sunnuntai 9. elokuuta 2015

Jean-Paul Sartre: Inho


Jean-Paul Sartre: Inho , La Nausée, 1938, suomentanut Juha Mannerkorpi Tammi, Keltainen kirjasto 2014, ensimmäinen suomalainen painos 1947, sivumäärä 253.

Sartren teoksessa Inho on kyse Antoine Roquentinin jälkeenjääneistä muistelmista, jossa hän kirjaa päiväkirjaansa omia mielenliikkeitään, inhotuksiaan, kuvotuksiaan tammikuusta 1932 kevääseen asti. (Tästä eteenpäin kirjaan sulkuihin ajatuksia, mitä minulla teoksesta on herännyt).

Juoni, henkilöt ja tapahtumat
Antoine Roquentin asustelee Bouvillessa ja tutkii markiisi de Rollebonin oletettuja tekosia, jotka kirjan mukaan kohdistuisivat Paavali I:n murhaamiseen. (Paavali I oli Katariina Suuren poika ja Venäjän tsaari, joka salamurhattiin 1801, luultavasti ei kuitenkaan ranskalaisen markiisin toimesta).

Kirjastossa Roquentin tonkii aikansa, vaikka myöhemmin ilmenee, että hänellä on asiapaperit asunnossaan, jotka on varastanut Neuvostoliitosta. Joka tapauksessa Roquentin seurustelee jonkin verran kirjastossa luuhavan Itseoppineen kanssa. Itseoppinut on ollut sotavankina ja työväenpuolueessa. Itseoppinut opiskelee aakkosjärjestyksessä kirjoja, ja kuvaa itseään ihmisystäväksi eli kirjan määritelmän mukaan humanistiksi, mutta hän paljastuu loppuvaiheessa vain surkeaksi lasten hiplaajaksi ja saa ansaitun rökityksen (tai en kannata fyysistä väkivaltaa, vankeustuomio olisi oikeudenkäynnin jälkeen paikallaan). Päähenkilö  Roquentin tapaa myös entisen naisystävänsä pystyyn kuolleen ja pöhöttyneen Annyn. Anny elää miesten kustannuksella. Anny pitää Roquentinia kilometripylväänä. Heidän välillään ei ole mitään, ei henkistä eikä fyysistä. Omat "fyysiset" tarpeensa Roquentin hoitaa Rautatieläisten emännän kanssa, joka on paikallinen ilmaislutka. Tässä ovat teoksen juoni, henkilögalleria sekä tapahtumat, muuten kirja on pelkkää tyhjää pölinää ja itsestään selvyyksien piereskelyä. Lopussa Roquentin lähtee Pariisiin jättäen tutkimuksensa kesken. Ainoa seikka, jota Roquentinista nostetaan esille on hänen punatukkaisuutensa.

Inho
Kirjan nimi on Inho. Roquentin tuntee ajoittain kuvotusta, joka alkaa kiven koskettamisesta,  on ajatellut heittää voileipiä rannalla. Kuvotus tulee ajoittain. (Minusta tuntui, etää kaverilla on joko ahdistuneisuutta tai paniikkihäiriö). Sivulla 51 hän kuvailee: "pääni alkoi heti surista kuin mehiläispesä. Näin kasvoja, puita, taloja; alastoman, tynnyrissä kylpeävän japanilaisen, kuolleen, kuiviin pulpunneen venäläisen, jonka ruumiissa oli ammottava haava ja vieressä verilätäkkö". Koska Roquentin  elää koroilla, hänellä on liikaa aikaa miettiä. Roquentin saa paniikkikohtauksen myös normaalilla lounaalla syödessään juustoa. Kirjassa on paljon kaverin olemattomia kuvitteluja. s. 227 "Ja kun riepu on aivan lähellä, hän näkee, että se on palanen kidutettua mädäntynyttä, pölyn peittämää lihaa, joka ryömien ...". Lukiessaan lehdestä raiskausmurhasta hän pohdiskelee asiaa liian paljon.

Eksistentialismi ja olemassaolon arvoitus
Kirja on todella pitkäpiimäinen, ja kaveri pohtiikin olemassa oloaan ja vapauttaan. Antoine Roquentinin vapautta ei kannata tavoitella; "Olen vapaa. Minulla ei ole enää minkäänlaista aihetta elää. s.227.

Jo sata sivua aiemmin oli olemassaolo kummastuttanut kovasti Antoine Roquentinia. "Olemassaoloni alkoi minua kummastuttaa. Ehkä olinkin vain pelkkä haamu". s.127. Teoksessa luultavasti viitataan Descartesin lausumaan Cogito ergo sum  (ajattelen siis olen olemassa). Kirjassa tämä on muodossa olen olemassa, ajattelen, toisaalta Roquentin pohtii, että voisi olla helpompaa, jos ei ajattelisi. Olevaisuuden pyörää Roquentin ei vielä pääse pohtimaan, hän jumittuu ympyrään ilman selkeitä ajatuksia siitä. Hänen mukaansa ympyrä on selitetty, mutta ei ole olemassa, kastanjan juuri ei ole selitetty, mutta on olemassa. Hieman myöhemmin ajatusprosessi myllyttää päätelmän: olen kastanjanjuuri ja Roquentin korjaa sitä, että paremminkin tietoisuutta kastanjan juuren olemassaolosta. Suriseeko päässä jää epäselväksi, mutta häneltä lohkeaa vielä kaksi ajatuslastua. "Olin toinen kuin tuo juuri". Luultavasti kirjan "nerokkain" päätelmä on. "Kuvotus olen minä". Roquentinin ajatukset eivät kohdistu vain itseen vaan kohdistuu toukkaan. "Toukan olemassaololle ei ole syytä, mutta sen oli pakko  olla olemassa". (Joopajoo ja höpöhöpö; toukka, joka minusta koteloituu, on syntynyt hedelmöittyneestä munasta, sen tarkoitus on täysikasvuisena jatkaa hyönteisten sukua. Toukan olemassaolon jatkuminen on tavallaan ohjelmoitu geeneihin. Tämän syvemmälle en halua mennä, mutta Inho oli todella turhaa jorinaa).

Syvämietteiseksi lopuksi kappaleelle laitan vielä lainauksen: "Kerran päättynyt seikkailu ei ala enää uudestaan, ei jatku". (Tämän tietää minusta jo kolmivuotias lapsikin).

Some of these days
Ainoa konkreettinen aihe on eräs jazzlevy. jossa lauletaan "some of these days, you'll miss me honey" tämänkin hän yhdistää mustaan naiseen (käyttää n-sanaa sekä liittää sävellyksen erääseen toiseen etniseen ryhmään. Biisi on Shelton Brooksin tekemä ja esittäjä on Sophie Tucker, joka oli syntyisin Venäjältä, kappaleen säveltäjä oli kanadalainen, tosin kappaleen on esittänyt myös Ethel Waters, mutta ihonväri ei näy levystä, äänilevy on ollut musta. Etnisten asioiden esiinnosto on todella omituista, osoittelevaa, ja inhottavaa).

Jean-Paul Sartren Inho  oli minusta todellinen pannukakku. Pannukakkua olen aina inhonnut, eli inhosin Inhoa.

*****
Ranskalainen Jean-Paul Sartre (1905 - 1980) oli filosofi ja kirjailija, jolle myönnettiin Nobelin kirjallisuuden palkinto vuonna 1964. Inhoko esti häntä hakemasta palkintoa, mutta hän tosiaan kieltäytyi "kunniasta".

14 kommenttia:

  1. Kiitos kirjaesittelystäsi. En ole lukenut kirjaa, mutta esittelysi perusteella kirjailija toi esille inhoa, kuten nimi kertoo. Yritän olla lukematta kirjoja, joissa on vastaava nimi inho, saasta, rutto jne. Hurmeen Hullun olen lukenut, se oli hyvä, mutta en ppitänyt hänen Nyljetyistä ajatuksista, jäi lukematta. Jollekin muulle kirjat voivat olla hyvinkin sisältörikkaita ja voimaannuttavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)

      Rutto -niminen kirja oli itse asiassa aika hyvä ja oli toisen nobelistin Camus'n. Mutta ymmärsin pointin ja olen samaa mieltä, nämä eivät ylennä omaakaan mieltä.

      Poista
  2. Jokke, inhosi Inhoa kohtaan on ihastuttavaa luettavaaa. Bloggasin juuri Kunderan Merkityksettömyyden juhlasta ja siinä on teemallisesti linkkiä tähän teokseen, jota en tosin bloggauksessani käsitellyt.

    Luin Inhon joskus parikymppisenä ja silloin se oli suuri kokemus. Muistelisin jopa, että siitä syntyi mielenkiintoisia keskusteluja. Sinun pannukakkukokemuksesi patistaa nyt kovasti lukemaan Inhon, mutta juuri nyt en kuitenkaan aio siihen ryhtyä. Teos on kyllä uudelleenluettavien teosten listallani, mutta pelottaa aina lukea sellaista uudelleen, johon nuorukaisena on kovasti ihastunut. Siinä kun saattaa käydä, että tulee jahdanneeksi jotain nuoruutensa suuria kokemuksia, jotka näin vanhemmiten ovatkin täysin latistuneet.

    Kiitos mainiosta tekstistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)

      Nämä uppoaa jossakin vaiheessa, olen nykyiselläni lukenut näitä "pohdiskeluja" riittävästi, että on jotenkin karaistunut näihin.

      Poista
  3. Minulla on Inhosta sama kokemus kuin Ompulla. Nuorena se oli Kokemus isolla K:lla. Kirja on hyllyssäni. Saa nähdä, tuleeko luetuksi uudelleen. Hieno ja rehellinen kirjoitus sinulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan se ikä minä lukee tämän voi olla merkityksellinen. Joskus nämä nuoruuden klassikot toimivat myös myöhemmin.

      Poista
  4. Minä en ole varma Inhosta, olenko lukenut vai en. Jos olen lukenut, niin kauan sitten. En ihmettele, jos tartun tuohon kirjaan. Olen viime aikoina hankkinut puuttuvia kirjoja niin Sartren kuin Simone de Beauvoirin. Viimeksi Sanat ja Mitä on kirjallisuus?, sekä kirjat kummankin kirjeistä toisilleen (eng) sekä Sartren elämäkerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut paksu kirja, mutta ei kovin nopealukuinen.

      Poista
  5. Oi ei, minulla on tämä juuri lainassa. En tosin ole aloittanut, sillä luen juuri lukupiiriin Kunderan Kuolemattomuutta ja Munron Kerjäläistyttökin on kesken. Inho on siis ilmeisesti samantyylistä kuin Kundera? Hmm, jos luen Inhon, niin ehkä pidän hieman taukoa Kuolemattomuuden jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistaakseni luit myös Camus'n Ruton, minusta tämä ei yltänyt sen tasolle, mutta makuja on monia. Omppu ja Margit ovat varsin meritoituneita bloggareita :)

      Poista
  6. Minä ole keväästä asti silmäillyt Sartren 'Mitä kirjallisuus on -teosta. Hänen muuta tuotantoaan en ole lukenut, joten kirjoituksesi oli oikein mielenkiintoinen!

    P.S.: Vaikka en tiedä, mitä tykkäät blogistaniassa kiertävistä haasteista, uskalsin heittää sinulle yhden sellaisen: http://kaisareetta-t.blogspot.fi/2015/08/kesahaaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmestyy tänne 10.8.2015, eli kitos muistaamisesta :)

      Poista
  7. Kuljen yhä epätietoisuuden vallassa Inhon kanssa. Puolisoni toi eilen minulle ko. kirjan. Keltaisen kirjaston kovakantinen kirja. Manaili vielä, että edes Bonuskortti ei enää kelvannut, siis Stockan. Minua ei kukaan saisi Hulluille päiville. Nikottelin kirjan ulkoasua, harmaa. Eihän tuo näyttänyt Inholle ollenkaan. Kannen pitää olla tumma, violettia jne. Joo, olen erikoisen hankala tapaus, kun välttelen tuota kirjaa... siis kerään rohkeutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta kirjan lukeminen ei ollut kovinkaan rankka kokemus, työläs ehkä. Toisaalta rankkuutta voi lisätä, jos alkaa miettiä liikaa muutamia kohtia.

      Poista