torstai 8. joulukuuta 2016

Paulo Coelho: Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin


Paulo Coelho: Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin, alkuteos Na margem do rio Piedra eu sentei e chorei 1994, suomentanut Jarna Piippo, Bazar 2002, sivumäärä 220.

Paulo Coelhon teos Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin jakaa lukijoiden mielipiteet, eli tästä joko pidetään tai tätä inhotaan. Luultavasti ne, jotka pitävät lukevat tarinan loppuun, muut jättävät kesken.

Kirjassa minäkertoja noin kolmikymppinen nainen Pilar kertoo, kuinka hän kohtasi uudestaan nuoruuden rakkautensa, luostarissa asioitaan työstäneen nykyisin karismaattisen parantajan. Luostarin apotti on järjestelemässä taustalla "nuorten" kohtaamista. Rakastavaiset poukkoilevat Ranskan ja Espanjan välillä. Tai naisen rakastettu poukkoilee, hän kun ei tiedä, sitoutuako naiseen, vai suuntautuako muualle. Sitten tavataan apotti, ja sitten  suudellaan ja mennään vielä syventämään rakkautta lakanoiden väliin. Lakanaleikin jälkeen mieskin on valmis jättämään tytön kuin nallin kalliolle tai tässä tapauksessa parkumaan Piedrajoen rantapientareelle, kirjan sanoin "Virran varrella istuin ja itkin".

Rakkaus voi suuntautua myös Jumalaan,  lähimmäisiin, eli kestääkö rakkaus, ja mihin se lopulta kohdistuu?

Coelhon kirjat ovat uskomattoman rönsyileviä elämän viisauksia tai jääkaappi-sloganeita viliseviä tekstejä (kuten rakkaus on ikuista kohde vaihtuu, on minulla ollut muita naisia, mutta olen ajatellut vain sinua :).

Kirjassa on  hengellisyyttä ja jumaluuden pohdintaa. Puhutaan Jumalan naisen kasvoista ja vietetään  Neitseellisen  Perisynnittömän sikiämisen päivää  eli tarinassa eletään myös tämä päivä 8.12.1993. Puhutaan armonlahjoista ja parantamisen voimasta. Ihmiset antavat varmoja "ennustuksia", mitä tapahtuu. Tämä minusta johtaa siihen, että kaikki olisi ennalta määrättyä predestinaatiota ja jollain on kyky nähdä se. Mihinkään hengelliseen en ota kantaa, jokainen päättää, mihin uskoo.

Tästä kölhömäisestä kirjasta en lainkaan pitänyt, useat muut ovat, sillä kirjasta otetaan paljon uusintapainoksia. Minusta kirjan takakansi johtaa harhaan, sillä eivät mies ja nainen omaa lapsuuttaan tai suhdettaan kelaa, vaan kyse on näissä hengellisistä asioista. Ainoa hyvä neuvo kirjassa oli minusta se, että pitää uskaltaa heittäytyä epävarmuuteen, muuten tahkoaa samaa oravanpyörää koko elämänsä.

****
Paulo Coelho (s.1947)  on tykätty, mutta kiistelty brasilialainen kirjailija, hänen kirjastaan Alkemisti pidin TÄÄLLÄ, mutta en erityisemmin teoksesta Veronika päättää kuolla TÄÄLLÄ.

Hannele on blogannut tästä täällä.

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Ilkka Remes: 6/12




lkka Remes: 6/12, WSOY 2006, sivumäärä 471.

Ilkka Remeksen 6/12 oli tietääkseni myydyin kirja ilmestymisvuotenaan eli  niteitä on yli 150 000 eri kirjahyllyissä. Tätä on ostettu isänpäiväksi ja jouluksi. Olen lukenut tämän tuoreeltaan ja nyt uudestaan. Edellisestä lukemisesta muistin "pääkaappauksen" ja lopun, mutta en sitä kuinka hyvin Remes on henkilöt motivoinut.

6/12 -teos alkaa Haagissa tuomitun serbieversti Borislav Jankovicin vapautusyrityksestä. Eversti istuu tuomiotaan Riihimäen vankilassa. Everstin katkerat pojat ottavat panttivangikseen vanginvartijan raskaana olevan vaimon. Pakoyritys pysähtyy piikkimattoon. Laukausten vaihdossa vanhempi veljeksistä eli Radovan kuolee. Pikkuveli Vasa luikkii takaisin uuteen kotimaahansa Ruotsiin, kun isän nitrot olivat jääneet vankilaan, eikä isä halunnut jatkaa pakoa.

Vasa Jankovic on Tukholmassa suunnitellut ja tehnyt viiden serbitoverinsa kanssa arvokuljetusautojen ryöstöjä. Vasa ohjaa asioita toiseen suuntaan ja joukkion "kaikkien aikojen keikka" 6/12 suuntautuu Suomeen eli Linnan juhliin itsenäisyyspäivänä. Vangiksi jäävät koko Suomen valtiokerma sekä ulkomaiden diplomaatteja  ja panttivankien matka suuntautuu itään päin.

Henkilöt
6/12 -teoksen päähenkilö on Vasa Jankovic. Vasa opiskelee Ruotsissa valtiotieteitä ja on tekemässä graduaan informaatiosta, joka johti Naton pommituksiin Jugoslaviaan vuonna 1999. Jankovicit ovat katkeria Kosovon tilanteesta, ja Vasa on kokenut, että informaatio ei ole ollut tasapuolista.
Isä eversti Borislav Jankovic on tuomittu sotarikolliseksi Haagissa toimistaan Kosovossa. Eversti on oman tulkintansa mukaan käynyt sotaa. Hänen vaimonsa on lisäksi viattomana siviilinä kuollut Naton pommituksessa. Vasalla on katkera kauna Suomea kohtaan, sillä hänen mukaansa Suomi on osallistunut toimiin epäreilussa prosessissa. Tästä en vuoden 1999 pommitusten osalta löytänyt toimijoita. Wikipedian mukaan suomalainen asiantuntija on ollut tutkimassa sivilien ruumiita.

En halua tässä blogissa ottaa kantaa, kuka on oikeassa ja kuka väärässä, mutta bloggauksen teksti on 6/12 -kirjasta ja wikipediasta. En osaa arvioida tiedon merkityksiä ja suhteita. Joka tapauksessa 1990-luvun lopussa USA:n presidentti Clinton ja Britannian pääministeri Blair ovat reagoineet tilanteeseen Kosovossa, ilmeisesti aiempien tapahtumien vuoksi. Kosovo on pitkään irtautumassa Serbiasta ja itsenäistymisprosessissa, jota EU lienee tukenut myös rahallisesti. Prosessi etenee ja Kosovo osallistuu 2016 jalkapallon MM-karsintaan, eli lienee jo Fifan jäsen (Skotlanti, Wales ja Pohjois-Irlantikin ovat olleet jo vuosikymmeniä). Luultavasti Serbia ja Venäjä eivät ole tunnustaneet Kosovon itsenäisyyttä, eivätkä ilmeisesti edes kaikki EU-maat (lähde wikipedia). Mutta Vasan isä sen sijaan ottaa kantaa, ja huutaa pojalleen "Mitä sinä olet mennyt tekemään" ja "Typerys". Oma katkeruus ja historian tulkinta eivät oikeuta kenenkään tappamista eikä sieppaamista. Vasa on yksisilmäinen fanaatikko. Naton pommituksissa on tuolloin kuollut siviiilejä, toisaalta myös etnistä puhdistusta on wikipedian mukaan tapahtunut. Pommituksille ei ollut YK:n "lupaa". Vaikeita kysymyksiä, miten suojata siviilejä ja estää konflikteja?  On edelleen ongelma.

Vasalla on herkkä ja taiteellinen pikkusisko Mila, joka ei hyväksy väkivaltaa. Vasan kanssa kaappausta suorittavat Toma, Zlatan, Slobo, Stanko ja Danilo sekä suunnittelupuolella tietotekniikan ihme Marek Kadijevic. Kaappaussuunnitelmia on ollut mukana laatimassa suomalainen Jasmin Ranta, joka on puolestaan adoptoitu Romaniasta Suomeen. Jasminin adoptiovanhemmat ovat olleet rikkaita, mutta ei kovin rakkaita. Jasmin etsii itseään ja paikkaansa maailmasta, tosin hyvin paljon väärällä tavalla.

Viranomaispuolen päätähtiä ovat KRP:n Johanna Vahtera ja TERA:n Antti Korpi.
Antti Korpi on TERA:n agentti, jolta kenttätyö sujuu. Hän varjostaa Vasaa jo Tukholmassa, ja kaappauksen jälkeen Antti Korpi saapuu Helsinkiin.
Antin poika  Aaro Korpi vilahtaa seikkailussa, kuten CERN:ssä hiukkasiin ja työkavereihin kiintynyt teflonvaimo Soile.
Johanna Vahtera on miehestään eronnut KRP:n rikoskomisario, joka pitää kenttätöistä. Hän tulee toimeen hyvin Antin kanssa, vaikka suhde on läheinen, se on pelkästään ammatillinen. Johanna Vahtera tuppautuu kaapattuun koneeseen, Antti hoitelee asioita Ruotsissa kaikkia lakeja rikkoen.

Ilkka Remes toivoo kaikissa kirjoissaan "olemaan ystävällisesti paljastamatta etukäteen tarinan teemoja etukäteen tarinan teemoja ja jättämään uusille lukijoille löytämisen ilon". s.464.
Wikipediassa (en laita tähän linkkiä) on juoni täysin avattu. Joka tapauksessa loppujuoni on huikea. Kaappauksen taustalta löytyy remesmäiseen tyyliin uusia kytkentöjä. Vahtera menee kaapattuun koneeseen yhdessä "valtiojohdon kanssa", Antti huseeraa kentällä sekä Tukholmassa ja Antwerpenissa, Minskissä... takaisin Suomeen päästään, mutta ...

Loppu jättää Vasalle kaivattavaa.

Ilkka Remeksen kirjat ovat minusta hyvinkin kiinnostavia teemoiltaan, mutta ne menevät, kuten tämä, minusta aivan liian pitkälle eli  6/12 on trilleri, jossa tulee minun makuuni liian paljon ruumiita. Lisäksi Antti Korpi on jo  sarjakuvamainen ja täysin robottimainen henkilö. Tästä kirjasta en erityisemmin pidä.

Remeksen nostoista tässä muutamia: köyhdytetty uraani, H5N1, Tamiflu, Suomen "Natoilu" tai Naton kanssa flirttailu,  .... ja Remeksen vakioaihe eli Venäjän suhtautuminen Suomen natoiluun.
****
Ilkka Remes (s.1962) on Suomen myydyimpiä kirjailijoita.

Antti Korvesta kertovat kirjat ovat:
6/12 (2006)
Isku ytimeen (2009)

Aaro Korpi -sarjan bloggaus
Piraatit (WSOY 2003)
Musta kobra (2004)
Pimeän pyöveli (2005)
Kirottu koodi (2006)
Hermes (2007)
Draculan ratsu (2008)
Operaatio Solaris (2009)
Riskiraja (2010)

Nämä kaikki olen joskus lukenut lukuun ottamatta Musta Kobraa.

Seuraavista Remes-kirjoista olen myös blogannut
Pääkallokehrääjä
Karjalan lunnaat
Omertan liitto
Horna ja Jäätyvä helvetti

keskiviikko 30. marraskuuta 2016

John Simon: Koneen ruhtinas


John Simon: Koneen ruhtinas, Pekka Herlinin elämä,  sivumäärä 416, sisältäen hakemiston, teos sisältää myös valokuvia.

Koneen ruhtinas kertoo Pekka Herlinin elämän tarinan läheisten silmin. Teoksen on kirjoittanut John Simon, joka on haastatellut Pekka Herlinin lähipiiriä, perheenjäseniä, koulutovereita, toimijoita Koneesta ja liikemaailmasta ja Pekan ystäviä. Lisäksi kirjassa on Pekan ja läheisten kirjeitä. Esipuheen on kirjoittanut Pekan vanhin poika Antti Herlin sekä alkusanat teoksen kirjoittaja John Simon, joka on ollut Koneella töissä.

Kirjassa on aivan uskomattoman runsas henkilögalleria ja mukana on antoisa valokuvasivusto. En levittele tässä bloggauksessa tarpeettomasti elossa olevien ihmisten henkilötietoja, ja tarkastelen kirjan teemoja osin oman kokemuspohjani kautta.

Pekka Herlin (1932 - 2003) oli suomalainen 1900-luvun suurimpia teollisuusvaikuttajia Koneen toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja. Hänen kuolemansa jälkeen on keskusteltu Pekan vallansiirrosta Kone Oyj:ssä vanhimmalle pojalleen. Tämä toimenpide oli lopulta täysin Pekan tyylinen intuitiivinen ja pragmaattinen toimi.  kuten esikuvallaan Niccolo Machiavellillä (1469 - 1527). Kirjan nimi Koneen ruhtinas liittyy juuri Machiavellin teokseen Ruhtinas. Machiavelli antaa varsin hyviä neuvoja ruhtinaille, neuvoja on voinut soveltaa yrityskaupoissa ja ison organisaation johtamisessa. Kun yritys on otettu haltuun, sitä pitää hallita. Pitää joko vaihtaa johto, tai kuten Pekka Herlin teki monesti, yritys sai pitää omat tuotteensa, mutta maksoi ”veroa”. Machiavelli painottaa rohkeutta ja enemmin kitsautta kuin anteliasuutta ja puhuu kovienkin keinojen puolesta, jos oma turvallisuus on kyseessä. Machiavelli puhuu omien sotajoukkojen puolesta, ja uskollisuudesta. Neuvonantajien tehtävänä on antaa neuvoja, kun johtaja pyytää, ei muulloin. Pekka vietti aikaa Munkkiniemessä aamupäivällä töitä tehden yläkerrassa ja iltapäivällä alakerrassa. Hänen ympärillään oli lojaali tiimi. Pekka Herlinin Kone ei jäänyt paikalleen, vaan juoksi nopeammin kuin useimmat kilpailijansa.

Kirjan loppuosassa mainitaan, että Mario Puzon Kummisetä olisi ollut Pekan myöhäisajan lempiteoksia. Kummisedän organisaatio perustuu verisiteisiin ja uskollisuuteen. Toiminta on siinä suhteessa Machiavellististä, että tehdään nopeita, rohkeita ratkaisuja, ja pitää olla luottamuksen arvoinen.

Pekka Herlinin kolmas lempikirja on Tolstoin Sota ja Rauha, ja siinä Borodinon taistelu. Venäläisiä johti kenraali Kutuzov, jota Pekka ihaili. Taistelussa Napoleon epäonnistui tuhoamaan venäläisten joukot ja menetti kolmasosan miesvahvuudestaan. Kutuzov vetäytyi ja Napoleon eteni kohtalokkain seurauksin Moskovaan, josta joutui pian peräytymään.

Koneen ruhtinas -kirja, vaikka kattaakin koko Pekan elämänkaaren osin toisten silmin, on hyvin romaanimainen ja alkaa vuonna 1968, kun Koneen nuori toimitusjohtaja Pekka Herlin osti Asean tappiollisen hissitoiminnan. Tämä on monella tavalla käänteentekevä tapahtuma. Kone otti ensimmäisen askeleen hissibisneksensä kansainvälistymisessä, kauppa oli ensimmäinen merkittävä avaus, mutta samalla peli koveni, ja työn ja perhe-elämän tasapaino muuttui.

Pekka Herlin syntyi sukuun, joka omisti Koneen, hän meni naimisiin lapsuuden naapurinsa ja koulukaverinsa Kirstin kanssa. Kirsti, vaikka he eivät olleet kihloissa ja eivät ehkä seurustelletkaan, auttoi Pekkaa lukiossa. Pekka oli lahjakas, muttei kovin ahkera. Armeijakin sujui omista mielipiteistä huolimatta hyvin ja Pekka kotiutui vänrikkinä. Pekka suoritti toisin kun suvun miehet aiemmin ekonomin tutkinnon Helsingin kauppakorkeakoulussa. Opiskelut sujuivat kuten lukio-opinnot, alkuun velttoillen ja lopulta ahkeroiden. Hänen pääaineensa oli kansantaloustiede. Pekka ei tuntenut vetoa Koneeseen ja tähtäsi maanviljelijäksi ja toimi lihakarjan kasvattajana.

Kirjasta on nostettu paljon huonoja piirteitä, jotka useimmat liittyvät alkoholin käyttöön ja läheisiin ihmissuhteisiin. Tästä kirjasta ei minusta asia ei juurikaan selvene. Pekka arvosti selvästi vaimoaan, ja otti mukaan liikematkoilleen. Paineiden kasvaessa perhe-elämä kärsi. Kirjassa on Pekan luonteesta tuotu eri puolia esiin, ja perhe-elämä on ollut ajoin vaikeaa, ja lapset ovat kokeneet sen osin raskaaksi ja yhdistänyt heitä. Toisaalta tuskin on yhtään kotia, jossa kaikki menisi aina niin, että jokainen voisi toteuttaa itseään. Ilmeisesti nuorimmat lapset ovat kärsineet Pekan luonteesta ja työstä eniten. Pari nuorinta oikein ranskasti. Se, että aikuisten lasten asioihin puututaan,  on myöskin kiusallista, tästä on itsellänikin kokemusta. Tässä väitettiin professori Pentti Malaskan puuttuneen kuopuksen akateemiseen uraan, ei ehkä vieras kuvio muissakaan perheissä.

Pekka antoi ensin pikkusormensa Koneelle ja lopulta itsensä. Vuonna 1964 hän  aloitti 32-vuotiaana Koneen toimitusjohtajana, Kone-ura ei siis ollut itsestäänselvyys. Yrityksellä meni heikosti 1960-luvun puolivälissä ja vuonna1967 se listautui pörssiin. Asea-kauppa toteutettiin osakkeiden vaihdolla. Seuraavina vuosikymmeninä Kone laajentui lähinnä yritysostoin. Öljykriisikään ei kaatanut yritystä, vaan kasvatti nosturien myyntiä. Alkuvaiheissa vain Espanjassa sattui harharetki

Itse asiassa kirjasta voi päätellä paljon niistä paineista, mitkä myllersivät Pekan sisällä, ja jotka vaikuttivat sekä hyvässä että pahassa. Kone oli tärkeä. Kirjan tekstiä ja ratkaisuja ei voi täysin ymmärtää, ellei  ole lukenut Machiavellin Ruhtinasta. Maailma muuttui EEC-sopimuksen myötä 1970-luvulla ja 1980-luvulla orastavan globalisaation vuoksi. Koneen strategia muuttui 1990-luvulla. jolloin oli eri tilanne kuin aiemmin. Kirjassa on käsitelty vallanvaihtoa, jonka logiikan ymmärtää syvällisesti vain Machiavellin teoksen kautta, tosin kirjassa asiaan liitetään myös agraarinen perinne, jossa isäntä siirtää tilansa esikoispojalleen. Pekka valitsee esikoisensa Koneen isännäksi, kun tämä on siihen valmis, esikoisensa, joka on Pekan kotitilan Thorsvikin isäntä. Kirjan lukemalla voi ymmärtää sisarusten tuohtumuksen teosta, joka on tehty muiden tietämättä. Kirja on loistava, sillä se tuo kaikkien näkemyksen. Eniten seikka varmasti närästi keskimmäistä poikaa.

Kone oli aikaansa edellä 1960-luvulla, Pekalla oli visio, piti kasvaa yrityskaupoilla. Kone toteutti jo 1960-luvulla digitalisaatiota, ajantasaisraportointia, kansainvälistymistä sekä henkilöstön laajamittaista kouluttautumista. Pekalla oli oma tiimi, jotka menivät ja tekivät. Pekkaa kuvataan impulsiiviseksi ja kylmäveriseksi, mutta hän teki myös paljon ennakkotyötä ja oli perehtynyt ennakolta asioihin. Parhaina päivinä Pekka otti isoja riskejä, mutta pystyi tekemään päätöksiä. Pekkaa kuvataan ristiriitaisesti, toiset pitävät häntä kovana ja kylmänä, toiset kuvaavat Pekkaa ujoksi ja araksi. Myllersikö hänen sisällään pelko? Sitäkin pohditaan, kuten myös Pekkaa erilaisissa rooleissa. Kielteisimmät arviot tulevat koti-isän roolista. Tätä ei minusta kirjassa juuri avata, mutta jos arvata saan, se on juuri kirjassa mainittu äkkipikaisuus ja se, että Pekka dominoi kotona. Tämä jättää liian vähän tilaa toimia.

Pekka toimi myös järjestöissä. Kustaa Vilkunan kautta hän ystävystyi Urho Kekkosen kanssa. Koska Pekka ei ollut perässähiihtäjä, hänelle riitti yksi hiihtomatka, mutta hän oli kirjeenvaihdossa UKK:n kanssa. Pekkaa verrataan UKK:hon, herroilla oli samat metodit hajota ja hallitse ja kyvyttömyys luottaa lopulta kehenkään. Uusi tieto minulle oli, että hän oli yhtenä liikemiehenä ajamassa AKK:ta presidentiksi, UKK:n luovuttua presidentin virasta. Myöhemmin Valmetin hissiliiketoiminta myydään Koneen pahimmalle kilpailijalle Otikselle. Kirjassa asiaa ei liitetä aiempiin tapahtumiin, mutta omat ajatukseni koplasivat tämän aiempiin tapahtumiin. Kone osallistui myös idän kauppaan, ja toisin kuin muut yhtiöt, Kone investoi voitot tuotantoonsa tai laajentumiseensa, ei kelomökkeihin Lapissa.

Pekka on monella tavalla ristiriitainen, se tulee miltei joka asiassa esille. Hän tunsi myös kirjailijoita. Paavo Rintalan parhaiten, mutta myös Paavo Haavikon ja Antti Hyryn. Pekka luki myös paljon.

Pekka oli huippupurjehtija ja voitti purjehduskilpailuita. Purjehduksesta on oma pitkä lukunsa, ja purjeveneitä käsitellään monessa luvussa. Pekka myös ratsasti ja oli maanviljeljä ja maanomistaja, jonka hän toi luvattomille metsästäjille ja kalastajille selväksi. Kirja on tasapainoinen, sillä siinä myös luetellaan näitä tunteenpurkauksia ja niiden seurauksia.

Pekka oli suomenkielinen yritysjohtaja ja purjehtija, joka ei ollut 1960-luvulla kovinkaan yleistä.

Kaiken hyvän keskellä on tuotu Pekan alkoholinkäyttöä esille. Kansikuvassa päähenkilöllä on tupakka suussa, ja se oli varsin tavallista tuolloin siis juoda ja polttaa päivittäin. Idänkauppareissut tuolloin eivät olleet kuivia, mutta Pekan juominen oli alkanut jo ennen mutta Koneen paineet luultavasti pahensivat henkilökohtaisia ongelmia.

Pidin tätä loistoteoksena, josta suurin ansio luonnollisesti kirjoittajalle, mutta erityisesti lähipiirille, jotka antoivat haastatteluja, materiaalia ja lausuntoja.

Hesari on otsikoinut kirja-arvionsa, että Pekka rakensi Koneen ja repi perheensä.
Kirjavuoren peikko on blogannut näin. Hän tuo esille tämä Hesarin nostaman dilemman. Itse en käsittele kenenkään yksityiselämää, eikä sitä ole juurikaan tuotu esille kirjassa, Pekan "luonneanalyysiä" enemmän. Kirjanvuoren peikko on nostanut Pekan arvion, että pelit ovat aina Nollasuomipelejä. Nollasummapeliasia tuodaan loppuosassa. Kirjan alkupuolella tuodaan esille sitä, että Pekan on vaikea luottaa vilpittömästi toiseen.

Kuvat antavat teokseen oman lisänsä. Minusta kansikuva on hieno, ja myös värikuva, jossa Porkkalan luovutuksen jälkeen tehdään  Thorsvikin salaoija, hyvin elävä kuva. Toinen hyvä kuva on valokuva, jossa veljekset ovat isosiskonsa häissä, kolmas on mustavalkoinen kuva, jolle antaisin nimen Pekka ja hauki.

maanantai 28. marraskuuta 2016

Sophie Hannah: Suljettu arkku


Sophie Hannah: Suljettu arkku, alkuteos, Closed Casket, suomentanut Terhi Vartia, WSOY 2016, sivumäärä 324.

Sophie Hannah (s. 1971) on alkanut Agatha Christien perikunnan eli ilmeisesti tyttären pojan suostumuksella kirjoittaa uusia Hercule Poirot -tarinoita, tämä on jo toinen, ensimmäistä en ole lukenut.

Dekkarissa Suljettu arkku rikas kirjailija  lady Athelinda Playford on kutsunut viikonlopuksi kartanoonsa Hercule Poirot'n ja poliisikomisario Edward  Catchpoolin. Lady tekee uuden testamentin, jossa jättää omaisuutensa sihteerilleen Joseph Scotcherille. Joseph on kuolemansairas ja tuskin saa perintöä, eli perintö menee ehkä ladyn lapsille varakreivi Harrylle sekä  tyttärelle Claudialle, joka on menossa hyviin naimisiin. Kolmas lapsista on kuollut. Lady Playford on kuuluisa lastenkirjailija, hänen kirjojensa sankari on Sintti Seddon.

Kartanossa hiippailee paljon porukkaa:lakimies Orville Rolfe, ladyn uskottu orpo Michael Gathercole, tytär hyvin älykäs Claudia Playform, hänen kihlattunsa lääkäri ja patologi Randall Kimpton, poika Harry Playform Dorothy vaimoineen , sihteeri Joseph Scotcher ja hänen sairaanhoitajansa Sophie Borlet, hämärä hovimestari Hatton ja  sisäkkö Phyllis, joka on rakastunut myös Scotheriin.

Lady ilmoittaa aterialla testamenttinsa uusimisesta ja omaisuuden uusjaosta.

Murha tapahtuu, eikä uhri ole yllättävä: veriteko kohdistui perinnön saajaan, jonka naama vielä nuijitaan tohjoksi.

Murhan selvittely on aikamoista vatkaamista, ja motiivi juontaa menneisyydestä ja on hyvin erikoinen, kuten kaikki henkilöt. Kaikki tapahtumat ovat varsin kummallisia, mutta eniten ihmetyttää, miksi ladyn piti tehdä uusi testamentti.

Uutuuskirjasta en rohkene avata enempää asetelmaa.

Teoksen ajankohta on ilmeisesti 1920-lukua (tai 1930-lukua), sillä kartano on Irlannin vapaavaltiossa (1921 - 1937), Claudia on ensimmäisiä Oxfordista valmistuneita naisia, täydet opiskeluoikeudet naiset saivat vasta vuonna 1920 Oxfordissa.

Teoksen nimi ja motivaatio viittavat William Shakespearen näytelmään Kuningas Juhana. Laitan tähän alkuperäisen runomuotoisen näytelmän kohdan, johon motiivin osalla viitataan  ja siitä Cajanderin suomennoksen, tämä ei kyllä juurikaan selvennä asiaa ei britille ei suomalaiselle.

William Shakespeare: King John
Bastard:
All Kent hath yielded; nothing there holds out
But Dover Castle. London hath receiv'd,
Like a kind host, the Dauphin and his powers.
Your nobles will not hear you, but are gone
To offer service to your enemy;
And wild amazement hurries up and down
The little number of your doubtful friends.


King John: 
Would not my lords return to me again
After they heard young Arthur was alive?

Bastard:
They found him dead, and cast into the streets,
An empty casket, where the jewel of life

Paavo Cajanderin suomennos:
Bastardi:
Mennyttä koko Kent on; Dover-linna
Vain yksin kestää; kelpo isäntänä
Dauphin'in joukot Lontoo otti vastaan.
Teit' aateli ei kuule, palvelustaan
Viholliselle tarjomaan on mennyt;
Ja hurja säikky ajaa sinne tänne
Pient', epäröiväin ystäväinne laumaa.

Kuningas Juhana:
Palata eikö loordit tahtoneet,
Kun kuulivat, ett' Arthur vielä elää?

Bastardi:
Kuolleena hänet kadull' äkkäsivät,
Vain tyhjän lippaan, josta hengen helmen
Kirottu käsi oli ryöstänyt.

Kirjan nimi Suljettu arkku viittaa motiiviin, tässä puhutaan Juhanan veljenpojan Arthurin ruumiin löytymisestä. Vertauskuvallisesti puhutaan lippaasta. Englanniksi  empty casket kun kirjan nimi on siis closed casket.

Minusta kirjan suurin ongelma on siinä, että tämä ei ole "aito" Agatha Christien (1890-1976) kirjoittama Poirot-tarina, vaikka ainekset ovat oikeita, minusta tunnelma on tyystin toinen ja myös maailma. Tällä formaatilla, eli juonikuviolla olisi voinut kokeilla ilman Poirot'n "nimeä". Poirot on tässä pelkkä paperinukke. Agatha Christie viittaa usein Shakespeareen, muttei tällä lailla, kyse on joko vääristä vihjeistä, tai Shakespearesta yleensä.

Agatha Christie ei käynyt Oxfordia, mutta dekkaristi Dorothy L. Sayers sen sijaan "kävi", tämän kirjan motiivi ja teot ovat osin samanlaisia kuin Dorothy L. Sayersin dekkarissa Kuka ja mistä.

Tässä ei puhuta sukupolvien kuilusta, ei arkeologiasta eikä kehityksestä, verotuksesta, minusta tämä ei ole Agathan tyylistä, vaikka hänelläkin on kartanoviikonloppuja, joissa joku ottaa oikeuden omiin käsiin. Kohtalokkaassa viikonlopussa lady Lucy Angkatell kutsuu vieraita, ja murhakin tapahtuu ja Poirot pelmahtaa paikalle. Murhan motiivi on sekä nykyisyydessä että menneisyydessä, mutta tässä on minusta matkittu asetelmaa, mutta huonosti.Agatha Poirot oli sentään itsetietoinen ja hämääjä, ei tällainen sisäsiisti puudeli.

Myönnän olevani jäävi arvostelemaan, sillä olen lukenut kaikki Poirot-kirjat ja blogannut niistä kaikista, linkit löytyvät David Suchet'n kirjan Hercule Poirot ja minä bloggauksen lopusta täältä.
Olen blogannut aivan kaikista löytämistäni Agatha Christie -teoksista, ja linkit löytyvät Agatha Christien omaelämäteoksen Vanha hyvä aikani bloggauksen lopusta täältä,

Hannele on pitänyt tästä, bloggaus ruotsiksi HÄR.

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Niccolo Machiavelli: Ruhtinas



Niccolo Machiavelli: Ruhtinas, Il Principe, 1513, kääntänyt suomeksi O. A. Kallio, Arvi A. Karisto Oy, Hämeenlinna, 1918, luettu Gutenbergissä.

Niccolo Machiavelli (1469 -1527) toimi valtiosihteerinä Firenzessä ja itse tutustui ruhtinaiden toimintaan ja juonitteluihin. Vallan vaihduttuaan Machiavelli kirjoitti legendaarisen opuksena Ruhtinas, jolla hän yritti päästä ruhtinassuvun eli Medicitien suosioon.

Ruhtinas on jaettu omistuskirjoituksen lisäksi kahteenkymmeneenkuuteen osaan.

Ruhtinaan kirjoitushetkellä Italia oli hajanainen, mutta Firenze kukoisti. Muodollisesti se lienee ollut 1400-luvulla tasavalta, mutta Medicit ovat keskittäneet valtaa itselleen ja toimivat "ruhtinaina". Teoksessa on uskomattoman runsas historiallisten tapahtumien viitekehys, jonka sivuutan bloggauksessani ja keskityn käytännön ohjeisiin, joista ehkä vieläkin puolen vuosituhannen jälkeen voi olla hyötyä yrityselämässä ja ehkä politiikassakin.

Machiavelli puhuu teoksessaan ruhtinaskunnista ja tasavalloista. Ruhtinaskunnat kirjoittaja jakaa perinnöllisiin ja uusiin. Jos ruhtinaskunta on perinnöllinen, kansa mukautuu valtaan. Jos ruhtinassuku sammuu, kansa mukautuu helposti uuteen ruhtinasvaltaan. Ruhtinaskunta otetaan haltuun joko omin voimin tai asevoimin.

Machiavellin teos on hyvin looginen ja siitä on minusta luettavissa hyvin konkreettisia ohjeita, ohjeet ovat toisinaan aika brutaaleja, esimerkiksi vallattaessa ruhtinaskunta on entinen ruhtinassuku tuhottava. Minusta tämä tarkoittaa yrityksen valtauksen kohdalla sitä, että vanha johto saa potkut, ja osakkeet otetaan entisiltä omistajilta. Valloitettu alue pitää ottaa hallintaan. Paras vaihtoehto on muuttaa sinne (mennä yritykseen), halvin ratkaisu on perustaa siirtokuntia, ja kallein pitää siellä asevoimia.

Machiavelli tarkastelee myös vallan rakennetta. Hän suosittaa suhtautumaan suopeasti heikoimpiin, mutta ei kuitenkaan vahvistamalla näitä. Jos maa on tiukasti hallitsijan käsissä, hallitsijan kukistaminen riittää. Jos hallitsija on heikko ja aatelisto vahva, valtaaminen on helppoa, mutta alueen hallinta on vaikeaa.

Vaaran voi parhaiten torjua huomaamalla se etukäteen ja estää hankala tilanne, Machiavelli käyttää tässä sairausvertausta, moni sairaus voidaan parantaa havaitsemalla se riittävän aikaisin. Sotaa Machiavellin mukaan ei kannata lykätä useinkaan, sillä se tulee kuitenkin. Machiavelli myöhemminkin vannoo rohkeuden nimeen.

Jos vallattu alue on ennen elänyt omien lakiensa mukaan, hallinta voidaan tehdä monella eri tavalla. Tuhoamalla tai pelkästään niin, että alue vaan maksaa veroa Ruhtinaalle. Kyvykäs johtaja pystyy ottamaan tilanteen hallintaan luomalla perustan etukäteen. Jos valtaantulo on tapahtunut sattumalta, on vallan pysymiseksi tehtävä perustukset pian. Uudistaja saa niskaansa ne, joilla on ollut asiat hyvin. Kansa on Machiavellin mukaan häilyväinen.

Jos valtias joutuu tekemään rikoksen, pitää sen olla kertaluonteisen ja perusteena olla oma turvallisuus. Porvarillinen ruhtinas on vaikeuksissa, sillä kansa ei tahdo totella, eikä porvarillinen johto halua komentaa. Jos ruhtinas on riippuvainen kansan tahdosta, pitää kansaa palvella.

Machiavelli käsittelee sotajoukkoja. Hän arvostelee palkka-armeijoita, vaikka italialaiset joukot ovat olleet kurittomia. Hänen mukaansa on parasta puolustautua omin voimin. Jos ruhtinas on suosittu, ruhtinaskunnan valtaaminen on vaikeaa, omin joukoin menestytään oivallisesti, sen sijaan toisten lähettämät apujoukot ovat hyödyttömiä. Ruhtinaan pitää olla kiinnostunut sotajoukoistaan, ja sotataidon laiminlyönti johtaa häviöön.

Ohjeet ovat selkeitä. Muista harjoittaa joukkoja, tunne puolustettava maasto, kiertele joukkojen keskuudessa. Lue kirjallisuutta ja pohdi miten muut ovat ratkaisseet ongelmat. Älä ole jouten rauhan aikana, vaan varustaudu.

Machiavelli käsittelee seuraavaksi kiitosta, häpeää ja antaa neuvoja pitääkö ruhtinaan olla lempeä tai ankara, antelias tai kitsas. Machiavellin mukaan paheita saa olla, mutta paheiden tuomaa häpeää pitää välttää. On turvallisempaa olla pelätty kuin rakastettu, sillä ihmiset ovat kiittämättömiä, horjuvia, teeskenteleviä ja arkoja. Vaaroissa ihmiset Machiavellin mukaan loukkaavat mieluummin sitä, jota rakastavat kuin sitä, jota he pelkäävät. Hannibal ei ollut mukava mies, mutta hänelle ei ryppyilty. Ruhtinaan silti  pitää koittaa välttää alaistensa vihaa. Ihmiset pitävät anteliaasta, mutta anteliaisuus ei tuo kunniaa, ja ruhtinas joutuu kuitenkin epäämään jotain, jolloin häntä  pidetään kitsaana ja häntä inhotaan. Kitsasta kunnioitetaan enemmän. Lisäksi kansa ymmärtää että rahat ovat joko "ruhtinaskunnan" varoja tai vieraita. Tätä ei minusta Suomessa ymmärretä. Kaikki julkinen kulutus on joko kansalaisten maksamia veroja, tai ulkomailta otettua velkaa. Ihmettelen, että on eletty velaksi, ja koko ajan löydetään uusia rahareikiä. Machiavellin mukaan on parempi olla saiturin maineessa.

Machiavellin mukaan ruhtinaiden ei ole aina pidettävä lupauksiaan, vaan voi selitellä, Hän varsin kyynisesti kehottaa  teeskennellä, että toimii eri hyveiden mukaan. Ruhtinaan pitää olla luja ja rohkea, arkaa, horjuvaa ja  kevytkenkäistä aletaan halveksua.

Koska puolustus nojaa omaan sotaväkeen, sitä pitää resursoida. Pitää olla tasapaino sotilaiden ja kansan välillä. Ruhtinas saa enemmän uskollisuutta ja tukea niiden puolelta, jotka ovat aluksi epäilyttäviä. Ruhtinaskunta saa kunnioitusta, kun se valitsee puolensa on joko ystävä tai vihollinen. Liittoutumattomille käy huonosti. Ruhtinas rohkaisee kansalaisia harjoittamaan ammattia, ja oikein tekemisestä palkitaan, ja järjestetään juhlia.

Machiavelli puuttuu "henkilöstöjohtamiseenkin". Ruhtinaan sihteerin pitää olla sitoutunut ruhtinaan asioihin, hän joko ymmärtää heti, ymmärtää,  kun hänelle selvitetään, tai osa ei ymmärrä lainkaan. Imartelijoita pitää karttaa. Ruhtinaan on valittava muutamia neuvonantajia, joiden on puhuttava totta. Ruhtinas kysyy heiltä kysymyksiä, kun tarvitsee apua, muuten he ovat hiljaa. Imartelijoita ei pidä kuunnella, he ajavat omaa asiaansa.

Machiavellin mukaan  Italian ruhtinaat ovat menettäneet valtionsa, sillä he ovat jääneet paikoilleen, ja ovat ajatelleet, että ajat eivät muuttua. Ruhtinas ei ole kokonaan kohtalon vietävissä, vaan kohtalon virta vie ne, jotka eivät siihen varaudu. Jos luottaa vain onneensa, hukka perii lopulta. Ole rohkea ja varovainen, kohtalo talttuu rohkeudella.

Teos päättyy ylevästi kehotukseen Italian vapauttamiseen muukalaisten vallasta. Machiavellin mukaan Medicien pitää tämä tehdä ja saattaa uudet lait ja järjestys valtaan italilaisilla sotajoukoilla. Machiavellin mukaan italiaiset ovat yksilöinä voimakkaita, eteviä ja nerokkaita, mutta sotajoukkoina huonosti johdettavia, osin johtamisen ongelmien vuoksi. Toisaalta Machiavelli perustelee, että kotimaiset joukot ovat uskollisia ja hyviä.

Machiavellin Ruhtinas on ajaton teos, jonka voi nähdä analogisesti ja symbolisesti. Kun sen näkee symbolisesti, siitä voi olla apua vieläkin yrityskauppoihin ja organisaatiofuusioihin.

The Washington Postissa  10.11.2016 David Ignatius on verranut Donald Trumpia Machiavelliin.  Machiavelli suhtautuu varsin kyynisesti kansanjoukkoihin, Trumpin puheet olivat varsin yksinkertaistavia, Trump on kova ja raivaa esteet. Se, mitä Ignatius ei (uskalla) kirjoita, niin toinen ruhtinattareksi kampanjoinut oli varsin epäsuosittu ja ylimielisen tuntuinen. Hän myöskin kosiskeli vähemmistöjä (ei enemmistöjä) ja lupasi kuluttaa valtion varoja, toisin kuin Machiavelli ehdottaa. Ignatius kirjoittaa, että Trump näkee maailman sellaisena, kuin se on, eikä tarkastele sitä moraalin kautta. Ignatius pitää huonona Trumpin kansan kosiskelua, koska on parempi olla kova ja pelätty kuin pidetty. Ignatius on kirjansa lukenut  ja kumarrus siitä hänelle.

perjantai 25. marraskuuta 2016

Aapeli: Koko kaupungin Vinski



Aapeli: Koko kaupungin Vinski, Lasten Toivekirjasto WSOY 1972 seitsemäs painos, kuvitus Maija Karma, sivumäärä 124.

Aapelin Koko kaupungin Vinski -kirjan sankari on tietysti punatukkainen ja pisamainen Vinski, joka asuu Hömpstadin kaupungissa. Koulu on päättynyt ja Vinski ostaa apteekista näkymättömyyspulveria, jolla voi olla  näkymätön ja pääsee seinien läpi.

Vinskin luokan opettaja nuori nainen virittelee suhteen tynkää viiksekkääseen hotellissa asuvaan maisteriin, mutta näkymätön Vinski yrittää vesittää rakkauden liekkejä. Apteekkari, joka on myös näkymätön, tulee paikalle, ja parivaljakko lähtee hienon neidin Naranterin luo, jolla on Tyyny-seura, jossa on liuta niin hienoja neitejä ja rouvia. Naranterin hieno Tyyny-seura puhuu pahaa muista ja juoruaa ylikonstaapelin tyttären ja leipurin oppipojan käsikkäin kävelystä. Näkymättömät Vinski ja Apteekkari pukeutuvat näkyviin takkeihin ja ohjeistavat hienoja neitejä ja rouvia olemaan kiinnostuneita jatkossa vain omista asioistaan.

Vinski pyydystää nahkiaisia purosta, ja aikoo tehdä kepposen herra Haljuliinille, erakoituneelle herralle, jolla on vatsanpuruja. Vinski saa miehen sosiaalistumaan ilman kepposia, ja herra vie kukkia sekä Vinskin äidille että Leipurin rouvalle, ja kyläläiset alkavat pitää hänestä. (Luultavasti teko voisi myös saada toisen tulkinnan ja leipurilta korvapuustin).

Hanurinomistaja on vaimonsa tossun alla. Mies ei saa useinkaan pelata tammea kotinsa ulkopuolella, vaan potee vaivojaan. Mies on kuitenkin pelaamassa tammea ja Vinski etsii miehen tontilta kastematoja, kun varkaat murtautuvat Hanurinomistajan taloon. Vinski käyttää näkymättömyyspulveria ja pelottelee varkaita. Kun Hanurinomistaja saa omistamansa hanurin takaisin, konnat ovat Vinskin käsittelyn jälkeen kypsiä poliisin pahnoille.

Vinski saa Lutikkalinnan laiskat äijät, kännikalat kotiin ensin pyykkäämään ja sitten peräti töihin, jopa kirjailijan. Aapeli kuvaa kirjailijaa "Se on sellainen ihminen, joka on vähän parempi ihminen kuin muut ihmiset ja kirjoittaa kirjoja, paljon kirjoja". s.89.

Vinskistä tulee koko kaupungin Vinski pelastamalla pienen Liisan Kellotapulista.

Arki koittaa toki pikkupojallekin. Vinskillä on rahahuolia, ja näkymättömyyspulverikin loppuu apteekista.

Vinski on lasten kirjasankarina varsin yksinäinen. Hän toimii lähinnä yksin. Hän kasvattaa lähinnä vanhempia.


Kirjan kuvitusta ja kuvatekstejä pitää myös kiittää, Maija Karma on hyvin onnistunut. Tyyli on lapsenmielisille sopiva.

Aapelin Koko kaupungin Vinski on minusta mukava kirja, ehkä lapsi ei ymmärrä kaikkea Aapelin humaanista huumorista, mutta rittävästi kuitenkin.

*****
Aapeli oli oikealta nimeltään Simo Puupponen (1915 - 1967), tuottelias kirjailija Kuopiosta. Olen blogannut hänen pakinakokoelmasta Valitut ilot täällä ja kerrankin lyhyesti.

Maija Karma oli Aapelin aikalainen oikealta nimeltään Ann-Maj Kaarina Karma (ent. sukunimi Gustafson), hänen urastaan on tietoja pähkinänkuoressa Kuvataiteilijamatrikkelissa.

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Juha Vuorinen: Dali-Ihantala


Juha Vuorinen: Dali-Ihantala, Diktaattori Oy 2016. sivumäärä 223.

Tämä on minusta lukemistani Juha Vuorisen kirjoista yllättävin. Kirjassa on vuoden ajalta kolumneja vaihtelevista aiheista. Kirjan tuotosta osa menee Helsingin Namikan yökoristoimintaan, Vuorinen pelasi kirjan mukaan junnuna korista.

Eletään huhtikuuta 2015 ja Juha Sipilä kasaa hallitustaan, oppositio ja ay-liike jarruttavat uudistuksia. Tässä kirjassa mikään osapuoli ei välty piikikkäiltä huomioilta.

Vuorinen asuu perheineen aluksi Maltalla. Vuorinen kirjoittaa itsensä humanistiksi. Maltalle suuntautuu ihmisvirtaa Afrikasta. Vuorinen kutsuu ihmissalakuljettajia kusipäiksi, mutta kirjoittaa monesti siirtolaisista, mutta suhtautuu heihin humanistisesti ja hyvin. (Suomen pakolaisavun sivuilla täällä on määritelmät pakolaiselle ja siirtolaiselle). Kirjan loppuosassa Vuorinen pohtii pakolaisuuden ja siirtolaisuuden eroa, tekstin sanavalinnasta on ollut puhetta kustannustoimittajan kanssa. En tiedä Maltan tilanteesta mitään, mutta Suomessa puhutaan turvapaikan hakijoista, eli he ovat henkilöitä, jotka ovat jättäneet turvapaikkahakemuksen. Siirtolainen on minusta henkilö, joka on muuttanut toiseen maahan pysyvästi. Turvapaikanhakija voi saada kielteisenkin päätöksen. (Tunnustan, etten ole asiantuntija tässäkään).

Juha Vuorinen muuttaa kirjan aikana Espanjaan, Andalusiaan. Hänellä on havaintoja asunnon vuokraamisesta, sähkökatkoista ja lasten koulun käynnistä. Kouluissa koulupuku on hyvä, sillä on yksi kiusaamisen aihe vähemmän. Vuorinen noteeraa Katalonian itsenäisyyshaaveet. Kansainvälistä politiikkaa Vuorinen havainnoi herkästi. Hän tajuaa, jopa mahdollisuuden, että Trumpista tulisi USA:n presidentti, ja pitää sitä ihmiskunnan ansaitsemana asiana, vaikka pitää Trumpia - ei niin arvossa.

Vuorinen luotaa myös menneisyyttään ja  jotkut sanailut ovat hyvinkin hauskoja, mutta monessa on elämän toinenkin puoli läsnä;
... minussa on edelleenkin puhelinmyyntityön raapaisema parantumaton haava. ... myytyäni ysikymppiselle mummelille Urheilulehden vuosikerran tunsin karman karmean vihlaisun.   ... Sain nimittäin myytyä lehden  vetoamalla hänen lapsenlapsiinsa, joilla olisi jännittävää luettavaa käydessään mummilassa. Vieläkin virtsaputkesta vääntää moinen kusettaminen. s. 27

Vuorisella on yllättävän hyvä yleistieto ja sujuva kirjoitustyyli. Tausta tulee ilmi kirjoituksissa. Juha Vuorinen on ollut ja on kova tekemään töitä  ja myöhemmin toiminut yksityisyrittäjänä. Jotkut mielipiteet ovat ilmeisesti kirvoittaneet pitämään häntä "demarien vihaajana".
"... työnantaja huolestuneena yhtiön tuottavuudesta asensi kokoonpanohalliin kameravalvonnan. Tempusta seurasi massamielensäpahoittaminen  Ruvetaan nyt saatana vakoilemaan, mitä duunarit puuhailevat työajallaan". s. 66
Kameravalvontaa en tässä mielessä itse kannata, mutta työtä kyllä tehdään työaikana työnantajan ohjein ja valvonnan alla, ja siitä saa palkkaa. Asiaa kylläkin säätelevät ainakin työsopimuslaki ja laki yksityisyydestä työelämässä.

Kommentteja on muitakin:
"Hyvinvointia - ei leikkauksia mielenosoitukseen osallistui 0,09% väestöstä".

Monessa kohtaa Vuorinen puhuu lakoista, ja lopulta numeroin. Vuonna 2014 Ruotsissa oli  5 lakkoa, Suomessa 143.

Ajankohtaisiin taide- ja viihdemaailmaan otetaan joissain jutuissa kantaa. Vuorinen pitää Aku Hirviniemen mediapyöritystä kohtuuttomana ja sitä se varmasti onkin, en ole tosin Hirviniemen ohjelmia seurannut, enkä juttuja hänestä, eli täällä on yksi syytön siihen pyöritykseen. Radiosta kuulin, että Akulla alkaa vuonna 2017 Nelosella TV-ohjelma.

Vuorinen kommentoi myös 3.12 kolumnissaan Laura Lindstedtin Finlandia-palkintopuhetta. Vuorinen ei ymmärrä -niin kun en itsekään- verottomia palkintoja ja isoja apurahoja. Vuorinen saa tulonsa kirjan ostajilta ja kolumneistaan.

Vuorisen teosten taso hieman vaihtelee, mutta tämä on minusta tavallaan hyvä, varauksella, että tässä on yllä kuvattuja mielipiteitä, joita en sellaisenaan allekirjoita. Onneksi hän ei noudattanut neuvoa (meillä ei tällaista paskaa paineta), jonka sai kustantamolta, jonne toimitti ensin  Juoppohullun päiväkirjan mahdollista julkaisua varten.

Tällä voisi miltei osallistua Ompun novellihaasteeseen, mutta varsinaisia novelleja on vain muutama selkeimmin "Joulu on ovela", jossa käsitellään Vuorisen "lempilasta" AKT:täkin, myös Paperiliitto saa huomiota.

Dali-Ihantala oli ennakkokäsitykseni mukaan täydellistä hölynpölyä, enkä pidä kannestakaan. Kun luin kolumnit läpi, sivuilla oli kuulumisia, mutta myös viiltävää analyysia. Kaikesta en ole tietenkään samaa mieltä, mutta monessa asiassa hieman olen. Opposition ja ay-liikkeen lääkkein ei tästä velkasuosta nousta. Ei nousta valitettavasti kyllä hallituksenkaan keinoin. Koulutusleikkaukset ovat minusta ylimitoitettuja ja Sote-soppa johtaa luultavasti sekasotkuun. Tästäkin asiasta käydään näitä loputtomia eipäs-juupas -väittelyjä Eduskunnassa seuraavat kymmenen vuotta (ennustus, ei tieto).