sunnuntai 30. elokuuta 2015

David Suchet: Hercule Poirot ja minä


David Suchet ja Geoffrey Wansell: Hercule Poirot ja minä, Poirot and Me, 2013, englannin kielestä kääntänyt Sirpa Parviainen, Minerva 2015, sivumäärä 379.

Kirjan aihe on kiinnostava. David Suchet esiintyi 24 vuotta belgialais etsivä Hercule Poirotina. ITV teki sarjaa 70 jaksoa, Poirot dekkareita on 33 ja lyhyempiä juttuja on 54. TV-sarja alkoi Christien lyhyemmistä jutuista ja ensimmäinen jakso oli The Adventure Clapham Cook, joka tuli "ulos" vuonna 1989. David Suchet valikoitui sarjaan jo 1988. Katsoin Suchetin  "filmografian" ja tärkein sarja lienee ollut hänen itsekin mainitsemansa Sigmund Freud 6-osainen tv-sarja. David Suchet oli näytellyt teatterissa Shakespearea sekä Othellossa Yagoa ja Venetsian kauppiaassa Shylockia. Christie viittaa kirjoissaan eniten Shakespearesta Macbethiin, jossa varsinkin Lady Macbeth on Agathan viittausten kohteena. Karsea akka (siis lady Macbeth), joka onneksi kohtasi loppunsa,

David Suchet on syntynyt Lontoossa 1946, eli ensimmäisen osan aikana hän on hieman liian nuori Poirotiksi, joskin Christie loi Poirot'n omien sanojensakin mukaan liian vanhaksi. Poirot sentään teki dekkariuran vuosina 1920-1975 eli 55 vuotta.

Vasta kahdeskymmenes tv-sarjan jakso on avausdekkari eli Stylesin tapaus. Viimeinen jakso Esirippu tuli ulos 2013 ja kuvaukset päättyivät 2012, joiden tunnelmista tämä kirja alkaa.

Toteutus kirjassa on minusta hyvin poirotmainen, eli aika omahyväinen. ITV:n Poirot-sarja on viety miljööseen hyvin.  David Suchet ei ollut perehtynyt Agatha Christien dekkareihin eikä Poirotiin, ennen kuin neuvotellut Poirot'n roolista alkoivat. David Suchet on minusta onnistunut siirtämään Poirot'n varsin hyvin "valkokankaalle", mikä ilmenee loistavasta kansikuvastakin. Lyhyt mies, viikset, munamainen pää hieman kenollaan ja huoliteltu pukeutuminen. Minusta Suchetin Poirot-hahmossa on tosin liikaa Chaplinin kulkurin piirteitä, ainakin kävely ja kävelykepin käyttö ja viikset. Koska Suchet ei ole belgialainen hän puhuu Ranskassa tapahtuvissa jaksoissa englantia. Olettaisi henkilön puhuvan mielellään äidinkieltään. Enemmän sarjaa katsellessa ja kaikki Poirot't luettuani en jaa sarjan käsitystä Poirot'sta ja kirjojen hahmoista. Ihmettelen monen hahmon viemistä yli tai ohi kirjan luonteen. Minusta myös sarjan sivuhahmot komisario Japp ja kapteeni Hastings on näytelty hyvin. Suurin ansio on minusta kuitenkin sarjan käsikirjoittajien ja tuottajien. Juonta on suoristettu ja virtaviivaistettu, tapahtumajärjestystä on monesti vaihdettu. Hastingsista on tehty yksityiselämässäänkin täydellinen hölmö, ja Japp ja Poirot monesti syövät jaksossa yhdessä, toisin kuin dekkareissa.

Suchet mainitsee että tv-sarjan  Golfkentän murha sai huonot arviot. Minusta ongelmia on kaksi. TV-version filmin pätkä paljastaa vanhan murhasuunnitelman ja siten myös kaikki taustat ja syyllisiä  liian aikaisin. Minusta sarjan kannalta  oli hyvä, että alkupään jaksot on tehty suhteellisen tuntemattomista tarinoista.

Suchetin mukaan Stylesin tapaus, josta tehtiin erikoisjakso, olisi ollut "valtaisa menestys", todellisuudessa dekkarin menestys oli vain lupaava ei valtaisa. Julkaisijaa ei meinannut löytyä. Suchet kehuu myös dekkaria. Christien itsensä mielestä henkilöitä oli liiaksi.

Suchet kehuu myös dekkaria Kuolema Niilillä, jonka tv-version alku on rohkea. Siinä on sama murhasuunnitelma kuin Stylesin tapauksessa ja Ikiyössä, jonka tv-toteutuksessa on neiti Marple, mutta dekkarissa ei ole salapoliisia lainkaan. Minua haittasi TV-toteutuksessa Tim Allertonin perusluonteen muutos, henkilö on varsin karikatyyrinen ja kliseinen. Samoin kuin Philip Blaken muunnos Viiden pienen possun tv-toteutuksessa.

Minusta murhasuunnitelma on dekkarin kantava voima, ei minusta aina Hercule Poirot tai Jane Marple.

Suchetin mukaan Vaarallinen talo on loistava. Minusta dekkari on todella huono, arvasin heti, kuka on "syyllinen". Tässä Poirot on jopa tyhmempi kuin herttainen Hastings. Agatha Christie ei edes muista sen kirjoittamisesta mitään, (lähde: omaelämäkerta, Vanha hyvä aikani).

Suuri kiitos tv-sarjasta kuuluu myös rahoittajille, kuvaukset on tehty historian hengessä ja tapahtumapaikkoja on valittu huolella. Ehkäpä Poirotia olisi voinut näytellä joku toinenkin. Luultavasti Suchet sai roolisuorituksestaan jonkinlaisen rahallisen korvauksen, joten ammattimaisuudesta nimenomaan maksettiin.

Täytyy tunnustaa, että kirjan loppua kohden jopa tämä bloggari hyytyi, ryytyi ja kyynistyi.

Loppulamaannuksessa nostan kaksi kummastuksen kohdetta.

1. Poirot'n suhde
Suchet puhuu, että  "Dame Agatha sallikin hänelle (Poirot) suhteen dramaattisen venäläisen kreivittären Rossakoffin kanssa. Suhteen joka oli tuomittu katoamaan taivaan tuuliin".
Minusta kreivitär Rossakoff esiintyy vain kolmessa Poirot -tarinassa Neljä suurta, joka oli ilmestynyt jatkokertomuksena ja jonka Christie julkaisi vain rahan takia, sekä Herkuleen urotöissä yhdessä tarinassa, jossa yökerhoa pitää kreivitär Vera Rossakoff, joka on Poirotille kuin Sherlock Holmesille Irene Adleer. Tässä Poirot suojelee rikollista (jalokivivarasta) Rossakoffia. Poirot ihailee Rossakoffia, kun hän pysty huiputtamaan hetken Poirot'a. Kolmannessa jutussa Rossakoff on uppiniskainen jäätyään kiinni. Mitään suhdetta ei siis ole. Poirot tulee eläkeläisenä Belgiasta, eli Poirot on voinut kokea vaikka kuinka monta suhdetta. Poirot on minusta tarkoituksella salaperäinen. Kun Hastings on kertojana, hänet nähdään Hastingsin silmin. Hastings ei osaa luodata Poirot'a syvältä, sillä Hastings on yhtä hölmö kuin dekkarin lukija. Minusta Poirot on hyvin älykäs ja salliva. Hän yleensä naittaa hyvät keskenään, kannustaa ja rohkaisee. Hän omahyväisesti paljastaa ihmisten heikkoudet ja osoittaa hairahdukset, mutta katsoo kaikkea muuta kuin murhia sallivasti.

2. Agathan kotipaikka
Suchet kirjoittaa sivulla 38, että "isäni suosimassa merenrantalomakohteessa Devonin Torquayssa syntynyt Agatha ...". Suchet mainitsee, että isänsä on syntynyt Etelä-Afrikassa ja on gynekologi. MUTTA minusta Agatha Millerin vanhemmat asuivat Torquayssa, ei missään lomakohteessa, jossa synnytettäisiin lapsia, ja jossa  gynekologit nimeen omaan vierailisivat. Agatha itse rakasti Torquayta sellaisena kuin se hänen lapsuudessaan oli, ei minään rakennettuna turistirysänä. Suchetin isän juuret löytyvät Liettuasta, ja hän oli Etelä-Afrikassa nimellä Jack Suchet, josta siirtyi Englantiin ja Jack oli syntynyt wikipedian mukaan 1908, eli kun Agatha oli 18-vuotias. Millerien perheen rahapulan vuoksi asunto piti laittaa sitäpaitsi vuokralle, Agatha Christien isän kuoleman jälkeen.

Kaikesta kitinästä huolimatta Hercule Poirot ja minä on mukava kirja, ja hyvä sarja minusta David Suchetin Poirot on paras Poirot-toteutus.

Leena Lumi on avannut teosta hienosti ja pitänyt kirjasta kovin täällä.
Kaisa-Reettakin on pitänyt teoksesta täällä.

Itsekin olen lukenut ahkerasti Poirot kirjoja, joista lista alla.


Poirot ja Hastings
Stylesin tapaus 1920,  blogattu 6.11.2014
Golfkentän murha 1923, blogattu 17.6.2015
Neljä suurta 1927,  blogattu 2.4.2015
Vaarallinen talo 1932,  blogattu 17.7.2015
Lordin kuolema 1933,  blogattu 5.3.2015
Aikataulukon arvoitus 1935  blogattu 3.11.2013
Mykkä todistaja 1937,  blogattu 22.6.2015
Esirippu. Poirotin viimeinen juttu 1975,  blogattu 11.2.2014

Poirot
Roger Ackroydin murha 1926,  blogattu 25.12.2013
Sininen juna 1928,  blogattu 17.7.2015
Idän pikajunan arvoitus, 1934, blogattu 24.11.2013
Lentävä kuolema 1935,  blogattu 6.6.2015
Murhenäytelmä kolmessa näytöksessä 1935, blogattu 19.8.2015
Murha Mesopotamiassa 1936, blogattu 29.7.2012
Kuolema Niilillä, 1937 (Poirot ja eversti Race),  blogattu 8.8.2011
Hänet täytyy tappaa 1938,  blogattu 10.5.2015
Simeon Leen testamentti 1938,  blogattu 11.6.2014
Mabellen kahdet kasvot, 1940,  bloggauspäivä 28.2.2015
Teetä kolmelle 1940, blogattu 27.7.2015
Varjossa auringon alla 1941,  blogattu 1.9.2013
Viisi pientä possua 1943, blogattu 1.7.2015
Kohtalokas viikonloppu 1946,  blogattu 18.2.2015
Vuoksi ja luode 1948, blogattu 16.8.2015
Hautajaisten jälkeen 1953, blogattu 14.8.2015
Neiti Lemon erehtyy 1955,  blogattu 1.7.2015
Kissa kyyhkyslakassa 1959, blogattu 11.3.2015Kellot 1963, blogattu 11.8.2015

Poirot ja Ariadne Oliver 
Kortit pöydällä 1936, lisäksi tarkastaja Battle sekä eversti Race, blogattu 21.7.2015
Rouva McGinty on kuollut 1952, blogattu 29.7.2015
Kuolleen miehen huvimaja 1956,  blogattu 1.5.2015
(sekä Hercule Poirot ja huvimajan arvoitus)
Kolmas tyttö 1966,  blogattu 7.7.2015
Kurpitsajuhla 1969,  blogattu 27.11.2014
Norsun muisti 1972,   blogattu 24.8. 2015

Poirot'n lyhyt tarinoita
Kirstun arvoitus ja muista tarinoita, blogattu 25.7.2015
Jouluseikkailu ja muita tarinoitablogattu 25.7.2015
Poirotin varhaiset ja lyhyet jutut, blogattu 25.8.2015
Särkyneen peilin arvoitus (ja kolme muuta lyhyt juttua), 1937 blogattu 23.8.2015
Lyhyttarinoita on Hiirenloukku -teoksessa päätarinan jälkeen, bloggaan kyllä tästäkin :)



Lisäksi olen katsonut Poirot-toteutuksia tv:stä ja myös DVD:ltä.

Rooliin liittyy aina ongelmia, sillä tässäkin ristikossa kuvan sana on Poirot, ei Suchet. Toisaalta ilman viiksiä saa olla hieman enemmän rauhassa.

tiistai 25. elokuuta 2015

Agatha Christie: Poirotin varhaiset ja lyhyet jutut


Agatha Christie: Poirotin varhaiset jutut, Poirot investigates 1924, WSOY Sapo 1981, sivumäärä 256.

Poirotin varhaiset jutut sisältää yksitoista tarinaa: 'Lännen tähden' seikkailu, Murhenäytelmä Marsdon Manorissa, Halvan huoneiston seikkailu, Hunter's Lodgen arvoitus, Miljoonan dollarin obligaatiovarkaus, Men-her-Ran kirous, Jalokivivarkaus hotelli Grand Metropolitanissa, Kaapattu pääministeri, Herra Davenheimin katoaminen, Italialaisen aatelismiehen arvoitus sekä Kadonneen testamentin arvoitus.

Minä pidän näistä tarinoista, niissä on Hastings kertojana ja Poirot sankarina. Vuokraemäntänä häärää rouva Murchison, hän tosin asettelee tavaroita huolimattomasti ja Poirot joutuu niitä uudelleen järjestelemään. Näissä tarinoissa on varsin sherlockmainen meno, usein tulee joku asiakas ongelmineen Poirot'n pakeille ja lopussa Poirot'lla on ratkaisu valmiina. Nämä kaikki tarinat on esitetty tv-sarjan jaksoina, lukuunottamatta Men-her-Ran kirous -tarinaa, ainakaan sen nimistä jaksoa en löytänyt.

'Lännen tähden' seikkailu kertoo kahdesta timantista ja kahdesta avioparista, joista toinen on filmimaailmasta  ja toinen on aatelispari. Molemmat parit ovat saaneet uhkauskirjeitä, että timantit varastetaan. Poirot ratkaisee mysteerin ja päästää erään äidin pinteestä.

Murhenäytelmä Marsdon Manorissa, vakuutusyhtiö Northern Union pyytää selvittämään ison henkivakuutuksen ottaneen  henkilön kuolemaa.

Halvan huoneiston seikkailu, Hastings on tavannut viehättävän naisen rouva Robinsonin, joka on saanut edullisen vuokra-asunnon. Poirot selvittää muuttamalla taloon, mikä on edullisen tarjouksen takana. Mies oli USA:sta tullut kostamaan. Nainen esiintyi nimellä Robinson ja yritti näin saada sijaisuhrin itselleen. Perusrikos oli satama-aseiden sijoituskarttojen varastaminen.

Hunter's Lodgen arvoitus selviää Poirot'n influenssasta huolimatta. Todisteet eivät riitä tuomioon, mutta kuten monessa lyhyessä Sherlock Holmes -tarinassa sattuma niittää viikatteellaan rikolliset.

Miljoonan dollarin obligaatiovarkaus
Brittipankki on lähettänyt miljoonan dollarin obligaatiot Amerikkaan Olympia-laivalla, sillä pankki haluaa laajentaa luotonantoaan. Obligaatiot on kuitenkin varastettu ja myyty New Yorkissa. Apua tulee pyytämään   neiti Esmee Farquhar, joka on  Philip Ridgewayn kihlattu. Ridgewayn huomaan on obligaationippu annettu. Varkaus on tapahtunut kertomusten mukaan Olympialla. Poirot ratkaisee mysteerin. Ratkaisu on varsin ilmeinen, mutta tärkeintä oli ymmärtää varkauden ajankohta. Obligaatiot varastettiin jo pankista, ei suinkaan laivalla.

Men-her-Ran kirous 
Egyptissä on avattu farao Men-her-Ranin hauta, ja löydön tehnyt lordi Willard on kuollut. Lady Willardin pyynnöstä Poirot alkaa tutkia, onko kuolemantapausten takana yliluonnollinen kirous. Perheen poika haluaa jatkaa kaivauksia. Poirot matkustaa laivalle Egyptiin, ja penkoo asian taustat, häntäkin yritetään myrkyttää kamomillateellä. Tässä tapauksessa kuolemat olivat ihmisen aikaansaamia.

Jalokivivarkaus hotelli Grand Metropolitanissa  
Poirot matkustaa Brightoniin, jossa majoittuu Grand Metropolitanissa. Siellä pörssimeklari Opalsenin vaimon helmet varastetaan. Poirot selvittää varkaat, jotka olivat ammattirikollisia, jotka toimivat siivoojana ja palvelijana.

Kaapattu pääministeri -tarinassa Poirot selvittää mystisen pääministerin kaappauksen Ranskassa. Pääministerin pitäisi osallistua Versailles'issa liittoutuneiden kokoukseen, mutta hänet on kaapattu matkalla sinne. Aiemmin häntä vastaan on tehty attentaatti. Poirot selvittää rikoksen ja rikolliset. Itse asiassa hän selvittää, missä rikos on suoritettu, sitä ei suinkaan tehty Ranskassa vaan jo Englannissa.

Herra Davenheimin katoaminen on harmillista, sillä hän on pankkiiriliikkeen vanhempi osakas. Samaan aikaan on murrettu herran kassakaappi. Hastingsilla on oma teoria ja syyllinen. Poirot kumoaa ystävänsä teorian ja kehottaa ottamaan talletukset pois liikkeestä. Herra Davenheim on vapaaehtoisesti kadonnut. Hän on vaihtanut henkilöllisyyttään. Tässä on kummallisin katoamispaikka. Davenheim on hommannut itsensä kolmeksi kuukaudeksi vankilaan. Luultavasti tästä "kepposesta" tuli hieman isompi siivu kakkua nautittavaksi.

Italialaisen aatelismiehen arvoitus on idealtaan hyvä ja klassinen tarina, sillä syyllinen on hovimestari. Tässä on käytetty kreivi Foscatinen riitaa hyväksi, mies on pistetty päiviltä ja lavastettu lounaat ja muut. Poirot näkee lavasteet ontoiksi, ja verhotkin oli unohtunut laittaa oikein.

Kadonneen testamentin arvoitus
Tarinan päähenkilö on neiti Violet Marsh, orpo tyttö, joka on suututtanut rikkaan setänsä opiskelemalla itselleen luonnontieteen kandidaatin tutkinnon. Violet saa omaisuuden vain vuodeksi käyttöönsä, ellei löydä oikeaa testamenttia. Hän tulee Poirot'n luo. Poirot onnistuu ratkaisemaan kimurantin arvoituksen ja toteaa tytön olleen viisaan, aina kannattaa palkata asiantuntija.

Agatha Christien (1890 - 1976) Poirotin varhaiset jutut ovat varsin mukavaa luettavaa.

*****


Agatha Christie: Poirotin lyhyet jutut, Poirot Early Cases, suomentanut Kouvolan kieli-instituutin 2. kurssi 1976-1977, WSOY 1995, sivumäärä 246.

Nämäkin ovat hyvin sherlockmaisia tarinoita, jossa sodasta kotiutettu kapteeni Hastings kirjaa asuintoverinsa tutkimuksia. Minusta kansi, vaikka esittääkin viiksekästä miestä, jolla on kananmunan muotoinen, on hirveä.

Voitontanssiaisten tapaus
Lehdessä pohditaan, kuka murhasi lordi Cronshawnin voitonpäiväntansseissa. Samaa ihmettelee komisario Japp. Poirot ratkaisee ongelman. Murha on tapahtunut naamiaisissa, missä uhri oli pukeutunut Harlekiiniksi, muut hahmot olivat Pierre, Pierrette, ilveilijä, Punchinello, Pulcinella.
Myöhemmin myös lordin kihlattu oli kuollut, kokaiinin yliannostukseen.
Poirot järjestää demonstraation, jossa on naamioituja hahmoja. Hän kysyy, kuinka monta hahmoa oli. Kaikki vastaavat kuusi, vaikka oikea vastaus oli viisi, sillä yksi hahmo oli vaihtanut välillä rooliasua.

Kadonneen keittäjättären seikkailu
Poirot'lta pyydetään apua keittäjättären etsimiseen. Hän kieltäytyy, mutta suostuu lopulta, sillä ongelma voi olla mielenkiintoinen. Keittäjätär on kadonnut, ja hänen valmiiksi pakattu arkkunsa on haettu pois. Ensiksi tulee mieleen, että keittäjätär olisi ollut arkussa. Poirot näkee enemmän, keittäjätär löytyy ehjänä, vain hänen arkkuaan tarvittiin, tähän linkittyy eräitä muita rikoksia, joita Hastings on lukenut Poirot'lle lehdestä.

Cornwallin mysteeri
Tarinassa rouva  Pengelley epäilee, että häntä yritetään myrkyttää arsenikilla. Poirot ja Hastings saapuvat Cornwalliin, mutta liian myöhään, nainen on kuollut. Kun mies kihlaa sihteerinsä, hauta avataan ja tutkimukset alkavat. Epäiltyjä on kolme, mistä Poirot pakottaa murhaajan tunnustamaan.

Kaksoisjohtolanka
Marcus Hardmanilta on varastettu rubiini ja smaragdikaulanauha. Epäilykset kohdistuvat Bernard Parkeriin, pudonneen savukekotelon takia, siinä alkukirjaimet ovat B.R.  Todellinen syyllinen on Poirotiin suuren vaikutuksen tehnyt Vera Rosakoff. Tässä on sama idea kuin eräiltä osin Idän pikajunan arvoituksessa. Kyrilliset aakkoset poikkeavat meikeläisistä.

Ristikuningas
Tarinassa on tapahtunut murha tai tappo. Ruhtinas Paul pyytää Poirot'n apua, sillä tanssijatar Valerie Saintclair, joka on sekaantunut tapahtumiin, on ruhtinaan mielitietty. Poirot pääsee jäljille erään todistajalausunnon kautta, jossa selitetään heidän (olemattomasta) bridge-pelistään. Bridgeen tarvitaan neljä (kolme ei riitä), lisäksi ristikuningas oli kotelossa, eli monessa muussakin pelissä tarvitaan kaikki kortit pelaamiseen. Hastingsin teoriat ovat tässäkin mielenkiintoisia, mutta vääriä.

Lemesurierin perintö
Tässä tarinassa Lemesurierien sukua seuraa kirous, joka kohtaa esikoispoikia. Poirot'n tuttu Vincelt kuolee. Kun Hugo Lemesurierin vaimo pelkää esikoisensa puolesta Poirot ja Hastings menevät paikan päälle estämään tapauksen. Kirous oli alunperin tullut uskottomuusepäilyjen takia. Suvun kantaisä oli muurannut vaimonsa ja tämän lapsen "holviin", ja vaimo oli kuollessaan langettanut kirouksen suvun ylle. Tässä syyllinen on samanniminen kuin muuraajamies, ja poika, jota hän viimeksi yritti murhata on tekstin mukaan luultavasti avioton, ja leski naikin murhaajan sihteerin, luultavasti aviottoman lapsensa biologisen isän.

Kadonnut kaivos
Hastings on ylittänyt (taas) tilinsä. Poirot kertoo, miten on saanut 14 000 Burma Minesin osaketta. Poirotin tehokkaaseen tapaan, hän vain ratkaisi Wu Lingin murhan, miehen, joka tuli selvittämään kaivoksen sijaintia Burmassa.

Plymouthin pikajuna
Tarina muistuttaa paljon Agathan dekkaria Sinistä junaa tai on tavallaan sama tarina, mutta lyhyt versioMiljonäärin tytär Flossie Halliday on naimisissa retkun kanssa ja on nyt rouva Carrington. Hän on matkalla junassa Plymouthiin 100 000 dollarin jalokivet mukanaan. Flossie löytyy tapettuna junasta, jalokivet ovat kadonneet. Miljonääri-isä haluaa saada syyllisen kiinni. Juoneen liittyy avioeroaie. Flossielle on eräs ketku kreivi lähettänyt kirjeen ja lirkutellut likkaa. Poirot haastattelee palvelijaa, joka muistaa vaatteet liian hyvin. Kysymys on varkaudesta, jonka suoritti palvelija ja hänen rikoskumppaninsa yhdessä, tässä on liian paljon Sinistä junaa.

Suklaarasia
Hastings ja Poirot puhelevat takkatulen loimutessa. Poirot selittää tapausta Belgiasta, missä hän oli karkeasti epäonnistunut. Katolisuutta vastustanut poliitikko oli yllättäen kuollut, Poirot selvittää, oliko se murha ja kuka on syyllinen. Poirot tajuaa, että myrkyttäminen on suoritettu suklaakonvehdeilla. Talossa pöydällä on täysi ja roskakorissa tyhjä konvehtirasia. Kannet ovat vaihtuneet, tätä kuka kannet on vaihtanut, Poirot ei tajunut, ennen kuin syyllinen itse tunnusti ja motiivin, joka osittain liittyi uskonnollisuuteen ja osaksi vanhoihin synteihin, mies oli tappanut aiemmin vaimonsa.

Sukellusveneen piirustukset
Poitot ja Hastings kutsutaan lordi Allowayn luo. Uuden Z-tyypin sukellusveneen piirustukset ovat kadonneet. Tämä on samantyyppinen kuin vastaavat sherlock-jutut. Ratkaisu löydetään ja piirustukset, ja lordi Allowaysta tulee pääministeri.

Kaksoissynti
Tässä on miniatyyrien varkaudesta kyse. Tarinan lopussa Hastings valittelee Poirot'lle, että Poirot harhauttaa häntä. Poirot kuittaa Hastingsille etten harhauta sinua, annan sinun harhauttaa itse itseäsi  ...

Marker Basingin arvoitus
Tarinassa Poirot, Hastings ja Japp ovat Market Basingissa. Kesken ruokailun heidän pitää ratkaista, onko eräs kuolema murha vai itsemurha.  Tarinaan liittyy vasenkätisyys ja kostonhimo. Tämä on idealtaan sama tarina kuin Murha tallikujalla.

Ampiaispesä
Hercule Poirot estää murhan ovelasti. Tarinan nimi tulee ampiaispesästä, jonka voi hävittää myrkyllä. Poirot estää ihmisen myrkytyksen. Kolmiodraama siintää taustalla.

Hunnutettu nainen
Hunnutettu nainen nainen pyytää apua Poirot'lta väittää olevansa lady. Poirot havaitsee kengistä, että näin tuskin on. Poirot narauttaa rikolliset, jotka havittelevat menettämiään (anastettuja) jalokiviä. Poirot tosin itsekin meni niitä etsimään luvatta, mutta Japp on mukana jutussa, ja kihlaa rosvot valtiolle.

Ongelma merellä
Poirot selvittää laivalla Egyptissä rouva Clappertonin murhan. Laiva pysähtyi Alexandriassa ja rouva löydetään murhattuna lukitusta hytistä. Poirot järjestää demonstraation nukella, jonka seurauksena syyllinen kuolee sydänkohtaukseen. Tässä on hyviä elementtejä, kuten silmänkääntötemppuja ja vatsasta puhumista.

Kukkatarha
Poirot saa kirjeen ikäneidiltä Amelia Barrowbyltä, jossa neidillä on epämääräisiä myrkytysepäilyksiä. Epäilykset eivät olleet turhia, sillä hänet murhattiin stryktiinillä. Poirot'n pitää selvittää, miten myrkky annettiin. Nyt epäilykset kohdistuivat neidin seuralaiseen. Talossa oli hyvin hoidettu puutarha ja kukkapenkit, joista Poirot tajusi myrkyn antotavan ja siten syylliset. Tässä tarinassa esiintyy tehokas ja konemainen sihteeri neiti Lemon. Häntä kuvaillaan vähemmän mairittelevasti: "neiti Lemon oli 48-vuotias eikä hänen ulkonäössään ollut kehumista. Hän muistutti summamutikassa kyhättyä luukasaa".

Poirot'n lyhyet jutut ovat mukavaa luettavaa, vaikka kansi olikin minusta ei niin kovin mukava.

Kaikkiin Agatha Christien dekkareihin löytyy linkit Vanha Hyvä aikani bloggauksen lopusta.

maanantai 24. elokuuta 2015

Agatha Christie: Norsun muisti



Agatha Christie: Norsun muisti, Elephants can remember, 1972,  suomentanut Anna-Liisa Laine, WSOY 1994,  Sapo n:o 267, sivumäärä 217.

Norsun muisti alkaa, kun  dekkaristi rouva Ariadne Oliver on kirjailijalounaalla ja taiteilee tekohampaidensa kanssa marengin kimpussa. Tilaisuuden päätteeksi uppo-outo rouva Burton-Cox tekee kiusallisen ehdotuksen. Rouva Oliverin pitäisi selvittää, miksi Oliverin kummitytön Celia Ravenscroftsin vanhemmat ampuivat toisensa tai kuka heidät aikanaan murhasi runsaat kymmenen vuotta sitten. Burton-Coxin poika Desmond on aikeissa naida Celian.

Oliver ja Poirot alkavat hiljalleen keriä murhenäytelmän vyyhtiä taaksepäin. Oliverin on helppo neiti Marplen juoruilutekniikalla jututtaa vanhoja tuttujaan ja saada yhä uusia keskusteluyhteyksiä ja tosiasioita esiin. Lopulta Desmond ottaa yhteyttä Poirot'hon. Poirot puhuu tarkastaja Spencen kanssa, joka oli myös dekkareissa Rouva McGinty on kuollut sekä Kurpitsajuhla. Ilmenee ensinnäkin, että hän on adoptiopoika, ja toisekseen suhteet adoptioäitiin ovat varsin viileät. Poirot osallistuu loppututkimuksiin intensiivisesti ja lopulta murhanäytelmän tapahtumapaikalla Poirot selvittää murhenäytelmän kulun ja syylliset. Lopussa avioliiton esteet on raivattu nuoren rakkauden tieltä.

*****
Norsun muisti -nimi tulee niistä ihmisistä, jotka muistavat vanhoja asioita. Yleensä ihmiset unohtavat ja norsut muistavat.  Dekkarin suola on dekkarikirjailijan arjen kuvaus ja vanhojen tapausten muistelu. Luultavasti Ariadne Oliverilla ei ole omia lapsia, sillä hänellä oli liuta kummilapsia. Celian äiti oli Ariadne Oliverin koulukaveri Ranskasta sisäoppilaitoksesta. Murhenäytelmä on tapahtunut loppuvuonna 1960, jolloin Celian äiti on ollut noin 35-vuotias ja isä eläkkeelle jäänyt kenraali noin 60-vuotias, Norsun muistin tapahtuma-aika on 1970-luvun alku, yllättäen vuosi 1973 (julkaisuvuosi oli 1972). Dekkarin aikajanasta selviää, että Ariadne Oliver olisi syntynyt 1925, mikä ei pidä yhtä hänen ensiesiintymisensä kanssa, joka tapahtui vuonna 1935 dekkarissa Kortit pöydällä, jossa hän oli jo keski-ikäinen menestyvä dekkarikirjailija. Lisäksi dekkarissa puhutaan, että tytöt liimailivat koulussa pop-idolien kuvia. Pop-idolit eivät olleet ainakaan musiikin saralta suosittuja vuoden 1940 korvilla.

Ariadne Oliver oli ollut tuplakuoleman sattuessa ulkomailla. Oliver ja Poirot tunkeutuvat tapaukseen täysin ennakkotiedoitta. Myöskin perheen lapset Celia ja Edward olivat sisäoppilaitoksessa.  Perhe oli muuttanut Englantiin Malaijasta ja heillä oli taloudessaan au-pair tyttö sekä eräitä muita henkilöitä. Au-pair -tytöt esiintyvät monissa Christien myöhäisdekkareissa, kuten lapsiin kohdistuvat rikokset ja jopa lasten tekemät rikokset. Tässä vihjaillaan eräiden henkilöiden mielisairauksilla ja haluun vahingoittaa lapsia. Mielisairaus tai personallisuushäiriöt olivat lopulta vaikuttamassa murhenäytelmään, joka on monimutkaisempi ja pitkäkestoisempi kuin alussa näyttää. Poirot'n mielenkiinto kohdistuu varsinkin perheen koiran käytökseen ja peruukkien ostamiseen ja käyttämiseen. Teknisesti ovela loppuratkaisu, mutta minusta psykologisesti kestämätön. Lapset ovat äidille (ja vanhemmille) yleensä aina tärkeimmät. Lapsia pitää aina suojella ja heidän tulevaisuutensa turvata.

Tässä dekkarissa on keskiössä myös "oman käden oikeus" eli asioita ei haluta jättää virallisen oikeuden ratkaistavaksi, yleinen teema Agatha Christiellä, esimerkkinä Eikä yksikään pelastunut sekä Idän pikajunan arvoitus sekä myös Poirot'n viimeinen juttu Esirippu. Tässä dekkarissa esiintyy myös ajatus, että paha ei paapomalla parane.

*****
Agatha Christie (1890 - 1976) viittaa moneen dekkariinsa kuten
Kurpitsajuhlaan, jossa oli sekä Poirot että rouva Ariadne Oliver
Viiteen pieneen possuun, jossa myös tongitaan erään vanhan murhan taustat uudestaan
Rouva McGinty on kuollut -dekkariin
Tämä on viimeinen kirjoitettu Poirot -tarina. Aiemmin mainittu Esirippu, julkaistiin vielä tämän jälkeen, mutta oli kirjoitettu "varastoon" jo 1940-luvun alussa. Tämän teoksen jälkeen julkaistiin vielä Tommy ja Tuppence -tarina Kohtalon portti sekä myös 1940-luvulla kirjoitettu varsin laadukas Neiti Marplen viimeinen juttu..


TV-toteutuksessa korostettiin tahdonvastaista mielisairaalahoitoa ja tapahtumia oli laajennettu nykyhetkeen. Lopussa eräs ihminen pidätettiin murhasta. Yllättäen Areenasta tätä ei voinut katsoa! Toivottavasti virhe korjataan, minulla jäi alkukohtaus näkemättä.

Kaikkiin Agatha Christien dekkareihin löytyy linkit Vanha Hyvä aikani bloggauksen lopusta.

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Agatha Christie: Särkyneen peilin arvoitus



Agatha Christie: Särkyneen peilin arvoitus, ja 3 muuta Poirotin juttua, alkuteos Murder in The Mews, 1937, suomentanut Anna-Liisa Laine, WSOY 1995, sivumäärä 230.

Agatha Christien Särkyneen peilin arvoitus on erittäin hyvä pienoisdekkari, jonka sivumäärä on 83.
Tarina alkaa, kun Gervase Chevenix-Gore pyytää kirjeitse Poirot'n apua, hän on joutunut petoksen uhriksi. Poirot puhuu herra Satterthwaiten kanssa. Satterthwaite esiintyy eräissä Christien dekkareissa, isossa osassa Murhenäytelmä kolmessa näytöksessä, sekä herra Quin -tarinoissa. Satterthwaite sukkuloi aatelisten seurapiireissä hyvin, vaikka on tuntenut rahvastakin. Häneltä Poirot kysyy luonnehdintaa Gervase Chevenix-Goresta, joka on jaarli. Gervase Chevenix-Gore on hurjapää, joka on kiertänyt purjelaivalla maapallon ja käynyt naparetkellä. Hän on täysin itsekeskeinen. Hän on naimisissa, vaimon nimi on Vanda, liitto on lapseton. Vanda on hurahtanut salatieteisiin. Gervase Chevenix-Gorella on ottotytär Ruth. Hercule Poirot kutsutaan sähkeitse paikalle. Kun Poirot saapuu paikalle alkaa lounas, jonne isäntä ei saavu. Hän on kirjan kannen tilanteessa, luodinreikä päässä, ovi lukittuna ja huoneen peili on rikki.
Talossa on kiinnostavia ihmisiä. Vainajan vaimo, ottotytär Ruth, kapteeni Lake, Susan Cardwell, vainajan sisarenpoika Hugo Trent, vainajan vaimon hyvät ystävät eversti Bury ja lakimies Oswald Forbes, suvun historiikkia kirjoittava neiti Lindgard sekä hovimestari Snell.
Poliisin mielestä teko on itsemurha, Poirot tajuaa kyseessä olevan murhan. Poirot selvittää murhan tekijän, ja tekotavan, ja tekijä itse kertoo motiivin.
Dekkarissa on erityisen hyvät henkilöt. Rautainen itsekeskeinen paskiaisparoni, hänen höpsö vaimo, jonka entiset heilat pyörivät nurkissa. Paronin suku on jatkunut aina Vilhelm Valloittajasta alkaen, nyt se uhkaa sammua. Hän yrittääkin naittaa sisarenpoikaansa Hugoa sydämiä murskaavalle koukkunenäiselle ja kauniille sekä ylpeälle Ruthille. Ruth on itse asiassa adoptoitu ja vainajan sodassa kaatuneen veljen lehtolapsi. Eversti Bury on sijoittanut vainajan kanssa rahoja Ihmetekokumi OY:hyn. Sijoituskohde ei ollut kultasuoni.
Poirot päättelee, miksi peili on rikki tai rikottu. Lisäksi hän päättelee, kuka valehtelee tai valehtelee eniten ja miksi.



Tämä tarina on pidennetty versio Poirot-tarinasta Toinen kutsu, jossa teko on teknisesti sama, mutta syyllinen ja motiivi ovat erilaiset.
***
Kirjassa on kolme muutakin Poirot-tarinaa

Murha tallikujalla alkaa Guy Fawkesin yönä, jolloin komisario Japp on yhdessä vanhahkon miehen kanssa, jolla on munanmuotoinen pää ja muhkeat sotilaalliset viikset. Herra on tietenkin Hercule Poirot. Itse ihmettelen viiksien määritelmää. Suomen armeijassa viikset on kielletty eivätkä muutenkaan sotilaalliset viikset ole kuin Poirot'lla. Japp ja Poirot puhuvat murhan tekemisestä. Seuraavana päivänä selviääkin, että kujalla tehtiin itsemurha, rouva Allen on kuollut. Poirot ja Japp setvivät asiaa, ja selviää että rouva Allen ei ole rouva vaan oikeasti neiti, ja häntä on kiristetty. Poirot tekee päätelmiä golfmailoista ja päättelee uhrin vasenkätiseksi. Loppu on varsin yllättävä.

Uskomaton varkaus alkaa lordi Mayfieldin kohokas-aterialla lady Julia Carringtonin kanssa. Lordi Mayfieldiä kuvaillaan seuraavasti: "Vaikka hän oli naimaton, hän oli aina viehättävä naisia kohtaan". Eikö naimattoman miehen kannata olla viehättävä naisia kohtaan? Illanvietossa on muitakin silmäätekeviä. Kohokas lässähtää, kun uuden pommikoneen piirustukset varastetaan. Hercule Poirot selvittää yllättävän varkaan ja varkauden motiivin. Kyse on politikkojen urasta.

Kolmiodraama Rhodoksella
Poirot ottaa aurinkoa valkoisella hiekalla Rhodoksella panamahattu päässä. On lokakuu ja hän on ikävystynyt, mutta pian tapahtuu. Tarinan polttopisteessä on kaksi "uutta" avioparia, Valentine (nykyisin) Chantry, rikas ja oikullinen nainen, joka on avioitunut viidennen kerran komentaja Chantryn kanssa. Komentaja on nyt komennettava. Myös Douglas ja Marjorie Gold ovat häämatkalla. Miesten välillä on riitaa naisista ja pian Valentinen Chantry kuolee myrkkyyn. Poirot näkee kolmioiden läpi ja pelastaa viattoman. Hän myös varoitti syyllistä, poistu Rhodokselta. Neuvo ei kelvannut.

Agatha Christien (1890 - 1976) Särkyneen peilin arvoitus on kohtuullisen hyvä kokoelma, vaikka jutuissa on kierrätetty jonkin verran samoja perusideoita. Kaksi ensimmäistä tarinaa ovat muunneltuja versioita aiemmin julkaistuista novelleista.

Kaikkiin Agatha Christien dekkareihin löytyy linkit Vanha Hyvä aikani bloggauksen lopusta.

perjantai 21. elokuuta 2015

Agatha Christie: Herkuleen urotyöt


Agatha Christie: Herkuleen urotyöt, The Labours of Hercules 1947, suomentanut kieli-instituutin ryhmä, wsoy 2011, sivumäärä 287.

Herkuleen urotyöt sisältää kaksitoista ongelmaa, jotka Hercule Poirot on päättänyt ratkaista ennen siirtymistään kurpitsan viljelijäksi. Hän saa idean, kun ystävänsä tohtori Burton ei pidä häntä Herculeen urotöiden tekijänä. Pohjimmiltaan kyse on siis Herakleen urotöistä. Kirja on jaettu kahteentoista urotekoon.

Nemean jalopeura -jutussa sir Joseph Hogginin vaimon kiinanpalatsikoira on kidnapattu. Kyse on ammattimaisesta varkaudesta. Samalla Poirot saa selville jotain vakavampaa, ja estää rikoksen. Tällä on löyhä side alkuperäiseen tarinaan, koska Poirot käyttää "Jalopeuran" pelkoa estämään rikoksen.

Lernan lohikäärme -urotyössä Poirot tappaa yhdeksänpäisen hirviön eli lopettaa huhumyllyn, jonka tohtori Charles Oldfieldin vaimo kuolema on aikaansaanut. Oikea rikollinen selviää.

Keryneian hirvi -uroteko alkaa Poirotin auton hajoamisesta. Hän etsii komealle autonkorjaajalle tämän unelmien naisen, joka esitti olevansa kreivitär, vaikka oli leningradilaisen autonkuljettajan tytär.

Erymanthoksen metsäkarju -tarinassa Poirot kiinniottaa ammattirikollisen, joka näytteli sekä tarjoilijaa yrittäen silloin myrkyttää ja huumata Poirotia, että myös etsivää. Rikollinen oli syyllistynyt vedonvälittäjän murhaan. Tarina on varsin lennokas, ja siinä esiintyy plastikkakirurgikin.

Augeiaan tallit Herakles puhdisti lannasta. Hercule Poirot käy "törkylehden" kimppuun, joka paljastelee entisen pääministerin "epäselvyyksistä" ja tekee siten lantaa. Poirot estää uudet paljastukset, mutta jutussa on kiinnostavaa se, että itse alkutarina oli tosi, eli entinen pääministeri oli syyllistynyt "väärinkäytöksiin". Poirot tekee vastavetonsa "nykyisen pääministerin" vaimon rouva Ferrerin avustuksella.

Stymfaloksen linnut -tarinassa Poirot ajaa pois ihmislihaa syövät linnut "pronssisilla kastanjeteilla", tarinassa poliitikko Harold Waring joutuu kahden naisen huijaamaksi ja kiristämäksi Herslovakian matkallaan. Poirot on pykälän verran älykkäämpi.

Kreetan härkä -tarinassa Poirot estää murhan. Neiti Diana Maberly tulee pyytämään apua Poirot'lta, Hugh Chandler  on purkanut kihlauksen. Tarinassa pojasta leivotaan mielisairasta partavaahtoon sekoitettujen kemikaalien avulla, seudun lampailta ja muilta kotieläimiltä on leikattu kaula auki. Poirot selvittää syyllisen ja pojan isän henkilöllisyyden.

Diomedeen hevoset eli neljä ihmislihaa syövää tammaa Herakleen piti pyydystää. Poirot tutustuu huumeiden käyttöön, kun tohtori Stoddart kutsuu hänet juhliin, jossa on välitetty kokaiinia. Neljä villikkonaista houkuttelevat asiakkaista huumeiden orjiksi. Poirot kesyttää ainakin yhden ihmistamman ja sitä ennen paljastaa välitysrenkaan kulissit.

Hippolyten vyö oli yksi Herakleen seikkailuista. Hippolyte oli amatsonien kuningatar, hänen vyönsä piti varastaa, vyö osoittaa statusta. Hercule Poirot sen sijaan ratkaisee Rubensin maalauksen Hippolyten vyön varkauden, johon sotketaan tyttökoululaisia, josta amatsonikehys uroteolle.

Geryonin karja piti tuoda takaisin ja matkallaan Herakles joutui tappamaan kaksipäisen koiran. Poirotilla on helpompaa, mutta joutuu puuttumaan lahkon toimintaan. Tässäkin lahko käyttää huumaavia aineita riippuvuuden aikaansaamiseksi.

Hesperidien omenat ne piti Herakleen hakea, ja ne  kultaiset omenat palautettiin. Tässä kirjassa Emery Powerilta on varastettu arvokas Borgioiden pikari. Pikariin on kuvattu omenoita smaragdein. Pikarissa on myös käärme, ja niin kuin lopussa ilmenee, paikka mistä pystyy annostelemaan myrkkyä. Poirot palauttaa pikarin Powerille, mutta saa keräilijän palauttamaan esineen luostariin, joten alkuperäinen tarina toistuu.

Kerberoksen kiinniotto oli  Herakleen viimeinen uroteko. Kerberos palautettiin Manalaan. Poirot -tarinassa Helvetti on yökerho, jossa harrastetaan sekä kokaiinin myyntiä, että liikkuu varastettuja jalokiviä. Tarinassa on myös Kerberos koira. Poliisit puuttuvat tarkastaja Jappin johdolla rikoksiin, mutta Poirotilla on iso osuus toiminnassa.

Tarina Kerberoksen kiinniotto kirjoitettiin alkuun varsin toisenlaiseksi vuonna 1939, mutta sitä ei julkaistu The Strand lehdessä kuten muut uroteot. Syynä oli, että jutussa Poirot saa ratkaista August Hertzleinin murhaajan. Hertzlein on kuin Hitler, tarinassa mainitaan myös Bondolino. Hertzlein-tarina on varsin heppoinen. Todellisuudessa miestä ei murhattu vaan sijoitettiin mielisairaalaan, ja kaksoisolennon murha saa aikaan levottomuuksia.

Herkuleen urotyöt -teos on hyvin saman tyyppinen kuin Sherlock Holmesin seikkailut. Viimeisessä tarinassa yökerhoa pitää kreivitär Vera Rossakoff, joka on Poirotille kuin Sherlock Holmesille Irene Adleer. Tässä Poirot suojelee rikollista Rossakoffia. Irene Adleer oli myös "kirjevaras", jota ei lopulta otettu kiinni. Kirjan alussa tohtori puhuu Hercule Poirot'n nimestä ja veljestä Achillesta. Minusta Achille -veli ainakin tarinassa Neljä suurta oli sumutusta, oliko Poirot'lla silti veli jää epäselväksi. Sherlock Holmesilla oli sen sijaan älykäs, mutta laiska veli Mycroft. Vera Rossakoff seikkaili samassa Neljä suurta -kirjassa tehden ovelia jalokivivarkauksia. Alkuperäisessä Kerberoksen kiinniotossa on myös Vera Rossakoff, uhkea meikattu nainen. Poirot lahjoittaa mielisairaalan vahtikoiran kreivittärelle.

Hercule Poirot'n urotyöt.on teos jota John Curranin mukaan fanit hehkuttavat, Curran itse käyttää superlatiivia "komein". Minä en nähnyt näissä mitään muuta nerokasta paitsi, että nämä liittyvät (minusta varsin löyhästi) Herakleen urotöihin, mutta olivat varsin väkinäisiä ja yhteys oli varsin tulkinnanvarainen.

Lainaus: "Jokaisella on täti Torquayssa", s.190. Agatha Christie (s. Miller 1890 -1976) oli syntynyt Torquayssa.

TV-toteutus tuli 1.1.2016 Yle TV1:ltä ja Areenasta vain suorana. Kyse oli taidevarkaasta, jota pyydystettiin lopulta Alpeilla, eli juoni oli toisenlainen kuin kirjassa. Herkuleen uroteot oli maalaussarjana, joka oli nyysitty eri paikoista.

Alkuun oli Lontoossa juhlat, jossa on korut syöttinä. Poirot on turvana kuten poliisitkin ottamassa koruvaras Marascaudia kiinni. Tapahtuu murha ja varkaus, mutta Marrascaud pakenee, hänen henkilöllisyys on salainen, Poirot vetäytyy Sveitsiin. Alkuun hän selvittää kadonneen rakastetun arvoituksen, Nita ollut seuraneitinä ja autokuski jäi kaipailemaan, tämä selviää onnellisesti jakson lopussa.

Poirot asuu alppihotelli Olympoksessa, jossa on tai on tulossa Marrascaud. Tapahtuu lumivyöry, jolloin hotelli on eristyksessä. Hotellissa on kummallista porukkaa, herra Waring, joka oli myös kutsuilla, kriminologi Alice Cunningham, ja hänen äitinsä kreivitär Rossakoff, tohtori Lutz ja Katrina Clayton, hänen äitinsä ..... Kaikki kyttäävät toisiaan, öisin koputellaan oviin ... Rouva Clayton on huijari yrittää huijata Waringia, Alice Cuninghamin väittää, että hänen huoneeseensa tunkeudutaan, sitten Poirot'n huoneeseen tullaan ammuskelemaan, yksi konna ammutaan viime sanoissa hän väittää olevansa Marrascaud.
Juttu lopulta selviää, tai Poirot selvittää jokaisen rikokset. Koruvaras, taidevaras ja tappaja Marrascaud on hyvin ylimielinen jäädessään kiinni. Minusta varsin sekava tarina.

Kaikkiin Agatha Christien dekkareihin löytyy linkit Vanha Hyvä aikani bloggauksen lopusta.

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Agatha Christie: Murhenäytelmä kolmessa näytöksessä


Agatha Christie: Murhenäytelmä kolmessa näytöksessä, alkuteos Three Act Tragedy, 1935, suomentanut Eero Ahmavaara, WSOY 1997, Sivumäärä 230

Tarina on kirjoitettu näytöksittäin ja se alkaa Sir Charles Cartwrightin yleellisessä huvilassa Korpin pesässä. Kukkea keski-ikäinen Sir Charles on vetäytynyt näyttämöltä ja pitää kutsut, minne on kutsunut liudan vieraita. Paikalla ovat  mielitautilääkäri tohtori ja sir  Bartholomew Strange, lady Mary ja hänen lemmenkipeä tyttärensä Egg eli Hermione Lytton Gore, kapteeni Dacres vaimoineen, neiti Emily Wills, Oliver Manders, joka on ihastunut Eggiin, tunne on ehkä molemminpuolinen. Paikalla ovat myös paikallinen kirkoherra Stephen Babbington vaimoineen. näytelmäkirjailija Anthony Astor, rouva Cynthia Dacres Ambrosinen muotisalongin omistaja ja miehensä Freddie Dacres, paikalla on myös neiti Muriel Milray "pitkä ja harvinaisen ruma nainen" s.13, sir Charlesin mukaan neiti Milray "on ruumiillistunut hyve ja kunnianarvoisuus -ja sitä paitsi hemmetin käyttökelpoinen naisihminen. Olen aina pyrkinyt valitsemaan mahdollisimman rumia sihteereitä". s.15. Christien vakiohahmoina ovat paikalla salonkileijona herra Satterthwaite ja "itserakas pieni otus" Hercule Poirot.

Rupattelu päättyy, kun kirkkoherra Babbington saa sairaskohtauksen cocktailista ja kuolee. Kuolemalle ei löydy selitystä, vaikka  Cartwright epäilee murhaa, jolle ei saada vahvistusta.

Toisessa näytöksessä herra Satterthwaite lukee Monte Carlossa lehdestä Sir Bartholomewin kuolemasta Yorkshiressa. Monte Carlossa Poirot on jäämässä eläkkeelle (taas kerran), hän selittää Satterthwaitelle että on tehnyt Englantiin tultuaan toisen uran ja on riittävän rikas. Myös Cartwright ilmestyy näkyville, ja lähtee  Satterthwaiten kanssa Sinisellä junalla Englantiin penkomaan taustoja, kolmanneksi he saavat nuuskimiseensa mukaan Eggin, jolla on tunteita myös sir Charlesia kohtaan.

Epäilykset tuntuvat kohdistuvan Oliver Mandersiin. Hänessä on ihmisten mielestä omituista, ja hänen vihjaillaan olevan vieläpä kommunisti! Egg minusta loukkaa häntä jo alussa sanomalla: "Oliver senkin liukas Shylock". Shylock on hyljeksitty koronkiskuri Shakespearen Venetsian kauppiaassa.

Yorkshiressa sir Charles näyttelee etsivää. Sir Bartholomew on kuollut nikotiinimyrkytykseen. Huomio kiintyy uuteen hovimestariin. Hovimestari Ellis on kadonnut, onko hän kiristänyt syyllistä  ja sitten kadonnut.

Tarinaan liittyy vielä sir Bartholomewin potilas rouva de Rushbridger, jolla menee ensin muisti ja sitten henki.

Väliverhot laskevat, kun Poirot palaa polleana eläkepäiviltään, hän seuraa erästä hahmoa ja estää todisteiden hävittämisen. Loppukohtauksessa Poirot  latelee faktat pöytään. Hänen armeliaisuuttaan osoittaa, että hän kätilöi yhden suhteen ja päästää konnan päättämään itse päivänsä. Konnan kiitos on karu "Kirotkoon Jumala teidät" s.227

*****
Agatha Christien (1890 - 1976) dekkaria  Murhenäytelmä kolmessa näytöksessä pidetään tekijältään omaperäisenä ja nokkelana. Minusta dekkarin konsepti oli varsin ennalta arvattu ja yksinkertainen, tässä oli sekoitettu Roger Ackroydin murhan ja Aikataulukon arvoituksen kaava.

Motiivi oli kovasti kummallinen ja hyvin heikko. Rakkaus tai halu elää yhteiskunnan normien mukaan ei voi oikeuttaa kolmea murhaa edes dekkarissa. Sama motiivi on osin dekkarissa Paddingtonista 16.50. Tässä kolmellakaan murhalla ei olisi päästy tavoitteeseen, mihin murhilla alunperin pyrittiin. Tämän dekkarin USA-version loppu on erilainen ja minusta uskottavampi, eli motiivi on hieman erilainen (murhaaja on mielisairas).

Dekkari on silti minusta hyvä ja siinä pohjustetaan paljon Poirot'n hahmoa herra Satterthwaiten huomioiden välityksellä. Herra Satterthwaite on hyvinkin alykäs mies ja yksi Christien kirjoissa ajoittain esiintyvistä vakiohahmoista, useimmin Harley Quinin kanssa. Satterthwaite mielellään käy silmäätekevien kanssa cocktail-tilaisuuksissa. Hänet kuvataan naismaiseksi mieheksi, joka siksi tuntee naiset. Omalaatuinen on määritelmä. Satterwaite kysyy Poirot'lta suoraan: "Miksi puhutte joskus aivan sujuvaa englantia mutta sen sijaan toisinaan puheessanne on hyvin ulkomaalainen sävy". s.229. Poirot'n vastauksesta selviää, että Poirot osaa hyvää idioottimaista englantia. Vieras sävy on suunnaton etu, puhujaa väheksytään. "Yritän houkutella heidät pitämään itseäni hiukan naurettavana. Ja siksi myös kerskailen ... ".  Satterthwaiten mukaan tämä on käärmeen oveluutta.


TV-toteutus tuli tästä 13.11.2015 nimellä Murhenäytelmä (Three Act Tragedy), se on vuodelta 2010.
Juoni menee samoin ensin kuolee Babbington ja Yorkshiressä sir Bartholomew.  Molemmat juotuaan toinen giniä ja vermuttia toinen portviiniä. Tapahtuu vielä kolmaskin murha ja motiivi on sama.
Herra Satterthwaitea ei ole näkynyt, neiti Wills korvasi tätä.
Minusta TV-versio oli onnistunut ja kirjan mukainen. Näyttelijät ovat huippuja sir Charles Cartwrightinä on Martin Shaw, Egginä Kimberley Nixon, joka on ollut Christien Greenshaw Follyssä, sekä Sir Bartholomew Strangena Art Malik, joka oli jo vuonna 1984 Kuningattaren jalokivessä Hari Kumar, sekä James Bondin Vaaran vyöhykkeellä Kamran Shah.

Näyteltynä ja lavastettuna tämä toimi, jostain syystä en pitänyt kirjasta, oli epäuskottava, mutta tämä toimi paremmin.

Kaikkiin Agatha Christien dekkareihin löytyy linkit Vanha Hyvä aikani bloggauksen lopusta.

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Agatha Christie: Vuoksi ja luode



Agatha Christie: Vuoksi ja luode, Taken at the Flood, 1948, suomentaja Anna-Liisa Laine, teos kuvan mukaisessa yhteisniteessä sivuilla 200-392. Suuri Suomalainen Kirjakerho WSOY 1988.

Tarina alkaa kerhosta 1944, jossa majuri Porter kertoo monipolvista tarinaa herra Underhayn entisen vaimon uuden upporikkaan aviomiehen Gordon Cloaden  kuolemasta pommituksessa. Tarinan ydin on siinä, että vaimon entinen mies Robert Underhay ei olisikaan kuollut vaan halusi hävitä ja tulla takaisin nimellä Enoch Arden. Kerhossa tarinan kuulee myös vainajan veli lakimies Jeremy Cloade sekä salapoliisi Hercule Poirot.

Vuoksi ja luode- dekkari on minusta lupaavasta alustaan huono ja puuroutuva. Varsin pitkään selvitellään Cloaden suvun raha-asioita. Vainajan kaikilla sukulaisilla on rahavaikeuksia ja sen vuoksi Cloaden suvun jäsenet käyvät ruinaamassa rahaa nuorelta leskeltä Rosaleen Cloadelta. Leskellä on karski veli David Hunter. Hän sanoo ei pikkuvipeille ja varsinkin isommalle rahan tarpeelle eli lakimies Jeremy Cloade tarvitsee rahaa ainakin 10 000 puntaa, firman rahat ovat sekoittuneet omiin. Koko suku on kuin pullasorsalauma. Gordon Cloade on nakellut näille rahaa, maksanut kaikki haihatukset ja hölmöilyt. Kun rahaa jaetaan, sitä hassataan aina lisää. Gordon Cloade oli luvannut testamentissaan muistaa kaikkia, testamentti jäi päivittämättä avioliiton myötä, ja leski hallitsee elinaikansa vainajan miljoonaomaisuutta. Jeremyn lääkäriveli Lionel ei ole rikas, ja hänen vaimonsa Katherine tuhlaa rahaa spiritistisiin istuntoihin ja meedioihin ja käy ruinaamassa Rosaleeniltä rahaa. Sukuun kuuluu Gordon Cloaden "maataloustukien avulla" tiluksiaan viljelevä Rowley Cloade, joka on avioitumassa sukulaisensa Lynn Marchmontin kanssa, Lynnin äiti Adele on tottunut leveään elämään Gordonin varoilla ja lainaa rahaa leskeltä.

Tarinaan tulee jännitettä kolmiodraamasta, eli David Hunter flirttailee Lynnin kanssa, Rowley ei ota asiaa kovinkaan hyvin.

Tilanne mutkistuu entisestään, kun majatalo Hirveen ilmestyy Enoch Arden -niminen kiristäjä, joka vaatii David Hunterilta rahaa, jotta Robert Underhay ei ilmesty paikalle ja Cloadeilta, jotta hän kertoisi missä Underhay on. Underhay -nimellä tehdään "huumoria", eli että puhutaan neulan etsimisestä heinäsuovasta.

Enoch Arden ei ehdi saada rahaa keneltäkään, hänet löydetään takaraivo murskana huoneestaan.

Toinen osa alkaa, kun Rowley Cloade pyytää Poirot'lta apua. Rowley ymmärtää Enoch Ardenin symboliikan. Tennysonin sankari oli kateissa ja hänen vaimonsa avioitui uudestaan. Poirot ottaa yhteyttä majuri Porteriin ...

Hercule Poirot  on kuullut alkuperäisen Underhay-tarinan ja Katherine Cloade tulee pyytämään hänen palveluksiaan, hän on saanut aavistuksia spiritistisissä istunnoissa, mutta vasta ruumis saa Poirot'n liikkeelle.

Kuka on syyllinen ja miksi? Rosaleen, David Hunter, kuivakka lakimies Jeremy Cloade vai hänen rakastava vaimonsa Frances, lisäksi Rowley oli käynyt riehumassa Ardenin luona.

Agathan dekkarin tavoin ruumiita tulee lisää.

Murhien ratkaisu ja alibien rakennus ovat minusta varsin monimutkaisia ja koko tilanne on varsin epäuskottava. Ihmettelin kirjan alussa olevaa Poirot'n toteamusta, olen kunnon katolinen. Niin varmaan onkin. Tämä asia on nostettu esiin vain loppuratkaisun vuoksi.

Hercule Poirot filosofoi lopussa "Vuoks' on ja luode ihmiskohtaloissa: Jos vaarin otat nousun, vie se onneen." ja teksti jatkuu "Niin, vuoksi nousee - mutta luode tulee aikanaan ja voi kuljettaa ihmisen kauaksi merelle". Tällä Poirot kätilöi erään avioliiton. Tulevan vaimon mielestä mies on osoittanut rakkautensa kuristamalla tämän miltei hengiltä. Minusta tämä oli moraaliltaan outo kirja, varsinkin kun miehen muussakin tekemisessä on pohjalla väkivalta, vaikka mies ei ole edes sodassa ollutkaan vaan käpykaartissa, tuleva vaimo sen sijaan oli sodan aikana palveluksessa.

Jos alkuosa kirjasta on varsinaista vuoksea, niin on loppuosa luodetta. kirja vaikuttaa moraaliltaan kummalliselta. Tämän kirjan teema on huijaus, myös tälle lukijalle tuli olo, että häntä on pahasti huijattu.

Agatha Christien (1890  - 1976) dekkari Vuoksi ja luode on minusta kirjana luode, eli pohjanoteeraus: punainen lanka puuttui ja dekkarin rakenne jäi hyvin hajanaiseksi.
*****

Vuoksi ja luode TV-sovitus (2005) tuli uusintana  2.10.15 Yle ykköseltä.

Alku onkin suoraviivaistettu. Majuri kertoo tarinaansa. Gordon kuolee räjähdyksessä, nuori vaimo ja hänen veljensä jäävät henkiin.

Enoch Arden tulee kiristämään ja hänet löydetään kuolleena.

Lynn ja David Hunter suutelevat...

Loppu on syyllisen osalta sama, tv-versiossa vaan hänen murhalistansa on pidempi, kirjassa hän käytti vain tilaisuutta hyväksi ja oli huijari ja teki murhan. TV-versiossa Lynn ei avioidu vaan lähtee Afrikkaan. Tässä "Rosaleen" jää henkiin...

Minusta tv-filmi oli onnistunut uusversio kirjasta.

Kaikkiin Agatha Christien dekkareihin löytyy linkit Vanha Hyvä aikani bloggauksen lopusta.

perjantai 14. elokuuta 2015

Agatha Christie: Hautajaisten jälkeen



Agatha Christie: Hautajaisten jälkeen, alkuteos After the Funeral 1956, suomentanut Eero Ahmavaara, WSOY 1994, Sivumäärä 266.

Teos alkaa Richard Abernethien hautajaisilla ja testamentin luvulla goottilaiseessa Enderby Hallin kartanossa. Vainajan poika ja perillinen Mortimer on hiljattain kuollut polioon. Vainaja Richard Abernethie oli etsinyt työlleen jatkajaa ja omaisuudelleen haltijaa, mutta on tyytynyt jakamaan muhkean omaisuutensa elossa olevien sisarusten ja heidän jälkeläistensä kesken. Raha ja tilanne yleensä aiheuttaa jännitteitä. Vainajan veli Timothy elää, mutta on (teko)sairas, hänellä on vaimo Maude. Leo-veli on kuollut, mutta vaimo Helen on hengissä. Rosamund Shane on vainajan veljentytär, joka on naimisissa velkaisen näyttelijän kanssa. Susan Banks on vainajan sisarentytär, hänellä on kemistimies Gregory. George Crossfield on sisarenpoika. Vainajan sisarukset ovat omituisia, mutta saamattomia, sisarusten lapset ovat varattomia ja moraalittomia. Rouva Cora Lansquenet on vainajan nuorin sisar, höpsö nainen, joka laukoo "totuuksia". Hän kohauttaa hautajaisissa toteamalla, että vainaja on murhattu, eikö totta. Cora on ollut naimisissa taidemaalarin kanssa ja itsekin harrastelijamaalari.

Hautajaiset on vietetty, ja pian kuullaan suruviesti: Cora Lansquenet on murhattu kirveellä. Murhaa on yritetty lavastaa ryöstöksi. Hänen seuraneitinsä Gilchrist on löytänyt vainajan. Murhatutkimukset alkavat ja Richard Abernethien kuolema kiinnostaa uudestaan.

*****
Christie-tietäjä John Curran analysoi tätä dekkaria paljonkin teoksessaan Agatha Christien murhasuunnitelmat. Ensinnäkin tämä on Agathan ominta-aluetta, sekalainen suku ja miljöönä kartano, jonka esikuva on Abneyn kartano. Ovela murha, jonka tekijäkin tavallaan kerrotaan lukijalle. Curran ihmettelee sekä murha-asetta, joka on kirves että ylenmääräistä raakuutta. Minusta sen sijaan murhan motiivi on outo, vaikka onkin raha, mutta tarkemmin ajatellen ei vain raha. Murhaaja kutsuu lopussa totuutta puhuvaa Poirot'a Pontarlieu'ksi, minusta sen jälkeiset hänen "hulluuden osoitukset" ovat pelkkää teatteria.

*****
Dekkarissa lakimies Entwhistle käy pyytämässä Poirot'a  tutkimaan mahdollista Richard Abernethien murhaa. Poirot syö lakimiehen kanssa hanhenmaksaa, merianturaa, lihaviipaleita ja liekitettyjä päärynöitä. Lisäksi nautitaan asianmukaiset juomat. Poirot kuuntelee Entwhistlen selvitykset ja palkkaa itsekin herra Gobyn selvittämään sekalaisen seurakunnan tekemisiä. Tarkastaja Morton käy myös Poirot'n tykönä, hän tutkii Coran murhaa. Richardin kohdalla tutkimukset vetävät vesiperän, sillä hänet on polttohaudattu. Minusta tämä on omituista, sillä Cora surmattiin jo hautajaisia seuranneena päivänä. Oliko kyse uurnan laskusta, tuskinpa.

Monissa nykyajan kirjoissa putkahtelee esiin Vermeer, kuten Tracy Chevalierin teoksessa Tyttö ja helmikorvakoru, sekä Donna Tarttin Tiklissä. Tämä teos on aiemmin kirjoitettu ja on puhetta Vermeerin maalauksesta. Vermeerin suosio on noussut, mutta hänen teoksiaan on myös yritetty jäljentää. Tässä Vermeerin taulun hinnaksi arvioidaan 5000 puntaa, minusta varsin pieni summa, joskin 1956 rahaa ei voi verrata nykysummiin.

Hautajaisten jälkeen -dekkarista on vaikea kirjoittaa, että ei avaa asetelmaa. Ratkaisu on varsin yllättävä, mutta samalla hyvin epäuskottava. Murhakaavassa on samankaltaisuutta Lentävä kuolema -murhan kanssa.

Poirotin viiksistä on monia mainintoja. "Poirot kiersi ponnekkaasti viiksiään" ja puhutaan "muhkeista viiksistä" ja viikset osoittivat ylöspäin. Minusta tv-toteutuksen viikset eivät yllä tämän kirjan kuvailuihin. Poirot on ottanut sarjan edetessä enemmän kuuntelevan otteen. Poirot korostaakin "keskustelun vaarallisuutta", eli valheiden joukosta totuuskin lörpsähtelee. Poirot ratkaisee mysteerin analysoimalla keskusteluja ja loogisia ketjuja. Totuustaulut paljastivat todellisen ilkityön ja sen tekijän, ja myös peilikuva tai peilikuvan analysointi. Peilikuvan tajuaminen on ratkaisun avain myös teoksessa Mykkä todistaja.

Vainajan veli Timothy on ilmeisen tekosairas, tai ongelma on hyvin pitkälti asenteellinen, hän toteaakin, että "minun henkeni on laastarin yläpuolella". Suvun omaisuus on saatu laastareista. Mikä pahentaisi ylhäistä brittimiestä enemmän kuin rehellinen työ laastaritehtaassa?

Vaisun bloggaukseni lopuksi uudelleen toteamus, että minusta on vaikea ymmärtää murhan motiivia, hyvä dekkari, mutta hyvin vähän uskottava.


TV-toteutus tuli uusintana 25.9.2015 klo 21.35 YLE TV 1:stä 

TV-toteutus alkaa hautajaisilla, ruumis poltetaan. Cora lörpsäyttää murhateoriansa. Nainen on kuin menninkäinen päivänvalossa hyvin epätodellinen.

TV-näyttelijät ovat tunnettuja Rimakauhua ja rakkauden "David Marsden" eli Robert Bathurst Entwhistlenä ja Geraldine James Helen Abernethienä.

Yllä mainittu taulu ei tv:ssä ole Vermeer vaan Rembrandt. Minusta kirjan siirto valkokankaalle on onnistunut.

Kaikkiin Agatha Christien dekkareihin löytyy linkit Vanha Hyvä aikani bloggauksen lopusta.

tiistai 11. elokuuta 2015

Agatha Christie: Kellot


Agatha Christie: Kellot, The Clocks, 1963, suomentanut Pauli A. Kopperi, WSOY 1995, sivumäärä 280.

Agatha Christien Kellot -dekkari alkaa, kun Sheila Webb löytää ruumiin Wilbraham Crescent 19:stä. Miestä on pistetty teräaseella ja huoneistossa on kuusi kelloa, joista neljä on ajassa 4:13. Colin "Lamb" tulee paikalle ja rauhoittelee pahasti hermostunutta Sheilaa, joka on kutsuttu tähän osoitteeseen pikakirjoittajaksi, hän on toimessa neiti Martindalen pitämässä Cavendishin Pika- ja Konekirjoitustoimistossa. Kutsun lähettänyt neiti Millicent Pebmarch kiistää olleensa "oikeasti" kutsun takana, hän ei ole ollut asunnossa paikalla, ja hän on lisäksi sokea. Hän on toimessa Aistiviallisten koulussa. Rikos vaikuttaa hyvin mystiseltä, kuten sivun 9 huoneen kuvaus kertoo: "Varsin merkittävä seikka oli kellojen paljous - nurkassa tikitti isoisän aikuinen kaappikello, seinällä riippui käkikello, takan reunustalla oleva oli posliininen kello, Dresdenin posliinia luultavasti, .... kullanvärinen koristekello ... nahkakoteloinen kello".

Rikoksen tutkinnan suorittaa murharyhmästä Rickhard Hardcastle, ja apuna on dekkarin päähenkilö Colin Lamb, nimi on tekaistu, sillä mies on salaisesta palvelusta, hänellä on erityistehtävä löytää vakoilupesäke, ja vihjeet ovat johtaneet Wilbraham Crescentiin.

Dekkarissa mysteerinen murha selviää ja paljon muutakin, sillä juoni hajaantuu erikseen murhaan ja vakoiluun. Colin kääntyy ystävänsä Hercule Poirot'n puoleen. Murhat, joita tehdään peräti kolme, ratkaiseekin nojatuolistaan käsin Poirot, joskin asunnon korjausten vuoksi Poirot ei voi istuskella omassa nojatuolissaan, hän ei näe ketään asianosaista, ei edes tapahtumapaikkoja. Todisteet kasautuvat, ja toisen murhan tapahduttua jäljet johtavat tiettyyn suuntaan. Murha on tehty erikoisen kaavan mukaan, mihin viittaa kellolavastus, ruumiin henkilöllisyys on salattu. Tapahtumiin liittyy Christien oivalluksen mukaan eräitä yhteensattumia.

Pidin kovasti tästä Kellot -dekkarista, hyvin erilainen ja kiinnostava, lähinnä Colinin takia. Hän on meribiologi, joka saa ajoittain tehtäviä vastavakoilusta, ja vastapuolella on Neuvostoliitto. Hänen pitää löytää vakoilun pesä ja sylttytehdas Wilbraham Crescentistä, jossa asuvat ensinnäkin sokea Millicent Pebmarch, omituinen paljon matkoilla oleva herra Ramsay, höynähtänyt rouva Hemming, joka elää kissoilleen, urakoitsija Bland ja eräs puutarhaansa tonkiva entinen professori vaimoineen. Rotta löytyy ja lopulta Colin ei lammastele vaan kihlaa ruumiin löytäneen Sheilan ja ottaa professuurin vastaan Australiasta.

Kellot -dekkarissa on paljon puhetta muista salapoliisikirjailijoista Dickson Carrista, ja Arthur Conan Doylesta. Hercule Poirot on pitkästynyt ja lukee salapoliisikirjoja. Hän pitää erityisesti Sherlock Holmesista, tai enemmänkin Arthur Conan Doylen tavasta kirjoittaa ja tohtori Watsonista, joka saa hänet muistelemaan eteläamerikkalaistunutta Hastingsia. Myös Ariadne Oliverista puhutaan ja eräitä muista fiktiivisiä kirjailijoista ja kirjojen juonista. Pikakirjoituspalvelussa kirjoitetaan puhtaaksi fiktiivisten kirjailijoiden tekstejä kuten Oliverin ja Gregsonin. Toimistossa on rouva Oliverin valokuva omistuskirjoituksella. Poirotin mukaan rouva Oliver on kehittynyt, mutta kummastelee suomalaista etsivää, kun Oliver ei tunnu tietävän suomalaisista muuta kuin Sibeliuksen (ei siis sisua eikä saunaa :)

Toimistojen tehtävä on silloin ollut tarkastaa ulkomaiset osoitteet ja kirjojen "faktat". Agatha Christie on ne aina käynyt hyvin läpi. Nopeasti luettuna en ole huomannut lainkaan olennaisia virheitä, enkä edes pieniä virheitä. Pika- ja Konekirjoitustoimistossa kirjoitetaan myös muunlaisia "tekstejä", joista lainaus on sivulla 8. "Vapisevin kourin hän tarttui yöpaidan rinnuksiin ja repäisi ...".

Agatha Christie (1890 - 1976) oli kirjallinen nero. Tämäkin dekkari on erittäin viihdyttävä ja erilainen. Siinä on monia Agathan loppupään kirjoissa tyypillisiä rakennepalikoita. Lapsi joka tekee havaintoja on yksi näistä palikoista. Kulmakunnalla on lapsi, joka on norjalaisen au-pair tytön kanssa päivisin kotona. Leski-isä on töissä. Lapsen jalka on murtunut. Hän on kiikaroinut ja oikealla jututtamisella häneltä saadaan paljon hyviä havaintoja. Au-pair tyttöjä on useassa loppupään kirjoissa.

Agatha Christie viittaa usein Shakespeareen ja useimmin Macbethiin ja niin nytkin. Christie kirjoittaa sivulla 269, että lady Macbeth oli häikäilemätön ja rikollinen. Totta lady Macbeth oli karsea akka.
*****


Tämä tulee TV:stä 4.12.2015 ja näkyy areenassa kuukauden. Tarina on siirretty toisen maailmansodan aattoon, ja vakoilijat ovat saksamielisiä, ja Doverin miinoitussuunnitelmista on kyse. Colin Lamb on eversti Racen poika luutnantti arvoltaan ja etunimeltään Colin.

Sihteeripalvelun Sheila Webb löytää ruumiin kelloineen sokean Pebmarchin asunnosta.

Alkukohtauksessa Poirot katsoo Ariadne Oliverin näytelmää Laupias samarialainen ja pääosassa yllä mainittu suomalainen Sven Hjersson. Luutnantti Race on laupias ja kihlaa lopulta Sheilan Webbin. Minusta hyvä siirto toisiin tunnelmiin, tarinan sinänsä oli sama eli hajaantuu kahdeksi eri rikokseksi.

Kaikkiin Agatha Christien dekkareihin löytyy linkit Vanha Hyvä aikani bloggauksen lopusta.

sunnuntai 9. elokuuta 2015

Jean-Paul Sartre: Inho


Jean-Paul Sartre: Inho , La Nausée, 1938, suomentanut Juha Mannerkorpi Tammi, Keltainen kirjasto 2014, ensimmäinen suomalainen painos 1947, sivumäärä 253.

Sartren teoksessa Inho on kyse Antoine Roquentinin jälkeenjääneistä muistelmista, jossa hän kirjaa päiväkirjaansa omia mielenliikkeitään, inhotuksiaan, kuvotuksiaan tammikuusta 1932 kevääseen asti. (Tästä eteenpäin kirjaan sulkuihin ajatuksia, mitä minulla teoksesta on herännyt).

Juoni, henkilöt ja tapahtumat
Antoine Roquentin asustelee Bouvillessa ja tutkii markiisi de Rollebonin oletettuja tekosia, jotka kirjan mukaan kohdistuisivat Paavali I:n murhaamiseen. (Paavali I oli Katariina Suuren poika ja Venäjän tsaari, joka salamurhattiin 1801, luultavasti ei kuitenkaan ranskalaisen markiisin toimesta).

Kirjastossa Roquentin tonkii aikansa, vaikka myöhemmin ilmenee, että hänellä on asiapaperit asunnossaan, jotka on varastanut Neuvostoliitosta. Joka tapauksessa Roquentin seurustelee jonkin verran kirjastossa luuhavan Itseoppineen kanssa. Itseoppinut on ollut sotavankina ja työväenpuolueessa. Itseoppinut opiskelee aakkosjärjestyksessä kirjoja, ja kuvaa itseään ihmisystäväksi eli kirjan määritelmän mukaan humanistiksi, mutta hän paljastuu loppuvaiheessa vain surkeaksi lasten hiplaajaksi ja saa ansaitun rökityksen (tai en kannata fyysistä väkivaltaa, vankeustuomio olisi oikeudenkäynnin jälkeen paikallaan). Päähenkilö  Roquentin tapaa myös entisen naisystävänsä pystyyn kuolleen ja pöhöttyneen Annyn. Anny elää miesten kustannuksella. Anny pitää Roquentinia kilometripylväänä. Heidän välillään ei ole mitään, ei henkistä eikä fyysistä. Omat "fyysiset" tarpeensa Roquentin hoitaa Rautatieläisten emännän kanssa, joka on paikallinen ilmaislutka. Tässä ovat teoksen juoni, henkilögalleria sekä tapahtumat, muuten kirja on pelkkää tyhjää pölinää ja itsestään selvyyksien piereskelyä. Lopussa Roquentin lähtee Pariisiin jättäen tutkimuksensa kesken. Ainoa seikka, jota Roquentinista nostetaan esille on hänen punatukkaisuutensa.

Inho
Kirjan nimi on Inho. Roquentin tuntee ajoittain kuvotusta, joka alkaa kiven koskettamisesta,  on ajatellut heittää voileipiä rannalla. Kuvotus tulee ajoittain. (Minusta tuntui, etää kaverilla on joko ahdistuneisuutta tai paniikkihäiriö). Sivulla 51 hän kuvailee: "pääni alkoi heti surista kuin mehiläispesä. Näin kasvoja, puita, taloja; alastoman, tynnyrissä kylpeävän japanilaisen, kuolleen, kuiviin pulpunneen venäläisen, jonka ruumiissa oli ammottava haava ja vieressä verilätäkkö". Koska Roquentin  elää koroilla, hänellä on liikaa aikaa miettiä. Roquentin saa paniikkikohtauksen myös normaalilla lounaalla syödessään juustoa. Kirjassa on paljon kaverin olemattomia kuvitteluja. s. 227 "Ja kun riepu on aivan lähellä, hän näkee, että se on palanen kidutettua mädäntynyttä, pölyn peittämää lihaa, joka ryömien ...". Lukiessaan lehdestä raiskausmurhasta hän pohdiskelee asiaa liian paljon.

Eksistentialismi ja olemassaolon arvoitus
Kirja on todella pitkäpiimäinen, ja kaveri pohtiikin olemassa oloaan ja vapauttaan. Antoine Roquentinin vapautta ei kannata tavoitella; "Olen vapaa. Minulla ei ole enää minkäänlaista aihetta elää. s.227.

Jo sata sivua aiemmin oli olemassaolo kummastuttanut kovasti Antoine Roquentinia. "Olemassaoloni alkoi minua kummastuttaa. Ehkä olinkin vain pelkkä haamu". s.127. Teoksessa luultavasti viitataan Descartesin lausumaan Cogito ergo sum  (ajattelen siis olen olemassa). Kirjassa tämä on muodossa olen olemassa, ajattelen, toisaalta Roquentin pohtii, että voisi olla helpompaa, jos ei ajattelisi. Olevaisuuden pyörää Roquentin ei vielä pääse pohtimaan, hän jumittuu ympyrään ilman selkeitä ajatuksia siitä. Hänen mukaansa ympyrä on selitetty, mutta ei ole olemassa, kastanjan juuri ei ole selitetty, mutta on olemassa. Hieman myöhemmin ajatusprosessi myllyttää päätelmän: olen kastanjanjuuri ja Roquentin korjaa sitä, että paremminkin tietoisuutta kastanjan juuren olemassaolosta. Suriseeko päässä jää epäselväksi, mutta häneltä lohkeaa vielä kaksi ajatuslastua. "Olin toinen kuin tuo juuri". Luultavasti kirjan "nerokkain" päätelmä on. "Kuvotus olen minä". Roquentinin ajatukset eivät kohdistu vain itseen vaan kohdistuu toukkaan. "Toukan olemassaololle ei ole syytä, mutta sen oli pakko  olla olemassa". (Joopajoo ja höpöhöpö; toukka, joka minusta koteloituu, on syntynyt hedelmöittyneestä munasta, sen tarkoitus on täysikasvuisena jatkaa hyönteisten sukua. Toukan olemassaolon jatkuminen on tavallaan ohjelmoitu geeneihin. Tämän syvemmälle en halua mennä, mutta Inho oli todella turhaa jorinaa).

Syvämietteiseksi lopuksi kappaleelle laitan vielä lainauksen: "Kerran päättynyt seikkailu ei ala enää uudestaan, ei jatku". (Tämän tietää minusta jo kolmivuotias lapsikin).

Some of these days
Ainoa konkreettinen aihe on eräs jazzlevy. jossa lauletaan "some of these days, you'll miss me honey" tämänkin hän yhdistää mustaan naiseen (käyttää n-sanaa sekä liittää sävellyksen erääseen toiseen etniseen ryhmään. Biisi on Shelton Brooksin tekemä ja esittäjä on Sophie Tucker, joka oli syntyisin Venäjältä, kappaleen säveltäjä oli kanadalainen, tosin kappaleen on esittänyt myös Ethel Waters, mutta ihonväri ei näy levystä, äänilevy on ollut musta. Etnisten asioiden esiinnosto on todella omituista, osoittelevaa, ja inhottavaa).

Jean-Paul Sartren Inho  oli minusta todellinen pannukakku. Pannukakkua olen aina inhonnut, eli inhosin Inhoa.

*****
Ranskalainen Jean-Paul Sartre (1905 - 1980) oli filosofi ja kirjailija, jolle myönnettiin Nobelin kirjallisuuden palkinto vuonna 1964. Inhoko esti häntä hakemasta palkintoa, mutta hän tosiaan kieltäytyi "kunniasta".

tiistai 4. elokuuta 2015

Karen Blixen: Norderneyn tuhotulva ja Helsingörin perhejuhla



Karen Blixen: Norderneyn tuhotulva ja Helsingörin perhejuhla on julkaistu yläkuvan opuksissa. Kirjat sisältävätt seitsemän tarinaa eli Karen Blixenin koko esikoisteoksen Syv fantastiske fortællinger, jonka hän julkaisi salanimellä Isak Dinesen vuonna 1934. Kirjat on suomentanut Eija Palsbo. Kirjat on kustantanut WSOY 1965.

Karin Blixen (os. Dinesen) eli 1885 - 1962, hän meni naimisiin vuonna ruotsalaisen paronin  von Blixen von Finecken kanssa, josta erosi vuonna 1922 wsoyn kirjojen mukaan ja 1925 wikipedian mukaan. Karen Blixen toimi nykyisen Kenian alueella kahviplantaasilla. Blixen on ollut tiettävästi Helsingissäkin kirjeenvaihtajana. Muista lähteistä on (varmistamaton) tieto, että Blixen olisi saanut 1914 veneerisen "ranskantaudin", johon tautiin hän viittaa Norderneyn tuhotulva -kertomuksessa. Lähde esim englanninkielinen wikipedia. Blixen oli tiettävästi nobelistikandidaattikin, ja moni toivoi palkintoa hänelle. Palkinto jäi kuitenkin saavuttamatta

Norderney on yksi Itä-Friisien saarista, jotka kuuluvat Saksaan. Nykyisin siellä on yli 37 hotellia, ja golfkenttä. Saarella on myös museoita ja muita aktiviteettejä. Saaren vetonaula on ollut ja lienee edelleen 14 kilometria pitkä hiekkaranta. Ilmeisesti tuhotulva on tapahtunut vuonna 1835.

Norderneyn tuhotulva -tarinassa sekä Norderney että tuhotulva ovat sivuseikkoja. Tulva saartaa yhteisön ja ihmisiä pelastetaan, mutta neljä ihmistä jäävät saarroksiin "tallin" ylisille ja yön aikana he kertovat tarinoita toisilleen usein itsestään. Tarinoista värittyy lopulta yllättävä kuva ja lopussa todettu lausahdus pätee siihen, että todellisuus voi olla itsensä luoma ja eräs tulvan saartama kehuu, että olen luonut tämän yön. Tulvan saartamaksi jäävät kardinaali Hamilcar von Schested, hyvin hurskas mies, neiti Malin Nat-og-Dag, rikas iki-impi, joka fantasioi itselleen hekumallisia seikkailuja ja jopa ranskantaudin, sekä kaksi identiteettikriiseistä kärsivää nuorta Jonathan Mærst, joka paljastuu irstaan paronin Gensdorffin aviottomaksi vesaksi, sekä kreivitär Calypso von Platen-Hallermond, joka on kärsinyt siitä, että ei ole ollut mies. Menemättä aivan hienoon tarinaan, joka kääntää palaset monesti uuteen asentoon niin kardinaali ja iki-impi aikaansaavat tilanteen, jossa nuoret voittavat kriisinsä ja löytävät toisensa. Molemmat ovat tulleet Norderneyhyn kylpemään meriveteen voittaakseen masennuksensa tai melankoliansa, joka oli silloin "muodikkaampi" nimi.

Melankoliaan viitataan myös tarinassa Helsingörin perhejuhla. Kertomus käsittelee de Conickin kolmea lasta 1800-luvulla ja koko sukua vaivasi melankolia, joka ilmenee tarinassa monin tavoin, mutta myös kaikkia vaivaavana unettomuutena. Tarina sinäänsä käsittelee muita asioita, perhe asui Helsingörissä. Sisarukset Fanny ja Eliza ovat kauniita, mutta koppavia ja jäävät neideiksi. Perheen poika Morten toimii kapteenina kaapparilaivoissa Napoleonin sotien aikana. Kun meritaistelut loppuvat, hän jättää morsiamensa ja katoaa.
Teoksen nimi tulee tarinan loppupuolelta, jossa Morten ilmestyy perheen Helsingörin taloon kummittelemaan, talvena jolloin Juutinrauma on jäässä. Eräänä yönä käydään Mortenin tilitykset läpi. Hän on jättänyt morsiamensa ennen häitä, pestautunut kapteeniksi, kaapannut laivansa ja suunnannut Karibialle merirosvoksi. Mortenin tarinassa on useampikin vaihe, mutta päätepiste on ollut hirsipuu.

Tarinassa on tiettyä samankaltaisuutta ylempään tarinaan. Naimattomat neidit puhuvat kovinkin säälitellen naimisissa olevista ystävättäristään, vaikka eivät ole elämässään kokeneet juuri mitään. Toisekseen neidit muistelevat ihailleen nuoruuttaan ja katsovat ikäihmisinä taaksepäin, vaikka ovat olleet melankolian vallassa hyvinkin onnettomia.

Karen Blixen vaikuttaa jo esikoisteoksensa perusteella olevan mestaritarinoitsija, kuten takakannessa  Toini Havu kirjoittaa "Hän fabuloi kuin itämainen sadunkertoja, hänessä on Tuhannen ja yhden yön mestaritarinoitsijan verta" lainaus jatkuu tavalla, jota miehisen niukat älynlahjani eivät enää ymmärrä "hänessä on renesanssin novellistien rehevän ja elämänmyönteisen kyynisyyden selvä leima".

Mitä tarkoittaakaan elämänmyönteinen kyynisyys? En tiedä. Arvatkaa mistä romaanista Havu tiivisti, että paksu, mutta ei suuri sotaromaani".

sunnuntai 2. elokuuta 2015

Sinclair Lewis: Babbitt

Sinclair Lewis: Babbitt, Tarina amerikkalaisesta miehestä, hänen perheestään ja ainoasta hartaasta ystävyydestään, suomentanut Eino Voionmaa, WSOY neljäs painos 1976, sivumäärä 372

George F. Babbitt asuu tarinan tapahtuma-aikana Zenithin kaupungissa. George F. Babbitt on 46-vuotias, hieman lihava kiinteistökauppias ja asunnonvälittäjä, jolla on yritys yhdessä appensa Henry Thompsonin kanssa. Vaimonsa Myra käppäilee kotioloissa sukupuolettomana kauhtuneessa alushameessa. Perheessä on kolme lasta, aikuistuvat 22-vuotias Verona, pian opiskelemaan lähtevä 17-vuotias Ted, sekä kymmenvuotias punapää Tinka.

Babbitt on kyllästynyt kaikkeen. Hän inhoaa vaimoaan ja inhoaa itseään, koska inhoaa perhettään. Babbitt elää näin, koska se on porvarillinen perinne ja standardi. Hän viettää aikaa toimistollaan päivät ja viettää illat "luncheilla" miesten kanssa kerhoissaan, Babbitt käy Atleettikerhossa sekä Propangandakerhossa. Myös NMKY -aate, pyhäkoulutoiminta ja "hyväntekeväisyys" ovat tärkeitä, kaikki yhteisön jäsenet käyvät kirkossa. Babbitt asuu Zenithin  Floral Heightsissä, jossa talot ovat "standardeja". Babbitt uskoo säännöllisiin tapoihin, joihin siis kuuluu työnteko, ja miehiset kerhot, jotka ovat konservatismin ja oikeistolaisuuden tyyssijoja. Täällä he voivat olla myös miehiä ja kiroilla sekä olla jouten, pelata korttia ja röyhytellä sikareista ja juoda itse tehtyä olutta. "Hyväntekeväisyys" tarkoittaa yhteisössä lähinnä liikesuhteiden ylläpitoa, ja niistä hyötyy pieni piiri. Vaikka punaniskaiset oikeistokonservatiivit ovat moraalinvartijoita, he naukkailevat salaviinaa kieltolaista huolimatta. Säännöt on tehty työläisten suojelemiseksi. Aatteista liberalismia pahempaa on vain sosialismi. Köyhäinapu on myös epäilyttävää. Yhteisössä pitää pukeutua oikein, se on kunnon kansalaisen univormu. Pyhäkoulussakin on sotilasarvot, Babbitt on eversti. Luultavasti hän ei ole hengellinen, eikä osallistu pyhäkoulun toimintaan.

Kirja alkaa George F. Babbittin aamutoimien kuvailulla. Hänellä on talossaan nykyajan mukavuudet ja kylpyhuoneessa vesiklosetti, porsliinit ja vieraspyyhe. Auto on oltava, Babbittille ja muille porvareille auto merkitsi runoutta, rakkautta ja sankaruutta, myös perheen poika Ted eli Theodore Roosevelt Babbitt uneksii autonomistajan säädystä, hän ei pidä koulussa pakollisesta Shakespearen lukemisesta Ted ei halua mennä yliopistoon lukemaan lakia, vaan olla automekaanikko tai myyjä ja käydä lyhytkurssi. Babbitt toisaalta haluaa lopettaa lyhytkurssit, koska ne voivat nostaa työläisiä yhteiskunnassa, ja sallia ne vaan heille. Hän on huomannut, että mustat (kirjassa on sana n**k*ri) haluavat olla professoreja ja juristeja, no nyt onneksi on jopa musta presidentti, joka on lisäksi juristi.

Varsinkin kirjan alku on varsin napakkaa tekstiä. Babbitt ei ole liikesuhteissaan kovinkaan rehellinen. Hän ostaa maata, ja kiinteistöjäkin toisten lukuun. He keinottelevat tonteilla, ja ostavat maata niihin paikkoihin, minne on tulossa raitiolinja. Babbitt pitää itseään kulttuurellina, vaikka ei ymmärrä kulttuurista mitään. Hän ei myöskään lue mitään. Hän jätti lakiopinnot kesken, ja ajautui naimisiin Myran kanssa (raskaus ei ollut ajautumisen syy). Babbittilla on ollut omat ihanteet ja haaveet, mutta ne ovat hautautuneet keskiluokkaisuuden alle.

Tarinan edetessä Babbittin henkinen kriisikin pahenee. Hän veljeilee nuoruuden ystävän Paul Riesling kanssa. He menevät Paulin kanssa kahdestaan kalastamaan Maineen. Paul on naimisissa Zilla-nimisen riivinraudan kanssa. Riivinraudan karheuteen vaikuttaa Paulin pettävä kaytös. Tarinan edetessä Paul joutuu vankilaan ammuttuaan Zillaa. Se edelleen syventää Babbittin "kapinaa" keskiluokkaisuuttaan vastaan. Kun vaimonsa Myra Babbitt lähtee sairaan sisarensa tueksi, Babbitt jää kesäleskeksi. Hän solmii suhteen vuokralaiseensa Tanis Judique -nimiseen leskeen. Suhde on luultavasti platoninen, sillä kirjassa ei sukupuolisuhteita tarkastella lainkaan. Luultavasti Babbittin makuuhuoneessakaan ei tapahdu mitään. Suhde Tanisiin liittyy Babbittin tyytymättömyyteen, kapinaan, ja tavallaan nuoruuden etsintään. Tanis ei ole erityisen hehkeä, mutta hänen ystäväpiirinsä edustaa boheemiutta. Kesäleski Babbitt juopuu vapaudesta ja viinasta, ja luulee vapautuvansa yhteisön piinaviitasta. Myra tajuaa takaisin tullessaan miehen ajatukset. Hän yrittää palauttaa miestä ruotuun. Yhteisön miehet yrittävät hivuttaa miestä takaisin ruotuun. Babbittin käytös alkaa viedä asiakkaita.

Myran umpisuolentulehdus saa Babbittin "järkiinsä" ja mies palaa ruotuun pönkittämään yhteisön arvoja ja tahkoamaan rahaa. Perheen pojan Tedin ajautumista isän jäljille eli aikaiseen avioliittoon ja opiskeluiden keskeyttämiseen tarkastellaan. Myös naapureiden edesottamuksia tarkastellaan ironisesti. Toisena naapurina asuu runoilija T Cholmondeley Frink, todellisuudessa kaveri on vain mainosiskulauseitten tuottaja. Frink itse ihailee, erästä toista iskevien iskulauseiden tuottajaa, jotka edistävät tupakan myyntiä. Toisena naapurina on tohtoriksi väitellyt Howard Littlefield, joka on onneksi liike-elämän palveluksessa. Jotkut Valtion yliopiston professorit kuvataan epäilyttäviksi, koska he myötäilevät työläisten lakkoa, joka pyrkii halvaannuttamaan punaniskojen paratiisin. Babbitt saarnaakin liberalismia ja akateemista vapautta vastaan.

Minusta Sinclair Lewisin Babbittin ajankuva keskiluokkaisuuden ylistyksessä tai ironiassa on jotain hyvin ajatonta. Kirjan kerronta minusta lässähtää keskinkertaiseksi, koska Babbitt ei uskallakaan katkaista kahleitaan ja aloittaa lihallista suhdetta. Babbittin kapinassa on hieman samaa kuin vuonna 1999 filmatussa American Beautyssa, Lester Burnham, alkaa oireilla pahastikin. Babbitt on keskiluokkaisempi ja yhteisön lieka on tiukemmalla, lisäksi vaimot olivat tuolloin kotona, ja heidän arvot oli tiukempia kuin American Beautin kiinteistövälittäjävaimo Carolynin, jolla oli suhde toiseen kiinteistönvälittäjään eli Buddy Keaniin. American Beauty sai kaikkiaan viisi Oscaria mm. paras elokuva ja paras miespääosa eli Kevin Spacey, Annette Bening oli myös ehdolla, mutta ei saanut naispääosa-Oscaria, pystejä siis tuli viisi ja "vain" ehdokkuuksia kolme.

Eino Voionmaan käännös on vanhahtava, puhutaan propagandasta, luncheista ja reklaamista. Siksi ihmettelin, kun käännöksessä puhuttiin pesäpallosta. Amerikassa pelataan nyt ja silloin baseballia. Se on täysin eri peli kuin pesäpallo. Toisaalta kirjassa mainittu liike-elämän orgia on hyvä. Liike-elämän orgioissa tärkeintä on suhteiden säilyminen ja bisnes. Golf on välttämättömyys menestyä, aivan kuin Suomessa, herrat golfaavat ja verkostoituvat seminaareissaan.

*****
Yhdysvaltalainen Sinclair Lewis (1885 - 1951) voitti Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1930.