torstai 5. joulukuuta 2019

Henrik Tikkanen: Henrikinkatu



Henrik Tikkanen: Henrikinkatu alkuteos Henriksgatan, suomentanut Kyllikki Härkäpää, WSOY 1976, sivumäärä 153.

Henrik Tikkanen oli pakinoitsija ja piirtäjä, ja kirjailija.  Kulosaarentie 8 Kulosaari Puh. 35 oli avausosa osoitetrilogiaan, jota täydennettiin vielä kahdella lisäteoksella viiteen niteeseen, joista Henrikinkatu oli viimeinen. 

Henrik Tikkasen teos Henrikinkatu kertoo viidenkymmenenpäivän karanteenista, kun Helsingin Sanomien piirtäjä on suostunut presidentin valitsijamiesvaalien ehdokkaaksi. Toisaalta vakava sairaus aiheuttaa karanteenin tarpeen.

Presidentinvaalit ja sairaus kehystävät siis tarinat, joiden kulmakiviä ovat edelleen suvun tarinat, sotakokemukset, naisseikkailut. Tässä mainitaan ensimmäisestä huorakokemusta 24-vuotiaana, ja puhutaan rakastajattaresta enemmän kuin vaimosta.

Tarina sävy on lakonista, liioittelevaa, ihmisiä ei mainita nimeltä. Hyvin pystyy päättelemään, että Henrik Tikkanen on asettunut Mauno Koiviston taakse. Vaalit on varmasti järjestetty nopeasti, sillä Urho Kekkonen on eronnut virasta 27.10 ja valisijamiehet valittiin 17 - 18 tammikuuta 1982, ja Mauno Koivisto valittiin 26.1.1982 ensimmäisessä äänestyksessä 167 äänellä, kun SKDL:n enemmistö oli myös Koiviston puolella, vähemmistö ei. Kertoja toteaa, että hän ei petä kolmannella kierroksella. Vaaleista povattiin taktisia, puhutaan Kapselista, ja kolmannesta kierroksesta, kumpikaan ei toteutunut. Keskustapuolue "myllytyksestä" huolimatta ei valinnut Ahti Karjalaista ehdokkaaksi, vaan Johannes Virolaisen. Koska kertoja on ruotsinkielinen, on demari Koiviston taakse asettuminen herättänyt närää, ja vitsaillaan Linnan kutsuilla. Kirjasta kumpuaa rintamakokemukset, joita Koivistolla oli sotamiehenä, ja pasifismi. Ydinasesta puhutaan paljonkin. Aiemmista presidenteistä viitataan UKK:hon ja Ståhlbergiin, mistä on aiemmissa osissa ollut puhetta. Stählbergit asuivat Kulosaaressa. Mauno Koivistio astui virkaansa 27.1.1982

Se valittiinko kertoja valitsijamieheksi, jää auki, enkä löytänyt kaikkien valitsijamiehien nimiä. Sen siis tiedämme, että Mauno Koivisto nousi presidentiksi.

Kertoja viittaa vaimonsa teokseen Vuosisadan rakkaustarinaan, ja on ylpeä hänen kirjailijan urasta. Märta Tikkanen oli julkaisuust myös teoksen Miestä ei voi raiskata.

Henrik Tikkasen osoitetrilogia päätös on apeanoloinen kertomus presidentinvaalien ja leukemian varjostamasta elämästä. Virtaa on ollut jäljellä, mutta itsenäisenä teoksena tätä en suosittelisi, mutta muut osat lukeneille, kyllä.
*****
Georg Henrik Tikkanen (1924 - 1964) oli suomenruotsalainen kirjailija, taiteilija, piirtäjä ja pakinoitsija.

Osoitetrilogia
1. Kulosaarentie 8. Kulosaari puh. 35
2. Majavatie 11, Herttoniemi, puh. 78 035.
3. Mariankatu 26, Kruunuhaka

Jatko-osat ovat   Yrjönkatu sekä tämä  Henrikinkatu.

Märta Tikkasen Miestä ei voi raiskata on blogattu NÄIN ja Vuosisadan rakkaustarina NÄIN.

sunnuntai 1. joulukuuta 2019

J.M Coetzee: Maan sydämessä


J.M Coetzee: Maan sydämessä, In the Heart of the Country 1977, suomentanut Kimmo Rentola, Otava 1986, sivumäärä

J.M Coetzeen Maan sydämessä on lyhyt siirtomaissa asuvan talollisen vanhapiikatyttären myrkyllinen ja houreinen monologi, joka on jaettu 266 osaan tai ajatukseen.

Rappeutuneen suvun ruma vanhapiikatytär oirehtii isänsä taloudessa. Isä tuo uuden vaimon, myöhemmin lakanoissa on palvelijan tuoma nuori vaimo. 

Kurja musta neitsyt purkaa pahaa oloaan kohtalostaan jäädä aviomiehettä.  Siirtomaasuku on hiljalleen rappeutunut samoin kun autiomaan keskellä oleva maatila ja sammuu. Isä Johannes ja kertoja Magda ovat sen viimeiset jäsenet.

Yksinpuhelu hajoaa vimmaiseksi kirveenheilutukseksi ja öisten päänsisäisten äänten täyttämäksi houreeksi.

Teosta ei pysty järjellä selittämään, tulkinta riippuu lukijasta, mikä on totta ja mikä on yksinäisen neidin kuvittelua. Coetzee on onnistunut venyttämään monologin sellaiseen muotittomuuteen, että se on omassa hulluudessaan uskottava. Maan sydämessä on samaa kuin toisen nobelisti Gabriel Garcia Marquezin Sadan vuoden yksinäisyyden lopputulema, mutta tämä on toteutettu yhden ihmisn monologina.

Teoksen alkuosa viittaa siihen, että Magda tappaisi ensin isän uuden vaimon kirveellä, ja isän kiväärillä isän peuhatessa Hendrikin  uuden vaimon Klein-Annan kanssa. Magda versioi monta totuutta lihallisesta suhteesta Hendrikin kanssa. Loppua kohti on vaikea tietää heiluiko kirves, lakanat, paukahtiko kivääri vai lyöko päässä tyhjää.

Kirja kuvaa hyvin sitä siirtomaiden tukahdutettua hulluutta, jossa  jännitteet ovat olemassa mutta näkymättömiä. Magdalla on vaikeuksia, "näin ei voi elää" vaikka niin juuri hän elää. Kieli kuvaa siirtomaassa ihmisten suhteita. "Synnyin hierarkian, välimatkan, perspektiivin kieleen. Se on isänkieli". (Osio 190/266). Se on tosiaan isänkieli ja siirtomaan kieli.

Tästä on minusta hienosti blogannut Marjatta.
*****
 J.M Coetzee (s.1940) on eteläafrikkalainen Nobel-kirjailija, palkinnon hän sai vuonna 2003, hän on opettanut englantilaista kirjallisuutta ja ollut alan professorina Kapkaupungissa.

Coetzeen muusta tuotannosta olen blogannut teoksesta Barbaarit tulevat, joka on minusta parempi kuin Coetzeen Foe.

keskiviikko 27. marraskuuta 2019

L.M Montgomery, Sisko Yli-Martimo: Alppipolku



L.M Montgomery ja Sisko Yli-Martimo: Alppipolku, L.M Montgomeryn elämä ja teokset, Minerva 2017, sivumäärä 336.

Alppipolku sisältää L.M Montgomeryn kirjoittamat "ensimmäiset" muistelmat, jotka ilmestyivät ensin sanomalehdessä vuonna 1917. Tämän osan on suomentanut Saana Rusi. Lisäksi tämä teos sisältää Sisko Yli-Martimon teoksen Anna ja muut ystävämme. Bloggaan alla tästä teoksesta, jonka lukeminen on hyödytöntä, jos ei ole lukenut Anna-sarjaa ja joitain muita Montgomeryn teoksia.

Tästä ovat bloganneet Leena LumiLeena Lumi pitää tätä avaimena, jolla pääsee Montgomeryn kirjoihin sisälle, ja Aino, joka on iloinen, että Montgomeryn kaikkia teoksia vihdoin julkaistaan suomeksi. Itse olen lukenut blogiaikana Montgomeryn teoksia, joista olen blogannutkin:
Annan nuoruusvuodet ja Anna-sarja, alkuperäinen sekä myöhemmin kirjoitetut osat,  
Runotyttö -trilogiaSininen linnaTie eiliseenSara ja kultainen tie,  Hedelmätarhan KilmenyVanhan kartanon Pat sekä Sara ja kultainen tie

Tällä alla olevalla bloggauksella osallistun Matkalla Mikä-Mikä-Maahan blogin Montgomery 110 haasteeseen
*****

Lucy Maud Montgomery (1874-1942) oli kanadalainen kirjailija, joka syntyi 30.11.1874.  Alppipolussa kirjailija kertoo lapsuutensa merkkipaalut. Suku oli saapunut Skotlannista. Äidin kuoltua 1876, äidin vanhemmat ottivat Lucyn asumaan luokseen Prinssi Edvardin saaren  pohjoisosaan. Ulkopuoliset luulevat, että menestys vain tulee. Montgomery painottaa tätä samaa, muut luulevat, että ura on hienoa, mutta siinä on monia vastamäkiä. Annan nuoruusvuodet hylättiin ainakin viisi kertaa, ja laitettiin pöytälaatikkoon, mutta  julkaistiin lopulta 1908, ja se sai paljon ihailijoita. Montgomery sai postia, myös ulkomailta, koska kirja käännettiin monelle kielelle.

Montgomery oli presbyteeri, lapsena sunnuntaisin käytiin kirkossa, taloudessa oli kolme kirjaa, joista yksi oli  Charles Dickensin Pickwick-kerhon jälkeen jääneet paperit. Montgomery haaveksi lapsena, ja teoksessa selvitetään tapahtumia, mitä myöhemmin on käytetty kirjoissa. Montgomery hoiti koulunsa kunnialla, kävi opettajaopiston, toimi opettajana vuoden (1895 - 1896), opiskeli Halifaxissa Dalhousien yliopistossa kirjallisuutta. Hän palasi kotiin, isoisänsä kuoleman johdosta, ja hoiti isoäitiään, joka kuoli vuonna 1911, samana vuonna jolloin Montgomery avioitui pappismiehensä kanssa. Skotlantiin suuntautuneen häämatkan jälkeen, Montgomery muutti Leaskdaleen Ontarioon, missä hänen miehensä toimi pappina. Montgomery kirjoitteli runoja, ja novelleja, mutta lehdet nihkeästi julkaisivat niitä. Montgomery oli The Daily Echo lehdessä töissä 1900-luvun alussa Halifaxissa.
Annan nuoruusvuodet julkaistiin 1908, Anna ystävämme 1909, Hedelmätarhan Kilmeny 1910, Tarinatyttö 1911.

Sisko Yli-Martimon teos Anna ja muut ystävämme on perinpohjaisempi. Teoksen alussa hän kertaa Anne of Green Gables -teoksen syntyhistoriaa, Teos muuten ruotsinnettiin jo 1909, ja suomennos julkaistiin 1920.

Sisko Yli-Martimo on paneutunut L.M Montgomeryn tuotantoon, ja henkilöön hyvin syvällisesti ja asiantuntevasti, ja käynyt myös paikan päällä. Yli-Martimo nimittää kirjailijaa etupäässä nimillä Maud ja Montgomery.  Teoksessa avataan ensin Annan hahmoa, ja hahmon esikuvia. Paikkakunnalle oltiin haluttu kasvattilasta, renkiä. Paikkakunnalle tuli kuitenkin Englannista sisarukset 5-vuotias poika, ja 3-vuotias tyttö. Lapset kasvatettiin kylässä, ja heidän elämänsä sujui hyvin. Annan esikuvia siis pohditaan. Punainen tukka oli teoksen mukaan Montgomeryn kouluihastuksella Will Pritchardilla (1872 - 1897), joka menehtyi influenssaan. Teoksessa käydään läpi muut sankarittaret Sara, tarinatyttö, runotyttö Emily, Jane Victoria, Marigold sekä Pat eli Patricia Gardiner. Näiden sankarittarien kautta käydään lapi Maudin vaatetus-, ehostus-ihanteet, rakkaus kukkiin ja puutarhoihin läpi. Lisäksi viitataan Hedelmätarhan Kilmenyyn, ja Sinisen Linnan Valancy Stirlingiin.

Maudin lapsuuden koti Cavendish on esikuva Avonlealle. Maudin ihastumisia käydään läpi, hän kuitenkin meni naimisiin Ewan MacDonaldin kanssa, joka oli presbyteeripappi, ja Montgomery oli niin ikään presbyteeri. Kirjassa pohditaan, rakastiko hän aviomiestään. Minusta pohdinta on turhaa, koska Maud sai kolme lasta, oli naimisissa ja tyytyväinen avioliittoon ja äitiyteen. Sisko Yli-Martimon mukaan Annan aviomiehessä Gilbertissä ei ole persoonallista särmää, minusta Gilbert on yksinkertaisesti nynny.

Paljon sivuja uhrataan ulkonäölle ja vaatetukselle. Yli-Martimon mukaan Maud oli muotitietoinen. Valokuvista, joita katsoin paljon myös netistä, ja yksi on kannessakin, Maudilla on paljon eri vaatteita päällä, kirjan mukaan myös strutsinsulkainen hattu ja minkkiasuja, minusta hieman omituista, varsinkin kun Montgomeryn mielestä runsas ehostus kertoo pinnallisuudesta ja turhamaisuudesta ja luonto ja eläimet tärkeitä.

Maudille opettajuus ei ollut kirjan mukaan päämäärä vaan väline (mihin?), Maud valmistui opettajaksi 19-vuotiaana vuoden opiskelun jälkeen (yleensä opiskelu kesti 2 vuotta), ja Maud opetti lukuvuodet 1894-1895, sekä 1896, kunnes palasi isoäitinsä luo.

Maud sai kirjoittamisestaan rahaa, mutta pörssiromahduksen 1929 jälkeen rahat olivat tiukalla. Kirjailija oli joutunut lainaamaan sukulaisilleen, eivätkä he maksaneet takaisin, lisäksi sijoitusten arvot olivat romahtaneet murto-osaan. Kirjailijatar pääsi taloudellisesti jaloilleen.

Maud sai fanipostia ihailijoilta, mutta myös onnenonkijoilta. Osa ihailijoista oli hieman ongelmallisia. Maudin elämä ei ollut pelkkää onnea, ja teos päättyy Sisko Yli-Martimon kauniisiin mietteisiin ensin Maudin haudalla, ja hänen kirjoittaessaan Alppipolkua.

Tällä bloggauksella osallistun Matkalla Mikä-Mikä-Maahan blogin Montgomery 110 haasteeseen

sunnuntai 24. marraskuuta 2019

T.S. Eliot: Yksityissihteeri


T.S. Eliot: Yksityissihteeri, alkuteos Confidential Clerk, 1953, Otava  1954, suomennos Eino S. Repo ja Ville Repo, sivumäärä 135. Päällys: Ahto Numminen, sen skannaus Jokke 2019.

Nobelisti T.S Eliotin näytelmä Yksityissihteeri on luokiteltu alussa komediaksi, jota en itse näytelmän luettuani voi ymmärtää. Näytelmän päähenkilöt ovat sir Claude Mulhammer, hänen eläkkeelle siirtynyt yksityissihteeri Eggerson, uudeksi yksityissihteeriksi valittu Colby Simpkins, Barnabas Kaghan, Lucasta Angel, lady Elizabeth Mulhammer ja rouva Guzzard. Yksityissihteerissä on kolme näytöstä.

Sir Claude Mulhammerin vaimo lady Elizabeth on tulossa kotiin. Sir Claude on vaimonsa ulkomaan matkan aikana palkannut uuden yksityissihteerin Colby Simpkinsin. Sir Claude juonittelee, että lapsensa menettänyt lady Elizabeth adoptoisi Colbyn.

Näytelmä ei minusta ole kielellisesti kovinkaan hyvä, tai sitten käännös on kankea. Juonessa sen sijaan riittää solmuja avattavaksi, ja arvoituksia ratkottavaksi. Alla kerron päätapahtumat, joten en suosita lukemista, jos haluat katsoa tämän näytelmän.

Sir Claude on ollut nuorena menevä mies. Näytelmän kuluessa ilmenee, että Lucasta Angel on sir Clauden avioton lapsi. Hän seurustelee herra Kaghanin kanssa. Colby on luopunut haaveilemasta urkurin urasta, ja paiskii hommia liikemiehenä häärävälle sir Claudelle. Colby on kasvanut rouva Guzzardin luona, ja sir Claude uskoo Colbyn olevan hänen avioton poikansa, jonka rouva Guzzard on kasvattanut. Colby on järkevä 35-vuotias mies. Kaghan on suuntautunut liikealalle, ja Lucasta Angel etsii itseään. Lady Elizabeth uskoo jälleensyntymiseen ja näkee Colbyssa oman kuolleen lapsensa. Lady Elisabethin nuoruuden rakkaus on kuollut Afrikassa.

Näytelmä huipentuu rouva Guzzardin saapumiseen. Loppukohtauksessa paljastuu Barnabas Kaghanin ja Colby Simpkinsin henkilöllisyys (niitä en paljasta).

Yksityissihteeri oli minusta varsin puiseva näytelmä, jonka juonen väänteet eivät jaksaneet liikuttaa, sillä henkilöt eivät tulleet kovin läheiseksi eikä samaistuttaviksi.

T.S Eliotin näytelmä Cocktailkutsut on kehuttu ja Eliotin näytelmistä tunnetuin, mutta (bloggaus myöhemmin) mutta sekin on makuuni nähden liian puiseva ja kankea, mutta henkii varmaan aikansa ja seurapiirien näennäisavioliittoja.

****
Thomas Stearns Eliot (1888 - 1965) tai tunnetummin T.S Eliot on kirjallisuuden nobelisti vuodelta 1948. T.S Eliot syntyi Missourissa USA:ssa, mutta muutti Englantiin, jossa asui ja vaikutti aina kuolemaansa asti ja sai Englannin kansalaisuuden vuonna 1927.

T.S Eliot oli kirjallisuuden moniottelija ja kirjoitti siis runoja, Nobel-palkinnon perusteluissa korostetaan hänen edelläkävijyyttään ja läsnäoloaan."for his outstanding, pioneer contribution to present-day poetry".

Thomas Stearns oli puritaani perheen vesa ja T.S Eliot siirtyi ensimmäisen maailmansodan aikoihin ensin Ranskaan, kävi Saksassa ja sieltä hän muutti Englantiin.

keskiviikko 20. marraskuuta 2019

Yngve Lindblom: Autokuningas




Yngve Lindblom: Autokuningas, alkuteos Bilkungen, suomentanut Antti Kaukoranta, Kustannus Oy Mantere, 1946, sivumäärä 83. (Kannen kuva skannattu ja väritetty).

Autokuningas kertoo Henry Fordista (1863 - 1947). Henry Ford perusti Ford Motor Companyn, ja otti käyttöön liukuhihnat, Fordin T-malli oli hyvin suosittu. T-Ford oli ensimmäinen auto, jota rakennettiin yli miljoona kappaletta, auto lanseerattiin Detroitissa 1908.

Tämä Yngve Lindblomin (1903 - 1991, jos löysin oikean henkilön) kirja on kirjoitettu nuorille, se kertoo siitä, että kaikki on mahdollista, kun katsoo eteenpäin, tekee kovin töitä, ja ahkerampi ja viisaampi kuin muut. Kirjan tarina minusta eroaa hieman netissä olevista Henry Fordin elämänvaiheista, mutta tämä on siis bloggaus kirjasta Henry Fordista, ei Henry Fordista itsestään.

Tämän kirjan tarina alkaa, kun Henry on 12-vuotias poika, hyvin kiinnostunut koneista, ja kyläsepän pajasta. Henry korjaa tavaroita purkamalla ne osiin, ja kokoamalla ne uudestaan, myös isän hajonneen kellon, joka tulee kuntoon. Isä William vie pojan ensimmäistä kertaa Detroitiin, ja Henry näkee lokomotiivin eli höyrykonevaunut. Sitten äiti kuolee ja isä joutuu kantamaan vastuun monilapsisesta perheestä, joista  Henry on vanhin. Henry joutuu maatilan töihin. Häntä kiinnostavat kuitenkin koneet, ja hän menee konepajalle paiskimaan 15-tuntisia päiviä ja sitten tehtaaseen, josta hän suuntaa myymään lokomotiiveja. Kun Henry on oppinut näistä töistä tarvittavan, hän palaa kotiin, ja ryhtyy maanviljelijäksi, ja menee naimisiin Claran kanssa. Liitosta syntyy poika Edsel. Maanviljelijänä Henry Ford rakentaa höyrytraktoria.

Euroopassa on keksitty nelitahtipolttomoottori, Henry Ford näkee uutisen lehdessä. Hän suuntaa perheineen uudestaan Detroitiin ja pestautuu Edisonin sähkölaitokselle. Ford olisi ylennyt aina johtajaksi asti, mutta rakennettuaan auton prototyypin, autoala kiinnostaa. Henry Ford unelmoi autojen valmistamisesta, mutta pääoma puuttuu. Hän saa alkupääomaa kilpa-autoilulla, ja perustaa osakeyhtiön, koska millään muulla tavoin hän ei saa auton valmistusta käyntiin.

Samaan aikaan Europassa ja Amerikassa oli kilpailijoita. Fordia yritetään saada pelistä pois vetoamalla patenttiin ja alkaa uuvuttava oikeudenkäynti. Henry Ford oli jo pitkään puuhaillut moottorien kanssa, ja voitti oikeusprosessin lopulta korkeimmassa oikeudessa. Ford Motor Co aloitti pienissä tiloissa, ja se tilasi osia muilta piirustusten mukaan. Autoja alettiin tehdä kirjainten mukaan, ja 1908 kehitettiin alle 1000 dollarin T-malli, mikä osoittautui menestykseksi. Osakkaat empivät halpaa hintaa, ja Ford sai haltuunsa osake-enemmistön. Takaiskuja oli paljon edessä, mutta Fordin periaate oli se, että tulevaisuutta ei pidä pelätä, eikä rehellistä epäonnistumista ei tarvitse hävetä.

T-mallien tekemistä varten perusteettiin kokoonpanotehdas The Highland Park Ford Plant, jossa oli liukuhihna, se joudutti autojen valmistumista. Tämän jälkeen alkoi ensimmäinen maailmansota ja sen vuoksi Ford toimitti moottoreita laivoihin. Suuri lama oli kaataa Fordin. Tällöin yrityksessä tehtiin sukupolvenvaihdos, ja Edsel asettui johtoon. Tehtailla, ja valmistuksessa tehtiin lukuisia rationalisointeja.

Henry Ford on tunnettu myös työntekijöiden hyväksi tekemästä sosiaalisesta työstä, ja kielteisestä asenteestaan ammattiyhdistysliikkeeseen, näitä asioita ei kirjassa lainkaan käsitellä.

Autokuningas kuuluu sarjaa Miehiä ja miesten tekoja, josta olen aiemmin postannut Bruno Mylenin Alfred Nobel, dynamiittikuningas sekä Edison keksintöjen mies

sunnuntai 17. marraskuuta 2019

John Galsworthy: Omenapuu


John Galsworthy: Omenapuu, Apple tree 1916, suomennettu tekijän luvalla (kuka?), WSOY 1949, sivumäärä 112.

John Galsworthyn Omenapuu on tiivis traaginen pienoisromaani, joka pitää otteessaan.

Kirja alkaa Frank Ashurstin ja hänen vaimonsa Stellan hopeahääpäivänä, jolloin he ovat lähteneet autolla Torquayn suuntaan ja pysähtyvät nummelle, jossa on hauta. Seutu on idyllistä, ja Frankille tuttua. Frankin ajatukset eksyvät vuoteen, jolloin hän valmistui, ja oli ystävänsä Robert Gartonin kanssa juuri tuolla samalla seudulla 26 vuotta sitten. Frank ja  Robert majoittuvat maataloon, jonne Frank jäi pidemmäksikin aikaa...


Frank ihastuu luontoon kuuntelee käkien kukkumista ja pöllöjen huhuilua, aistii omenapuiden kukintoja, ja rastaiden laulua. Frank parantelee polveaan, mutta perimmäinen syy jäännille on walesilaistyttö Megan David, johon Frank tuntee alkukantaista vetoa. Kiinnostus ja kiihko ovat molemminpuolista. Nuorten side voimistuu hiljalleen, vaikka paikallinen punanaamainen Joe on mustasukkainen Meganista, ja uhkailee Frankia. Paikalliset puhuvat haamuista. Frank kutsuu Meganin omenapuun alle, missä nuoripari syleilee yön hämärissä kiihkoisasti. Frank lupaa hakea Meganin pois "huomenna" ja lähtee Torquayhyn järjestelemään asioita. Torquayssa hän tapaa koulukaverinsa Phil Hallidayn ja tämän kolme sisarta, joista vanhin  on 17-vuotias Stella, samanikäinen kuin Megan. Phil Halliday ja Frank Ashurst ovat opiskelleet Rugbyssa yhtä aikaa, he jakavat saman modernin maailman ja elämänkatsomuksen. Ystävykset menevät uimarannalle, yhdessä Philin sisarten kanssa. Phil on hukkua, ja Frank pelastaa ystävänsä. Jo ennen tätä Frank on alkanut empiä suhdettaan viattomaan luonnonlapseen. Hän alkaa keksiä verukkeita Torquayhyn jäämiselle. Megan kävelee etsimään sulhastaan ja Frank näkee Meganin vielä junasta, ja lähtee perään, mutta ei haluakaan tavata tätä enää vaan  jättää ja pettää luonnonlapsen luottamuksen....

Frank ei uskalla kuunnella sydämensä ääntä, vaan sisimmässään pelkää Meganin kauneutta, haurautta ja puhkeamaisillaan olevaa intohimoa. Stella on enemmän hänen maailmaansa. Teos erittelee Frankin sisäistä kamppailua. Luonnonlapsen hauta, ja kohtalon kuuleminen ei  kosketa riittävän syvältä Frankia luultavasti siksi, että Frank järjen tasolla ei halua tehdä uhrauksia ja jäädä takapajulaan, hän uskoo kaupungin näivettävän Meganin kuin omenapuun kukinnot. Meganin unelmat tappaa kaupunkilaispojan pelkuruus ja mukavuuden halu.

Kirjasähkökäyrän Mai on blogannut tästä näin ja Riitta K näin.

******
John Galsworthy (1867 - 1933)  Forsytein taru, josta bloggaus täällä.  John Galsworthy sai Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1932. John Galsworthy syntyi asianajajan pojaksi ja valmistui itsekin asianajaksi opiskeltuaan myös Oxfordissa. Hän avioitui serkkunsa vaimon Adan kanssa tapailtuaan tätä jo tämän avioliittoaikana.

perjantai 15. marraskuuta 2019

Kjell Westö: Lang




Kjell Westö: Lang, suomentanut Katriina Savolainen, Otava 2002, sivumäärä 254.

Luin aikoinaan tämän Kjell Westön romaanin Lang ja nyt uusintalukuna kirppikseltä ostaen. Kirjan päähenkilö on Christian Lang, soittaa tarinan kertojalle Konrad Wendelille Konnille 15.11.2000 klo 2:50 ja  kertoo olevansa keskellä painajaista ja helvetinmoisessa kusessa. Asian hautaamiseen tarvitaan lapiota, jonka alkuperää Lang ei oikeudenkäynnissä paljasta.

Itse en paljasta juonta, koska kirjan jännite on pitkälti, mitä tapahtui, ja miksi, mikä loppujen lopuksi ei edes toisella lukukerralla minulle selvinnyt.

Lang on karismaattinen Sininen Hetki talk shown juontaja, postmoderninen jalokala realismin rehevöittämässä Itämeressä. Langilla on takana kaksi avioeroa, viina maittaa, juontohommat ei,  tyttöystävät vaihtuvat.  Lang tapaa pizzeriasssa Sarita -nimisen mystisen naisen, jonka pauloihin hän vajoaa.... Saritalla on pieni Miro-poika, jonka isä "mukava" Marko putkahtelee ajoittain esiin.

Tarinan etuna on sen lyhyys, mutta kirja ei kestä toista lukemista, Ensimmäisellä kerralla koin alun jännitteen hyvänä. Kirjassa on Westön tuotannolle tyypilliset kliseet, eli huomaamaton kertoja -tässä kirjailija Konrad Wendel (alkukirjaimet KW)- tarkkailee karismaattisempaa hemmoa sivusta lapsuudesta alkaen, ja menestyvälle mulkerolle käy lopulta huonosti. Langia kuvataan lähinnä rakastelujen kautta  kuten aina. Tähän tematiikkaan tosin liittyy kirjan suurin oivallus eli tv-johtajien kilpailu katsojista ja mainostajista. "Tarvittiin entistä puhtaampaa lapsellisuutta, jotta levottoman kanavapujottelun sijaan kodeissa maltettaisiin pysyä kolmekymmentä tai kuusikymmentä minuuttia samalla kanavalla".. ... "varhaisnuorten hengenköyhyyttä ruokkivat kokonaiset kanavat kuten MoonTV ja ja ATV".  s.148. Kuittia tulee myös nuorille toimittajille, .."heiltä siteerattiin elämänviisauksia jotka olivat useimmin tyyppiä Tää on niinku mun juttu ja Pos1iinipi11u on ihan jees. Tämän seurauksena Langin ja Sinisen hetken hillitty älyllinen profiili alkoi auttamatta tuntua aikansa eläneeltä". ss. 148-149.

Suuri Westö-fani Kirsikään kirjanurkassaan ei ole pitänyt tästä. Kirsin bloggauksessa lainaus "someyhteisössä viriteltiin tempausta kirjan valitettavan lyhyen elinkaaren pidentämiseksi tai ainakin asian esille nostamiseksi" tämä ei minusta pidä lainkaan paikkaansa, minä luen pääosin vanhoja kirjoja. Tuolloin vuonna 2014 osa someyhteisöstä luki ja bloggasi arvostelukappaleista, mutta jo silloin moni bloggasi uusista ja vanhoista kirjoista, jotka he hankkivat itse joko ostamalla tai kirjastosta lainaamalla.

Kirjassa mainitaan GameBoy, joka lanseerattiin vuonna 1989, Game Boy Color lanseerattiin vuonna 1998, ihmettelin lievästi sitä, että isä ja poika pelasivat yhtä pelikonetta yhdessä. Kuinka ihmeessä?

Super Nintendossa (1990 -)  oli kaksi ohjainta, ja tv-ruudulle tuli kuva, sillä pystyi hyvin pelaamaan kaksi.

Kjell Westön Lang on tarina hullusta rakkaudesta?


*****
Kjell Westön (s. 1961 Helsingissä) Finlandia-palkittu Missä kuljimme kerran romaani on hyvä. Myös ruotsiksi lukemani Hägring 38  on hyvä ja blogattu täällä
Kjell Westön lehtikirjoituksia on julkaistu teoksessa Halkeamia. Olen blogannut romaaneista Älä käy yöhön yksin sekä  Rikinkeltainen taivasRikinkeltaisisia yksityiskohtia olen tarkastellut täällä.

sunnuntai 10. marraskuuta 2019

Charles Dickens: Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit



Charles Dickens: Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit I-II, The Posthumous of  The Pickwick Club, WSOY 1954, osa 1 sivumäärä 452 + osa 2431 =883, ilmestynyt  jatkokertomuksena 1836-1837, suomentanut Eino Palola. Osa 1:n kuvitus Seymour ja  Phiz.

Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit alkaa kerhon pöytäkirjalla, jossa kirjan keskushahmo Samuel Pickwick lähtee yhdessä kolmen muun Pickwick-kerhon jäsenen kanssa matkalle kirjeenvaihtajina. Neljä vanhaapoikaa lähtee Lontoosta Rochesteriin ja sieltä eteenpäin.  Herrat matkustavat vaunuilla majataloista toiseen, joillain paikkakunnilla he vierailevat kiinnostavien ihmisten luona, ja majoittuvatkin. Kirja koostuu herrojen tai kyläläisten toilailuista, kertomuksista, toisen osan lopussa herrat asettuvat aloilleen osa avioituneina.

Hahmokatrasta
Samuel Pickwick, on tarinan päähenkilö, vanhempi ystävällinen herrasmies, hyvin syönyt ja kaljuuntuva.
Nathaniel Winkle, Pickwickin ystävä, nuori, jonka aseenkäsittelytaito on päättää monen hahmon elämän
Augustus Snodgrass, Pickwickin toinen nuori ystävä, joka on välillä runollinen
Tracy Tupman, Pickwickin kolmas ystävä keski-ikäinen, ja pyylevä.
Sam Weller, nuorukainen, josta tulee Pickwickin palvelija, Tony Weller, on Samin ajurina toimiva isä.
Alfred Jingle, näyttelijä ja huijari, hänen palvelijanaan toimii Job Trotter
Wardlet asuvat maatilalla Dingley Dellissä, perheessä on vanhapiika täti, muutama naimaikäinen neiti
Arabella Allen, Wardlen tyttärien ystävätär
Rouva Martha Bardell, Pickwickin taloudenhoitajatar, leski jolla on lapsi.

Romaani alkaa kun herra Pickwick ystävineen lähtee kirjeenvaihtomatkalle ensiksi Rochesteriin, ja sieltä Dingley Delliin. Matka on pieniä sattumuksia täynnä. Ensimmäiseksi ajuri suuttuu muistiinpanovälineistä. Seuraavaksi Tupman ostaa liput tanssiaisissa, jossa Jingle lainaa pickwickläisten takkia, ja puvuntakin nappien perusteella Winkle joutuu kaksintaisteluun rykmentin lääkärin Slammerin kanssa, Winkle ei muista illasta juuri mitään.  Sotaharjoituksissa Pickwick rintamien välissä, onneksi käytössä on vain paukkupatruunoja.
Seuraavaksi pelataan whistiä Wardleilla, talossa on yksi 50-vuotias ikäneito, johon Tupman ihastuu, mutta joka karkaa Jinglen kanssa. Jinglen aikeet tehdään 120 punnalla tyhjiksi, mutta nuoremmat neidot saavat myös katseita nuoremmilta pickwickläisiltä. Jingle houkutellaan ampumaan variksia. Winkle ampuu ja laukaisee ja "herra Tupman oli pelastanut lukemattomien viattomien lintujen hengen ottamalla osan haulipanosta vasempaan käsivarteensa." s. 102
Kirjan ote on kepeä ja hauska, välillä joku kertoo tarinan. Samuel on piintynyt poikamies, hyvin ujo mies naisten seurassa, ja joutuu siksi ongelmiin. Pickwick on päättänyt ottaa kohtaamansa Sam Wellerin palvelijakseen, kun hän selittää tätä taloudenhoitajalleen, tämä luulee tätä alustukseksi kosintaan. Myöhemmin lakimiehet Dodson ja Fogg haastavat Pickwickin oikeuteen avioliittolupauksen rikkomisesta vaatien 1500 punnan korvausta. Pickwick joutuu myös Jinglen huijaamana Westgate Housen Naisopiston alueelle, mutta pääsee pois, kun naisrehtori toteaa Pickwickin luotettavaksi, koska Pickwickillä on miespalvelija. Pickwick joutuu myös naisen huoneeseen, tai nainen tulee yöpymään Pickwickin huoneeseen, asialla on myöhemmin jatkoseurauksia. Usein pienistä asioista paisuu väärinkäsitysten vuoksi mellakoita, mutta asiat yleensä oikenevat.
Pickwick-kerho ilmestyi jatkokertomuksena Chapham ja Hallin aikakausilehdessä 1830-luvulla. Tarinoiden ideat tulivat alun alkaen kuvittaja Robert Seymourille (1798 - 1836), jonka kuvituksen pohjalle haettiin kirjoittajaa, ja johon nuori Dickens valittiin. Kuvitus on erinomaista. Seymourin idea oli tehdä urheiluaiheinen sarja, ja siksi alussa on Winklen ammuskelua, ja hänen urheilusaavutuksia käsitellään. Seymourin äkillisen kuoleman jälkeen yllättäen. Sarja jatkui Dickensin tekstein, mutta Phizin piirroksin (Phiz oikealta nimeltään Hablot Knight Browne (1812 - 1882)). Dickens oli jo alusta alkaen vienyt tarinaa jatkossa eri suuntaan, ja kuvituksessa miehet pulskistuvat. 




Charles Dickens: Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit II, kuvitus Phiz.
Kakkososa jatkuu edellisestä osasta pakkasaamuna jäällä luistellen. Samuel Pickwick putoaa jäihin ja kiskotaan ylös. Tarinaan tulevat mukaan lääketieteen opiskelijat Bob Sawyer ja  Benjamin Allen, jonka sisko Arabella on Wardlen neitien tuttu. Lääketieteen opiskelijat ovat roisia porukkaa, joita kutsutaan koivenkatkaisijoiksi, ja he toimivat myös haavureina. Bob Sawyer pitää kemut asunnossaan, vuokraemäntä ei ilahdu ajatuksesta, varsinkaan kun Sawyer on jättänyt maksamatta vuokransa. Mukana on myös Hopkins niminen lääketieteen opiskelija, joka virkkaa Pickwickille
-Jokseenkin hyvä tapaturma
-Minkäilainen se oli kysyi herra Pickwick
-Vain neljännen kerroksen ikkunasta pudonnut mies -mutta hyvin soma tapaus
-Tarkoitatte, että potilas on somasti parantumassa, kysyi herra Pickwick
- En ei päinvastoin ...
Somaa tapauksessa on jatkossa kerrottava toimeenpiteiden kirjo, jonka lopputulos on potilaan kärsimysten kaikkinainen loppuminen. Varsin roisia huumoria.

Jackson Dodson ja Foggin toimistosta haastaa todistajiksi Pickwickin ystävät eli Snodgrassin, Winklen ja Tupmanin sekä palvelija Sam Wellerin. Nämä saavat todistaa Pickwickin tapauksessa  oikeudenkäynnissä, jota johtaa tuomari Buzfuz. Prosessi on sangen merkillinen, ja päätyy vääjäämättömästi siihen, että herra Pickwickin pitää maksaa 750 puntaa korvauksia avioliittolupauksen (jota ei siis annettu) rikkomisesta. Pickwick ilmoittaa pontevana, että ei aio maksaa pennyäkään ja suuntaa Bathin kylpylään lepäämään. Kylpylä on täpötäynnä pääasiassa tyhjäntoimittajia, joita kuvataan maukkaasti.
Tahollaan Winkle on vaikeuksissa, ja Bob Allen puhuu Winklelle sisarestaan Arabellasta, jota Winkle jumaloi. Sam Weller järjestelee asioita ja kuhertelee palvelija Maryn kanssa.
Pickwick löydetään, ja hän joutuu velkavankilaan, jonka vankeja laajasti kuvaillaan. Dickensin isä oli velkavankilassa, ja 12-vuotias Charles Dickens joutui töihin tehtaalle, joka valmisti kengänkiillotusainetta (jossain puhutaan kengänkiillotustehtaasta, mutta ymmärrän, että ei olisi kiillottanut kenkiä, vaan valmistanut ainetta.)  Pickwickin vanhat tutut Jingle ja Job Trotter ovat myös Fleetin  vankilassa, mutta rutiköyhien puolella, ja Jingle on kanittanut kaiken omaisuutensa. Pickwickin olot vapauden menetystä lukuunottamatta ovat siedettävät, Pickwickin rahojen vuoksi. Jo tässä esikoisteoksessaan Charles Dickens irvailee laajasti lainkäyttöä ja lakimiehiä. Hän kirjoittaa, että hienotunteisin Dodson ja inhimillisin Fogg saattavat Bardellin velkavankilaan, koska tällä ei ole varaa maksaa oikeudenkäyntikuluja. Pickwick herrasmiehenä maksaa korvaukset ja Pickwick ja Bardell pääsevät pois vankilasta. Lisäksi Pickwick avittaa Jinglen ja Jobin pois vankilasta.
Arabellan veli uhoaa haastavansa kaksintaisteluun Winklen, mutta Pickwick rauhoittaa miehen, loppuosa kirjasta on varsin lutuista ja Pickwick-kerho on hyvin romanttinen teos. Winkle siis avioitui Arabella Allenin kanssa, ja kirjan loppusivuilla Snodgrass avioituu Emily Wardlen kanssa. Pickwickin kerho on lakkautettu matkan aikana ja myös Pickwickin seikkailut loppuvat, ja herra asettuu aloilleen ostamaansa taloon.  Pickwick saa kokea nuorten miesten perheenlisäykset kummin roolissa. Pickwick tasoittaa myös Samin ja Maryn avioitumista ja aviotaivalta ja auttaa myös Samin isää.

Teoksessa on monia hyvinkin hauskoja vuoropuheluja, jotka irrotettuna eivät tunnu hauskalta ilman että kirjaisi  sivun verran lainausta, tässä on yksi varsin lyhyt sananvaihto:
-Oletteko hullu hyvä herra
-En sinne päinkään vaan hyvällä tuulella  s. 325

Charles Dickensin Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit on minusta hulvattoman hauska kertomuskimara, jonka lavea kerronta pohjimmiltaan kertoo hyvinkin paljon aikansa ilmiöistä ja elämästä.


*****
Charles Dickens (1812 - 1870) lienee kautta aikain yksi parhaimmista romaanikirjailijoista. Dickens toimi 17-vuotiaasta lähtien lehtimiehenä. Dickens ei ollut itselleni helppo luettava, sillä sain luettua Dickensin Oliver Twist -teoksen vasta kolmannella yrittämällä. Teos on kuitenkin loistava. Dickensin Suuria odotuksia -teoksen luku onnistui jo ensi yrittämällä, kuten David CopperfieldinkinKolea talo meni niin ikään ensi lukemisella loppuun asti.

torstai 7. marraskuuta 2019

Zane Grey: Erämaan kultaa



Zane Grey: Erämaan kultaa, alkuteos Desert  Gold ilmestynyt 1913, suomentanut Väinö Nyman, Riksin sarja WSOY 1958, sivumäärä 336.

Zane Grey (1872 - 1939) kirjoitti 56 lännenkirjaa, ja 111 kirjaa. Hän oli siviiliammatiltaan hammaslääkäri, ja harrasti baseballia. Greyn lännenkirjoista tuli suosittuja myynniltään, mutta arvostelijat pitivät kirjojen henkilöitä epärealistisina ja tapahtumia oli heidän mielestään liikaa, mikä on luonnollisesti kirjojen ja elokuvien ongelma usein. Alla olen kuvannut juonta, ja siinä on tosiaan monta solmua, mutta itse pidin seikkailusta.

Erämaan kultaa -tarinan alkunäytös tapahtuu Sonoran ja Arizonan välillä autiomaassa. Kullankaivaja tapaa matkalaukkumiehen. Molemmat etsivät unohdusta ja kultaa. Yllättäen iltanuotiolla miesten välille löytyy yhteys. Vanhempi mies Jonas Warren on menettänyt vaimonsa ja sitten tytär on jättänyt kodin. Isä on ollut paljon poissa kotoa, ja tytär on tullut raskaaksi, ja joutunut kantamaan yksin vastuun, ja muuttanut länteen. Isä etsii tytärtä. Nuorempi mies Cameron tajuaa, että hän on Warrenin tyttären ongelmien aiheuttaja. Cameronilla on ilmeisesti vyö auennut liian nopeasti., kun hän on lopulta palannut katsomaan tyttöään, on tämä lähtenyt pois. Cameron, jonka todellinen nimi on Robert Burton, on löytänyt Warrenin tyttären, ja mennyt naimisiin, mutta sitten Warrenin tytär on  jättänyt miehen.

Kohtalontoverit kuolevat janoon autiomaahan hiekkamyrskyssä. Vettä etsiessään he löytävät kultaa. Valtaus merkitään, Burton ja Warren kirjoittavat testamenttinsa. Alkunäytös päättyy.

Tarinan tapahtumapaikka on USA:n ja Meksikon raja, ja päähenkilöt ovat ystävykset koulukaverit idästä Dick Gale ja George Thorne. Dick Gale on etsimässä onneaan opiskeluiden ja jalkapallouran jälkeen, isän liiketoimissa työskentely ei ole häntä varten. George Thorne on pestautunut armeijaan. Meksikossa kuohuu, siellä on yksi monista kapinoista, ja rosvojoukkoja on liikkeellä. Nuorukaiset ovat Meksikon puolella Casitassa. George Thorne on rakastunut meksikolaiseen, tosin espanjalaiset sukujuuret omaavaan neitoon, Mercedes Castanedaan, jonka on luvannut ottaa omakseen koko seutukunnan kauhu rosvopäällikkö Rojas. Thorne on punttikselta varuskunnasta salakuljettaakseen Mercedeksen turvaan, Rojas on piirittänyt kapakan, missä kaverukset ja Mercedes on. Dick Gale auttaa ystäväänsä ja järjestää mellakan, Gale lyö Rojaksen huonoon kuntoon. Hän vie neidon turvaan yhdessä parin karjapaimenen Lashin ja Laddin kanssa Fornlorn Riverin raja-asemalle, jota pitää Tom Belding. Beldingeillä Dickin loukkaantunut käsi sidotaan, Thorne on palannut varuskuntaansa. Raja-asema on Yhdysvaltain puolella, ja yhtenä sen tarkoituksena on pitää kiinalaiset ja japanilaiset siirtolaiset Meksikon puolella. Belding on naimisissa, ja rouva Beldingillä on hehkeä 20-vuotias tytär Nell.

Zane Grey vie juonta eteenpäin kiinnostavasti ja lukukokemus on minusta miellyttävä. Alempana avaan hieman tapahtumia lisää, eli jos et halua lukea kirjaa, bloggauksen voit halutessaan lukea loppuun.

Kirja on aito lännenseikkailu. Dick Gale tarttuu töihin, ja pelastaa yaqui-intiaanin kuolemasta ja tuo hänet parantumaan raja-asemalle. Gale osoittautuu muutenkin kelpo mieheksi ja Nell Burton rakastuu häneen. Gale on ihastunut tyttöön, mutta herrasmiehenä ei halua olla tunkeileva. Kun Gale on varma omista ja Nellin tunteista, hän pyytää suostumusta kosintaan ensin Nellin äidiltä. Nell suostuu kosintaan jo kirjan puolessa välissä, mutta tällöin ovat huimimmat seikkailut vasta edessä. Rosvopäällikkö Rojas uhkaa tappaa kaikki, jos hän ei saa Mercedestä heti. George Thorne, Dick Gale, yaqui-intiaani sekä Mercedes lähtevät pakoon. Autiomaassa on vastuksia, ja lopulta Rojas saa joukon satimeen laavarotkoissa. Rojas kukistetaan lähinnä yaqui-intiaanin taitojen ansiosta. Paluumatka on myös hankala. Raja-asemalla on odottamassa Galen vanhemmat ja sisko, jotka ihmettelevät poikansa muutosta (reippaaksi). Gale kuitenkin nai Nellin, ja Thorne Mercedeksen.

Lopussa selviää alun arvoitus. Nell Burton on Cameronin lapsi ja siis Warrenin tyttärentytär. Yaqui-intiaani löytää autiomaasta kultakaivoksen, joka on testamentattu Nellille. Loppu on siis onnellinen.

Itse seikkailun lisäksi kirjassa tulee hyvin ilmi Yhdysvaltain ja Meksikon rajan jännitteisyys. Meksikossa on sisällissodan tapaisia taisteluja, lisäksi rosvojoukot aiheuttavat turvattomuutta. Yaqui-intiaanit olivat hyvin vainottuja 1900-luvun alussa.
*****

sunnuntai 3. marraskuuta 2019

Edison keksintöjen mies



Dan Åberg: Edison keksintöjen mies, suomentanut Laelia Kaila, Kustannus Oy Mantere 1946, sivumäärä 101.

Edison keksintöjen mies kuuluu kirjasarjaan Miehiä ja miesten tekoja. Kirja kertoo pikkupojille suuresta keksijästä Thomas Alva Edisonista (1847 - 1931). Edison kävi koulua vain kolme kuukautta, mutta hänen äitinsä opetti häntä. Pienenä Thomas, jota kutsutaan poikavuosina Tomiksi, myy sanomalehtiä ja sijoittaa rahansa koneisiin. Nuorena Tom toimii sähköttäjänä eri paikoissa.

Jälkipolvet tuntevat Edisonin keksijänä. Äänestyskone oli ensimmäisiä Edisonin keksintöjä, sitä ei otettu käyttöön heti sen nopeuden takia. Seuraavat keksinnöt liittyivät lennättimeen, eli keksinnön avulla pystyttiin lähettämään monta sanomaa yhtäaikaa linjaa pitkin (2 ja sitten 4). Lennätin säilytti jonkin aikaa asemansa viestinnässä, vaikka Arthur Bell keksi tai patentoi ensimmäisenä puhelimen. Edison kehitti fonografin vuonna 1877, fonografi tallensi ääntä pyöriviin lieriöihin, Edison kehitti myöhemmin fonografia lisää.

Edisonin ensimmäinen vaimo Mary kuoli 1884, kuolemantapaus suisti Edisonin raiteiltaan. Edison avioitui kuitenkin toistamiseen vuonna 1886 Minan kanssa. Molempien vaimojen kanssa hänellä oli kolme lasta. Edisonin poika Theodore kuoli vuonna 1992.

Parhaiten Edison muistetaan hehkulampun keksijänä tai kehittäjänä. Lampusta haluttiin pieni ja ilmatiivis. Edison lopulta käytti hiililankaa. Sähkövalo tarvitsi sähkövoimalan, mutta sille oli vaikeaa löytää tonttia. Lopulta voimalan tontti löytyi ja Edison Electric Company perustettiin,  se fuusioitu vuonna 1892, ja nykyisin yrityksen nimi on General Electric.

Edison keksintöjen mies -kirjassa tarkastellaan paljon Edisonin tarmokkuutta ja miehen kokemia takaiskuja ja näin annetaan pojille miehen malli, eli aina pitää puskea eteenpäin. Edison yritti kaivostoimintaa, joka ei kuitenkaan ollut kannattavaa, sen jälkeen hän muutti toiminnan sementtiteollisuudeksi.

Edison keksintöjen mies kuuluu sarjaan Miehiä ja miesten tekoja, josta olen aiemmin postannut Bruno Mylenin Alfred Nobel, dynamiittikuningas sarjaan kuuluu myös Henry Ford Autokuningas

keskiviikko 30. lokakuuta 2019

Henri Charrière: Banco! Kaikki pelissä



Henri Charrière: Banco! Kaikki pelissä, 1973, suomentaja Vesa Santavuoris, Otava 1973, sivumäärä 367.

Henri Charrièren on Banco! Kaikki pelissä on jatko-osa teokselle  Vanki nimeltä Papillon. Teos taustoittaa Henrin lapsuutta, nuoruutta ja kertoo vankeuden jälkeisestä ajasta, ja kostosta luopumisesta, ja sekä muistelmien kirjoittamisesta. Banco! Kaikki pelissä on kiinnostava Papillonia täydentävä teos, mutta ei yllä aivan huikean Vanki nimeltä Papillonin tasolle. Ajankuva on tarttunut kirjaan hyvin, samoin kuin Venezuelan poliittinen kuohunta heijastuu kirjan sivuille.

Juoni ja tapahtumia
Kirjan alussa Papillon pääsee vapaaksi Venezuelassa El Doradon pakkosiirtolasta ystävänsä Picolinan kanssa. Picolina on halvaantunut ja Papillon hoivaa ja maksaa hänen hoidostaan. Lopulta Picolina katoaa, ehkä Ranskaan. Papillon on viettänyt 13 vuotta elämästään pakkolaitoksissa, hän  on 37-vuotias. Papillon jää Callaosiin ja vankitoverinsa Chatlotin suosituksin pestautuu La Mocupian kultakaivokseen jossa huuhdotaan kultaa syanidimenelmällä. Papillonin asuu kylässä nuoren naisen Marian kanssa, Papillonin mukaan Venezuelan kansa rakastaa ja on hyväntahtoista. Naiset hänen mukaansa rakastelevat mielellään, eivätkä halua avioliittoa. Kirjan alku on tahmea ja poukkoileva, sillä Papillonin  rauhattomuus jatkuu, ja kosto on edelleen mielessä ja kaivoksen kulta himottaa, osittain tämän vuoksi Papillon lähtee Noppa-Joen kanssa pelaamaan timanttikentille isosta rahasta. Pelimatka ei pääty hyvin, mutta Papillon jää sentään henkiin, ja suuntaa pian Caracasiin, joka on Papillonin mielestä kaunis ja majesteettinen. Vakituista työtä ei löydy, ja Papillon tekee sekalaisia myyntihommia. Venezuela vetää Euroopasta sodan kauhut kokeneita seikkailijoita. Papillon lyöttäytyy huonoon seuraan, ja he lähtevät ulkomaille kaivamaan tunnelia pankkiin. Yritys paljastuu kun liikenne romahduttaa tunnelin rikki. Papillon ei jää kiinni tästä, eikä edes panttilainaamon tyhjennyksestä. Hän kiittää onnea ja Jumalaa. Papillon on tahtomattaan tai tyhmyyttään auttamassa salahankkeessa, jossa yritetään vallankumousta, jotka olivat yleisiä Venezuelassa, hän irrottautuu hankkeesta ja  muuttaa Maracaiboon, mutta seikkailut jatkuvat geologiryhmän kanssa, ja kaimaaneja metsästetään.

Yksi kirjan ja Papillonin elämän käännekohta on hotelliomistajan Ritan tapaaminen. Ritan aviomies on kadonnut. Papillon ja Rita  lyövät hynttyynsä yhteen ja Ritan rakkauden myötä kosto laimenee ja unohtuu, Papillon muuttuu Ririksi pikkupojaksi, joka vaikuttaa nyt Venezuelassa Enrique nimisenä. Rita käy Ranskassa, Henrin isä on kuollut, mutta Ritalla on mukanaan valokuvat Henrin isän haudasta. Ritan tytär muuttaa Ritan ja Enriquen luo, ja heillä on hotelli, sekä yökerhoja.  Enrique saa Venezuelan kansalaisuuden 6.6.1956, ja Papillon kansalaisuus seremoniassa laulaa Venezuelan kansallishymniä, ja varsinkin säettä Alas kahleet. Passi myönnetään Enrique Charrire pääsee tapaamaan siskojaan Espanjaan, mutta palaa Venezueelaan, jossa välillä valta vaihtuu vaaleilla, useimmin kumouksessa, ja muuttuvissa oloissa myö pariskunnan bisnesideat vaihtuvat. De Gaullen Venezuelan vierailun aikana Enrique saa kuulla, että hänet armahdetaan Ranskassa. Lapsuusmuistot tulvahtavat mieleen, onnellinen lapsuus opettajavanhempien kanssa. Onnen katkaisi ensimmäinen maailmansota, isä haavoittui rintamalla, ja äiti menehtyi tartuntatautiin 1917. Äidin menetyksestä pikku Riri-poika ei selvinnyt ja sitä Henri Charriere pitää alamäkensä alkuna, hänestä tulee kateellinen, kiivas, uppiniskainen ja väkivalatainen. Kun Henri lyö sisäoppilaitoksessa toista oppilasta kaksintaistelussa harpilla rintaan, isä lähettää pojan laivastoon, jonka kuri on liikaa kovapäiselle kapinoitsijalle. Huonot käytösarviot armeijasta estävät työllistymisen virkaan, ja Henristä tulee pikkukonna Papillon. Myöhemmin Papillonia syytetään parittaja Roland Legrandin murhasta. Kirjan mukaan poliisit suuntaavat tutkintaa, ja todisteiden käyttö on valikoivaa, lisäksi avaintodistajat valehtelevat. Henri tunnustaa olleensa läpimätä, mutta ei murhaaja. Motiiviksi syyttäjä väittää sitä, että Papillon olisi ollut poliisin vasikka.

Venezuelassa tapahtuu maanjäristys, ja se on Enriquelle ja Ritalle iso taloudellinen takaisku, ja sen pontimena Henri alkaa kirjoittaa muistelmiaan. Kustantajaa on vaikea löytää. Yksi tarjoaa sopimusta, että hän kirjoittaisi vihkot kirjakieleen, ja saisi suuren summan rahaa ja puolet voitosta. Henri hylkää tarjouksen, ja lopulta löytää tarinalleen kustantajan, Jean-Pierre Castelnaun. Lukijapalautteen vuoksi hän kirjoittaa vielä tämän jatko-osan.

Venezuela
Kirja kertoo myös Venezuelan historiasta. Sodan jälkeen Venezuelaan virtasi paljon seikkailijoita Euroopasta. Maa harjoitteli demokratiaa, mutta kumouksia ja levottomuuksia oli. Venezuelan valtion uudisti kovinkin ottein Juan Vicente Gomez, joka kansallisti öljyvarat 1920-luvulla. Isaías Medina Angarita toimi presidenttinä 1941- 1945, häntä seurasi Romulo Betancort, joka oli presidenttinä vuoteen 1948 asti ja uudestaan 1960-luvulla. Häntä seurasi Romulo Gallegos, joka valittiin vaaleilla, mutta valtakausi jäi puolen vuoden mittaiseksi. Marcos Perez Jimenezin jonka valtakausi oli 1950-luvulla Henri Charriere mainitsee kovaotteiseksi. Lisäksi puhutaan  Rafael Calderan murhayrityksestä, Caldera oli presidenttinä kahdesti  1969 - 1974 sekä 1994 - 1999, jonka jälkeen Hugo Chavez toimi presidenttinä 1999 - 2013 ja hänen seuraajansa on  Nicolas Maduro. Venezuelan politiikka on värikästä, ja nyttemmin mollivoittoista, maa on lähes konkurssissa, vaikka öljyä on, koko ajan ollaan menty enemmän vasemmalle ...

****
Henri Charriere (1906 -1973) tuomittiin tosiaan nettilähteiden mukaan sutenöörin murhasta. Charriere on nykytietämyksen mukaan värittänyt tapahtumia tai kaikki ei ole tapahtunut yhdelle miehelle, dokumenteista ei löydy mainintaan vankeudesta Pirun saarella. Henri Charriere sai Venezuelan kansalaisuuden sodan jälkeen, hänen tuomionsa mitätöitiin Ranskassa vasta vuonna 1970. Elokuva valmistui 1973. 

Kirjan tapahtumat ja vuosiluvut eivät täsmää nettilähteisiin, eli tässä on varmasti kirjallista luovuutta käytetty ehkä paljonkin.

sunnuntai 27. lokakuuta 2019

Quentin Patrick: Rakas vaimoni Maureen


Quentin Patrick: Rakas vaimoni Maureen, alkuteos The Green-Eyed Monster  1960, Suomentanut Mauri Sariola, Salamasarja, Gummerus 2002,  sivumäärä 299.

Dekkarin päähenkilö liikemies Andrew Jordan tulee toimistostaan työpäivän jälkeen kotiinsa. Hänen upea vaimonsa Maureen istuu kodikkaasti Andrewin pikkuveljen Nedin kanssa, joka poistuu pian. Andrewin avioliitto on kestänyt puolitoista vuotta ja sinä aikana on alkanut tulla nimettömiä kirjeitä. Andrew huomaa, että Maureen valehtelee. Hän on päivisin poissa, ja jää hätävalheista kiinni. Maureenin serkku Rosemary Thatcher, upporikkaasta perheestä, ilmoittaa yllättäen menevänsä naimisiin Nedin kanssa. Herra ja rouva Thatcher ovat kasvattaneet myös Maureenin, jonka vanhemmat ovat kuolleet auto-onnettomuudessa. Andrewin äidin uusi mies Lemuel Pryde eli Lem, uskottelee sydämensä olevan heikko. Andrew puolestaan on joutunut kuittailemaan Nedin pelivelkoja ja hoitamaan tämän sotkuja. Ned on varastellut myös koruja.

Bill Stantonin juhlissa Andrew tajuaa Maureenin valehtelevan koko ajan. Maurenin itkiessä Andrew antaa nenäliinan, ja viittaa Desmodeenaan, joka oli siis Othellon vaimo. Kirjan alkuperäinen nimi The Green-Eyed Monster on peräisin William Shakespearen Othellosta. Manipuloiva Iago lausuu: "It is the greene-ey'd Monster " Paavo Cajander on suomentanut sen 'Viherjäsilmä peto'. Iago manipuloi Othelloa epäilemään vaimoaan, ja lietsoo mustasukkaisuutta, lopulta onnistuen.

Sitten Andrew löytää rakkaan vaimonsa Maureenin kuolleena, murhattuna. Häntä on ammuttu kahdesti, joten itsemurha on poissuljettu. Asuntoa on kömpelösti pengottu, ja korurasia on poissa. Poliisi tutkii murhaa ja murhapaikkaa. Andrew on ymmällään, kun kummallisia asioita tulee ilmi. Maureen on valehdellut todella paljon, niin paljon, että poliisiluutnantti Mooney alkaa epäillä Andrewia, joka puolestaan haluaa selvittää totuuden.

Minusta tämä dekkari on loistava. Itse asiassa minua ei kiinnostanut se, kuka lopulta Maureenin murhasi, vaan mitä kaikkea kamalaa vihreäsilmäinen vosu oli tehnyt. Lukija on hyväuskoisen aviomiehen Andrewin asemassa, kun Andrew alkaa purkaa salaisuuksien vyyhtiä. Menemättä lainkaan yksityiskohtiin, ja yllättäviin yhteyksiin, niin Maureen kiristi eri ihmisiä. Andrewin läheiset ovat parasiitteja, kaksinaijia, petkuttajia ja valehtelijoita. Andrew saa lukea rakkaan vaimonsa kirjeitä, jossa avioliiton kulissit riisutaan. Sen sijaan Maureen on tuskin riisunut vaatteitaan Andrewin aviosängyssä. Hän on väittänyt miehelleen, että ei voi saada lasta, vaikka on murhahetkellä raskaana. Kummastuttaa aviomies Andrewin  motiivi olla aviosängyssä 540 yötä fyysisesti yksin.

Loppuratkaisu oli yllättävä, ja tämä on minusta todella hyvä dekkari, kaikilla dekkarin henkilöillä, myös Andrewilla on ollut motiivi ja tilaisuus murhata naispaholainen, mutta vain yksi sen on tehnyt.

****
Quentin Patrick on nimimerkki, joiden takaa löytyy serkukset Hugh C. Wheeler ja Richard Wilson Webb. Tutkiessani nettiä oletan, että tämän teoksen on kirjoittanut Wheeler. Olen tarkastellut Shakespearen Othello-näytelmää huonosti, mutta mielenkiintoisesti täällä. Olen lainannut kohtaa Venetian naisten taipumuksista, se on samassa kohtauksessa, kuin tämä vihreäsilmäinen hirviö. Othellossa Jago manipuloi Othellon murhaamaan mustasukkaisuudesta vaimonsa Desmodenan, joka on kuitenkin syytön. Tässä pienenä juonipaljastuksena voin todeta, että Andrew on se salapoliisi, joka selvittää ja keksii, kuka on murhannut ja miksi. Desmodena oli varmastikin vihreäsilmäinen, mutta siveä nainen. Maureen sen sijaan muistuttaa enemmän Shakespearen lady Macbethiä, joka oli varsin viheliäinen vosu.

torstai 24. lokakuuta 2019

Atik Ismail: Pelimies omaelämäkerta



Atik Ismail: Pelimies omaelämäkerta, Minerva 2016, sivumäärä 198.

Atik Ismail on kirjoittanut itse suorat, rehelliset muistelmat. Muistelmat koskettavat, naurattavat mutta monesti myös itkettävät.

Atik Ismail 5.1.1957) voitti jalkapallon Suomen mestaruuden vuosina HJK:ssa  1978 ja 1981, ja Cup-mestaruuden vuosina 1981 ja 1984, hän voitti jalkapallon SM-sarjan maalikuninkuuden kolmesti 1978, 1979 ja 1982. Miesten maaotteluita kertyi 26, joissa hän teki 7 maalia, Atik oli voittamassa vuonna 1975 hopeaa alle 18 vuotiaiden EM-kisoissa. Atik pelasi SM-sarjaa HJK:ssa, Kiffenissä ja Kopareissa yhteensä 201 ottelua, ja teki 113 maalia. Atik pelasi ulkomailla Turkissa, Belgiassa ja Ruotsissa. (Lähde kirjan sivu 197). Tämä on kaikkien tuntema Atik, ja nämä tarinat  kerrotaan (kerrataan) sen lisäksi kirjotetaan läheisistä ihmisistä, ja elämän rikkaudesta ja sen varjopuolista, ja vaikeuksien voittamisesta.

Elämänkerta on jaettu kahteen osaan, luvut menevät vuosilukujen mukaan alkaen syntymävuodestaan 1957. Atik syntyi Helsingissä yhdessä kaksoisveljensä kanssa. Suku on tullut Suomeen 1800-luvun lopulla, alkuperältään tataareja. Kaksoset varttuvat, käyvät koulua, ja pelaavat jalkapallon ohella myös käsipalloa. Atik nousee nuorena jalkapallossa HJK:n edustusjoukkueeseen, ja sylkee maaleja. Atikin kiteytys nuoruudestaan  pelasin, kuuntelin musiikkia, leikin ja unelmoin. Ura on nousukiidossa, mutta Atik viettää rokkielämää kuppiloissa. Hän diggaa Hurriganesia ja Pen Leetä. Ulkomaan sopimukset päättyvät nopeasti. HJK on koti, vaikka pelaakin Kiffenissä kauden 1977, myöhemmin tulee muutto Kuopioon, ja Atik pelaa Kopareissa 1986-1987 ja vielä uudestaan kakkosessa 1991.

Atikin muistelmissa alkaa toinen puoliaika vuonna 1990. SM-sarjaura on ohi, ja elämä on saatava raiteilleen. Kaikesta selvitään, ja Atik alkaa tehdä päihde- ja mielenterveystyötä, siinä on myös ylä- ja alamäkensä.

Minusta kirjasta henkii rakkaus jalkapalloon, rakkaus elämään, läheisiin, ja äitiin. Voittaminen ja pelaaminen ovat tärkeitä. Saavutuksista huolimatta olkapäällä vaanivat ongelmat ja peliura ja sen loppuminen on aina ongelma. Kirjasta välittyy Atikin suuri sydän, ja paneutuminen, joka on ollut varmasti sekä hyvä että huono asia.

Atikin idoleita ovat olleet jalkapalloilijoista Pele ja urheilijoista Muhammad Ali. Jalkapallovaikuttajista hän minusta eniten arvostaa Paavo Einiötä, ja pelureista mainitsee moniakin eniten ehkä arvostaa Juha Dahllundia, ja Jyrki Niemistä, mutta myös muistaa Jallu Rantasen, ja Pasi Rautiaisen. Suomalaisista pelaajista hänen idolinsa oli Kai Pahlman, myös Heikki Suhosen hän mainitsee,

Atik oli Cisse Häkkisen ystävä. Cisseen hän tutustui ystävänsä kautta. Cissen aikainen poismeno koskettaa. Atik on kirjan mukaan herkkä, hautajaisia kuvataan hyvinkin paljon.

Pelimiehen omaelämäkerta on hyvin antoisaa luettavaa. Atikin tyyli on tiivistä, ja hyvin luettavaa. Hän ei säästele itseäänkään. Lööpeillä myydään jo vuonna 1977:
Atik Ismail: Olen Suomen Ali
Kevätkierroksen jälkeen johdin maalitilastoa kymmenellä osumalla.
Tuli liian pitkä ja kuuma kesä. Ja liian kostea syksy.

Olin onnellinen Kiffenissä. Niin ainakin luulin. Minut houkuteltiin ansaan. Sisimmässni tunsin olevani klubilainen .... paikallispelissä kaksoisveli laitetaan vartoimaan Atikia, Veljeä nolostutti, Atikia vitutti.

Kirja mainitsee kaksi huomionosoitusta Atikikille. Apu-lehteen tuli Atik paperinukke, ja ristikoihin tulee Ismail => Atik -pari.

sunnuntai 20. lokakuuta 2019

Bruno Mylen: Alfred Nobel, dynamiittikuningas



Bruno  Mylen: Alfred Nobel, Dynamiittikuningas, Kustannus Oy Mantere 1946, suomentanut Eino Ismala, sivumäärä 120.

Bruno Mylenin kirja Alfred Nobel, dynamiittikuningas, kuuluu Miehiä ja miesten tekoja -sarjaan, ja on varmasti tarkoitettu, lukemiseksi sodasta toipuvalle suomalaiselle pikkupojalle.

Alfred Nobel (21.10.1833 - 10.12.1896) oli kemisti, insinööri, ja dynamiitin kehittäjä, Alfred Nobel oli lapseton ja testamenttasi omaisuutensa säätiölle, joka jakaa pääoman tuoton viidelle palkinnolle: fysiikalle, kemialle, lääketieteelle, rauhan palkinnon, ja kirjallisuuden Nobel-palkinnolle. Nobelin kirjallisuuden palkinnon valitsee Ruotsin akatemia.

Kirja alkaa Pariisista, jossa Alfred -niminen pikkuvesseli katsoo taloa, jossa asuu mies, Alfred Nobel, jonka mukaan hän on saanut nimensä. Tämän jälkeen siirrytään Tukholmaan, jossa Alfred on Immanuel Nobelin kolmanneksi vanhin poika, Alfredilla on yksi pikkuveli Emil. Taloudellisten syiden vuoksi Immanuel muuttaa Lontooseen, sitten Turkuun. Lopulta perhe voi muuttaa yhteen, kun isä oli Pietarissa töissä.  Isän yritykset kukoistavat, ne tekevät miinoja Venäjälle. Krimin sodan aikana menee hyvin, mutta sen jälkeen kysyntä laskee, ja perhe muuttaa Tukholmaan. Alfred kulkee omia teitään, ja sairasteleekin, mutta pian ovat kaikki Tukholmassa. Alfred kirjan mukaan haluaa keksiä ruudin, ja savuttoman ruudin hän kehitti 1887, ruuti on vanhempaa perua. Nuorena hän kehitti ja patentoi nitroglyseriinin. Veljesten työ tuotti onnistumisia, mutta murhetta, perheen nuori poika Emil kuoli räjähdysonnettomuudessa.

Alfred Nobel hyödynsi patenttiaan ympäri maailmaa, Yhdysvalloissa patentointi vaati oikeudenkäynnin. Nitroglyseriini osoittautui vaaralliseksi ja Nobel kehitti tuotteen dynamiitiksi osittain sattumalta. Hänellä oli 15 dynamiittitehdasta eri puolilla maailmaa. Kirjan mukaan esimiehenä Nobel oli vaativainen ja ankara, mutta ymmärtäväinen.

Alfred Nobel oli kiinnostunut kirjallisuudesta, tieteistä, mutta myös rauhasta. Hän oli nähnyt Krimin sodan läheltä. Alfred ei mennyt naimisiin, eikä hänellä ollut lapsia. Tämän kirjan mukaan hän testamenttasi summia sukulaisille, Tukholman korkeakoululle, Karoliiniselle instituutille, mutta  63% omaisuudestaan Tukholman tiedeakatemialle, josta lohkotaan yllä mainitut Nobelin palkinnot.

Alfred Nobelin kuolinpäivä oli 10.12.1896.

Miehet ja miesten tokoja sarjaa olen lukenut vielä:
Edison  keksintöjen mies
Henry Ford Autokuningas

lauantai 19. lokakuuta 2019

Helsingin kirjamessut 24.10 - 27.10.2019



Helsingin kirjamessut pidetään Helsingin messukeskuksessa Pasilassa. Paikalle pääsee junalla kätevästi, koska Pasilan juna-asemalla pysähtyvät kaikki junat.

Messupäiviä on torstai, perjantai, lauantai ja sunnuntai. En pääse töiden takia paikalle kahtena ensimmäisenä messupäivänä, mutta lauantaina pääsen.

En ole ollut aiemmin Helsingin kirjamessuilla, Turun Kirjamessuilla miltei joka vuosi. Olin aikoinani töissä Pasilassa juuri Messukeskuksen vieressä, joten paikka on tuttu, vaikka Pasilan asema on muuttunut ja on kauppakeskusta.

Lauantain ohjelma alkaa kello 10.15.

Koska ohjelmatarjontaa on niin paljon, kannattaa itselleen tehdä ohjelmaa, ja aina välillä kiertää, sillä tapahtumapaikkoja on useita. Alla joitain joissa itse käyn.

Kello 10.30 Esplanadilla on Fingerpori

Kello 11.30 - 12 Juha Siroa ja Riikka Peloa haastattelee Marissa Mehr aiheesta Mihin menet kirjallisuus.

Kello 14 Blåbärslandetissa keskustellaan tai diskuteerataan aiheesta Vi behöver uttrycka oss på eget språk. Samaan aikaan on traaginen Jari Mönkkösen tarina Viimeinen voltti Lannassa.

Kello 14.30 Fiskehamnissa diskuteerataan diktatorista ja curlingvanhemmuudesta.

Kello 14.30 Mikko Pyhälä alustaa Venezuelasta ja oikeusvaltiosta.

Ohjelmaa on aina klo 19 asti. Kannattaa tehdä ennakkoon suunnitelma.

keskiviikko 16. lokakuuta 2019

Olga Tokarczuk: Päivän talo, yön talo




Olga Tokarczuk: Päivän talo, yön talo, alkuteos Dom dzienny, dom nocny 1998, Ariel Förlag 2010, kääntänyt suomeksii Tapani Kärkkäinen, sivumäärä 377.

Vuoden 2018 kirjallisuuden nobelistin puolalaisen Olga Tokarczukin romaani Päivän talo, yön talo on kertomus elämästä Puolan Sleesiasta, jota maustavat legendat paikkakunnalta, ja kertomukset unista. Nykyhetken havainnot, ihmisten tarinat ja unet punovat ihmiselämän värikästä räsymattoa. Räsymaton riekaleet ovat elämää, sen arvokkaita mutta monesti irvokkaita tapahtumia. Tapahtumien kirjava räsymatto soljuu elämän sameassa pohjavirrassa, ja pinnalta tai kirjan kertomuksista paljastuu elämän rosoinen kauneus ja kauheus. Tapahtumien mosaiikissa rajat totuuden ja tarujen, valveen ja unien, sekä elämän ja kuoleman välillä ovat häilyviä ja tulkinnallisia.

Kirjaa on arvioitu raikkaaksi sekoitukseksi unia ja legendoja, ja Suomen ykköskirjabloggari  Kirsi kirjanurkassaan on pitänyt teosta postmodernistisena eri tekstilajien mosaiikkina, jossa rajat on keskeinen teema.

Kirjan kertoja on nimetön nainen, joka muuttaa Puolassa taloon, jonka alta virtaa joki. Alue on vuosisatojen ajan ollut eri valtioiden aluetta, talon on rakentanut saksalainen, joka on kuollut sodassa. Taloon muuttanut asukas kertoo iäkkäästä naapuristaan Martasta, joka on ollut peruukintekijä. Nainen kerää unia ihmisiltä ja internetistä. Tarina pursuilee  lähinnä yliluonnollisia legendoja, ja paikallisjuoruja Nowa Rudista.

Jotkut tarinat nousevat ylitse muiden.
Marek Marek on nuori kaunis poika, joka sortuu viinaan, hukkaa elämänsä ja hirttäytyy. Hän on ainoa teoksen henkilö, joka lukee kirjoja, ja on kirjaston ensimmäinen asiakas.
Sienet on yksi teema.  Yksi tarina alkaa "Olen sieni". Varsin suuri viehtymys on valmistaa kaikenlaista sienipöperöitä varsinkin myrkkysienistä, ja etenkin kärpässienistä, ja maistella niitä. Kertojan talon rakentanut mies oli herkkusienien keräilijä. Valitettavasti kavala kärpässieni on kovin samankaltainen kuin herkkusienet.

Toinen teema on -SE - Osuuspankin pankinjohtajatar näkee unta Amos'sta tai Amos nimisen ääni on hänen korvassaan. Kaupunkimatkalla nainen antautuu henkilölle, jonka nimi on A.Mos, joka luonnollisesti käyttää avonaisen sauman tikkaamiseen. Eräs pitkä tarina kertoo pariskunnan syrjähypyistä. Nainen jakaa vuodettaan Agni-nimisen miehen, ja mies Agni-nimisen naisen kanssa. Tarina on hyvin outo ja yliluonnollinen ja tämä yliluonnollisuus-teema on läsnä hyvin monessa tarinassa. Itäeurooppalaiseen tyyliin on ihmissusilegenda voimissaan aina täysikuun aikana.

Kirjassa tarkastellaan Kümmernis'in legendaa ja tarinaa. Kümmernis syntyi tyttönä, Wilga-nimisenä. Hän oli kaunis ja siveä. Hänen isänsä ristiretkeili, jolloin Wilga oli luostarissa. Isä palattuaan yritti naittaa Wilgaa soturiystävälleen, jonka isä yllyttää raiskaamaan tyttärensä. En avaa tarinaa, mutta aie ei onnistu, ja isä muuraa Kümmernisin kammioon. Tyttö kasvattaa itselleen parran, ja isä ristiinnaulitsee tytön. (Saksankielinen Wikipedia kertoo asiasta näin Kirkko ja kaupunki linkittää neidon euroviisuvoittaja Conchita Wurstiin täällä).

Kümmernisin legendan kirjoittajan Pachaliksen tarinaa avataan. Hän on luostarissa lapsena, ja häntä käyttää toinen munkki hyväkseen. Munkin kuoltua Pachalis tuntee halua muuttua tytöksi, hän karkaa nunnaluostariin, jossa kirjoittaa yksinäisessä kammiossa Kümmernis'in legendaa, tietoa hän saa myös unista. Pachalis yrittää kirjoituksellaan edesauttaa Kümmernisin pyhimykseksi julistamista. Aie ei onnistu, ja Pachalis jää asumaan nuoren huoran luo, jonka palveluja hän iltaisin hyödyntää. Pachalis käyttää nuorhuoran mekkoja ja noudattaa neuvoa, että maitoa juomalla kasvaa rinnat.

Raja on tärkeä, tai oikeasti rajojen häilyvyys. Tarinat soljuvat toden ja legendan molemmin puolin. Erästä kuollutta miestä  rajavartijat potkivat vuoroin Tsekkoslovakian ja Puolan puolelle rajaa. Uni ja valve, valhe ja totuus vaihtelevat.

Olga Tokarczukin romaani Päivän talo, yön talo on ollut hyvin moderni ja rohkea kirja, esimerkkinä Pachaliksen tuntemukset kehostaan ja haluistaan, joista voimakkain on  olla nainen, hän unissaan tuntee olevansa nainen.  Kirja kertoo myös  ihmisen toiveiden särkymisen ajanrattaiden alle. Naiseus on hyvin voimakas, kirjan aikaansaavat toimijat ovat  naisia, miesten tekeminen on sangen tyhjänpäiväistä tai tyhjäpäistä.

Suosittelen!

*****
Olga Tokarczuk (s. 1962) on puolalainen kirjailija, joka voitti Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2018. Palkinto jaettiin vasta vuotta myöhemmin. Tokarczuk on puolalainen teräväkynäinen kirjailija, joka on nostanut kipeitä asioita esiin, ja keskustelua on riittänyt, ja riittää Nobelin palkinnon jälkeenkin. Tokarczukin uusinta proosaa on eläinten oikeuksia esiintuova provakatiivinen Styr din plog över de dödas ben.

sunnuntai 13. lokakuuta 2019

Olga Tokarczuk: Styr din plog över de dödas ben


Olga Tokarczuk: Styr din plog över de dödas ben, alkuteos Prowadź swój pług prez kości umarłych 2009, Ariel Förlag 2010, kääntänyt ruotsiksi Henrik Swahn, sivumäärä 287.

Olga Tokarczukin romaani Aja aurasi kuolleiden luiden yli on rikosromaani, joka juoni pitää pihdeissä, romaani on kuitenkin myös puolalaisen maaseudun ja elämänmenon kuvaus. Kirjassa on voimakkaana eläintenoikeudet. Kannessa on peura, joita lähimetsässä asustaa.

Puolan maaseudulla Plaskowyzin kylässä asuva iäkkään insinöörin ja opettajan Janina Duszejkon naapuri Isojalka on kuollut. Kuolleen on löytänyt toinen naapuri Tröger, joka hipsii lumessa otsalamppu päässä. Tröger ja Janina siirtelevät ruumista, ja he pukevat ruumiin, epäilevät hänen tukehtuneen luuhun. Tsekin ja Puolan rajalla on matkapuhelinkentät ovat ailahtelevaisia, mutta poliisille soitetaan ja hautajaiset pidetään.

Janina menee Trögerin asuntoon, jonne tulee Isojalan narttukoira. Isojalka on ollut ympeä ja epämiellyttävä naapuri, joka on syntynyt ja asunut kylässä. Elannokseen käyttää metsänantimia sieniä marjoja ja ampumiaan eläimiä. Janinaa ärsyttää miehen omavaltaisuus, joka ilmenee myös nuotion polttaminen rutikuivassa metsässä.

Tätä kirjaa ei ole käännetty suomeksi, enkä sen takia lähde ruotimaan juonta. Poliisit kutsutaan paikalle. Tämä kuolema ei jää ainoaksi, vaan poliisipäällikön ruumis löytyy kaivosta ja ruumiita tulee lisää, horoskooppeja tutkiva Janina epäilee eläinten salaliittoa, ja kirjoittaa poliisilaitokselle ja epäilee murhaa, vasta loppuluvuissa selviää että miksi ja miten ja kuka on kuolemista vastuussa.

Kertoja on kuusissa kymmenissä oleva Janina Duszejko. Opetraja ja siemmin siltainsinööri Lähi-Idäs. Janina joka inhoaa etunimeään  kääntää puolaksi William Blaken runoja, hän myös pitää huolta kylän taloista talvella. Talvet ovat lumisia ja kylmiä, moni asuu kaupungissa lokakuusta huhtikuuhun. Kylässä asuu naiskirjailija, joka ei ole ulkoilmaihmisiä. Tapahtumat alkavat talvella, lumesta pystyy päättelemään ihmisten ja eläinten liikkeestä. Kylässä harjoitetaan maataloutta, mutta ihmiset elävät paljolti EU-tukien varassa. Kylänmiehet harrastavat metsästystä. Tšekin raja on lähellä ihmisiä käy töissä Tsekissä. Janina tekee myös horoskooppeja, ja laatii ennustuksia. Hän käyttää unilääkkeitä ja elää kriisiä. Janina luona vierailee säännöllisesti 30-vuotias Dyzio, joka on ollut hänen oppilaansa. Janina mielestä Dyzio on häntä parempi. Kirjaan on laitettu William Blaken (1757 - 1827) Auguries of Innocencet -runon kohta:
Every night and every morn
Some to misery are born,
Every morn and every night
Some are born to sweet delight
Tätä kohtaa runosta Agatha Christie on käyttänyt dekkarissaa Ikiyö, missä viaton nainen tapetaan.

Tokarczukin -kirjan teemaan olisi minusta voitu laittaa Auguries  of Innocence -runon kohta:
The wild deer, wand'ring here and there,
Keeps the human soul from care.
The lamb misus'd breeds public strife,
And yet forgives the butcher's knife.


Runohan päättyy:
God appears, and God is light,
To those poor souls who dwell in night;
But does a human form display
To those who dwell in realms of day.


Blaken säkeitä on myös jokaisen luvun alussa.

Kertojan luokse eksyy myös kovakuoriaisia tutkiva Boros. Hän on kiinnostunut punaisten verijäärien esiintyvyydestä. Kirjassa nousee voimakkaasti esille eläinten oikeudet. Tunteista useimmin nousee esiin vrede eli viha toisaalta myös rakkaus eläimiä kohtaan, tai tasa-arvoisuus. Myös yksi turkistarhaisku koetaan.

Kirjaa on mainostettu myös feminismillä. Janina ja Dyzio kääntävät  Mental traveler -runoa, joka alkaa:
I Travel'd throa Land of Men
A land of  Men and Women too...

Janina on nainen, mutta feminismi-teema ei minusta ole kovinkaan voimakas. Åsa Larssonin kirjoissa feminismi on minusta voimakkaammin läsnä ja dekkarien motiivit sisältävät samaa alkukantaista oikeudenmukaisuudella naamioitua viha-motiivia surmiin.  Vanhojen miesten sielunelämää kirjassa myös ruoditaan, heidän jurouttaan ja puhumattomuuttaan kuvataan termillä testosteroninen autismi.

Avaan kirjaa enemmälti, kun se on suomennettu ja se on pokkarimyynnissä. Kirjassa on aika paljon vivahteita, ja joidenkin eläinten nimet jouduin etsimää sanakirjastakin. Miljöön kuvaus tuo mieleen Sofi Oksasen Puhdistuksen Viron maaseudun.

Styr din plog över de dödas ben on vaikuttava teos, jossa yhdistyvät dekkari, trilleri, ja perinteinen romaani.

Kirjassa on upeita mustavalkoisia kuvia, lähinnä eläimistä, ne on piirtänyt Jaromir 99. Kuva tarkoituksella epäselvä.
*****
Olga Tokarczuk (s. 1962) on puolalainen kirjailija, joka voitti Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2018. Palkinto jaettiin vasta vuotta myöhemmin. Tokarczuk on puolalainen teräväkynäinen kirjailija, joka on nostanut kipeitä asioita esiin, ja keskustelua on riittänyt, ja riittää Nobelin palkinnon jälkeenkin. Tokaczukin vuonna 1998 julkaistun romaanin Päivän talo, yön talo bloggaus on täällä.

lauantai 12. lokakuuta 2019

Peter Handke: Barnberättelse


Peter Handke: Barnberättelse, Kindergeschichte 1981, ruotsintanut Margaretha Holmqvist, Bonnier 1984, sivumäärä 101.

En framtidstanke hos den uppväxande var att senare leva tillsammans med  ett barn... alkaa Peter Handken Lapsitarina -kirja. Teos kertoo lapsen syntymästä nimettömälle naiselle, ja miehelle joka ei ehdi synnytykseen. Miehen side lapseen muodostuu läheiseksi, muistoja tulee omasta lapsuudesta.  Handken kirjan kertoo lapsen ja isän suhteesta kymmenen vuoden ajalta, siinä ei ole juonenkäänteitä, eikä mitään normaali vauva-arkea imetyksineen, hampaiden saamisine, eikä kävelemisen opettelemisena, siinä on hienovireistä kerrontaa, mielenliikkeistä, siitä kun lapsi kasvaa vähitellen erilliseksi, leikit muuttuvat ja lapsi alkaa sosiaalistua. Nainen haihtuu taustalle, ja varmasti muuttaa pois. Myös isän ja lapsen elämään kuuluvat toistuvat muutot, uudet maisemat ja jopa uusi kieli. Koulun aloitus muuttaa lapsen asemaa ja isän ja lapsen suhdetta.

Kirjan kieli on ajoittain haastavaa, en pysty aistimaan ruotsiksi kaikkia vivahteita, mutta kouluun liittyy jotain tummaa, hahmotonta. Lapsi on erilainen, hän kokee myös syrjintää. Nimetön kirje, joka on osoitettu tytölle uhkaa kuolemalla. Mitään ei tapahdu, mutta tunnelma ei palaa arkiseksi tai huolettomaksi (tämä on minun tulkintani) ja  kerrontaa liittyy myös opettajan kuolema ja hautajaiset, sekä kesällä äidin luona asuminen.
Kirja kuitenkin päättyy siihen, että isän ja lapsen välillä on kuitenkin vahva side, vanhemman ja lapsen rakkaus, vaikka tämä ei juuri näin käännykään "förevigande kärlekens fullhet och varje lidelsefull lycka".

Olen itse kolmen lapsen isä, ja varsinkin kahden ensimmäisen lapsen alkuvuosissa olin mukana hyvin paljon, hoidin,leikin, mutta työasioiden vuoksi kolmannen lapsen vauva-ajassa en pystynyt olemaan kovinkaan paljon mukana kuormittavan työn vuoksi, sen huomaa kun lapset ovat isoja, pelkkä ilta-aika ei välttämättä riitä, joskin opettajana ollessani kesällä oli enemmän aikaa olla perheen kanssa. Kirjoitan tämän siksi, että Handke on saanut jotain kuvattua, mitä on lapsen ja isän välillä. Isähän ei synnytä, eikä imetä, mutta saa läsnäolollaan vahvan siteen lapseen.Yleensä lapsuuden kuvaus keskittyy vaipanvaihtoon, hampaiden puhkeamiseen, ja sukulaisten höösäykseen, ja vanhempien kiireeseen ja väsymykseen, ja lapsen sairasteluun, tässä oli tyystin toinen lähestymistapa.


Handken isä on saksalainen sotilas ja pankkivirkailija ja äiti sloveeni vähemmistöä. Peter Handke asui vuodet 1944 - 48 Berliinissä, ja siinä osassa, joka oli 1945 lähtien Neuvostoliiton valvonta-aluetta. Handke muutti sittemmin Itävaltaan. Handken äiti kuoli vuonna 1971.

****
Peter Handke (s. 6.12.1942) on itävaltalainen kirjailija, joka voitti vuoden 2019 Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Handkelta on suomennettu yhteensä 11 teosta, mutta ei tätä.

Peter Handke on monipuolinen taiteilija, ja kirjoittanut myös runoja, joista yksi on  Lied Vom Kindsein eli Lapsuuden laulu, jossa on kymmenen säkeistöä, jokainen alkaa Als das Kind Kind war, kun lapsi oli lapsi .

Lied Vom Kindsein
Als das Kind Kind war,
ging es mit hängenden Armen,
wollte der Bach sei ein Fluß,
der Fluß sei ein Strom,
und diese Pfütze das Meer.


En osaa saksaakaan (enkä ruotsia, enkä edes suomea) kovinkaan hyvin, mutta ensimmäisen säkeistön ideana on, että lapsena lapsi haluaa, että virta on joki ... runo toistaa motttoa "kun lapsi on lapsi"  Runossa on samoja ideoita kuin kirjassa, eli miten lapsi tajuaa asioita, lapsi ei lapsena tajua olevansa lapsi, eikä hänellä ole erillisyyttä. Lapsella ei ole mielipiteitä, ei tapoja, eikä hän teeskentele. Kysymysten aika tulee "Warum bin ich ich und warum nicht du? " jossain vaiheessa lapsi tajuaa erillisyytensä. Miksi minä olen minä, enkä sinä?

Miksi minä olen bloggari, olen ihmetellyt sitä monesti? Ehkä sen takia, että saa toteuttaa itseään.

torstai 10. lokakuuta 2019

Aleksis Kivi: Nummisuutarit



Aleksis Kivi: Nummisuutarit, julkaistu 1864, Otava, Seven 2011, sivumäärä 170

Aleksi Kiven näytelmä Nummisuutarit on  komedia viidessä näytöksessä. Minusta tarina on hyvä, mutta nauratti minua varsin vähän.

Suutarimestarin 20-vuotias Esko-poika on lähdössä häihinsä. Puolisoksi on katsottu Kreeta. Esko asuu isänsä suutarimestari Topiaksen ja äitinsä Martan huushollissa, jossa asuvat myös Eskon viinaan menevä veli Iivari, sekä merille "kadonnut"  Nikon lapsi Jaana. Kummallinen korpraali on tehnyt testamentin, kumpi  nuorista Esko tai Jaana menee naimisiin ensin on saava 500 riksin perinnön. Jaanan sulhanen nuori seppä Kristo, joka ei ole tervetullut suutarimestarin taloon, pyörii siellä, kunnes Martta hänet häätää pois.

Eskolle tehdään paperit kuntoon aviolittoa varten, Esko laittaa isän puvun päälleen, ja isä sanoo: " Mutta niin muuttuu mailma; silloin kuin nyljetty orava, nyt mahdut hädintuskin tähän samaan hännystakkiin; niin muuttuu mailma, Eskoni." (yleensä sanonta on nykymuotoisena kuuluu "niin muuttuu maailma Eskoseni").
Sepeteus lukkari väsää papereita, johon tarvitaan isän puumerkki, ei Eskon puumerkkia, jonka kovasti hän haluaisi laittaa. Esko lähtee Mikko Vilkastuksen kanssa Kreetan luo. Kun he saapuvat  Karrin Kreetan kasvatti-isän luo, on Kreetan, ja Eskon inhoaman puusuutari Jaakon häät käynnissä Hätylän kylässä. Esko tuntee tulleensa petetyksi, mutta ei ilmaise harmiaan, mutta se kuplii alkuun hieman ja lopussa paljon yli. Esko haastaa riitaa viuluniekka Teemun kanssa, myöhemmin sulhasen kanssa. Esko harmistuu kuultuaan, että Kreetan naimapuheet olivat olleet vain leikkiä. Esko hajottaa Teemun viulun, ja hajottaa ikkunoita, ja poistuu paikalta.

Iivari, Eskon juoppo veli, ja Eskon eno Sakeri ovat Hämeenlinnassa hakemassa tavaraa häihin. He ovat juoneet rahansa, ja suunnittelevat tekosyitä, miksi matka meni mönkään. He päätyvät ryöstötarinaan. Jaanan todellinen isä Niko on saapunut Suomeen, ja kärsinyt rangaistuksensa Turussa. Hän näkee kulkijat ja haluaa höynäyttää heitä, ja saada matkan kotiin. Niko naamioituu etsityksi rosvoksi, josta saa 700 riksin palkkion. Iivari ja Sakeri kiikuttavat Nikoa kotikyläänsä.

Mikko Vilkastus ja Esko taapertavat kotiin. Mikko kertoo Kristolle, että häät olivat, mutta Kreeta nai puusuutarin. Esko pelkää äitiään ja ainakin äidin tervapamppua, ja hän kerää äidille riisiä (?). Sepeteus ja Topias jättävät kraatari Antreaksen odottamaan kotiin tulijoita. Mikko Vilkastus juottaa Eskolle ensi kännit, jonka harhoissa Esko löylyttää Antreaksen luullen jopa tappaneensa tämän. Antreas on hengissä.

Esko on ylpeä, sillä hän  on piirtänyt puumerkkinsä naimalupaan, mutta päättää olla poikamiehenä. Iivari ja Sakeri ovat juoneet rahat, jolla kylään piti tuoda nuuskaa, ja amputarvikkeita.
Niko paljastaa olevansa Jaanan isä. Jaanan ja Kriston kihlajaisia vietetään Eskon hääjuhlan sijasta. Niko, Jaana, Tobias ja Esko tekevät sovinnon.

Aleksi Kiven Nummisuutarit on lopulta ehjä näytelmä, näyttämölle siirrettynä en sitä ole nähnyt, näin luettuna se ei ole erityisen komediallinen, mutta jotain hauskaa tietenkin Eskossa, Nikossa, Sakerissa, ja Iivarissa on.

Eskon puumerkki
Esko olisi halunnut, että naimalupaan olisi tullut isän puumerkin sijasta hänen   oma puumerkki.
Esko "Puumerkkini täytyy löytyä kirjassa".
Myöhemmin kotiin tullessaan:
Esko: Enpä tarkoittanut muuta kuin saada piirretyksi puumerkkini lupauskirjaan, jonka täytyy siellä löytyä; mutta tehtyäni tämän, miksi emme jatkaneet kohta taasen tietämme morsius-taloa kohden?
Myöhemmin isä Topias katsoo Eskon naimalupaa.
Topias:  Ja ota myötäs, mitä sinulle kuuluu. Tässä on lakkis. (Viskasee lakin päästään Eskon jalkoihin, Esko kääntyy ympäri, ottaa sen ylös ja panee sen päähänsä). Sinustako naimisiin! Köntti!—Annappas takaisin valtuuskirja; lupauskirjani tänne! (Esko antaa hänelle kirjan, Topias katsoo siihen). Mikä on tämä variksen-jalka?—Ei vastausta. Tämä variksen-jalka? kysyn minä.
Esko; Kyllä se on minun puumerkkini. Sen luulin siinä tarvittavan laillisuuden tähden.
Topias repii lopulta paperin, jossa on Eskon puumerkki

Topias ei pidä Eskon kovinkaan viisaana, ja se ilmenee jo alussa, tässä lainauksessa on sana "vihapuhe"
Topias: Eskoni tyhmä? Tämä on vale ja vihapuhe kateudesta nousnut. »Olenko minä hullu, vaikka minä hulluksi huuttaan», lauletaan Sionissa. —Eskoa et tyhmäksi maininne, yhtä viisas on hän aina kuin isänsäkin, minä nimittäin; hän on ihan kaltaiseni, niin sielun kuin ruumiin puolesta. Hän ei ole tyhmä, vaan vähän itsepäinen, ja sen taitaa tukastansakin nähdä, joka on valkoinen ja harjaskankea, niinkuin ukolla itse tässä. Sanalla sanoin: hän on oikea isän poika, hän on kuvani elävä. (Esko tulee puettuna häävaatteisin).

*****

Aleksis Kivi (10.10.1834 - 31.12.1872) oli tunnettu Seitsemästä veljeksestä, joka on blogattu TÄÄLLÄ.

sunnuntai 6. lokakuuta 2019

Maurice Maeterlinck: Haudattu temppeli



Maurice Maeterlinck: Haudattu temppeli, alkuteos Le temple enseveli 1902, suomentanut Armas Hämäläinen, Kustannusosakeyhtiö Kirja 1924, sivumäärä 203.

Nobelisti Maurice Maeterlinckin Haudattu temppeli sisältää kuusi nykymittapuun mukaan varsin lennokasta esseetä.

Oikeus -essee tarkastelee 'yllättäen' oikeutta. Jos Jumala ei olekaan tuomari, niin mitä siitä seuraa. Tämä on hyvä kysymys, ja siihen kaiketi perustuu koko länsimainen oikeusjärjestelmä. Teksti on hyvin monipolvista:
"Irstailutoimitus voi olla hirveä moraalin kannalta katsoen, sitä ovat mahdollisesti valmistelleet hirveät salajuonet ja siihen on mahdollisesti sekaantuneet vallan väärinkäyttöä, epätoivoa ja kyyneleitä". s.13. Raiskaukset ja lasten hyväksi käyttö ovat edelleen ajankohtaista, ja niitä on edeltäneet salajuonet, ja toiminta on vallan väärinkäyttöä ja aiheuttaa epätoivoa ja kyyneitä, ja suuressa yleisössä raivoa ja johon virallisen oikeuden on puututtava. Suomessa puututaan, ja toisinaan tekijä selviää ehdollisella vankeudella, harvemmin tulee yli neljän vuoden tuomiota.

Nobelistilla on varsin yleisiä huomioita, eli onni ja onnettomuus eivät seuraa suoraan teoista. Pohditaan lisäksi tilannetta, jossa kahdella on samanlainen pelto, toinen kylvää ja kyntää, toinen laiskottelee. Nykyehdotus tähän olisi tietenkin tukiaiset ja perustulo, tätä tulevalla nobelistilla ei ole mielessä.

Toinen essee on nimeltään Mysteerion kehitys. Ihmisellä on tarve ymmärtää maailmaa, kuitenkin osa maailmasta on suuri mysteerio. Uskomme joihinkin asioihin, mutta välillä menetämme uskomme.
Ensimmäisessä esseessä Maeterlinck oli sitä mieltä, että ihmiselämässä ei jaloimmat ajatukset nouse valtavirtaan, tai niitä ei toteuteta, silti oikeuden pitäisi olla ihanteiden ytimenä. Tässä esseessä päätellään, että on tiettyjä periaatteita, joiden varassa pitkälti ollaan.
-Sankarillinen velvollisuus
-Näkemys siitä, että paha saa palkkansa
-Anteeksianto sekä
-Toive siitä, että korkeampi olento puuttuu asioihin

Seuraava essee Aineen valinta on lyhyesti summattu. Materialla on yhä suurempi merkitys ihmisille ja ihmiskunnalle.

Menneisyys -essee tarkastelee menneisyyden kohtaamista ja menneisyyttä. Menneisyyden taakka on raskaimpia riippoja väärin kannettuna. Täytyy opetella elämään nykyhetkessä. Tämä sama teema toistuu yhä uudestaan, että nykyhetkessä pitää elää, menneisyyden opit mukana ja tulevaisuuden päämääriä kohti.

Onnen vaihteessa -essee palaa aloitusesseen ajatukseen, että onni riippuu sattumasta ja kohtalosta, toiset ovat onnekkaampia kuin toiset, eikä onnea aina voi ansaita.

Päättöessee on nimeltään Tulevaisuus. Tässä tarkastellaan "Tulevaisuusennustelutieteen tilaa" s.191. Tulevaisuutta kohti menemme, ja sitä pitää ennakoida, mitä pidemmälle luotaamme, sen epävarmemmaksi tietomme käyvät.

Haudattu temppeli oli suhteellisen nopealukuinen esseekokoelma. Kirja-Aitassa tämä on myös luettu ja blogattu.
****
Maurice Maeterlinck (1862 - 1949) on belgialainen Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaja vuodelta 1911. Olen aiemmin lukenut hänen teoksensa Mehiläisten elämä, josta bloggaus täällä.