torstai 30. kesäkuuta 2016

Kari Hotakainen: Buster Keaton, elämä ja teot



Kari Hotakainen: Buster Keaton, elämä ja teot, WSOY 1991, Pokkaripainos 2012, sivumäärä.

Teos alkaa: Joseph Francis Keaton, Buster on lempinimeni  ... Kahlekuningas Harry Houdini antoi minulle tuon lempinimen ... tämän lähemmäs Buster Keatonia ei minusta päästä, sillä kuten kannessa lukee tämä on: "Sepitteellinen sukellus mykän elokuvan pienen miehen koomiseen maailmaan". Totta onkin, että Buster Keaton oli mykän elokuvan yksi suurista, hän syntyi 1895 ja kuoli 1966, hänen maineikkain elokuvansa oli Kenraali, joka esitettiin ensimmäisen kerran 1927


Trailer löytyy youtubesta, ja filmi on siis myös DVD:nä, trailerista näkyy tärkeimmät elementit eli Buster Keatonin kivikasvot, akrobaattisuus, junat ja filmin "miljöö" eli Amerikan sisällissota. Koko filmi noin 70 minuuttia löytyy youtubesta.

Wikipediasta katsoin niin Buster Keaton esiintyi vanhempiensa kanssa, oli kolmesti naimisissa, ensimmäisestä avioliitosta oli kaksi poikaa Joseph ja Robert, vaimojen etunimet olivat Natalie, Mae ja Eleanor.

Tämä oli siis "sepitteellinen sukellus" ja miltei kaikki on höpöhöpö-juttuja ja sekoitettu nykyaikaa ja keksittyä menneisyttä. "En pidä Yoko Ono äänestä enkä Irina Milanin laulusta"

BK muka asuu Bronxissa. Missä lienee asunut myös kirjassa "puhuva" Mike Tyson. joka on muuten syntynyt oikeasti noin viisi kuukautta Buster Keatonin kuolemasta. Yhteys tulee tietenkin nyrkkeilystä, Tyson oli raskaan sarjan maailmanmestari ja Keatonilla oli nyrkkeilykomediaa. Tänään on muuten Mike Tysonin 50-vuotispäivä.



Tämä on filmistä Battling Butler, joka kestää  71 minuuttia, mutta siinä on kyseinen nyrkkeilykohtaus, Keatonin hahmon nimi  elokuvassa on Alfred Butler.

Hotakainen antaa näkökulman "vaimolle" Darryl Valley-Keatonille, pojalle Harry Stantonille, joka myy rännejä Kälviällä, yllä on vaimojen oikeat nimet ja poikien.

Minusta kohtuullisen hyvä osio kirjassa oli mykän elokuvan muistilista, eli monesti huumoria tehdään täytekakuilla, junalla (varsinkin Buster Keaton), poliisilla, monesti mykät elokuvat ovat äänekkäitä, eli niissä tapellaan ajetaan kolareita. Täytekakku läjähtää harvoin tarkoitettuun paikkaan. Tappelut johtuvat esim. jonkun laudan osumisesta toiseen, joka virittää vimmaisen tappelun. Minusta tämä oli oiva osa, mutta itse ostin tämän teoksen  lähinnä oikean Buster Keatonin vuoksi, joka jäi sangen kuvitteelliseksi tämän kirjan sivuilla.

Minusta Hotakaisen paras teos on mestarillinen Juoksuhaudantie, josta vaatimaton bloggaukseni TÄÄLLÄ.

tiistai 28. kesäkuuta 2016

Mika Waltari: Kuka murhasi rouva Skrofin?



Mika Waltari: Kuka murhasi rouva Skrofin? 1939, tämä painos Otava 2007, sivumäärä 441.

Kuka murhasi rouva Skrofin? on ensimmäinen Waltarin Komisario Palmu -kirjoista.

Kuka murhasi rouva Skrofin?  alkaa Rantakatu 8A:n porraskäytävässä, jossa tuntuu Postineidin mukaan kaasun hajua. Talonmies pitää Postineitiä rutisijana eikä reagoi, mutta Postinkantaja huomaa kaasun hajun tulevan rouva Skrofin asunnosta. Asuntoon "murtaudutaan" mutta rouva on jo kuollut.

Poliisiasemalla kertoja Virta on tohkeissaan. Hän on 22-vuotias ilmeisesti oikeustieteen ylioppilas, joka on päässyt suhteilla harjoittelemaan poliisiin. Tutkintaa pitää hyppysissään kouluja käymätön komissaari Palmu, tässä ei puhuta komisariosta. Palmun etunimi mainitaan, se on Frans. Hän on luultavasti viisissäkymmenissä ja painaa noin sata kiloa.

Palmu tekee rikospaikkatutkimuksen. Koska rouva Skrofin mäyräkoiralta on katkaistu niska, Palmu päättelee rikoksen murhaksi. Epäiltyjä on liuta. Rouva Skrof oli varsin rikas, ja omaisuutta kärkkyy lahkolainen saarnaaja Mustapää. Rouva Skrofin edesmenneen aviomehen tytär neiti Kirsti Skrof on myös epäilty. Hän hoiti äitipuoltaan, mutta ajautui riitaan, sillä rouva Skrof halusi hänen avioituvan rappeutuneen veljenpoikansa Kaarle Lankelan kanssa. Kaarle Lankela on tyhjäntoimittaja, joka viettää aikaansa degeneroituneen taiteilija Kurt Kuurnan kanssa. Murhayönä he olivat juopottelemassa. Neiti Kirsti Skrof oli mennyt ystävättärensä luo. Kirsti vihasi äitipuoltaan ja väittää hänen ajaneen isänsä itsemurhaan ja hän on elänyt 14 vuotta piinassa. Hän ei halua mennä naimisiin Kaarle Lankelan kanssa. Lankelalla piirittää tanssijatar Iiri Salmiaa. Samassa rapussa asuva tuomari Lanne on hoitanut rouva Skrofin raha-asioita. Hän väittää, että rouva on ollut tolaltaan ja repinyt vanhan testamentin ja tehnyt uuden. Rouva Skrofin lääkäri tohtori Markkola on lääkinnyt vanhaa rouvaa pillereillä, ilmeisesti unilääkkeet on vaihdettu vahvempiin, jotta vanha 62-vuotias rouva on saatu sikeämpään uneen ja kaasun avulla ikiuneen. Kaasumittarin kulutuksesta päätellään kuolinaika.

Palmu käy kuulustelemassa yhdessä Virran kanssa epäillyt. Kaikilla on hatarahkot alibit ja jonkinnäköinen motiivi. Rouva Skrof on luvannut rahoittaa lahkon toimintaa. Per Gamaliel Mustapäällä on musta menneisyys, ja lisäksi Mustapään hengelliset menetelmät ovat olleet neiti-ihmisille sangen ruumillisia, ja niitä neiti Skrof on joutunut tätinsä myötävaikuttamana kokemaan.

Tutkimusten edetessä todistusaineistoa alkaa keräytyä, mielenkiintoinen tulitikku alemmalta parvekkeelta. Polyteekkarityttö on nähnyt urheiluauton, koiran ulinasta pystytään päättelemään kuolinaika tarkemmin. Katolla on verta ja ikkunalaudalla on tennistossun jälki. Todistusaineistoa alkaa kerääntyä tietyn ihmisen harteille, mutta voiko hän olla syyllinen?

Komisario Palmu arvaa lopulta kuka on murhan takana, ja sitten  rikollinen selvittää miksi hän murhasi.

Veri on tullut katolle murhaajan nenästä, minkä murhaaja itse paljastaa Palmun jo arvattua. Veri on punaista, vaikka tekijä on "aatelinen". Sama nenäverenvuoto-ongelma on muuten Sherlock Holmesin avaustarinassa A Study of Scarletissä, bloggaus täällä.

Romantiikan ystäviä hellitään hääkellojen kilinällä lopussa.

Dekkari Kuka murhasi rouva Skrofin? on nopealukuinen ja kiivastempoinen: murha, tutkimukset ja loppuratkaisu tapahtuvat runsaassa vuorokaudessa. Tarinana tämä ei aivan yllä Komisario Palmun erehdyksen tasolle.


Kirjan pohjalta on tehty filmi Kaasua komisario Palmu, joka on toinen Palmu-filmi, se oli nähtävissä Ylen elävässä arkistossa TÄÄLLÄ.


Loistava Komisario Palmun erehdys, tehtiin elokuvaksi ensimmäisenä, se ilmestyi kirjana vuonna 1940. Siinä rikas, älykäs, boheemi ja huikentelevainen Bruno Rygseck löytyi kylpyhuoneesta kuolleena, hukkuneena uima-altaaseensa, mutta Rygseck murhattiin kuten myöhemmin hänen vaimonsakin. Teon motiivi oli mielisairaus. Rygseckit olivat varakkaita. Kirjassa on paljon samoja teemoja kuin tässä teoksessa
****
Mika Waltari, Suomen yksi suurimpia  kirjailijoita, syntyi 19.9.1908, hän menehtyi 26.8.1979. Waltarin tunnetuin teos on Sinuhe Egyptiläinen, josta bloggaus on täällä.

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Pearl S. Buck: Mandala


Pearl S. Buck: Mandala  1970, suomentanut Matti Kannosto, Tammi 1972 (painettu Wsoy:n kirjapainossa), sivumäärä 299.

Mandala kirja tapahtuu Luoteis-Intiassa Rajathanissa vuonna 1962 - 1963. Päähenkilö maharadja Jagat Amarpur (39 vuotta) on onnellisesti naimissa vaimonsa Motin (38 vuotta) kanssa. Heidän poikansa Jai on aikuistumassa, kuten tyttärensä Veera. Jai on menossa viimeistelemään sivistyksensä isänsä tapaan Oxfordissa, ja Veera aiotaan kihlata tavan mukaan. Jagat ja Moti ovat olleet onnellisia "järjestetyssä" avioliitossaan.

Teos alkaa harmoniassa, mutta kaikki on muuttumassa. Jagat on maharadja, mutta Intian itsenäisyys on vienyt hänen asemansa ja tulonsa, mutta palatsit pitää hoitaa, ja monia ihmisiä pitää ruokkia. Jagat on päättänyt muuttaa Järvipalatsinsa hotelliksi, ja houkutella sinne amerikkalaisia turisteja. Hotelliprojektia hän tekee yhdessä amerikkalaisen Bert Osgoodin kanssa. Osgoodin mukaan amerikkalaiset turistit vaativat golfkentän, baarin, tanssisalin ja mahdollisesti myös yleisiä naisia. Jagat myöntyy kolmeen ensimmäiseen. Lisäksi järven krokotiilit pitäisi tappaa.

Motin luona käy lähetyssaarnaaja englantilainen pappi isä Francis Paul. Hän on hyvin kiinnostunut Intian oloista ja historiasta.

Kiina ja Intia kiistelevät rajastaan, ja syntyy rajasota, johon kiihkeä Jai lähtee vapaaehtoisena. Intialaisten joukot ovat pääosin Pakistanin vastaisella rajalla. Jain joukot on huonosti varustettu ja aseistettu. Jai kaatuu rintamalla. Jagatin elämä saa täyskäännöksen. Hän käy kuolinpaikalla, mutta Jain tuhka on jo ripoteltu. Muti uskoo, että Jai elää. Veera kapinoi avioitumista vastaan. Jagat tapaa amerikkalaisen neiti-ihmisen Brooke Westleyn, joka tulee hotelliin asumaan. Brooke ja Jagat tuntevat suurta henkistä yhteyttä toisiinsa. Jagatilla on hovimestari goalainen Rodrigues, joka on uskollinen Amarpurin perheelle.

Kirjassa on eri tasoja ja teemoja. Historiallisena kehyksenä on Kiinan ja Intian rajasota, mutta laajemmin Intian itsenäistymisen jälkeinen aika ja  Goan hallinta. Kirjassa mainitaan jännitteet Pakistanin kanssa ja Kashmirin tilanne sekä Kiinan toimet Tiibetissä ja lopulta Kiinan ja Intian rajasota. Tämä kaikki heijastuu ihmisiin, naisen ja miehen asemaan.

Kirjassa jännitteenä on kiintymys tai puhdas rakkaus. Brooken puhdas rakkaus ja henkinen suhde Jagatiin, Jagatin kiintymys tai rakkaus Brookeen, joka on  ainakin aluksi henkistä. Samanlainen side on isä Francis Paulin ja Motin välillä. Veera empii avioliittoaan Rajin kanssa, Bert Osgood on rakastunut Veeraan ja pian tunteet ovat molemmin puolisia. Pitääkö Veeran purkaa kihlaus Rajin kanssa...

Kirjan kolmas taso tai teema on Jain kuolema, elossa olo tai mahdollinen uudelleen syntyminen. Jagat ja Brooke etsivät Jaita, ja puhuvat lamojen kanssa, mistä Jai voisi löytyä ...

Mandala on kiinnostava teos, mutta tuskin tekijättären parhaita teoksia. Sen yksi teema on rakkaus ja sen vaikeus,

Kirjan alussa varsin Motin mielipiteet herättävät huomiota
"Minä pidän länsimaalaisista, mutta en silti halua heitä perheeseeni" s. 19. Tämä sama mielipide on monen suvaitsevaisenkin ihmisen luontainen käyttämismalli ehkä vieläkin.  Motin sanomaa on myös seuraava: "Tytöille tapahtuu merkillisiä asioita, joita ei tapahdu pojille. Tytön on turvallisempi mennä naimisiin nuorena"   s. 20.

Mandala on kirjan alkusivun (s.5) mukaan "maailmankaikkeuden kaavakuva: sille ovat luonteenomaisia yhteen keskustaan palautuvat geometriset muodot, joissa kussakin on jonkin jumalan tai jumalominaisuuden kuvahahmo. Symboli kuvaa ihmisen itseyden pyrkimystä sisäiseen yhteyteen". Teoksessa käsitellään aika paljon eri uskontojen opetuksia kuolemanjälkeisestä elämästä.

*****
Pearl Sydenstricker Buck (1892 - 1973) oli amerikkalainen kirjailija, joka sai Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1938. Buck syntyi USA:ssa, mutta varttui Kiinassa lähetystyössä olleiden vanhempiensa kanssa ja osasi kiinaa. Buckilta on suomennettu ainakin 21 teosta, ja löysin häneltä miltei sata julkaisua yhden kokkikirjan. Hänen syntymäpäivänsä on 26.6 eli tämä päivä. Minulla on hänen pääteoksensa (?) eli Hyvä maa lukupinossa, johon en laita linkkejä, kun en halua niitä itsekään vielä lukea, mutta tässä muista "maistiaisia":
Orjatyttö, Tarukirjassa
Lapsi, joka ei vartu Tahattomassa lueskelijassa
Naisten piha Arjen kulttuurissa

keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Eeva Kilpi: Välirauha, ikävöinnin aika



Eeva Kilpi: Välirauha ikävöinnin aika, WSOY 1990, tämä painos 2012, sivumäärä 200.

Eeva Kilpi - nuori oppikoululainen - joutui talvisodan jälkeen evakkoon luovutetusta Karjalasta ja vietti kesän 1940 Vuoksenniskalla. Koulua jatkettiin elokuussa 1940, jolloin suoritettiin keskenjäänyt lukuvuosi ja muutaman kuukauden lukukauden jälkeen oppilaat siirrettiin seuraavalle luokalle. Välirauhan aika tarkoittaa nykyisin Moskovan rauhan 13.3.1940 jälkeistä aikaa ennen jatkosodan alkua 25.6.1941. Moskovan välirauha puolestaan solmittiin 19.9.1944. Kilven trilogian ensimmäinen osa on blogattu täällä.

Välirauha ikävöinnin aika -kirja on erityisen hyvä ja pidin kertojan tarkoista ja rehellisistä havainnoista. Lainaus toiselta tekstisivulta alla osoittaa, että Eeva Kilpi arvostaa rajoja. Lainaus ilman loppukommenttia voisi olla ironiaa, mutta siis pitää paikkaansa. Ennen vanhemmat uskalsivat asettaa rajat, ja lapset oppivat sen rajoissa tunnetaitoja.
"Oli turvallista, kun joku halusi selkeästi jotakin. Isä halusi aina selkeästi tai sitten halunnut ollenkaan. Se antoi ryhtiä elämään.  Sitä vastaan oli naisväen helppo kapinoida. Isän tahtoa vastaan nouseminen kasvatti luonnetta, itkeminen kehitti tunne-elämää, raivonpuuskat kielenkäyttöä, alistuminen kestävyyttä ja omapäisyyttä, niin kummalliselta kuin se saattaa tuntuakin." s.13

Kilpien perheeseen hankitaan lehmiä, jota kertoja opettelee lypsämään. Lypsyjakkara ja utareiden huolellinen puhdistaminen tulee tutuksi. Isä on mukana perheen arjessa ja vie pyörällä maidon hinkeissä Vuoksenniskalle meijeriin. Osa maidosta (tai voista) käytetään kotona. Metsä on elämyksellinen paikka luolineen ja vuorineen, sieltä kerätään myös marjoja ja sieniä. Perhe yrittää juurtua Vuoksenniskalle ja käy vierailulla lähitaloissa. Äiti muuttuu toiseksi ihmiseksi, kun emännöi juhlia tai on vieraisilla. Äiti menee Käkisalmesta ostetut taftit päällä juhliin, jossa on ontto olo ja puhutaan tyhjänpäiväisyyksiä. Ruokia kuvataan paljon ja liharuokien makua ja tuoksua. "Minusta on vaikea kuvata sitä nyt. koska en syö enää tasalämpöisiä eläimiä, enkä kenties kohdakkoin vaihtolämpöisiäkään". s.16

Koulu tuo kaaokseen järjestystä. Kertoja lähtee Lappeenrantaan suorittamaan kahdessa kuukaudessa oppikoulun toisen lukuvuoden, joka jäi talvisodan takia kesken. Nuori tyttö asuu Vekke-enonsa ja Pupu-tätinsä luona. Elo on alkuun pelkkää ikävöintiä, joka aiheuttaa myös ripulia. Pupu ja Vekke pitävät hänelle seuraa ja vievät elokuviin. Tuo kaksi kuukautta on merkittävä ajanjakso kertojan elämässä sen lyhyydestä huolimatta. Pupu oli taitava runonlausuja, ja Vekke kirjoittelikin niitä, Heidän avioliittonsa kuitenkin päättyi onnettomasti. Myös isä tulee puukaupoille Lappeenrantaa ja tyttärelle hankitaan talvitakki tosin pitkän tinkimisen jälkeen. Lyhyen lukuvuoden jälkeen päästään kotiin lomalle. Tämän jälkeen päätetään jatkaa oppikoulua Keravalle, missä mummi asuu. Koulu jatkuu, vaikka maailmalta kuuluukin uutisia Tanskan ja Norjan miehityksestä (Saksa) ja Baltian maiden miehitys (Neuvostoliitto).

Keravalla kertoja muuttaa siis mummin, hänen nuorimman tyttärensä ja tämän pastorimiehen luo asumaan. Evakko haluaa kotiutua ja kertoja muistelee Keravaa kaiholla ja koko oppikouluvuottaan, johon kuuluu ihastuminenkin ja naiseksi kasvaminen, mutta vielä viattomassa mielessä
Kuvan lähde: Veljekset Karhumäki Oy, ilmavalokuva 1958, Keravan museo

En yleensä linkkaa tai laita "toisten kuvia", mutta täällä näkyy Suvantolantie, jossa mummi asuu, tien nimi on nykyisin Seunalantie. Asuessani Vantaalla ajoin muutaman kerran pyörällä Keravalle, se oli paljon laajentunut "tästä". (Kuvan käyttöoikeus on minusta tässä asianmukainen, mutta kuvaa ei saa ainakaan muuttaa, eikä jättää sen lähdettä kertomatta).

Eeva Kilpi vie tarinaa eteenpäin ruodittuina koulumuistoina ryyditettyinä minusta realistisella elämän kokemuksella. Isä ja äitikin muuttavat kevättalvella Keravalle, ja mummin tytär miehineen Parkanolle. Isä karjalaiseen tapaan on ostanut junassa talon Vuoksenniskan keskustasta. Jossain vaiheessa myytiin toinen talo, johon Kilpi viittaa jo teoksen alussa: "En pääse enää suorittamaan tupatarkastusta Salolassa, koska se jossain vaiheessa "hävitettiin" eli muutettiin rahaksi. Niin tapahtuu, kun ihmiset alkavat vaurastua. Kaikki muutetaan rahaksi". s.20

Kilpi kuvaa hienosti Vuoksenniskan keskustan taloaan, mutta taas alkaa sota, ja rajan pinnassa olevat ihmiset "häädetään" kodeistaan. Yllä mainittu pastori oli jatkosodan ensimmäisiä uhreja, Hän katosi metsäsaarekkeella. Hän oli täynnä uskoa suureen tulevaisuuteen Saksan rinnalla, toisin kuin kertojan maailman viisain isä, joka suhtautui asioihin maltillisemmin.

Eeva Kilven Muistojen aika trilogia avautui teoksella  Talvisodan aika joka on blogattu näin. Päättöosa on nimeltään Jatkosodan aika on blogattu TÄNNE

*****
Eeva Kilpi (s.1928) on suomalainen kirjailija, jonka tuotanto kattaa 32 teosta.

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Ellery Queen: Ruumiskirstun arvoitus



Ellery Queen: Ruumiskirstun arvoitus, alkuteos The Greek Coffin Mystery, 1930, suomentanut Aulis Rantanen, Sapo 236 Wsoy 1990 sivumäärä 408.

Ruumiskirstun arvoitus -teos alkaa esipuheella, jossa kustantaja selvittää tapauksen merkitystä ja loppuvaiheessa Ellery Queenin, joka on siis salapoliisi, nerokkuutta. Tarina alkaa, kun Georg Khalkis upporikas 67-vuotias taidekauppias kuolee sydänkohtaukseen New Yorkissa. Vainajan asianajaja Miles Woodruff tajuaa, että juuri muutettu testamentti oli kadonnut hautajaisten aikana. Uuden testamentin vuoksi vanha on kumottu, joten ollaan tilanteessa, jossa vainajalta ei jäänyt testamenttia lainkaan. Poliisi ja piirisyyttäjä tutkivat perusteellisesti talossa olijat, ja Ellery Queen tajuaa, että ainoa esine, joka on viety pois talosta, on ruumiskirstu, joten testamentti on myös siellä. Khalkis on balsamoitu ja ruumisarkku on laitettu kryptaan. Kun arkku avataan, Khalkisin ruumiin päältä löytyy kuristettu nuoren miehen haiseva ruumis, mutta ei testamenttia. Johtopäätös on, että murhaaja on varastanut myös testamentin. Perintöriita laajenee murhatutkimukseksi. Dekkarissa on monia yllättäviä tapahtumia, ja käänteitä tapahtuu säännöllisesti. Sekavaan vyyhteen saadaan selvityksiä, mutta uusia rönsyjä ilmenee. Loppuratkaisu on dekkarimaailmassa varsin omintakeinen ja nerokas, mutta sen voi joku ehkä juuri ja juuri keksiä.

Poliisit alkavat tutkia murhaa, ja he selvittävät vainajan viime päivien toimintaa. Ylimääräinen ruumis tunnistetaan Albert Grimshawiksi, joka on väärentäjä ja istunut Sing Singissä petostuomiota. Ilmenee, että Grimshaw on varastanut miljoonan dollarin Leonardo da Vincin taulun, joka oli Khalkiksen hallussa, joka puolestaan oli myynyt sen rahapulassaan monimiljonääri Knoxille. Vainajan naispuolinen sihteeri Joan Brett tietää paljon, mutta "unohtelee" asioita. Vainajalla ei ole omia lapsia, hän on sokeutunut, ja haetuttanut vajaamielisen Demitrios serkkunsa Kreikasta. Khalkiksen sisar Delphina Sloane, Gilbert miehineen asuu talossa. Gilbert johtaa Khalkiksen galleriaa. Yksityisgalleriaa Nacio Suiza, matka-agentti on Jan Vreeland, jolla on muistakin pitävä vaimo Lucy. Delphinan poika Alan Cheney juopottelee ja nostaa rahansa ja katoaa. Rikoskomissario Richard Queen hoitaa käytännön  tutkimuksia, mutta piirisyyttäjä Sampson ja apulaispiirisyyttäjä Pepper koordinoivat toimintaa. Henkilöitä on vielä edellä lueteltua enemmän. Tutkimukset perustuvat loogiseen ajatusprosessiin, jossa syyllinen lavastaa vääriä johtolankoja esimerkiksi kirjeitä, teekuppeja ja muita. Ellery epäilee, että Khalkis olisi saattanut saada näkönsä takaisin, sillä häntä hoitaa englantilainen silmälääkäri tohtori Wardes. Ilmenee lisäksi, että Demitrious on ollut punavihersokea, hänen tehtävänään on valita listan mukaan Khalkiksen vaatteet. Tutkimuksissa ensin ilmenee, että Albert Grimshaw ja Knox ovat käyneet Khalkiksen luona. Gilbert Sloane osoittautuu nimettömän kirjeen mukaan Grimshawin veljeksi. Gilbert Sloane kuolee, ja teko on lavastettu itsemurhaksi ... Tarina etenee vielä monin vaihein ennenkuin dramaattinen loppu on käsillä ja Ellery Queen saa selvittää kaikki konnankoukut. Syyllistä on miltei mahdotonta päätellä ennen loppuratkaisua, jos silloinkaan, sillä tosiasioita tulee jatkuvasti ja asetelma muuttuu jatkuvasti. Kysymys on ovelasta rikollisesta, joka lavastaa tilanteita, ja kylvää vääriä todisteita, ja hävittää oikeita. Ellery Queen tajuaa tämän ja kutoo verkon, johon ryökäle tarttuu.

Ruumiskirstun arvoitus on kultakauden dekkari, ja nimeenomaan sen amerikkalaisen haaran mestariteos. Pitkästä mitastaan huolimatta teoksen lukee nopeasti loppuun, joka on nautittavan yllättävä.

Olen blogannut myös Ellery Queenin kirjasta Kymmenes rikos NÄIN.

*****
Ellery Queen -tarinoita alettiin julkaista 1928 ja ensimmäinen dekkari Silinterihatun arvoitus julkaistiin 1929, tämä Ruumiskirstun arvoitus vuodelta 1932 on mainittu yhdeksi parhaista. Kirjoissa Ellery Queen on salapoliisi, joka merkitsee seikkailunsa "ylös". Hänen isänsä on poliisi Richard Queen, joka tässä kirjassa vain mainitaan.
Ellery Queenia kirjoittivat amerikkalaiset serkukset Frederick Dannay ja Manfred Bennington Lee, ilmeisesti nimillä Daniel Nathan ja Manford Lepofsky, dekkareita on kymmeniä, ja loppuvaiheessa muut kirjoittivat loppuun tarinoita.

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Charles M. Schulz: Tenavat. Parhaat sarjat, 1950-1959



Charles M. Schulz: Tenavat, Parhaat sarjat, 1950-1959, Otava 2015, sivumäärä 191.

Olen aina lukenut Tenavia, meillä kotona oli luultavasti kaikki ilmestyneet Tenava-albumit. Minulla on tätä ennen ollut vain yksi, eli Me Tenavat, joka on kokoelma vuosilta 1965 - 1987. Jonkin moinen bloggaus siitä on täällä.

Sain nimipäivälahjaksi tämän Tenavat Parhaat sarjat 1950 - 1959, ja se on ollut iltalukemisena, muutama sivu kerrallaan. Olen ottanut näytteeksi muutamista ruuduista kuvia ja yhdistellyt niitä.


Jaska Jokunen ja Ressu ovat näyttäneet alkuun hieman erilaiselta. Tellu on tullut sarjaan melkein "valmiin näköisenä". Eppu syntyi sarjan aikana ja oli aluksi vauva. Tellu on alusta saakka oma erinomainen itsensä, jonka turvin hän pompottaa muita. Tellun ainoa heikkous on hänen ihastuksensa Amadeukseen, joka ei saa koskaan vastakaikua.




Amadeus tulee sarjaan alkuvaiheessa ja hän on soittaja jo vauvana. Hän soittaa Beethovenia, joka nimi on ollut Schulzin mieleen. Nuotit on ollut vaikea piirtää. Schulzin lempisäveltäjä on Brahms.


Viikonloppuina 1952 alkoi sarja ilmestyä värillisenä ja vähän pidempänä. Tenavien lempihahmoni on aina ollut Ressu, tässä Ressu saa luultavasti oman koirankopin. Koska albumissa ei ole kaikkia sarjakuvia, en voi päätellä, onko tämä Ressun kopin ensimmäinen versio. Vuosikymmenen loppupuolella Ressu alkaa harjoitella kopin katolla nukkumista.


Tämä Tellun jalkapallon poisveto sen sijaan on lajissaan ensimmäinen, tapahtuma joka toistui vuosittain. Tellu on ilkeä, hän tokaiseekin yhdessä kuvassa, että ihan pakko loukata loukattua.

Henkilökohtaisesti en osaa sanoa, mikä Tenavissa oikeastaan viehättää. Jaska Jokunen, alkaa muotoutua melko varhaisessa vaiheessa itsekseen, pojaksi, joka haluaisi olla suosittu ja hyvä, mutta on usein kiusattu, ei kutsuta syntymäpäiville, ei saa Ystävänpäiväkortteja, joka häviää aina.

Luultavasti meissä kaikissa on Jaska Jokusta. Itse olen harrastanut montaa lajia, mutta useimmissa olen täysi tumpelo. Kuitenkin olen jaksanut yrittää. Jaska Jokusen isä on parturi. Jaska Jokusella menee mönkään leijan lennätys, jalkapallon potkaiseminen ja baseball. Jaska Jokunen itsekin toteaa, että hänellä on paljon henkisiä arpia. Minusta Jaska Jokunen huolehtii pikkusiskostaan, koirastaan, baseball-joukkueestaan kuitenkin hyvin, mutta ei ole erityisen karismaattinen eikä suosittu.


Eppu, joka on itseään täynnä olevan kiusaaja-Tellun, pikku veli on taitava kaveri. Hän kuitenkin kulkee riepunsa kanssa, tämä on ehkä ensimmäinen kuva, jossa Eppu on riepunsa kanssa. Eppu imee myös peukaloaan, mutta hän on terävä. Epun rievusta käydään kamppailua. Tellu haluaa tuhota rievun, mutta Ressu janoaa myös riepua.


Mutta jos Epun riepu katoaa, Ressun korva saa olla korvikeriepu.

Useimmilla Tenava-hahmoilla on oma heikkoutensa. Amadeus soittaa liiaksi (onko ongelma? Minusta ei =),




Raparipa on aina likainen. Myöhemmin sarjaan tuleva Piparminttu-Pipsa on erikoisen huono koulussa. Hänen ystävänsä mukava Maisa on huono urheilussa. Useimmat tytöt on kuvattu virheettömiksi ja myös ärsyttäviksi. Tellun lisäksi Lippe ja muut tytöt kiusaavat rankasti Jaska Jokusta.

Ressussa on jotain arvoituksellista ja majesteettisuutta. Ihailen Ressua hänen itsenäisyytensä vuoksi, ja siksi, että Ressu uskaltaa tehdä ja yrittää asioita. Tosin Ressullakin on omat heikkoutensa, Ressun kaveri Kaustinen tuli sarjaan vasta 1960-luvun lopussa ja Ressun veli Remppu tätäkin myöhemmin 1970-luvulla. Ressu on oikeastaan ainoa joka uskaltaa haastaa Tellua.

Tätä hienoa sarjaa on tulossa jatkossakin. Seuraava vuosikymmen teki Tenavista todella suositun. Ressu pääsi kuuhun. Tärkeämpää on minusta kuitenkin Ressun kamppailut Punaisen paronin kanssa, ja Ressun kirjan kirjoitukset, jotka alkavat aina "Oli synkkä ja myrskyinen yö". Sarjan vakiohahmoksi  tulee vuonna 1959 syntynyt  Jaskan pikkusisko Salli, Epun ja Tellun pikkuveli Toisto, myös tumma Sami, Piparminttu Pipsa ja Maisa, jotka ovat minusta ihastuneita Jaska Jokuseen. Jaska Jokunen ihastuu punatukkaiseen tyttöön, jota ei näytetä, mutta rakkaus ei saa vastakaikua ja rakkaus jääkin Tenavissa ilman vastarakkautta. Tenavat koskettaa minua hyvin syvältä..

*****
Charles M Schulz (26.11.1922 - 13.2.2000) oli Tenavat -sarjakuvan isä, Tenavat ilmestyi 2.10.1950 - 13.2.2000.

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Juha Itkonen: Palatkaa perhoset


Juha Itkonen: Palatkaa perhoset, Otava 2016, sivumäärä 415.

Palatkaa perhoset on vuonna 2005 ilmestyneen teoksen Anna minun rakastaa enemmän jatko-osa. Juha Itkonen (s.1975) luotaa kirjoissaan poptähti Summer Maplen (Suvi Vaahteran) uraa, ja kertojina on Suvin entinen poikaystävä Antti Salokoski ja Suvin äiti Leena Vaahtera. Äiti oli ensimmäisessä osassa tolkun nainen, mutta Antti Saloski on ajoittain hyvinkin rikki ja sekaisin.

Itkosen Palatkaa perhoset -teos on nimeenomaan  jatko-osa, ja se on joko hyvä tai huono kirja. Se on sújuvasti ja tarkasti kirjoitettu eri aikatasoissa kulkeva tarinavyyhti, jossa kerrontatekniikoita ja näkökulmia on ainakin riittävästi. Henkilöille, jotka lukevat muutaman kirjan vuodessa, tämä on oikein oiva lukupaketti. Kriittistä lukijaa ehkä ärsyttää se, että edeltävän osan tapaan, juoni puksuttaa kaksilla raiteilla varsin hitaasti ja välillä tylsästi. Hesarin Arla Kanerva puhuu täällä, lähes suorasta jatko-osasta. Minusta tämä on suora jatko-osa.

Kaikkia eivät tulevien eroperheiden arki kiinnosta, se voi tuntua kliseiseltä. Arki on kuitenkin arkea, ongelmallistakin, elämä on usein hyvinkin kliseistä. Kirjassa on kyllä muutama helmikin, puhutaan Hevisauruksenkin arjesta ja joistain muista bändeistä, ja käydään Antin ja Elisan kanssa mielenkiintoinen Skype-keskustelu sivulla 255, jossa kommentoidaan imettämistä, joskus tai usein  miesten kannattaa pitää mielikuvituksensa kurissa.

Minusta kirja oli siis enemmän hyvä kuin huono, tarina on tarkka ja palkitsi minun luku-urakkani. Mainitsen tämän siksi, että yleensä en pidä tällaisista ihmissuhdesopasta, joka poreilee ja sitä hämmennellään ja jota ryyditetään biisien sanoilla. Minusta tässä biisien sanat ja bänditarinat olivat oikeassa viitekehyksessä ja siinä ei ollut mitään laskelmoivaa. Kyse oli biisien tekemisestä ja "perhosten kiinniottamisesta". Itkonen on pohjustanut teoksen hyvin, ja ollut luultavasti sangen innostunut tästä ja se näkyy pisitiivisesti.

Hesarin Arla Kanervan mukaan "Se kuitenkin tarvitsisi tuekseen yksinkertaisia, rehellisiä lauserakenteita. Itkosen loppuun asti hiotut, rakentamalla rakennetut virkkeet vievät siltä voiman ja pohjan, sillä ne tekevät huumorin mahdottomaksi ". Tämän saman huumoriasian totesin jo Hetken hohtava valo -bloggauksen yhteydessä, muttta ei kaikkien kirjojen minusta kuulu sisältää huumoria, mutta yhdyn Kanervan näkemykseen liiasta hiomisesta suomalaisessa kirjallisuudessa yleensä. Lauseet ovat nykyisin romaaneissa hiottu niin pitkälle, että ilman mittavaa ponnistelua ei virkkeiden merkitystä ymmärrä. Minusta tässä ei ollut sitä vikaa. Leenan ja Antin ajatukset olivat varsin arkisen yksinkertaisia, lisäksi Suvin itsetilitys oli aikakausilehtien  tasoa (hyvässä tai huonossa mielessä). Lisäksi Kanerva tunnisti varmasti myös kirjassa olleet "lehtijutut". Kirja ei erityisemmin sisältänyt "piiloviestejä", niin kuin Itkosella yleensä. Anna minun rakastaa enemmän perustuu lukijan luuloon, että kertoja kirjoittaa oikeasta maailmasta, mutta sitä ei voi minusta arvostella, sillä se on koko tarinan "juju". Useat nerokkaat kirjat perustuvat samaan niksiin, ensiksi tulee mieleen Christien Ikiyö,

Kirjan juoni jatkoi edellisen kirjan tapahtumista (suoraan ei lähes suoraan=). Antin päiväkirjat (Anna minun rakastaa enemmän -kirja) julkaistaan kirjana. Hänen vaimonsa Elisa on ne päiväkirjat ensin lukenut, suuttunut ja anteeksi antanut, hankkinut lapsen Niilon Antin kanssa, ja pyörittää uraäidin arkea. Antti syventyy historian opettajan toimeensa. Hänen kirjansa käännösoikeudet on myyty Amerikkaan pikkukustantajalle. Antti menee USA:n matkallaan Summer Maplen keikalle, ja pikku hiljaa kaikki alkaa uudestaan, kunnes on välitilinpäätöksen aika ...

Leena Suvin äiti uhrautuu miehensä kuoleman jälkeen Suvin lapsen Rosan hoitajaksi, Leenan silmin katsotaan popparin (tai rokkarin) uraa, Rosan kasvua, ja omia happamia tuntemuksia. Lisäksi tapetilla on Antin isän sairaus ja Antin uusi kirjaprojekti.

Tämä kirjaa paljastaa sen, jonka lukija oivalsi jo ykkösosassa, että Suvi on itsekeskeinen uraohjus, jonka luomisvoima on katoamassa. Hän yrittää parasiitin tavoin imeä luomisvoimaa ympäristöstään, ja kun muut on loppuun imetty, lopulta luovuutta kupataan Antista, jolla on omat kotikuviot ja mielenterveys vaihteeksi kunnossa ...

Suvi joutuu tilille omasta itsekkyydestään, kuinka käy Suvin, Roosan, Leenan ja Antin?

Anna minun rakastaa enemmän -teoksen bloggaukseni loppu oli seuraava:

Anna minun rakastaa enemmän
- Oikeasti vai hullujen maailmassa?
Ykkösosassa useammin hullujen maailmassa!
Tässä jatko-osassa useimmin oikeasti, ja kiitos siitä Juha Itkonen, tästä pidin enemmän.

(editoin kirjoitusvirheitä pois, ja kun pokkari ilmestyy pöyhin tätä enemmän, eli myyntiaika on vasta alkanut, tämä teoskappale oli veronmaksajien, eli varasin sen kirjastosta jo ennen ilmestymistä ja sain sen lainaksi muutaman kuukauden odottelun jälkeen)
***
Olen blogannut Itkosen teoksesta Hetken hohtava valo näin huonosti.

torstai 9. kesäkuuta 2016

Tietohaaste ja haaste




Olli Mäenpää: Julkisuusperiaate, WSOYpro 2009, sivumäärä 402.

Tämä on perusteos, joka on varsin tyhjentävä esitys asiasta ja minusta jokaisen julkista valtaa käyttävän olisi osattava "ulkoa" ainakin omaan virkaansa liittyviltä osiltaan.

Kirja alkaa toteamuksella " Julkisyhteisöjen toiminnassa noudatetaan julkisuusperiaatetta. Tämän periaatteen mukaan jokaisella on halutessaan oikeus saada tietoa  julkisesta vallankäytöstä ja viranomaisen muusta toiminnasta".

Tämä on hyvä lähtökohta. Julkisuusperiaate on kirjoitettu perustuslakiin, ja on yhteiskuntamme perusperiaatteita. Yksityisyys on myös perusoikeus, joka rajoittaa esim. tietojen julkistamista esim. internettiin. Mutta oikeus saada julkista tietoa on julkisuuslaissa turvattu. Julkisuusperiaate on julkisuuslain alussa "Viranomaisten asiakirjat ovat julkisia, jollei tässä tai muussa laissa erikseen toisin säädetä", poikkeukset ovat lain 24 pykälässä. Laki edelleen määrittää, että "Jokaisella on oikeus saada tieto viranomaisen asiakirjasta, joka on julkinen." Tämä on juuri aiemmin mainittu "halutessaan oikeus saada tietoa ", miten tieto annetaan,  on laissa määritelty. 

Julkisuuslaki on yleislaki, eli esimerkiksi verotietojen julkisuutta määritellään erityislaissa. Eriyislaki menee yleislain edelle. Virkamiehen on muuten minusta osattava Hallintolaki ulkoa, joka vaikka on yleislaki, sisältää hyvän hallintotavan kuvauksen ja ohjeet siitä, miten ei saisi menetellä.

Kirja on varsin kattava eikä yllä oleva osuus ole kuin raapaisu, teoksessa käsitellään nimensä mukaisesti julkisuusperiaatetta, julkisuuslain soveltamista, julkisuuden toteuttamista, ja salassapitoa. Itse asiassa Olli Mäenpää on omalla erityisalueellaan maamme kärkikaartia, minusta ykkönen. 

Kirjassa on hyvä sisällysluettelo, ja aakkostettu asiahakemisto.




Mauri Saarinen: Työsuhteen pelisäännöt, Talentum 2012, sivumäärä 579,

Mauri Saarinen on laatinut tuhdin tietopaketin koskien työsuhteen pelisääntöjä. Teos sopii kaikille esimiehille ja luottamusmiehillekin ja miksei työntekijöille.
Teoksen aluksi on selvitetty työsuhdeasioiden lähteet "tärkeysjärjestyksessä", kenttä on hieman hajanainen, sillä listassa on kaksitoista eri normistoa, joista tärkein on Perustuslaki, sitten EU-säännökset ja sitten ehdottomat Suomen lain säännökset. Palkanmaksuasioiden kannalta on tärkein työehtosopimus.  Näiden kahdentoista jälkeen listan 13:s on työnantajan työnjohtovaltansa perusteella antamat määräykset.

Työpaikan haku ja työsopimuksen teko on kakkosluvun aiheena, eli työnantaja hakee työsuhteeseen henkilöä. Luvussa on 102 sivua, ja tämän luettuaan osaa ottaa kaikki tarpeelliset asiat huomioon, kun rekrytoi, mitä saa kysyä, miten valitaan, miten kohdellaan tasapuolisesti, mutta uskallus työllistää, luultavasti laskee.

Kolmas luku sisältää työntekijän velvollisuudet ja työnantajan työnjohto- ja valvontaoikeuden, neljännessä luvussa käydään läpi työnantajan velvollisuudet, lisäksi käydään läpi, työsuhteen päättäminen, työaika, vuosiloma, perhevapaat, ja työntekijän sosiaaliturva. 

Kirjassa on hyvä aakkostettu asiahakemisto



Suomi-Ruotsi kuvasanakirja, kuvitus on Judy Hensmanin ja käännös Sakari Lintisen, Satukustannus Oy 2004, sivumäärä 90, ja lisäksi suomenkielinen sanalista ja sanan sivunumero.

Vaikka olen lukenut koulussa ruotsia, en pärjää Ruotsissa, ongelma on siinä, että kaikkein tavallisimpia sanoja en muista tai en edes osaa.

Tässä kirjassa, joka on tarkoitettu lapsille, on mainittu esimerkiksi kehon osat, en midja on vyötärö, leuka on en haka, sitten on vaatteet, huonekalut, toilettivälineet ja paljon tavallisia sanoja, eläinten nimiä, kasveja ja arkisia jokapäiväisiä sanoja. Koulussa kyllä opetetaan, mikä on maailmansota, ydinsota, ekokatastrofi, hiilidioksidi, voimalaitos, valtatie, mutta ei sitä, mikä on kimalainen, voikukka, hippiäinen, räytäspääsky tai uuhi.

Tätä oli kiva lukea, olen lähdössä kesällä Ruotsiin ja olen verestänyt ruotsin kielen ruosteista taitoa erilaisin aktiviteetein, tämä on yksi niistä.


Star Wars - vuosikirja 2015 maksoi 7:95 ja se sisältää takakannen mukaan paljon Star Wars -tietoa. Pohdin pitkään ostanko tämän, toteutus vaikutti suunnatun alle kymmenvuotiaille. Tässä on kuitenkin aika paljon tietoa ja ostin lehdykän, mutta aika vähän sitä olen lukenut.

Tehtäviä on myös pikkuväelle, itse en ole tehnyt niitä vielä.


Takakannen Yoda-kuvasta pidän vähemmän kuin etukannen Darth Vaderista. Hahmona Yoda on tosin suosikkini, varsinkin episode 5:n Yoda.

Kävin katsomassa kahdesti The Force Awakensiä. Pohdin onkohan Rey Luken tytär? Star Wars -genressä olen väliinputoaja, alkuperäiset filmit ovat eri-ikäisten suosikkeja, ja vain Kloonien hyökkäyksen ja Sithin koston olen nähnyt ensi-illassa, The Force Awakensin ensi-iltaan oli liput, mutta en saanut töistä lomaa. En myöskään ole lukenut Jude Watsonin Jeditehtäviä kuin yhden kirjan. TV;stä ja DVD:ltä olen alkuperäisen trilogian katsonut monesti.



Pekka Tuomikosken Talviolympialaiset kolmessa vartissa on hauska teos, etenkin vanhat valokuvat ovat arvokasta kansanperinnettä. Kirja on painettu Sotshin talvikisojen 2014 alla. Talvilajeja oli olympiakisoissa jo ennen Chamonixin 1924 -kisoja, mutta siitä alkaen talvilajit ovat olleet talvikisoissa ja kesälajit kesäkisoissa. 1990-luvulla olympiakisojen rytmi muuttui, eli kisat järjestettiin eri vuosina. Chamonixin kisat olivat aluksi nimellä "talviurheiluviikko", jossa pelattiin mm. curlingia, joka vasta nyt on tullut jäädäkseen kisojen ohjelmaan. Jo  Lontoon kesäkisoissa vuonna 1908 taitoluisteltiin. 1908-kisoissa muuten oli lajeina ilmeisesti myös köydenveto ja poolo (ilmeisesti hevospoolo), sekä kaksi eksoottista mailapeliä eli racquets (jota pelattaneen tennismailan tapaisilla mailoilla) sekä jeu pe paume.(joka on tenniksen edeltäjä, jossa on seinät kuin squashissa?)

Osallistun tällä Kirjavuoren tietokirja -haasteeseen. Luen muitakin tietokirjoja, mutta työkiireistä johtuen nyt vähemmän.

Sain saman haasteen myös:
Kirjakaapin kummitukselta Jonnalta täältä
Marjatalta tietohaaste täällä
Kaisa Reetalta täältä

Työkiireistä johtuen haastevastaus on vähän torso, mutta tällä mennään. Kiitos kun haastoitte ja muistitte. Yritin hakea tähän jotain erilaista.

Lopuksi vielä Kirja vieköön haaste Riitta K:lta täältä.


1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen

2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen
Päätin vain, että aloitan ja aloitin, tietämättä mihin hienoon tämä johtaa.

3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille
Rohkeutta, sinnikkyyttä, kun blogille tulee lukijoita tarvitaan ripaus itsekritiikkiä, paljon rohkeutta ja sinnikkyyttä (ja sinisilmäisyyttä). Itsekritiikkiä ja "lakitietoutta" tarvitaan siksi, että aloittelijankin blogi näkyy kaikkialla. Kun blogiharrastus on pidemmällä, kannattaa pohtia, säilyttääkö kaikki tekstit.

4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi
Kirja vieköön -blogilta haaste Riitta K:lta täältä.
Mukava suhteellisen uusi, mutta asiantunteva  kirjablogi :)

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

John Dickson Carr: Kuolema Petturien portilla



John Dickson Carr: Kuolema Petturien portilla, The Mad Hatter Mystery 1933, SaPo 51 wsoy 1992, suomentanut Pirkko Haljoki, sivumäärä 253.

Kirja alkaa kun John Dickson Carrin vakiosalapoliisi tohtori Gideon Fell, amerikkalainen Rampile sekä ylitarkastaja Hadley muistelevat edellistä seikkailua ja puhuvat kummallisista hattuvarkauksista, ja tapaavat Sir William Bittonin. Juttuhetki keskeytyy, kun  Kuolema Petturien portilla -dekkarin nimen mukaisesti toimittaja Philip Driscolin ruumis löytyy Towerista Petturien portilta. Driscoll on kirjoittanut sanomalehteen reportaasin Lontoota piinaavista hattuvarkauksista. Eräällä hevosella on ollut peruukki päässään, eräällä leijonalla on ollut harjassaan sir Isaac Simonides Levyn helmenharmaa silinteri. Sir William Bittonin hattuja on siis varastettu useampiakin. Sir Williamilta on kähvelletty hattuvarkauksien ohella Edgar  Allan Poen piilossa ollut käsikirjoitus, jonka sir William on löytänyt erään tohtorin vihjeen perusteella USA:sta, Poen kotitalosta. Murhattu Driscoll on sir Williamin sisarenpoika. Sir Williamin taloudessa asuu hänen veljensä Lester ja hänen hehkeä ja nuori vaimo Laura, sekä sir Williamin tytär Sheila. Driscoll asuu myös lähellä ja piipahtelee talossa. Sir Williamin luona on myös amerikkalainen keräilijä Julius Arbor, joka haluaa kiihkeästi käsikirjoitusta. Tarinan kytkeytyy keräilyä harrastava kenraali Mason Towerin linnan vartiokaartista ja hänen sihteerinsä likinäköinen ja arka Dalrye, joka on myös sir Williamin vävykandidaatti. Rouva Amanda Larkinin osoite on sama kuin vainajan.

Ylitarkastaja Hadley ottaa tutkimukset johtaakseen. Driscolin kuolinaika ja -tapa selvitetään. Ruumis on lävistetty nuolella. Towerissa ovat pyörineet tai olisivat voineet pyöriä tuohon aikaan oikeastaan kaikki epäilyksen alaiset. Nuoli on ilmeisesti Lesterin Ranskasta tuoma matkamuisto. Päälinjoja tutkimuksessa on kolme eli Philip Driscoll on naisten mies, eikä hän tehnyt eroa vapaan ja varatun välillä. Toisaalta kuka on mystinen hattuvaras? Kolmannekseen, miten käsikirjoitus kytkeytyy murhaan. Käsikirjoitusta ei yksinkertaisesti vaan löydy. Tämä on "kuka sen teki ja miksi" -dekkari, jossa edellä oleviin kysymyksiin saadaan vastaus. Itse arvasin monta kysymystä oikein, mutten sitä miten kaikki päättyy.

Loppuselvitykset ovat pitkät ja monipolviset, tohtori Fell antaa Rampilen ensin yrittää, mutta vain tohtori Fell tutkijakolmikosta tietää tapahtumien oikean kulun. Loppuratkaisu on riittävän avoin.

Tarinan suomalainen nimi Kuolema Petturien portilla kertoo ruumiin löytöpaikan lisäksi jotakin vainajasta, englanninkielinen nimi The Mad Hatter Mystery, osuu siinä oikeaan, että hattuvarkaudet liittyvät tarinaan saumattomasti.

Tarinassa on myös huumoria ja minusta tämä oli hyvä dekkari. Sisäpiirihuumoria esittää paikalle kutsuttu lääkäri tohtori Watson, joka on sangen vereslihalla poliisien kuittailuista. Kaikki brittidekkarien ystävät tietävät miksi.

*****
John Dickson Carr (1906 - 1977) oli amerikkalainen suljetun huoneen mysteerien dekkaristi, joka kirjoitti myös nimellä Carter Dickson. Tämä on järjestyksessään toinen tohtori Fell seikkailu ja minusta hyvä ainakin parempi kuin toinen bloggaamani Kuiskaava kuolema.

John Dickson Carr -nimellä dekkareita on suunnilleen 45, tämä on julkaistu  alkupuolella "uraa", hän on kirjoittanut lisäksi teoksen The Life of Sir Arthur Conan Doyle sekä The Exploits of Sherlock Holmes yhdessä Adrian Conan Doylen kanssa. Carter Dickson nimellä on dekkareita 25, novellikokoelmia on 9.

Tämä bloggaus osallistuu Oksan hyllyltä Dekkariviikko 2016 -haasteeseen

maanantai 6. kesäkuuta 2016

Gerhart Hauptmann: Soanan kerettiläinen


Gerhart Hauptmann: Soanan kerettiläinen, Der Ketzer von Soana 1918, Suomentanut: Alpo Kupiainen, Arvi A. Karisto Osakeyhtiö, 1960, sivumäärä 130.

Soanan kerettiläisessä (1918) on hieman samaa uskonnollista teemaa kuin toisen saksalaisen Thomas Mannin Pyhän syntinen -teoksessa. Teos kuvaa hyvän ja pahan taistelua ja lihan himoja. Tässäkin tarina tulee kertomuksen muodossa, tosin Soanan kerettiläinen -tarina jää kesken ainakin osittain. Erakkomainen vuohipaimen Ludovigo kertoo tarinan matkailijalle.

Francisco Vela on ollut pappisseminaarissa kuuliainen, harras ja uuras oppilas. Hän toimii 25-vuotiaana Soanan pappilassa Sveitsissä. Seurakunta on retuperällä, mutta uurastuksella ja hartaudella järjestys on palaamassa vuorimaisemiin. Francisco käyskentelee vuorilla ja ihailee jylhää luontoa. Korkealla asuu yksin rutsainen perhe, jossa sisaruksilla on liuta lapsia. Francisco tuo armoa, opetusta tähän perisynnin pesään. Hän kuitenkin hullaantuu Agataan, joka on rutsaisen parin hehkeä ja viaton 15-vuotias neito. Francisco alkaa nähdä kummia unia ja patsaat herättävät tiettyjä viettejä henkiin. Hän tuo Agatan kirkolle kouluun, hän epäilee Agatalla olevan jo rakastajan, vaikka tyttö kirmaa vain vuohien kanssa laitumella. Pappi hekumoi mielessään. Lopputulos on arvattava. Pappi valahtaa synnin pauloihin. Kiima karkaa kirkonmiehen kupeilta, ja Agataa armastetaan ...

Hauptmann johdattelee ja pohjustaa tilannetta hyvin. Luonto ja ohut vuori-ilma muovaavat papin ajatuksia. Rutsapari kauhistuttaa häntä. Lopullista lankeamista lapsen loveen kuvaillaan korulausein.

"Tässä hedelmässä  oli elävästi sykkivä ydin, sinä takoivat ihanat, värähtelevät sydämenlyönnit  ja nauttijalleen se lahjoitti yhä enemmän yhä ihanampaa, yhä valikoidumpaa hurmaa sen taivaallisen runsauden silti vähenemättä". 115
"Ja yhä käsittämättömämpinä, yhä hehkuvampina, yhä huumaavampina kumpusivat Agatan nuoren ruumin salaiset autuuden lähteet". s.119

Hauptmann kirjoittaa paljon paratiisivertauksin: Aatami ja Eeva, Eedenin puutarha, Hyvän ja pahan tiedon puu, käärme on vietellyt Eevan. Tämä viimeinen minusta on kummallinen, sillä Francisco viettelee Agatan, tässähän minusta sivistynyt 25-vuotias pappi viettelee 15-vuotiaan alisteisessa asemassa olevan luonnon lapsen.

Toisaalta Hauptmann käyttää myös kreikkalaista jumalperheen jäseniä pohjustaessaan tilannetta: Apollon, Eros, Zeus, Dionysos. Minua kummastutti Bacchuksen esiintyminen tekstissä s.68. "Bacchuksen palvelijain kulkue, hyppeleviä satyyreja, tanssivia huilunsoittajattaria ja Dionysoksen, ...".Dionysos on kreikkalainen Bacchusta vastaava jumala!

Gerhart Hauptmannin Soanan kerettiläinen on ympäristön kuvailultaan taitava romaani, ja virityksiltään. Minusta tarinan loppu ei ole kovinkaan taitavasti rakennettu.

hdcanis on blogannut tästä näin, ja sieltä löytyy kaksi bloggausta lisää

******
Saksalainen Gerhart Hauptmann (15.11.1862 - 6.6.1946)  oli näytelmäkirjailija ja naturalistisen tyylisuunnan edustaja. Gerhart Haupmannille myönnettiin vuoden 1912 kirjallisuuden Nobelin palkinto. Tänään on kulunut 70 vuotta Hauptmannin kuolemasta.

torstai 2. kesäkuuta 2016

Dian Fossey: Sumuisten vuorten gorillat


Dian Fossey: Sumuisten vuorten gorillat, Gorillas in the Mist 1983, suomentanut Juhani Pietiläinen, WSOY 1984, sivumäärä 275.

Amerikkalainen eläintieteilijä ja antropologi  Dian Fossey (1932 - 1985) tutki vuorigorilloja 18 vuoden ajan Afrikassa, hänet löydettiin murhattuna 27.12.1985 Ruandassa. Sumuisten vuorten gorillat -teos kertoo Dian Fosseyn tutkimuksista vuorigorillojen parissa. Fossey menee ensin vuonna 1963 tohtori Leakeyn kaivauksille ja hän saa ensikosketuksensa vuorigorilloihin. Fossey palasi kotiin askarteluterapeutin toimeen, mutta myös Jane Goodallin simpanssitutkimuksia rahoittanut Leighton A. Wilkie päätti rahoittaa myös Fosseytä, joka jättää kotimaahansa koiransa ja vanhempansa. Leighton  A. Wilkie (1900 - 1993) perusti DoAll yrityksen sahakeksintöjensä voimin, nykyisin yritys tekee työstökoneita.

Fossey suuntaa uudestaan Virungan vuorille silloisen Kongon (myöhemmin Zairen) alueelle, jonne perustaa leirin vuoden 1967 alussa, gorilloiden tutkimukset keskeytyvät heinäkuussa, jolloin Fossey pidätetään, ja hän on hengenvaarassa. Hän keplottelee itsensä Ugandaan. Hän ei voi kuitenkaan palata Zaireen, vaan suuntaa Ruandaan. Ruandassa asui 4,8 miljonaa asukasta 26 000 neliökilometrin alueella, Fossey mukaan paljon ihmisiä, mutta nykyisin heitä on jo ainakin 12 miljoonaa. Ruanda on köyhä maa, joka koki kauhean kansanmurhan vuonna 1994. Fossey perustaa Ruandaan Karisoken leirin. Paikalliset laiduntavat karjaa lähellä gorillojen aluetta, mutta pahempi ongelma ovat salametsästäjät, joiden kohteena eivät ole vain gorillat. Salametsästäjät pyytävät antilooppeja ansoilla, mutta myös gorillat putoavat ja tarttuvat ansakuoppiin. Salametsästäjistä ja heidän tavoistaan on kirjassa selityksiä. Salametsästäjät metsästävät myös norsuja ja gorilloja. Gorilloja otetaan kiinni myös elävänä ja koitetaan myydä. Kuolleelta gorillalta voidaan leikata irti kieli, korvat, kivekset ja pikkusormet. Gorilla on arka eläin. Se on kasvissyöjä, joka syö hieman (3%) hedelmiä, kasveja, ja puunkuorta (ainakin), se syö myös toukkia. Gorillan päivästä 40% kuluu lepäämiseen, 30% syömiseen ja 30% ajasta se liikkuu.



Kirjassa on monia kuvaliitteitä kuvateksteineen, gorilloilla nimet, esimerkiksi kansikuvassa on nelosryhmän johtaja Uncle Bert. Dian Fossey "sai yhteyden" ensin kuitenkin ryhmä viiteen, jota johtaa Beethoven (iäksi mainittu 47 vuotta!), lauma on aluksi 15-henkinen, mutta kutistuu kymmeneen, sillä Bartok ja Brahms nuoret urokset lähtevät ryhmästä saavuttaessaan sukukypsyyden. Beethovenilla on useita naaraita Effie ja Marchesa ja näillä poikasia. Fossey raportoi uusien poikasten syntymät, raskaudet, poikasten kuolemat ja eri ryhmien yhteenotot, jossa käytetään kulmahampaita, ja gorillat saavat syviäkin haavoja. Gorillat elävät siis 2- 20 yksilön laumoissa, jossa on yleensä yksi sukukypsä uros (yli 15-vuotias ja 170-kiloinen), jolla on kolmekin naarasta, sitten on nuorempia koiraita ja eri-ikäisiä poikasia.

Antoisin ja monesti koskettavin osa on Fosseyn kertomus gorilloista ja muista eläimistä ja niiden kohtaloista. Salametsästäjien kynsistä pelastetut Cocon ja Puckerin hän elvytti, mutta lopulta ne vietiin eläintarhaan, jossa nämä myöhemmin kuolivat. Aiemmin mainittu Beethoven kuoli ilmeisesti luonnollisesti. Peanuts nuori koiras oli ensimmäinen villi gorilla, joka otti kontaktia Fosseyhyn seitsemän kuukauden jälkeeen, "katsoi" tätä. Kahden vuoden jälkeen se jopa kosketti Fosseyta. Sukukypsänä Peanuts ajettiin pois laumastaan, ja se etsii "orpona" paikkaansa muista laumoista tai perustaa oman. Salametsästäjien kynsistä pois otettu Bonne Annee elvytetään ja yritetään ryhmäyttää vitoseen, asia ei onnistu vaan nartut ovat repiä pennun riekaleiksi. Neloseen ryhmäytys onnistui. Poikanen tosin kuoli vuoden kuluttua keuhkokuumeeseen. Salametsästäjät  yrittävät pyydystää poikasta nimeltä Kwel vitosryhmästä. Lauman johtaja puolustaa Kweliä, Uncle Bert ammutaan ja sen pää leikataan irti. Myös lauman vartija Digit keihästettiin hengiltä ja tämä tapahtui vuonna 1978 eli salametsästäjiä ei ajansaatossa saatu "kuriin". Kwelkin kuolee myöhemmin saamiinsa vammoihin. Fossey oli nähnyt ja havainnoinut Uncle Bertin tulon lauman johtajaksi vuonna 1968, jolloin vanha koiras Whinny jättäytyy laumasta ja kuolee, sillä  on vatsakalvon tulehdus, keuhkopussin tulehdus, keuhkokuume ja kenties aivokalvontulehdus. Uncle Bert siis ammuttiin ja pää leikattiin irti (luultavasti siis korvien ja kielen ja kallon vuoksi).

On siis paljon iloja, mutta enemmän isoja menetyksiä, tämä ei ole lopultakaan mukavaa luettavaa. Salametsästäjät ovat riesa. Kuka Fosseyn itsensä vuonna 1985 murhasi, on jäänyt selvittämättä. Fossey itse oli realisti. Hän tajusi Afrikan olot, korruption, paikallisten köyhyyden. Eläintensuojelu on paikallisille erilaista kuin länsimaalaisille. Köyhälle norsunluu houkuttaa ja rahasta on aina puute. Fosseyn mukaan salametsästäjät olivat puistonvartijoiden ystäviä tai ainakin niin, että vartijat eivät ottaneet heitä kiinni ja hyötyivät toiminnasta.

Fossey oli muutenkin eläinystävä, hänellä oli löytökoira, -marakatti. Leirielämää kuvataan jonkin verran, se ei ole luksusta. Fossey kävi Englannissa Cambridgessä tekemässä väitöskirjaansa. Salametsästäjien lisäksi reportterit olivat aika ajoin riesa. National Geographic on tietenkin poikkeus, sieltä oli laatuvalokuvaaja ja sieltä tuli myös rahoitusta.

Vuorigorilloja elää siis vain Virungavuorilla, jossa on  sammuneita tulivuoria, alue rajoittuu Kongon demokraattisen tasavallan, Ugandan ja Ruandan rajaseuduille. Dian Fossey on vuorigorillatutkimuksessa samassa asemassa kuin Jane Goodall simpanssitutkimuksessa.

Valokuva on otettu Helsingin Luonnontieteellisessä museosta

Osallistun tällä Evarian kirjahyllyn Apinan vuosi -haasteeseen täällä.

Vuorigorilla oli katoamassa kokonaan, eri lähteiden mukaan kanta on elpynyt ainakin Bwindin kansallispuistossa Ugandassa. WWF:n sivujen mukaan vuorigorilloja elää vielä 880, joista 480 elää Virunga tulivuoren lähellä Bwindin alueella asuu nelisensataa vuorigorillaa.

*****
Äitini oli eläessään  erilaisten gorilla- ja simpanssijärjestöjen jäsen ja lahjoittaja.Tämäkin kirja oli kotona ja olen sen aiemmin lukenut. Kotonamme oli alkuun oma lemmikkikoira, mutta myöhemmin jokusia löytökissoja, "lahjoitettuja" kaneja, ja on ollut hevosia.

Minusta villieläimille pitää turvata oma reviiri ja antaa niiden elää rauhassa. Minusta villieläimet ovat villejä, eivätkä ne kuulu ihmisten reviireille eikä pihoille.

Olen blogannut täällä Joy Adamsonin Perheeseemme kuuluu leijona, eli tässä tapauksessa leijona oli Elsa. Adamsonit kuten Fossey murhattiin. Bourgen ja Rendallin kirjasta Leijona nimeltä Christian olen blogannut täällä. Siinä pohdin luontosuhdettani ja suhdettani eläintarhoihin ja lihansyöntiin. Muiden tekemisiin en ota kantaa, ihminen on vapaa mutta vastuullinen eli mitä tekee siitä vastaa ainakin itselleen.


Yllättävä yhteensattuma, tämän viikon (22/2016) Seiskassa on kuvia ja juttu vuorigorilloista, Andy Rouse on kuvannut vuorigorilloja Ruandassa. Jutusta tulee myös ilmi, että luonnonsuojelijat ovat edelleen hengenvaarassa.


Kirjasta on tehty filmi vuonna 1988, jonka pääosissa oli Sigourney Weaver.

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

James Fenimore Cooper: Ruohoaavikko


James Fenimore Cooper: Ruohoaavikko, WSOY, 1965, The Prairie 1827,  sivumäärä 228. 

Ruohoaavikko on kirjoitettu vuosi Viimeisen mohikaanin jälkeen, mutta ajallisesti Ruohoaavikko on viimeinen osa James Fenimore Cooperin (1789 - 1851) kirjoittamassa viisiosaisessa Nahkasukkasarjassa ja tapahtuu viisikymmentä vuotta Viimeisen mohikaanin jälkeen.

Nahkasukka -sarja kertoo valkoisesta erämiehestä Natty Bumpposta, jota kutsutaan eri nimillä kuten Pitkä Pyssy, Hirventappaja, Opas, Polunlöytäjä, Nahkasukka ja tässä teoksessa hän on yli 80-vuotias ja kutsutaan ansapyytäjäksi

Ruohoaavikon tapahtuma-aika on vuosi 1804, Louisiana ostettiin Ranskalta vuonna 1803. Teoksen alussa vankkurikaravaani, jossa on Ismael Bush, vaimonsa Esther ja heidän 14 lastaan, ja muita valkoisia uudisasukkaita tapaavat Nattyn Louisianassa. Natty otetaan huonosti vastaan, Ismael  salaa jotain. Natty näyttää heille hyvän leiriytymispaikan ja poistuu. Mutta sioux-intiaanit ottavat Nattyn, uudisasukas Ellen Waden ja mehiläispyytäjä Paul Hoverin kiinni, vaikka alueet ovat pawnee-intiaanien. Intiaanit anastavat uudisasukkaiden karjat. Vankkurikaravaanissa luonnontutkija tohtori Obed Battius viestittää löydoksistään. Hahmo on varsin hupaisa ja kuuluu hyviin, joita kutsun alempana sankareiksi.

Juoni on monipolvinen ja hankala selvittää, koska suomenkielinen versio on lyhennelmä, luin teoksen lopulta Gutenbergistä englanniksi. Kapteeni Middleton etsii vaimoaan Ineziä, jonka Ismael Bushin vaimon veli Abiram White on kidnapannut. Sankarit vapauttavat Inezin vankeudesta ja pakenevat uudisasukkaita myös Ellen Wade mukanaan. Nyt Nattya, Middletonia, Hooveria, Battiusta, Elleniä ja Ineziä uhkaavat sekä uudisasukkaat että sioux-intiaanit. Siouxit sytyttävät preeriapalon, jotta sankarit savustetaan esiin. Natty sytyttää tulipalon vastaan, mutta lopulta he jäävät kiinni. Ismael rupeaa tuomaroimaan sankarien rikoksia. Pahin rikos on Ismaelin esikoisen Asan tappaminen, josta Ismael epäilee Nattya. Ilmenee, että Asan eno kidnappari Abiram White on tappanut Asan, joka kyseenalaisti kidnappauksen. Abiram tuomitaan kuolemaan, ja tuomio pannaan toimeen hirttämällä, ei siis mikään aivan "viaton nuortenkirja". Sankareiden puolella ovat pawneet, ja heidän päällikkö Kivisydän. Kivisydämen ansiota on, että aiemmassa vaiheessa Inez ja Ellen pelastuivat sioux-leiristä, heistä oli tulla vaimoja Mahtoree-päällikön "haaremiin".

Lopussa Ellen avioituu Paulin kanssa ja Middleton saa kauniin vaimonsa takaisin. Middleton on linkki teokseen Viimeinen mohikaani, hänen koko nimensä on Duncan Uncas Middleton, ja  isänsä Duncan Unkas Heyward, joka on taas majuri Duncan Heywardin ja Alice Munron lapsi. Alice Munro (siis nobelistin kaima) oli myös Nattyn ihastus, mutta hän valitsi Duncanin. Middletoneilla on puhuttu myös legendaarisesta eränkävijästä eli juuri Nattysta.

Kirjan viimeisessä luvussa Natty kuolee pawneiden luona vanhuuteen. Hän on arvostettu henkilö intiaanien keskuudessa, myös hänen uskollinen koira Hector kuolee vanhuuteen. Hector on hyvin viisas: "This is a manifest warning, Hector!" the trapper continued, dropping his voice, to the tones of caution and looking warily about him. "What is it, pup; speak plainer, dog; what is it?"

Luultavasti tämä on varsin realistinen kirja. Uudisasukkaiden toiminta hämmästyttää, eli aika vähillä varustuksilla on "valloitettu" uusia asuinsijoja, ja intiaaneja vastaan ei ole ollut muuta turvaa kuin omat aseet. Tässä tulee ilmi intiaaniheimojen "eripura", eli tuntuu että eri heimojen välillä on niin suuria ristiriitoja, että mielummin liittoudutaan valkoisten kanssa. Tässä pyydystetään biisoneita ja niitä on vielä laumoittain. Jo 1800-luvun lopussa miltei kaikki 50 miljoonaa biisonia (tai näiden jälkeläiset, biisoni elää luonnossa ehkä 25 vuotta) oli metsästetty.

James Fenimore Cooperin Ruohoaavikko on minusta lyhennettynäkin oiva teos, suosittelen kuitenkin lukemaan englanniksi koko teoksen.
*****
Osallistun tällä hdcanisin NTK-haasteeseen täällä.