maanantai 28. joulukuuta 2015

Astrid Lindgren: Ryöstetty Rasmus ja Kalle mestarietsivä


Astrid Lindgren: Ryöstetty Rasmus ja mestarietsivä, alkuteos Kalle Blomkvist och Rasmus 1953, suomentanut Laila Järvinen NTK 41 WSOY 1960 (2 p.), sivumäärä 160.

Astrid Lindgrenin Ryöstetty Rasmus ja Kalle mestarietsivä -kirja alkaa "leppoisasti" lasten leikillä, missä kamppailevat valkoiset ja punaisten ruusut. Valkoisia ruusuja ovat kauppiaan poika Kalle Blomkvist, leipurin tytär Eva-Lotta Lisander sekä suutarinpoika Anders Bengtsson. Lapsilla kyse on ilmeisesti valtakivestä ja ajanvietteestä. Oikeassa Ruusujen sodassa kyse oli valtaistuimesta ja Yorkit ja Lancasterit kävivät tätä sotaa, ja se päättyi Richard III:n kuolemaan.

Konstaapeli Björk lukee sanomalehdestä ruotsalaisen tiedemiehen kehittämästä läpäisemättömästä kevytmetallista, jolla on käyttöä sotateollisuudessa. (Alfred Nobel kehitti muistaakseni dynamiitin ja Ruotsissa on ollut perinteisesti aseteollisuutta).

Eva-Lotta on kiinnostunut uudesta pikkupojasta, ja niin lukija tutustuu Rasmukseen, joka on 5-vuotias pikkupoika ("täytän seuraavaksi kuusi", on lasten yleinen tapa ilmoittaa ikänsä =). Rasmuksen isä on professori, joka tekee peltiä. Lapsilla on stereotyyppinen kuva professoreista, vanha mies, jolla on parta. Rasmuksen isä on sen sijaan 35-vuotias mies, ilman partaa, ja hänellä on moottoripyörä. Isä ja poika asuvat Eklundin huvilassa, äiti on sairaalassa.

Valkoisten ruusujen Anders ja punaisten Sixten taistelevat yöllä puumiekoilla, Anders meinaa pudota syvyyteen, mutta saadaan vedettyä varmasta kuolemasta. Lapset palaavat kotiin, kun Rasmusta ja hänen isäänsä kaapataan. Eva-Lotta menee mukaan ryöstäjien autoon ja jättää merkkejä, joita pojat seuraavat. Kaappauksen organisaattori on insinööri Peters, joka haluaa kaavan, apulaisina ovat Blom ja Nikke, joka hoitaa lapsia. Rasmus lapsellisuuksissaan paljastaa kaavan paikan, mutta Kalle ja Anders ehtivät ennen Eklundin huvilaan. He pakenevat rosvoja Björkin luo, ja ottavat ruokatavaroita kaupasta ja lähtevät uudestaan rosvojen perään.

Itse tarinassa jylläävät synkät uhkakuvat, ulkomaille viemisestä, lasten vahingoittamisesta ja ehkä vielä pahemmastakin. Lillköpingissä on siis tosi kyseessä, ja lopulta kaikki lapset ovat Kalvön saarella rosvojen armoilla, mutta Kalle onnistuu lähettämään hätäsanoman, mutta ehtiikö se riittävän ajoissa? Lentokone on tullut hakemaan tiedemiestä ja tämän poikaa...

Varsin jännittävästä seikkailusta on kyse ja panokset ovat suuret ja helposti räjähtävät. Kalle Blomkvist on kyllä älykäs lannistumaton mestarietsivä, joka valvoo yhteiskunnan turvallisuutta, mutta myös Anders ja varsinkin Eva-Lotta ovat avainasemassa, kun tilanne saadaan hallintaan. Rasmuksen ja Eva-Lotan ansiota on ilmeisesti se, että yksi konnista kääntyy pomoaan vastaan, ja pelastaa Rasmuksen. Lopussa Rasmus lunastaa paikkaansa valkoisissa ja valtakivi on heillä.

Lasten leikit ovat varsin hurjia, ja öisin huinitaan taisteluissa ja nuuskimassa. Tämä menee minusta kyllä hieman yli, kannatan sitä, että vanhemmat tietävät, missä teinit ovat. Kaikkien valkoisten ruusujen vanhemmat näyttivät olevan pienyrittäjiä. Lapset vaikuttavat reippailta, eivätkä rutise tekemisen puutteesta niin kuin nykypiltit (lue: heidän vanhempansa tai yleensä joku kasvatustaho, joka luulee tietävänsä asiasta kaiken), jos sähköt tai nettiyhteys katkeaa tai jos "joku" (yleensä yhteiskunnan maksettu palvelu esim. koulu, päiväkoti, työkkäri, nuokkari   ..) ei anna ohjattuja virikkeitä. Tämä on oikeasti ongelma. Maailma on tekemistä täynnä, pitää vain tehdä, ja keksiä tekemistä. Lapset ovat itse ennen keksineet leikkinsä, ei tarvittu urheiluseuraa, tai ohjattua harrastusta. Vain aktiivisuudella selviämme siitä julkisen sektorin alasajosta, mikä näyttää nyt olevan edessä. Valitetaan yksityisten ja vapaaehtoisten jääkiekon ja muiden harrastemahdollisuuden kalleudesta, syntyykö onnellisuus siitä, että lapsi pelaa nuorena jääkiekkoa vanhempien pakottamana ja viemänä "keinotekoisesti jäähdytetyssä" jäähallissa ympäri vuoden, tai pelaa golfia keinokastelluilla, koneella leikatulla ja rikkaruohomyrkytetyillä viheriöillä. Kenenkään ei ole pakko harrastaa jääkiekkoa tai golfia, eikä maksaa lisenssi- tai kenttämaksuja. Jalkapallokentällä pelaaminen kaveriporukassa ei maksa kuin jalkapallon hinnan tai maastojuoksu vain lenkkareiden hinnan. Nykyaikuisiakin houkutellaan maksullisille lenkeille juoksukouluihin, tähänkö ollaan tultu?

Niille, joille on lahjoja ja halua, pitää kehittää stipendijärjestelmiä, josta palkitaan hyviä, innokkaita ja vähävaraisia. Niin menestyskin jatkuu. Kaikkien ei ole myöskään pakko harrastaa monia lajeja. Onnellisuuden mittareita voi olla muitakin, Mitä vikaa on siinä, että keksii itse tekemisensä ja tekee (laillisuuden sisällä tietysti).

Kalle Blomkvist on yksi monista Astrid Lindgrenin hahmoista.

Kirjavuoressa on blogattu koko sarjasta näin hienosti.

Stieg Larssonin Millennium -sarjassa viitataan Kalle Blomkvistiin.

Viroksi Minu lukemisblogissa on blogattu tästä samasta teoksesta näin.

Tämä on muuten vastaus hdcanisin NTK-sarjahaasteeseen

NTK-haaste on tärkeä, monen nuoren luku-ura alkaa jännittävistä tai muuten hyvistä nuorten kirjoista, siksi bloggasin juuri NTK-kirjasta oman seitsemännensadannen bloggaukseni.

12 kommenttia:

  1. Jostain syystä en juuri ole lukenut LIndgrenin kirjoja paljoakaan, Saariston Lapset, Peppi ja Melukylän lapset kyllä ja ehkä Eemeliäkin joskus, en ole varma. Televisiosta kyllä olen tykännyt seurata Peppiä ja Eemeliä ja Saariston lapsia, ne ovat nostalgisia sarjoja. Tämän mestarietsiväjutunkin olen tainnut nähdä elokuvaversiona ainakin osittain. Ehkä kirjan voisi lukeakin, ainakin postauksesi oli sen verran kiinnostusta herättävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kolmas ja viimeinen opus tästä sarjasta, tämä oli minulle uppo-outo, mutta minusta kyllä oikein hyvä, ehkä vähän jännittävä.

      Poista
  2. Lähditkin vauhdikkaasti haasteeseen.
    Lindgreniä olen lukenut kohtalaisen paljon mutta on hänellä jotain sarjoja joista en ole lukenut mitään, kuten tämä Kalle Blomqvist -sarja. Pitäisi varmaan.

    Noin muuten olen kyllä myös sitä mieltä että tylsyys ja siitä ponnistuva itse tekeminen ovat voimavara, aina ei tarvitse muiden olla keksimässä aktiviteettia (ja että esim. monissa urheilulajeissa junioritasollakin vaadittu varustetaso ja muu sitoutuminen on karannut tolkuttomaksi, ja urheilupiireissä on tähän asiaan myös ainakin vähän herätty...)

    Toisaalta kuinka moni nykylapsi elää sellaisessa ympäristössä jossa voi liikkua niin vapaasti (ja samalla kävelymatkan päässä löytyy riittävästi suunnilleen omanikäistä seuraa)? Jos ympäristössä ei voi tehdä mitään muuta kuin "ohjattua aktiviteettia" niin vaikeatahan se on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jääkiekon kalleuteen on tosiaan herätty, mutta on niitä muitakin lajeja, ja pihapelejä voi pelata, ongelma tulee juuri siitä, että kaikki "harrastavat", mutta kaikki on mahdollista, ja ongelmaksi muodostuu ne, jotka putoavat ohjatusta harrastuksesta, pitäisi olla matalan tason harrastuksia, ja myös sitä, että nuoret itse kehittävät juttuja, niistähän yleensä kaikki parhaat (ja joskus ehkä pahimmat) jutut lähtevät liikkeelle

      Poista
    2. Joo, juuri tuollaisia matalan tason harrastuksia pitäisi löytyä (urheilusta jatkaen on kuulunut myös niitä äänenpainoja joiden mukaan myös huippu-urheilun puolesta lapsen ja nuoren olisi hyvä harrastaa useita eri lajeja, jolloin kunkin lajin harrastamisen rakenteiden pitäisi olla kevyitä...)

      Ja pihapeleissä on tuota ongelmaa että pitäisi olla yhtäaikaa sopiva piha tai muu vastaava, ja sopivaa seuraa tarpeeksi.

      Poista
    3. Lapsena alkoi itää ajatus, että en "aikuisena" rutise lasten pihapelesitä tai pihalla leikkimisestä.

      Sopivaa pihaa on tosiaan vaikea keksiä, kun joku jo tulee valittamaan, se on osa tätä liian nykyistä "rutina-ongelmaa".

      Turussa, jossa nykyisin asun, on paljon jalkapallokenttiä, jotka ovat täysin tyhjiä. TPS ja Inter ja heidän junnut pelaavat ja harjoittelevat Kupittaalla, missä on kenttiä paljon sekä jalkapallohalleissa. Hiekkakenttiä, missä on maaleja on paljon Turussa tyhjinä, eli porukka kasaan ja pelaamaan. Sitten on tämä vastuukysymys, mutta jos jokainen on omalla vastuulla, ei sitäkään ole ...

      Tiedän olevani vähemmistössä, ja siksi heitin tätä "läppää", aika monelle vanhemmalle on selviö, että lapsi harrastaa nimeenomaan jääkiekkoa, ja se on hieno harrastus, jos lapsi sitä oikeasti haluaa.

      Pitää vaan tunnustaa, että kaikki eivät ole huippuja, eli pitää olla jossain vaiheessa eri tasoisia joukkueita, että homma on mielekästä ...

      Poista
  3. Olipa kiva nähdä kirjan kansi. Tämä on niitä NTK-kirjoja, joka on minulla omassa hyllyssä. Jostain syystä en muista kirjasta mitään, en edes selostuksesi perusteella, vaikka yleensä luin omat kirjani moneen kertaan. Ilmeisesti tämä ei tehnyt minuun lapsena minkäänlaista vaikutusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjavuoren bloggauksen mukaan, tämä on sarjan heikoin jakso, tai lapset ovat aikuistumassa, ja tässä on aika kova panokset piipussa.

      Poista
  4. Kalle Blomkvist -kirjat olivat lapsuuteni suuri rakkaus. Valkoisten ruusujen keksimä salakieli oli jännittävä ja sisarteni kanssa sovelsimme sitä parhaamme mukaan. Hurjat leikit, jännittävät seikkalut ja kaikesta huolimatta leppoisa tunnelma saavat minut lukemaan kirjat uudestaan muutaman vuoden välein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässäkin salakielestä oli apua, kahta ensimmäistä en ole lukenut, enkä löytänyt kirjastosta, mutta tämän onneksi löysin :)

      Poista
  5. Kuuntelin tämän syksyllä äänikirjana (aivan mainio tapa tutustua klassikkoihin ja lanu-kirjoihin) ja kiinnitin huomiota aika lailla samoihin asioihin kuin sinä. Ensinnäkin tuo alun öinen sotaleikki linnanraunioilla sai äiti-ihmisen hiukset pystyyn! Sitten lapset (eivät ole edes kunnolla teinejä vielä!) katoavat omille teilleen vuorokausiksi ja vanhemmat nukkuvat rauhallisina vuoteissaan!! Taidettiin vain olla vihaisia, kun lapset olivat lähteneet 'karkumatkalle'! :D

    VastaaPoista