torstai 5. maaliskuuta 2015

Agatha Christie: Lordin kuolema



Agatha Christie: Lordin kuolema, WSOY, SaPo-sarja numero 1, ensipainoksen näköispainos 1993, alunperin ilmestynyt 1953. Alkuteos Lord Edgware dies, 1933, suomentanut Eila Pennanen, sivumäärä 314 ja sisällys.

Agatha Christien Lordin kuolema on hyvin perinteinen britti-dekkari. Dekkarin kertojana on kapteeni Hastings, hän kirjaa ylös Lordin kuoleman -tarinan. Tarina alkaa teatterista, jossa amerikkalainen Carlotta Adams imitoi henkilöitä ja puhuu eri kielillä, lisäksi Hastings ihailee suuresti näyttelijänä esiintyvää neiti Jane Wilkinsonia. Neiti Wilkinson on todellisuudessa lady Edgware, joka haluaisi päästä miehestään lordi Edgwaresta eroon ja saa Hercule Poirot'n pyytämään audienssia lordilta, jotta ihastuttava Jane olisi vapaa uuteen avioliittoon. Lordi, jolla on kirjahyllyssään Casanovan seikkailut, Markiisi De Sade sekä teos keskiaikaisista kidutusmenetelmistä on suostuvainen yllättäen avioeroon, vielä yllättävämpää on, että tämän jälkeen mies murhataan ja syylliseksi epäillään siippaa eli Jane Wilkinsonia. Murhatun tytär ja veljenpoika eivät muistele lämmöllä kylmää vainajaa.

Ennen loppuratkaisua murhataan vielä kaksi henkilöä.

Lordin kuolema on osuva valinta SaPo -sarjan avausteokseksi. Se ei kuulu Christien dekkarien aivan terävimpään kärkeen, mutta on hyvin klassinen. Keskeiset henkilöt esitellään kunnolla, murha tapahtuu varsin varhain, tämän jälkeen suoritetaan lisämurhia peittelemään omaa syyllisyyttä, todistusaineistoa manipuloidaan, esiintyy yrityksiä huijata itseään Hercule Poirot'a. Todisteita oikeita ja tekaistuja setvitään, henkilöitä kuullaan, tämä on vanha kunnon brittidekkari. Lisäksi puitteet ovat yläluokkaiset, on lordia ja vielä rikkaampaa lordia, on köyhä kapteeni veljenpoikana, joka perii lordin arvonimen.

Tämä on tyypillinen Christien dekkari, varsin ilmeinen asetelma, mutta korttipakka saadaan sekaisin muutamalla sumutuksella. Poirot'lla on lähinnä viisi avainkysymystä selvitettävänä. Ne eivät selviä, sillä useampikin yrittää huiputtaa salapolisia. Oma lukunsa on höpsön Hastingsin päättömät teoriat. Mainio ja nauttiva dekkari, joka tosin loppuratkaisun osalta ei tarjoa haastetta.

Loppuratkaisu on syyllisen osalta sukua Ikiyölle sillä syyllinen on pahasti mielenvikainen. Hän odottaa hirttäjäisiään kirjoittamalle kirjeen Poirot'lle ja toivoisi niiden olevan julkisia.

Lordi Edgwaren  moraali asetetaan kyseenalaiseksi kirjahyllyn sisällöllä ja myöhemmin äreällä käytöksellä. Mikään ei juuri osoita lordin olevan sen kummallisempi otus kuin kirjan toinen lordi ja herttua. Mertonin herttuasta kirjoitetaan: "Huhut kertoivat, että hän ei välittänyt naisista". Tämä tosin sidotaan hänen harrastukseensa "kiinalaisen porsliinin keräykseen" ja uskonnollisuuteen ja ankaraan askeesiin ja suvaitsemattomaan äitiin. Äiti pitää poikansa rakastumista anakronistisena, miltei kolmikymppinen herra herttua onkin luultavasti uppoutunut eri vuosituhannelle. Kolmannen aatelisen Sir Montagu Cornerin käytös kuvataan teennäiseksi, mikä pätee minusta kaikkiin muihinkin kirjan yläluokan edustajiin. Kaveri puhuu alkuun japanilaisista kuparipiirroksista, kiinalaisista lakkateoksista, persialaismatoista ja Einsteinin suhteellisuusteoriasta.

Montagu pelaa rahasta bridgeä ja pitää Edgwarea omituisena. Edgwaren vihjaillaan myös harrastaneen "jotain" palvelutyttönsä kanssa. Varsin kummaa joukkoa ovat kaikki.

Sen sijaan tulevan lordi Edgwaren väitetään olevan "peterwimseymäinen", minusta hyvin positiivinen luonnehdinta. Peter Wimsey on älykäs ja kohtelias lordi. Hän on pääosassa SaPo 2:ssa Kuolema vierailee kerhossa. Loistava dekkari sekin, josta bloggaus täällä.


TV-toteutus menee murhien osalta samoin, ensin lordi Egware ja sitten Charlotta Adams ja tapahtuu kolmaskin murha peittelytarkoituksissa. Kuvan kirje on yksi todiste, samoin nenälasit. Pariisi on erään näytelmän nimi, sekin liittyy juttuun.

Kapteeni Hastings ja Japp ovat remmissä. He mussuttavat Poirot'n munuaissörsseliä. Ihmetyttää puheet Hastingsin sijoitustappioista ja muutosta Englantiin. Lisäksi neiti Lemon on mukana. Palkkioshekin tv-versiossa Poirot antaa Hastingsille, jotta hän voi ostaa huoneiston itselleen ja Bellalle, sillä maatila meni rautatiesijoituksissa.

Kaikkiin Agatha Christien dekkareihin löytyy linkit Vanha Hyvä aikani bloggauksen lopusta.

8 kommenttia:

  1. Liittyykö eiffel-torni mitenkään tarinaan? Tuo kirjankansi ei ole lainkaan sellainen, kuin kuvittelisin bloggauksesi perusteella kirjan kanneksi sopivan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kauhean kiinteästi. Luin teoksen loppukesästä. Veitsi on murha-ase ja epäilty rouva on kuvassa. Kansi on "näköispainos" alkuperäisestä SaPo-kannesta.

      Poista
  2. En tiedä onko murhaaja varsinaisesti mielenvikainen, vaikkakin ajattelultaan hyvin omalaatuinen (ja tämä omalaatuisuus onnistuu hämäämään, sacre bleu, jopa Poirotia, kun murhaaja ei reagoikaan syyllisyyteensä psykologisesti odotettavasti...)

    Samaa mieltä että ei terävintä Christietä mutta erinomaisen klassinen esimerkki lajityypistään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin eilen Curranin kirjaa ja hän piti kirjaa hyvin klassisena mutta ei kuitenklaan huippudekkarina. Totta ettei murhaaja ollut "mielenvikainen" tekoja tehdesään, mutta reaktio kuolemantuomioon oli minusta "narsistinen", en ole alan asiantuntija.

      Poista
  3. Kirjan kansi on hieno, aivan erityylinen kuin näiden uusimpien pokkaripainosten lähes karkkimaisen värimaailman saaneet kannet. En tosin pysty hahmottamaan, mikä tuo ruskea vaakasuora palkki kuvan keskivaiheilla on. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on tosiaan alkuperäinen kansi ja lajissaan upea, osin sen vuoksi ostin kirjan. Kaikki tavarat liittyvät tarinaan veitsi on murha-ase, jolla uhria pistettiin niskaan. Kun löydän kirja selaan ja katson, mikä ruskea esine on. Kirjoja on kotona aika paljon, en löytänyt ensi kaapisella kirjaa :)

      Poista
    2. Se ruskea palkki taisi olla kultainen raita jossa juhlistettiin SaPon tasavuosia tjsp?

      Poista