sunnuntai 11. joulukuuta 2022

Maj Sjöwall & Per Wahlöö: Kadonnut paloauto (Komisario Beck #5)

 

Maj Sjöwall & Per Wahlöö: Kadonnut paloauto (Komisario Beck #5), alkuteos Brandbilen som försvann 1969, suomentanut Margit Salmenoja, WSOY 2021, sivumäärä 280.

Martin Beck -sarjan viides osa Kadonnut paloauto alkaa Ernst Sigurd Karlssonin itsemurhasta. Erakoitunut mies löytyy 7.3.1969 klo 3:40 kuula kallossaan kotoaan, naapuri kuuli laukauksen ja hälytti poliisit paikalle. Läheltä löytyy lappu, jossa lukee "Martin Beck". Pian palaa toisaalla talo, jota poliisi vartioi, Gunvald Larsson pelastaa kahdeksan ihmistä, mutta kolme jää liekkeihin. Tutkimuksissa selviää, että autovaras Göran Malm on kuollut  ennen paloa häkämyrkytykseen. Näillä askelmilla alkaa Martin Beck -dekkari, joka taustoittaa myös tutkivia poliiseja.

Beckillä on edelleen vaimon kanssa nihkeää. Beck viettää vapaan viikonlopun kotona, kun vaimo-Inga seurustelee juopon veljensä kanssa. Martin Beck  käy 78-vuotiaan äitinsä luona vanhainkodissa. Äiti on ollut leskenä 15 vuotta. Äiti kysyy Martinilta, miksi hän halusi poliisiksi. Syy oli sodassa ja asepalveluksessa, jota Martin suoritti 1944. Martin on ylennyt Ruotsin valtion murhakomission päälliköksi. Äidin mielestä Beckin pojan Rolfin ei pidä ryhtyä poliisiksi. Beckin äiti kuolee sarjan aikana. Martin Beck kokee huonoa omaatuntoa, että ei ehdi olla enemmän äitinsä tukena.

Poliiseista Gunvald Larsson vahtii taloa, joka alkaa palaa. Hän onnistuu pelastamaan 8 asukasta 11:sta. Gunvald Larsson on ollut yläluokan perheen ongelmalapsi Östermalmista. Hänet on passitettu sotakorkeakouluun, oltuaan armeijan palveluksessa hän vaihtoi kauppalaivastoon ja sieltä poliisiksi. Tässä jutussa hän joutuu sairaalaan palovammojen vuoksi. Larssonin tutkimusote on röyhkeän yksioikoinen ja harvoin ohjesäännön mukainen, mutta hänestä sarjan edetessä tulee "hyvä" poliisi..

Bussimurhasta on kulunut neljä kuukautta. Bussissa kuoli myös murhakomission nuorin jäsen Ulf Stenström, jonka "leski" Åsa Torell on päättänyt pyrkiä poliisikouluun ja hoitaa toisinaan Lennart Kollbergin lasta. Stenströmin tilalle on tullut nuori Benny Skacke, jota Kollberg hiostaa. Skacke asuu täyshoitolassa ja seurustelee lääkintävoimistelijaksi opiskelevan Monican kanssa, joka asuu vanhempiensa tykönä. Kollbergin vauvasta on kiinnostunut myös Beckin tytär Ingrid, joka kuuntelee Rollareita. Martin-isä luulee että Beatlesia. Ingrid aikoo muuttaa kotoaan,  vaikka on vasta 17-vuotias, Ingrid käy mielenosoituksissa.

Rikospaikkatutkija Fredrik Melander on ammattilainen, hän elää lapsettomassa avioliitossa. Hän pitää rumaa 183 senttistä 82 kiloista vaimoaan hyvin kauniina, ja rakastaa tätä aidosti.

Poliisit tutkivat paloa ja jututtavat asukkaita, jotka ovat kaikki rikollisia, laitapuolen kulkijoita tai huoria. Tutkimuksiin saa kierroksia aikapommin jäännösten löytyminen.

Martin Beck -dekkarisarjan viides osa Kadonnut paloauto jatkaa tutuin teemoin ja henkilöin.  Joka osassa tuntuu olevan murhia, huumekauppiaita ja huoria, hieman eri painotuksella.  Kirjasarjan teho on sen  arkisessa näkökulmassa poliisin työhön ja ankeaan arkeen.

*****
Käsittelen dekkaria alla hieman enemmän. 

Tutkimuksissa havaitaan, että kuolleita miehiä yhdistää henkilö, joka on kadonnut maan alle. Hänet kuitenkin löydetään parin kuukauden päästä murhattuna Malmössä, ruumis on tungettu autoon, joka on upotettu. Beckeissä on keskeistä aika, ratkaisuun ei päästä heti, vaan tutkinta voi kestää kuukausia. Kirjan nimi tulee poliisi Einar Rönnin Mats-pojan kadonneesta leikkipaloautosta. Poliisit ihmettelevät, miksi paloautot eivät tulleet palopaikalle, vaikka poliisin soittaessa hätäpuhelun väitetään palosta jo ilmoitetun. Olennaiseksi muodostuu hätäkeskuspuhelu, jota ei tuolloin nauhoitettu, mutta keskus muistaa sen. Keskuksessa vastannut päättelee, että se on ulkomaalaisen soittama. Seuraavaksi etsitään oikeaa puhelinkoppia ja sitten majoituspaikkaa. Martin Beck -dekkareissa poliisit pyörittävät tutkinnan rattaita. Järjestelmälliset tutkimukset eliminoivat väärät polut ja lopulta poliisit pääsevät ratkaisuun, askel kerrallaan, palasia saadaan Malmöstä rikostutkija Per Månssonilta, lisäksi Kööpenhaminasta löytyy "jälkiä" ja Månsson saa tietoja Nadja Erikssonilta. Tuolloinkaan rikollisuus ei tuntenut maan rajoja. Tämän rikoksen lonkerot jäävät löytymättä, mutta niitä on ainakin Puolassa, Ranskassa ja Britanniassa? Rikoksen motiivi oli laittaa kapinoiva paikallistaso kuriin. Loppuselvittelyt ovat traagiset Kollbergiä puukotetaan, mutta hän jää henkiin. Iloisempaa on se, että Rönnin pikkupojan leikkipaloauto löytyy talomiehen työkalupakista.

Beckin maailma on rujo. Suomalaiset mainitaan pari kertaa. Hätäkeskukseen soittanut ei ollut suomalainen, sillä suomalainen tunnistetaan puheestaan heti. Toisaalta mainitaan juovuksissa olevan suomalaisen puukottaneen jugoslavialaisen hengiltä. Maailma on vino, autoja varastetaan, maalataan uudestaan ja korjataan, väärennetään paperit ja viedään autot ulkomaille ja myydään. Huumeita kaupitellaan. Naiset myyvät itseään, lisäksi ruotsalaisia tyttöjä menee saksalaisten pornolehtien malleiksi. Onko Ruotsi ollut tätä vuonna 1969?

Kirjassa todetaan, että Tanskan ja Ruotsin poliisin käytännön yhteistyötä vaivaa kieliongelma. Ruotsalaiset eivät ymmärrä tanskaa.

*****

Ruotsalainen avopari Maj Sjöwall (1935 - 2020)  ja Per Wahlöö (1926-1975) loivat  Martin Beck -hahmon kymmenessä dekkarissa 1965-1975. 

Esipuheen on kirjoittanut ruotsalainen Leif G. W. Persson (s. 1945), joka on kriminologian professori ja kirjailija. Perssonin mukaan Sjöwall ja Wahlöö ovat onnistuneet Beckeissä. Hänen mukaansa 19 poliisikirjaa 20:stä on huonoja, Beckit ovat aina hyviä. Beckejä hänellä on kirjoina eri kielillä ja eri painoksina. Kadonnut paloauto on hänen mielestään loistokirja, jossa on hyvin arkinen näkökulma.

Martin Beck -sarja
1. Roseanna,1965
2. Mies joka hävisi savuna ilmaan, 1966
3. Mies parvekkeella, 1967
4. Bussimurha, 1968
5. Kadonnut paloauto1969
6. Missä viipyy poliisi, 1970
7. Komisario Beck tähtäimessä1971
8. Suljettu huone, 1972
9. Poliisimurha, 1974
10. Terroristit, 1975

4 kommenttia:

  1. Aika hurjaa kuvaa tuosta ajasta kirja sitten maalaa. Mutta onhan niin, että joka maasta se alamaailma löytyy, on löytynyt aina. Suomessakin on tapahtunut kaikenlaista, moottoripyöräjengien välienselvittelyt 90-luvulla ja ties mitä, ihan ilman ulkomaalaisiakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä rikollisuutta on aina ollut, vaikka entisaikoja pidetään niin rauhallisina ja hyvinä, mutta ainakin Suomessa henkirikosten määrä on ollut aleneva toisen maailmansodan jälkeen.

      Poista
  2. Mainio avaus, kiitos Jokke! Maailma on rujo ja vino, ollut tuolloin ja on sitä edelleenkin, mutta myös kaunis, kiehtova ja mielenkiintoinen on seikkailumme nimeltään elämä kaiken keskellä...

    Martin Beck & omapäinen Gunvald Larsson sen sijaan ovat oma herkullinen kaksikkonsa yrittäessään ja onnistuessaankin tekemään siitä piirun verran paremman ja turvallisemman.

    Mainio sarja, johon ei ole sen edetessä kyllästynyt ja on helppo jakaa Leif G.W. Perssonin mielipide sen annista:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä 5 bloggausta edessä. Sarja minusta paranee, tosin viimeinen osa on aika pitkä. Suomessa on väkivaltarikollisuus LASKENUT ei noussut. Nyt alle 15-v tekemät rikokset ovat nousussa.

      Poista