joka on Narnian todellinen hallitsija. Vanhan ennustuksen mukaan Valkea Velho kukistuu, kun Cair Paravelin linnan valtaistuimelle  astuvat kaksi Aatamin poikaa ja kaksi Eevan tytärtä. Majavat aikovat viedä lapset Kivipaadelle, jonne on tulossa Aslankin.

Edmund lähtee Jadiksen linnaan. Valkea Velho raivostuu Edmundin tullessa yksin. Alkaa kilpajuoksu kivipaadelle, jonka majavat voittavat, sillä Aslanin tullessa saapuu kevät, Velhon reki ei luista. Joulupukki vierailee Narniassa, ja antaa myös lapsille lahjoja. Peter saa miekan, sille huotran ja vyön, sekä kilven, Susan saa jousipyssyn, nuoliviinen nuolineen, Lucy saa timanttipullossa tulikukkien mettä, joka parantaa haavat. Edmund jää ilman lahjoja, mutta pelastetaan. Velho vaatii vanhan taian perusteella petturin henkeä itselle, mutta  Aslan uhraa itsensä, ja antautuu Velhon väen häpäisyyn. Velho tappaa Aslanin kiviveitsellä Kivipaadella. Susan ja Lucy ovat seuranneet  Aslania, ja irrottavat kuonokopan, hiiret purevat köydet poikki. Pian Aslan on poissa, mutta tulee takaisin ja karjuu. Peter, Edmund ja Narnian puhuvat eläimet taistelevat Velhoa vastaan. Edmund on onnistunut katkaisemaan taikasauvan. Aslan ja tytöt ovat käyneet herättämässä kivipatsaat henkiin ja tulevat loppusotaan. Aslan tappaa Velhon.

Lapset nousevat valtaistuimelle, rauhoittavat Narnian, ja käyvät valtiovierailuilla. Kirja päättyy valkoisen hirven metsästykseen, jossa nelikko päätyy lyhtypylvään luo, vaatekaappiin, ja samaan hetkeen Englannissa kuin lähtivät. Professori lohduttaa lapsia, että seikkailut voivat jatkua, mutta ajankohta voi olla milloin hyvänsä, eikä ulkopuolisille kannata kertoa Narniasta.

Velho ja Leijona on lastenkirja. Juonen kuljetus on lapsen tasolla, vaikka siinä on myös jännittäviä kohtia. Kirjasarjassa on voimakkaita uskonnollisia ja kristillisiä allegorioita. Velho ja Leijona on myös aikansa tuote, sillä majavilla on asunnossaan kinkkua, ja Susanin torvi  on norsunluuta.

Teos loppuu yllättäen, mutta seuraava osa Prinssi Kaspian, ilmestyi jo vuoden päästä, C.S. Lewis kirjoitti sarjaa noin vuosi ja kirja tahdilla, ja  seuraavat osat ovat Kaspianin matka maailman ääriin, Hopeinen tuoliHevonen ja poikaTaikurin sisarenpoika , joka on sarjan kronologisesti ensimmäinen osa. Päättöosa Narnian viimeinen taistelu ilmestyi vuonna 1956.

Kirjasta Velho ja Leijona on tehty elokuva, jossa näytetään enemmän toisen maailmansodan aikaisia pommituksia, ja taistelukohtaukset ovat pidempiä. Muuten kirjan henki on säilynyt hyvin.

*****
Clive Staples Lewis (1898 - 1963) oli Belfastissa syntynyt kirjailija, joka julkaisi romaaneja aikuisille esimerkiksi teoksen Paholaisen kirjeopisto 
Ensimmäinen Narnia -teos Velho ja leijona julkaistiin (vasta) 1950, sen jälkeen ilmestyivät yllä mainitut teokset.

sunnuntai 22. joulukuuta 2019

Arthur-kuninkaan tarinoita



Arthur-kuninkaan tarinoita, suomentanut Martta Eskelinen, Otava 1955, sivumäärä 237.

Tässä englantilaisista lähteistä suomennetussa Arthur-kuninkaan tarinoissa on 24 eri kertomusta.

Kuningas Arthur on legendaarinen ritari ja Englannin kuningas, josta on eri kirjallisia lähteitä. Arthurin legendat sijoittuvat 500-luvulle. Arthur liitetään velho Merliniin. Arthur asui linnassaan Camelotissa, hänellä oli miekkansa Excalibur.

Teos alkaa pahojen keijukaisten kokouksesta. He aikovat vietellä prinsessan, ja lapsesta tulee paha. Koska prinsessa havahtuu petokseen, ja lapsi Merlin kastetaan, hänestä tulee hyvä.

Tarinat etenevät hiljalleen. Teos on kirjoitettu lapselle tai nuorelle, sillä tulkinnat ovat aika sovinnaisia. Merlin varttuu linnassa, mutta hänet riistetään sieltä, mutta selviää. Myöhemmin hän ystävystyy kuningas Arthurin isän kuningas Uther Pendragonin kanssa. Uther on rakastunut, ja Merlin auttaa Utheria saamaan rakastettunsa Ygiernen puolisokseen. Liitosta syntyy poika Arthur. Merlinin kanssa tehdyn sopimuksen mukaan Merlin on ottanut pojan, ja hänet on sijoitettu toisaalle kasvamaan. Uther kuolee, legendan mukaan Utherin perillinen on se, joka vetää miekan kivestä. Arthur nousee kuninkaaksi ja saa puolisokseen Guineveren.

Merlin on nähnyt näyn hopeisesta pöydästä, hienosta maljasta. Tarina kertoo, että malja on Graalin malja.

Merlin on tehnyt pyöreän pöydän tammesta näyn mukaan. Kun pyöreänpöydän ympärillä ollaan ensimmäistä kertaa, lukee yhden paikan kohdalla, että se on vaarallinen paikka.

Kirjassa on tarinoita ritarien seikkailuista. Ritari Lancelot, joka ei ole alkuperäisissä taruissa, tulee myös mukaan. Hän havannoi Guinevereä, mutta ei mene pidemmälle kuten "oikeissa" tarinoissa. Galahad tulee pyöreän pöydän luo ja istuutuu tuoliin, joka on ollut vaarallinen.  Tämä tapahtuu näyn mukaan. Kirjassa siihen liitetty Graalin maljan etsintä epäonnistuu. Toisen legendan mukaan Lancelotin avioton poika sir Galahad olisi löytänyt Graalin maljan.

Kirja päättyy kuningas Arturin kuolemaan, ja muuttoon Avaloniin.

sunnuntai 15. joulukuuta 2019

Thomas Mann: Taikavuori



Thomas Mann: Taikavuori, Der Zauberberg 1924, suomentaja Kai Kaila, WSOY 1957, kaksi osaa sivumäärä 733.

Taikavuori teos alkaa, kun romaanin päähenkilö  hampurilaisnuorukainen Hans Castorp menee tapaamaan serkkuaan  Joachim Zimsseniä Davosiin Berghofin parantolaan, Castorp on lopulta vuoristossa seitsemän vuotta. Romaanin ydin on Castorpin ajatukset, keskustelut, ajan suhteellisuus, terveys ja sairaus, sekä vertauskuvallisella tasolla eri ideologiat kuten humanismi, radikalismi, velvollisuus, sekä rakkaus ja kiintymys. Teos päättyy, kun Castorp menee asepalvelukseen ja joutuu keskelle ensimmäisen maailmansodan repiviä taisteluja.

Päähenkilöt
Hans Castorp, 23-vuotias insinööri, joka opiskeltuaan itsensä valmiiksi ja ennen harjoittelijaksi astumistaan menee tapaamaan parantolassa olevaa serkkuaan. Matka on ajateltu olevan kolmen viikon mittainen. Castorp on jäänyt lapsena orvoksi, sekä isän että äidin kuoltua, lisäksi isoisä kuoli. Hans Castorp on haaveilija, selviytyy riman hipoen opinnoistaan, eikä orientoidu työelämään. Parantolan vieraana hän selittää: "Olen tosin vain vierailulla, mutta terveyteni ei ole kovinkaan  vankka ja valehtelisin, jos väittäisin että työnteko on minulle silkkaa iloa. Pikemminkin se käy melkoisesti voimilleni, täytyy sanoa. Oikein terveeksi tunnen itseni ainoastaan silloin kun en tee mitään..." Koulussa Hans Castorp on nähnyt erityistä (eroottista?) vanhemmassa poikakoulun oppilaassa Pribislav Hippessä. Suhteen huipentuma on lyijykynän lainaus ja palautus. Hans Castorp on perinyt omaisuutta, ja pystyy kustantamaan hoitonsa pääoman tuotolla.

Joachim Zimssen Castorpin äidin puoleinen kaukainen serkku, joka on suuntautunut sotilasuralle ja on luutnantti, mutta parantelee keuhkojaan vuoriston klinikalla. Joachim on ollut puolisen vuotta "ylämaalla". Hän on mukautunut ylämaan aikaan, jossa yksitoikkoisuudessa ajan käsitys on erilainen kuin alamaassa. Zimssenillä on pedantti päiväjärjestys, ja hän tähtää sotilasuralle, ja opiskelee sen vuoksi myös venäjää ja sen kielioppia. Zimssenin pitää sotaa luonnollisena. "sota on välttämätön, ilman sotaa maailma mätänisi". s.391. Zimssenin mukaan tärkeintä on ihmisen luonne, ei hänen esittämänsä mielipiteet. "Parasta on olla hankkimatta mitään mielipiteitä ja vain täyttää velvollisuutensa". s.407.

Lodovico Settembrini on parantolan asukas, kansallisuudeltaan italialainen. Hän käy keskusteluja Hans Castorpin kanssa. Settembrinin isoisä  on ollut vapaustaistelija, ja isä ollut humanisti, joka on viihtynyt lukukammiossaan. Settembrini viittaa monesti nobelisti  Giosuè Carducciin, joka voitti palkinnon 1906, ja uurasti kuten Lodovigon isä paljon työhuoneessaan, ja kansallishengen nostattaja. Settembrini edustaa humanismia, hän kiihkoilee aatteensa puolesta, ja arvostaa kulttuuria, ja musiikkia. Luulin, että side olisi läheinen Hansiin, mutta miehet teitittelevät, ja kun Hans Castorp on laskiaisjuhlissa humalassa, Settembrini paheksuu sinuttelua eikä hyväksy sellaista barbarismia, muuten hän ei soimaa Castorpin toimintaa.

Clavdia Chauchat herättää Hans Castorpin uinuvat tunteet, ja Castorp ihastuu Chauchatiin, koska tämän olemus ja kädet muistuttavat Castorpin ensimmäistä ihastusta Pribislav Hippeä. Rouva Chauchat on naimisissa venäläisen Dagestanissa asuvan miehen kanssa. Sairaus antaa hänelle vapauden. Hans Castorp tiirailee, ja haaveilee Chauchatista. Suhteen  kohokohta on vuoden kohdalla, kun Hans Castorp on juovuksissa, ja lainaa Chauchatilta lyijykynän (vrt Hippen lyijykynä), myöhemmin hän tunnustaa tälle rakkautensa hyvin erikoisella tavalla, hourii ruumiista, rakkaudesta, ja kuolemasta, ja suonten ja hermojen oksistosta ja kieltäytyy sinuttelemasta Chauchatia. Rouva painaa karnevaalihatun Hansin päähän, ja ennustaa kuumekäyrän nousevan. (mikä tapahtuukin), ja Chauchat lähtee pois, ja kun tulee takaisin, hänellä on mukana herraseuraa.

Leo Naphta on Settembrinin asuintoveri naistenräätäli Lukacekin luona. Naphtaa kuvataan pieneksi, rumaksi ja kyömynenäksi. Jo ensimmäisessä väittelyssään ollaan maailmanpolitiikan ytimessä. Settembrini on tyypillinen humanisti, joka uskoo Euroopan olevan matkalla suotuisaan suuntaan. Naphta näkee, että kansallisvaltioiden kiistoja ei pystytä ratkaisemaan oikeudellisesti. Naphta on radikaali, rikkoja, jonka isä oli juutalainen teurastaja. Kun isä tapettiin, keuhkotautinen äiti lähti lapsineen evakoksi. Leo sinnitteli koulussa, seuloutui jesuiittojen veljeskuntaan, ja on nyt Sveitsissä parantelemassa keuhkojaan.

Pieter Peeperkorn on hollantilainen (mahdollisesti siirtomaan verenperintöä), isokokoinen mies, jolla on ollut Jaavalla kahviplantaaseja, hyvin rikas "alkuasukas"-palvelija mukana. Hänellä on ilmiselvästi suhde rouva Chauchatin kanssa ja suhtautuu myötämielisesti Hans Castorpiin, joka pitää etäisyyttä rouva Chauchatiin. Peeperkorn juo ja pelaa, on hyvin suora, jonkin verran karkea, ajatuksen kulku on suoraa ja nopeaa.

Berghofin parantola on osakeyhtiö. Sen toimitusjohtajana on hovineuvos Behrens, joka sutii tauluja, ja on hyvin omahyväinen, mutta on menettänyt vaimonsa, ja on myös melankolinen. Hän pyrkii pitämään potilaat hoitolaitoksessa. Tohtori Krokowski hoitaa potilaita, ja pitää tiistaisin luentoja. Parantolassa kuolee potilaita, ja huone desinfioidaan, ja uusi muuttaa sisälle. Useimmilla potilailla on keuhkotauti, mutta onko Hans Castorpilla, en ole varma. Hänen lämpöään mitataan laitoksen omalla lämpömittarilla. Parantolassa syödään yleellisesti, ja ruokailut on järjestetty kuin hienossa ravintolassa. Viikkomaksussa, on ylöspito ja hoito. Potilaita on paljon, osa käy juhlimassa laaksossa. He "poistuvat" huoneestaan. Hans Castorp ei harrasta juhlimista, mutta monella potilaalla on irtosuhteita. Hans Castorp majoittuu huoneessa 34.

Ensimmäinen osa (luku 5) huipentuu laskiaisjuhliin, jossa juopunut Hans Castorp lainaa ja palauttaa lyijykynän Clavdia Chauchatille, ja kokee eroottisia väristyksiä.



Thomas Mann: Taikavuori II-osa, sivut 369 - 733.

Clavdia Chauchat poistuu miehensä luo. Joachim Ziemssen tekee velvollisuutensa, ja lähtee joukko-osastoon. James Tienappel saapuu parantolaan, aikeinaan saada myös Hans Castorp palaamaan kotiin. Tienappel ei toisin kuin Hans vuosi sitten suostu palaamaan kotiin. Kun James Tienappel on lähtenyt Hans Castorp on vapaa. Vapaa hautautumaan parantolaan, ja vapaa perheensä kahleista.  Hans Castorp opettelee hiihtämään, ja kokee ruumiin ponnistuksia, ja myös huikean seikkailun lumimyrskyssä, jonka aikana hän kokee merkillisen unen. Ulkomaailmassa  Joachim Ziemssen ylenee luutnantiksi, mutta joutuu palaamaan parantolaan, ja hän tekee kuolemaa, ja kuolee, hänen ruumiinsa lähetetään pois.
Settembrini ja Naphta käyvät loputtomia ja rajuja väittelyjään. Rouva Chauchat tulee parantolaan Pieter Peeperkornin kanssa, ja parantolassa pelataan korttia, ja juodaan. Hans Castorp tunnustaa Peeperkornille sinutelleensa rouva Chauchattia laskiaisena naamiaisissa, vaikka mitään ei tapahtunutkaan. Peeperkorn nousee hetkeksi keskiöön, mutta kuolee myrkytettyään itsensä. Hans Castorp ei enää lähestyä rouva Chauchattia. Parantolan valtaa ikävystyminen, kunnes sinne saadaan gramofoni, jonka käytöstä Hans Castorp vastaa. He kuuntelevat soitantaa, oopperoita, ja se puhaltaa uutta henkeä parantolaan. Lisäksi kööpenhaminalaisen Elly Brandin kautta tarkastellaan yliluonnollisia ilmiöitä. Istunnoissa Castorp näkee serkkunsa Ziemssenin "henkenä".
Settembrinin ja Naphtan yhteenotot muuttuvat yhä rajuimmiksi. Parantolan ilmapiiri kansallisuuksien välillä kiristyy, ja ihmisiä muuttaa pois. Settembrinin ja Naphtan välien selvittely huipentuu kaksintaisteluun ....

Hans Castorp vietti parantolassa seitsemän vuotta kokien "lihan ja hengen seikkailuja" s.731. Lopulta Hans Castorp, vaikka oli vapautettu asepalveluksesta, astuu Saksan armeijaan, ja hänet tavataan rintamalla kranaattien paukkuessa: "joko jäät eloon tai päiväsi  päättyvät. Mahdollisuutesi ovat vähäiset". s.732. Mann kuvaa taisteluja kummitustanssiksi.
Esirippu laskeutuu, ja Thomas Mannille raikuvat aplodit.

Taikavuori on erinomainen kirja, jonka nerokkuutta on vaikea kuvailla. Siinä on monta tasoa ja teemaa. Se kuvaa hyvin päähenkilön elämän merkityksettömyyttä, ja jumittumista parantolan keinomaailmaan, ja myös sitä että aika tavallaan "pysähtyy", lipuu ohi, kunnes ensin gramofoni tulee, ja sitten alkaa sota.

Kirjassa on paljon lomittaisia teemoja. Allegoriana parantola kuvaa Eurooppaa, ja kirjassa on monia henkilöitä, joita kuvataan hyvinkin tarkasti, joiden ihmisten luonteiden ja puheiden kautta Mann kuvailee sotaa edeltävää politiikkaa. Parantola on lisäksi pysähtyneisyyden tyyssija ja kuvaa myös asukkaidensa rappiota, ja elämän tarkoituksettomuutta.

Terveyden ja sairauden suhde on esillä jokaisessa luvussa, ja myös hengen ja ruumiin suhde ja kumpi niistä on määräävä. Samalla tarkastellaan terveyttä ja sairautta. Usea potilas on sairas, ja kuolee. Minulle ei selvinnyt, oliko Hans Castorp sairas, vai aiheuttiko henkinen paine oireita, ja sairauden tunteen. Kuoleman läheisyydessä, myös elämä näyttäytyy hyvin toisenlaisena. Tohtori Krokowski on kiinnostunut ali- ja piilotajunnasta, ja sielunelämän vaikutuksesta sairauksiin ja oireisiin.

Tarina itsessään on upea, mutta minulle kaikkein keskeisintä oli kirjan aikakäsitys. 
Kirjassa ensimmäistä päivää kuvataan kymmeniä sivuja, ja alkupäivät kuluvat hitaasti. Ensimmäinen kirja loppuu, kun kymmenen kuukautta on kulunut. Sivulla 409 on kulunut 11 kuukautta.  Hans Castorilla on "ajan subjektiivinen elämys". s. 548.  "Aika hukkuu paikan mittaamattomaan äärettömyyteen. Milloin täydellinen yksitoikkoisuus vallitsee, ei liikkuminen kohdasta toiseen enää ole liikettä, ja kun liike lakkaa olemasta liikettä, ei aikakaan ole olemassa" ... s. 551, "todellinen olotila on ikuista nykyhetkeä".

Parantola tosiaan pitää huolen potilaistaan, ruokailut ovat kuin huippuravintolassa. Kummallisia ruiskeita annetaan, naispotilaita tutkitaan ilman vaatteita. Hans Castorpin side Hampuriin on Maria Mancini -sikarit. Kirjan loppuosassa Hans Castorpin sulkeutumista osoittaa sikarimerkin vaihtuminen paikalliseen. Kun kysessä on keuhkoparantola, kuulostaa seuraava teksti sikareista omituiselta:
"Hän (Hans Castorp) ei enää tilannut alamaasta edes Maria Mancinia. Hän oli löytänyt Davosista miellyttävän merkin jolle hän oli yhtä uskollinen kuin mainitulle ystävättärelleen. Tämän tuotteen avulla olisi naparetkeilijäkin suoriutunut rasittavista ponnistuksistaan ....". s. 723.

****
Thomas Mann (1875-1955) voitti Nobelin kirjallisuuden palkinnon 1929. Thomas Mannin pääteoksiin kuuluvat esikoisromaani Buddenbrookit (1901), jonka on Thomas Mann kirjoitti vuosina 1897 - 1900. Thomas Mannin teoksista lienee kuitenkin tämä Taikavuori (1924) kuuluisin.
Olen lukenut Mannilta vielä romaanit Nuori Joosef joka ilmestyi vuonna 1934 ja Pyhä syntinen joka ilmeistyi vuonna 1951.

Thomas Mann muutti monesti ensin Saksasta Sveitsiin ja sieltä USA:han ja toisen maailmansodan jälkeen 1952 takaisin Sveitsiin

perjantai 13. joulukuuta 2019

Matti Rönkä: Yyteet



Matti Rönkä: Yyteet, Gummerus 2017, sivumäärä 251

Matti Rönkän kirja Yyteet kertoo softayritys Varma-Datan muutoksista työelämän pyörteissä.  Varma-Datan firman toimitusjohtaja Risto Kaarna vetäytyy hallituksen puheenjohtajaksi, ja myöhemmin kuolee. Uudeksi toimariksi tulee Tanja Lammio, joka käynnistää uudistukset, muutetaan, fuusioidutaan, siirrytään maisemakonttoriin ja kayädään parit yyteet.

Kirjan alussa Varma-Datan kahvihuone on leppoisa paikka, IS:n kymmentä kysymystä arvuutellaan, asiakkaille räätälöidään ohjemistoja, firman autoa lainaillaan. Lammio tuo ryhtiä työpaikkaan, hän nopeuttaa laskutusrutiineja, siirrytään uuteen, maisemakonttori, auton käyttö kielletään. Osa muutoksista on pelkkää simputusta, kuten firman parkkipaikan antaminen yksityisen parkkifirman käsiin.

Kirjan minä kertoja on Ville Koskela, teologian ylioppilas ja koodari, jolla on järkevä lääkärivaimo Leena, ja teini-ikäinen tytär sekä hulttioveli Jussi.

Kirjassa on kaksi jujua. Ensimmäinen on se, että Lammiota ei ole huvikseen otettu saneeraamaan ja fuusiomaan. Firma on ollut kuilun partaalla, ja Kaarna on myynyt siivut pääomasijoittajille, ja omistusta on myyty eteenpäin. Kyse on firman eloonjäämistaistelusta

Toinen juju on se, että kirjan henkilöt ovat Kaarna, Lammio, Koskela, Vanhala, Määttä, Salo, Lahtinen, Mielonen, Rahikainen, Hietanen, Viirilä ja Lehto ovat Väinö Linnan sankareita ja tässä parodioidaan Tuntematonta sotilasta. Tämä on teoksen suola ja sokeri. Tunetmattoman tapahtumia mukaillaan. Kaarna kaatuu ensinnä, Lehdon osa on surullinen. Koskela  joutuu operoimaan Lammion ja miehistön välissä, ja juo firman juhlissa viinaa, ja rähisee ja uhoaa, Koskela syö koodia ja paskantaa bittiä. Alkuperäinen kuuluu "syö rautaa ja paskantaa kettinkiä", ihmettelin, miksei Ville ei syönyt bittiä, ja skiitä olisi tullut koodia? Hietanen saa natsat, mutta vastuu painaa.

Ehkä riemastuttavin juonen käänne, on kun fuusioitavasta firmasta tulevat koodarit Rocca ja Suzy, he ovat naisia, kuten osa muistakin tuntemattomista koodareista. He lisäksi ovat pari. Rocca ottaa ohjat käsiinsä, tekee korjauskoodit ja ottaa yhteen nipo-Lammion kanssa. Honkajokikin tulee firmaan puhumaan omiaan. Traaginen Ritaoja on jätetty pois.

Rahikaisen luonne on säilytetty, aina häärämässä puoliluvattiomia, mutta lojaali mies, samoin kuin kahvihuoneessa viihtyvä Vanhala. Määttä ottaa kannettavan olalle.

Matti Rönkä on kirjoittanut oivan ja helppolukuisen Yyteet-kirjan, joka rivien välissä viestii työelämän nykytilaa.
-Jos yritys tuottaa tappiota, on tehtävä jotain.
-Henkilöstö näkee muutokset lähinnä kielteisinä, ja kokevat hiostusta.
-Koska avoimeen kommunikaatioon ei pystytä, syntyy arvovaltataisteluita, ja työteho kärsii.
-Monelle "työt ovat aikuisten päivähoitoa" jossa pomot viristtelevät konkretiasta irrotettuja presentaatioita.
Minusta työelämä on vieläkin raadollisempi. Kilpailu kiristyy, ja työntekijöistä, ja etenkin pomoista kiristetään viimeisetkin mehut.

Arja on blogannut tästä NÄIN.

 *****
Matti Rönkä (s.1959)  kirjoitti mainion Viktor Kärppä sarjan, jonka päätösosa oli Levantin Kyy.
Matti Rönkä on jatkanut kirjallisia harrastuksia myös romaanilla .

sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Bertrand Russell: Filosofiaa jokamiehelle ja muita esseitä

Bertrand Russell: Filosofiaa jokamiehelle ja muita esseitä alkuteos Unpopular essays 1950, suomentanut Kyllikki Sutinen, WSOY 1967, sivumäärä 187

Filosofiaa joka miehelle sisältää alkusanat ja  12 esseetä. Päättöjutussa filosofi Bertrand Russell (1872 - 1970) kirjoittaa omasta elämästään hauskasti. Hän hulluttellen, että The Listenerissä 1937 julkaistu juttu ilmestyisi The Timesissä hänen 90-vuotispäivänään 18.5.1962. Russell eli vanhemmaksi aina  97-vuotiaaksi asti. Bertrand Russell, joka voitti Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1950, oli  matemaatikko ja kuuluisin matematiikan julkaisuista The Foundations of Geometry ja Principia Mathematica ja myös filosofi ja loogikko tunnetuin teos The Philosophy of Leibniz. Russell oli jaarli, ja Victorian ajan pääministeri John Russelin (1792 - 1878)  pojanpoika. John Russell tapasi Napoleonin Elban saarella. Russell kieltäytyi osallistumista ensimmäiseen maailmansotaan, ja kannatti sodan lopettamista, hänet vangittiin, ja erotettiin Trinityn Collegen dosentin virasta.

Russell tarkastelee filosofioiden ja politiikan suhdetta. Russell, joka kävi Neuvostoliitossa ja tapasi Leninin, piti Leninin yhtenä ohjenuorana Platonin valtiota. Neuvostoliiton ja Leninin ohjenuorana oli  myös Marxin filosofiset näkemykset. Lenin Russelin mukaan oli julma, eikä Lenin kunnioittanut traditioita, Lenin piti kaikkia keinoja luvallisena puolueen voittoa turvatessaan. Russelin mukaan Lenin luuli olevansa ateisti, mutta silti uskoi olevansa yli-inhimillisen voiman inhimillinen sanansaattaja, ja jonka päämäärä oli tärkeä, eivät keinot.

Russell vierastaa valtion voimakasta otetta kasvatuksesta ja myös lopulta Leninin oppeja. Katolinen kirkko nojaa Russelin mukaan Tuomas Akvinolaisen filosofiaan. Yhteiskunnassa varsinkin etiikalla on merkitystä, miten sovittaa yksilön pyyteet  yhteisön tarpeisiin. Antoisa essee, missä Russell kertaa myös filosofian merkkipaaluja, ja päättyy johtopäätökseen, että ainoa filosofia, joka voi toimia on Locken empiirinen liberalismi. Kansoilla, joilla tällainen ajattelu, tunnustavat kansalaisvapauden, tieteellisen vapauden eivätkä puolustele oikealta tai vasemmalta vaikuttavia dogmaattisia järjestelmiä. Russell liputtaa myös keskinäistä suvaitsevaisuuden puolesta.

Esseet on kirjoitettu vuosina 1935 - 1950, useat toisen maailmansodan jälkeen. Russell suhtautuu ihmiskunnan tulevaisuuteen pessimistisesti. Hän provokatiivisesti ennustaa, että vuoteen 2000 mennessä ihmiskunta tuhoutuu, paluu barbarismiin ja asukasluku alenee dramaattisesti tai koko maailma yhdentyy yhden hallituksen alle, joka kontrolloi aseita. Maailman tuho tapahtuisi ydinsodan jälkeen. Barbarismi vallitsee, jos tapahtuu Rooman romahduksen kaltainen tila. Kolmas vaihtoehto yhteinen hallitus, on pelkkä utopia. Russell kuitenkin näki jo tuolloin että YK, jonka kaikki osapuolet voivat hyväksyä, ei ole tehokas elin. Essee tarkastelee tilannetta kylmän sodan alkuvaiheessa, mutta on hyvin pohdiskeltu, vaikka mikään vaihtoehdoista ei toteutunutkaan.

Nimikko jutussa Filosofiaa jokamiehelle Russell toteaa, että ihmiskunta painii kahden ongelman kanssa. Ensimmäinen on taito ja kyky hallita ja vallita luontoa, eli valmistaa työkaluja, koneita, ja on keksitty tuli, sähkö, ja Russelin jälkeen moderni tietoliikenne. Tämä luonnon taltutus tapahtuu osin tieteen ja tekniikan keinoin. Toinen kysymys on se, miten käytetään tätä "valtaa" ihmiskunnan ja ihmisten parhaaksi. Onko hallintakeino demokratia vai diktatuuri? Pitääkö talousjärjestelmä ollasosialismi vai kapitalismi? Miten kansainvälisiä asioita hallitaan ja koordinoidaan, vai onko vallalla anarkia? Tiede ja keksinnöt eivät välttämättä lisää onnellisuutta. Orjuuden lopettaminen johti siihen, että lapset joutuivat työskentelemään puuvillapelloilla.

Mikä on paras elämänfilosofia? Mitä kuoleman jälkeen on? Kuka pyörittää maailmankaikkeutta, vai ei kukaan? Tiede ei osaa vastata siihen, siksi on uskontoja ja koulukuntia, jotka yrittävät selittää tämän, ja antaa vastauksia kuoleman jälkeisen elämän mysteeriin, ja antaa elämänohjeita.

Russell toteaa sen, että hyvin harva on älyllisesti täysin raitis. Jos on väite USA:sta ja/tai Neuvostoliitosta niin moni ihminen muodostaa kantansa "erisnimen" mukaan, ei itse asian.

Yleinen harhakäsitys on sellainen, että jokin osa ihmiskuntaa on moraalisesti muita ylempänä. Tuolloin on vallalla käsitys, sorrettujen, orjien, ja lasten hyveellisyydestä, vaikka näin ei olekaan. Kirkko piti toisaalta naisia viettelijättärinä, mutta toisaalta kyvykkäinä suurempaan pyhyyteen kuin miehet. Naiset saivat Britanniassa äänioikeuden vasta 1928, jotkut perustelivat asiaa naisten suojelemisella poliittisen pelin likaisuudelta.

Russell tarkastelee ajan ahdashenkisyyttä. Jo tuolloin maailmanmeno oli kiihtynyt: muoti vaihtuu, näkemykset muuttuvat, ihmiset nousevat parrasvaloihin. Parrasvaloihin nousemisen hyvä puoli on raha ja kuuluisuus, toisaalta ihminen ei sen jälkeen voi keskittyä siihen mihin haluaisi. Aikakausilla on omat norminsa, moni on ollut elinaikanaan yksin John Milton, Kopernikus, Spinoza...

Älyllisen hölynpölyn pääpiirteet on kirjan pisin yksittäinen juttu, ja siinä Russell lohduttaa, että ihmiskunnan typeryys on ollut kautta aikain hyvin yleinen piirre, vaikka Aristoteleen mukaan ihminen on järjellinen eläin. Uskon kaudet olivat aikoja, jolloin kansa uskoi papistoa, noidat roihusivat rovioilla, ja aurinko kiersi maata. Rutto ja luonnonkatastrofit johtuivat ihmisten synneistä. Papisto käy viivytystaistelua. Russell pitää luonnonmukaisuutta myös hölynpölynä, ja varsinkin perusteena syntyvyyden säännöstelyyn, joka edelleen on ongelma. Abortti ja ehkäisy ovat edelleen kielletty hyvin monissa maissa, väestönkasvu suistaa meidät ilmastonmuutoksen kanssa tuhoon?

Synnin käsitettä Russell myös rapsuttaa pintaa syvemmältä, koska synti on tottelemattomuutta Jumalaa kohtaan, mutta toisaalta Jumala on kaikkivaltias, eli mitään ei tapahdu vastoin hänen tahtoaan, tässä on paradoksi. Ihminen on omahyväinen, ja sitä edustaa näkemys, että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, ja ihmiselle sielun, ja maan hedelmät ihmiselle. Väestöräjähdyksen syytä ei kannata kaukaa etsiä "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa",. Kirjailija Tolstoi muuttui vanhemmiten, ja hän  esitti "että kaikki sukupuoliyhteys on syntiä, myös avioliitossa". Tolstoi piti myös tupakkaa miltei yhtä pahana kuin sukupuolielämää. Joidenkin mielestä syntyvyyden säännöstely on luonnonvastaista. Pitkään oli vallalla teoria, että mielisairas oli paholaisen vallassa. Rotu on ollut myös  älyllisen hölynpölyn kohteena. Kuninkuus on jumalalta, eli kuninkaalliset ovat korkeampaa rotua kuin muut. Russelin mukaan kansanluonteiden yleistäminen on erittäin vaarallista, ja yleistykset muutenkin miehistä tai naisista. Harhaluulo on myös se, että ihmisluonnon muuttumattomuudesta, josta seuraa se, että sotia tulee aina olemaan. Nykyihmiset taivastelevat entisten kansojen taikauskoa, mutta onko nykykäsitykset tuonpuoleisesta oikeita? Voimakkaan pelon valtaamana melkein jokainen ihminen käy taikauskoiseksi. Pelko ja itserakkaus  johtavat ihmisen erehdyksiin. Yhteisön tuntema pelko johtaa yleensä julmuuteen. Russell kertoo tarinan naisprofeetasta, joka ilmoitti, että kykenee kävelemään veden päällä. Tuhatmäärin uskovia oli seuraamassa tilaisuutta. Profeetta kysyi, uskotteko kaikki nyt aivan varmasti, että kykenen siihen. Uskomme, vastasi lauma. Siinä tapauksessa minun on tarpeetonta kävellä!

Russell kirjoittaa opettajan tehtävistä. Jo tuolloin on tapahtunut murros kaikkitietävästä opettajasta, ja opettajasta, joka opettaa vain harvoja. Opettamiseen liittyy vaaroja, opettaja pystyy levittämään joko omia harhakäsityksiä tai jos valtio kontrolloi oppisisältöjä, niin poliittisesti korrekteja asioita tai on suoranaista propagandaa. Russell kirjoittaa myös "kukaan ei voi olla hyvä opettaja, ellei hän tunne kiintymystä oppilaisiinsa ja vilpitöntä halua opettaa heille sellaista millä uskoo olevan arvoa." ss 130-131. Russelin mukaan "jos demokratia tahdotaan säilyttää, opettajan on ensi sijassa pyrittävä herättämään senlaatuista suvaitsevaisuutta, jonka lähtökohtana on ymmärtää poikkeavia ihmisiä" s.133. Russellin mielestä opettajilla pitää olla laaja vapaus opettaa haluamallaan tavalla

Puhetaito, taito tehdä tulta olivat ratkaisevia askeleita, jolla ihminen alkoi kehittyä, karjan kesyttäminen ja maanviljelys, jonka yhteydessä tuli kirjoittaminen, ja laskeminen olivat tärkeitä askelia.  Kehitys jatkui matematiikkaan, tähtitieteeseen, luonnontieteisiin ja fysiikkaan. Galileo Galilei keksi liikkeen jatkavuuden lain. Kopernikus tajusi, että avaruus ei ole maakeskeinen, vaan planeetat kiertävät aurinkoa. Darwin osoitti, että evoluutio on muuttanut "lajeja". Tieteen kehitys ei kuitenkaan ole aina myönteistä, koska on keksitty atomipommi. Ihminen on myös julma, vaikka ei niin julma kuin muut lajit, (reviireistä taistellaan, ja ravintoa etsitään).

Russell pitää uskonnollisia järjestelmiä ja taikauskoa vahingollisina, ja asketismia, joka johtaa julmiin rangaistuksiin. Kateus on ollut aina yleismaailmallinen ongelma, samoin kuin ylpeys, joka esiintyy rotuylpeytenä, kansojen kesken ja sukupuoltenkin välillä.

Demokratiasta Russell puhuu kauniisti. Tarvitaan valtarakenne ja jonkin näköinen hallitus. Demokratia on hallituksen ja vapaiden kansalaisten välissä,

Bertrand Russellin Filosofiaa jokamiehelle ja muita esseitä on ajankohtainen ja mainio teos, vaikka se on kirjoitettu atomipommin varjossa kylmän sodan aluvaiheessa. Filosofiset pohdiskelut ovat ajattomia, kuten kateus, ylpeys ja taikausko. Ihmiskuntaa uhkaa vakiomäärä uhkia, nyt vakavin on ilmaston nopea lämpeneminen ja väestörajähdys.

****
Bertrand Russell sai vuoden 1950 Nobelin kirjallisuuden palkinnon, ja Nobelin palkinnon perusteluissa hänet mainittiin "ihmisyyden ja ajatuksen vapauden esitaistelijana".

torstai 5. joulukuuta 2019

Henrik Tikkanen: Henrikinkatu



Henrik Tikkanen: Henrikinkatu alkuteos Henriksgatan, suomentanut Kyllikki Härkäpää, WSOY 1976, sivumäärä 153.

Henrik Tikkanen oli pakinoitsija ja piirtäjä, ja kirjailija. Kulosaarentie 8 Kulosaari Puh. 35 oli avausosa osoitetrilogiaan, jota täydennettiin vielä kahdella lisäteoksella viiteen niteeseen, joista Henrikinkatu oli viimeinen.
Henrik Tikkasen teos Henrikinkatu kertoo viidenkymmenenpäivän karanteenista, kun Helsingin Sanomien piirtäjä on suostunut presidentin valitsijamiesvaalien ehdokkaaksi. Toisaalta vakava sairaus aiheuttaa karanteenin tarpeen.

Presidentinvaalit ja sairaus kehystävät siis tarinat, joiden kulmakiviä ovat edelleen suvun tarinat, sotakokemukset, naisseikkailut. Tässä mainitaan ensimmäisestä huorakokemusta 24-vuotiaana, ja puhutaan rakastajattaresta enemmän kuin vaimosta.

Tarina sävy on lakonista, liioittelevaa, ihmisiä ei mainita nimeltä. Hyvin pystyy päättelemään, että Henrik Tikkanen on asettunut Mauno Koiviston taakse. Vaalit on varmasti järjestetty nopeasti, sillä Urho Kekkonen on eronnut virasta 27.10 ja valisijamiehet valittiin 17 - 18 tammikuuta 1982, ja Mauno Koivisto valittiin 26.1.1982 ensimmäisessä äänestyksessä 167 äänellä, kun SKDL:n enemmistö oli myös Koiviston puolella, vähemmistö ei. Kertoja toteaa, että hän ei petä kolmannella kierroksella. Vaaleista povattiin taktisia, puhutaan Kapselista, ja kolmannesta kierroksesta, kumpikaan ei toteutunut. Keskustapuolue "myllytyksestä" huolimatta ei valinnut Ahti Karjalaista ehdokkaaksi, vaan Johannes Virolaisen. Koska kertoja on ruotsinkielinen, on demari Koiviston taakse asettuminen herättänyt närää, ja vitsaillaan Linnan kutsuilla. Kirjasta kumpuaa rintamakokemukset, joita Koivistolla oli sotamiehenä, ja pasifismi. Ydinasesta puhutaan paljonkin. Aiemmista presidenteistä viitataan UKK:hon ja Ståhlbergiin, mistä on aiemmissa osissa ollut puhetta. Stählbergit asuivat Kulosaaressa. Mauno Koivistio astui virkaansa 27.1.1982

Se valittiinko kertoja valitsijamieheksi, jää auki, enkä löytänyt kaikkien valitsijamiehien nimiä. Sen siis tiedämme, että Mauno Koivisto nousi presidentiksi.

Kertoja viittaa vaimonsa teokseen Vuosisadan rakkaustarinaan, ja on ylpeä hänen kirjailijan urasta. Märta Tikkanen oli julkaisuust myös teoksen Miestä ei voi raiskata.

Henrik Tikkasen osoitetrilogia päätös on apeanoloinen kertomus presidentinvaalien ja leukemian varjostamasta elämästä. Virtaa on ollut jäljellä, mutta itsenäisenä teoksena tätä en suosittelisi, mutta muut osat lukeneille, kyllä.
*****
Georg Henrik Tikkanen (1924 - 1964) oli suomenruotsalainen kirjailija, taiteilija, piirtäjä ja pakinoitsija.

Osoitetrilogia
1. Kulosaarentie 8. Kulosaari puh. 35
2. Majavatie 11, Herttoniemi, puh. 78 035.
3. Mariankatu 26, Kruunuhaka

Jatko-osat ovat   Yrjönkatu sekä tämä  Henrikinkatu.

Märta Tikkasen Miestä ei voi raiskata on blogattu NÄIN ja Vuosisadan rakkaustarina NÄIN.

sunnuntai 1. joulukuuta 2019

J.M Coetzee: Maan sydämessä


J.M Coetzee: Maan sydämessä, In the Heart of the Country 1977, suomentanut Kimmo Rentola, Otava 1986, sivumäärä

J.M Coetzeen Maan sydämessä on lyhyt siirtomaissa asuvan talollisen vanhapiikatyttären myrkyllinen ja houreinen monologi, joka on jaettu 266 osaan tai ajatukseen.

Rappeutuneen suvun ruma vanhapiikatytär oirehtii isänsä taloudessa. Isä tuo uuden vaimon, myöhemmin lakanoissa on palvelijan tuoma nuori vaimo. 

Kurja musta neitsyt purkaa pahaa oloaan kohtalostaan jäädä aviomiehettä.  Siirtomaasuku on hiljalleen rappeutunut samoin kun autiomaan keskellä oleva maatila ja sammuu. Isä Johannes ja kertoja Magda ovat sen viimeiset jäsenet.

Yksinpuhelu hajoaa vimmaiseksi kirveenheilutukseksi ja öisten päänsisäisten äänten täyttämäksi houreeksi.

Teosta ei pysty järjellä selittämään, tulkinta riippuu lukijasta, mikä on totta ja mikä on yksinäisen neidin kuvittelua. Coetzee on onnistunut venyttämään monologin sellaiseen muotittomuuteen, että se on omassa hulluudessaan uskottava. Maan sydämessä on samaa kuin toisen nobelisti Gabriel Garcia Marquezin Sadan vuoden yksinäisyyden lopputulema, mutta tämä on toteutettu yhden ihmisn monologina.

Teoksen alkuosa viittaa siihen, että Magda tappaisi ensin isän uuden vaimon kirveellä, ja isän kiväärillä isän peuhatessa Hendrikin  uuden vaimon Klein-Annan kanssa. Magda versioi monta totuutta lihallisesta suhteesta Hendrikin kanssa. Loppua kohti on vaikea tietää heiluiko kirves, lakanat, paukahtiko kivääri vai lyöko päässä tyhjää.

Kirja kuvaa hyvin sitä siirtomaiden tukahdutettua hulluutta, jossa  jännitteet ovat olemassa mutta näkymättömiä. Magdalla on vaikeuksia, "näin ei voi elää" vaikka niin juuri hän elää. Kieli kuvaa siirtomaassa ihmisten suhteita. "Synnyin hierarkian, välimatkan, perspektiivin kieleen. Se on isänkieli". (Osio 190/266). Se on tosiaan isänkieli ja siirtomaan kieli.

Tästä on minusta hienosti blogannut Marjatta.
*****
 J.M Coetzee (s.1940) on eteläafrikkalainen Nobel-kirjailija, palkinnon hän sai vuonna 2003, hän on opettanut englantilaista kirjallisuutta ja ollut alan professorina Kapkaupungissa.

Coetzeen muusta tuotannosta olen blogannut teoksesta Barbaarit tulevat, joka on minusta parempi kuin Coetzeen Foe.

keskiviikko 27. marraskuuta 2019

L.M Montgomery, Sisko Yli-Martimo: Alppipolku



L.M Montgomery ja Sisko Yli-Martimo: Alppipolku, L.M Montgomeryn elämä ja teokset, Minerva 2017, sivumäärä 336.

Alppipolku sisältää L.M Montgomeryn kirjoittamat "ensimmäiset" muistelmat, jotka ilmestyivät ensin sanomalehdessä vuonna 1917. Tämän osan on suomentanut Saana Rusi. Lisäksi tämä teos sisältää Sisko Yli-Martimon teoksen Anna ja muut ystävämme. Bloggaan alla tästä teoksesta, jonka lukeminen on hyödytöntä, jos ei ole lukenut Anna-sarjaa ja joitain muita Montgomeryn teoksia.

Tästä ovat bloganneet Leena LumiLeena Lumi pitää tätä avaimena, jolla pääsee Montgomeryn kirjoihin sisälle, ja Aino, joka on iloinen, että Montgomeryn kaikkia teoksia vihdoin julkaistaan suomeksi. Itse olen lukenut blogiaikana Montgomeryn teoksia, joista olen blogannutkin:
Annan nuoruusvuodet ja Anna-sarja, alkuperäinen sekä myöhemmin kirjoitetut osat,  
Runotyttö -trilogiaSininen linnaTie eiliseenSara ja kultainen tie,  Hedelmätarhan KilmenyVanhan kartanon Pat sekä Sara ja kultainen tie

Tällä alla olevalla bloggauksella osallistun Matkalla Mikä-Mikä-Maahan blogin Montgomery 110 haasteeseen
*****

Lucy Maud Montgomery (1874-1942) oli kanadalainen kirjailija, joka syntyi 30.11.1874.  Alppipolussa kirjailija kertoo lapsuutensa merkkipaalut. Suku oli saapunut Skotlannista. Äidin kuoltua 1876, äidin vanhemmat ottivat Lucyn asumaan luokseen Prinssi Edvardin saaren  pohjoisosaan. Ulkopuoliset luulevat, että menestys vain tulee. Montgomery painottaa tätä samaa, muut luulevat, että ura on hienoa, mutta siinä on monia vastamäkiä. Annan nuoruusvuodet hylättiin ainakin viisi kertaa, ja laitettiin pöytälaatikkoon, mutta  julkaistiin lopulta 1908, ja se sai paljon ihailijoita. Montgomery sai postia, myös ulkomailta, koska kirja käännettiin monelle kielelle.

Montgomery oli presbyteeri, lapsena sunnuntaisin käytiin kirkossa, taloudessa oli kolme kirjaa, joista yksi oli  Charles Dickensin Pickwick-kerhon jälkeen jääneet paperit. Montgomery haaveksi lapsena, ja teoksessa selvitetään tapahtumia, mitä myöhemmin on käytetty kirjoissa. Montgomery hoiti koulunsa kunnialla, kävi opettajaopiston, toimi opettajana vuoden (1895 - 1896), opiskeli Halifaxissa Dalhousien yliopistossa kirjallisuutta. Hän palasi kotiin, isoisänsä kuoleman johdosta, ja hoiti isoäitiään, joka kuoli vuonna 1911, samana vuonna jolloin Montgomery avioitui pappismiehensä kanssa. Skotlantiin suuntautuneen häämatkan jälkeen, Montgomery muutti Leaskdaleen Ontarioon, missä hänen miehensä toimi pappina. Montgomery kirjoitteli runoja, ja novelleja, mutta lehdet nihkeästi julkaisivat niitä. Montgomery oli The Daily Echo lehdessä töissä 1900-luvun alussa Halifaxissa.
Annan nuoruusvuodet julkaistiin 1908, Anna ystävämme 1909, Hedelmätarhan Kilmeny 1910, Tarinatyttö 1911.

Sisko Yli-Martimon teos Anna ja muut ystävämme on perinpohjaisempi. Teoksen alussa hän kertaa Anne of Green Gables -teoksen syntyhistoriaa, Teos muuten ruotsinnettiin jo 1909, ja suomennos julkaistiin 1920.

Sisko Yli-Martimo on paneutunut L.M Montgomeryn tuotantoon, ja henkilöön hyvin syvällisesti ja asiantuntevasti, ja käynyt myös paikan päällä. Yli-Martimo nimittää kirjailijaa etupäässä nimillä Maud ja Montgomery.  Teoksessa avataan ensin Annan hahmoa, ja hahmon esikuvia. Paikkakunnalle oltiin haluttu kasvattilasta, renkiä. Paikkakunnalle tuli kuitenkin Englannista sisarukset 5-vuotias poika, ja 3-vuotias tyttö. Lapset kasvatettiin kylässä, ja heidän elämänsä sujui hyvin. Annan esikuvia siis pohditaan. Punainen tukka oli teoksen mukaan Montgomeryn kouluihastuksella Will Pritchardilla (1872 - 1897), joka menehtyi influenssaan. Teoksessa käydään läpi muut sankarittaret Sara, tarinatyttö, runotyttö Emily, Jane Victoria, Marigold sekä Pat eli Patricia Gardiner. Näiden sankarittarien kautta käydään lapi Maudin vaatetus-, ehostus-ihanteet, rakkaus kukkiin ja puutarhoihin läpi. Lisäksi viitataan Hedelmätarhan Kilmenyyn, ja Sinisen Linnan Valancy Stirlingiin.

Maudin lapsuuden koti Cavendish on esikuva Avonlealle. Maudin ihastumisia käydään läpi, hän kuitenkin meni naimisiin Ewan MacDonaldin kanssa, joka oli presbyteeripappi, ja Montgomery oli niin ikään presbyteeri. Kirjassa pohditaan, rakastiko hän aviomiestään. Minusta pohdinta on turhaa, koska Maud sai kolme lasta, oli naimisissa ja tyytyväinen avioliittoon ja äitiyteen. Sisko Yli-Martimon mukaan Annan aviomiehessä Gilbertissä ei ole persoonallista särmää, minusta Gilbert on yksinkertaisesti nynny.

Paljon sivuja uhrataan ulkonäölle ja vaatetukselle. Yli-Martimon mukaan Maud oli muotitietoinen. Valokuvista, joita katsoin paljon myös netistä, ja yksi on kannessakin, Maudilla on paljon eri vaatteita päällä, kirjan mukaan myös strutsinsulkainen hattu ja minkkiasuja, minusta hieman omituista, varsinkin kun Montgomeryn mielestä runsas ehostus kertoo pinnallisuudesta ja turhamaisuudesta ja luonto ja eläimet tärkeitä.

Maudille opettajuus ei ollut kirjan mukaan päämäärä vaan väline (mihin?), Maud valmistui opettajaksi 19-vuotiaana vuoden opiskelun jälkeen (yleensä opiskelu kesti 2 vuotta), ja Maud opetti lukuvuodet 1894-1895, sekä 1896, kunnes palasi isoäitinsä luo.

Maud sai kirjoittamisestaan rahaa, mutta pörssiromahduksen 1929 jälkeen rahat olivat tiukalla. Kirjailija oli joutunut lainaamaan sukulaisilleen, eivätkä he maksaneet takaisin, lisäksi sijoitusten arvot olivat romahtaneet murto-osaan. Kirjailijatar pääsi taloudellisesti jaloilleen.

Maud sai fanipostia ihailijoilta, mutta myös onnenonkijoilta. Osa ihailijoista oli hieman ongelmallisia. Maudin elämä ei ollut pelkkää onnea, ja teos päättyy Sisko Yli-Martimon kauniisiin mietteisiin ensin Maudin haudalla, ja hänen kirjoittaessaan Alppipolkua.

Tällä bloggauksella osallistun Matkalla Mikä-Mikä-Maahan blogin Montgomery 110 haasteeseen

sunnuntai 24. marraskuuta 2019

T.S. Eliot: Yksityissihteeri


T.S. Eliot: Yksityissihteeri, alkuteos Confidential Clerk, 1953, Otava  1954, suomennos Eino S. Repo ja Ville Repo, sivumäärä 135. Päällys: Ahto Numminen, sen skannaus Jokke 2019.

Nobelisti T.S Eliotin näytelmä Yksityissihteeri on luokiteltu alussa komediaksi, jota en itse näytelmän luettuani voi ymmärtää. Näytelmän päähenkilöt ovat sir Claude Mulhammer, hänen eläkkeelle siirtynyt yksityissihteeri Eggerson, uudeksi yksityissihteeriksi valittu Colby Simpkins, Barnabas Kaghan, Lucasta Angel, lady Elizabeth Mulhammer ja rouva Guzzard. Yksityissihteerissä on kolme näytöstä.

Sir Claude Mulhammerin vaimo lady Elizabeth on tulossa kotiin. Sir Claude on vaimonsa ulkomaan matkan aikana palkannut uuden yksityissihteerin Colby Simpkinsin. Sir Claude juonittelee, että lapsensa menettänyt lady Elizabeth adoptoisi Colbyn.

Näytelmä ei minusta ole kielellisesti kovinkaan hyvä, tai sitten käännös on kankea. Juonessa sen sijaan riittää solmuja avattavaksi, ja arvoituksia ratkottavaksi. Alla kerron päätapahtumat, joten en suosita lukemista, jos haluat katsoa tämän näytelmän.

Sir Claude on ollut nuorena menevä mies. Näytelmän kuluessa ilmenee, että Lucasta Angel on sir Clauden avioton lapsi. Hän seurustelee herra Kaghanin kanssa. Colby on luopunut haaveilemasta urkurin urasta, ja paiskii hommia liikemiehenä häärävälle sir Claudelle. Colby on kasvanut rouva Guzzardin luona, ja sir Claude uskoo Colbyn olevan hänen avioton poikansa, jonka rouva Guzzard on kasvattanut. Colby on järkevä 35-vuotias mies. Kaghan on suuntautunut liikealalle, ja Lucasta Angel etsii itseään. Lady Elizabeth uskoo jälleensyntymiseen ja näkee Colbyssa oman kuolleen lapsensa. Lady Elisabethin nuoruuden rakkaus on kuollut Afrikassa.

Näytelmä huipentuu rouva Guzzardin saapumiseen. Loppukohtauksessa paljastuu Barnabas Kaghanin ja Colby Simpkinsin henkilöllisyys (niitä en paljasta).

Yksityissihteeri oli minusta varsin puiseva näytelmä, jonka juonen väänteet eivät jaksaneet liikuttaa, sillä henkilöt eivät tulleet kovin läheiseksi eikä samaistuttaviksi.

T.S Eliotin näytelmä Cocktailkutsut on kehuttu ja Eliotin näytelmistä tunnetuin, mutta sekin on makuuni nähden liian puiseva ja kankea, mutta henkii kyllä etevästi aikansa ja seurapiirien näennäisavioliittoja.

****
Thomas Stearns Eliot (1888 - 1965) tai tunnetummin T.S Eliot on kirjallisuuden nobelisti vuodelta 1948. T.S Eliot syntyi Missourissa USA:ssa, mutta muutti Englantiin, jossa asui ja vaikutti aina kuolemaansa asti ja sai Englannin kansalaisuuden vuonna 1927.

T.S Eliot oli kirjallisuuden moniottelija ja kirjoitti siis runoja, Nobel-palkinnon perusteluissa korostetaan hänen edelläkävijyyttään ja läsnäoloaan."for his outstanding, pioneer contribution to present-day poetry".

Thomas Stearns oli puritaani perheen vesa ja T.S Eliot siirtyi ensimmäisen maailmansodan aikoihin ensin Ranskaan, kävi Saksassa ja sieltä hän muutti Englantiin.

keskiviikko 20. marraskuuta 2019

Yngve Lindblom: Autokuningas




Yngve Lindblom: Autokuningas, alkuteos Bilkungen, suomentanut Antti Kaukoranta, Kustannus Oy Mantere, 1946, sivumäärä 83. (Kannen kuva skannattu ja väritetty).

Autokuningas kertoo Henry Fordista (1863 - 1947). Henry Ford perusti Ford Motor Companyn, ja otti käyttöön liukuhihnat, Fordin T-malli oli hyvin suosittu. T-Ford oli ensimmäinen auto, jota rakennettiin yli miljoona kappaletta, auto lanseerattiin Detroitissa 1908.

Tämä Yngve Lindblomin (1903 - 1991, jos löysin oikean henkilön) kirja on kirjoitettu nuorille, se kertoo siitä, että kaikki on mahdollista, kun katsoo eteenpäin, tekee kovin töitä, ja ahkerampi ja viisaampi kuin muut. Kirjan tarina minusta eroaa hieman netissä olevista Henry Fordin elämänvaiheista, mutta tämä on siis bloggaus kirjasta Henry Fordista, ei Henry Fordista itsestään.

Tämän kirjan tarina alkaa, kun Henry on 12-vuotias poika, hyvin kiinnostunut koneista, ja kyläsepän pajasta. Henry korjaa tavaroita purkamalla ne osiin, ja kokoamalla ne uudestaan, myös isän hajonneen kellon, joka tulee kuntoon. Isä William vie pojan ensimmäistä kertaa Detroitiin, ja Henry näkee lokomotiivin eli höyrykonevaunut. Sitten äiti kuolee ja isä joutuu kantamaan vastuun monilapsisesta perheestä, joista  Henry on vanhin. Henry joutuu maatilan töihin. Häntä kiinnostavat kuitenkin koneet, ja hän menee konepajalle paiskimaan 15-tuntisia päiviä ja sitten tehtaaseen, josta hän suuntaa myymään lokomotiiveja. Kun Henry on oppinut näistä töistä tarvittavan, hän palaa kotiin, ja ryhtyy maanviljelijäksi, ja menee naimisiin Claran kanssa. Liitosta syntyy poika Edsel. Maanviljelijänä Henry Ford rakentaa höyrytraktoria.

Euroopassa on keksitty nelitahtipolttomoottori, Henry Ford näkee uutisen lehdessä. Hän suuntaa perheineen uudestaan Detroitiin ja pestautuu Edisonin sähkölaitokselle. Ford olisi ylennyt aina johtajaksi asti, mutta rakennettuaan auton prototyypin, autoala kiinnostaa. Henry Ford unelmoi autojen valmistamisesta, mutta pääoma puuttuu. Hän saa alkupääomaa kilpa-autoilulla, ja perustaa osakeyhtiön, koska millään muulla tavoin hän ei saa auton valmistusta käyntiin.

Samaan aikaan Europassa ja Amerikassa oli kilpailijoita. Fordia yritetään saada pelistä pois vetoamalla patenttiin ja alkaa uuvuttava oikeudenkäynti. Henry Ford oli jo pitkään puuhaillut moottorien kanssa, ja voitti oikeusprosessin lopulta korkeimmassa oikeudessa. Ford Motor Co aloitti pienissä tiloissa, ja se tilasi osia muilta piirustusten mukaan. Autoja alettiin tehdä kirjainten mukaan, ja 1908 kehitettiin alle 1000 dollarin T-malli, mikä osoittautui menestykseksi. Osakkaat empivät halpaa hintaa, ja Ford sai haltuunsa osake-enemmistön. Takaiskuja oli paljon edessä, mutta Fordin periaate oli se, että tulevaisuutta ei pidä pelätä, eikä rehellistä epäonnistumista ei tarvitse hävetä.

T-mallien tekemistä varten perusteettiin kokoonpanotehdas The Highland Park Ford Plant, jossa oli liukuhihna, se joudutti autojen valmistumista. Tämän jälkeen alkoi ensimmäinen maailmansota ja sen vuoksi Ford toimitti moottoreita laivoihin. Suuri lama oli kaataa Fordin. Tällöin yrityksessä tehtiin sukupolvenvaihdos, ja Edsel asettui johtoon. Tehtailla, ja valmistuksessa tehtiin lukuisia rationalisointeja.

Henry Ford on tunnettu myös työntekijöiden hyväksi tekemästä sosiaalisesta työstä, ja kielteisestä asenteestaan ammattiyhdistysliikkeeseen, näitä asioita ei kirjassa lainkaan käsitellä.

Autokuningas kuuluu sarjaa Miehiä ja miesten tekoja, josta olen aiemmin postannut Bruno Mylenin Alfred Nobel, dynamiittikuningas sekä Edison keksintöjen mies

sunnuntai 17. marraskuuta 2019

John Galsworthy: Omenapuu


John Galsworthy: Omenapuu, Apple tree 1916, suomennettu tekijän luvalla (kuka?), WSOY 1949, sivumäärä 112.

John Galsworthyn Omenapuu on tiivis traaginen pienoisromaani, joka pitää otteessaan.

Kirja alkaa Frank Ashurstin ja hänen vaimonsa Stellan hopeahääpäivänä, jolloin he ovat lähteneet autolla Torquayn suuntaan ja pysähtyvät nummelle, jossa on hauta. Seutu on idyllistä, ja Frankille tuttua. Frankin ajatukset eksyvät vuoteen, jolloin hän valmistui, ja oli ystävänsä Robert Gartonin kanssa juuri tuolla samalla seudulla 26 vuotta sitten. Frank ja  Robert majoittuvat maataloon, jonne Frank jäi pidemmäksikin aikaa...


Frank ihastuu luontoon kuuntelee käkien kukkumista ja pöllöjen huhuilua, aistii omenapuiden kukintoja, ja rastaiden laulua. Frank parantelee polveaan, mutta perimmäinen syy jäännille on walesilaistyttö Megan David, johon Frank tuntee alkukantaista vetoa. Kiinnostus ja kiihko ovat molemminpuolista. Nuorten side voimistuu hiljalleen, vaikka paikallinen punanaamainen Joe on mustasukkainen Meganista, ja uhkailee Frankia. Paikalliset puhuvat haamuista. Frank kutsuu Meganin omenapuun alle, missä nuoripari syleilee yön hämärissä kiihkoisasti. Frank lupaa hakea Meganin pois "huomenna" ja lähtee Torquayhyn järjestelemään asioita. Torquayssa hän tapaa koulukaverinsa Phil Hallidayn ja tämän kolme sisarta, joista vanhin  on 17-vuotias Stella, samanikäinen kuin Megan. Phil Halliday ja Frank Ashurst ovat opiskelleet Rugbyssa yhtä aikaa, he jakavat saman modernin maailman ja elämänkatsomuksen. Ystävykset menevät uimarannalle, yhdessä Philin sisarten kanssa. Phil on hukkua, ja Frank pelastaa ystävänsä. Jo ennen tätä Frank on alkanut empiä suhdettaan viattomaan luonnonlapseen. Hän alkaa keksiä verukkeita Torquayhyn jäämiselle. Megan kävelee etsimään sulhastaan ja Frank näkee Meganin vielä junasta, ja lähtee perään, mutta ei haluakaan tavata tätä enää vaan  jättää ja pettää luonnonlapsen luottamuksen....

Frank ei uskalla kuunnella sydämensä ääntä, vaan sisimmässään pelkää Meganin kauneutta, haurautta ja puhkeamaisillaan olevaa intohimoa. Stella on enemmän hänen maailmaansa. Teos erittelee Frankin sisäistä kamppailua. Luonnonlapsen hauta, ja kohtalon kuuleminen ei  kosketa riittävän syvältä Frankia luultavasti siksi, että Frank järjen tasolla ei halua tehdä uhrauksia ja jäädä takapajulaan, hän uskoo kaupungin näivettävän Meganin kuin omenapuun kukinnot. Meganin unelmat tappaa kaupunkilaispojan pelkuruus ja mukavuuden halu.

Kirjasähkökäyrän Mai on blogannut tästä näin ja Riitta K näin.

******
John Galsworthy (1867 - 1933)  Forsytein taru, josta bloggaus täällä.  John Galsworthy sai Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1932. John Galsworthy syntyi asianajajan pojaksi ja valmistui itsekin asianajaksi opiskeltuaan myös Oxfordissa. Hän avioitui serkkunsa vaimon Adan kanssa tapailtuaan tätä jo tämän avioliittoaikana.

perjantai 15. marraskuuta 2019

Kjell Westö: Lang




Kjell Westö: Lang, suomentanut Katriina Savolainen, Otava 2002, sivumäärä 254.

Luin aikoinaan tämän Kjell Westön romaanin Lang ja nyt uusintalukuna kirppikseltä ostaen. Kirjan päähenkilö on Christian Lang, soittaa tarinan kertojalle Konrad Wendelille Konnille 15.11.2000 klo 2:50 ja  kertoo olevansa keskellä painajaista ja helvetinmoisessa kusessa. Asian hautaamiseen tarvitaan lapiota, jonka alkuperää Lang ei oikeudenkäynnissä paljasta.

Itse en paljasta juonta, koska kirjan jännite on pitkälti, mitä tapahtui, ja miksi, mikä loppujen lopuksi ei edes toisella lukukerralla minulle selvinnyt.

Lang on karismaattinen Sininen Hetki talk shown juontaja, postmoderninen jalokala realismin rehevöittämässä Itämeressä. Langilla on takana kaksi avioeroa, viina maittaa, juontohommat ei,  tyttöystävät vaihtuvat.  Lang tapaa pizzeriasssa Sarita -nimisen mystisen naisen, jonka pauloihin hän vajoaa.... Saritalla on pieni Miro-poika, jonka isä "mukava" Marko putkahtelee ajoittain esiin.

Tarinan etuna on sen lyhyys, mutta kirja ei kestä toista lukemista, Ensimmäisellä kerralla koin alun jännitteen hyvänä. Kirjassa on Westön tuotannolle tyypilliset kliseet, eli huomaamaton kertoja -tässä kirjailija Konrad Wendel (alkukirjaimet KW)- tarkkailee karismaattisempaa hemmoa sivusta lapsuudesta alkaen, ja menestyvälle mulkerolle käy lopulta huonosti. Langia kuvataan lähinnä rakastelujen kautta  kuten aina. Tähän tematiikkaan tosin liittyy kirjan suurin oivallus eli tv-johtajien kilpailu katsojista ja mainostajista. "Tarvittiin entistä puhtaampaa lapsellisuutta, jotta levottoman kanavapujottelun sijaan kodeissa maltettaisiin pysyä kolmekymmentä tai kuusikymmentä minuuttia samalla kanavalla".. ... "varhaisnuorten hengenköyhyyttä ruokkivat kokonaiset kanavat kuten MoonTV ja ja ATV".  s.148. Kuittia tulee myös nuorille toimittajille, .."heiltä siteerattiin elämänviisauksia jotka olivat useimmin tyyppiä Tää on niinku mun juttu ja Pos1iinipi11u on ihan jees. Tämän seurauksena Langin ja Sinisen hetken hillitty älyllinen profiili alkoi auttamatta tuntua aikansa eläneeltä". ss. 148-149.

Suuri Westö-fani Kirsikään kirjanurkassaan ei ole pitänyt tästä. Kirsin bloggauksessa lainaus "someyhteisössä viriteltiin tempausta kirjan valitettavan lyhyen elinkaaren pidentämiseksi tai ainakin asian esille nostamiseksi" tämä ei minusta pidä lainkaan paikkaansa, minä luen pääosin vanhoja kirjoja. Tuolloin vuonna 2014 osa someyhteisöstä luki ja bloggasi arvostelukappaleista, mutta jo silloin moni bloggasi uusista ja vanhoista kirjoista, jotka he hankkivat itse joko ostamalla tai kirjastosta lainaamalla.

Kirjassa mainitaan GameBoy, joka lanseerattiin vuonna 1989, Game Boy Color lanseerattiin vuonna 1998, ihmettelin lievästi sitä, että isä ja poika pelasivat yhtä pelikonetta yhdessä. Kuinka ihmeessä?

Super Nintendossa (1990 -)  oli kaksi ohjainta, ja tv-ruudulle tuli kuva, sillä pystyi hyvin pelaamaan kaksi.

Kjell Westön Lang on tarina hullusta rakkaudesta?


*****
Kjell Westön (s. 1961 Helsingissä) Finlandia-palkittu Missä kuljimme kerran romaani on hyvä. Myös ruotsiksi lukemani Hägring 38  on hyvä ja blogattu täällä
Kjell Westön lehtikirjoituksia on julkaistu teoksessa Halkeamia. Olen blogannut romaaneista Älä käy yöhön yksin sekä  Rikinkeltainen taivasRikinkeltaisisia yksityiskohtia olen tarkastellut täällä.

sunnuntai 10. marraskuuta 2019

Charles Dickens: Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit



Charles Dickens: Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit I-II, The Posthumous of  The Pickwick Club, WSOY 1954, osa 1 sivumäärä 452 + osa 2431 =883, ilmestynyt  jatkokertomuksena 1836-1837, suomentanut Eino Palola. Osa 1:n kuvitus Seymour ja  Phiz.

Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit alkaa kerhon pöytäkirjalla, jossa kirjan keskushahmo Samuel Pickwick lähtee yhdessä kolmen muun Pickwick-kerhon jäsenen kanssa matkalle kirjeenvaihtajina. Neljä vanhaapoikaa lähtee Lontoosta Rochesteriin ja sieltä eteenpäin.  Herrat matkustavat vaunuilla majataloista toiseen, joillain paikkakunnilla he vierailevat kiinnostavien ihmisten luona, ja majoittuvatkin. Kirja koostuu herrojen tai kyläläisten toilailuista, kertomuksista, toisen osan lopussa herrat asettuvat aloilleen osa avioituneina.

Hahmokatrasta
Samuel Pickwick, on tarinan päähenkilö, vanhempi ystävällinen herrasmies, hyvin syönyt ja kaljuuntuva.
Nathaniel Winkle, Pickwickin ystävä, nuori, jonka aseenkäsittelytaito on päättää monen hahmon elämän
Augustus Snodgrass, Pickwickin toinen nuori ystävä, joka on välillä runollinen
Tracy Tupman, Pickwickin kolmas ystävä keski-ikäinen, ja pyylevä.
Sam Weller, nuorukainen, josta tulee Pickwickin palvelija, Tony Weller, on Samin ajurina toimiva isä.
Alfred Jingle, näyttelijä ja huijari, hänen palvelijanaan toimii Job Trotter
Wardlet asuvat maatilalla Dingley Dellissä, perheessä on vanhapiika täti, muutama naimaikäinen neiti
Arabella Allen, Wardlen tyttärien ystävätär
Rouva Martha Bardell, Pickwickin taloudenhoitajatar, leski jolla on lapsi.

Romaani alkaa kun herra Pickwick ystävineen lähtee kirjeenvaihtomatkalle ensiksi Rochesteriin, ja sieltä Dingley Delliin. Matka on pieniä sattumuksia täynnä. Ensimmäiseksi ajuri suuttuu muistiinpanovälineistä. Seuraavaksi Tupman ostaa liput tanssiaisissa, jossa Jingle lainaa pickwickläisten takkia, ja puvuntakin nappien perusteella Winkle joutuu kaksintaisteluun rykmentin lääkärin Slammerin kanssa, Winkle ei muista illasta juuri mitään.  Sotaharjoituksissa Pickwick rintamien välissä, onneksi käytössä on vain paukkupatruunoja.
Seuraavaksi pelataan whistiä Wardleilla, talossa on yksi 50-vuotias ikäneito, johon Tupman ihastuu, mutta joka karkaa Jinglen kanssa. Jinglen aikeet tehdään 120 punnalla tyhjiksi, mutta nuoremmat neidot saavat myös katseita nuoremmilta pickwickläisiltä. Jingle houkutellaan ampumaan variksia. Winkle ampuu ja laukaisee ja "herra Tupman oli pelastanut lukemattomien viattomien lintujen hengen ottamalla osan haulipanosta vasempaan käsivarteensa." s. 102
Kirjan ote on kepeä ja hauska, välillä joku kertoo tarinan. Samuel on piintynyt poikamies, hyvin ujo mies naisten seurassa, ja joutuu siksi ongelmiin. Pickwick on päättänyt ottaa kohtaamansa Sam Wellerin palvelijakseen, kun hän selittää tätä taloudenhoitajalleen, tämä luulee tätä alustukseksi kosintaan. Myöhemmin lakimiehet Dodson ja Fogg haastavat Pickwickin oikeuteen avioliittolupauksen rikkomisesta vaatien 1500 punnan korvausta. Pickwick joutuu myös Jinglen huijaamana Westgate Housen Naisopiston alueelle, mutta pääsee pois, kun naisrehtori toteaa Pickwickin luotettavaksi, koska Pickwickillä on miespalvelija. Pickwick joutuu myös naisen huoneeseen, tai nainen tulee yöpymään Pickwickin huoneeseen, asialla on myöhemmin jatkoseurauksia. Usein pienistä asioista paisuu väärinkäsitysten vuoksi mellakoita, mutta asiat yleensä oikenevat.
Pickwick-kerho ilmestyi jatkokertomuksena Chapham ja Hallin aikakausilehdessä 1830-luvulla. Tarinoiden ideat tulivat alun alkaen kuvittaja Robert Seymourille (1798 - 1836), jonka kuvituksen pohjalle haettiin kirjoittajaa, ja johon nuori Dickens valittiin. Kuvitus on erinomaista. Seymourin idea oli tehdä urheiluaiheinen sarja, ja siksi alussa on Winklen ammuskelua, ja hänen urheilusaavutuksia käsitellään. Seymourin äkillisen kuoleman jälkeen yllättäen. Sarja jatkui Dickensin tekstein, mutta Phizin piirroksin (Phiz oikealta nimeltään Hablot Knight Browne (1812 - 1882)). Dickens oli jo alusta alkaen vienyt tarinaa jatkossa eri suuntaan, ja kuvituksessa miehet pulskistuvat. 




Charles Dickens: Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit II, kuvitus Phiz.
Kakkososa jatkuu edellisestä osasta pakkasaamuna jäällä luistellen. Samuel Pickwick putoaa jäihin ja kiskotaan ylös. Tarinaan tulevat mukaan lääketieteen opiskelijat Bob Sawyer ja  Benjamin Allen, jonka sisko Arabella on Wardlen neitien tuttu. Lääketieteen opiskelijat ovat roisia porukkaa, joita kutsutaan koivenkatkaisijoiksi, ja he toimivat myös haavureina. Bob Sawyer pitää kemut asunnossaan, vuokraemäntä ei ilahdu ajatuksesta, varsinkaan kun Sawyer on jättänyt maksamatta vuokransa. Mukana on myös Hopkins niminen lääketieteen opiskelija, joka virkkaa Pickwickille
-Jokseenkin hyvä tapaturma
-Minkäilainen se oli kysyi herra Pickwick
-Vain neljännen kerroksen ikkunasta pudonnut mies -mutta hyvin soma tapaus
-Tarkoitatte, että potilas on somasti parantumassa, kysyi herra Pickwick
- En ei päinvastoin ...
Somaa tapauksessa on jatkossa kerrottava toimeenpiteiden kirjo, jonka lopputulos on potilaan kärsimysten kaikkinainen loppuminen. Varsin roisia huumoria.

Jackson Dodson ja Foggin toimistosta haastaa todistajiksi Pickwickin ystävät eli Snodgrassin, Winklen ja Tupmanin sekä palvelija Sam Wellerin. Nämä saavat todistaa Pickwickin tapauksessa  oikeudenkäynnissä, jota johtaa tuomari Buzfuz. Prosessi on sangen merkillinen, ja päätyy vääjäämättömästi siihen, että herra Pickwickin pitää maksaa 750 puntaa korvauksia avioliittolupauksen (jota ei siis annettu) rikkomisesta. Pickwick ilmoittaa pontevana, että ei aio maksaa pennyäkään ja suuntaa Bathin kylpylään lepäämään. Kylpylä on täpötäynnä pääasiassa tyhjäntoimittajia, joita kuvataan maukkaasti.
Tahollaan Winkle on vaikeuksissa, ja Bob Allen puhuu Winklelle sisarestaan Arabellasta, jota Winkle jumaloi. Sam Weller järjestelee asioita ja kuhertelee palvelija Maryn kanssa.
Pickwick löydetään, ja hän joutuu velkavankilaan, jonka vankeja laajasti kuvaillaan. Dickensin isä oli velkavankilassa, ja 12-vuotias Charles Dickens joutui töihin tehtaalle, joka valmisti kengänkiillotusainetta (jossain puhutaan kengänkiillotustehtaasta, mutta ymmärrän, että ei olisi kiillottanut kenkiä, vaan valmistanut ainetta.)  Pickwickin vanhat tutut Jingle ja Job Trotter ovat myös Fleetin  vankilassa, mutta rutiköyhien puolella, ja Jingle on kanittanut kaiken omaisuutensa. Pickwickin olot vapauden menetystä lukuunottamatta ovat siedettävät, Pickwickin rahojen vuoksi. Jo tässä esikoisteoksessaan Charles Dickens irvailee laajasti lainkäyttöä ja lakimiehiä. Hän kirjoittaa, että hienotunteisin Dodson ja inhimillisin Fogg saattavat Bardellin velkavankilaan, koska tällä ei ole varaa maksaa oikeudenkäyntikuluja. Pickwick herrasmiehenä maksaa korvaukset ja Pickwick ja Bardell pääsevät pois vankilasta. Lisäksi Pickwick avittaa Jinglen ja Jobin pois vankilasta.
Arabellan veli uhoaa haastavansa kaksintaisteluun Winklen, mutta Pickwick rauhoittaa miehen, loppuosa kirjasta on varsin lutuista ja Pickwick-kerho on hyvin romanttinen teos. Winkle siis avioitui Arabella Allenin kanssa, ja kirjan loppusivuilla Snodgrass avioituu Emily Wardlen kanssa. Pickwickin kerho on lakkautettu matkan aikana ja myös Pickwickin seikkailut loppuvat, ja herra asettuu aloilleen ostamaansa taloon.  Pickwick saa kokea nuorten miesten perheenlisäykset kummin roolissa. Pickwick tasoittaa myös Samin ja Maryn avioitumista ja aviotaivalta ja auttaa myös Samin isää.

Teoksessa on monia hyvinkin hauskoja vuoropuheluja, jotka irrotettuna eivät tunnu hauskalta ilman että kirjaisi  sivun verran lainausta, tässä on yksi varsin lyhyt sananvaihto:
-Oletteko hullu hyvä herra
-En sinne päinkään vaan hyvällä tuulella  s. 325

Charles Dickensin Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit on minusta hulvattoman hauska kertomuskimara, jonka lavea kerronta pohjimmiltaan kertoo hyvinkin paljon aikansa ilmiöistä ja elämästä.


*****
Charles Dickens (1812 - 1870) lienee kautta aikain yksi parhaimmista romaanikirjailijoista. Dickens toimi 17-vuotiaasta lähtien lehtimiehenä. Dickens ei ollut itselleni helppo luettava, sillä sain luettua Dickensin Oliver Twist -teoksen vasta kolmannella yrittämällä. Teos on kuitenkin loistava. Dickensin Suuria odotuksia -teoksen luku onnistui jo ensi yrittämällä, kuten David CopperfieldinkinKolea talo meni niin ikään ensi lukemisella loppuun asti.

torstai 7. marraskuuta 2019

Zane Grey: Erämaan kultaa



Zane Grey: Erämaan kultaa, alkuteos Desert  Gold ilmestynyt 1913, suomentanut Väinö Nyman, Riksin sarja WSOY 1958, sivumäärä 336.

Yhdysvaltalainen Zane Grey (1872 - 1939) kirjoitti 56 lännenkirjaa, ja yli sata kirjaa. Hän oli siviiliammatiltaan hammaslääkäri, ja harrasti baseballia. Greyn lännenkirjoista tuli suosittuja myynniltään, mutta arvostelijat pitivät kirjojen henkilöitä epärealistisina ja tapahtumia oli heidän mielestään liikaa, mikä on luonnollisesti kirjojen ja elokuvien ongelma usein. Alla olen kuvannut juonta, ja siinä on tosiaan monta solmua, mutta itse pidin seikkailusta.

Erämaan kultaa -tarinan alkunäytös tapahtuu Sonoran ja Arizonan välillä autiomaassa. Kullankaivaja tapaa matkalaukkumiehen. Molemmat etsivät unohdusta ja kultaa. Yllättäen iltanuotiolla miesten välille löytyy yhteys. Vanhempi mies Jonas Warren on menettänyt vaimonsa ja sitten tytär on jättänyt kodin. Isä on ollut paljon poissa kotoa, ja tytär on tullut raskaaksi, ja joutunut kantamaan yksin vastuun, ja muuttanut länteen. Isä etsii tytärtä. Nuorempi mies Cameron tajuaa, että hän on Warrenin tyttären ongelmien aiheuttaja. Cameronilla on ilmeisesti vyö auennut liian nopeasti., kun hän on lopulta palannut katsomaan tyttöään, on tämä lähtenyt pois. Cameron, jonka todellinen nimi on Robert Burton, on löytänyt Warrenin tyttären, ja mennyt naimisiin, mutta sitten Warrenin tytär on  jättänyt miehen.

Kohtalontoverit kuolevat janoon autiomaahan hiekkamyrskyssä. Vettä etsiessään he löytävät kultaa. Valtaus merkitään, Burton ja Warren kirjoittavat testamenttinsa. Alkunäytös päättyy.

Tarinan tapahtumapaikka on USA:n ja Meksikon raja, ja päähenkilöt ovat ystävykset koulukaverit idästä Dick Gale ja George Thorne. Dick Gale on etsimässä onneaan opiskeluiden ja jalkapallouran jälkeen, isän liiketoimissa työskentely ei ole häntä varten. George Thorne on pestautunut armeijaan. Meksikossa kuohuu, siellä on yksi monista kapinoista, ja rosvojoukkoja on liikkeellä. Nuorukaiset ovat Meksikon puolella Casitassa. George Thorne on rakastunut meksikolaiseen, tosin espanjalaiset sukujuuret omaavaan neitoon, Mercedes Castanedaan, jonka on luvannut ottaa omakseen koko seutukunnan kauhu rosvopäällikkö Rojas. Thorne on punttikselta varuskunnasta salakuljettaakseen Mercedeksen turvaan, Rojas on piirittänyt kapakan, missä kaverukset ja Mercedes on. Dick Gale auttaa ystäväänsä ja järjestää mellakan, Gale lyö Rojaksen huonoon kuntoon. Hän vie neidon turvaan yhdessä parin karjapaimenen Lashin ja Laddin kanssa Fornlorn Riverin raja-asemalle, jota pitää Tom Belding. Beldingeillä Dickin loukkaantunut käsi sidotaan, Thorne on palannut varuskuntaansa. Raja-asema on Yhdysvaltain puolella, ja yhtenä sen tarkoituksena on pitää kiinalaiset ja japanilaiset siirtolaiset Meksikon puolella. Belding on naimisissa, ja rouva Beldingillä on hehkeä 20-vuotias tytär Nell.

Zane Grey vie juonta eteenpäin kiinnostavasti ja lukukokemus on minusta miellyttävä. Alempana avaan hieman tapahtumia lisää, eli jos et halua lukea kirjaa, bloggauksen voit halutessaan lukea loppuun.

Kirja on aito lännenseikkailu. Dick Gale tarttuu töihin, ja pelastaa yaqui-intiaanin kuolemasta ja tuo hänet parantumaan raja-asemalle. Gale osoittautuu muutenkin kelpo mieheksi ja Nell Burton rakastuu häneen. Gale on ihastunut tyttöön, mutta herrasmiehenä ei halua olla tunkeileva. Kun Gale on varma omista ja Nellin tunteista, hän pyytää suostumusta kosintaan ensin Nellin äidiltä. Nell suostuu kosintaan jo kirjan puolessa välissä, mutta tällöin ovat huimimmat seikkailut vasta edessä. Rosvopäällikkö Rojas uhkaa tappaa kaikki, jos hän ei saa Mercedestä heti. George Thorne, Dick Gale, yaqui-intiaani sekä Mercedes lähtevät pakoon. Autiomaassa on vastuksia, ja lopulta Rojas saa joukon satimeen laavarotkoissa. Rojas kukistetaan lähinnä yaqui-intiaanin taitojen ansiosta. Paluumatka on myös hankala. Raja-asemalla on odottamassa Galen vanhemmat ja sisko, jotka ihmettelevät poikansa muutosta (reippaaksi). Gale kuitenkin nai Nellin, ja Thorne Mercedeksen.

Lopussa selviää alun arvoitus. Nell Burton on Cameronin lapsi ja siis Warrenin tyttärentytär. Yaqui-intiaani löytää autiomaasta kultakaivoksen, joka on testamentattu Nellille. Loppu on siis onnellinen.

Itse seikkailun lisäksi kirjassa tulee hyvin ilmi Yhdysvaltain ja Meksikon rajan jännitteisyys. Meksikossa on sisällissodan tapaisia taisteluja, lisäksi rosvojoukot aiheuttavat turvattomuutta. Yaqui-intiaanit olivat hyvin vainottuja 1900-luvun alussa.
*****