perjantai 8. huhtikuuta 2011

Harry Potterin seitsemän vuoden tylytys



Harry Potter on luetuimpia nuorten kirjasarjoja ja kirjoja ylipäätään.

Viisasten kivestä se saaga alkoi, ja se oli raikasta kerrontaa, varsin viatonta, mutta paha oli jo läsnä. Rohkelikkojoukko juoksi päätä (tyly)pahkaa pahisten perässä, ja keskenkasvuiset sauvanheiluttajat hoitelivat aurorien työt, näitä ei varmasti J.K Rowling ollut vielä keksinyt, niinkuin ei kaikkea muutakaan nerokasta. Taikoja ja suojauksia keksitään aina tarpeen mukaan, ja kaikkoontumista ja ilmiintymistä, halkeentumista, ja maahistaikaa, peikkojen ja jättiläisten erikoisuuksia ja vielä tonttujen taikaa. Ja kaikki pysyy jästeiltä piilossa, lohikäärmeet, lentävät luudat, hormiverkot ja surkkiserkut.

Viisasten kivestä on syytä kertoa hieman tarkemmin, koska se on merkittävin kirja koko sarjassa. Se oli ensimmäinen ilman sitä ja sen menestystä, ei muita olisi. Kerronta oli aivan ennakkoluulotonta. Harryn tuntemukset on kuvattu hyvin, samalla se kuuluisuus, joka Harrylla on, tulee ilmi samalla sekä Harrylle että lukijalle. Samalla kuin taikamaailman ihmeet, ensimmäinen junamatka, lajittelu tupiin, ensimmäiset oppitunnit, ja huispaus. Huispaus on luudilla tapahtuva jännittävä peli, joka kestoltaan muistuttaa englantilasen yläluokan suosikkilajia krikettiä ja vauhdikkuudeltaan hevospooloa, mutta lisänä on etsijöiden kohteena oleva kultainen sieppi.

Kirjan rakenne on hyvä, ja se toistuu kaikissa muissakin kirjoissa. Kesä Jästilässä, ostokset kouluun tai oleilu Weasleyllä, junamatka, lajittelu, koulu + tupakilpailu + salapoliisihommat + lopputentit ja Tiedät-Kai-Kenen kurmootus ja kotimatka junassa ja Malfoylle pottuilua ja kotiin Jästilään.

Tapaamme monia henkilöitä ensimmäisen, mutta ei viimeistä kertaa. Likusteritie 4:n Dursleyt eivät olekaan niin Jästejä ja heillä on suojaava merkitys ja he ovat minusta kuitenkin hyviä, vaikka ovat tavallisia, mikä on Kalkaroksen oikea minä ja motiivit, kuinka erehtymätön on Dumbledore, mikä on Malfoyn maailmankuva, Ollivanderin sauvatietous, Weasleyn velikullat ja tyttö.

Taikaesineet tässä viisasten kivi ja Iseeviot-peili ...
Teoksesta 11:s painos.

Kakkososa Salaisuuksien kammio oli  jo koulukiusaamista parhaimmillaan. Kärmeskieltä puhuttiin ja kuunneltiin, onneksi Potter, Weasley ja Granger pelastivat taas taikamaailman ja itsensä siinä sivussa. Luihus-Malfoy sai kura(vere)t niskaan. Gilderoy Lockhard oli varsin sujuva supliikkimies, ja aika hauska henkilö. Ginnyn ensimmäinen kouluvuosi meni kuralle, kun kuraverisiä kuritettiin...
Teoksesta 7:s painos.

Kolmoskirja Azkabanin vanki oli ankeuttajien valtaama, hyvä kokonaisuus, pääpaha oli tässä poissa. Animagia ja animaagit tuotiin päivänvaloon. Velhomaailman sisäistä rakennetta pitää ihmetellä, jos syyttömät työnnetään vankilaan, ja syylliset sählää vapaana. Tätä en oikein ymmärrä. Nämä kolme kirjaa luin muiden jälkeen. Teoksesta minulla on viides painos.
Neloskirja Liekehtivä pikari oli hyvä kokonaisuus, mutta pelottava ja raaka. Tässä tuli ilmi hormiverkko ja porttiavaimet. Päästiin kurkistamaan myös muiden maiden taikamaailmaan, paitsi ei Suomen. Valedron kartanossa kummitteli ja noidanpata poreili luusoppaa. Tästä minulla on toinen painos.

Vitoskirja Feeniksin kilta oli minusta liian pitkä, liian ikävä, ja täynnä turhaa simputusta. Doloreksella pimenee, ja Sirius surmataan, ja loppuun on vielä pitkä matka. Tämä on ainoa kirja, jonka lukeminen oli vaikeaa ja josta minulla on ensimmäinen painos. Takkuisan lukukokemuksen vuoksi lykkäsin kutososan lukemisen vasta seiskaosan enlanninkielisen kirjan ilmestymiseen.

Kutoskirja Puoliverinen Prinssi oli selvä parannus, ja avaa paljon taustoja. Muistoja halutaan löytää. Minusta Severus Kalkaroksen taustoitus ja yhteys Harryn äitiin oli hyvä tietää ja myös Dumbledoren tarinatuokiot. Horatius Kuhnusarvion tapaiset velhot ihmetyttää, eli onko oikeasti taikamaailma niin "hyvä". Viides painos minulla.

Seiskakirja oli Kuoleman varjelukset, josta minulla on ensimmäinen painos, ei tosin heti hankittuna.  Kuoleman varjelukset päätti hienosti saagan, olisi voitu lyhyemminkin kyllä kertoa. Hirnyrkit saatiin tuhottua ja arvoitukset ratkaistiin ja oikeat puolisot löydettiin ja lapsia saatiin. Juuri kuoleman varjeluksien löytäminen ja tarina oli hienoa, minusta seljasauvan herra teoria ja käytäntö oli hieman väkisin väännetty. Lopusta pidin erityisesti.

Pienestä ironiasta huolimatta hieno sarja, joka toimii kirjana, elokuviin en ole syttynyt, ja vain  4 olen nähnyt. Kirjoittaja on vuonna 1965 leijonan merkeissä syntynyt Joanne Kathleen Rowling. Suomentajalle Jaana Kaparille pitää nostaa hattua, iso urakka meni heti raiteilleen. Kirjan kannet "piirsi" Mika Launis. Kansi-kuvassa ovat yleensä Potter, Weasley ja Granger, niin näissäkin eivätkä paljon kasvaneina. Viisasten kiven kannssa velhoshakki, ja Kuoleman varjelusten kannessa seljasauva?, Rohkelikon miekka?, ja peilin pala 

Ensimmäisen ja viimeisen Potterin kansi
Tammi on pystynyt näihin päiviin pitämään kovakantiset kirjat myynnissä yli 20 euron hintaan.

--
Tämä on kaikilla sadan listoilla ansiosta ja kirjoitin joskus "esseen" nelosen jälkeen ja löysin sen koneeltani ja tässä se on, ilman mitään tietoa teoksen analyysistä :)

Viiltoja Harry Potterin maailmasta
Taustaa
J.K Rowlingin Harry Potter kirjasarjaa on ilmestynyt neljän osan verran. Viisasten kivi, Salaisuuksien kammio, Azkabanin vanki ja Liekehtivä pikari ovat Tammen julkaisemien teosten suomalaiset nimet. Kirjasarja on suunnattu lapsille ja nuorille, mutta kirjoja lukevat myös aikuiset. Teokset ovat paksuuntuneet osa osalta, ensimmäisessä kirjassa oli 335 sivua  ja viimeisessä jo 768 sivua.

Rowling on loihtinut kokonaisen jännittävän maailman, jossa velhot ja noidat ovat piilossa tavallisten ihmisten (jästien) seassa. Päähenkilö Harry Potter on aluksi 11-vuotias pikku poika, jolla on traumaattinen lapsuus. Isä ja äiti kuolevat lordi Voldemortin hyökkäyksessä Harryn ollessa 1-vuotias ja Harry Potter joutuu asumaan tätinsä ja setänsä luona, jotka ovat emäjästejä. Hänet kutsutaan 11-vuotiaana  Tylypahkaan velhojen ja noitien kouluun, jossa hän on lukukausien ajan. Harry Potter on kuuluisa (vain) velhomaailmassa, koska hän kimmotti takaisin pahan Voldemortin kirouksen. Kaikki velhot ja noidat tuntevat hänet salamanmuotoisen arven perusteella, joka muistuttaa Voldemortin tekosista.

Teosten taso
Rowlingin sanankäyttö on ainutlaatuista, josta osa-ansio kuuluu Suomessa suomentaja Jaana Kaparillekin. Tarinat ovat soljuvia ja perusrakenteeltaan samanlaisia. Kirjat alkavat Likusteritiellä Harryn jästikodissa. Tarinan kerronta on tällöin yliampuvan humoristista, osuus sisältää kulutusyhteiskunnan oravanpyörän analyysiakin. Tämän jälkeen kirjoissa seuraa matka Tylypahkaan yleisimmin junalla, ja sitä ennen kirja- ja tarvikeostokset Viistokujalla. Tässä osuudessa taustoitetaan sankareita ja konnia. Kouluvuoden aikana sitten opiskellaan ja toimitaan salapoliiseina ja sankareina ja pelastetaan maailma Voldemortilta tai tämän käskyläisiltä. Tämä osuus on varsin jännittävä. Lopuksi alkaa kesäloma päättäjäisjuhlilla ja junamatkalla kotiin.

Eräs kirjojen vahvuus on se, että kirjoissa kuvataan tunteita aidosti. Potter tuntee vihaa, epävarmuutta, kiintymystä, ihastusta ja inhoa, samoja tunteita, joita nuoretkin tuntevat. Teoksissa viedään sopivassa tempossa henkilöitä ja asioita eteenpäin.

Vertailukohdat
Rowlingin kerronta on salapoliisiosuuksissa parhaimpien dekkarien tasoa, yllättäviä ratkaisuja löytyy joka luvusta. Kerronnan yllätyksellisyys ja jännite ovat kiitettäviä. Henkilökerronta on myös pitkäjänteistä ja johdonmukaista, mikä ei useinkaan toimi tällaisissa kirjasarjoissa, koska monesti myöhemmin joudutaan muuttamaan ensimmäisten osien todellisuutta. Kirjat sisältävät eettisiä kannanottoja ja nykyajan ilmiöidenkin käsittelyä, mikä on lähes ainutlaatuista tällaisessa yhteydessä.

Vaikutteitakin  Rowling lienee saanut, mutta mahdoton sanoa mistä, tuskin tietoisesti mistään.
Vertailukohtina ovat lähinnä salapoliisikirjat, Säätiösarja, Maameren tarinat sekä Taru sormusten herrasta ja Narnia-sarja. Taru sormusten herrasta ensimmäisessä ja toisessa kirjassa koitetaan olla mainitsematta Sauronin ja Pimeyden ruhtinaan nimeä. Sormusaaveet ovat yhtä lailla Herransa palvelijoita kuin konsaan Voldemortin kuolonsyöjät. Sauronin ulkonäkö turmeltunut ottaessaan uudelleen muodon.

Salapoliisikirjat tulevat mieleen. Salapoliisikirjathan perustuvat osittain siihen, että epäilyksen varjot osuvat aluksikaikkiin ja asiat esitetään siinä valossa, että varjot ovat pisimmillään syyttömien päällä. Syyllinen ei paljastu ennen loppuratkaisussa, jossa asiat näytetään oikeassa valossa.

Potterin yhteydet Asimovin Säätiö-sarjaan ovat löydettävissä (ovat varmasti sattumaa). Tarinan yllätyksellisyys ja henkilökerronta on yhtä sujuvaa. Velhot elävät jästien seassa (piilossa) kuten toinen säätiö oli ensimmäisen säätiön joukossa. Toisen säätiön muistin käsittely on samantyyppistä (joitakin asioita ei saa muistaa), mitä velhot tekevät jästeille. Liikkuminen paikasta toiseen on idealtaan samanlaista (hyperavaruushyppy ja kaikkoontuminen).

Ursula Le Guinin Maameren tarinasarjassa yhteydet löytyvät velhokoulun ja pimeyden voimien kautta. Samanlaisia hahmojakin esiintyy. Velhokouluun mennään toisella kymmenellä, opiskellaan eri maagien johdolla taikuutta. Lohikäärmeitä ja riimuja sekä loitsuja esiintyy. Maameren tarinoiden sankari Ged, tuleva arkkimaagi joutuu pimeyden varjon runtelemaksi ja joutuu kohtamaan sen useasti eri muodossa mm. nimettömien hahmossa ja lopuksi ottaa yhteen pääpahis Cobin kanssa kuten Harry Potterkin. Huomattavaa on, että Le Guin on amerikkalainen Rowling on britti.

Brittiläisten C.S Lewiksen Narnia-sarja ja J.R.R Tolkienin Taru sormusten herrasta trilogia koostuu samantyyppisistä aineksista kuin Potterit. Lewis ja Tolkien ovat taustaltaan akateemisia ja varsinkin Taru sormusten herrasta on myös kielitieteellinen luomus, ja se on hyvin paljon raskaslukuisempi kuin Potterit. Narnia-sarja on taas helppolukuinen, mutta siinä on enemmän uskonnollisia vaikutteita. Muitakin vaikutteita varmasti on Rowling saanut esim. Azkabanin vanki kirjan ajan siirto ja hetken uudelleen eläminen on samantyyppinen kuin Kleinin Sodan valtiaat kirjasta.

Yhteydet voivat olla harhaakin. Yhdistävä linkki voi nimittäin olla vielä aiemmat tarinat. Esimerkiksi Masefieldin Keskiyön kansaa tarinassa (ilmestynyt suomeksi v.1928) on noitia, luutia ja taikasauvoja. Eric Linklaterin "Kuussa tuulee" kirjassa (ilmestynyt suomeksi v.1947) on noita, joka hallitsee muodonmuutokset. Arthur kuninkaan tarinoissa on velho Merlin, säteilevä malja (Graalin malja), keijukaisia, lohikäärmeitä, näkymättömäksi tekevä sormus, keijukaisia, lumottu metsä, sekä taikamiekka muun muassa.

Koulu
Harry käy Tylypahkan noitien ja velhojen koulua kuten kaikki englantilaiset noidat. Tylypahkan kouluun oppilaat kutsutaan ja koulu kestää seitsemän vuotta. Koulu on sisäoppilaitos. Lajitteluhattu jakaa oppilaat neljään eri tupaan. Tupa määräytyy luonteen perusteella ja se vaikuttaa opintojenkin sisältöön. Tuvat kilpailevat keskenään. Harry on Rohkelikkotuvassa, jonka nimi voisi olla myös uhkarohkeat koheltajat. Pahin kilpailijatupa on Luihunen, jossa pikkukonnat kiusoittelevat vilunkikonstein Harrya. Koulua johtaa rehtori Dumbledore, joka valitsee opettajat. Dumbledore on varmasti universumin humaanein rehtori, mutta ei ole tietenkään pinnallisten ja pahojen ihmisten mieleen. Oppiaineita on useita ja eri aineilla on eri opettajat. Opetussuunnitelma on koulussa aika opettajakohtainen, opettaja päättää sisällön ja materiaalin. Opettajat ovat diktaattoreja luokassa. Osin opetus on kateederivoittoista, mutta silti hyvin käytännön läheistä. Koululla on myös johtokunta, jonka toiminta on tempoilevaa. Vanhemmat voivat kritisoida koulua. Ne, joiden varallisuusasema on hyvä, painostavat enemmän. Koulua arvostellaan mm. velholehdessä. Kilpailutoimintaakin viritellään eri velhokoulujen kesken, mutta ei niin hyvin seurauksin.

Opettajat ja oppilaat
Opettajien yhteishenki ei ole paras mahdollinen. Jokainen opettaja opettaa lähinnä omaa oppiainettaan eikä ota huomioon muiden opetusta. Opettajilla on omat suosikkinsa ja silmätikkunsa.

Oppilaat kilpailevat siis tuvittain. Perhetausta ratkaisee asemaa koulussa. Vanhat suvut ylpeilevät puhdasverisyydestään ja varallisuudestaan. Dumbledore on kuitenkin sitä mieltä, että tulokset ratkaisevat ei tausta.

Perhe- ja kaverisuhteet
Vanhempien kautta kauna periytyy ja lapsen asema yhteisössä ja lasten suhteissa näkyy kodin kasvatusympäristö.
Kaverit ovat tärkeitä. Harrylle merkitsee koulussa enemmän kaveruus kuin pääpahiksen uhka.
Tunteet ovat voimakkaita ja ne on kirjoissa kuvattu hyvin ja aitoina. Harryn sisällä velloo pelko, jännittäminen, rakkaus, ihastus ja kiintymys. Harry on pohjimmiltaan kiltti tonttuilija, joka muuttaa pelon rohkeudeksi ja toimii niin kuin sydän sanoo, ensin toimitaan sitten mietitään.
Perheitä kuvataan pääosin myönteisessä hengessä. Ron asuu suurperheessä, missä rakastetaan aidosti lapsia ja saadaan hyvät kasvueväät kireästä rahatilanteesta huolimatta. Toisin on ainutlapsisessa vauraassa Malfoyn perheessä, missä kasvaa ilkeä ja itsekeskeinen lapsi kuten Dursleylläkin. Nevillen koti on yksihuoltajainen, jossa ikävien sattumusten vuoksi mummo toimii huoltajana. Kyyryn tragedia selitetään perheen pään liiallisella työssäololla ! Hermionen vanhemmat ovat hammaslääkäreitä, ja he ovat hyvin avoimia ja hyväksyviä, kannustavat Hermionea omassa uravalinnassaan.

Hyvät ja pahat
Kirjassa hyvät ja pahat erottuvat varsin selvästi. Hyviä ovat Harry ja Harryn ystävät ja näiden vanhemmat sekä rehtori Dumbledore, professori McGarmiwa, Hagrid, Sirius Musta ja Remus Lupin. Pahoja ovat puolestaan lordi Voldemort, Matohäntä, Drago ja Lucius Malfoy ja näiden ystävät. Nähtäväksi jää onko jako näin selvä. Harryn vihamieheksi luokiteltu professori Kalkaros saattaa olla moniulotteisempi henkilö, ja onko joku hyväksi luokiteltu vaihtamassa puolta. Se jää nähtäväksi, koska jostain olen ymmärtänyt, että kirjasarjassa ilmestyisi ainakin seitsemän osaa.

Lapsellista
Kirjat ovat todellista fiktiota, eikä niitä voi ottaa vakavasti. Vaikka lukijoita on ainakin yli 50 miljoonaa, uskon, että on ihmisiä, jotka eivät pidä Harry Potterista, koska kirjat ovat pohjimmiltaan sittenkin lapsellisia. Lasten kirjoistahan on kyse. Havaintona on kyllä se, että aikuisille suunnataan joskus kirjoja, joita ei pitäisi julkaista lainkaan. Useat lasten kirjat esim. Milnen Nalle Puh on sittenkin tarkoitettu vanhemmille, joten ei ole aina todellista jakoa nuorten ja aikuisten kirjojen välillä.

Jokke

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti