lauantai 2. huhtikuuta 2011

Michelle Paver: Suden veli, muinainen pimeys


Michelle Paver: Suden veli, muinainen pimeys, Tammi, 256 sivua, alkuteos Wolf Brother, 2004 suomentaja Tarja Rouhiainen. Kannen suunnittelu Janne Harju.

-Voi sisältää juonipaljastuksia-

Paverin kirja Suden veli on ensimmäinen Muinainen pimeys -kirjasarjasta. ja kirja kertoo muinaisesta heimoyhteiskunnasta. Heimoja on suden, saukon, joutsenen, metsäjäniksen, korppien klaanit eli nämä on nimetty eläimen mukaan, kartassa näkyvät vielä pajun ja pihlajan klaanit eli nimetty puun mukaan. Klaneilla on suojelushenkiä ja kummituksia. Maailman "taustalla" on Maailman henki.

Torak on kirjan sankari. Kirjan alkusivuilla Torak muistelee, kuinka valtava karhu repi laavun ja tappoi hänen isänsä. Isä antoi veitsen ja neuvoja välttää klaaneja. Isän mentyä manan majoille Torakin pistettyä kalman merkin, Torak pakenee manattua karhua. Pakomatkalla Torak tapaa sudenpennun, jonka kanssa taivaltaa ja kasvaa  "hännättömäksi sudeksi". Isä oli ennustanut, että oppaasi löytää sinut. Susi on Torakin "veli". He kulkevat ja metsästävät yhdessä. Klaaneilla on metsästysrajat ja Torak pidätetään. Korppien päällikkö Fin-Kedinn käskee takavaroikoimaan Torakin tavarat, Torak palaa ihmisten maisemiin, mutta häntä aiotaan rankaista. Hän kukistaa kaksintaistelussa ylpeän Hordin. Renn tyttö vangitsee suden. Korpin klaanin tietäjä on Seunn. Torak kuulee, että hänen isänsä oli Suden klaanin tietäjä, mutta oli eronnut klaanista. Onko Torak Kuuntelija?  Torak pakenee. Renn ei ilmianna karkuria, vaan haluaa, että Torak menee Maailmanhengen vuorelle ja alkaa Torakin kasvu sankariksi. Matkalla ovat Torak, Renn ja susi. Torak joutuu kukistaessaan pahaa ratkomaan ongelmia, hän kerää Nanuakin kiteytymiä, yhden saa joen liejusta ja toinen kummalta Tallaajalta, hän onnistuu kerämään tavaraa ja käymään taistoon, puolellaan kavereita ja vastassaan vihollisia. Hän joutuu taistelemaan ennen maailmanvuorelle menolle Hordin kanssa, joka oli manaamassa pahaa karhua yhden sielunsyöjän kanssa. Torak menee vuorelle antaa Nanuakin kiteymät Maailmanhengelle, joka tuhoaa karhun.

Jännittävä kirja. Tämän luin mielelläni, mutta en ole päässyt vielä jatko-osiin.

Jollain tavalla aika nykyaikainen kirja, koska on olemassa alkutilanne, seikkaillaan, kerätään kavereita, ja tavaraa, jotain arvoitusten mukaisia kiteytymiä kerättiin ja niillä hoidettiin Maailmanhengelle, joka tuhosi karhun, eli koulun kirjojejn kesken ihan laatulukemista.

Juonen pääkäänteitä ovat
Alussa Torakin isä kuolee. Manattu karhu on tappanut isän. => Kasvu vastuuseen
Kulkeminen sudenpennun kanssa => "Itse isänä" vastuussa toisesta
Vangitaan, saa kuoleman tuomion, joutuu kaksintaisteluun, voittaa => lunastaa "elämänsä"
 Saa "tehtävän" etsiä Nanuakin kolme kiteytymää aikarajoitteella => sankariksi kasvu

Tämän enempää en voi juonesta paljastaa. Sankariksi kasvu jatkuu arvoituksia ratkoen ja kaiken rohkeuden ja viisauden joutuu pistämään likoon ...

Kirjakaupassa näin, että on myynnissä seuraaviakin osia
Viimeinen osa on nimeltään Varjojen valtias, kaikki päättyy aikanaan ja Torakin kanssa lopussa heiluvat Renn ja Fin-Kedinn ja sielunsyöjät ovat vastassa.

***
Edit 27.1.2014: Tämä on ollut  Jokken kirjanurkan ensimmäinen kirja-arvio (vaan tuskin paras)

2 kommenttia:

  1. Mehän olemmekin sitten aloittaneet samoihin aikoihin! Minun ensimmäinen blogiarvioni on julaistu 5.5.2011.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille tulee kymmenen vuotta yhteen, huikean pitkä aika.

      Poista