sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Fjodor Dostojevski: Idiootti



Fjodor Dostojevski: Idiootti, alkuteos Идиот 1868, suomentanut Juhani Konkka (suomennoksen tarkastanut Varpu Orlov), WSOY-Bon, sivumäärä 954.

Fjodor Dostojevskin Idiootti on neliosainen seurapiiridraama, ja aikansa saippuaooppera, jossa naima-aikeet ja aviosuhteet näyttelevät suurta osaa, mutta teos on myös muilta teemoiltaan kiinnostava.

Juoni ja henkilöitä
Kirja alkaa junassa, jossa Sveitsistä parantolassa epilepsiaa hoidattamassa ollut 26-vuotias tyhjätaskuruhtinas Lev Nikolajevitš Myškin tapaa sattumalta 27-vuotiaan Pihkovasta lähteneen Parfjon Semjonovitš Rogožinin. Parfonin isä on kuollut, ja perintöä odotellaan. Parfon on rakastunut Nastasja Filippovna Baraškovaan, joka on 25-vuotias kaunis, mutta ei niin rikas nainen, ja joka asuu 55-vuotiaan Totskin suojattina.
Myškinin laskujen maksaja on kuollut ja hän on suuntaamassa kenraali Ivan Fjodorovitš Jepantšinin luo. Kenraalin vaimo Jelizaveta Prokofjevna Jepantšina on nimittäin Myškinille kaukaista sukua. Kenraalilla on kolme tytärtä nätti Aglaja, taiteellinen Aleksandra sekä musikaalinen Adelaide. Neidit ovat kukoistavia, uhkeapovisia ja terveitä. Kaunein heistä on Aglaja. Natasjan suojelija Afanasi Ivanovits Totski haluaa naida yhden sisaruksista, Totski on erittäin varakas 55-vuotias. Nastasjan vanhemmat ovat kuolleet. Yllättävää nykynäkökulmasta on se, että Nastasja haluaisi mennä naimisiin Totskin kanssa, mutta ei päinvastoin. Nastasja on tullut Pietariin Totskin aviohaaveita muiden kanssa häiritsemään. Totski sen sijaan lupaa Nastasjasta, jonka käytös on hyvin omitusta, 75 000 ruplan myötäjäiset. Nastasjalla olisi monta ottajaa, mutta Nastasja on hyvin vahva nainen, joka ei ole ole tyypillinen seurapiirityrkky, vaan on outo sekoitus itsetietoista peluria, ja hullua narttua.

Juoni selvittää, miten käy Myškinin, Rogožinin, Nastasjan ja Aglajan rakkauden ja avioliittojen. Eniten tällä saralla tapahtuu ensimmäisen osan ja viimeisen osan lopussa. Kirjassa on paljon kiinnostavia henkilöitä ja teemoja, minusta tämä neljän ihmisen repivän rakkauden kuvaus oli hyvinkin epäuskottavaa, ja mielestäni kaikesta kiihkeydestään ja traagisuudestaan huolimatta pitkästyttävää ja piinaavaa.

Ensimmäisessä kirjassa ruhtinas Myškin kertoo kenraalin vaimolle ja tyttärille Sveitsin matkastaan. Hän matkasi sinne, mutta nautti joutenolostaan ja vesiputouksen katselemisesta. Ruhtinas sääli nuorta vainottua keuhkotautista tyttöä Marieta, jonka äiti kuoli. kaikki vainoavat. Myškin puheli lapsille ja suuteli säälistä Marieta, joka kuolee keuhkotautiinsa. Tämän jälkeen kyläläiset vainoavat Myškiniä, joka lähtee parantolan rahoin Venäjälle elätettäväksi. Naisväki pitää tarinoita teloituksen odottelun aikaperspektiivistä filosofisena. Myškin pölisee jatkuvasti, ja eräitä pikku salaisuuksia lörpsähtää häneltä. Kenraalin palveluksessa oleva Gavrila Ardalionyts Ivolgin eli Ganja, rakastaa Aglajaa, mutta tavoittelee Nastasjaa 75 000 ruplan takia. Ganjan perhe majoittaa asunnossaan vuokralaisia, myös Myškin menee asumaan Ganjan luo, jonne tulee ensin Nastasja tarkastamaan Ganjan perhettä. Paikalle tulee isänsä kuoleman jälkeen äkkirikastunut Rogožin rehvastelemaan rahoillaan. Hän tyrkyttää Nastasjalle rahaa, ja haluaa sopia hääpäivän. Tapahtumat etenevät nopeasti. Nastjan vuosipäivänä kaikki avainhenkilöt kokoontuvat Nastjan luo. Ensimmäinen osa päättyy Nastasja Filippovna Baraškovan vuosipäivään, jossa humaltunut joukko pelaa kummallisia pelejä. Nastja kiduttaa Ganjaa heittämällä Rogožinilta saamansa 100 000 ruplan paketin liekkeihin, ja käskee Ganjaa poimimaan sen. Ganjan ylpeys kestää, mutta terveys ei. Kiihkeän illan jälkeen Ruhtinas lähtee Moskovaan setvimään erään kauppiaan kuolinpesää, josta on luvassa hänelle perintöä. Nastasja Filippovna ja Rogožin lähtevät yhdessä, mutta suhdetta kuvattaisiin nykyisin termillä on-off, Nastja pakenee jopa alttarilta. Ensimmäinen kirja on tavallaan oma romaaninsa miltei 300-sivuisena ja minusta paras osa teosta.

Toinen kirja jatkaa Pietarin miljöön kuvailulla. Ajankohtaisia ilmiöitä havainnoidaan. Ruhtinas Myškinille jäi jonkin verran perintöä huijareista huolimatta, ja hän saapuu Pietariin, jossa seurapiiri on hajonnut. Ruhtinas tapaa ensin Lukjan Timofévitš Lébedevin, jolta muuten vuokraa datšan Pavlovskista.  Rogožin on Pietarissa ja syyttää ruhtinasta siitä, että Nastasja karkasi alttarilta, naikkonen on myös häpäissyt ylvästä ylkää jonkun upseerin kanssa. Dostojevski aikansa kirjailijana ei kirjaa ihmisten fyysisiä suhteita koviin suoraan, mutta väittäisin, että Nastasjalla on varsin laaja kokemus erilaisista miehistä, Totskista alkaen, Totskin kanssa suhde on varmastikin fyysinen. Suhde ilmeisesti vaurioittaa Nastjaa. Olettaisin, että muiden kanssa suhde on fyysinen, mutta ei Myškinin.

Myškin tietää saavansa pian kohtauksen, ja kuvaa sitä: "jolloin äkkiä kesken masennuksen, henkisen pimeyden ja ahdistuksen hänen aivonsa aivan kuin leimahtivat hetkittäin tuleen ja kaikki hänen elinvoimansa jännittyivät tavattomalla voimalla".  s.348 "... sielullinen pimeys, idiotismi nousivat hänen silmiensä eteen selvänä seurauksena noista 'korkeammista hetkistä'".
Ruhtinaan kohtaus tulee juuri oikeaan aikaan, jolloin raivostunut Parfon Rogožin puukottaa epileptistä ystäväänsä. Tapausta luullaan pelkäksi kohtaukseksi. Ruhtinaan rahat kiinnostavat edelleen, ja Antíp Burdóvski haluaisi osansa, asiaan liittyy panettelulehtijuttu, jossa ruhtinasta haukutaan idiootiksi, ja toivotaan hänen auttavan pulaan jäänyttä Burdovskia. Toinen kirja on varsin hidastempoinen ja sisältää silloin ajankohtaisia teemoja eli nihilismiä, radikalismia, ateismia sekä liberalismia. Burdovski vaatii nihilistiystävien kannustamana ruhtinaalta perintöä, hän on huijari (tai häntä on huijattu), koko toisen kirja loppu on nihilistien nahinointia.

Huvilaelämään tuo apeutta keuhkotautia sairastava 18-vuotias Ippolit Terentjev, joka tietää kuolevansa, (hän kuolee vasta  tarinan lopussa). Ippolit on hyvin ristiriitainen henkilö, hän sylkee sappea ystäviensä päälle, mutta kaipaa heidän hyväksyntäänsä. Ippolit lukee pitkän manifestinsa, jossa pohtii ennen kuolemaansa joko tappavan muita ihmisiä tai ainakin itsensä, itsensä ampuminen ei onnistu, sillä nalli panoksesta puuttui. Ippolitin ohella kirjassa on joukko nuoria nihilistejä, jotka kyseenalaistavat vanhat arvot. Uusia aatteita ovat sosialismi, radikalismi ja mainittu nihilismi. Kirjassa mainitaan, että uudet aatteet olisivat muotia maanomistajien emigranttilasten suosiossa. Yleensä vaitonainen ja hillitty Myškin pitää pitkän puheen eräissä pidoissa, hän ylistää seurapiiriä ja puhuu hyvinkin panslavistisesti  puhuen lisäksi ortodoksisuuden puolesta ja katolisuutta vastaan.
Teoksessa puhutaan myös Venäjän 1000-vuotisjuhlista. Oma historian tuntemukseni ei riitä tietämään, minä vuonna sitä on juhlistettu, mutta ainakin Novgorodissa oli ruhtinas jo 860-luvulla, ja kirjassa eletään luultavasti 1860-lukua.

Kirjan keskivaiheet ovat hyvinkin pitkästyttäviä, kun Myškin nuohoaa Aglaja Jepantšinan hameenhelmoissa. Aglaja saattaa olla rakastunut tai sitten ei, mutta kehen, luultavasti edes Dostojevski ei sitä tiedä. Aglaja on itseään täynnä oleva 20-vuotias kaunotar, joka on mustasukkainen Nastasjalle, jonka arvelee rakastavan ruhtinasta. Aglaja käy haukkumassa Nastasjaa, että tämä lukee runoja ja on tyhjäntoimittaja. Nastasja sanoo koko kirjan ainoan järkevän repliikin Aglajalle, eli ettekö tekin tee samoin, tosiaan Aglaja lukee kirjoja, mutta muuten ei tee mitään, Aglaja raivostuu lopullisesti. Hyvin kuvattu tilanne!

Idiootti ja teemoja
Ruhtinas Lev Nikolajevitš Myškin on teoksen idiootti. Hänen puheitaan pidetään yksinkertaisina. Ruhtinas on yleensä ajatuksissaan, eikä osaa puhua seurapiireissä eikä pitää puoliaan, hän on ulkopuolinen. Monet arviot pitävät ruhtinasta kuitenkin ei-idioottina. Minusta Ruhtinas on vähintään heikko hölmö. Hän ei näe raadollisen maailman toimintaa oikein eli on hölmö. Ruhtinas perustelee tätä, että on parempi olla onnellinen ja olla tietämätön, kuin olla onneton ja tietää uhat. Hänen käytöksensä on vähintään lammasmaista. Ruhtinas on minusta lapsen tasolla, koska hän ei osaa ottaa vastuuta, eikä hänellä ole aloitekykyä. Myškin ei ole koskaan tehnyt mitään, eikä erityisemmin lukenutkaan mitään. Hänen paineen sietokykynsä on puutteellinen, ja 'kovalevy tyhjänä' Ruhtinas suuntaan hoitoon Sveitsiin tapahtumien laannuttua. Ruhtinas on kuitenkin vilpitön ja herra, jonka toimet ovat harmittomia, hän aiheuttaa paljon ristiriitoja siksi, että hän ei ole realisti.

Kirjan kuvailu on välillä hyvinkin tarkkaa ja perinpohjaista, tapahtumat ajoittuvat kuitenkin vain puolen vuoden ajanjaksolle. Myškin pyörii seurapiireissä, johon hän on juuri murtautumassa. Hän on avioaikeissa Aglajan kanssa.  Myškin näkee seurapiirien pintakiillon, mutta ei niiden ontouuta ja ilkeyttä. Kirjan henkilöt jakautuvat kahteen osaan toisaalta rikkaisiin ja hyväsukuisiin ja toisaalta köyhiin ja kipeisiin. Parfjon Semjonovitš Rogožin ei pyöri seurapiireissään, eikä myöskään Nastasja Filippovna Baraškova, vaikka he ovat varakkaita. Molemat kuvataan hulluiksi, ja vähintään  Rogožin on, sillä terve ihminen ei tapa rakastettuaan. Kirja ei erityisen paljoa ironisoi seurapiirityrkkyjä, eikä näe heidän toimettomuuttaan ongelmana. Teoksessa esiintyy paljon hahmoja, jotka ovat köyhiä tai kipeitä. Sivuhahmo Lukjan Timofévitš Lébedev on hyvin kiinnostunut Ilmestyskirjasta. Näitä viittauksia kirjassa on paljon. Minusta  Lébedev on sitä mieltä, että eletään viimeisiä aikoja. Tämäkin keskustelu saattaa olla aikansa kuvausta. Lebedev on leski-isä ja joutuu elättämään suurta perhettä.

Ippolit haukkuu Gavrila Ardalionyts Ivolginia eli Ganjaa latteimmaksi henkilöksi, mitä on olemassa. Ganja on alkuun kenraali Jepantšinin yrityksessä töissä ja kärkkyy Aglajan kättä. Hän kuitenkin hairahtuu Nastasjan pauloihin. Ganja haluaisi olla erityinen, mutta hän ei ole yhtään mitään, paitsi lopussa katkera. Ganjan isä on myös kenraali, mutta vanhana enää varas ja juoppo, mitä Ganja häpeää. Lopulta Ganjaa ja hänen perhettään elättää Ganjan siskon Varvara Ardlionovan aviomies Ivan Petrovits Ptitsyn. Omituista on minusta, että Ganja haukkuu Ptitsyniä koronkiskuriksi, vaikka itse ei tee yhtään mitään, eikä edes enää yritä ja Ptitsynin tuloilla perhe elää. Minusta Ptitsyn on erittäin tasapainoinen henkilö. Sen sijaan Ganja luultavasti luisuu isänsä tasolle, joka sentään on joskus ollut sotilas ja kohonnut kenraaliksi asti. Myös toinen kenraali Ivan Fjodorovitš Jepantšin on kohonnut omilla ansioillaan kenraaliksi.

Idiootin lopun juonenkäänteet Nastasjan ja muidenkin mielenliikkeistä ja täyskäännöksistä alttarilla, ovat minun makuuni epäuskottavia ja mauttomia. Kirjan tarina ei ole onnellinen, sillä kaikki päättyy onnettomasti. Kokonaisuutena Idiootti sen sijaan on nautittava romaani, joka kannatti lukea.
****

Essielina on tästä napakasti blogannut TÄÄLLÄ.

Dostojevskin Rikoksesta ja rangaistuksesta olen blogannut TÄÄLLÄ
Dostojevskin Pelureista olen blogannut TÄÄLLÄ
Dostojevskin Kellariloukko on blogattu TÄÄLLÄ

*****
Fjodor (tai Fedor tai F.M) Dostojevski (1821-1881) oli venäläinen kirjailija. Hän kirjoitti tämän teoksen vuonna 1868. Tiettävästi Dostojevski sairasti itse epilepsiaa. Velkojat ahdistelivat häntä 1860-luvulla, 1850-luvulla Dostojevski oli poliittisesti valveutunut ja joutui siitä tuomiollekin.

12 kommenttia:

  1. Dostojevski on vielä korkkaamatta. Luin lapsena pari riviä Rikosta ja rangaistusta, ja vaikka en ymmärtänyt paljon mitään, niin ymmärsin tykkääväni. Venäjä on iso mysteeri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rikos ja rangaistus on tätä lyhyempi, minulta on lukematta monien hyvänä pitämä Karamazovin veljekset.

      Poista
  2. Voi kun itsekin saisi joskus näitä tiiliskiviä luettua, Tommilla on kesken tämä Idiootti. Ehkä hänen jälkeensä itsekin saisi puhtia :D /Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiiliskivet vaativat kyllä kärsivällisyyttä ja voi lukea jotain lyhyempää ja kevyempää välillä. Pohdin pitäisikö lukea Karamazovin veljekset ....

      Poista
  3. Olen lukenut Dostojevskilta Rikoksen ja rangaistuksen ja pidin siitä kovasti. Idioottikin odottaa hyllyssä, mutta se on pelottavan pituutensa takia pysynyt korkkaamattomana. Ehkä vielä joskus rohkaistun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, että Idiootin mitta on sangen suuri, ja paksua pokkaripainosta oli hanakala lukea. Alkuun lukeminen oli aika hidastakin, mutta yleensä kirjojen loppuvaiheet luen nopeasti ja niin tämänkin.

      Poista
  4. tykkään Dostojevskist, luin Rikos ja rangaistus 16-vuotiaana 1916-vutisesta käännöksestä, oikeen vanhaa suomee...

    VastaaPoista
  5. Hieno postaus klassikosta. Minulle Myškin on Kristus-hahmo: hän ravistelee olemuksellaan kaikkia tapaamiaan ihmisiä ja saa heissä aikaan myös muutoksia. Väkevien hahmojen kirja ja samalla hyvin venäläinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tämä on hyvin venäläinen, ja Myskin kyllä ravistelee kaikkia ja välillä hyvin väkevä. Hän saa myöskin hyvin nuivan vastaanoton, joten vertauksesi on osuva

      Poista
  6. Jos löydät jostain Georges Lampinin L´Idiotin filmatisoinnin vuodelta 1946, niin katso se: uskoisin, että siinä ollaan aika lähella Dostojevskin kerronnan ydintä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OK, öpitää katsoa, jos näytetään jossain.

      Muutamia vuosia sitten ymmärsin varsin vähän Dostojevskistä. Nyt on tullut luettua enemmän, ja Kellariloukun luin jo toiseenkin kertaan, olen pohtinut Karamazovin veljesten lukemistakin

      Poista