Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan

Mihail Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan kaksi osaa, ja 428 sivua.

Mihail Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan on kirjoitettu 1929-1940 (WSOY:n sivujen mukaan 1928 alkaen), mutta julkaistu vasta 1960-luvulla ja 1970-luvulla kokonaan, Bulkakov kuoli jo vuonna 1940. Teos on satiirinen tarina Saatanan saapumisesta Moskovaan. Nimihenkilö, joka apureineen putkahtelee esiin, ja järjestelee ihmisten asioita solmuun, Saatana on ottanut taikuri Wolandin hahmon, hänellä on apurinaan jockeyhattuinen nenäkakkulamies, joka käyttää nimiä Korovjev ja Fagot, sekä kummallinen musta kissa Begemot, ja eräitä muita hahmoja kuten tulipunaiset hiukset omaava torahammaskaveri ja Hella -naishahmo.

Juoni
Saatana saapuu Moskovaan -teoksen aluksi kirjailijaliiton Massolitin puheenjohtaja Berlioz tapaa ”Wolandin”.  Mihail Aleksandrovitš Berlioz jää raitiovaunun alle eli käy kuten Woland on ennustanut. Tätä ennen Berlioz ja runoilija Ivan Nikolajevitš Bezdomnyi saavat kuulla tarinaa Pontius Pilatuksen toiminnasta jonkun pääsiäisen alla. Bezdomnyi on pitänyt runoilla Jeesus olemattomaksi.

Woland järjestää illuusion teatterissa, jonka johtajat kuvataan oman hyvinvointinsa maksimoiviksi henkilöiksi. Kirjailija, jota puhutellaan Mestariksi, on kirjoittanut myös romaanin Pontius Pilatuksesta, ja Mestaria vastaan hyökätään ennennäkemättömällä raivolla pääosissa eräs kriitikko Latunski. Mestari on mielisairaalassa, jonne tulee muitakin sekavia henkilöitä, sillä asunnossa 50 on kunnon sirkus käynnissä. Mestarin rakastettu Margarita oli kannustanut julkaisemaan romaanin Pontius Pilatuksesta.

Margaritalla on iso rooli Saatana saapuu Moskovaan -romaanin kakkososassa, jossa kylvetään veressä ja lennetään luudalla …

Teokse tapahtumapaikkana on Moskova, muutamia päiviä 1920- tai 1930-luvulla (arvaus), lisäksi teoksen sisällä oleva Pontius Pilatus -romaani kertoo Pilatuksen ajasta. Monet romaanin kohtaukset ovat unenomaisia.

Bulgakovin teksti on satiiria. Tekstin helmistä tai piikeistä kaikki eivät erotu enää, sillä ne liittyvät Neuvostoliiton ja Moskovan taidepiirien todellisuuteen 1930-luvulla. Teoksen liittäisin kuitenkin venäläiseen perinteeseen kahdestakin syystä, Bulgakov on syntynyt vuonna 1891 eli tsaarin Venäjän aikaan, ja kertomus tapahtuu Moskovassa, toiseksi tarinaan hän on sisällyttänyt kirjallista perinnettä, esimerkiksi Gribojedovin talon vahtimestarin nimi on Pantelei kuten Hiljaa virtaa Donissa, Tolstoin toteamus, "Oblonskien talossa oli kaikki mennyt sekaisin" mainitaan Anna Kareninassa, jonka veli on Stepan Arkadjevitš Oblonski.

Teoksessa on kosolti viittauksia: Immanuel Kantiin ja ainakin oopperaan Faust. Moskovassa Bulgakovin pääirvailukohde on kirjailija- ja teatteripiirit. Systeemin suosiossa olevat kirjailijat kokoontuvat Gribojedovin talossa, siellä on  ravintola, jossa tarjoillaan tuoretta kuhaa, sampea, sterlettejä, ravun pyrstöjä, rastaaan seläkkeitä, peltopyytä, taivaanvuohia… Kirjailijat ovat erikoista porukkaa, ja aaterunoilija esitetään rappeutuneeksi ja maallistuneeksi ja joukossa on naiskirjailija, joka kirjailee salanimellä ”perämies Georges” meriseikkailutarinoita. Bulgakov itse opiskeli lääkäriksi, mutta toimi myös näyttelijänä, dramaturgina, lehtimiehenä ja kirjailijana.

Arviointia
Saatana saapuu Moskovaan -teos on esimerkki pitkään kirjoitetusta romaanista, ja sitä on hiottu, sen takia ehkä jokainen kappale ja lausekin on pohdittu. Nimiä on varmasti väännelty ja käännelty: Artšibald Artšibaldovitš, Tohtori Stravinski, Latunski, Varenuha, Rimski ja Proleznev (proletaari). Henkilöiden nimet tarkoittavat siis varmasti jotakin, Bezdomnyi on nettisanakirjan ja wikipedian mukaan (бездомный {m}) joka tarkoittaa koditonta.

Romaanin vahvuudet ovat minusta ironia, satiiri, ennalta arvaamattomuus ja äärimmäisen hioutunut rakenne ja kieli. Huomasin tosin ainakin yhden asian, jota ei ainakaan ollut loppuun asti hiottu. Alaston nainen toteaa miehelle ”Panisit housut jalkaasi”, tämä on kummallista, sillä konteksti on nimeenomaan sellainen, että nainen on itse alasti, ei edes viittaa päällä, eikä siinä ole mitään kummallista. Alastomuus, ja vaatekappeleiden puuttuminen on toistuva aihe, kuten tuli ja toistot. Viitteitäkin on riittämiin Fjodor Dostojevskiin vedotaan, eikä kuulemma tarvita jäsenkorttia ollakseen kirjalija ja toisaalla puhutaan kellariloukosta.

Romaanin heikkoudet ovat minusta yliampuvuus ja liian laskelmoitu kirjoitustapa. Wolandin temput minusta menevät kertakaikkiaan yli ja ruplasirkus ei (enää lopussa) naurata. Satiiri on kaukaista sukua Swiftin teokselle Gulliverin retket. Todennäköisesti Bulgakovin viittaukset taiteilija- ja kriitikkopiireihin ovat olleet varsin pisteliään suoria, samoin järjestelmän ongelmakohtien esiin nostaminen. Joskin ahneus ja rahanhimo sekä oman edun tavoittelu ja syrjähypyt ovat universaali ilmiö.

Teoksessa on kirjoitettu romaani Pontius Pilatuksen tuomio-ongelmasta, se oli minusta mauton ja turha, vaikka Bulgakovin mielestä tietenkään ei ole. Miksi kertoa jonkun Ha-nostrin tarina ja Kirjatilaisen kuolema. Miksi puhua Leevi Matteus nimisestä henkilöstä? Luin Matteuksen evankeliumin kohdan Pontius Pilatuksesta, ja romaanin kohta ainakin petturin kuolemasta oli toisenlainen, itse asiassa minusta hyvin moni kohta oli peräti toisenlainen. Minusta Bulgakovin kuvaus Pontius Pilatuksesta oli varsin huono, koska siinä ei minusta ollut juuri mitään eväitä Pontius Pilatuksen toiminnan selvittämiseksi, muuta tarinaa kyllä oli. Pontius Pilatus -teemaa voi verrata Ivan-runoilijan kontekstiin, eli runoilla Jeesus olemattomaksi.

Täysin mauttomia olivat minusta myös Margaritan hurmehuuhtelut eli verikylvyt. Muukin toiminta oli varsin tyhjänpäiväistä esim. tusinan kirjailijan herkuttelut kaviaarilla ja muilla merenherkuilla ei ole kovinkaan keskeistä, kuten ei myöskään muotivaatteiden sovitus ja muutaman ihmisen valuuttakätköt.

Näen tämän ylilyönnin itsesuojeluna, kun kirjoittaa kaiken yli, voi väittää, että se on vain huumoria. 

Viittauksia 

Ahneuteen ja kavalluksiin (minusta siis universaali ongelma)

kavaltaa valuutan hallussapidosta, 5000 ja vapaalippuja, Moskovassa sietämätäntä ilman pokeria,  Ihmissuku rakastaa rahaa   …asuntopula vain katkeroittaa heidät,  mainintoja asuntojen vaihdoista ja klisee ”kaikki ovat varkaita”. Lisäksi valuutta ja sen (laiton) hallussapito ovat tärkeitää ivan kohteita

Muihin ongelmiin, osa myös universaaleja

”vieritettävä kaikki  Stjopa Lihodejevitšin syyksi”

”Jono vain puolisentoista sataa henkilöä”, ( Jokke: jonot saadaan pois nostamalla hintaa, joka vapailla markkinoilla pudottaa osan haluajista pois, mutta pidemmällä aikavälillä nostaa tarjontaa)

lomakylät ovat tarjolla, mutta... ”huviloita ovat saaneet lahjakkaimmat meistä … -Kenraalit s.71

Karibian merta ei ole olemassakaan, ei ole koskaan ollutkaan … s.74

Virastot ja erilaiset apuvirastot s.68 myös komiteoista on paljon mainintoja, byrokratia siis mainitaan, esim. Huvi- ja viihdelaitosten valiokunta, viraston sivuosasto (s.232)

Ilmiantoja ja vakoilua

s.20 vastavallankumoukselliset vai vieraan vallan agentit

s.112 laittakaa ilmianto paperille

s.120 nenälasimies soittaa ja kavaltaa Nikanor Ivanovitšin valuutan hallussapidosta.
Tosin vielä enemmän minusta kritisoidaan kriitikoita ja kirjalijoita, ja irvitään tietynlaisia runoilijoita ja ehkä jazzia (tai ylistetään en tiedä), tästä en laita mitään viitteitä.

Harry Potterin omaiseen taikamaailmaankin päästään Täydenkuun tanssiaisiin lennetään lattiaharjalla ja on lentävä autokin, määritellään mahtumisongelman ratkaisuksi viides ulottuvuus, ja shakkinappulat ovat eläviä.

***

Elina Luettua/elämää on lukenut ja loistavasti blogannut 3.12.2013 näin.
Jaana on blogannut tämänkin teoksen "maisemista" kuvien kera paikan päällä näin.

Aleksander Solzenitsyn: Ivan Denisovitsin päivä

Kansikuvassa leirin piikkilanka ja sattuma sopassa

Aleksander Solženitsyn: Ivan Denisovitšin päivä, alkuteos Odin den Ivana Denisovitša, 1962, suomentaja Markku Lahtela, Tammi Keltainen pokkari 7. painos 2010, sivumäärä 241.

Aleksander Solženitsyn (1918 - 2008) on nobelkirjailija vuodelta 1970 lähinnä teoksellaan Vankileirien saaristo. Ensimmäinen piiri on minusta kirjailijan paras kaunokirjallinen teos.

Myös tämän vuonna 1962 julkaistu teos Ivan Denisovitšin päivä sisältää tarinan vankileiriltä. Avaustarina Ivan Denisovitsin päivä kertoo vankileiriltä "normipäivän" yhden 3653:sta (kolme karkauspäivää).
Kurileirin vanki Ivan Denisovitš Suhov on tarinan päähenkilö, päivä alkaa herätyksellä klo 5 ja nukkumaan pääsisi noin klo 21, ellei tulisi kahta ylimääräistä kasarmitarkastusta, jolloin neljäsataa parakin vankia ajetaan pakkaseen viidessä jonossa. Ruokaa on niukalta, kuri on kova, ja pakkasta on vähän vain -27 astetta Celsiusta, usein enemmän. Vangeilla on aamutoimet ja lopun päivää heillä on työtä, ikiroutaisen maan kaivamista, elementtitalojen rakentamista, ja muuraamista, joka päivä on eri työmaa.
Vangit on jaettu joukkueisiin, ja joukkueen panoksesta riippuu kohtelu, ja ruokamäärä. Kohtelu tosin riippuu muistakin tekijöistä. Systeemi, vaikka perustuu kuriin ja joukkueisiin, ei ole tässä suhteessa tehokas, koska päivittäin vaihdetaan työmailla, ja tällöin työn aloittaminen takkuaa. Lopettamisessa on se ongelma, että vangit (ja siviilit) yrittävät ottaa kaiken tarpeellisen tavaran mukaansa, vangeille tärkeää on polttopuu esim. laudan palat, lastut, pahvin kappaleet tiivistykseen. Tavaraa piilotellaan jatkuvien tarkastusten vuoksi.

Leireillä on tuomion ajankohdasta riippuen kymmenen vuoden miehiä, kahdenkymmenen vuoden miehiä... Lainkäyttö mainitaan joustavaksi siten, että kymmenen vuotta voi tulla ensimmäisen kymmenen vuoden jatkeeksi, tällä leiriltä ei teoksen mukaan kotiuduta, vaan vapautumisen jälkeen karkoitetaan. Tätä problematiikkaa käsitellään sivuilla 55-59 sekä Suhovin tuomion syytä. Suhov oli jäänyt hetkelliseksi 1942 saksalaisten vangiksi, mutta päässyt pakenemaan. Kuulusteluissa hän oli tunnustanut syyllisyytensä maanpetokseen ja vakoiluun, koska s. 56. "Suhovilla oli ollut helppo valinta: jos et allekirjoitat, sinä kuolet ...
Teoksen ensimmäinen tarina on tiivis, analyyttinen, eikä siinä ole ylilyöntejä, se on viileän looginen, kuvaa tilanteet tarkasti ja rauhallisesti, ja tässä on myös teoksen teho. Päähenkilön päivä kuvataan kaikkine rutiineineen. Ruoka ja sen säätely, ja syöminen ovat tärkeitä, samoin vaatteet, kengät, kessu ja uni ... Vain hieman käsitellään tuomion syytä, kotioloja ja tulevaisuutta. Tärkeistä asioista käydään kauppaa, ja työllä ja palveluilla voi tienata rahaa, eli kaupankäynti ja tavaroista pitäminen nousee keskeiseen rooliin ...

Aikaisempien lukukokemusten pohjalla samantyyppisiä tapahtumia on Vanki nimeltä Papillon sekä  Hytti nro 6. Papillonilla Pirunsaarillakin kuri oli kovaa, ja vankien olot olivat ankeat, kuvauksessa on jotain samaa, joskin Papillonissa eräs teema on vapauden kaipuu, pako, ja tarve todistaa syyttömyytensä, samaa oli jatkuva kaupankäynti mutta pakoyritysten onnistumiseksi, tässä pako-teema ei ole keskeinen eikä syyllisyys. Hytti nro 6:n Vadimin isä on ollut samaan aikaan vankileirillä, Suhovin vankeusaika on suunnilleen 1942:sta aina 1950, koska puhutaan Korean sodasta eli Stalinin aikana, mikä mainitaan vain takakannessa. Teos antaa paremman kuvauksen paikallisista oloista, sota-ajasta, vankileireistä ja kansalaisuuksista kuin Hytti nro 6, vaikka luultavasti tämä on kirjailijan esikoisteos.

Ideologisesti teos ei minusta juuri osoittele, siksi se on niin taitavasti kirjoitettu. Minusta ideologian puuttuminen on vain hyväksi, siksi se on myös manifesti diktatuurien vankilajärjestelmää vastaan. Demokratia on huono järjestelmä, mutta paras olemassa olevista.

Tapahtui Kretsetovkan asemalla tarinassa junan järjestelijä Zotovin toimia kuvataan toisen maailmansodan aikana. Zotov on upseeri ja herrasmies, joka lukee Pääomaa, ja hänen elämäänsä kuvataan kiihkottomasti. Hän pysyy uskollisena Valko-Venäjässä asuvalle raskaana olevalle vaimolleen, vaikka houkutuksia onkin tarjolla. Junia ja järjesteltävää asemalle tulee. Eräässä junassa on karkuri, joka saa Zotovin mietteet liikkeelle, ja hän joutuu tekemään peruuttamattoman päätöksen.  Tarinassa muuten mainitaan termi "Suomen sota".

Matrjonan talo tarinassa päähenkilö Ignatits muuttaa  maaseudulle matematiikan opettajaksi ilmeisesti vankeustuomionsa jälkeen. Hän asuu Matrjonan talossa. Matrjona on yksinäinen nainen, jonka eläkkeenhakua, ja toimeentuloa tarkastellaan, systeemi ei vaikuta kovinkaan tehokkaalta. Turvetta kannetaan salaa, tarkastuksia, kolhoosissa ei ole työkaluja eikä juuri työhaluja paitsi Matrjonalla, joka käy siellä nimeenomaan tekemässä työtä. Tarinassa puhutaan myös koulusta, jossa erästäkin oppilasta siirretään luokalta toiselle, vaikka osaaminen ja läksyjen teko ei ole kriteerejä täyttävää. (tulee mieleen eräs toinen koulujärjestelmä, jossa luokalle ei jätetä ja vaikeuksia tulee sitten joko lukiossa tai ammattikoulussa). Matrjonan gornitsasta kisaillaan, (en tarkkaan tiedä, mikä se on, lienee rakennelma). Sitten tapahtuu junaonnettomuus, ja tarinan lopputiivistys on minusta ytimekäs.
--
Takakansiteksti on teoksessa erityisen hyvä, siinä on ensimmäinen tarina tiivistetty hyvin, lisäksi kirjailijan merkityksestä on annettu luonnehdinta. Aleksander Solženitsyn syntyi 1918 ja kuoli 2008 ja hän sai Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1970, ja karkoitettiin kolme vuotta myöhemmin. Takakannen mukaan tarinat ovat osittain omaelämäkerrallisia.
--