tiistai 16. huhtikuuta 2019

Maiju Lassila: Tulitikkuja lainaamassa


Maiju Lassila: Tulitikkuja lainaamassa, 1910, Gutenbergistä luettu.

Tulitikkujen lainausmatka alkaa liperiläisen Antti Ihalaisen pirtistä ja sinne se päättyykin, joskin takaisin tulee yksi tikku, ja sekin raapaistu, mutta paljon ehtii tapahtua tällä välin. Kaikki alkaa Antin vaimon Anna-Liisan aikoessa leipoa ja talouteen tarvitaan tulitikkuja, joita Antti lähtee noutamaan Hyvärisen ukolta. Antti hyppää tuoreen leskimiehen Jussi Vatasen hevosrattaille. Jussi Vatanen on vast'ikään jäänyt leskeksi ja kärkkyy uutta vaimoa. Vatasella on hevosia, lehmiä ja sikoja, joiden hinnoista, kaupoista ja poikimisesta puhutaan. Jussi aikoo kosia Anna-Kaisaa, joka yllättäen suostuu. Antti ja Jussi lähtevät hakemaan kihlajaiskamppeita Join kaupungista (Joensuu?). Mukana on vajaa pullo, johon on tarkoitus ostaa viinaa, mutta pullo pitää juoda entisestä viinasta tyhjäksi. Miehet ovat olleet vuosia raittiina, mutta viinan noustessa päähän, miehet hölmöilevät. Miehet kehuvat kännipäissään lähtevänsä Amerikkaan ja joutuvat putkaan, ja saavat sakkotuomion.

Samaan aikaan toisaalla räätäli Tahvo Kenonen, vanhapoika, haikailee nuoruuden ihastustaan Anna-Liisaa. Anna-Liisa taas ihmettelee, missä Antti on ja miksi Antti ei ole tuonut tulitikkuja. Anna-Liisa käy Hyvärisillä, ja Hyväriset valehtelevat Anna Liisalle Vatasen menneen kosaisemaan Pekka Roivaan tyttöjä ja otaksuvat, että Antti on lähtenyt Amerikkaan. Anna-Liisa, joka esitetään varsin yksinkertaisena, on ollut huolissaan, onko Antti joutunut ojan pohjalle, on nyt huojentunut: "Hyvin epätietoisena ja levottomana palasi Anna Liisa kotiinsa. Rauhottui hän, kun tiesi nyt Antin olevan Ameriikassa eikä ojassa, mutta toisekseen hän taas ei käsittänyt mitä varten se Antti oli nyt sinne mennyt ihan ilman puhumatta ".  Anna-Liisan luona käymään tuleva Maija-Liisa Kananen puhuu Tahvo Kenosesta.

Jussi ja Antti pääsevät putkasta, ja törmäävät kaupungissa Kaisa Karhuttareen eli Kaisa Makkoseen, joka on jäänyt leskeksi, miehensä Makkosen kuoltua. Kuolemaa jauhetaan sivutolkulla, kun Jussi toteaa: "Vai viimeiseksi hän sitten vasta kuoli!" Kaisa hoivaa Jussin varastamaa sikaa, ja Kaisalle selviää, että Jussikin on leski. Jussi muistaa, että hänen tammansa on vapaana, eikä sitä enää löydy. Aikansa haahuiltuaan vieraan hevosen kanssa, miehet löytävät itsensä taas putkasta. Putkassa miehillä on myös sika, jota he hellästi hoivaavat. Miesten poissaolon aikaan Liperissä alkavat huhut elää omaa elämäänsä. Ville Huttunen juoruakkaillee, että Vatanen ja Hyvärinen ovat lähteneet Amerikkaan. Kun tulee tieto eräästä laivaonnettomuudesta, Anna-Liisa saa kuulla Huttuselta, että hän on nyt leski. Kierrokset edelleen lisääntyvät, kun räätäli Kenonen saapuu riiuulle Anna-Liisan luo, ja sovittaa isännän verkapukua. Jussi ja Antti joutuvat oikeudenkäyntiin, ja Kenonen asettuu majaksi Ihalaisille.

Kotiinpaluun aika koittaa. ja Vatanen toteaa Antille: "Kaikkea sitä tässä ajallisessa elämässä tikustakin heruu, kun se oikeen lypsämään rupeaa, minkä nyt tämäkin Join matka mutkinensa ja näine Makkosen leskinensä ja muine kapeinensa, Kenosen akoittumisinensa ja kaikkinensa!"

Tulitikkuja lainaamassa on hauska ja hervoton tragikomedia.

Virossa tunnetaan tämä myös bloggaus TÄÄLLÄ.
*****
Maiju Lassila ei ollut oikeasti nainen vaan mies Algot Untola (1868 - 1918). Tästä on tehty varsin mallikas Yrjö Nortan ja Toivo Särkän filmi, jossa on ollut pääosissa sen aikaiset tähdet Aku Korhonen (Antti Ihalainen), Unto Laakso (Jussi Vatanen), Aino Haverinen (Anna-Liisa), Ester Toivonen (Maija-Liisa), Siiri Angerkoski (Kaisa Karhutar),  Joel Rinne (Ville Kettunen, kirjassa nimellä Ville Huttunen).

sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Erle Stanley Gardner: Perry Mason ja tummaverikön tapaus



Erle Stanley Gardner: Perry Mason ja tummaverikön tapaus, alkuteos The Case of the Borrowed Brunette 1946, suomentanut  Armi Koistinen, sivumäärä 220.

Perry Mason on legendaarinen puolustusasianajaja, joka esiintyi 83:ssa dekkarissa. Olen katsonut Perry Mason -tv-sarjaa (MTV3-sarjalta 2000-luvulla), jota esitettiin alunperin vuosina 1957 - 1966, jaksoja on ehkä kolmisensataa, laskin itse että 313, mutta toisaalla pääosan esittäjä Raymond Burr (Perry Mason) olisi ollut vain 271 jaksossa.

Perry Mason on puolustusasianajaja, jolla on sihteeri Della Street, ja Masonia avustaa yksityisetsivä Paul Drake. Perry Mason dekkareiden ja tv-sarjan menestyksen salaisuus on vakiokaavassa, jossa alkuesittelyjen jälkeen tapahtuu murha, ja Perry Mason puolustaa toimeksiantajaansa ja selvittää murhan. Poliisit eivätkä syyttäjät ole ilahtuneita Masonin läsnäolosta eikä ilmaantumisesta paikalle. Kaikki huipentuu yleensä oikeussaliin, jossa Perry Mason osaa yllättää.

Tummaverikön tapaus on toinen lukemani Perry Mason -kirja. Se on järjestyksessään 28:s sarjassa, jossa on 83 osaa. Tarina alkaa kun Perry Mason näkee kadunkulmissa samanlaisia tummaveriköitä samanlaisessa asussa. Kysymys on naisen palkkaamisesta esittämään Helen Reedley -nimistä naista. Masonia arvoitukset kiinnostavat, ja hän tutustuu Reedley'tä esittävään Eva Martelliin sekä palkattuuun seuralaiseen Adelle Wintersiin. Vaihtoa junailee Robert Hines. Juttu vaikuttaa hyvin salaperäiseltä. Mason tajuaa vaaran, ja pian Robert Hines löytyy murhattuna.

Murhan jälkeen Mason tapaa Helen Reedleyn miehen Orvillen. Tapaus on kimurantti, ja sisältää monta vaihetta, joka tapauksessa Eva Martell saa syytteen murhasta. Syyttäjänviraston virkaintoisella Harry Gullingilla on jotain Perry Masonia vastaan, ja hän syyttää tätä avunannosta murhaan. Perry Mason joutuu oikeussalissa todistajan aitioon. Lopulta Perry Mason saa viimeisen palan palapeliin, ja hän paljastaa murhaajan ja motiivin oikeussalissa, kuten ilmeisesti aina.

Erle Stanley Gardnerin Perry Mason ja tummaverikön tapaus on varsin yllättävä dekkari, mutta minusta hieman sekava eikä niin hyvä kuin Perry Mason ja papukaija todistajana. Bloggaan 7.6.2019 postuumisti ilmestyneestä Perry Mason ja piikkilanka-aita -dekkarista, minusta se on paras, ja ilmestynyt myös SaPo -sarjassa

****
Erle Stanley Gardner (1889 - 1970) oli tuottelias amerikkalainen kirjailija, alun alkaen lakimies, joka kirjoitti vielä seitsemällä eri salanimellä yksi oli Robert Parr (vrt Parrot). Perry Mason -tarinoita on yhteensä 83.

keskiviikko 10. huhtikuuta 2019

Dorothy L. Sayers: Hirttäjän vapaapäivä



Dorothy L. Sayers: Hirttäjän vapaapäivä, alkuteos Hangman's Holiday 1933, suomentanut Annika Eräpuro, Gummerus 1997, sivumäärä 191.

Dorothy L. Sayersin Hirttäjän vapaapäivässä esiintyy kaksi salapoliisia, Sayersin pitkissä jutuissa esiintyvä älykäs lordi Peter Wimsey sekä vain lyhyissä jutuissa esiintyvä  Plummett & Rose viiniliikkeen myyntiedustaja Piccadillyltä Montague Egg. Tämä on hyvä kokoelma, erityisesti lyhyet jutut sopivat Montague Eggin personaan.

Ei kuitenkaan kannata lukea selostusta jutuista, joissain voidaan paljastaa tekotapaa tai ideaa.

Lordi Peter Wimsey tarinat:

Kuva peilissä
Peter Wimsey joutuu ratkaisemaan murhan, josta syytetään Wimseyn tapaamaa Robert Duckworthya. Robert on kertonut lordi Peter Wimseylle merkillistä tapahtumista, jotka liittyvät uniin, unitiloihin, ja peileihin. Lisäksi ihmiset väittävät Robertin olleen eri paikoissa, kun tämä on ollut sairaana. Tässä rikoksen juuret juontavat kolmeen sisarukseen, joista naimaton neiti saa kaksoset. Muut naimisissa olevat sisarukset adoptoivat lapset, ja he kasvavat erillään, toinen Englannissa ja toinen Australiassa. Tässä on vielä kysymys ns. peilikaksosuudesta, eli kaksoset ovat toistensa peilikuvia, tämä lienee mahdollista identtisillä kaksosilla. Tässä kaksosten luonteet ovat joko peilikuvia, tai vain vastakohtia.

Lordi Peterin uskomaton pakomatka
Tarina tapahtuu Pyreneiltä. Wimsey kuulee junassa herra Langleyltä tarinan tohtori Wetherallin kiroukseen joutuneesta vaimosta Alicesta, joka on täysin apaattinen. Seuraavaksi seudulle muuttaa latinaa puhuva velho ja hänen avustajansa. Kun tohtori Wetherall menee käymään kotiin USA:han hoitaa velho rouvan kuntoon ja pakomatka voi alkaa.  Latinaa puhuva velho on tietenkin Wimsey ja avustaja Bunter. Peter Wimseyn ja Alicen välillä ei ole mitään, tulevaisuudessa Alicen ja Langleyn välillä kenties on.
Kyse oli mustasukkaisen aviomiehen mahdollisuudesta alistaa nuori vaimo olemalla antamatta tälle kilpirauhaslääkettä.

Helmikaulanauha
Arvokas helmikaulanauha varastetaan sir Septimus Shalen vuosittaisissa juhlissa, joissa on arvoitusleikkejä, ja syödään myös "dickensiläisiä herkkuja". Sir Septimus on upporikas, ja joka vuosi hän lahjoittaa tyttärelleen helmen helmikaulanauhaan. Ohjelmassa on myös piilosilla oloa. Juhlat menevät hyvin, kunnes huomataan, että helmikauhanauha on kadonnut loppusointuleikin aikana. Tämän jälkeen tutkitaan osallistujien taskut. Lordi Peter Wimseyllä on kirurgin pihdit, suurennuslasi, ja tuumamitta, muilta löytyy ruuansulatuspilleriä, sokeripaloja, sinettivahaa, hakaneuloja, ja lankaa. Eräältä herralta löytyy sukkanauha, puuterirasia ja perunan puolikas. Lordi Peter pystyy selvittämään, kuka vohki helmikaulanauhan, ja minne hän sen pilotti. Minusta tämä oli mainio juttu.

Montague Egg -jutut
Myrkytetty Dow '08.
Kauppamatkustaja Montaque Egg, joka on Plummet &Rose -edustaja, tulee myymään tuotteitaan lordi Borrodalelle, joka on hänen asiakkaansa. Poliisi on vastassa, Borrodale on kuollut siemaillessaan Eggin myymää portviiniä. Portviini on hyvää, mutta sen seassa, on nikotiinia. Egg selvittelee poliisin kanssa tilannetta, ja konna jää kiinni, jo heti alkuun herättämällä puhetavallaan huomion. (Älä lue seuraavaa: tässä jutussa on dekkarien suurin klisee, eli hovimestari on syyllinen. Hovimestari aiemmista tavoistaan poiketen kutsuu Eggiä siriksi. Tämä juttu myrkynkin osalta, muistuttaa Agatha Christien Murhenäytelmä kolmessa näytöksessä, jossa myrkky oli nikotiini, ja syyllinen näytteli hovimestaria. Portviini siis on Plemmet & Rosen ja vuosikertaa 1908.
Kääntäjä on suomentanut The Salesman's Handbookin Kauppamiehen käsikirjaksi, muissa suomennoksissa se on Myyntimiehen käsikirja, tässä Egg siteeraa käsikirjan sääntöä 10, "Kun saavutat sisäkön suosion, kauppa jo puoleksi tehty on" s.77

Vainukoirat hajulla
Egg on Pig & Pewterin hotellissa ja sen takkahuoneessa viettävät aikaa Montague Egg, eräs parfyymiedustaja, paikallispoliisi, nuori pari, ja muutama muu herrasmies. Radiosta tulee kuulutus, että Alice Stewartin murhaajaksi epäiltyä Gerald Beetonia nuorta miestä (on 35-vuotias) etsitään, ja pyydetään ottamaan yhteyttä Nottighamin seriffiin, no oikeasti poliisipäällikköön. Montague Egg ja muut pohtivat veritekoa, ja Montague Egg pystyy nerokkaasti selvittämään kuka huoneissa olijoista Beeton on, ja saa hänet paljastamaan itsensä. Tarinassa väitetään, että paikka on savuinen ja ruuanhajun pilaama. Loppuselvittelyissä putoaa hajuvesipullo ja rikkoutuu, joten tuoksut vaihtuvat.

Murha aamulla
Montague Egg aikoo myydä tuotteitaan, koska "älä pientäkään tilaisuutta ohittaa päätä, kuin koittanut oot kepillä jäätä". Asiakas Humphrey Pinchbeck löytyy kuitenkin kallo murskana. Egg, joka on ollut Länsirintamallakin, hälyyttää poliisin. Kuolemansyyn tutkimuksessa epäilykset kohdistuvat vainajan retkumaiseen velkaiseen sisarenpoikaan Theodore Bartoniin. Yllätystodistaja neiti Queek todistaa nähneensä epäillyn auton rekisteritunnuksella WOE-1313 muualla. Jutun juju on siinä, että Montague Egg murskaa yllätystodistajan kertomuksen. "Jos kauppamies käyttää aivojaan, hän säästelee runsaasti vaivojaan". Tässä Montague Egg myy lauantaina viinejä, eli pitkään tehtiin kuusipäiväistä työviikkoa.

Yksi liikaa
Yhtyneitten Nitrofosfaattien Simon Grant on kateissa, ja yhtiön pörssikurssi laskee. Montague Eggillä ei ole yrityksen osakkeita, mutta hän on ollut junassa, johon Simon Grantilla on ollut lippu. Kuulusteluissa Montague Egg päättelee huijarikoplan menettelyn. Simon Grant ei ollut kadonnut murhaamisen vuoksi, vaan siksi, että hän on huijari, joka on häipynyt. Menetelmä perustuu silloiseen konduktöörien tapaan lukea junalippuja, ja jutun nimi viittaa epäsuorasti lippukikkailuun. Mukava tarina tämäkin.

Murha Pentecostissa
Montague Egg on myyntimatkalla Oxfordin kampuksella, ja Pentecostissa on tapahtunut rehtorin murha. Egg narauttaa syyllisen kirjastokäyttäytymisen perusteella. Konna on harhauttanut Collegen opiskelijoita myös pukeutumalla naisten vaatteisiin, tämäkään ei myyntimiestämme harhauta.

Maher Shalal Hashbaz
Montague Egg törmää väkijoukkoon, joka ihmettelee kissan karkaamista puuhun. Kissa on nuoren tytön Jenny Maitlandin, joka on myymässä sitä rahapulassaan lehdessä olleen ilmoituksen vuoksi. Kissan myyjiä on jonossa, ja kissa pitää viedä illalla tiettyyn osoitteeseen. Montague Egg on onneksi tytön tukena. Kissa on Jennylle rakas, ja Maher Shalal Hashbaz karkaa ja palaa  Jennyn luo. Egg tutkii kissaongelmaa, ja se on sukulaisten juoni saada eräs vanhus kuolemaan sydänkohtaukseen. Montague Egg pitää tekoa murhana.

Muita tarinoita on kaksi

Mies joka tiesi miten, herra Pender lukee tusinoittain salapoliisiromaaneja, ja uskoo erään herran pelottelutarinan junassa, ja sillä on arvaamattomia seurauksia, myös pelottelijalle.

Suihkulähde pulppuilee -tarinassa herra Spillerin elämää haittaa ikävä kiristäjä, kun hänestä päästään, on seuraava jonossa. 

*****
Dorothy L. Sayers (1893 - 1957) oli tuottelias ja laadukas dekkarikirjailija.

Tuotantoa
Kuka ja mistä 1923
Kuolema keskiyöllä 1926
Luonnoton kuolema 1927
Kuolema vierailee kerhossa 1928
Lordi Peter katsastaa ruumiin  1928 –novellikokoelma
Myrkkyä  1930
Hirttäjän vapaapäivä 1933 –novellikokoelma
Kuolema kirkkomaalla 1934
Juhlailta 1935
Kuolema häämatkalla, 1937
In The Teeth of the Evidence, 1939 –novellikokoelma
Striding Folly, 1972 –novellikokoelma

sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

Jack London: Klondyken kuningas


Jack London: Klondyken kuningas,  Burning Daylight 1910, suomentanut Rauni Kanerva, Karisto 1979, Uusi Kirjakerhon -painos, sivumäärä 321.

Jack Londonin Klondyken kuningas kertoo karskin miehen taistelusta ensin Alaskan hyisessä erämaassa, sitten kapitalistisessa maailmassa. Teoksen päähenkilö Elam Harnish eli Polttava Päiväsäde tulee teoksen alussa tulee pelamaan Circkle Cityn Tivoliin rahasta, ja häviää pokerissa  kaiken, kultahiekkansa, valtauksensa ja omistamansa postilinjan. Hänellä oli neljä kuningatarta ja ässä, mutta voittajalla oli neljä kuningasta. Elam Harnish eli Polttava Päivänpaiste on positiivinen. Häviön jälkeen yö juhlitaan. Päivänpaisteelle on jäänyt vain koirat, joista hän ei luovu. Uskollisen intiaanin Kaman kanssa hän lähtee postimatkalle, josta lyödään vetoa. Päivänpaiste lupaa tulla takaisin 60 päivässä, hyisessä erämaassa matkaa kertyy 3000 km. Matkanteko on vaikeaa, sillä pakkasta on 50 astetta. Kaikesta selvitään ammattitaidolla ja sisulla. Koiria vaihdetaan ja Päivänpaiste saapuu sovittuun aikaan, ja saa vedoista muutama tuhat dollaria. Hän lähtee talven selkään kahden toveruksensa kanssa etsimään kultaa. Talvella, kun muut miehet viettävät aikaa juoden ja pelaten, Päivänpaiste haluaa löytää kultasuonen. Päivänpaiste on kuolemassa hyiseen veteen, mutta lopulta löytää kultasuonen, mutta Päivänpaiste ainoana ei ala kaivamaan, hän haalii valtauksia, kuljetusreittejä, elintarvikkeita, ja tontteja. Kaiken liikenevän rahan hän sijoittaa uhkayrityksiin. Käydään kamppailu markkinoiden hallinasta. Päivänpaisteen asenne elämään ja peliin on samanlainen, hän näkee sen sattuman aikaansaamana, millaiset kortit on jaettu, ja kuinka hyvin pystyy korteillaan pelaamaan, ratkaisee lopputuloksen. Armoa ei pyydetä, eikä sitä anneta, vahvin ja ovelin voittaa. Päivänpaiste siis haalii, ostaa, myy ja keinottelee. Kultaryntäyksen aikaan tulee etelästä keinottelijoita, Päivänpaiste päihittää upporikkaan lopuksi keinottelija Guggenhamerin. Päivänpaiste pärjää miesten maailmassa, mutta kokee naiset pelottavaksi menninkäisiksi, eikä päästä heitä lähelleen. Muutama ilmeisen siveä kapakkatyttö yrittää lähestyä Päivänpaistetta, mutta turhaan. Molemmat tekevät itsemurhan, toinen vanhan rakkauden vuoksi, toinen Päivänpaisteen vuoksi. Päivänpaiste myy kaiken omaisuutensa, ja lähtee miljoonineen San Franciscoon.

Romaanin toisen osan alussa etelän suursijoittajat Leon Guggenheimer, Nathaniel Letton ja John Dowsett ottavat Päivänpaisteen mukaan kuparikaivoskeinotteluun. Tarkoitus on ostaa osakkeita, ja kun ilmoitus ylimääräisestä osingosta tulee, niin myydä. Yhtiö ilmoitus on kuitenkin täysin päinvastainen. Päivänpaistetta petetään ja hän häviää miljoonia. Hän tajuaa, että herrasmiesten sanaan ei voi luottaa. San Franciscon kapitalistinen kerma on vaarallisempi vastustaja kuin Alaskan karu luonto, jossa nyt omaisuutensa hävinnyt Elam Harnish on karaistunut. Konnakolmikon pitäessä voitonjuhlia, Päivänpaiste tulee tekemään pesänselvitystä Colt 44:n kanssa. Tilanteessa löytyy "sopu". Loppuosa kirjasta on hyvin teennäistä, ennalta arvattavaa ja pateettista pölinää.

Päivänpaiste keinottelee keinoja kaihtamatta. Hänen toimistossaan on siveä konekirjoittaja Dede Mason, jonka Päivänpaiste tapaa sunnuntairatsastuksilla. Päivänpaiste kosii Dedeä, joka ei suostu ja antaa monet rukkaset Päivänpaisteelle, joka on naimisissa rahan ja mammonan kanssa, peli on hänen himonsa. Hän on saanut valtaa, jolla kostaa kilpailijoilleen. Monien pitkäveteisten juonenväänteiden kautta, Päivänpaiste ostaa pienen maatilan läheltä ratsastuspaikkaa, ja luopuu omaisuudestaan. Hän saa köyhään elämäänsä vain yhden kultahipun, Dede Masonin rakkauden:
 "Päivänpaiste veti Dede huulet omilleen ja suuteli häntä kiivaasti ja intohimoisesti.
- Millainen rakastaja Dede sanoi ja hänen äänessään kaikui ylpeys sekä miehestä että omasta naisellisuudesta", ss 320-321.

Jack Londonin (1876 - 1916) kirjat ovat parhaimmillaan karskien miesten, tai armottoman luonnon kuvausta, sekä eloonjäämistaistelun läpikäyntiä. Londonin lapsuuden perhe ei ollut varakas. Jack luki kirjastossa tarinoita ja jäljensi Rudyard Kiplingin tekstejä. London kävi myös ”oppikoulua”, joka jäi kesken. Jack otti 17-vuotiaana pestin hylkeenpyyntikuunarille, joka suuntasi Japanin rannikolle. Tämä on pohjana myös Merisusi –romaaniin. Merisusi  on myös darwinistinen taistelu elonjäämisestä Susi-Larsenin Ghost -laivalla, jossa runoilija Humphrey van Weyden joutuu miehistymään. Jack London tunnetaan erityisesti eläinten ystävänä Erämaan kutsussa päähenkilö on Buck-koira, joka palveltuaan ihmisten katalassa maailmassa, muuttaa villieläinten joukkoon luontoon.

Jack London lähti Klondykeen kultaryntäyksen mukana, joka on pohjana tähän romaaniin, kuten myös elämä San Franciscossa. Jack Londonilla on ajatuksia rikkaiden rappiosta, darwinistisesta eloonjäämisestä, eläinten ja ihmisten samankaltaisuudesta, ja köyhyyden ihannoinnista. Lisäksi hänen päähenkilönsä ovat voimiltaan, älyltään ja kyvyiltään ylimittaisia muihin. Jack London oli suosittu kirjailija, aikanaan ainakin  USA:n käännetyin kirjailija. Jack London julkaisi 51 kirjaa, 500 artikkelia sekä 191 novellia. London sairasteli ja lääkitsi itseään, nämä sekä myrskyisä yksityiselämä sekä kova työtahti edesauttoivat Jack Londonin ennenaikaista kuolemaa, joka tämän kirjan alkusanojen mukaan tapahtui oman käden kautta. Tässä kirjassa Alaskassa kaksi naista tekivät itsemurhan. Päivänpaiste suunnittelee itsemurhaa, ja eräs hänen liikekumppaninsa tekee itsemurhan, kun joutuu vararikkoon. Jack London rakensi isoa kotiaan, jonka oli ristinyt Sudenpesäksi. Vuonna 1913 se paloi maantasalle, ennen täydellistä valmistumistaan, talo oli vakuuttamaton.

Jack Londonin Klondyken kuningas on minusta alkuosiltaan mestarillinen teos, mutta lässähtää sentimentaaliseksi ja pateettiseksi, sekä ihannoi köyhyyttä ja sosialistisia haihatteluja.

tiistai 2. huhtikuuta 2019

Louisa M. Alcott: Kahdeksan serkusta




Louisa M. Alcott: Kahdeksan serkusta, alkuteos Eight Cousins 1875, suomentanut Ville Hynynen, 1992 WSOY, sivumäärä 206.

Tarinan päähenkilö on 13-vuotias orpo Rose Campbell, joka vanhempiensa kuoleman jälkeen, joutuu sukulaistensa holhoukseen. Rose Campbell on haaveilija, ja kirjojen parissa viihtyvä tyttö, jolla ei ole ystäviä. Rose on hyvin herkkä: "hevosia pelkään, veneessä voin pahoin, ja poikia vihaan". Hänet majoitetaan vanhojen tätien luokse, mutta lähistöllä asuu Rosen seitsemän serkkua, Archie, Georgie, Will, Jamie, Charlie, Mac ja Steve, eli kaikki ovat poikia.

Rosen huoltajaksi on testamentissa määrätty Alec-setä, joka on lääkäri. Hän lohduttaa itkevää tyttöä. Hän kuulee, että Rose on heikko, nukkuu huonosti, ja on väsynyt. Tädit juottavat hänelle rohtoja. Alec, joka on lääkäri, heittää rohdot sivuun, kieltää tytöltä kahvin juonnin, koska se aiheuttaa unettomuutta ja sydämen tykytystä. Aamupalaksi Alec määrää kaurapuuroa, ja pikari maitoa, joka pitää olla itse lypsettyä. Rose alkaa herätä aikaisin, mennä lypsylle ja Rose ystävystyy orvon tytön Fabe Moren kanssa. Fabe tekee palvelijan töitä, on reipas ja mukava tyttö.

Suru unohtuu, ja Rose reipastuu ja Alec-setä kasvattaa Rosea. Kahdeksan serkusta on Alcottille tyypillinen teos, se on hyvin kasvattava. Rose oppii joka luvussa jotain. Alec saa hänet ulkoilemaan, reipastumaan, tekemään töitä, asettumaan toisen asemaan ja opettelemaan taloustöitä, joita Alec pitää naisen tärkeimpänä ominaisuutena. Nykymaailmassa taloustöiden osaaminen on tärkeää kaikille. Tekemällä ruokaa, pitämällä asunto siistinä, ja hoitamalla raha-asioita, saadaan elämälle tuleva perusta. Rose yllytyksestä lävistää korvansa, ja laittaa itselleen korvarenkaat. Alec ihmettelee turhamaisuutta, ja ehdottaa nenärengastakin, kuten Fidzillä oli tuolloin. Nenä jää lävistämättä (ja napa). Rose paheksuu poikien tupakanpolttoa, ja vetoaa se lopettamiseen. Pojat luopuvat tupakoinnista, ja Rose korvarenkaista.

Roselle sattuu monia seikkailuja, nilkka nyrjähtää, ja luistelun jälkeen tulee keuhkokuume, mutta kaikesta selvitään. Kirjan lopussa Rose saa päättää kenen luo jää, ja Alec-setä saa kasvattaa neidon aikuiseksi.

Kirjassa on reippaita mielipiteitä rahasta:
"Rahanhimo on Amerikan kirous" s. 146
Lisäksi on mainintoja, että liika rikkaus on pahasta. Rose on sitä mieltä, että tytön tehtävä on pitää huolta pojista, mutta Febe More kumoaa tämän, tytön täytyy pitää huolta itsestään.

****

Louisa May Alcott (1832 - 1888) on legendaarinen kirjailija, jonka on kuuluisin kirjasarja kertoo Marchin tytöistä, jonka osat ovat Pikku naisiaViimevuotiset ystävämme ja Pikku miehiä sekä Plumfieldin pojat Lisäksi olen lukenut Alcottin Tytöistä parhain joka on myös kelvollinen kirja.

Kirjablogini täyttää kahdeksan vuotta, suunta on eteenpäin. Tämä on se toinen versio 8-vuotis- jutusta, version 1, kirjoitin kun luin tiettyjä päiväkirjoja, kiitos kommenteistanne ja tuesta. Arvostakaa itseänne, ja kanssa bloggareita. Nauttikaa kun luette jotain.

sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

V.S Naipaul: Elämän kuva



V.S Naipaul: Elämän kuva, alkuteos Half a life 2001, suomentanut Juhani Lindholm, Otava Seven 2008, sivumäärä 266.

Nobelisti V.S Naipaulin romaani Elämän kuva kertoo intialaisen Willie Somerset Chandran tarinan itsensä etsimisestä, mutta myös ulkopuolisuuden tunteesta ja minusta epäsuorasti myös, elämäntarkoituksesta ja opittujen arvojen näkymättömästä kahlitsevuudesta ja ihmisen itsekkyydestä.

Kirjan kertoja on  Willie Somerset Chandra ja se koostuu kolmesta osasta. Teos alkaa Willie Chandranin isän kertomuksella, miksi Willien toinen nimi on Somerset, tarina on pitkä ja kertoo myös Willien isovanhemmista vanhemmista, ja Willien ja hänen siskonsa Saronijin ristiriitaisesta taustasta. Willien isän isä näki nälkää 1890-luvulla ja hakeutui maharadjan palvelukseen ja teki asiakirjoja hindiksi, englantia hän ei osannut riittävästi, että olisi edennyt virkakunnassa. Isoisä koulutti poikansa eli Willien isän. Willien isä opiskeli yliopistoissa, mutta kapinoi sitä vastaan ja poltti kirjansa. Hän kuitenkin valmistuu, sillä naimakaupat on sovittu Collegen rehtorin tyttären kanssa. Willien isän virkaura etenee joutuisasti maharadjan kirjurina, ja jatkuvasti hänelle tulee aiheettomia ylennyksiä.W illien isä on kuitenkin uhmannut kastijärjestystä, ja saattanut yliopistossa opiskelleen kastittoman stipendiaattinaisen hankalaan asemaan. Willien isä on joutunut piilottamaan naisen, ja elättämään tätä. Kun yhteisölle selviää Willien isän tempaus, Willien isä tekeytyy marttyyriksi, istuu puhumattomana temppelin edessä. Hänestä tulee kuuluisuus, jonka näkee myös englantilaiskirjailija  Somerset Maugham (1874 - 1965). Maugham kirjoittaa Willien isästä matkakirjaansa.  Willien isä on penseä, ja arvostelee ja omien sanojensa mukaan inhoaa valitsemaansa naista. Pari saa kaksi lasta pojan Willien ja tytön Sarojinin. Willie toistaa isänsä käytöstä, ja murjottaa ja kiukuttelee lähetyskoulussa, ja keskeyttää sen. Willien isä onnistuu suhteillaan saamaan Willien Englantiin Lontooseen stipendiaatiksi. Tällöin eletään 1950-luvun loppuvuosia.

Willie lähtee Englantiin. Hän opiskelee kasvatustieteellisessä, mutta ei tunne kiinnostusta opettajan ammattiin. Hän on enemmän kiinnostunut sekalaisten ystäviensä tyttöystävistä. Willie julkaisee novellikokoelman ystävänsä painossa. Eräs naispuolinen opiskelija Ana näkee kirjoituksissa itsensä kaltaisen ihmisen. Koska stipendi on loppumassa, Willie ja Ana matkustavat Anan perimälle plantaasille Portugalin siirtomaahan Mosambikiin Afrikkaan.

Kirjan rakentuu kolmesta osasta. Ensimmäinen osa on isän kertoma tarina Willielle, toinen on Willien kirjoittama opiskelustaan Lontoossa, ja kolmas osa on Willien kertomus, miksi hän erosi Anasta ja palasi Eurooppaan. Willien sisko Sarojini on muuttanut Länsi-Saksaan yhdessä saksalaisen Wolfin kanssa. He eivät ole naimisissa, koska Wolfilla on toinen perhe.

Kolmas osa on siirtomaaolojen kuvausta. Paikalliset plantaasin omistajat ovat etuoikeutettuja suhteessa paikallisiin, mutta kakkosluokan väkeä verrattuna emämaan portugalilaisiin. Paikalliset tekevät raskaat työt, ja siirtomaaisännät keräävät mahdollisimman paljon rahaa, ja lähettävät lapsensa Portugaliin kouluun. Analla ja Wiliellä ei ole lapsia, ja Ana haluaa asua Mosambikissa. Monet, kuten Ana ovat "värillisiä", eli siirtomaasuvuissa on paikallista väritystä. Tässä on juoni pääpiirteissään, mutta ei sisällä kertomuksen teemoja, käännekohtia tai  johtopäätöksiä, kirjoitan niistä enemmän, mutta jos aiot lukea tämän, lopeta lukeminen tähän.

Kirjat teemat, huomiot ja johtopäätökset.
Miesten ja naisten suhteet?
Kirjan yksi teema on epäsäätyinen avioliitto, ja sen seuraukset. Kirjassa suoraan viitataan legendaan  Kuningas Cophetuasta ja kerjäläistytöstä. Tässä ei niinkään käsitellä suvun tai yhteisön odotuksia, mutta Willien isä ei aidosti rakasta tai ei ainakaan aidosti osoita rakastavansa vaimoaan. Myöskään Willie ei puhu äidistään, ei kirjoita tälle. Kirjassa on  minusta jopa häiritsevässä määrin Willien seksuaalisesta käytöksestä. Hän käy Englannissa yleisissä naisissa, harrastaa seksiä kaveriensa tyttöystäviensä kanssa. Hän on kanssakäymisessä myös Anan kanssa, Anan, joka hyväksyy Willien sellaisena kuin on. Anan perhesuhteet ovat myös hyvin eri säätyiset, kun Williellä ne on eri kastiset. Kuitenkin Willie päätyy ostamaan seksiä hyvin nuorilta tytöiltä siirtomaissa, tämä on hyvin vastenmielistä, iljettävää ja erittäin tuomittavaa, mutta nämä asiat hän siis kertoo sisarelleen täysin luonnollisina asioina. Kun naapurin plantaasille muuttaa uusi tilanhoitaja, Willie aloittaa kiihkeän suhteen tilanhoitajan vaimon Gracan kanssa. Graca on mennyt naimisiin, vain että ei joutuisi luostariin.
Willie käyttäytyy minusta hyvin moukkamaisesti vanhempiaan, siskoaan, kavereitaan, ja etenkin vaimoaan Anaa kohtaan. Willie on kuten isänsä pohjimmiltaan laiska, heikko tyhjäntoimittaja. Kun hän tilittää itsensä etsimistä sisarelleen hän on vasta 41-vuotias, mutta on velttoillut hyvin paljon.
Willien äiti on hyvä vaimo tai olisi, jos mies osoittaisi suurempaa omistautuista perheelle. Saronijin on oikeastaan pakko lähteä Intiasta, koska hänen asemansa on hyvin huono. Ana on myös hyvä ihminen. Hän on joutunut isäpuolensa käpälöimäksi, mutta pysyy synnyinmaassaan. Ana on voimaton Willien velttoilun ja naintien edessä.

Siirtomaa
Siirtomaa . emämaa -asetelma paistaa tekstistä monessa kohdassa. Intia on Tarinan alussa brittien siirtomaa. Willien ensimmäinen ystävä tumma Percy Cato on kotoisin Panamasta, minne hänen isänsä on viety tekemään kanavaa. Mosambikin kehitystä seurataan. Emämaa heikkenee, ja kapinaliike vahvistuu, niiden kahdeksantoista vuoden aikana kun Willie maassa on, valta on vaihtumassa.

Näkymättömät kahleet
Kirjassa tulee ilmi kulttuurin luomat odotukset ja näkymättömät kahleet, jotka sitovat Willien äitiä. Willie on osin samassa asemassa Intiassa ja Englannisa kuin paikalliset ovat Mosambikissä.

Nobelisti V.S Naipaulin romaani Elämän kuva on parhaimillaan kerronnassaan, sen antama kuva maailmasta sen syrjivyydestä ei ole miellyttävä. Lukukokemusta entisestään ankeuttaa myös päähenkilön vastenmielisyys. Tämä oli lukemistani Naipaulin teoksista huonoin.

****
Sir Vidiadhar Surajprasad Naipaul (1932 - 2018)  voitti Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 2001. Hän on syntynyt Trinidadissa, asui Englannissa ja oli intialaista sukujuurta. Olen blogannut Naipaulin teoksesta Joki tekee mutkan sekä Vallan hinta.

perjantai 29. maaliskuuta 2019

Intiaanit, Tietohyrrä


Intiaanit, Tietohyrrä, alkuteos Stig Ericsson: Indianer och vita, suomentanut Leena Sneck, WSOY 1970, sivumäärä 32.

Teos käsittelee vain Pohjois-Amerikan intiaaneja, joita eurooppalaisten tullessa oli monta kansaa, ei siis kirjan mukaan heimoa. Kirjan arvion mukaan näitä oli 400 erilaista, kullekin oli oma kielensä,

Kirjassa tuodaan esille, että intiaanisodista, ja sotureista on annettu vääriä mielikuvia. Kirjassa on lisäksi kuvia myös intiaanien merkeistä, toteemipaaluista, tomahawkista, ja nuolista.

Eurooppalaiset toivat hevosen Amerikkaan. Myös "intiaanisotia" käsitellään.

Teoksen sivulla 27 puhutaan intiaanipäähineen sulista, ja annetaan ohjeita sulkapäähineen tekemiseen ja taustoitetaan päähineen tarkoitusta, ja koska sitä käytetään.

Tämä teos on tehty lapselle, mukava kirja, mutta siinä ei minusta esitetä olennaisinta asiaa, eli miksi uudisasukkaat syrjäyttivät intiaanit. Intiaanien asema ei ole minusta kovinkaan kehuttava, mikä ei ole ainakaan nykysuomalaisen vika.Suurempi ongelma nykyään tuntuu olevan jonkun pukeutuminen intiaanipäähineeseen. Kun toinen kulttuuri ja ihmiset tunkeutuu toisen "alueelle" tapahtuu yhteentörmäyksiä. Intiaaneille ei käynyt tässä hyvin. Minusta Amerikassa intiaanit, tai heidän jälkeläiset, ovat syrjityin ryhmä. Tuskin he ovat sen syrjitympiä, jos joku suomalainen tekee intiaanipäähineen tämän kirjan perusteella?