sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Elfriede Jelinek: Pianonsoittaja



Elfriede Jelinek: Pianonsoittaja, alkuteos Die Klavierspielerin 1983, suomentanut Jukka-Pekka Pajunen, Otava 2005, sivumäärä 330.

Nobelvoittaja Elfriede Jelinekin Pianonsoittaja on kirja, jonka alku hämmentää ja loppu tyrmistyttää ja etoo. Romaanin päähenkilö on Erika Kohut 40-vuotias pianonsoiton opettaja, äidin pakkomielteiden ja manipuloinnin kohde. Erika Kohut on myös sairaiden mieltymystensä vanki. Äiti on ollut ja on hullu kontrollifriikki, joka valvoo vieläkin aikuisen tyttärensä joka liikettä. Tämä on minusta hyvä kuvaus ei-toivottavasta kasvatuksesta, kaikki tehdään pohjimmaltaan äidin vuoksi. Toisaalta tässä on paljon taiteen tekemisen, ja taidepiirien kritiikkiä. Klassista musiikkia pidetään aiheetta jalustalla. Äiti on valinnut tyttärelleen ammatiksi pianistin jotta voisi puristaa menestyksellä rahaa. Äiti ja tytär pitävät itseään muita parempina ja muita ylempänä. Keskivertoihmiset vain maksavat ja ihailevat. Erika siis alistetaan soittotunneille, muu aika kuluu eristetyssä äksiisissä. Epäonnistumiset kuitataan korvapuusteilla.
"Alempiarvoiset ihmismassat ympäröivät alati HÄNTÄ. …Roskaväki ei valtaa ainoastakaan taidetta ilman vähäisintäkään oikeutusta". 25
"Hänen puhtauskäsityksensä on äärimmäisen tiukka. Likaiset ruumiit muodostavat ympärille pihkaisen metsän." s.26
"Kanahaukka-äiti ja hiirihaukka-isoäiti kieltävät heille uskottua lasta poistumasta pesästä. He leikkaavat HÄNEN elämänsä paksuiksi siivuiksi, …   s.41

Äiti myöskin on haukka suhteessa kouluun. Hän kiertelee ja soittelee. Erika eristetään omaan erinomaisuuden kuplaansa. Kuitenkin harva pääsee huipulle, Erikakin epäonnistuu tärkeässä konsertissa. Pohjimmiltaan "HÄN on väsynyt delfiini, joka aloittaa viimeisen tempun"  s.69. Myrkkyäidit nuo ristilukit ovat melkein imeneet kuiviin. Erikan loistava tulevaisuus muuttuu aliarvostetuksi nuorten pianonsoiton opettajaksi, jossa toimessa hän alistaa lapsia, joita kutsuu pianonpimputtajiksi.
"Ja siksi neiti professori Kohut voi käyttää pakottamista. Suurin osa pianonpimputtajista …" s.15

Taidepiirit ovat varmasti osittain "hienostuneita", mutta minusta taiteilija on ihminen, kuten hitsari, betonivalaja, puuseppä, roskakuski tai bloggari. Ars longa vita brevis eli taide kyllä jää elämään, tuetaan sitä valtion taholta tai ei. Taide jää, vaikka maaniset äidit lakkaisivat vimmassaan pakottamasta tyttäriään (tai poikiaan) soittoharjoituksiin. Kirjan mukaan paras tae päästä Wienin filharmonikkoihin on omata miespuolinen soittajasukulainen orkesterissa.

Jelinekin Pianonsoittaja on vimmainen ja ruma romaani. Erika on sisäisesti rikki. Hänen erilaisia perverssejä pakkomielteitään kuvataan. Alkuun hän käy katsomassa naisstrippareita ja viiltelee itseään" , sitten tirkistelee "lempiviä pareja puistoissa". Poissaolot kotoa pitää sovittaa pakkomielteiselle tyranni-äidille. Tyttäressä ilmenee samoja toimintatapoja suhteessa oppilaisiin.

Romaanin aikatasot vaihtelevat. Erikan nuori oppilas Walter Klemmer kiinnostuu Erikasta seksuaalisesti. Heidän välejään puidaan romaanin loppuosassa tavalla, joka ei minusta ollut romaaniin alkuosaan verrattuna kovinkaan kiinnostavaa. Liikutaan näillä kipu, lyönti, piiska -poluilla, joista en onneksi tiedä sen enempää. Aikuiset saavat minusta niitä harrastaa, mutta tässä avataan sellainen Pandoran lipas, jota ei saada kiinni. Loppu on vimmaisuudessaan ja etovuudessan jotain käsittämätöntä.

Elfriede Jelinekin Pianonsoittaja on ruma romaani, jota en kyllä kenellekään suosittele. Wienin nähtävyydet kuten Praterin puisto esittäytyy yöaikaan erilaisessa (ehkä oikeammassa?) "valossa" kuin matkaoppaissa. Wienin valttiin eli klassiseen musiikkiin tai sen harrastamiseen saadaan monelta osin erilainen (oikeampi?) kuva, kuin se kiiltokuvamainen sulosointuinen Tonava kaunoinen -mielleyhtymä, mitä aina niin hanakasti nähdään ja kuullaan.

Pianonsoittaja -romaani on kuin per*reik*, joka päästelee kiihtyvään tahtiin myrkyllisiä kaasuja lukijan nenän eteen ja lopussa vauhkoonnutaan pöllytyksissä kaikkien sovinnaisuuksien rajojen ylitse sinne mistä paluuta ei ole, yllä oleva ilmaisu voi etoa lukijaa, mutta se on on vain tuoksahdus siitä mihin kirja päätyy ja päättyy tai paremminkin jatkuu, en kyllä suosita romaania herkkätunteiselle.

Marilen bloggaus on TÄÄLLÄ
****
Itävaltalainen Elfriede Jelinek (s. 1946) voitti Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 2004, Pianonsoittaja -romaanista on tehty filmi, jonka traileri vaikutti paljon siistimmältä kuin kirja, eikä kirjasta voisi nykyisten sensuurisäännösten mukaan filmiä tehdäkään, tässä on niin karseita kidutuskohtauksia, joihin fyysisiin tekoihin toki toinen on antanut kaiketi jonkun näköisen suostumuksensa, mutta ei ainakaan kaikkeen eikä myöskään henkiseen väkivaltaan. Myös eritteitä eritelläään.

16 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Ymmärtääkseni pidät kauneudesta, joten siltä kannalta ei ole. On tämä vimmaisuudessaan ja karseudessaan rehellinen ja hyvä.

      Poista
  2. Olen utelias, mutta en varmaankaan tarpeeksi tähän tarttuakseni. Jossain menee raja. Kiitos rehellisestä kannanotostasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkuun tämä oli aika hyvä analyysi, mutta sitten poistettiin kaikki "estot" ....

      Poista
  3. Olen nähnyt elokuvan. Ajattelin kirjoitustasi lukiessani, että kirja vaikuttaa vahvemmalta, karmeammalta kuin elokuva, ja sitten lopussa sinä toteatkin sen.
    Elokuva "Pianonopettaja" on hyytävä, kalsea, ahdistava sairaan ihmisen kuvaus, kuten Haneken elokuvat yleensäkin, mutta ei noin inhorealistinen. Meillä on 10 elokuvan Haneke-boxi, joka on synkkyyttä täynnä.

    Miksi ihmiset kasvattavat lapsiaan noin armotttomasti? Tämä näkyy ainakin musiikki-, baletti- ja urheilumaailmassa. Varmaan myös elokuvamaailmassa, jossa jotkut äidit ovat työntäneet teinityttöään elostelijaohjaajan sohvalle uran toivossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Filmi kiinnostaa lähinnä verrattuna kirjaan.
      Minusta Black Swan oli varsin vaisu verrattuna tähän "iloitteluun".

      Olen aina ollut sitä mieltä, että lapset harrastavat, aikuiset antavat siihen mahdollisuuden, on aina huono, jos lapsi harrastaa aikuisen pakkomielteen takia.

      Toinen asia, jota olen pohtinut on se, että "jotkut urheilijat käyttävät kipu- (ei särky-) lääkkeitä, eli toisaalta haetaan äärirajoja ym, toisaalta leikataan kipu lääkkeillä pois, ja turrutetaan itseä päihteillä kun ei kestetäkään voittoja, tappioita, eikä kilpailua. Toisaalta selitetään, että on voimaksa kilpailuvietti...
      Tässä on minusta monta ristiriitaa.

      Poista
  4. Olen aivan samaa mieltä kanssasi. Pianonsoittaja on vastenmielinen kirja, joka vei halun lukea Jelinekiltä mitään muuta. Olen nähnyt myös elokuvan (ennen kirjan lukemista), enkä suosittele sitäkään. Marjatta edellä kuvaa elokuvaa hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OK, hyvä tietää ettei filmikään ole "nautinto" katsoa.

      Poista
    2. Muita Haneken elokuvia kannattaa kyllä katsoa esim. Valkoinen nauha, Bennyn video ja Funny Games näyttävät ihmisen pimeitä puolia olematta liian kamalia.

      Poista
  5. No huh huh. Taitaa jäädä lukematta. En ole noiden juttujen lukija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä itsekään ole, toisaalta on tässä omat ansiot ehkä, mutta ehkä tämä karkasi lapasesta ?

      Poista
  6. Hyi olkoon, ei tarvinnut kuin nähdä kansikuva niin mieleen palautui tämän kirjan vastenmielisyys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on motiivi unohtaa nämä pahimmat jutut ja kirjoittamalla jotain ylös sen voi jättää mielestään.

      Poista
  7. Olin aivan järkyttynyt tämän kirjan "rumuudesta", kuten kuvaat hyvin. En jättänyt kirjaa hyllyyni, vaan panin kiertoon, sillä mielestäni se oli vastenmielinen kaikin puolin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse lainasin kirjastosta, enkä halua omaan hyllyyn. Toisaalta on tämä kirja joka voi kuitenkin kuvata yhtä maailmaa hyvinkin rehellisesti, eli tällainen elämä on ehkä joillekin arkipäivää ....

      Poista