sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Aleksander Solzenitsyn: Ivan Denisovitsin päivä

Kansikuvassa leirin piikkilanka ja sattuma sopassa
Aleksander Solženitsyn: Ivan Denisovitšin päivä Tammi Keltainen pokkari 7. painos 2010, sivumäärä 241. Suomentaja Markku Lahtela.

Aleksander Solženitsyn on nobelkirjailija vuodelta 1970 lähinnä teoksellaan Vankileirien saaristo.

Myös tämän vuonna 1962 julkaistu teos Ivan Denisovitšin päivä sisältää tarinan vankileiriltä. Avaustarina Ivan Denisovitsin päivä kertoo vankileiriltä "normipäivän" yhden 3653:sta (kolme karkauspäivää).
Kurileirin vanki Ivan Denisovitš Suhov on tarinan päähenkilö, päivä alkaa herätyksellä klo 5 ja nukkumaan pääsisi noin klo 21, ellei tulisi kahta ylimääräistä kasarmitarkastusta, jolloin neljäsataa parakin vankia ajetaan pakkaseen viidessä jonossT
dbsp;Ruokaa on niukalta, kuri on kova, ja pakkasta on vähän vain -27 astetta Celsiusta, usein enemmän. Vangeilla on aamutoimet ja lopun päivää heillä on työtä, ikiroutaisen maan kaivamista, elementtitalojen rakentamista, ja muuraamista, joka päivä on eri työmaa.
Vangit on jaettu joukkueisiin, ja joukkueen panoksesta riippuu kohtelu, ja ruokamäärä. Kohtelu tosin riippuu muistakin tekijöistä. Systeemi, vaikka perustuu kuriin ja joukkueisiin, ei ole tässä suhteessa tehokas, koska päivittäin vaihdetaan työmailla, ja tällöin työn aloittaminen takkuaa. Lopettamisessa on se ongelma, että vangit (ja siviilit) yrittävät ottaa kaiken tarpeellisen tavaran mukaansa, vangeille tärkeää on polttopuu esim. laudan palat, lastut, pahvin kappaleet tiivistykseen. Tavaraa piilotellaan jatkuvien tarkastusten vuoksi.

Leireillä on tuomion ajankohdasta riippuen kymmenen vuoden miehiä, kahdenkymmenen vuoden miehiä... Lainkäyttö mainitaan joustavaksi siten, että kymmenen vuotta voi tulla ensimmäisen kymmenen vuoden jatkeeksi, tällä leiriltä ei teoksen mukaan kotiuduta, vaan vapautumisen jälkeen karkoitetaan. Tätä problematiikkaa käsitellään sivuilla 55-59 sekä Suhovin tuomion syytä. Suhov oli jäänyt hetkelliseksi 1942 saksalaisten vangiksi, mutta päässyt pakenemaan. Kuulusteluissa hän oli tunnustanut syyllisyytensä maanpetokseen ja vakoiluun, koska s. 56. "Suhovilla oli ollut helppo valinta: jos et allekirjoitat, sinä kuolet ...
Teoksen ensimmäinen tarina on tiivis, analyyttinen, eikä siinä ole ylilyöntejä, se on viileän looginen, kuvaa tilanteet tarkasti ja rauhallisesti, ja tässä on myös teoksen teho. Päähenkilön päivä kuvataan kaikkine rutiineineen. Ruoka ja sen säätely, ja syöminen ovat tärkeitä, samoin vaatteet, kengät, kessu ja uni ... Vain hieman käsitellään tuomion syytä, kotioloja ja tulevaisuutta. Tärkeistä asioista käydään kauppaa, ja työllä ja palveluilla voi tienata rahaa, eli kaupankäynti ja tavaroista pitäminen nousee keskeiseen rooliin ...

Aikaisempien lukukokemusten pohjalla samantyyppisiä tapahtumia on Vanki nimeltä Papillon sekä  Hytti nro 6. Papillonilla Pirunsaarillakin kuri oli kovaa, ja vankien olot olivat ankeat, kuvauksessa on jotain samaa, joskin Papillonissa eräs teema on vapauden kaipuu, pako, ja tarve todistaa syyttömyytensä, samaa oli jatkuva kaupankäynti mutta pakoyritysten onnistumiseksi, tässä pako-teema ei ole keskeinen eikä syyllisyys. Hytti nro 6:n Vadimin isä on ollut samaan aikaan vankileirillä, Suhovin vankeusaika on suunnilleen 1942:sta aina 1950, koska puhutaan Korean sodasta eli Stalinin aikana, mikä mainitaan vain takakannessa. Teos antaa paremman kuvauksen paikallisista oloista, sota-ajasta, vankileireistä ja kansalaisuuksista kuin Hytti nro 6, vaikka luultavasti tämä on kirjailijan esikoisteos.

Ideologisesti teos ei minusta juuri osoittele, siksi se on niin taitavasti kirjoitettu. Minusta ideologian puuttuminen on vain hyväksi, siksi se on myös manifesti diktatuurien vankilajärjestelmää vastaan. Demokratia on huono järjestelmä, mutta paras olemassa olevista.

Tapahtui Kretsetovkan asemalla tarinassa junan järjestelijä Zotovin toimia kuvataan toisen maailmansodan aikana. Zotov on upseeri ja herrasmies, joka lukee Pääomaa, ja hänen elämäänsä kuvataan kiihkottomasti. Hän pysyy uskollisena Valko-Venäjässä asuvalle raskaana olevalle vaimolleen, vaikka houkutuksia onkin tarjolla. Junia ja järjesteltävää asemalle tulee. Eräässä junassa on karkuri, joka saa Zotovin mietteet liikkeelle, ja hän joutuu tekemään peruuttamattoman päätöksen.  Tarinassa muuten mainitaan termi "Suomen sota".

Matrjonan talo tarinassa päähenkilö Ignatits muuttaa  maaseudulle matematiikan opettajaksi ilmeisesti vankeustuomionsa jälkeen. Hän asuu Matrjonan talossa. Matrjona on yksinäinen nainen, jonka eläkkeenhakua, ja toimeentuloa tarkastellaan, systeemi ei vaikuta kovinkaan tehokkaalta. Turvetta kannetaan salaa, tarkastuksia, kolhoosissa ei ole työkaluja eikä juuri työhaluja paitsi Matrjonalla, joka käy siellä nimeenomaan tekemässä työtä. Tarinassa puhutaan myös koulusta, jossa erästäkin oppilasta siirretään luokalta toiselle, vaikka osaaminen ja läksyjen teko ei ole kriteerejä täyttävää. (tulee mieleen eräs toinen koulujärjestelmä, jossa luokalle ei jätetä ja vaikeuksia tulee sitten joko lukiossa tai ammattikoulussa). Matrjonan gornitsasta kisaillaan, (en tarkkaan tiedä, mikä se on, lienee rakennelma). Sitten tapahtuu junaonnettomuus, ja tarinan lopputiivistys on minusta ytimekäs.
--
Takakansiteksti on teoksessa erityisen hyvä, siinä on ensimmäinen tarina tiivistetty hyvin, lisäksi kirjailijan merkityksestä on annettu luonnehdinta. Aleksander Solženitsyn syntyi 1918 ja kuoli 2008 ja hän sai Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1970, ja karkoitettiin kolme vuotta myöhemmin. Takakannessa mainitaan Stalin, mutta ei itse nimitarinassa. Takakannen mukaan tarinat ovat osittain omaelämäkerrallisia.
--
Teoksen ostin pokkarina. Kirjoitukseen sain Margitin vinkistä oikean suhu-š:n ja ž:n vanhalla kunnon kopypeistillä.

11 kommenttia:

  1. Solzenitsyniä pitäisi kyllä lukea ihan yleissivistyksen vuoksi! Ehkä hieman raskaahko maine on jotenkin arveluttanut, mutta jospa siitäkin selviäisi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luultavasti pääteos on rankempi, tämä oli yllättävän viileän viilävä.

      Poista
  2. Ivan Denisovitšin päivä on Solženitsyniä kevyemmästä päästä, jos noin voi sanoa vankileirikirjasta. Kirjahan oli Neuvostoliitossakin hyväksytty, ainakin aluksi. Olen lukenut myös kirjat Syöpäosasto ja Elokuu neljätoista, joista varsinkin jälkimmäinen on aika raskas.

    VastaaPoista
  3. Olen lukenut tämän, mutta Vankileirien saaristo on lukematta. Sen sijaan Margitin mainitseman Syöpäosaston olen lukenut. Ei mitään kevyttä kenttäviihdettä, mutta yllättävän sujuvaa ja luettavaa tekstiä ja äärimmäisen mielenkiintoista ajankuvaa.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Margit. Olet muuten ensimmäinen, jonka tiedän lukeneen nuo Syöpäosaston (Jaanakin on lukenut) ja Elokuu neljätoista teokset. Naapurissa ajat vaihtelivat suhtautumisessa Stalinin aikaan ja muutenkin, olisiko se voinut vaikuttaa teoksen alkuun hyväksymiseen, ja myöhemmin hylkäämiseen? Miten muuten sait z:n päälle tuon merkin, kopioimalla saan se tuonne edemmäs kommenttiin :)

    Kiitos Jaana kommentista. Ajattelin jättää Solženitsynin tähän, mutta vankileirien saaristoa voin vielä harkita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokke, sain ž:n tekstiini yksinkertaisesti kopioimalla (en jaksanut etsiä sille mitään koodia). Kopioin Wikipediasta Solženitsyn-artikkelista. Helppo keino.

      Poista
    2. Vanha kunnon copy_paste -keino on parempi kuin pussillinen eri näppäimistöjä :)

      Poista
  5. Olen lukenut SolŽenitsynilta tämän kirjan sekä Ensimmäisen piirin kuin myös Vankileirien saariston. Viime mainittu kirja olisi voinut viedä minut vaikeuksiin, sillä kun matkustin Neuvostoliiton aikana rajan yli, mukanani oli ko. teos ja se oli silloin maassa ankarasti kielletty. Minulta kollattiin mennessä täysin nurin toinen laukku ja tullessa toinen. Onni oli myötä ja kirja ei löytynyt. En siis tiennyt kirjan rajan yli viedessäni, mitä pommia mukanani kannoin.

    Solženitsyn avarsi aikanaan tietoisuuttani paljon ja sai minut lukemaan mm. Nadežda Mandelstamin Ihmisen toivon.

    Tämän lajityypin kirjoista yksi parhaita on mielestäni Harmaata valoa, jonka on kirjoittanut Ruta Sepetys. Kirja kertoo liettualaisten joutumisesta Neuvostoliiton vankileireille, 15-vuotiaan Linan kertomana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa historiatietoa :)

      Kirjat todella mullistavat maailmaa.

      Laitetaan Ruta Sepetys muistiin, on ollut tähän asti täysin tuntematon minulle.

      Poista
  6. Luin tämän joskus vuosia ja vuosia sitten, pitkälti siksi että se sattui olemaan vanhempieni kirjahyllyssä. Mutta oi, kuinka paljon tykkäsinkään! En lue "ikinä" kirjoja uudestaan, mutta jos joskus luen, niin tämä on aivan kärkisijoilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jori.

      Olen itsekin alkanut karsia uusintalukukertoja ja valitsemaan tarkemmin teoksia lukuun.

      Poista